Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus Kuoppala Näkkimäki 2: / /2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus Kuoppala Näkkimäki 2: / /2017"

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus Kuoppala Näkkimäki 2: / /2017 YMPLTK 26 Ville Laakkala on jättänyt ympäristölautakunnalle maa-ainesten oton lu pa ha ke muk sen tilalla Kuoppala Näkkimäki Asikkalan Salon kylässä sijaitsevalle ottamisalueelle. Ot ta mis alu een pinta-ala on 5 ha ja otettavan aineksen määrä m 3. Ottamisaika 10 vuotta. Alue sijaitsee I-luokan Anianpellon pohjavesialueella. Kyseessä on van ha ottamisalue, jonka viimeisin lupa on umpeutunut Alu een pohjoisosassa sijaitsevasta pohjaveden havaintoputkesta on poh ja ve den pinnan tasoksi mitattu +115,13. Alin suun nitel tu ottamistaso on alueen pohjoisosassa +120 ja eteläosassa Kuuleminen Lupahakemus on kuulutettu kunnan ilmoitustaululla sekä kuulutusilmoitus julkaistu Päijät-Häme -lehdessä Naapurikiinteistöt on kuultu hakijan toimesta. Lausunnot Hakemuksesta pyydettiin lausunto Hämeen elinkeino- liikenne ja ympä ris tö kes kuk sel ta, joka lausui antamassaan lau sun nos sa seuraavaa: Hakemuksessa ei ole selvitystä asutuksesta tai mah dol lisis ta muista häiriintyvistä kohteista ottamisalueen ym pä ris tös sä. Peruskartan perusteella lähin asutus sijaitsee 80 metrin etäi syy del lä siitä. Ympäristöministeriön oppaan "Maa-ainesten kestävä käyt tö" (1/2009) mukaan asuttuihin rakennuksiin tulisi soran ja hie kan ottamisalueilla jättää vähintään 100 metrin suojaetäisyys. Kal lio ki vi aines ten otossa suojaetäisyyden asutukseen tulisi oppaan mu kaan olla metriä. Pohjaveden virtaussuunnista ottamisalueella ei ole varmuutta. Pohja ve si alu eel le tehdyn geologisen rakenteen selvityksen (GTK 2010) pe rus teel la kallio ulottuu ottamisalueen kohdalla pääosin poh ja ve den pinnan yläpuolelle. Todennäköisesti ottamisalueella muo dos tu via pohjavesiä purkautuu sekä ottamisalueen koillis- että län si puo lei sil le ojitetuille suoalueille. Alueen pohjoisosassa sijaitsevasta poh ja ve den havaintoputkesta on pohjaveden pinnan tasoksi mi tat tu +115,13. Alin suunniteltu ottamistaso on alueen poh jois osas sa +120 ja eteläosassa +128 (N2000). Hakemukseen ei ole liitetty mah dol lisia edellisen luvan aikaisia pohjaveden tarkkailutuloksia ei kä hakemuksessa ole esitystä toiminnan pohjavesivaikutusten tark kai-

2 lus ta. Laaja-alaisen soranoton on ympäristöhallinnossa tehtyjen tut ki musten perusteella todettu lisäävän pohjaveden laadun ja pin nan kor keuden vaihteluja sekä pohjaveden likaantumisriskiä. Erityisesti pin tamaan poisto laajalla alueella muuttaa pohjaveden muo dos tu mis olosuh tei ta ja saattaa aiheuttaa haittaa sen käyttökelpoisuudelle. Ot tami sen haitallisia vaikutuksia pohjaveteen voidaan vähentää oleel lises ti järjestämällä ottaminen ja jälkihoito vaiheittain. Hämeen ELY-keskus katsoo, että esitetyn hakemuksen ja suun ni telman perusteella ei tule myöntää lupaa kalliokiviaineksen ottoon. Mikä li alueella aiotaan louhia tai murskata kiviaineksia kai van nais jätteen jätehuoltosuunnitelmassa esitetysti, tulee hakijalta edellyttää tätä koskeva ympäristölupahakemus ja pyytää siitä ELY-keskukselta uu si lausunto. Maa-aines- ja ympäristölupahakemukset on kä si tel tävä yhdessä ja ratkaistava samalla päätöksellä. ELY-keskuksen nä kemyk sen mukaan soran ja hiekan ottamisen osalta hanke on mah dollis ta toteuttaa niin, ettei se ole ristiriidassa maa-aineslain 3 :n ra joitus ten kanssa eikä maa-ainesluvan myöntämiselle ole estettä. Asian käsittelyssä tulee ottaa huomioon seuraavaa: - Ottaminen ja jälkihoito tulee toteuttaa vaiheittain siten, että itäosan vie lä luonnontilaiselle alueelle ei edetä ennen kuin vähintään 2 ha jo ava tus ta alueesta on saatu jälkihoidettua. - Ottamisalueelle tulee jälkihoitotoimenpiteenä muodostaa kas vualus ta seuraavalla tavalla: Pohjatasolle ja luiskiin levitetään noin 15 cm vahvuinen kerros hiekkaa. Hiekkakerroksen päälle levitetään noin 5 cm vahvuinen kerros humusta, joka sekoitetaan hiek ka ker roksen pintaosaan. Tähän tarkoitukseen voidaan käyttää alueella kuo rittua pintamaata tai muualta tuotua tarkoitukseen sopivaa hu mus ta. Hiekka voidaan ottaa kaivuualueelta tai tarvittaessa tuoda muu al ta. Hiekkaisella maalla humus sekoitetaan suoraan poh ja maan pintaosaan. Kasvualueelle kylvetään alueelle luonteenomaisia kas vila je ja tai nurmikkoa. Puustoksi istutetaan sekametsää. - Alueella mahdollisesti esiin tulevan kallion pinnan päälle tulee jättää vähintään metrin paksuinen irtomaakerros. - Alueella aiempien lupien aikana otettujen ja vielä otettavissa olevien ainesten määrä tulee tarkistaa ja lupa myöntää ainoastaan alueel ta otettavissa olevalle määrälle. - Alueella käytettävien aineiden, koneiden ja laitteiden sijoitus-, säi lytys- ja tankkauspaikat on rakenettava ja toiminta muutoinkin jär jestet tä vä niin, että likaisten sadevesien imeytyminen maaperään pohja ve si alu eel le ei ole mahdollista. Suojattujen alueiden maa-aineksen

3 puh taus tulee tarkistaa aistinvaraisesti vuosittain tai aina, kun säiliö tai laite siirretään pois paikalta. Jos pilaantuneisuutta havaitaan, tulee massat vaihtaa puhtaisiin. Toiminnan päättyessä suojaukset tulee purkaa ja mahdolliset pilaantuneet maat toimittaa käsittelyyn. - Maa-ainesten ottamista ei saa ulottaa kolmea metriä lähemmäksi poh ja ve den pinnantasoa. - Pohjaveden pinnantason varmistamiseksi ja toiminnan poh ja ve sivai ku tus ten tarkkailua varten tulee asentaa pohjaveden laadun seuran taan soveltuva havaintoputki myös ottamisalueen länsiosaan kiinteis tön 6:671 vastaisen rajan tuntumaan. Mikäli sopivaa paikkaa havain to put kel le ei löydy ottamisalueelta, voidaan se asentaa myös vierei sel le ottoalueelle. - Maa-ainesten oton vaikutusta pohjaveden laatuun tulee seurata liittee nä olevan ohjeen mukaisesti ottamisalueen nykyisestä ha vain toput kes ta sekä asennettavasta uudesta havaintoputkesta. Poh ja veden pinnantaso on mitattava kolmen kuukauden välein (helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa). - Pohjavesitarkkailun tulokset tulee toimittaa tiedoksi Hämeen ELY-kes kuk sel le. Tarkkailuraportin lisäksi pohjaveden laa tu näyt teiden tulokset pyydetään toimittamaan VYH-DAT-tie don siir to muo dossa pohjavesitietojärjestelmään (POVET) tallenettavaksi. - Jälkihoidon ja pohjaveden tilan seurantaa tulee jatkaa vähintään kol me vuotta ottamisen päätyttyä. - ELY-keskus suosittelee, että asutukseen jätetään ohjeen "Maa-aines ten kestävä käyttö" (1/2009) mukainen suojaetäisyys. Vastineet Hakija on antanut seuraavanlaisen vastineen Hämeen ELY-kes kuk sen lausuntoon: Syy, miksi maa-aineslupaa haetaan, on vanhan luvan ottamisajan um peu tu mi nen. Mitään muutoksia ottamismääriin, alueen rajoihin tai lu pa eh toi hin en ole hakemassa. Näin ollen toivoisin, että vanhan luvan ehdot pysyisivät mahdollisimman muuttumattomina. Hakemuksen kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman mukaan alueel la murskattaisiin m 3 kiviainesta. Tämä on kuitenkin vain las ken nal li nen arvio. Käytännössä nyt avattu rinne on hyvinkin hienoa vähäkivistä soraa, ja näin ollen seulontakivien kertyminen on mel ko vähäistä. ELY-keskuksen mukaan alueella ei saa suorittaa lou hin taa tai murskausta. Aikaisempien lupien aikana on murs kaus ta saanut kuitenkin suorittaa sen jäädessä alle 50 päivää luvan voi massa olo ai ka na. Mielestäni tässä voitaisiin menetellä kuten tä hän kin

4 asti. Alueelta ei ole tarkoitus louhia kalliota vaan ainoastaan murs kata seulontakivet joita ei muuten pystytä hyödyntämään. Näi den kivien murskaamiseen menevä aika tulee varmasti jäämään alle 50 päivään seuraavan luvan voimassaoloaikana ja mielestäni ym pä ristö lu van vaatiminen näin pienen määrän murskaamiseen on koh tuuton kuluerä ja ylimääräistä byrokratiaa. Kivien kuljettaminen muu al le murskattavaksi ja mahdollisesti valmiin murskeen takaisin kul jet ta minen taas kuulostaa minusta enemmän ympäristöä kuor mit ta val ta, kuin murskaaminen siellä missä kivet jo valmiiksi ovat. Lisäksi us kon, että murskauskalusto, henkilöstön ammattitaito ja koulutus ke hit tyy kokoajan, joten pienen kivimäärän murskaamisen ym pä ris tö ris kit ovat mielestäni todellisuudessa hyvin pienet. Lausunnossaan ELY-keskus toteaa maa-ainesten oton seu ran ta järjes tel män ilmoittavan aineksia otetun noin m 3 ha ke mukseen laitetun m3 sijaan. Hakemukseen laitettu otettu ja otetta va määrä perustuu suunnitelman laatijan laskelmaan. Suun ni telman laa ti ja on laatinut alueen aikaisemmatkin suunnitelmat, joten us kon hänellä olevan suunnitelmassaan sama näkemys ja las ken tame ne tel mä kuin aikaisemmissa suunnitelmissa. Omasta puolestani voin sanoa, että edellinen lupa on ollut hallussani neljä vuotta ja kysei se nä aikana soraa on otettu noin m 3. Edellisen lu van hal tijan ottamismäärää ei minulla ole tiedossa. Ottosuunnitelman laatija on luvannut vastata kysymyksiin otettavasta ja otetusta määrästä. Ihmettelen myös miksi ELY-keskus vaatii nyt uudelle luvalle toisen poh ja ve den ha vain to put ken, jos edellisellekin luvalle on riittänyt yksi put ki. Kuten alussa totesin, en ole hakemassa muita muutoksia kuin li sää aikaa tähän asti voimassa olleeseen lupaan, joten ajattelisin, et tä vanhasta putkesta voidaan pohjaveden seuranta suorittaa yhtä luo tet ta vas ti kuin tähänkin asti. Muilta osin ELY-keskuksen huomiot ovat mielestäni melko samassa lin jas sa vanhan luvan ehtojen kanssa ja olenkin näiltä osin ELY-keskuk sen kanssa samaa mieltä. Alueen vaiheittainen maisemointi, johon ELY-keskus on näkemyksessään puuttunut, on osittain te ke mättä samasta syystä, kuin ottomäärääkin on vielä jäljellä, eli ot ta mi nen ei ole edennyt suunnitellussa aikataulussa. Kuitenkin olen sa maa mieltä vaiheittaisesta maisemoinnista, ja tämä tullaan suo rit ta maan, kun tähän mennessä avattu rinne saadaan otettua siihen ta soon, jossa maisemointi saadaan järkevästi suoritettua. Selvitys ottomäärästä Ottosuunnitelman laatija kertoo otettavissa olevan ottomäärän pe rustu van suunnittelun yhteydessä tehtyihin mittauksiin ja niiden pe rusteel la tehtyyn maastonmallinnukseen. Alueella on tehty mit tauk sia myös edellisten lupien aikana ja suunnitelman laatija on tehnyt myös edel li sen luvan ottosuunnitelman.

5 Tarkastukset Alueelle on tehty tarkastus , jossa olivat läsnä ym pä ris tönsuo je lu sih tee ri ja rakennustarkastaja. Päätöksenteko Asikkalan kunnan hallintosäännön mukaisesti ympäristölautakunnan rat kai su val taan kuuluu päättää maa-aineslupien myöntämisestä. Maa-aineslain 19 :n mukaan päätös annetaan julkipanon jälkeen. Ai nes ten ottamista koskevasta luvasta on viivytyksettä ilmoitettava ELY-kes kuk sel le. Valmistelija/lisätietoja vs. ympäristönsuojelusihteeri Piritta Sirén puh , sähköposti: Ehdotus Päätös Ympäristölautakunta päättää hyväksyä hakemuksen ja myöntää hae tun maa-ainesluvan Ville Laakkalalle tilalla Kuoppala Näkkimäki 2:199 Asikkalan Salon kylässä sijaitsevalle ottamisalueelle ra kennus in si nöö ri Ahvo Kuntun laatiman ottamissuunnitelman mukaisesti se kä liitteenä olevien lupaehtojen mukaisesti. Ehdotus hyväksyttiin.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/ / 14

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/ / 14 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 / 14 Ympäristölautakunta Aika 04.04.2017 klo 14:00-14:30 Paikka Teknisten palveluiden kokoustila, Asikkalantie 21 Käsitellyt asiat Asia Sivu 24 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

Alueen sijainti Tammelan kylä, Urheilupuisto RN:o 6:219

Alueen sijainti Tammelan kylä, Urheilupuisto RN:o 6:219 TAMMELAN KUNTA PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemuksesta Hakkapeliitantie 2 (Maa-aineslaki 5/81) 31300 TAMMELA Annettu julkipanon jälkeen puh. 41201 Antopäivä Kokouspäivä/ 10.9.2007 29.8.2007

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

SIIKALATVAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pulkkilan kunnantalo, Pieni kokoussali, Pulkkilantie 4

SIIKALATVAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pulkkilan kunnantalo, Pieni kokoussali, Pulkkilantie 4 SIIKALATVAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.05.2017 AIKA 09.05.2017 klo 16:30-17:00 PAIKKA Pulkkilan kunnantalo, Pieni kokoussali, Pulkkilantie 4 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815 Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE Ympäristölautakunta 161 06.10.2015 Ympäristölautakunta 222 26.11.2015 MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

Lisätiedot

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha.

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha. 2/YMPLA 28.9.2016 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M6/2016 Ympla 28.9.2016 85 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 30.9.2016 HAKIJA: Raikkonen Oy Vanha-Alastarontie

Lisätiedot

Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen

Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen Ympäristölautakunta 36 19.08.2015 Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen 1701/77.772/2015 YMPLA 36 Dnro 1701/77.772/2015 Antopäivä 25.8.2015 Asia Päätös maa-aineslain 4 mukaisesta

Lisätiedot

1/YMPLA 28.5.2014. Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä.

1/YMPLA 28.5.2014. Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä. 1/YMPLA 28.5.2014 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO HAKIJA: Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä 32610 Vampula OTTOALUE: MAANOMISTUS:

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU Kaavoitus- ja rakennusjaosto 26 02.03.2017 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 40 06.04.2017 LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU 3047/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Päätös Maanrakennus Koskela Oy:n maa-aineslupahakemukseen, Takamaa

Päätös Maanrakennus Koskela Oy:n maa-aineslupahakemukseen, Takamaa Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 38 29.03.2017 Päätös Maanrakennus Koskela Oy:n maa-aineslupahakemukseen, Takamaa 410-411-5-92 236/10.03.00/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 29.03.2017 38 Valmistelija:

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Hakkapeliitantie 2 (Maa-aineslaki 5/81) TAMMELA Annettu julkipanon jälkeen

Hakkapeliitantie 2 (Maa-aineslaki 5/81) TAMMELA Annettu julkipanon jälkeen 1 TAMMELAN KUNTA PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemuksesta Hakkapeliitantie 2 (Maa-aineslaki 5/81) 31300 TAMMELA Annettu julkipanon jälkeen puh. (03) 41201 Kokouspäivä/ Antopäivä 18.4.2018 30.4.2018

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus, Esa Riikilä 301/ /2017

Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus, Esa Riikilä 301/ /2017 Ympäristölautakunta 41 12.09.2017 Maa-aineslupahakemus, Esa Riikilä 301/10.03.00/2017 Ympltk 41 Esa Riikilä hakee Eurajoen kunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiek ka pi toi sen mullan ottamista Eurajoen

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

23 17.02.2015 42 19.05.2015

23 17.02.2015 42 19.05.2015 Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 17.02.2015 42 19.05.2015 KATSELMUS KIINTEISTÖJEN KOTIRANTA 407-6:44 JA KEMINSEUTU 407-7:52 RAJALLA/LAUSUNTO VAASAN HALLINTO-OIKEUDELLE/VASTINE

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Siuruan kylälle, hakijana Matti Räinä

Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Siuruan kylälle, hakijana Matti Räinä Oulunkaaren ympäristölautakunta 20 31.03.2016 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Siuruan kylälle, hakijana Matti Räinä OULYMP 20 ASIA HAKIJA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen

Lisätiedot

Päätös Hannu ja Seppo Anttonen Oy:n maa-aineslupahakemukseen, Haapasuo ja Haapasuon sora-alue

Päätös Hannu ja Seppo Anttonen Oy:n maa-aineslupahakemukseen, Haapasuo ja Haapasuon sora-alue Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 7 25.01.2017 Päätös Hannu ja Seppo Anttonen Oy:n maa-aineslupahakemukseen, Haapasuo 410-408-8-33 ja Haapasuon sora-alue 410-408-8-67 76/10.03.00/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

Tekla Valmistelija: vesihuoltoinsinööri Kalle Maaranen, puh , etu ni

Tekla Valmistelija: vesihuoltoinsinööri Kalle Maaranen, puh , etu ni Tekninen lautakunta 165 13.12.2016 Lausunto maa-ainesten ottamislupahakemuksesta 529/10.03.00.00/2016 529/10.03.00.00/2016 Tekla 06.09.2016 115 Valmistelija: vesihuoltoinsinööri Kalle Maaranen, puh. 044

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Maa-aineslupa / Pölläätin sora-alue, määräala Ali-Haapala RN:o 11:117 tilasta / PTR-Kuljetus Oy / Rakennus- ja ympäristölautakunta

Maa-aineslupa / Pölläätin sora-alue, määräala Ali-Haapala RN:o 11:117 tilasta / PTR-Kuljetus Oy / Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 29 08.02.2017 Maa-aineslupa / Pölläätin sora-alue, määräala Ali-Haapala RN:o 11:117 tilasta / PTR-Kuljetus Oy / Rakennus- ja ympäristölautakunta 812/10.03.00/2016 Rakennus-

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

2. TUTUSTUN KIRKKOONI 2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E

Lisätiedot

Vastaselitys Vaasan hallinto-oikeudelle annetuista vastineista ja lausunnosta; diaarinumero 01229/16/5107

Vastaselitys Vaasan hallinto-oikeudelle annetuista vastineista ja lausunnosta; diaarinumero 01229/16/5107 Ympäristölautakunta 100 12.08.2015 Ympäristölautakunta 131 07.10.2015 Ympäristölautakunta 91 07.09.2016 Ympäristölautakunta 46 03.05.2017 Vastaselitys Vaasan hallinto-oikeudelle annetuista vastineista

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen Ympäristölautakunta 17 01.03.2017 Ympäristölautakunta 35 05.04.2017 Ympäristövaliokunta 7 14.06.2017 Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen 51/11.03.02/2017 YMPLTK 01.03.2017 17 Asia ja sen käsittely

Lisätiedot

Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri

Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri Rakennuslautakunta 28 04.12.2014 Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri 174/11.03.07/2014 Rakla 28 Mauri Männistön maa-aineslupaa tilalta Louhelo RN:o 16:1

Lisätiedot

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella.

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella. FORSSAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus lupamääräysten PL 62 muuttamiseksi (maa-aineslaki 555/81) 30100 FORSSA Annettu julkipanon jälkeen puh. 03-41411 Antopäivä Kokouspäivä ja

Lisätiedot

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle Tekninen lautakunta 93 22.11.2016 Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle 1.1.2017-31.12.2019 Tekninen lautakunta 22.11.2016 93 Suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen 11.11.2016:

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle

MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle Teknisen lautakunnan valvontajaosto 16 26.02.2014 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO 218/8.86/2013 VALVJAOS 16 Ympäristönsuojelusihteeri 11.2.2014 ASIA Päätös maa-aineslain 4

Lisätiedot

POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA

POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA Soranotto ja murskaus RUOVESI; Mäkelän sora-alue 702-416-4-67 20.11.2018 Sisällys 1 Perustiedot... 2 2 Pohjaveden tarkkailusuunnitelma... 3 Pohjaveden korkeuden tarkkailu...

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

PVP 1 X= , Y= , Z= 88.16, vp=83,47 m PVP 2 X= , Y= , Z= 88.32, vp=83,39 m

PVP 1 X= , Y= , Z= 88.16, vp=83,47 m PVP 2 X= , Y= , Z= 88.32, vp=83,39 m Rakennus- ja ympäristölautakunta 125 26.07.2017 Maa-aineslupahakemus kiinteistölle Soraharju RN:o 740-587-3-28 201/58.585/2017 RAKYL 125 Selostus: Yksityinen elinkeinonharjoittaja hakee maa-aineslain tarkoittamaa

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

VAPLTK Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt voimassa olevan avus tus säännön kokouksessaan

VAPLTK Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt voimassa olevan avus tus säännön kokouksessaan Vapaa-aikalautakunta 14 11.05.2016 Vapaa-aikalautakunta 29 19.05.2016 Vapaa-aikalautakunnan yleisavustukset 2016 VAPLTK 14 11.5.2016 Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt voimassa olevan avus tus säännön

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

LUPA- JA VALVONTAJAOSTO LUPA- JA VALVONTAJAOSTO 4 13.02.2018 39 19.06.2018 Maa-aineslupa, Raahen Olkijoen kylä, tila Koskelan kartano 678-416-8-1/18 / Kuljetuspolar Oy / Hallinto-oikeuden lausuntopyyntö

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 211 08.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy 543/61/616/2011 STLTK 211 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavi rasto (Valvira) on

Lisätiedot

HAKEMUS 1 (2) maa-aineslain mukaista lupaa varten

HAKEMUS 1 (2) maa-aineslain mukaista lupaa varten HAKEMUS 1 (2) maa-aineslain mukaista lupaa varten Ympäristölautakunnalle Ympäristökeskukselle Hakemus jätetään kahtena kappaleena 1 HAKIJA 2 KIINTEISTÖN OMISTAJA 3 OTTAMISALUEEN SISÄLTÄVÄN KIINTEISTÖN

Lisätiedot

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Tekla Valmistelija: vesihuoltoinsinööri Kalle Maaranen, puh , etu ni

Tekla Valmistelija: vesihuoltoinsinööri Kalle Maaranen, puh , etu ni Tekninen lautakunta 78 02.05.2017 Lausunto yhteiskäsittelylupahakemuksesta 138/10.03.00.05/2017 Tekla 02.05.2017 78 Valmistelija: vesihuoltoinsinööri Kalle Maaranen, puh. 044 769 3015, etu ni mi.sukunimi@heinola.fi

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk Ympäristölautakunta 193 27.10.2015 Ympäristölautakunta 233 15.12.2015 MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VALITUKSESTA

Lisätiedot

Maatalousyhtymä Mäkelä Asko ja Riihilahti Katja maa-ainesten ottolupahakemus tilalle Iso-Naappila (16-417-8-503)

Maatalousyhtymä Mäkelä Asko ja Riihilahti Katja maa-ainesten ottolupahakemus tilalle Iso-Naappila (16-417-8-503) Ympäristölautakunta 97 04.10.2013 Maatalousyhtymä Mäkelä Asko ja Riihilahti Katja maa-ainesten ottolupahakemus tilalle Iso-Naappila (16-417-8-503) 176/10.03.00/2013 YMPLTK 97 4.10.2013 Maatalousyhtymä

Lisätiedot

KULJETUSPOLAR OY MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA TILALLE HOURULA PYHÄJOEN MIILUKANKAALLA 1:

KULJETUSPOLAR OY MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA TILALLE HOURULA PYHÄJOEN MIILUKANKAALLA 1: 20.4.2018 KULJETUSPOLAR OY MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA TILALLE HOURULA 625-405-50-7 PYHÄJOEN MIILUKANKAALLA 1:200 000 1. HANKETIEDOT Kuljetuspolar Oy hakee lupaa maa-ainesten ottamiselle tilalla Hourula

Lisätiedot

Maa-aineslupapäätös Kajaanin Rakennussora Oy

Maa-aineslupapäätös Kajaanin Rakennussora Oy Lupa- ja valvontalautakunta 4 24.02.2016 Maa-aineslupapäätös Kajaanin Rakennussora Oy VALV 4 Esittelijänä: ympäristötarkastaja Mikko Karjalainen, puh. 044 2885 500. Kajaanin Rakennussora Oy on jättänyt

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Raahen kaupunki, Piehingin kylä Tila Hannila Rn:o 1:33 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016 Raahen kaupungin Piehingin kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S 100 H a n n u P o h a n n o r o N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S lauluäänelle, kitaralle sekä viola da gamballe tai sellolle or voices, guitar, viola da gamba / violoncello - ' 00 Teosto Suomalaisen

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola Suunnittelutarveratkaisu, Pitkätie 277 1280/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 411 Villähde Koivurinne 3:64 10771 Osoite Pitkätie 277 15560

Lisätiedot

Päätös Skanska Asfaltti Oy:n maa-aineslupahakemukseen, jatkolupa, Hietakorpi

Päätös Skanska Asfaltti Oy:n maa-aineslupahakemukseen, jatkolupa, Hietakorpi Lupalautakunta 20 22.08.2017 Päätös Skanska Asfaltti Oy:n maa-aineslupahakemukseen, jatkolupa, Hietakorpi 410-412-1-761 454/10.03.00/2017 Lupalautakunta 22.08.2017 20 Valmistelija: ympäristötoimenjohtaja

Lisätiedot

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle Ympäristölautakunta 50 13.08.2015 Ympäristölautakunta 82 12.11.2015 Ympäristölautakunta 18 03.03.2016 Ympäristölautakunta 36 12.05.2016 Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi

Lisätiedot

23/10.03.00/2013. YMP 26.06.2013 42 Asian valmistelija: rakennustarkastaja Timo Lahti

23/10.03.00/2013. YMP 26.06.2013 42 Asian valmistelija: rakennustarkastaja Timo Lahti Ympäristölautakunta 42 26.06.2013 Ympäristölautakunta 52 25.09.2013 Ympäristölautakunta 62 24.10.2013 Ympäristölautakunta 42 15.05.2014 Ympäristölautakunta 52 21.08.2014 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

TEKNLTK 61 Lisätietoja asiasta antaa ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen puh tai

TEKNLTK 61 Lisätietoja asiasta antaa ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen puh tai Tekninen lautakunta 61 27.06.2019 Maa-aines ja ympäristölupahakemus Metsähallitus Metsätalous Oy TEKNLTK 61 Lisätietoja asiasta antaa ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen puh. 044 7255256 tai risto.saarinen@kuhmo.fi

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3)

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3) Ympäristölautakunta 37 31.03.2015 Ympäristölautakunta 67 18.08.2015 Kaupunginhallitus 252 24.08.2015 Kaupunginhallitus 340 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 75 07.12.2015 Kankaanpään kaupungin Karhoismajan

Lisätiedot

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma. Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta

Lisätiedot

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla Rakennuslautakunta 41 28.05.2014 Kunnanhallitus 140 09.06.2014 Rakennuslautakunta 8 04.02.2015 Rakennuslautakunta 29 16.04.2015 Poikkeamispäätös / Markus Sjöholm Rakltk 41 Valmistelija: tekninen johtaja,

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN. 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN. 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN Pohjolankatu 14 MUUTTAMISESTA 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen 1/5 I LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA

Lisätiedot

Meri-Lapin ympäristölautakunta

Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 78 16.08.2016 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / PEKKA KAARTINEN, 851-424-17-67

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2019 1 Kaupunginhallitus AIKA 26.08.2019 klo 16:50-17:26 PAIKKA Centria-ammattikorkeakoulu, Talonpojankatu 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 368 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 369

Lisätiedot

MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle

MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle Ympäristölautakunta 50 13.08.2015 Ympäristölautakunta 82 12.11.2015 Ympäristölautakunta 18 03.03.2016 MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle 182/10.03.00.07/2014

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

P JA S. LUMIAHO OY MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA TILA HIEKKAPALSTA VIHANNIN ALPUANHARJULLA

P JA S. LUMIAHO OY MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA TILA HIEKKAPALSTA VIHANNIN ALPUANHARJULLA 28.9.2016 P JA S. LUMIAHO OY MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA TILA HIEKKAPALSTA 678-418-4-137 VIHANNIN ALPUANHARJULLA 1:200 000 2 1. HANKETIEDOT Tmi P ja S Lumiaholle on myönnetty maa-ainesten ottolupa osalle

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 107 27.03.2017 Siikajoen kunnan ja Siikajoen ympäristönsuojeluviranomaisen lausunto vesilain mukaiseen lupahakemukseen Siikajoen Betonitukku Oy, Maa-ainesten ottaminen pohjavedenpinnan ylä-

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot