Henkilöstökertomus 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Henkilöstökertomus 2015"

Transkriptio

1 Henkilöstökertomus 2015 Vahvistamme hyvää, ajantasaista ammatillista osaamista ja työn hallintaa. Panostamme erityisesti ikääntyvän henkilöstön työkyvyn ja ammattitaidon ylläpitoon sekä uuden henkilöstön rekrytoinnin onnistumiseen. Arvostamme henkilöstön joustavuutta ja kehittymiskykyä. Vahvistamme henkilöstön tavoitetietoisuutta ja rakenteiden joustavuutta. Vahvistamme koko henkilöstön yhteistä hyvinvointia panostamalla oma-aloitteisuuteen, yhteistyöhön ja hyvään esimiestoimintaan. Lempäälän kuntastrategia

2 Johdanto Tämä Lempäälän kunnan henkilöstökertomukseen vuodesta 2015 on koottu merkittävimmät huomiot Lempäälän kunnan henkilöstöön liittyen: henkilöstömäärä ja ikärakenne lyhytaikaiset palvelussuhteet palkattomat vapaat ikärakenne eläköityminen ja varhemaksut sairastavuus työterveyden kustannukset Työhyvinvointikysely Pulssi Koosteen loppuun on koottu tärkeimmät johtopäätökset ja toimintasuositukset. Tämän kertomuksen liitteeksi on laadittu taulukkokirja, josta löytyy tarkkaa tietoa henkilöstöstä. Taulukot on laadittu Kuntatyönantajien antaman suosituksen henkilöstöraportoinnista pohjalta. Taulukkokirjan tiedoista on koottu määrätyt tiedot myös tilinpäätökseen. Taulukkokirjan tiedot on kerätty useasta lähteestä: Populus Viisarin Acute-järjestelmä Vakuutusyhtiö Pohjolan tilastot Kuntien Eläkevakuutusyhtiö Kevan ennusteet ja maksutiedot Tiedot on kerätty palkka- ja henkilöstöhallinnossa. Uusi raportointimuoto on suunniteltu yhdessä henkilöstöjaoston kanssa 2

3 Henkilöstömäärät

4 Vakituinen henkilöstö Vakituisen henkilöstön määrän kasvu on tasaantunut. Vuonna 2014 vakituisen henkilöstön kasvu oli korkeimmillaan 4,5% (2012), kun vuonna 2015 kasvu oli enää 1,1% Vakituisen henkilöstön lukumäärä ja henkilötyövuosi Vakituisen henkilöstön henkilötyövuosien määrä on kasvanut 14 henkilötyövuodella. Henkilötyövuosissa on mukana myös palkattomilla vapailla, sairauslomilla sekä muilla lomilla olevat vakituiset henkilöt Vakituiset HTV1 vakituiset

5 Vakituisen henkilöstön kasvu Henkilötyövuosien aito kasvu on ollut erittäin vähäistä vuonna HTV2 = henkilötyövuosien määrä, jossa ei ole mukana palkattomia palvelussuhteita HTV2, HTV2, koko vakituiset henkilöstö

6 Koko henkilöstö ja palkkakehitys Koko henkilöstön (vakituiset ja määräaikaiset) henkilötyövuosien määrä on kasvanut 4,8%, kun taas maksettujen palkkojen määrä on kasvanut 1,8%. Virka- ja työehtosopimusten yleiskorotukset olivat keskimäärin 0,29-0,4%. Ennakonpidätyksen alaiset palkat Vuosilomapalkat (7,8 %) (7,9 %) Terveysperusteisten poissaolojen palkat, (3,0 %) (2,7 %) brutto Perhevapaiden palkat, brutto (0,81 %) (0,61 %) Palkallinen tilapäinen hoitovapaa (0,30 %) (0,24 %) Saadut KELA -korvaukset (sairaus, äitiys- ja isyysvapaat, ym.) Ost.p-vapaat (0,41%) (0,39 %) 6

7 Koko henkilöstö, yleishallinto Konsernihallinto sisäiset siirrot (aiemmin työllistämisessä) kesätyöntekijät (aiemmin työllistämisessä) luottamusmiehet (aiemmin toimialoilla) Maaseutupalvelut lomituksen ostopalvelujen vähentyminen sairauslomia enemmän lomituksessa hallinnon osuus on vähentynyt Huoltopalvelut Lempoisten koulun laajentuminen PK Otsonmäki Tulosalue HTV HTV Konsernihallinto Työllistäminen Maaseutupalvelut Toimistopalvelu Huoltopalvelu YHTEENSÄ

8 Koko henkilöstö, sosiaali- ja terveystoimi Terveyspalvelut kotisairaanhoidon siirtyminen vanhuspalveluihin 8 Vanhuspalvelut kotisairaanhoidon siirtyminen kesken vuotta 2014 näkyvät koko vuoden Perhe- ja sosiaalipalvelut perhetupatoiminnan siirtyminen Tulosalue HTV Vammaispalvelut 2 oppisopimusta sisäinen siirto varhaiskasvatuksesta osa-aikaisia työntekijöitä HTV Sosiaali- ja terveystoimen hallinto 2 2 Terveyspalvelut Vanhuspalvelut Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaispalvelut SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI YHT

9 Koko henkilöstö, sivistystoimi Opetuspalvelut koulunkäynnin ohjaajien siirtyminen vammaispalvelusta 2 koulunkäynnin ohjaajaa ja 12 opettajaa hankerahoituksella perhevapaat ja pitkät sairauslomat Varhaiskasvatus perhepäivähoitajien vähentyminen Vapaa-aikapalvelut 2 määräaikaista liikuntapaikkojen hoitajaa Tulosalue HTV HTV Sivistystoimen hallinto 2 2 Opetuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelut Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Vapaa-aikapalvelut YHTEENSÄ

10 Koko henkilöstö, tekninen toimi Tilatoimi palkaton työloma Lempoisten koulun kiinteistönhoitaja 5 kesätyöntekijää Rakennuttaminen sisäinen siirto ympäristönvalvonnasta Ympäristövalvonta Sisäinen siirto rakennuttamiseen Tulosalue HTV HTV Teknisen toimen hallinto 3 3 Tilatoimi Yhdyskuntatekniikka Yhdyskuntasuunnittelu ja kehittäminen Rakennuttaminen 9 8 Maankäytön suunnittelu 6 6 Ympäristövalvonta YHTEENSÄ 79 74

11 Ikärakenne Yli 60-vuotiaita on huomattava määrä jokaisella toimialalla. Erityisesti eläköityminen näkyy toimistopalveluissa sekä kirjasto- ja kulttuurissa. 11

12 Lyhytaikaiset palvelussuhteet

13 Alle 13 pv ja alle 3kk määräaikaisuudet Terveyspalveluissa alle 13 pv kestävien palvelussuhteiden määrä on laskenut kahden edellisen vuoden aikana selvästi 9,2 HTV:sta 2,3 HTV:en. Vanhuspalveluissa vastaavasti lyhytaikaisten palvelussuhteiden määrä on kasvanut kolmen viime vuoden aikana 32 HTV:sta 7,8 HTV:en. Alle 3 kk määräaikaisia työsuhteita (yli 13pv) oli yhteensä 541 kpl. Seuturekry tarjoaa palveluna alle 3kk sijaispalvelua, ko. palvelu on käytössä mm. Pirkkalassa.

14 Eläke-ikä Eläköitymisikä on laskenut hieman viime aikoina. Tämä näkyy herkästi myös kunnan kustannuksissa. 14

15 Eläkemaksut Kunnan eläkemaksut ovat kasvaneet tasaisesti. Samoin varhemaksut. 15

16 Sairastavuus Sairastavuus vaihtelee vuosittain. Kunnassa on myös huomattava määrä niitä, jotka eivät sairasta koskaan Vakituinen henkilöstö sairauspäiviä kalenteripäivinä yhteensä sairauspäiviä 15,5 13,2 15,7 kalenteripäivinä/hlö sairastaneiden lkm sairastaneiden osuus % 73,00 % 73,41 % 72,50 % Ei kertaakaan sairaana

17 Sairauspäivät toimialoittain Teknisen toimen sairauslomien määrä on vähentynyt! 25,0 Sairauspäivät kalenteripäivinä / hlö 22,4 21,6 20,0 15,0 10, ,9 17,1 16,3 14,9 14,7 14,0 13,1 10,2 11,6 10,2 10,2 9,7 9,7 9,6 9,7 8,7 8,6 18,8 16, ,0 0, Yleishallinto SOTE Sivistystoimi Tekninen toimi Lempäälän Vesi 17

18 Työkyvyttömyyden kustannukset Suurimmat kustannukset johtuvat sairauspoissaoloista Välittömät kustannukset Kokonaiskustannuk set Varhaiseläkemenoperusteinen maksu Omavastuinen työkyvyttömyysriskimaksu (VaEL) Sairauspoissaolokustannukset * Työterveyshuoltokustannukset Tapaturmamaksut Yhteensä Kustannusten osuus palkkasummasta 4.9 % 9.7 %

19 Sairauspoissaolojen syyt Eniten sairauspoissaoloja aiheuttavat tuki- ja liikuntaelinsairaudet, vammat, psykiatriset syyt sekä hengityselinten sairaudet 19

20 Työterveyshuollon kustannusten kehitys Kustannusten kehitys on vihdoin saatu taittumaan Työterveyshuollon bruttokustannukset, /vuosi

21 Kouluttautuminen on vähentynyt Koulutuspäivien määrä on vähentynyt huomattavasti, myös koulutuskorvaukseen oikeuttavien päivien määrä on vähentynyt Vähentyminen johtuu lähinnä siitä, että koulutuksiin osallistuneita henkilöitä on vähemmän kuin edellisenä vuotena. Koulutuspäivien määrä/hlö on pysynyt kutakuinkin samana kuin aiemmin. 21

22 Kuntoutus Kuntoutukseen osallistui selvästi enemmän työntekijöitä kuin aiemmin. Tämän tulisi näkyä pitkällä aikavälillä Varhemaksuissa. Lempäälän osuus seutukunnallisissa kuntoutuksissa on ollut hyvällä tasolla, ei liikaa eikä liian vähän. 22

23 Työhyvinvointikysely Pulssi / Fiilismittari* Lempäälän kunta, N= 876 Stressi Työn imu 30 % 25 % 59%, yli puolet henkilöstöstä 10 % Revitään liian moneen suuntaan mihin keskittyisin 12 % Energiaa riittää nyt työt sujuu hyvin 18 % Tahtoisin tehdä asiat paremmin kiire vie minua 7 % Mahtavia haasteita näytänpä kykyni 1 % Minulta vaaditaan liikaa epärealistinen työnkuva 6 % Tekemisen meininki työ sujuu kuin tanssi 6 % 1 % 5 % Työuupumus Olen aivan poikki - levon tarpeessa Kaikki on turhaa ei voisi vähempää kiinnostaa Nyt ottaa päähän mitä järkeä tässä on? 23 HR4 PROMENADE Työssä viihtyminen 11 % 34 % 23 % Ihan ok, tässähän tämä Haluan uusia hommia ja haasteita tarvitsen muutosta ideoita Prosenttiluvut kertovat kuinka suuri osa kohderyhmän vastauksista on kohdistunut kuhunkin väittämään tai kategoriaan. Jokainen vastaaja on voinut valita kolme väittämää. Mitä vastausten jakautuminen kertoo työyhteisönne yleisestä tilasta ja fiiliksestä? Eniten työuupumuksen tunnetta: - kirjasto- ja kulttuuripalvelut - siivouspalvelut - hammashuolto - muutama pieni yksikkö 5 % 7 % Pääsisinpä kehittämään saisinpa toteuttaa näitä *Mukaillen Manka, M-L Työn Ilo.

24 Johtopäätökset

25 Johtopäätökset Henkilöstön määrä Henkilötyövuosien lisääntymistä ei juurikaan ole ollut, esimiehet ovat tarkasti huolehtineet henkilöstömäärästä. Lyhytaikaiset palvelussuhteet Lyhyet palvelussuhteet kuormittavat hyvin paljon esimiehiä. Seuturekry on varteenotettava vaihtoehto, se säästää paljon manuaalista esimiestyötä ja tuo sijaisille lisää vaihtoehtoja työllistymiselle. Vakanssit Vakanssien ajantasaisuudessa on vielä haasteita. Olisi järkevää, että jokaiselle toimialalle valitaan henkilö, joka huolehtii vakanssien ajantasaisuudesta. Ikäjakauma Huomattava eläköityminen on vastassa toimistopalveluissa sekä kirjasto- ja kulttuuripalveluissa. Kaikkien yli 60-vuotiaiden kohdalla tulisi tehdä urasuunnitelma, jotta voidaan huolehtia hiljaisen tiedon siirtämisestä ajoissa. Samalla tulee miettiä organisaatiorakennetta ja sitä, miten se edistää kunnan tavoitteita. 25

26 Johtopäätökset Palkattomat virka- ja työvapaat (ostovapaat) Vuonna 2015 tarjottiin mahdollisuutta 3 viikon ostovapaaseen. Osa vapaista jouduttiin siirtämään vuodelle 2016 aikataulusyistä. Halukkuus ostovapaisiin pysyi suunnilleen samalla tasolla kuin edellisinä vuosina. Vuodelle 2016 on suunniteltu lomarahavapaita, jotka voivat olla monille hyvä keino ottaa vapaata ilman, että se vaikuttaa perustoimeentuloon. Eläköityminen ja siihen liittyvät kustannukset Eläköitymisennusteen mukaan eläköityminen pysyy jatkossa samalla tasolla. Ennenaikaisen eläköitymisen kustannukset ovat selvästi kasvaneet viime vuosien aikana. Myös eläköitymisikä on laskenut. Onkin suositeltavaa, että kunnassa otetaan käyttöön VARHE-vakanssit, joiden avulla voitaisiin työkyvyttömyystilanteissa hyödyntää jäljellä oleva työkyky kunnassa laajemmin kuin tällä hetkellä. Sairauspoissaolot Sairauspoissaolot ovat jälleen yli 15 pv/hlö. Toisaalta kunnassa on jatkuvasti yli 300 henkilöä, jotka eivät ole sairastaneet vuoden aikana kertaakaan. Sairauslomien kustannukset ovat hyvin merkittävät kunnalle. Niiden ehkäisemiseen kannattaa panostaa, esim. tuki- ja liikuntaelintukivälineiden sekä psykiatrisen tuen laajentamisella. Esimiesten myöntämien poissaolojen merkitys työterveyshuollon kustannuksiin on selkeä ja käytäntöä kannattaa tällä kokemuksella jatkaa 26

27 Johtopäätökset Tapaturma Lomituksen tapaturmien määrä on selvästi noussut (myös suhteessa henkilöstön määrään) Turvallisuustietoisuuteen on tärkeää panostaa edelleen Työterveyshuollon kustannukset Kustannukset on saatu tasaantumaan. Uuden toimijan kanssa tulee kiinnittää huomiota siihen, miten kustannuskehitys saadaan pysymään tasaisena jatkossakin. Koulutukset Koulutuksiin on osallistuttu vähemmän kuin aiemmin. On tärkeää, että koulutukset kohdistetaan strategisesti tärkeisiin teemoihin. Esimiesten kouluttamista kannattaa jatkaa. Kuntoutus Kuntoutukseen on osallistuttu aktiivisesti. Tämä tullee muuttumaan, kun Kelan kuntoutukset ovat murroksessa. On tärkeää etsiä parhaita muotoja tukea työntekijöitä pysymään työkykyisinä erilaisista haasteista huolimatta. 27

28 Johtopäätökset Kaarilaskurin mukaiset suositukset Keskittyminen sairauspoissaolojen vähentämiseen on perusteltua Investoinnit terveysperusteisesti esim. sähköpöytä, tukipohjalliset, mielenterveyden tukipalvelut Vakuutusmaksujen kilpailuttaminen on tarpeen (tehty jo) Esimiehen lupakäytännön sekä varhaisen tuen keskustelujen arviointi Työhyvinvointikysely Pulssi Mahdollisuutta osallistua kunnan palvelujen ja toiminnan kehittämiseen pitää kehittää Työsuojeluorganisaatio näkyvyyteen tulee panostaa Luottamus kunnan johtoryhmään ja kunnanhallitukseen on liian alhaisella tasolla. Luottamuksen kehittämiseen tulee panostaa. Yhteistyö toimialojen välillä on liian vähäistä, siihen tulee myös panostaa. 28

29

Henkilöstökertomus TAULUKKOKIRJA

Henkilöstökertomus TAULUKKOKIRJA Henkilöstökertomus TAULUKKOKIRJA Sisällysluettelo 1 Henkilöstön määrä ja rakenne...3 1.1 Henkilöstön lukumäärä 1.1. ja 31.12.2015... 3 1.2 Vakituinen henkilöstö 31.12.2015 tilanne ja henkilötyövuodet 2015...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS Henkilöstö hallinnonaloittain 31.12. 2010 toistaiseksi määräajatetyt työllis- yhteensä toistaiseksi määräajan työllistetyt yhteensä Hallintotoimi 8 2 10 8 2 0 10 Perusturvatoimi 51 16

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Henkilöstöraportti 2014 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne 3 2.1 Henkilöstömäärä 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika 5 2.4 Ikäjakauma

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016

Henkilöstösuunnitelma 2016 Henkilöstösuunnitelma 2016 Yt-toimikunta 16.11.2015 Kunnahallitus 16.11.2015 Kunnanvaltuusto 30.11.2015 1 SISÄLLYS 1. Henkilöstösuunnitelman tavoite... 3 2. Henkilöstöpoliittiset linjaukset... 3 3. Työvoimatarpeen

Lisätiedot

Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016

Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016 Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 2.1 Palvelussuhteen luonne...

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 1. JOHDANTO Mynämäen kunnan toiminta-ajatuksena on edesauttaa kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen hyvinvointia järjestämällä ja tuottamalla kunnallisia

Lisätiedot

1 Henkilöstön määrä ja rakenne

1 Henkilöstön määrä ja rakenne HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 SISÄLTÖ 1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 2 1.1 Henkilöstön määrä... 2 1.2 Henkilöstön palvelussuhdejakauma... 5 1.3 Henkilöstön sukupuolijakauma... 5 1.4 Henkilöstön ikä... 7 1.5

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Sairaanhoitopiirin valtuusto 8.6.2015 Juha Jääskeläinen Henkilöstöjohtaja Henkilöstökertomus 2014 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 17. henkilöstökertomus henkilöstökertomuksen

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 02/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 02/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 02/2015-02/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Osio 1 - Taustatiedot Toimitko esimiestehtävissä? Kyllä En Osio 2 - Fiilikset Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Ihan ok, tässähän

Lisätiedot

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta 1 2 Johdanto Kaupunginhallitus hyväksyi Alavuden kaupungin henkilöstöohjelman 2015 2020 kokouksessaan 18.5.2015. Henkilöstötyön tavoitteena on, että Alavuden kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja,

Lisätiedot

Sivu 1 / 8. Vai kutus. henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014

Sivu 1 / 8. Vai kutus. henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014 Sivu 1 / 8 Loimaan kaupungin henkilöstövähennykset vuonna 2014 KH 3.3.2014 57 liite 5 a Vaikutus henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014 Vai kutus henkil östöm äärään HALLINTOPALVELUT HALLINTOPALVELUKESKUS

Lisätiedot

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä. Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain Vakinainen Vakinainen Vakinainen Keskushallinto 205 206 114 65 64 22 270 270 136 Ympäristöterveydenhuolto 27 26 26 9 8 4 36 34 30 Sosiaali- ja terveystoimi

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1 Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2010 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.29 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 4.5.29 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODESTA 28 Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (2/18) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 3 1.2 Henkilöstön määrä... 3 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 3 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä...

Lisätiedot

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan:

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: http://www.salpaus.fi/kuntayhtyman-henkilostokertomus/sivut/default.aspx Henkilöstömäärä Henkilöstömäärässä huomioidaan myös osa-aikaeläkkeellä, sairauslomalla,

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 07/2016-07/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Aktiivinen tuki työyhteisössä

Aktiivinen tuki työyhteisössä Aktiivinen tuki työyhteisössä Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Sirpa Parantala Henkilöstökoordinaattori SP Mikkelin keskussairaala Moision sairaala Sairaansijat ja hoitopaikat Sairaansijat yhteensä 292 1.1.2013

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 10/2016-10/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014...

Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014... HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014...1 Kunnan määräaikaiset työsuhteet

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto. Kaupunginhallitus

Kaupunginvaltuusto. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto PORVOON KAUPUNGIN ORGANISAATIO Kaupunginhallitus Konsernihallinto Liikelaitokset Konsernin yhtiöt ja yhteisöt Lupa- ja valvonta-asiat Konserni Hallintopalvelukeskus Kaupunkikehitys Itä-

Lisätiedot

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET 1 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 2 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 3 3. IKÄRAKENNE 4 4. PALVELUSSUHTEEN

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 10/2015-10/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 06/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 06/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 06/2015-06/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Lahden kaupungin henkilöstöluvut 4.2.2014

Lahden kaupungin henkilöstöluvut 4.2.2014 Lahden kaupungin henkilöstöluvut 4.2.2014 VAKITUISET 2013 KESKIMÄÄRIN 31.12.2013 KUUKAUDESSA Yleishallinto 2 2 Tarkastustoimi 3 3 Konsernipalvelut 73 73 Konsernipalvtukityöll 0 0 KONSERNIHALLINTO 78 78

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 07/2015-07/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 09/2015-09/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

HENKILÖSTÖPÄÄTÖSTEN TEKEMINEN, VIRANHALTIJAT

HENKILÖSTÖPÄÄTÖSTEN TEKEMINEN, VIRANHALTIJAT OHJE 1 (6) HENKILÖSTÖPÄÄTÖSTEN TEKEMINEN, VIRANHALTIJAT KH 18.1.2016 1. PÄÄTÖSVALLASTA, MUUTOKSENHAUSTA JA TIEDOKSIANNOSTA Kunnan päätösvaltaa on siirretty (delegoitu) henkilöstöasioissa viranhaltijoille

Lisätiedot

Joustavat henkilöstöratkaisut varmistavat palvelutuotannon ja kustannustehokkuuden

Joustavat henkilöstöratkaisut varmistavat palvelutuotannon ja kustannustehokkuuden Joustavat henkilöstöratkaisut varmistavat palvelutuotannon ja kustannustehokkuuden Palvelutarjooma Rekrytointipalvelut Hallinnollinen tukipalvelu, haastattelut, sijaisvinkkaus, seurantapalvelu Sijaispalvelu

Lisätiedot

Miten rakentaa varhaisen tuen malli? Askeleet kohti sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden hallintaa

Miten rakentaa varhaisen tuen malli? Askeleet kohti sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden hallintaa Miten rakentaa varhaisen tuen malli? Askeleet kohti sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden hallintaa Elon työhyvinvointipalvelut 1 Mallin rakentamisen askeleet 1. Yrityksen johto päättää sitoutua

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 03/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 03/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 03/2016-03/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2014

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2014 Hausjärven kunta Henkilöstökertomus vuodelta 2014 Käsitelty: Kunnanhallitus 14.4.2015, 166 8.4.2015 Sisältö Sisältö... 2 Johdanto... 3 Organisaatiorakenne... 3 Merkittäviä tapahtumia... 3 Henkilöstömäärä

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kh 7.12. 2015

MYNÄMÄEN KUNTA Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kh 7.12. 2015 1 Päivitetty ohje MYNÄMÄEN KUNTA Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kh 7.12. 2015 POISSAOLOJEN ILMOITUSKÄYTÄNTÖ JA PALKATTOMIEN VIRKAVAPAUKSIEN / TYÖLOMIEN MYÖNTÄMISESSÄ NOUDATETTAVAT PERIAATTEET 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI HENKILÖ STÖ TILASTÖ- JA VUÖDELTA 2015

LAPUAN KAUPUNKI HENKILÖ STÖ TILASTÖ- JA VUÖDELTA 2015 LAPUAN KAUPUNKI HENKILÖ STÖ TILASTÖ- JA VUÖDELTA 2015 Henkilöstömäärät Ikäjakauma Poissaolot Työtapaturmat Henkilöstömäärän kehitys Kokonaishenkilöstömäärä 31.12.2014 972 Kokonaishenkilöstömäärä 31.12.2015

Lisätiedot

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Henkilöstövoimavarojen arviointi suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Suosituksen tavoitteet Tämä suositus tukee strategista henkilöstöjohtamista sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä

Lisätiedot

Varhaisen välittämisen

Varhaisen välittämisen Varhaisen välittämisen malli käytännössä Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Sirpa Parantala Henkilöstökoordinaattori SP Mikkelin keskussairaala Moision sairaala Sairaansijat ja hoitopaikat Sairaansijat yhteensä

Lisätiedot

Hausjärven kunta. HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012

Hausjärven kunta. HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012 Hausjärven kunta HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012 11.4.2013 SISÄLTÖ 2 1 JOHDANTO 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 4 2.1 Vakinainen ja määräaikainen henkilöstö 4 2.2 Henkilöstön kokonaismäärä toimialoittain 4 2.3

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2013

Henkilöstöraportti 2013 Yt -toimikunta 23.04.2014 22 Kunnanhallitus 26.05.2014 154 Kunnanvaltuusto 9.6.2014 43 SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI...3 JOHDANTO...3 Henkilöstö kunnan strategiassa...3 HENKILÖSTÖRESURSSIT...5 Henkilöstön

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kaupunginhallitus 16.5.2016 Kaupunginvaltuusto 13.6.2016 2 JOHDANTO Tämä henkilöstöraportti on järjestyksessä seitsemästoista Orimattilan kaupungin henkilöstöraportti. Henkilöstöraportin

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2012... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI. Mäntsälän kunta. Kunnanhallitus 18.4.2016 Yhteistyöryhmä 2.5.2016 Kunnanvaltuusto touko-kesäkuu

HENKILÖSTÖRAPORTTI. Mäntsälän kunta. Kunnanhallitus 18.4.2016 Yhteistyöryhmä 2.5.2016 Kunnanvaltuusto touko-kesäkuu HENKILÖSTÖRAPORTTI Mäntsälän kunta 2015 Kunnanhallitus 18.4.2016 Yhteistyöryhmä 2.5.2016 Kunnanvaltuusto touko-kesäkuu 1 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 1.1 Mäntsälän kunnan henkilöstöä koskeva visio 2015...

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......

Lisätiedot

Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus 30.3.2015

Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus 30.3.2015 Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI 214 Kaupunginhallitus 3.3.215 JOHDANTO 1 Henkilöstön hyvinvointi ja jaksaminen on viime vuosina noussut esille useissa yhteyksissä. Kunnassa on toteutettu henkilöstökysely

Lisätiedot

KU-SELVITYS/LOPPURAPORTTI LIITE 3

KU-SELVITYS/LOPPURAPORTTI LIITE 3 KU-SELVITYS/LOPPURAPORTTI LIITE 3 Hallinto, henkilöstö ja tukipalvelut -työryhmä (29.4.2014, päivitetty 12.6.2014) VAKANSSIEN PÄÄLLEKKÄISYYKSIEN ARVIOINTI TOIMIALOITTAIN ARVIOITAVINA: JOHTAJAT JA PÄÄLLIKÖT

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstöraportti 2015 Kunnanhallitus 2.5.2016 109 Yt-toimikunta SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI... 3 JOHDANTO... 3 HENKILÖSTÖRESURSSIT... 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 Henkilöstö hallinnonaloittain... 4 Henkilötyövuodet...

Lisätiedot

Päätoimisia vuoden 2015 lopussa oli yhteensä 412, mikä oli 8 henkeä pienempi kuin edellisvuonna.

Päätoimisia vuoden 2015 lopussa oli yhteensä 412, mikä oli 8 henkeä pienempi kuin edellisvuonna. 1/19 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2.1. Henkilöstön määrä ja rakenne 2.1.1. Henkilöstön määrä Vakinaisen henkilöstön määrä 31.12.2015 oli 336, muutos edellisvuoteen oli + 5 henkilöä. Määräaikaisten (sis. palkkatuella

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖRESURSSIEN JA PALVELUPROSESSIEN VASTAAVUUS 3 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA PALVELUSUHTEEN LUONNE 3 2.2 HENKILÖSTÖN IKÄRAKENNE

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN MUUTOKSET 2013 2015 JA REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ...

Lisätiedot

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kaupunginhallitus 3.10.2016 Liite 2 363 Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kh 3.10.2016 Raportti lokakuussa 2016 Eläkkeelle jää vuonna 2016 (tammi-joulukuu) 81 työntekijää

Lisätiedot

/2017 / MTA* 10/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP

/2017 / MTA* 10/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP 1) Tuloslaskelma * MTA = muutettu talousarvio ** TA = alkuperäinen talousarvio HUOM! Voit porautua eri laskentatunnisteisiin. (käyttötalous) Kum. Tot.-% Kum. Tot.-% Ennuste Ennuste Ennuste TP Ennuste 1

Lisätiedot

Pelastustoimen henkilöstötilinpäätös

Pelastustoimen henkilöstötilinpäätös Pelastustoimen henkilöstötilinpäätös 28.8.2012 Pelastuslaitosten henkilöstötilinpäätös Strategisen johtamisen ja arvioinnin työkalu. Ohjaa operatiivista johtoa käyttämään ja kehittämään resursseja oikein

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- KERTOMUS 2015 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TOIMIALA

HENKILÖSTÖ- KERTOMUS 2015 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TOIMIALA HENKILÖSTÖ- KERTOMUS 2015 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TOIMIALA Henkilöstö Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan tuloskorttiin 2015 on kirjattu tavoitteeksi henkilöstön työhyvinvoinnin sekä esimiesten

Lisätiedot

1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva. Subjektiivinen oikeus edellytysten täyttyessä

1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva. Subjektiivinen oikeus edellytysten täyttyessä Virkavapaa, työvapaa Hakemuksen perusteella määräajaksi myönnetty vapautus työtehtävien hoitamisesta kokonaan tai osittain palkattomana tai palkallisena 1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva

Lisätiedot

Kiteen kaupungin koulutussuunnitelma 2014

Kiteen kaupungin koulutussuunnitelma 2014 Kiteen kaupungin koulutussuunnitelma 2014 1 Yleistä Tämä koulutussuunnitelma on laadittu Kiteen kaupungin henkilöstön ammatillista osaamista kehittävän koulutuksen suunnittelun pohjalta. Tämä suunnitelma

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI. Mäntsälän kunta. Kunnanhallitus 18.4.2016 Yhteistyöryhmä 2.5.2016 Kunnanvaltuusto 23.5.2016

HENKILÖSTÖRAPORTTI. Mäntsälän kunta. Kunnanhallitus 18.4.2016 Yhteistyöryhmä 2.5.2016 Kunnanvaltuusto 23.5.2016 HENKILÖSTÖRAPORTTI Mäntsälän kunta 2015 Kunnanhallitus 18.4.2016 Yhteistyöryhmä 2.5.2016 Kunnanvaltuusto 23.5.2016 1 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 1.1 Mäntsälän kunnan henkilöstöä koskeva visio 2015... 4 1.2

Lisätiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot Henkilöstöraportti 31. 5. 2019 Tilastotiedot 2018 www.hel.fi Henkilöstöraportin tilasto-osio 2 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä toimialoittain 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari 16.8.2017 Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Sairaanhoitopiirin virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2011 2016 2011 2012

Lisätiedot

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 1 Sisällysluettelo 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 4 Vakituiset ja määräaikaiset 31.12....

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010 ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010 1 Henkilöstöraportissa olevat tiedot perustuvat kunnan palkanlaskennasta kerättyihin tietoihin 31.12.2010 tilanteesta. Luvut sisältävät ko. päivänä kunnan

Lisätiedot

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi 1. Tavoitteet Aktiivisen varhaisen tuen toimintamallin on tarkoituksena toimia työvälineenä esimiehille asioiden puheeksi ottamisessa

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 8.3.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018 Toteutuma tammikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin tammikuun kirjauksista 8.3.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015. Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 03.11.2014 291

Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015. Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 03.11.2014 291 Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015 Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 03.11.2014 291 Lautakuntien talousarvioehdotuksessa vuodelle 2015 toimintakate kasvaa -103,7

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä Työn kaari kuntoon Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä 2 Keva tukee työssä jatkamista työkyvyn heikentyessä Jos sinulla on sairaus, jonka vuoksi työkykysi on uhattuna, Kevan tukema ammatillinen

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 5.4.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018 Toteutuma helmikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin helmikuun kirjauksista 4.4.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015 Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015 Konserniesikunta, Henkilöstöyksikkö Yhteenveto Kaupungin henkilöstömäärän kehitys on ollut hyvin hallinnassa. Henkilöstömäärä 31.12.2015 oli 14 101, kun se vuoden

Lisätiedot

Hannu Issakainen 14.2.2011. HAKU- hankkeen tunnusluvuista

Hannu Issakainen 14.2.2011. HAKU- hankkeen tunnusluvuista Hannu Issakainen 14.2.2011 HAKU- hankkeen tunnusluvuista Henkilötyöpäivä ja -vuosi Htp= henkilötyöpäivä = täyden työajan kalenteripäivä Htv = henkilötyövuosi = 365 (366) htp Htt = henkilötyötunti (sopimatta)

Lisätiedot

Periaatteet harkinnanvaraisten palkattomien ja palkallisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä

Periaatteet harkinnanvaraisten palkattomien ja palkallisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä 1 ja palkallisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä 1. Virkavapaan/työvapaan myöntäminen on aina asianomaisen myöntävän viranomaisen harkinnassa. Asian ratkaisee kaupungin ao. säännössä mainittu viranomainen.

Lisätiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot Henkilöstöraportti 8. 10. 2018 Tilastotiedot 2017 www.hel.fi Henkilöstöraportin tilasto-osio 2 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä toimialoittain 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS Henkilöstö palvelutuotannon voimavarana 31.8.2017 Raija Ranta, henkilöstöjohtaja-sosiaali-ja terveysjohtaja HENKILÖSTÖ / RAKENNE HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2016 Vakinaiset 3 177

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖRESURSSIEN JA PALVELUPROSESSIEN VASTAAVUUS 3 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA PALVELUSUHTEEN LUONNE 3 2.2 HENKILÖSTÖN IKÄRAKENNE

Lisätiedot

/2017 / MTA* 12/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP

/2017 / MTA* 12/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP 1) Tuloslaskelma * MTA = muutettu talousarvio ** TA = alkuperäinen talousarvio HUOM! Voit porautua eri laskentatunnisteisiin. (käyttötalous) Kum. Tot.-% Kum. Tot.-% Ennuste Ennuste Ennuste TP Ennuste 12/217

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 Yhtymävaltuusto 14.6.2018 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2012 2017 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Lääkärit 137

Lisätiedot

Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle

Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle 1 Sisällys Mitä on korvaava työ TyöSi Työ Sinulle?... 2 Milloin korvaava työ ei sovellu... 2 Työterveyshuollon rooli... 3 Korvaava työ - kun sairausloma keskeytetään

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009 Päivi Hakulinen Seppo Vaalavuo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstömäärä... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 7

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 Päivi Hakulinen SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstö... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 6 3. Osaava ja oppiva TUKES... 7 Osaaminen ja

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN KOULUTUSSUUNNITELMA 2016

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN KOULUTUSSUUNNITELMA 2016 RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN KOULUTUSSUUNNITELMA 016 Arvio koko henkilöstön ammatillisesta osaamisesta (työntekijä tarkoittaa työsopimussuhteisia ja virkasuhteisia) Ranuan kunnan henkilöstöohjelman kaksi

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 1116/2016 01.00.02 101 Henkilöstökertomus vuodelta 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Sairauspoissaolo-ohje. Ohje esimiehille ja henkilöstölle sairauslomien hyväksymisestä

Sairauspoissaolo-ohje. Ohje esimiehille ja henkilöstölle sairauslomien hyväksymisestä Sairauspoissaolo-ohje Ohje esimiehille ja henkilöstölle sairauslomien hyväksymisestä Sisältö 1 Lyhyet sairauspoissaolot... 2 2 Sairauspoissaolot seitsemän kalenteripäivän jälkeen... 6 3 Työterveyspalvelujen

Lisätiedot

10 VAALIT Selite KS 2015 LKES 2016 KJES 2016 TA 2016 KS 2016 SISÄINEN TULOSLASKELMA

10 VAALIT Selite KS 2015 LKES 2016 KJES 2016 TA 2016 KS 2016 SISÄINEN TULOSLASKELMA Kankaanpään kaupunki TA 2016 Käyttösuunnitelma 1 (12) TALOUSARVIO 2016 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA (KS 2016) 10 VAALIT -18 000-18 000 Palkat ja palkkiot 13 289 Eläkekulut 1 992 Muut henkilösivukulut

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 19.6.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017 Toteutuma toukokuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin toukokuun kirjauksista 19.6.2017.

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet 2014 Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa 4.11.2013 71 Alla olevassa taulukossa: TA = talousarvioon sisältyvät toimenpiteet TOT = merkitään

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 Juvan kunta Yhteistyötoimikunta 21.04.2016 15 Kunnanhallitus 09.05.2016 92 Kunnanvaltuusto 20.06.2016 79 2 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 4 2 JUVAN KUNNAN ORGANISAATIO JA PALVELUTUOTANTO...

Lisätiedot

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite Näkökulma Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite 2012-2014 Toimenpiteet 2012 Tavoitetaso 2012 Toteutuma 31.12.2012

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstöraportti 2015 2 Henkilöstöraportti 2015 Yhteistoimintaelin xx.xx.2016 Kunnanhallitus xx.xx.2016 Valtuusto xx.xx.2016 3 1 Johdanto Henkilöstöraportti on suunnittelun ja johtamisen väline. Raportin perusteella voidaan

Lisätiedot

Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta

Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta 2016 Naantalin kaupunki panostaa työhyvinvointiin Työterveyshuolto on kattava Lakisääteinen työterveyshuolto (lakisääteiset terveystarkastukset,

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen. Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012

Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen. Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012 Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012 Pientyöpaikoilla uudistuminen (Punk) 2009-2012 1. Pientyöpaikkojen työkyvyn tukemisen ja työterveyshuoltoyhteistyön

Lisätiedot

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2014 x SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 MUISTAMISTILAISUUDET... 3 2.1 Työmerkkipäivät... 3 2.2 Läksiäistilaisuus... 3 2.3 Siirtyminen eläkkeelle...

Lisätiedot