YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ"

Transkriptio

1 YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ Pohjois-Savon LAPE-startti YHDESSÄ! Keskiviikkona Lasten, nuorten ja perheiden terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi

2 Lapsen oikeuksien sopimus on velvoittava ihmisoikeussopimus Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa Lapsen oikeuksien sopimus on oikeudellisesti velvoittava. Se on ollut Suomessa lakina voimassa vuodesta 1991 lähtien. Jokaisen sopimusvaltion on ryhdyttävä kaikkiin tarpeellisiin toimiin lapsen oikeuksien sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi.

3 Lapsen oikeuksien sopimuksessa turvattujen oikeuksien ryhmittely Lapsen määritelmä: Lapset alle 18-vuotiaita Sopimuksen yleiset periaatteet Kansalaisoikeudet ja perusvapaudet Perheympäristö ja sijaishuolto Terveydenhuolto ja sosiaaliturva Koulutus, vapaa-aika ja kulttuuritoiminta Erityiset turvaamistoimenpiteet

4 Lapsivaikutusten arviointi lapsi- ja perhe-palveluiden muutosohjelmassa Esa Iivonen, MLL:n asiantuntijajuristi Kunnat, maakunnat ja valtion viranomaiset ovat saaneet välineet tietoon ja lapsen oikeuksiin perustuvaan päätöksentekoon ja toimintakulttuurin edistämiseen. Mallinnetaan ja otetaan käyttöön päätösten lapsivaikutusten arviointi = väline lapsen edun selvittämiseen päätöksenteon perustaksi. Lapsen oikeuksien sopimuksessa turvatut oikeudet ovat lapsivaikutusten arvioinnin lähtökohtana.

5 Lapsivaikutusten arviointi on väline lasten edun selvittämiseen Esa Iivonen, MLL:n asiantuntijajuristi Lapsivaikutusten arvioinnissa tarkastellaan lasten hyvinvointiin ja oikeuksiin vaikuttavia tekijöitä kokonaisuutena. Lapsia koskevissa toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lapsivaikutusten arvioinnilla selvitetään, miten päätös voidaan toteuttaa lasten edun (lasten paras, lasten intressit) kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

6 Vaikutusten ulottuvuuksia Esa Iivonen, MLL:n asiantuntijajuristi Vaikutus = seuraus, tulos, aikaansaannos, jälki (Suomen kielen perussanakirja) Vaikutukset voivat olla erityyppisiä. Vaikutuksia voidaan jaotella esimerkiksi seuraavasti: myönteiset kielteiset vaikutukset välittömät välilliset vaikutukset vaikutukset kohdealueella muualla tarkoitetut ei-tarkoitetut vaikutukset ennakoidut ei-ennakoidut vaikutukset

7 Lapsivaikutusten arvioinnin tarkastelunäkökulmat Esa Iivonen, MLL:n asiantuntijajuristi (1) Lapsivaikutusten arviointi väestöryhmäkohtaisena ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointina. Arvioidaan vaikutuksia lapsiväestön hyvinvointiin, terveyteen ja elinoloihin. Lapsenoikeusperustainen lapsivaikutusten arviointi: Arvioidaan vaikutuksia lasten oikeuksien toteutumiseen. Lapsen oikeuksien sopimuksessa turvatut oikeudet ovat arvioinnin lähtökohtana.

8 Lapsivaikutusten arvioinnin tarkastelunäkökulmat Esa Iivonen, MLL:n asiantuntijajuristi (2) Vaikutuksia voidaan arvioida samanaikaisesti molemmista näkökulmista. Esimerkiksi arvioidaan, mitä vaikutuksia eri päätösvaihtoehdoilla on? lasten terveyteen ja lasten terveyspalveluihin lasten terveyttä ja terveyspalveluiden saatavuutta koskevien oikeuksien toteutumiseen

9 Lasten etu ja lapsivaikutusten arviointi Lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan mukaisesti lapsen etu on arvioitava ja otettava ensisijaisesti huomioon kaikissa lapsia koskevissa päätöksissä. Päätöksen vaikutukset lapsen hyvinvointiin ja kehitykseen on tunnistettava ennen kuin tehdään yksittäistä lasta, lapsiryhmää tai yleisesti lapsia koskevia päätöksiä.

