Kustannusvertailu uuden suunnitellun ja nykyisen apulaisrehtorijärjestelmän välillä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kustannusvertailu uuden suunnitellun ja nykyisen apulaisrehtorijärjestelmän välillä"

Transkriptio

1 SELVITYS VIRKA-APULAISREHTOREIDEN VIRKOJEN PERUSTAMISTA VARTEN Perusopetuksen hallinnon nykytila ja tulevaisuuden suunnitelmia Tällä hetkellä Kuhmon perusopetuksessa hallinnollisista asioista vastaavat Tuupalan ja Kontion koulujen rehtorit. Sivistyspalvelujen vastuualueen esimies on lautakunnan tasolle menevien asioiden valmisteluissa mukana. Tuupalan koulun rehtori toimii perusopetuksen vastuuyksikön esimiehenä. Hänen tehtäviinsä kuuluu oman koulun johtamisen lisäksi mm. koko perusopetuksen talousarvion (netto n. 8,2 miljoonaa euroa) valmistelut ja toteutumisen seuranta sekä vaativien ja aikaa vievien taloustilastojen tekeminen. Kontion koulun rehtorin toimiin kuuluu oman koulun johtamisen lisäksi vaativimpina aikaa vievinä tehtävinä kyläkoulujen toiminnan yleisjohtaminen ja aamu- / iltapäivätoiminnan toteutuksesta vastaaminen. Kaupungin nykyisen hallinto- ja johtosäännön mukaan henkilöstön rekrytointi perusopetukseen tapahtuu rehtoreiden toimesta. Vakinaisten virkojen täyttäminen kuuluu sivistyslautakunnalle, mutta valmistelut näissäkin tapauksissa ovat rehtorien tehtävänä. Palkkausjärjestelmän muutokset työnvaativuuden arviointeineen lisäävät huomattavasti esimiesten työtä. Myös opettajien palkkaukseen työnvaativuus on tulossa. Molemmilla kouluilla rehtorin suorassa alaisuudessa on n. 60 henkilöä. Työnvaativuuden arvioinnin suorittaminen kunnolla vaatii kehityskeskusteluja ja työn seurantaa. Nykyisessä apulaisrehtorijärjestelmässä opettajille on annettu apulaisrehtorin tehtäviä. Työajat määräytyvät opettajan työajan mukaan pienellä opetusvelvollisuuden huojennuksella. Kesäajan työ rajoittuu lyhyisiin jaksoihin lukuvuoden koulutyön loppuessa ja uuden lukuvuoden alkuun. Apulaisrehtoreita ei myöskään voi pitää henkilöstö- ja palkkausasioissa toisten opettajien esimiehinä. Jo nykyisessä työtilanteessa rehtoreilla on vaikeuksia pitää lakisääteisiä vuosilomia. Myöskään runsaasti kertyvistä ylitöistä ei pysty ottamaan vastaavasti vapaata. Työnvaativuuden arvioinnin ulottuessa opettajien palkkaukseen, työmäärä muuttuu kestämättömäksi nykyisellä järjestelmällä. Virka-apulaisrehtoreilla on samanlainen työaika kuin rehtoreillakin. Virkansa perusteella heille voidaan antaa myös henkilöstöä koskevia esimiestehtäviä. Tällöin rehtoreiden työtaakkaa voidaan keventää. Molempien koulujen rehtoreiden ja apulaisrehtoreiden loma-aikoja voidaan sovitella niin, että esim. maksulaskujen hoitamiseen ei tule katkoksia. Rehtoreiden ja apulaisrehtoreiden tulee muodostaa yhtenäisen perusopetuksen hengessä tiivis yhteistyöryhmä. Kustannusvertailu uuden suunnitellun ja nykyisen apulaisrehtorijärjestelmän välillä Virka-apulaisrehtorin opetusvelvollisuus on OVTES:n mukaan Tuupalan koululla 8 vvh ja Kontion koululla 7 vvh. Tässä laskelmassa oletetaan, että viranhaltijalla on jo kaikki palvelu- ja määrävuosilisät. Mahdollisia syrjäseutulisiä ei ole otettu huomioon, koska niiden suuruus ei muutu opettajan siirtyessä apulaisrehtoriksi. Lisäksi on oletettu, että apulaisrehtoksi siirtyvällä opettajalla on ylempi korkeakoulututkinto ja perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus. Esimerkiksi Tuupalan koululla on otettu opettaja, jonka opetusvelvollisuus on 20 vvh ja Kontion koululla luokanopettaja, jonka opetusvelvollisuus on 24 vvh. Apulaisrehtorin palkkaan asialla ei ole vaikutusta, mutta toisille opettajille siirtyvien ylituntien määrään ja hintaan sillä on vaikutusta. Laskelmassa on oletettu, että kaikki vapautuvat tunnit menevät ylitunneiksi toisille opettajille. Jos tunnit menevät opetusvelvollisuuteen, järjestelmään siirtymisen kustannukset pienenevät huomattavasti.

2 Tuupalan koulu Virka-apulaisrehtori Peruspalkka (sisältää kehitysaluelisän 3%) 0,93 *3.297,74*1,03 = 3.158,91 Palvelulisä 450,96 Määrävuosilisä 545,27 Kuukausipalkka yhteensä 4.155,14 Lomaraha 0,72*4.155,14 = 2.991,69 Vuosipalkka 12*4.155, ,69 = ,37 Virka-apulaisrehtoriksi siirtyvän opettajan palkka Peruspalkka 2.332,46 Palvelulisä 342,97 Määrävuosilisä 450,93 Kehitysaluelisä 69,97 Kuukausipalkka yhteensä 3.196,33 Lomaraha 0,72*3.196,33 = 2.301,36 Vuosipalkka 12*3.196, ,36 = ,32 Palkan lisäys , ,32 = ,05 Opetusvelvollisuuden yli menevät oppitunnit toisten opettajien ylitunteina vuodessa 12 * 1.166,16 = ,92 Lomarahan lisäys edellisestä 0,72 * ,92 /12 = 839,64 Kaikki lisäkustannukset vuodessa opettajan siirtyessä apulaisrehtoriksi , , , 64 = ,61 Nykyinen systeemi Opetusvelvollisuuden huojennukset ( 3+3 tuntia) vuodessa toisten opettajien tekemänä 3*1.166,16 + 3*1.106,28 = 6.817,32 Apulaisrehtoreiden palkanlisät vuodessa 12*2*279, *348,76 = ,72 Lomarahan lisäys edellisistä 0,72 * / 12 = 1.063,20 Apulaisrehtoreiden palkkaukseen käytetty yhteensä ,24 KOKONAISPALKAN LISÄYS UUTEEN JÄRJESTELMÄÄN SIIRRYTTÄESSÄ , ,24 = 8246,37

3 Kontion koulu Virka-apulaisrehtori Peruspalkka (sisältää kehitysaluelisän 3%) 0,93 *3.037,93*1,03 = 2.910,04 Palvelulisä 427,89 Määrävuosilisä 517,38 Kuukausipalkka yhteensä 3.855,31 Lomaraha 0,72*3.855,31 = 2.775,82 Vuosipalkka 12*3.855, ,82 = ,54 Virka-apulaisrehtoriksi siirtyvän opettajan palkka Peruspalkka 2.142,69 Palvelulisä 315,06 Määrävuosilisä 414,24 Kehitysaluelisä 64,28 Kuukausipalkka yhteensä 2.936,27 Lomaraha 0,72*2.936,27 = 2.114,11 Vuosipalkka 12*2.936, ,11 = ,35 Palkan lisäys , ,35 = ,19 Opetusvelvollisuuden yli menevät oppitunnit toisten opettajien ylitunteina vuodessa 17 * 889,22 = ,74 Lomarahan lisäys edellisestä 0,72 * ,40 /12 = 906,98 Kaikki lisäkustannukset vuodessa opettajan siirtyessä apulaisrehtoriksi , , ,98 = ,91 Nykyinen systeemi Opetusvelvollisuuden huojennukset ( 3+3 tuntia) vuodessa toisten opettajien tekemänä 3*889,22 + 3*868,94 = 5.274,48 Apulaisrehtoreiden palkanlisät vuodessa 12*257, *251,26 = 6.100,56 Lomarahan lisäys edellisistä 0,72 * / 12 = 682,50 Apulaisrehtoreiden palkkaukseen käytetty yhteensä ,54 KOKONAISPALKAN LISÄYS UUTEEN JÄRJESTELMÄÄN SIIRRYTTÄESSÄ , ,54 = ,37

4

5 Lisäksi on huomioitava se, että Tuupalan koululla on apulaisrehtoreiden palkkaan käytetty 260 /kk (sisältyy edellä olleisiin laskelmiin) virkaehtosopimuksen mukaisiin koulukohtaisiin lisätehtäviin tarkoitettua rahaa. Nyt tämä raha jää käytettäväksi muihin koulun kehittämistehtäviin. Vuodessa rahasumma on lomarahoineen maksimissaan 5366,40. Koko perusopetuksen lisäkustannukset palkoissa olisivat edellä esitetyissä esimerkkitapauksissa vuodessa 8.246, , ,40 = ,14. Ja henkilöstösivukuluineen (eläke- ja erilaiset sosiaalivakuutusmaksut, yhteensä 31,528%) ,43. Vertailun vuoksi mainittakoon, että lisäkustannukset virka-apulaisrehtorijärjestelmään siirryttäessä ovat suunnilleen samanlaiset kuin yhden työnsä aloittavan luokanopettajan peruspalkka. Koska perusopetuksen hallinto, niin kuin koko hallinto sivistystoimessa yleensä, on rakenteeltaan varsin kevyt, lisäpanostus hallintoon ei ole tarpeetonta vaan välttämätöntä asioiden asianmukaisen hoidon kannalta.

V Vaihtoehtojen A D taloudellisten vaikutusten arviointia.

V Vaihtoehtojen A D taloudellisten vaikutusten arviointia. V Vaihtoehtojen A D taloudellisten vaikutusten arviointia. Syksyllä 2017 kun Keskuskoulun tiloissa Perälän koulun kokoinen yksikkö. Vaihtoehdot eivät ole seuraavilla laskelmilla helposti saatettavissa

Lisätiedot

Piekkala (12)

Piekkala (12) YLEISKIRJEEN 17/2005 LIITE 1 1 (12) SOVELTAMISOHJEET KESÄKUUN KERTASUORITUKSESTA, EUROMÄÄRÄISEEN PALKKAAN SIIRTYMISESTÄ JA YHTEISSUUNNITTELUTYÖAJAN LISÄYKSEN VAIKUTUKSESTA PALKKAAN KESÄKUUN KERTASUORITUS

Lisätiedot

Piekkala (10)

Piekkala (10) KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 24/2004 LIITE 1 1 (10) SOVELTAMISOHJEET Joulukuun kertasuoritus Joulukuun 2004 palkanmaksun yhteydessä maksetaan kertasuorituksena 2 % marraskuun kokonaispalkasta

Lisätiedot

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän

Lisätiedot

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän

Lisätiedot

PÄÄLUOTTAMUSMIES TIEDOTTAA

PÄÄLUOTTAMUSMIES TIEDOTTAA 7.12.2011 UUDESTA VIRKAEHTOSOPIMUKSESTA Opetusalan uuteen virkaehtosopimukseen tulee varsin paljon tekstimuutoksia. Muutokset toteutuvat kolmessa vaiheessa: 1.1.2012, 1.8.2012 ja 1.2.2013. Alla on koottuna

Lisätiedot

Virka- ja työehtosopimuksia

Virka- ja työehtosopimuksia Virka- ja työehtosopimuksia Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus OVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus Tarkentavat virkaehtosopimukset

Lisätiedot

Piekkala (17)

Piekkala (17) KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 34/2005 LIITE 1 Piekkala 9.12.2005 1 (17) OPETUSALAN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) MUUTOKSET PERUSKOULU PERUSKOULUN LUOKANOPETTAJAN PERUSPALKKA ERÄISSÄ

Lisätiedot

2 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus

2 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus OSIO B Liite 3 Aikuislukio Soveltaminen ja palkka OSIO B LIITE 3 AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Sovellettavat liitteen 2 sopimusmääräykset Aikuislukion opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2

Lisätiedot

REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT

REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT KAUPPAOPPILAITOKSET REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetusvelvollisuudet Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

TAUSTAA IIN OPETUSALUEJAON NYKYMALLI TARKASTELUNÄKÖKULMAT

TAUSTAA IIN OPETUSALUEJAON NYKYMALLI TARKASTELUNÄKÖKULMAT Iin kunta SELVITYS UUDESTA OPETUSALUEJAOSTA 1.8.2012 TAUSTAA Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 21.12.2009 päättänyt Iin kunnan talouden tasapainottamissuunnitelmasta. Vuoden 2010 aikana laadittiin edelliseen

Lisätiedot

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista,

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista, Opetuspäällikön tehtäväkokonaisuudesta Savonlinnan kaupungin hallintosääntö 53 viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu-

Lisätiedot

Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista

Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista OAJ Pohjois-Karjalan alueasiamies, pääluottamusmies Kitee Kesälahti Rääkkylä Niilo Hirvonen 26.4.2012 Kuopio, Kimmel NOPEX-koulutus www.oajpk.fi >

Lisätiedot

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 4 % 6 % 4 % 6 %

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 4 % 6 % 4 % 6 % OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen

Lisätiedot

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 %

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 % OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen

Lisätiedot

OVTES:n muutokset 1.3.2007. ja vaikutukset paikalliseen ay-toimintaan (Kunnallinen yleissivistävä koulutus)

OVTES:n muutokset 1.3.2007. ja vaikutukset paikalliseen ay-toimintaan (Kunnallinen yleissivistävä koulutus) OVTES:n muutokset 1.3.2007 ja vaikutukset paikalliseen ay-toimintaan (Kunnallinen yleissivistävä koulutus) Kunnallisen palkkajärjestelmän kehittämisohjelma KUNPAS selvitys 2001 kunnallisten palkkajärjestelmien

Lisätiedot

OSIO B Kokeilu Yleissivistävät koulut

OSIO B Kokeilu Yleissivistävät koulut OSO B YLESSVSTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKLÖSTÖN TYÖAKAKOKELUJA KOSKEVAT SOPMUSMÄÄRÄYKSET SOVELTAMNEN 1 Soveltamisala ja voimassaolo 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä sovelletaan jäljempänä mainittujen ammattiryhmien

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

13 Ylioppilaskirjoitusten järjestelytehtävä rehtorin ollessa jäävi

13 Ylioppilaskirjoitusten järjestelytehtävä rehtorin ollessa jäävi 1 OSIO B, LIITE 3 OSIO B AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala n opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2 määräyksiä: 4 Tohtorilisä 12 Yksityisoppilaan kuulustelu ja ylioppilaskirjoituksiin

Lisätiedot

Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka

Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 6 TAIDE JA VIESTINTÄKULTTUURIOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitosten

Lisätiedot

KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 2

KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 2 KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 2 1 (45) KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) SOVELTAMISOHJEET OSIO A Yleinen osa II luku Virkasuhteisen opetushenkilöstön palkkaus 5 Palkka eri

Lisätiedot

Piekkala 26.10.2005 1 (16)

Piekkala 26.10.2005 1 (16) JÄSENKIRJE T2/2005 Liite 2 Piekkala 26.10.2005 1 (16) SOVELTAMISOHJEET PTYOTES 2005 2007 VUOSIEN 2005 JA 2006 TUPON MUKAISTEN LIITTO- JA TASA-ARVOERIEN SEKÄ KEHITTÄMISERIEN KÄYTTÄMISESTÄ YLEINEN OSA Yleisen

Lisätiedot

1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) - opetusvelvollisuus enintään 280 tuntia vuodessa

1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) - opetusvelvollisuus enintään 280 tuntia vuodessa URHEILUOPISTOT REHTORIT JA APULAISREHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen numerosarja on

Lisätiedot

1 mom. Tätä liitettä sovelletaan seuraavilla koulutusaloilla:

1 mom. Tätä liitettä sovelletaan seuraavilla koulutusaloilla: OSIO C Liite 4 Ammattioppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 4 AMMATTIOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Tätä liitettä sovelletaan seuraavilla koulutusaloilla: tekniikan ja liikenteen

Lisätiedot

Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).

Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Osio F Liite 13 Kansanopisto Palkka ja työaika OSIO F LIITE 13 KANSANOPISTO I VIRAN/TOIMENHALTIJOIDEN PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin tehtäväkohtainen palkka Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka

Lisätiedot

YHTEISREHTORIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN TOIMIVAKSI KUORTANEEN JA LEHTIMÄEN KUNNISSA JA OAJ:N HAKUSAARRON PURKAMINEN

YHTEISREHTORIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN TOIMIVAKSI KUORTANEEN JA LEHTIMÄEN KUNNISSA JA OAJ:N HAKUSAARRON PURKAMINEN Kunnanhallitus 35 16.03.2004 YHTEISREHTORIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN TOIMIVAKSI KUORTANEEN JA LEHTIMÄEN KUNNISSA JA OAJ:N HAKUSAARRON PURKAMINEN 59/02/021/2001 KH 35 Kuortaneen ja Lehtimäen kunnanhallitukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Rehtoreiden opetusvelvollisuutta ei ole muutettu.

Rehtoreiden opetusvelvollisuutta ei ole muutettu. PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE T6/2004 Laine 1.12.2004 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n opetustoimen jäsenyhteisöille TYÖEHTOSOPIMUS PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN OPETUSALAN

Lisätiedot

OSIO C Liite 9 Merenkulkuoppilaitos Soveltaminen ja palkka

OSIO C Liite 9 Merenkulkuoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C Liite 9 Merenkulkuoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 9 MERENKULKUOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Merenkulkuoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan

Lisätiedot

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä,

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Taustaa Launeen ja Liipolan peruskoulujen hallinnolliselle yhdistämiselle aluepäällikkö Mika Silvennoinen mika.silvennoinen@lahti.fi Lähtökohtana Talousohjelma

Lisätiedot

REHTORI, APULAISREHTORI, AIKUISKOULUTUSJOHTAJA. 1 Rehtorin, apulaisrehtorin ja aikuiskoulutusjohtajan palkka ja opetustuntimäärä

REHTORI, APULAISREHTORI, AIKUISKOULUTUSJOHTAJA. 1 Rehtorin, apulaisrehtorin ja aikuiskoulutusjohtajan palkka ja opetustuntimäärä METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS REHTORI, APULAISREHTORI, AIKUISKOULUTUSJOHTAJA 1 Rehtorin, apulaisrehtorin ja aikuiskoulutusjohtajan palkka ja opetustuntimäärä (1.4.2013 lukien) Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten

Lisätiedot

1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka. Ks. palkka-asteikon käytöstä osio A 6.

1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka. Ks. palkka-asteikon käytöstä osio A 6. OSIO F LIITE 10 MUSIIKKIOPPILAITOS I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA 1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka 1 mom. Rehtorin (4 08 01 00 2) tehtäväkohtainen palkka (ks. palkkaliite). 2 mom. Apulaisrehtorin

Lisätiedot

1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).

1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). OSIO F LIITE 11 LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULU I PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin palkka 1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Em. palkka-asteikon

Lisätiedot

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) 2010 2011 ERÄIDEN SOPIMUSMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tällä virka- ja työehtosopimuksella sovitaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT. 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä. 1. Peruspalkat 1.4.2013 lukien

MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT. 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä. 1. Peruspalkat 1.4.2013 lukien MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen numerosarja on koodi, jota

Lisätiedot

11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019

11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019 11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 28.3.2019 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: Torstai 28.3. klo 18.00 Karvian kunnantalo

Lisätiedot

Talouden ja resurssien suunnittelu osana kunnan johtamista

Talouden ja resurssien suunnittelu osana kunnan johtamista Talouden ja resurssien suunnittelu osana kunnan johtamista Euroresurssien jako kouluille Vantaa Esko Sainio Esityksen sisältö 1. Opetuksen palkkauskulut 2. Mitkä menot kouluille? 3. Miten euroresurssit

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma vuodelle Sivistystoimen toimintakertomus 2011

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma vuodelle Sivistystoimen toimintakertomus 2011 KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Sivistyslautakunta Aika Tiistai 21.02.2012 klo 17.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat nro Liite nro 10 3 Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 11 4 Sivistystoimen

Lisätiedot

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka 1 OSIO B, LIITE 1 OSIO B PERUSKOULU II II/1 VIRANHALTIJOIDEN PALKKA Tehtäväkohtainen palkka 2 Lehtorin (aineenopettajan) peruspalkka 4 03 04 00 5 Ylempi korkeakoulututkinto ja perus-/lukioopetusta tai

Lisätiedot

1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus

1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus OSIO B LIITE 2 LUKIO I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA 1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) 4 04 04 01 7 Ylempi korkeakoulututkinto ja lukio-opetusta antavan opettajan

Lisätiedot

OSIO B Yleissivistävä koulu Soveltaminen ja palkkaperusryhmä

OSIO B Yleissivistävä koulu Soveltaminen ja palkkaperusryhmä OSIO B Yleissivistävä koulu Soveltaminen ja palkkaperusryhmä OSIO B YLEISSIVISTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET I SOVELTAMINEN JA PALKKAPERUSTERYHMÄ 1 Sovellettavat sopimusmääräykset 1

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (6) 209 Peruskoulun luokanopettajien, erityisopettajien ja apulaisrehtorien virkojen perustaminen ja peruskoulun rehtorien virkojen lakkauttaminen HEL 2017-000245

Lisätiedot

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten.

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten. Sivistyslautakunta 22 26.02.2015 Sivistyslautakunta 52 28.04.2015 Sivistyslautakunta 66 28.05.2015 Sivistyslautakunta 78 27.08.2015 Sivistystoimen strategian toimeenpano 3356/01.017/2014 SIVLK 22 Siikajoen

Lisätiedot

OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset

OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset OSIO C AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETUSHENKILÖSTÖN TYÖAIKAKOKEILUA KOSKEVAT SOPIMUSMÄÄRÄYKSET I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä (2 10 ) sovelletaan jäljempänä mainittujen

Lisätiedot

Varaslähtö työaikasuunnitteluun: rehtoreiden työaikakokeilun esimerkkinä Tampere

Varaslähtö työaikasuunnitteluun: rehtoreiden työaikakokeilun esimerkkinä Tampere Varaslähtö työaikasuunnitteluun: rehtoreiden työaikakokeilun esimerkkinä Tampere Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Päivi Laukkanen Aluejohtaja Työaikakokeilu lukuvuonna 2013 2014 Mukana perusopetuksen

Lisätiedot

rehtorit ja apulaisrehtorit,

rehtorit ja apulaisrehtorit, AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,

Lisätiedot

Ammatillisten vuosityöaika

Ammatillisten vuosityöaika 1 Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen OAJ 2 1 Palkka 3 Opettajan palkka Kokoaikaisen (1500 h) opettajan tehtäväkohtainen palkka on vähintään sopimuksen palkkaliitteen mukainen Palkkataso: OVTES

Lisätiedot

1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka. 2 Opettajan hinnoittelutunnukset peruspalkka (ks. palkkaliite)

1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka. 2 Opettajan hinnoittelutunnukset peruspalkka (ks. palkkaliite) OSIO F LIITE 12 Kansalaisopisto Palkka OSIO F LIITE 12 KANSALAISOPISTO I VIRAN/TOIMENHALTIJOIDEN PALKKA 1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka 1 mom. Rehtorin (4 06 01 00 1) tehtäväkohtainen

Lisätiedot

1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus

1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus OSIO B LIITE 2 LUKIO I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA 1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) 4 04 04 01 7 Ylempi korkeakoulututkinto ja lukio-opetusta antavan opettajan

Lisätiedot

laajemmin sivistystoimen toimialaan kuuluvien tapahtumien toteuttamista.

laajemmin sivistystoimen toimialaan kuuluvien tapahtumien toteuttamista. Liite VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

OVTES:n liitekohtaiset tekstimuutokset

OVTES:n liitekohtaiset tekstimuutokset YLEISKIRJEEN 24/2004 LIITE 3 OVTES:n liitekohtaiset tekstimuutokset yleiskirje0424vpliite3.doc OSIO A 2 YLEINEN OSA OSIO A YLEINEN OSA II LUKU VIRKASUHTEISEN OPETUSHENKILÖSTÖN PALKKAUS 6 Varsinainen palkka

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU

Lisätiedot

Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot

Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot Uusi työaikamalli Kansanopistojen rehtorit 16.2.2010 Asiantuntija Salla Pyymäki Tuottavuus- ja palkkakilpailukykyohjelma Neuvottelutulos 8.2.2010 (hallitus vahvistaa

Lisätiedot

luokanopetuksen tai erityisopetuksen opettajan kelpoisuus ( alkaen C51)

luokanopetuksen tai erityisopetuksen opettajan kelpoisuus ( alkaen C51) YLEISKIRJEEN 3/2001 LIITE 2 1 (7) PERUSKOULUN, LUKION JA AIKUISLUKION 1.8.2001 ALKAEN TOTEUTETTAVAT SOPIMUSMUUTOKSET PERUSKOULU Palkkauksen perusteet muuttuvat lehtorin, erityisopetuksen opettajan ja luokanopettajan

Lisätiedot

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen muuttuneet sopimusmääräykset (OVTES 2014 2016)

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen muuttuneet sopimusmääräykset (OVTES 2014 2016) KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 3 1 (5) Freund Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen muuttuneet sopimusmääräykset (OVTES 2014 2016) Tulkintaa muuttamattomat muutokset 1.1.2016 voimaan

Lisätiedot

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin Lasten ja nuorten 5 22.01.2014 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 26 11.02.2014 Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin LANUVTMK 5 Kunnallislaki 45 (11.4.2003/305)

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat muutokset henkilöstön lomarahoihin ja työaikaan alkaen

Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat muutokset henkilöstön lomarahoihin ja työaikaan alkaen Henkilöstöpalvelut 14.11.2016 Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat muutokset henkilöstön lomarahoihin ja työaikaan 1.2.2017 alkaen Asian käsittely Yhteistyötoimikunta 1.12.2016 Hallintolautakunta 13.12.2016

Lisätiedot

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät. SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on luoda edellytykset tietojen, taitojen ja myönteisten asenteiden avulla kuntalaisten henkiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen ja kasvuun.

Lisätiedot

Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen

Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 29.01.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 9 26.02.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 06.04.2016 Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen 23/01.01.00/2015 Kasvope

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro 3/19.4.2011

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro 3/19.4.2011 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/19.4.2011 Kokousaika 19.4.2011 klo 19.00 20.18 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä -

Lisätiedot

Kaustisen OAJ:n paikallisyhdistys on keskustellut kokouksissaan seuraavista huolta aiheuttavista asioista:

Kaustisen OAJ:n paikallisyhdistys on keskustellut kokouksissaan seuraavista huolta aiheuttavista asioista: Vastaukset OAJ:n kysymyksiin, sivistysjohtaja Jorma Harju Kaustisen OAJ:n paikallisyhdistys on keskustellut kokouksissaan seuraavista huolta aiheuttavista asioista: - Rehtorien työtilanne ja kohtuuttoman

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 27/2011 liite 1. Piekkala 1 (32)

KT Yleiskirjeen 27/2011 liite 1. Piekkala 1 (32) KT Yleiskirjeen 27/2011 liite 1 Piekkala 1 (32) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2012 2013) sopimusmuutosten soveltamisohjeet Allekirjoituspöytäkirja Vuosi 2012 Sopimus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69 19.04.2017 Sivu 1 / 1 617/2017 12.01.00.00 69 Komeetan ja Päivänkehrän koulujen yhdistäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 043 825 4966 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat

Lisätiedot

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 13.2.2018 alkaen Janakkalan Veden johtokunta 13.12.2017 36 Kunnanhallitus 18.12.2017 365 Valtuusto 5.2.2018 7 2 JANAKKALAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2016 1 (6) 108 Toimialan palvelukokonaisuuksien ason virkojen täyttömenettely ja kelpoisuusehdot HEL 2016-013422 T 01 01 00 Päätös päätti, että toimialojen palvelukokonaisuuksia

Lisätiedot

Sivistystoimi, tekninen ja ympäristötoimi, palveluliiketoimi/uudet VIRAT JA TOIMET

Sivistystoimi, tekninen ja ympäristötoimi, palveluliiketoimi/uudet VIRAT JA TOIMET Liite Sivistystoimi, tekninen ja ympäristötoimi, palveluliiketoimi/uudet VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa

Lisätiedot

1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat osa-aikaiset

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2019

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2019 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2019 Aika 28.3.2019 klo 18.05 21.52 Paikka Karvian kunnantalo, kahvio Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Halmela Kari jäsen Huhdanmäki Tuire jäsen Isotalo

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2018

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2018 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2018 Aika 3.4.2018 klo 18.01-21.44 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41?

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? 2. Syventävä - opetustoimen tiedonkeruu 2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? kiinteistöjen ylläpito, sar. 02 2.2 - Minkä rivien tulee

Lisätiedot

TASA- ARVOSUUNNITELMA

TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA- ARVOSUUNNITELMA Kaupunginhallituksen 2.10.2012 165 hyväksymä Haapajärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvolain 6a.n mukaan tasa-arvosuunnitelma on selvitys työpaikan tasaarvotilanteesta ja

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Espoon kaupungin suomenkielisen 3.2.2 1 (12) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 1 Toiminta-ajatus Espoon suomenkielinen

Lisätiedot

4 mom. Momenttiin on lisätty määritelmä siitä, että kunnalla tarkoitetaan sopimuksessa myös kuntayhtymää.

4 mom. Momenttiin on lisätty määritelmä siitä, että kunnalla tarkoitetaan sopimuksessa myös kuntayhtymää. YLEISKIRJEEN 3/2001 LIITE 1 1 (15) OVTES 2001 SOVELTAMISOHJE Yleinen osa I LUKU SOVELTAMINEN JA TYÖRAUHA 1 Soveltamisala 4 mom. Momenttiin on lisätty määritelmä siitä, että kunnalla tarkoitetaan sopimuksessa

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015. Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015. Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.06.2015 83 Valmistelija:

Lisätiedot

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET Kaupunginhallitus 23.01.2017 24 1 Sisällys 1. Täyttölupamenettely 3 Tehtävän vakinainen täyttäminen 3 Tehtävän määräaikainen täyttäminen 3 Sijaisten palkkaaminen 4 Sisäiset

Lisätiedot

SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien

SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi 011064 Peruskoulun rehtori (64-68) 3516.47-4186.39 3419.62-4071.07 011065 Lukion

Lisätiedot

1 mom. Monialaisella ammatillisella oppilaitoksella tarkoitetaan oppilaitosta, jonka opetushenkilöstöön sovelletaan tämän osion eri liitteitä.

1 mom. Monialaisella ammatillisella oppilaitoksella tarkoitetaan oppilaitosta, jonka opetushenkilöstöön sovelletaan tämän osion eri liitteitä. OSIO C AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET 1 Monialainen ammatillinen oppilaitos 1 mom. Monialaisella ammatillisella oppilaitoksella tarkoitetaan oppilaitosta, jonka opetushenkilöstöön

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN TARKISTAMISESTA ALKAEN

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN TARKISTAMISESTA ALKAEN 1 VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2003 2004 TARKISTAMISESTA 1.12.2003 ALKAEN 1 Taulukkokorotus 2 Palvelulisä Kunta-alan palkkausjärjestelmän kehittämisohjelman

Lisätiedot

SOPIMUS AMMATILLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VUOSITYÖAJASTA

SOPIMUS AMMATILLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VUOSITYÖAJASTA 19.11.2018 SOPIMUS AMMATILLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VUOSITYÖAJASTA 1 Soveltamisala Näitä sopimusmääräyksiä sovelletaan yksityisen opetusalan työehtosopimuksen piirissä olevan ammatillisen oppilaitoksen opetushenkilöstöön.

Lisätiedot

OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen

OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen OSIO D AMMATTIKORKEAKOULU I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Ammattikorkeakoulun opetushenkilöstöön sovelletaan tämän osion lisäksi soveltuvin osin OVTES:n osiota A ja

Lisätiedot

Lukuvuoden opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT

Lukuvuoden opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT Lukuvuoden 2017-2018 opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT TA 2017 VALMISTELU OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2016 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 0 371 383 397 403

Lisätiedot

OSIO B Liite 1 Peruskoulu Palkka

OSIO B Liite 1 Peruskoulu Palkka OSIO B Liite 1 Peruskoulu Palkka OSIO B LIITE 1 PERUSKOULU I MÄÄRITELMIÄ 1 Perusopetuksen jaottelu Tätä liitettä sovelletaan peruskoulussa annettavaan opetukseen: 1 Vuosiluokilla 1 6 ja esiopetukseen,

Lisätiedot

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49 1 LIITE 1 PERUSKOULU 5 Oppilaanohjauksen lehtori 2 mom. Jos oppilaanohjauksen lehtorilla on oppilaanohjaajan koulutus, korotetaan liukuman ylärajaa yhdellä palkkaluokalla. 6 Erityisopetuksen opettajan

Lisätiedot

LEMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 Sivistyslautakunta 10.9.2013

LEMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 Sivistyslautakunta 10.9.2013 PÖYTÄKIRJA 7/2013 Sivistyslautakunta 10.9.2013 Käsiteltävät asiat 64. Saapuneet kirjeet...113 65. Sivistystoimen taloudellinen osavuosikatsaus...114 66. Sivistyslautakunnan talousarvioehdotus vuodeksi

Lisätiedot

1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetusvelvollisuudet (1.4.2013 lukien)

1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetusvelvollisuudet (1.4.2013 lukien) VAPAAN SIVISTYSTYÖN OPPILAITOKSET KANSANOPISTOT REHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetusvelvollisuudet (1.4.2013 lukien) Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen

Lisätiedot

OSIO B YLEISSIVISTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET SOVELTAMISALA JA PALKKAPERUSTERYHMÄ. 1 Sovellettavat sopimusmääräykset

OSIO B YLEISSIVISTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET SOVELTAMISALA JA PALKKAPERUSTERYHMÄ. 1 Sovellettavat sopimusmääräykset 1 OSIO B OSIO B YLEISSIVISTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET I SOVELTAMISALA JA PALKKAPERUSTERYHMÄ 1 Sovellettavat sopimusmääräykset Toistaiseksi tai määräajaksi otetun rehtorin ja opettajaviran

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5)

KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5) KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2010 2011) allekirjoituspöytäkirjan 4 :n mukaisten palkantarkistusten soveltamisohjeet Yleistä Yleiskorotus

Lisätiedot

luokkaylitunnit kerrointunnit lukioresurssitunnit muut säännöllisesti vuosiviikkotunteina maksettavat palkkiot

luokkaylitunnit kerrointunnit lukioresurssitunnit muut säännöllisesti vuosiviikkotunteina maksettavat palkkiot 1 (8) Virkavapaan vaikutus palkkaukseen peruskoulussa, lukiossa ja aikuislukiossa 1 Palkallinen virkavapaa Palkalliselta virkavapaalta maksetaan opettajalle paitsi varsinainen palkka myös työsuunnitelmassa

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 14.12.2015 Voimaan 1.1.2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

KT 8.4.2015 Yleiskirjeen 5/2015 liite

KT 8.4.2015 Yleiskirjeen 5/2015 liite OVTES:n 2014 2016 palkat ja palkkiot 1.7.2015 lukien Yleiskorotuksella 0,4 prosenttia korotetaan 1.7.2015 lukien - hinnoittelutunnuksen mukaisia peruspalkkoja, vähimmäispalkkoja sekä palkka-asteikkojen

Lisätiedot

tuloksellisuuteen perustuva kertaerä 9,2% varsinaisesta palkasta. Työssäoloehto: keskeytymättä

tuloksellisuuteen perustuva kertaerä 9,2% varsinaisesta palkasta. Työssäoloehto: keskeytymättä Luottamusmiestiedote 1/2018 OVTES 1.2.2018-31.3.2020 1. Palkankorotukset noudattelevat yleistä palkankorotusten linjaa osa korotuksista päätetty siirtää tekstimuutoksiin 1.5.2018 yleiskorotus 1,17% 1.4.2019

Lisätiedot

PALKKAUSJÄRJESTELMÄT KUOPION KAUPUNGISSA

PALKKAUSJÄRJESTELMÄT KUOPION KAUPUNGISSA PALKKAUSJÄRJESTELMÄT KUOPION KAUPUNGISSA Perehdyttämistilaisuus Nilsiän kaupungin valtuustosali 1.11.2012 Raimo Savolainen henkilöstösihteeri Kuopion kaupunki PALKKAUSJÄRJESTELMÄ KVTES: Palkkausjärjestelmän

Lisätiedot

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2019 alkaen HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1613,9 1745,97 1884,74 2045,72 2206,74 2398,15 HALLINTO-

Lisätiedot

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2018 alkaen (luottamusmiespalkkiot 1.3.2018 alkaen) HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1596,34 1726,97

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus Lindroos Alaja - Talvitie

Kilpailukykysopimus Lindroos Alaja - Talvitie Kilpailukykysopimus Lindroos Alaja - Talvitie 1 Hallituksen aiempi esitys määräaikaisiksi pakkolaeiksi ü Arkipyhät palkattomiksi ü Palkallisten sairauspäivien palkkataso ja määrä ü Pitkien vuosilomien

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikakokeilu

Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikakokeilu Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikakokeilu Ammatillisia oppilaitoksia koskeva vuosityöaikakokeilu Sopimuksen tavoitteena on saada kokemuksia opettajiin paremmin soveltuvasta työajasta, työajan suunnittelusta,

Lisätiedot

Ammatillisten vuosityöaika

Ammatillisten vuosityöaika Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen OAJ VUOSITYÖAIKA Vanha lainsäädäntö Nuorisoasteen koulutus -> Nuorisoasteen sopimukset Aikuiskoulutus -> Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten sopimukset Ammatillinen

Lisätiedot