Nuorten oppimisvaikeudet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorten oppimisvaikeudet"

Transkriptio

1 Nuorten oppimisvaikeudet Tutkija, VTM Johanna Korkeamäki, Kuntoutussäätiö, tutkimus ja kehittäminen

2 Nuorten oppimisvaikeudet Heikosti lukevien nuorten lukeminen on ensisijaisesti hidasta (Kairaluoma 2014). Lukivaikeudet ovat vahvasti yhteydessä koulumenestykseen sekä tytöillä että pojilla. Erityisesti ruotsi, englanti ja matematiikka. Suurimmalla osalla lukivaikeuksia kokevilla nuorilla heikompi akateeminen minäkuva kuin muilla nuorilla. Lukivaikeudet selvästi yhteydessä koulutusuran pituuteen (Holopainen & Savolainen 2008.) Kielteiset koulukokemukset voivat vaikuttaa enemmän kuin varsinaiset oppimisvaikeudet (Korkeamäki, tulossa)

3 Oppimisvaikeuksien esiintyvyys ja tuen tarve koulutuksessa erilaisia arvioita Ammattioppilaitoksissa lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksien lisäselvittelyn tarve noin kolmanneksella (esim. Hakala 2006) Lukiokoulutuksessa lukivaikeutta noin 2 5 % (Kinberg 2008) Kouluterveyskyselyn mukaan koettuja lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia ammattiopinnoissa ja lukiokoulutuksessa % Korkeakouluissa viidellä prosentilla todettu oppimisvaikeus (Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012)

4 Sukupuoli ja oppimisvaikeudet Ei yksimielisyyttä siitä, esiintyykö kehityksellistä lukivaikeutta enemmän pojilla kuin tytöillä Koetuissa oppimisvaikeuksissa ei juuri eroa (Lavikainen ym. 2006) Pojilla heikompi lukutaito, mutta aikuisten lukutaidossa ei juuri eroa (PISA2009, PIAAC 2012) Lukivaikeudet ovat vahvasti yhteydessä koulumenestykseen sekä tytöillä että pojilla (Holopainen & Savolainen 2008). Tytöt haavoittuvaisempia itsetunnoltaan kuin pojat (Alexander-Passe 2006) Ammattiin opiskelevilla tytöillä, joilla lukivaikeus, on enemmän masennusoireita (Holopainen & Savolainen 2006) Lukiossa opinnoissa kuormittuminen yleistä tytöillä, yhteys myös oppimisvaikeuksiin (Kinberg & Savolainen 2011)

5 Lukioon vai ammatillisiin opintoihin? Opiskelupaikan valinta harvoin itsestäänselvyys oppimisvaikeuksissa Lukio antaa lisäaikaa miettimiseen Lukion ongelmana opintojen kuormittavuus Ammattiopinnoissa lukemisen välttäminen ja käytännönläheisyys Lukiossa korostuu kasvatus aktiivisiksi kansalaisiksi, ammatillisissa opinnoissa työelämälähtöisyys (esim. Souto 2013) Jatko-opintovalmiudet Opintojen jatkaminen korkea-asteelle alkuperäisistä suunnitelmista poiketen. (Korkeamäki 2010.)

6 Opiskelukokemukset peruskoulun jälkeen Opiskelu koettiin usein mielekkäämpänä ja moni kuvasi saaneensa uuden otteen opiskeluun joskus taas lukivaikeudet alkoivat enemmän haitata vasta toisen asteen opinnoissa tai korkea-asteella. Opiskeluun liittyvien vaatimusten kasvu edellytti usein uusia strategioita Haastateltavat olivat usein oppineet itse opiskelustrategiansa sen sijaan, että niitä olisi systemaattisesti opetettu (Korkeamäki 2010.)

7 Tukea tarvitseva opiskelija lukiossa Akateemisten tavoitteiden sijaan lukiolaisilla voi olla tavoitteena lukiosta suoriutuminen. Heikosti suoriutuvat opiskelijat ovat usein motivoituneita, mutta motivaation ylläpito voi olla vaikeaa. Lukiokoulutuksella myös muita arvoja kuin hyvin menestyvien opiskelijoiden jatkokoulutuspaikan varmistaminen. Opiskelijoiden mielestä opiskelu- ja ajattelutaidot kehittyivät sekä minäpystyvyyden kokemus vahvistui. Opiskelijoiden auttamisessa tärkeää on osoittaa uusia näkökulmia menestymisen ja epäonnistumisen taustalla. Vältettävä opiskelijoiden välisiä kilpailuasenteita ja vertailua. Tuija Anttila (2013): Vaikka en lakkia saisikaan, niin olenpahan jotain oppinut

8 Nuorten kokemuksia läpäisyn tehostamisesta (Kolvi Oy) Opiskelun halutaan olla vuorovaikutteista. Työrauha levottoman ja turvattoman opiskeluympäristön tilalle. Kiusaamisen estäminen Opetuksen haluttiin olevan monipuolista, kiinnostavaa ja käytännönläheistä. Opiskelijat pitävät opetusta usein liian vaativana. Opetusta leimaa systemaattinen kiire ja organisoinnin ongelmat. Opintojen alkuvaiheeseen toivottiin panostusta. Kiinnostavia opetusssisältöjä heti alkuun ja tarkka käsitys opintojen kulusta. Jukka Vehviläinen (2014): Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma

9 Erityisluokalla opiskelleiden kokemuksia Erityisluokalla rakentuneet valmiudet ja osaaminen eivät olleet vastanneet ammatillisia opintoja. Ohjaaminen tietyn alan (ammatti)opintoihin Monet erityisluokkataustaiset nuoret kokevat opiskelualansa itselleen vieraaksi Esim. lähihoitajakoulutus nähdään liian vaativana (lääkelaskut). Niemi, Mietola & Helakorpi (2010): Erityisluokka elämänkulussa. (Yksilöllistämisen ongelmista myös Kirjavainen ym. 2014)

10 Oppimisvaikeuksien tukikeinot nuorilla ja aikuisilla Suojaavia tekijöitä ovat itsetuntemus, henkinen hyvinvointi, opittu luovuus, tavoitteiden asettaminen ja sosiaalisen tuen saaminen, jotka voivat olla selviytymisen kannalta varsinaista koulumenestystä tärkeämpää (Goldberg ym. 2003). Nuorilla ja aikuisilla ympäristön mukauttaminen, opiskelustrategiat, itsetunnon tukeminen ja psykososiaalinen tuki keskeistä (Ahonen & Haapasalo 2008, Shaywitz & Shaywitz 2003). Selviytymisstrategioiden ja henkilökohtaisten vahvuuksien kehittäminen pitkin elämää ja monissa konteksteissa (Goldberg ym. 2003). Motivaation merkitys

11 Suojaavat tekijät vs. riskitekijät (Riddick 1996, käännös JK) Suojaava tekijä Varhainen tunnistaminen Tehokas varhainen tuki lukemiseen Vanhempien tuki Myönteinen kokemus alakoulusta Myönteinen kokemus toiselta asteelta Lievät luku- ja kirjoitustaidon vaikeudet Hyvä koulusuoriutuminen Erityinen kyky tai lahjakkuus Kannustavat ei-lukivaikeuksiset kaverit Samanlaisia vaikeuksia kokevat ystävät tai roolimallit Opettaja tai aikuinen, joka uskoo lapseen Riskitekijä Tunnistaminen myöhään Varhaisen tuen puute lukemisessa Vähäinen vanhempien tuki Negatiivinen kokemus alakoulusta Negatiivinen kokemus toiselta asteelta Vakavat luku- ja kirjoitustaidon vaikeudet Heikko koulusuoriutuminen Ei [havaittua] kykyä tai lahjakkuutta Sosiaalisesti eristäytynyt tai koulukiusattu Ei vertaistukea tai roolimalleja Ei aikuista tukijaa

12 Suojaavat tekijät vs. riskitekijät (Riddick 1996, käännös JK) Suojaavat tekijät/riskitekijät johtavat tai vaikuttavat seuraaviin tekijöihin: Hyvä itseluottamus Hyvä minäpystyvyys Positiiviset selviytymisstrategiat Myönteinen tulkintatyyli (attribuutiotyyli) Vähäinen ahdistuneisuus Huono itseluottamus Huono minäpystyvyys Negatiiviset selviytymisstrategiat Kielteinen tulkintatapa (attribuutiotyyli) Korkea ahdistuneisuus

13 Nuorten osallisuus Nuorten osallisuutta voidaan tarkastella neljän tason välityksellä. 1. Tieto palvelun olemassaolosta, luonteesta ja laadusta osallisuuden lähtökohtana. Tämä tarkoittaa nuorten tietämystä palveluista, niiden saatavuutta ja riittävyyttä. 2. Nuorten osallisuus palvelujen käyttäjänä ja kehittäjänä. 3. Nuoret osana palvelujen suunnittelua. 4. Nuorten oma toiminta hyvinvoinnin tueksi. Gellin ym. 2010: Lasten ja nuorten asema hyvinvointipalveluissa. Teoksessa Demokratiaoppitunti

14 Tuen saaminen Lukion ja ammattiopintojen 1. ja 2. vuoden opiskelijat 20 % ei ole saanut apua koulusta koulunkäynnin ja opiskelun vaikeuksissa (THL: Kouluterveyskysely) Puolet diagnosoiduista korkeakouluopiskelijoista ei ollut saanut erityisjärjestelyjä ylioppilaskirjoituksissa (Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012) Lisätukea opiskelutaitoihin ja opiskeluongelmiin toivoi % Sosiaalinen kyvykkyys yhteydessä lisätuen saamiseen lukioopiskelijoilla silloin, kun tukea vähän saatavilla Toimii puskurina koulu-uupumukselle Eniten tukea tarvitsevat eivät saa sitä (Kinberg & Savolainen 2011)

15 Avun ja tuen hakeminen nuorten näkökulmasta Käsitys ja kokemus tuen saatavuudesta tärkeää. Kannustus ja rohkaisu esimerkiksi ryhmämuotoiseen toimintaan Vertaistuki ei oppimisvaikeuksissa itsestään selvää Havaitseminen, että muilla samankaltaisia kokemuksia Nuoret positiivisina roolimalleina ja tiedonlähteenä myös opettajille. (Korkeamäki 2010.)

16 Hyviä käytäntöjä lukiossa Siirtopalaverit myös lukioon siirryttäessä Opiskelijoiden tuki- ja vertaiskurssit Opiskelija etsii itselleen tukihenkilön opintoihin Yhteistyö erityisopettajan ja aineenopettajan kanssa Esim. matikan tukikurssit Ryhmämuotoinen oppilaanohjaus niille, joilla oma ala on vielä epäselvä

17 Hyviä käytäntöjä ammatillisissa oppilaitoksissa ATTO-aineiden integrointi ammatillisiin aineisiin Hyviä kokemuksia, mutta yhteistyö haastavaa Laajennettu työssäoppiminen Lähtötason huomioiminen opinnoissa Opiskelun tukikurssit Opetussuunnitelman muuttaminen opiskelijoiden kielelle ja tavoitteille Tenttikysymysten piilottaminen, osaamisen osoittaminen tukiopetuksessa, kirjallisen kokeen täydentäminen, lunttilapputentti

18 Tutustu hyviin käytäntöihin OPH: Hyvät käytännöt Arjen arkki Koulutustakuu Esteetön opiskelu korkea-asteella STIVI-suositus

Mikä auttaa selviytymään?

Mikä auttaa selviytymään? Mikä auttaa selviytymään? Johanna Korkeamäki, tutkija, VTM Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, Kuntoutussäätiö johanna.korkeamaki@kuntoutussaatio.fi Tutkimuksen tausta Osana Kuntoutussäätiön Opi

Lisätiedot

Väliinputoamisesta yhdenvertaisuuteen - aikuisten oppimisvaikeudet koulutusjärjestelmän haasteena

Väliinputoamisesta yhdenvertaisuuteen - aikuisten oppimisvaikeudet koulutusjärjestelmän haasteena Väliinputoamisesta yhdenvertaisuuteen - aikuisten oppimisvaikeudet koulutusjärjestelmän haasteena Tutkija, VTM Johanna Korkeamäki, tutkimus ja kehittäminen 15.4.2013 1 on kuntoutuksen tutkija, kehittäjä,

Lisätiedot

Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa

Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa Johanna Korkeamäki, VTM, tutkija, Kuntoutussäätiö 3.2.2014 1 Oppimisvaikeuksien yleisyys eri koulutusasteilla Itseraportoituja vaikeuksia koulunkäynnissä

Lisätiedot

Mikä auttaa selviytymään? Tutkimuksen ja arvioinnin näkökulma

Mikä auttaa selviytymään? Tutkimuksen ja arvioinnin näkökulma Mikä auttaa selviytymään? Tutkimuksen ja arvioinnin näkökulma Johanna Korkeamäki, tutkija, VTM Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, Kuntoutussäätiö johanna.korkeamaki@kuntoutussaatio.fi Esityksen

Lisätiedot

Väliinputoamisesta yhdenvertaisuuteen aikuisten oppimisvaikeudet palvelujärjestelmän haasteena

Väliinputoamisesta yhdenvertaisuuteen aikuisten oppimisvaikeudet palvelujärjestelmän haasteena Väliinputoamisesta yhdenvertaisuuteen aikuisten oppimisvaikeudet palvelujärjestelmän haasteena Tutkija, VTM Johanna Korkeamäki Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 13.4.2011 Työryhmä 6 20.4.2011 1 Esityksen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Väliinputoamisesta yhdenvertaisuuteen - aikuisten oppimisvaikeudet koulutusjärjestelmän haasteena

Väliinputoamisesta yhdenvertaisuuteen - aikuisten oppimisvaikeudet koulutusjärjestelmän haasteena Väliinputoamisesta yhdenvertaisuuteen - aikuisten oppimisvaikeudet koulutusjärjestelmän haasteena Tutkija, VTM Johanna Korkeamäki, johanna.korkeamaki@kuntoutussaatio.fi, tutkimus ja kehittäminen 23.4.2013

Lisätiedot

Nuorten lukivaikeuksien arviointi, ilmeneminen ja tukeminen

Nuorten lukivaikeuksien arviointi, ilmeneminen ja tukeminen Nuorten lukivaikeuksien arviointi, ilmeneminen ja tukeminen 16.9.2010 Helsinki Leila Kairaluoma, Niilo Mäki Instituutti KM, Erityisopettaja, tutkija Motivoimaa-hanke,Jyväskylä Erityisvaikeus Lukivaikeus

Lisätiedot

Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet?

Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet? Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet? Johanna Korkeamäki Tutkija-kehittäjä, VTM 5.3.2015 1 Tervetuloa oppimisen ihmeelliseen maailmaan Oppiminen itsessään on yksi

Lisätiedot

Mitä on suorittamatta jääneiden opintojen taustalla?

Mitä on suorittamatta jääneiden opintojen taustalla? Mitä on suorittamatta jääneiden opintojen taustalla? Johanna Korkeamäki Tutkija, VTM 1.12.2014 1 Opintojen keskeyttäminen Opinnot keskeytti viiden vuoden seurannassa 15 % lukion aloittaneista ja joka neljäs

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion

Lisätiedot

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden

Lisätiedot

Aikuisten oppimisvaikeudet kuntoutuksen haasteena - Kuntoutuksen monimuotoisuus 31.3.2009

Aikuisten oppimisvaikeudet kuntoutuksen haasteena - Kuntoutuksen monimuotoisuus 31.3.2009 Aikuisten oppimisvaikeudet kuntoutuksen haasteena - Kuntoutuksen monimuotoisuus 31.3.2009 Johanna Korkeamäki, tutkija, VTM Kuntoutussäätiö Toimintaympäristöön liittyviä haasteita Aikuisuuden huomioiminen

Lisätiedot

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 1 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-1 WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus Osaamisen

Lisätiedot

Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013

Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013 Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013 THL 5.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki Aiheet Perustietoa Kouluterveyskyselystä Valtakunnalliset tulokset 2013 Tulosten hyödyntäminen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, P-S avi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Miten tukea osaamisen kasvua ja kouluttautumista läpi työuran? Tutkija Johanna Korkeamäki, Kuntoutussäätiö Kuntoutuspäivät 2016

Miten tukea osaamisen kasvua ja kouluttautumista läpi työuran? Tutkija Johanna Korkeamäki, Kuntoutussäätiö Kuntoutuspäivät 2016 Miten tukea osaamisen kasvua ja kouluttautumista läpi työuran? Tutkija Johanna Korkeamäki, Kuntoutussäätiö Kuntoutuspäivät 2016 Osaava työvoima Osaava työvoima kykenee vastaamaan työn muutoksiin ja omaksumaan

Lisätiedot

Osallisuutta edistämällä nuorten arkeen pitävä turvaverkko

Osallisuutta edistämällä nuorten arkeen pitävä turvaverkko Osallisuutta edistämällä nuorten arkeen pitävä turvaverkko Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Pohjois-Suomi Diakonia-ammattikorkeakoulu 11.11.2015 Jos jonkun säikäyttää liian monta kertaa, hän muuttuu näkymättömäksi.

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Ammattiopiston näkökulma Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Mitä tukea nuoret haluavat vanhemmilta ja koululta? En oo tajunnu koskaan peruskoulussa matikkaa. Opettajan

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Mitä nuorten syrjäytymisestä tiedetään?

Mitä nuorten syrjäytymisestä tiedetään? Mitä nuorten syrjäytymisestä tiedetään? Johanna Korkeamäki Tutkija, VTM Kuntoutussäätiö 25.9.2014 1 Mitä nuorten syrjäytymisestä tiedetään? Kiistanalainen, mutta paljon käytetty termi Nuoret eivät usein

Lisätiedot

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Aineisto Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistetty aineisto Vastaajina

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset Kouluterveyskysely 2017 - Vantaan kaupungin tulokset 4. 5.-luokkalaisten tulokset HYVINVOINTI JA YSTÄVÄT Lähes kaikki (90 %) ovat tyytyväisiä elämäänsä, pojat useammin kuin tytöt. Suuri osa (86 %) kokee

Lisätiedot

Koulutuksellisen syrjäytymisen riskija suojaavat tekijät: kognitiivisen ja psykososiaalisen kehityksen vuorovaikutus syntymästä 20 vuoden ikään

Koulutuksellisen syrjäytymisen riskija suojaavat tekijät: kognitiivisen ja psykososiaalisen kehityksen vuorovaikutus syntymästä 20 vuoden ikään Koulutuksellisen syrjäytymisen riskija suojaavat tekijät: kognitiivisen ja psykososiaalisen kehityksen vuorovaikutus syntymästä 20 vuoden ikään Timo Ahonen, Kenneth Eklund, Minna Torppa ja Sami Määttä

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173

Lisätiedot

Hyvinvoiva lapsi kasvaa ja oppii

Hyvinvoiva lapsi kasvaa ja oppii Hyvinvoiva lapsi kasvaa ja oppii Jouni Välijärvi,professori Jyväskylän yliopisto E-mail: Jouni.Valijarvi@jyu.fi LAPE, Toimiva arki hyvinvointia rakentamassa -päätösseminaari Oulu 13.11.2018 Mikä Pisa on?

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013. Analyysin tulokset ja käynnistettävät toimenpiteet

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013. Analyysin tulokset ja käynnistettävät toimenpiteet Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Analyysin tulokset ja käynnistettävät toimenpiteet 17.2.2014 Versio 0.1 Rauni Kemppainen Lapin ammattiopisto Lapin matkailuopisto Lapin Urheiluopisto Lapin oppisopimuskeskus

Lisätiedot

Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä

Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Opinnollinen kuntoutus Aija Lund 2007 Ryhmän teemat: Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet (Jukka Nevala ja Marjukka Peltonen) Tekstinymmärtäminen ja sen

Lisätiedot

Tuen ja ohjauksen tarve ja tarjonta toisen asteen koulutuksessa

Tuen ja ohjauksen tarve ja tarjonta toisen asteen koulutuksessa Tuen ja ohjauksen tarve ja tarjonta toisen asteen koulutuksessa Anna-Maija Niemi, Linda Maria Laaksonen & Markku Jahnukainen (HY) Taidot Työhön -tutkimusseminaari 10.8.2017 Osahanke lyhyesti Työllisyys,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Katariina Lappalainen, erityissuunnittelija, Sivistystoimi Kouluterveyskyselystä

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Erilaiset oppijat viestinnässä ja kielissä - perusasioita ja hyviä käytänteitä. SeAMK Riihilahti

Erilaiset oppijat viestinnässä ja kielissä - perusasioita ja hyviä käytänteitä. SeAMK Riihilahti Erilaiset oppijat viestinnässä ja kielissä - perusasioita ja hyviä käytänteitä Esityksen rakenne Taustaa ja yleistä esteettömyydestä ja erilaisista oppijoista Muutama sana lukivaikeudesta ja hahmottamisen

Lisätiedot

Hitaasti mutta, varmasti?

Hitaasti mutta, varmasti? Hitaasti mutta, varmasti? Saavutettavuuden edistyminen 2000 luvulla Selvityksen luovutustilaisuus 02.02.2012 OPM Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö, OTUS Erilaisten oppijoiden liitto ry www.erilaistenoppijoidenliitto

Lisätiedot

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio Ohjauksen osa-alueet Kasvun ja kehityksen tukeminen Itsetunto Itsetuntemus Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Simo Aho Tavoitteet 1) Kuinka yleistä (eri koulutusaloilla) on toisen asteen tutkintoon tähtäävien opintojen keskeyttäminen? Kuinka

Lisätiedot

Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä

Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä Kärkihankkeen avustusresurssi 21miljoona kolmen vuoden ajan (7 miljoonaa/vuosi) Seuraava haku aukeaa kunnille 23.1-10.3.2017 Antti Blom

Lisätiedot

Kysely oppimisvaikeuksien ja mielenterveyden ongelmista (KOMO) kuntoutuksen arvioinnin tukena

Kysely oppimisvaikeuksien ja mielenterveyden ongelmista (KOMO) kuntoutuksen arvioinnin tukena Kysely oppimisvaikeuksien ja mielenterveyden ongelmista (KOMO) kuntoutuksen arvioinnin tukena Kuntoutuspäivät 2018 Kuntoutussäätiö Pakarituvantie 4-5, Malminkartano, Helsinki Mila Gustavsson-Lilius Terveyspsykologian

Lisätiedot

Kahden tutkinnon kotiväenilta ti

Kahden tutkinnon kotiväenilta ti Kahden tutkinnon kotiväenilta ti 11.10.2016 Kahden tutkinnon opinnot Jyväskylän ammattiopistossa koulutuspäällikkö Taina Roivainen Arjessa sattuu ja tapahtuu opinto-ohjaaja Tarja Nykänen ja Sirpa Puikkonen

Lisätiedot

Anne-Mari Souto, YTT, KM, tutkijatohtori Aineksia nuorten aikuisten koulutukseen , Helsinki. Vähän koulutetut kohderyhmänä

Anne-Mari Souto, YTT, KM, tutkijatohtori Aineksia nuorten aikuisten koulutukseen , Helsinki. Vähän koulutetut kohderyhmänä Anne-Mari Souto, YTT, KM, tutkijatohtori Aineksia nuorten aikuisten koulutukseen 3.9.2013, Helsinki Vähän koulutetut kohderyhmänä Kommentteja edelliseen puheenvuoroon - Ohjauksen merkitystä ei voi olla

Lisätiedot

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Projektipäällikkö Heli Niemi heli.niemi@ely-keskus.fi p. 040-672 2330 Lapin ELY-keskus, Heli Niemi 10.11.2011 1 Esityksen tarkoitus Virittäytymistä yhteiseen työskentelyyn

Lisätiedot

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Yhteiskuntatakuu työryhmän kokous 18.10.2011 18.10.2011 Riikka Puusniekka 1 Kouluterveyskysely 1995 2011 Toteutettu vuosittain, samat kunnat vastausvuorossa aina joka toinen

Lisätiedot

Abien päättökysely. Lukuvuosi

Abien päättökysely. Lukuvuosi Abien päättökysely Lukuvuosi 13-14 Viisiportaisissa kysymyksissä skaala on seuraava; 1 väitteen kanssa täysin eri mieltä 2 väitteen kanssa eri mieltä 3 ei eri mieltä eikä samaa mieltä 4 väitteen kanssa

Lisätiedot

Aikuisiän oppimisvaikeudet ja niiden kohtaaminen

Aikuisiän oppimisvaikeudet ja niiden kohtaaminen Aikuisiän oppimisvaikeudet ja niiden kohtaaminen Jaana Körkkö, kouluttaja, ammatillinen erityisopettaja Satu Tuulasvirta, kouluttaja, ammatillinen erityisopettaja SISÄLTÖ: Aikuisten oppimisvaikeudet (johdanto

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaiset nuoret Eiran aikuislukion peruskoulussa. Yhdessä koulutustakuuseen 27.10.2015 Uudenmaan liitto

Maahanmuuttajataustaiset nuoret Eiran aikuislukion peruskoulussa. Yhdessä koulutustakuuseen 27.10.2015 Uudenmaan liitto Maahanmuuttajataustaiset nuoret Eiran aikuislukion peruskoulussa Yhdessä koulutustakuuseen 27.10.2015 Uudenmaan liitto Peruskoulu osana Eiran aikuislukiota Peruskoulu toimii yleissivistävässä ympäristössä.

Lisätiedot

ERITYISOHJAUS TYÖVOIMAKOULUTUKSESSA?

ERITYISOHJAUS TYÖVOIMAKOULUTUKSESSA? ERITYISOHJAUS TYÖVOIMAKOULUTUKSESSA? Suvi Lehto-Lavikainen 19.4.2011 Työvoimakoulutus koulutusmuotona Ennen Nyt Puhuttiin ammattikursseista Puhutaan tutkinnon tai osatutkinnon Toteutettiin rintamakoulutuksena

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

OPIN POLUT JA PIENTAREET

OPIN POLUT JA PIENTAREET 1 NUORISOBAROMETRI : OPIN POLUT JA PIENTAREET Koulu on tärkeä opintojen paikka, mutta muiden oppimisympäristöjen merkitys kasvaa. Etenkin vaikuttamisen keinoja ja talousosaamista omaksutaan heikosti sekä

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes KOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISIA LINJAUKSIA Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelma 17.6.2011 Koulutus ja tutkimus vuosina 2011 2016, KESU Nuorten

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Oppimisen tunnistaminen ja opintoihin kiinnittyminen. - Kiinnittymismittarin pilottivaiheen tarkastelua Sirpa Törmä/ CC1-projekti/Tay

Oppimisen tunnistaminen ja opintoihin kiinnittyminen. - Kiinnittymismittarin pilottivaiheen tarkastelua Sirpa Törmä/ CC1-projekti/Tay Oppimisen tunnistaminen ja opintoihin kiinnittyminen - Kiinnittymismittarin pilottivaiheen tarkastelua Sirpa Törmä/ CC1-projekti/Tay Kiinnittymismittari Tutkimusperustainen kysely oppimisen ja toimintakäytäntöjen

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Hiljattain julkaistu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kouluterveyskysely 2009 kertoo aiempaa uupuneemmista nuorista. Lukiolaiset kärsivät niin päivittäisestä väsymyksestä

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA Vesa Saarikoski Yhdessä kohti uutta Jyväskylän koulutuskuntayhtymän perehdytys- ja talousarvioseminaari 5.10.2017 Valtion talousarvioesitys

Lisätiedot

OPS-seminaari: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi. Hanna Laitinen, yliopistonopettaja Psykologian laitos

OPS-seminaari: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi. Hanna Laitinen, yliopistonopettaja Psykologian laitos OPS-seminaari: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi Hanna Laitinen, yliopistonopettaja Psykologian laitos Jyväskylän yliopiston linjaukset opetussuunnitelmiin ja opetusohjelmiin lukuvuosille 2017-2020

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua Ammattiopisto Luovi Erityisen monipuolista opiskelua HAAPAVESI 6.9.2013 Oppimisvaikeudet Oppimisvaikeuksilla tarkoitetaan sitä, että oppijalla on vaikeuksia saavuttaa opiskelun tavoitteet, tai tavoitteiden

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

Kielten oppimisen vaikeuksien ja lukivaikeuksien yhteydet

Kielten oppimisen vaikeuksien ja lukivaikeuksien yhteydet Kielten oppimisen vaikeuksien ja lukivaikeuksien yhteydet Leena Holopainen Professori Joensuun yliopisto Mitä ovat lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet (= lukivaikeudet, dysleksia)? Dysleksia on yksi

Lisätiedot

LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT

LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT Perusopetuksen matematiikan oppimistulokset 9. vuosiluokalla 2015 Arvioinnin tulokset Oppilaiden keskimääräinen ratkaisuosuus oli 43 % arviointitehtävien kokonaispistemäärästä

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen Minna Tainio, sosionomi AMK, projektisuunnittelija Juho Lempinen, yhteisöpedagogi AMK, projektisuunnittelija, seikkailuohjaaja Seikkailukasvatus

Lisätiedot

Emmi Klink Mainingin koulu

Emmi Klink Mainingin koulu Oppilaanohjaajana peruskoulussa ja monikulttuuristen nuorten ohjaus Emmi Klink Mainingin koulu 22.11.2018 OPPILAANOHJAUS PERUSKOULUSSA Oppilaanohjaaja työskentelee peruskoulussa vuosityöajassa n. 32 tuntia

Lisätiedot

Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria. ja käytäntö

Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria. ja käytäntö Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria Mikä? Miksi? Miten kehitetty? Miten otettu vastaan? Mitä seuraavaksi? ja käytäntö Ryhmäilmiö pähkinänkuoressa Yksinkertainen työkalupakki nuorten ryhmien ohjaamiseen

Lisätiedot

Erilaisen oppijan ohjaaminen

Erilaisen oppijan ohjaaminen Tutkimuspäällikkö Anna-Liisa Lämsä Ammattiopisto Luovi Näkökulmiani koulutukseen Opetus Opiskelijahuolto Opetuksen hallinto Tutkimus ja kehittämistyö Työskentely eri rooleissa, eri koulutusasteilla Koulumaailman

Lisätiedot

Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa

Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa Taina Juurakko Paavola Tutkijayliopettaja, dosentti Hämeen ammattikorkeakoulu Ammatillisen osaamisen tutkimusyksikkö Opiskelijat, korkeakoulut ja työelämä korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Kielelliset vaikeudet ja niiden. Irma Kakkuri, lehtori Erityispedagogiikka, Jy

Kielelliset vaikeudet ja niiden. Irma Kakkuri, lehtori Erityispedagogiikka, Jy Kielelliset vaikeudet ja niiden kohtaaminen lukiossa Irma Kakkuri, lehtori Erityispedagogiikka, Jy Mitä lukemis ja kirjoittamisvaikeudella tarkoitetaan? Erillinen, merkittävä lukutaidon kehittymisen puute,

Lisätiedot

Suomen opinto-ohjaajat ry:n asiantuntijalausunto

Suomen opinto-ohjaajat ry:n asiantuntijalausunto Suomen opinto-ohjaajat ry:n asiantuntijalausunto 15.5.2018 1)Nykyistä henkilökohtaisempaa opinto-ohjausta 2)Oma opintosuunnitelma kaikille 3)Velvoite ohjata lukion päättäneitä nuoria Asia 1 Nykyistä henkilökohtaisempaa

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008 Elise Virnes AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET Madaltaa siirtymiskynnystä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

Minäpystyvyys ja oppimisvaikeusinterventiot

Minäpystyvyys ja oppimisvaikeusinterventiot Minäpystyvyys ja oppimisvaikeusinterventiot Mikko Aro, prof. Kasvatustieteiden laitos / Erityispedagogiikka, Jyväskylän yliopisto Tuija Aro, tutkija, dos. Niilo Mäki Instituutti Tutkitut oppimisvaikeuksien

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

aikuisten perusasteen

aikuisten perusasteen Oulun aikuislukion aikuisten perusasteen ja lukio-opinnot vankilaopetuksessa apulaisrehtori Päivikki Halla-aho 8.5.2012 Aikuislukion vankilaopetuksesta Koulu käynnistyi Oulun vankilassa v.1978 Videovälitteistä

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö. Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö. Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mikä on kokonaiskuva nuorten tupakkatuotteiden käytöstä? Savukkeiden,

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Miksi Vieraskielisiä on lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa ja kielitaitoon liittyvissä

Lisätiedot

Oppijan tukeminen moniammatillisesti

Oppijan tukeminen moniammatillisesti Oppijan tukeminen moniammatillisesti RATKAISUKESKEINEN AJATTELU- JA TYÖTAPA Maanläheinen ja myönteinen tapa kohdata erilaisia inhimillisen elämän pulmatilanteita. Innostaa kehittämään luovia ratkaisuja

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

Oppilaitoksestani oli helppo saada tietoa! Oppilaitoksen antama ennakkotieto oli riittävää ja todellisuutta vastaavaa!

Oppilaitoksestani oli helppo saada tietoa! Oppilaitoksen antama ennakkotieto oli riittävää ja todellisuutta vastaavaa! Oppilaitoksestani oli helppo saada tietoa! 2 2 1 1 Eri Eos Samaa Oppilaitoksen antama ennakkotieto oli riittävää ja todellisuutta vastaavaa! 2 2 1 1 Eri Eos Samaa Kurssiopas sisältää riittävästi tietoa

Lisätiedot

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita?

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Katsaus lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaan Reija Paananen, FT, Erikoistutkija, THL 3.10.2014 1 Yksilö kasvaa osana yhteisöjä, syrjäytymisen tai pärjäämisen

Lisätiedot

Ongelmallisesti pelaavan nuoren auttaminen

Ongelmallisesti pelaavan nuoren auttaminen Ongelmallisesti pelaavan nuoren auttaminen Lahti 9.4.2014 11.4.2014 Minna Kesänen 1 Rahapelaaminen ja digitaalinen pelaaminen Rahapelaaminen viittaa kaikkeen sellaiseen pelaamiseen, jossa voitto tai tappio

Lisätiedot

Lasten ja Nuorten ohjelma

Lasten ja Nuorten ohjelma Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten

Lisätiedot

OPINTO-OHJAUS LUKISETELI TUKISETELI

OPINTO-OHJAUS LUKISETELI TUKISETELI OPINTO-OHJAUS LUKISETELI TUKISETELI ESITYKSEN SISÄLTÖ Tässä esityksessä esitetään, miten oppimista voidaan tukea lukivaikeuden osalta. 1.Mistä on kysymys? 2.Miten haetaan? 3.Miten käytetään? 4.Mitä hyvää,

Lisätiedot

Lukio on joku kummallinen elämältä puhdistettu alue Etnografisia havaintoja tuen tarpeesta, tuesta ja ohjauksen käytännöistä lukiokoulutuksessa

Lukio on joku kummallinen elämältä puhdistettu alue Etnografisia havaintoja tuen tarpeesta, tuesta ja ohjauksen käytännöistä lukiokoulutuksessa Lukio on joku kummallinen elämältä puhdistettu alue Etnografisia havaintoja tuen tarpeesta, tuesta ja ohjauksen käytännöistä lukiokoulutuksessa Kasvatustieteen päivät 2017 Linda Maria Laaksonen & Anna-Maija

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE

KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE luokka-asteille 1-6 Oppilaan nimi: Luokka: Koulun yhteystiedot: Osoite Puhelin Luokanopettaja/luokanvalvoja: Nimi: Puhelin: Sähköposti: Kuinka kauan olet

Lisätiedot