10 Lapsen edun ensisijaisuuden periaatteen aktiivinen soveltaminen Esa Iivonen, MLL:n asiantuntijajuristi Lapsen edun ensisijaisuuden periaate edellyttää aktiivisia toimenpiteitä kaikilla julkisen hallinnon tasoilla - valtio, maakunnat ja kunnat. Jokaisen hallintoelimen tulee soveltaa lapsen edun periaatetta järjestelmällisesti harkitessaan, kuinka niiden päätökset ja toimet vaikuttavat lasten oikeuksiin. Lapsen etu tulee määrittää tapauskohtaisesti kyseessä olevien lasten tilanteen ja tarpeiden mukaisesti.

11 Lapsen oikeuksien sopimuksen yleisperiaatteet vaikutusten arvioinnissa Esa Iivonen, MLL:n asiantuntijajuristi Syrjimättömyys: Miten ratkaisu vaikuttaa erilaisiin lapsiin? Esim. tyttöihin/poikiin, eri ikäisiin lapsiin, vähemmistöihin kuuluviin lapsiin, vammaisiin lapsiin, pakolaislapsiin Lapsen oikeus kehitykseen: Miten ratkaisu vaikuttaa lasten kehityksen osa-alueisiin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä? Lapsen näkemysten, kokemusten ja mielipiteiden kunnioittaminen: Lasten kuuleminen valmistelussa, toteutuksessa ja seurannassa Lapsen edun ensisijaisuus: Kokonaisarvio lasten oikeuksien toteutumisesta

12 Lasten oikeudet vs tarpeet? Pelastakaa Lapset ry, Lapsenoikeusperustainen ohjelmatyö Lasten oikeuksien toteuttaminen ei ole hyväntekeväisyyttä: kun puhutaan tarpeista, joku voi niihin vastata hyvää hyvyyttään, mutta oikeus sisältää sen ajatuksen, että joku on vastuullinen. Lasten kohdalla tämä on usein valtio tai huoltaja olemme tilivelvollisia lapsille. Yhteistyö järjestöjen, valtion, kuntien, yritysten ja yksityisten henkilöiden kanssa on välttämätöntä.

13 YHDESSÄ LAPSEN JA NUOREN PARHAAKSI! Lapsella ja nuorella on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi! Tehdään se YHDESSÄ! KIITOS! Klaudia Rahikaisen 104 vuotta viesti nykyvanhemmille Yle Uutisissa Äitienpäivänä: Kuvien lähde:antoine De Saint-Exubéry Pikku Prinssi

14 Lisätietoa Lapsen oikeuksien sopimus Lapsenoikeudet.fi-sivuilla lapsen oikeuksien sopimuksesta Päätösten lapsivaikutusten arvioinnin käyttöön ottaminen Lape-projektisuunnitelma (2016)

15 Lisätietoa Ira Custódio: Lapsivaikutusten arviointi hyvistä aikeista toiminnaksi (Nuorisotutkimus1/2016) utusten+arviointi+cust%c3%b3dio.pdf Esa Iivonen & Kirsi Pollari: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten oikeudellinen ennakkoarviointi (2016) Ohjeita ja näkökulmia lapsivaikutusten ennakkoarviointiin kunnan päätöksenteossa (Suomen Unicef, 2015)

Esa Iivonen Lapsiystävällinen kunta ja maakunta oppimisverkosto Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä

Esa Iivonen Lapsiystävällinen kunta ja maakunta oppimisverkosto Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Esa Iivonen Lapsiystävällinen kunta ja maakunta oppimisverkosto 13.3.2017 Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Lapsivaikutusten arviointi lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa Kunnat,

Lisätiedot

Esa Iivonen MLL:n Järvi-Suomen piirin syyskokous Kuopio Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä

Esa Iivonen MLL:n Järvi-Suomen piirin syyskokous Kuopio Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Esa Iivonen MLL:n Järvi-Suomen piirin syyskokous Kuopio 12.11.2016 Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Lapsivaikutusten arviointi Lapsivaikutusten arvioinnissa tarkastellaan lasten hyvinvointiin

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten arviointi

Sote- ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten arviointi Sote- ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten arviointi Esa Iivonen (MLL) ja Kirsi Pollari (LSKL) Lapsen oikeuksien iltapäivä 8.11.2016 Tuumasta toimeen Sote- ja maakuntauudistuksen oikeudellinen lapsivaikutusten

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

Esa Iivonen MLL:n Järvi-Suomen piirin seminaari Kuopiossa Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä

Esa Iivonen MLL:n Järvi-Suomen piirin seminaari Kuopiossa Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Esa Iivonen MLL:n Järvi-Suomen piirin seminaari Kuopiossa 11.11.2016 Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Lapsivaikutusten arviointi Lapsivaikutusten arvioinnissa tarkastellaan lasten hyvinvointiin

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Esa Iivonen Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 5.10.2012 Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Lapsen oikeuksien sopimus Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa

Lisätiedot

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kevät Johdatus lapsivaikutusten arviointiin

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kevät Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kevät 2018 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Vaikutukset ja vaikutusten arviointi Vaikutus = seuraus, tulos, aikaansaannos, jälki (Suomen kielen perussanakirja)

Lisätiedot

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kuntaliiton EVA-treffit Johdatus lapsivaikutusten arviointiin

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kuntaliiton EVA-treffit Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kuntaliiton EVA-treffit 6.3.2019 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Päätöksen vaikutukset tunnistettava Päätöksenteossa on tunnistettava ja otettava huomioon vaikutukset

Lisätiedot

Esa Iivonen MLL:n Järvi-Suomen piirin seminaari Jyväskylässä Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä

Esa Iivonen MLL:n Järvi-Suomen piirin seminaari Jyväskylässä Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Esa Iivonen MLL:n Järvi-Suomen piirin seminaari Jyväskylässä 25.8.2016 Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Lapsivaikutusten arviointi Lapsivaikutusten arvioinnissa tarkastellaan lasten hyvinvointiin

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUDET JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

LAPSEN OIKEUDET JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI LAPSEN OIKEUDET JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Lapsivaikutusten arvioinnilla parempaa toimintaa ja päätöksentekoa Mikkeli 16.11.201 SISÄLLÖT Keskeisiä aihealueita 1) Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia 1 Maakunnallisia lapsiasiavaltuutettuja tarvitaan edistämään ja seuraamaan lasten oikeuksien toteutumista maakunnissa ja kunnissa Lastensuojelun

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi lasten ja nuorten parhaaksi

Lapsivaikutusten arviointi lasten ja nuorten parhaaksi Lapsivaikutusten arviointi lasten ja nuorten parhaaksi Seurakuntien LAVA-työkalu lapsivaikutusten arviointiin hiippakuntasihteeri Ari Tähkäpää Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli Kirkolliskokouksen päätös

Lisätiedot

Esa Iivonen Avoin hallinto ja lasten oikeudet Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa

Esa Iivonen Avoin hallinto ja lasten oikeudet Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa Esa Iivonen Avoin hallinto ja lasten oikeudet 16.11.2015 Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa Vaikutusten ulottuvuuksia Vaikutus = seuraus, tulos, aikaansaannos, jälki (Suomen kielen perussanakirja)

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä

Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kohti lapsiystävällistä maakuntaa -koulutussarja Jyväskylä 8.3.2018 Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Miksi lapsivaikutusten arviointi? (1) Tuo tietoa

Lisätiedot

Hyvinvointi rakentuu lapsuudessa Parempia päätöksiä lapsivaikutusten arvioinnilla

Hyvinvointi rakentuu lapsuudessa Parempia päätöksiä lapsivaikutusten arvioinnilla Esa Iivonen Kanta-Hämeen lapsiperhepalveluiden ajankohtaisfoorumi Hämeenlinnassa 17.3.2016 Hyvinvointi rakentuu lapsuudessa Parempia päätöksiä lapsivaikutusten arvioinnilla Lähtökohta: Hyvinvointi rakentuu

Lisätiedot

Lapsistrategia, lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanon välineinä

Lapsistrategia, lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanon välineinä Lapsistrategia, lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanon välineinä Esa Iivonen ja Kirsi Pollari Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 16.11.2018 Lapsen

Lisätiedot

Esa Iivonen Pohjois-Suomen lastensuojelupäivät Oulu. Lasten oikeuksien toteutuminen sote-uudistuksessa

Esa Iivonen Pohjois-Suomen lastensuojelupäivät Oulu. Lasten oikeuksien toteutuminen sote-uudistuksessa Esa Iivonen Pohjois-Suomen lastensuojelupäivät 8.-9.2.2017 Oulu Lasten oikeuksien toteutuminen sote-uudistuksessa Tärkeimmät oikeudet on kirjattu ihmisoikeussopimuksiin ja perustuslakiin Tärkeimmät oikeudet

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi kunnassa ja maakunnassa

Lapsivaikutusten arviointi kunnassa ja maakunnassa Lapsivaikutusten arviointi kunnassa ja maakunnassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohje lapsivaikutusten arviointiin kunnassa ja maakunnassa 10.10.2017 Vaikutukset lasten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUDET JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

LAPSEN OIKEUDET JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI LAPSEN OIKEUDET JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Lapsivaikutusten arvioinnilla parempaa toimintaa ja päätöksentekoa Vaasa 8.2.2018 SISÄLLÖT Keskeisiä aihealueita 1) Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJA LAPE-hanke. Tampere Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJA LAPE-hanke. Tampere Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJA LAPE-hanke Tampere 12.9.2017 Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL 12.9.2017 SISÄLLÖT Aamupäivän työpaja klo 8.15 Kahvit klo 8.30 Alustus: Miksi tehdään lapsivaikutusten

Lisätiedot

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Akaa 24.11.2015 Lapsivaikutusten arviointi Virkamiesten ja päättäjien työkalu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä palveluiden

Lisätiedot

Järjestöt LAPE-muutosta vauhdittamassa

Järjestöt LAPE-muutosta vauhdittamassa Järjestöt LAPE-muutosta vauhdittamassa Hanna Heinonen, Anna Moring & Pauliina Lampinen Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toimisto@lskl.fi Järjestöt ja niiden

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kommenttipuheenvuoro - Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari 27.9.2017 Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Lapsen oikeuksien sopimus lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

IHMISOIKEUSPERUSTAINEN

IHMISOIKEUSPERUSTAINEN IHMISOIKEUSPERUSTAINEN LÄHESTYMISTAPA KIRSI POLLARI, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto MIINA WECKROTH, hankepäällikkö, Minua kuullaan -hanke 4.3.2019 LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden palvelujärjestelmän

Lisätiedot

Miten edistää lasten oikeuksien toteutumista?

Miten edistää lasten oikeuksien toteutumista? Esa Iivonen esa.iivonen(at)mll.fi; Twitter @EsaIivonen Yhdessä lapsiperheiden parhaaksi Porvoo 26.2.2015 Miten edistää lasten oikeuksien toteutumista? Lapsen oikeuksien sopimus lasten oikeuksien perustana

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohje lapsivaikutusten arviointiin

Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohje lapsivaikutusten arviointiin Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohje lapsivaikutusten arviointiin 13.11.2017 Vaikutukset lasten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen Lapsivaikutusten arviointi

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Kick off Seinäjoki

Etelä-Pohjanmaan Kick off Seinäjoki LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOKSEN TYÖVÄLINEENÄ LAPE-hanke Etelä-Pohjanmaan Kick off 25.4.2017 Seinäjoki 27.4.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutoshanke (LAPE) Muutos kohti lapsi-

Lisätiedot

Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla Mikkeli

Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla Mikkeli Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla 19.11.2015 Mikkeli Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa Merike Helander Lakimies, lapsiasiavaltuutetun toimisto Merike Helander. lakimies, lapsiasivaltuutetun

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli 16.11.201 TYÖPAJOJEN TEEMAT 1) Perhekeskusverkostoon kuuluva avoin kohtaamispaikka 2) Mielenterveyttä kaikille kasiluokkalaisille 3) Kuka muu muka? Minusta

Lisätiedot

Lapsiystävällinen maakunta pilotti Uusimaa

Lapsiystävällinen maakunta pilotti Uusimaa Lapsiystävällinen maakunta pilotti Uusimaa 18.9.2017 Tapaaminen 18.9. Esittäytymiset Lapsiystävällinen maakunta -pilotti (Ira) Osa LAPEa Palvelukuvaus, toimintatapa Lapsiystävällinen maakunta -ohjeistus

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies Lapsen osallisuus lastensuojelussa Esityksen rakenne 1) Lapsen oikeuksista Lapsen oikeuksien sopimus: keskeiset periaatteet Lasten oikeuksien toteutumisen

Lisätiedot

Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille

Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille Lapsen oikeudet ovat ihmisoikeuksia Ihmisoikeudet ovat jakamattomia, toisistaan riippuvaisia, yleisiä, luovuttamattomia,

Lisätiedot

17.11.2014/EI. Johdatus lapsen oikeuksien sopimukseen

17.11.2014/EI. Johdatus lapsen oikeuksien sopimukseen 17.11.2014/EI Johdatus lapsen oikeuksien sopimukseen Lapsen ihmisoikeuksien kehittyminen (1) Maailman työjärjestön ILO:n yleissopimukset, lapsityövoiman käytön rajoitukset (1919) Kansainliiton lapsen oikeuksien

Lisätiedot

Lapsiystävällinen toimintakulttuuri. Suunnitelma kansallisen ja maakunnallisen toimeenpanon tueksi (projektisuunnitelma)

Lapsiystävällinen toimintakulttuuri. Suunnitelma kansallisen ja maakunnallisen toimeenpanon tueksi (projektisuunnitelma) Lapsiystävällinen toimintakulttuuri Suunnitelma kansallisen ja maakunnallisen toimeenpanon tueksi (projektisuunnitelma) Sisällysluettelo 1 Tausta......................................... 4 2 Tavoitteet.......................................

Lisätiedot

Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken

Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken 27.4.17 Miksi olemme täällä tänään? - Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE:n) muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia

Lisätiedot

LAPE-työpaja 6.2.: Lapsiystävällinen kunta Suomen UNICEF, Johanna Laaja

LAPE-työpaja 6.2.: Lapsiystävällinen kunta Suomen UNICEF, Johanna Laaja LAPE-työpaja 6.2.: Lapsiystävällinen kunta Suomen UNICEF, Johanna Laaja Ajattele lapsia? LAPE-hankesuunnitelmassa kuvattu tavoite: Kunnat, maakunnat ja valtion viranomaiset ovat SAANEET VÄLINEET TIETOON

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat seminaari 16.-17.8.2018 Pikku-Syöte Kati Honkanen, projektipäällikkö, Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

MLL:n koulutusaineisto Johdatus lapsivaikutusten arviointiin

MLL:n koulutusaineisto Johdatus lapsivaikutusten arviointiin MLL:n koulutusaineisto 25.1.2019 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Päätöksen vaikutukset tunnistettava Päätöksenteossa on tunnistettava ja otettava huomioon vaikutukset niihin ihmisiin, joita päätös

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä Evästyksiä lapsistrategiatyölle

Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä Evästyksiä lapsistrategiatyölle Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä 29.8.2018 Evästyksiä lapsistrategiatyölle Lapsistrategian kaksi tasoa Pysyvä taso Strategian perustana ihmisoikeudet ja perusoikeudet, erityisesti YK:n lapsen

Lisätiedot

Lapsiystävällinen maakunta -pilotti. LAPE-päivät , Metsätalo

Lapsiystävällinen maakunta -pilotti. LAPE-päivät , Metsätalo Lapsiystävällinen maakunta -pilotti LAPE-päivät 29.-30.5., Metsätalo Nyt osana LAPE:a tavoitteena... Lapsiystävällinen maakunta, joka sitouttaa maakuntastrategian lapsiystävällisyyteen ja tukee lapsen

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi Työpajatyöskentely 2,5-3h LAPE Uusimaa Yhdessä olemme enemmän

Lapsivaikutusten arviointi Työpajatyöskentely 2,5-3h LAPE Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Lapsivaikutusten arviointi Työpajatyöskentely 2,5-3h LAPE Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Työpajatyöskentely Halutessanne voitte pyytää LAPE Uusimaan tukea työpajatyöskentelyyn, ottakaa rohkeasti yhteyttä!

Lisätiedot

LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE pre-seminaari Helsingissä 20.9.2017 Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Kohti lapsiystävällistä kuntaa ja maakuntaa - kuuntele ja opi lapsilta ja nuorilta Hankejohtaja,

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsella on oikeus saada opetusta! Suomen Vanhempainliiton seminaari Lapsen oikeus opetukseen

Esa Iivonen Lapsella on oikeus saada opetusta! Suomen Vanhempainliiton seminaari Lapsen oikeus opetukseen Esa Iivonen Lapsella on oikeus saada opetusta! Suomen Vanhempainliiton seminaari 21.8.2017 Lapsen oikeus opetukseen Koulun sisäilmaongelmiin liittyviä säädöksiä Perustuslaki Lapsen oikeuksien sopimus Perusopetuslaki,

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUKSIEN YLEISSOPIMUS 20 VUOTTA

LAPSEN OIKEUKSIEN YLEISSOPIMUS 20 VUOTTA LAPSEN OIKEUKSIEN YLEISSOPIMUS 20 VUOTTA 1 YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus täyttää 20 vuotta 20.11.2009 Yleissopimus lapsen oikeuksista hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989. 2 Lapsen ihmisoikeuksien

Lisätiedot

Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia. Erofoorumi

Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia. Erofoorumi Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia Erofoorumi 2018 22.3.2018 1 Lapsen asemaan koskevat keskeiset muutokset Lakiuudistuksen tavoite : lapsen

Lisätiedot

Lapsen saattohoito YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta

Lapsen saattohoito YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta Lapsen saattohoito YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta Pyöreän pöydän keskustelu 14.3.2016 Säätytalo, Helsinki 14.3.2016 1 Eettiset koodistot/ ohjeet Terveys-/ lääkintäoikeus Sosiaalioikeus

Lisätiedot

Projektisuunnitelma. Lapsiystävällinen toimintakulttuuri

Projektisuunnitelma. Lapsiystävällinen toimintakulttuuri Hallituksen kärkihanke Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma Projektisuunnitelma Lapsiystävällinen toimintakulttuuri Versio 12.5.2016 Versio 0.0 2(12) Sisällysluettelo 1 Projektin tausta 3 2 Projektin

Lisätiedot

KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ

KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ Suvianna Hakalehto Lapsi- ja koulutusoikeuden apulaisprofessori KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ LAPSEN OIKEUDELLISEN ASEMAN KEHITYS lapsi sosiaalisena

Lisätiedot

LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ

LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ 20.11.2017 LAPE TYÖRYHMIEN YDINTEHTÄVÄT (stm) Ohjaa, koordinoi, tukee ja arvioi alueen LAPE-muutostyötä Toimii vuoropuhelussa maakunnan SOTE-valmistelun,

Lisätiedot

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohje lapsivaikutusten arviointiin 15.1.2018 Vaikutukset lasten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen Lapsivaikutusten arvioinnissa

Lisätiedot

Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, Helsinki Puh. (09)

Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, Helsinki Puh. (09) YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen määräaikaisraportointi YK:n lapsenoikeuksien komitealle ja lapsen oikeuksien sopimuksen vaihtoehtoinen raportti Toiminnanjohtaja Hanna Heinonen 9.11.2016 Lastensuojelun

Lisätiedot

LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus

LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto 6.2.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus 10.2.2017 Etunimi Sukunimi Päivän ohjelma Klo 9.00 Klo 9.30

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Esa Iivonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana Reetta Kallio Asiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Etelä-Pohjanmaan LAPE -seminaari 9.2.2018 Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

Suomeen tarvitaan kansallinen lapsistrategia

Suomeen tarvitaan kansallinen lapsistrategia Suomeen tarvitaan kansallinen lapsistrategia Lapsi- ja perhejärjestöt esittävät, että Suomeen laaditaan kansallinen lapsistrategia ohjaamaan lapsi- ja perhepolitiikkaa. Suomeen tarvitaan kattava, strateginen

Lisätiedot

LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa

LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa 3.10.2015 Pirjo Ojala Siilinjärven seurakunnan lapsiasiavaltuutettu Lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri YK:N LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi kunnassa ja maakunnassa

Lapsivaikutusten arviointi kunnassa ja maakunnassa Lapsivaikutusten arviointi kunnassa ja maakunnassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohje lapsivaikutusten arviointiin 1.2.2018 Vaikutukset lasten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen Lapsivaikutusten

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi kunnassa ja kuntayhtymässä

Lapsivaikutusten arviointi kunnassa ja kuntayhtymässä Lapsivaikutusten arviointi kunnassa ja kuntayhtymässä Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohje lapsivaikutusten arviointiin 31.5.2019 Vaikutukset lasten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen Lapsivaikutusten

Lisätiedot

Lapsi ja vanhempien ero Lapsen oikeuksien näkökulma

Lapsi ja vanhempien ero Lapsen oikeuksien näkökulma Esa Iivonen Lapsi erotilanteessa toteutuuko lapsen etu? Lapsiasiavaltuutetun seminaari 16.12.2014 Lapsi ja vanhempien ero Lapsen oikeuksien näkökulma Lapsen oikeuksien sopimuksessa (LOS) turvattujen oikeuksien

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ja lapsiperheköyhyys

Lapsen oikeudet ja lapsiperheköyhyys Esa Iivonen Twitter @EsaIivonen Miten kannatella lapset laman yli? Seminaari eduskunnassa lapsiperheköyhyydestä 8.3.2016 Lapsen oikeudet ja lapsiperheköyhyys Lapsiperheköyhyys perusoikeusja ihmisoikeusnäkökulmasta

Lisätiedot

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Yleistä Sääntelyä kansainvälisellä tasolla YK:n lasten oikeuksien sopimus EU:n valkoinen kirja Sääntelyä yleislaeissa Perustuslaki, kuntalaki Erityislait

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Lapset ja nuoret, tulevaisuuden aikuiset näkökulmia vuoteen 2030

Lapset ja nuoret, tulevaisuuden aikuiset näkökulmia vuoteen 2030 Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kohti Tampereen uutta strategiaa näkökulmana lasten ja nuorten hyvinvointi Lautakuntien talous- ja strategiaseminaari 22.8.2017 Lapset ja nuoret, tulevaisuuden aikuiset

Lisätiedot

Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen

Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen Lapsiystävällinen kunta 26.2.2018 Sanna Koskinen Esityksen sisältö 1. Lapsiystävällinen kunta -mallin taustat 2. Mallin tavoitteet ja toiminta 3. Mallin vaikutuksia 1. Lapsiystävällinen kunta - mallin

Lisätiedot

Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta. Koulutuspäivä

Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta. Koulutuspäivä Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta Koulutuspäivä 16.11.2017 YK:n Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista 2 17.11.2017 Vammaissopimus Yleissopimus vahvistaa jo olemassa

Lisätiedot

Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, 10 maakunnan ja THL:n kesken

Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, 10 maakunnan ja THL:n kesken Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, 10 maakunnan ja THL:n kesken 27.4.17 Miksi olemme täällä tänään? - Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE:n) muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia

Lisätiedot

TYÖPAJA Lapsivaikutusten arviointi ja osallisuus osana toimintakulttuurin muutosta Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoki Areena Kati Honkanen, THL

TYÖPAJA Lapsivaikutusten arviointi ja osallisuus osana toimintakulttuurin muutosta Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoki Areena Kati Honkanen, THL TYÖPAJA Lapsivaikutusten arviointi ja osallisuus osana toimintakulttuurin muutosta Etelä-Pohjanmaalla 25.4.2017 Seinäjoki Areena Kati Honkanen, THL SISÄLLÖT 12.45 Taustoitusta: miksi lapsivaikutusten arviointia?

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa 1 21.6.2018 Hanna Harju-Virtanen Työryhmän jäsenet Hanna Harju-Virtanen, Pirkanmaan Lape-hanke Kati Honkanen, THL Tampere: Tiia Heinäsuo ja Miia Nivala Nokia:

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig. STM kuvapankki: istockphoto

Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig. STM kuvapankki: istockphoto Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig STM kuvapankki: istockphoto LAPSEN OIKEUDET, TULLA KUULLUKSI JA NÄHDYKSI Outokummun yläkoulun ja lukiolaisten yhteinen musiikki-ilta Suomi 100-teemalla

Lisätiedot

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Kohti lapsiystävällisiä maakuntia, LAPE seminaari 24.1.2018 Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Lapsen

Lisätiedot

Lapsenoikeusperustaisuus mitä sillä tarkoitamme Tiina-Maria Levamo Asiantuntija lapsen oikeudet ja vaikuttamistyö (kotimaan ohjelma)

Lapsenoikeusperustaisuus mitä sillä tarkoitamme Tiina-Maria Levamo Asiantuntija lapsen oikeudet ja vaikuttamistyö (kotimaan ohjelma) Lapsenoikeusperustaisuus mitä sillä tarkoitamme Tiina-Maria Levamo Asiantuntija lapsen oikeudet ja vaikuttamistyö (kotimaan ohjelma) tiina-maria.levamo@pelastakaalapset.fi Puheenvuoron tavoitteet Osallistujat

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteon tukena

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteon tukena Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteon tukena - Soiten Lasten ja nuorten päivystys Keski-Pohjanmaa www.kplape.fi Asiakirjan merkitys (jäävuoren huippu) Mitä ja miten, onnistumisen edellytykset Johtaminen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE KOHTI LAPSIYSTÄVÄLLISTÄ MAAKUNTAA! Maria Kaisa Aula Hankejohtaja, LAPE (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPSI - JA PERHELÄHTÖISYYS VALTAVIRTAISTUU

Lisätiedot

Tavoitteena lapsiystävällinen kunta - MLL:n kuntavaaliohjelma 2017

Tavoitteena lapsiystävällinen kunta - MLL:n kuntavaaliohjelma 2017 Tavoitteena lapsiystävällinen kunta - MLL:n kuntavaaliohjelma 2017 Varhaiskasvatus, koulu ja vapaa-ajan palvelut ovat perheen jälkeen tärkeimmät lasten ja nuorten kasvuja kehitysympäristöt. Ne ovat kaikki

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Sosiaali- ja terveysvaliokunta 06.10.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. 1 LAPE-kärkihankkeen

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Eväitä lapsi- ja perhepoliittiseen vaikuttamistyöhön

Eväitä lapsi- ja perhepoliittiseen vaikuttamistyöhön Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kaikille eväät elämään ohjelman koulutustilaisuus 9.4.2019 Eväitä lapsi- ja perhepoliittiseen vaikuttamistyöhön Koulutuksen sisältö Vaikuttajan ABC Lapsivaikutusten

Lisätiedot

KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019

KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019 KUUMA-johtokunta 28.11.2018 / 54 LIITE 54b KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019 14.11.2018 Antti Kuusela Metropolipolitiikka o Vuonna 2015 nimetyn metropolipolitiikan neuvottelukunnan

Lisätiedot

2 Lapsivaikutusten arviointia osana lapsen oikeuksien edistämistä on käsitelty esimerkiksi OKM:n työryhmäraportissa

2 Lapsivaikutusten arviointia osana lapsen oikeuksien edistämistä on käsitelty esimerkiksi OKM:n työryhmäraportissa 1 1 2 3 2 Lapsivaikutusten arviointia osana lapsen oikeuksien edistämistä on käsitelty esimerkiksi OKM:n työryhmäraportissa 2010:3. Lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikan koordinaatio. Lasten ja nuorten kasvun

Lisätiedot

Lapsi perheen ja hallinnon välissä

Lapsi perheen ja hallinnon välissä Lapsi perheen ja hallinnon välissä Lasten ja perheiden eroauttaminen -seminaari Pentti Arajärvi 11.11.2015 1 Lapsen oikeuksien yleissopimus 3 artikla 1. Kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon,

Lisätiedot

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017 Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Äänestä ehdokasta, joka

Äänestä ehdokasta, joka Yhtäkään lasta ei jätetä kuntavaaleissa 2017 Sinä voit kuntalaisena vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin! Ovatko kuntapäättäjät aidosti lasten ja lapsiperheiden asialla? Varmista, että ehdokkaasi

Lisätiedot

Esa Iivonen Päivähoidosta varhaiskasvatukseen seminaari Lapsella on oikeus leikkiin

Esa Iivonen Päivähoidosta varhaiskasvatukseen seminaari Lapsella on oikeus leikkiin Esa Iivonen Päivähoidosta varhaiskasvatukseen seminaari 12.9.2014 Lapsella on oikeus leikkiin Lapsen oikeuksien sopimus Lapsen oikeuksien sopimukseen on koottu lapsille tärkeät ihmisoikeudet. Sopimus hyväksyttiin

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Selvityshenkilö Anu Muuri 1.3.2019 1 Selvityksen lähtökohtana

Lisätiedot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi EVAuksen perusteet Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi (IL 6.10.2016) (YLE 6.10.2016) (HS 6.10.2016) (HS 7.10.2016) Päätöksillä ja päättämättömyydellä on vaikutuksia Kuntapäättäjät ovat tehneet

Lisätiedot

TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma (LAPE)

TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma (LAPE) TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma (LAPE) Perhekeskustoiminnan verkostopäivä 21.8.2018 Pieksämäki Kati Honkanen, projektipäällikkö, Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY Tervetuloa vastaamaan Lapsiystävällinen kunta (LYK) -alkukartoituskyselyyn, jonka ovat työstäneet koordinaatioryhmän jäsenet Tiina Huilaja, Maija Linnala, Aila Moksi ja

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI. Taustamateriaali kirkolliskokouksen lakivaliokunnalle 22.4.2013 kokoukseen

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI. Taustamateriaali kirkolliskokouksen lakivaliokunnalle 22.4.2013 kokoukseen LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Taustamateriaali kirkolliskokouksen lakivaliokunnalle 22.4.2013 kokoukseen 1 MATERIAALIN TARKOITUS Kirkolliskokous teki vuonna 2009 myös yhteiskunnallisesti merkittävän ja laajasti

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Esa Iivonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen alueellisten toimijoiden vertaisfoorumi 9.5.2019 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp Tampereen yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointi - seminaari

Kuntien hyvinvointi - seminaari Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot