Siksi. ODINin osakerahastot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Siksi. ODINin osakerahastot"

Transkriptio

1 Siksi ODINin osakerahastot

2 Osakerahastosäästämisessä on kyse yhdestä asiasta: saada parempi tuotto säästöille kuin muuten saisit. ODIN Rahastot Eteläinen Hesperiankatu 10, FIN Helsinki Puhelin: Fax: ODIN Forvaltning AS on SpareBank 1 Gruppen AS:n kokonaan omistama tytäryhtiö Yritystunnus NO

3 Hyvä lukija Kädessäsi on esite Siksi ODINin osakerahastot. Esitteen avulla haluamme saada sinut vakuuttuneeksi siitä, miksi sinun tulee sijoittaa säästösi ODINin osakerahastoihin. Osakerahasto on yksinkertainen ja joustava säästökohde, joka sopii useimmille. ODINin osakerahastojen kautta pääset vakavaraisten, ympäri maailmaa toimivien arvoyhtiöiden osakkaaksi. Kyseisillä yhtiöillä on mielestämme erityisen hyvät edellytykset pitkän aikavälin kehitykselle. ODINin perustamisvuodesta 1990 lähtien meillä on ollut selvä päämäärä: saada aikaan hyviä tuottoja rahastoissamme perusteellisella ja johdonmukaisella työllä. Uskollisuus sijoitusfilosofiallemme on pitkällä aikavälillä tuottanut parempia tuloksia kuin osakemarkkinat keskimäärin. Olemme vakuuttuneita siitä, että onnistumme saamaan hyvän tuoton sijoituksellesi myös tulevaisuudessa. Ole mielellään yhteydessä ODINin asiakaspalveluun puh , kun haluat lisätietoja. Hyviä lukuhetkiä... Leif Ola Rød, toimitusjohtaja ODIN Forvaltning AS Osa 1: Siksi osakerahastosäästäminen kannattaa... 5 Jatkuvasti uusia ennätyksiä... 6 Yhtiö, yhteiskunta ja osakerahasto... 7 Ennen osakerahasto-osuuksien ostoa... 8 Osakerahasto-osuuden oston jälkeen... 9 Mitä pidempään, sitä parempi Vahva kuluttajansuoja Osa 2: Arvo vastaan kasvu Arvofilosofian isä Arvo paras pitkällä aikavälillä ODIN: arvosijoittaja Osa 3: ODIN vastaan markkinat Perusteellista etsintätyötä Hyvä tuotto pitkällä aikavälillä Osa 4: ODIN ja ODINin osakerahastot ODINin osakerahastot ODINin salkunhoitajatiimi Näin hyödyt ODINin osakerahastoista ODIN Rahastojen Suomen tiimi palveluksessanne Pysy ajan tasalla osakerahastosäästämisessä... 30

4 Siksi osakerahastosäästäminen kannattaa Osakerahastosäästämisen pääasiallinen syy on mahdollistaa parempi tuotto rahoillesi kuin mitä muuten saisit. Ei sen enempää eikä vähempää. Osakkeet ovat historian valossa tuottaneet vuosittain 4 6 prosenttiyksikköä enemmän kuin pankkitalletukset. Tämän kaltaista lisätuottoa voit odottaa pitkän aikavälin sijoituksista. Osakerahaston edut ODINilla olemme sitä mieltä, että osakerahasto on paras väline pitkän aikavälin osakesäästämiseen. Siihen on monta syytä: Osakerahastosäästäminen on yksinkertaista ja joustavaa Osakerahastoilla ei ole sidosaikaa Osakerahastoilla on hyvä kuluttajansuoja Harvat säästötuotteet ovat yhtä avoimia, yksinkertaisia ja joustavia. Voit ostaa ja myydä, silloin kun itse haluat. Tuottoa voit seurata jatkuvasti sanomalehdistä ja Internetistä. 5

5 Siksi osakerahastosäästäminen kannattaa Jatkuvasti uusia ennätyksiä Osakerahasto on suunniteltu pitkäaikaista säästämistä, eikä lyhytaikaista keinottelua varten. Osakerahastosäästäjänä koet sekä pieniä että suuria kurssilaskuja matkalla kohti uusia kurssiennätyksiä. Kurssivaihtelut ovat olennainen osa osakemarkkinoiden luonnetta. Vaikka laskut saattavat tuntua epämiellyttäviltä, on samalla tärkeää muistaa, että juuri heilahtelujen ansiosta voit odottaa saavasi lisätuottoa ajan mittaan verrattuna esimerkiksi perinteisiin pankkitalletuksiin. Ei heilahteluja = ei lisätuottoa. Alla olevasta kaaviosta näet, miten pohjoismaiset osakkeet ovat kehittyneet vuodesta 1970 maaliskuuhun Kehityssuunta paljastaa, miksi sinun kannattaa säästää pitkällä aikavälillä. Kuten voit havaita, tilapäisiä laskuja seuraa aina uusia huippuja. Jotkut pudotukset kestävät kauemmin kuin toiset esimerkiksi lasku vuosituhannen alun väliaikaiselta huipulta pohjalle kesti aina helmikuuhun 2003 asti. Pitkällä aikavälillä tapahtuvasta noususuunnasta ei silti ole ollut epäilystäkään. Logaritminen asteikko Yhtiö, yhteiskunta ja osakerahasto Osakerahasto on hyvä säästökohde, mutta myös hyvä sijoitus yhteiskunnan rakentamiseen. Yhtiö ja yhteiskunta: Yhtiöiden ensisijainen tehtävä on luoda arvoa osakkeenomistajilleen. Samalla kun tuotetaan tavaroita ja palveluja, luodaan myös koko yhteiskuntaa hyödyttäviä arvoja, kuten uusia työpaikkoja. Työstä saamaamme palkkaa säästetään, verotetaan sekä käytetään kulutukseen ja menoihin. Kunta ja valtio ottaa veroina ja maksuina omansa, jotta sosiaalihuolto ja yhteiskunnallinen hyvinvointi ovat mahdollisia. Osakemarkkinat: Osakemarkkinat ovat tehokas areena yhtiöiden rahoitusta varten. Lisäksi osakemarkkinoilla arvon luonti heijastuu osakekursseihin. Niin kauan kuin kysyntää riittää uusille tavaroille ja palveluille, uusia ennätyksiä syntyy osakemarkkinoilla kerta toisensa jälkeen. Osakerahastot: Osakerahastosäästämisen ansiosta pääset useiden erilaisten yhtiöiden osakkaaksi ja lisäät osuuttasi arvon luonnissa. Lisäksi olet mukana rahoittamassa yhtiöitä sekä varmistamassa kasvun jatkumista ja uusien työpaikkojen luontia. Me ODINissa olemme sitä mieltä, että osakerahastot sopivat useimmille säästätpä sitten jotain konkreettista tavoitetta varten tai haluat vain enemmän taloudellista vapautta MSCI Nordic Countries 7

6 Siksi osakerahastosäästäminen kannattaa Ennen osakerahasto-osuuksien ostoa Seuraavassa mainitaan joitakin seikkoja, jotka sinun tulee ottaa huomioon, ennen kuin aloitat osakerahastosäästämisen: 1 Tarjolla on erityyppisiä rahastoja. Joidenkin rahastojen tarkoitus on vain heijastaa markkinoita kuten esim. suomalaisia osakkeita Helsingin pörssissä. Näitä kutsutaan usein indeksirahastoiksi. Niillä saat markkinatuoton, josta vähennetään hallinnointikustannukset. Tietokone voi periaatteessa hoitaa indeksirahastoa muuttamalla yhtiöiden painotuksia riippuen siitä, kuinka suuren osuuden yhtiöt kulloinkin muodostavat markkinaindeksistä. Indeksirahastot ovat tai ainakin niiden pitäisi olla edullisia. 2 Vastakohta indeksirahastolle on indeksistä riippumaton tai aktiivinen rahasto. ODIN on aktiivinen salkunhoitaja. Yritämme saada aikaan parempia tuloksia kuin markkinat pitkällä aikavälillä tekemällä sijoitusvalintoja itsenäisesti. Aktiiviset salkunhoitajat käyttävät paljon resursseja varmistaakseen salkunhoidossa tarvittavan osaamisen ja sijoitusten seuraamiseen. Sijoituspäätökset pohjautuvat omiin anlyyseihin. Tämä lisää kuluja. Kulujen maksamisessa on järkeä tietysti vain silloin, jos salkunhoitaja onnistuu saamaan markkinoita paremman tuloksen pitkällä aikavälillä (esimerkiksi liukuvilla viiden tai kymmenen vuoden aikajaksoilla). Osakerahasto-osuuden oston jälkeen Osakemarkkinoilla tuottoa tulee vähitellen ja osittain. Yhdysvaltalaisen analyysiyhtiön Sanford Bernstein & Companyn tekemän tutkimuksen mukaan prosenttia vuotuisesta tuotosta tulee 5 18 pörssipäivän aikana vuodessa. Pystytkö ennustamaan mitkä ne päivät ovat? On kaikkea muuta kuin helppoa ennustaa, mihin suuntaan osakekurssit kehittyvät lyhyellä aikavälillä. Useimmat epäonnistuvat selvästi useammin kuin onnistuvat yrittäessään iskeä lasku- ja nousukohdissa. Osakerahastosta toiseen hyppelehtiminen ei kannata myöskään siksi, että menetät veroedun. Päinvastoin kuin pankkitalletuksista, joista peritään veroa joka vuosi, osakerahastoosuuksista maksetaan veroa tuoton osalta vasta niiden myynnin jälkeen. Älä myy väärin perustein: Mediauutisointi pörssikursseista saattaa muodostua haasteeksi monille. Otsikot kuten Paniikki pörsseissä ja Säästöt mennyttä myyvät paremmin kuin esimerkiksi otsikko Näin saat hyvän tuoton pitkällä aikavälillä. Jotkut on valitettavasti johdettu harhaan ja myymään väärin perustein vaikkeivät olisi edes tarvinneet rahoja lyhyellä aikavälillä. Neuvo kuuluu seuraavasti: Myy, jos tarvitset rahaa. Jos et tarvitse, odottele rauhassa. Odottaminen on osoittautunut kerta toisensa jälkeen parhaimmaksi tavaksi saada hyvä tuotto. 8 Nyrkkisäännöt osakerahasto-osuuksien ostoa varten: Osta osakerahasto-osuuksia, jos sinulla on ylimääräistä rahaa, jota et lähivuosien aikana tarvitse. Älä siirry osakerahastosta toiseen lyhyen aikavälin tuoton toivossa. ODIN ja sijoitusrahastoyhdistykset suosittelevat vähintään viiden vuoden sijoitushorisonttia osakerahasto-osuuksia ostettaessa. 9

7 Siksi osakerahastosäästäminen kannattaa Mitä pidempään, sitä parempi Mitä kauemmin säästää, sitä todennäköisemmin osakerahastosta saa positiivisen ja paremman tuoton kuin muista säästämisvaihtoehdoista esimerkiksi pankkitalletuksesta. ODIN ja sijoitusrahastoyhdistykset suosittelevat lähtökohtaisesti vähintään viiden vuoden sijoitushorisonttia osakerahastosäästämisessä. Miten tämä suositus on toiminut pohjoismaisilla osakemarkkinoilla? Tammikuusta 1986 maaliskuuhun 2010 voidaan todeta, että yhdeksän viisivuotisjaksoa kymmenestä tuotti positiivisen tuloksen (kuukausittaiset laskelmat, MSCI Nordic Countries). Kuusi jaksoa kymmenestä on antanut pankkitalletusta paremman tuoton (Norjan Pankin 3 kk:n NIBOR). Viiden vuoden jaksot ovat antaneet keskimäärin 12,6 prosentin vuosituoton, kun taas pankkitalletukset ovat tuottaneet 7,0 prosenttia. Seitsemän vuotta säästettäessä kaikki jaksot ovat antaneet positiivisen tuoton pohjoismaisilla osakemarkkinoilla, ja kahdeksan seitsenvuotiskautta kymmenestä ovat tuottaneet paremmin kuin pankkitalletukset. Kymmenen vuoden säästöaikana yhdeksän jaksoa kymmenestä on antanut parhaimman tuoton osakemarkkinoilla. Prosenteista rahasummiin Tarkastelkaamme pitkän aikavälin säästämistä euroissa mitattuna. Tammikuusta 1986 maaliskuuhun 2010 Pohjoismaiset osakemarkkinat ovat nousseet keskimäärin 11,8 prosenttia vuodessa. Pankkitalletukset ovat sen sijaan nousseet 7,4 prosenttia vuodessa. Ero ei vaikuta ehkä niin suurelta, mutta euroa sijoitettuna Pohjoismaisille osakemarkkinoille ovat kasvaneet euroksi. Pankkitalletus samana ajanjaksona olisi kasvanut euroon eli eroa on euroa Vahva kuluttajansuoja Harvat säästökohteet ovat yhtä tarkasti säädeltyjä kuin osakerahasto. Arvopaperilaki, alan normit ja Finanssivalvonta pitävät huolen siitä, että arvopaperirahastojen osuudenomistajat nauttivat vahvaa kuluttajansuojaa. Laissa säädettyä... Säästäessäsi osakerahastoon sinun on mahdollista seurata rahastokurssien kehitystä päivittäin sanomalehdistä ja Internetistä. Kaikkien kustannusten suhteen vallitsee täysi avoimuus, eikä mitään ylimääräisiä ilmoittamattomia kuluja peritä. Tiedotusta koskevat vaatimukset on määritelty arvopaperirahastoja koskevassa laissa. ja alalla säädettyä Rahastolain lisäksi alalla noudatetaan alakohtaisia säännöksiä muun muassa siten, että kirjallisena annettu informaatio, kuten osavuosikatsaukset ja markkinointimateriaali yleensä, on päivitettyä ja paikkansapitävää. Finanssivalvonta huolehtii valvonnasta Kaiken lisäksi Finanssivalvonta valvoo, että salkunhoitajien järjestelmät ja työskentelymenetelmät ovat sen mukaisia, että rahasto-osuuksien arvonlaskenta tapahtuu systemaattisella ja oikealla tavalla ja että kaikki säännöt ja työskentelymenetelmät ovat viranomaisten vaatimusten mukaisia. Tämä on hyvä asia kuluttajansuojaa ajatellen. 10 HUOMAA: Laskelmissa ei ole huomioitu veroetuja, jotka tekevät erosta vielä suuremman. 11

8 Arvo vastaan kasvu Arvoyhtiöt = aliarvostetut yhtiöt = osakkeet alennusmyynnissä = väärinhinnoiteltu yhtiö = huomispäivän voittajat ODIN hallinnoi osakerahastoja arvoperusteisesti. Sijoitamme aliarvostettuihin yhtiöihin, joilla on hyvät tuotteet, vakaa kassavirta, vahva tase ja hyvä osingonmaksukyky. Arvoyhtiö tai aliarvostettu yritys voidaan määritellä monella eri tavalla. Me näemme arvoyhtiöt yhtiöinä, joiden tämänhetkinen pörssikurssi on alhaisempi kuin näkemyksemme mukainen yhtiön todellinen arvo. Toisin sanoen yhtiön osakkeita voidaan ostaa alennuksella. Historiallinen tarkastelu osoittaa, että ajan myötä on mahdollista saavuttaa lisätuottoa sijoitettaessa pitkäjänteisesti väärin hinnoiteltuihin yhtiöihin. Ennemmin tai myöhemmin yhtiöiden todellinen arvo heijastuu myös osakemarkkinoille, jonka myötä kärsivälliset sijoittajat palkitaan. Historiallisten tuottolukujen tarkastelu vahvistaa myös sen, että pidemmällä aikavälillä arvoyhtiöt ovat kehittyneet yleistä osakemarkkinakehitystä paremmin. 13

9 Arvo vastaan kasvu Arvofilosofian isä Yhdysvaltalaista Benjamin Grahamia monet pitävät arvofilosofian isänä. Vuonna 1934 Graham loi yhdessä David Doddin kanssa arvo-osakesijoittamisen periaatteet kirjassaan Security Analysis. Sitä pidetään edelleen parhaana arvo-osakesijoittamista käsittelevänä kirjana. ODINin salkunhoitajat ovat saaneet paljon inspiraatiota Grahamilta. Kaikki perustuu kahteen periaatteeseen: Kun osakemarkkinat olivat ylikuumentuneet vuosituhannen vaihteessa, Buffettille se oli yksi hänen elämänsä raskaimmista ajanjaksoista. Mutta kun IT-kupla puhkesi, vakavaraisten arvoyhtiöiden osakkeiden omistaja Buffett iski takaisin. Arvoyhtiöihin sijoittava ODIN menestyi myös hyvin tuona ajanjaksona. Kaikki kiteytyy hyvin seuraavassa sitaatissa: 1 Yritä arvioida yhtiön osakkeen todellinen arvo. 2 Osta yhtiöitä, jotka ovat selvästi aliarvostettuja. Periaatteet pätevät vielä tänäkin päivänä, vaikka nykyisin käytetyt menetelmät ovatkin kehittyneet aikojen saatossa. Syvä näkemys Vuonna 1949 julkaistussa kirjassaan The Intelligent Investor Graham esittää useita periaatteita osakesijoittamista varten. Yksi näistä periaatteista on sijoittaa osakkeisiin, jotka kuuluvat omaan osaamisalueeseen. Kun sinulla on syvä näkemys yhtiöstä ja alasta, sinulla on tarvittavat edellytykset arvioida tulevaisuudennäkymiä ja ratkaista, onko yhtiön osakkeen hinta houkutteleva. Sen lisäksi että ODINin salkunhoitajilla on päävastuu hallinnoimistaan rahastoista, heillä on myös erityinen vastuu seurata valittuja toimialoja ja sektoreita. Näin saadaan syvempää ymmärtämystä, joka jaetaan salkunhoitajien kesken. Pelko tarjoaa mahdollisuuksia Aikoina, jolloin markkinoilla vallitsee pelko ja paniikki, tarjoutuu aina hyviä mahdollisuuksia niille, jotka keskittyvät yhtiöiden todelliseen arvoon. Grahamin oppilaana ollutta Warren Buffettia monet pitävät maailman parhaimpana sijoittajana. Hän on myös onnistunut luomaan arvoa Berkshire Hathaway -yhtiön osakkailleen sellaisina ajanjaksoina, kun muut ovat hävinneet. Mitä epärationaalisemmat markkinat ovat, sitä suurempia mahdollisuuksia tarjoutuu kärsivällisille sijoittajille. Noudata Grahamin neuvoja, niin pääset hyötymään irrationaalisuudesta rahallisesti, ilman että toimit itse irrationaalisesti. Warren Buffet Arvopainotteiset osakerahastot: Keskittyvät sijoittamaan yhtiöihin, joilla on vakaat tulot ja vahvat taseet ja jotka hinnoitellaan huomattavalla alennuksella suhteessa todelliseen arvoon. Yhtiöt, jotka tekevät tulosta ja joilla on todellisia arvoja, muodostavat arvoyhtiöiden joukon, jossa on pilvilinnoja harvassa. Kasvupainotteiset osakerahastot: Sijoittavat yhtiöihin ja aloihin, joilta odotetaan paljon tulevaisuudessa. Tyypillinen esimerkki on teknologiayhtiö, jonka tavoitteena on kehittää ja tuoda markkinoille tulevaisuuden teknologiaa. Kyseisien yhtiöiden arvo määräytyy suuressa määrin sen perusteella, mitä tulevaisuus pystyy tuomaan tullessaan. Pudotus voi sen vuoksi olla suuri

10 Arvo vastaan kasvu Arvo paras pitkällä aikavälillä Monet tutkimukset ovat käsitelleet kasvu- ja arvoyhtiöiden paremmuutta. Professorit Eugene F. Fama ja Kenneth R. French ovat nauttineet suurta arvostusta tutkimuksillaan. Fama ja French ovat muun muassa osoittaneet, että arvoyhtiöt tuottivat parhaiten 12 markkinoilla yhteensä 13 markkinoista jaksolla He myös totesivat suurten yhdysvaltalaisten arvoyhtiöiden antavan keskimäärin 1,8 prosenttiyksikön vuosittaisen lisätuoton jaksolla ja että samalla jaksolla pienet yhdysvaltalaiset arvoyhtiöt antoivat 4,7 prosenttiyksikön vuosittaisen lisätuoton. Kun lisätuotto on tuoreessa muistissa, mikseivät useammat sijoita arvoyhtiöihin? Siihen liittyy monta teoriaa. Yhdysvaltain vanhimman sijoitusrahastoyhtiön Tweedy Brownen osakkaan Christopher H. Brownen mukaan kyse on asenteesta. Osakemarkkinoiden oikullisuuden vuoksi ei voida tietää, viekö yhtiön todellisen arvon tajuaminen kuukauden, vuoden vai vielä pidemmän aikaa. Kärsivällisyyttä siis tarvitaan ODIN: Arvosijoittaja Aina perustamisvuodesta 1990 lähtien ODINin oskerahastoja on hallinnoitu saman arvoperusteisen sijoitusfilosofian mukaisesti. Filosofia yhdistettynä salkunhoitajiemme ammattitaitoon on antanut hyvää pitkän aikavälin lisätuottoa osuudenomistajillemme. Olemme vakuuttuneita, että tyyli, jolla hallinnoimme pohjoismaisia, eurooppalaisia ja maailmanlaajuisia rahastojamme antaa parhaan lähtökohdan hyvien tuloksien saavuttamiselle myös tulevaisuudessa. Alla olevasta kaaviosta näet, miten kasvu- ja arvoyhtiöt ovat kehittyneet vuodesta 1974 lähtien vuoden 2010 ensimmäiselle puolivuotiskaudelle. Kuten voidaan havaita, arvoyhtiöt ovat kehittyneet parhaiten kyseisenä ajanjaksona ja uskomme näin tapahtuvan myös tulevaisuudessa Monet sijoittajat etsivät hetken tyydytystä tai tunnustusta vertaisiltaan. Se tekee heistä lyhytnäköisiä Logaritminen asteikko Arvo Kasvu Christopher H. Browne Arvo MSCI World Value Kasvu MSCI Wold Growth 16 17

11 ODIN vastaan markkinat ODINin osakerahastoja hallinnoidaan aktiivisesti. Sijoitamme vapaasti laadukkaisiin, mutta mielestämme aliarvostettuihin yrityksiin osuudenomistajiemme puolesta. On erilaisia käsityksiä siitä, mikä on paras sijoitusstrategia osakemarkkinoilla. Esimerkiksi osakerahastojen passiivinen hallinnoija (indeksisalkunhoitaja) tukeutuu teorioihin, joiden mukaan on vaikeaa tai mahdotonta saada parempia tuloksia kuin yleistä markkinakehistystä pitkällä aikavälillä. Osakemarkkinat heijastelevat kulloinkin yritysten todellisia arvoja ja tulevaisuudennäkymiä. Aktiivinen hallinnoija ajattelee toisin. ODINin näkemyksen mukaan markkinat eivät ole rationaalisia lyhyellä aikavälillä kaikkea tietoa ei ole otettu huomioon osakekursseissa. Lisäksi monet yhtiöt saavat muita vähemmän huomiota markkinoilta ja analyytikoilta. Tällöin tarjoutuu tilaisuuksia sijoittajille, jotka aktiivisesti analysoivat kyseisiä yhtiöitä. Uskomme, että salkunhoitajien osaaminen ja markkinoiden tuntemus yhdistettynä selkeään ja hyvin valmisteltuun sijoitusfilosofiaan on paras lähtökohta saada aikaan hyviä tuloksia pitkällä aikavälillä. Pitkän aikavälin tuottohistoriamme toimikoon siitä hyvänä todistuksena 19

12 ODIN vastaan markkina Perusteellista etsintätyötä Meiltä kysytään usein, miten me etsimme uusia salkkuyhtiöitä. Lähtökohtaisesti kaikki ODINin osakerahastot etsivät nimenomaan samaa: yhtiöitä, joiden osakkeet hinnoitellaan tällä hetkellä pörssissä halvemmiksi kuin ne mielestämme oikeasti ovat eli arvoyhtiöitä. On kuitenkin eri asia etsiä yhtiöitä vain yhdestä pörssistä tai vain yhdeltä alalta verrattuna etsintään koko Euroopasta tai koko maailman alueelta. Maakohtaisten ODIN Finland, ODIN Norge ja ODIN Sverige sekä toimialakohtaisten ODIN Offshore ja ODIN Maritim rahastojen sijoitusuniversumit ovat melko pienet yhtiöiden määrässä mitattuna. Käytännössä me tunnemme hyvin useimmat yhtiöt ja me seuraamme jatkuvasti nykyisiä sijoituskohdekandidaatteja. Tämä pätee myös ODIN Norden- ja ODIN Kiinteistö -rahastoihin, joilla on mahdollisuus sijoittaa yrityksiin Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Laaja-alaisten ODIN Europa-, ODIN Europa SMB-, ODIN Global- ja ODIN Global SMB -rahastojen tilanne on toinen. Näiden rahastojen sijoitusuniversumissa on useita tuhansia yhtiöitä, joten niiden samanaikainen seuraaminen on käytännössä mahdotonta. Jotta meillä olisi hyviä kiinnekohtia, joiden pohjalta toimia, yritämme selvittää keskeiset sijoitusteemat esimerkiksi lisäsijoitusten tarpeen infrastruktuuriin, kuten kuljetukseen, energiaan, vedenjakeluun ja viestintään. Teemojen puitteissa tutkimme eri aloja, jotka ovat mielestämme hyvissä asemissa osallistuakseen kehitykseen. Sen jälkeen alkaa varsinainen salkkuyhtiöiden haku siinä työssä toimivat hyödyllisinä apuvälineinä muun muassa yhtiötietoja sisältävät tietokannat ja seulontatyökalu, joka lajittelee yhtiöitä eri kriteereiden perusteella. Käytämme paljon aikaa yhtiöiden taloudellisen tilan arviointiin. Jotta saamme ennakkokäsityksen siitä, minkä arvoinen yhtiö on, laskemme muun muassa tulevia kassavirtoja. Arvioimme myös yhtiön johtoa suhteessa aiemmin saavutettuihin tuloksiin sekä johdon tulevaisuudensuunnitelmia ja tavoitteiden saavuttamisen todennäköisyyttä. Jos analyysi osoittaa, että yhtiön osakkeet hinnoitellaan tällä hetkellä pörssissä halvemmiksi kuin ne oikeasti ovat, arvioimme vielä kerran, sopiiko kyseinen yhtiö muiden joukkoon osakesalkkuun. Seurantavaihe alkaa käytännössä heti, kun olemme ostaneet jonkin yhtiön osakkeita. Uutta tietoa otetaan jatkuvasti analysoitavaksemme, ja me arvioimme, pääsevätkö yhtiöt tavoitteisiinsa vai eivät. Pyrimme myös vierailemaan yhtiöissä ja keskustelemaan johdon kanssa niin usein kuin mahdollista auttaaksemme yrityksiä saamaan arvonsa näkyviin parhaalla mahdollisella tavalla. Seuranta on jatkuvakestoinen ja dynaaminen prosessi. Kun yritys pääsee tavoitekurssiinsa eli kurssiin, jonka alun perin uskoimme olevan oikean teemme uusia analyyseja nähdäksemme, selviytyykö yhtiö vielä korkeammasta tavoitekurssista vai myymmekö osakkeet suunnitelman mukaisesti. Noudattamalla edellä mainittua prosessia on mahdollista löytää aliarvostettuja yhtiöitä kerta toisensa jälkeen. Jarl Ulvin, ODINin sijoitusjohtaja Kun olemme saaneet valmiiksi lajittelukriteereitämme vastaavan yhtiövalikoiman, aloitamme yhtiöanalyysin eli varsinaisen salkun- 20 hoitajiemme käsityön. 21

13 ODIN vastaan markkina Hyvä tuotto pitkällä aikavälillä Olemalla uskollisia sijoitusfilosofiallemme olemme saavuttaneet pitkällä aikavälillä markkioiden yleistä kehitystä parempia tuloksia. Taulukosta 1 ilmenee ODINin osakerahastojen pitkän aikavälin arvonkehitys verrattuna pankkitalletukseen (3 kk:n NIBOR) sekä rahastojen kohdemarkkinoiden yleiseen kehitykseen (vertailuindeksi). Keskimääräinen vuotuinen tuotto 5 v. jaksot 10 v. jaksot ODIN Norden 18,26 % 14,76 % Indeksi 13,38 % 12,40 % Pankki 5,55 % 5,70 % ODIN Finland 21,07 % 18,40 % Indeksi 13,28 % 11,04 % Pankki 5,41 % 5,61 % ODIN Norge 16,15 % 13,43 % Indeksi 12,06 % 9,48 % Pankki 5,15 % 5,37 % ODIN Sverige 18,75 % 18,53 % Indeksi 10,57 % 9,49 % Pankki 5,07 % 5,08 % ODIN Maritim 22,82 % 22,19 % Indeksi 4,88 % 4,24 % Pankki 5,07 % 5,08 % Laskelmien perustan muodostavat kuukausittaiset tuottoluvut. Olemme laskeneet tuoton, jonka olisit saanut viidessä ja kymmenessä vuodessa sijoittamalla ODINin osakerahastoihin. Tarkastelussa ovat mukana ne ODINin osakerahastot, jotka ovat olleet omassa salkunhoidossamme vähintään kymmenen vuoden ajan. Mitä pidempi historia, sitä enemmän säästöjaksoja. Laskelman ensimmäinen viiden vuoden säästöjakso alkaa rahaston perustamisesta ja jatkuu viisi vuotta eteenpäin, toinen säästöjakso alkaa kuukausi rahaston perustamisesta ja jatkuu viisi vuotta eteenpäin, kolmas säästöjakso alkaa kaksi kuukautta rahaston perustamisesta ja jatkuu viisi vuotta eteenpäin jne. jne. Joulukuussa 1990 perustetulla ODIN Finland -rahastolla on ollut 172 viiden vuoden säästöjaksoa 31. maaliskuuta 2010 mennessä. Keskimäärin rahastosta on saatu 21,1 prosentin vuotuinen tuotto, mikä ilmenee taulukosta 1. ODIN Norden ODIN Finland ODIN Norge ODIN Sverige ODIN Maritim 5v. 10v. 5v. 10v. 5v. 10v. 5v. 10v. 5v. 10v. Jaksoja yhteensä Positiiviset jaksot Parempi kuin indeksi Parempi kuin talletus on 7,8 prosenttiyksikköä suhteessa rahaston vertailuindeksiin ja kokonaiset 15,7 prosenttiyksikköä pankkitalletukseen verrattuna. Taulukossa 2 paneudumme lukuihin tarkemmin. ODIN Finlandin 172 jaksosta 172 on antanut positiivisen tuoton viisi vuotta säästettäessä, 131 jaksoa ovat olleet parempia kuin rahaston vertailuindeksi ja 155 parempia kuin pankkitalletus. Kun tarkastelemme kymmenen vuoden ajanjaksoja, voimme havaita, ettei yhdeltäkään ODIN Finlandin kymmenen vuoden säästöjaksolta ole tullut negatiivista tuottoa. Lisäksi näemme, että rahasto on aina antanut paremman tuoton kuin vertailuindeksi tai vastaava pankkitalletus. Tätä saanee kutsua vakuuttavaksi tuottohistoriaksi Laskelmista voidaan tehdä seuraava yhteenveto: Mitä kauemmin säästää ODINin osakerahastoon, sitä todennäköisemmin saavuttaa positiivisen tuoton säästöilleen. Mitä kauemmin säästää ODINin osakerahastoon, sitä todennäköisemmin saa suuremman tuoton kuin pankkitalletuksesta saa. Mitä kauemmin säästää ODINin osakerahastoon, sitä vähemmän lyhytaikaisilla heilahteluilla on vaikutusta pitkäaikaiseen tuottoon. 22 Tällöin vuotuisen lisätuoton keskiarvo 23 Taulukko 1. Taulukko 2.

14 ODIN ja ODINin osakerahastot ODIN ja ODINin osakerahastot ODIN on yksi Norjan suurimmista osakerahastojen hallinnoijista. Se on SpareBank 1 Gruppen AS:n kokonaan omistama tytäryhtiö. Yhtiön perustamisvuodesta 1990 lähtien meillä on ollut selvä päämäärä: tavoitteenamme ei ole ollut kasvu eikä suurimmaksi nouseminen, vaan tavoitteenamme on saavuttaa hyviä salkunhoitotuloksia perusteellisella ja johdonmukaisella työllä. Vanhimmilla osakerahastoillamme on 20 vuoden historia, mitä pidämme takeena laadusta. Myös salkunhoidossa jatkuvuudella on suuri merkitys useimmat salkunhoitajistamme ovat työskennelleet ODINilla yli kymmenen vuoden ajan. Alun perin pohjoismaisena salkunhoitajana toimineella ODINilla on nykyisin tarjolla kattavia eurooppalaisia ja maailmanlaajuisia osakerahastoja. Laajentamalla maantieteellistä läsnäoloamme vaiheittain olemme synnyttäneet tarvittavaa osaamista ja ymmärrystä tuottaaksemme hyviä tuloksia pitkällä aikavälillä maiden rajoista riippumatta. 25

15 ODIN ja ODINin osakerahastot ODINin osakerahastot ODIN hallinnoi 11 osakerahastoa. Ne voidaan jakaa kolmeen ryhmään: laajasti eri maihin ja toimialoille sijoittavat rahastot, maakohtaiset rahastot ja toimialarahastot. ODINin salkunhoitajatiimi Laajasti eri maihin ja toimialoille sijoittavat rahastot: ODIN Global ODIN Global SMB ODIN Europa ODIN Europa SMB ODIN Norden Maakohtaiset rahastot: Vasemmalta lukien: Nils Petter Hollekim, Oddbjørn Dybvad, Truls Haugen, Håvard Opland (analyytikko), Alexandra Morris, Vegard Søraunet, Jarl Ulvin, Mi Kim (analyytikko) ja Lars Mohagen. Kuvasta puuttuvat anaalyytikot Tomas Ramsälv ja Svein Carlsson. ODIN Finland ODIN Norge ODIN Sverige ODIN Norden Vastuullinen salkunhoitaja: Nils Petter Hollekim ODIN Finland Vastuullinen salkunhoitaja: Truls Haugen ODIN Kiinteistö Vastuullinen salkunhoitaja: Nils Petter Hollekim ODIN Europa Vastuullinen salkunhoitaja: Alexandra Morris Salkunhoitaja: Truls Haugen 26 Toimialarahastot: ODIN Offshore ODIN Maritim ODIN Kiinteistö Jos harkitsette säästösopimusta tai sijoitusta ainoastaan yhteen rahastoon, suosittelemme ensisijaisesti laajan sijoitusmandaatin omaavia rahastojamme. Löytyy kuitenkin monia perusteita sijoittaa useampaan rahastoomme. Lue lisää ODINin eri osakerahastoista osoitteessa ODIN Norge Vastuullinen salkunhoitaja: Jarl Ulvin Salkunhoitaja: Oddbjørn Dybvad ODIN Sverige Vastuullinen salkunhoitaja: Nils Petter Hollekim ODIN Maritim Vastuullinen salkunhoitaja: Lars Mohagen ODIN Offshore Vastuullinen salkunhoitaja: Lars Mohagen ODIN Europa SMB Vastuullinen salkunhoitaja: Truls Haugen Salkunhoitaja: Alexandra Morris ODIN Global Vastuulliset salkunhoitajat: Oddbjørn Dybvad ja Vegard Søraunet Salkunhoitaja: Jarl Ulvin ODIN Global SMB Vastuulliset salkunhoitajat: Oddbjørn Dybvad ja Vegard Søraunet Salkunhoitaja: Jarl Ulvin 27

16 ODIN ja ODINin osakerahastot Näin hyödyt ODINin osakerahastoista Kertasijoitus: Säästäessäsi osakerahastoon sinun on mahdollista valita kertasijoitus tai säästösopimus. Kertasijoitus tuottaa teoriassa paremman kokonaistuoton siitä yksinkertaisesta syystä, että olet heti ensimmäisestä päivästä lähtien sijoittanut suuremman summan. Käytännössä oma varallisuustilanne ratkaisee kumpaan säästömuotoon päädyt. Monet päättävät tehdä ODINin osakerahastoon kertasijoituksen ja myöhemmin yhden tai useamman säästösopimuksen. Säästösopimus: Useimmille jää hieman rahaa jäljelle, kun kuukauden menot on hoidettu. Ylimääräiset rahat voidaan helposti sijoittaa osakerahastoihin säästösopimuksia tekemällä. Ostamalla rahasto-osuuksia vähän kerrallaan et sijoita huipulla tai pohjalla kaikkia varojasi ja saat ostettua useampia osuuksia samalla summalla markkinoiden laskiessa. Kun kurssit jälleen nousevat, saat hyödyn näistä ylimääräisistä osuuksista. ODIN Rahastojen Suomen tiimi palveluksessanne Toni Vehviläinen Ben Söderström Johan Björkell Tällä hetkellä viisi henkilöä palvelee suomalaisia yksityis- ja instituutioasiakkaita ODIN Rahastojen Helsingin toimistolla. ODINin rahastoja on markkinoitu Suomessa vuodesta Tänä päivänä jakelusta vastaa ODIN Forvaltning AS:n kokonaan omistama tytäryhtiö ODIN Rahastot. Toimistomme sijaitsee Eteläisellä Hesperiankadulla, jonne olet erittäin tervetullut keskustelemaan lisää säästöja sijoitusratkaisuista. Jan-Christian Savela Anna-Riitta Gröhn Laadukkaan salkunhoidon lisäksi tavoitettavuus sekä avoin ja laadukas kommunikaatio rahastoistamme ja markkinakehityksestä ovat meille erittäin tärkeää. Teemme kaikkemme näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ja toivomme, että palvelumme on luottamuksesi arvoinen. Ollaan yhteydessä! 28 29

17 ODIN ja ODINin osakerahastot Pysy ajan tasalla osakerahastosäästämisessä Me ODINilla toivomme, että osuudenomistajat saavat tarvittaessa haluamansa tiedot. Internet toimii tehokkaimpana tietokanavana. Osoitteessa on uutisia, raportteja, rahastokatsaukset ja paljon muuta. Hugin & Munin: Tarvitsetko uusimman markkinakatsauksen? Tai haluatko lisätietoja seuraamistamme sijoitusteemoista ja omistamistamme yhtiöistä? Siinä tapauksessa sinun kannattaa lukea ODINin kuukausittaiset Hugin & Munin -markkinakommentit. Markkinakatsauksessa on myös rahastosäästämiseen paneutuvia teema-artikkeleita. 30 Rahastokatsaukset: Kommenteissaan salkunhoitajat esittävät yhteenvedon hoitamiensa rahastojen kehityksestä kuluneen kuukauden ajalta sekä oman käsityksensä tulevasta kehityksestä. Rahastokatsauksista saat lisätietoja muun muassa historiallisesta tuotosta ja eri rahastojen suurimmista sijoituskohteista. Tilaa ODINin uutiskirje: ODINin uutiskirjeen vastaanottajana saat ilmoituksen välittömästi, kun uusia markkinakatsauksia, web-televisiolähetyksiä tai rahastokatsauksia julkaistaan. Palvelu on ilmainen, ja päätät itse, kuinka kauan haluat vastaanottaa uutiskirjeitä. Tilaa ODINin uutiskirje osoitteessa: 31

18 Olemalla uskollisia sijoitusfilosofiallemme saavutamme pitkällä aikavälillä parempia tuloksia kuin markkinat. Olemme vakuuttuneita siitä, että onnistumme saamaan hyvän tuoton sijoituksellesi myös tulevaisuudessa. 32 Huomautus: Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Rahaston tuottoon vaikuttavat muun muassa markkinakehitys, salkunhoitajien ammattitaito, rahaston riskinotto sekä rahasto-osuuksien hallinnoinnista perittävät kulut. Kurssitappiot voivat muuttaa tuoton negatiiviseksi.

19 Siksi

ODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily

ODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily ODIN Rahastot Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily 1 ODIN Rahastot Perustettu vuonna 1990 Keskittyy osakerahastoihin Hallinnoitavat varat:

Lisätiedot

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy Forvaltning AS Perustettu 1990, Norjaan rekisteröity yritys Omistaja SpareBank 1 Gruppen

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Nils Petter Hollekim 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Kiinteistö -rahaston arvo nousi 45,8 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Joulukuuta 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja 20 vuotta Suomessa Me ODINilla pidämme Suomesta ja suomalaisista yrityksistä. Olemme tehneet näin jo pitkään ja uskomme, että tällä mieltymyksellä

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Hyviä osingonmaksajia etsimässä ODIN on aktiivinen salkunhoitaja, joka pystyy poimimaan vapaasti sellaisten yritysten osakkeita, jotka tuottavat osuudenomistajille

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kesäkuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Odotuspeli luo mahdollisuuksia Huomion kiinnittäminen korostetusti yhtiöiden neljännesvuosituloksiin lisää heilahteluja osakemarkkinoilla. Mitä lyhyempiä

Lisätiedot

ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin

ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Jarl Ulvin 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Norge -rahaston arvo nousi 31,5 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 29,1 prosenttia.

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pohjoismaisissa kiinteistöissä piilee hyvät mahdollisuudet Talouden kasvuvauhti on nopeutumassa Pohjoismaissa. Siksi toimitilojen kysyntä, vuokrat

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Heinäkuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Velkojen heiluttelemat pörssit Monien Euroopan valtioiden velat saivat pörssikurssit heilahtelemaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Mielestämme

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Tammikuu 2011 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pörssinousun uskotaan jatkuvan Uskomme pörssikurssien nousevan vuonna 2011 maailmantalouden kohentuessa, yritysten tulosten parantuessa, luottamuksen

Lisätiedot

ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Lars Mohagen

ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Lars Mohagen ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Lars Mohagen 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Maritim -rahaston arvo nousi 28,4 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 50,1 prosenttia.

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Maaliskuu 2011

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Maaliskuu 2011 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Maaliskuu 2011 Laatuyrityksiä erikoistarjouksessa Eurooppa on halpa ja hyvä. Mielestämme tämä on hyvä yhdistelmä. Siksi uskomme vahvasti ODIN Europa ja ODIN Europa

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kehittyvät taloudet vetureina Maailmantalouden kasvun odotetaan palautuvan normaaliksi vuoden 2010 kuluessa. Jälleen kerran kehittyvät taloudet toimivat

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Onko pohja ohitettu? Toisaalta tosiasiat ja analyysit, toisaalta pelko ja ahneus ovat ohjailleet osakemarkkinoita kahden viimeisen vuoden ajan. Viime

Lisätiedot

Älä tee näin x 10... Fisher nyt... Helsingin kovimmat kasvajat... Osinkoaristokraatteja New Yorkista... Kasvu ja Gordonin kaava... Burton G.

Älä tee näin x 10... Fisher nyt... Helsingin kovimmat kasvajat... Osinkoaristokraatteja New Yorkista... Kasvu ja Gordonin kaava... Burton G. Sisältö Esipuhe... Alkusanat... Benjamin Graham Osta halvalla!... Omaperäisyydellä tuottoihin... Sijoittaminen vastaan spekulaatio... Defensiivinen sijoittaja... Tarmokas sijoittaja... Suhteellisen epäsuositut

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Näkyykö pohja, jota kaikki tähyävät? Tammikuuilmiön vaikutus pörsseihin jäi lyhytaikaiseksi. Vuodenvaihteen voimakkaan nousun jälkeen pörssit laskivat

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Lokakuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pörssimyrsky USA:sta Kansainvälinen rahoituskriisi on yltänyt uusiin ulottuvuuksiin. Syyskuussa investointipankkeja meni konkurssiin, luottomarkkinat

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Maaliskuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Odotuksiin reagoivat markkinat Osakemarkkinoiden liikkeet perustuvat suhdannemuutoksiin kohdistuviin odotuksiin. Yhdysvalloissa kurssien lasku alkoi

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Missä mennään ODIN Europa? Eurooppalaiset yhtiöt ovat kokeneet rahoituslevottomuuksien vanavedessä haasteellisen ajanjakson. Tämä on vaikuttanut myös

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Toukokuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Recreated PMS Vain parhaat otetaan mukaan ODIN Global voi valita yli 50 000 yrityksen joukosta. Rahastoon on tällä hetkellä valittu 33 yritystä. Omistusten

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Yhtiön tulos avainasemassa Elokuu 2007 tullaan muistamaan maailman pörssien levottomuudesta. Vaikeina aikoina ei kuitenkaan aina muisteta, että suurin

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2011 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Vapautta laatikon ulkopuolella Me ODINilla emme usko toimintaan pienessä, indeksiä orjallisesti noudattelevassa laatikossa. Me uskomme vapaaseen toimintaan

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Maaliskuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Osinkojen ja takaisinostojen huippusesonki Vuosi 2007 tuotti edellisten vuosien tavoin yrityksille vahvoja tuloksia. Nyt viime vuoden voitto on tarkoitus

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Arvo-osakkeiden paluu aistittavissa? Maailman pörssit putosivat voimakkaasti lokakuun aikana rahoituskriisin laajenemisen aiheuttaman lisääntyneen

Lisätiedot

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Osakemarkkinoille indeksien kautta 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Mrd. dollaria Pörssinoteerattujen tuotteiden määrä kasvanut merkittävästi 2000-luvulla 6 000 3 000 5 000 2 500 4 000 2 000 3 000

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Joulukuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Sateen jälkeen paistaa aurinko Maailman pörssit kokivat edellisten kuukausien tavoin myös marraskuussa suuria heilahduksia. Kalliit yhtiöt ovat viime

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Yhtiöiden tulokset lyövät leimansa pörssien kehitykseen Yhtiöiden julkistamat tulokset ja markkinoiden niistä tekemät arviot ovat leimanneet osakemarkkinoita

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Maaliskuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kun makrotalous ohjaa osakemarkkinoita Osakemarkkinat ovat vuodesta 2007 alkaen kulkeneet melkeinpä makrotalouden näkymien talutusnuorassa. Tämä

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Luottamus öljyalaan jatkuu Öljypalveluyhtiöiden osakkeet ovat laskeneet maailmantalouden rajun alamäen ja jyrkästi laskevan öljynhinnan mukana. Siitä

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Lokakuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Keskusvaltakunta Runsaan viikon mittainen matka Kiinaan antaa paljon erilaisia vaikutelmia. Tämä maa tarjoaa valtavat investointimahdollisuudet, mutta

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Helmikuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Pelko taantumasta heijastuu pörsseissä Harvoin on nähty yhtä suuria päivittäisiä heilahteluja kuin tammikuussa. Heilahtelun taustalla on pitkälti

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Lokakuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Vaaniva kopiointiuhka Halpojen jäljitelmien valmistajien kilpailu uhkaa monien johtavien yritysten kannattavuutta. Uskomatonta mutta totta: luksusmerkkituotteiden

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Heinäkuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Valoisammat ajat osakemarkkinoilla? Useimmissa maailman pörsseissä ensimmäisen puolivuotiskauden kehitys oli nouseva. Myös ODINin osakerahastot kehittyivät

Lisätiedot

Vaurastu osakesäästäjänä 24.4.2010. Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja Pörssisäätiö

Vaurastu osakesäästäjänä 24.4.2010. Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja Pörssisäätiö Vaurastu osakesäästäjänä 24.4.2010 Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja Pörssisäätiö Suomen Pörssisäätiö Riippumaton aatteellinen säätiö Tehtävänä arvopaperisäästämisen ja arvopaperimarkkinoiden edistäminen

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Tammikuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Markkinahäiriöt tarjoavat mahdollisuuksia Yhtiöiden tuloskasvu supistui jonkin verran vuoden 2007 jälkipuoliskolla, mutta yhtiöiden arvostus on edelleen

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Marraskuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Painopiste yrityksiin Levottomina ja epävarmoina aikoina ilmaantuu aina hyviä sijoitusmahdollisuuksia. Niistä on hyötyä ODINin kaltaiselle aktiiviselle

Lisätiedot

Oletko Bull, Bear vai Chicken?

Oletko Bull, Bear vai Chicken? www.handelsbanken.fi/bullbear Handelsbankenin bull & Bear -sertifikaatit Oletko Bull, Bear vai Chicken? Bull Valmiina hyökkäykseen sarvet ojossa uskoen markkinan nousuun. Mikäli olet oikeassa, saat nousun

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Tammikuu 2009 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Epävarmuutta, mutta pörssit kääntyvät ensimmäisenä Vuosi 2008 jää historiaan yhtenä osakemarkkinoiden huonoimmista vuosista. Hyvän pitkän aikavälin

Lisätiedot

Pohjoismaiden osakkeet ulottuvillasi Taurus tekee sijoittamisesta helpon. Taurus Capital Ltd 24.04. 2010

Pohjoismaiden osakkeet ulottuvillasi Taurus tekee sijoittamisesta helpon. Taurus Capital Ltd 24.04. 2010 Pohjoismaiden osakkeet ulottuvillasi Taurus tekee sijoittamisesta helpon Taurus Capital Ltd 24.04. 2010 The Little Book that Beats the Market 2006 ilmestyi kirja, jonka tekijä väitti kehittäneensä osakevalintamenetelmän

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja ODINin maailmanlaajuinen arvojen etsintä ODIN Global ja ODIN Global SMB rahastojen hallinnon siirryttyä meille saimme vapaat kädet sijoittaa aliarvostettuihin

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kesäkuu 2010 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Eurooppa alennusmyynnissä Euroopan valtiontalouksien synkät näkymät ja odotukset talouskasvun hiipumisesta lisäävät jännitystä enemmän kuin pitkään

Lisätiedot

3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä

3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä 3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä Sijoittamisen rakenteellinen murros rantautumassa myös Suomeen Sijoitustoimialan kehitystä Suomessa helppo ennustaa: innovaatiot

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Kesäkuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Juhlat jatkuvat offshore-alalla Öljy-yhtiöt käyttävät yhä enemmän rahaa öljyn ja kaasun etsintään. Öljypalveluyhtiöille se merkitsee tilauskirjojen

Lisätiedot

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- UB Amerikka patentoidulla sijoitusprosessilla tuloksiin UB Amerikka on Yhdysvaltain osakemarkkinoille sijoittava rahasto, jonka salkunhoidossa

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Onko Itä-Euroopan sijoitusjuna mennyt? Maailmantalouden kasvun hidastuminen ja poliittinen levottomuus vaikuttavat negatiivisesti Itä-Euroopan yrityksiin.

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co 1 KUSTANNUSTEN MERKITYS? Yksinkertainen on tehokasta. Lähtötilanne: 100 000 euron sijoitus 25 vuodeksi Tuotto-oletus: 10 % vuodessa Kaksi vaihtoehtoa:

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 1 PERUSKÄSITTEET Yksinkertainen on tehokasta. ETF vai rahasto? ETF on nimensä mukaisesti pörssinoteerattu rahasto - siis sijoitusrahasto,

Lisätiedot

ennustaminen Sijoitusstrategiat ja suhdanteiden ja Managerial Economics Sata ikivihreää pörssivihjettä Kirjat: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin,

ennustaminen Sijoitusstrategiat ja suhdanteiden ja Managerial Economics Sata ikivihreää pörssivihjettä Kirjat: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin, Sijoitusstrategiat ja suhdanteiden ennustaminen Kirjat: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin, Sata ikivihreää pörssivihjettä ja Managerial Economics Sisällys 1 Yleistä sijoittamisesta 2 Kaupankäynnin ajoitus

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 1 KUSTANNUSTEN MERKITYS? Yksinkertainen on tehokasta. Lähtötilanne: 100 000 euron sijoitus 25 vuodeksi Tuotto-oletus: 10 %

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Joulukuu 2008 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Seuraa pitkän aikavälin suuntauksia Maailmantalouden pitkän aikavälin suuntaukset säilyvät siitä huolimatta, että ajat muuttuvat huonoiksi tilapäisesti.

Lisätiedot

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016 Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 2/2014 Osaketalletus 2/2014 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

SELIGSON & CO:n RAHASTOVÄLITYS- PALVELUN PÄÄPIIRTEET

SELIGSON & CO:n RAHASTOVÄLITYS- PALVELUN PÄÄPIIRTEET SELIGSON & CO:n RAHASTOVÄLITYS- PALVELUN PÄÄPIIRTEET Syyskuu 2015 MIKSI? Uusia vaihtoehtoja hajautukseen Suurien markkina-alueiden pien- ja arvoyhtiöitä Ruotsalaisia yhtiöitä Kumpienkin rahastotyyppien

Lisätiedot

Aloita säännöllinen rahastosäästäminen sijoita tulevaisuuteen jo tänään

Aloita säännöllinen rahastosäästäminen sijoita tulevaisuuteen jo tänään Aloita säännöllinen rahastosäästäminen sijoita tulevaisuuteen jo tänään Rahastot ja elämästä nauttiminen. Elämästä nauttiminen ei ehkä ensiksi tule mieleesi, kun kuulet sanan rahasto. Säännöllinen rahastosäästäminen

Lisätiedot

Osakekaupankäynti 1, peruskurssi

Osakekaupankäynti 1, peruskurssi Osakekaupankäynti 1, peruskurssi Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi mm. mikä osake on, miten pörssi toimii ja miten osakesäästämisen voi aloittaa. Lisäksi tutustutaan Nordnetin työkaluihin.

Lisätiedot

Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014

Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014 Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014 Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä laadittuun

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. ODIN Osakerahastot Tammikuu 2011

Vuosikertomus 2010. ODIN Osakerahastot Tammikuu 2011 Vuosikertomus 21 ODIN Osakerahastot Tammikuu 2 Sisältö Kansikuva: Hamnøy Lofooteilla, Norjassa Valokuvaaja: Asle Svarverud 3 Tapahtumarikas vuosi 4-6 Salkunhoitajien kommentit 7 ODINin salkunhoitotiimiä

Lisätiedot

ODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011

ODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011 ODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Vegard Søraunet Oddbjørn Dybvad 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Global -rahaston arvo nousi 25,55 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Syyskuu 2011. Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Syyskuu 2011. Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2011 Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina Pysyttäydymme sijoitusprosessissamme sekä markkinoiden noustessa että laskiessa. Mutta tämä ei merkitse, että

Lisätiedot

Hajauttamisen perusteet

Hajauttamisen perusteet Hajauttamisen perusteet Sisältö 1. Miksi hajauttaa sijoituksia? 2. Ajallinen hajauttaminen 3. Hajautus omaisuusluokissa 4. Toimialakohtainen hajauttaminen 5. Hajauttaminen yhtiön koon mukaan 6. Maantieteellinen

Lisätiedot

MITEN VARAINHOITAJA VALITSEE SIJOITUSKOHTEENSA

MITEN VARAINHOITAJA VALITSEE SIJOITUSKOHTEENSA MITEN VARAINHOITAJA VALITSEE SIJOITUSKOHTEENSA Petri Rutanen Seligson & Co 20.9.2007 HUIPPURAHASTO MYYNNISSÄ NYT MYÖS SUOMESSA!!! Ainutlaatuinen sijoitusstrategia 15 v:n vuosituotto: 14,26% pa Ylituotto

Lisätiedot

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 16.11.2011 Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 Suomalaiset aikovat sijoittaa muita pohjoismaalaisia innokkaammin tulevina kuukausina finanssikriisistä huolimatta, käy ilmi Danske Invest

Lisätiedot

ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I)

ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I) ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I) Kuukausikatsaus huhtikuu 2014 Alhaiset korot ja hyvä taloudellinen tilanne Vuoden 2014 tulokset toistaiseksi vakaita Kurssinousua pääoman vahvistamisen vanavedessä Alhaiset

Lisätiedot

Sijoituspolitiikka. Lahden Seudun Ekonomit ry Hyväksytty vaalikokouksessa

Sijoituspolitiikka. Lahden Seudun Ekonomit ry Hyväksytty vaalikokouksessa Sijoituspolitiikka Lahden Seudun Ekonomit ry Hyväksytty vaalikokouksessa 8.11.2017 Sijoitustoiminnan perusperiaatteet 1/4 Lahden Seudun ekonomit ryn sijoitustoiminnan perusperiaatteet ovat yhdistyksen

Lisätiedot

Makrokatsaus. Elokuu 2016

Makrokatsaus. Elokuu 2016 Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla

Lisätiedot

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja

Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Huhtikuu 2007 Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Euroopan kasvu parantaa Suomen mahdollisuuksia Suomalaisyhtiöihin tehdyt sijoitukset ovat antaneet ODIN Finland -rahaston osuudenomistajille hyvän

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili AVAINTIETOESITE 01/2017 Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 1/2014

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 1/2014 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 1/2014 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 1/2014 Osaketalletus 1/2014 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Alexandra Morris

ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Alexandra Morris ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Alexandra Morris 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Europa -rahaston arvo nousi 20,3 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 12,0 prosenttia.

Lisätiedot

SIJOITTAJAN OPAS ETF-rahastoihin

SIJOITTAJAN OPAS ETF-rahastoihin SIJOITTAJAN OPAS ETF-rahastoihin Pörssinoteerattu rahasto eli ETF (Exchange-Traded Fund) on rahasto, jolla voidaan käydä kauppaa pörssissä. ETF:ien avulla yksityissijoittajalla on mahdollisuus sijoittaa

Lisätiedot

Aamuseminaari 9.4.2008

Aamuseminaari 9.4.2008 Aamuseminaari 9.4.2008 Rahastouutuuksia alkuvuonna Nordea Absoluuttisen Tuoton Salkku Rahastojen rahasto, joka yhdistää Nordean absoluuttisen tuoton strategioita Positiivista tuottoa ja hajautusta salkkuun

Lisätiedot

Yksinkertainen on tehokasta. Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009. www.seligson.fi

Yksinkertainen on tehokasta. Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009. www.seligson.fi ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009 1 PERUSKÄSITTEET Yksinkertainen on tehokasta. ETF vai rahasto? ETF on nimensä mukaisesti pörssinoteerattu tt rahasto

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Offshore on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon pääomasijoituksista,

Lisätiedot

Jos osaat säästää rahaa, osaat myös tehdä sitä.

Jos osaat säästää rahaa, osaat myös tehdä sitä. Säästösopimus Jos osaat säästää rahaa, osaat myös tehdä sitä. Sijoittaminen on järkevä tapa vaurastua Mandatum Lifen Säästösopimus on aktiiviseen säästämiseen ja sijoittamiseen sopiva kapitalisaatiosopimus.

Lisätiedot

SELIGSON & CO RAHASTOT

SELIGSON & CO RAHASTOT SELIGSON & CO RAHASTOT AVAINTIETOESITTEET 1.9.2014 PASSIIVISET OSAKERAHASTOT Eurooppa Indeksirahasto Pohjois-Amerikka Indeksirahasto Aasia Indeksirahasto Global Top 25 Brands Global Top 25 Pharmaceuticals

Lisätiedot

Alfred Berg Katsaus eurooppalaisiin osakkeisiin. Lokakuu Kaisa Kivipelto

Alfred Berg Katsaus eurooppalaisiin osakkeisiin. Lokakuu Kaisa Kivipelto Alfred Berg Katsaus eurooppalaisiin osakkeisiin Lokakuu 2016 Kaisa Kivipelto Alfred Berg Aktiivinen Fokus Uusi lähestymistapa omistajuuteen osakevalinnassa Rahasto sopii sijoittajalle, joka Haluaa sijoittaa

Lisätiedot

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita.

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä

Lisätiedot

MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A

MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A KORKOMARKKINAT LYHYET KOROT KORKOTASO % KORKOTASO % 9/14/2016 2 KORKOMARKKINAT PITKÄT KOROT (HYVÄLAATUISET)

Lisätiedot

OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt

OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt Voimassa 24.9.2014 alkaen. OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori (jäljempänä sijoituskori) tarjoaa valmiin,

Lisätiedot

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja - Kuinka erotan jyvät akanoista Petri Kärkkäinen salkunhoitaja eq Suomiliiga eq Suomiliiga on Suomeen sijoittava osakerahasto Rahasto sijoittaa varansa suomalaisiin ja Suomessa noteerattujen yhtiöiden

Lisätiedot

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto Front Capital Parkki -sijoitusrahaston säännöt vahvistettiin Finanssivalvonnan toimesta 14.9.2009 ja rahasto aloitti sijoitustoiminnan 26.10.2009. Rahaston tavoitteena on matalalla riskillä sekä alhaisilla

Lisätiedot

Yleiskatsaus. Jos et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, klikkaa TÄSTÄ tai lähetä sähköpostia osoitteeseen listatut@sipnordic.fi

Yleiskatsaus. Jos et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, klikkaa TÄSTÄ tai lähetä sähköpostia osoitteeseen listatut@sipnordic.fi v.26 Jos et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, klikkaa TÄSTÄ tai lähetä sähköpostia osoitteeseen listatut@sipnordic.fi www.aktiiviporssikauppa.com Yleiskatsaus Kohde-etuus Suositus 1 viikko 1 kuukausi LONG-tuote

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

Elite Rahastohallinto Oy Y-tunnus Eteläesplanadi 22, Helsinki

Elite Rahastohallinto Oy Y-tunnus Eteläesplanadi 22, Helsinki Vuosikertomus 1.1-31.12.2015 Rahaston perustiedot Rahastotyyppi Osakerahasto Toiminta alkanut 2014.12.31 Salkunhoitaja Elite Varainhoito Oyj Osuussarjat A1 A2 A3 A4 Bloomberg N/A N/A N/A N/A ISIN FI4000123120

Lisätiedot

Miten valitsen osakkeita? Hannu Huuskonen Oulunseudun osakesäästäjät

Miten valitsen osakkeita? Hannu Huuskonen Oulunseudun osakesäästäjät Miten valitsen osakkeita? Hannu Huuskonen Oulunseudun osakesäästäjät Tausta-ajatuksia Maailma on yhä tiiviimmin integroitunut, kilpailu yritysten kesken on yhä useammin kansainvälistä eivätkä kotimarkkinayrityksetkään

Lisätiedot

Osakekaupankäynnin alkeet

Osakekaupankäynnin alkeet Osakekaupankäynnin alkeet Sisältö 1. Mikä on osake? 2. Kuinka sijoitan osakkeisiin? 3. Osakesijoittamisen edut 4. Verotus 5. Nordnet osakesijoittajan tukena 6. Katsaus sijoittajan työkaluihin Mikä on osake?

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö I. Rahastokatsaus elokuu 2015

ODIN Kiinteistö I. Rahastokatsaus elokuu 2015 ODIN Kiinteistö I Rahastokatsaus elokuu 2015 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa 2 ODIN Kiinteistö I elokuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto laski viime kuussa 2,6 prosenttia. Vertailuindeksi

Lisätiedot

Joustava tapa palkita

Joustava tapa palkita Palkkiorahasto Anna rahan kasvaa Palkkiorahasto on tehokas palkitsemisen keino. Yrityksen johdolle rahasto on johtamisen työkalu, joka räätälöidään palvelemaan yrityksen liiketoiminnan tavoitteita, henkilöstön

Lisätiedot

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2015

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2015 ODIN Finland Rahastokatsaus lokakuu 2015 2 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Finland lokakuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto nousi viime kuussa 7,6 prosenttia. Vertailuindeksi

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 3/2013

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 3/2013 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 3/2013 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 3/2013 Osaketalletus 3/2013 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

Osakesäästämisen abc. Talous tutuksi syksy 2011 Antti Jylhä

Osakesäästämisen abc. Talous tutuksi syksy 2011 Antti Jylhä Osakesäästämisen abc Talous tutuksi syksy 2011 Antti Jylhä Mihin säästää? Taloudellinen epävarmuus, moni miettii mitä tehdä Pitäisi säästää eläkepäivien varalle, mutta mihin sijoittaa Korkotaso (12 kk

Lisätiedot

Oma eläkekassa. Omat edut. Viabek eläkevakuuttaa liikennepalvelualojen yrittäjät ja työntekijät.

Oma eläkekassa. Omat edut. Viabek eläkevakuuttaa liikennepalvelualojen yrittäjät ja työntekijät. Oma eläkekassa. Omat edut. Viabek eläkevakuuttaa liikennepalvelualojen yrittäjät ja työntekijät. Viabek tuntee liikennepalvelualojen eläkevakuuttamisen Eläkekassa Viabek voi palvella mm. seuraavien toimialojen

Lisätiedot

Kansainvälinen sijoitusstrategia Ylös, alas vai vaakalentoa. Investment Strategy and Advice Syyskuu 2011

Kansainvälinen sijoitusstrategia Ylös, alas vai vaakalentoa. Investment Strategy and Advice Syyskuu 2011 Kansainvälinen sijoitusstrategia Ylös, alas vai vaakalentoa Investment Strategy and Advice Syyskuu 2011 Markkinat reippaassa pudotuksessa Omaisuuslajien kehitys, viimeiset 12 kk 2 Osakkeet eivät saavuttaneet

Lisätiedot

Vastuullinen Sijoittaminen

Vastuullinen Sijoittaminen Vastuullinen Sijoittaminen Mikko Koskela 3/2018 Agenda Mitä vastuullisuus tarkoittaa? Vastuullisuuden valintoja Ovatko trendit sijoittajalle uhkia vai mahdollisuuksia? 2 Mitä vastuullisuus on? Jostakin

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Global SMB on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon

Lisätiedot

Miten valitsen osakkeita? Hannu Huuskonen Oulunseudun osakesäästäjät

Miten valitsen osakkeita? Hannu Huuskonen Oulunseudun osakesäästäjät Miten valitsen osakkeita? Hannu Huuskonen Oulunseudun osakesäästäjät Tausta-ajatuksia Maailma on yhä tiiviimmin integroitunut, kilpailu yritysten kesken on yhä useammin kansainvälistä eivätkä kotimarkkinayrityksetkään

Lisätiedot

KOTITALOUKSIEN SÄÄSTÄMISTUTKIMUS 2006. Kotitalouksien säästämistutkimus 2006 1

KOTITALOUKSIEN SÄÄSTÄMISTUTKIMUS 2006. Kotitalouksien säästämistutkimus 2006 1 KOTITALOUKSIEN SÄÄSTÄMISTUTKIMUS 2006 Kotitalouksien säästämistutkimus 2006 1 Arvopaperien omistaminen 2006 ( suomalaisista talouksista) (kohderyhmä 18-69 vuotiaat yks.hlöt) (n=1002) Omistaa arvopapereita

Lisätiedot

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Syyskuu Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina

Hugin & Munin. ODINin markkinakommentteja - Syyskuu Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina Hugin & Munin ODINin markkinakommentteja Syyskuu 2011 Kurinalaisuutta epävarmuuden aikoina Pysyttäydymme sijoitusprosessissamme sekä markkinoiden noustessa että laskiessa. Mutta tämä ei merkitse, että

Lisätiedot

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Suomen Hypoteekkiyhdistys & Suomen AsuntoHypoPankki Oy Matti Inha, toimitusjohtaja, rahoitusneuvos 1.11.2010 Ikäsi haarukassa n.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus ODIN Rahastot 2010

Osavuosikatsaus ODIN Rahastot 2010 Osavuosikatsaus ODIN Rahastot I HEINÄKUU Sisältö 3 Epävarmuuden leimaama ensimmäinen vuosipuolisko 4-6 Salkunhoitajien kommentit 8-11 Yhteenveto vuoden ensimmäisestä vuosipuoliskosta ja tulevaisuuden näkymät

Lisätiedot