Maa-ainesten ottoluvan myöntäminen Jaana Aakulalle kiinteistöllä Aakula

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maa-ainesten ottoluvan myöntäminen Jaana Aakulalle kiinteistöllä Aakula"

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta Maa-ainesten ottoluvan myöntäminen Jaana Aakulalle kiinteistöllä Aakula 223/544/2013 YMPL 40 Jaana Aakula hakee lupaa maa-ainesten ottamiseen omistamaltaan Aakula -nimiseltä tilalta RN:o 2:0 Kokemäen kaupungin Aakulan kylässä saapuneella hakemuksella. Lupaa haetaan 10 vuodeksi. Haettu kokonaisottomäärä on noin m³ ja haettu vuotuinen otto noin m³. Suunnitellun ottamisalueen pin ta-ala on noin 12,13 hehtaaria. Hakija ha kee myös lu paa aloit taa maa-ainesten ot ta mi nen en ne kuin lu paa kos ke va päätös on saanut lain voi man. Hakija on jättänyt uuden hakemuksen, jossa haettu kokonaisottomäärä on m³ ja vuotuinen otto m³ Alueelle on aikaisemmin ollut maa-aineksenottolupa, jonka voimassaoloaika on päättynyt Ympäristöministeriön vahvistamassa Satakunnan maakuntakaavassa ottamisaluealue sijoittuu yhdyskuntien vedenhankinnan kannalta tärkeälle pohjavesialueelle (pv). Pohjavesialueella on kolme vedenottamoa. Suunniteltu maa-ai nesten ottamisalue sijaitsee Hiittenharjun ja Järilänvuoren ottamosta noin 1-1,4 km kaak koon ja Santamaan ottamosta noin 0,5 km itään. Vedenottamoi den suoja-alueiden ja suoja-aluemääräysten muuttamista koskeva hake mus on parhaillaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston käsiteltävänä. Suunni teltu ot tamisalue sijoittuu hakemuksessa esitetylle vedenottamoiden kaukosuojavyöhykkeelle. Maa-aineslupahakemuksen vireilläolosta on kuulutettu kaupungin ilmoitustaululla ja siitä on pyydetty lausunnot Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueelta ja Satakuntaliitolta. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueen lausunto "Varsinais-Suomen ELY-keskus pyytää hakijalta lisäselvityksiä, jotka koske vat alueen pohjaveden ja orsiveden pinnankorkeuksia sekä ottamistoimintaa ja jälkihoitoa. Ilman lisäselvityksiä hankkeen ympäristövaikutuksia ei kyetä riittävällä varmuudella arvioimaan. Puutteellisten asiakirjojen perusteella lu paa ei tule myöntää. Hakemusta on täydennettävä ainakin seuraavasti: Suunnitellussa maa-ainesten ottamisessa kaivu aiotaan ulottaa huomatta vasti ottoalueen alempia maa-aineslupia syvemmälle tasolle. Pohjaveden pinta alueella vaihtelee, joh tuen pohjavesialueen itäreunalla olevasta laajas ta orsivesialueesta. Alueen pohjaveden (orsiveden) pinnankorkeudesta ei ole esitetty täsmällistä tietoa. Suunnitellun ottamisalueen pohjavedenpinnan tason varmistamiseksi kaivu alueelle on asennettava havaintoputket, joilla kyetään varmistamaan alueen pohjaveden pinnantaso. Havaintoputket on asennettava

2 ainakin kaivualueen länsi- ja itäpäähän. Mikäli alueella on jo havaintoputkia, niiden toimivuus tu lee varmistaa ja tiedot kirjata täydennet tyyn hakemukseen. Alueen jälkihoitosuunnitelma on ELY-keskuksen käsityksen mukaan puutteellinen eikä vastaa ny kyisiä pohjaveden suojelulle esitettyjä vaatimuksia. Jälkihoitosuunnitelmaa tulee tarkentaa kasvualustan muodostamisen ja kasvillisuuden lisäämisen osalta. Lisäksi ottotoiminta ja jälkihoito tulee vaiheis taa, johtuen kaivualueen suuresta koosta. Suunniteltu ottamisalue tulee ja kaa useampaan (esim. kol meen) osa-alueeseen. Ennen siirtymistä uuteen osa-alueeseen tulee edelli sen vaiheen maisemointityöt oltava suoritettuna lukuun ottamatta maa-ai nesten ottamiseen tarvittavia ajouria, kuormaus alueita ja ottorintauksia. Täydennetystä hakemuksesta tulee pyytää Varsinais-Suomen ELY-kes kukselta lausunto." Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueen lausunto "Hakija on täydentänyt hakemustaan ELY-keskukselle sähköpostitse 24.3., 27.3., ja Pohjavesialueella tapahtuvan soranoton seurauksena pohjaveden likaantumisriski ja pohjaveden haitallisten aineiden pitoisuudet yleensä kasvavat. Pohjaveden suojelulle asetettujen tavoitteiden mukaan vedenottamoiden suoja-alueilla jälkihoita mattomien soranottoalueiden yhteispinta-ala ei saisi olla alueen maaperä- ja pohjavesiolosuhteet huomioon ottaen yli % suoja-alueen pin ta-alasta. Hakemuksen tarkoittama ottamisalue on osa laa jaa Järilänvuoren soranottoaluetta, jonka hyödyntämisessä koko alueen kat tava suunnitelmal lisuus on puuttunut. Vain pieni osa ottamisalueista on mai semoitu tai maise moitunut. Pohjaveden suojelua ja maisemointia koskevat vaatimukset on maa-ainesluvan myöntämisedellytysten täyttymisen kannalta välttämätöntä ottaa huomioon, koska kyseessä on usean kunnan vedenhan kinnan kannal ta tärkeä pohjavesialue. Varsinais-Suomen ELY-keskus katsoo, että kaivualueen pohja vedenpinnan (orsiveden) korkeudesta ei ole esitetty täsmällistä tietoa, etenkään alu een itäosas sa. Alueen rajalle asennettua uutta havaintoputkea ei voida pitää soveltuva na alueen maaperän pohjaveden korkeuden havainnointiin. Myös kään maisemointi suunnitelmas sa ei ole otettu riittävästi huomioon pohjavedensuojelun vaatimuksia huo mioiden kaivualueen suuri pinta-ala. Maa-ainesten ottaminen hakemuksen tarkoittamalta alueelta Jä rilänvuoren pohjavesialueella ja vedenottamoiden kaukosuojavyöhykkeellä aiheuttaa ris kin pohjaveden käyttökelpoisuudelle. Koska hakemuksen tarkoittama otta mis alue kuitenkin on jo ottamistoiminnan piirissä, toimintaa on mahdollista jatkaa jäljellä olevien ai nesten hyödyntämiseksi ja alueen maisemoinnin saattamiseksi loppuun, kunhan toiminnassa huomioidaan riittävästi pohjaveden suojelu. Lupaharkinnassa tu lee ottaa huomioon seuraavaa: - Ottamisen ulottaminen tasolle +33 (N2000) edellyttää, että kaivualueel le asennetaan vähintään kaksi pohjavedenhavaintoputkea. Havain toputket alueelle on asennettava viimeistään silloin, kun ottaminen kaivualu een länsi-

3 osassa yltää tasolle +37 ja itäosassa tasolle +45. Putket on asennet tava kaivualueen länsi- ja itäreunalle siten, että ne soveltuvat maaperän poh javeden havainnointiin. Havaintoputkien porausraportit tulee putkien asennuksen jälkeen toimittaa kunnan valvontaviranomaiselle ja Varsinais-Suo men ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueelle. - Pohjaveden pinnan taso alueella tai sen välittömässä läheisyy dessä on kuitenkin mitattava heti toiminnan alusta lähtien kolmen kuukauden välein. Huomioitava on, että kaivualueen rajalle asennettu uusi putki ei so vellu maaperän pohjaveden pinnantarkkailuun. Kaikki tarkkailuun käytettävät havaintoputket tulisi vaaittaa. Tarkkailun avulla varmistutaan, että ylimmän havaitun pohjavedenpinnan päälle jää vähintään neljän metrin paksuinen suo jakerros maa-ainesta. - Pohjaveden laatu alueella tai sen välittömässä läheisyydessä tulee määrit tää kerran vuodessa. Vedestä tulee analysoida lämpötila, haju, ma ku, sameus,väri, ph, happi, -KMnO4-luku, hiilidioksidi, sähkönjohtavuus, rau ta, mangaani, sulfaatti, typpiyhdisteet, kloridi, kovuus, alkaliniteetti, polttoaine hiilivedyt, mi neraaliöljyt sekä koliformiset ja E. coli bakteerit. - Tulokset (pinnankorkeus ja laatu) raportoidaan vuosittain helmikuun lop puun mennessä kunnan valvontaviranomaiselle ja Varsinais-Suo men ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueelle sekä sähköisesti ympäristöhallinnon VYH-tiedonsiirtomuodossa Varsinais-Suomen ELY-kes kuksen pohjavesi tie tojär jes tel mään. Pohjaveden seurantaverkosto on suo sitel tavaa toteuttaa yhdessä alueen muiden ottajien kanssa. - Kaivualueen laajuudesta johtuen tulee ottamistoiminta vaiheis taa siten, et tä kerrallaan on mahdollisimman vähän aluetta paljaana ja maise mointi saa daan toteutettua mahdollisimman nopeasti. Kaivualue tulee jakaa osa-aluei siin siten, että osa-alue saa käsittää korkeintaan puolet koko suunni tellun ot tamisalueen pinta-alasta. Otetun osa-alueen tulee olla jälkihoidettu ennen uuden osa-alueen käyttöönottoa, lukuun ottamatta maa-ainesten ottamiseen tarvittavia ajouria, kuormausalueita ja ottorintauksia. - Tankkauksia ja polttoaineiden varastointia pohjavesialueella tu lee vält tää. Mikäli ottamisalueella säilytetään öljytuotteita, säiliöt tulee sijoit taa luonnontilaiselle alueelle kaivualueen ulkopuolelle ja varustaa tiiviillä säi liön tilavuutta vastaavalla katetulla suoja-altaalla. Koneiden ja laitteiden huol to-, säilytys- ja tankkauspaikkojen maarakenteet on tiivistettävä siten, että polt toaineiden ja muiden ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavien aineiden ja toiminnanaikaisten hulevesien pääsy maaperään ja pohjaveteen este tään. Suojara kenteiden tulee olla Kokemäen kaupungin lupa- ja valvontavi ranomaisen hyväksymiä. - Ottamistoiminnan aikana mahdollisia orsivettä pidättäviä tiiviitä välikerrok sia ei saa puhkaista. Mikäli ottamisalueella havaitaan tiiviitä maaker roksia tai orsivettä, on kaivu keskeytettävä välittömästi ja otettava yhteyttä Ko ke mäen kaupungin valvontaviranomaiseen ja ELY-keskukseen toimintaohjei ta var ten. - Ottamisalueen luiskiin tai pohjalle ei saa läjittää tai haudata or gaanista ainesta sisältävää materiaalia, vaan orgaanista ainesta voidaan käyttää ai-

4 noastaan maisemoinnissa maan pintakerroksessa. - Alueen maisemointi tulee toteuttaa luvan voimassaolon aikana ja toteute taan seuraavasti: Alue siistitään, muotoillaan ja tiivistyneet alueet möyhen ne tään ja pehmennetään. Luiskat loivennetaan kaltevuuteen 1 :3 tai loi vemmiksi. Soravaltaisella alueella karkea pohjasora peitetään noin cm:n paksuisella hiekkakerroksella. Hiekkaisen maan pintaosaan sekoite taan noin cm vahvuinen kerros humusta, joka voi olla joko alueelta kuorittua pintamaata tai muualta tuotua tarkoitukseen tutkitusti soveltuvaa humusta (esim. maatunut turve). Aluskasvillisuudeksi kylvetään harjualueel le luonteenomaisia heinäkasvin siemeniä ja istutetaan tarvittaessa varpu kas veja. Puustoksi istutetaan sekametsää. - Ottamisalueen yhdistäminen vierei siin ottoalueisiin on mahdol lista luiskanvaihtosopimuksilla, mikäli naapurialueilla on voimassaolevat maa-aineslu vat. Muilta osin naapuritilojen rajaan (ottamisalueen eteläreuna) tulisi jättää vähintään 10 metriä leveä suojavyöhyke, jolla ei kaiveta. - Luvan voimassaoloaika tulee sovittaa päättymään samaan ai kaan välittömässä läheisyydessä olevien maa-aineslupien päättymisajan kanssa, jotta kaikkien samalla vaikutusalueella olevien, käytössä olevien tai vanhojen maisemoimattomien soranottoalueiden yhteisvaikutukset tulevat jat kossa arvioitavaksi kokonaisuutena. Tämä on huomioitava myös siksi, että YVA-lain oikeuskäytännössä on arviointimenettelyn tarpeen soveltamisen osalta tapahtunut muutoksia. Yksittäistapauksessa arviointimenettelyn soveltamisharkinnassa on vireillä olevien hankkeiden yhteisvaikutusten lisäksi otettava huomioon myös meneillään olevien ja aikaisemmin toteutettujen hankkei den ympäristövaikutukset silloin, kun nämä vaikutukset eivät ole vielä lakanneet. Tästä syystä lupaviranomaisen on entistä tarkemmin seurattava soranottoalueiden lupa- ja maisemointitilannetta sekä toiminnan yhteisvaikutuksia YVA-menettelyn tarpeen havaitsemiseksi. YVA-lain mukaisena yhteysviranomai sena ELY keskus tekee tarvittaessa yksittäistapauksissa päätöksen arviointimenettelynsoveltamisesta. - Hakemukseen on liitettävä maa-aineslain 5 a :n mukainen kaivannaisjät teen jätehuoltosuunnitelma, mikäli alueella läjitetään ottamisalu eelta kuorit tuja kaivannaisjätteiksi luokiteltavia pintamaita. Jätehuoltosuunnitel ma on suositeltavaa tehdä tarkoitusta varten laaditulla lomakkeella." Satakuntaliiton lausunto "Satakunnan maakuntakaavan perusteella satakuntaliitto toteaa seuraavaa: Maa-aineksen ottaminen hakemuksen tarkoittamalta alueelta on mahdol lis ta Satakunnan maakuntakaavan kannalta. Ottamistoiminnan yhteydessä tu lee erityistä huomiota kiinnittää maakuntakaavassa osoitetun alueellisen ul koilureitin olemassaoloon alueen läheisyydessä. Ottamisalueen sijoittuessa useamman kunnan tarpeisiin varatulle, yhdyskuntien vedenhankinnan kannalta tärkeälle pohjavesialueelle tulee erityistä huomiota kiinnittää pohjavesiolosuhteiden turvaamiseen ja pohjaveden puhtaana säilymiseen. Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut oman asiantuntijalausunnon pohjaveden suojeluun liittyvistä näkökohdista."

5 Rajanaapureita on kuultu viran puolesta, eikä heillä ole ollut huomautettavaa hankkeesta. Maa-ainestyöryhmä esittää, että maa-aineksenottolupa suunnitelmassa esitetylle alueelle myönnetään liitteen mukaisesti. Teknisen johtajan päätösehdotus Ympäristölautakunta myöntää Jaana Aakulalle maa-aineksenottoluvan kiinteistöllä Aakula, liitteen mukaisesti. Päätös Ympäristölautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. Lisätietoja tekninen johtaja Markus Virtanen, puh

1/YMPLA 28.5.2014. Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä.

1/YMPLA 28.5.2014. Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä. 1/YMPLA 28.5.2014 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO HAKIJA: Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä 32610 Vampula OTTOALUE: MAANOMISTUS:

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille

Hakemus on tullut vireille 2/YMPLA 2016 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M5/2016 Ympla 31.8.2016 73 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 2.9.2016 HAKIJA: Kulonen Erkki ja Matti Metsämaantie

Lisätiedot

Alue sijaitsee Virttaan kylässä noin 600 m:n etäisyydellä seututiestä 213. Alueen ympärillä on useita vanhoja sorakuoppia.

Alue sijaitsee Virttaan kylässä noin 600 m:n etäisyydellä seututiestä 213. Alueen ympärillä on useita vanhoja sorakuoppia. 2/YMPLA 22.03.2017 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M1/2017 Ympla 22.3.2017 28 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 24.3.2017 HAKIJA: OTTOALUE: Reijo Kuosa

Lisätiedot

Maa-ainesten ottotoiminta pohjavesialueet ja niiden suojelu Sanna-Liisa Suojasto, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Maa-ainesten ottotoiminta pohjavesialueet ja niiden suojelu Sanna-Liisa Suojasto, Varsinais-Suomen ELY-keskus Maa-ainesten ottotoiminta pohjavesialueet ja niiden suojelu 27.4.2017 Sanna-Liisa Suojasto, Varsinais-Suomen ELY-keskus Varsinais-Suomen ELY-keskuksen tehtäviä maanottoasioissa: Ympäristö ja luonnonvarat

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski. Asia Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta

Valmistelija: ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski. Asia Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta Ympäristö- ja terveyslautakunta 7 23.02.2017 Auto ja Kone Oy U. ja T. Tutin lupahakemus maa-ainesten ottamiseen Ympäristö- ja terveyslautakunta 23.02.2017 7 Valmistelija: ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski

Lisätiedot

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha.

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha. 2/YMPLA 28.9.2016 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M6/2016 Ympla 28.9.2016 85 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 30.9.2016 HAKIJA: Raikkonen Oy Vanha-Alastarontie

Lisätiedot

Alueen sijainti Tammelan kylä, Urheilupuisto RN:o 6:219

Alueen sijainti Tammelan kylä, Urheilupuisto RN:o 6:219 TAMMELAN KUNTA PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemuksesta Hakkapeliitantie 2 (Maa-aineslaki 5/81) 31300 TAMMELA Annettu julkipanon jälkeen puh. 41201 Antopäivä Kokouspäivä/ 10.9.2007 29.8.2007

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 3/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 3/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 3/2018 31 Kokousaika 24.5.2018 kello 18.00 18.55 Kokouspaikka Oripään kunnanvirasto Läsnä Pajula Tapio, pj Kiertonen Sanna vpj varajäsen Ojanperä Taru Auramaa

Lisätiedot

Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla Loimijoentie ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen

Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla Loimijoentie ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 2/YMPLA 24.06.2015 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla 24.6.2015 Loimijoentie 74 65 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 29.6.2015 HAKIJA: Reijo Kuosa 32560 Virttaa

Lisätiedot

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski. Asia Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta

Valmistelija: ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski. Asia Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta Ympäristö- ja terveyslautakunta 16 30.03.2017 Läänin Kuljetus Oy:n maa-aineslupa ja toiminnan aloittamislupa Ympäristö- ja terveyslautakunta 30.03.2017 16 Valmistelija: ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski

Lisätiedot

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella.

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella. FORSSAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus lupamääräysten PL 62 muuttamiseksi (maa-aineslaki 555/81) 30100 FORSSA Annettu julkipanon jälkeen puh. 03-41411 Antopäivä Kokouspäivä ja

Lisätiedot

POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA

POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA Soranotto ja murskaus RUOVESI; Mäkelän sora-alue 702-416-4-67 20.11.2018 Sisällys 1 Perustiedot... 2 2 Pohjaveden tarkkailusuunnitelma... 3 Pohjaveden korkeuden tarkkailu...

Lisätiedot

RAKENNUSLAUTAKUNTA 1/2013

RAKENNUSLAUTAKUNTA 1/2013 RAKENNUSLAUTAKUNTA 1/2013 Aika: Torstai 28.2.2013 klo. 19.00-21.20 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Pekka Niskala puheenjohtaja Jaana Vähäsavo varapuheenjohtaja Elina Kyyhkyharju

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Timo Villman Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan ottamista Porin kaupungin Kuuminaisissa sijaitsevalta tilalta Timonmaa

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski. Asia Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta

Valmistelija: ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski. Asia Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta Ympäristö- ja terveyslautakunta 6 23.02.2017 Sibelco Nordic Oy Ab:n lupahakemus maa-ainesten ottamiseen Ympäristö- ja terveyslautakunta 23.02.2017 6 Valmistelija: ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski Asia

Lisätiedot

Maatalousyhtymän Ekholm Pirjo, Manninen Päivi ja Rajakallio Hannu maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen ja toiminnan aloittamislupa

Maatalousyhtymän Ekholm Pirjo, Manninen Päivi ja Rajakallio Hannu maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen ja toiminnan aloittamislupa Ympäristö- ja terveyslautakunta 28 17.05.2017 Maatalousyhtymän Ekholm Pirjo, Manninen Päivi ja Rajakallio Hannu maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen ja toiminnan aloittamislupa Ympäristö-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 500/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 500/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (1) 22 Asianro 500/10.03.00.02/2017 Päätös maa-aineslupahakemuksesta / Kuljetus Taattola Oy / Nilsiä, Kuopio (297-499-18-52) Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen Ympäristö-

Lisätiedot

MAA-AINESLUPA METSÄHALLITUS / METSÄTALOUS, METSIEN KÄYTTÖ, KAINUU, KATAJAVAARAN SORA-ALUE

MAA-AINESLUPA METSÄHALLITUS / METSÄTALOUS, METSIEN KÄYTTÖ, KAINUU, KATAJAVAARAN SORA-ALUE Teknisen lautakunnan valvontajaosto 19 30.03.2011 Kaupunginhallitus 141 12.04.2011 MAA-AINESLUPA METSÄHALLITUS / METSÄTALOUS, METSIEN KÄYTTÖ, KAINUU, KATAJAVAARAN SORA-ALUE 202/8/86/2010 VALVJAOS 19 Vt.

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Raahen kaupunki, Piehingin kylä Tila Hannila Rn:o 1:33 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016 Raahen kaupungin Piehingin kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä

Lisätiedot

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1. Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA

Lisätiedot

8 Keijo Ala-Kantin lupahakemus maa-ainesten ottamiseen 28 9 Juha ja Riina Grönroosin eläinsuojan ympäristölupamääräysten tarkastaminen

8 Keijo Ala-Kantin lupahakemus maa-ainesten ottamiseen 28 9 Juha ja Riina Grönroosin eläinsuojan ympäristölupamääräysten tarkastaminen Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Pöytäkirja 1/2017 1 Ympäristö- ja terveyslautakunta Aika 23.02.2017 klo 14:00-15:25 Paikka PoSa kokoushuone, Tapalankatu 20, 2. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu

Lisätiedot

57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen

57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen Oulunkaaren ympäristölautakunta 57 14.08.2014 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen OULYMP 57 ASIA HAKIJA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten

Lisätiedot

YMPA 8.9.2010, 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY. Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:

YMPA 8.9.2010, 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY. Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: YMPA 8.9.2010, 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY Viasveden Hiekka- ja Kuljetusliike Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maaaineslupaa, joka koskee valimohiekan

Lisätiedot

Tiehallinnon Oulun tiepiirin lupahakemus kallioainesten ottamiseen tilalta Pikkukallion tienpitoaineiden ottopaikka RN:o 1:5, Vuolijoen kylässä

Tiehallinnon Oulun tiepiirin lupahakemus kallioainesten ottamiseen tilalta Pikkukallion tienpitoaineiden ottopaikka RN:o 1:5, Vuolijoen kylässä Tiehallinnon Oulun tiepiirin lupahakemus kallioainesten ottamiseen tilalta Pikkukallion tienpitoaineiden ottopaikka RN:o 1:5, Vuolijoen kylässä 104/03.44/2007 LUPAJ 67 (valm. Eino Majava) HAKIJA Tiehallinto,

Lisätiedot

Ottamispaikka Lapinnevan kylän tiloilla Santalansanta, RN: ja Niemensanta RN:

Ottamispaikka Lapinnevan kylän tiloilla Santalansanta, RN: ja Niemensanta RN: Rakennus- ja ympäristölautakunta 75 15.08.2017 MAA-AINESLUPA N:O 8/2016 1798/05.056.0566/2016 RAKYMP 15.08.2017 75 Hakija Maanrakennus K. Viitaharju Oy Riuttankatu 7 39700 Parkano Maanomistaja Maanrakennus

Lisätiedot

Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen

Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen Ympäristölautakunta 36 19.08.2015 Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen 1701/77.772/2015 YMPLA 36 Dnro 1701/77.772/2015 Antopäivä 25.8.2015 Asia Päätös maa-aineslain 4 mukaisesta

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle

MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle Teknisen lautakunnan valvontajaosto 16 26.02.2014 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO 218/8.86/2013 VALVJAOS 16 Ympäristönsuojelusihteeri 11.2.2014 ASIA Päätös maa-aineslain 4

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS KIINTEISTÖLLE KARIJOKI 3:113 (SORAPALSTAT 878:3) KIRKKOLAN KYLÄSSÄ / REIJA SCHNITZER

MAA-AINESLUPAHAKEMUS KIINTEISTÖLLE KARIJOKI 3:113 (SORAPALSTAT 878:3) KIRKKOLAN KYLÄSSÄ / REIJA SCHNITZER Rakennuslautakunta 26 16.10.2006 Rakennuslautakunta 31 24.10.2006 Kunnanhallitus 240 13.11.2006 Rakennuslautakunta 36 05.12.2006 MAA-AINESLUPAHAKEMUS KIINTEISTÖLLE KARIJOKI 3:113 (SORAPALSTAT 878:3) KIRKKOLAN

Lisätiedot

Pohjaveden tarkkailuohjelma 17.8.2012 (ehdotus)

Pohjaveden tarkkailuohjelma 17.8.2012 (ehdotus) Pohjaveden tarkkailuohjelma 17.8.2012 (ehdotus) Myrskylä, Hyövinkylä Kiinteistöt:Tyskas, Sportplanen, Sorala Omistaja: SISÄLLYS 1 Hankkeen taustatiedot... 3 2 Pohjaveden tarkkailupaikka... 3 3 Tarkkailuohjelma...

Lisätiedot

Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle tehdystä valituksesta maa-aineslupapäätöksestä

Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle tehdystä valituksesta maa-aineslupapäätöksestä Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle tehdystä valituksesta maa-aineslupapäätöksestä Oheismateriaali 1. Itä-Suomen HAO asiakirjat Ympäristöjohtajan päätösesitys: Valmistelija: ympäristönsuojelupäällikkö

Lisätiedot

Asia Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta.

Asia Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta. Ympäristölautakunta 46 10.04.2012 Ympäristölautakunta 75 11.06.2012 Maa-aineslupa V.P. Airaksinen Oy, Kangasharju 3:40, Reittiö 118/10.03.00/2010 Ympltk 46 Asia Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Pohjolankatu Lappeenranta Annettu julkipanon jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Pohjolankatu Lappeenranta Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA 1. Hakija Rudus Oy PL 49 00441 Helsinki 2. Ottopaikka Lappeenranta, Nyrhilä Pataonsi 4:47 (405-461-4-47) 3. Asian vireille tulo Alkuperäinen maa-aineslupahakemus on kirjattu

Lisätiedot

13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi

13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi Oulunkaaren ympäristölautakunta 13 20.03.2014 Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi OULYMP 13 ASIA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Utajärven

Lisätiedot

Maa-ainesten kestävä käyttö oppaan päivitys

Maa-ainesten kestävä käyttö oppaan päivitys Maa-ainesten kestävä käyttö oppaan päivitys Lausuntopalaute 18.9.2019 Maa-ainespäivät Anna Hovila Maa-ainesten kestävä käyttö oppaan päivittäminen Työryhmä asetettu 12/2016 Tavoitteena Maa-ainesten kestävä

Lisätiedot

Hakkapeliitantie 2 (Maa-aineslaki 5/81) TAMMELA Annettu julkipanon jälkeen

Hakkapeliitantie 2 (Maa-aineslaki 5/81) TAMMELA Annettu julkipanon jälkeen 1 TAMMELAN KUNTA PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemuksesta Hakkapeliitantie 2 (Maa-aineslaki 5/81) 31300 TAMMELA Annettu julkipanon jälkeen puh. (03) 41201 Kokouspäivä/ Antopäivä 18.4.2018 30.4.2018

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus Kuoppala Näkkimäki 2: / /2017

Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus Kuoppala Näkkimäki 2: / /2017 Ympäristölautakunta 26 04.04.2017 Maa-aineslupahakemus Kuoppala Näkkimäki 2:199 1161/11.01.00/2017 YMPLTK 26 Ville Laakkala on jättänyt ympäristölautakunnalle maa-ainesten oton lu pa ha ke muk sen 15.11.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 5610/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 5610/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 130 Asianro 5610/10.03.00/2013 Päätös maa-aineslupahakemuksesta / Savon Kuljetus Oy / Punnonmäki, Itäharju 21:68 (297-482-21-68) Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus

Vaasan hallinto-oikeus 1(10) Vaasan hallinto-oikeus Päätös Antopäivä Päätösnumero 22.02.2018 18/0034/2 Diaarinumero 00665/16/5208 Asia Valitus vesitalousasiassa Luvan hakija ja muutoksenhakija Päätös, johon on haettu muutosta

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus Päkkilä Oy

Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus Päkkilä Oy Oulunkaaren ympäristölautakunta 6 02.02.2017 Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus Päkkilä Oy OULYMP 6 HAKIJA Maanrakennus J. Päkkilä Oy Maalismaantie 1455 91210 Jakkukylä

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 4/2013

KUNNANHALLITUS 4/2013 KUNNANHALLITUS 4/2013 Aika Maanantai 25.3.2013 klo 19.20 22.49, tauko klo 20.45 20.52 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Huhtaluoma Heikki jäsen Järvinen Tiina jäsen Kangas Kaija jäsen Mustajärvi

Lisätiedot

P JA S. LUMIAHO OY MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA TILA HIEKKAPALSTA VIHANNIN ALPUANHARJULLA

P JA S. LUMIAHO OY MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA TILA HIEKKAPALSTA VIHANNIN ALPUANHARJULLA 28.9.2016 P JA S. LUMIAHO OY MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA TILA HIEKKAPALSTA 678-418-4-137 VIHANNIN ALPUANHARJULLA 1:200 000 2 1. HANKETIEDOT Tmi P ja S Lumiaholle on myönnetty maa-ainesten ottolupa osalle

Lisätiedot

r., Lernrninkainen..if RIK.KIL.A MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KYLA: TILA: Hersten 7:52 LEMMINKAINEN INFRA OY

r., Lernrninkainen..if RIK.KIL.A MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KYLA: TILA: Hersten 7:52 LEMMINKAINEN INFRA OY > r., i ) Lernrninkainen..if MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI RIK.KIL.A KYLA: TILA: Hersten 7:52,, LEMMINKAINEN INFRA OY 30.11.2009 t.ernrnmkalnen Slsallysluettelo 1 PERUSTIEDOT 3

Lisätiedot

ASIA Maa-ainesten ottaminen Juvan kunnan Hietajärven kylän Hietala 1:50-tilalla.

ASIA Maa-ainesten ottaminen Juvan kunnan Hietajärven kylän Hietala 1:50-tilalla. JUVAN KUNTA PÄÄTÖS Kunnanhallitus Maa-aineslupa PL 28 51901 JUVA Annettu julkipanon jälkeen XX.XX.2012 ASIA LUVANHAKIJA MAANOMISTAJA Maa-ainesten ottaminen Juvan kunnan Hietajärven kylän Hietala 1:50-tilalla.

Lisätiedot

BJ-EKLUND OY RÄNNARSTEN MAA-AINESTEN OTTOALUEEN VESIENTARKKAILUOHJELMA. Kohde: Hornhattas ja Knutsbacka

BJ-EKLUND OY RÄNNARSTEN MAA-AINESTEN OTTOALUEEN VESIENTARKKAILUOHJELMA. Kohde: Hornhattas ja Knutsbacka TARKKAILUOHJELMA 28.2.2018 BJ-EKLUND OY RÄNNARSTEN MAA-AINESTEN OTTOALUEEN VESIENTARKKAILUOHJELMA Kohde: Hornhattas 638-444-6-14 ja Knutsbacka 638-444-7-22 Kuva 1. Kiinteistöt kartalla (lähde Maanmittauslaitoksen

Lisätiedot

LIITE 4. Maa-ainesten ottamisalue sijaitsee Lieksassa, Hattusaaren kylässä tilalla Kankaala

LIITE 4. Maa-ainesten ottamisalue sijaitsee Lieksassa, Hattusaaren kylässä tilalla Kankaala LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT MAA-AINESLUPA 424/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta Annettu julkipanon jälkeen 2.6.2015 LIITE 4 Kokouspäivämäärä 26.5.2015 53 ASIA Päätös maa-aineslain (555/1981) 4 :n

Lisätiedot

Osuuskunta Äänekosken Kak:n maa-aineslain 4 :n mukainen lupa maaainesten (hiekka ja sora) ottamiseen.

Osuuskunta Äänekosken Kak:n maa-aineslain 4 :n mukainen lupa maaainesten (hiekka ja sora) ottamiseen. LAUKAAN KUNTA Lupalautakunta PL 6 41341 LAUKAA PÄÄTÖS MAA-AINESLUVASTA Päätös annettu julkipanon jälkeen 1.2.2019 Kokouspäivä: 23.1 2019 Drno: 554/10.03.00/2018 ASIA HAKIJA Osuuskunta Äänekosken Kak:n

Lisätiedot

2. Ottopaikka Lappeenranta, Honkalahden kylän tila RN:o 69: Tilan omistaa Stora Enso Oyj. Kuvassa 1 alue on merkittynä kartalla.

2. Ottopaikka Lappeenranta, Honkalahden kylän tila RN:o 69: Tilan omistaa Stora Enso Oyj. Kuvassa 1 alue on merkittynä kartalla. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Pohjolankatu 14 53100 LAPPEENRANTA Annettu 19.3.2014 I LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA 1. Hakija Stora Enso Woods Products

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy

Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy Oulunkaaren ympäristölautakunta 37 01.06.2017 Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy OULYMP 37 HAKIJA Maanrakennus J. Päkkilä Oy Maalismaantie 1455 91210

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN. 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN. 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN Pohjolankatu 14 MUUTTAMISESTA 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen 1/5 I LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA

Lisätiedot

HAKEMUS 1 (2) maa-aineslain mukaista lupaa varten

HAKEMUS 1 (2) maa-aineslain mukaista lupaa varten HAKEMUS 1 (2) maa-aineslain mukaista lupaa varten Ympäristölautakunnalle Ympäristökeskukselle Hakemus jätetään kahtena kappaleena 1 HAKIJA 2 KIINTEISTÖN OMISTAJA 3 OTTAMISALUEEN SISÄLTÄVÄN KIINTEISTÖN

Lisätiedot

Kaavoitustilanne Alueella ei ole kuntatason kaavoja.

Kaavoitustilanne Alueella ei ole kuntatason kaavoja. Ympäristö- ja tekninen lautakunta 11 27.01.2016 Maa-aineslupa, Nykänen Jyrki YMPTEKLT 11 225/10 03 00/2015 Ympäristötarkastaja Hakija Jyrki Nykänen Kekkolantie 2 88490 Pohjavaara Asian vireilletulo Hakemus

Lisätiedot

Haettu varastoitava kokonaismäärä m³ Varastointi- ja maisematöiden päättymisaika

Haettu varastoitava kokonaismäärä m³ Varastointi- ja maisematöiden päättymisaika Maa-aineslupa 593-2019-5 Suurahontie 5 70460 Kuopio Y-tunnus 1901748-6 Haettu varastoitava kokonaismäärä 54000 m³ Varastointi- ja maisematöiden päättymisaika 22.9.2021 Hakija: Luvan tarkoitus: Asian käsittely

Lisätiedot

RAKENNUSLAUTAKUNTA 5/2015

RAKENNUSLAUTAKUNTA 5/2015 RAKENNUSLAUTAKUNTA 5/2015 Aika: Tiistai 19.5.2015 klo. 18.05 18.55 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Pekka Niskala puheenjohtaja Jaana Vähäsavo varapuheenjohtaja Kari Aalto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2383/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2383/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (1) 25 Asianro 2383/10.03.00.02/2016 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle / Maa-aineslupa / Lemminkäinen Infra Oy / Lohilahti, Tölpäkkö (279-443-5-3) Ympäristöjohtaja

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle

Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle Rakennuslautakunta 20 11.04.2011 Kunnanhallitus 103 19.04.2011 Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle 377/520.521/2011

Lisätiedot

Maa-ainesten ottaminen

Maa-ainesten ottaminen Jouko Juntusen maa-ainesten ottamista pohjaveden yläpuolelta koskeva Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston päätös Dno YMPVI: 3328 /739/2007 Oulun seudun ympäristölautakunta 19.11.2008 218 Oulun seudun ympäristötoimi

Lisätiedot

Pieksämäen Metsäpalstan maa-ainesalueen maa-ainesluvan muutoshakemus

Pieksämäen Metsäpalstan maa-ainesalueen maa-ainesluvan muutoshakemus Hakemus 29.11.2017 Sivu 1/3 Keski-Savon ympäristötoimi Ympäristösihteeri Hanna Kakriainen Pieksämäen Metsäpalstan maa-ainesalueen maa-ainesluvan muutoshakemus Metsäpalstan maa-ainesalue sijaitsee Pieksämäen

Lisätiedot

Maa-aineslupa / Pölläätin sora-alue, määräala Ali-Haapala RN:o 11:117 tilasta / PTR-Kuljetus Oy / Rakennus- ja ympäristölautakunta

Maa-aineslupa / Pölläätin sora-alue, määräala Ali-Haapala RN:o 11:117 tilasta / PTR-Kuljetus Oy / Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 29 08.02.2017 Maa-aineslupa / Pölläätin sora-alue, määräala Ali-Haapala RN:o 11:117 tilasta / PTR-Kuljetus Oy / Rakennus- ja ympäristölautakunta 812/10.03.00/2016 Rakennus-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9141/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9141/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 70 Asianro 9141/10.03.00.02/2015 Päätös maa-aineslupahakemuksesta / Morenia Oy / Heinälamminrinteen kallioalue, Lapinmäki (297-411-6-2) Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen

Lisätiedot

OTTAMISALUEEN KIINTEISTÖ- JA SIJAINTITIEDOT Kantokylä, Soralaakso Rn:o 1:169

OTTAMISALUEEN KIINTEISTÖ- JA SIJAINTITIEDOT Kantokylä, Soralaakso Rn:o 1:169 Ympäristölautakunta 11 04.06.2015 Maa-ainesten ottaminen, Kollola, Soralaakso, Hämeen Kuljetus Oy 134/10.03.00/2014 YMSLA 11 HAKIJA Hämeen Kuljetus Oy Sarankulmankatu 14 33900 Tampere OTTAMISALUEEN KIINTEISTÖ-

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ

MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ Teknisen lautakunnan lupajaosto 31 06.05.2010 MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ 91/60/602/2009 Lupaj 31 LUPAPÄÄTÖKSEN YLEINEN OSA 1. Hakija

Lisätiedot

Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö

Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö Ympäristölautakunta 10 28.04.2016 Kunnanhallitus 101 23.05.2016 MAA-AINESLUPA / SAVON KULJETUS OY, OMANIEMI 7:231 31/10.09/2016 Ympäristölautakunta 28.04.2016 10 (Valmistelija Marika Limatius puh. 040

Lisätiedot

Ympäristölautakunta XX RANTASALMI Annettu julkipanon jälkeen XX.XX.2017

Ympäristölautakunta XX RANTASALMI Annettu julkipanon jälkeen XX.XX.2017 RANTASALMEN KUNTA PÄÄTÖS 1/2017 Ympäristölautakunta maa-aineslupa Poikkitie 2 Ympäristölautakunta 31.5.2017 XX 58900 RANTASALMI Annettu julkipanon jälkeen XX.XX.2017 ASIA Maa-ainesten ottaminen Rantasalmen

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS (ALUE 1A) KIINTEISTÖLLE TAMMIHARJU RN:O 9:158 TAMMILAHDEN KYLÄSSÄ

MAA-AINESLUPAHAKEMUS (ALUE 1A) KIINTEISTÖLLE TAMMIHARJU RN:O 9:158 TAMMILAHDEN KYLÄSSÄ Rakennuslautakunta 8 22.05.2007 Joutsan kunnanhallitus, -2007 154 04.06.2007 Joutsan kunnanhallitus, -2007 211 10.09.2007 Rakennuslautakunta 20 19.12.2007 Joutsan kunnanhallitus 12 14.01.2008 MAA-AINESLUPAHAKEMUS

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA PIENIRÄLSSIN OTTOALUEEN LAAJENNUS

MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA PIENIRÄLSSIN OTTOALUEEN LAAJENNUS Pienirälssin ottoalue Suunnitelmaselostus MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA PIENIRÄLSSIN OTTOALUEEN LAAJENNUS LAUKAA, LIEVESTUORE PIENIRÄLSSI 410-407-12-388 1(6) Pienirälssin ottoalue Suunnitelmaselostus SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

YMPÄRISTÖHALLINTO PVM KAIVANNAISJÄTTEEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA MAA-AINESTEN OTTAMISTOIMINNALLE (MAL 5a, 16b, YSL 114 ).

YMPÄRISTÖHALLINTO PVM KAIVANNAISJÄTTEEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA MAA-AINESTEN OTTAMISTOIMINNALLE (MAL 5a, 16b, YSL 114 ). YMPÄRISTÖHALLINTO PVM 15.2.2019 KAIVANNAISJÄTTEEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA MAA-AINESTEN OTTAMISTOIMINNALLE (MAL 5a, 16b, YSL 114 ). Suunnitelma liittyy maa-ainesten ottamislupaan Ympäristölupaan 1. LUPATIEDOT

Lisätiedot

METSÄHALLITUKSEN MAA-AINESTENOTTOLUPA

METSÄHALLITUKSEN MAA-AINESTENOTTOLUPA Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 39 14.04.2015 METSÄHALLITUKSEN MAA-AINESTENOTTOLUPA 36/65.651/2015 PJSYMPLK 39 HAKIJA Metsähallitus MAANOMISTAJAT Suomen valtio/metsähallitus OTTOALUE Ottamisalue sijaitsee

Lisätiedot

PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198

PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198 Askolan kunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 25.6.2015 41 Askolantie 28 07500 Askola ASIA PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198 MAA-AINESTENOTTOLUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus LAUSUNTO LAPELY/229/2018 6.22018 Rovaniemen kaupunki Ym päristötarkastaja Carita Lallukka PL 8216 96101 Rovaniemi Lausuntopyyntö 9.1.2018 Lausunto Napapiirin Kuljetus

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan valvontajaosto 50/8.86/2014. VALVJAOS 45 Ympäristönsuojelusihteeri ASIA

Teknisen lautakunnan valvontajaosto 50/8.86/2014. VALVJAOS 45 Ympäristönsuojelusihteeri ASIA Teknisen lautakunnan valvontajaosto 45 24.09.2014 MORENIA OY MAA-AINESLUPAHAKEMUS KUIKKALOUHETIN KALLIOALUE 50/8.86/2014 VALVJAOS 45 Ympäristönsuojelusihteeri 9.9.2014 ASIA Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta

Lisätiedot

Kaavoitus, maankäyttö ja asutus

Kaavoitus, maankäyttö ja asutus Kunnanhallitus 51 02.02.2015 Maa-ainesten ottaminen / Vuoriston prk, Peurula 503-542-1-26 411/10.03/2013 Kunnanhallitus 02.02.2015 51 Valmistelija (rakennustarkastaja): Luvan hakija: Vuoriston prk Heinijoentie

Lisätiedot

Alueen myönnetty maa-aineslupa on päättynyt

Alueen myönnetty maa-aineslupa on päättynyt Lausunto POSELY/145/07.01/2012 Pohjois-Savo 26.7.2012 Nilsiän kaupunki Ympäristöosasto PL 32 73301 Nilsiä Viite Lausuntopyyntö 7.5.2012 Asia Lausunto Pohjois-Savon Ely-keskuksen/Maanhankinta lupahakemuksesta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Kuivaniemen kylään, hakijana Kuljetuspolar Oy

Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Kuivaniemen kylään, hakijana Kuljetuspolar Oy Oulunkaaren ympäristölautakunta 19 31.03.2016 Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Kuivaniemen kylään, hakijana Kuljetuspolar Oy OULYMP 19 HAKIJA Kuljetuspolar Oy Kempeleentie 7 90400 Oulu VALMISTELIJA Raimo

Lisätiedot

Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri

Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri Rakennuslautakunta 28 04.12.2014 Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri 174/11.03.07/2014 Rakla 28 Mauri Männistön maa-aineslupaa tilalta Louhelo RN:o 16:1

Lisätiedot

Liite 1 Sijaintikartat. Suunnittelualueen sijainti.

Liite 1 Sijaintikartat. Suunnittelualueen sijainti. Liite 1 Sijaintikartat Suunnittelualueen sijainti. Suunnittelualue maastokartalla. Suunnittelualue ilmakuvassa. Liite 2 Kiinteistötiedot TOIMINTAKIINTEISTÖ: Tila 837-715-2-99, Putamo RAJANAAPURIT: TIEDOT

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Ympltk 89 Asia Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta.

Ympltk 89 Asia Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta. Ympäristölautakunta 89 13.08.2012 Maaaineslupa, PohjoisSavon elykeskus, Murskemäki 11:105, NIlsiä 170/10.03.00/2012 Ympltk 89 Asia Päätös maaaineslain 4 :n mukaisesta maaainesten ottamislupahakemuksesta.

Lisätiedot

SIIKALATVAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pulkkilan kunnantalo, Pieni kokoussali, Pulkkilantie 4

SIIKALATVAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pulkkilan kunnantalo, Pieni kokoussali, Pulkkilantie 4 SIIKALATVAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.05.2017 AIKA 09.05.2017 klo 16:30-17:00 PAIKKA Pulkkilan kunnantalo, Pieni kokoussali, Pulkkilantie 4 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko

Lisätiedot

Päätös maa-aineslain (555/1981) 16 :n mukaisesta hakemuksesta poiketa lupamääräyksestä kiinteistöllä Slåtliden III RN:o 15:20

Päätös maa-aineslain (555/1981) 16 :n mukaisesta hakemuksesta poiketa lupamääräyksestä kiinteistöllä Slåtliden III RN:o 15:20 24.11.2017 1228/51/2007 1 (5) Vekkox Oy Kaarlentie 2 04320 Tuusula Päätös maa-aineslain (555/1981) 16 :n mukaisesta hakemuksesta poiketa lupamääräyksestä kiinteistöllä Slåtliden III RN:o 15:20 Asia Lupatilanne

Lisätiedot

Kiinteistön omistaa hakija. Vna ympäristönsuojelusta (2014/713) 2 kohta 6 b

Kiinteistön omistaa hakija. Vna ympäristönsuojelusta (2014/713) 2 kohta 6 b LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Lupajaosto Lupajaosto 30.5.2018 Loimijoentie 74 Y6/2018 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon x.x.2018 jälkeen Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus kiviaineksen murskaukseen.

Lisätiedot

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle Ympäristölautakunta 50 13.08.2015 Ympäristölautakunta 82 12.11.2015 Ympäristölautakunta 18 03.03.2016 Ympäristölautakunta 36 12.05.2016 Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi

Lisätiedot

YMPÄRISTÖHALLINTO PVM KAIVANNAISJÄTTEEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA MAA-AINESTEN OTTAMISTOIMINNALLE (MAL 5a, 16b, YSL 103a ).

YMPÄRISTÖHALLINTO PVM KAIVANNAISJÄTTEEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA MAA-AINESTEN OTTAMISTOIMINNALLE (MAL 5a, 16b, YSL 103a ). YMPÄRISTÖHALLINTO PVM KAIVANNAISJÄTTEEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA MAA-AINESTEN OTTAMISTOIMINNALLE (MAL 5a, 16b, YSL 103a ). Suunnitelma liittyy maa-ainesten ottamislupaan X Suunnitelma liittyy ympäristölupaan

Lisätiedot

Maatalousyhtymä Mäkelä Asko ja Riihilahti Katja maa-ainesten ottolupahakemus tilalle Iso-Naappila (16-417-8-503)

Maatalousyhtymä Mäkelä Asko ja Riihilahti Katja maa-ainesten ottolupahakemus tilalle Iso-Naappila (16-417-8-503) Ympäristölautakunta 97 04.10.2013 Maatalousyhtymä Mäkelä Asko ja Riihilahti Katja maa-ainesten ottolupahakemus tilalle Iso-Naappila (16-417-8-503) 176/10.03.00/2013 YMPLTK 97 4.10.2013 Maatalousyhtymä

Lisätiedot

15000 m³ 1500 m³ Perustelut (MAL 6 ) Luvan myöntämisen perustelut: Alueella ei ole asema- eikä yleiskaavaa.

15000 m³ 1500 m³ Perustelut (MAL 6 ) Luvan myöntämisen perustelut: Alueella ei ole asema- eikä yleiskaavaa. 1 Hakija Heikki Leppänen Kiilakiventie 1 90250 OULU Tornator Oyj Kiinteistö ja alue Kiinteistötunnus RN:o Tila Kaupunginosa/kylä Jonkeri 290-402-0027-0005 27:5 Jonkeri Jonkerin soranottoalue Toimenpide

Lisätiedot

Päätös Maanrakennus Koskela Oy:n maa-aineslupahakemukseen, Takamaa

Päätös Maanrakennus Koskela Oy:n maa-aineslupahakemukseen, Takamaa Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 38 29.03.2017 Päätös Maanrakennus Koskela Oy:n maa-aineslupahakemukseen, Takamaa 410-411-5-92 236/10.03.00/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 29.03.2017 38 Valmistelija:

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanhallitus 3/2016 38

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanhallitus 3/2016 38 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanhallitus 3/2016 38 Kokousaika 14.3.2016 kello 18.00 19.25 Kokouspaikka kunnantalo Läsnä Matti Kulmanen Tero Kuosa Pertti Liinoja Heikki Mäkinen, pj. Taru Ojanperä

Lisätiedot

Katsaus maa-ainesten ottamista ja jalostamista koskevaan ympäristönsuojelun lainsäädäntöön ja alan ohjeisiin

Katsaus maa-ainesten ottamista ja jalostamista koskevaan ympäristönsuojelun lainsäädäntöön ja alan ohjeisiin Katsaus maa-ainesten ottamista ja jalostamista koskevaan ympäristönsuojelun lainsäädäntöön ja alan ohjeisiin Silja Suominen, ympäristötarkastaja Pohjavedensuojelu maa-ainesten ottamisessa ja jalostamisessa

Lisätiedot

27/10.03.00.00/2015 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Jäppilä; Junttila5:308 ja Kaatopaikka 5:163

27/10.03.00.00/2015 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Jäppilä; Junttila5:308 ja Kaatopaikka 5:163 Pieksämäen kaupunki/rakennusvalvonta Lausunto / Viite: Lausuntopyyntö 5.2.2015 27/10.03.00.00/2015 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Jäppilä; Junttila5:308 ja Kaatopaikka 5:163 Alue,

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA Pirkkalan kunta 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA Kunnanhallitus hyväksynyt 3.9.2018 Voimaantulo

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

17/10.03.00.00/2016 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Syvänsi; Sorala II, 593-450-8-8

17/10.03.00.00/2016 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Syvänsi; Sorala II, 593-450-8-8 Pieksämäen kaupunki Rakennusvalvonta/ Juhani Ronkainen juhani.ronkainen@pieksamaki.fi 5/2016 Viite: pyyntö 2.2.2016 17/10.03.00.00/2016 maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Syvänsi; Sorala II,

Lisätiedot

Länkimaan vedenottamoiden tarkkailuohjelman uusiminen

Länkimaan vedenottamoiden tarkkailuohjelman uusiminen PÄÄTÖS LAPELY/2267/2016 Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Savo 26.2.2019 ASIA Länkimaan vedenottamoiden tarkkailuohjelman uusiminen Hakija Meri-Lapin Vesi Oy Annettu päätös Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

Hanketta koskevat luvat

Hanketta koskevat luvat Helsinki Helsingfors Dnro Dnr 31.8.2009 UUS-2008-R-22-531 PL 50 01531 Vantaa Viite / Hänvisning Veromiehenkylän maa-ainesten ottohankeet Asia / Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIME- NETTELYN

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMINEN

MAA-AINESTEN OTTAMINEN MAA-AINESTEN OTTAMINEN Maa-ainesten ottoa säätelee laki (MAL 555/1981) ja asetus (Vna 926/2005) Ottaminen on luvanvaraista Laissa säädökset lupamenettelystä, ottamiseen liittyvästä suunnittelusta, jälkihoidosta

Lisätiedot

Marjaniemi-Hiidenniemi/Hailuoto; aluetunnus 101.

Marjaniemi-Hiidenniemi/Hailuoto; aluetunnus 101. Marjaniemi-Hiidenniemi/Hailuoto; aluetunnus 101. Maapinta-ala: 4453 ha yhteensä/ella/ rajoitetunoton alueella: 6,5/5,5/- ha Metsähallituksen hallinnoima alue: 117 ha Suojelu- ja muut suojeluohjelma-alueet:

Lisätiedot