Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja"

Transkriptio

1 Joulukuuta 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja 20 vuotta Suomessa Me ODINilla pidämme Suomesta ja suomalaisista yrityksistä. Olemme tehneet näin jo pitkään ja uskomme, että tällä mieltymyksellä on valoisa tulevaisuus. Osakerahasto ODIN Finland perustettiin Suomi oli silloin matkalla pahimpaan lamaansa sitten toisen maailmansodan. Nyt 20 vuoden kuluttua voidaan todeta, että ODIN Finland on ollut harvinaisen onnistunut sijoituskohde: Keskimääräinen tuotto on ollut noin 22 prosenttia vuodessa rahaston perustamisesta alkaen. Niin suuret mahdollisuudet ODINin ensimmäinen osakerahasto oli ODIN Norden. Perustajille eli norjalaiselle Petter Goldenheimille ja ruotsalaiselle Peter Edwallille oli luonnollista ryhtyä hallinnoimaan pohjoismaisesta näkökulmasta. Mutta miksi seuraavaksi perustettiin ODIN Finland eikä ODIN Norgea tai ODIN Sverigeä? Nämä kaksi jälkimmäistä rahastoa perustettiin vasta myöhemmin. Suomi oli vuonna 1990 painumassa syvään lamaan. Kahdenvälinen kauppa Neuvostoliiton kanssa oli varmistanut suomalaisille vakaat markkinat. Noin 25 % viennistä suuntautui tähän maahan 1980-luvun alussa, ja sieltä tuotiin noin kaksi kolmannesta Suomessa tarvittavasta öljystä. Neuvostoliiton romahtaminen 1990-luvun alussa kuritti Suomen taloutta kovalla kädellä. Vuonna 1990 vienti Neuvostoliittoon puolittui, ja se puolittui edelleen vuonna Myös muut tärkeät vientimarkkinat Euroopassa hyytyivät, joten Suomi syöksyi lamaan ja työttömyys räjähti käsiin. Ei ollut mitenkään varmaa, että Suomen osakemarkkinoille kannatti sijoittaa. Mutta Peter Edwall oli toista mieltä. Hän oli erittäin ammattitaitoinen, joten hän halusi keskittyä yksittäisten yritysten fundamentteihin. Kun kriisi iski Suomen talouteen, ODINin salkunhoitajat huomasivat, että monen vakaalla pohjalla olevan suomalaisyrityksen osakekurssi vajosi aivan liian alas yrityksen todelliseen arvoon nähden. Syvälliset yritysanalyysit kuitenkin osoittivat, että monet suomalaisyritykset pystyivät saavuttamaan paremmat tulokset kuin osakekurssien perusteella voitiin päätellä silloisessa markkinatilanteessa. Tuohon aikaan vain harvat pohjois-

2 Tuotto vuoden 2010 alusta: ODIN Norden: 13,2 % ODIN Finland: 20,9 % ODIN Norge: 14,9 % ODIN Sverige: 28,6 % ODIN Europa: 10,5 % ODIN Europa SMB: 11,9 % maiset tai eurooppalaiset sijoittajat seurasivat Suomen osakemarkkinoita tarkasti. Joskus kannattaa ottaa hieman etäisyyttä kansallisiin osakemarkkinoihin, jotta niillä vallitseva häiritsevä kohina saadaan pidettyä loitolla. Talouden syvä lama masensi monet suomalaiset. Hyvä alku Ensimmäisten kolmen vuoden jälkeen Edwall havaitsi, että rahasto oli tuottanut keskimäärin lähes 63 prosenttia vuodessa, mikä oli 52 prosenttiyksikköä enemmän kuin markkinaindeksin keskimääräinen tuotto. Tuottoero oli päätä huimaava. Seuraavina vuosina rahaston tuotto polki aluksi paikallaan, mutta vuodet 1996 ja 1997 olivat suhteellisen hyviä. IT-kupla Muutin Tukholmaan vuonna 1996 tekemään läheistä yhteistyötä Peter Edwallin kanssa. Aluksi minun piti viipyä siellä puoli vuotta, mutta aika venyi neljäksi vuodeksi. Se oli opettavaista aikaa. Peter oli taitava salkunhoitaja. Hän kertoi avoimesti päätelmistään ja näkemyksistään, kertoo ODIN Finlandin nykyinen salkunhoitaja Truls Haugen. IT-kuplan puhkeaminen iski raskaasti Suomen osakemarkkinoihin 1990-luvun lopussa. Aika vuodesta 1998 vuoden 2000 puoliväliin oli raskasta meille ODIN Finland -rahaston salkunhoitajille. Huomasimme, että monien nopeimmin kasvavien yritysten arvot eivät olleet suhteessa niiden tuleviin ansaintamahdollisuuksiin joten emme sijoittaneet niihin. Meitä ar- vosteltiin kovasti sillä rahaston tuotto jäi pahasti jälkeen markkinaindeksistä. Valitettavasti monien sijoittajien kannalta olimme oikeassa. Monilla ITkuplan aikana suuriksi paisuneilla yrityksillä oli surullinen loppu, kun kupla puhkesi. Helmikuusta 2000 syyskuuhun 2002 Suomen osakemarkkinat romahtivat yli 55 prosenttia. ODIN Finlandin arvo laski samana aikana vain kuusi prosenttia. Salkunhoitajan vaihdos Kun ODIN Forvaltningin omistus muuttui vuonna 2000, Peter Edwall jäi pois salkunhoitajatiimistä. Ryhdyin ODIN Finlandin salkunhoitajaksi ja muutin takaisin Osloon. Olin työskennellyt useita vuosia Peterin rinnalla, joten siirtymästä tuli pehmeä. Olemme noudattaneet aina samaa sijoitusfilosofiaa. Suomen osakemarkkinoilla 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen alkoi ja päättyi synkissä merkeissä. Sen alussa kärsittiin IT-kuplan ja viimeisinä vuosina vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingeista. Tästä huolimatta ODIN Finland on tuottanut keskimäärin 15 prosenttia vuodessa kuluneiden 10 vuoden aikana, kun markkinaindeksin mukainen keskimääräinen vuosituotto on jäänyt 6,3 prosenttiin. Suomen tulevaisuus Suomen taloudella on edessään valoisat näkymät. Monilla suomalaisyrityksillä on vahva kansainvälinen asema esimerkiksi metsä- tai konepajateollisuudessa, tietoliikenteessä ja elekt- Rahasto Indeksi Sijoitushorisontti 5 v 10 v Positiivinen tuottoning 100 % 100 % Parempi kuin talletus 91 % 100 % Parempi kuin indeksiindeks 77 % 100 % ODIN Finland on tuottanut keskimäärin 22 prosenttia vuodessa perustamisestaan kun markkinaindeksin mukainen keskimääräinen vuosituotto on jäänyt 11 prosenttiin. ODIN Finland on antanut lisätuottoa suhteessa pankkitalletukseen ja vertailuindeksiin lähes jokaisena viisi- ja kymmenvuotisperiodina rahaston historiassa (liukuvat tuotot, kuukausittainen tarkastelu).

3 roniikassa. Olemme ylpeitä siitä, että rahasto on sijoittanut tällaisiin menestyjiin. Uskomme, että ne tuottavat vakaasti tulevien vuosien kuluessa. On mielenkiintoista havaita, että monet suomalaisyritykset hyötyvät Venäjän talouden kasvusta. Niihin sijoittaneita suojaa eurooppalainen corporate governance. Tämä voi osoittautua mainioksi yhdistelmäksi. Vaikka 20 vuotta sitten itänaapuri melkein pakotti Suomen talouden polvilleen niin Venäjä antaa nykyään merkittävää vetoapua taloudelle. Suomen viennistä yhä suurempi osa suuntautuu Venäjälle. Sen talouden kasvusta on hyötyä Suomelle. Venäjällä panostetaan lähivuosina suuria summia infrastruktuuriin, sillä siellä järjestetään vuoden 2014 talviolympialaiset ja jalkapallon maailmanmestaruuskisat vuonna Lisäksi korkea öljyn hinta vaikuttaa myönteisesti Venäjän talouteen. Lisäksi Suomen talouselämässä vallitsee nykyään täysin erilainen taistelutahto kuin 20 vuotta sitten. Nokian käsittämätön maailmanlaajuinen menestys on saanut suomalaiset uskomaan, että onnistuminen on mahdollista. Monet kansainväliset organisaatiot ovat useita kertoja julistaneet Suomen yhdeksi maailman kilpailukykyisimmistä maista. Suomen koulujärjestelmä ja vähäinen korruptio ovat saaneet kansainvälisesti huomiota useasti. Siksi arvioimme, että ODIN Finlandilla on edessään valoisa tulevaisuus. Truls Haugen Vastuullinen salkunhoitaja ODIN Finland ja ODIN Europa SMB. Salkunhoitaja ODIN Europa. Tuotto vuoden 2010 alusta: ODIN Global: 18,8 % ODIN Global SMB: 15,7 % ODIN Maritim: 16,2 % ODIN Offshore: 12,3 % ODIN Kiinteistö: 29,2 % Rahasto Indeksi Lähde: ODIN Forvaltning ja OBI ODINin salkunhoitotiimi Jarl Ulvin Alexandra Morris Truls Haugen Nils Petter Hollekim Lars Mohagen Oddbjørn Dybvad Vegard Søraunet

4 Tuottokatsaus per Aloituspäivä 1 kk Vuoden alusta 12 kk 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Perustamisesta OSAKERAHASTO ODIN Norden VINX Benchmark Cap NOK NI ODIN Finland OMX Helsinki CAP GI ODIN Norge Oslo Børs Fondsindex (OSEFX) ODIN Sverige OMXSB Cap GI ODIN Europa 1) MSCI Europe net Index ODIN Europa SMB 2) MSCI Europe net Small Cap Index ODIN Global 3) MSCI World Net Index ODIN Global SMB 4) MSCI World Net Small Cap Index ODIN Maritim MSCI World Gross Marine Index ODIN Offshore Philadelphia Stock Exchange Oil Service Sector Index* ODIN Kiinteistö Carnegie Sweden Real Estate Index* 2,6 % 13,2 % 21,5 % -5,8 % 2,0 % 10,0 % 14,2 % 1,3 % 25,3 % 31,8 % -3,4 % 5,5 % 5,2 % 9,9 % -0,1 % 20,9 % 27,2 % -2,5 % 6,8 % 15,5 % 22,1 % -1,7 % 19,9 % 26,7 % -3,9 % 6,3 % 6,4 % 11,0 % 5,0 % 14,9 % 25,9 % -4,8 % 3,1 % 9,1 % 18,3 % 0,4 % 13,1 % 23,5 % -6,9 % 4,3 % 7,1 % 11,6 % 2,9 % 28,6 % 34,0 % 3,9 % 8,4 % 13,7 % 18,5 % 3,5 % 33,6 % 38,5 % 3,5 % 8,6 % 5,1 % 12,5 % 1,0 % 10,5 % 16,5 % -9,5 % -1,1 % -1,9 % -1,2 % -1,2 % 5,9 % 12,4 % -8,2 % -0,1 % -1,0 % 0,1 % 0,6 % 11,9 % 15,6 % -9,4 % 0,7 % 1,4 % 3,0 % 0,0 % 19,1 % 25,9 % -3,8 % 2,9 % 5,5 % 6,6 % 3,9 % 18,8 % 31,0 % -3,0 % -0,3 % -0,7 % 0,6 % 4,6 % 14,1 % 22,4 % -3,6 % -0,6 % -2,3 % -1,2 % 1,7 % 15,7 % 25,9 % -6,2 % -2,2 % 1,3 % 1,9 % 7,4 % 26,1 % 39,3 % 2,3 % 1,4 % 4,3 % 5,8 % 6,8 % 16,2 % 22,8 % -17,1 % 1,3 % 17,9 % 14,6 % 8,1 % 45,5 % 48,7 % -10,8 % 0,3 % 5,2 % 3,4 % 7,5 % 12,3 % 21,1 % -9,3 % 4,3 % 9,4 % 7,9 % 14,7 % 26,4 % 36,6 % -3,5 % 2,8 % 4,3 % 1,6 % -3,6 % 29,2 % 37,0 % 4,5 % 8,7 % 15,8 % 16,4 % -4,9 % 39,3 % 50,0 % 3,8 % 5,0 % 10,6 % 11,3 % 1) ODIN Europa oli rahasto-osuusrahasto, joka sijoitti kaikki varansa Robur Europa -rahastoon. 2) ODIN Europa SMB oli rahasto-osuusrahasto, joka sijoitti kaikki varansa Robur Europa SMB -rahastoon. 3) ODIN Global oli rahasto-osuusrahasto, joka sijoitti kaikki varansa Templeton Global Fund A -rahastoon. 4) ODIN Global SMB oli rahasto-osuusrahasto, joka sijoitti kaikki varansa Templeton Global Smaller Companies Fund -rahastoon. *) Vertailuindekseissä ei ole huomioitu osinkoja. KORKORAHASTO Aloituspäivä 1 kk Vuoden alusta 0,0 % 0,9 % Tuotto Modifioitu duraatio Perustamisesta (kum.) ODIN MoneyMarket EUR ,6 % 3,8 % 0,1 4,2 % EUR003M Index 0,1 % 8,2 % ODIN on markkinakommenteissaan käyttänyt luotettavina pitämiään lähteitä. ODIN ei kuitenkaan takaa, että tiedot ovat täydellisiä tai virheettömiä. Esitetyt tiedot koskevat ODINin näkemystä Hugin & Munin kuukausikatsauksen kirjoittamisajankohtana. ODIN Forvaltningin työntekijät voivat omaan lukuun tehdä sijoituksia eri tyyppisiin sjioitusinstrumentteihin. Tämä tarkoittaa, että ODIN Forvaltningin työntekijät voivat omistaa tässä Hugin & Munin kuukausikatsauksessa mainittujen yhtiöiden osakkeita ja arvopapereita sekä osuuksia ODINin rahastoissa. Työntekijöiden oman kaupan tulee noudattaa ODIN Forvaltningin asettamaa sisäistä säännöstöä, joka on laadittu vastaamaan arvopaperikaupasta asetettua lainsäädäntöä sekä Verdipapirfondenes Foreningin (Sijoitusrahastoyhdistys) suosituksia. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tuleva tuotto riippuu muun muassa osakemarkkinoiden kehityksestä, salkunhoitajien ammattitaidosta, rahaston riskinotosta sekä rahasto-osuuksien merkinnästä, hallinnoinnista ja lunastuksesta perittävistä kuluista. Kurssitappiot voivat muuttaa tuoton negatiiviseksi. Näin sijoitamme ODINin sijoitusrahastoja hallinnoidaan aktiivisesti. Sijoitamme vapaasti eri yrityksiin riippumatta niiden koosta tai painoarvosta markkinaindekseissä. Sijoituskohteinamme olevilla yrityksillä on käsityksemme mukaan juuri sellaiset ominaisuudet, joiden avulla niistä tulee huomispäivän voittajia. Pyrimme salkunhoitajan työssämme antamaan osuudenomistajille mahdollisuuden saada osansa yritysten lisäarvosta. Me ODINissa ymmärrämme omien itsenäisten sijoitusvalintojen merkityksen. Sijoituspäätöksemme perustuvat hyvin tuntemillamme toimialoilla ja markkinoilla toimivien yritysten perusteellisiin analyyseihin. Me tiedämme, mitkä yritykset tuottavat siellä tulosta. Olemme pitkän aikavälin omistajia, jotka sietävät markkinoiden lyhytaikaisia häiriöitä. Olemme kiinnostuneempia arvoyrityksistä kuin kasvuyrityksistä. Ensiksi mainituilla yrityksillä on vakaa liikevaihto ja hyvä tuloskehitys, jotka ovat aliarvostettuja suhteessa pitkän aikavälin tuloskehitystä ja kirjanpitoarvoja koskeviin arvioihin. Koska nämä yritykset ansaitsevat rahaa ja niillä on todellista arvoa, ei arvoyritysten joukossa juurikaan ole pilvilinnoja. On suositeltavaa ja terveellistä lukea eri maita ja poliittisia muutoksia koskevia raportteja. Kaiken näkeminen omin silmin lisää tietämystä ja auttaa ymmärtämään asiat entistä syvällisemmin. ODINin salkunhoitajien työhön kuuluvat tärkeänä osana matkustaminen eri maihin ja tutustuminen eri markkinoihin ja yrityksiin. Yritysten johdon kanssa käydyissä keskusteluissa saamme lisää tietoa siitä kulttuuriympäristöstä, jossa yritykset toimivat, ja pystymme ymmärtämään niitä paremmin. Tällainen tieto sisältyy tärkeänä osana kokonaisanalyysiin, jonka teemme kaikista niistä yrityksistä, joihin harkitsemme sijoittavamme. Uskomme, että hyviä aliarvostettuja yrityksiä on mahdollista löytää aina uudelleen yrityksiä, joista tulee olettamuksemme mukaan huomispäivän voittajia. Olemme noudattaneet samaa sijoitusfilosofiaa aivan ODINin perustamisesta alkaen. Tämä filosofia yhdistettynä salkunhoitajien ammattitaitoon on tarjonnut ODINin osakerahastojen osuudenomistajille monina vuosina korkean lisätuoton. Tulokset ovat nähtävissä seuraavan sivun tuottotaulukossa.

5 ODINin osakerahastot ODIN hallinnoi yhtätoista osakerahastoa. Ne voidaan jakaa kolmeen ryhmään: Laajan mandaatin rahastot, maakohtaiset rahastot ja toimialarahastot Laajan mandaatin rahastot: ODIN Global ODIN Global SMB ODIN Europa ODIN Europa SMB ODIN Norden Maakohtaiset rahastot: ODIN Norge ODIN Sverige ODIN Finland Toimialarahastot: ODIN Offshore ODIN Maritim ODIN Kiinteistö Sijoituksen ajoitukseen liittyen, noudatamme ODINilla yksinkertaista peukalosääntöä: Sijoita rahastoihin silloin kun sinulla on siihen varaa. Tämä saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta jos yrität osua tilapäisiin notkahduksiin tai huippuihin, todennäköisyys epäonnistumiselle on suuri. Suosituksemme on tästä syystä varallisuuden kartuttaminen säästösopimuksen ja säännöllisen sijoittamisen kautta. Saavutettu tuotto on sidoksissa säästöaikaan, markkinakehitykseen ja salkunhoitajien ammattitaitoon. Säästösopimus, jonka myötä ostat rahasto-osuuksia kuukausittain, tuo pääsääntöisesti mukanaan hyvän osuuksien keskikurssin. Toisin sanoen et kohdista koko sijoitustasi huipulle tai pohjaan - ja ostat enemmän osuuksia silloin kun markkinat laskevat. Rahaston valinta Tuotto on useimmille tärkein syy kohdistaa säästöjä osakerahastoihin. Yleisesti ottaen sijoitukset osakerahastoihin mahdollistavat korkeamman tuotto-odotuksen kuin esimerkiksi pankkitalletukset, mutta tällöin on myös hyväksyttävä sijoituksen arvon vaihtelu, joka liikkuu sijoituskohteena olevien osakkeiden mukaan. Historiallisesti osakemarkkinoilta saavutettu sijoitusten pitkän aikavälin vuotuinen tuotto on ollut noin 3-6 prosenttiyksikköä korkeampi suhteessa pankkitalletuksiin. Suosittelemme osakerahastosijoituksia vähintään viiden vuoden aikajänteelle. Jos harkitset säästösopimusta tai sijoitusta ainoastaan yhteen rahastoon, suosittelemme ensisijaisesti laajan sijoitusmandaatin omaavia rahastojamme. Nämä rahastot voivat sijoittaa laajasti eri markkinoille yrityskoosta tai toimialasta riippumatta. ODIN Global rahaston sijoitusmandaatti on valikoimamme laajin. Löytyy kuitenkin monia perusteita sijoittaa useampaan rahastoomme. Lisätietoja muista osakerahastoistamme löytyy kotisivuiltamme ODIN rahastoja voit merkitä joko kertaluontoisesti tai säännöllisesti säästäen. Kertasijoituksen minimisumma on 500 euroa ja säästösopimuksen vähimmäiserä on 50 euroa. Rahastomerkintä Ennen ensimmäistä merkintää pyydämme teitä täyttämään ja palauttamaan ODIN merkintälomakkeen. Lomake on tulostettavissa kotisivuiltamme tai tilattavissa asiakaspalvelustamme puh Uusien asiakkaiden on myös toimitettava oikeaksi todistettu kopio henkilöllisyystodistuksesta (ajokortti, henkilökortti, passi) postitse asiakaspalveluumme tai telefaksin välityksellä numeroon ODIN Rahastot Eteläinen Hesperiankatu 10, Helsinki Puh: Faksi: Y: Internet: Sähköposti:

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pohjoismaisissa kiinteistöissä piilee hyvät mahdollisuudet Talouden kasvuvauhti on nopeutumassa Pohjoismaissa. Siksi toimitilojen kysyntä, vuokrat

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kehittyvät taloudet vetureina Maailmantalouden kasvun odotetaan palautuvan normaaliksi vuoden 2010 kuluessa. Jälleen kerran kehittyvät taloudet toimivat

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Maaliskuu 2011

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Maaliskuu 2011 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Maaliskuu 2011 Laatuyrityksiä erikoistarjouksessa Eurooppa on halpa ja hyvä. Mielestämme tämä on hyvä yhdistelmä. Siksi uskomme vahvasti ODIN Europa ja ODIN Europa

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2011 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Vapautta laatikon ulkopuolella Me ODINilla emme usko toimintaan pienessä, indeksiä orjallisesti noudattelevassa laatikossa. Me uskomme vapaaseen toimintaan

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Hyviä osingonmaksajia etsimässä ODIN on aktiivinen salkunhoitaja, joka pystyy poimimaan vapaasti sellaisten yritysten osakkeita, jotka tuottavat osuudenomistajille

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Heinäkuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Velkojen heiluttelemat pörssit Monien Euroopan valtioiden velat saivat pörssikurssit heilahtelemaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Mielestämme

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kesäkuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Odotuspeli luo mahdollisuuksia Huomion kiinnittäminen korostetusti yhtiöiden neljännesvuosituloksiin lisää heilahteluja osakemarkkinoilla. Mitä lyhyempiä

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Onko pohja ohitettu? Toisaalta tosiasiat ja analyysit, toisaalta pelko ja ahneus ovat ohjailleet osakemarkkinoita kahden viimeisen vuoden ajan. Viime

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Maaliskuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Odotuksiin reagoivat markkinat Osakemarkkinoiden liikkeet perustuvat suhdannemuutoksiin kohdistuviin odotuksiin. Yhdysvalloissa kurssien lasku alkoi

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Näkyykö pohja, jota kaikki tähyävät? Tammikuuilmiön vaikutus pörsseihin jäi lyhytaikaiseksi. Vuodenvaihteen voimakkaan nousun jälkeen pörssit laskivat

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Recreated PMS Vain parhaat otetaan mukaan ODIN Global voi valita yli 50 000 yrityksen joukosta. Rahastoon on tällä hetkellä valittu 33 yritystä. Omistusten

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Yhtiön tulos avainasemassa Elokuu 2007 tullaan muistamaan maailman pörssien levottomuudesta. Vaikeina aikoina ei kuitenkaan aina muisteta, että suurin

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Nils Petter Hollekim 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Kiinteistö -rahaston arvo nousi 45,8 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Tammikuu 2011 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pörssinousun uskotaan jatkuvan Uskomme pörssikurssien nousevan vuonna 2011 maailmantalouden kohentuessa, yritysten tulosten parantuessa, luottamuksen

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Heinäkuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Valoisammat ajat osakemarkkinoilla? Useimmissa maailman pörsseissä ensimmäisen puolivuotiskauden kehitys oli nouseva. Myös ODINin osakerahastot kehittyivät

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Lokakuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Keskusvaltakunta Runsaan viikon mittainen matka Kiinaan antaa paljon erilaisia vaikutelmia. Tämä maa tarjoaa valtavat investointimahdollisuudet, mutta

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Lokakuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Vaaniva kopiointiuhka Halpojen jäljitelmien valmistajien kilpailu uhkaa monien johtavien yritysten kannattavuutta. Uskomatonta mutta totta: luksusmerkkituotteiden

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kesäkuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Eurooppa alennusmyynnissä Euroopan valtiontalouksien synkät näkymät ja odotukset talouskasvun hiipumisesta lisäävät jännitystä enemmän kuin pitkään

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Onko Itä-Euroopan sijoitusjuna mennyt? Maailmantalouden kasvun hidastuminen ja poliittinen levottomuus vaikuttavat negatiivisesti Itä-Euroopan yrityksiin.

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Maaliskuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kun makrotalous ohjaa osakemarkkinoita Osakemarkkinat ovat vuodesta 2007 alkaen kulkeneet melkeinpä makrotalouden näkymien talutusnuorassa. Tämä

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Syyskuu 2011. Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Syyskuu 2011. Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2011 Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina Pysyttäydymme sijoitusprosessissamme sekä markkinoiden noustessa että laskiessa. Mutta tämä ei merkitse, että

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Painopiste yrityksiin Levottomina ja epävarmoina aikoina ilmaantuu aina hyviä sijoitusmahdollisuuksia. Niistä on hyötyä ODINin kaltaiselle aktiiviselle

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Joulukuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Sateen jälkeen paistaa aurinko Maailman pörssit kokivat edellisten kuukausien tavoin myös marraskuussa suuria heilahduksia. Kalliit yhtiöt ovat viime

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Tammikuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Epävarmuutta, mutta pörssit kääntyvät ensimmäisenä Vuosi 2008 jää historiaan yhtenä osakemarkkinoiden huonoimmista vuosista. Hyvän pitkän aikavälin

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Luottamus öljyalaan jatkuu Öljypalveluyhtiöiden osakkeet ovat laskeneet maailmantalouden rajun alamäen ja jyrkästi laskevan öljynhinnan mukana. Siitä

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Joulukuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Seuraa pitkän aikavälin suuntauksia Maailmantalouden pitkän aikavälin suuntaukset säilyvät siitä huolimatta, että ajat muuttuvat huonoiksi tilapäisesti.

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Yhtiöiden tulokset lyövät leimansa pörssien kehitykseen Yhtiöiden julkistamat tulokset ja markkinoiden niistä tekemät arviot ovat leimanneet osakemarkkinoita

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Arvo-osakkeiden paluu aistittavissa? Maailman pörssit putosivat voimakkaasti lokakuun aikana rahoituskriisin laajenemisen aiheuttaman lisääntyneen

Lisätiedot

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy Forvaltning AS Perustettu 1990, Norjaan rekisteröity yritys Omistaja SpareBank 1 Gruppen

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Tammikuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Markkinahäiriöt tarjoavat mahdollisuuksia Yhtiöiden tuloskasvu supistui jonkin verran vuoden 2007 jälkipuoliskolla, mutta yhtiöiden arvostus on edelleen

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kesäkuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Juhlat jatkuvat offshore-alalla Öljy-yhtiöt käyttävät yhä enemmän rahaa öljyn ja kaasun etsintään. Öljypalveluyhtiöille se merkitsee tilauskirjojen

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Syyskuu Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Syyskuu Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2011 Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina Pysyttäydymme sijoitusprosessissamme sekä markkinoiden noustessa että laskiessa. Mutta tämä ei merkitse, että

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Maaliskuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Osinkojen ja takaisinostojen huippusesonki Vuosi 2007 tuotti edellisten vuosien tavoin yrityksille vahvoja tuloksia. Nyt viime vuoden voitto on tarkoitus

Lisätiedot

ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin

ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Jarl Ulvin 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Norge -rahaston arvo nousi 31,5 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 29,1 prosenttia.

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Lokakuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pörssimyrsky USA:sta Kansainvälinen rahoituskriisi on yltänyt uusiin ulottuvuuksiin. Syyskuussa investointipankkeja meni konkurssiin, luottomarkkinat

Lisätiedot

ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Lars Mohagen

ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Lars Mohagen ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Lars Mohagen 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Maritim -rahaston arvo nousi 28,4 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 50,1 prosenttia.

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Missä mennään ODIN Europa? Eurooppalaiset yhtiöt ovat kokeneet rahoituslevottomuuksien vanavedessä haasteellisen ajanjakson. Tämä on vaikuttanut myös

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Lokakuu 2011. Vauhti on hidastunut, mutta vielä ei eletä maailmanlopun aikoja

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Lokakuu 2011. Vauhti on hidastunut, mutta vielä ei eletä maailmanlopun aikoja Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja - Lokakuu 2011 Vauhti on hidastunut, mutta vielä ei eletä maailmanlopun aikoja Epävarmuus ei ole väistynyt osakemarkkinoilta kolmannen vuosineljänneksen kuluessa,

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Kesäkuu 2011. Ruotsalainen konepajateollisuus vahvana

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Kesäkuu 2011. Ruotsalainen konepajateollisuus vahvana Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja - Kesäkuu 2011 Ruotsalainen konepajateollisuus vahvana Johtavien ruotsalaisten konepajateollisuusyritysten tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä niillä on vankka

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja ODINin maailmanlaajuinen arvojen etsintä ODIN Global ja ODIN Global SMB rahastojen hallinnon siirryttyä meille saimme vapaat kädet sijoittaa aliarvostettuihin

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pelko taantumasta heijastuu pörsseissä Harvoin on nähty yhtä suuria päivittäisiä heilahteluja kuin tammikuussa. Heilahtelun taustalla on pitkälti

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Euroopan kasvu parantaa Suomen mahdollisuuksia Suomalaisyhtiöihin tehdyt sijoitukset ovat antaneet ODIN Finland -rahaston osuudenomistajille hyvän

Lisätiedot

ODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily

ODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily ODIN Rahastot Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily 1 ODIN Rahastot Perustettu vuonna 1990 Keskittyy osakerahastoihin Hallinnoitavat varat:

Lisätiedot

ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Alexandra Morris

ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Alexandra Morris ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Alexandra Morris 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Europa -rahaston arvo nousi 20,3 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 12,0 prosenttia.

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Joulukuu 2011. Kaikesta huolimatta uskomme edelleen Eurooppaan

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Joulukuu 2011. Kaikesta huolimatta uskomme edelleen Eurooppaan Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja - Joulukuu 2011 Kaikesta huolimatta uskomme edelleen Eurooppaan Eurooppaan kannattaa mielestämme edelleenkin sijoittaa pitkällä aikavälillä. Valtioiden velkakriisit

Lisätiedot

Siksi. ODINin osakerahastot

Siksi. ODINin osakerahastot Siksi ODINin osakerahastot Osakerahastosäästämisessä on kyse yhdestä asiasta: saada parempi tuotto säästöille kuin muuten saisit. ODIN Rahastot Eteläinen Hesperiankatu 10, FIN-00100 Helsinki Puhelin: 09

Lisätiedot

ODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011

ODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011 ODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Vegard Søraunet Oddbjørn Dybvad 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Global -rahaston arvo nousi 25,55 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. ODIN Osakerahastot Tammikuu 2011

Vuosikertomus 2010. ODIN Osakerahastot Tammikuu 2011 Vuosikertomus 21 ODIN Osakerahastot Tammikuu 2 Sisältö Kansikuva: Hamnøy Lofooteilla, Norjassa Valokuvaaja: Asle Svarverud 3 Tapahtumarikas vuosi 4-6 Salkunhoitajien kommentit 7 ODINin salkunhoitotiimiä

Lisätiedot

ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I)

ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I) ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I) Kuukausikatsaus huhtikuu 2014 Alhaiset korot ja hyvä taloudellinen tilanne Vuoden 2014 tulokset toistaiseksi vakaita Kurssinousua pääoman vahvistamisen vanavedessä Alhaiset

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Eurooppa matkalla kohti huippua Teollisuuden uudelleenjärjestelyt ja taloudelliset uudistukset ovat lisänneet Euroopan kilpailukykyä huomattavasti.

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Offshore on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon pääomasijoituksista,

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Toukokuu 2011

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Toukokuu 2011 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2011 Aihetta optimismiin? Yli 30 prosenttia vuonna 2020 kulutettavasta öljystä on peräisin vielä löytymättömiltä tai käyttöön ottamattomilta öljykentiltä.

Lisätiedot

ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot

ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot RAHASTOESITE Päivitetty 10.06.2015 käännös norjan kielestä ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot Tämä rahastoesite käsittelee ODIN Forvaltning AS:n hallinnoimia osakerahastoja. ODIN Europasta, ODIN Globalista

Lisätiedot

Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit

Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit kuukausisäästö Merkintäpalkkio n vaihto Päivän kurssia sovelletaan POP Suomi 20 / 20 euroa 1,0 % 1,0 % 0,5 % 1,80 % *) 0,00 % *) ennen klo 15:00 FI35 4055 1120

Lisätiedot

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2015

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2015 ODIN Finland Rahastokatsaus lokakuu 2015 2 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Finland lokakuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto nousi viime kuussa 7,6 prosenttia. Vertailuindeksi

Lisätiedot

ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot

ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot RAHASTOESITE Päivitetty 10.11.2014 käännös norjan kielestä ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot Tämä rahastoesite käsittelee ODIN Forvaltning AS:n hallinnoimia osakerahastoja. ODINin yhdistelmärahastoista

Lisätiedot

Osavuosikatsaus ODIN Rahastot 2010

Osavuosikatsaus ODIN Rahastot 2010 Osavuosikatsaus ODIN Rahastot I HEINÄKUU Sisältö 3 Epävarmuuden leimaama ensimmäinen vuosipuolisko 4-6 Salkunhoitajien kommentit 8-11 Yhteenveto vuoden ensimmäisestä vuosipuoliskosta ja tulevaisuuden näkymät

Lisätiedot

Vuosikertomus 2009 ODIN Rahastot

Vuosikertomus 2009 ODIN Rahastot Vuosikertomus 29 ODIN Rahastot I TAMMIKUU 21 Sisältö 3 Hyvä vuosi osakemarkkinoilla 4-6 Salkunhoitajien kommentit 7 ODIN Rahastojen Suomen tiimi palveluksessanne - Yhteenveto vuodesta 29 ja näkymät vuoteen

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Arvoyhtiöt nousussa Kesän mittaan maailman pörsseissä on koettu uusi kurssinousujakso. Nyt myös arvoyhtiöt ovat alkaneet liikkua. Ensimmäisen vuosipuoliskon

Lisätiedot

Makrokatsaus. Elokuu 2016

Makrokatsaus. Elokuu 2016 Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla

Lisätiedot

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja - Kuinka erotan jyvät akanoista Petri Kärkkäinen salkunhoitaja eq Suomiliiga eq Suomiliiga on Suomeen sijoittava osakerahasto Rahasto sijoittaa varansa suomalaisiin ja Suomessa noteerattujen yhtiöiden

Lisätiedot

Makrokatsaus. Helmikuu 2017

Makrokatsaus. Helmikuu 2017 Makrokatsaus Helmikuu 2017 Positiivista markkinakehitystä helmikuussa Osakkeet kehittyivät pääasiassa mukavasti helmikuussa, ja nousua tapahtui sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla. Poikkeuksena

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Global SMB on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon

Lisätiedot

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016 Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi

Lisätiedot

Vaurastu osakesäästäjänä 24.4.2010. Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja Pörssisäätiö

Vaurastu osakesäästäjänä 24.4.2010. Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja Pörssisäätiö Vaurastu osakesäästäjänä 24.4.2010 Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja Pörssisäätiö Suomen Pörssisäätiö Riippumaton aatteellinen säätiö Tehtävänä arvopaperisäästämisen ja arvopaperimarkkinoiden edistäminen

Lisätiedot

Aamuseminaari 9.4.2008

Aamuseminaari 9.4.2008 Aamuseminaari 9.4.2008 Rahastouutuuksia alkuvuonna Nordea Absoluuttisen Tuoton Salkku Rahastojen rahasto, joka yhdistää Nordean absoluuttisen tuoton strategioita Positiivista tuottoa ja hajautusta salkkuun

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö I. Rahastokatsaus elokuu 2015

ODIN Kiinteistö I. Rahastokatsaus elokuu 2015 ODIN Kiinteistö I Rahastokatsaus elokuu 2015 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa 2 ODIN Kiinteistö I elokuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto laski viime kuussa 2,6 prosenttia. Vertailuindeksi

Lisätiedot

KOTITALOUKSIEN SÄÄSTÄMISTUTKIMUS 2006. Kotitalouksien säästämistutkimus 2006 1

KOTITALOUKSIEN SÄÄSTÄMISTUTKIMUS 2006. Kotitalouksien säästämistutkimus 2006 1 KOTITALOUKSIEN SÄÄSTÄMISTUTKIMUS 2006 Kotitalouksien säästämistutkimus 2006 1 Arvopaperien omistaminen 2006 ( suomalaisista talouksista) (kohderyhmä 18-69 vuotiaat yks.hlöt) (n=1002) Omistaa arvopapereita

Lisätiedot

I TAMMIKUU 2009 I. Vuosikertomus 2008. ODIN Rahastot ODIN FORVALTNING AS VUOSIKERTOMUS 2008 I 1 I

I TAMMIKUU 2009 I. Vuosikertomus 2008. ODIN Rahastot ODIN FORVALTNING AS VUOSIKERTOMUS 2008 I 1 I I TAMMIKUU 29 I Vuosikertomus 2 ODIN Rahastot ODIN FORVALTNING AS VUOSIKERTOMUS 2 I 1 I Sisältö I3I On oikea aika lisätä säästämistä I4-6I Epävarmuutta, mutta pörssit kääntyvät ensimmäisenä I7I Kärsivällisyys

Lisätiedot

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Osakemarkkinoille indeksien kautta 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Mrd. dollaria Pörssinoteerattujen tuotteiden määrä kasvanut merkittävästi 2000-luvulla 6 000 3 000 5 000 2 500 4 000 2 000 3 000

Lisätiedot

3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä

3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä 3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä Sijoittamisen rakenteellinen murros rantautumassa myös Suomeen Sijoitustoimialan kehitystä Suomessa helppo ennustaa: innovaatiot

Lisätiedot

Makrokatsaus. Syyskuu 2016

Makrokatsaus. Syyskuu 2016 Makrokatsaus Syyskuu 2016 Levottomuutta markkinoilla syyskuussa Osakemarkkinoiden kokonaiskehitys polki syyskuussa jokseenkin paikallaan ajoittaisista levottomista jaksoista huolimatta. Rahoitusmarkkinatoimijat

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN MoneyMarket EUR

Sijoitusrahaston säännöt ODIN MoneyMarket EUR Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN MoneyMarket EUR 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN MoneyMarket EUR on itsenäinen pääomarahasto. Sen osuudenomistajien lukumäärä on rajoittamaton.

Lisätiedot

ODIN Offshore. Rahastokatsaus elokuu 2015

ODIN Offshore. Rahastokatsaus elokuu 2015 ODIN Offshore Rahastokatsaus elokuu 2015 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Offshore elokuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto laski viime kuussa 9,2 prosenttia. Vertailuindeksi nousi

Lisätiedot

UB Sijoitusrahastot. Kesäkuu 2014

UB Sijoitusrahastot. Kesäkuu 2014 UB Sijoitusrahastot Kesäkuu 2014 UB Sijoitusrahastot Allocator EM Multi Strategy 2 UB Eurooppa REIT Rahaston varat sijoitetaan eurooppalaisten listattujen kiinteistösijoitusyhtiöiden osakkeisiin. Rahasto

Lisätiedot

OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt

OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt Voimassa 24.9.2014 alkaen. OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori (jäljempänä sijoituskori) tarjoaa valmiin,

Lisätiedot

41-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus. Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon

41-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus. Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 41-2013 Sotheby s myyty! Italialaiset saavat vettä myllyyn Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus Kuluneen viikon tapahtumia Rahoitusmarkkinoita

Lisätiedot

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016 Makrokatsaus Kesäkuu 2016 Iso-Britannia äänesti ei EU:lle 2 Kesäkuuta leimasivat ensin Ison-Britannian EUkansanäänestyksen odottelu ja sen jälkeen äänestyksen jälkimainingit. Britit äänestivät 23. kesäkuuta

Lisätiedot

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- UB Amerikka patentoidulla sijoitusprosessilla tuloksiin UB Amerikka on Yhdysvaltain osakemarkkinoille sijoittava rahasto, jonka salkunhoidossa

Lisätiedot

ODIN Finland Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Truls Haugen

ODIN Finland Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Truls Haugen ODIN Finland Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Truls Haugen 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Finland -rahaston arvo nousi 32,7 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 29,8 prosenttia.

Lisätiedot

Hugin & Munin ODIN RAHASTOJEN KUUKAUSIKATSAUS HEINÄKUU 2005

Hugin & Munin ODIN RAHASTOJEN KUUKAUSIKATSAUS HEINÄKUU 2005 Hugin & Munin Hyvät edellytykset nousun jatkumiselle ODIN RAHASTOJEN KUUKAUSIKATSAUS HEINÄKUU Osakemarkkinakehitys etenkin pohjoismaisissa pörsseissä on ensimmäisellä vuosipuoliskolla ollut odotettua vahvempaa.

Lisätiedot

I TAMMIKUU 2007 I. Vuosikertomus 2006. ODIN Rahastot ODIN FORVALTNING AS VUOSIKERTOMUS 2006 I 1 I

I TAMMIKUU 2007 I. Vuosikertomus 2006. ODIN Rahastot ODIN FORVALTNING AS VUOSIKERTOMUS 2006 I 1 I I TAMMIKUU 27 I Vuosikertomus 26 ODIN Rahastot ODIN FORVALTNING AS VUOSIKERTOMUS 26 I 1 I I SisältöI I3I I4-9I I1I I-13I I14I I15-16I I17-1I I19-2I I21-22I I23-24I I25-26I I27-2I I29-3I I31-32I I33I I34I

Lisätiedot

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa 20.9.2007 Taru Rantala, maajohtaja Nordnet Pankki Indeksiosuus (ETF) Indeksiosuusrahastot (Exchange Traded Fund, ETF) ovat kuin sijoitusrahastoja Osuuksilla

Lisätiedot

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 AVAIMESI VAHVAAN VARAINHOITOON Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 Markus Salin Salkunhoitaja Elina Pankkiiriliike Oy www.elinavh.fi Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö

Lisätiedot

44-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan. Kongsberg loistaa. Colasta loppuivat poreet

44-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan. Kongsberg loistaa. Colasta loppuivat poreet Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 44-2013 Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan Kongsberg loistaa Colasta loppuivat poreet Kuluneen viikon tapahtumia Yhdysvaltain keskuspankin joka ikistä

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Eiendom I

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Eiendom I Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Eiendom I 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Eiendom I on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon pääomasijoituksista,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 2011. ODIN Rahastot Heinäkuu 2011

Osavuosikatsaus 2011. ODIN Rahastot Heinäkuu 2011 Osavuosikatsaus ODIN Rahastot Heinäkuu Sisältö Kansikuva: Janakkala, Suomi Valokuvaaja: Fred Björksten 3 Vahvempi ODIN 4-6 Salkunhoitajien kommentit 7-10 Yhteenveto vuoden ensimmäisestä vuosipuoliskosta

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI 31.12.2013 Y-tunnus: 2574013-6 SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin)

HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin) 1 HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin) SIJOITTAMISEN PERIAATTEITA Sijoittaminen tapahtuu rahastojen kautta käyttäen vähintään kahta varainhoitajaa.

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Finland

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Finland Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Finland 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Finland on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon pääomasijoituksista,

Lisätiedot

Hajauttamisen perusteet

Hajauttamisen perusteet Hajauttamisen perusteet Sisältö 1. Miksi hajauttaa sijoituksia? 2. Ajallinen hajauttaminen 3. Hajautus omaisuusluokissa 4. Toimialakohtainen hajauttaminen 5. Hajauttaminen yhtiön koon mukaan 6. Maantieteellinen

Lisätiedot

ODIN Europa SMB. Pfeiffer Vacuumiin kohdistuu painetta lyhyellä aikavälillä. Vahvaa nousua toukokuussa. Kalanrehumarkkinat murroksessa

ODIN Europa SMB. Pfeiffer Vacuumiin kohdistuu painetta lyhyellä aikavälillä. Vahvaa nousua toukokuussa. Kalanrehumarkkinat murroksessa ODIN Europa SMB Toukokuu 2013 ja tulevaisuudennäkymät Vahvaa nousua toukokuussa Kalanrehumarkkinat murroksessa Pfeiffer Vacuumiin kohdistuu painetta lyhyellä aikavälillä Hyvä tuotto toukokuussa Euroopan

Lisätiedot

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia

Lisätiedot

Rahastosäästämisen ABC

Rahastosäästämisen ABC Rahastosäästämisen ABC Sisältö 1. Sijoitusrahaston määritelmä 2. Rahastojen hinnoittelu & kustannukset 3. Rahastotyypit 4. Säästäminen ja rahastot 5. Rahastot Nordnetin palvelussa 6. Verotus Sijoitusrahaston

Lisätiedot

Makrokatsaus. Joulukuu 2016

Makrokatsaus. Joulukuu 2016 Makrokatsaus Joulukuu 2016 Hyvä kuukausi osakemarkkinoilla Joulukuu oli hyvä kuukausi useimmilla osakemarkkinoilla, ja monet laajat eurooppalaiset osakeindeksit nousivat 7 8 prosenttia. Myös Yhdysvalloissa

Lisätiedot

POHJOISMAAT, SUOMALAISEN OSAKESIJOITTAJAN UUSI KOTIMARKKINA! JAN BRÄNNBACK AKTIA VARAINHOITO

POHJOISMAAT, SUOMALAISEN OSAKESIJOITTAJAN UUSI KOTIMARKKINA! JAN BRÄNNBACK AKTIA VARAINHOITO POHJOISMAAT, SUOMALAISEN OSAKESIJOITTAJAN UUSI KOTIMARKKINA! JAN BRÄNNBACK AKTIA VARAINHOITO Miljardia Aktian hoidossa oleva asiakasvarallisuus 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

ODINin viikkokatsaus 21-2014

ODINin viikkokatsaus 21-2014 ODINin viikkokatsaus 21-2014 Incredible India Veli Ponteva Uutisia avomereltä Vanha tuttavuus uudessa rahastossa Varustamoala jälleen alennusmyynnissä Osakemarkkinat Kulunut viikko Osakemarkkinat saivat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus ODIN Rahastot 2007

Osavuosikatsaus ODIN Rahastot 2007 Osavuosikatsaus ODIN Rahastot 2007 I HEINÄKUU 2007 I SisältöI I3I I4-7I I8-9I I10-13I I14I I15I I16-17I I18-19I I20-21I I22-23I I24-25I I26-27I I28-29I I30-31I I32-33I I34-35I I36-37I I38I ODINin rahastoperhe

Lisätiedot

ODIN Sverige. Rahastokatsaus toukokuu 2017

ODIN Sverige. Rahastokatsaus toukokuu 2017 ODIN Sverige Rahastokatsaus toukokuu 2017 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Sverige C toukokuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli 1,2 prosenttia. Vertailuindeksin

Lisätiedot