Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja"

Transkriptio

1 Helmikuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Hyviä osingonmaksajia etsimässä ODIN on aktiivinen salkunhoitaja, joka pystyy poimimaan vapaasti sellaisten yritysten osakkeita, jotka tuottavat osuudenomistajille parhaan tuoton ajan kuluessa. Etsimme esimerkiksi yrityksiä, jotka perinteisesti ovat maksaneet hyviä osinkoja. Kuuluisaa pörssien tammikuuilmiötä ei tänä vuonna esiintynyt. Joulukuussa vallitsi suuri kohu, ja uudenvuodenraketteja laukaistiin toinen toisensa perään. Osakemarkkinat kuitenkin putosivat ennalleen tammikuun jälkipuoliskolla. Yhdysvalloissa S&P 500 -indeksi laski 3,6 prosenttia kuukauden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Euroopassa laskua oli 3,8 prosenttia MSCI Europe -indeksin mukaan. Oslon pörssin osakeindeksi laski 0,6 prosenttia. Pohjoismaiden osakemarkkinoilla juhlittiin, sillä nousua oli 1,5 prosenttia MSCI Nordic Countries -indeksillä mitattuna paikallisissa valuutoissa. Kiina ja Obama Tammikuinen markkinoiden takapakki johtuu lähinnä kahdesta syystä. Ensinnäkin Kiinan viranomaiset halusivat säädellä pankkien luotonantoa. Viime vuosina pankeista on siirretty runsaasti pääomaa osakemarkkinoille ja private equity -rahastoihin. Lisäksi kiinteistöinvestointeihin on annettu runsaasti lainoja. Kiinan viranomaiset estävät talouskuplan aiheutumista tai rajoittavat sitä kiristämällä pankkien antolainausta. Lisäksi spekuloidaan pikaisesta ohjauskoron nostamisesta. Toiseksi Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama käänsi pörssikurssit laskuun. Hän esitteli lakiehdotuksen, jonka mukaan rahoitusalan riskienottomahdollisuuksia rajoitettaisiin. Siihen suhtauduttiin nuivasti pörsseissä ja raaka-ainemarkkinoilla. Odotettu korjausliike ODINin mielestä pörssikurssien vajoaminen on tilapäinen korjausliike, joka nähdään usein pitkäaikaisen kurssinousun jälkeen. Sen aiheutuminen Yhdysvalloissa ja Kiinassa sattuneiden tapahtumien jälkeen ei ole mitenkään luonnotonta. Nyt on nähtävillä selkeitä merkkejä maailmantalouden kohenemisesta. Syklisyys on voimakasta, ja vilkkaus lisääntyy useimmilla rintamilla. Tämä vahvistaa uskoamme, jonka mukaan tammikuun jälkipuoliskon kurssilasku ei ole uuden laskukauden alkua. Uusi tulostenjulkistuskausi on meneillään Neljännen vuosineljänneksen tulostenjulkistuskausi on meneillään Pohjoismaissa ja Yhdysvalloissa. Useimmat suuret amerikkalaiset yritykset ovat jo julkistaneet tuloksensa. Useimpien yritysten tunnusluvut ovat odotettuja tai hieman parempia. Katsausten mukaan yrityksissä uskotaan talouden vaiheittaiseen nousuun. Pohjoismaissa jännitystä aiheuttavat erityisesti niiden yritysten osingonmaksuaikeet, jotka

2 Tuotto vuoden 2010 alusta: pystyvät maksamaan osinkoja. Monet yritykset ovat tähän saakka päättäneet lillä suuri merkitys osakesijoituksen kokonaistuotolle. ODIN Norden: 1,8 % maksaa osinkoja analyytikkojen arvioiden mukaisesti. Niihin yrityksiin Useiden empiiristen tutkimusten on kohdistunut enemmän mielenkiintoa ja niiden osakkeiden kurssit ovat nousseet, joiden osingon suuruus on ylittänyt odotukset. mukaan hyviin osingonmaksajiin sijoittaneet osakesalkut tuottavat merkittävästi paremmin kuin kitsaisiin osingonmaksajiin sijoittaneet. Lisätietoja on osoitteessa Hyviä osingonmaksajia etsimässä ODINille yrityksen osingonmaksukyvyn ODIN Finland: 4,0 % analysoiminen on yksi tärkeä ODIN Norge: 3,2 % tekijä etsittäessä uusia sijoituskohteita. Osingonmaksu on yleisin menetelmä mitata osakkeen arvoa. Markkinoilla seurataan tarkasti muutoksia yritysten osingonmaksukyvyssä. Jos osingon määrä kasvaa vuodesta toiseen, tämän kehityksen yleensä odotetaan jatkuvan. Mutta jos osingosta tingitään, sitä pidetään merkkinä yrityksen tilanteen heikkenemisestä. Ylimääräinen osingonmaksu on helppo tapa siirtää arvoa omistajille, jos yritys ei halua muuttaa osingonmaksupolitiikkaansa korkeammalle tasolle pysyvästi. ODIN Sverige: 2,6 % ODIN Europa: 0,2 % ODIN Europa SMB: 3,1 % Omien osakkeiden ostaminen on vaihtoehto osingon maksamiselle. Se ymmärretään usein yritysjohdon antamaksi signaaliksi, jonka mukaan yrityksen pörssikurssi on liian alhainen. Omien osakkeiden ostaminen ja mitätöiminen vähentää yrityksen osakkeiden määrää ja nostaa osakekurssia. Osingonmaksu on tärkeää monista syistä: 1. Se antaa selkeän viestin yrityksen taloudellisesta asemasta ja ansaintakyvystä. 2. Jatkuvasti suurta osinkoa maksavat yritykset ovat vahvassa asemassa markkinoiden taantuessa. 3. Osinkotuotolla on pitkällä aikavä- Esimerkkejä pohjoismaisista osingonmaksajista ODINin pohjoismaiset rahastot ovat sijoittaneet pitkällä aikavälillä erittäin osingonmaksukykyisiin yrityksiin. Suomalainen finanssikonserni Sampo on hyvä esimerkki tästä. Vakuutusyhtiö IF muodostaa pääosan Sammon liiketoiminnasta. Tämä yritys on lisännyt omistustaan Nordea-pankkikonsernissa, joten Sampo on nykyään Nordean suurin osakas. Sampo pyrkii pitämään maksamansa osingot korkeina ja vakaina. Niitä on myös mahdollista korottaa. Tämän yrityksen toiminnan luonne perustuu vakaaseen ansaintaan. Siksi osingot voivat muodostaa merkittävän osan tämän yrityksen saamista tuotoista. Se on maksanut osinkoa viime vuosina noin 5,5 prosenttia. Yritys ostaa omia osakkeitaan ajoittain lisäarvon tuottamiseksi osakkaille. Myös ruotsalais-englantilaisen lääkeyrityksen Astra Zenecan ansaintakyky on helposti ennustettavissa ja vakaa. Siksi osinkoa on maksettu vakaasti jo pitkän aikaa. Mielestämme tämä yritys pystyy parantamaan kannattavuuttaan karsimalla kustannuksia. Tulossa on myös useita uusia tuotteita, jotka mielestämme vaikuttavat myönteisesti yrityksen tulokseen. Tämän yrityksen tase on erittäin vahva, joten osinkoa Markkinakehitys vuoden alusta paikallisessa valuutassa Markkinakehitys viimeiset 5 vuotta paikallisessa valuutassa Norway Nordic Europe World USA Norway Nordic Europe World USA Pörssivuoden alkaessa uskottiin lujasti, että niin sanottu tammikuun ilmiö toistuisi. Se jäi kuitenkin vähäiseksi. Tammikuun aikana vain Pohjoismaissa jäätiin nousevalle uralle. Lähde: Reuters EcoWin Vaikka pörssikurssit ovat nousseet runsaasti pohjakosketuksen jälkeen, yhdysvaltalaisten osakekurssien on noustava vielä 36 prosenttia ja pohjoismaisten osakkeiden 49 prosenttia edellisen huipun saavuttamiseksi Lähde: Reuters EcoWin

3 voidaan maksaa enemmän kuin nykyiset 5 prosenttia. Tässä yrityksessä on lisäksi päätetty ryhtyä ostamaan sen omia osakkeita, joten osinkojen kokonaistaso ylittää 6 prosenttia vuodessa. Öljynporauspalveluja tuottava globaalisti toimiva Prosafe on maailman suurin asuntolauttojen omistaja ja operaattori. Myös se keskittyy osinkojen maksamiseen. Tämän yrityksen tuotot ovat suuret nykyiseen osakekurssiin verrattuna. Lisäksi Prosafe on vuokrannut suuren osan kapasiteetistaan pitkillä sopimuksilla. Siksi sen ansainta- ja osingonmaksukyky ovat ennustettavissa tarkasti. Analyytikot odottavat vuodelta 2010 yhteensä 6,5 prosenttia, ja osingon ennustetaan kasvavan tulevina vuosina. Lopuksi tarkastellaan norjalaista vakuutusyhtiö Protectoria. Sen vakaa ansaintakyky on helposti ennustettavissa, ja liiketoiminta kasvaa kannattavasti. Yrityksen tase on vahva, joten sillä on mahdollisuudet maksaa hyvää osinkoa. Protector on julkistanut osingonmaksupolitiikan, jonka mukaan tavoitteena on maksaa osinkoina 5 15 prosenttia sen solvenssipääomasta. Tätä yritystä seuraavat analyytikot odottavat yhden kruunun osinkoa osaketta kohden vuodelta Se merkitsee lähes 10 prosentin tuottoa. Painopiste osinkoihin Osinkotuotto voi pitkällä aikavälillä muodostaa suuren osan osakesijoituksen tuotosta. Se on syytä hyödyntää täysimääräisesti. Useiden tutkimusten mukaan suureksi osaksi hyvien osingonmaksajien osakkeita sisältävä salkku tuottaa paremmin kuin osakemarkkinat keskimäärin. Tällaisten yritysten Nils Petter Hollekim Vastaava salkunhoitaja ODIN Norden, ODIN Sverige ja ODIN Kiinteistö volatiliteetti on vähäisempi, ja sijoitukset ovat niissä paremmin suojassa, kun markkinat kääntyvät laskuun. Lisäksi avokätisesti osinkoja maksavien yritysten osakkeet on usein hinnoiteltu edullisesti niiden ansaintakykyyn ja kirjanpitoarvoihin verrattuna. Siksi ne tuottavat sekä arvonnousun että osinkojen muodossa. Tuotto vuoden 2010 alusta: ODIN Global: -0,6 % ODIN Global SMB: 1,3 % ODIN Maritim: 8,0 % ODIN Offshore: 3,8 % ODIN Kiinteistö: 3,2 % Lähde: ODIN Forvaltning ja OBI ODINin salkunhoitotiimi Jarl Ulvin Alexandra Morris Truls Haugen Nils Petter Hollekim Lars Mohagen Oddbjørn Dybvad Vegard Søraunet

4 Tuottokatsaus per Aloituspäivä 1 kk Vuoden alusta 12 kk 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Perustamisesta OSAKERAHASTO ODIN Norden VINX Benchmark Cap NOK NI ODIN Finland OMX Helsinki CAP GI ODIN Norge Oslo Børs Fondsindex (OSEFX) ODIN Sverige OMXSB Cap GI ODIN Europa 1) MSCI Europe net Index ODIN Europa SMB 2) MSCI Europe net Small Cap Index ODIN Global 3) MSCI World Net Index ODIN Global SMB 4) MSCI World Net Small Cap Index ODIN Maritim MSCI World Gross Marine Index ODIN Offshore Philadelphia Stock Exchange Oil Service Sector Index* ODIN Kiinteistö Carnegie Sweden Real Estate Index* 1,8 % 1,8 % 57,7 % -11,3 % 6,2 % 8,9 % 14,2 % 2,3 % 2,3 % 56,1 % -8,9 % 6,2 % 2,0 % 9,2 % 4,0 % 4,0 % 66,5 % -7,4 % 9,5 % 11,4 % 22,2 % 2,5 % 2,5 % 52,4 % -6,5 % 7,8 % 1,8 % 10,6 % 3,2 % 3,2 % 66,9 % -9,0 % 7,7 % 9,5 % 18,5 % 0,3 % 0,3 % 86,8 % -9,0 % 7,7 % 6,4 % 11,4 % 2,6 % 2,6 % 77,8 % -8,7 % 7,9 % 12,8 % 17,9 % 1,0 % 1,0 % 69,2 % -7,7 % 7,2 % 2,0 % 11,2 % 0,2 % 0,2 % 48,6 % -17,0 % 2,0 % -2,2 % -2,8 % -2,8 % 32,4 % -10,3 % 1,7 % -0,7 % 3,1 % 3,1 % 50,9 % -15,6 % 5,4 % 2,4 % 2,2 % 2,2 % 60,3 % -11,4 % 4,0 % 5,6 % -0,6 % -0,6 % 56,3 % -11,7 % -1,0 % -1,1 % -1,8 % -1,8 % 25,8 % -9,5 % 0,3 % -2,8 % 1,3 % 1,3 % 52,7 % -13,5 % -1,7 % 0,7 % -0,2 % -0,2 % 40,3 % -9,0 % 1,2 % 3,8 % 8,0 % 8,0 % 37,5 % -9,5 % 5,9 % 21,3 % 15,0 % 16,4 % 16,4 % 20,9 % -12,1 % 0,7 % 2,3 % 2,1 % 3,8 % 3,8 % 63,8 % -9,2 % 13,6 % 7,7 % 0,9 % 0,9 % 39,3 % -2,9 % 6,8 % -0,6 % 3,2 % 3,2 % 60,3 % -7,6 % 9,2 % 15,2 % 0,6 % 0,6 % 40,7 % -15,8 % 2,5 % 8,6 % 1) ODIN Europa oli rahasto-osuusrahasto, joka sijoitti kaikki varansa Robur Europa -rahastoon. 2) ODIN Europa SMB oli rahasto-osuusrahasto, joka sijoitti kaikki varansa Robur Europa SMB -rahastoon. 3) ODIN Global oli rahasto-osuusrahasto, joka sijoitti kaikki varansa Templeton Global Fund A -rahastoon. 4) ODIN Global SMB oli rahasto-osuusrahasto, joka sijoitti kaikki varansa Templeton Global Smaller Companies Fund -rahastoon. *) Vertailuindekseissä ei ole huomioitu osinkoja. KORKORAHASTO Aloituspäivä 1 kk Vuoden alusta 0,2 % 0,1 % Tuotto * Modifioitu duraatio* Perustamisesta (kum.) ODIN MoneyMarket EUR ,2 % 1,2 % 0,1 4,4 % EUR003M Index 0,1 % 7,3 % * Luvut per ODIN on markkinakommenteissaan käyttänyt luotettavina pitämiään lähteitä. ODIN ei kuitenkaan takaa, että tiedot ovat täydellisiä tai virheettömiä. Esitetyt tiedot koskevat ODINin näkemystä Hugin & Munin kuukausikatsauksen kirjoittamisajankohtana. ODIN Forvaltningin työntekijät voivat omaan lukuun tehdä sijoituksia eri tyyppisiin sjioitusinstrumentteihin. Tämä tarkoittaa, että ODIN Forvaltningin työntekijät voivat omistaa tässä Hugin & Munin kuukausikatsauksessa mainittujen yhtiöiden osakkeita ja arvopapereita sekä osuuksia ODINin rahastoissa. Työntekijöiden oman kaupan tulee noudattaa ODIN Forvaltningin asettamaa sisäistä säännöstöä, joka on laadittu vastaamaan arvopaperikaupasta asetettua lainsäädäntöä sekä Verdipapirfondenes Foreningin (Sijoitusrahastoyhdistys) suosituksia. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tuleva tuotto riippuu muun muassa osakemarkkinoiden kehityksestä, salkunhoitajien ammattitaidosta, rahaston riskinotosta sekä rahasto-osuuksien merkinnästä, hallinnoinnista ja lunastuksesta perittävistä kuluista. Kurssitappiot voivat muuttaa tuoton negatiiviseksi. Näin sijoitamme ODINin sijoitusrahastoja hallinnoidaan aktiivisesti. Sijoitamme vapaasti eri yrityksiin riippumatta niiden koosta tai painoarvosta markkinaindekseissä. Sijoituskohteinamme olevilla yrityksillä on käsityksemme mukaan juuri sellaiset ominaisuudet, joiden avulla niistä tulee huomispäivän voittajia. Pyrimme salkunhoitajan työssämme antamaan osuudenomistajille mahdollisuuden saada osansa yritysten lisäarvosta. Me ODINissa ymmärrämme omien itsenäisten sijoitusvalintojen merkityksen. Sijoituspäätöksemme perustuvat hyvin tuntemillamme toimialoilla ja markkinoilla toimivien yritysten perusteellisiin analyyseihin. Me tiedämme, mitkä yritykset tuottavat siellä tulosta. Olemme pitkän aikavälin omistajia, jotka sietävät markkinoiden lyhytaikaisia häiriöitä. Olemme kiinnostuneempia arvoyrityksistä kuin kasvuyrityksistä. Ensiksi mainituilla yrityksillä on vakaa liikevaihto ja hyvä tuloskehitys, jotka ovat aliarvostettuja suhteessa pitkän aikavälin tuloskehitystä ja kirjanpitoarvoja koskeviin arvioihin. Koska nämä yritykset ansaitsevat rahaa ja niillä on todellista arvoa, ei arvoyritysten joukossa juurikaan ole pilvilinnoja. On suositeltavaa ja terveellistä lukea eri maita ja poliittisia muutoksia koskevia raportteja. Kaiken näkeminen omin silmin lisää tietämystä ja auttaa ymmärtämään asiat entistä syvällisemmin. ODINin salkunhoitajien työhön kuuluvat tärkeänä osana matkustaminen eri maihin ja tutustuminen eri markkinoihin ja yrityksiin. Yritysten johdon kanssa käydyissä keskusteluissa saamme lisää tietoa siitä kulttuuriympäristöstä, jossa yritykset toimivat, ja pystymme ymmärtämään niitä paremmin. Tällainen tieto sisältyy tärkeänä osana kokonaisanalyysiin, jonka teemme kaikista niistä yrityksistä, joihin harkitsemme sijoittavamme. Uskomme, että hyviä aliarvostettuja yrityksiä on mahdollista löytää aina uudelleen yrityksiä, joista tulee olettamuksemme mukaan huomispäivän voittajia. Olemme noudattaneet samaa sijoitusfilosofiaa aivan ODINin perustamisesta alkaen. Tämä filosofia yhdistettynä salkunhoitajien ammattitaitoon on tarjonnut ODINin osakerahastojen osuudenomistajille monina vuosina korkean lisätuoton. Tulokset ovat nähtävissä seuraavan sivun tuottotaulukossa.

5 ODINin osakerahastot ODIN hallinnoi yhtätoista osakerahastoa. Ne voidaan jakaa kolmeen ryhmään: Laajan mandaatin rahastot, maakohtaiset rahastot ja toimialarahastot Laajan mandaatin rahastot: ODIN Global ODIN Global SMB ODIN Europa ODIN Europa SMB ODIN Norden Maakohtaiset rahastot: ODIN Norge ODIN Sverige ODIN Finland Toimialarahastot: ODIN Offshore ODIN Maritim ODIN Kiinteistö Sijoituksen ajoitukseen liittyen, noudatamme ODINilla yksinkertaista peukalosääntöä: Sijoita rahastoihin silloin kun sinulla on siihen varaa. Tämä saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta jos yrität osua tilapäisiin notkahduksiin tai huippuihin, todennäköisyys epäonnistumiselle on suuri. Suosituksemme on tästä syystä varallisuuden kartuttaminen säästösopimuksen ja säännöllisen sijoittamisen kautta. Saavutettu tuotto on sidoksissa säästöaikaan, markkinakehitykseen ja salkunhoitajien ammattitaitoon. Säästösopimus, jonka myötä ostat rahasto-osuuksia kuukausittain, tuo pääsääntöisesti mukanaan hyvän osuuksien keskikurssin. Toisin sanoen et kohdista koko sijoitustasi huipulle tai pohjaan - ja ostat enemmän osuuksia silloin kun markkinat laskevat. n valinta Tuotto on useimmille tärkein syy kohdistaa säästöjä osakerahastoihin. Yleisesti ottaen sijoitukset osakerahastoihin mahdollistavat korkeamman tuotto-odotuksen kuin esimerkiksi pankkitalletukset, mutta tällöin on myös hyväksyttävä sijoituksen arvon vaihtelu, joka liikkuu sijoituskohteena olevien osakkeiden mukaan. Historiallisesti osakemarkkinoilta saavutettu sijoitusten pitkän aikavälin vuotuinen tuotto on ollut noin 3-6 prosenttiyksikköä korkeampi suhteessa pankkitalletuksiin. Suosittelemme osakerahastosijoituksia vähintään viiden vuoden aikajänteelle. Jos harkitset säästösopimusta tai sijoitusta ainoastaan yhteen rahastoon, suosittelemme ensisijaisesti laajan sijoitusmandaatin omaavia rahastojamme. Nämä rahastot voivat sijoittaa laajasti eri markkinoille yrityskoosta tai toimialasta riippumatta. ODIN Global rahaston sijoitusmandaatti on valikoimamme laajin. Löytyy kuitenkin monia perusteita sijoittaa useampaan rahastoomme. Lisätietoja muista osakerahastoistamme löytyy kotisivuiltamme ODIN rahastoja voit merkitä joko kertaluontoisesti tai säännöllisesti säästäen. Kertasijoituksen minimisumma on 500 euroa ja säästösopimuksen vähimmäiserä on 50 euroa. merkintä Ennen ensimmäistä merkintää pyydämme teitä täyttämään ja palauttamaan ODIN merkintälomakkeen. Lomake on tulostettavissa kotisivuiltamme tai tilattavissa asiakaspalvelustamme puh Uusien asiakkaiden on myös toimitettava oikeaksi todistettu kopio henkilöllisyystodistuksesta (ajokortti, henkilökortti, passi) postitse asiakaspalveluumme tai telefaksin välityksellä numeroon ODIN t Eteläinen Hesperiankatu 10, Helsinki Puh: Faksi: Y: Internet: Sähköposti: info@odinfond.no

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pohjoismaisissa kiinteistöissä piilee hyvät mahdollisuudet Talouden kasvuvauhti on nopeutumassa Pohjoismaissa. Siksi toimitilojen kysyntä, vuokrat

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Joulukuuta 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja 20 vuotta Suomessa Me ODINilla pidämme Suomesta ja suomalaisista yrityksistä. Olemme tehneet näin jo pitkään ja uskomme, että tällä mieltymyksellä

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Heinäkuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Velkojen heiluttelemat pörssit Monien Euroopan valtioiden velat saivat pörssikurssit heilahtelemaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Mielestämme

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kehittyvät taloudet vetureina Maailmantalouden kasvun odotetaan palautuvan normaaliksi vuoden 2010 kuluessa. Jälleen kerran kehittyvät taloudet toimivat

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Näkyykö pohja, jota kaikki tähyävät? Tammikuuilmiön vaikutus pörsseihin jäi lyhytaikaiseksi. Vuodenvaihteen voimakkaan nousun jälkeen pörssit laskivat

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kesäkuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Odotuspeli luo mahdollisuuksia Huomion kiinnittäminen korostetusti yhtiöiden neljännesvuosituloksiin lisää heilahteluja osakemarkkinoilla. Mitä lyhyempiä

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Maaliskuu 2011

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Maaliskuu 2011 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Maaliskuu 2011 Laatuyrityksiä erikoistarjouksessa Eurooppa on halpa ja hyvä. Mielestämme tämä on hyvä yhdistelmä. Siksi uskomme vahvasti ODIN Europa ja ODIN Europa

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2011 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Vapautta laatikon ulkopuolella Me ODINilla emme usko toimintaan pienessä, indeksiä orjallisesti noudattelevassa laatikossa. Me uskomme vapaaseen toimintaan

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Onko pohja ohitettu? Toisaalta tosiasiat ja analyysit, toisaalta pelko ja ahneus ovat ohjailleet osakemarkkinoita kahden viimeisen vuoden ajan. Viime

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Yhtiön tulos avainasemassa Elokuu 2007 tullaan muistamaan maailman pörssien levottomuudesta. Vaikeina aikoina ei kuitenkaan aina muisteta, että suurin

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Maaliskuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Odotuksiin reagoivat markkinat Osakemarkkinoiden liikkeet perustuvat suhdannemuutoksiin kohdistuviin odotuksiin. Yhdysvalloissa kurssien lasku alkoi

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Nils Petter Hollekim 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Kiinteistö -rahaston arvo nousi 45,8 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Tammikuu 2011 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pörssinousun uskotaan jatkuvan Uskomme pörssikurssien nousevan vuonna 2011 maailmantalouden kohentuessa, yritysten tulosten parantuessa, luottamuksen

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Heinäkuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Valoisammat ajat osakemarkkinoilla? Useimmissa maailman pörsseissä ensimmäisen puolivuotiskauden kehitys oli nouseva. Myös ODINin osakerahastot kehittyivät

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Recreated PMS Vain parhaat otetaan mukaan ODIN Global voi valita yli 50 000 yrityksen joukosta. Rahastoon on tällä hetkellä valittu 33 yritystä. Omistusten

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Lokakuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Keskusvaltakunta Runsaan viikon mittainen matka Kiinaan antaa paljon erilaisia vaikutelmia. Tämä maa tarjoaa valtavat investointimahdollisuudet, mutta

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kesäkuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Eurooppa alennusmyynnissä Euroopan valtiontalouksien synkät näkymät ja odotukset talouskasvun hiipumisesta lisäävät jännitystä enemmän kuin pitkään

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Painopiste yrityksiin Levottomina ja epävarmoina aikoina ilmaantuu aina hyviä sijoitusmahdollisuuksia. Niistä on hyötyä ODINin kaltaiselle aktiiviselle

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Maaliskuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kun makrotalous ohjaa osakemarkkinoita Osakemarkkinat ovat vuodesta 2007 alkaen kulkeneet melkeinpä makrotalouden näkymien talutusnuorassa. Tämä

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Joulukuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Sateen jälkeen paistaa aurinko Maailman pörssit kokivat edellisten kuukausien tavoin myös marraskuussa suuria heilahduksia. Kalliit yhtiöt ovat viime

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Tammikuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Epävarmuutta, mutta pörssit kääntyvät ensimmäisenä Vuosi 2008 jää historiaan yhtenä osakemarkkinoiden huonoimmista vuosista. Hyvän pitkän aikavälin

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Luottamus öljyalaan jatkuu Öljypalveluyhtiöiden osakkeet ovat laskeneet maailmantalouden rajun alamäen ja jyrkästi laskevan öljynhinnan mukana. Siitä

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Lokakuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Vaaniva kopiointiuhka Halpojen jäljitelmien valmistajien kilpailu uhkaa monien johtavien yritysten kannattavuutta. Uskomatonta mutta totta: luksusmerkkituotteiden

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Syyskuu 2011. Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Syyskuu 2011. Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2011 Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina Pysyttäydymme sijoitusprosessissamme sekä markkinoiden noustessa että laskiessa. Mutta tämä ei merkitse, että

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Onko Itä-Euroopan sijoitusjuna mennyt? Maailmantalouden kasvun hidastuminen ja poliittinen levottomuus vaikuttavat negatiivisesti Itä-Euroopan yrityksiin.

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Maaliskuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Osinkojen ja takaisinostojen huippusesonki Vuosi 2007 tuotti edellisten vuosien tavoin yrityksille vahvoja tuloksia. Nyt viime vuoden voitto on tarkoitus

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Yhtiöiden tulokset lyövät leimansa pörssien kehitykseen Yhtiöiden julkistamat tulokset ja markkinoiden niistä tekemät arviot ovat leimanneet osakemarkkinoita

Lisätiedot

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy Forvaltning AS Perustettu 1990, Norjaan rekisteröity yritys Omistaja SpareBank 1 Gruppen

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Joulukuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Seuraa pitkän aikavälin suuntauksia Maailmantalouden pitkän aikavälin suuntaukset säilyvät siitä huolimatta, että ajat muuttuvat huonoiksi tilapäisesti.

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kesäkuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Juhlat jatkuvat offshore-alalla Öljy-yhtiöt käyttävät yhä enemmän rahaa öljyn ja kaasun etsintään. Öljypalveluyhtiöille se merkitsee tilauskirjojen

Lisätiedot

ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin

ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Jarl Ulvin 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Norge -rahaston arvo nousi 31,5 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 29,1 prosenttia.

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Arvo-osakkeiden paluu aistittavissa? Maailman pörssit putosivat voimakkaasti lokakuun aikana rahoituskriisin laajenemisen aiheuttaman lisääntyneen

Lisätiedot

ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Lars Mohagen

ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Lars Mohagen ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Lars Mohagen 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Maritim -rahaston arvo nousi 28,4 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 50,1 prosenttia.

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Tammikuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Markkinahäiriöt tarjoavat mahdollisuuksia Yhtiöiden tuloskasvu supistui jonkin verran vuoden 2007 jälkipuoliskolla, mutta yhtiöiden arvostus on edelleen

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Lokakuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pörssimyrsky USA:sta Kansainvälinen rahoituskriisi on yltänyt uusiin ulottuvuuksiin. Syyskuussa investointipankkeja meni konkurssiin, luottomarkkinat

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Missä mennään ODIN Europa? Eurooppalaiset yhtiöt ovat kokeneet rahoituslevottomuuksien vanavedessä haasteellisen ajanjakson. Tämä on vaikuttanut myös

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Syyskuu Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Syyskuu Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2011 Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina Pysyttäydymme sijoitusprosessissamme sekä markkinoiden noustessa että laskiessa. Mutta tämä ei merkitse, että

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Lokakuu 2011. Vauhti on hidastunut, mutta vielä ei eletä maailmanlopun aikoja

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Lokakuu 2011. Vauhti on hidastunut, mutta vielä ei eletä maailmanlopun aikoja Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja - Lokakuu 2011 Vauhti on hidastunut, mutta vielä ei eletä maailmanlopun aikoja Epävarmuus ei ole väistynyt osakemarkkinoilta kolmannen vuosineljänneksen kuluessa,

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pelko taantumasta heijastuu pörsseissä Harvoin on nähty yhtä suuria päivittäisiä heilahteluja kuin tammikuussa. Heilahtelun taustalla on pitkälti

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Kesäkuu 2011. Ruotsalainen konepajateollisuus vahvana

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Kesäkuu 2011. Ruotsalainen konepajateollisuus vahvana Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja - Kesäkuu 2011 Ruotsalainen konepajateollisuus vahvana Johtavien ruotsalaisten konepajateollisuusyritysten tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä niillä on vankka

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja ODINin maailmanlaajuinen arvojen etsintä ODIN Global ja ODIN Global SMB rahastojen hallinnon siirryttyä meille saimme vapaat kädet sijoittaa aliarvostettuihin

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Euroopan kasvu parantaa Suomen mahdollisuuksia Suomalaisyhtiöihin tehdyt sijoitukset ovat antaneet ODIN Finland -rahaston osuudenomistajille hyvän

Lisätiedot

ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Alexandra Morris

ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Alexandra Morris ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Alexandra Morris 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Europa -rahaston arvo nousi 20,3 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 12,0 prosenttia.

Lisätiedot

ODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily

ODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily ODIN Rahastot Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily 1 ODIN Rahastot Perustettu vuonna 1990 Keskittyy osakerahastoihin Hallinnoitavat varat:

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Eurooppa matkalla kohti huippua Teollisuuden uudelleenjärjestelyt ja taloudelliset uudistukset ovat lisänneet Euroopan kilpailukykyä huomattavasti.

Lisätiedot

ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I)

ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I) ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I) Kuukausikatsaus huhtikuu 2014 Alhaiset korot ja hyvä taloudellinen tilanne Vuoden 2014 tulokset toistaiseksi vakaita Kurssinousua pääoman vahvistamisen vanavedessä Alhaiset

Lisätiedot

Siksi. ODINin osakerahastot

Siksi. ODINin osakerahastot Siksi ODINin osakerahastot Osakerahastosäästämisessä on kyse yhdestä asiasta: saada parempi tuotto säästöille kuin muuten saisit. ODIN Rahastot Eteläinen Hesperiankatu 10, FIN-00100 Helsinki Puhelin: 09

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Joulukuu 2011. Kaikesta huolimatta uskomme edelleen Eurooppaan

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Joulukuu 2011. Kaikesta huolimatta uskomme edelleen Eurooppaan Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja - Joulukuu 2011 Kaikesta huolimatta uskomme edelleen Eurooppaan Eurooppaan kannattaa mielestämme edelleenkin sijoittaa pitkällä aikavälillä. Valtioiden velkakriisit

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. ODIN Osakerahastot Tammikuu 2011

Vuosikertomus 2010. ODIN Osakerahastot Tammikuu 2011 Vuosikertomus 21 ODIN Osakerahastot Tammikuu 2 Sisältö Kansikuva: Hamnøy Lofooteilla, Norjassa Valokuvaaja: Asle Svarverud 3 Tapahtumarikas vuosi 4-6 Salkunhoitajien kommentit 7 ODINin salkunhoitotiimiä

Lisätiedot

ODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011

ODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011 ODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Vegard Søraunet Oddbjørn Dybvad 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Global -rahaston arvo nousi 25,55 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana

Lisätiedot

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa 20.9.2007 Taru Rantala, maajohtaja Nordnet Pankki Indeksiosuus (ETF) Indeksiosuusrahastot (Exchange Traded Fund, ETF) ovat kuin sijoitusrahastoja Osuuksilla

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Offshore on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon pääomasijoituksista,

Lisätiedot

Makrokatsaus. Elokuu 2016

Makrokatsaus. Elokuu 2016 Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla

Lisätiedot

Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit

Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit kuukausisäästö Merkintäpalkkio n vaihto Päivän kurssia sovelletaan POP Suomi 20 / 20 euroa 1,0 % 1,0 % 0,5 % 1,80 % *) 0,00 % *) ennen klo 15:00 FI35 4055 1120

Lisätiedot

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016 Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus ODIN Rahastot 2010

Osavuosikatsaus ODIN Rahastot 2010 Osavuosikatsaus ODIN Rahastot I HEINÄKUU Sisältö 3 Epävarmuuden leimaama ensimmäinen vuosipuolisko 4-6 Salkunhoitajien kommentit 8-11 Yhteenveto vuoden ensimmäisestä vuosipuoliskosta ja tulevaisuuden näkymät

Lisätiedot

ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus

ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 52,3 % 50 % Korkosijoitukset 47,7 %

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,1 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Osakemarkkinoille indeksien kautta 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Mrd. dollaria Pörssinoteerattujen tuotteiden määrä kasvanut merkittävästi 2000-luvulla 6 000 3 000 5 000 2 500 4 000 2 000 3 000

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO MALTTI OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 26,7 % 25 % Korkosijoitukset 73,3

Lisätiedot

Makrokatsaus. Helmikuu 2017

Makrokatsaus. Helmikuu 2017 Makrokatsaus Helmikuu 2017 Positiivista markkinakehitystä helmikuussa Osakkeet kehittyivät pääasiassa mukavasti helmikuussa, ja nousua tapahtui sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla. Poikkeuksena

Lisätiedot

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2015

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2015 ODIN Finland Rahastokatsaus lokakuu 2015 2 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Finland lokakuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto nousi viime kuussa 7,6 prosenttia. Vertailuindeksi

Lisätiedot

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- UB Amerikka patentoidulla sijoitusprosessilla tuloksiin UB Amerikka on Yhdysvaltain osakemarkkinoille sijoittava rahasto, jonka salkunhoidossa

Lisätiedot

Vuosikertomus 2009 ODIN Rahastot

Vuosikertomus 2009 ODIN Rahastot Vuosikertomus 29 ODIN Rahastot I TAMMIKUU 21 Sisältö 3 Hyvä vuosi osakemarkkinoilla 4-6 Salkunhoitajien kommentit 7 ODIN Rahastojen Suomen tiimi palveluksessanne - Yhteenveto vuodesta 29 ja näkymät vuoteen

Lisätiedot

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja - Kuinka erotan jyvät akanoista Petri Kärkkäinen salkunhoitaja eq Suomiliiga eq Suomiliiga on Suomeen sijoittava osakerahasto Rahasto sijoittaa varansa suomalaisiin ja Suomessa noteerattujen yhtiöiden

Lisätiedot

POHJOISMAAT, SUOMALAISEN OSAKESIJOITTAJAN UUSI KOTIMARKKINA! JAN BRÄNNBACK AKTIA VARAINHOITO

POHJOISMAAT, SUOMALAISEN OSAKESIJOITTAJAN UUSI KOTIMARKKINA! JAN BRÄNNBACK AKTIA VARAINHOITO POHJOISMAAT, SUOMALAISEN OSAKESIJOITTAJAN UUSI KOTIMARKKINA! JAN BRÄNNBACK AKTIA VARAINHOITO Miljardia Aktian hoidossa oleva asiakasvarallisuus 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Aamuseminaari 9.4.2008

Aamuseminaari 9.4.2008 Aamuseminaari 9.4.2008 Rahastouutuuksia alkuvuonna Nordea Absoluuttisen Tuoton Salkku Rahastojen rahasto, joka yhdistää Nordean absoluuttisen tuoton strategioita Positiivista tuottoa ja hajautusta salkkuun

Lisätiedot

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita.

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä

Lisätiedot

Makrokatsaus. Joulukuu 2016

Makrokatsaus. Joulukuu 2016 Makrokatsaus Joulukuu 2016 Hyvä kuukausi osakemarkkinoilla Joulukuu oli hyvä kuukausi useimmilla osakemarkkinoilla, ja monet laajat eurooppalaiset osakeindeksit nousivat 7 8 prosenttia. Myös Yhdysvalloissa

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Global SMB on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon

Lisätiedot

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus 3/2005 12/2005 9/2006 6/2007 3/2008 12/2008 9/2009 6/2010 3/2011 12/2011 9/2012 6/2013 3/2014 12/2014 9/2015 6/2016 3/2017 12/2017 9/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,0 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili AVAINTIETOESITE 01/2017 Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

ALLOKAATIO KASVU MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO KASVU MAAILMA Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 ALLOKAATIO KASVU MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,3 % 75 % Korkosijoitukset 19,7

Lisätiedot

ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 51,4 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö I. Rahastokatsaus elokuu 2015

ODIN Kiinteistö I. Rahastokatsaus elokuu 2015 ODIN Kiinteistö I Rahastokatsaus elokuu 2015 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa 2 ODIN Kiinteistö I elokuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto laski viime kuussa 2,6 prosenttia. Vertailuindeksi

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 6/2018 PROFIILI TASAPAINOINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset

Lisätiedot

Elite Rahastohallinto Oy Y-tunnus Eteläesplanadi 22, Helsinki

Elite Rahastohallinto Oy Y-tunnus Eteläesplanadi 22, Helsinki Vuosikertomus 1.1-31.12.2015 Rahaston perustiedot Rahastotyyppi Osakerahasto Toiminta alkanut 2014.12.31 Salkunhoitaja Elite Varainhoito Oyj Osuussarjat A1 A2 A3 A4 Bloomberg N/A N/A N/A N/A ISIN FI4000123120

Lisätiedot

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI 31.12.2013 Y-tunnus: 2574013-6 SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018 Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -

Lisätiedot

ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot

ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot RAHASTOESITE Päivitetty 10.06.2015 käännös norjan kielestä ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot Tämä rahastoesite käsittelee ODIN Forvaltning AS:n hallinnoimia osakerahastoja. ODIN Europasta, ODIN Globalista

Lisätiedot

RAHASTO KASVU Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU Salkkukatsaus 8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,1 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Makrokatsaus. Syyskuu 2016

Makrokatsaus. Syyskuu 2016 Makrokatsaus Syyskuu 2016 Levottomuutta markkinoilla syyskuussa Osakemarkkinoiden kokonaiskehitys polki syyskuussa jokseenkin paikallaan ajoittaisista levottomista jaksoista huolimatta. Rahoitusmarkkinatoimijat

Lisätiedot

RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 49,3 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 1/2018 7/2018 1/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 24,5 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

47-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Atlas kartalla. Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Näköpiirissä kurssinousua. Lisää pankkiosakkeita

47-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Atlas kartalla. Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Näköpiirissä kurssinousua. Lisää pankkiosakkeita Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 47-2013 Atlas kartalla Lisää pankkiosakkeita Irtautuneen yhtiön osake nousukiidossa Näköpiirissä kurssinousua Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Nopeita edestakaisia liikkeitä

Lisätiedot

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 RAHASTO MALTILLINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,2 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Toukokuu 2011

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Toukokuu 2011 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2011 Aihetta optimismiin? Yli 30 prosenttia vuonna 2020 kulutettavasta öljystä on peräisin vielä löytymättömiltä tai käyttöön ottamattomilta öljykentiltä.

Lisätiedot

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016 Makrokatsaus Kesäkuu 2016 Iso-Britannia äänesti ei EU:lle 2 Kesäkuuta leimasivat ensin Ison-Britannian EUkansanäänestyksen odottelu ja sen jälkeen äänestyksen jälkimainingit. Britit äänestivät 23. kesäkuuta

Lisätiedot

44-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan. Kongsberg loistaa. Colasta loppuivat poreet

44-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan. Kongsberg loistaa. Colasta loppuivat poreet Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 44-2013 Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan Kongsberg loistaa Colasta loppuivat poreet Kuluneen viikon tapahtumia Yhdysvaltain keskuspankin joka ikistä

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö. Rahastokatsaus elokuu 2017

ODIN Kiinteistö. Rahastokatsaus elokuu 2017 ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus elokuu 2017 Rahaston salkku ODIN Kiinteistö C elokuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli 1,6 prosenttia. Vertailuindeksin tuotto

Lisätiedot

ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot

ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot RAHASTOESITE Päivitetty 10.11.2014 käännös norjan kielestä ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot Tämä rahastoesite käsittelee ODIN Forvaltning AS:n hallinnoimia osakerahastoja. ODINin yhdistelmärahastoista

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Arvoyhtiöt nousussa Kesän mittaan maailman pörsseissä on koettu uusi kurssinousujakso. Nyt myös arvoyhtiöt ovat alkaneet liikkua. Ensimmäisen vuosipuoliskon

Lisätiedot

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 AVAIMESI VAHVAAN VARAINHOITOON Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 Markus Salin Salkunhoitaja Elina Pankkiiriliike Oy www.elinavh.fi Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö

Lisätiedot

Makrokatsaus. Marraskuu 2016

Makrokatsaus. Marraskuu 2016 Makrokatsaus Marraskuu 2016 Suuria markkinaheilahteluja Yhdysvaltain vaalien jälkeen Rahoitusmarkkinat yllätti Donald Trumpin voitto Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ja vaalituloksen selvittyä markkinat

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA Salkkukatsaus 9/2008 3/2009 9/2009 3/2010 9/2010 3/2011 9/2011 3/2012 9/2012 3/2013 9/2013 3/2014 9/2014 3/2015 9/2015 3/2016 9/2016 3/2017 9/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,8 % 50 % Korkosijoitukset 45,2

Lisätiedot