Leppävesi Lintumäen ja Korpelan asemakaava Leppäveden asemakaavan muutos ja laajennus 410-AK-LEP-014
|
|
- Satu Lehtonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KAAVASELOSTUS Leppävesi Lintumäen ja Korpelan asemakaava Leppäveden asemakaavan muutos ja laajennus 410-AK-LEP-014 Luonnos
2 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Lintumäen ja Korpelan asemakaava Kaavatunnus: 410-AK-LEP-014 Kaavan päiväys: Kaavan laatija: Laukaan kunta, Maankäyttö Kaavan vireille tulosta ilmoitettu: Kaavaluonnos MRA 30 :n mukaisesti nähtävillä: Kaavaehdotus MRA 27 :n mukaisesti nähtävillä: Kunnanhallituksen hyväksymispäivämäärä: Kunnanvaltuuston hyväksymispäivämäärä: 1.2 Kaava-alueen sijainti Lintumäen ja Korpelan alue sijaitsee Leppäveden taajaman asemakaavoitetun alueen ja Kuukanpääntien välissä. Kunnalla on alueella merkittävä raakamaareservi, joka asemakaavoitetaan valmisteilla olevassa yleiskaavassa osoitettuun käyttötarkoitukseen taajaman tonttivarannon parantamiseksi. Suunnittelutyön yhteydessä muutetaan voimassa olevaa asemakaava Leppäveden urheilukentän alueella. Taajaman liikuntapalvelut siirtyvät ja keskittyvät uuden liikuntapuiston alueelle. Urheilukentän alueen tulevaa maankäyttöä tutkitaan asemakaavaprosessissa. Tavoitteena on osoittaa ympäröivään maankäyttöön ja rakentamiseen sopivaa asuntotuotantoa. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 35 ha. Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 1
3 Asemakaava koskee seuraavia kiinteistöjä: Erkkilä , Nurkkala , Kenttä , Kaukalo , Koivula , Kuivala , Mäntyrinne , Korpela , Sorajyvä ja Kuukkasora Kuvat 2. Suunnittelualueen rajaus. 1.3 Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet Leppäveden taajaman asemakaavoitetun alueen ja Kuukanpääntien välissä oleva Lintumäen ja Korpelan alue on Keski- Laukaan yleiskaavaluonnoksessa osoitettu taajaman laajenemissuunnaksi. Luonnoksessa alueen maankäyttö painottuu ympäristöhäiriötä aiheuttamattomaan teollisuuteen ja asumiseen. Maankäyttö tukeutuu uuteen, taajaman liikennejärjestelyjä selkeyttävään kokoojakatuun. Kunnalla on alueella merkittävä raakamaareservi, joka asemakaavoitetaan yleiskaavassa osoitettuun käyttötarkoitukseen taajaman tonttivarannon parantamiseksi. Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 2
4 Sisällys 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot Kaava-alueen sijainti Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet TIIVISTELMÄ Kaavaprosessin vaiheet Asemakaava LÄHTÖKOHDAT Alueen yleiskuvaus Luonnonympäristö Maisemakuva, maastonmuodot, kasvillisuus ja eläimistö Pohjavesi Maaperä Rakennettu ympäristö Suunnittelualueen rakennettu ympäristö Kulttuuriympäristö ja muinaisjäännökset Liikenne Palvelut Työpaikat Virkistys Tekninen huolto Ympäristönsuojelu ja ympäristöhäiriöt Maanomistus Suunnittelutilanne Maakunnallinen suunnittelutilanne Yleiskaava Asemakaava Muut suunnitelmat ja päätökset Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Liikenneselvitys Piilopohja Kuukkala Soratien aluevaraussuunnitelma Lintumäen tasaussuunnitelma Hulevesiselvitys ja hulevesien hallintasuunnitelma Muita aluetta koskevia selvityksiä, käsittelyjä ja päätöksiä Pohjakartta ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Asemakaavan suunnittelun tarve Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Vireille tulo Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Viranomaisyhteistyö Asemakaavan tavoite Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot Kaavaluonnosvaihe Asemakaavaehdotuksen ratkaisu ASEMAKAAVAN KUVAUS Kaavan rakenne Mitoitus Palvelut Liittyminen voimassa olevaan kaavaan Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Aluevaraukset...9 Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 3
5 5.3.1 Korttelialueet Suunnittelumääräykset Kaavan vaikutukset Vaikutukset rakennettuun ympäristöön ja maisemaan Vaikutukset luonnonympäristöön Kaavan liikenteelliset vaikutukset Vaikutukset yhdyskuntatalouteen Sosiaaliset vaikutukset Kaavamerkinnät ja määräykset Nimistö ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Toteuttaminen ja ajoitus Toteuttamisen seuranta...12 Liitteet 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2. Asemakaavan seurantalomake (lisätään ehdotusvaiheessa) 3. Lintumäen alueen luonto- ja maisemaselvitys. FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy, Hulevesiselvitys ja hulevesien hallintasuunnitelma. Ramboll Finland Lintumäen tasaussuunnitelma. WSP Finland Oy 2018 Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 4
6 2 TIIVISTELMÄ 2.1 Kaavaprosessin vaiheet Lintumäen ja Korpelan alueen asemakaava on tullut vireille kunnanhallituksen hyväksyessä kaavoituskatsauksen 2018 kokouksessaan Hanketta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut yleisesti nähtävillä välisen ajan. Kaavaluonnos asetetaan nähtäville Laukaan kunnanvirastoon 14 päiväksi kunnanhallituksen päätöksellä. Kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta kuulutetaan Laukaa Konnevesi paikallislehdessä, kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan kotisivulla osoitteessa Osalliset ja kuntalaiset voivat jättää mielipiteensä kaavaluonnoksesta nähtävillä oloajan kuluessa. Viranomaisilta pyydetään kommentit. Kaavaehdotus laaditaan kaavaluonnoksesta saadut lausunnot ja mielipiteet sekä mahdolliset tarkentuneet selvitykset huomioiden. Kaavaehdotusaineisto on nähtävillä Laukaan kunnanvirastossa 30 päivän ajan. Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta kuulutetaan Laukaa Konnevesi paikallislehdessä, kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan kotisivulla osoitteessa Osalliset voivat jättää kaavaehdotuksesta kirjallisen muistutuksen kunnanhallitukselle kaavamuutoksen nähtävillä oloajan kuluessa. Kaavaehdotuksesta saadut muistutukset ja lausunnot käsitellään ja kaavan valmistellaan hyväksymiskäsittelyyn. Kaavaehdotuksen hyväksyy Laukaan kunnanvaltuusto. 2.2 Asemakaava Asemakaavalla muodostuvat erillispientalojen korttelialueet AO korttelit 401, 403, 404, 406, , , teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueet TY korttelit sekä yleisten rakennusten korttelialueet Y kortteli 429 sekä lähivirkistys-, suojaviher- ja katualueet. Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 5
7 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue on rakentamatonta taajaman lähialuetta. Alue on keskeiseltä osin mäntykangasta, jonka puustoa on harvennettu viime vuosien aikana. Länsiosaan sijoittuu vanhaa maa-ainesten ottoaluetta. Alue rajautuu eteläosassa asemakaavoitettuun Hiekkapohjan asuinalueeseen ja pohjoispuolella Sorajyvän teollisuusalueeksi kaavoitettuun alueeseen. Suunnittelualueelle sijaitsee Leppäveden nykyisen urheilukentän alue sekä neljä omakotitalon pihapiiriä. Kuva 3. Maanmittauslaitoksen ortokuva alueesta 3.2 Luonnonympäristö Maisemakuva, maastonmuodot, kasvillisuus ja eläimistö Suunnittelualue on pääosin kuivaa ja kuivahkoa mäntykangasta. Alueella on tehty avohakkuita, jotka ovat avanneet maisematilaa. Alueen maisemakuvaa leimaa Lintumäen laaja maa-aineksen ottoalue. Korpelan koillispuolella on pelto, joka rajautuu Kuukanpääntiehen. Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 6
8 Kuva 4: Suunnittelualueen maisemarakenne. Ote ote luonto- ja maisemaselvityksen kartasta. Puusto on suurelta osin mäntyvaltaista. Alueen linnustoa leimaa havupuumetsien lajisto, joka koostuu etupäässä yleisistä lajeista. Alueen runsaslukuisimmat lajit ovat peippo ja pajulintu. Havaintojen perusteella linnuston tiheys on alhainen. Syynä on, se että alueen metsät ovat pääosin nuoria, metsien yksipuolisuus ja pensaskerros useassa tapauksessa puuttuu. Monipuolisin linnusto on lehtipuuvaltaisessa Korpelan metsässä, missä on mm. lahopuustoa. Selvitysalueilla ei sijaitse Natura-alueita. Alueiden välittömässä läheisyydessä ei ole luonnonsuojelualueita tai suojeluohjelmien kohteita. Kuva: Soratien ympäristöä suunnittelualueen keskivaiheilla. Alueelta ei tehty maastokartoituksen aikana havaintoja liito-oravasta. Mäntymäen pohjoisrinteen alaosan vanhasta kuusikosta on tieto, että keväällä 2004 kuusikossa oli liito-oravan papanoita runsaasti pöllönpöntön katolla (Hertta, TAXON 2018). Suunnittelualueelta löytyi maastokäynnin yhteydessä keväällä 2019 liitooravan papanoita. Papanalöydöt tehtiin Korpelan tilan pohjoispuolelta metsäsaarekkeesta, jossa kasvaa Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 7
9 varttunutta haapaa ja kuusta. Liito-oravahavainnot sekä liito-oravien mahdolliset kulkureitit täydennetään luonto- ja maisemaselvitykseen ehdotusvaiheeseen mennessä. Kuva: Metsäsaarekkeen sijainti, josta liito-oravan papanahavainto tehtiin keväällä Kuva: Puustoa liito-oravan papanoiden havaintoalueelta Pohjavesi Selvitysalueelle sijoittuu vedenhankintaa varten tärkeä Lintumäen pohjavesialue ( ), jonka kokonaispinta-ala on noin 5,6 km² ja muodostumisalueen pinta-ala 3,68 km². Esiintymän kokonaisantoisuus on noin m²/d. Lintumäen pohjavesialue sijoittuu lounas-koillissuuntaiselle Sisä-Suomen reunamuodostumalle ja siihen liittyville deltoille sekä reunamuodostuman länsipuolisille, luode-kaakkosuuntaisille syöttöharjuille. Pohjavesi virtaa muodostumassa pääasiassa lännestä itään ja purkautuu muodostuman itäpuolella. Suunnittelualueen koillisosa sijoittuu Aholan vedenottamon ympärille osoitetulle ohjeelliselle suojavyöhykkeelle. Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 8
10 Kuva 6. Pohjavesialue ja suunnittelualueen rajaus Maaperä Alueen maaperä on pääosin hiekkaa ja länsiosassa myös soraa. Mäntymäen pohjoispuolella maaperä on hienoa hietaa ja saraturvetta. Kuva 7. Maaperäkartta 3.3 Rakennettu ympäristö Suunnittelualueen rakennettu ympäristö Suunnittelualue on suurimmalta osin rakentamatonta. Alueelle sijoittuu neljä olemassa olevaa omakotitalon pihapiiriä, joista Korpela on vanha maatila. Asemakaavan muutosalueella nykyisten asuinalueiden keskellä sijaitsee vanha urheilukenttä ja jääkiekkokaukalo huoltorakennuksineen. Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 9
11 3.3.2 Kulttuuriympäristö ja muinaisjäännökset Alueelle ei sijoitu rakennus- eikä kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuskohteita, eikä alue ole osa laajempaa rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokasta aluetta. Alueelle ei sijoitu arkeologisen kulttuuriperinnön kohteita Liikenne Suunnittelualueen liikenne tulee pääsääntöisesti tapahtumaan uuden Lintuemänkatu nimisen kokoojakadun kautta. Kokoojakatu tullaan toteuttamaan Tiituspohjantieltä Kuukanpääntielle. Entisen urheilukentän alueelle kulku tapahtuu Hiekkapohjantieltä. Korpelantien katualuetta jatketaan tien varressa sijaitseville rakennuspaikoille saakka Palvelut Kunnalliset peruspalvelut sijaitsevat pääasiassa Laukaan keskustassa. Leppävedellä on alakoulu, päiväkoti, kirjasto sekä kauppa. Leppäveden liikuntapuiston toteuttaminen käynnistyy jo kulkuvan vuoden aikana rakentamalla osa ulkokentistä Työpaikat Suurimmat työllistäjät Laukaassa ovat kunta sekä Peurunka Center. Leppäveden taajaman alueelle sijoittuu paljon teollisuus- ja työpaikka-alueita Virkistys Alueen itäosassa kulkee valaistu maakuntaura nimeltään Metsoreitti, joka on suosittu patikointi-, hiihto- ja ulkoilureitti Jyväskylän ja Laukaan kirkonkylän välillä. Leppäveden liikuntapalvelut paranevat liikuntapuiston toteuttamisen käynnistyessä. Alueenosittainen toteuttaminen käynnistyy vuoden 2019 aikana Tekninen huolto Suunnittelualue liittyy kunnan vesi- ja viemäriverkostoon. Alueen sähkönjakelusta vastaa Elenia Oy sekä tele- ja tietoverkkojen rakentamisesta yksityinen yhtiö. Nykyistä Soratien vartta kulkee jätevesiviemäri Tiituspohjantien päästä Sorajyvän uudelle teollisuusalueelle Ympäristönsuojelu ja ympäristöhäiriöt Alue on taajama-aluetta. Alueelle ei kohdistu erityistä ympäristöhäiriötä. Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 10
12 3.4 Maanomistus Suunnittelualueen pääasiallisena maanomistajan on Laukaan kunta. Aluee3lle sijoittuvat asuinrakennuspaikat ovat yksityisessä maanomistuksessa. 3.5 Suunnittelutilanne Maakunnallinen suunnittelutilanne Keski-Suomen strategia 2040 Keski-Suomen strategia 2040 hyväksyttiin korvaten samalla hyväksytyn maakuntasuunnitelman. Maa-kuntastrategian avulla kunnat, aluehallinnon viranomaiset, yritykset, laitokset ja järjestöt sekä Keski-Suomen asukkaat voivat sitoutua yhteisesti sovittuihin tavoitteisiin, osallistua aitoon yhteistoimintaan ja kokea strategian omia päämääriään tukevaksi. Maakuntakaavan tarkistus Keski-Suomen maakuntahallitus käynnisti Keski-Suomen maakuntakaavan tarkistuksen. Tarkistus koskee Keski-Suomen maakuntakaavaa, 1., 2., 3. ja 4. vaihemaakuntakaavaa sekä Pirkanmaan 1. maakuntakaavaa Jämsän Länkipohjan osalta. Kaavoitusprosessin yhteydessä arvioidaan voimassa olevia kaavoja. Tarkistus koskee kaikkia maakuntakaavan teemoja: asutusrakennetta, liikennettä, teknistä huoltoa, luonnonvaroja, erityistoimintoja, kulttuuriympäristöä, luonnonsuojelua ja virkistystä. Lopputuloksena saadaan kaikki voimassa olevat maakuntakaavat korvaava Keski-Suomen tarkistettu maakuntakaava. Kaavaprosessin aikana ratkaistaan miltä osin voimassa olevien kaavojen merkintöjä jätetään voimaan ja mitä uusia asioita otetaan mukaan. Samalla kun tarkistettu maakuntakaava hyväksytään, kumotaan kaikki aiemmat maakuntakaavat. Maakuntavaltuuston on hyväksynyt kaavan kokouksessaan Maakuntahallitus päätti kokouksessaan määrätä tarkistetun maakuntakaavan tulemaan voimaan. Kuva 9. Ote Keski-Suomen tarkistetusta maakuntakaavasta Suunnittelualue sijoittuu maakuntakaavan Kulttuuriympäristön vetovoima-alueelle. Merkinnällä osoitetaan maakunnan kulttuuriympäristön monimuotoiset aluekeskittymät. Merkintään liittyy seuraava suunnittelumääräys: Alueen kehittämisessä tulee hyödyntää kulttuuriympäristön monimuotoisuutta. Alueidenkäytön suunnittelulla edistetään kulttuuriympäristöjen kestävää käyttöä ja hoitoa. Alueilla metsien hoito ja käyttö perustuu voimassa olevaan metsälainsäädäntöön. Kunta- / palvelukeskus. Merkinnällä osoitetaan palveluvarustukseltaan paikalliskeskustasoisen kunnan tai taajaman likimääräinen sijainti. Ulkoilureitti. Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 1
13 3.5.2 Yleiskaava Suunnittelualue sijoittuu osittain oikeusvaikutuksettoman Leppäveden osayleiskaavan muutoksen ja laajennuksen alueelle. Yleiskaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa Suunnittelualueelle sijoittuu seuraavat osayleiskaavan mukaiset merkinnät: - Pientalovaltainen asuntoalue AP - Lähivirkistysalue VL - Urheilu- ja virkistyspalvelualue VU - Maankamaran ainesten ottoalue. Alueen käyttöönotosta on esitettävä erillinen suunnitelma. EO Kuva 10. Ote oikeusvaikutuksettomasta Leppäveden osayleiskaavasta Suunnittelualueella on käynnissä Keski-Laukaan pohjoisosan yleiskaavan laatiminen (osa-alue I) ja yleiskaavaa koskeva toinen kaavaehdotus on parhaillaan valmisteilla nähtävillä oloa varten. Ensimmäinen kaavaehdotus on ollut yleisesti nähtävillä välisen ajan. Käynnissä olevan asemakaava-alueen osalta kaavaehdotuksen ratkaisu ei ole muuttunut sen nähtävillä olon jälkeen. Käynnissä olevan asemakaavan ratkaisu noudattaa yleiskaavaehdotuksessa esitettyä kaavaratkaisua. Suunnittelualueelle sijoittuu seuraavat yleiskaavaehdotuksen mukaiset kaavamerkinnät: Pientalovaltainen asuntoalue AP-1, alue on tarkoitettu asemakaavoitettavaksi sekä teollisuusalue, jolle ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia TY-1. Lisäksi suunnittelualueelle on osoitettu uusi ohjeellinen kokoojatie ja ohjeellinen uusi kevyen liikenteen verkko. Kuva: Ote Keski-Laukaan yleiskaavaehdotuksesta. Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 2
14 Laukaan kunta, maankäyttö Kaavaluonnos Asemakaava Suunnittelualue on suurimmalta osin asemakaavoittamatonta ja se rajautuu etelä- ja pohjoisosissa asemakaavoitettuihin alueisiin. Asemakaavalla muutetaan lääninhallituksen päätöksellä vahvistettua asemakaavaa. Kuva 11. Ote Leppäveden asemakaavayhdistelmästä. Asemakaavan muutosalue on rajattu kartalle. 3.6 Muut suunnitelmat ja päätökset Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvosto päätti valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista Päätöksellä valtioneuvosto korvaa valtioneuvoston vuonna 2000 tekemän ja 2008 tarkistaman päätöksen valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista. Alueidenkäyttötavoitteiden avulla taitetaan yhdyskuntien ja liikenteen päästöjä, turvataan luonnon monimuotoisuutta ja kulttuuriympäristön arvoja sekä parannetaan elinkeinojen uudistumismahdollisuuksia. Niillä myös sopeudutaan ilmastonmuutoksen seurauksiin ja sään ääri-ilmiöihin. Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävänä on: varmistaa valtakunnallisesti merkittävien seikkojen huomioon ottaminen maakuntien ja kuntien kaavoituksessa sekä valtion viranomaisten toiminnassa, auttaa saavuttamaan maankäyttö- ja rakennuslain ja alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet, joista tärkeimmät ovat hyvä elinympäristö ja kestävä kehitys, toimia kaavoituksen ennakoivan ja vuorovaikutteisen viranomaistyön välineenä valtakunnallisesti merkittävissä alueidenkäytön kysymyksissä sekä edistää kansainvälisten sopimusten täytäntöönpanoa Suomessa. Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 3
15 Laukaan kunta, maankäyttö Kaavaluonnos Liikenneselvitys Piilopohja Kuukkala Keski-Laukaan pohjoisosan yleiskaavan, osa-alue I Piilopohja Kuukkala suunnittelua varten on vuonna 2016 tehty katuverkkotarkastelu. Tarkastelun yhteydessä on mm. tutkittu uutta Tiituspohjantieltä Kuukanpääntiehen liittyvää katuverkkoa. Liikennetarkastelun on tehnyt Ramboll Finland Oy Soratien aluevaraussuunnitelma Aluevaraussuunnitelma uudesta Tiituspohjantieltä Kuukanpääntielle johtavasta kokoojakadusta on valmistunut tammikuussa Suunnitelman on laatinut Ramboll Finland Oy. Kuva 16. Kadun tyyyppipoikkileikkaus (aluevaraussuunnitelma) Lintumäen tasaussuunnitelma Lintumäen tasaussuunnitelma on laadittu palvelemaan alueen tulevia maankäyttötavoitteita. Aluetasausten laadinnassa tavoitteena on saavuttaa alueellinen massatasapaino. Työ sisältää koko alueen tasausta kuvaavan suunnitelman. Samassa yhteydessä alueelle suunnitellulle kokoojakadulle esitetään alustava tasaus ja tilavaraus. Geosuunnittelun osalta työhön on kuulunut täytettäväksi esitettävien alueiden täyttömateriaalin määritys kunkin alueen käyttötarkoitus huomioiden, alustavat rakennekerrosten määritykset ja pohjavesisuojauksen periaatteet. Suunnitelman on laatinut WSP Finland Oy Tasaussuunnitelmaselostus on kaavaselostuksen liitteenä. Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 4
16 Laukaan kunta, maankäyttö Kaavaluonnos Kuva 17. Ote yleistasaussuunnitelmasta keskeisimpien rakentamisalueiden osalta (WSP Finland Oy) Hulevesiselvitys ja hulevesien hallintasuunnitelma Suunnittelualue sijoittuu Lintumäen hulevesiselvityksen ja hulevesien hallintasuunnitelman alueelle. Selvityksen on laatinut Ramboll Finland Oy maaliskuussa Työn tarkoituksena on ollut selvittää noin 80 ha suuruisen alueen hulevesien johtumista ja tarkoituksenmukaisia hallintamenetelmiä. Hulevesiselvitys ja hulevesien hallintasuunnitelma on laadittu yleiskaavan mukaisella tarkkuudella. Selvitysalue sijaitsee vedenhankinnan kannalta tärkeällä pohjavesialueella. Alueen läheisyydessä sijaitsevia pienvesistöjä on inventoitu luonnonsuojelullisesti merkittäviksi kohteiksi. Selvityksen ja hallintasuunnitelman keskeinen tavoite on ollut turvata vedenottamon antoisuus sekä pohja- ja pintavesien tilan säilyminen. Hulevesiselvitys ja hulevesien hallintasuunnitelma on kaavaselostuksen liitteenä. Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 5
17 Laukaan kunta, maankäyttö Kaavaluonnos Kuva. Ote hulevesisuunnitelman suunnitelmakartasta. Hulevesiselvityksessä ja hulevesien hallintasuunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä, joilla rakentamisen myötä lisääntyvät hulevesien aiheuttamat haitalliset vaikutukset saadaan hallittua tarkoituksenmukaisesti. Hulevesien hallintasuunnitelma on kaavaselostuksen liitteenä Muita aluetta koskevia selvityksiä, käsittelyjä ja päätöksiä - Kunnan rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksen päivitys (ehdotusvaihe) Laukaan kunnan maankäytön rakennemalli Vihtavuoren ja Lintumäen pohjavesialueiden suojelusuunnitelma. Laukaan kunta / Sami Peltonen Hyväksytty kunnanhallituksessa Leppäveden liikuntapuiston yleissuunnitelma, Sweco Ympäristö Oy 3.7 Pohjakartta Alueelle on laadittu pohjakartta mittakaavaltaan 1:2000. Pohjakarttaa täydennetään tarvittaessa. 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Leppäveden taajaman asemakaavoitetun alueen ja Kuukanpääntien välissä oleva Lintumäen ja Korpelan alue on KeskiLaukaan yleiskaavaluonnoksessa osoitettu taajaman laajenemissuunnaksi. Luonnoksessa alueen maankäyttö painottuu asumiseen sekä ympäristöhäiriötä aiheuttamattomaan teollisuuteen. Maankäyttö tukeutuu uuteen, taajaman liikennejärjestelyjä selkeyttävään kokoojakatuun. Kunnalla on alueella merkittävä raakamaareservi, joka asemakaavoitetaan yleiskaavassa osoitettuun käyttötarkoitukseen taajaman tonttivarannon parantamiseksi. Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 6
18 Laukaan kunta, maankäyttö Kaavaluonnos Asemakaavan muutoskohteena on Leppäveden urheilukentän alue. Taajaman liikuntapalvelut siirtyvät ja keskittyvät uuden liikuntapuiston alueelle. Urheilukentän alueen tulevaa maankäyttöä tutkitaan asemakaavaprosessissa. Tavoitteena on osoittaa ympäröivään maankäyttöön ja rakentamiseen sopivaa asuntotuotantoa. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Asemakaava on tullut vireille kunnanhallituksen hyväksyessä kaavoituskatsauksen 2018 kokouksessaan Hanketta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut yleisesti nähtävillä välisen ajan. 4.3 Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava vaikuttaa - Kaava-alueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajat - Kaavamuutosten vaikutusalueiden asukkaat, yritykset, elinkeinonharjoittajat, alueen työntekijät ja palveluiden käyttäjät Kuntalaiset Viranomaiset - Keski-Suomen ELY keskus - Keski-Suomen liitto - Keski-Suomen museo - Jyväskylän kaupunki - Kunnan hallintokunnat; tekninen lautakunta Yhteisöt tms. joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään - Laukaan Vesihuolto Oy - Palo- ja palastuslaitos - Elenia Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä Vireille tulo Hanke on kuulutettu vireille ja sitä koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on asetettu yleisesti nähtäville väliseksi ajaksi Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Asemakaavaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on asetettu yleisesti nähtäville väliseksi ajaksi. OAS:n nähtävillä olosta tiedotettiin viranomaisia. Asemakaavaluonnos on valmistunut kevään 2019 aikana. Kunnanhallitus asettaa luonnoksen yleisesti nähtäville valmisteluvaiheen kuulemista varten. Luonnoksesta pyydetään lausunnot Keski-Suomen ELYkeskukselta, Keski-Suomen liitolta, Keski-Suomen museolta, Jyväskylän kaupungilta. Keski-Suomen pelastuslaitokselta, Elenia Oy:ltä, Laukaan Vesihuolto Oy:ltä sekä Laukaan kunnan tekniseltä lautakunnalta. Luonnosvaiheen jälkeen laaditaan kaavaehdotus, jonka kunnanhallitus asettaa yleisesti nähtäville Viranomaisyhteistyö Viranomaisneuvottelua ympäristökeskuksen kanssa ei ole käyty, koska laaditulla asemakaavaluonnoksella ei ole vaikutusta valtakunnallisiin tai tärkeisiin seudullisiin alueidenkäyttötavoitteisiin eikä se muutoinkaan ole yhdyskuntarakenteellisten vaikutusten, luontoarvojen tai kulttuuriympäristön kannalta erityisen merkittävä tai valtioin viranomaisten toteuttamisvelvollisuuden kannalta tärkeä. Viranomaisilta pyydetään lausunnot asemakaavamuutoksen luonnos- ja ehdotusvaiheessa. Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 7
19 Laukaan kunta, maankäyttö 4.4 Kaavaluonnos Asemakaavan tavoite Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet Asemakaavan lähtökohtana on alueelle laaditut selvitykset ja suunnitelmat. Maankäyttöratkaisu on laadittu alueelle laaditut selvitykset, maastonolosuhteet sekä ympäröivä maankäyttö huomioon ottaen. Suunnittelualueella ei ole voimassa oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jolloin asemakaavaa laadittaessa on soveltuvin osin otettava huomioon myös mitä yleiskaavan sisältövaatimuksissa (MRL 39 ) säädetään. Leppäveden taajama on osoitettu tarkistetussa maakuntakaavassa kunta-/palvelukeskus (Leppävesi) kohdemerkinnällä. Lisäksi suunnittelualue kuuluu kulttuuriympäristön vetovoima-alueelle. Asemakaavaluonnoksen ratkaisun ei katsota olevan ristiriidassa merkintöjen kanssa. Alue sijoittuu vedenhankinnan kannalta tärkeälle pohjavesialueelle (I-luokka), minkä johdosta suunnittelussa hyödynnetty alueelle laadittua hulevesiselvitystä ja hulevesien hallintasuunnitelmaa. Selvitysten avulla pystytään huomioimaan mm. tulevan maankäytön vaikutukset hulevesien määrään ja laatuun, hulevesien johtamisreitit sekä pystytään laatimaan tarkemmat ohjeet asemakaava-alueen kortteli- ja tonttikohtaiseen hulevesien hallintaan. 4.5 Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot Kaavaluonnosvaihe Asemakaavaratkaisussa osoitetaan uusia asuin- ja teollisuusalueita Leppäveden taajamaan. Asemakaavaluonnoksessa osoitetaan erillispientalojen korttelialueet (AO) korttelit 401, 403, 404, 406, , AO -korttelit 403, 404 ja 406 ovat asemakaavan muutosaluetta, joista korttelit 403 ja 406 sijoittuvat nykyisen urheilukentän alueelle. Kaavassa osoitetaan erillispientalojen rakennuspaikka AP kortteliin 420. Asemakaavaluonnoksessa osoitetuista asuinrakennuspaikoista 86 on uusia ja 4 olemassa olevaa. Suunnittelualueen pohjoisosaan osoitetaan teollisuusrakennusten korttelialueita, joille ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia TY-3, korttelit Uutta teollisuusaluetta osoitetaan yhteensä 9,7 ha. Rakennusoikeus osoitetaan tehokkuusluvulla e=0.4, joka muodostaa alueelle rakennusoikeutta yhteensä k-m². Asemakaavaratkaisussa osoitetaan yleisten rakennusten korttelialue Y, kortteli 429, suunnittelualueen itäosaan tulevan liikuntapuistoalueen pohjoispuolelle. Kaavaluonnoksessa osoitetaan uusi Lintumäenkatu niminen kokoojakatuyhteys, jonka kautta kulku uusille asuin- ja teollisuusalueille tulee tapahtumaan. Lintumäenkadun ja sitä lähinnä olevien erillispientaloalueiden väliin on osoitettu suojaviheraluetta EV Asemakaavaehdotuksen ratkaisu Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 8
20 Laukaan kunta, maankäyttö Kaavaluonnos ASEMAKAAVAN KUVAUS Kaavan rakenne Mitoitus Suunnittelualueen pinta-ala on noin 35 ha. Alueen maankäyttö jakautuu seuraavasti: Käyttötarkoitus Pinta-ala (ha) tehok. k-m² Y 0, AO 10, AP TY-3 9, EV VL VV Erillisenä liitteenä TYVI lomake (lisätään ehdotusvaiheessa) Palvelut Suunnittelualueen palveluntarve kohdistuu pääasiassa julkisen liikenteen tarjoamiin palveluihin. Paikallisliikenne Laukaan ja Jyväskylän välillä kulkee pääasiassa suunnittelualueen kautta, Tiituspohjantietä ja Eerolantietä pitkin Liittyminen voimassa olevaan kaavaan Suunnittelualue liittyy Leppäveden asemakaavoitettuihin alueisiin. 5.2 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Asemakaavan muutos tiivistää taajamarakennetta ja parantaa sekä asuin- että teollisuustonttien tarjonta Leppäveden alueella. 5.3 Aluevaraukset Asemakaavalla muodostuu kortteleiden 401, 403, 404, 406, sekä alueet sekä niihin liittyvät lähivirkistys-, suojaviher- ja katualueet Korttelialueet Kaavaluonnoksessa on esitetty seuraavat korttelialueet AO Erillispientalojen korttelialue. Korttelit 401, 403, 404, 406, sekä Alueen suurin sallittu kerrosluku on II. Rakennusoikeus osoitetaan rakennuspaikkakohtaisesti, joka on AO alueilla 250 k-m²/rakennuspaikka. Korttelissa 416 rakennusoikeus tontilla 1 on 300 k-m² ja tontilla k-m². AP Erillispientalojen korttelialue. Kortteli 420, tontti 5. Alueen suurin sallittu kerrosluku on II ja rakennusoikeus 600 k-m². Y Yleisten rakennusten korttelialue. Kortteli 429. Rakennusoikeus osoitetaan tehokkuusluvulla e=0.5. TY-3 Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Alueelle ei saa sijoittaa pohjaveden laatua vaarantavaa toimintaa. Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 9
21 Laukaan kunta, maankäyttö Kaavaluonnos TY-3 kaavamerkinnällä osoitetaan kortteleiden alueet. Alueella suurin sallittu kerrosluku on II. Rakennusoikeus osoitetaan tehokkuusluvulla e=0.4. Muut alueet VL Lähivirkistysalue. VL/s Lähivirkistysalue, jolla ympäristö säilytetään. EV Suojaviheralue. Muut merkinnät: pp/h Ohjeellinen jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katu/tie. Lisäksi kaavassa on osoitettu istutettavia alueenosia sekä katualueen rajan osa, jonka kohdalta ei saa järjestää ajoneuvoliittymää Suunnittelumääräykset TY-3 -korttelit: Teollisuuden lastaus- ja purkualueet sekä ajoneuvoliikenteeseen ja pysäköintiin käytettävät alueet on eristettävä vettä läpäisemättömällä materiaalilla. Hulevedet tulee käsitellä kiinteistön alueella. Pinnoitetuilta alueilta hulevedet tulee johtaa puhdistusjärjestelmään. Öljysäiliöt ja muut kemikaalisäiliöt on sijoitettava rakennuksen sisätiloihin tai maanpäälle vesitiiviiseen suoja-altaaseen, jonka tilavuuden tulee olla suurempi kuin varastoitavan öljyn enimmäismäärä. Yleismääräykset Alue sijoittuu vedenhankintaa varten tärkeälle pohjavesialueelle. Alueella tapahtuvaa rakentamista ja muita toimintoja saattavat rajoittaa pohjaveden pilaamiskielto (YSL 17 ) ja pohjaveden muuttamiskielto (VL 3:2). Pohjaveden laatuun ja määrään vaikuttavista toiminnoista on tarvittaessa pyydettävä alueellisen lupaviranomaisen lupa. Ajoneuvoliikenteeseen ja pysäköintiin käytettävät alueet on eristettävä vettä läpäisemättömällä materiaalilla. Hulevedet tulee käsitellä kiinteistön alueella. Pinnoitetuilta alueilta hulevedet tulee johtaa puhdistusjärjestelmään. TY-3 ja Y alueilla kiinteistön on varattava 0,5 m³ viivytystilavuutta jokaista 100 vettä läpäisemätöntä neliömetriä kohden. Öljysäiliöt ja muut kemikaalisäiliöt on sijoitettava rakennuksen sisätiloihin tai maanpäälle vesitiiviiseen suoja-altaaseen, jonka tilavuuden tulee olla suurempi kuin varastoitavan öljyn enimmäismäärä. Rakentamisalueiden täyttämisessä tulee käyttää pilaantumattomia kitkamaalajeja, joiden haitattomuudesta pohjaveden kannalta sekä alkuperästä annetaan selvitys tarvittaessa. Lentoesteen muodostavista mastoista ja rakenteista on pyydettävä puolustusvoimien lausunto sekä ilmailulain 1194/ mukainen lausunto Trafilta. Mikäli kiinteistön jätevesiä ei voida johtaa kunnan viemäriverkkoon viettoviemärillä, vastaa kiinteistö jäteveden pumppaamisesta omalla kustannuksellaan. Pihamaan tasaus voidaan toteuttaa tarvittaessa pengertämällä tai tukimuureilla. Rakennuspaikan rajoille ei saa tehdä pengerryksiä, eikä rakennuspaikan rajoilla maanpinnan korkeusasemaa saa muuttaa ilman naapurin suostumusta. Pengertäminen on toteutettava kokonaan omalla rakennuspaikalla enintään 1:1 kaltevuu- Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 10
22 Laukaan kunta, maankäyttö Kaavaluonnos dessa siten, etteivät maa-ainekset ja hule- ja perustusten kuivatusvedet valu naapurin rakennuspaikalle ja/tai yleiselle alueelle. Luiska on sidottava esim. tukiristikolla, jos luiskan kaltevuus on jyrkempi kuin 1: Kaavan vaikutukset Vaikutukset rakennettuun ympäristöön ja maisemaan Suunnittelualue on suurimmalta osin rakentamatonta ja asemakaavalla on ensisijaisesti maisemallisia vaikutuksia rakentamattomien alueiden tulleessa rakennetuiksi. Suunnittelualueella ei kohdistu erityisiä maisemallisia arvoja Vaikutukset luonnonympäristöön Alueen maisema muuttuu luonnonympäristöstä taajamaksi. Suunnittelu laajentaa taajama-aluetta nykyisille, pääsääntöisesti rakentamattomille alueille. Suunnittelualueen maisemalle on leimallista kuivat ja kuivahkot mäntykankaat sekä alueen itäpuolelle jäävä laaja maa-aineksen ottoalue. Nykyiset asuntoalueet laajenevat ja metsäiset alueet, joissa viimevuosien aikana on tehty puuston harvennusta, tulevat rakennetuiksi. Asuinrakentamisen lisäksi suunnittelualueen pohjoisosaan osoitetaan uutta teollisuus- ja varastoaluetta, jolla ympäristön laatu asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Suunnittelualueelta keväällä 2019 tehdyn maastokäynnin yhteydessä löydettiin nykyisen asutuksen läheltä metsäalue, jossa puiden juurilta löydettiin liito-oravan papanoita. Varttuneempaa kuusta ja haapaa kasvava metsäalue on kaavaluonnoksessa jätetty rakentamisalueen ulkopuolelle. Puustoinen alue pellon reunavyöhykkeellä on osoitettu kaavamerkinnällä VL/s lähivirkistysalue, jolla ympäristö säilytetään. Liito-oravien elinympäristön laajuus sekä kulkureitit tarkistetaan kaavaehdotusvaiheeseen mennessä, jolloin myös alue osoitetaan tarkoituksenmukaisilla kaavamerkinnöillä. Alue sijoittuu vedenhankinnan kannalta tärkeälle pohjavesialueelle. Kaavassa annetaan seuraava pohjavesialuetta koskeva kaavamääräys: Alue sijoittuu vedenhankintaa varten tärkeälle pohjavesialueelle. Alueella tapahtuvaa rakentamista ja muita toimintoja saattavat rajoittaa pohjaveden pilaamiskielto (YSL 17 ) ja pohjaveden muuttamiskielto (VL 3:2). Pohjaveden laatuun ja määrään vaikuttavista toiminnoista on tarvittaessa pyydettävä alueellisen lupaviranomaisen lupa. Pohjaveden suojeluun on kiinnitetty huomiota myös muilla kaavassa annetuilla määräyksillä. Ajoneuvoliikenteelle ja pysäköintiin käytettävät alueet on eristettävä vettä läpäisemättömällä materiaalilla. Suunnittelualueen liikenne- ja pysäköintialueilta muodostuvat hulevedet on tarkoitus johtaa hulevesiverkkoa pitkin pohjavesialueen ulkopuolelle. Alueelle sijoitettavat mahdolliset öljysäiliöt ja muut kemikaalisäiliöt on sijoitettava rakennuksen sisätiloihin tai maanpäälle vesitiiviiseen suoja-altaaseen, jonka tilavuuden tulee olla suurempi kuin varastoitavan öljyn enimmäismäärä. Edellä mainitut seikat tulee ottaa huomioon alueen huoltoliikenteessä sekä välineiden ja laitteiden varastoinnissa sekä alueelle toteutettavissa lämmitys/jäähdytysratkaisuissa Kaavan liikenteelliset vaikutukset Suunnittelualueen liikenteellinen saavutettavuus on hyvä. Asemakaavaratkaisussa osoitetaan uusi Tiituspohjantieltä Kuukanpääntielle johtava Lintumäenkatu -niminen kokoojakatuyhteys, jolta kulkuyhteydet uusille alueille osoitetaan. Uusi kokoojakatuyhteys Tiituspohjantieltä Kuukanpääntielle hillitsee liikennöintiä taajama-alueen poikki Eerolantietä pitkin, joka tällä hetkellä toimii keskeisenä pääyhteytenä Tiituspohjantien lisäksi. Kaavan toteutuessa läpiajo nykyistä Korpelantietä pitkin uudelle asuinalueelle sekä kahdelle alueella jo olevalle omakotitalolle korttelissa 416 katkeaa. Korpelantien alkupään rakennuspaikoille kortteleissa 404 ja 406 kulku yhteys on Korpelantien kautta. Asemakaava katkaisee läpiajon myös nykyiseltä Soratieltä Kuukanpääntielle. Soratie katkeaa korttelin 401 pohjoispäähän. Urheilukentän alueelle suunnitelluille asuinrakennuspaikoille osoitetaan kulku Hiekkapohjantieltä. Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava 11
23 Laukaan kunta, maankäyttö Kaavaluonnos Vaikutukset yhdyskuntatalouteen Alueen toteuttamisesta aiheutuu kunnalle alueen esirakentamisesta sekä infran rakentamisesta. Asukasmäärän kasvu lisää tarvetta päivähoidon sekä koulujen oppilasmäärien kasvun huomioimiselle Sosiaaliset vaikutukset Asemakaavan muutos mahdollistaa Leppäveden taajaman kehittymisen sekä tuo uusi asuintontteja tarjolle. 5.5 Kaavamerkinnät ja määräykset Kaavamerkinnät ja määräykset on esitetty kaavakartalla. 5.6 Nimistö Asemakaavassa osoitetaan uudet xxx nimiset kadut. 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 6.1 Toteuttaminen ja ajoitus Kaavaa voidaan ryhtyä toteuttamaan sen voimaan tulon jälkeen. 6.2 Toteuttamisen seuranta Pääasiassa kaava-alueen toteutuksen valvonnasta vastaa rakennusvalvonta. Laukaassa Mari Holmstedt kaavoitusjohtaja Leppävesi, Lintumäen ja Korpelan asemakaava Outi Toikkanen kaavasuunnittelija 12
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
Kaavaselostus. Leppävesi; Sorajyvän asemakaava LUONNOS Laukaan kunta Maankäyttö 410-AK-LEP-010. Leppävesi; Sorajyvän asemakaava
Kaavaselostus Leppävesi; Sorajyvän asemakaava 410-AK-LEP-010 LUONNOS 29.3.2017 Laukaan kunta Maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Kaavatunnus: 410-AK-LEP-010 Kaavan päiväys:
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL
1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta
KAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11
Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.3.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (10) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
162-AK1603 MYNÄMÄEN KUNTA RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 28.10.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen
PIHTIPUTAAN KUNTA Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta- Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1.4.2019 P37114 Kaavaselostus 1 (17) Timo Leskinen 1.4.2019 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma
PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)
1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-
KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA
Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN
LAUKAA KESÄVALKAMANLAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2017 KAAVALUONNOKSEN SELOSTUS
LAUKAA KESÄVALKAMANLAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2017 KAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Luonnos 30.10.2017 Arkkitehtuuritoimisto Suunnittelupiste Oy Hellevi Saarinen, rakennusarkkitehti Sisällysluettelo 1 PERUS-
KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kari Rahkola Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.4.2019 Hartikan Tilan Ranta-asemakaava Hartikan Tilan Ranta-asemakaava 5:75 1 HARTIKAN TILAN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelman
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
Kaavaselostus. Leppävesi; Sorajyvän asemakaava LUONNOS Laukaan kunta Maankäyttö 410-AK-LEP-010. Leppävesi; Sorajyvän asemakaava
Kaavaselostus Leppävesi; Sorajyvän asemakaava 410-AK-LEP-010 LUONNOS 29.3.2017 Laukaan kunta Maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Kaavatunnus: 410-AK-LEP-010 Kaavan päiväys:
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012, 27.11.2013, 5.3.2014 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite
ASEMAKAAVAN SELOSTUS
1/12 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 3. KESKUSTA KORTTELI 3063, PUISTOT JA KADUT ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos Kemijärven kaupunki
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS. Kaavaluonnos. Versio Nosto Consulting Oy
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
Sahantien asemakaavan muutos
JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...
Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy
107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-
ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA
ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA EHDOTUS 8.4.2016 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ SISÄLLYSLUETTELO 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 2 1.1 Kaava-alueen sijainti... 2 1.2
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) Kunnan kaavatunnus: 217 Kaavan nimi: Särkijärvi III asemakaava MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Kaava-alueen sijainti Kaava-alue sijaitsee Jämsän
Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)
LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014
HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)
L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
LOVIISA LILJENDAL KORTTELI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS
LOVIISA LILJENDAL KORTTELI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 24.1.2011 Vireille tulo: Teknisen lautakunnan päätös 4.1.2011 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 )... Hyväksytty valtuustossa...
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 20.8.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 818 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Nattari/002 KORTTELI 1008
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo
118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205
132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 KAAVASELOSTUS Ehdotus 28.8.2013 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 3 1.1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön
RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Y-tunnus: FI20462958 TENGBOM OY Säkylän kunta RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa 17.12.2007 vahvistetun Ristolan asemakaavan liikenneja suojaviheralueista sekä osaa teollisuus-
S i s ä l l y s l u e t t e l o
S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä
118/10.02.03/2017 Tela 3.10.2017 79 Luonnosvaihe nähtävillä 27.10-27.11.2017 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 26.9.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014 Luonnos
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin
P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).
Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
KOKEMÄEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 3.4.2013 JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 1. PERUS JA TUNNISTETIEDOT. 1.
KOKEMÄEN KAUPUNKI LUONNOS ASEMAKAAVAN SELOSTUS 3.4.2013 JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 1. PERUS JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot PITKÄJÄRVEN 107 KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS: OSAKORTTELI
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
MURSKETIEN ASEMAKAAVA
UURAISTEN KUNTA MURSKETIEN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015).
KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS
107-AK1706 SAUVON KUNTA KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 5.10.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
Korttelin 46 (osa) asemakaavan muutos
KEITELEEN KUNTA Korttelin 46 (osa) asemakaavan muutos Kaavaselostus (luonnos) Kunnanvaltuusto:..201_ FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P37311 Kaavaselostus (luonnos) 1 (12) Timo Leskinen / Heli Lievonen
Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.
ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.
ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (6) ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 815 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Asema KORTTELI KAAVA-ALUEEN
Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.06.2010 Muutettu 11.11.2010 EURAN KUNTA Kaavan laatija REJLERS OY Suunnittelualueen rajaus NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Sijaintikartta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012
ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 9.4.2019 ASEMAKAAVAN NUMERO 815 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Asema/18 KORTTELI 5039
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa
KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA
Uudenkaupungin kaupunki Ak 1506 Hallinto- ja kehittämiskeskus Kaupunkisuunnittelu KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee X.5.2017 päivättyä asemakaavakarttaa.
ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
31.10.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin
Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.
Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue