POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE"

Transkriptio

1 POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu ja Joensuun kaupunki sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain ( 351/2002) 8 :n 2 momentin nojalla sopineet ammattikorkeakoululle asetettavista tavoitteista seuraavaa. 1. Tulosanalyysi Ammattikorkeakoulun tekemä tulosanalyysi toiminnastaan vuonna 2002 on liitteenä Yhteiset tavoitteet Ammattikorkeakoulut ja yliopistot muodostavat yhdessä korkeakoululaitoksen. Korkeakoululaitoksen toimivuutta parannetaan selkeyttämällä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen työnjakoa ja yhteistyön menetelmiä. Tavoitteena on opiskelijoiden ja työelämän kannalta läpinäkyvä ja ymmärrettävä järjestelmä, jonka molempia osia kehitetään tasavertaisina niiden omien vahvuuksien pohjalta. Korkeakoulujärjestelmää kehitetään kansainvälisesti kilpailukykyisenä ja samalla alueellisiin tarpeisiin joustavasti vastaavana kokonaisuutena. Ammattikorkeakoulujen kehittämisessä asetetaan tavoitteeksi ammattikorkeakouluverkon toimintakyvyn tehostaminen, koulutuksen laatutason kohottaminen ja alueellisen vaikuttavuuden parantaminen. Ammattikorkeakoulut vahvistavat yhteyksiään alueensa elinkeino- ja muuhun työelämään sekä korkeakouluihin ja muihin oppilaitoksiin. Kirjastojen toimintaedellytyksiä ja tietoverkkojen käyttöä vahvistetaan. opetusministeriö tukee kirjastopalvelujen ja FUNETverkon käyttöä ja kehittämistä keskitetyllä rahoituksella. Ammattikorkeakoulujen tutkintojen tavoitteissa korostuvat työelämän osaamis- ja kehittämisvaatimukset. Ammattikorkeakoulujen opetuksen laatutason kohottamista jatketaan edelleen. Huolehditaan riittävän monipuolisesta opintojen ja harjoittelun järjestämisestä opiskelijoille. Yksilöllisiin opintosuunnitelmiin, hyväksilukemiskäytäntöihin ja läpäisyyn kiinnitetään erityistä huomiota. Kehittämisen painopisteiksi asetetaan ohjaus- ja neuvontapalvelut, työharjoittelu ja virtuaaliopetus. Ammattikorkeakoulujen roolia alueellisessa innovaatiojärjestelmässä vahvistetaan. Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystyötä tehostetaan niin, että se palvelee aluetta ja sen työelämää sekä opetusta. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot toteuttavat yhteisesti laatimiaan alueellisia strategioita tavoitteena myönteinen aluekehitys sekä toiminnassa kehittyvä yhteistyö ja työnjako sekä verkottuminen alueen muiden toimijoiden kanssa. Ammattikorkeakoulun alueellisen roolin vahvistamisessa korostuu panostaminen aikuiskoulutustarjonnan, tutkimus- ja kehitystyön sekä muun palvelutoiminnan kehittämiseen. Ammattikorkeakoulut vahvistavat toimintansa kansainvälistämistä ja osallistuvat aktiivisesti eurooppalaisen ja kansainvälisen korkeakouluyhteisön kehittämiseen. Ammattikorkeakoulujen kansainvälistymisellä vastataan työelämän sisällöllisiin osaamisvaatimuksiin. Tavoitteeksi asetetaan, että vuosittain 8000 ammattikorkeakouluopiskelijaa opiskelee osan tutkinnostaan ulkomailla. Pitkällä aikavälillä tavoitteena on vaihdon vastavuoroisuus. Ammattikorkeakoulujen ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrää nostetaan ja heille tarjottavaa vieraskielistä opetusta kehitetään. Kaikki ammattikorkeakoulut osallistuvat seuraaviin koko ammattikorkeakoulujärjestelmää koskeviin yhteisiin verkostomaisiin hankkeisiin: 1. Harjoittelun kehittäminen, 2. Itä- ja Kaakkois-

2 2 Aasian yhteistyöverkosto, 3. Opinnäytetöiden kehittäminen ja valtakunnallinen opinnäytetyökilpailu, 4.Opinto-ohjauksen kehittäminen, 5. Ura- ja rekrytointipalveluiden kehittäminen sekä 6. Virtuaaliammattikorkeakoulun kehittäminen. 3. Ammattikorkeakoulun tehtävä Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun tehtävänä on tarjota opiskelijoille kansainvälisesti kilpailukykyinen korkeakoulutusvaihtoehto Pohjois-Karjalassa sekä asiakkuuslähtöisesti parantaa toimintaympäristönsä yritysten ja työelämän menestymistä alueen tunnistetuilla vahvuusalueilla, luoda aktiivisesti uudenlaisia yrittäjyyden ja ammatillisen asiantuntijuuden valmiuksia. Näissä tehtävissä ammattikorkeakoulu osallistuu aktiivisesti maakunnan elinkeinorakenteen, talouden ja hyvinvoinnin kehittämiseen ja uudistamiseen. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu valmentaa toimintaympäristönsä tarpeisiin ammatillisia asiantuntijoita nykyaikaisilla koulutuksen, tutkimuksen ja kehitystyön menetelmillä. Ammattikorkeakoulu toimii alueellisessa kehittämistyössä tuottamalla itse ja yhdessä keskeisten kumppaniensa kanssa kansainvälisesti kilpailukykyistä osaamista ja edistäen yrittäjyyttä. Ammattikorkeakoulu arvostaa toiminnassaan koulutusalojen rajat ylittävää osaamista. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa on laadittu kehittämisstrategia vuosille Kehittämisstrategia koostuu kolmesta ydinstrategiasta ja niihin liittyvistä muista osa-strategioista. Ydinstrategioita ovat koulutusstrategia, tutkimus- ja kehitystoiminnan strategia sekä aluekehitysstrategia. Kehittämisstrategian laadinnassa on käytetty tuloskorttimallia, joka sisältää seuraavat alueet: alueellinen vaikuttavuus, asiakkaiden odotukset, prosessien hallinnan ja henkilöstön osaamisen. 4. Rakenteellinen kehittäminen Ammattikorkeakoulun rakenteellisessa uudistamisessa ja toimintojen vahvistamisessa Pokat (Pohjois-Karjalan kehittämisohjelmalla) ohjelmalla, Joensuun tiedepuiston kehittämishankkeilla, Pohjois-Karjalan osaamiskeskusohjelmalla ja Joensuun seudun aluekeskusohjelmalla on ollut ja on edelleen keskeinen merkitys. Ammattikorkeakoulu jatkaa ammattikorkeakoulukampuksen kehittämistä. Merkittävimpinä rakennusinvestointihankkeina ovat Wärtsilä-talon saneerauksen loppuun saattaminen ja kärkihankesopimuskokonaisuuteen liittyvä Puugia-ympäristön kehittäminen. Kampusalueen kolmas tärkeä investointikohde on hallinnon ja kaupan alan, matkailu ja ravitsemis- ja talousalan, kv-toimiston, aikuiskoulutuksen, tutkimus- ja kehittämistoiminnan, projektitoiminnan sekä ammattikorkeakoulun hallinnon tilaratkaisut. Joensuun Tiedepuisto yhteydessä toimivaa ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelma ja sisältötuotantotehtaan (Cadimefin) toimintaympäristön kehittämistä jatketaan yhteistyössä Joensuun yliopiston opetusteknologiakeskuksen, mediakultuurikeskuksen ja Joensuun Tiedepuiston kanssa. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu osallistuu myös Suomen kivikeskuksen toimintojen suunnitteluun ja toimintojen kehittämiseen yhdessä muiden kivikeskuksen toimijoiden kanssa. Sosiaali- ja terveysalalla yhteistyötä tiivistetään Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen(iso), Pohjois- Karjalan kansanterveydenkeskuksen ja Itsenäisen suoritumisen innovaatiokeskuksen (ISAK) kanssa. Maaseutuelinkeinojen ja ympäristöteknologian koulutusohjelmat tiivistävät yhteistyötään maaseudun monipalvelupisteen, PuhosCenterin eri toimijoiden kanssa. Joensuun yliopiston ja Itä-Suomen ammattikorkeakoulujen välistä yhteistyötä, työnjakoa ja profiloitumista edistetään erilaisten kehittämishankkeita ja aluekehitysstrategoita toteuttamalla.

3 5. Koulutustarjonta vuosina a) Nuorten koulutuksen tarjonta Koulutusala Aloituspaikat 2004 Aloituspaikat 2005 Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala YHTEENSÄ Aloituspaikat 2006 Ammattikorkeakoulu voi vuosittain kokonaisaloituspaikkamäärän puitteissa yhden/kahden aloitusryhmän verran poiketa yllä olevasta aloituspaikkojen koulutusalakohtaisesta jaosta. Isommista muutoksista sovitaan tarvittaessa vuosittaisissa lisäpöytäkirjoissa. Ammattikorkeakoulu asettaa seuraavat tavoitteet sopimuskaudelle: 1) 50 opiskelijaa aloittaa vuosittain tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen. 2) Ammatillista tietä tulevien opiskelijoiden osuus opiskelupaikan vastaanottaneista on 35 %. b) Aikuiskoulutuksen tarjonta Ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen, ammatillisten erikoistumisopintojen ja jatkotutkinto-opiskelijoiden yhteenlaskettu keskimääräinen vuotuinen opiskelijamäärä on sopimuskaudella kunakin vuonna enintään 655, josta 220 sosiaali- ja terveysalalla. Opetusministeriö tekee ammattikorkeakoulun jatkotutkinnon kokeilun aloituspaikoista päätöksen erikseen. Avoimen ammattikorkeakoulun toiminnassa tavoitteena on lisätä muiden kuin omien opiskelijoiden suorittamien opintoviikkojen määrää siten, että vuonna 2004 niitä on 700, seuraavana vuonna 780 ja vuonna 2006 niitä on 820 opintoviikkoa. 6. Kehittämistavoitteet a) Opetuksen kehittäminen Tärkeimpiä tavoitteita ovat työelämäyhteyksien systemaattinen kehittäminen, nuorten ja aikuisten koulutustarjonnan suuntaaminen ennakoitujen työelämän tarpeiden pohjalta sekä koulutuksen ja tutkimus- ja kehitystoiminnan yhteyden vahvistaminen. Kaikkien koulutusohjelmien opetussuunnitelmia ja järjestelyjä kehitetään joustaviksi ja kiinteät työelämäyhteydet mahdollistaviksi. Vahvistetaan henkilöstön tutkimus- ja kehitystoiminnan osaamista ja resurssointia sekä kehitetään aikuiskoulutuspalveluja asiakkaiden tarpeiden pohjalta. Yrittäjänä opiskelun mahdollisuuksia parannetaan kehittämällä monialaista yrityshautomotoimintaa. Opetuksen kehittämisen tärkeänä tavoitteena on myös uusien monialaisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen ja luominen. Käytännössä tämä tarkoittaa toimintojen pääosan keskittämistä Jo-

4 4 ensuussa neljään monialaiseen toimipaikkaan. Keskittäminen tukee koulutuksen sekä tutkimusja kehitystoiminnan ja työelämän yhteistyötä samoissa toimintaympäristöissä. Uusia oppimisympäristöjä luodaan myös virtuaaliopetuksen määrällisellä ja laadullisella kehittämisellä yhdessä muiden ammattikorkeakoulujen ja eri projektien kanssa. Virtuaalisen sisältötuotannon lisäksi tuetaan myös perinteisen opiskelumateriaalituotannon vahvistumista. Opiskelijoiden mahdollisuuksia yksilöllisiin valintoihin lisätään. Opiskelijaohjauksen ja tukipalvelujen kehittämiseen panostetaan edelleen. Opetuksen kehittäminen vaatii sekä yksilöiden että yhteisön oppimista, henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimista sekä olennaiseen keskittymistä. Kaikissa koulutusohjelmissa määritellään ydinosaamisalueet ja laaditaan suunnitelma osaamisen järjestelmällisen kehittämisen pohjaksi. Koulutustoiminnan arviointi ja ohjaaminen tapahtuu koulutusohjelmasopimusprosessin kautta. Ammattikorkeakoulu tarjoaa kaikille opiskelijoilleen mahdollisuuden sisällyttää tutkintoonsa virtuaaliammattikorkeakouluportaalin kautta suoritettavia opintoja. b) Alueellinen kehittäminen, työelämäyhteistyö sekä tutkimus- ja kehitystyö Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun selkeänä tavoitteena on nousta tehtäväalueellaan alueellisen kehittämistoiminnan keskeiseksi toimijaksi ja vaikuttajaksi maakunnassa ja Itä-Suomessa. Ammattikorkeakoulu uudistaa jatkuvasti oppimis- ja työympäristöjään opiskelijoidensa, henkilöstönsä ja alueen työelämän parhaaksi ja edelleen kehittämiseksi. Alueellisen kehittämistyön toiminta-ajatuksena on toimia laadukkaan koulutuksen ja tutkimusja kehitystoiminnan tarjoajana sekä maakunnan työelämän kehittäjänä ja uudistajana yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa. Ammattikorkeakoulu on aktiivinen toimija maakunnan innovaatiojärjestelmässä. Ammattikorkeakoulun sisällöllistä kehittämistä toteutetaan ammattikorkeakoulun palvelu- ja koulutustoimintaa (aikuiskoulutus, muotoilu, sisältötuotanto, erikoislaboratoriot, tuotekehityskeskus, turvatekniikkakeskus) sekä Joensuun Tiedepuistoa, Itä- Suomen sosiaalialan osaamiskeskusta (ISO), Puhoscenteriä, Sienikeskusta, Suomen kivikeskusta, ISAKia (itsenäisen suoriutumisen innovaatiokeskusta), Pohjois-Karjalan kansanterveydenkeskusta ja Raja- ja lähialueosaamiskeskusta (RAILOA) edistämällä. Valtakunnallisilla osaamiskeskusaloilla pyritään saamaan valtakunnallisesti ja kansainvälisesti arvostettu asema. Ammattikorkeakoulun kannalta Pokat (Pohjois-Karjalan kehittämisohjelmalla) ohjelmalla, Joensuun tiedepuiston kehittämishankkeilla, Pohjois-Karjalan osaamiskeskusohjelmalla, Joensuun seudun aluekeskusohjelmalla ja muiden Pohjois-Karjalan seutukuntien kehittämisohjelmilla sekä ammattikorkeakoulun, Joensuun yliopiston ja Joensuun Tiedepuiston välisellä kärkihankesopimuksella on ammattikorkeakoulun rakenteellisessa uudistamisessa ja toimintojen vahvistamisessa keskeinen merkitys. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu on sitoutunut toteuttamaan Joensuun yliopiston kanssa laadittua korkeakoulujen alueellisen kehittämisen strategiaa Ammattikorkeakoulu on sitoutunut maakunnan vahvuusalueiden koulutus, kivi, elintarvike, metsä, muovi, metalli, hyvinvointi, tietotekniikka, matkailu ja kulttuuri kehittämiseen. Lisäksi ammattikorkeakoulu on aktiivisesti mukana maakunnan alueellisessa kehittämistyössä, esim. alueellisen infrastruktuurin kehittämisessä ja tekee yhteistyötä erityisesti maakunnan pienten ja keskisuurten yritysten kanssa. Ammattikorkeakoulu vahvistaa osaamisalueitaan omalla toiminnallaan ja syventää erikoisosaamistaan erilaisten kehittämishankkeiden avulla. Se lisää verkostoitumista ja yritysten osallistumista yhteisiin hankkeisiin sekä tiivistää yhteistyötä muiden ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten, tiede- ja teknologiapuistojen ja yliopistojen kanssa.

5 5 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun valitsemat kärkiosaamisalueet ovat tuotekehitys (muovimetalliala) ja muotoilu, sisältötuotanto, hyvinvointiosaaminen sekä puurakentaminen ja -tuoteala. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa keskitytään käytännönläheisen tutkimus- ja kehitystyön vahvistamiseen sekä tutkimus- ja kehitystyön luontevaan liittämiseen opettajien opetustehtäviin ja opiskelijoiden opiskeluun. Tutkimus- ja kehitystyön tarpeet nousevat käytännönläheisesti työelämästä ja ammattikorkeakoulun omasta toiminnasta. c) Kansainvälistäminen Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun kansainvälinen toiminta edistää koulutuksen sekä tutkimuksen ja kehittämisen huippuosaamista toiminta-alueellaan. Kansainvälisen toiminnan tavoitteena on opiskelijoiden ammatillinen asiantuntijuus. Ammattikorkeakoulun perustutkintoja kehitetään yhdessä ulkomaisten korkeakoulujen kanssa. Erityisenä kehittämiskohteena tuloskaudella on kulttuurialan koulutusohjelmien kansainvälinen verkottaminen ja CADIMEF toimintaympäristön hyödyntäminen kansainvälisessä yhteistyössä. Kansainvälisen toiminnan maantieteelliset painopisteet valikoituvat Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa tarjottavan koulutuksen vaatimusten perusteella. Tärkeimmät yhteistyöalueet ovat EU/Eurooppa, Venäjä, Pohjoismaat, Aasia ja kehitysmaat. ERASMUS-kumppaniverkostoon liitetään korkeakouluja EU:n uusista jäsenmaista. Venäjän lähialueilla tiivistetään yhteistyötä Network of Border Expertisen (NEBEX) kautta ja tuotteistetaan ammattikorkeakoulun osaaminen metsä- ja liiketalouden aloilla. Pohjoismaisessa yhteistyössä luodaan viestinnän koulutusohjelmalle elokuva- ja sisältötuotantokoulutusta tarjoavien korkeakoulujen Nordplus-verkosto. Tavoitteena on myös aikaansaada yhteispohjoismainen Venäjäverkosto. Kehitysyhteistyössä hyödynnetään ammattikorkeakoulun pitkää kokemusta alalla ja toteutetaan uusi projekti. Hankkeen toteutus alkaa vuonna Lisäksi osallistutaan uuteen Suomen ja kehitysmaiden korkeakoulujen ja julkisen hallinnon liikkuvuusohjelmaan. Opiskelija- ja henkilöstöliikkuvuuden lisäys toteutetaan lisäämällä vieraskielisten opintokokonaisuuksien määrää ja kehittämällä kansainvälisen toiminnan palveluja. Henkilöstön liikkuvuustavoite asetetaan 50 % vakinaisen henkilöstön määrästä. Tavoitteena on, että vuosittain ulkomaille yli 3 kuukauden opiskelija- tai harjoittelijavaihtoon lähtevien opiskelijoiden määrä on 28 % nuorten koulutuksen aloituspaikkojen kokonaismäärästä. Ulkomailta Suomeen yli 3 kuukauden opiskelija- ja harjoittelijavaihtoon tulevien opiskelijoiden määrä on 24 % nuorten koulutuksen aloituspaikkojen kokonaismäärästä (85 % lähteneiden määrästä). d) Henkilöstön kehittäminen Ammattikorkeakoulun henkilöstöstrategia tukeutuu Joensuun kaupungin henkilöstöstrategiaan. Ammattikorkeakoulun kannalta henkilöstön osaamisen kehittämisen kannalta keskeiset linjaukset ovat seuraavat: 1) uuden osaamisen kehittäminen ja aktiivinen vaikuttaminen alueelliseen kehitykseen, 2) tutkimus- ja kehitystoimintaosaamisen ja projektiosaamisen vahvistaminen ja 3) oppiva ja osaava yhteisö. Opettajien tavoiteltu koulutusrakenne sopimuskauden lopussa on: 1) yliopettajat: lisensiaatti tai tohtori 100 %, 2) lehtorit: ylempi korkeakoulututkinto, lisensiaatti tai tohtori 90 %.

6 6 7. Voimavarat a) perusrahoitus ja hankerahoitus Edellyttäen, että ammattikorkeakoulun ylläpitäjä myöntää ammattikorkeakoulun käyttömenoihin vuosina ammattikorkeakoulun yksikköhinnan ja opiskelijamäärän tuloa vastaavan euromäärän, opetusministeriö myöntää ammattikorkeakoululle hankerahoitusta seuraavasti: Euroa Tutkimus- ja kehitystyöhön Osallistumiseen sisällöntuotantorenkaisiin osana valtakunnallista virtuaaliammattikorkeakoulua Harjoittelun tukemiseen Yhteishaun toteuttamiseen Ammattikorkeakoulujen yhteiset hankkeet -Itä-Suomen ammattikorkeakoulujen virtuaaliopetushanke Aluekehityshankkeet -Oppimisympäristöt työelämän ja koulutuksen välittävänä rakenteena Hankerahoitus yhteensä Valtionavustusten enimmäismäärät edelläoleviin hankkeisiin ovat seuraavat: - harjoittelu enintään 80 % hankkeen kokonaiskustannuksista, - muut hankkeet enintään 60 % hankkeen kokonaiskustannuksista. b) Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen tukirahoitus Opetusministeriö myöntää vuonna 2004 ammattikorkeakoululle euroa avoimen ammattikorkeakoulu-opetuksen järjestämiseen. c) Tuloksellisuusrahoitus Opetusministeriö varautuu myöntämään arvioinnissa parhaiten menestyneille ammattikorkeakouluille tuloksellisuusrahaa vuosina yleisten tuloksellisuuskriteereiden perusteella vuosittain yhteensä euroa, koulutuksen laatuyksikkökriteerien perusteella vuonna 2005 yhteensä euroa sekä aluekehitysvaikutusten huippuyksikkökriteerien perusteella vuonna 2006 yhteensä euroa.

7 d) Ulkopuolinen rahoitus 7 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu asettaa tavoitteeksi, että sen käyttötalouden tuloista 20 % tulee muusta kuin edellä tarkoitetusta perusrahoituksesta ja muusta opetusministeriöltä tulevasta rahoituksesta. Tavoitteena on myös, että tutkimus- ja kehitystyöhön tulevan ulkopuolisen rahoituksen osuus käyttötalouden tuloista kasvaa sopimuskaudella 30 %:iin. Ammattikorkeakoulun alustava suunnitelma vuonna 2004 alkavista EU-rakennerahastohankkeista on liitteessä Seuranta ja raportointi Tässä sopimuksessa asetettujen tavoitteiden ja sopimuksen muuta toteutumista arvioidaan vuosittain tavoiteneuvottelujen yhteydessä. Ammattikorkeakoulu sitoutuu AMKOTA-tietojärjestelmän kehittämiseen ja opiskelijapalautejärjestelmä OPALA:n käyttöön. Valtioneuvosto hyväksyy koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman vuosille tämän sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Mikäli kehittämissuunnitelma aiheuttaa tarpeita muuttaa tätä sopimusta niin tarpeellisista muutoksista sopimukseen sovitaan ensimmäisessä lisäpöytäkirjassa. Mikäli kaikkien ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen kokonaismäärä, aikuiskoulutuksen vuotuinen opiskelijamäärä tai opettajankoulutuksen aloituspaikkojen kokonaismäärä muuttuu valtion talousarviossa sopimuskaudella, muutoksista sovitaan tarvittaessa vuosittaisissa lisäpöytäkirjoissa. Hankerahoituksen myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että eduskunta myöntää tarvittavat määrärahat. Opetusministeriö päättää määrärahojen myöntämisestä erikseen. Sopimuksen voimaantulon edellytyksenä on myös, että Joensuun kaupunki myöntää ammattikorkeakoululle edellä sovitut määrärahat. Euroopan unionin rakennerahasto-ohjelmien rahoituksesta päätetään erikseen. Hankkeet toteutetaan ammattikorkeakoulun toimiluvan ja opetusministeriön koulutusohjelmien vahvistamisesta tekemän päätöksen rajoissa. Helsingissä 17 päivänä syyskuuta 2003 Opetusministeriö Joensuun kaupunki Arvo Jäppinen Ylijohtaja Säde Tahvanainen Johtokunnan puheenjohtaja Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Juha Arhinmäki Johtaja Pentti Maljojoki Rehtori

8 8 LIITTEET 1. Ammattikorkeakoulun tulosanalyysi vuoden 2002 toiminnasta 2. Vuonna 2004 alkaviksi suunnitellut EU-rakennerahastohankkeet 3. Lisäpöytäkirja vuodelle 2005

HELSINGIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HELSINGIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

HELSINGIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HELSINGIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE HELSINGIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HELSINGIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Helsingin ammattikorkeakoulu ja Helsingin kaupunki sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUN- TAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUO- SILLE

ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUN- TAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUO- SILLE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUN- TAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUO- SILLE 2004-2006 Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymä sekä opetusministeriö

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, ETELÄ-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, ETELÄ-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, ETELÄ-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu ja Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN, OULUN SEUDUN AMMA- TILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN, OULUN SEUDUN AMMA- TILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN, OULUN SEUDUN AMMA- TILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Oulun seudun ammattikorkeakoulu ja Oulun seudun ammatillisen

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN, TAMPEREEN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN, TAMPEREEN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN, TAMPEREEN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Tampereen ammattikorkeakoulu ja Tampereen kaupunki sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN, KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN, KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN, KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Kymenlaakson ammattikorkeakoulu ja Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulun tekemä tulosanalyysi toiminnastaan vuonna 2002 on liitteenä 1.

Ammattikorkeakoulun tekemä tulosanalyysi toiminnastaan vuonna 2002 on liitteenä 1. HELSINGIN LIIKETALOUDEN AMMATTIKORKEAKOULUN, HELSINGIN LIIKETALOUDEN AMMATTIKORKEAKOULUN SÄÄTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEA- KOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSIL- LE

PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEA- KOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSIL- LE PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEA- KOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSIL- LE 2004 2006 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy sekä

Lisätiedot

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIKORKEAKOULUN, VAASAN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

VAASAN AMMATTIKORKEAKOULUN, VAASAN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 1 (7) VAASAN AMMATTIKORKEAKOULUN, VAASAN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Vaasan ammattikorkeakoulu ja Vaasan kaupunki sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

HAAGA INSTITUUTIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HAAGA INSTITUUTTI- SÄÄTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006

HAAGA INSTITUUTIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HAAGA INSTITUUTTI- SÄÄTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 HAAGA INSTITUUTIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HAAGA INSTITUUTTI- SÄÄTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu ja Haaga Instituutti-säätiö sekä opetusministeriö

Lisätiedot

ESPOON-VANTAAN TEKNILLISEN AMMATTIKORKEAKOULUN, EVTEK KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006

ESPOON-VANTAAN TEKNILLISEN AMMATTIKORKEAKOULUN, EVTEK KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 ESPOON-VANTAAN TEKNILLISEN AMMATTIKORKEAKOULUN, EVTEK KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Espoon-Vantaan teknillinen ammattikorkeakoulu ja EVTEK kuntayhtymä sekä

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Kajaanin kaupunki sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN, PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN, PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 1 LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN, PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Lahden ammattikorkeakoulu ja Päijät-Hämeen koulutuskonserni sekä opetusministeriö

Lisätiedot

LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Laurea-ammattikorkeakoulu ja Laurea-ammattikorkeakoulu Oy sekä opetusministeriö

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy sekä

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOU- LUYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUO- SILLE 2004-2006

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOU- LUYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUO- SILLE 2004-2006 MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOU- LUYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUO- SILLE 2004-2006 Mikkelin ammattikorkeakoulu ja Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä sekä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen

Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma toiminnalle asetettavat keskeiset tavoitteet ja valtakunnalliset kehittämishankkeet osa tutkintotavoitteisesta

Lisätiedot

EVTEK-AMMATTIKORKEAKOULUN, EVTEK-KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009

EVTEK-AMMATTIKORKEAKOULUN, EVTEK-KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 EVTEK-AMMATTIKORKEAKOULUN, EVTEK-KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 EVTEK-ammattikorkeakoulu ja EVTEK-kuntayhtymä sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja

Lisätiedot

SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SEINÄJOEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUOPETUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006

SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SEINÄJOEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUOPETUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SEINÄJOEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUOPETUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2004-2006 Seinäjoen ammattikorkeakoulu (SeAMK) ja Seinäjoen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖN, HAAGA-HELIA OY AB:N JA HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖN, HAAGA-HELIA OY AB:N JA HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, HAAGA-HELIA OY AB:N JA HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN JA SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN JA SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN JA SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN, SAVONIA-AMMATTIKORKEA-KOULUN KUN- TAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN, SAVONIA-AMMATTIKORKEA-KOULUN KUN- TAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN, SAVONIA-AMMATTIKORKEA-KOULUN KUN- TAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007 2009 Savonia-ammattikorkeakoulu ja Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN, OULUN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUS- MINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN, OULUN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUS- MINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN, OULUN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUS- MINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Oulun seudun ammattikorkeakoulu ja Oulun seudun ammatillisen

Lisätiedot

PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007 2009 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy sekä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNIN JA LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNIN JA LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNIN JA LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, PORIN KAUPUNGIN JA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, PORIN KAUPUNGIN JA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, PORIN KAUPUNGIN JA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu ja Joensuun kaupunki sekä opetusministeriö ovat

Lisätiedot

HELSINGIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HELSINGIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

HELSINGIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HELSINGIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE HELSINGIN AMMATTIKORKEAKOULUN, HELSINGIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Helsingin ammattikorkeakoulu ja Helsingin kaupunki sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Opopatio 13.10.2017 Merja Paloniemi, koordinoiva opo/ Opiskelijapalvelut Raija Lehtonen, vs. kehityspäällikkö/ Opiskelijapalvelut OSAO kouluttaa kuudella paikkakunnalla

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle

Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 1 Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa.

Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, ETELÄ-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, ETELÄ-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN, ETELÄ-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu ja Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUOSAKEYHTIÖN JA KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUOSAKEYHTIÖN JA KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUOSAKEYHTIÖN JA KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Kajaanin kaupunki sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Savonia-ammattikorkeakoulu ja

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 4 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % 5 % -1 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 4 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % 5 % -1 % 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016 AMK

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 53 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 53 % 8 % 1 Lapin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, KEMI-TORNIONLAAKSON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LAPPIAN JA KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, KEMI-TORNIONLAAKSON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LAPPIAN JA KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, KEMI-TORNIONLAAKSON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LAPPIAN JA KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -10 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -10 % 8 % 1 Seinäjoen ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, SUOMEN HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, SUOMEN HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, SUOMEN HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 7 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 7 % 8 % 1 Centria-ammattikorkeakoulu - Centria yrkeshögskola määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013

Lisätiedot

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden

Lisätiedot

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä 1 Tämänhetkisiä ongelmia työn ja opintojen integroinnissa Opiskelijoiden opintojen aikaista työssäkäyntiä ja siinä syntyvää osaamista ei riittävässä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys

Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys "Korkeakoulujen alueellisessa tehtävässä on kysymys siitä, että maan eri alueille saadaan riittävästi korkeatasoista työvoimaa ja että alueille syntyy kestäviä, itseään

Lisätiedot

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun maakunta kuntayhtymä, koulutustoimiala Esa Toivonen Kajaani 13.10.2008 1 Pääkohdat Aluksi Kainuun koulutus ja sen ohjaus Opiskelijan

Lisätiedot

SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Seinäjoen koulutuskuntayhtymä sekä opetusministeriö

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN, PORIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN, PORIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN, PORIN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Satakunnan ammattikorkeakoulu ja Porin kaupunki sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN, TAMPEREEN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN, TAMPEREEN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN, TAMPEREEN KAUPUNGIN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Tampereen ammattikorkeakoulu ja Tampereen kaupunki sekä opetusministeriö ovat ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Missä asetetaan/kuka asettaa ammatillisen koulutuksen kehittämisen/kansainvälistymisen tavoitteet? EU EU2020 strategia, ET2020,

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT HUMAK ja sen ylläpitäjät

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu pähkinänkuoressa Toiminta alkanut 1992 Vakinaistettu 1996 Opiskelijoita yli 4000 Henkilökuntaa yli 400 Koulutusaloja

Lisätiedot

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010 Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia

Lisätiedot

Eroaminen vs. siirtyminen toisen asteen koulutuksessa. Ohjauksella vahvaksi elämän siirtymissä Sanna Laiho

Eroaminen vs. siirtyminen toisen asteen koulutuksessa. Ohjauksella vahvaksi elämän siirtymissä Sanna Laiho Eroaminen vs. siirtyminen toisen asteen koulutuksessa Ohjauksella vahvaksi elämän siirtymissä 2.11.2017 Sanna Laiho Agendalla Ammatillisen koulutuksen näkökulma Siirtyminen ja eroaminen: määritelmiä Havaittuja

Lisätiedot

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Kuukauden tilasto: opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Vuonna 2015 perusopetuksen oppilaista kuusi prosenttia oli vieraskielisiä, ts. äidinkieli oli jokin muu kuin suomi,

Lisätiedot

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Valtakunnallinen lukioseminaari Pro Lukio ry 1 KESU 2011-16 ja 2. asteen koulutus suuntasiko KESU rakenneuudistusta 2014? Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

OPISKELIJAT, tutkintoon johtava koulutus

OPISKELIJAT, tutkintoon johtava koulutus 2 AMMATTIKORKEAKOULUT Sisältö 4 Esipuhe 6 Koulutusjärjestelmä OPISKELIJAT, tutkintoon johtava koulutus 8 Aloittaneet, opiskelijat ja tutkinnot 1997-2003 10 Aikuiskoulutuksen aloittaneet, opiskelijat ja

Lisätiedot

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa 2015 www.tamk.fi TAMK numeroina Koulutusvastuu 7 koulutusalalla Kulttuuriala Liiketalous Tekniikka Luonnonvara-ala Sosiaali- ja terveysala Matkailu- ja ravitsemisala Ammatillinen opettajankoulutus lähes

Lisätiedot

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN, KEMI-TORNION AMMATTIKORKEA- KOULUN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN, KEMI-TORNION AMMATTIKORKEA- KOULUN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN, KEMI-TORNION AMMATTIKORKEA- KOULUN KUNTAYHTYMÄN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri tarve

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Päivi Karttunen vararehtori 16.6.2009 Päivi Karttunen 1 Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen (1) OPM 2008: Rakenteellisen kehittämisen

Lisätiedot

0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009

0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Vastaanottaja: Opetushallitus HAKEMUS Hakaniemenranta 6 OPPIMISYMPÄRISTÖJEN 0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Hakijana toimivan koulutuksen järjestäjän/ylläpitäjän tiedot Koulutuksen järjestäjän

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on toteuttanut

Lisätiedot

AMMATILLINEN ERITYISOPETUS PIRKANMAALLA LUKUJEN VALOSSA. Kevät 2018 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) Sanna Annala

AMMATILLINEN ERITYISOPETUS PIRKANMAALLA LUKUJEN VALOSSA. Kevät 2018 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) Sanna Annala AMMATILLINEN ERITYISOPETUS PIRKANMAALLA LUKUJEN VALOSSA Kevät 2018 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) Sanna Annala KYSELYN TAUSTATIEDOT Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SUOMEN HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009

HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SUOMEN HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN, SUOMEN HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Suomen Humanistinen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Karelia on Osaava maailma. Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä.

Karelia on Osaava maailma. Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä. Karelia on Osaava maailma Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä. Opiskelu Kareliassa - Teoria Käytäntö - Kansainvälisty huoletta!

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, KESKI-POHJANMAAN AMMATTI- KORKEAKOULUOSAKEYHTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, KESKI-POHJANMAAN AMMATTI- KORKEAKOULUOSAKEYHTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN, KESKI-POHJANMAAN AMMATTI- KORKEAKOULUOSAKEYHTIÖN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TAVOITESOPIMUS VUOSILLE 2007-2009 Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Uusi Tampereen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot