Muistio tukipalvelukeskustyöryhmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muistio tukipalvelukeskustyöryhmä"

Transkriptio

1 Muistio tukipalvelukeskustyöryhmä Aika Torstai klo Paikka Kurikan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, Kärrytie 1 Läsnä Hautala Kaarina Hirsimäki Erkki Kivikko Sakari Koivula Leila Kätevä Marjukka, sihteeri Latikka Tapani, pj Lähdesmäki Kirsti Rantanen Elise Valkama Teija Poissa Riippi Erkki 1. Kokouksen järjestäytyminen Valittiin puheenjohtajaksi Tapani Latikka ja sihteeriksi Marjukka Kätevä. 2. Tukipalvelukeskus - Kurikka-Jalasjärvi palvelujen järjestämissuunnitelman mukaan yhdistyneen kaupungin hallinto- ja konserniviestintä, konsernitalous ja controller-toiminta, HRM, tietohallinto sekä hankinta kootaan konsernipalvelukeskukseksi. - Yhdistymissopimuksessa on edelleen sovittu, että palvelukeskus tuotteistaa palvelunsa ja tarjoaa niitä myös konsernin tytäryhteisöille. - Selvitys tulee olla valmis helmikuun 2015 loppuun mennessä. Keskusteltiin tukipalvelukeskukseen tulevista palveluista. On ollut epäselvää, sisältyvätkö hallinto-/sihteeripalvelut samaan tukipalvelukeskukseen talous-, it- ja palkkahallinnon kanssa. Sihteeripalveluille on perustettu oma työryhmänsä, joten tukipalvelukeskustyöryhmä jättää ne oman valmistelunsa ulkopuolelle. Hallinto- ja konserniviestintä katsottiin kaupungin ydintoiminnaksi, joka ei tulisi olla tukipalvelukeskukseksi. Keskusteltiin siitä, mille organisaatioille tukipalvelukeskus tulee tarjoamaan palveluitaan. Yhdistymissopimuksen mukaan palvelukeskus tuotteistaa palvelunsa ja tarjoaa niitä myös konsernin tytäryhteisöille. Konserniyhtiöt päättävät itse kilpailutuksen myötä käyttävätkö he näitä palveluja vai ostavatko ao.palvelu ulkoa. Prosessien määrittelyssä ja palvelujen tuotteistamisessa olisi kuitenkin hyvä olla mukana kaikki palveluja jatkossa tuottavat henkilöt. Työryhmässä todettiin, että voidaan myös tarjota palveluja jatkossa muille kunnille, mikäli kiinnostusta löytyy. Päätettiin esittää yhdistymishallitukselle, että hallinto- ja konserniviestintää ei sisällytettäisi tukipalvelukeskukseen. Esitetään lisäksi johtoryhmälle ja edelleen yhdistymishallitukselle, että JIK ky:ltä pyydetään päätös tai ainakin periaatteellinen linjaus siitä, lähteekö se mukaan palvelukeskuksen toimintaan ja millä aikataululla se tapahtuu. 3. Tukipalvelukeskuksen prosessien määrittely

2 Liitteissä 1 ja 2 alustavat luonnosehdotukset toiminnan kehittämiselle asetettavista tavoitteista, työryhmistä, aikataulutuksesta ja mallinnettavista yhteisistä prosesseista. Työryhmät voivat itse muuttaa suunnitelmaa työn alettua. Työryhmiin kutsutaan kunnasta, kaupungista ja tytäryhtiöistä ne työntekijät, jotka kyseisiä palveluita tuottavat. Lisäksi päätettiin kutsua JIKperuspalveluliikelaitoskuntayhtymästä vastaavia palveluja tuottavat henkilöt asiantuntijoiksi, sillä he ovat jo yhtymää perustettaessa tehneet vastaavaa mallinnus- ja yhteensovittamistyötä ja tuottavat palveluja laajalle alueelle ja neljän eri kunnan entisille työntekijöille. Prosessityöryhmien vetäjiksi valittiin hankintaprosessiin Marjukka Kätevä, henkilöstöhallintoprosesseihin Marianne Tapanainen, ICT-palveluprosesseihin Ari Nuotio ja talousprosesseihin Paula Antila. Tapani Latikka osallistuu työryhmien aloituskokouksiin kertoen tehtävänannon. Lisäksi tukipalvelukeskustyöryhmän jäsenet osallistuvat tarpeen vaatiessa prosessityöryhmien kokouksiin. Samassa yhteydessä sovittiin, että valtionvarainministeriön ict-projektiryhmän vetäjäksi valitaan Ari Nuotio ja ohjausryhmään Erkki Hirsimäki ja Tapani Latikka. Kunnan ja kaupungin palvelinten, sähköpostin, n.80 ohjelman jne. yhteensovittamisen projektin vetäjäksi sovittiin Arttu Ketonen ja ohjausryhmään nykyiset osastonjohtajat. 4. Palvelusopimukset Tuotettavat palvelukokonaisuudet - Palvelutuotannon periaatteet - Rajapinnat - Palvelujen hinnoittelu - Puitesopimus / palvelusopimus - Palvelusopimuksen seurantaneuvottelu Päätettiin perustaa pienempi sopimusryhmä, johon valittiin Tapani Latikka ja Marjukka Kätevä. He käyvät läpi tämänhetkiset talous-, it- ja palkkahallinnon palvelusopimukset ja laativat luonnoksen sopimusmallista. Käytiin läpi liitteenä 3 olevat diat. 5. Tilatarpeet/periaatteet Työryhmä totesi, että tukipalvelukeskuksen sijoittumisen periaatteet on ratkaistava pikaisesti. Valmistelutyössä on tiedettävä, sijoittuvatko henkilökunta samaan toimipisteeseen, sijaitsevatko hajautetusti vai jollain yhdistelmällä näistä sekä missä kyseinen toimipiste/toimipisteet sijaitsevat. Päätettiin esittää yhdistymishallitukselle, että se ottaisi kantaa ja päättäisi kokonaissuunnitelman uuden kaupungin toimintojen sijoittumisesta. 6. Yhteistoimintamenettely

3 Seuraavaan henkilöstöinfoon on kutsuttu konsernin henkilöstö. Todettiin, että tytäryhtiöille ja JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymälle on tiedotettava mahdollisesta tarpeesta käynnistää yhteistoimintamenettely omissa organisaatioissaan. 7. Seuraava kokous Sovittiin seuraavan kokouksen ajankohdaksi klo 13 Jalasjärvellä. Muistion laati Jalasjärvellä Marjukka Kätevä

4 Suunnitelma/osallistujat TOIMINNAN KEHITÄMISELLE ASETTAVAT TAVOITTEET LUONNOS KÄSITELTÄVÄKSI Toiminnan kehittämiselle asetetut tavoitteet ja tulokset: Saada lisätietoa rooli / tehtäväjakoihin tukipalvelukeskusorganisaatiossa Kehittää yhteiset prosessit Mallintaa prosessit palvelunäkökulmasta (asiakkaan / toimittajan välinen rajapinta) Luoda ehdotus yhdenmukaisista toimivista tukipalvelukeskusprosesseista Kuvata tietoteknologian hyödyntäminen prosessissa Saada lisätietoa kehittämistyön jatkamiseksi Saada yleiskuvaus/ohje prosesseista käyttäjille Alapuolella on alustava Kurikan kaupungin osallistujaluettelo. Jalasjärven kunta ja tytäryhteisöt täydentävät listaa omalta osaltaan. (suluissa olevat palaveripäivät on alustavia) Hankintaprosessit: aloituskokous klo 9 Hankinta / kilpailutus: ( klo 9) Kurikka: Marko Stenius, Paula Antila, Jarmo Ojajärvi Jalasjärvi: Marjukka Kätevä, Terhi Venna, Harri Mäkiranta, Maire Pääkkönen, Johanna Kaari Henkilöstöhallinnonprosessit: aloituskokous klo 9 Palvelusuhteen alkaminen päättäminen ( klo 9.30) Kurikka: Leena Tuomisto, Marianne Tapanainen, Marja-Leena Suokas, Sakari Matalamäki Jalasjärvi: Kaisu Kortesluoma, Sinikka Koskela, Tuula Kuusiluoma Liikaoja o Palvelussuhde o Palvelussuhteen päättäminen o Palkka- ja palvelutodistukset Keskeytykset, muutosilmoitukset ( klo 12) o Sairausloma2 o Äitiysloma o Koulutus Kurikka: Leena, Marianne, Marja-Leena, Sakari Jalasjärvi: Kaisu, Sinikka, Tuula Liikaoja Palkkalaskenta ( klo 9) Kurikka: Leena, Marianne, Marja-Leena, Sakari Jalasjärvi: Kaisu, Sinikka, Tuula, päivähoidon palkat Maria Kärkkäinen Liikaoja o Työkokemuslisä ja vuosisidonnainen lisä o Tuntipalkat o Perhepäivähoitajien palkat o Palkka-ajo

5 Muut (16.1. klo 9) Kurikka: Leena, Marianne, Marja-Leena, Sakari Jalasjärvi: Kaisu, Sinikka, Tuula, matkalaskut lisäksi Mari Vuorenmaa o Eläkeasiat o Matkalaskut o Kokouspalkkio Kausiajot (6.2. klo 9) Kurikka:Leena, Marianne, Marja-Leena, Sakari Jalasjärvi: Kaisu, Sinikka, Tuula, lisäksi Populus vuodenvaihde Mari o KELA-hakemukset, yms. o Vakuutuskäsittely o Populus vuodenvaihde o kk-tilitykset o Populus vuodenvaihde ICT-palvelut: aloituskokous klo 9 Helpdesk ( ) Kurikka: Arttu Ketonen, Minna Harju-Jyllilä, Ari Nuotio, Kai Latvaniemi Jalasjärvi: Päivi Tuominen, Jyrki Toivonen, Tuomo Kuusisto, Teemu Harjunpää Laitehankinta ( ) Kurikka: Ari, Arttu, Kai, Minna Jalasjärvi: Päivi, Jyrki, Tuomo, Teemu Työasema-asennukset ( ) Kurikka: Ari, Arttu, Kai, Minna Jalasjärvi: Päivi, Jyrki, Tuomo, Teemu Palvelimien hoito ( klo 9) Kurikka: Ari, Arttu, Kai, Minna Jalasjärvi: Päivi, Jyrki, Tuomo, Teemu Ohjelmistojen päivitys ( ) Kurikka: Ari, Arttu, Kai, Minna Jalasjärvi: Päivi, Jyrki, Tuomo, Teemu Infrastruktuurin hoito (tietoliikenne yms.) ( ) Kurikka: Ari, Arttu, Kai, Minna Jalasjärvi: Päivi, Jyrki, Tuomo, Teemu Tietojärjestelmäprojektit ( klo 9) Kurikka: Arto, Arttu, Minna Jalasjärvi: Päivi, Jyrki, Tuomo, Teemu Tietohallinto ( ) Kurikka: Arto, Arttu, Minna Jalasjärvi: Päivi, Jyrki, Tuomo, Teemu Web-järjestelmien ylläpito ( klo 10.15) Kurikka: Arto, Arttu, Minna Jalasjärvi: Päivi, Jyrki, Tuomo, Teemu, Taru Patteri Talousprosessit: aloituskokous klo 9 Hankinta -/ ostolaskut ( klo 9.30) Kurikka: Marko Stenius, Margit Ketola, Merja Mäkiranta, Paula Antila, Pia Pajala Jalasjärvi: Hannele Mäki-Ventelä, Tanja Rinne, Mari, Sarita Levä, Maire, Marja-Leena Lehtinen Käyttö- ja irtainomaisuus (23.1. klo 10.30) Kurikka: Paula Al., Paula An, Päivi Haavisto Jalasjärvi: Tanja, Maire, Marja-Leena Taloussuunnittelu ( klo 10.30) Kurikka: Marko, Paula Al., Paula An

6 Jalasjärvi: Marjukka, Tanja, Maire, Marja-Leena Laskutuksen työryhmä (päivähoito-, vesi-, kansalaisopisto-, lomituspalvelu-, Lämpö-, rakennusvalvonta- ja yleislaskutus) ( klo 10) Kurikka: Sakari Matalamäki, Marko, Merja, Paula Al., Pia, Päivi, Merja, Sointu Mäki-Marttunen, Ulla Linna Jalasjärvi: Tanja, Hannele, Mari, Sarita, Maria, Aino Nevala, Ulla Korpi, Jaana Kangas, Marja-Leena Jalasjärven Vesi Oy: Pirjo Marttila Perintä (30.1. klo 10.30) Kurikka: Sakari, Marko, Merja, Paula Al., Pia, Päivi Jalasjärvi: Tanja, Sarita, Marja-Leena, Maire Kirjanpito (23.1. klo 9) Kurikka: Paula An., Paula Al., Päivi Jalasjärvi: Tanja, Maire, Marja-Leena Kassa ( klo 11) Kurikka: Margit, Paula An., Paula Al., Päivi Jalasjärvi: Tanja, Maire, Marja-Leena Maksuliikenne (30.1. klo 9.45) Kurikka: Paula An., Paula Al., Pia, Merja Jalasjärvi: Tanja, Mari, Hannele, Marja-Leena Raportointi ( klo 9) Kurikka: Marko, Paula An., Paula Al., Päivi Jalasjärvi: Marjukka, Tanja, Maire, Marja-Leena Mallinnustyöryhmän sisältöä voidaan tarvittaessa tarkentaa.

7 PROJEKTISUUNNITELMA / AIKATAULU TUKIPALV.PROSESSIEN MALLINTAMISESTA Tunn iste Tehtävän nimi Käynnistä Valmis KLO Kesto Valmis marras 2014 joulu 2014 tammi 2015 helmi 2015 maalis 2015 huhti 2015 touko Aloitus p 2 Kehityshankesuunnitelman laadinta p Aloituskokous : Prosessien läpikäynnin käsittely p 5 ICT-palvelut : Hankinta : Henkilöstöpalvelut : Talouspalvelut 9:00 9 Nykytilan kartoitus/kehitämisehdotukset ICT-palvelut p Helpdesk : Laitehankinta : Työasema-asennukset : Palvelimien hoito : Ohjelmistojen päivitys : Infrastruktuurin hoito : Tietojärjestelmäprojektit : Tietohallinto : Web-järjestelmien ylläpito : Hankinta Hankinta : Henkilöstöpalvelut Palvelusuhteen alkaminen/ päättäminen : Keskeytykset, muutosilmoitukset : Palkkalaskenta : Muut (eläke, matkalasku, palkkio, ym.) Kausiajot (KELA-hakem., vakuutus, kk-tilitykset ym.) :00 9: Talouspalvelut p Ostolaskut, ostoreskontra 9:30 30 Taloussuunnittelu 10:30 31 Raportointi : Vesilaskutus : Kassa : Kirjanpito : Käyttöomaisuus/irtain omaisuus : Myyntilaskut : Maksuliikenne : Perintä : Tavoitetilan läpikäynti p ICT-palvelut : Hankinta : Henkilöstöpalvelut : Talouspalvelut : Prosessikuvaukset p Prosessikuvausten teko p Prosessikuvausten hyväksyminen p Jatkotoimenpidesuunnitelma p Suunnitelman teko p Hankkeen päättäminen Projektin päätös

8 Palkka-, hankinta-, talous-, tietohallintoyhteistyö /tl

9 Kurikka-Jalasjärvi palvelujen järjestämissuunnitelman mukaan yhdistyneen kaupungin hallinto- ja konserniviestintä, konsernitalous ja controller-toiminta, HRM, tietohallinto sekä hankinta kootaan konsernipalvelukeskukseksi. Yhdistymissopimuksessa on edelleen sovittu, että palvelukeskus tuotteistaa palvelunsa ja tarjoaa niitä myös konsernin tytäryhteisöille. Selvitys tulee olla valmis helmikuun 2015 loppuun mennessä. Valmistelutyöryhmä: Talousjohtaja, hallintojohtajat, henkilöstöpäällikkö, henkilöstösihteeri, talouspäällikkö JJ sekä luottamushenkilöt ja henkilöstön edustajat.

10 Palvelukonsepti Palvelukonsepti käsittää: tietohallinnon palvelut taloushallinnon palvelut hankintapalvelut henkilöstöhallinnon palvelut. Palvelut on osoitettu: kunnille terveydenhuollolle muille toimijoille (esim. tyräryhteisöt) Toiminta perustuu sekä omaan palvelutuotantoon että kumppaneiden kanssa tuotettujen palveluiden toimittamiseen.

11 ESIMERKKI MAHDOLLISISTA PALVELUISTA ASIAKKAITTAIN Tietohallinto-/ sovelluspalvelut Kurikka Jalasjärvi JIK Kuntayhteisö 1 Kuntayhteisö 2 Kuntayhteisö 3 Kuntayhteisö 4 Kuntayhteisö 5 Kuntayhteisö 6 Hankinnat/ Muut palvelut Henkilöstöhallinto Taloushallinto

12 Päätöksenteko Kaupungin organisaatioyksikkö Tukipalvelukeskus palvelut Palvelusopimus Asiakkaat

13 Palvelusopimukset Tuotettavat palvelukokonaisuudet Palvelutuotannon periaatteet Rajapinnat Palvelujen hinnoittelu Puitesopimus Asiakkaiden sitoutuminen Palvelusopimuksen seurantaneuvottelu vuosittain

14 Taloushallinnon palvelut Kirjanpito Vuoden aikana tapahtumien kirjaukset kuukausittain Arvonlisäverotilitykset valtiolle Vuoden aikana tapahtuvien budjettimuutosten kirjaukset Tilinpäätökset, yhteisöjen kanssa sovituin tehtävärajauksin Tilastopohjien ylläpito tilasto-ohjelmassa Ostoreskontra Ostolaskujen vastaanotto paperilla tai sähköisessä muodossa Laskujen skannaus Laskujen reititys asiatarkastajille ja hyväksyjille Laskujen vastaanotto ostoreskontraan Laskujen maksatuslistojen tulostus Myyntireskontra Tiliotteiden nouto pankkiohjelmalla Viitesuoritusten nouto ja suoritusten kuittaus Laskutusten vastaanotto myyntireskontraan Laskutus ja saatavien perintä

15 Henkilöstöhallinnon palvelut Vakiopalkkatekijöiden ja lisätapahtumien tallennus, tietojen tarkastus/korjaukset sekä ajon tulostukset Lakisääteiset tilitykset, täsmäytykset ja vuosiilmoitukset Palkkatodistukset, sv- ja tapaturmailmoitukset sekä uusien verokorttien tallennus tai suorasiirto Palkanlaskennassa vaadittavien tietojen sähköiset siirrot, tietojen täydennys ja tulostus Henkilöstöraportointi Matkalaskujen maksatusajot

16 Perustietotekniikan palvelut Työasemapalvelut Työasemien hankinta Käyttäjien opastus/koulutus työasemaohjelmistoihin Helpdesk-toiminnot Konesalipalvelut Asiakkaiden käyttämien palvelinlaitteistojen hallinnointi Kunnossapito Varmistukset. Tietoverkkopalvelut Kilpailutus Yhteyksien tekninen määrittely ja hallinnointi Palomuurin hallinnointi. Muut palvelut Keskitetyn puheratkaisun hoito

17 Sovelluspalvelut Hanke-/projektipalvelut Projektipäällikköpalvelut Konsultointi Tietohallintostrategiat Sovelluspalvelut Ohjelmistojen päivitykset

18 Keskittymisen tavoitteet / hyödyt Seudullinen yhteistyö / kumppanuus Erityisosaaminen, osaamisen ylläpito Toimintavarmuus, sijaisuudet Toimintojen kehittäminen, toimintaprosessien käyttöönotto Toiminnan tehokkuus, päällekkäisyyksien poistaminen Oikea mitoitus Volyymihyödyt yhteiset tietojärjestelmät, yhteinen ylläpito, hankinnat, henkilöstö, koulutus Kustannustehokkuus Seudullinen tietohallinto / Tiedonhallintajärjestelmien verkottuminen ja yhteistyö: julkinen sektori, yritykset, yhdistykset Kuntien voimavarat ydintehtävien toteuttamiseen

19 Tietojärjestelmätavoitteet Yhteiset tietojärjestelmät Mahdollisuus seudulliseen yhteistyöhön Nykyaikaisten järjestelmien ja prosessien käyttöönotto Toimintaprosessien sähköistäminen Reaaliaikaisuus Sisäisen valvonnan apuväline tieto helposti saatavissa järjestelmästä

20 Suunnitelma/osallistujat TOIMINNAN KEHITÄMISELLE ASETTAVAT TAVOITTEET LUONNOS KÄSITELTÄVÄKSI Toiminnan kehittämiselle asetetut tavoitteet ja tulokset: Saada lisätietoa rooli / tehtäväjakoihin tukipalvelukeskusorganisaatiossa Kehittää yhteiset prosessit Mallintaa prosessit palvelunäkökulmasta (asiakkaan / toimittajan välinen rajapinta) Luoda ehdotus yhdenmukaisista toimivista tukipalvelukeskusprosesseista Kuvata tietoteknologian hyödyntäminen prosessissa Saada lisätietoa kehittämistyön jatkamiseksi Saada yleiskuvaus/ohje prosesseista käyttäjille Alapuolella on alustava Kurikan kaupungin osallistujaluettelo. Jalasjärven kunta ja tytäryhteisöt täydentävät listaa omalta osaltaan. (suluissa olevat palaveripäivät on alustavia) Hankintaprosessit: aloituskokous klo 9 Hankinta / kilpailutus: ( klo 9) Kurikka: Marko Stenius, Paula Antila, Jarmo Ojajärvi Jalasjärvi: Marjukka Kätevä, Terhi Venna, Harri Mäkiranta, Maire Pääkkönen, Johanna Kaari Henkilöstöhallinnonprosessit: aloituskokous klo 9 Palvelusuhteen alkaminen päättäminen ( klo 9.30) Kurikka: Leena Tuomisto, Marianne Tapanainen, Marja-Leena Suokas, Sakari Matalamäki Jalasjärvi: Kaisu Kortesluoma, Sinikka Koskela, Tuula Kuusiluoma Liikaoja o Palvelussuhde o Palvelussuhteen päättäminen o Palkka- ja palvelutodistukset Keskeytykset, muutosilmoitukset ( klo 12) o Sairausloma2 o Äitiysloma o Koulutus Kurikka: Leena, Marianne, Marja-Leena, Sakari Jalasjärvi: Kaisu, Sinikka, Tuula Liikaoja Palkkalaskenta ( klo 9) Kurikka: Leena, Marianne, Marja-Leena, Sakari Jalasjärvi: Kaisu, Sinikka, Tuula, päivähoidon palkat Maria Kärkkäinen Liikaoja o Työkokemuslisä ja vuosisidonnainen lisä o Tuntipalkat o Perhepäivähoitajien palkat o Palkka-ajo

21 Muut (16.1. klo 9) Kurikka: Leena, Marianne, Marja-Leena, Sakari Jalasjärvi: Kaisu, Sinikka, Tuula, matkalaskut lisäksi Mari Vuorenmaa o Eläkeasiat o Matkalaskut o Kokouspalkkio Kausiajot (6.2. klo 9) Kurikka:Leena, Marianne, Marja-Leena, Sakari Jalasjärvi: Kaisu, Sinikka, Tuula, lisäksi Populus vuodenvaihde Mari o KELA-hakemukset, yms. o Vakuutuskäsittely o Populus vuodenvaihde o kk-tilitykset o Populus vuodenvaihde ICT-palvelut: aloituskokous klo 9 Helpdesk ( ) Kurikka: Arttu Ketonen, Minna Harju-Jyllilä, Ari Nuotio, Kai Latvaniemi Jalasjärvi: Päivi Tuominen, Jyrki Toivonen, Tuomo Kuusisto, Teemu Harjunpää Laitehankinta ( ) Kurikka: Ari, Arttu, Kai, Minna Jalasjärvi: Päivi, Jyrki, Tuomo, Teemu Työasema-asennukset ( ) Kurikka: Ari, Arttu, Kai, Minna Jalasjärvi: Päivi, Jyrki, Tuomo, Teemu Palvelimien hoito ( klo 9) Kurikka: Ari, Arttu, Kai, Minna Jalasjärvi: Päivi, Jyrki, Tuomo, Teemu Ohjelmistojen päivitys ( ) Kurikka: Ari, Arttu, Kai, Minna Jalasjärvi: Päivi, Jyrki, Tuomo, Teemu Infrastruktuurin hoito (tietoliikenne yms.) ( ) Kurikka: Ari, Arttu, Kai, Minna Jalasjärvi: Päivi, Jyrki, Tuomo, Teemu Tietojärjestelmäprojektit ( klo 9) Kurikka: Arto, Arttu, Minna Jalasjärvi: Päivi, Jyrki, Tuomo, Teemu Tietohallinto ( ) Kurikka: Arto, Arttu, Minna Jalasjärvi: Päivi, Jyrki, Tuomo, Teemu Web-järjestelmien ylläpito ( klo 10.15) Kurikka: Arto, Arttu, Minna Jalasjärvi: Päivi, Jyrki, Tuomo, Teemu, Taru Patteri Talousprosessit: aloituskokous klo 9 Hankinta -/ ostolaskut ( klo 9.30) Kurikka: Marko Stenius, Margit Ketola, Merja Mäkiranta, Paula Antila, Pia Pajala Jalasjärvi: Hannele Mäki-Ventelä, Tanja Rinne, Mari, Sarita Levä, Maire, Marja-Leena Lehtinen Käyttö- ja irtainomaisuus (23.1. klo 10.30) Kurikka: Paula Al., Paula An, Päivi Haavisto Jalasjärvi: Tanja, Maire, Marja-Leena Taloussuunnittelu ( klo 10.30) Kurikka: Marko, Paula Al., Paula An

22 Jalasjärvi: Marjukka, Tanja, Maire, Marja-Leena Laskutuksen työryhmä (päivähoito-, vesi-, kansalaisopisto-, lomituspalvelu-, Lämpö-, rakennusvalvonta- ja yleislaskutus) ( klo 10) Kurikka: Sakari Matalamäki, Marko, Merja, Paula Al., Pia, Päivi, Merja, Sointu Mäki-Marttunen, Ulla Linna Jalasjärvi: Tanja, Hannele, Mari, Sarita, Maria, Aino Nevala, Ulla Korpi, Jaana Kangas, Marja-Leena Jalasjärven Vesi Oy: Pirjo Marttila Perintä (30.1. klo 10.30) Kurikka: Sakari, Marko, Merja, Paula Al., Pia, Päivi Jalasjärvi: Tanja, Sarita, Marja-Leena, Maire Kirjanpito (23.1. klo 9) Kurikka: Paula An., Paula Al., Päivi Jalasjärvi: Tanja, Maire, Marja-Leena Kassa ( klo 11) Kurikka: Margit, Paula An., Paula Al., Päivi Jalasjärvi: Tanja, Maire, Marja-Leena Maksuliikenne (30.1. klo 9.45) Kurikka: Paula An., Paula Al., Pia, Merja Jalasjärvi: Tanja, Mari, Hannele, Marja-Leena Raportointi ( klo 9) Kurikka: Marko, Paula An., Paula Al., Päivi Jalasjärvi: Marjukka, Tanja, Maire, Marja-Leena Mallinnustyöryhmän sisältöä voidaan tarvittaessa tarkentaa.

