MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOU- LUYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUO- SILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOU- LUYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUO- SILLE 2004-2006"

Transkriptio

1 MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOU- LUYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUO- SILLE Mikkelin ammattikorkeakoulu ja Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain (351/2002) 8 :n 2 momentin nojalla sopineet ammattikorkeakoululle asetettavista tavoitteista seuraavaa. 1. Tulosanalyysi Ammattikorkeakoulun tekemä tulosanalyysi toiminnastaan vuonna 2002 on liitteenä Yhteiset tavoitteet Ammattikorkeakoulut ja yliopistot muodostavat yhdessä korkeakoululaitoksen. Korkeakoululaitoksen toimivuutta parannetaan selkeyttämällä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen työnjakoa ja yhteistyön menetelmiä. Tavoitteena on opiskelijoiden ja työelämän kannalta läpinäkyvä ja ymmärrettävä järjestelmä, jonka molempia osia kehitetään tasavertaisina niiden omien vahvuuksien pohjalta. Korkeakoulujärjestelmää kehitetään kansainvälisesti kilpailukykyisenä ja samalla alueellisiin tarpeisiin joustavasti vastaavana kokonaisuutena. Ammattikorkeakoulujen kehittämisessä asetetaan tavoitteeksi ammattikorkeakouluverkon toimintakyvyn tehostaminen, koulutuksen laatutason kohottaminen ja alueellisen vaikuttavuuden parantaminen. Ammattikorkeakoulut vahvistavat yhteyksiään alueensa elinkeino- ja muuhun työelämään sekä korkeakouluihin ja muihin oppilaitoksiin. Kirjastojen toimintaedellytyksiä ja tietoverkkojen käyttöä vahvistetaan. Opetusministeriö tukee kirjastopalvelujen ja FUNETverkon käyttöä ja kehittämistä keskitetyllä rahoituksella. Ammattikorkeakoulujen tutkintojen tavoitteissa korostuvat työelämän osaamis- ja kehittämisvaatimukset. Ammattikorkeakoulujen opetuksen laatutason kohottamista jatketaan edelleen. Huolehditaan riittävän monipuolisesta opintojen ja harjoittelun järjestämisestä opiskelijoille. Yksilöllisiin opintosuunnitelmiin, hyväksilukemiskäytäntöihin ja läpäisyyn kiinnitetään erityistä huomiota. Kehittämisen painopisteiksi asetetaan ohjaus- ja neuvontapalvelut, työharjoittelu ja virtuaaliopetus. Ammattikorkeakoulujen roolia alueellisessa innovaatiojärjestelmässä vahvistetaan. Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystyötä tehostetaan niin, että se palvelee aluetta ja sen työelämää sekä opetusta. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot toteuttavat yhteisesti laatimiaan alueellisia strategioita tavoitteena myönteinen aluekehitys sekä toiminnassa kehittyvä yhteistyö ja työnjako sekä verkottuminen alueen muiden toimijoiden kanssa. Ammattikorkeakoulun alueellisen roolin vahvistamisessa korostuu panostaminen aikuiskoulutustarjonnan, tutkimus- ja kehitystyön sekä muun palvelutoiminnan kehittämiseen. Ammattikorkeakoulut vahvistavat toimintansa kansainvälistämistä ja osallistuvat aktiivisesti eurooppalaisen ja kansainvälisen korkeakouluyhteisön kehittämiseen. Ammattikorkeakoulujen kansainvälistymisellä vastataan työelämän sisällöllisiin osaamisvaatimuksiin. Tavoitteeksi asetetaan, että vuosittain 8000 ammattikorkeakouluopiskelijaa opiskelee osan tutkinnostaan ulkomailla. Pitkällä aikavälillä tavoitteena on vaihdon vastavuoroisuus. Ammattikorkeakoulujen ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrää nostetaan ja heille tarjottavaa vieraskielistä opetusta kehitetään. Kaikki ammattikorkeakoulut osallistuvat seuraaviin koko ammattikoulujärjestelmää koskeviin

2 2 yhteisiin verkostomaisiin hankkeisiin: 1. Harjoittelun kehittäminen, 2. Itä- ja Kaakkois-Aasian yhteistyöverkosto, 3. Opinnäytetöiden kehittäminen ja valtakunnallinen opinnäytetyökilpailu, 4.Opinto-ohjauksen kehittäminen, 5. Ura- ja rekrytointipalveluiden kehittäminen sekä 6. Virtuaaliammattikorkeakoulun kehittäminen. 3. Ammattikorkeakoulun tehtävä Toiminta-ajatus ja perustehtävä Mikkelin ammattikorkeakoulu tuottaa korkeinta ammatillista osaamista yksilöille, työelämälle ja yhteiskunnalle. Ammattikorkeakoulu toimii läheisessä yhteistyössä työelämän ja muiden koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden kanssa. Mikkelin monialainen ammattikorkeakoulu antaa korkealaatuista opetusta ja harjoittaa työelämän tarvitsemaa tutkimus-, kehitys- ja palvelutoimintaa. Toiminnallaan ammattikorkeakoulu edistää kestävään kehitykseen perustuvaa innovatiivisuutta, yrittäjyyttä, kansainvälisyyttä, hyvinvointia ja kulttuuria erityisesti Etelä-Savon maakunnassa. Strategia ja kehittämistavoitteet Mikkelin ammattikorkeakoulun strategiana on toiminnan laadun parantaminen. Ammatillisia erikoistumisopintoja toteutetaan kaikilla koulutusaloilla. Tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä täydennyskoulutus- ja palvelutoimintaa lisätään noin kaksinkertaiseksi vuodesta 2001 vuoteen Tutkimus- ja kehitystoiminnassa keskitytään maakunnan kannalta tärkeimmille alueille, erityisesti osaamiskeskus-, aluekeskus- ja seutuohjelmissa mainituille painopistealueille. Täydennyskoulutus- ja palvelutoiminnassa toimitaan alueen työelämän tarpeiden mukaan. Kaikessa koulutustoiminnassa, jokaisessa koulutusohjelmassa, tutkimus- ja kehitystoiminnassa sekä täydennyskoulutus- ja palvelutoiminnassa pyritään kokonaistaloudellisesti kannattavaan toimintaan. Hallinnon suhteellista määrää ja kustannusosuutta ei kasvateta nykytasosta. MIKPOLI on ammattikorkeakoulun suurin yksittäinen investointikohde. Siitä kehitetään moderni ympäristö informaatio- ja mediatekniikan sovellusten oppimiselle, tutkimus- ja kehitystyölle sekä yritystoiminnalle. Painopisteet ja profiloitumisalueet Mikkelin ammattikorkeakoulu on erityisesti Etelä-Savon maakunnan ammatillisen korkeakoulutuksen monialainen oppimis- ja kehittämiskeskus. Ammattikorkeakoulu tekee aktiivista yhteistyötä alueella toimivien toisen asteen oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kanssa. Mikkelin ammattikorkeakoulu on alueellinen, valtakunnallinen ja kansainvälinen toimija, joka profiloituu työelämälähtöisesti: - yritystoiminnan kehittäjäksi, - ympäristöosaajaksi, - hyvinvoinnin ja kulttuurin edistäjäksi, - kansainvälisyyden edistäjäksi, - tietoteknologian osaajaksi ja soveltajaksi. Profiloitumisalueet koskettavat kaikkia ammattikorkeakoulun toimintoja ja ne otetaan huomioon kaikilla koulutusaloilla ja yhteisissä toiminnoissa.

3 3 4. Rakenteellinen kehittäminen Organisaatio ja ylläpitojärjestelmä Mikkelin ammattikorkeakoulun ylläpitäjänä toimii maakunnallinen Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä. Ylläpitojärjestelmään ei ole suunnitteilla muutoksia sopimuskaudella. Ammattikorkeakoulun organisaatiossa toimintoja on koottu vuoden 2003 alusta lukien suuremmiksi toimintakokonaisuuksiksi, tulosalueiksi. Toimipisteverkosto Ammattikorkeakoulun toimipisteverkkoa tiivistetään. Mikkelissä vuoden 2005 syksyyn mennessä toimivat samalla kampusalueella tekniikan ja liikenteen koulutus sekä alueelle siirtyvät yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon sekä luonnontieteiden, matkailun, ravitsemis- ja talousalojen koulutus. Savonlinnassa kaikki koulutusalat keskitetään vuoteen 2006 mennessä samalle kampukselle. Ammattikorkeakoulu kokoaa toimintaansa suuremmiksi osaamiskeskittymiksi. Vanhasta kasarmialueesta Mikkelissä kehitetään pääkampusalue. Yritys- ja työelämäpalveluja kehitetään yhtenä kokonaisuutena ja pääosa palveluista toteutetaan ja toiminta koordinoidaan kahdessa yksikössä. Laboratorio- ja studiopalvelut organisoidaan koulutusta, tutkimusta ja yrityksiä palvelevaksi kokonaisuudeksi. Sopimuskauden keskeisenä tavoitteena on saada turkvatuksi YTI-tutkimuskeskuksen perusrahoitus. Työnjako muiden ammattikorkeakoulujen kesken Työnjakoa muiden ammattikorkeakoulujen kesken tarkastellaan erityisesti muiden Itä-Suomen ammattikorkeakoulujen kanssa. Työnjakoa kehitetään alkuvaiheessa vieraskielisessä koulutuksessa sekä erikoistumisopinnoissa ja jatkotutkintokoulutuksessa. Kansainvälisen kesälukukauden opetuksessa laajennetaan tarjontaa Mikkelin ammattikorkeakoulun ulkopuolelle. Tekniikan alalla tehdään yhteistyötä Pohjois-Savon ja Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulujen kanssa prosessiteollisuuden kunnossapitoon liittyvässä aikuiskoulutuksessa. Valtakunnallisten koulutusohjelmien osalta tarkastellaan koulutuksen järjestämistä muiden vastaavia koulutusohjelmia tarjoavien ammattikorkeakoulujen kanssa. Yhteistyö ja verkottuminen muiden ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kesken, vetovastuut näissä verkostoissa Tärkeimmät yhteistyöverkostot ovat Itä-Suomen ammattikorkeakoulujen, Mikkelin yliopistokeskuksen sekä Etelä-Savon alueella toimivien korkeakoulujen kanssa muodostetut verkostot: - Itä-Suomen ammattikorkeakoulujen verkosto keskittyy yhteistyöhön eri ammattikorkeakoulujen välillä, vetovastuu vuorottelee, - sosiaali- ja terveysalan jatkotutkintokokeiluhankkeet, yhteistyö Pohjois-Savon ja Pohjois- Karjalan ammattikorkeakoulujen kanssa, - Mikkelin yliopistokeskus keskittyy aluestrategiassa määritellyille alueille, koordinointivastuu Helsingin yliopistolla, - yhteistyö Joensuun yliopiston kanssa mm. matkailun osaamiskeskuksessa ja muilla aluestrategiassa määritellyillä alueilla, - yhteistyö Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Kuopion yliopiston kanssa keskittyy tutkimuksen lisäämiseen Etelä-Savossa, koordinointivastuu Mikkelin ammattikorkeakoululla, - Helsingin kauppakorkeakoulun kanssa tehdään yhteistyötä yliopistokeskuksen puitteissa, mutta lisäksi Venäjän kaupan palvelukeskuksessa, koordinointivastuu Mikkelin ammattikorkeakoululla.

4 4 - Myös Savonlinnassa ja Pieksämäellä selvitetään voidaanko toiminnot koota suuremmiksi kokonaisuuksiksi ottaen huomioon myös Joensuun yliopiston ja Diakoniaammattikorkeakoulun toiminta. - Paikallista yhteistyötä lisätään Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä korkeakouluyksiköiden sekä toisen asteen kanssa. Yhteistyömahdollisuuksia tarkastellaan kaikilla toimintapaikkakunnilla mm. nuorten koulutuksessa, tutkimus- ja kehitystyössä, täydennyskoulutuksessa, yrittäjyysopinnoissa, esihautomotoiminnassa ja kesäkauden opetuksessa. Koulutustarjonnan ja voimavarojen tai toiminnan painopisteiden merkittävä uudelleen kohdentaminen Ammattikorkeakoulu kohdentaa voimavarojaan erityisesti Mikkelin kampusalueelle rakennettavaan informaatio- ja mediatekniikan tutkimus-, koulutus- ja yrityskeskukseen MIKPOLIin. MIKPOLIn myötä useiden koulutusalojen opetus pystytään integroimaan aiempaa paremmin tutkimukseen ja yritystoimintaan. Ammattikorkeakoulun eri toimintamuotoja (koulutus, tutkimus ja palvelutoiminta) kootaan pienemmistä osaamiskokonaisuuksista suuremmiksi ja synergisesti tehokkaammiksi kokonaisuuksiksi. 5. Koulutustarjonta vuosina a) Nuorten koulutuksen tarjonta Koulutusala Aloituspaikat Aloituspaikat Aloituspaikat Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala YHTEENSÄ Ammattikorkeakoulu voi vuosittain kokonaisaloituspaikkamäärän puitteissa yhden/kahden aloitusryhmän verran poiketa yllä olevasta aloituspaikkojen koulutusalakohtaisesta jaosta. Isommista muutoksista sovitaan tarvittaessa vuosittaisissa lisäpöytäkirjoissa. Ammattikorkeakoulu asettaa seuraavat tavoitteet sopimuskaudelle: 1) 50 opiskelijaa aloittaa vuosittain tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen. 2) Ammatillista tietä tulevien opiskelijoiden osuus opiskelupaikan vastaanottaneista on 35 %. b) Aikuiskoulutuksen tarjonta Ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen, ammatillisten erikoistumisopintojen ja jatkotutkinto-opiskelijoiden yhteenlaskettu keskimääräinen vuotuinen opiskelijamäärä on sopimuskaudella kunakin vuonna enintään 720, josta 200 sosiaali- ja terveysalalla. Opetusministeriö tekee ammattikorkeakoulun jatkotutkinnon kokeilun aloituspaikoista päätök-

5 sen erikseen. 5 Avoimen ammattikorkeakoulun toiminnassa tavoitteena on lisätä muiden kuin omien opiskelijoiden suorittamien opintoviikkojen määrää siten, että vuonna 2004 niitä on 400, seuraavana vuonna 500 ja vuonna 2006 niitä on 500 opintoviikkoa. 6. Kehittämistavoitteet a) Opetuksen kehittäminen Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisnäkemys perustuu elinikäiseen oppimiseen, opiskelijan vastuuseen omasta oppimisestaan, kriittiseen, ymmärtävään ja syvälliseen asioiden omaksumiseen ja taitoon käyttää oppimaansa työelämän eri tilanteissa. Oppimisympäristö tukee kunkin alan ammattitaitovaatimusten mukaisen osaamisen omaksumista. Opettaja tukee opiskelijan itseohjautuvuuden ja yhteistoiminnallisuuden kehittymistä. Pedagoginen strategia tarkistetaan vuoden 2003 aikana. Strategiatyössä painotetaan erityisesti: - uudistuvia ja joustavia koulutusrakenteita, - opetussuunnitelmien työelämävastaavuutta ja työelämän kehityksen ennakointia, - opettajien valmiuksia aktivoivien opetusmenetelmien käytössä ja ohjaustaidon kehittämistä, - opintojen ohjausprosessia, - tutkimuksen ja opetuksen yhteensovittamista, - tieto- ja viestintätekniikan käyttöä opetuksessa, - avoimien oppimisympäristöjen hyödyntämistä erityisesti aikuiskoulutuksessa, - kaikkia koulutusohjelmia yhdistäviä teemoja: kansainvälisyys ja yrittäjyys, - monialaisuutta ja verkostoitumista muiden oppilaitosten kanssa. Ammattikorkeakoulu tarjoaa kaikille opiskelijoilleen mahdollisuuden sisällyttää tutkintoonsa virtuaaliammattikorkeakouluportaalin kautta suoritettavia opintoja. b) Alueellinen kehittäminen, työelämäyhteistyö sekä tutkimus- ja kehitystyö Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän hallituksen hyväksymän aluekehitysvaikuttavuuden ohjelman mukaisesti aluekehityksen edistämiseksi toimitaan viidellä osa-alueella, joita ovat: 1) Toimintakulttuurin tunnetuksi tekeminen ja osallistuminen alueelliseen kehittämiseen, 2) Koulutuksen vastaaminen alueellisiin tarpeisiin, 3) Tutkimus- ja kehitystoiminta alueellisen kehittämisen edistäjänä, 4) Täydennyskoulutus- ja palvelutoiminnan vastaaminen alueellisen kehityksen tarpeisiin ja 5) Toiminnan sisäinen kehittäminen. Mikkelin ammattikorkeakoululla on laaja kansainvälinen yhteistyöverkosto. Nyt toimintaa priorisoidaan maantieteellisesti. Toiminnallisesti verkostoa laajennetaan aluekehityksen sekä T&K-työn tarpeisiin. Työelämäpalveluiden yhtenäisyyttä ja toimintaa paranannetaan organisaation sisällä. Palvelutoimintaa kehitetään varsinkin tekniikan alalla. Tavoitteena on edelleen kasvattaa T&K-toimintaa ammattikorkeakoulussa siten että vuonna 2006 sen osuus on yli 20 % tuloista. Toiminta on keskittynyt suurimmalta osin YTI-tutkimuskeskukseen, mutta jatkossa T&K-toimintaa tehdään aiempaa enemmän koulutusyksiköiden yhteydessä mm. hyvinvointialalla. YTI-tutkimuskeskuksen toiminnan kärki kohdistetaan valituille aloille, joissa tavoitteena on päästä valtakunnallisen rahoituksen ja EU-rahoituksen (tutkimuksen puiteohjelmat) piiriin. Erityisesti kehitetään materiaalitekniikan tutkimusta.

6 c) Kansainvälistäminen 6 Toiminta-ajatus Mikkelin ammattikorkeakoulun kansainvälinen toiminta edistää opiskelijoiden ja henkilöstön ammatillisia ja sosiaalisia valmiuksia menestyä kansainvälistyneessä yhteiskunnassa ja työelämässä sekä vahvistaa Etelä-Savon yritysten ja yhteisöjen kilpailukykyä ja toimintaympäristön kansainvälistymistä. Keskeiset kehittämiskohteet ja tavoitteet ovat: 1. Ammattikorkeakouluyhteisön kansainvälistyminen Kansainvälisyys on luonnollinen osa Mikkelin ammattikorkeakoulun toimintaa. Kansainvälistymisen mahdollisuuksia on oppimisympäristössä tarjolla jokaiselle, myös niille joilla ei ole mahdollisuutta lähteä kansainvälistymään ulkomaille. 2. Vieraskielinen koulutus Mikkelin ammattikorkeakoulussa on kolme vieraskielistä tai vieraskielisille tarkoitettua tutkintoon johtavaa koulutusohjelmaa, yksi aikuiskoulutusohjelma ja kansainvälinen kesälukukausi. Kaikissa koulutusohjelmissa tarjotaan ainakin yksi vieraskielinen opintojakso. Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä on yli 4,5 % opiskelijamäärästä. Ulkomaisten opiskelijoiden sijoittumista Etelä-Savoon pyritään lisäämään. 3. Kansainvälinen projektitoiminta Kansainvälinen tutkimus- ja tuotekehitystoiminta keskitetään T&K-strategian mukaisille kärkiosaamisalueille. Vuosittaisena tavoitteena on käynnistää vähintään kaksi kansainvälistä T&K-projektia, tarvittaessa yhteistyössä kotimaisten yliopistojen tai tutkimuslaitosten kanssa. Yrityspalvelu- ja koulutusprojektien määrä pidetään vähintään nykytasolla. 4. Yhteistyökorkeakoulusuhteet Tavoitteena on kansainvälisen yhteistyöverkoston tiivistäminen sekä valittujen korkeakoulujen kanssa tehtävän yhteistyön syveneminen ja monipuolistuminen nykyisestä tasosta. Erityisesti keskitytään EU-maiden, Pohjoismaiden, Luoteis-Venäjän sekä EU:n uusien jäsenmaiden korkeakoulujen kanssa tehtävään yhteistyöhön. 5. Liikkuvuus Opiskelijoiden ja henkilöstön kansainvälisen liikkuvuuden tavoitteena on opiskelijoiden, ammattikorkeakoulun ja sen henkilöstön sekä Etelä-Savon ja koko suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistyminen. Vaihtojen, erityisesti lähtevien opiskelijoiden ja opettajien vaihtojen määrä ulkomaille kasvaa 10 % vuodessa. 6. Yritysten ja yhteisöjen kansainvälisyyden edistäminen Mikkelin ammattikorkeakoulu edistää toiminnallaan vientitoimintaa Etelä-Savon alueen yrityksissä sekä siirtää osaamista ja teknologiaa Etelä-Savoon myös ulkomailta. Mikkelin ammattikorkeakoulussa kehitetään kansainvälistä osaamista, jolla on tarvetta alueen yrityksissä ja yhteisöissä sekä muussa toimintaympäristössä. Tavoitteena on lisäksi luoda kansainvälisen toiminnan erityisosaamista ja kansainvälisiä verkostoja alueen työelämän ulottuville. Tavoitteena on, että vuosittain ulkomaille yli 3 kuukauden opiskelija- tai harjoittelijavaihtoon lähtevien opiskelijoiden määrä on 15 % nuorten koulutuksen aloituspaikkojen kokonaismäärästä. Ulkomailta Suomeen yli 3 kuukauden opiskelija- ja harjoittelijavaihtoon tulevien opiskelijoiden määrä on 14 % nuorten koulutuksen aloituspaikkojen kokonaismäärästä. d) Henkilöstön kehittäminen

7 Toiminta-ajatus Mikkelin ammattikorkeakoulu on oppiva organisaatio, jossa työympäristöä ja osaamista kehitetään henkilöstön työkyvyn, ammattitaidon ja korkean motivaation ylläpitämiseksi. Päätoimintamuodot: - toiminnan kehittäminen Mikkelin ammattikorkeakoulun arvojen (sivistys, kumppanuus, ihmisläheisyys, laadukkuus, luovuus) suuntaisesti, - oppivan organisaation periaatteiden, toimintamallin ja työkalujen omaksuminen,. - kannustavien palkkausjärjestelmien kehittäminen, - pedagogisen strategian mukainen henkilöstön koulutus (verkkopedagogiikka, työelämätuntemus, tutkimusosaaminen, projektikoulutus, moniammatillisuuden hyödyntäminen), - tukipalveluhenkilöstön ammatillisen osaamisen kehittäminen, - työilmapiirin parantaminen henkilöstön ilmapiirikyselyn tulosten pohjalta, - sisäinen benchmarking ohjelma, - koulutustason kohottaminen tukemalla henkilöstön jatkokoulututusta, - johtamiskulttuurin kehittäminen itseohjautuvuutta tukevaksi. Henkilöstön kehittämisohjelma uudistetaan vuosien aikana. Opettajien tavoiteltu koulutusrakenne sopimuskauden lopussa on: 1) yliopettajat: lisensiaatti tai tohtori 90 %, 2) lehtorit: ylempi korkeakoulututkinto, lisensiaatti tai tohtori 95 %. 7. Voimavarat a) perusrahoitus ja hankerahoitus Edellyttäen, että ammattikorkeakoulun ylläpitäjä myöntää ammattikorkeakoulun käyttömenoihin vuosina ammattikorkeakoulun yksikköhinnan ja opiskelijamäärän tuloa vastaavan euromäärän, opetusministeriö myöntää ammattikorkeakoululle hankerahoitusta seuraavasti: Euroa Tukiohjelmaan yhteensä Opetushenkilöstön koulutus - Kansainvälistäminen - Kirjasto- ja tietopalvelut - Tietoverkkojen ja verkko-opiskeluympäristöjen kehittäminen - Ura- ja rekrytointipalvelut Tutkimus- ja kehitystyöhön Osallistumiseen sisällöntuotantorenkaisiin osana valtakunnallista virtuaaliammattikorkeakoulua Harjoittelun tukemiseen Yhteishaun toteuttamiseen Ammattikorkeakoulujen yhteiset hankkeet

8 - Kansainvälistymisen valmennus ja motivointi Aluekehityshankkeet - Materiaalitekniikan yritystoiminnan kehittäminen Matkailualan tiedonhankintaresurssien kehittäminen opetuksen tueksi Hankerahoitus yhteensä Valtionavustusten enimmäismäärät edellä oleviin hankkeisiin ovat seuraavat: - tukiohjelma ja harjoittelu enintään 80 % hankkeen kokonaiskustannuksista, - muut hankkeet enintään 60 % hankkeen kokonaiskustannuksista. b) Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen tukirahoitus Opetusministeriö myöntää vuonna 2004 ammattikorkeakoululle euroa avoimen ammattikorkeakoulu-opetuksen järjestämiseen. c) Tuloksellisuusrahoitus Opetusministeriö varautuu myöntämään arvioinnissa parhaiten menestyneille ammattikorkeakouluille tuloksellisuusrahaa vuosina yleisten tuloksellisuuskriteereiden perusteella vuosittain yhteensä euroa, koulutuksen laatuyksikkökriteerien perusteella vuonna 2005 yhteensä euroa sekä aluekehitysvaikutusten huippuyksikkökriteerien perusteella vuonna 2006 yhteensä euroa. d) Ulkopuolinen rahoitus Mikkelin ammattikorkeakoulu asettaa tavoitteeksi, että sen käyttötalouden tuloista 25% tulee muusta kuin edellä tarkoitetusta perusrahoituksesta ja muusta opetusministeriöltä tulevasta rahoituksesta. Tavoitteena on myös, että tutkimus- ja kehitystyöhön tulevan ulkopuolisen rahoituksen osuus käyttötalouden tuloista kasvaa sopimuskaudella 20%:iin. Ammattikorkeakoulun alustava suunnitelma vuonna 2004 alkavista EU-rakennerahasto- hankkeista on liitteessä Seuranta ja raportointi Tässä sopimuksessa asetettujen tavoitteiden ja sopimuksen muuta toteutumista arvioidaan vuosittain tavoiteneuvottelujen yhteydessä. Ammattikorkeakoulu sitoutuu AMKOTA- tietojärjestelmän kehittämiseen ja opiskelijapalautejärjestelmä OPALA:n käyttöön. Valtioneuvosto hyväksyy koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman vuosille tämän sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Mikäli kehittämissuunnitelma aiheuttaa tarpeita muuttaa tätä sopimusta niin tarpeellisista muutoksista sopimukseen sovitaan ensimmäisessä lisäpöytäkirjassa.

9 Mikäli kaikkien ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen kokonaismäärä, aikuiskoulutuksen vuotuinen opiskelijamäärä tai opettajankoulutuksen aloituspaikkojen kokonaismäärä muuttuu valtion talousarviossa sopimuskaudella, muutoksista sovitaan tarvittaessa vuosittaisissa lisäpöytäkirjoissa. Hankerahoituksen myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että eduskunta myöntää tarvittavat määrärahat. Opetusministeriö päättää määrärahojen myöntämisestä erikseen. Sopimuksen voimaantulon edellytyksenä on myös, että Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä myöntää ammattikorkeakoululle edellä sovitut määrärahat. Euroopan unionin rakennerahasto-ohjelmien rahoituksesta päätetään erikseen. Hankkeet toteutetaan ammattikorkeakoulun toimiluvan ja opetusministeriön koulutusohjelmien vahvistamisesta tekemän päätöksen rajoissa. 9 Helsingissä 17 päivänä syyskuuta 2003 Opetusministeriö Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä Arvo Jäppinen Ylijohtaja Martti Hahtola Hallituksen puheenjohtaja Mikkelin ammattikorkeakoulu Juha Arhinmäki Johtaja Erkki Karppanen Rehtori LIITTEET 1. Ammattikorkeakoulun tulosanalyysi vuoden 2002 toiminnasta 2. Vuonna 2004 alkaviksi suunnitellut EU-rakennerahastohankkeet 3. Lisäpöytäkirja vuodelle 2005

HELSINGIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HELSINGIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

HELSINGIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HELSINGIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE HELSINGIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HELSINGIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Helsingin ammattikorkeakoulu ja Helsingin kaupunki sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN, TAMPEREEN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN, TAMPEREEN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN, TAMPEREEN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Tampereen ammattikorkeakoulu ja Tampereen kaupunki sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, ETELÄ-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, ETELÄ-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, ETELÄ-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu ja Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUN- TAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUO- SILLE

ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUN- TAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUO- SILLE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUN- TAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUO- SILLE 2004-2006 Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymä sekä opetusministeriö

Lisätiedot

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulun tekemä tulosanalyysi toiminnastaan vuonna 2002 on liitteenä 1.

Ammattikorkeakoulun tekemä tulosanalyysi toiminnastaan vuonna 2002 on liitteenä 1. HELSINGIN LIIKETALOUDEN AMMATTIKORKEAKOULUN, HELSINGIN LIIKETALOUDEN AMMATTIKORKEAKOULUN SÄÄTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN, OULUN SEUDUN AMMA- TILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN, OULUN SEUDUN AMMA- TILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN, OULUN SEUDUN AMMA- TILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Oulun seudun ammattikorkeakoulu ja Oulun seudun ammatillisen

Lisätiedot

HAAGA INSTITUUTIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HAAGA INSTITUUTTI- SÄÄTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006

HAAGA INSTITUUTIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HAAGA INSTITUUTTI- SÄÄTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 HAAGA INSTITUUTIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HAAGA INSTITUUTTI- SÄÄTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu ja Haaga Instituutti-säätiö sekä opetusministeriö

Lisätiedot

ESPOON-VANTAAN TEKNILLISEN AMMATTIKORKEAKOULUN, EVTEK KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006

ESPOON-VANTAAN TEKNILLISEN AMMATTIKORKEAKOULUN, EVTEK KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 ESPOON-VANTAAN TEKNILLISEN AMMATTIKORKEAKOULUN, EVTEK KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Espoon-Vantaan teknillinen ammattikorkeakoulu ja EVTEK kuntayhtymä sekä

Lisätiedot

PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEA- KOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSIL- LE

PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEA- KOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSIL- LE PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEA- KOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSIL- LE 2004 2006 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy sekä

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN, KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN, KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN, KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Kymenlaakson ammattikorkeakoulu ja Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy sekä

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Kajaanin kaupunki sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIKORKEAKOULUN, VAASAN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

VAASAN AMMATTIKORKEAKOULUN, VAASAN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 1 (7) VAASAN AMMATTIKORKEAKOULUN, VAASAN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Vaasan ammattikorkeakoulu ja Vaasan kaupunki sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN, PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN, PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 1 LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN, PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Lahden ammattikorkeakoulu ja Päijät-Hämeen koulutuskonserni sekä opetusministeriö

Lisätiedot

EVTEK-AMMATTIKORKEAKOULUN, EVTEK-KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009

EVTEK-AMMATTIKORKEAKOULUN, EVTEK-KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 EVTEK-AMMATTIKORKEAKOULUN, EVTEK-KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 EVTEK-ammattikorkeakoulu ja EVTEK-kuntayhtymä sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Laurea-ammattikorkeakoulu ja Laurea-ammattikorkeakoulu Oy sekä opetusministeriö

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu ja Joensuun kaupunki sekä opetusministeriö ovat

Lisätiedot

SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SEINÄJOEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUOPETUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006

SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SEINÄJOEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUOPETUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SEINÄJOEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUOPETUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Seinäjoen ammattikorkeakoulu (SeAMK) ja Seinäjoen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen

Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma toiminnalle asetettavat keskeiset tavoitteet ja valtakunnalliset kehittämishankkeet osa tutkintotavoitteisesta

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys

Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys "Korkeakoulujen alueellisessa tehtävässä on kysymys siitä, että maan eri alueille saadaan riittävästi korkeatasoista työvoimaa ja että alueille syntyy kestäviä, itseään

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN, MIKKELIN AMMATTIKORKEA- KOULUYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN, MIKKELIN AMMATTIKORKEA- KOULUYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN, MIKKELIN AMMATTIKORKEA- KOULUYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Mikkelin ammattikorkeakoulu ja Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä sekä opetusministeriö

Lisätiedot

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun maakunta kuntayhtymä, koulutustoimiala Esa Toivonen Kajaani 13.10.2008 1 Pääkohdat Aluksi Kainuun koulutus ja sen ohjaus Opiskelijan

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN JA SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN JA SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN JA SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot

Lisätiedot

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN, OULUN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUS- MINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN, OULUN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUS- MINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN, OULUN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUS- MINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Oulun seudun ammattikorkeakoulu ja Oulun seudun ammatillisen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖN, HAAGA-HELIA OY AB:N JA HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖN, HAAGA-HELIA OY AB:N JA HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, HAAGA-HELIA OY AB:N JA HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUOSAKEYHTIÖN JA KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUOSAKEYHTIÖN JA KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUOSAKEYHTIÖN JA KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, PORIN KAUPUNGIN JA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, PORIN KAUPUNGIN JA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, PORIN KAUPUNGIN JA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja

Lisätiedot

PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007 2009 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy sekä

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, KESKI-POHJANMAAN AMMATTI- KORKEAKOULUOSAKEYHTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, KESKI-POHJANMAAN AMMATTI- KORKEAKOULUOSAKEYHTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, KESKI-POHJANMAAN AMMATTI- KORKEAKOULUOSAKEYHTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNIN JA LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNIN JA LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNIN JA LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Päivi Karttunen vararehtori 16.6.2009 Päivi Karttunen 1 Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen (1) OPM 2008: Rakenteellisen kehittämisen

Lisätiedot

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010 Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN, SAVONIA-AMMATTIKORKEA-KOULUN KUN- TAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN, SAVONIA-AMMATTIKORKEA-KOULUN KUN- TAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN, SAVONIA-AMMATTIKORKEA-KOULUN KUN- TAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007 2009 Savonia-ammattikorkeakoulu ja Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä

Lisätiedot

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Missä asetetaan/kuka asettaa ammatillisen koulutuksen kehittämisen/kansainvälistymisen tavoitteet? EU EU2020 strategia, ET2020,

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot

Lisätiedot

HELSINGIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HELSINGIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

HELSINGIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HELSINGIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE HELSINGIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HELSINGIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Helsingin ammattikorkeakoulu ja Helsingin kaupunki sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Kajaanin kaupunki sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa 2015 www.tamk.fi TAMK numeroina Koulutusvastuu 7 koulutusalalla Kulttuuriala Liiketalous Tekniikka Luonnonvara-ala Sosiaali- ja terveysala Matkailu- ja ravitsemisala Ammatillinen opettajankoulutus lähes

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SUOMEN HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009

HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SUOMEN HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SUOMEN HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Suomen Humanistinen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, ETELÄ-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, ETELÄ-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, ETELÄ-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu ja Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Seinäjoen koulutuskuntayhtymä sekä opetusministeriö

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN, KEMI-TORNION AMMATTIKORKEA- KOULUN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN, KEMI-TORNION AMMATTIKORKEA- KOULUN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN, KEMI-TORNION AMMATTIKORKEA- KOULUN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Savonia-ammattikorkeakoulu ja

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 15 22 19 19 30 63 % 99 % -14 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 15 22 19 19 30 63 % 99 % -14 % 8 % 1 Yrkeshögskolan Novia määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016 AMK

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA JOENSUUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

LIITE 1 PÄÄTÖSMALLI Koulutuksen järjestäjän nimi. Lähiosoite (PL, jos on) Postinumero ja postitoimipaikka. pv.kk.xxxx.

LIITE 1 PÄÄTÖSMALLI Koulutuksen järjestäjän nimi. Lähiosoite (PL, jos on) Postinumero ja postitoimipaikka. pv.kk.xxxx. LIITE 1 PÄÄTÖSMALLI 27.8.1998 Koulutuksen järjestäjän nimi Lähiosoite (PL, jos on) Postinumero ja postitoimipaikka pv.kk.xxxx xxx/430/xxxx KOULUTUKSENJÄRJESTÄMISLUPA. Opetusministeriö on ammatillisesta

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä 1 Tämänhetkisiä ongelmia työn ja opintojen integroinnissa Opiskelijoiden opintojen aikaista työssäkäyntiä ja siinä syntyvää osaamista ei riittävässä

Lisätiedot

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN LIITE 3 29.9.2011 SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN Taustaa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

Laatua laivalla 30.8.2011. Riitta Paasivuori

Laatua laivalla 30.8.2011. Riitta Paasivuori Savonia-ammattikorkeakoulu -Yleisesittely Laatua laivalla 30.8.2011 Riitta Paasivuori Savonia-ammattikorkeakoulu Savonia-ammattikorkeakoulu toimintaa vuodesta 1992 (väliaikainen ammattikorkeakoulu) vakinainen

Lisätiedot

Rakenteellinen kehittäminen ja koulutustarjonnan suuntaaminen

Rakenteellinen kehittäminen ja koulutustarjonnan suuntaaminen Rakenteellinen kehittäminen ja koulutustarjonnan suuntaaminen Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen OPETUSMINISTERIÖN JA YLIOPISTOJEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄ 14. 15.11.2007 Rakenteellinen kehittäminen kevään

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 45 82 80 69 60 133 % 99 % -2 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 45 82 80 69 60 133 % 99 % -2 % 8 % 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016 AMK

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, KEMI-TORNIONLAAKSON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LAPPIAN JA KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, KEMI-TORNIONLAAKSON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LAPPIAN JA KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, KEMI-TORNIONLAAKSON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LAPPIAN JA KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN, TAMPEREEN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN, TAMPEREEN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN, TAMPEREEN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Tampereen ammattikorkeakoulu ja Tampereen kaupunki sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO Itä-Suomen koulu on oppilaistaan välittävä yhtenäinen suomalais-venäläinen kielikoulu - Monipuolisilla taidoilla ja avaralla asenteella maailmalle Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TULOSANALYYSI VUODEN 2004 TOIMINNASTA. 1. Vuosia 2004 2006 koskevassa sopimuksessa asetettujen tavoitteiden toteutuminen

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TULOSANALYYSI VUODEN 2004 TOIMINNASTA. 1. Vuosia 2004 2006 koskevassa sopimuksessa asetettujen tavoitteiden toteutuminen LIITE 1 MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TULOSANALYYSI VUODEN 2004 TOIMINNASTA 1. Vuosia 2004 2006 koskevassa sopimuksessa asetettujen tavoitteiden toteutuminen Rakenteellinen kehittäminen Toimintavuoden aikana

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 131 159 163 151 130 125 % 99 % 3 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 131 159 163 151 130 125 % 99 % 3 % 8 % 1 Turun ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, SUOMEN HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, SUOMEN HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, SUOMEN HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET

Lisätiedot

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä?

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Laatua laineilla ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 2016 Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULULAKI

AMMATTIKORKEAKOULULAKI AMMATTIKORKEAKOULULAKI ASEMA Ammattikorkeakoulut ovat osa korkeakoulujärjestelmää Ammattikorkeakoulut ja yliopistot muodostavat yhdessä korkeakoululaitoksen TEHTÄVÄ Korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin

Lisätiedot

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 lisätietoja antavat - laatu- ja suunnittelujohtaja Marjo-Riitta Järvinen, Lahden ammattikorkeakoulu - kehittämispäällikkö Sari Mikkola,

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Opopatio 13.10.2017 Merja Paloniemi, koordinoiva opo/ Opiskelijapalvelut Raija Lehtonen, vs. kehityspäällikkö/ Opiskelijapalvelut OSAO kouluttaa kuudella paikkakunnalla

Lisätiedot

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012 Oivaltamisen iloa Suomi vuonna 2025 Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012 Markku Lahtinen Tammikuu 2012 TAMK Yksi suurimmista Suomen suurimpia ammattikorkeakouluja yli 11 000 opiskelijaa 2500 aloittavaa tutkinto-opiskelijaa

Lisätiedot

Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005

Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Ammattikorkeakoulu Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 1.Yhteystiedot Ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA 21.06.2012 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 57/531/2012 Närvilänkatu 8 67100 KOKKOLA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA Opetus- ja kulttuuriministeriö on ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) 9

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on toteuttanut

Lisätiedot

HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN, HAAGA-HELIA OSAKEYHTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009

HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN, HAAGA-HELIA OSAKEYHTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN, HAAGA-HELIA OSAKEYHTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu ja HAAGA-HELIA Oy Ab sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle

Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 1 Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot