LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON"

Transkriptio

1 LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat seminaari Pikku-Syöte Kati Honkanen, projektipäällikkö, Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE), THL

2 LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa tavoitteena on tarkastella kokonaisvaltaisesti sitä, miten lapsi otetaan huomioon erilaisissa yhteiskunnallisissa toimenpiteissä ja päätöksissä, millaisia vaikutuksia päätökset lapsille aiheuttavat ja millaista tietoa lapsista ja päätöksen vaikutuksista on päätöksenteon taustalla. Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnin olennainen osa on lasten ja nuorten omien mielipiteiden ja kokemusten selvittäminen. LAPEssa tehty LAVA-ohjeistus: 2 > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi

3 LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUKSEN YLEISPERIAATTEET Syrjimättömyys (2 artikla) Lapsen oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen (6 artikla) Lapsen näkemysten kunnioittaminen (lapsen oikeus tulla kuulluksi 12 artikla) Lapsen edun ensisijaisuus (3 artikla) 3 Kati Honkanen, THL

4 LAPSEN NÄKEMYSTEN KUNNIOITTAMINEN LAPSEN OIKEUS TULLA KUULLUKSI share&app=desktop Luo luottamusta - suojele lasta opas ja verkkokoulutus, THL 4 Kati Honkanen, THL

5 Mikä on ollut haasteellista?

6 On muistettava, että LAVA ei ole yhtä kuin lasten osallisuus, mutta lasten osallistuminen arviointiin ja lasten näkökulmien selvittäminen on yksi tärkeä osa LAVAa ei voida olettaa että aikuiset pystyvät yksin arvioimaan lapsiin kohdistuvia vaikutuksia eikä myöskään että lapset pystyvät yksin arvioimaan lapsen oikeuksien toteutumista (esimerkiksi syrjimättömyys, lapsen etu) Lasten, nuorten ja vanhempien osallistuminen vaikutusten arviointiin päätösten valmisteluvaiheessa on vielä uusi toimintatapa Kyseessä on iso toimintakulttuurin muutos päätöksentekoprosessissa. Ennen päätöksiä valmisteltiin kabineteissa, nyt mukaan keskusteluun otetaan jo valmisteluvaiheessa eri-ikäiset kuntalaiset. 6 Kati Honkanen, THL

7 LAVA-pilotoinneista saatu pääosin erittäin hyviä kokemuksia. Lapset ja nuoret haluavat osallistua itseään koskevien asioiden pohdintaan yhdessä aikuisten kanssa. Kuitenkin erityisesti aikuiset kuntalaiset ovat tuoneet esiin epäilyksiä siitä, että halutaanko kuntalaisia kuulla aidosti. Prosessi kannusti yhteiseen keskusteluun ja vahvisti osallisuuden tunnetta // Toisaalta kaikki eivät ole olleet valmiita muutokseen. Eija Mattila, sivistysjohtaja Huittinen, LAPE-päivät Erityisesti jos tarkastelussa paljon tunteita herättävä asia (kuten kouluverkkouudistus), saatetaan lasten osallistumista pohdintaan myös vastustaa. Argumentteina tällöin mm. lapsille aiheutetaan huolta tulevaisuudesta ja muutoksesta, lapsia pitäisi suojata ja pitää heidät vaikeiden asioiden ulkopuolella, nämä ovat aikuisten asioita 7 > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi

8 Toimintakulttuurin muuttuessa onkin pohdittava monia kysymyksiä. Esimerkiksi seuraavia asioita on pohdittu pilotointien yhteydessä: Mitkä ovat lasten ja mitkä aikuisten asioita? Milloin lapsia pitäisi kuulla? Haluavatko lapset liikaa jos kysymme heiltä? Mitkä ovat hyviä tapoja kuulla lasta? (Lapsilähtöisten menetelmien kehittäminen tärkeää!) Miten lasten tuottamaa tietoa analysoidaan? Miten lapsia osallistetaan valmisteluun ilman, että aiheutetaan heille huolta tulevasta (miten paljon lapsille voidaan kertoa valmisteltavista asioista)? Miten lasten näkemyksiä hyödynnetään päätöksenteossa? Moniin kysymyksiin ei ole löydetty yhtä yhteisesti jaettua oikeata vastausta, vaan eri toimijoilla on ollut erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä. 8 > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi

9 Edelliset kysymykset ja yhteiset pohdinnat liittyvät siihen, millaisina toimijoina lapset näemme. Mikä on lapsikäsityksemme? 9 Kati Honkanen, THL

10 Jukka Mäkelän dia LAPE-päivillä , mukaillen Suvi-Anne Hakalehtoa

11 Lapsen näkeminen samanaikaisesti sekä suojelun kohteena että aktiivisena osallistujana ja lapsen oikeuksien haltijana & toteuttajana ei ole itsestäänselvyys 11 Kati Honkanen, THL

12 Haasteellista on myös se, että laaja-alaista ja moninäkökulmaista arviointia ei voi tehdä yksin: valmisteluun tarvitaan eri hallinnonalat, eri sektorit, eri ammattilaisia ja eri-ikäisiä asukkaita. Valmistelu on kuitenkin perinteisesti ollut valmistelijan melko yksinäistä puurtamista. Helposti lapsivaikutuksia pohdittaessa näkökulma saattaa ajautua työntekijään kohdistuviin vaikutuksiin tai organisaatiovaikutuksiin. 12 > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi

13 Mikä avuksi?

14 Hyvän hallinnon periaatteet Tasapuolisuus Puolueettomuus Tarkoitussidonnaisuus Suhteellisuus Luottamuksensuoja Toisaalta lapsiystävällisessä hallinnossa on kysymys vain hyvän hallinnon periaatteiden yhdistämisestä lapsen oikeuksiin Lapsivaikutusten arviointi apuväline tähän Kati Honkanen, THL

15 Sen ymmärtäminen, että lapsivaikutusten arviointi on osa ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointia lapsia ei tarvitse asettaa vastakkain muiden ryhmien kanssa, kuitenkin lapsen etu on ensisijainen Lapset ja nuoret ovat monella tapaa vajaavaltaisia kansalaisia (ei äänioikutta, lapsen eduista huolehtii lapsen huoltaja) ja toisinaan hyvin alisteisessa asemassa aikuisiin nähden. 15 Kati Honkanen, THL

16 Se, että lapsivaikutusten arviointia kokeillaan ja pilotoidaan voi uudistaa päätöksentekoprosessia kaikilla hallinnonaloilla: lisää läpinäkyvyyttä, avoimuutta, osallisuutta Päätöksentekoprosessi selkeytyy Voimmeko luottaa siihen, että työ ei lisäänny, vaikka nyt tuntuu siltä? Jatkossa päätöksenteon valmistelu sen sijaan helpottuu, kun tieto kumuloituu Keskustelu lapsista, lapsiin kohdistuvista vaikutuksista ja lapsista toimijoina lisääntyy eri areenoilla ja foorumeilla 16 > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi

17 KATI HONKANEN

TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma (LAPE)

TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma (LAPE) TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma (LAPE) Perhekeskustoiminnan verkostopäivä 21.8.2018 Pieksämäki Kati Honkanen, projektipäällikkö, Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA

LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 Projektipäällikkö Kati Honkanen, THL Hankepäällikkö

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi lasten ja nuorten parhaaksi

Lapsivaikutusten arviointi lasten ja nuorten parhaaksi Lapsivaikutusten arviointi lasten ja nuorten parhaaksi Seurakuntien LAVA-työkalu lapsivaikutusten arviointiin hiippakuntasihteeri Ari Tähkäpää Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli Kirkolliskokouksen päätös

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Kick off Seinäjoki

Etelä-Pohjanmaan Kick off Seinäjoki LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOKSEN TYÖVÄLINEENÄ LAPE-hanke Etelä-Pohjanmaan Kick off 25.4.2017 Seinäjoki 27.4.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutoshanke (LAPE) Muutos kohti lapsi-

Lisätiedot

Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken

Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken 27.4.17 Miksi olemme täällä tänään? - Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE:n) muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa 1 21.6.2018 Hanna Harju-Virtanen Työryhmän jäsenet Hanna Harju-Virtanen, Pirkanmaan Lape-hanke Kati Honkanen, THL Tampere: Tiia Heinäsuo ja Miia Nivala Nokia:

Lisätiedot

Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, 10 maakunnan ja THL:n kesken

Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, 10 maakunnan ja THL:n kesken Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, 10 maakunnan ja THL:n kesken 27.4.17 Miksi olemme täällä tänään? - Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE:n) muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia

Lisätiedot

LAPE-työpaja 6.2.: Lapsiystävällinen kunta Suomen UNICEF, Johanna Laaja

LAPE-työpaja 6.2.: Lapsiystävällinen kunta Suomen UNICEF, Johanna Laaja LAPE-työpaja 6.2.: Lapsiystävällinen kunta Suomen UNICEF, Johanna Laaja Ajattele lapsia? LAPE-hankesuunnitelmassa kuvattu tavoite: Kunnat, maakunnat ja valtion viranomaiset ovat SAANEET VÄLINEET TIETOON

Lisätiedot

Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen - Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki

Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen - Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen - Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki Lähtötilanne Taustalla varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelurakenteen haasteet

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli 16.11.201 TYÖPAJOJEN TEEMAT 1) Perhekeskusverkostoon kuuluva avoin kohtaamispaikka 2) Mielenterveyttä kaikille kasiluokkalaisille 3) Kuka muu muka? Minusta

Lisätiedot

Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille

Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille Lapsen oikeudet ovat ihmisoikeuksia Ihmisoikeudet ovat jakamattomia, toisistaan riippuvaisia, yleisiä, luovuttamattomia,

Lisätiedot

Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen

Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen Lapsiystävällinen kunta 26.2.2018 Sanna Koskinen Esityksen sisältö 1. Lapsiystävällinen kunta -mallin taustat 2. Mallin tavoitteet ja toiminta 3. Mallin vaikutuksia 1. Lapsiystävällinen kunta - mallin

Lisätiedot

LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa

LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa 3.10.2015 Pirjo Ojala Siilinjärven seurakunnan lapsiasiavaltuutettu Lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri YK:N LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS

Lisätiedot

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kuntaliiton EVA-treffit Johdatus lapsivaikutusten arviointiin

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kuntaliiton EVA-treffit Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kuntaliiton EVA-treffit 6.3.2019 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Päätöksen vaikutukset tunnistettava Päätöksenteossa on tunnistettava ja otettava huomioon vaikutukset

Lisätiedot

YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ

YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ Pohjois-Savon LAPE-startti YHDESSÄ! Keskiviikkona 17.5.2017 Lasten, nuorten ja perheiden terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi Lapsen oikeuksien sopimus

Lisätiedot

Lapsiystävällinen maakunta -pilotti. LAPE-päivät , Metsätalo

Lapsiystävällinen maakunta -pilotti. LAPE-päivät , Metsätalo Lapsiystävällinen maakunta -pilotti LAPE-päivät 29.-30.5., Metsätalo Nyt osana LAPE:a tavoitteena... Lapsiystävällinen maakunta, joka sitouttaa maakuntastrategian lapsiystävällisyyteen ja tukee lapsen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY Tervetuloa vastaamaan Lapsiystävällinen kunta (LYK) -alkukartoituskyselyyn, jonka ovat työstäneet koordinaatioryhmän jäsenet Tiina Huilaja, Maija Linnala, Aila Moksi ja

Lisätiedot

LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus

LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto 6.2.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus 10.2.2017 Etunimi Sukunimi Päivän ohjelma Klo 9.00 Klo 9.30

Lisätiedot

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa. Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa. Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/ Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/ Lähtökohta Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Lapsen

Lisätiedot

KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ

KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ Suvianna Hakalehto Lapsi- ja koulutusoikeuden apulaisprofessori KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ LAPSEN OIKEUDELLISEN ASEMAN KEHITYS lapsi sosiaalisena

Lisätiedot

Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen -

Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen - Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen - Terve Kunta seminaari 12.4.2018 Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki Lähtötilanne Taustalla varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen

Lisätiedot

Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL

Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL 2 Muutos kohti lapsi- ja perhelähtöisiä, yhteensovitettuja, oikea-aikaisia ja tarpeenmukaisia palveluita 4 5 7 8 9 10 11 12 14 15 16 17 18 19 Luo luottamusta - suojele lasta opas ja verkkokoulutus https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/ajankohtaista/luoluottamusta-suojele-lasta-opas-ja-verkkokoulutus-yhteistyosta

Lisätiedot

MITEN LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TOTEUTETAAN? THL:n ohjeistus lapsivaikutusten arviointiin

MITEN LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TOTEUTETAAN? THL:n ohjeistus lapsivaikutusten arviointiin MITEN LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TOTEUTETAAN? THL:n ohjeistus lapsivaikutusten arviointiin Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 16.11.2018, VM Kati Honkanen, projektipäällikkö, Lapsi- ja perhepalveluiden

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Esa Iivonen Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 5.10.2012 Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Lapsen oikeuksien sopimus Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUDET JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

LAPSEN OIKEUDET JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI LAPSEN OIKEUDET JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Lapsivaikutusten arvioinnilla parempaa toimintaa ja päätöksentekoa Mikkeli 16.11.201 SISÄLLÖT Keskeisiä aihealueita 1) Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

IHMISOIKEUSPERUSTAINEN

IHMISOIKEUSPERUSTAINEN IHMISOIKEUSPERUSTAINEN LÄHESTYMISTAPA KIRSI POLLARI, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto MIINA WECKROTH, hankepäällikkö, Minua kuullaan -hanke 4.3.2019 LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden palvelujärjestelmän

Lisätiedot

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Kohti lapsiystävällisiä maakuntia, LAPE seminaari 24.1.2018 Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUDET JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

LAPSEN OIKEUDET JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI LAPSEN OIKEUDET JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Lapsivaikutusten arvioinnilla parempaa toimintaa ja päätöksentekoa Vaasa 8.2.2018 SISÄLLÖT Keskeisiä aihealueita 1) Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

LAPE-päivät Kansallisen lapsistrategian projektipäällikkö Marianne Heikkilä

LAPE-päivät Kansallisen lapsistrategian projektipäällikkö Marianne Heikkilä LAPE-päivät 30.-31.8.2018 Kansallisen lapsistrategian projektipäällikkö Marianne Heikkilä Kansallisen lapsistrategian tarve Ehdotus Suomelle: Lapsiystävällisemmän yhteiskunnan ja maailman rakentaminen.

Lisätiedot

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Akaa 24.11.2015 Lapsivaikutusten arviointi Virkamiesten ja päättäjien työkalu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä palveluiden

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies Lapsen osallisuus lastensuojelussa Esityksen rakenne 1) Lapsen oikeuksista Lapsen oikeuksien sopimus: keskeiset periaatteet Lasten oikeuksien toteutumisen

Lisätiedot

MITEN LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TOTEUTETAAN? THL:n ohjeistus lapsivaikutusten arviointiin

MITEN LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TOTEUTETAAN? THL:n ohjeistus lapsivaikutusten arviointiin MITEN LAPSIVAIKUTUSTEN TOTEUTETAAN? THL:n ohjeistus lapsivaikutusten arviointiin Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 16.11.2018, VM Kati Honkanen, projektipäällikkö, (LAPE), THL LAPSIVAIKUTUSTEN LAPEssa

Lisätiedot

Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä

Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä Luo luottamusta suojele lasta. Opas ja verkkokoulutus lasten suojelemisen yhteistyöstä ja tiedonvaihdosta. Oppaaseen ja verkkokoulutukseen on

Lisätiedot

LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE pre-seminaari Helsingissä 20.9.2017 Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Kohti lapsiystävällistä kuntaa ja maakuntaa - kuuntele ja opi lapsilta ja nuorilta Hankejohtaja,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen

Lisätiedot

Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla Mikkeli

Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla Mikkeli Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla 19.11.2015 Mikkeli Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa Merike Helander Lakimies, lapsiasiavaltuutetun toimisto Merike Helander. lakimies, lapsiasivaltuutetun

Lisätiedot

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana Reetta Kallio Asiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Etelä-Pohjanmaan LAPE -seminaari 9.2.2018 Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte 16.8.2018 Jaana Tervo, THL Lapsen oikeuksien sopimus Lapset ovat toimijoita joilla on omia oikeuksia:

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kommenttipuheenvuoro - Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari 27.9.2017 Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Lapsen oikeuksien sopimus lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lapsiystävällinen maakunta pilotti Uusimaa

Lapsiystävällinen maakunta pilotti Uusimaa Lapsiystävällinen maakunta pilotti Uusimaa 18.9.2017 Tapaaminen 18.9. Esittäytymiset Lapsiystävällinen maakunta -pilotti (Ira) Osa LAPEa Palvelukuvaus, toimintatapa Lapsiystävällinen maakunta -ohjeistus

Lisätiedot

Hyvän kohtaamisen voima ja merkitys vammaisen lapsen ja nuoren arjessa. Johanna Kaario Kehitysvammaisten Tukiliitto

Hyvän kohtaamisen voima ja merkitys vammaisen lapsen ja nuoren arjessa. Johanna Kaario Kehitysvammaisten Tukiliitto Hyvän kohtaamisen voima ja merkitys vammaisen lapsen ja nuoren arjessa Johanna Kaario Kehitysvammaisten Tukiliitto 21.11.2018 Tampere Oikeus osallisuuteen YK:n lasten oikeuksien sopimus - Syrjimättömyys

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE KOHTI LAPSIYSTÄVÄLLISTÄ MAAKUNTAA! Maria Kaisa Aula Hankejohtaja, LAPE (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPSI - JA PERHELÄHTÖISYYS VALTAVIRTAISTUU

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

Lapsen etu sanoista tekoihin. Kommenttipuheenvuoro

Lapsen etu sanoista tekoihin. Kommenttipuheenvuoro Lapsen etu sanoista tekoihin. Kommenttipuheenvuoro Mirjam Kalland Varhaiskasvatuksen professori, Helsingin yliopisto 21.11.2018 Eri tasoiset sopimukset Julistus (declaration) ei juridisesti sitova Tahdonilmaisu,

Lisätiedot

Lapsiystävällinen kunta -malli. Suomen UNICEF

Lapsiystävällinen kunta -malli. Suomen UNICEF Lapsiystävällinen kunta -malli Suomen UNICEF UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallin tavoitteena on jokaisen lapsen hyvä elämä. Lapsiystävällinen kunta varmistaa, että jokaisella lapsella on turvallinen

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteon tukena

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteon tukena Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteon tukena - Soiten Lasten ja nuorten päivystys Keski-Pohjanmaa www.kplape.fi Asiakirjan merkitys (jäävuoren huippu) Mitä ja miten, onnistumisen edellytykset Johtaminen

Lisätiedot

Liite 13. Esimerkki LAVA:n tulosten vertailuista

Liite 13. Esimerkki LAVA:n tulosten vertailuista Liite 13. Esimerkki LAVA:n tulosten vertailuista Koko asiakirja saatavilla Keski-Pohjanmaan LAPEn verkkosivuilla osoitteessa: https://www.soite.fi/sivu/me dia/lasten_paivystyksen_lav A_Soite.pdf/format-pdf

Lisätiedot

Nuoret ovat toivon sanansaattajia

Nuoret ovat toivon sanansaattajia Nuoret ovat toivon sanansaattajia Maria Kaisa Aula 23.3.2011 Minä selviydyn - foorumi aikuisille 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus (1991) Suojelu Protection Palvelut ja toimeentulo Riittävä osuus yhteisistä

Lisätiedot

2 Lapsivaikutusten arviointia osana lapsen oikeuksien edistämistä on käsitelty esimerkiksi OKM:n työryhmäraportissa

2 Lapsivaikutusten arviointia osana lapsen oikeuksien edistämistä on käsitelty esimerkiksi OKM:n työryhmäraportissa 1 1 2 3 2 Lapsivaikutusten arviointia osana lapsen oikeuksien edistämistä on käsitelty esimerkiksi OKM:n työryhmäraportissa 2010:3. Lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikan koordinaatio. Lasten ja nuorten kasvun

Lisätiedot

Näkökulmana toimintakulttuurin muutos

Näkökulmana toimintakulttuurin muutos Näkökulmana toimintakulttuurin muutos KEPA- Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi LAPE -työseminaari 26.1.2017 STM 27.1.2017 Päivi Kalilainen paivi.kalilainen@jkl.fi LAPE: Periaatteet ja kehittämiskokonaisuudet

Lisätiedot

Lapsiystävällisen kunnan ja maakunnan tunnusmerkit. Lape muutosohjelman ohjausryhmän jäsen, strategiajohtaja Markku Rimpelä, Hämeenlinna

Lapsiystävällisen kunnan ja maakunnan tunnusmerkit. Lape muutosohjelman ohjausryhmän jäsen, strategiajohtaja Markku Rimpelä, Hämeenlinna Lapsiystävällisen kunnan ja maakunnan tunnusmerkit Lape muutosohjelman ohjausryhmän jäsen, strategiajohtaja Markku Rimpelä, Hämeenlinna Lapsiystävällisessä hallinnossa on pitkälti kyse hyvän hallinnon

Lisätiedot

Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako?

Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako? Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako? Maria Kaisa Aula 12.11.2013 Tampereen yliopisto 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus 1989/1991 Erityinen suojelu Protection Palvelut ja toimeentulo Riittävä

Lisätiedot

Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaan LAPE Pippuri

Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaan LAPE Pippuri Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen 2.10.2017 Pirkanmaan LAPE Pippuri 1 4.10.2017 Päivi Viitanen-Marchegiano Päivän ohjelma 2.10.2017 Kuulumiskierros Terveiset THL:n Valtakunnallisilta LAPE-päiviltä

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsiystävällinen kunta ja maakunta oppimisverkosto Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä

Esa Iivonen Lapsiystävällinen kunta ja maakunta oppimisverkosto Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Esa Iivonen Lapsiystävällinen kunta ja maakunta oppimisverkosto 13.3.2017 Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Lapsivaikutusten arviointi lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa Kunnat,

Lisätiedot

Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä. LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM

Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä. LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä Maria Kaisa Aula 4.6.2019 MIkkeli LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM MIKSI LAPE muutosohjelma? Nykyisestä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden

Lisätiedot

Kohti lapsiystävällisiä maakuntia!

Kohti lapsiystävällisiä maakuntia! Kohti lapsiystävällisiä maakuntia! LAPE = HYVÄÄ ARKEA. YHDESSÄ. LÄHELLÄ. Helsinki Maria Kaisa Aula Hankejohtaja (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPE = HYVÄÄ ARKEA. YHDESSÄ. LÄHELLÄ. Motto: Jokainen lapsi ja

Lisätiedot

Osallisuus ja maakunta. Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkosto

Osallisuus ja maakunta. Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkosto Osallisuus ja maakunta Tomi Kiilakoski sotutkimusverkosto Myllyniemi: sobarometri 2013 24/1/18 Tomi Kiilakoski Lasten rooli Alamainen = sote-toimien ja päätösten kohde, jonka olisi parasta ottaa, mitä

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SIVISTYSTOIMEN TOIMINTA- JA TOIMITILAVERKKOSELVITYKSEN YHTEYDESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SIVISTYSTOIMEN TOIMINTA- JA TOIMITILAVERKKOSELVITYKSEN YHTEYDESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SIVISTYSTOIMEN TOIMINTA- JA TOIMITILAVERKKOSELVITYKSEN YHTEYDESSÄ Etelä-Pohjanmaan sivistystoimenjohtajat / LAPE 10.4.2018 Taustaa Alajärven kaupunginvaltuusto on vuoden 2018

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi. 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala

Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi. 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala MIKSI PUHUMME OSALLISUUDESTA? Osallisuus on ohittamattoman tärkeää kirkon tulevaisuudelle. Missä

Lisätiedot

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 2 Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki Ensisijaista uudistuksessa on Ø lapsen etu ja oikeudet Ø vanhemmuuden tuki Perheet saavat tarvitsemansa avun ja tuen oikeaan

Lisätiedot

Lapsistrategia, lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanon välineinä

Lapsistrategia, lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanon välineinä Lapsistrategia, lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanon välineinä Esa Iivonen ja Kirsi Pollari Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 16.11.2018 Lapsen

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N Lait

Lisätiedot

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo NUORTEN OSALLISUUS LASTENSUOJELUN KEHITTÄJÄNÄ Seija Saalismaa projektikoordinaattori 1 Lainsäädäntö velvoittaa lasten ja nuorten osallisuuteen 2 Perustuslain 6 3 mom. määrää, että lapsia on kohdeltava

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki

Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi 29.11.2017 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Perhekeskuksen rakennuspalikat = kansalliset linjaukset Selkiytetään ja konkretisoidaan perhekeskuksen tehtävät lasten

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Sosiaali- ja terveysvaliokunta 06.10.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. 1 LAPE-kärkihankkeen

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteon apuna

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteon apuna Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteon apuna Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 16.11.2018 Helsinki Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 TAVOITTEET VUOTEEN 2025

Lisätiedot

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia 1 Maakunnallisia lapsiasiavaltuutettuja tarvitaan edistämään ja seuraamaan lasten oikeuksien toteutumista maakunnissa ja kunnissa Lastensuojelun

Lisätiedot

Esa Iivonen MLL:n Järvi-Suomen piirin syyskokous Kuopio Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä

Esa Iivonen MLL:n Järvi-Suomen piirin syyskokous Kuopio Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Esa Iivonen MLL:n Järvi-Suomen piirin syyskokous Kuopio 12.11.2016 Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Lapsivaikutusten arviointi Lapsivaikutusten arvioinnissa tarkastellaan lasten hyvinvointiin

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti Maria Kaisa Aula Eduskunnan tarkastusvaliokunta Hankejohtaja, (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 Miksi LAPE 2015

Lisätiedot

LAPESSA tavoitellaan

LAPESSA tavoitellaan LAPESSA tavoitellaan Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluiden uusi malli perustuu yhteiseen asiakkuuteen yhteinen johtaminen, yhteinen tiedon hallinta yhteiset resurssit. Haasteena SOTE- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Lapsen osallisuus ja kuuleminen

Lapsen osallisuus ja kuuleminen Lapsen osallisuus ja kuuleminen Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla -seminaari 20.11.2015 L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O A r m f e l t i n t i e 1, 0 0 1 5 0 H e l s i n k i P u h.

Lisätiedot

Lapset ja nuoret uudessa maakunnassa oikea-aikaiset palvelut ja osallisuuden toteutuminen

Lapset ja nuoret uudessa maakunnassa oikea-aikaiset palvelut ja osallisuuden toteutuminen Lapset ja nuoret uudessa maakunnassa oikea-aikaiset palvelut ja osallisuuden toteutuminen Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 2018 Jari Pekuri, muutosagentti, Hämeen liitto Katariina Ratia, projektipäällikkö,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten arviointi

Sote- ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten arviointi Sote- ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten arviointi Esa Iivonen (MLL) ja Kirsi Pollari (LSKL) Lapsen oikeuksien iltapäivä 8.11.2016 Tuumasta toimeen Sote- ja maakuntauudistuksen oikeudellinen lapsivaikutusten

Lisätiedot

Vaikuttamisen polku. Kaupunginvaltuusto

Vaikuttamisen polku. Kaupunginvaltuusto Vaikuttamisen polku Kaupunginvaltuusto 5.2.2018 Taustaa Vuoden 2010 alusta palvelutuotantojohtaja perusti lasten ja nuorten kuulemisen työryhmän, jonka tarkoituksena oli tehdä lasten ja nuorten kuulemiseen

Lisätiedot

LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ

LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ 20.11.2017 LAPE TYÖRYHMIEN YDINTEHTÄVÄT (stm) Ohjaa, koordinoi, tukee ja arvioi alueen LAPE-muutostyötä Toimii vuoropuhelussa maakunnan SOTE-valmistelun,

Lisätiedot

Lapsen suojelu ja lapsen hyvä. ETENE seminaari Heureka, Vantaa

Lapsen suojelu ja lapsen hyvä. ETENE seminaari Heureka, Vantaa Lapsen suojelu ja lapsen hyvä ETENE seminaari Heureka, Vantaa 16.8.2016 Tuleeko lapsi kuulluksi ja huomioiduksi lastensuojelussa? Merike Helander lakimies, lapsiasiavaltuutetun toimisto Merike Helander

Lisätiedot

KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM

KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM 2017-2018 1 12.9.2017 Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA

Lisätiedot

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto 22.1.2018 Maakunnalliset kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos 11 maakuntaa Matalan

Lisätiedot

Kauniaisten osallisuusohjelma

Kauniaisten osallisuusohjelma Kauniaisten osallisuusohjelma 2019-2022 Kuntademokratiaverkosto 13.3.2019 Camilla Söderström Miksi tehtiin? Kuntalain 22 :ssä kaupunginvaltuuston tehtäväksi on annettu pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig. STM kuvapankki: istockphoto

Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig. STM kuvapankki: istockphoto Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig STM kuvapankki: istockphoto LAPSEN OIKEUDET, TULLA KUULLUKSI JA NÄHDYKSI Outokummun yläkoulun ja lukiolaisten yhteinen musiikki-ilta Suomi 100-teemalla

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Jyväskylä, Paviljonki 16.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

Lapsiystävällinen toimintakulttuuri. Suunnitelma kansallisen ja maakunnallisen toimeenpanon tueksi (projektisuunnitelma)

Lapsiystävällinen toimintakulttuuri. Suunnitelma kansallisen ja maakunnallisen toimeenpanon tueksi (projektisuunnitelma) Lapsiystävällinen toimintakulttuuri Suunnitelma kansallisen ja maakunnallisen toimeenpanon tueksi (projektisuunnitelma) Sisällysluettelo 1 Tausta......................................... 4 2 Tavoitteet.......................................

Lisätiedot

Esa Iivonen Avoin hallinto ja lasten oikeudet Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa

Esa Iivonen Avoin hallinto ja lasten oikeudet Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa Esa Iivonen Avoin hallinto ja lasten oikeudet 16.11.2015 Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa Vaikutusten ulottuvuuksia Vaikutus = seuraus, tulos, aikaansaannos, jälki (Suomen kielen perussanakirja)

Lisätiedot

PÄÄTÖSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINTI

PÄÄTÖSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINTI PÄÄTÖSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINTI tukemaan kuntastrategiaa ja edistämään kuntalaisten hyvinvointia 15.5.2019 thl.fi/iva 1 SISÄLTÖ Mitä ennakkoarviointi tarkoittaa? Miten kunta hyötyy ennakkoarvioinnin

Lisätiedot

Lastensuojelun edunvalvontatyö ja toimivaltuudet

Lastensuojelun edunvalvontatyö ja toimivaltuudet Lastensuojelun edunvalvontatyö ja toimivaltuudet Turvaa, hoivaa, kasvatusta seminaari Keminmaa 29.03.2011 Kaisi Peltoniemi Lastensuojelun edunvalvojahanke Lapsen osallisuus lastensuojeluprosessissa Kaikissa

Lisätiedot

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä - Mikä muuttuu? Minna Rytkönen, TH, TtT LAPE muutosagentti Pohjois-Savon liitto PERHEKESKUS ON RAKENNE, ASENNE JA TOIMINTAMALLI Verkostoi lasten, nuorten ja perheiden

Lisätiedot

Mitä huomioida viestittäessä tietosuojakysymyksistä. Irene Leino, yritysvastuuasioidenpäällikkö, Suomen UNICEF

Mitä huomioida viestittäessä tietosuojakysymyksistä. Irene Leino, yritysvastuuasioidenpäällikkö, Suomen UNICEF Mitä huomioida viestittäessä tietosuojakysymyksistä lapsille ja nuorille Irene Leino, yritysvastuuasioidenpäällikkö, Suomen UNICEF 17.6.2019 Esityksen sisältö Lapsen oikeudet ja yksityisyyden suoja Lapsiin

Lisätiedot

Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta

Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta Yhteiskehittämö -seminaari 25.3.2019 Katja Sankalahti 2.4.2019 1 LUO LUOTTAMUSTA suojele lasta Mahdollisimman varhain, avoimesti ja yhdessä Lasketut

Lisätiedot

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kevät Johdatus lapsivaikutusten arviointiin

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kevät Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kevät 2018 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Vaikutukset ja vaikutusten arviointi Vaikutus = seuraus, tulos, aikaansaannos, jälki (Suomen kielen perussanakirja)

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJA LAPE-hanke. Tampere Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJA LAPE-hanke. Tampere Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJA LAPE-hanke Tampere 12.9.2017 Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL 12.9.2017 SISÄLLÖT Aamupäivän työpaja klo 8.15 Kahvit klo 8.30 Alustus: Miksi tehdään lapsivaikutusten

Lisätiedot