Kello käy, vaan kenelle työ ja aika Suomessa Saska Heino. Aluksi. Teoriaa ja tuloksia

Transkriptio

1 Kello käy, vaan kenelle työ ja aika Suomessa Saska Heino Aluksi Vuonna 2012 suomalaiset palkansaajat tekivät tuntia töitä palkansaajaa kohden tunteja kertyi näin ollen Päivää kohden suomalaiset palkansaajat tekivät töitä keskimäärin 4 tuntia ja 24 minuuttia. Tietenkään työtunnit eivät jakautuneet tasaisesti palkansaajittain. Oletettavasti huomattava joukko palkansaajista teki työtä osa-aikaisesti myös vuonna Miksi työajan tarkastelu on tärkeää? Vastaus on yksinkertainen: Adam Smithiä mukaillen, aika on alkuperäinen valuuttamme ja viime kädessä ainoa asia, jonka saamme annettuna. Se, miten käytämme aikaamme, määrittää olemassaolomme yksilöinä, yhteisöinä ja yhteiskuntina. Teoriaa ja tuloksia Kaikki yhteiskunnat käyttävät osan ajastaan välttämättömyystarpeiden, kuten ruuan, vaatteiden ja asumuksien tuottamiseen. Matalamman tuottavuusasteen yhteiskunnat, kuten metsästäjäkeräilijäyhteisöt sekä paimentolaiset, käyttävät suuremman osan ajastaan näiden välttämättömyystarpeiden tuottamiseen, tai pikemminkin hankkimiseen, kuin yhteiskunnat, joissa tuotantovälineet ja -suhteet, so. työnjako, ovat kehittyneet pitemmälle. Tämä ei tarkoita, että työaika itsessään olisi vääjäämättä lyhyempi yhteiskunnissa, jotka tarvitsevat vähemmän aikaa välttämättömyystarpeidensa tuottamiseen. Sen sijaan se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kehittyneemmät yhteiskunnat käyttävät suhteellisesti vähäisemmän osan ajastaan välttämättömyyksiin, vaikka kuten terävämmät lukijat ovat varmasti jo tajunneetkin välttämättömyydet itsessään muuttuvat ja kehittyvät ajassa ja paikassa (siinä missä höyrykone vielä 1800-luvun alussa oli omistajalleen kilpailuvaltti, ei yhteiskunnallinen välttämättömyys, oli siitä vuosisadan lopulla tullut jo elintärkeä tuotantoväline suuren mittakaavan teollisuustuotannossa. Samoin matkapuhelimista, joita vielä 1990-luvun alussa saatettiin pitää varakkaiden ylellisyystarpeina, puhumattakaan aiempien vuosikymmenten autopuhelimista, oli vain vuosikymmen myöhemmin tullut käytännössä pakollinen osa väestön valtaosan päivittäistä elämää ja kanssakäymistä). Edellä mainitut hyödykkeet eivät muutu välttämättömyyksiksi itsestään, vaan niiden on erinäisillä tavoilla muututtava suhteessa muihin hyödykkeisiin. Ensinnäkin niiden on muututtava huokeammiksi suhteessa verrokkeihinsa, kuten vaikkapa vesimyllyihin ja lankapuhelimiin. Huokeutta mitataan yleensä rahassa, kaikkien hyödykkeiden yleisvastineessa. Rahassa mitattava hinta on puolestaan palautettavissa hinnan ilmaisemaan arvoon. Arvokin on osaltaan ainoastaan mitta, joka mittaa, kuten hintakin, hyödykkeiden välisiä suhteita. Arvo on palautettavissa aikaan, joka on tarvittu hyödykkeen tuottamiseen. Hyödykkeen, kuten vaikkapa tiskirätin, tuottamiseen tarvittava työaika mittaa sen arvoa suhteessa muihin hyödykkeisiin. Tiskirätin arvo ilmenee kuitenkin epäsuorasti hintana, ja vasta silloin, kun se asetetaan tarkasteluun muiden verrokkiensa eli kilpailevien valmistajien tuottamien tiskirättien kanssa. Lopullisen ilmaisunsa arvo saakin vasta, kun se vaihdetaan vastineeseensa, rahaan. Tämä vaihdanta ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tiskirätillä, kuten millä tahansa muullakaan hyödykkeellä, olisi arvoa ennen niiden vaihdantaa. Vaihdantaan eli 1 Kansantalouden tilinpito. Työllisyys ja työtunnit. Tilastokeskuksen tietokanta. < [Haettu ] 2 Laura Hulkko ja Anna Pärnänen, Osa-aikatyö valtasi palvelualat. Tieto&trendit < [Haettu ] 1

2 kauppaan liittyy kuitenkin koko joukko mm. kysyntään ja tarjontaan palautettavissa olevia tekijöitä, joita emme tässä ala suuremmin käsitellä. Mitkä tekijät määrittävät hyödykkeen, tässä tiskirätin, arvon? Ensinnäkin sen määrittää jo mainittu työaika. Jos yhden tiskirätin tuottamiseen tarvitaan tunti työaikaa ja tunti työtä on euron arvoinen, onko tiskirätin arvo euron suuruinen? Mikä on puolestaan työn arvo, mitä työ maksaa? Tämä vaatii pitkällisempää tarkastelua. Tiskirätin tuotanto ja vaihdanta ovat niitä valmistavan tuotantokapitalistin kannalta päällisin puolin yksinkertainen asia. Hän vaihtaa rahapääomansa M tuotannontekijöihin eli kiinteään pääomaan c ja työvoimaan v (c + v =C), jotka hänelle myyvät toiset tuotantokapitalistit (kauppiaat) sekä työvoimaansa, so. aikaansa ja työkykyänsä myyvät työntekijät. Lopulta tuotantokapitalisti myy tuotantovälineidensä avulla tuottamansa hyödykkeen eteenpäin summalla M'. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tavarapääoman kiertokulku M C M' ilmaisee, että tuotantokapitalisti vaihtaa summan rahaa M suurempaan summaan rahaa M' (so., M + m = M'). Miksi kiertokulun loppusumma on M' eikä M? Vastaus löytyy C:stä, hyödykkeestä: sen valmistaminen on kuluttanut aikaa, joten sen arvo on suurempi kuin sen osatekijöiden, kuten vaikkapa tiskirätin valmistamiseen tarvittavien keinokuitujen, summa. Mikäli näin ei olisi, tiskirätti olisi yhtä arvokas kuin sen raaka-aineet, eikä se hintansa puolesta eroaisi niistä mitenkään. Tiskirätin arvoa voidaan merkitä kirjaimella w, joka tulee saksan sanasta wert, arvo. Tiskirätin arvo jakautuu kolmeen osatekijään kaavan (1) mukaisesti. w tiskikärtti = c + v + s (1) Nämä osatekijä ovat c = kiinteä pääoma, so. tiskirätin valmistamiseen kulunut kiinteä pääoma, v = vaihteleva pääoma eli työvoima ja s = lisäarvo eli se osatekijä w:n arvosta, jonka (i) työntekijät luovat työvoimallaan, mutta josta heille ei makseta vastinetta, palkkaa; ja (ii) jota ei tarvita w:n tuotantoprosessin uusintamiseen, so. kiinteään pääomaan ja työvoimaan. Tämän paperin kannalta s:n ja v:n välisen suhteen tarkastelu on keskeistä. Lisäarvo on arvoa siinä missä muukin arvo. Se ei itsessään eroa muusta arvosta millään tavalla. Lisäarvon ja vaihtelevan pääoman eli työvoiman arvon välistä suhdetta mitataan lisäarvon suhdeluvulla s', joka on yhtälönä s'= s v. (2) Lisäarvon ja vaihtelevan pääoman arvon välistä suhdetta voidaan selventää seuraavalla kaavalla. 3 lisäarvo vaihteleva pääoma( s v ) = lisäarvo työvoimanarvo = lisätyö välttämätön työ (3) Kaava (3) esittelee meille käsitteet lisätyö ja välttämätön työ. Ne tarkoittavat samaa kuin lisäarvo s ja vaihteleva pääoma v tai lisäarvo ja työvoiman arvo. Nähdään, että työvoiman arvo on yhtä kuin välttämätön työ. Tällä välttämättömällä työllä viitataan siihen määrään työtä, jonka työntekijä tarvitsee työvoimansa arvon uusintamiseen. Työvoiman arvo taas voidaan palauttaa sen uusintamiseen tarvittavien tekijöiden arvoon. Taulukko 1. antaa esimerkin siitä, mistä osatekijöistä työvoiman arvo voi koostua. 4 3 Marx 1977, 370. Kaavat (3) ja (4). 4 Taulukko 1. on itsessään yksinkertaistus, eikä ota huomioon esimerkiksi työvoiman sivukuluja eikä verotusta. 2

3 Taulukko 1. Työvoiman arvo, esimerkki Nimike Yksikkö Hinta/pvä Hinta/kk Hinta/v Ravinto 2500 kcal Asuminen 30 m Liikkuminen Linja-auto Vaatetus 3 kerrastoa Virike Olut Yhteensä Taulukosta nähdään, miten yksin asuvan, keskiraskasta työtä tekevän työntekijän työvoiman arvo voi muodostua vuosittain. Laskelma ei ota huomioon mahdollisia satunnaisia kertaeriä kuten kodin irtaimiston kulumista. Työvoiman arvo ei ole sama asia kuin työllä synnytettyjen hyödykkeiden tai tuotosten arvo. Mikäli työvoiman arvo olisi yhtä suuri kuin sillä luotujen hyödykkeiden, kuten tiskirättien, arvo, ei tuotantokapitalistille jäisi lisäarvoa s. Kaava (4) selventää osaltaan esitettyä ongelmaa. lisäarvo työaika = lisäarvo tuotteenarvo = lisätuote (4) välttämätön tuote Jonkin hyödykkeen, vaikkapa esimerkkinä käyttämämme tiskirätin arvo w on eriteltävissä myös yksiköittäin, hyödykekohtaisesti. Lisäarvo ilmenee yksittäisen tiskirätin tapauksessa yksinkertaisesti lisätuotteena ja välttämättömänä tuotteena. Työvoiman arvo, mikäli se on esimerkkimme mukaisesti euroa vuodessa, aineellistuu näihin rätteihin. Tuotantokapitalisti, työnantaja, voisi maksaa työntekijälle hänen työvoimastaan rätteinä. Jos rätin arvo olisi euron suuruinen, saisi työntekijä vuodessa rättiä, tai 996 rättiä kuukaudessa. Mikäli työntekijän luoman lisäarvon suhdeluku on 100 prosenttia (so., s' = 100 %), tuottaa hän vuodessa rättiä, joiden arvo on euroa. Tähän perustuu käsitteen riisto (eng. deprivation, exploitation) olemassaolo marxilaisessa taloustieteessä. Mikäli työnantaja ilmoittaisi työntekijälleen tämän tuottaman lisätuotteen koon ja arvon, olisi hänen huomattavasti vaikeampi jatkaa lisätuotteen ottamista työntekijältään. Rahassa maksettava palkka hämärtää riistosuhteen työntekijän kannalta näkymättömiin. Työntekijä tuottaa vuodessa euron edestä ja yhtä monena kappaleena tiskirättejä, mutta hänelle maksetaan vain tiskirätin tuottamisesta. Se, että tuotantokapitalisti saa työntekijältään ylimääräistä tiskirättiä, ei tarkoita, että hän kykenisi muuntamaan tiskirätit suoraan voitoksi. Jo kaavasta (1) nähtiin, että w:n arvo jakautuu v:n ja s:n lisäksi myös c:hen eli kiinteään pääomaan. Näin ollen tuotantokapitalisti ei mittaa voittoaan kaavalla kaavalla s'= s v vaan voiton suhdeluvun p' = s C, (5) jossa C tarkoittaa kokonaispääomaa c + v. Vaikka lisäarvon suhdeluku olisikin 100 prosenttia, ei se tarkoita, että tuotantokapitalisti saisi 100 prosenttia sijoituksestaan takaisin. Lisätyön, -tuotteen ja -arvon tarkastelu on työntekijöiden näkökulmasta tärkeää, vaikka todellisuus, so. työvoiman arvo, määräytyykin usein monimutkaisemmin kuin edellä on esitetty. Seuraavassa tarkastellaan ns. tuottavaa työtä. 5 Tuottavan työn piirissä oli vuonna 2012 yhteensä työntekijää. Nämä tekivät yhteensä tuntia töitä eli keskimäärin 1647 tuntia työntekijää kohden. Tuottavan työn piirissä työskentelevien työntekijöiden keskimääräinen työaika 5 Tuottavalla työllä viitataan työhön, tuottaa pääomaa kaavan M C M' mukaisesti (ks. McLellan 1972, 79; alaviite 1.). Muu työ on useimmiten suunnittelevaa, uusintavaa (kuten päivähoito) tai hallinnoivaa. Ne eivät suoraan tuota pääomaa, eikä niitä näin ollen pidetä tässä kirjoituksessa tuottavana työnä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tarkasteluun on otettu muut kuin rahoitus- ja vakuutusalan yritykset, sillä jälkimmäisiä ei voi pitää tuottavana liiketoimintana. Ulkopuolelle on myös jätetty julkisyhteisöt, kotitaloudet sekä voittoa tavoittelemattomat yhteisöt. Rajanveto eri toimintamuotojen välillä on vaikeaa, eikä tuloksia voida täten pitää täysin pitävinä. 3

4 on vuosina lyhentynyt seuraavasti. Taulukko 2. Työntekijöiden työaika Suomessa , tuottava työ Vuosi Tuntia % -2% -4% -6% -6% -6% -7% -9% 1 Muutos verrattuna vuoteen Havaitaan, että vuodesta 1975 vuoteen 2010 keskimääräinen työaika tuottavassa työssä lyheni noin kymmenyksen (-9%). Kehitys on luontevaa Suomen kaltaiselle, korkean tuottavuuden kapitalismille. Työajan lyhentyminen ei kuitenkaan suoraan tarkoita, että lisäarvon suhdeluku s' olisi vastaavalla ajanjaksolla pienentynyt. Kuvaaja 1. näyttää lisäarvon suhdeluvun kehityksen Suomessa vuosina. 160% 150% 140% 130% 120% 110% 100% 90% 80% Kuvaaja 1. Lisäarvon suhdeluku Suomessa, tuottava työ Havaitaan, että keskimääräinen lisäarvon suhdeluku s' on jaksolla ollut 134,8 prosenttia, toisin sanoen työntekijät ovat luoneet noin kolmanneksen enemmän arvoa (ks. kaavat (3) ja (4)) kuin mitä heille on maksettu vastineena, palkkana. Sininen trendiviiva kuvaa suhdeluvun kehitystä. Huomataan selvästi, että noin vuodesta 1995 vuoteen 2007 ulottuvalla jaksolla s' oli korkeampi kuin sitä edeltäneenä jaksona Tämä kehitys on selkeästi havaittavissa kuvaajassa 2., joka mittaa lisäarvon s ja palkansaajakorvausten, so. työvoiman arvon, v, muutosta absoluuttisina lukuina. 4

5 Kuvaaja 2. Tuntipalkka ja lisäarvo tunnissa Suomessa, tuottava työ Euroa tunnissa Tuntipalkka Lisäarvo tunnissa 1990-luvun lamaa voidaan pitää monella tapaa käännekohtana sekä tuntipalkan että tunnissa luodun lisäarvon kehityksessä. Lama taittoi palkkojen nousujohteisen kehityksen ja antoi pontta tuntikohtaisen lisäarvon kasvulle. Niin sanotun maltillisen palkkapolitiikan tuloksena on ollut työntekijäkorvausten eli palkkojen ja palkkioiden jääminen jälkeen tuotannossa luodun lisäarvon, tai arvonlisäyksen, kasvusta. Tämä on varsin suoraan luettavissa kuvaajan 1. arvosarjan kehityksestä. Herää kysymys, miten kuvaajien 1. ja 2. kehitys näkyy työaikana. Kuvaaja 3. esittää välttämättömän ja lisätyöajan kehityksen Suomessa jaksolla Kuvaaja 3. Välttämätön työ ja lisätyö Suomessa Tuntia vuodessa/työntekijä Välttämätön työ Lisätyö Jo silmämääräisessäkin tarkastelussa selviää, että välttämättömään työhön käytetty aika ja lisätyöaika ovat kehittyneet toisiinsa nähden käänteisesti (r 2 = -0,897). Tämä ei ole sinänsä ihmeellistä, mutta vahvistaa osaltaan kaavojen (2), (3) ja (4) ilmentämää teoriaa. On niin ikään helppo huomata, että lisätyön arvosarja on muodoltaan liki täysin yhteneväinen kuvaajan 1. lisäarvon suhdeluvun s' arvosarjan kanssa. Ei lienekään ihme, että lisäarvon suhdeluvun ja 5

6 lisätyöajan välillä on vahva korrelaatio eli r 2 = 0,954. Herää kysymys, mitkä tekijät ovat mahdollistaneet välttämättömän työajan lyhentymisen eli (i) miten työvoiman arvo on kehittynyt; ja miten (ii) työntekijöiden ansiot ovat kehittyneet suhteessa heidän työvoimansa arvoon. Yksi tapa arvioida työvoiman arvoa on katsoa kuluttajahintojen kehitystä Suomessa vuosina. Kuvaaja 4. näyttää kuluttajahintojen kehityksen suhteessa työntekijöiden ansiokehitykseen edellä mainitulla jaksolla. Kuvaaja 4. Kuluttajahinnat ja palkansaajakorvaukset Suomessa 1975 = Kuluttajahinnat Palkansaajakorvaukset Huomataan, että palkansaajakorvausten eli palkkojen, palkkioiden ja työnantajan sivukulujen summa on kasvanut kuluttajahintoja nopeammin. Jälkimmäisen hidasta kasvua voidaan selittää mm. työvoiman uusintamiseen tarvittavien välttämättömyystarpeiden halventumisella, joka on puolestaan palautettavissa esimerkiksi tuontiin, matalaan vuosi-inflaatioon tähdänneeseen rahapolitiikkaan sekä kiristyneeseen hintakilpailuun kotimaisten ja ulkomaisten tuotantokapitalistien välillä. 6 Yhtä kaikki, kuvaaja 4. osoittaa, että kuluttajahinnoissa mitattuna työvoiman hinta ja sen arvo eivät ole kohdanneet noin vuoden 1980 jälkeen. Työvoima on ollut keskimäärin näin ollen työvoiman arvon näkökulmasta liian kallista, siitä huolimatta, että noin vuodesta 1991 lähtien palkansaajakorvaukset ovat kasvaneet hitaammin kuin 1980-luvulla. Myös kuvaaja 2. osoittaa samansuuntaista keskimääräistä kehitystä tuntipalkkoina mitattuna. Euroopan unionin tasolla suomalaiset työntekijäkustannukset ovat kehittyneet jonkin verran keskiarvoa nopeammin. 6 Hintakilpailu on yleiskielinen käsite, jonka marxilaisena vastineena voidaan käyttää vaikkapa kustannus- ja tuotantohintojen välisen erotuksen kaventumista. Kustannushinta on tuotantokapitalistin hankintahinta, jolla hän hankkii tuotantopääomansa C ja hyödykkeidensä valmistamiseen tarvitsemansa raaka-aineet. Tuotantohinta on taas w:n arvon yleisvastine, so. sen hinta, jolla tuotantokapitalisti myy hyödykkeensä eteenpäin. Kustannus- ja tuotantohintojen välisen erotuksen kaventuminen tarkoittaa, että hyödykkeen x kustannushinta M ja sen tuotantohinta M' ovat aiempaa lähempänä toisiaan. Arvossa mitattuna tämä tarkoittaa, että s:n osuus w:stä kaventuu; voiton suhdeluvun kannalta s':n lasku voi tarkoittaa myös p':n pienentymistä. 6

7 Taulukko 3. Työntekijäkustannusten kehitys EU:ssa = 100 Vuosi Suomi Saksa Ruotsi Britannia Tanska EU Lähde: Eurostat Suomalaisilla työnantajilla on kuitenkin ollut varaa edellä esitettyjen kaltaisiin palkankorotuksiin ja v:n osuuden kasvattamiseen w:stä, sillä työntekijät ovat tuottaneet ja 2000-luvuilla kasvavassa määrin lisäarvoa suhteessa työvoimastaan saamiinsa vastineisiin (ks. kuvaaja 1.). Yksi selittävä tekijä työvoiman arvoa nopeammalle ansiokehitykselle löytyy työvoiman tarjonnasta luvun lama joudutti Suomessa suuren joukon toimialoja, kuten kangas- ja nahkateollisuuden, loppumista, jonka seurauksena maahan syntyi rakenteellista työttömyyttä, kun työttömäksi joutuneet eivät koulutuksensa perusteella soveltuneet työvoimansa myyjiksi nopeasti kysyntäänsä muuttavilla työmarkkinoilla. Kuvaaja 5. osoittaa, miten hitaasti työntekijöiden määrä palautui luvun tasolle 1990-luvun laman jälkeen Kuvaaja 5. Työntekijöiden lukumäärä, tuottava työ Suuri työttömien armeija yhtäältä heikensi jäljelle jääneiden työntekijöiden neuvotteluvoimaa suhteessa palkkoihinsa; toisaalta samalla rakenteellisista syistä supistunut työvoiman tarjonta suuri osa työttömistä ei ilman uutta koulutusta soveltunut tarjolla olleisiin töihin kasvatti erityisesti korkeakoulutetun työvoiman neuvotteluasemaa ja vaikutti osaltaan työvoiman arvoa nopeammin kohonneisiin palkkoihin ja palkkioihin. Osaltaan työntekijäkorvausten työvoiman arvoa nopeampaa kasvua selittää myös Suomen elinkeinorakenteen palveluvaltaistuminen. Entistä pienempi osa suomalaisista työntekijöistä tekee suoraa, valmistavaa työtä, jossa tarvitaan paljon kiinteää pääomaa c suhteessa työvoimaan v. Näin ollen pääoman elimellisen koostumuksen kaavassa k '= v nimittäjä c on pienentynyt suhteessa osoittajaan v, jolloin myös voiton suhdeluku c p' on keskimäärin kasvanut lisäarvon suhdeluvun s' kasvettua, kuten kuvaajassa 1. näytetään. Käytännössä tämä tarkoittaa, jo aiemmin mainitun tavoin, että työnantajilla on ollut varaa maksaa 7

8 työvoiman arvoa korkeampia palkkoja. On kuitenkin tärkeää muistaa, että palkanmaksukyvyn takaa löytyy työntekijöiden itsensä luoma arvo w. Tyhjästä työnantaja ei kykene palkanmaksuaan suorittamaan. Lopuksi Vuoden 2008 jälkeinen, kaikissa edellä mainituissa kuvaajissa esitetty kehitys herättää kysymyksen siitä, miten suomalaisten työntekijöiden myymän työvoiman hinta, jossa nykyisellään on ilmaa, kehittyy suhteessa sen arvoon. 7 Työvoiman arvo ei voittoa tuottavassa tuotannossa voi olla yhtä suuri kuin sen avulla synnytetyn tuotoksen, w:n, arvo. Vaikka lisäarvon suhdeluku s' (ks. kuvaaja 1.) onkin vielä kaukana nollasta, on vuoden 2008 jälkeen tapahtunut notkahdus ymmärrettävästi heikentänyt suomalaisten ja Suomessa toimivien yritysten näkymiä eli hidastunut sijoitetun pääoman kasautumisvauhti (ks. kuvaaja 2.) on syönyt sen tuotto-odotuksia. Kuvaaja 6. osoittaa pääoman kasautumiskehityksen Suomessa vuosina luvun lama ja vuoden 2008 pudotus osoittavat selvästi, miten muutokset välttämättömän työn ja lisätyön välisessä suhteessa (ks. kuvaajat 2. ja 3.) johtavat muutoksiin myös pääoman kasautumisvauhdissa. Summa summarum, suomalaisten työntekijöiden saamissa palkansaajakorvauksissa on laskupaineita. Se, lasketaanko työntekijöiden palkkaa, työnantajamaksuja tai eläkemaksuja, vaikuttaa enemmän ja vähemmän suorasti sekä työntekijöiden itsensä että muiden ihmisten elämään. Paljon onkin kiinni siitä, jatkuuko kuvaajan 6. osoittama, aiempaa hitaampi pääoman kasautumiskehitys niin pitkään, että paineet palkansaajakorvausten alentamiseen eli työntekijöiden korvauksien laskemiseksi lähemmäs työvoiman arvoa, käyvät vääjäämättömiksi. Tämä on puolestaan palautettavissa ennen kaikkea suomalaisen viennin kehitykseen. Kuvaaja 6. Pääoman kasautuminen eli talouskasvu Suomessa Euroa Tässä kohden on syytä huomauttaa, että kuten hyödykkeiden arvot ja hinnat, eivät työvoimankaan arvo ja hinta aina, tai edes yleensä, kohtaa markkinoilla. Hinta onkin vain arvio ja työvoiman myynnistä saatavan palkan tapauksessa työvoiman avulla luotavan kokonaisarvon odotusarvoinen vastine, so. työvoimaa ostava työnantaja ennakoi työsopimuksessa lupaamansa palkan vastaavan työntekijän työllään luomaa arvoa siten, ettei se ole ainakaan sitä suurempi. Koeaika ja uuden työntekijän kokeneempaa eli lisäarvoa (mahdollisesti) enemmän tuottavan työntekijää matalampi palkka ovat työnantajan keinoja arvioida ostoksensa kannattavuutta. Tuotannon tehokkuuden eli pääoman suhteellisen kasautumisasteen kannalta työvoiman arvoa korkeammat palkat ovat kuitenkin tehottomuustappio, ja huonosti pääomaa kasaavalle liiketoiminnalle onkin tyypillistä pyrkimys palkkojen palauttamiseen työvoiman arvon mukaiselle tasolle. 8

9 Lähteet McLellan David, Marx Karl, Marx's Grundrisse. The Macmillan Press, Ltd., London and Basingstoke Capital. A Critique of Political Economy. Volume I. Book One: The Process of Production of Capital. Progress Publishers, Moscow Internet-versio Marxists.org -sivustolta. < Volume-I.pdf> [Haettu ] Laura Hulkko ja Osa-aikatyö valtasi palvelualat. Tieto&trendit Anna Pärnänen, < 30.html> [Haettu ] Eurostat, Tilastokeskus, Labour market and wage development. Eurostatin tietokanta. < labdev/stats/index_en.html> [Haettu ] Kansantalouden tilinpito. Tilastokeskuksen tietokanta. < [Haettu ] Työllisyys ja työtunnit Tuotanto- ja tulonmuodostustilit 9