SOTKAMON KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI JOHDANTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOTKAMON KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 1. JOHDANTO"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus erillisliite 122 SOTKAMON KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI JOHDANTO Henkilöstöraportin tehtävänä on antaa tietoa henkilöstön kehittämisen perustaksi ja päätöksenteon tueksi. Henkilöstöraportti kuvaa toteutunutta kehitystä. Se sisältää myös varautumisen tulevaan ja auttaa päätösten vaikutusten ennakoinnissa ja toteutumisen seurannassa. Henkilöstöraportti antaa kokonaiskuvan, jota voidaan hyödyntää henkilöstöstrategian toteutumisen seurannassa. Henkilöstöraportti on nyt uudistunut sekä rakenteeltaan että osittain myös tietosisällöltään. Se on tähän saakka perustunut vuonna 2004 annettuun raporttisuositukseen. Vuonna 2013 Kt -kuntatyönantajat ja pääsopijajärjestöt neuvottelivat uuden henkilöstöraporttisuosituksen, joka rakentuu määrällisten ja laadullisten tunnuslukujen lisäksi kehittämisen ja vaikuttavuuden arviointiin. Suositus sisältää valtakunnallisesti samalla tavalla kerättävät ja seurattavat henkilöstövoimavaroja kuvaavat määrälliset tunnusluvut, jotka mahdollistavat kuntien välisen vertailun. Tämä raportti on tehty uuden suosituksen mukaisesti niiltä osin, kuin tiedot on saatu kerättyä tietojärjestelmistä. Sotkamon kunnan palvelussuhteessa olevan henkilöstön määrä vuoden 2013 viimeisenä päivänä oli 585 henkilöä eli 62 henkilöä enemmän kuin edellisen vuoden lopussa. Vuoden aikana tehty työpanos eli henkilötyövuosien määrä oli 596 mikä oli 54 henkilötyövuotta enemmän kuin edellisenä vuonna. Lukumäärän suuri lisäys johtuu pääosin lukion siirtymisestä takaisin Sotkamon kunnalle. Lukion henkilöstömäärä vuoden lopussa oli 55, henkilötyövuosia lukiossa tehtiin 50. Päivähoitoon tulevien lasten määrä on viime vuosina jatkuvasti kasvanut ja sen vuoksi varhaiskasvatuksessa työskentelevien määrä ja siellä tehtyjen henkilötyövuosien määrä on lisääntynyt joka vuosi. Vuonna 2013 kehitys taittui, henkilöstömäärä vuoden lopussa kasvoi edellisestä vuodesta 6 henkilöllä, mutta tehtyjen henkilötyövuosien määrä oli sama kuin vuonna Nuorisotoimessa ja Salmelan koululla henkilöstötyövuosien määrä kasvoi. Muissa toiminnoissa määrä on vähentynyt tai pysynyt samana. Henkilöstön kokonaismäärä on nyt korkeimmalla tasolla vuoden 2004 jälkeen, jolloin 40 % henkilökunnasta siirtyi maakuntakokeilun myötä Kainuun maakunta kuntayhtymän palvelukseen. Henkilöstön sairastuvuus kääntyi laskuun vuonna 2011 ja on vähentynyt edelleen joka vuosi sen jälkeen. Sairauslomia oli vuonna 2013 yhteensä 8,8 työpäivää/henkilötyövuosi. Kaija Luukkainen Henkilöstöpäällikkö

2 2 2. HENKILÖSTÖN AIKAANSAANNOSKYKY Henkilöstön aikaansaannoskyvyn katsotaan muodostuvan henkilöstön työhyvinvoinnista, osaamisesta, uudistumiskyvystä, innovatiivisuudesta, työyhteisön ilmapiiristä, esimiestyön laadusta sekä osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksista työhön. Henkilöstön aikaansaannoskykyä selvitetään työhyvinvointikyselyllä. Henkilöstön aikaansaannoskyvyn kannalta olennaisimpia tunnuslukuja ja niissä tapahtuneita muutoksia verrataan aikaisempiin vuosiin. Näin pystytään arvioimaan henkilöstöön kohdistuneiden kehittämistoimenpiteiden vaikutuksia. Vuoden 2009 lopulla tehtiin koko henkilökunnalle työhyvinvointikysely, kysely uusittiin vuoden 2011 toukokuussa ja vuoden 2013 joulukuussa. Kyselylomake oli kaikissa kyselyissä sama, jotta eri vuosien kyselyjä voidaan verrata toisiinsa. Seuraavassa taulukossa on tulokset näistä kolmesta kyselystä. Kyselyssä oli viisi vastausluokkaa: 1. Täysin samaa mieltä 2. Jokseenkin samaa mieltä 3. Jokseenkin eri mieltä 4. Täysin eri mieltä 5. En osaa sanoa Seuraavassa taulukossa olevat %-luvut ovat kahden ensimmäisen vastausluokan yhteenlasketut prosenttiosuudet Vastausprosentti 71,6 60,5 69,9 Työyhteisön toimivuus työpaikan ilmapiiri 81,8 82,6 85,5 tieto kulkee avoimesti 62,5 70,2 72,0 vaikuttamismahdollisuudet ovat hyvät 75,1 78,4 81,1 esimiehen palaute 56,3 62,1 67,2 kehityskeskustelu vastaa tarpeita 55,0 57,9 72,6 esimiehen apu ja tuki 83,0 80,3 88,5 esimies puolueeton ja oikeudenmukainen 71,2 70,5 81,7 esimies ohjaa tavoitteiden suuntaan 71,7 77,8 89,8 asioiden käsittely yleisissä kok. riittävää 64,0 72,8 79,0 työyhteisö kyky. ratkaisemaan ristiriitoja 62,5 66,9 75,3 työtovereiden tuki 90,9 92,7 93,9 erilaisuuden suvaitseminen 70,5 79,2 81,4 muutoksen suunta parempaan 35,1 42,2 38,6 muutoksen suunta huonompaan 20,5 14,6 19,5 Ammatillinen osaaminen oma tehtäväalue ja tavoitteet selkeät 92,4 91,2 93,4 osaaminen ja tehtävät tasapainossa 88,1 89,8 91,7

3 työyhteisön osaaminen kunnossa 81,6 81,3 85,0 mahdollisuus kasvuun ja kehitykseen 67,7 73,8 82,2 hyvät omat yhteistyövalmiudet 77,0 81,7 90,1 Työtyytyväisyys tyytyväinen omaan työpanokseen 95,7 94,8 97,1 mahdollisuus käyttää kykyjään työssä 87,7 85,4 94,6 3 Kaikilla osa-alueilla tunnusluvut paranivat edellisestä kyselystä. Poikkeuksen muodostaa kysymys muutoksen suunnasta. Kun vuonna 2012 katsoi 42,2 % muutoksen suunnan olevan parempaan, samaa mieltä oli vuonna 2013 vain 38,6 % vastaajista, vähennystä oli 3,6 prosenttiyksikköä. Vastaavasti niiden määrä, jotka katsoivat muutoksen suunnan olevan huonompaan, lisääntyi 4,9 prosenttiyksikköä. 3. VAIKUTUKSET TOIMINTAAN JA TULOKSIIN (VAIKUTTAVUUS) Vaikuttavuus ilmaisee onnistumista kunnan palveluihin ja henkilöstöön kohdistuvien tavoitteiden saavuttamisessa. Sotkamon kunnassa on käynnissä organisaation kehittämistyö, jossa tavoitteena ovat toiminnalliset muutokset, joilla päästään kunnallisten palvelujen vaikuttavuuteen ja yli hallinnollisten rajojen tapahtuvaan toimintaan sekä sitä kautta taloudellisiin säästöihin. Yhteistoimintaneuvotteluissa on yhdessä työnantajan ja henkilöstön kanssa kartoitettu toimenpiteitä, joilla muutoksia viedään eteenpäin. Toiminnan muutosten taloudelliset vaikutukset eivät välttämättä näy heti, vaan ne ajoittuvat usealle eri vuodelle, jopa pitkälle ajalle tulevaisuuteen. Niillä päästään kuitenkin pysyviin vaikutuksiin. 4. YHTEISMITALLISET TUNNUSLUVUT Henkilöstömäärä Sotkamon kunnan palveluksessa oli vuoden 2013 viimeisenä päivänä yhteensä 585 henkilöä. Henkilöstömäärä kasvoi edellisen vuoden viimeiseen päivään verrattuna 62 henkilöllä. Suurin lisäys tuli siitä, kun lukion henkilökunta siirtyi kunnalle Lukion henkilökuntaa oli vuoden lopussa 55 henkilöä. Henkilöstö palvelualueittain palvelussuhteen luonteen mukaan 2013 Palvelussuhtee n luonne Hallinto Tekninen Sivistys Yhteensä Toist.voim.oleva palv.suhde Määräaikaiset Sijaiset Työll+oppisop Yhteensä

4 4 Henkilökunnasta 68,4 % oli toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa ja 31,6 % määräaikaisia. Määräaikaisista 17,8 % oli työvoimahallinnon palkkatuella työllistettyjä työntekijöitä. Määräaikaisten määrä vuonna 2011 oli 30,5 % ja vuonna ,1 %. Määräaikaisten määrän kasvu johtui siitä, että vuonna 2013 ei säästösyistä juuri vakinaistettu määräaikaista henkilökuntaa. Toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa olevan henkilöstön määrän kasvu selittyy lukiolla. Määräaikaisten työntekijöiden kokonaismäärä lisääntyi 36 henkilöllä edellisestä vuodesta sijaisten määrän säilyessä ennallaan. Määräaikaisia palvelussuhteita oli eniten sivistyspalveluissa, jossa määräaikaisessa palvelussuhteessa on varhaiskasvatukseen toimintavuoden ajaksi palkattuja työntekijöitä sekä lukuvuodeksi palkattuja opettajia, koulunkäyntiavustajia ja aamu- ja iltapäiväkerho-ohjaajia. Hallintopalvelujen määräaikaiset työntekijät ovat maatalouslomittajia. Meillä on määräaikaisessa palvelussuhteessa huomattavasti enemmän työntekijöitä, kuin koko maassa keskimäärin, sillä kunta-alan työolobarometrin mukaan määräaikaisia oli vuonna ,1 % ja vuonna ,3 %. Henkilöstö sukupuolen ja palvelussuhteen laadun mukaan 2013 Miehiä Naisia Yhteensä Muutos % ed.vuodesta Vakinaiset ,0 Määräaikaiset ,3 -joista työllistettyjä ,7 Yhteensä ,9 Kunnan palveluksessa olevista työntekijöistä selkeä enemmistö on naisia, miesten osuus koko henkilökunnasta on 27 %. Henkilöstö palvelualueittain koko- ja osa-aikaisuuden mukaan 2013 Hallinto Tekninen Sivistys Yhteensä Kokoaikaiset Osa-aikaiset Osa-aikaeläkeläiset Palkattomalla vapaalla Kunnan henkilöstöstä 80 % on työehtosopimuksen mukaisessa kokoaikatyössä. Osa-aikaisista suurimmat ammattiryhmät ovat maatalouslomittajat ja koulunkäyntiavustajat, joilla osa-aikaisuus johtuu siitä, että päivittäinen työaika tehtävässä on lyhyempi, kuin sopimuksen mukainen täysi työaika. Maatalouslomittajista noin 74 % on osa-aikaisia. Osa-aikaisella eläkkeellä olevat sekä 85 %:n työaikaa tekevät palkkatukityöllistetyt ovat myös mukana osa-aikaisten lukumäärässä. Määräaikaisuuden perusteet 2013 Määräaikaisuuden peruste Sijaisuus Määrätehtävä/projektiluontoinen työ Työn vakiintumattomuus Kelpoisuus puuttuu 4 4 1

5 Palkkatuettu työ Tilapäinen henkilöstön tarve/kausiluont.työ Avoimen viran/tehtävän hoito Oppisopimussuhde Suurin syy määräaikaiseen palvelussuhteeseen on työn vakiintumattomuus. Lähes kaikilla hallinnonaloilla määräaikaisia työntekijöitä käytetään puskurina tehtävissä, joissa tarvittavan henkilöstön määrä vaihtelee vuosittain esim. hoitolasten tai oppilaiden määrän vaihtelun vuoksi. Toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa olevan henkilöstön lukumäärä yleisimmissä nimikkeissä 2013 Nimike Miehiä Naisia Yhteensä Maatalouslomittaja Luokanopettaja Lastenhoitaja Ruokapalvelutyöntekijä Lastentarhanopettaja Siivooja/laitoshuoltaja Lehtori Perhepäivähoitaja Päiväkotiapulainen/erit yispäivähoitaja Koulunkäyntiavustaja Lukion lehtori Toimistosihteeri Yleisin tehtävänimike, vakinaisessa palvelussuhteessa olevilla on maatalouslomittaja, sillä enemmän kuin joka kymmenes on maatalouslomittaja. Ammattiryhmänä suurin on aina ollut opettajat, joita on 20 % vakinaisesta henkilöstöstä. 5. HENKILÖTYÖVUODET 2013 Toist.voim.oleva Määräaikaiset Palkkatuella olevat Yhteensä palv.suhde työntekijät Hallinto Tekninen Sivistys Yhteensä Henkilöstömäärää kuvaavat taulukot antavat läpileikkauksen tiettynä päivänä palveluksessa olleen henkilökunnan määrästä. Henkilöstömäärän vaihtelu vuoden aikana sekä osa-aikatyötä tekevien osuus henkilöstöstä vaikuttavat siihen, että henkilötyövuosi kuvaa paremmin vuoden aikana palvelussuhteessa ollutta työvoimaa kuin henkilöstömäärä tiettynä päivänä. Henkilötyövuosi kuvaa koko vuoden aikana palvelussuhteessa olleen henkilöstön tekemää työpanosta.

6 6 Henkilötyövuosi lasketaan siten, että kunkin palvelussuhteessa olevan henkilön työaika muutetaan täyttä työaikaa tekevän työntekijän vuoden työpanokseksi ja kaikki vuoden aikana tehdyt työpanokset lasketaan yhteen. Henkilötyövuosissa näkyy määräaikaisten vuoden aikana tekemä työpanos oikean suuruisena. Määräaikaisia (mukana myös palkkatuella palkatut) oli vuoden 2013 viimeisenä päivänä palvelussuhteessa 185, mutta määräaikaisessa palvelussuhteessa tehtiin vuoden 2013 aikana 208 henkilötyövuotta. Esimerkiksi kansalaisopiston tuntiopettajat eivät ole mukana vuoden viimeisen päivän henkilöstöluvussa, mutta heidän työpanoksensa näkyy henkilötyövuosissa. Henkilötyövuodet vastuualueittain 2013 Vastuualue Hallinto Lomatoimi Ympäristö-tekninen Sivistystoimen hallinto ja vapaa sivistystoimi Perusopetus, alakoulut Tenetin koulu Lukio 50 Ateria- ja puhtaanapitopalvelut Varhaiskasvatus Yhteensä Lisäystä henkilötyövuosiin tuli lukion ohella nuorisotoimessa ja perusopetuksessa, joissa henkilötyövuodet lisääntyivät molemmissa 2,5:lla. Varhaiskasvatuksessa tehtyjen henkilötyövuosien määrä näyttää nyt tasoittuneen. 6. TYÖAJAN JAKAUTUMINEN Kalenterivuoden päivät 365 vähennetään la, su ja arkipyhät = Teoreettinen säännöllinen vuosityöaika (työpäiviä) työpäivät %teoreett.säänn. työajasta 100, euroa %palkkakustannuksista ,0 Vähennetään työpäivinä: vuosilomat ja muut lomat terveysperust. poissaolot perhevapaat koulutus muut palkall. poissaolot muut palkatt. poissaolot muut + rahana korvatut lisä- ja ylityöt ,0 3,8 2,7 0,5 0,3 2,7 1, ,4 2,6 0,6 0,4 0,5 Tehty vuosityöaika , ,5

7 7 Työnantaja tarvitsee myös tietoa siitä, miten työntekoon tarkoitettua työaikaa todellisuudessa on käytetty. Yllä olevassa taulukossa on teoreettisesta täydestä työajasta vähennetty poissaolot, jolloin saadaan tehty työaika, mikä on 79,4 % teoreettisesta työajasta. Koska osa poissaoloista on palkallisia, todellisuudessa maksetaan palkkaa 88,5 % teoreettisesta työajasta. 7. HENKILÖSTÖN IKÄRAKENNE Henkilöstön ikärakenne 2013 Ikä vuosina lukumäärä %-osuus alle ja yli ,3 20,0 26,7 32,8 3,2 0 Yhteensä ,0 Keski-ikä 45,5 Koko henkilöstön keski-ikä vuonna 2013 oli 45,5 vuotta. Keski-ikä on laskenut vähän edellisistä vuosista, vuonna 2012 se oli 45,9. Henkilöstö Sotkamon kunnassa on samanikäistä kuin koko kunta-alalla, sillä keski-ikä kunta-alalla oli vuonna ,6 vuotta. Ikärakenteesta näkyy, että 36 % henkilökunnasta on yli 50-vuotiaita. Ikärakenteessa alkaa näkyä myös se, että eläkkeelle jääneiden tilalle palkataan nuoria. Alle 30-vuotiaiden osuus koko henkilökunnasta oli vuonna %, kun se vuonna 2012 oli vain 9 % ja 2011 noin 12 %. 8. HENKILÖSTÖN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN Vuonna 2013 aloitetut säästötoimet näkyvät myös henkilöstö koulutuksessa. Henkilöstön koulutukseen käytettiin vuonna 2013 yhteensä 688 työpäivää. Päivien määrä väheni edellisestä vuodesta neljänneksellä. Keskimäärin koulutuspäiviä henkilötyövuotta kohden oli vuonna ,7 ja vuonna ,2. Koulutuksessa kävi 30 % henkilökunnasta. 9. POISSAOLOT Terveysperusteiset poissaolot Lyhyet poissaolot alle 4 pv 4 29 pv pv pv pv Yli 180 päivää kalenteripäivä t % työajasta 1000 euroa % palkkakustan nuksista 0,6 1,2 0,7 0,6 0,6 0, ,4 0,8 0,4 0,4 0,4 0,3 Yhteensä , ,6

8 8 Em. poissaoloista erikseen työtapaturmat työmatkatapaturmat ammattitaudit ja -epäilyt ,2 0,0 0, ,1 0,0 0,0 Terveysperusteiset poissaolot vähenivät edellisestä vuodesta. Kun vuonna 2012 sairausja työtapaturmaperusteisia poissaoloja oli yhteensä 6069 työpäivää, vuonna 2013 niitä oli Sairauspäivät henkilötyövuotta kohden olivat vuonna ,8 päivää ja vuonna ,8 päivää. Vuonna 2013 noin 170 koko vuoden työssä olleella työntekijällä ei ollut terveysperusteisia poissaoloja ollenkaan. 10. HENKILÖSTÖN VAIHTUVUUS JA ELÄKÖITYMINEN Seuraavassa taulukossa on esitetty henkilökunnan vaihtuvuus. Vaihtuvuusprosentti saadaan suhteuttamalla uudet toistaiseksi voimassa olevat palvelussuhteet ja päättyneet palvelussuhteet vakinaisessa palvelussuhteessa olevan henkilöstön määrään. Vuonna 2013 sekä alkaneita että päättyneitä vakinaisia palvelussuhteita oli huomattavasti enemmän kuin edellisinä vuosina. Alkaneiden vakinaisten palvelussuhteiden suuri määrä selittyy lukion henkilökunnalla, joka muodostaa ¾ sen määrästä. Henkilöstön vaihtuvuus Lukumäärä Vaihtuvuus % Alkaneet palvelussuhteet ,1 5,0 10,0 Päättyneet palvelussuhteet ,7 2,9 4,5 Eläkkeelle siirtyminen ja palvelussuhteen päättyminen Lkm 2010 Lkm 2011 Lkm 2012 Lkm 2013 Eläkkeelle siirtyneet vanhuuseläke työkyvyttömyyseläke varhennettu vanhuuseläke 1 Sanoutui irti Kuollut 1 1 Yhteensä Ns. suuret ikäluokat ovat tulleet eläkeikään. Vanhuuseläkkeelle on viime vuosina jäänyt aika tasainen määrä henkilöstöä, vuonna 2012 vanhuuseläkkeiden määrä laski alle puoleen, sillä joustavan eläkeiän ansiosta moni on jatkanut työuraansa pitemmälle, kuin henkilökohtaiseen eläkeikäänsä. Eläkkeelle siirtyneiden keski-ikä, eläkepoistumaprosentti sekä osa-aikaisella eläkkeellä olevien määrä 2013 Kaikkien eläkkeelle siirtyneiden keski-ikä

9 9 62,2 63,0 61,3 63,3 Vanhuuseläkkeelle siirtyneiden keski-ikä 62,2 63,0 64,3 63,6 Eläkepoistumaprosentti 3,6 3,0 2,1 3,3 Osa-aikaeläkkeen aloittaneet Osa-aikaisella eläkkeellä joista osatyökyvyttömyys- tai tapaturmaeläkkeellä Määräaikaisella kuntoutustuella Kuntien eläkevakuutus keva on todennut, että eläkkeelle siirrytään nyt kaksi vuotta iäkkäämpinä kuin ennen eläkeuudistusta. Joustava eläkeikä on tuonut suuremman muutoksen kuin ennalta arvioitiin. Yksityisellä sektorilla eläkkeelle siirryttiin vuonna 2012 keskimäärin 60,2-vuotiaana ja julkisella sektorilla 60,3-vuotiaana.. Sotkamon kunta pärjää valtakunnallisessa vertailussa hyvin, sillä meillä eläkkeelle jäänti-ikä on ollut valtakunnallisia lukuja korkeampi. Työkyvyttömyyseläkkeiden määrä vaikuttaa oleellisesti eläkkeelle siirtyneiden keski-ikään, koska työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään aina ennen vanhuuseläkeikää ja joissakin tapauksissa jo suhteellisen nuorella iällä. Työkyvyttömyyseläkkeiden määrä 2013 puolittui edellisestä vuodesta ja eläköitymisikä nousi kahdella vuodella. Työkyvyttömyyseläkkeiden määrään tai eläköitymisikään ei työnantaja juuri pysty vaikuttamaan, sillä niissä kaikissa on ollut kyse sairauksista, joista työntekijä ei ole kuntoutettavissa työkykyiseksi. Kun työntekijän työkykyyn puututaan ajoissa, niin vajaakuntoisten sijoittamisella ja työjärjestelyillä voidaan joissakin tapauksissa vaikuttaa tehokkaasti eläköitymisen siirtymiseen ja eläkemenoihin. Osa-aikaisten eläkkeiden määrä kasvoi edellisestä vuodesta. Osa-aikaeläkkeiden tai osa-työkyvyttömyyseläkkeiden vaikutus on selvästi nähtävissä siten, että työntekijät jaksavat osa-aikatyössä pitempään, aina vanhuuseläkeikään saakka. Ilman työajan lyhentämisen mahdollisuutta työkyvyttömyyseläkkeiden määrä olisi isompi. Vuoden 2005 alusta voimaan tulleen eläkelainsäädännön muutoksen myötä kukin voi valita vanhuuseläkeikänsä ikävuoden väliltä. Tämän vuoksi työnantaja ei tiedä työntekijän eläköitymisen tarkkaa ajankohtaa, sillä työntekijällä on mahdollisuus jatkaa työelämässä myös henkilökohtaisen eläkeiän täyttämisen jälkeen. Seuraavassa taulukossa on vanhuuseläkkeelle siirtyvien määrä arvioitu kunkin henkilön henkilökohtaisessa vanhuuseläkeiässä ottaen huomioon jo tiedossa olevat myöhemmät vanhuuseläkkeelle jäännit. Yhteensä 70 eli 18 % tällä hetkellä työssä olevasta vakinaisesta henkilökunnasta jää eläkkeelle tulevien viiden vuoden aikana. Vanhuusseläkkeiden lisäksi tulevat työkyvyttömyyseläkkeet, joiden määrää ei voida arvioida, mutta joita tulee kaikesta huolimatta muutama vuodessa.

10 10 Eläköityminen on niin voimakasta, että tarvitaan henkilöstösuunnittelua ja koulutusta, jotta voidaan turvata toiminnan tarvitsema henkilöstö niissä töissä, joissa poistuma on suuri tai toiminta laajenee sekä toisaalta vähentää henkilökuntaa pienentyvistä toiminnoista. Jo nyt joissakin ammateissa pätevien sijaisten saatavuudessa on ongelmia. Avoimeksi tulleisiin virkoihin ja toimiin on ollut vielä hyvin hakijoita. Sotkamo asuinpaikkana on houkutteleva ja kunnan antama kuva työnantajana vaikuttaa siihen, miten kunnan palvelukseen hakeudutaan. Eläkemaksut Työantajan eläkemaksut muodostuvat seuraavista maksuista palkkaperusteinen maksu, joka on osa työvoimakustannuksia eläkemenoperusteinen maksu, jota maksetaan niistä maksussa olevista eläkkeistä, jotka ovat karttuneet oman kunnan palveluksessa ennen vuotta 2005 varhaiseläkemenoperusteinen maksu, jota maksetaan työntekijän jäädessä ensimmäistä kertaa työkyvyttömyyseläkkeelle, yksilölliselle varhaiseläkkeelle, työttömyyseläkkeelle tai kuntoutustuelle eli alkavat saada määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä. Kahteen viimeksi mainittuun työnantaja voi vaikuttaa omilla työssä jaksamisen toimenpiteillään. Jokainen uusi työkyvyttömyyseläke tai kuntoutustuki maksaa työnantajalle kymmeniä tuhansia euroja varhe-maksuna. Koska kuntatyönantajat ovat yhdessä vastuussa kunnallisten eläkkeiden rahoituksesta, eläkemenoperusteisena ja varhemaksuna kerättävä osuus jaetaan vuosittain kaikkien kuntatyönantajien kesken. Maksut 1000 euroa % - o s u u s palkkakustannuksista Varhemaksu 146 0,8 Eläkemenoperusteinen maksu ,3 11. TYÖVOIMAKUSTANNUKSET JA HENKILÖSTÖINVESTOINNIT 1000 euroa 2013 Muutos % ed. vuoteen Työvoimakustannukset yhteensä, josta 1. Palkat yhteensä, josta vuosiloma-ajan palkat terveysperusteisten poissaolojen palkat, netto (kela-korvaukset ,2

11 11 vähennetty) perhevapaiden palkat, netto 2. Työnantajan eläke- ja muut sosiaalivakuutusmaksut 3. Henkilöstöinvestoinnit työterveyshuolto, netto ,0-34,8 + 25,8 + 3,2 12. PALKITSEMINEN Sotkamon kunta omistaa Katinkullan kylpylän osakkeita, joten henkilökunnalle voidaan tarjota kylpylän käyttö edulliseen hintaan. Myös muihin Katinkullan harrasteisiin on mahdollista osallistua harrastelipuilla. Uimahallilippuja henkilökunta käyttää oman käytön hinnalla. Henkilökunnan uimahallikäyntejä oli vuonna 2011 yli Henkilökunnalla on perinteisesti kerran vuodessa liikuntailtapäivä. Ne järjestetään pääsääntöisesti työyhteisöittäin. Koko henkilökunnalle yhteinen tapahtuma on ollut viime vuosina jouluruokailu. Palkkausjärjestelmät ja palkitseminen Tehtävien vaativuus on palkkauksen perusteena kaikissa kunnallisissa sopimuksissa. Nyt voimassa olevat kunnallisen alan työehtosopimukset on solmittu ajaksi Vuosille 2014 ja 2015 sovitut korotukset ovat yleiskorotuksia, loppukauden korotuksista sovitaan mennessä. Tehtävien vaativuuden mukaan määräytyvän palkkauksen lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa henkilökohtaista lisää. Tulospalkkaus ei ole käytössä Sotkamon kunnassa. Seuraavissa taulukoissa on tehty palkkavertailu keskipalkoista sopimusaloittain sekä naisten ja miesten palkoista koko henkilöstön osalta sekä toimialoittain. Laskentaan on otettu kaikkien palkat siten, että osa-aikaisten palkat on muutettu kokoaikatyön palkoiksi. Sivutoimisten palkkoja ei ole mukana laskennassa. Palkkauksen rakenne keskimäärin (%-osuudet kokonaisansioista) Tehtäväkohtainen palkka Palveluaikaan sidotut lisät Henkilökohtainen lisä Muut säännöllisen työajan lisät Lisä- ja ylityökorvaukset Yhteensä KVTES Opetusala Tekninen 91,8 5,2 1,0 0,9 1,1 100,0 74,5 19,0 6,8 100,0 84,2 6,6 6,0 1,1 2,1 100,0

12 12 Kokonaisansio keskim. /kk Muutos % edelliseen vuoteen Miesten keskiansio /kk Naisten keskiansio /kk , , ,4 Naisten ansiot ovat yleisen virka- ja työehtosopimuksen alalla alhaisemmat kuin miesten. Opetusalan sopimuksen piirissä taas naisten keskimääräinen kokonaisansio on suurempi kuin miesten. Teknisen sopimuksen piirissä on niin vähän naisia, että tietoa sukupuolten palkoista ei voi esittää. Palkkaerot ovat samalla tasolla kuin edellisenä vuonna. Naisten alhaisemmat ansiot selittyvät sillä, että peruspalvelutehtävissä työskentelevät ovat yleensä naisia. Koska palkkauksen perusteena on tehtävien vaativuus ja samasta työstä maksetaan samaa palkkaa, palkkaeroja ei samassa työssä esiinny. 13. TASA-ARVON TOTEUTUMINEN Sotkamon kunnan tasa-arvosuunnitelmassa on määritelty, että tiettyjä tunnuslukuja seurataan henkilöstöraportoinnin yhteydessä. Eri tehtäväryhmissä naisten ja miesten osuus on hyvin vaihteleva. Toimistohenkilökuntaan kuuluvat ovat kaikki naisia. Myös ruoka- ja siivouspalveluissa sekä päivähoidossa lähes kaikki ovat naisia. Teknisen palvelualueen työntekijät ovat taas lähes kaikki miehiä. Sukupuolijakauma on aika tasan johto- ja asiantuntijatehtävissä, esimiesten ja maatalouslomittajien keskuudessa. Tasa-arvon toteutuminen eri tehtäväryhmissä 2013 miehiä naisia yhteensä naisia % Johto- ja asiantuntijatehtävät Esimiehet Toimistohenkilökunta Maatalouslomitus Teknisen alan työntekijät Opetushenkilöstö Koulunkäyntiavustajat Vapaan sivistystoimen henkilöstö Ruoka- ja siivoushenkilöstö Päivähoitohenkilöstö Muut Koko henkilöstö Perhevapaat ja sairauspoissaolot sukupuolittain Perhevapaita ovat äitiys-, isyys-, vanhempain- ja hoitovapaa. Vuonna 2011 naisten ja miesten sairauspäivien määrä/henkilö olivat aika lähellä toisiaan. Vuonna 2012 naisilla oli lähes kaksi kertaa niin paljon sairauspäiviä kuin miehillä. Vuonna 2013 luvut olivat samaa luokkaa kuin edellisenä vuonna. Naisten pitämien perhevapaiden määrä oli aikaisempina vuosina lähes samalla tasolla, mutta vuonna 2013 päivien määrä kasvoi noin 80 %.

13 13 Perhevapailla olleiden naisten määrä oli viime vuosina noin 20, vuonna 2013 heitä oli 26. Miesten pitämien vapaiden määrä on ollut vähäinen, heitä on ollut vain muutama. Vuonna 2013 neljä isää käytti oikeuttaan perhevapaisiin. Poissaolopäivät työpäivinä Poissaolon syy miehet naiset yhteensä Sairauspäivät Sairauspäivät/hlö 6,6 4,6 11,4 10,7 9,8 9,1 Perhevapaat Perhevapaat/hlö 0,6 0,4 7,1 11,5 5,3 8,5 14. JOHTOPÄÄTÖKSET Viime vuosien henkilöstöraporttien perusteella on noussut esille asioita, joihin on kiinnitetty huomiota organisaation toiminnassa. Nämä samat asiat ovat edelleen ajankohtaisia vuoden 2013 henkilöstöraportin perusteella. Määräaikaiset palvelussuhteet Määräaikaisten palvelussuhteiden määrää on viime vuosina seurattu henkilöstöraportin yhteydessä. Määräaikaisia palvelussuhteita oli vuoden 2011 lopussa 30,5 % ja vuoden 2012 lopussa 27,1 % koko henkilöstön määrästä. Vuoden 2013 lopussa määräaikaisia oli 31,6 %, sillä määräaikaisten vakinaistamisesta pidättäydyttiin säästösyistä. Määräaikaisuuksiin ja niiden perusteisiin kiinnitetään edelleen huomiota ja vakinaistetaan niitä palvelussuhteita, joiden jatkamiseen määräaikaisena ei ole perustetta. Vuonna 2013 käytyjen yt-neuvottelujen tuloksena todettiin, että määräaikaisten työntekijöiden käyttöä vähennetään ja pääsääntöisesti määräaikaisuuksia ei niiden päättyessä uusita. Toiminnan kannalta perustellusta syystä voidaan palkata määräaikaisia työntekijöitä - operatiivisella esimiehellä on lupa toteuttaa työjärjestelyt siten, että määräaikaisuuksia voidaan käyttää. Kunnan johtoryhmä katsoo, että niille on tasapuoliset perusteet. Eläköityminen Kunnan toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa olevan henkilökunnan keski-ikä lähentelee 50 vuotta ja henkilökuntaa eläköityy tulevina vuosina runsaasti. Se täytyisi huomioida paitsi poistumana, myös osaamisen muutoksena. Eläkkeelle lähtöön pitäisi varautua siten, että riittävän ajoissa suunnitellaan sen aiheuttamat mahdolliset toiminnan muutokset yli hallintokuntarajojen ja sen jälkeen huolehditaan tehtävien ja osaamisen siirrosta toiselle/toisille työntekijöille. Vuoden 2013 talousarviota valmisteltaessa henkilöstösuunnitelma laadittiin siten, että otettiin huomioon eläköityminen. Talouden kiristyminen ja tasapainottamistoimenpiteet kuitenkin jäädyttivät varautumisen ja henkilöstön palkkaamisen. Erityisesti teknisellä palvelualueella tämä on johtanut siihen, että usean henkilön eläköitymistä ei ole korvattu lainkaan ja tilanne alkaa olla kestämätön. Työhyvinvointi

14 14 Työterveyshuolto- ja sairausvakuutuslakien muutoksilla ohjataan työnantajia puuttumaan henkilökunnan sairauspoissaoloihin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Varhaisen puuttumisen toimintamallilla pohditaan työantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tilannetta kolmikantaneuvottelussa ja pyritään kartoittamaan työntekijän jäljellä oleva työkyky. Mikäli työssä jaksamiseen ja työuran pituuteen voidaan vaikuttaa työjärjestelyillä, niitä on pyritty toteuttamaan. Yhteistyötä työnantajan, esimiesten ja työterveyshuollon kesken kehitetään edelleen, että pystyttäisiin vaikuttamaan sairastamiseen ja työkyvyttömyyteen. Työnantajalle ja yhteiskunnalle on halvempaa, että hyödynnetään myös työntekijän osatyökykyisyys. Tähän ollaan jo menossa Suomen kunnissa, sillä kuntien eläkevakuutuksen mukaan työkyvyttömyyseläkkeen sijaan aiempaa useampi saa osatyökyvyttömyyseläkettä. Nämä toimenpiteet näkyvät jo sairauspoissaolojen vähentymisenä ja osa-työkyvyttömyyseläkkeiden lisääntymisenä.

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Henkilöstövoimavarojen arviointi suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Suosituksen tavoitteet Tämä suositus tukee strategista henkilöstöjohtamista sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä

Lisätiedot

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta 1 2 Johdanto Kaupunginhallitus hyväksyi Alavuden kaupungin henkilöstöohjelman 2015 2020 kokouksessaan 18.5.2015. Henkilöstötyön tavoitteena on, että Alavuden kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja,

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......

Lisätiedot

SOTKAMON KUNTA Henkilöstöraportti 2016

SOTKAMON KUNTA Henkilöstöraportti 2016 Liite nro SOTKAMON KUNTA Henkilöstöraportti 2016 Yhteistyöryhmä 28.3.2017 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1 Sisällys SOTKAMON KUNTA... 2 JOHDANTO... 2 VAIKUTUKSET TOIMINTAAN JA TULOKSIIN (VAIKUTTAVUUS)...

Lisätiedot

TASA- ARVOSUUNNITELMA

TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA- ARVOSUUNNITELMA Kaupunginhallituksen 2.10.2012 165 hyväksymä Haapajärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvolain 6a.n mukaan tasa-arvosuunnitelma on selvitys työpaikan tasaarvotilanteesta ja

Lisätiedot

Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016

Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016 Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 2.1 Palvelussuhteen luonne...

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Henkilöstöraportti 2014 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne 3 2.1 Henkilöstömäärä 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika 5 2.4 Ikäjakauma

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstöraportti 2015 Kunnanhallitus 2.5.2016 109 Yt-toimikunta SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI... 3 JOHDANTO... 3 HENKILÖSTÖRESURSSIT... 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 Henkilöstö hallinnonaloittain... 4 Henkilötyövuodet...

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 1. JOHDANTO Mynämäen kunnan toiminta-ajatuksena on edesauttaa kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen hyvinvointia järjestämällä ja tuottamalla kunnallisia

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS Henkilöstö hallinnonaloittain 31.12. 2010 toistaiseksi määräajatetyt työllis- yhteensä toistaiseksi määräajan työllistetyt yhteensä Hallintotoimi 8 2 10 8 2 0 10 Perusturvatoimi 51 16

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2015 www.kt.fi Henkilöstömenot 21 miljardia euroa Vuonna 2015 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 21 miljardia euroa, josta palkkakustannukset

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010 ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010 1 Henkilöstöraportissa olevat tiedot perustuvat kunnan palkanlaskennasta kerättyihin tietoihin 31.12.2010 tilanteesta. Luvut sisältävät ko. päivänä kunnan

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari 16.8.2017 Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Sairaanhoitopiirin virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2011 2016 2011 2012

Lisätiedot

Päätoimisia vuoden 2015 lopussa oli yhteensä 412, mikä oli 8 henkeä pienempi kuin edellisvuonna.

Päätoimisia vuoden 2015 lopussa oli yhteensä 412, mikä oli 8 henkeä pienempi kuin edellisvuonna. 1/19 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2.1. Henkilöstön määrä ja rakenne 2.1.1. Henkilöstön määrä Vakinaisen henkilöstön määrä 31.12.2015 oli 336, muutos edellisvuoteen oli + 5 henkilöä. Määräaikaisten (sis. palkkatuella

Lisätiedot

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Liite 1. Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Kouvolan kaupunki Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta 1 1. Miehet ja naiset Kouvolan kaupungin henkilöstöstä naisia on 83,9 % ja

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- TILINPÄÄTÖS 2015

HENKILÖSTÖ- TILINPÄÄTÖS 2015 RANTASALMEN KUNTA HENKILÖSTÖ- TILINPÄÄTÖS 2015 Yhteistyötoimikunta 20.4.2016 7 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTOINTIMALLIN TAUSTAA... 1 YLEISTÄ HENKILÖSTÖVOIMAVAROJEN ARVIOINNISTA

Lisätiedot

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015 Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015 Konserniesikunta, Henkilöstöyksikkö Yhteenveto Kaupungin henkilöstömäärän kehitys on ollut hyvin hallinnassa. Henkilöstömäärä 31.12.2015 oli 14 101, kun se vuoden

Lisätiedot

Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus 30.3.2015

Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus 30.3.2015 Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI 214 Kaupunginhallitus 3.3.215 JOHDANTO 1 Henkilöstön hyvinvointi ja jaksaminen on viime vuosina noussut esille useissa yhteyksissä. Kunnassa on toteutettu henkilöstökysely

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Henkilöstökertomus 2010

Kuopion kaupunki Henkilöstökertomus 2010 Kuopion kaupunki Henkilöstökertomus 21 1 (25) HENKILÖSTÖKERTOMUS 21 SISÄLLYS JOHDANTO 2 1. HENKILÖSTÖKATSAUS 3 2. TASA-ARVO 3 3. HENKILÖSTÖPANOKSET 6 3.1 Henkilöstön määrä 6 3.2 Henkilöstön rakenne 7 3.3

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016

Henkilöstösuunnitelma 2016 Henkilöstösuunnitelma 2016 Yt-toimikunta 16.11.2015 Kunnahallitus 16.11.2015 Kunnanvaltuusto 30.11.2015 1 SISÄLLYS 1. Henkilöstösuunnitelman tavoite... 3 2. Henkilöstöpoliittiset linjaukset... 3 3. Työvoimatarpeen

Lisätiedot

Luumäen kunta. Henkilöstöraportti 2014. Kv 2015

Luumäen kunta. Henkilöstöraportti 2014. Kv 2015 1 Luumäen kunta Henkilöstöraportti 2014 Kh 30.3.2015 Kv 2015 2 Sisällysluettelo: 1 Hallintojohtajan katsaus. 3 2 Yleistä.. 4 3 Taustatietoa 5 4 Henkilöstövoimavarat 6 4.1 Henkilötyövuodet. 8 4.2 Vuosityöajan

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Sairaanhoitopiirin valtuusto 8.6.2015 Juha Jääskeläinen Henkilöstöjohtaja Henkilöstökertomus 2014 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 17. henkilöstökertomus henkilöstökertomuksen

Lisätiedot

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 3 1.2 Henkilöstön määrä... 3 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 3 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä...

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.29 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 4.5.29 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODESTA 28 Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (2/18) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

TAMMELAN HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2015

TAMMELAN HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2015 TAMMELAN HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2015 1 Sisällysluettelo 1 Kunnanjohtajan katsaus... 3 2 Yleistä... 3 3 Taustatietoa... 4 4 Henkilöstövoimavarat... 5 4.1 Henkilöstömäärä... 5 4.1.1 Henkilöstö palvelusuhteen

Lisätiedot

Henkilöstö- raportti 2014

Henkilöstö- raportti 2014 Henkilöstö- raportti 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 2.1 Henkilöstön määrä... 2 2.2 Osa-aikaisuus... 3 2.3 Henkilötyövuosien määrä... 3 2.4 Henkilöstön määrään

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2012... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Yt-toimikunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Sisällysluettelo Kaupunginjohtajan esipuhe... 1 Henkilöstöstrategian toteutumisen arviointi... 2 Henkilöstön määrä ja rakenne... 2 Henkilöstömäärä...

Lisätiedot

Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014...

Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014... HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014...1 Kunnan määräaikaiset työsuhteet

Lisätiedot

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET 1 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 2 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 3 3. IKÄRAKENNE 4 4. PALVELUSSUHTEEN

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Kvalt liite 1 Kv 14.6.2016 SUOMUSSALMEN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Hallintopalvelut 2 Sisältö: sivu 1. Henkilöstöraportti henkilöstöstrategian toteutumisen ja arvioinnin välineenä 5 Suomussalmen

Lisätiedot

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017. Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12.

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017. Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12. Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017 Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12.2015 / 18 1 Tasa-arvosuunnitelma vuosille 2016-2017 Tasa-arvotilanteen selvitys

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 Päivi Hakulinen SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstö... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 6 3. Osaava ja oppiva TUKES... 7 Osaaminen ja

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä. Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain Vakinainen Vakinainen Vakinainen Keskushallinto 205 206 114 65 64 22 270 270 136 Ympäristöterveydenhuolto 27 26 26 9 8 4 36 34 30 Sosiaali- ja terveystoimi

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1 Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2010 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI. Mäntsälän kunta. Kunnanhallitus 18.4.2016 Yhteistyöryhmä 2.5.2016 Kunnanvaltuusto touko-kesäkuu

HENKILÖSTÖRAPORTTI. Mäntsälän kunta. Kunnanhallitus 18.4.2016 Yhteistyöryhmä 2.5.2016 Kunnanvaltuusto touko-kesäkuu HENKILÖSTÖRAPORTTI Mäntsälän kunta 2015 Kunnanhallitus 18.4.2016 Yhteistyöryhmä 2.5.2016 Kunnanvaltuusto touko-kesäkuu 1 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 1.1 Mäntsälän kunnan henkilöstöä koskeva visio 2015...

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2013

Henkilöstöraportti 2013 Yt -toimikunta 23.04.2014 22 Kunnanhallitus 26.05.2014 154 Kunnanvaltuusto 9.6.2014 43 SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI...3 JOHDANTO...3 Henkilöstö kunnan strategiassa...3 HENKILÖSTÖRESURSSIT...5 Henkilöstön

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2014

HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2014 Kvalt liite 1 Kv 8.6.2015 SUOMUSSALMEN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2014 Hallintopalvelut 2 Sisältö: sivu 1. Henkilöstöraportti henkilöstöstrategian toteutumisen ja arvioinnin välineenä 5 Suomussalmen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

Hausjärven kunta. HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012

Hausjärven kunta. HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012 Hausjärven kunta HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012 11.4.2013 SISÄLTÖ 2 1 JOHDANTO 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 4 2.1 Vakinainen ja määräaikainen henkilöstö 4 2.2 Henkilöstön kokonaismäärä toimialoittain 4 2.3

Lisätiedot

1 Henkilöstön määrä ja rakenne

1 Henkilöstön määrä ja rakenne HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 SISÄLTÖ 1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 2 1.1 Henkilöstön määrä... 2 1.2 Henkilöstön palvelussuhdejakauma... 5 1.3 Henkilöstön sukupuolijakauma... 5 1.4 Henkilöstön ikä... 7 1.5

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1405/01.00.02/2014 94 Henkilöstökertomus vuodelta 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Yt-ryhmä Khall Kvalt 11.4.2016 19.4.2016 27.4.2016 HENKILÖSTÖRAPORTTI

Yt-ryhmä Khall Kvalt 11.4.2016 19.4.2016 27.4.2016 HENKILÖSTÖRAPORTTI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Sisällysluettelo 1. Kunnanjohtajan katsaus... 2 2. Yleistä... 3 2.1 Henkilöstöraportoinnissa huomioitavat lait ja asetukset... 3 2.2 Tietojen kokoaminen... 4 2.5 Henkilöstövoimavarojen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 ALAVUDEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 2 Johdanto Alavuden kaupungin henkilöstötyön tavoitteena on, että kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja, jonka osaava ja hyvinvoiva henkilöstö työskentelee

Lisätiedot

PALKKAUSJÄRJESTELMÄT KUOPION KAUPUNGISSA

PALKKAUSJÄRJESTELMÄT KUOPION KAUPUNGISSA PALKKAUSJÄRJESTELMÄT KUOPION KAUPUNGISSA Perehdyttämistilaisuus Nilsiän kaupungin valtuustosali 1.11.2012 Raimo Savolainen henkilöstösihteeri Kuopion kaupunki PALKKAUSJÄRJESTELMÄ KVTES: Palkkausjärjestelmän

Lisätiedot

Tilastotietoja VaEL-eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: tilastot@keva.fi

Tilastotietoja VaEL-eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: tilastot@keva.fi Tilastotietoja VaEL-eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi Kevassa tehdyt VaEL-eläke- ja etuuspäätökset lajeittain 2015 ja 2014 Eläkelaji Kaikki eläkeasiat, kpl 2015 2014 Muutos, % Vanhuuseläkkeet¹

Lisätiedot

Yhtymähallitus 25.3.2014, liite 3 Yhtymävaltuusto 20.5.2014, liite 4. Henkilöstöraportti 2013

Yhtymähallitus 25.3.2014, liite 3 Yhtymävaltuusto 20.5.2014, liite 4. Henkilöstöraportti 2013 Yhtymähallitus 25.3.2014, liite 3 Yhtymävaltuusto 20.5.2014, liite 4 Henkilöstöraportti 2013 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstöä kuvaavat tunnusluvut... 3 2.1. Henkilöstön määrä, rakenne ja muutokset...

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma

Tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvosuunnitelma 2017-2019 1. JOHDANTO 3 2. TASA-ARVOSELVITYS 4 Tasa-arvoisuuden kokeminen 7 Koulutus 7 3. PERIAATTEET JA TOIMENPITEET TASA-ARVON EDISTÄMISEKSI 7 Henkilöstön rekrytointi 7 Tasa-arvoisen

Lisätiedot

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2014

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2014 Hausjärven kunta Henkilöstökertomus vuodelta 2014 Käsitelty: Kunnanhallitus 14.4.2015, 166 8.4.2015 Sisältö Sisältö... 2 Johdanto... 3 Organisaatiorakenne... 3 Merkittäviä tapahtumia... 3 Henkilöstömäärä

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 5.5.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

Palkkamontun umpeenluonti kohti 1800 alinta palkkaa. SAK:n tasa-arvoviikonloppu 8.-9.6.2013/Jarkko Eloranta

Palkkamontun umpeenluonti kohti 1800 alinta palkkaa. SAK:n tasa-arvoviikonloppu 8.-9.6.2013/Jarkko Eloranta Palkkamontun umpeenluonti kohti 1800 alinta palkkaa SAK:n tasa-arvoviikonloppu 8.-9.6.2013/Jarkko Eloranta Toimintaympäristön haasteet Väestön ikääntyminen Palvelujen kysyntä (eläkejärjestelmä, hoito-

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖKERTOMUS. Yhteistyöryhmä 18.04.2016 Kaupunginhallitus xx.xx.2016 / Liite xx Kaupunginvaltuusto xx.x.

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖKERTOMUS. Yhteistyöryhmä 18.04.2016 Kaupunginhallitus xx.xx.2016 / Liite xx Kaupunginvaltuusto xx.x. 1 SAARIJÄRVEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 Yhteistyöryhmä 18.04.2016 Kaupunginhallitus xx.xx.2016 / Liite xx Kaupunginvaltuusto xx.x.2016 / Liite xx 2 Sisällysluettelo 1. HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA RAKENNE...

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN MUUTOKSET 2013 2015 JA REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ...

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016

Henkilöstösuunnitelma 2016 Henkilöstösuunnitelma 2016 Yhtymähallitus 21.6.2016 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Henkilöstösuunnittelulle asetetut tavoitteet... 2 3 Nykyinen henkilöstömäärä... 2 4 Henkilöstön ikärakenne... 2 5

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI

SUONENJOEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2 0 1 5 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1 2 HENKILÖSTÖPANOKSET... 2 2.1 YLEISTÄ... 2 2.2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 2 2.3 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA PALVELUSSUHTEEN LUONNE... 3 2.4 TYÖLLISTÄMISTYÖ...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2014

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2014 HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2014 TAUSTAA Kunnan toimialalla henkilöstö on tärkein resurssitekijä. Menestykseen kunta tarvitsee motivoituneen ja osaavan henkilöstön. Valtuuston asettamien tavoitteiden saavuttaminen

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖKERTOMUS. Yhteistyöryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖKERTOMUS. Yhteistyöryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto 1 SAARIJÄRVEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013 Yhteistyöryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto 2 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI... 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 1.1 Henkilöstön määrä... 1.2 Henkilöstön

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 4.4.2016 Liite 1 119 MIKKELIN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

Kaupunginhallitus 4.4.2016 Liite 1 119 MIKKELIN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kaupunginhallitus 4.4.2016 Liite 1 119 MIKKELIN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kaupungin johtoryhmä 30.3.2016 YT-neuvottelukunta 1.4.2016 Kaupunginhallitus 4.4.2016 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstöraportti 2015 Henkilöstöraportti 2015 Julkaisija: Karkkilan kaupunki Kuva: Karkkilan kaupungintalo, Valokuvaaja: Henna Mitrunen Ulkoasu ja taitto: Karkkilan kaupunki 1 Henkilöstöraportti 2015 1 JOHDANTO... 3 2 KAUPUNGIN

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2015

Henkilöstökertomus 2015 Henkilöstökertomus 2015 Vahvistamme hyvää, ajantasaista ammatillista osaamista ja työn hallintaa. Panostamme erityisesti ikääntyvän henkilöstön työkyvyn ja ammattitaidon ylläpitoon sekä uuden henkilöstön

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina 2016-2025 4. Henkilöstömenot

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstöraportti 2015 Henkilöstöraportti 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 2.1 Henkilöstön määrä... 2 2.2 Osa-aikaisuus... 3 2.3 Henkilötyövuosien määrä... 3 2.4 Henkilöstön määrään

Lisätiedot

Järvi-Pohjanmaan henkilöstöraportti 2013

Järvi-Pohjanmaan henkilöstöraportti 2013 Järvi-Pohjanmaan henkilöstöraportti 2013 Sisällysluettelo 1 Henkilöstöraportti 2013... 2 1.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 2 Henkilöstön määrä... 2 Henkilötyövuosi... 3 Työsuhteen laatu ja kesto... 6

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 28.4.2015 154 MIKKELIN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

Kaupunginhallitus 28.4.2015 154 MIKKELIN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Kaupunginhallitus 28.4.2015 154 MIKKELIN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. HENKILÖSTÖN LUKUMÄÄRÄ JA RAKENNE... 5 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 5 2.2 SELITE ORGANISAATIOMUUTOKSISTA...

Lisätiedot

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite Sisällys: HENKILÖSTÖRAPORTTI... 2 Yleiskatsaus... 2 Henkilöstön määrä... 2 Taulukko 1: Henkilöstömäärän palvelualueittain 2013 2018... 2 Taulukko 2: Henkilöstömäärä uuden organisaation mukaisesti ja työaikamuodoissa

Lisätiedot

Henkilökuntaa rekrytoitaessa noudatetaan voimassa olevia sääntöjä ja määräyksiä pätevyysvaatimuksista ja kelpoisuusehdoista.

Henkilökuntaa rekrytoitaessa noudatetaan voimassa olevia sääntöjä ja määräyksiä pätevyysvaatimuksista ja kelpoisuusehdoista. ALAVIESKAN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 1. Tavoitteet Kunnanvaltuusto 26.9.2006 19 Tavoitteena on tasa-arvoinen, yhteistyökykyinen ja kehittyvä sekä hyvää tulosta tekevä työyhteisö, jossa tasa-arvo on osa

Lisätiedot

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite Näkökulma Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite 2012-2014 Toimenpiteet 2012 Tavoitetaso 2012 Toteutuma 31.12.2012

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2016 KT Kuntatyönantajat 8000 7000 6000 Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2015 7 380 5000 4000 3000 2000 2 743 3

Lisätiedot

Uudistuvat eläkemuodot ja varhaiseläkemenoperusteinen maksu

Uudistuvat eläkemuodot ja varhaiseläkemenoperusteinen maksu Uudistuvat eläkemuodot ja varhaiseläkemenoperusteinen maksu Yliopistosairaanhoitopiirien sihteeripäivät Finlandiatalo 27.5.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi 25.5.2016 2 Kevan neuvontapalvelut henkilöasiakkaille

Lisätiedot

Yhtymävaltuusto

Yhtymävaltuusto HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 Yhtymävaltuusto 14.6.2016 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2010 2015 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Lääkärit 131

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI. Mäntsälän kunta. Kunnanhallitus 18.4.2016 Yhteistyöryhmä 2.5.2016 Kunnanvaltuusto 23.5.2016

HENKILÖSTÖRAPORTTI. Mäntsälän kunta. Kunnanhallitus 18.4.2016 Yhteistyöryhmä 2.5.2016 Kunnanvaltuusto 23.5.2016 HENKILÖSTÖRAPORTTI Mäntsälän kunta 2015 Kunnanhallitus 18.4.2016 Yhteistyöryhmä 2.5.2016 Kunnanvaltuusto 23.5.2016 1 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 1.1 Mäntsälän kunnan henkilöstöä koskeva visio 2015... 4 1.2

Lisätiedot

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Henkilöstöraportti 2013 2 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 75 Liite 7 MIKKELIN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013

Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 75 Liite 7 MIKKELIN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 75 Liite 7 MIKKELIN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. HENKILÖSTÖN LUKUMÄÄRÄ JA RAKENNE... 5 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 5 2.2 SELITE ORGANISAATIOMUUTOKSISTA...

Lisätiedot

Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi. 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö

Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi. 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö Siilinjärven kunta työnantajana Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015

Lisätiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot Henkilöstöraportti 8. 10. 2018 Tilastotiedot 2017 www.hel.fi Henkilöstöraportin tilasto-osio 2 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä toimialoittain 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014 Henkilöstö lyhyesti 31.12.2014/Lukumäärät

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014 Henkilöstö lyhyesti 31.12.2014/Lukumäärät 1 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014 Henkilöstö lyhyesti 31.12.2014/Lukumäärät Vakinainen henkilöstö 1 042 Määräaikaiset 349 Työllisyysvaroin palkatut 39 Henkilöstö yhteensä 1 430 (v. 2013 oli 1 407) Henkilötyövuodet

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 246 78767 4,0 41,8 82,0 256,0 12938,0 78767 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,5-3,0-100,0-6,8-1,9 2,4 370,8-3,0

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 240 81210 4,0 39,0 82,0 227,0 13364,0 81210 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,6-1,9-64,2-4,4-0,7 2,4 150,0-1,9

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009 Päivi Hakulinen Seppo Vaalavuo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstömäärä... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 7

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : Taso 3 2940300 Arkistolaitos : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 318 86383 3,0 29,0 64,0 224,0 5536,0 86383 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta -29,1-100,0-3,4

Lisätiedot

Kustannusvertailu uuden suunnitellun ja nykyisen apulaisrehtorijärjestelmän välillä

Kustannusvertailu uuden suunnitellun ja nykyisen apulaisrehtorijärjestelmän välillä SELVITYS VIRKA-APULAISREHTOREIDEN VIRKOJEN PERUSTAMISTA VARTEN Perusopetuksen hallinnon nykytila ja tulevaisuuden suunnitelmia Tällä hetkellä Kuhmon perusopetuksessa hallinnollisista asioista vastaavat

Lisätiedot

Pelastustoimen henkilöstötilinpäätös

Pelastustoimen henkilöstötilinpäätös Pelastustoimen henkilöstötilinpäätös 28.8.2012 Pelastuslaitosten henkilöstötilinpäätös Strategisen johtamisen ja arvioinnin työkalu. Ohjaa operatiivista johtoa käyttämään ja kehittämään resursseja oikein

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 1116/2016 01.00.02 101 Henkilöstökertomus vuodelta 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2016

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2016 TAUSTAA Kunnan toimialalla henkilöstö on tärkein resurssitekijä. Menestykseen kunta tarvitsee motivoituneen ja osaavan henkilöstön. Valtuuston asettamien tavoitteiden saavuttaminen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖRESURSSIEN JA PALVELUPROSESSIEN VASTAAVUUS 3 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA PALVELUSUHTEEN LUONNE 3 2.2 HENKILÖSTÖN IKÄRAKENNE

Lisätiedot

Hannu Issakainen 14.2.2011. HAKU- hankkeen tunnusluvuista

Hannu Issakainen 14.2.2011. HAKU- hankkeen tunnusluvuista Hannu Issakainen 14.2.2011 HAKU- hankkeen tunnusluvuista Henkilötyöpäivä ja -vuosi Htp= henkilötyöpäivä = täyden työajan kalenteripäivä Htv = henkilötyövuosi = 365 (366) htp Htt = henkilötyötunti (sopimatta)

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Hyväksytty hallituksessa 30.05.2013 43 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 TASA-ARVOSUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 3 TASA-ARVOKYSELYN

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 KUOPION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 1. HENKILÖSTÖKATSAUS... 4 2. TASA-ARVO... 4 3. HENKILÖSTÖPANOKSET... 7 3.1 Henkilöstön määrä...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kaupunginhallitus 16.5.2016 Kaupunginvaltuusto 13.6.2016 2 JOHDANTO Tämä henkilöstöraportti on järjestyksessä seitsemästoista Orimattilan kaupungin henkilöstöraportti. Henkilöstöraportin

Lisätiedot

(Käännös) 2893/01.00.00.02/2016 VUODEN 2015 HENKILÖSTÖRAPORTTI. Henkilöstöpalvelut, henkilöstöpäällikkö Peter Lindroos

(Käännös) 2893/01.00.00.02/2016 VUODEN 2015 HENKILÖSTÖRAPORTTI. Henkilöstöpalvelut, henkilöstöpäällikkö Peter Lindroos (Käännös) 2893/01.00.00.02/2016 VUODEN 2015 HENKILÖSTÖRAPORTTI Henkilöstöpalvelut, henkilöstöpäällikkö Peter Lindroos Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Henkilöstövoimavarojen arviointi... 1 3 Henkilöstövoimavarojen

Lisätiedot

VAKUUTUSALAN TASA- ARVORAPORTTI 2011

VAKUUTUSALAN TASA- ARVORAPORTTI 2011 VAKUUTUSALAN TASA- ARVORAPORTTI 2011 Vuoden 2010 tilastojen valossa VAKUUTUSVÄEN LIITTO VvL ry n 17.2.2012 n Vakuutusalan tasa-arvoraportti 2011 n 2 Vakuutusalan työvoima Alalla työskenteli vuonna 2010

Lisätiedot

vuoden 2006 loppuun saakka.

vuoden 2006 loppuun saakka. PÄÄTÖSVALLAN VASTUUN SIIRTÄMINEN ASIOISSA Heja 22.11.2006 Henkilöstöpäällikkö Koski: Taustaa: Nykyiset delegointipäätökset koskien vakanssien perustamista ja lakkauttamista, nimikemuutoksia ja palkkausta

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2015 www.nurmijarvi.fi

Henkilöstökertomus 2015 www.nurmijarvi.fi Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto 30.3.2016 Kunnan johtoryhmä 5.4.2016 Kunnanhallitus 18.4.2016 Yhteistyöryhmä 10.5.2016 Valtuusto 25.5.2016 Henkilöstökertomus 2015 www.nurmijarvi.fi Sisällysluettelo

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖRESURSSIEN JA PALVELUPROSESSIEN VASTAAVUUS 3 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA PALVELUSUHTEEN LUONNE 3 2.2 HENKILÖSTÖN IKÄRAKENNE

Lisätiedot

Pirkkalan kunta Pirkkalan kunta

Pirkkalan kunta Pirkkalan kunta Pirkkalan kunta Pirkkalan kunta Henkilöstökertomus 2008 2 1. JOHDANTO... 4 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 6 2.1 Henkilöstön määrä... 6 2.2 Henkilöstön määrä osastoittain... 6 2.3 Määräaikaisen henkilöstön

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI 1 Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013 SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013 Valmistelija: Henkilöstöpäällikkö Hyväksyjä: Kuntayhtymän johtaja Hall 20.11.2012 Valt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 1 1. Strategiset tavoitteet

Lisätiedot