23 PROJEKTISUUNNITELMA / AIKATAULU TUKIPALV.PROSESSIEN MALLINTAMISESTA Tunn iste Tehtävän nimi Käynnistä Valmis KLO Kesto Valmis marras 2014 joulu 2014 tammi 2015 helmi 2015 maalis 2015 huhti 2015 touko Aloitus p 2 Kehityshankesuunnitelman laadinta p Aloituskokous : Prosessien läpikäynnin käsittely p 5 ICT-palvelut : Hankinta : Henkilöstöpalvelut : Talouspalvelut 9:00 9 Nykytilan kartoitus/kehitämisehdotukset ICT-palvelut p Helpdesk : Laitehankinta : Työasema-asennukset : Palvelimien hoito : Ohjelmistojen päivitys : Infrastruktuurin hoito : Tietojärjestelmäprojektit : Tietohallinto : Web-järjestelmien ylläpito : Hankinta Hankinta : Henkilöstöpalvelut Palvelusuhteen alkaminen/ päättäminen : Keskeytykset, muutosilmoitukset : Palkkalaskenta : Muut (eläke, matkalasku, palkkio, ym.) Kausiajot (KELA-hakem., vakuutus, kk-tilitykset ym.) :00 9: Talouspalvelut p Ostolaskut, ostoreskontra 9:30 30 Taloussuunnittelu 10:30 31 Raportointi : Vesilaskutus : Kassa : Kirjanpito : Käyttöomaisuus/irtain omaisuus : Myyntilaskut : Maksuliikenne : Perintä : Tavoitetilan läpikäynti p ICT-palvelut : Hankinta : Henkilöstöpalvelut : Talouspalvelut : Prosessikuvaukset p Prosessikuvausten teko p Prosessikuvausten hyväksyminen p Jatkotoimenpidesuunnitelma p Suunnitelman teko p Hankkeen päättäminen Projektin päätös

24 Palkka-, hankinta-, talous-, tietohallintoyhteistyö /tl

25 Kurikka-Jalasjärvi palvelujen järjestämissuunnitelman mukaan yhdistyneen kaupungin hallinto- ja konserniviestintä, konsernitalous ja controller-toiminta, HRM, tietohallinto sekä hankinta kootaan konsernipalvelukeskukseksi. Yhdistymissopimuksessa on edelleen sovittu, että palvelukeskus tuotteistaa palvelunsa ja tarjoaa niitä myös konsernin tytäryhteisöille. Selvitys tulee olla valmis helmikuun 2015 loppuun mennessä. Valmistelutyöryhmä: Talousjohtaja, hallintojohtajat, henkilöstöpäällikkö, henkilöstösihteeri, talouspäällikkö JJ sekä luottamushenkilöt ja henkilöstön edustajat.

26 Palvelukonsepti Palvelukonsepti käsittää: tietohallinnon palvelut taloushallinnon palvelut hankintapalvelut henkilöstöhallinnon palvelut. Palvelut on osoitettu: kunnille terveydenhuollolle muille toimijoille (esim. tyräryhteisöt) Toiminta perustuu sekä omaan palvelutuotantoon että kumppaneiden kanssa tuotettujen palveluiden toimittamiseen.

27 ESIMERKKI MAHDOLLISISTA PALVELUISTA ASIAKKAITTAIN Tietohallinto-/ sovelluspalvelut Kurikka Jalasjärvi JIK Kuntayhteisö 1 Kuntayhteisö 2 Kuntayhteisö 3 Kuntayhteisö 4 Kuntayhteisö 5 Kuntayhteisö 6 Hankinnat/ Muut palvelut Henkilöstöhallinto Taloushallinto

28 Päätöksenteko Kaupungin organisaatioyksikkö Tukipalvelukeskus palvelut Palvelusopimus Asiakkaat

29 Palvelusopimukset Tuotettavat palvelukokonaisuudet Palvelutuotannon periaatteet Rajapinnat Palvelujen hinnoittelu Puitesopimus Asiakkaiden sitoutuminen Palvelusopimuksen seurantaneuvottelu vuosittain

30 Taloushallinnon palvelut Kirjanpito Vuoden aikana tapahtumien kirjaukset kuukausittain Arvonlisäverotilitykset valtiolle Vuoden aikana tapahtuvien budjettimuutosten kirjaukset Tilinpäätökset, yhteisöjen kanssa sovituin tehtävärajauksin Tilastopohjien ylläpito tilasto-ohjelmassa Ostoreskontra Ostolaskujen vastaanotto paperilla tai sähköisessä muodossa Laskujen skannaus Laskujen reititys asiatarkastajille ja hyväksyjille Laskujen vastaanotto ostoreskontraan Laskujen maksatuslistojen tulostus Myyntireskontra Tiliotteiden nouto pankkiohjelmalla Viitesuoritusten nouto ja suoritusten kuittaus Laskutusten vastaanotto myyntireskontraan Laskutus ja saatavien perintä

31 Henkilöstöhallinnon palvelut Vakiopalkkatekijöiden ja lisätapahtumien tallennus, tietojen tarkastus/korjaukset sekä ajon tulostukset Lakisääteiset tilitykset, täsmäytykset ja vuosiilmoitukset Palkkatodistukset, sv- ja tapaturmailmoitukset sekä uusien verokorttien tallennus tai suorasiirto Palkanlaskennassa vaadittavien tietojen sähköiset siirrot, tietojen täydennys ja tulostus Henkilöstöraportointi Matkalaskujen maksatusajot

32 Perustietotekniikan palvelut Työasemapalvelut Työasemien hankinta Käyttäjien opastus/koulutus työasemaohjelmistoihin Helpdesk-toiminnot Konesalipalvelut Asiakkaiden käyttämien palvelinlaitteistojen hallinnointi Kunnossapito Varmistukset. Tietoverkkopalvelut Kilpailutus Yhteyksien tekninen määrittely ja hallinnointi Palomuurin hallinnointi. Muut palvelut Keskitetyn puheratkaisun hoito

33 Sovelluspalvelut Hanke-/projektipalvelut Projektipäällikköpalvelut Konsultointi Tietohallintostrategiat Sovelluspalvelut Ohjelmistojen päivitykset

34 Keskittymisen tavoitteet / hyödyt Seudullinen yhteistyö / kumppanuus Erityisosaaminen, osaamisen ylläpito Toimintavarmuus, sijaisuudet Toimintojen kehittäminen, toimintaprosessien käyttöönotto Toiminnan tehokkuus, päällekkäisyyksien poistaminen Oikea mitoitus Volyymihyödyt yhteiset tietojärjestelmät, yhteinen ylläpito, hankinnat, henkilöstö, koulutus Kustannustehokkuus Seudullinen tietohallinto / Tiedonhallintajärjestelmien verkottuminen ja yhteistyö: julkinen sektori, yritykset, yhdistykset Kuntien voimavarat ydintehtävien toteuttamiseen

35 Tietojärjestelmätavoitteet Yhteiset tietojärjestelmät Mahdollisuus seudulliseen yhteistyöhön Nykyaikaisten järjestelmien ja prosessien käyttöönotto Toimintaprosessien sähköistäminen Reaaliaikaisuus Sisäisen valvonnan apuväline tieto helposti saatavissa järjestelmästä

Palkka-, hankinta-, talous-, tietohallintoyhteistyö. 11-3-2015/tl

Palkka-, hankinta-, talous-, tietohallintoyhteistyö. 11-3-2015/tl Palkka-, hankinta-, talous-, tietohallintoyhteistyö 11-3-2015/tl Kurikka-Jalasjärvi palvelujen järjestämissuunnitelman ja myöhemmin tehdyn päätöksen mukaan yhdistyneen kaupungin konsernitalous, palkkahallinto,

Lisätiedot

TUKIPALVELUKESKUSTYÖRYHMÄ

TUKIPALVELUKESKUSTYÖRYHMÄ TUKIPALVELUKESKUSTYÖRYHMÄ Tukipalvelukeskus Loppuraportti Tapani Latikka 11.3.2016 2 (14) Sisältö 1) Tukipalvelukeskuksen valmistelu... 3 2) Tavoitetilan määrittelyn pääkohdat... 5 Lähtökohdat... 5 Hallinnon

Lisätiedot

TAHE-palvelukeskus lyhyesti. Maaliskuu 2017

TAHE-palvelukeskus lyhyesti. Maaliskuu 2017 TAHEpalvelukeskus lyhyesti Maaliskuu 2017 TAHEvalmistelun eteneminen sisältö Valmistelun eteneminen Palvelu ja ohjausmalli Konsortioohjaus Palvelutarjoama TAHEtarina ja valmistelut 2 TAHEvalmistelu 2016

Lisätiedot

Tukipalvelukeskustyöryhmä. 5.2.2015/tl

Tukipalvelukeskustyöryhmä. 5.2.2015/tl Tukipalvelukeskustyöryhmä 5.2.2015/tl Työryhmien tilannekatsaus Palvelusopimukset Alustavia malleja on käyty lävitse. Päätetty viime kokouksessa, että sopimusneuvotteluihin ja sopimusten valmisteluun sekä

Lisätiedot

SEINÄJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1

SEINÄJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 SEINÄJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 Aika Torstai 4.4.2013 klo 15.00 16.50 Paikka Läsnä Poissa Jaaksi-Sali, Seinäjoki Jaakko Ventelä, puheenjohtaja Juhani Mäki, 1. varapuheenjohtaja Raija Ranta Kaarina Hautala

Lisätiedot

Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon

Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon sairaanhoitopiirille 7.4.2017. Lähtökohdat ja taustat Valtakunnallinen

Lisätiedot

Maakuntien talous ja henkilöstöpalvelut

Maakuntien talous ja henkilöstöpalvelut Maakuntien talous ja henkilöstöpalvelut 1 Maakuntien simuloinnin aloituskokous TAHE palvelukeskus 7.9.2017 Mia Hokkanen Hetli Oy hallituksen puheenjohtaja 8.9.2017 2 Hetli - talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Maakuntien talous ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 1 25.1.2017 Mikko Salmenoja Mitä on hyvä oivaltaa? Kunkin maakunnan oma taloushallinto ja HR on keskeinen toiminnallinen kokonaisuus, joille yhteinen

Lisätiedot

Uudenmaan TAHE-palvelukeskuksen liiketoiminta- ja toteutussuunnitelma

Uudenmaan TAHE-palvelukeskuksen liiketoiminta- ja toteutussuunnitelma Taloushallinnon palveluiden toteutussuunnitelma Palveluiden tuotantomallien ja prosessien suunnittelu 1.9.2018-31.12.2018 Palvelukohtaisten tuotantomallien ja prosessien toteutussuunnitelmat Ostolaskut,

Lisätiedot

TAHE palvelukeskus tiivistelmä. Maaliskuu 2017

TAHE palvelukeskus tiivistelmä. Maaliskuu 2017 TAHE palvelukeskus tiivistelmä Maaliskuu 2017 TAHE valmistelun eteneminen sisältö Valmistelun eteneminen Palvelu ja ohjausmalli Palvelutarjoama Palvelulupaus TAHE tarina ja valmistelut 2 TAHE valmistelu

Lisätiedot

Saimaan talous ja tieto Oy

Saimaan talous ja tieto Oy Saimaan talous ja tieto Oy Saitan organisaatio Omistus: Lappeenrannan kaupunkikonserni 50% Eksote 50% Toimitusjohtaja ja hallintotiimi 1+2 hlöä Liikevaihto 7,5 8,0 M Liikevoittotavoite 5% Liikevaihdosta,

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen Poliittinen ohjausryhmä 20.4.2017 Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut Valmistelun ohjeistus maakuntien toimijoille Talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Tahe Pohjois-Savo projekti 3/ /2020

Tahe Pohjois-Savo projekti 3/ /2020 Tahe Pohjois-Savo projekti 3/2018 6 /2020 Projektipäällikkö Hannele Pöykkölä Monetra Talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelyt Pohjois-Savossa info- ja keskustelutilaisuus 28.5.2018 Paikka: Pohjois-Savon

Lisätiedot

Certia-asiakkuus ja Jyväskylän yliopiston sisäiset prosessit. Henkilöstöhallinto

Certia-asiakkuus ja Jyväskylän yliopiston sisäiset prosessit. Henkilöstöhallinto Certia-asiakkuus ja Jyväskylän yliopiston sisäiset prosessit Henkilöstöhallinto Tiedotustilaisuus 20.4.2009 Mitä merkitsee Jyväskylän yliopiston siirtyminen Certian asiakkaaksi? Kuinka henkilöstö- ja taloushallinnon

Lisätiedot

TALOUSKESKUS-LIIKELAITOS

TALOUSKESKUS-LIIKELAITOS TALOUSKESKUS-LIIKELAITOS Talouskeskus Talouskeskus on toiminut palvelukeskuksena vuodesta 2005 ja liikelaitoksena vuodesta 2007. Talouskeskus-liikelaitos tarjoaa materiaali-, talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon järjestäminen. Tietojärjestelmätoimittajainfo Kuntatieto-ohjelmasta

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon järjestäminen. Tietojärjestelmätoimittajainfo Kuntatieto-ohjelmasta Maakuntien talous ja henkilöstöhallinnon järjestäminen Tietojärjestelmätoimittajainfo Kuntatietoohjelmasta 25.4.2017 Sisältö Palvelu ja ohjausmalli Palvelutarjoama TAHEtarina 2 Palvelu ja ohjausmalli Markkinoilta

Lisätiedot

Tarkkuutta taloushallintoon helpotusta henkilöstöhallintoon!

Tarkkuutta taloushallintoon helpotusta henkilöstöhallintoon! Tarkkuutta taloushallintoon helpotusta henkilöstöhallintoon! Monetra Oy Osakeyhtiö tukipalvelujen järjestämismuotona Kokemuksia Terveys- ja Talouspäivät Hämeenlinna 27.9.2013 Päivi Pitkänen toimitusjohtaja

Lisätiedot

Kieku-hankkeen loppusuora häämöttää miltä näyttää tuottavuuskehitys

Kieku-hankkeen loppusuora häämöttää miltä näyttää tuottavuuskehitys Kieku-hankkeen loppusuora häämöttää miltä näyttää tuottavuuskehitys Valtio Expo Lasse Skog, Valtiokonttori Pirjo Pöyhiä, Palkeet Taustaa Tavoitteet Kieku-hankkeelle Toiminnan tehostamisen keinovalikoima

Lisätiedot

Pirkko Aalto kansliasihteeri Kaarinan kaupunki Kari Hölsö tietohallintopäällikkö Kaarinan kaupunki henkilöstön edustaja, varalla

Pirkko Aalto kansliasihteeri Kaarinan kaupunki Kari Hölsö tietohallintopäällikkö Kaarinan kaupunki henkilöstön edustaja, varalla 28.3.2008 MUISTIO 5/2008 Hallintopalvelujen suunnitteluryhmä Aika: 27.3.2008 kello 12.00-15.00. Paikka: Kaarinan kaupunginvirasto, hallituksen huone Läsnä: Päivi Antola hallintojohtaja Piikkiön kunta Satu

Lisätiedot

Talous- ja elinvoimatyöryhmä PÖYTÄKIRJA 1 1

Talous- ja elinvoimatyöryhmä PÖYTÄKIRJA 1 1 Talous- ja elinvoimatyöryhmä PÖYTÄKIRJA 1 1 Aika Torstai 23.1.2014 klo 8:00 11:20 Paikka Kurikan kaupungintalo, Sodexo - kokoushuone, Kärrytie 1 Läsnä Poissa Ala-Nisula Rami, puheenjohtaja Alanen Hannu

Lisätiedot

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT 1 (10) TEUVAN KUNTA LUOTTAMUSTOIMIEN TÄYTTÄMINEN - Teuvan kunnanvaltuusto 19.1.2009 KUNNANVALTUUSTON VAALILAUTAKUNTA varsinaiset et Lehtimäki Esko Luhtala Anne Lilja Jukka Mäntylä Anu henkilökohtaiset

Lisätiedot

Kuntasektorin yhteinen KA Talous- ja henkilöstöhallinnon viitearkkitehtuuri

Kuntasektorin yhteinen KA Talous- ja henkilöstöhallinnon viitearkkitehtuuri Kuntasektorin yhteinen KA Talous- ja henkilöstöhallinnon Kurttu-seminaari 30.10.2013 Helsinki Jaana Siitari Kuntasektorin yhteiset t Henkilöstö- ja taloushallinto 2 Projektin tavoitteet, tuotokset ja hyödyt

Lisätiedot

SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON HENKILÖSTÖ- JA TALOUSPALVELUJEN PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2009

SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON HENKILÖSTÖ- JA TALOUSPALVELUJEN PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2009 Liite 2 Seutuhallitus 5.6.2008 SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON HENKILÖSTÖ- JA TALOUSPALVELUJEN PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2009 Sivu 1 / 6 Sivu 2 / 6 SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON PALVELUSOPIMUS VUODELLE

Lisätiedot

SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON HENKILÖSTÖ- JA TALOUSPALVELUJEN PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2010

SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON HENKILÖSTÖ- JA TALOUSPALVELUJEN PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2010 SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON HENKILÖSTÖ- JA TALOUSPALVELUJEN PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2010 Sivu 1 / 5 SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2010 1. Sopimuksen sisältö Tämä sopimus

Lisätiedot

INFOTILAISUUS HENKILÖSTÖLLE

INFOTILAISUUS HENKILÖSTÖLLE PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI INFOTILAISUUS HENKILÖSTÖLLE Päijät-Hämeen henkilöstö- ja talouspalvelukeskus - HETA 25.11.2011 Roope Rauhalinna Katrina Harjuhahto-Madetoja FCG Finnish

Lisätiedot

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Maakuntien talous ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 1 13.2.2017 Mikko Salmenoja Mitä on hyvä oivaltaa? Kunkin maakunnan oma taloushallinto ja HR on keskeinen toiminnallinen kokonaisuus, joille yhteinen

Lisätiedot

Monetra tehostaa henkilöstö- ja taloushallinnon yhteistyössä asiakkaan kanssa. 9.9.2015 Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen Monetra Oy

Monetra tehostaa henkilöstö- ja taloushallinnon yhteistyössä asiakkaan kanssa. 9.9.2015 Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen Monetra Oy Monetra tehostaa henkilöstö- ja taloushallinnon yhteistyössä asiakkaan kanssa 9.9.2015 Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen Monetra Oy Mikä Monetra Oy? Monetra on voittoa tavoittelematon talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

41 Alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus

41 Alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 1 DIAARI:237/2010 41 Alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Taustaa PPSHP:n hallitus on käsitellyt kokouksessaan 7/2010 89 Kuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus KPK THH

Lisätiedot

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana Pirjo Pöyhiä Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi Pirjo Pöyhiä 2.4.2014 1 Palkeet - Vaikuttava

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Talous, omaisuus, vastuut ja velat Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) Tilannekatsaus

Maakuntauudistus. Talous, omaisuus, vastuut ja velat Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) Tilannekatsaus Maakuntauudistus Talous, omaisuus, vastuut ja velat Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) Tilannekatsaus 24.4.2017 Työryhmän kokoonpano Työryhmän puheenjohtaja: Talousjohtaja Jarkko Raatikainen, PPSHP.

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN JA KUHMON KAUPUNGIN VÄLINEN SOPIMUS HALLINNON TUKIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN JA KUHMON KAUPUNGIN VÄLINEN SOPIMUS HALLINNON TUKIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1 KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON N JA KUHMON KAUPUNGIN VÄLINEN SOPIMUS HALLINNON TUKIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ Tämä sopimus on Kainuun kuntien (Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi,

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu 7, kokoushuone Harbin

Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu 7, kokoushuone Harbin Sote-sparrausryhmä valmistelutyöryhmän kokous 7.2.2018 Aika 7.2.2018 klo 10:00 12:00 Paikka Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu 7, kokoushuone Harbin Esittelijät / sihteerit Palo Miia. Lapin maakunta-

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/2011 11.10.2011

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/2011 11.10.2011 AIKA 11.10.2011 klo 14.00 15.35 PAIKKA Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kokoushuone Satakunnankatu 18 A, 2. krs. OSALLISTUJAT Marjamäki Tarja perusturvajohtaja Nokia, pj. Hakari Kari kehitysjohtaja

Lisätiedot

SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON PALVELUSOPIMUS

SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON PALVELUSOPIMUS Kh:n liite n:o 2/18.11.2014 SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON PALVELUSOPIMUS Sivu 1 / 10 KUNTAPALVELUTOIMISTON PALVELUJEN PALVELUSOPIMUS 1. Sopimuksen sisältö Tämä sopimus kuuluu erottamattomana liitteenä

Lisätiedot

ProCountor: Tehokasta sähköistä taloushallintoa 13.2.2013

ProCountor: Tehokasta sähköistä taloushallintoa 13.2.2013 ProCountor: Tehokasta sähköistä taloushallintoa 13.2.2013 11 30 160 3.500 10.000 95 % 1.400.000 3.800.000 Yli 50 % vuotta työntekijää tilitoimistoa asiakasta käyttäjää pääkäyttäjistä suosittelee vientiä

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN JA SOTKAMON KUNNAN VÄLINEN SOPIMUS HALLINNON TUKIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN JA SOTKAMON KUNNAN VÄLINEN SOPIMUS HALLINNON TUKIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1 KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON N JA SOTKAMON KUNNAN VÄLINEN SOPIMUS HALLINNON TUKIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1 SOPIJAPUOLET Tämä sopimus on Kainuun kuntien (Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo,

Lisätiedot

KHALL 112 Valmistelija: kunnankamreeri Marjukka Manninen, p. 050 390 0066, marjukka.manninen@haukipudas.fi

KHALL 112 Valmistelija: kunnankamreeri Marjukka Manninen, p. 050 390 0066, marjukka.manninen@haukipudas.fi Kunnanhallitus 112 23.05.2011 Kunnanvaltuusto 31 30.05.2011 Alueellinen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 5502/10/101/2011 KHALL 112 Valmistelija: kunnankamreeri Marjukka Manninen, p. 050 390

Lisätiedot

TAHE-projekti Kymenlaaksossa

TAHE-projekti Kymenlaaksossa TAHE-projekti Kymenlaaksossa I. valinnanvapauspilotti 1.7.2018 II. vapaaehtoinen sote ky 1.1.2019 III.sote- ja maakunta 1.1.2020 1.1.2017-31.1.2019 Tähän mennessä TAHE-tietojärjestelmä Tehty esiselvitykset

Lisätiedot

Ohjausryhmä 30.1.2014 PÖYTÄKIRJA 1

Ohjausryhmä 30.1.2014 PÖYTÄKIRJA 1 Ohjausryhmä 30.1.2014 PÖYTÄKIRJA 1 Aika 30.1.2014 kello 14.00 Paikka Kurikan Kaupungintalo, Kärrytie 1 Läsnä Mäki Juhani, puheenjohtaja Anne Ojajärvi (Jaakko Ventelän varajäsen) Alkula Martti Koskela Anna-Maija

Lisätiedot

Juankosken, Kuopion ja Nilsiän kaupungit sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen kunnat.

Juankosken, Kuopion ja Nilsiän kaupungit sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen kunnat. SOPIMUS TUKIPALVELUIDEN KUSTANNUSTEN JAKO- JA LASKUTUSPERUSTEISTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA JA ELÄINLÄÄKINTÄHUOLLON SOPIMUKSEN MUKAISESTI KUOPIOSSA 1. SOPIMUSOSAPUOLET Juankosken,

Lisätiedot

Etelä-Pirkanmaan seutukunnallinen tietohallinto

Etelä-Pirkanmaan seutukunnallinen tietohallinto Etelä-Pirkanmaan seutukunnallinen Tampere, 11.5.2004 Esityksen sisältö Taustaa seudulliselle tietohallinnolle Etelä-Pirkanmaan tieto- / seutuverkko Nykyiset tietoverkon käyttökohteet Tietohallintoyhteistyö

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 1/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 1/ Aika: 15.2.2017 klo 13 Paikka: Tampella, Kelloportinkatu 1 B. 3 krs. kokoushuone Valimo Osallistujat: Aalto-Ropo Anni varhaiskasvatuksen johtaja Kangasala, pj Vesa Marjo varhaiskasvatuksen johtaja Ylöjärvi

Lisätiedot

PALVO I: Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen suunnittelu

PALVO I: Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen suunnittelu PALVO I: Talous- ja henkilöstöhallinnon Oikeusministeriö LIITE 10.2 PALVO II / Järjestelmäprojekti Versio 0.2 5.1.2005 OIKEUSMINISTERIÖ PALVO I: Talous- ja henkilöstöhallinnon LIITTEET Sivu 2 (5) JÄRJESTELMÄPROJEKTI

Lisätiedot

Haastetta suurelle suoraveloittajalle Case Helsingin kaupunki

Haastetta suurelle suoraveloittajalle Case Helsingin kaupunki Haastetta suurelle suoraveloittajalle Case Helsingin kaupunki Taloushallintopalvelu Helsingin kaupungin Taloushallintopalvelu liikelaitos on vuoden 2009 alussa aloittanut kunnallinen liikelaitos, joka

Lisätiedot

Siilinjärven kunta, Kasurilantie 1, Siilinjärvi

Siilinjärven kunta, Kasurilantie 1, Siilinjärvi SOPIMUS OSAKASKUNTIEN MAHDOLLISESTI JÄRJESTÄMIEN TUKIPALVELUIDEN KUSTANNUSTEN JAKO- JA LASKUTUSPERUSTEISTA MAANINGAN KUNNAN, NILSIÄN KAUPUNGIN JA SIILINJÄRVEN KUNNAN YHTEISTOIMINNASSA JÄRJESTÄMISSÄ SOSIAALI-

Lisätiedot

Asiakaspalvelun kuulumiset. Talpapäivä

Asiakaspalvelun kuulumiset. Talpapäivä Asiakaspalvelun kuulumiset Talpapäivä Asiakaspalvelu 1.6.2017 alkaen Asiakaspalvelun tehtäväkenttä laajenee 1.6.2017 Taloushallintopalvelun asiakaspalveluun keskitetään Helsingin kaupungin talouden ja

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Seinäjoki, sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja JIK, tilaajalautakunnan puheenjohtaja JIK, johtokunnan varapuheenjohtaja

Seinäjoki, sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja JIK, tilaajalautakunnan puheenjohtaja JIK, johtokunnan varapuheenjohtaja SEINÄJOKI-JALASJÄRVI-KURIKKA Sosiaali- ja terveydenhuollon työryhmä Kokous III: 10.9.2013 klo 15.30 16.50 Paikka: Seinäjoen kaupungintalo, Alvarinkulma, 2. krs Selvitystyöryhmä Paula Sihto, pj. Martti

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Pöytäkirja 1 (12) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Aika 19.4.2016 kello 18:00-19:53 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymä xxxkuun xx. päivänä 201x (voimaan xx.xx.201x)

Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymä xxxkuun xx. päivänä 201x (voimaan xx.xx.201x) Hyväksytty sääntötyöryhmässä 22.3.2018 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HALLINTO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymä xxxkuun xx. päivänä 201x (voimaan xx.xx.201x) 1. Vastuualue, toiminta-ajatus,

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen talous- ja tukipalveluiden työryhmä väliraportti 1. Ari Hirvensalo, puheenjohtaja

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen talous- ja tukipalveluiden työryhmä väliraportti 1. Ari Hirvensalo, puheenjohtaja Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen talous- ja tukipalveluiden työryhmä väliraportti 1 Ari Hirvensalo, puheenjohtaja Talous- ja tukipalvelut työryhmä, väliraportti 1 Työryhmän tarkoitus ja tavoite:

Lisätiedot

Tehoa toimintaan. Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO

Tehoa toimintaan. Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO Tehoa toimintaan Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO HR-tehtävistä 2/3 on perusrutiineja Ulkoistamalla henkilöstöhallinnon rutiinit voitte merkittävästi parantaa yrityksenne

Lisätiedot

Valtori Kehittäminen ja laatu

Valtori Kehittäminen ja laatu Valtori Kehittäminen ja laatu Kehitysjohtaja Sari-Anne Hannula Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Valtio Expo 2014 Kehittäminen ja laatu Tavoite ja tarkoitus: Kehittämisen systematisointi

Lisätiedot

TAHE-palvelut lukien Kymenlaaksossa. Kuntajohtajat

TAHE-palvelut lukien Kymenlaaksossa. Kuntajohtajat TAHE-palvelut 1.1.2019 lukien Kymenlaaksossa Kuntajohtajat 2.10.2017 Tehtäväksianto TAHE-ryhmille 7.8.2017: Asiantuntijalinjaus Kymenlaakson maakunnan Tahe-palveluntuottajasta sekä tietojärjestelmästä

Lisätiedot

- Kuntakentän tehostamisen asiantuntija -

- Kuntakentän tehostamisen asiantuntija - - Kuntakentän tehostamisen asiantuntija - TEE YHTEISTYÖTÄ Kuntien palvelukeskukset monistavat parhaita toimintatapoja ja ratkaisuja ARKI SUJUVAKSI KuntaPron osakkaana voit ulkoistaa palveluja joustavasti

Lisätiedot

Kuntien palvelukeskus KPK THH Oy käynnistysvaihe

Kuntien palvelukeskus KPK THH Oy käynnistysvaihe Kuntien palvelukeskus KPK THH Oy käynnistysvaihe KPK THH Oy käynnistysvaiheen hallitus ja yhtiön perustajakuntatoimijat Varapuheenjohtaja Jaana Kuuva Kotkan kaupunki Jäsen Markku Silen Jäsen Jukka Linnavuori

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus TAVOITE:

Lisätiedot

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti Palvelutuotannon tietojärjestelmäratkaisut Uudenmuotoiset yliopistot ja tietohallinto

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

IT-ERP Tietohallinnon toiminnanohjausratkaisuna. ja ITIL palveluiden kehittämisessä

IT-ERP Tietohallinnon toiminnanohjausratkaisuna. ja ITIL palveluiden kehittämisessä IT-ERP Tietohallinnon toiminnanohjausratkaisuna ja ITIL palveluiden kehittämisessä Case PRH Timo Junnonen Esityksen sisältö: 1. Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) 2. PRH tietohallinto (PIT projekti)

Lisätiedot

Seutuyhteistyö ja ICT-Kilpailutus. Terveydenhuollon ATK-päivät 2015 Rami Nurmi

Seutuyhteistyö ja ICT-Kilpailutus. Terveydenhuollon ATK-päivät 2015 Rami Nurmi Seutuyhteistyö ja ICT-Kilpailutus Terveydenhuollon ATK-päivät 2015 Rami Nurmi Seutuyhteistyö ja ICT-Kilpailutus 1. Tampereen seutukunta 2. Volyymit 3. Miksi hankkia yhdessä 4. Seudullinen tietohallintoyhteistyö

Lisätiedot

Organisaatiomuutosten toteuttaminen: mitä pitää huomioida?

Organisaatiomuutosten toteuttaminen: mitä pitää huomioida? Organisaatiomuutosten toteuttaminen: mitä pitää huomioida? Kieku-käyttäjäpäivät 20.9.2016 Marjo Rättyä Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi ORGANISAATIORAKENTEEN LUOMINEN

Lisätiedot

OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄN SEUDULLINEN KUNTAPALVELUTOIMISTO PALVELUSOPIMUKSEN LIITE NRO 1

OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄN SEUDULLINEN KUNTAPALVELUTOIMISTO PALVELUSOPIMUKSEN LIITE NRO 1 Henkilöstöpalveluiden prosessikuvaukset ja vastuunjakotaulukot TYÖNJAKO/HENKILÖSTÖPALVELUT Palkanmaksupäivät on yhtenäistetty 15. pv: vakituiset kk-palkkaiset, kansalaisopiston tuntiop., omaishoitajat

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2011 PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2011 PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ MUISTIO 2/2011 Aika 14.3.2011, klo 12.00 13.35 Paikka Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimisto Satakunnankatu 18 A, 2. krs Osallistujat Leena Viitasaari Tampere puheenjohtaja (x) Kirsi Vattulainen

Lisätiedot

< Projekti > ICT ympäristön yleiskuvaus 11.10.2013

< Projekti > ICT ympäristön yleiskuvaus 11.10.2013 < Projekti > ICT ympäristön yleiskuvaus 11.10.2013 ICT ympäristön yleiskuvaus Esityspohjien sisältö 1. ICT ympäristön yleiskuvauspohja: toimijat, henkilöstömäärät, budjetit 2. Tietohallinnon / ICT:n hallintomalli

Lisätiedot

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Road Show tiedotustilaisuus Joensuussa 14.5.2007 Projektipäällikkö Kirsti Torvinen, Opetusministeriö 1 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Valtorin asiakasyhteistyö

Valtorin asiakasyhteistyö Valtorin asiakasyhteistyö Asiakaspalvelujohtaja Jukka Rautanen Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Valtio Expo 2014 Esityksen sisältö Asiakasyhteistyön käynnistyminen Asiakasyhteistyön toimintamalli

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Kuntajohtajafoorum 5.11.2015 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Lisätiedot

Taloushallinnon kehitystrendit ja ulkoistamistarpeet

Taloushallinnon kehitystrendit ja ulkoistamistarpeet Taloushallinnon kehitystrendit ja ulkoistamistarpeet Kvantitatiivinen tutkimus - Tiivistelmäraportti Kari Elkelä, Itella Oyj Pekka Törrönen, AddValue Oy Research series - Tutkimussarja 37/009.10.009 1

Lisätiedot

Asiakkaan TORI-siirtoprojekti ohjausryhmä 6

Asiakkaan TORI-siirtoprojekti ohjausryhmä 6 Pöytäkirja 1 (5) Asiakkaan TORI-siirtoprojekti ohjausryhmä 6 Aika 10.3.2015, klo 8:00-10:00 Paikka Osallistujat HKI: VM: Mariankatu 9 Tasapaino / videoneuvotteluhuoneet / Valtori Virtuaalihuone 3 / lync

Lisätiedot

Strategiset tukipalvelut Taloustyöryhmä

Strategiset tukipalvelut Taloustyöryhmä Strategiset tukipalvelut Taloustyöryhmä Strategiset tukipalvelut Talousryhmä Aaro Honkola, puheenjohtaja Jari Iso-Koivisto, sihteeri Miia Kiviluoto Seija Ylitalo Kari Suoverinaho Tiina Lehtinen Maija Kallio

Lisätiedot

Kuntapalvelutoimiston raportointi, touko-elokuu vuosi 2015 Julkaistu

Kuntapalvelutoimiston raportointi, touko-elokuu vuosi 2015 Julkaistu Oulunkaaren kuntayhtymä Kuntapalvelutoimiston raportointi, touko-elokuu vuosi 2015 Julkaistu 23.9.2015 Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Kuntapalvelutoimiston ta-2015 toimeenpano palvelualoittain...

Lisätiedot

1) Muistio 3.6.2004: PALVO I hankkeen toteuttaminen oikeusministeriössä, jonka liitteenä:

1) Muistio 3.6.2004: PALVO I hankkeen toteuttaminen oikeusministeriössä, jonka liitteenä: PÄÄTÖS 4.6.2004 dnro 4/011/2003 OM TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUSTA VALMISTELEVAN SUUNNITTELUHANKKEEN ASETTAMINEN Tausta ja tavoitteet Oikeusministeriö päätti asettaa hankkeen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 1/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 1/ Aika: 30.1.2014 klo 13.00-15.27 Paikka: Seututoimiston kokoushuone, Satakunnankatu 18 A 2.krs Osallistujat: Autio Irma varhaiskasvatuksen johtaja Ylöjärvi, pj Aalto-Ropo Anni päivähoidon johtaja Kangasala

Lisätiedot

Valtorin hallituksen tehtävät. Valtorin asiakaspäivä Timo Valli, hallituksen puheenjohtaja

Valtorin hallituksen tehtävät. Valtorin asiakaspäivä Timo Valli, hallituksen puheenjohtaja Valtorin hallituksen tehtävät Valtorin asiakaspäivä 30.10.2014 Timo Valli, hallituksen puheenjohtaja Valtorin virstanpylväät Jyrki Kataisen hallitusohjelma 6/2011 TORI- ja myös TUVE-hankkeet Laki valtion

Lisätiedot

Kirjauksesta tilinpäätökseen -prosessialueen kehittäminen ja työnjakojen selkiyttäminen. Valtio Expo 19.5.2015 Maileena Tervaportti

Kirjauksesta tilinpäätökseen -prosessialueen kehittäminen ja työnjakojen selkiyttäminen. Valtio Expo 19.5.2015 Maileena Tervaportti Kirjauksesta tilinpäätökseen -prosessialueen kehittäminen ja työnjakojen selkiyttäminen Valtio Expo 19.5.2015 Maileena Tervaportti Sisältö Kehittämistyön lähtökohdat Toteutettu selvitys 12/2014 03/2015

Lisätiedot

Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä:

Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä: 21.9.2016 SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Esiselvitystä valmisteleva tr A. Järjestäytyminen ja valmisteluprosessi sekä toimintaympäristö Varmistaa ryhmän toiminnan käynnistyminen, riittävä vuorovaikutus ja viestintä

Lisätiedot

Päivitetty 20.8.2012. Organisaatio 1.1.2011

Päivitetty 20.8.2012. Organisaatio 1.1.2011 Päivitetty 20.8.2012 Organisaatio 1.1.2011 Sosiaali- ja terveyspalvelujen organisaatio Yksilöhuoltojaosto Ympäristöterveysjaosto Terveydenhuollon jaosto PERUSTURVALAUTAKUNTA Päivähoito ja varhaiskasvatusjaosto

Lisätiedot

- Kuntakentän tehostamisen asiantuntija -

- Kuntakentän tehostamisen asiantuntija - - Kuntakentän tehostamisen asiantuntija - TEE YHTEISTYÖTÄ Kuntien palvelukeskukset monistavat parhaita toimintatapoja ja ratkaisuja ARKI SUJUVAKSI KuntaPron osakkaana voit ulkoistaa palveluja joustavasti

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS muistio 3/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS muistio 3/ Aika: 21.4.2017 klo 12-14 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Valimo, Kelloportinkatu 1 B Osallistujat: Lehtinen Nina sivistysjohtaja Lempäälä, pj. klo 13.30 asti Pikka Pauliina sivistysjohtaja

Lisätiedot

23.2.2015. PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen

23.2.2015. PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen Muistio 1/2015 1 (2) 23.2.2015 PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen Aika Paikka Osallistujat torstai 19.2.2015 klo 12.00 14.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen)

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden järjestämisestä

Ajankohtaista maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden järjestämisestä Ajankohtaista maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden järjestämisestä Osastopäällikkö Juha Sarkio Valtiovarainministeriö Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien informaatiotilaisuus 23.2.2016

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistiot , ja Työryhmien tilannekatsaus 5

Asialista/ Pöytäkirja. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistiot , ja Työryhmien tilannekatsaus 5 Asialista/ Pöytäkirja Nro 2/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 14.00 15.40 Kokouspaikka Frami D, Siru&Bitti Käsitellyt asiat 1-8 Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistiot 13.1.2016, 5.2.2016 ja

Lisätiedot

Sosiaali ja Terveys Veli Nummela esitteli ryhmän työn tuloksia.

Sosiaali ja Terveys Veli Nummela esitteli ryhmän työn tuloksia. KUNTARAKENNESELVITYS Ohjausryhmä Pöytäkirja Ti 20.12.2011 Teuva Kurikka klo 13.00 16.00, Kurikan kaupungintalo Läsnä: Kunnanjohtaja Veli Nummela Esko Lehtimäki, Teuva Paula Kaleva, Teuva Teijo Toivonen,

Lisätiedot

KS SOTE-MAKU-uudistuksen poliittinen ohjausryhmä ICT-työryhmän loppuraportti 2017

KS SOTE-MAKU-uudistuksen poliittinen ohjausryhmä ICT-työryhmän loppuraportti 2017 KS SOTE-MAKU-uudistuksen poliittinen ohjausryhmä 28.6.2017 ICT-työryhmän loppuraportti 2017 Tietohallintojohtaja Minna Rehn ICT-työryhmän kokoonpano Arto Jalkanen, tietohallintojohtaja, Jyväskylän kaupunki,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 1/2015 23.1.2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 1/2015 23.1.2015 Aika: klo 9 10.11 Paikka: Ryhmähuone 3, Virastotalon 5. krs. Osallistujat: Lauri Savisaari tilaajapäällikkö Tampere pj. Toimi Jaatinen tuotantojohtaja Tampere Marko Ojala vs.vapaa-aikajohtaja Ylöjärvi

Lisätiedot

Henkilöstötyöryhmä Muistio 1 20.8.2009

Henkilöstötyöryhmä Muistio 1 20.8.2009 1(5) Oulun seudun kuuden (6) kunnan kuntajakoselvitys Henkilöstötyöryhmä Muistio 1 20.8.2009 Aika 20.8.2009 klo 9.30 11.00 Paikka Aleksinkulma, Oulu Osallistujat Kaisu Jokela, Jyty, Haukipudas Maritta

Lisätiedot

Medbit alueellisena toimijana Satakunnassa

Medbit alueellisena toimijana Satakunnassa Medbit alueellisena toimijana Satakunnassa Kuntainfo, 25.2.2015 Tuire Mikola Arvolupaus on Medbitin brändin lähtökohta ja ydin Miksi? Miten? Mitä? Miksi? Medbit on kokonaisvaltainen sote ICT-ratkaisujen

Lisätiedot

TULEVAISUUS TALOUDEN JA PALVELUVERKON NÄKÖKULMASTA (8 ERILLISTÄ KUNTAA) TULEVAISUUS TYÖRYHMÄN MIELESTÄ (1 KAUPUNKI) NYKYTILA (8 ERILLISTÄ KUNTAA)

TULEVAISUUS TALOUDEN JA PALVELUVERKON NÄKÖKULMASTA (8 ERILLISTÄ KUNTAA) TULEVAISUUS TYÖRYHMÄN MIELESTÄ (1 KAUPUNKI) NYKYTILA (8 ERILLISTÄ KUNTAA) Johtoryhmä 8.11.2013 21.11.2013 Päivitetty 23.4. Prosessi ja kokousajat NYKYTILA (8 ERILLISTÄ KUNTAA) TULEVAISUUS TALOUDEN JA PALVELUVERKON NÄKÖKULMASTA (8 ERILLISTÄ KUNTAA) TULEVAISUUS TYÖRYHMÄN MIELESTÄ

Lisätiedot

Oulunkaaren kuntayhtymä Seudullinen kuntapalvelutoimisto Palvelusopimus SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON PALVELUSOPIMUS.

Oulunkaaren kuntayhtymä Seudullinen kuntapalvelutoimisto Palvelusopimus SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON PALVELUSOPIMUS. SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON PALVELUSOPIMUS Sivu 1 / 9 KUNTAPALVELUTOIMISTON PALVELUJEN PALVELUSOPIMUS 1. Sopimuksen sisältö Tämä sopimus kuuluu erottamattomana liitteenä Oulunkaaren kuntayhtymän

Lisätiedot

Nurmeksen kaupunki Valtimon kunta Muistio 1. Kuntaliitosselvitystoimikunta

Nurmeksen kaupunki Valtimon kunta Muistio 1. Kuntaliitosselvitystoimikunta Valtimon kunta Muistio 1 Muistio 1. Kokouksen avaus Nurmeksen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Kämäräinen toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen. 2. Todetaan kuntien nimeämispäätökset

Lisätiedot

Aika klo Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo, Seinäjoki

Aika klo Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo, Seinäjoki 1 Seinäjoki Jalasjärvi- Kurikka Aika 26.11.2012 klo 8.00 9.00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo, Seinäjoki Läsnä Poissa Raimo Ristilä, puheenjohtaja Irene Turenius Aarne Heikkilä Jaakko

Lisätiedot

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Kohti tavoitetilaa Valtio Expo 2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Agenda Johdanto Kohti tavoitetilaa: 1. Valtion taloushallinnon ohjaus 2. Valtion talous- ja

Lisätiedot

Liite 2 TAHE Palvelutarjoaman palvelut. Maaliskuu 2017

Liite 2 TAHE Palvelutarjoaman palvelut. Maaliskuu 2017 Liite 2 TAHE Palvelutarjoaman t Maaliskuu 2017 TAHEtarjoaman t 1. TAHEtarjoaman yleiskuvaus ja käyttövelvoite 2. Taloushallinnon t 3. Henkilöstöhallinnon t TAHEtarjoaman yleiskuvaus ja käyttövelvoite TAHEtarjoama

Lisätiedot

Terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen palvelut vs. vastuualuejohtaja Jarmo J Koski apulaisjohtaja Paula Käyhkö

Terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen palvelut vs. vastuualuejohtaja Jarmo J Koski apulaisjohtaja Paula Käyhkö Terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen palvelut vs. vastuualuejohtaja Jarmo J Koski apulaisjohtaja Paula Käyhkö Avosairaanhoito Sakari Ritala Mari Muhonen Anu Mutka Keskitetyt palvelut Mauri Paajanen Riitta-Maija

Lisätiedot

Oma Häme tietohallinnon selvitysvaiheen organisointi

Oma Häme tietohallinnon selvitysvaiheen organisointi Oma Häme tietohallinnon selvitysvaiheen organisointi 27.3.2017 Johanna Tulander-Välkki www.omahäme.fi Valtakunnallisen ict-palvelukeskuksen palvelutarjooma ennen 2019 Keskitytään kolmeen palvelukokonaisuuteen

Lisätiedot

Kuntapalvelutoimiston raportointi, syys-joulukuu vuosi 2015

Kuntapalvelutoimiston raportointi, syys-joulukuu vuosi 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Kuntapalvelutoimiston raportointi, syys-joulukuu vuosi 2015 Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Kuntapalvelutoimiston ta-2015 toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Henkilöstöpalvelut...

Lisätiedot

Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018

Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018 Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018 Aika: Keskiviikko 2.5. 2018 klo 9.05-11.15 Paikka Satakunnan keskussairaalan yhtymähallituksen neuvotteluhuone N-rakennus, II-kerros Sairaalatie 3, Pori Jakelu: (x)

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 6/2010 SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 6/2010 SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/2010 Aika 14.12.2010 klo 13.00 15.30 Paikka UKK instituutti, kokoustila kesä Kaupinpuistonkatu 1, Tampere Osallistujat Tarja Marjamäki Nokia puheenjohtaja (x) Raija Harju Kangasala 1. varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Sinikka Valtonen henkilöstöpäällikkö Kaarinan kaupunki

Sinikka Valtonen henkilöstöpäällikkö Kaarinan kaupunki 27.5.2008 MUISTIO 10/2008 Hallintopalvelujen suunnitteluryhmä Aika: 22.5.2008 kello 10.00-12:30 Paikka: Kaarinan kaupunginvirasto, hallituksen huone Läsnä: Pirkko Aalto kansliasihteeri Kaarinan kaupunki

Lisätiedot