LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SIVISTYSTOIMEN TOIMINTA- JA TOIMITILAVERKKOSELVITYKSEN YHTEYDESSÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SIVISTYSTOIMEN TOIMINTA- JA TOIMITILAVERKKOSELVITYKSEN YHTEYDESSÄ"

Transkriptio

1 LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SIVISTYSTOIMEN TOIMINTA- JA TOIMITILAVERKKOSELVITYKSEN YHTEYDESSÄ Etelä-Pohjanmaan sivistystoimenjohtajat / LAPE

2 Taustaa Alajärven kaupunginvaltuusto on vuoden 2018 talousarvion hyväksymisen yhteydessä päättänyt, että sivistystoimeen laaditaan toiminta- ja toimitilaverkkoselvitys. Selvityksen tarkoituksena oli kartoittaa sivistystoimen käytössä olevat kiinteistöt ja niissä tarjottavat palvelut. Toiminta- ja toimitilaverkkoselvitys on laadittu ja sitä on käsitelty sivistyslautakunnassa ja kaupunginhallituksessa maaliskuussa Asia etenee kaupunginvaltuustoon kevään 2018 kuluessa. Selvityksen pohjalta tehtävät päätökset saattavat vaikuttaa siihen, missä yksiköissä esi- ja perusopetusta jatkossa järjestetään. Syksyllä 2017 pidetyssä maakunnallisessa toimintakulttuurin muutos- työryhmän kokouksessa nousi esiin lapsivaikutusten arviointiin liittyvän pilotoinnin mahdollisuus.

3 Lapsiystävällisen toimintakulttuurin pilotti Marraskuussa 2017 tehdyn päätöksen pohjalta Alajärven kaupungin sivistystoimessa suoritettu lapsivaikutusten arviointi toimii Etelä-Pohjanmaan LAPEhankkeen yhtenä maakunnan lapsiystävällisen toimintakulttuurin pilottina. Prosessissa on ollut mukana EP LAPE- hanketyöntekijä Auli Romppainen sekä THL:n asiantuntija Kati Honkanen. Pilotin tarkoituksena on koota kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnin menetelmistä tulevan maakunnan sekä maakunnan muiden kuntien käyttöön. Pilotin kokemuksia hyödynnetään mahdollisen yhteisen maakunnallisen toimintamallin rakentamisessa.

4 Aikataulu (laadittu viikolla 2) Osio Kuka valmistelee / toteuttaa Miten tehdään Aikataulu Huomioitavaa Ennakkoarviointi, virkamiesnäkökulma sivistystoimenjohtaja, talouspäällikkö viikot 3-4 Tiedotus tulevasta LaVasta asiakkaille ja lautakunnalle Ennakkoarviointi, lasten näkökulma Ennakkoarviointi, huoltajien näkökulma varhaiskasvatuspäällikkö (kyselyn suunnittelu), opettajat (toteutus) varhaiskasvatuspäällikkö (kyselyn suunnittelu) 0-2 lk hymynaamalomake ja haastattelu 3-6 lk sähköinen kysely viikot 6 ja 7 Mitkä koulut? Tehdäänkö myös vastaanottaviin kouluihin? Kuinka toteutetaan ilman ohjausta? Sähköinen kysely viikko 6 Tiedote ja linkki kyselyyn Wilman kautta Ennakkoarviointi, lasten kanssa työskentelevät varhaiskasvatuspäällikkö (kyselyn suunnittelu) Sähköinen kysely viikko 7 Sähköisen kyselyn linkki sähköpostilla Ennakkoarviointien yhteenveto sivistystoimenjohtaja, varhaiskasvatuspäällikkö Koostetaan yhteenveto kaikista ennakkoarvioinneista viikko 8 Valtuustoseminaari 5.3., lautakuntaan toimitilaverkon käsittelyn yhteydessä Seuranta-arviointi sivistystoimenjohtaja Sähköiset kyselyt, 0-2 lk haastattelu 2020 syksy Tehdään kaikille, ennakkoarvioinnin tehneille. Viedään lautakuntaan tiedoksi

5 Lapsivaikutusten arvioinnin menetelmät Alajärven sivistystoimen toiminta- ja toimitilaverkkoselvityksen yhteydessä Huoltajakysely Henkilöstökysely Virkamiesarviointi Oppilaskysely Seurantaarviointi Sähköinen kysely Sähköinen kysely Sähköinen kysely 270 vastaajaa Linkki lähetetty 0-6- luokkalaisten huoltajille Wilman kautta 69 vastaajaa Linkki toimitettu Alajärven alakoulujen opettajille ja koulunkäynni n ohjaajille sähköpostilla Virkamiestyöskentely ja lapsivaikutusten arviointi toiminta- ja toimitilaverkk oselvityksen yhteydessä luokkalaista vastaajaa Monivalintaky symykset ja avoimet kysymykset Tehdään keväällä 2020 kaikille, joita mahdolliset muutokset ovat koskettaneet

6 Huoltajakysely Huoltajakysely toteutettiin sähköisesti Kyselynetti.fi sivustolla. Kysely osoitettiin Alajärven alakoulujen 0-6-luokkalaisten huoltajille ja siihen vastasi 270 huoltajaa. Huoltajia pyydettiin arvioimaan, mikä on heidän mielestään esi- ja perusopetuksen järjestämisessä tärkeää. Lisäksi heitä pyydettiin erilaisten väittämien avulla arvioimaan mahdollisen koulunvaihdon vaikutuksia lasten koulunkäyntiin ja hyvinvointiin. Avoimessa vastauskentässä oli mahdollista tuoda esiin muita näkemyksiä tai tarkentaa monivalintakysymysten vastauksia. huoltajakysely.pdf

7 Henkilöstökysely Henkilöstökyselyyn vastasi 69 Alajärven alakoulujen 0-6- luokkalaisten kanssa työskentelevää aikuista. Heitä pyydettiin erilaisten väittämien avulla arvioimaan mahdollisen koulunvaihdon vaikutuksia lasten koulunkäyntiin ja hyvinvointiin. Avoimessa vastauskentässä oli mahdollista tuoda esiin muita näkemyksiä tai tarkentaa monivalintakysymysten vastauksia. Kysely toteutettiin Kyselynetti.fi sivustolla. henkilöstökysely.pdf

8 Virkamiesarviointi Valmisteltiin sivistystoimen hallinnossa. Kirjallisessa selvityksessä oli nostettu esiin opetuksen laatuun ja toiminnan tasapuolisuuteen vaikuttavia seikkoja, esim. Yhdysluokkaopetus Oppimisen ja koulunkäynnin tuen saatavuus Oppilashuollon saatavuus Aamu- ja iltapäivätoiminta Lisäksi otettiin kantaa siihen, kuinka negatiivisia vaikutuksia voitaisiin minimoida esim. koulukuljetusten ja vuorovaikutussuhteiden säilymisen osalta.

9 Oppilaskysely Oppilaskyselyn osalta mietitytti erityisesti se, kuinka oppilaskysely toteutetaan ja taustoista kerrotaan huolestuttamatta lapsia. Lisäksi haluttiin välttää se, että ohjaavien aikuisten mahdolliset omat näkemykset ohjaisivat lasten vastauksia. Aikataulu- ja resurssisyistä ei ollut mahdollista, että keskustelut ja kyselyt hoidettaisiin kaikissa opetusryhmissä saman henkilön johdolla. Tilanteen helpottamiseksi tehtiin powerpoint-esitys, jolla pyrittiin varmistamaan oppilaiden tasapuolinen perehdyttäminen kyselyyn. oppilaiden perehdytys.pptx

10 Oppilaskysely Alajärven alakoulujen 0-6-luokkalaisille suunnatussa kyselyssä selvitettiin oppilaiden ajatuksia nykyisestä koulustaan ja mielipiteitä mahdollisia opetusjärjestelyiden muutoksia koskien. Kysely toteutettiin sähköisesti Google formsilla. Se sisälsi hymiöavusteisia monivalintakysymyksiä sekä avoimia kysymyksiä. Oppilaille oli tarjolla apua kyselyn täyttämiseen ja asian käsittelyyn. Kyselyyn vastasi määräajassa 781 oppilasta.

11 Tulosten käsittely Lapsivaikutusten arvioinnin prosessi ja sen tulokset koottiin yhteen ja esiteltiin kaupunginvaltuustolle toimitilaverkkoratkaisua käsittelevässä valtuustoseminaarissa. Tulokset ja kaikki niihin liittyvä taustamateriaali on lähtenyt päättäjille toimitilaverkkopykälän oheismateriaalina. Kooste lapsivaikutusten arvioinnin prosessista ja tuloksista on nähtävillä Alajärven kaupungin sivistystoimen nettisivuilla. Lapsille on tulossa oma Powerpoint-esityksensä, jossa kerrotaan tilanteen etenemisestä ja avataan heidän kyselynsä tulokset. Valtuustoseminaari (tulokset).pptx

12 Mitä opittiin? Lapsivaikutusten arviointi on tehtävissä pienilläkin resursseilla ja tiiviillä aikataululla. Teknologiaa kannattaa hyödyntää. Esimerkiksi videomuotoinen perehdytys kiinnostaa jatkossa. Avoimien vastausten koostamiseen kannattaa varata työryhmä ja reilusti aikaa. Tulokset kannattaisi avata suhteessa jokaiseen ratkaisuvaihtoehtoon. Tiedon saanti on tärkeintä, vaikka kauneusvirheitä tulisi.

13 KIITOS!

Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen -

Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen - Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen - Terve Kunta seminaari 12.4.2018 Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki Lähtötilanne Taustalla varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen

Lisätiedot

Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen - Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki

Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen - Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen - Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki Lähtötilanne Taustalla varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelurakenteen haasteet

Lisätiedot

Kurikan kouluverkkoselvitys

Kurikan kouluverkkoselvitys Kouluverkkoselvitys Kurikan kouluverkkoselvitys 2017-2018 Päätös 28.11.2016 : Kaupunginhallitus päätti, että Kurikan kaupungissa tehdään kokonaisvaltainen kouluverkkoselvitys sisältäen myös lukiot, kevään

Lisätiedot

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista kouluverkkovalmistelussa, Päivi Raukko

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista kouluverkkovalmistelussa, Päivi Raukko Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista kouluverkkovalmistelussa, Päivi Raukko Case: Hämeenlinnan palveluverkkoselvitys Kaikkia palveluja ja koko kaupunkia koskeva Erityinen mielenkiinto koulu- ja päiväkotiverkossa

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA

LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 Projektipäällikkö Kati Honkanen, THL Hankepäällikkö

Lisätiedot

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Emmi Romppainen Emmi Romppainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 9.5.2019 3 Kokousaika Tiistai 14.5.2019 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lapsiystävällinen maakunta -pilotti. LAPE-päivät , Metsätalo

Lapsiystävällinen maakunta -pilotti. LAPE-päivät , Metsätalo Lapsiystävällinen maakunta -pilotti LAPE-päivät 29.-30.5., Metsätalo Nyt osana LAPE:a tavoitteena... Lapsiystävällinen maakunta, joka sitouttaa maakuntastrategian lapsiystävällisyyteen ja tukee lapsen

Lisätiedot

LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus

LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto 6.2.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus 10.2.2017 Etunimi Sukunimi Päivän ohjelma Klo 9.00 Klo 9.30

Lisätiedot

Liite 13. Esimerkki LAVA:n tulosten vertailuista

Liite 13. Esimerkki LAVA:n tulosten vertailuista Liite 13. Esimerkki LAVA:n tulosten vertailuista Koko asiakirja saatavilla Keski-Pohjanmaan LAPEn verkkosivuilla osoitteessa: https://www.soite.fi/sivu/me dia/lasten_paivystyksen_lav A_Soite.pdf/format-pdf

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Taustatietoja Vastaajina yli tuusulalaista ala- ja yläkoulun oppilaan huoltajaa. Kysely avoinna huoltajille.-... Strukturoitujen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016 KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 06 Vastauksia kyselyyn vastausprosentti n. 0,% Vastaaja: Vastaajien jakautuminen oppilaita 6,% (886) vanhempia 9,% () henkilökuntaa 9,% () 9% 9% oppilas vanhempi 6% henkilökunta

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN STRATEGIA

HYVÄN KASVUN STRATEGIA HYVÄN KASVUN STRATEGIA 2010-2014 Lasten ja nuorten yhteisöllinen kasvu ARVIOINTI 2013 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla toukokuun 2013 aikana Vastauksia: Varhaiskasvatuksen huoltajat 120 kpl

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteon apuna

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteon apuna Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteon apuna Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 16.11.2018 Helsinki Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 TAVOITTEET VUOTEEN 2025

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio)

Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio) Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio) - Opiskeluhuollon asiakaspalautekyselyllä kerätään asiakaspalautetta yhteisöllisestä ja yksilökohtaisesta

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016 VASTAUKSIA KYSELYYN YHTEENSÄ VASTAUSPROSENTTI N.,% VASTAAJIEN JAKAUTUMINEN KYSYMYSTEN ARVIOINTIASTEIKKO OPPILAITA 6,% VANHEMPIA 9,% HENKILÖKUNTAA 9,% NAINEN/TYTTÖ 6,% MIES/POIKA,9% TÄYSIN ERI MIELTÄ MELKO

Lisätiedot

Apip henkilöstö on mukana päivähoidon ja koulun työhyvinvointiohjelmassa osallistuen sen tarjoamiin palveluihin.

Apip henkilöstö on mukana päivähoidon ja koulun työhyvinvointiohjelmassa osallistuen sen tarjoamiin palveluihin. KH 29.1.2013 LIITE Paltamon perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan laatukäsikirja 1 Johtaminen Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan koordinoinnista, arvioinnista ja valvonnasta vastaa Paltamon

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa 1 21.6.2018 Hanna Harju-Virtanen Työryhmän jäsenet Hanna Harju-Virtanen, Pirkanmaan Lape-hanke Kati Honkanen, THL Tampere: Tiia Heinäsuo ja Miia Nivala Nokia:

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014 Perusopetuksen laadun huoltajakysely 0 Tuusulan kunnan perusopetuksen huoltajakysely toteutettiin maaliskuussa 0. Sähköiseen kyselyyn vastasi 8 perusopetuksen.,. ja 9. luokkien oppilaiden huoltajaa. Yleistä,,0,8,,,,,.

Lisätiedot

Perusopetuksen huoltajakysely 2016 Yhteenvetoraportti, N=245, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Rääkkylä

Perusopetuksen huoltajakysely 2016 Yhteenvetoraportti, N=245, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Rääkkylä Perusopetuksen huoltajakysely Yhteenvetoraportti, N=, Julkaistu:.. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Rääkkylä Kotikunta Vastaus Lukumäärä Prosentti % % % 8% %. Kitee Tohmajärvi,%,%,%,%. Rääkkylä,%,%

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat seminaari 16.-17.8.2018 Pikku-Syöte Kati Honkanen, projektipäällikkö, Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

Riitta Rajala

Riitta Rajala Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Huoltajat - (N = 11) Riitta Rajala 29.4.2011 Hyvä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjä! Opetushallitus toteutti valtakunnallisen koululaisten aamu-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136 14.05.2013 Sivu 1 / 1 2320/12.01.00/2013 136 Koulukohtaisen budjetin vaikutus oppimisen ja koulunkäynnin tuen muotojen antamisen mahdollisuuksiin sekä kieli- ja kulttuuriryhmien kohdennetun resursoinnin

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

Toimintakykyarvio oppilaanohjauksen ja opetuksen työvälineenä

Toimintakykyarvio oppilaanohjauksen ja opetuksen työvälineenä Toimintakykyarvio oppilaanohjauksen ja opetuksen työvälineenä Taustaa Kehitetty Tervareitti-hankkeessa 2015-2017 Osa erityistä tukea tarvitsevan ohjausmallia ICF-luokitukseen pohjautuva työkalu: Kansainvälinen

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Hyvinvointikyselyjen toteuttaminen sähköisesti oppilaitoksissa

Hyvinvointikyselyjen toteuttaminen sähköisesti oppilaitoksissa Hyvinvointikyselyjen toteuttaminen sähköisesti oppilaitoksissa - Ohjeet ryhmien ja luokkien hyvinvointikyselyjen toteuttamiseen sähköisesti - Toimintamalli kehitetty osana pääkaupunkiseudun LAPE-hanketta

Lisätiedot

Emmi Ristolainen Emmi Ristolainen

Emmi Ristolainen Emmi Ristolainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 20.9.2017 4 Kokousaika Tiistai 26.9.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12

Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12 Opetus- ja kasvatuslautakunta 42 26.04.2016 Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12 129/12.00.01/2016 OPEKAS 42 valmistelijat; sivistysjohtaja Peter Johnson puh. 044 780 9254,

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON PALVELURAKENTEEN ARVIOINTI Tuomas Koskela Net Effect Oy

OPPILASHUOLLON PALVELURAKENTEEN ARVIOINTI Tuomas Koskela Net Effect Oy OPPILASHUOLLON PALVELURAKENTEEN ARVIOINTI 12.5.2008 Tuomas Koskela Net Effect Oy 1 ARVIOINNISTA YLEISESTI 2 Arviointitehtävästä Oppilashuollon palvelurakenteen arvioinnin toteuttaa Net Effect Oy OPH:n

Lisätiedot

Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken

Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken 27.4.17 Miksi olemme täällä tänään? - Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE:n) muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8. Kaupunginhallitus 148 10.05.2016 Kaupunginhallitus 218 27.06.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8.2017 alkaen 1345/07.05/2017 KH 10.05.2016 148 Perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN 1/1 KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2013 ALKAEN 1. Taustaa Kiteen kaupungin sivistystoimi on järjestänyt perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)

Lisätiedot

Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018

Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018 Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Tulokset... 3 2.1 Kaupunginhallituksen onnistuminen tehtävässään... 3 2.2 Päätöksentekoprosessi... 2.3 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2018 Palveluvaliokunta 29.5.2018 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhti-toukokuun 2018 aikana Vastauksia yht. 1055 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk)

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

Lapsiystävällinen maakunta pilotti Uusimaa

Lapsiystävällinen maakunta pilotti Uusimaa Lapsiystävällinen maakunta pilotti Uusimaa 18.9.2017 Tapaaminen 18.9. Esittäytymiset Lapsiystävällinen maakunta -pilotti (Ira) Osa LAPEa Palvelukuvaus, toimintatapa Lapsiystävällinen maakunta -ohjeistus

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ. Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki

ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ. Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki HAAPAJÄRVEN LUKIO Lukiolaiset vastaavat asiakastyytyväisyyskyselyyn joulukuussa ja toukokuussa. Kyselyyn on yhdistetty

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely Luovin ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoiden huoltajille

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakysely

Oppilaiden sisäilmakysely Oppilaiden sisäilmakysely Kehittämisestä käyttöön 8.11.2017 Asiantuntijalääkäri Jussi Lampi/ Ei sidonnaisuuksia 1 Taustaa Työpaikoilla sisäilmakyselyjä käytetään paljon Suomessa Kunnissa paineita tehdä

Lisätiedot

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Tuloksia Itä-Suomen kirjastojen laatutason kartoituksesta Kohti uutta kirjastolakia 21.4.2015 Varkaus Marja Tiittanen-Savolainen Itä-Suomen

Lisätiedot

Liperin koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Liperin koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Liperin koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2018 - Koonti: Arjen rutiinit tiimi, 30.10.2018 Tiedoksi hyvinvointilautakunnalle marraskuussa 2018 Tämän tasa-arvosuunnitelman pohjana on vuoden

Lisätiedot

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat 11.5.2018 KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa 2017-2018 vuosiluokka 7 + tukioppilaat 5.9.2017. 1. aihe: Miten vuorovaikutus vaikuttaa? Oppitunnit 1-3. Meidän luokkamme ryhmänä. Laaditaan luokkakohtaiset

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Pori (N = 202) Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Pori (N = 202) Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta Huoltajat - (N = 202) Opetushallitus toteutti valtakunnallisen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn huoltajille 22.1. 28.2.2013.

Lisätiedot

Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat

Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat SUOMUSSALMEN KUNTA Perusopetus Arkistointiohje: SALASSA PIDETTÄVÄ Liite 2 PEDAGOGINEN SELVITYS Perustiedot Oppilas Nimi Osoite syntymäaika puh. Kansalaisuus äidinkieli Vanhemmat / huoltajat Huoltajan nimi

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 41

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 41 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 41 1/10 2/10 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 9.11.2017 1 Lasten, nuorten ja perheiden kansalliset, säännölliset

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

Kysely Kankaanpään kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta.

Kysely Kankaanpään kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Kysely Kankaanpään kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Kankaanpään kaupunki järjestää koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa ensisijaisesti ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen. Lempäälä

Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen. Lempäälä Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen Lempäälä 1 Taustalla vaikuttavat Kuntastrategia: Huolehdimme siitä, että kouluissa ja päiväkodeissa pystytään huomioimaan jokainen lapsi

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE pre-seminaari Helsingissä 20.9.2017 Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Kohti lapsiystävällistä kuntaa ja maakuntaa - kuuntele ja opi lapsilta ja nuorilta Hankejohtaja,

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Kouvola (N = 231) Riitta Rajala

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Kouvola (N = 231) Riitta Rajala Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta Huoltajat - (N = 231) Riitta Rajala 30.4.2013 Hyvä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjä! Opetushallitus toteutti valtakunnallisen perusopetuksen aamu-

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille 10.2.2018 Mistä oppimista tukeva arviointikulttuuri muodostuu? Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15 25.02.2015 Sivu 1 / 1 827/12.01.00/2015 15 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Elina Rönkkö, puh. 050 320 0607 Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS

TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS K U N TA L A I S I LTA 3. 1 0. 2 0 1 9 K L O 1 8 N O K I A N K A U P U N G I N VA LT U U S TO S A L I 3.10.2019 1 LÄHTÖKOHDAT TARKASTELULLE Nokian kaupungin

Lisätiedot

Päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen kuntalaiskysely

Päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen kuntalaiskysely Päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen kuntalaiskysely Hyvä vastaaja, Tämä kysely tarkoituksena on kerätä tietoa päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen valmisteluun sekä päätöksentekoon. Voit halutessasi vastata

Lisätiedot

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille 2019 Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely Luovin ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoiden

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa 1.4 (s 15) Painotettu opetus kuvataan painotetun opetuksen tuntijako

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Siikajoki (N = 29) Riitta Rajala

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Siikajoki (N = 29) Riitta Rajala Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta Huoltajat - (N = 29) Riitta Rajala 30.4.2013 Hyvä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjä! Opetushallitus toteutti valtakunnallisen perusopetuksen aamu-

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut. Miettinen & Miettunen

Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut. Miettinen & Miettunen Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut 1 5.2.2018 13.06.2017 asialistalla 1. Lyhyesti LAPE -kuulumisista kansallisella tasolla sekä Pirkanmaalla 2. Edellisen kokouksen tehtävän

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenkysely 2013

Yhdistyksen jäsenkysely 2013 Yhdistyksen jäsenkysely 13 Yhdistys järjesti jäsenkyselyn loka marraskuussa 13. Kysely toteutettiin Googlella ja linkki välitettiin Uutiskirjeen kautta. Kysely toteutettiin myös ruotsinkielisenä. Ensimmäisen

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

Arviointi ja kehittäminen

Arviointi ja kehittäminen Tulostettu: 29.9.2016 16.13 Arviointi ja kehittäminen Kopio: Valkonen, Jouko 1/7 Tulostettu: 29.9.2016 16.13 Sisällysluettelo Kopio: Valkonen, Jouko 2/7 Tulostettu: 29.9.2016 16.13 1. Toiminnan arviointi

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Lukio ja sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikka selvitys 2014

Lukio ja sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikka selvitys 2014 Lukio ja sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikka selvitys 2014 Kurt Torsell Kartoituksen toteutus Suomen Kuntaliitto toteutti syksyllä 2013 ensimmäistä kertaa kouluille suunnatun

Lisätiedot

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkodeissa ja tukiasunnoissa oleville nuorille Nuorten kysely lähetettiin yksiköiden esimiesten kautta anonyyminä Surveypal-nettilinkkinä välitettäväksi

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus

Kuulemistilaisuus Tervon kunta Kuulemistilaisuus 15.4.2019 Tervon kunta yläkouluselvitys 2018-2019 Petteri Ristikangas kunnanjohtaja Kunnanhallitus asetti yläkouluselvitys toimikunnan valmisteluryhmäksi toimikaudelle 7.11.2018-31.3.2019.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Helsinki. Maaliskuu 2016

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Helsinki. Maaliskuu 2016 Pääkaupunkiseudun. luokkien koulunkäyntikysely 0 Helsinki Maaliskuu 0 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot