Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja"

Transkriptio

1 Helmikuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Näkyykö pohja, jota kaikki tähyävät? Tammikuuilmiön vaikutus pörsseihin jäi lyhytaikaiseksi. Vuodenvaihteen voimakkaan nousun jälkeen pörssit laskivat takaisin talouskehityksen negatiivisen uutisoinnin vetämänä. Y hdysvalloissa S&P 500 -indeksi päätyi viime kuussa 8,4 prosentin laskuun, Eurooppa laski 6,1 prosenttia MSCI Europe indeksillä mitattuna ja Pohjoismaat 4,2 prosenttia MSCI Nordic Countries -indeksillä mitattuna. Oslon pörssissä rahastoindeksi päätyi 1,1 prosentin laskuun (kaikki indeksit paikallisessa valuutassa mitattuina). Ongelmana makrotalous Euroopan taloustiedot kertoivat voimakkaasta notkahduksesta vuoden 2008 neljännellä neljänneksellä. Teollisuustuotanto romahti marraskuussa ja tilausten sisääntulo oli hyvin niukkaa. Samaan aikaan yrityselämän luottamusta mittaavat indeksit osoittavat, ettei taantuman pohjaa Euroopassa ole vielä likimainkaan saavutettu. EU:n arvion mukaan bruttokansantuote (BKT) Euroopassa laskee 1,8 prosenttia vuonna Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) vastaava arvio ennustaa 2,0 prosentin laskua. Citygroup toteaa tuoreimmassa ennusteessaan Euroopan markkinoista, että makrotaloudellinen uutisointi on vaikuttanut voimakkaasti rahoitusalan toimijoiden käyttäytymiseen ja päätöksiin viimeisten 18 kuukauden aikana. Tilanteen uskotaan jatkuvan samana myös vuoden 2009 alkupuolella. Vaikutus vaihtelee Hyvin harvat Euroopan maat välttyvät bruttokansantuotteen negatiiviselta kehitykseltä vuoden 2009 aikana. Samanaikaisesti pankkien rahoitusongelmat, valtioiden mittavat toimenpidepaketit ja verotulojen supistuminen kiristävät valtiontalouksia voimakkaasti. Vaikutukset vaihtelevat kuitenkin maittain, kirjoittaa Financial Times vastikään eräässä artikkelissaan. Espanjassa, Irlannissa ja Isossa-Britanniassa takaiskun taustalla ovat kiinteistömarkkinat, kun Saksaa puolestaan koettelee vientiteollisuusnäkymien heikkeneminen. Ranskan vientiteollisuus on selvinnyt toistaiseksi kohtalaisesti, ainakin Saksaan verrattuna, maan vahvan aseman ansiosta energia- ja infrastruktuurimarkkinoilla, mutta uhkapilviä on näkyvissä Ranskankin taivaalla. Itä-Euroopassa kasvu hidastuu voimakkaasti. Venäjällä näkyy öljyn- ja

2 Tuotto vuoden 2009 alusta: ODIN Norden: 5,5 % ODIN Finland: 1,3 % ODIN Norge: 10,0 % ODIN Sverige: -0,2 % ODIN Europa: -1,4 % ODIN Europa SMB: -3,1 % kaasunhintojen jyrkän laskun ja Venäjän ruplan heikentymisen vaikutus, mutta muun muassa Puolan ja Tsekin odotetaan yltävän positiiviseen, joskin huomattavasti paria viimeistä vuotta pienempään, kasvuun vuonna Myös Skandinaviassa kasvu heikkenee kääntyen negatiiviseksi, mutta vahva julkinen talous voi jossakin määrin vähentää alaspäinmenon vaikutusta. Muhkeilla talouden elvytyspaketeilla on luonnollisesti tietty positiivinen vaikutus talouden kehitykseen. Yhdysvallat ja Kiina panostavat elvytykseen eniten (prosentteina BKT:stä mitattuna Kiinan pelastuspaketti on huomattavasti Yhdysvaltojen pakettia suurempi). Maailman BKT:n kehityksen jääminen erittäin alhaiselle tasolle ei ole kuitenkaan vältettävissä. Vuonna 2009 kasvu voi olla jopa negatiivista, ja mahdollinen nousu vuonna 2010 näyttää maltilliselta. IMF uskoo tammikuisen ennusteensa mukaan maailmanlaajuiseen 0,5 prosentin kasvuun vuonna 2009 ja 3,0 prosentin kasvuun vuonna On muuten ensimmäinen kerta yli 40 vuoteen, kun BKT mahdollisesti laskee samanaikaisesti Yhdysvalloissa, Englannissa, Saksassa ja Japanissa. Painetta tulosennusteiden korjaamiseen Olemme jo aikaisemmin puhuneet sen puolesta, että pysyvä nousu osakemarkkinoilla edellyttää, että yritykset alkavat jälleen tarkistaa tuloennusteitaan ylöspäin tai ainakin sellaisiksi, että lasku tasaantuu. Citigroupin mukaan maailman nimellisen BKT:n kehitys on ollut viime vuosina hyvä tuloskasvun mittari eurooppalaisissa yrityksissä. Kun kasvunäkymät kuvataan huonoiksi, se aiheuttaa vääjää- mättä yritysten tulosten voimakkaan heikkenemisen, ja sen myötä lähitulevaisuutta leimaavat tulosvaroitukset ja tulosodotusten tarkistukset alaspäin. Odotamme myös useiden yritysten alentavan tilivuoden 2008 osingonmaksuaan, osittain tuloksen huononemisen vuoksi, mutta pääasiassa rahan säilyttämiseksi yrityksessä maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden parantamiseksi. Myös voittomarginaaleihin kohdistuu painetta Toinen ongelma lyhyellä aikavälillä on kustannusleikkausten riittämättömyys heikentyneen myynnin ja liikevaihdon paikkaamiseen. Yritysten voittomarginaaleihin kohdistuu ankaraa painetta. Asiaan viittasi vastikään muun muassa amerikkalainen Caterpillar tulosvaroituksen yhteydessä. Raaka-aineiden ja energian hintojen voimakas lasku keventää kustannuksia myöhemmin vuoden 2009 aikana, mutta vaikutus ei ehkä näy niin nopeasti kuin moni oli toivonut. Syynä tähän ovat aiemmin solmitut sopimukset ja edellisvuonna sovelletut hintamallit. Myöskään rahoituskustannusten nousua yrityksissä ei voida välttää rahan hinnan noustessa pilviin ja rahoituksen saatavuuden ollessa huono. Tänä vuonna monen rahoitusjohtajan on todennäköisesti hyväksyttävä huomattavasti korkeampi rahan hinta kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka ohjauskorot ovat laskeneet voimakkaasti viime kuukausien aikana, on spreadi, jonka yritykset joutuvat maksamaan riskittömän koron päälle, pysynyt korkealla tasolla. Luoton huono saatavuus jarruttaa yritysostoja ja -fuusioita. Yritykset vetäytyvät kasvusijoituksista ja omien Rahasto Indeksi Markkinakehitys 12 kk paikallisessa valuutassa Norway Nordic Europe World USA Markkinakehitys viimeiset 5 vuotta paikallisessa valuutassa Norway Nordic Europe World USA Vuoden alun nousun jälkeen pörssit kääntyivät laskuun kaikkialla maailmassa. Amerikan pörsseissä oli pahin tammikuu koskaan. Oslon pörssi laski vain yhden prosentin. Lähde: Reuters EcoWin. Vuoden 2008 toisen vuosipuoliskon voimakkaan markkinaromahduksen jälkimainingeissa pörssit ovat tasolla, josta lähdettiin liikkeelle yli viisi vuotta sitten. Iso kysymys on, milloin pörssit kääntyvät jälleen nousuun. Lähde: Reuters EcoWin.

3 osakkeiden takaisinostoa jarrutellaan. Tällä kaikella on dominovaikutus reaalitalouteen. Morgan Stanleyn mukaan liikevaihdon lasku yrityksissä, huipulta pohjalle, viimeisten neljän taantuman aikana on MSCI Europe indeksillä mitattuna ollut prosenttia. Lähes samoilla luvuilla operoi Citybank odottaessaan 21 prosentin laskua liikevaihdossa vuonna 2008 ja edelleen 29 prosentin laskua vuonna 2009, siis yhteensä noin 44 prosentin laskua. Yhteisymmärrys vallitsee myös 16,5 prosentin laskusta liikevaihdossa vuodelle 2008 (rahoitusosakkeet miinus 50 prosenttia, muut kuin rahoitusosakkeet plus 3,2 prosenttia), 11 prosentin laskusta vuodelle 2009 ja 11 prosentin noususta vuodelle 2010 (Lähde: FactSet). Aikaisempien taantumien laskulukuihin verrattuna nämä luvut vaikuttavat liian optimistisilta ja ennusteita jouduttaneen vielä tarkistamaan alaspäin. Mikä on osakekurssien merkitys? Yrityksillä on lyhyellä aikavälillä kovat haasteet edessään. Tästä syystä monet yritykset panostavat nyt jokseenkin lyhytnäköisesti vain taseensa vahvistamiseen ja kassavirtojen luomiseen. Yritykset vetäytyvät myös uusinvestoinneista. Myös osingonjakoa pohditaan. Yrityksissä mietitään, säilytetäänkö osingot aikaisemmalla tasolla vai pitäydytäänkö osingonjaosta kokonaan tai osittain taloudellisen tilanteen tasapainottamiseksi. On varsin todennäköistä, että useat yritykset leikkaavat osingonjakoaan ainakin jossakin määrin. Esimerkiksi ruotsalainen Investor teki juuri niin, ja toimitusjohtaja patisteli melko voimakkain sanakääntein myös kaikkia yrityksiä, joissa Investorilla on positioita, tekemään samoin. Osakkeiden arvostus on tällä hetkellä hyvin alhaisella tasolla historialliseen kehitykseen verrattuna. Niin myös ODINin osakerahastoissa. Vaikka varaudumme siihen, että tulokset laskevat tämän päivän ennusteita enemmän, Truls Haugen Vastaava salkunhoitaja ODIN Finland ja ODIN Europa SMB on vastaus silti sama. Siten voimme yhtyä Morgan Stanley iin siinä, että alemmat arvostuskertoimet ovat perusteltuja tilanteessa, jossa lähiaikojen kasvunäkymät maailmassa ovat alhaiset, velkaantumisaste matala ja riskinottohalukkuus pieni. Hyvät ostomahdollisuudet Emme silti epäile vähäisimmässäkään määrin, etteikö pitkän aikavälin sijoittajalla olisi juuri nyt hyvät ajat hankkia omistusosuuksia eurooppalaisista yrityksistä. Esimerkiksi ODIN Europa SMB ja ODIN Europa ovat sijoittaneet erittäin monipuolisesti eri aloilla toimiviin yrityksiin ja molemmat hinnoitellaan tänä päivänä huomattavalla alennuksella. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että taloudelliset uutiset ja yritysten tulosluvut voivat tästä vielä huonontua ja johtaa normaalia suurempiin heilahteluihin. Vallitsevassa markkinatilanteessa ja nykyisillä talousnäkymillä oikea ajoitus osakemarkkinoilla on erityisen vaikeaa. Niin siitäkin huolimatta, että pohjaa ei ole koskaan tähyilty enempää kuin nyt. Suosittelemme sen vuoksi hidasta etenemistä osakesäästämisessä. Useimmille kuukausittainen säästösopimus on paras ratkaisu. Tuotto vuoden 2009 alusta: ODIN Global: -0,5 % ODIN Global SMB: -0,2 % ODIN Maritim: 9,8 % ODIN Offshore: 13,3 % ODIN Kiinteistö: 1,9 % Lähde: ODIN Forvaltning ja OBI ODINin salkunhoitotiimi Jarl Ulvin Alexandra Morris Truls Haugen Nils Petter Hollekim Lars Mohagen Oddbjørn Dybvad Vegard Søraunet

4 Tuottokatsaus per Aloituspäivä 1 kk Vuoden alusta 12 kk 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Perustamisesta OSAKERAHASTO ODIN Norden VINX Benchmark Cap NOK NI ODIN Finland OMX Helsinki CAP GI ODIN Norge Oslo Børs Fondsindex (OSEFX) ODIN Sverige OMXSB Cap GI ODIN Europa 1) MSCI Europe net Index ODIN Europa SMB 2) MSCI Europe net Small Cap Index ODIN Global 3) MSCI World Net Index ODIN Global SMB 4) MSCI World Net Small Cap Index ODIN Maritim MSCI World Gross Marine Index ODIN Offshore Philadelphia Stock Exchange Oil Service Sector Index* ODIN Kiinteistõ Carnegie Sweden Real Estate Index* 5,5 % 5,5 % -45,5 % -18,3 % 3,2 % 7,8 % 12,3 % -1,2 % -1,2 % -44,3 % -14,8 % 0,7 % 3,1 % 7,1 % 1,3 % 1,3 % -43,2 % -14,2 % 2,8 % 10,3 % 20,1 % -2,7 % -2,7 % -43,2 % -12,1 % 2,6 % 3,2 % 8,7 % 10,0 % 10,0 % -49,7 % -18,1 % 6,0 % 9,8 % 16,1 % 9,9 % 9,9 % -52,4 % -19,2 % 1,5 % 3,5 % 8,0 % -0,2 % -0,2 % -41,4 % -17,3 % -0,2 % 11,5 % 14,5 % -3,9 % -3,9 % -40,8 % -14,9 % -0,6 % 1,3 % 8,0 % -1,4 % -1,4 % -46,2 % -21,1 % -3,3 % -6,6 % -2,8 % -2,8 % -38,4 % -13,7 % -1,6 % -3,8 % -3,1 % -3,1 % -45,6 % -18,0 % 0,7 % -1,8 % 1,9 % 1,9 % -44,4 % -18,2 % -1,6 % 0,9 % -0,5 % -0,5 % -44,4 % -20,5 % -8,1 % -5,9 % 1,1 % 1,1 % -32,2 % -13,8 % -3,2 % -5,4 % -0,2 % -0,2 % -44,5 % -21,6 % -8,4 % -3,7 % 3,5 % 3,5 % -32,5 % -17,7 % -3,2 % 0,5 % 9,8 % 9,8 % -52,2 % -13,1 % 9,6 % 22,1 % 13,5 % -1,5 % -1,5 % -42,6 % -15,0 % 0,1 % 5,0 % 0,9 % 13,3 % 13,3 % -53,3 % -18,4 % 12,7 % 2,5 % 17,1 % 17,1 % -41,7 % -18,4 % 4,1 % -4,5 % 1,9 % 1,9 % -38,4 % -11,5 % 6,6 % 10,8 % -3,7 % -3,7 % -37,3 % -15,2 % 1,9 % 5,3 % 1) ODIN Europa oli rahasto-osuusrahasto, joka sijoitti kaikki varansa Robur Europa -rahastoon. 2) ODIN Europa SMB oli rahasto-osuusrahasto, joka sijoitti kaikki varansa Robur Europa SMB -rahastoon. 3) ODIN Global oli rahasto-osuusrahasto, joka sijoitti kaikki varansa Templeton Global Fund A -rahastoon. 4) ODIN Global SMB oli rahasto-osuusrahasto, joka sijoitti kaikki varansa Templeton Global Smaller Companies Fund -rahastoon. *) Vertailuindekseissä ei ole huomioitu osingot KORKORAHASTO Aloituspäivä 1 kk Vuoden alusta Tuotto Modifioitu duraatio Perustamisesta (kum.) ODIN MoneyMarket EUR ,3 % 0,3 % 3,7 % 0,1 2,6 % EUR003M Index 5,4 % ODIN on markkinakommenteissaan käyttänyt luotettavina pitämiään lähteitä. ODIN ei kuitenkaan takaa, että tiedot ovat täydellisiä tai virheettömiä. Esitetyt tiedot koskevat ODINin näkemystä Hugin & Munin kuukausikatsauksen kirjoittamisajankohtana. ODIN Forvaltningin työntekijät voivat omaan lukuun tehdä sijoituksia eri tyyppisiin sjioitusinstrumentteihin. Tämä tarkoittaa, että ODIN Forvaltningin työntekijät voivat omistaa tässä Hugin & Munin kuukausikatsauksessa mainittujen yhtiöiden osakkeita ja arvopapereita sekä osuuksia ODINin rahastoissa. Työntekijöiden oman kaupan tulee noudattaa ODIN Forvaltningin asettamaa sisäistä säännöstöä, joka on laadittu vastaamaan arvopaperikaupasta asetettua lainsäädäntöä sekä Verdipapirfondenes Foreningin (Sijoitusrahastoyhdistys) suosituksia. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tuleva tuotto riippuu muun muassa osakemarkkinoiden kehityksestä, salkunhoitajien ammattitaidosta, rahaston riskinotosta sekä rahasto-osuuksien merkinnästä, hallinnoinnista ja lunastuksesta perittävistä kuluista. Kurssitappiot voivat muuttaa tuoton negatiiviseksi. Näin sijoitamme ODINin sijoitusrahastoja hallinnoidaan aktiivisesti. Sijoitamme vapaasti eri yrityksiin riippumatta niiden koosta tai painoarvosta markkinaindekseissä. Sijoituskohteinamme olevilla yrityksillä on käsityksemme mukaan juuri sellaiset ominaisuudet, joiden avulla niistä tulee huomispäivän voittajia. Pyrimme salkunhoitajan työssämme antamaan osuudenomistajille mahdollisuuden saada osansa yritysten lisäarvosta. Me ODINissa ymmärrämme omien itsenäisten sijoitusvalintojen merkityksen. Sijoituspäätöksemme perustuvat hyvin tuntemillamme toimialoilla ja markkinoilla toimivien yritysten perusteellisiin analyyseihin. Me tiedämme, mitkä yritykset tuottavat siellä tulosta. Olemme pitkän aikavälin omistajia, jotka sietävät markkinoiden lyhytaikaisia häiriöitä. Olemme kiinnostuneempia arvoyrityksistä kuin kasvuyrityksistä. Ensiksi mainituilla yrityksillä on vakaa liikevaihto ja hyvä tuloskehitys, jotka ovat aliarvostettuja suhteessa pitkän aikavälin tuloskehitystä ja kirjanpitoarvoja koskeviin arvioihin. Koska nämä yritykset ansaitsevat rahaa ja niillä on todellista arvoa, ei arvoyritysten joukossa juurikaan ole pilvilinnoja. On suositeltavaa ja terveellistä lukea eri maita ja poliittisia muutoksia koskevia raportteja. Kaiken näkeminen omin silmin lisää tietämystä ja auttaa ymmärtämään asiat entistä syvällisemmin. ODINin salkunhoitajien työhön kuuluvat tärkeänä osana matkustaminen eri maihin ja tutustuminen eri markkinoihin ja yrityksiin. Yritysten johdon kanssa käydyissä keskusteluissa saamme lisää tietoa siitä kulttuuriympäristöstä, jossa yritykset toimivat, ja pystymme ymmärtämään niitä paremmin. Tällainen tieto sisältyy tärkeänä osana kokonaisanalyysiin, jonka teemme kaikista niistä yrityksistä, joihin harkitsemme sijoittavamme. Uskomme, että hyviä aliarvostettuja yrityksiä on mahdollista löytää aina uudelleen yrityksiä, joista tulee olettamuksemme mukaan huomispäivän voittajia. Olemme noudattaneet samaa sijoitusfilosofiaa aivan ODINin perustamisesta alkaen. Tämä filosofia yhdistettynä salkunhoitajien ammattitaitoon on tarjonnut ODINin osakerahastojen osuudenomistajille monina vuosina korkean lisätuoton. Tulokset ovat nähtävissä seuraavan sivun tuottotaulukossa.

5 ODINin osakerahastot ODIN hallinnoi yhtätoista osakerahastoa. Valikoimamme sisältää niin yksittäisiin maihin ja yksittäisille toimialoille sijoittavia vaihtoehtoja kuin myös laajasti Pohjoismaihin, Eurooppaan tai maailmanlaajuisesti sijoittavia osakerahastoja. Maailmanlaajuiset rahastot ODIN Global ODIN Global SMB Rahastot voivat vapaasti sijoittaa kaikkialle maailmaan. Rahastojen riskiprofiili on matala tai keskitasoa verrattuna muihin Maakohtaiset rahastot ODIN Finland ODIN Norge ODIN Sverige Rahastot voivat vapaasti sijoittaa yrityksiin jotka ovat pörssinoteerattuja tai joiden kotipaikka tai alkuperä on kyseisissä maissa. Alueelliset rahastot ODIN Europa ODIN Europa SMB ODIN Norden Rahastot voivat vapaasti sijoittaa yrityksiin, jotka ovat pörssinoteerattuja tai joiden kotipaikka tai alkuperä on Euroopassa tai Pohjoismaissa. Rahastojen riskiprofiili on keskitasoa verrattuna muihin Toimialarahastot ODIN Maritim ODIN Offshore ODIN Kiinteistö Rahastot sijoittavat ainoastaan yhdelle toimialalle ja ovat näin ollen riippuvaisia kyseisen toimialan kehityksestä. Rahaston valinta Tuotto on useimmille tärkein syy kohdistaa säästöjä osakerahastoihin. Yleisesti ottaen sijoitukset osakerahastoihin mahdollistavat korkeamman tuottoodotuksen kuin esimerkiksi pankkitalletukset, mutta tällöin on myös hyväksyttävä sijoituksen arvon vaihtelu, joka on sidoksissa rahastojen sijoituskohteina olevien arvopaperien markkina-arvojen muutoksiin. Historiallisesti osakemarkkinoilta saavutettu sijoitusten pitkän aikavälin vuotuinen tuotto on ollut noin 3-6 prosenttiyksikköä korkeampi suhteessa pankkitalletuksiin. Suosittelemme osakerahastosijoituksia vähintään viiden vuoden aikajänteelle. Jos harkitset säästösopimusta tai sijoitusta ainoastaan yhteen rahastoon, suosittelemme ensisijaisesti laajan sijoitusmandaatin omaavia rahastojamme: Rahastojen riskiprofiili on korkea verrattuna muihin Rahastojen riskiprofiili on korkea verrattuna muihin ODIN Global ODIN Europa ODIN Norden Sijoituksen ajoitukseen liittyen, noudatamme ODINilla yksinkertaista peukalosääntöä: Sijoita rahastoihin silloin kun sinulla on siihen varaa. Tämä saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta jos yrität osua tilapäisiin notkahduksiin tai huippuihin, todennäköisyys epäonnistumiselle on suuri. Suosituksemme on tästä syystä varallisuuden kartuttaminen säästösopimuksen ja säännöllisen sijoittamisen kautta. Saavutettu tuotto on sidoksissa säästöaikaan ja rahaston kehitykseen. Säästösopimus, jonka myötä ostat rahasto-osuuksia kuukausittain, tuo pääsääntöisesti mukanaan hyvän osuuksien keskikurssin. Toisin sanoen et kohdista koko sijoitustasi huipulle tai pohjaan - ja ostat enemmän osuuksia silloin kun markkinat laskevat. Suosituksemme perustana on, että kyseiset rahastot voivat sijoittaa laajasti eri markkinoille yrityskoosta tai toimialasta riippumatta. Löytyy kuitenkin monia perusteita sijoittaa useampaan rahastoomme. Lisätietoja muista osakerahastoistamme löytyy kotisivuiltamme ODIN rahastoja voit merkitä joko kertaluontoisesti tai säännöllisesti säästäen. Kertasijoituksen minimisumma on 500 euroa ja säästösopimuksen vähimmäiserä on 50 euroa. Rahastomerkintä Ennen ensimmäistä merkintää pyydämme teitä täyttämään ja palauttamaan ODIN merkintälomakkeen sekä asiakastietolomakkeen asiakaspalveluumme. Lomakkeet ovat tulostettavissa kotisivuiltamme tai tilattavissa asiakaspalvelustamme puh Perustuen rahastoyhtiöitä koskevaan asiakkaiden tunnistamisesta annettuun lainsäädäntöön, uusien asiakkaiden on toimitettava myös kopio henkilöllisyystodistuksesta asiakaspalveluumme. ODIN Rahastot Eteläinen Hesperiankatu 10, Helsinki Puh: , Faksi: Y-tunnus: Internet: Sähköposti: odin@rahastotori.fi

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Heinäkuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Velkojen heiluttelemat pörssit Monien Euroopan valtioiden velat saivat pörssikurssit heilahtelemaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Mielestämme

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Tammikuu 2011 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pörssinousun uskotaan jatkuvan Uskomme pörssikurssien nousevan vuonna 2011 maailmantalouden kohentuessa, yritysten tulosten parantuessa, luottamuksen

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Joulukuuta 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja 20 vuotta Suomessa Me ODINilla pidämme Suomesta ja suomalaisista yrityksistä. Olemme tehneet näin jo pitkään ja uskomme, että tällä mieltymyksellä

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pohjoismaisissa kiinteistöissä piilee hyvät mahdollisuudet Talouden kasvuvauhti on nopeutumassa Pohjoismaissa. Siksi toimitilojen kysyntä, vuokrat

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Hyviä osingonmaksajia etsimässä ODIN on aktiivinen salkunhoitaja, joka pystyy poimimaan vapaasti sellaisten yritysten osakkeita, jotka tuottavat osuudenomistajille

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Arvo-osakkeiden paluu aistittavissa? Maailman pörssit putosivat voimakkaasti lokakuun aikana rahoituskriisin laajenemisen aiheuttaman lisääntyneen

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Maaliskuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Odotuksiin reagoivat markkinat Osakemarkkinoiden liikkeet perustuvat suhdannemuutoksiin kohdistuviin odotuksiin. Yhdysvalloissa kurssien lasku alkoi

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Heinäkuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Valoisammat ajat osakemarkkinoilla? Useimmissa maailman pörsseissä ensimmäisen puolivuotiskauden kehitys oli nouseva. Myös ODINin osakerahastot kehittyivät

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kesäkuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Odotuspeli luo mahdollisuuksia Huomion kiinnittäminen korostetusti yhtiöiden neljännesvuosituloksiin lisää heilahteluja osakemarkkinoilla. Mitä lyhyempiä

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Maaliskuu 2011

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Maaliskuu 2011 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Maaliskuu 2011 Laatuyrityksiä erikoistarjouksessa Eurooppa on halpa ja hyvä. Mielestämme tämä on hyvä yhdistelmä. Siksi uskomme vahvasti ODIN Europa ja ODIN Europa

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kehittyvät taloudet vetureina Maailmantalouden kasvun odotetaan palautuvan normaaliksi vuoden 2010 kuluessa. Jälleen kerran kehittyvät taloudet toimivat

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Onko pohja ohitettu? Toisaalta tosiasiat ja analyysit, toisaalta pelko ja ahneus ovat ohjailleet osakemarkkinoita kahden viimeisen vuoden ajan. Viime

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Yhtiön tulos avainasemassa Elokuu 2007 tullaan muistamaan maailman pörssien levottomuudesta. Vaikeina aikoina ei kuitenkaan aina muisteta, että suurin

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Lokakuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Keskusvaltakunta Runsaan viikon mittainen matka Kiinaan antaa paljon erilaisia vaikutelmia. Tämä maa tarjoaa valtavat investointimahdollisuudet, mutta

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2011 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Vapautta laatikon ulkopuolella Me ODINilla emme usko toimintaan pienessä, indeksiä orjallisesti noudattelevassa laatikossa. Me uskomme vapaaseen toimintaan

Lisätiedot

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy Forvaltning AS Perustettu 1990, Norjaan rekisteröity yritys Omistaja SpareBank 1 Gruppen

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Nils Petter Hollekim 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Kiinteistö -rahaston arvo nousi 45,8 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kesäkuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Eurooppa alennusmyynnissä Euroopan valtiontalouksien synkät näkymät ja odotukset talouskasvun hiipumisesta lisäävät jännitystä enemmän kuin pitkään

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Recreated PMS Vain parhaat otetaan mukaan ODIN Global voi valita yli 50 000 yrityksen joukosta. Rahastoon on tällä hetkellä valittu 33 yritystä. Omistusten

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Tammikuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Epävarmuutta, mutta pörssit kääntyvät ensimmäisenä Vuosi 2008 jää historiaan yhtenä osakemarkkinoiden huonoimmista vuosista. Hyvän pitkän aikavälin

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Luottamus öljyalaan jatkuu Öljypalveluyhtiöiden osakkeet ovat laskeneet maailmantalouden rajun alamäen ja jyrkästi laskevan öljynhinnan mukana. Siitä

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Lokakuu 2011. Vauhti on hidastunut, mutta vielä ei eletä maailmanlopun aikoja

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Lokakuu 2011. Vauhti on hidastunut, mutta vielä ei eletä maailmanlopun aikoja Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja - Lokakuu 2011 Vauhti on hidastunut, mutta vielä ei eletä maailmanlopun aikoja Epävarmuus ei ole väistynyt osakemarkkinoilta kolmannen vuosineljänneksen kuluessa,

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Joulukuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Sateen jälkeen paistaa aurinko Maailman pörssit kokivat edellisten kuukausien tavoin myös marraskuussa suuria heilahduksia. Kalliit yhtiöt ovat viime

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Onko Itä-Euroopan sijoitusjuna mennyt? Maailmantalouden kasvun hidastuminen ja poliittinen levottomuus vaikuttavat negatiivisesti Itä-Euroopan yrityksiin.

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Maaliskuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Osinkojen ja takaisinostojen huippusesonki Vuosi 2007 tuotti edellisten vuosien tavoin yrityksille vahvoja tuloksia. Nyt viime vuoden voitto on tarkoitus

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Painopiste yrityksiin Levottomina ja epävarmoina aikoina ilmaantuu aina hyviä sijoitusmahdollisuuksia. Niistä on hyötyä ODINin kaltaiselle aktiiviselle

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Maaliskuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kun makrotalous ohjaa osakemarkkinoita Osakemarkkinat ovat vuodesta 2007 alkaen kulkeneet melkeinpä makrotalouden näkymien talutusnuorassa. Tämä

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Syyskuu 2011. Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Syyskuu 2011. Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2011 Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina Pysyttäydymme sijoitusprosessissamme sekä markkinoiden noustessa että laskiessa. Mutta tämä ei merkitse, että

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Lokakuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pörssimyrsky USA:sta Kansainvälinen rahoituskriisi on yltänyt uusiin ulottuvuuksiin. Syyskuussa investointipankkeja meni konkurssiin, luottomarkkinat

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Joulukuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Seuraa pitkän aikavälin suuntauksia Maailmantalouden pitkän aikavälin suuntaukset säilyvät siitä huolimatta, että ajat muuttuvat huonoiksi tilapäisesti.

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kesäkuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Juhlat jatkuvat offshore-alalla Öljy-yhtiöt käyttävät yhä enemmän rahaa öljyn ja kaasun etsintään. Öljypalveluyhtiöille se merkitsee tilauskirjojen

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Lokakuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Vaaniva kopiointiuhka Halpojen jäljitelmien valmistajien kilpailu uhkaa monien johtavien yritysten kannattavuutta. Uskomatonta mutta totta: luksusmerkkituotteiden

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Missä mennään ODIN Europa? Eurooppalaiset yhtiöt ovat kokeneet rahoituslevottomuuksien vanavedessä haasteellisen ajanjakson. Tämä on vaikuttanut myös

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Tammikuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Markkinahäiriöt tarjoavat mahdollisuuksia Yhtiöiden tuloskasvu supistui jonkin verran vuoden 2007 jälkipuoliskolla, mutta yhtiöiden arvostus on edelleen

Lisätiedot

ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin

ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Jarl Ulvin 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Norge -rahaston arvo nousi 31,5 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 29,1 prosenttia.

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Yhtiöiden tulokset lyövät leimansa pörssien kehitykseen Yhtiöiden julkistamat tulokset ja markkinoiden niistä tekemät arviot ovat leimanneet osakemarkkinoita

Lisätiedot

ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Lars Mohagen

ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Lars Mohagen ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Lars Mohagen 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Maritim -rahaston arvo nousi 28,4 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 50,1 prosenttia.

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja ODINin maailmanlaajuinen arvojen etsintä ODIN Global ja ODIN Global SMB rahastojen hallinnon siirryttyä meille saimme vapaat kädet sijoittaa aliarvostettuihin

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pelko taantumasta heijastuu pörsseissä Harvoin on nähty yhtä suuria päivittäisiä heilahteluja kuin tammikuussa. Heilahtelun taustalla on pitkälti

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Syyskuu Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Syyskuu Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2011 Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina Pysyttäydymme sijoitusprosessissamme sekä markkinoiden noustessa että laskiessa. Mutta tämä ei merkitse, että

Lisätiedot

ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Alexandra Morris

ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Alexandra Morris ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Alexandra Morris 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Europa -rahaston arvo nousi 20,3 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 12,0 prosenttia.

Lisätiedot

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016 Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Offshore on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon pääomasijoituksista,

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Euroopan kasvu parantaa Suomen mahdollisuuksia Suomalaisyhtiöihin tehdyt sijoitukset ovat antaneet ODIN Finland -rahaston osuudenomistajille hyvän

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Kesäkuu 2011. Ruotsalainen konepajateollisuus vahvana

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Kesäkuu 2011. Ruotsalainen konepajateollisuus vahvana Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja - Kesäkuu 2011 Ruotsalainen konepajateollisuus vahvana Johtavien ruotsalaisten konepajateollisuusyritysten tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä niillä on vankka

Lisätiedot

ODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011

ODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011 ODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Vegard Søraunet Oddbjørn Dybvad 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Global -rahaston arvo nousi 25,55 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana

Lisätiedot

Makrokatsaus. Elokuu 2016

Makrokatsaus. Elokuu 2016 Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. ODIN Osakerahastot Tammikuu 2011

Vuosikertomus 2010. ODIN Osakerahastot Tammikuu 2011 Vuosikertomus 21 ODIN Osakerahastot Tammikuu 2 Sisältö Kansikuva: Hamnøy Lofooteilla, Norjassa Valokuvaaja: Asle Svarverud 3 Tapahtumarikas vuosi 4-6 Salkunhoitajien kommentit 7 ODINin salkunhoitotiimiä

Lisätiedot

ODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily

ODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily ODIN Rahastot Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily 1 ODIN Rahastot Perustettu vuonna 1990 Keskittyy osakerahastoihin Hallinnoitavat varat:

Lisätiedot

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Liikevaihto 1985-2004

Liikevaihto 1985-2004 Liikevaihto 1985-24 5 4 Infrastruktuuri & ympäristö 3 Energia 2 Metsäteollisuus 1 1985 1991 1997 23 24 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 2 Liikevaihto markkina-alueittain 23 411,6 milj.

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Eurooppa matkalla kohti huippua Teollisuuden uudelleenjärjestelyt ja taloudelliset uudistukset ovat lisänneet Euroopan kilpailukykyä huomattavasti.

Lisätiedot

Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit

Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit kuukausisäästö Merkintäpalkkio n vaihto Päivän kurssia sovelletaan POP Suomi 20 / 20 euroa 1,0 % 1,0 % 0,5 % 1,80 % *) 0,00 % *) ennen klo 15:00 FI35 4055 1120

Lisätiedot

ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I)

ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I) ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I) Kuukausikatsaus huhtikuu 2014 Alhaiset korot ja hyvä taloudellinen tilanne Vuoden 2014 tulokset toistaiseksi vakaita Kurssinousua pääoman vahvistamisen vanavedessä Alhaiset

Lisätiedot

Makrokatsaus. Heinäkuu 2018

Makrokatsaus. Heinäkuu 2018 Makrokatsaus Heinäkuu 2018 Hyvä kesä myös osakemarkkinoilla 2 Heinäkuu oli hyvä kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla, ja kauppasodan ja "Brexitin" aiheuttamista häiriöistä huolimatta pörssit

Lisätiedot

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2015

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2015 ODIN Finland Rahastokatsaus lokakuu 2015 2 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Finland lokakuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto nousi viime kuussa 7,6 prosenttia. Vertailuindeksi

Lisätiedot

ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus

ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 52,3 % 50 % Korkosijoitukset 47,7 %

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,1 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Joulukuu 2011. Kaikesta huolimatta uskomme edelleen Eurooppaan

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Joulukuu 2011. Kaikesta huolimatta uskomme edelleen Eurooppaan Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja - Joulukuu 2011 Kaikesta huolimatta uskomme edelleen Eurooppaan Eurooppaan kannattaa mielestämme edelleenkin sijoittaa pitkällä aikavälillä. Valtioiden velkakriisit

Lisätiedot

Siksi. ODINin osakerahastot

Siksi. ODINin osakerahastot Siksi ODINin osakerahastot Osakerahastosäästämisessä on kyse yhdestä asiasta: saada parempi tuotto säästöille kuin muuten saisit. ODIN Rahastot Eteläinen Hesperiankatu 10, FIN-00100 Helsinki Puhelin: 09

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO MALTTI OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 26,7 % 25 % Korkosijoitukset 73,3

Lisätiedot

41-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus. Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon

41-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus. Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 41-2013 Sotheby s myyty! Italialaiset saavat vettä myllyyn Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus Kuluneen viikon tapahtumia Rahoitusmarkkinoita

Lisätiedot

Markkina romuna milloin tämä loppuu?

Markkina romuna milloin tämä loppuu? FIM ON PALANNUT! Olemme jälleen henkilöstön omistama, riippumaton, suomalainen varainhoitotalo - jatkamme työtämme aktiivisena ja kantaaottavana sijoittajan pankkina Vesa Engdahl / 18.11.2008 Markkina

Lisätiedot

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita.

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus ODIN Rahastot 2010

Osavuosikatsaus ODIN Rahastot 2010 Osavuosikatsaus ODIN Rahastot I HEINÄKUU Sisältö 3 Epävarmuuden leimaama ensimmäinen vuosipuolisko 4-6 Salkunhoitajien kommentit 8-11 Yhteenveto vuoden ensimmäisestä vuosipuoliskosta ja tulevaisuuden näkymät

Lisätiedot

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 AVAIMESI VAHVAAN VARAINHOITOON Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 Markus Salin Salkunhoitaja Elina Pankkiiriliike Oy www.elinavh.fi Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö

Lisätiedot

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016 Makrokatsaus Kesäkuu 2016 Iso-Britannia äänesti ei EU:lle 2 Kesäkuuta leimasivat ensin Ison-Britannian EUkansanäänestyksen odottelu ja sen jälkeen äänestyksen jälkimainingit. Britit äänestivät 23. kesäkuuta

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

44-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan. Kongsberg loistaa. Colasta loppuivat poreet

44-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan. Kongsberg loistaa. Colasta loppuivat poreet Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 44-2013 Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan Kongsberg loistaa Colasta loppuivat poreet Kuluneen viikon tapahtumia Yhdysvaltain keskuspankin joka ikistä

Lisätiedot

Mihin kannattaa sijoittaa voiko menneisyydestä oppia? Lippo Suominen Huhtikuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito

Mihin kannattaa sijoittaa voiko menneisyydestä oppia? Lippo Suominen Huhtikuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Mihin kannattaa sijoittaa voiko menneisyydestä oppia? Lippo Suominen Huhtikuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito 2 Suomalainen pitää osakesijoittamista lottoamisena Professori Vesa Puttonen, Helsingin kauppakorkeakoulu,

Lisätiedot

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus 3/2005 12/2005 9/2006 6/2007 3/2008 12/2008 9/2009 6/2010 3/2011 12/2011 9/2012 6/2013 3/2014 12/2014 9/2015 6/2016 3/2017 12/2017 9/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,0 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja - Kuinka erotan jyvät akanoista Petri Kärkkäinen salkunhoitaja eq Suomiliiga eq Suomiliiga on Suomeen sijoittava osakerahasto Rahasto sijoittaa varansa suomalaisiin ja Suomessa noteerattujen yhtiöiden

Lisätiedot

Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010

Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010 Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010 2 Taantumapelot heiluttaneet markkinoita 3 Osakkeiden nousu tasaantunut Ristiriitaisia viestejä Taloudesta

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 6/2018 PROFIILI TASAPAINOINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016 Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun

Lisätiedot

ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot

ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot RAHASTOESITE Päivitetty 10.06.2015 käännös norjan kielestä ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot Tämä rahastoesite käsittelee ODIN Forvaltning AS:n hallinnoimia osakerahastoja. ODIN Europasta, ODIN Globalista

Lisätiedot

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa 20.9.2007 Taru Rantala, maajohtaja Nordnet Pankki Indeksiosuus (ETF) Indeksiosuusrahastot (Exchange Traded Fund, ETF) ovat kuin sijoitusrahastoja Osuuksilla

Lisätiedot

Makrokatsaus. Joulukuu 2016

Makrokatsaus. Joulukuu 2016 Makrokatsaus Joulukuu 2016 Hyvä kuukausi osakemarkkinoilla Joulukuu oli hyvä kuukausi useimmilla osakemarkkinoilla, ja monet laajat eurooppalaiset osakeindeksit nousivat 7 8 prosenttia. Myös Yhdysvalloissa

Lisätiedot

47-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Atlas kartalla. Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Näköpiirissä kurssinousua. Lisää pankkiosakkeita

47-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Atlas kartalla. Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Näköpiirissä kurssinousua. Lisää pankkiosakkeita Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 47-2013 Atlas kartalla Lisää pankkiosakkeita Irtautuneen yhtiön osake nousukiidossa Näköpiirissä kurssinousua Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Nopeita edestakaisia liikkeitä

Lisätiedot

RAHASTO KASVU Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU Salkkukatsaus 8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,1 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 49,3 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 1/2018 7/2018 1/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 24,5 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Makrokatsaus. Heinäkuu 2016

Makrokatsaus. Heinäkuu 2016 Makrokatsaus Heinäkuu 2016 Myönteistä kehitystä kesämarkkinoilla Heinäkuu oli hyvä kuukausi rahoitusmarkkinoilla. Brittien ei EU:lle aiheutti negatiivisia reaktioita markkinoilla, mutta nyt suunta kääntyi

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Arvoyhtiöt nousussa Kesän mittaan maailman pörsseissä on koettu uusi kurssinousujakso. Nyt myös arvoyhtiöt ovat alkaneet liikkua. Ensimmäisen vuosipuoliskon

Lisätiedot

Vuosikertomus 2009 ODIN Rahastot

Vuosikertomus 2009 ODIN Rahastot Vuosikertomus 29 ODIN Rahastot I TAMMIKUU 21 Sisältö 3 Hyvä vuosi osakemarkkinoilla 4-6 Salkunhoitajien kommentit 7 ODIN Rahastojen Suomen tiimi palveluksessanne - Yhteenveto vuodesta 29 ja näkymät vuoteen

Lisätiedot

ALLOKAATIO KASVU MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO KASVU MAAILMA Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 ALLOKAATIO KASVU MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,3 % 75 % Korkosijoitukset 19,7

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Global SMB on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon

Lisätiedot

ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 51,4 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö I. Rahastokatsaus elokuu 2015

ODIN Kiinteistö I. Rahastokatsaus elokuu 2015 ODIN Kiinteistö I Rahastokatsaus elokuu 2015 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa 2 ODIN Kiinteistö I elokuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto laski viime kuussa 2,6 prosenttia. Vertailuindeksi

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015 Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI

Lisätiedot

I TAMMIKUU 2009 I. Vuosikertomus 2008. ODIN Rahastot ODIN FORVALTNING AS VUOSIKERTOMUS 2008 I 1 I

I TAMMIKUU 2009 I. Vuosikertomus 2008. ODIN Rahastot ODIN FORVALTNING AS VUOSIKERTOMUS 2008 I 1 I I TAMMIKUU 29 I Vuosikertomus 2 ODIN Rahastot ODIN FORVALTNING AS VUOSIKERTOMUS 2 I 1 I Sisältö I3I On oikea aika lisätä säästämistä I4-6I Epävarmuutta, mutta pörssit kääntyvät ensimmäisenä I7I Kärsivällisyys

Lisätiedot

Makrokatsaus. Helmikuu 2017

Makrokatsaus. Helmikuu 2017 Makrokatsaus Helmikuu 2017 Positiivista markkinakehitystä helmikuussa Osakkeet kehittyivät pääasiassa mukavasti helmikuussa, ja nousua tapahtui sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla. Poikkeuksena

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili AVAINTIETOESITE 01/2017 Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 RAHASTO MALTILLINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,2 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,8 % 50 % Korkosijoitukset 45,2

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot