Tulevan kevään aikana alueelle laaditaan luontoselvitys, jonka yhtey des sä tutkitaan mm. liito-oravien esiintyminen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tulevan kevään aikana alueelle laaditaan luontoselvitys, jonka yhtey des sä tutkitaan mm. liito-oravien esiintyminen."

Transkriptio

1 Rotkolan asemakaavan muutos 265/ /2016 KH Valio Oy on esittänyt asemakaavan muutosta Rotkolan alueella omis ta man sa asemakaavassa teollisuus- ja varastorakennusten alu eek si kaavoitetun alueen osalta. Maanomistajan esityksenä on Kei te leen ranta-alueella sijaitsevien osittain asumiskäytössä olevien ra ken nus ten muodostamista asuinrakennusten tonteiksi: voimassa olevassa asemakaavassa rakennukset kuuluvat teollisuus- ja varastorakennusten alueeseen. Lisäksi kaa va muu tok ses sa selvitetään kulkuyhteyksien järjestämistä. Maanomistajan kanssa on sovittu, että yhtiö korvaa kaupungille asema kaa van laatimisesta aiheutuvat kustannukset oman alueensa osal ta. Samassa yhteydessä kaupunki päivittää koko Rotkolan muun alu een 1980-luvulta peräisin olevat asemakaavat tä män hetkis tä ti lan net ta vastaavaksi. Tavoitteena on vanhentuneiden kaa va mer kin tö jen ja -määräysten päi vit tä mi nen sekä kaavojen aluevarausten tar koi tuk sen mu kai suuden tutkiminen. Tavoitteena on lisäksi sel vit tää Juustotien tar koi tuksen mu kai nen aluevaraus, jossa otetaan huo mi oon mm. Aholan ti lan rajalla sijaitseva kiviaita. Tulevan kevään aikana alueelle laaditaan luontoselvitys, jonka yhtey des sä tutkitaan mm. liito-oravien esiintyminen. Kaupunginhallitus hyväksyy, että Rotkolan asemakaavan muutos saatetaan vireille. KH Kaavaluonnoksessa Rotkolan asemakaava on muutettu sähköiseen muo toon ja laajennettu kaava-aluetta kortteleissa 1207 ja 1210 sekä Ää ne kos ken tien itäpäässä. Äänekoskentien ja Keiteleen välissä on Valion tehdasalueella si jait-

2 se va Rauharannan entinen pappila erotettu Valion tontista ja kaa voitet tu asuin-, liike-, toimisto-, palvelu ja yleisten rakennusten kort te lialu eek si (ALPY). Ajoyhteys yhtenä tonttina erotettavalle alueelle on jär jes tet ty rasitteena Valion tontin pohjoisrajaa pitkin, jota kautta järjes tyy yhteys myös Keiteleen rannalla asemakaava-alueen poh joispuo lel la sijaitseville kiinteistöille. Kaavamerkintä on tehty väljäksi, jotta se sallisi rakennusryhmän luon tee seen soveltuvan mahdollisimman monen tyyppisen toi minnan harjoittamisen. Valion tontin puoleiselle rajalle on merkitty aitaus vel voi te. Pappilan alueella tulee ympäristö säilyttää. Kaavaluonnoksessa raken nuk sil le esitetään suojelumerkintää (sr-5), jonka mukaan ra kennus ten ominaispiirteet ja luonne tulee säilyttää. Korjaus- ja muu tostöis tä on kuultava museoviranomaista. Alueen uudisrakentamisen tu lee sopia korkeudeltaan, muodoltaan, materiaaleiltaan ja vä reiltään alueen suojeltuun rakennuskantaan sekä rantamaisemaan. Tontin piha-alue tulee suunnitella, käsitellä ja säilyttää puu tar ha maise na. Piha-alueen, istutusten, rakennusten ym. tulee olla al ku pe räiseen kokonaisuuteen soveltuvia. Valion tontti on kaavoitettu nykyisen käyttötarkoitusmerkinnän mukai ses ti teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi, tont ti tehok kuus lu kua on nostettu (ennen e=0,4, tässä e=0,5) varautuen mah dol li seen merkittäväänkin tuotantotilojen laajentamiseen tontilla. Pysäköintialueet on kaavoitettu tontin reunaosiin ja merkitty tehtaalle am mo nia kin käyttöön liittyen halkaisijaltaan 150 metrin suo ja vyö hyke (sv). Suojavyöhykkeellä ei sallita uutta asutusta eikä olemassa ole vaa asutusta saa täydentää tai laajentaa. Muu toiminnoiltaan koko nai suu teen soveltuva teollisuus ja varastointi sallitaan, mikäli sen yh tey des sä on vain vähäisessä määrin asiakaspalvelutoimintaa. Koko suunnittelualueelle on laadittu keväällä 2016 luontoselvitys (Tmi Pohjanmaan luontotieto), jonka yhteydessä Valion tontilta havait tu liito-oravan reviiri on merkitty kaavaluonnoksessa tonttiin kuulu vak si suojeltavaksi alueen osaksi (s-3). Rauharannantien päässä sijaitsevaa venevalkamaa (LV) on laa jennet tu parikymmentä metriä. Kaavassa on 42 AO-merkinnällä osoitettua omakotitaloille tai pa ri taloil le tarkoitettua tonttia, joista rakentamattomia on kuusi. Tonttien ra ken nus alan sijainti on merkitty ohjeellisena, rakennusten si joit telus sa on pyritty yhdenmukaisen ilmeen aikaansaamiseen. Pien ta loalueil la on luovuttu voimassa olevan asemakaavan AP-merkinnästä,

3 jo ka olisi sallinut eräissä kortteleissa myös rivitalojen rakentamisen. Äänekoskentien varteen on kaavoitettu neljä tonttia toi mi ti la ra kennus ten KTY - merkinnällä (ennen KL ja TY), jolloin tonteille voidaan ra ken taa entistä vapaammin toi mis to ra ken nuk sia sekä ym pä ris tö häiriö tä aiheuttamattomia teollisuus- ja va ras to ra ken nuk sia ja niiden yhdis tel miä. KTY-kortteleihin voi si joit tua myös palvelun toimitiloja, mikä li ne luonteeltaan sopivat muun toi min nan yhteyteen. KTY-kortteleiden Äänekoskentien puoleiseen reunaan on lisätty is tutet ta va puurivi - merkintä kuten myös tiehen rajoittuville oma ko ti tonteil le. Ajoneuvoliittymät Äänekoskentielle on merkitty voimassa olevan ase ma kaa van periaatteen pohjalta kuitenkin niin, että korttelin 1209 kier tä vä Rotkolantien on liitetty Äänekoskentiehen lenkkinä kahden ole mas sa olevan liittymän kautta. Korttelin 1207 KTY - tontin laa jennus osan suora liittymä LT - alueelle on poistettu ja järjestetty ajo yhteys Pysäkintien liittymän kautta. Juustotien aluevaraus korttelin 1203 pohjoispuolella on säilytetty ennal laan ja merkitty aluevarauksen pohjoisreunaan nykyisin ka tu alueen keskivaiheilla sijaitseva kiviaita. Kaavaluonnoksella pyritään luomaan kaavalliset edellytykset ki vi ai dan mahdolliselle siirtämiselle ja kun nos ta mi sel le. Valiontien ja Äänekoskentien kulmaukseen on varattu EV - mer kinnäl lä maa-alue, jolle saa sijoittaa korkeintaan 15 m korkean mai nostor nin. Kaupunginhallitus hyväksyy, että Rotkolan asemakaavan muu toksen valmisteluvaiheen kuuleminen suoritetaan päivätyn luon nok sen perusteella. Oikeutetaan kaavoituspäällikkö tekemään tek nis luon tei sia tarkistuksia nähtäville asetettavaan kaa va-ai neistoon. Pyydetään luonnoksesta lausunnot tekniseltä lautakunnalta, ym päris tö lau ta kun nalta, Äänekosken Energia Oy:lta, Keski-Suomen ELY-kes kuk sel ta, Liikennevirastolta, Turvatekniikan keskukselta (Tukes), Keski-Suomen museolta ja Keski-Suomen pelastuslaitokselta.

4 KH 227 Kaava on ollut nähtävillä valmisteluvaiheen kuulemista varten Kaavaluonnoksesta on saatu pyydetyt lausunnot, yk si tyisten mielipiteitä ei ole kaupungille toimitettu. Lausuntojen perusteella kaavaehdotukseen esitetään tek nis luon teisia tarkistuksia: liikennealueen merkitseminen lumastetun tiealueen mu kai ses ti, liittymien näkemäalueiden lisääminen, poh ja ve si aluemer kin nän lisääminen, melu- ja tärinäolosuhteiden huomioon ot ta minen liikenne- ja rata-alueen läheisyyteen rakennettaessa yms. Rakennusten suojelukysymyksiin ja Rotkolan alueen omaleimaisen il meen säilyttämiseen liittyen kaavan yleismääräyksiin esitetään liitet tä väk si ja 1950-lukujen pientaloalueiden rakentamisohjeet, joi ta käytettäisiin Rotkolassa soveltuvin osin. Entisen Rauharannan pap pi lan alueella on täsmennetty uudisrakentamisen sijaintia kos kevaa ohjeistusta ja lisätty tontin reuna-alueille mm. tiilirakenteisen ri vita lon käsittävät sitovat rakennusalat. Myös muutamissa pien ta lo kortte leis sa on täsmennetty uudisrakentamisen sijaintia. Uusia suo je lumer kin tö jä ei rakennuksille esitetä. Valion tontille luonnoksessa esitetty ammoniakkikylmälaitoksen suoja etäi syys (sv) esitetään säilytettäväksi 150 metrinä. Turvallisuus- ja ke mi kaa li vi ras ton lausunnon mukaisesti perustuen viraston tietoihin muis ta kylmälaitoksista, Tukes pitää 150 metriä Rotkolassa to dennä köi ses ti melko sopivana etäisyytenä varsinkin kun heti alueen ulko puo lel le ei sijoitu ns. herkkiä kohteita (esim. päiväkodit, koulut, van hain ko dit). Liitteenä toimitetaan kaavakartta sekä kaavoittajan vastine luon nosvai heen lausuntoihin. Muuhun kaava-aineistoon voi tutustua kaupun gin ta lol la kaavoitusyksikössä. Kaupunginhalllitus päättää, että Rotkolan asemakaavan muutoksen eh do tus vai heen kuuleminen suoritetaan päivätyn eh dotuk sen perusteella. Oikeutetaan kaavoituspäällikkö tekemään kaava eh do tuk seen teknisluonteisia tarkistuksia. Lausuntojen pyytämistä ei pidetä tarpeellisena.

5 Otteen oikeaksi todistaa Jouni Kurkela va. hallintojohtaja

Tulevan kevään aikana alueelle laaditaan luontoselvitys, jonka yhtey des sä tutkitaan mm. liito-oravien esiintyminen.

Tulevan kevään aikana alueelle laaditaan luontoselvitys, jonka yhtey des sä tutkitaan mm. liito-oravien esiintyminen. Rotkolan asemakaavan muutos 265/10.02.03/2016 KH 14.03.2016 57 Valio Oy on esittänyt asemakaavan muutosta Rotkolan alueella omis ta man sa asemakaavassa teollisuus- ja varastorakennusten alu eek si kaavoitetun

Lisätiedot

Tulevan kevään aikana alueelle laaditaan luontoselvitys, jonka yhtey des sä tutkitaan mm. liito-oravien esiintyminen.

Tulevan kevään aikana alueelle laaditaan luontoselvitys, jonka yhtey des sä tutkitaan mm. liito-oravien esiintyminen. Kaupunginhallitus 57 14.03.2016 Kaupunginhallitus 157 20.06.2016 Tekninen lautakunta 87 10.08.2016 Rotkolan asemakaavan muutos 265/10.02.03/2016 KH 14.03.2016 57 Valio Oy on esittänyt asemakaavan muutosta

Lisätiedot

Kaavamuutosalueelta laaditaan ennen ehdotusvaihetta luon to sel vitys.

Kaavamuutosalueelta laaditaan ennen ehdotusvaihetta luon to sel vitys. Korttelin 308 asemakaavan muutos 877/10.02.03/2015 KH 23.11.2015 300 Kaupunki on saattamassa vireille asemakaavan muutosta ns. Kunta lan puis ton alueella, jolla sijaitsee kaupunginmuseo. Kaupunki on myy

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAA- JENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAA- JENNUS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 7.3.2016 15.6.2016 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAA- JENNUS KUVAT 1 ja 2 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Äänekosken ja Suolahden

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019 Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 7.3.2016 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KUVAT 1 ja 2 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Äänekosken ja Suolahden taajamiin nähden

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Korttelin 308 asemakaavan muutos 877/ /2015

Korttelin 308 asemakaavan muutos 877/ /2015 Kaupunginhallitus 300 23.11.2015 Kaupunginhallitus 212 19.09.2016 Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 260 31.10.2016 Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Korttelin

Lisätiedot

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b Kaupunginhallitus 214 25.05.2015 Kaavoitus- ja 65 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 77 20.08.2015 Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b 376/10.03.01/2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus hyväksyy, että Pöllitien asemakaavan muutos saatetaan vireille.

Kaupunginhallitus hyväksyy, että Pöllitien asemakaavan muutos saatetaan vireille. Pöllitien asemakaavan muutos KH 29.03.2016 71 Kaavamuutoksen kohteena on Römmi-Likolahden kaupunginosassa Pöl li tien ja Römminkadun risteyksessä sijaitsevat rakentamattomat ton tit (osa kortteleista 731

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-

Lisätiedot

Korttelin 30 asemakaavan muutos (Suolahti) 473/ /2013

Korttelin 30 asemakaavan muutos (Suolahti) 473/ /2013 Kaupunginhallitus 315 23.09.2013 Kaupunginhallitus 168 26.05.2014 Kaupunginhallitus 235 11.08.2014 Kaupunginhallitus 267 08.09.2014 Kaupunginvaltuusto 64 15.09.2014 Korttelin 30 asemakaavan muutos (Suolahti)

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014 Tekninen lautakunta 39 02.09.2014 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 15 16.04.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kaupunginhallitus 114 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 23 15.06.2015

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kaavamuutoksen vireilletulosta on päätetty kaupunginhallituksessa kaa voi tus kat sauk sen 2010 hyväksymisen yhteydessä

Kaavamuutoksen vireilletulosta on päätetty kaupunginhallituksessa kaa voi tus kat sauk sen 2010 hyväksymisen yhteydessä Kaupunginhallitus 213 19.09.2016 Ympäristölautakunta 88 19.10.2016 Sumiaisten kirkonkylän asemakaava 711/10.02.03/2016 KH 19.09.2016 213 Suunnittelualueena on koko Sumiaisten kirkonkylän ase ma kaa voi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Onkelantien asemakaava I 548/10.02.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Onkelantien asemakaava I 548/10.02. Kaupunginhallitus 158 20.06.2016 Kaupunginhallitus 280 14.11.2016 Kaupunginhallitus 61 06.03.2017 Onkelantien asemakaava I 548/10.02.03/2016 KH 20.06.2016 158 Onkelantien asemakaava I käsittää asemakaavan

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola Suunnittelutarveratkaisu, Pitkätie 277 1280/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 411 Villähde Koivurinne 3:64 10771 Osoite Pitkätie 277 15560

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Konginkankaan länsiosan asemakaavan muutos ja laajennus 560/10.02.03/2014 KH 11.08.2014 239 Asemakaavan muutos koskee Konginkankaan taajaman länsiosaa. Alu ee seen kuuluu teollisuustontteja, Konginkankaan

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 56 14.03.2016 Kaupunginhallitus 200 05.09.2016 Kaupunginhallitus 261 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 58 07.11.2016 Nakertajan itäosan asemakaavan muutos (Suolahti) 264/10.02.03/2016 KH

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Raskaan kaluston liikenteen kannalta esitetty paikka on ainoa mahdol

Raskaan kaluston liikenteen kannalta esitetty paikka on ainoa mahdol KAUPUNGINHALLITUS 263 15.06.2015 Poikkeamislupa/Koma Oy 339/10.1003.100300/2015 KH 263 Kaavasuunnittelija Jaana Pekkalan lausunto 29.5.2015: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija Jaana

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Kaupunginhallitus 123 07.05.2012 Kaupunginhallitus 354 19.11.2012 Kaupunginhallitus 32 14.01.2013 Kaupunginhallitus 49 28.01.2013 Kivilahden ranta-asemakaava KH 07.05.2012 123 Äänekosken

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014 Kunnanhallitus 209 10.08.2015 Ympäristölautakunta 127 16.12.2015 Tekninen lautakunta 16 10.02.2016 Kunnanhallitus 116 18.04.2016 Tekninen lautakunta 47 17.08.2016 Ympäristölautakunta 74 31.08.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta 5 10.01.2017 Tekninen lautakunta 51 28.02.2017 Kaupunginhallitus 117 18.04.2017 Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.01/2013 Tela 10.01.2017 5 Asemakaavan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3)

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3) Ympäristölautakunta 37 31.03.2015 Ympäristölautakunta 67 18.08.2015 Kaupunginhallitus 252 24.08.2015 Kaupunginhallitus 340 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 75 07.12.2015 Kankaanpään kaupungin Karhoismajan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK Ympäristölautakunta 26 21.02.2017 Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1:164 228/54.544/2016 YMPLTK 10.05.2016 74 Asia Alueellinen jätehuoltoviranomainen kehotti 23.2.2016 kiin

Lisätiedot

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 35 26.01.2015 Kaupunginhallitus 173 04.05.2015 Isopaasin ranta-asemakaavan muutos 730/10.03.06/2014 Kaupunginhallitus 26.01.2015 35 Maanmittausinsinööri Birit Keva 3.12.2014: Maanomistaja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 211 19.09.2016 Kaupunginhallitus 206 03.09.2018 Kaupunginhallitus 288 05.11.2018 Kaupunginvaltuusto 67 12.11.2018 Terveyskeskuksen ja POKE:n asemakaavan muutos 712/10.02.03/2016 KH 19.09.2016

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Äänekosken rantayleiskaavan muutos (2015)

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Äänekosken rantayleiskaavan muutos (2015) Kaupunginhallitus 95 13.04.2015 Kaupunginhallitus 40 29.02.2016 Kaupunginhallitus 153 20.06.2016 Äänekosken rantayleiskaavan muutos (2015) 326/10.02.02/2015 KH 13.04.2015 95 Äänekosken rantayleiskaava

Lisätiedot

UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 21.02.2017 40 25.04.2017 UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ 659/10.03.00/2015

Lisätiedot

kirjaamo@mantyharju.fi 16.1.2015 176/10.02.04.00/2014 Lausunto Vanosen rantaosayleiskaavan lisäselvitysalueen kaavaehdotuksesta

kirjaamo@mantyharju.fi 16.1.2015 176/10.02.04.00/2014 Lausunto Vanosen rantaosayleiskaavan lisäselvitysalueen kaavaehdotuksesta Mäntyharjun kunta kirjaamo@mantyharju.fi 16.1.2015 1/2015 Viite: pyyntö 1.12.2014 176/10.02.04.00/2014 Vanosen rantaosayleiskaavan lisäselvitysalueen kaavaehdotuksesta Mäntyharjun kunta pyytää lausuntoa

Lisätiedot

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta Ympäristölautakunta 105 17.12.2015 Ympäristölautakunta 9 26.01.2016 Kaupunginhallitus 47 01.02.2016 Kaupunginhallitus 109 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 33 21.03.2016 Kaupunginhallitus 184 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Minna Kulojärvi

Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Minna Kulojärvi Kaupunginhallitus 11 13.01.2014 Kaupunginhallitus 188 09.06.2014 Kuuselan asemakaavanmuutos 14/10.02.03/2014 224/10.02.03/2013 TEKLTK 23.08.2012 99 TEKLTK 14.03.2013 21 Asemakaavanmuutos on tullut vireille

Lisätiedot

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Vanhus- ja vammaisneuvosto 15 21.04.2017

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 173 07.05.2018 Poikkeamislupa/Elenia Oy KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 2.5.2018: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija Mathias Holmén Raahen kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen Kaavatoimikunta 11 24.08.2015 Kaavatoimikunta 1 08.02.2016 Valtuusto 46 23.05.2016 Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen 101/10.02.02/2015, 421/10.02.02/2012 Kaavatmk 24.08.2015 11 Kaavatoimikunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma Elinvoimalautakunta 27 13.09.2017 Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma 228/10.02.04/2017 Elvoltk 13.09.2017 27 Asian aiemmat käsittelyt:

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu on pidetty Keski-Suomen ELY-kes kuk ses sa

Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu on pidetty Keski-Suomen ELY-kes kuk ses sa Kaupunginhallitus 140 29.04.2014 Kaupunginhallitus 194 09.06.2014 Kaupunginhallitus 132 11.05.2015 Kaupunginhallitus 218 31.08.2015 Kaupunginvaltuusto 63 05.10.2015 Käpykolon ranta-asemakaava 342/10.02.03/2014

Lisätiedot

Asemakaavan muutos 9. kaupunginosan korttelille 35, tontille (osa Pääskylahden teollisuusalueesta)

Asemakaavan muutos 9. kaupunginosan korttelille 35, tontille (osa Pääskylahden teollisuusalueesta) Tekninen lautakunta 79 05.04.2016 Kaupunginhallitus 166 18.04.2016 Tekninen lautakunta 131 05.09.2017 Tekninen lautakunta 207 14.11.2017 Asemakaavan muutos 9. kaupunginosan korttelille 35, tontille 740-9-35-35

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

2. TUTUSTUN KIRKKOONI 2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti:

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti: Kunnanhallitus 142 16.06.2014 Kunnanhallitus 198 06.10.2014 Kaavoitusjaosto 8 25.02.2015 Kunnanhallitus 115 02.03.2015 Kaavoitusjaosto 12 27.10.2015 Kaavoitusjaosto 11 13.06.2016 Kaavoitusjaosto 18 11.10.2016

Lisätiedot

Teräväniemen asemakaava ja Paperitehtaan asemakaavan muutos ja laajennus

Teräväniemen asemakaava ja Paperitehtaan asemakaavan muutos ja laajennus Kaupunginhallitus 193 09.06.2014 Kaupunginhallitus 257 25.08.2014 Kaupunginhallitus 317 20.10.2014 Kaupunginhallitus 5 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 4 26.01.2015 Teräväniemen asemakaava ja Paperitehtaan

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Osayleiskaavaehdotus Antaverkan ja Mutalan välisellä alu eel la oli ehdotuksena nähtävillä

Osayleiskaavaehdotus Antaverkan ja Mutalan välisellä alu eel la oli ehdotuksena nähtävillä Kaupunginhallitus 19 22.01.2018 Tekninen lautakunta 11 21.02.2018 Haja-asutusalueen kylien osayleiskaavan muutos ja laajennus Kuruntien ympäristössä Antaverkan ja Mutalan välisellä alueella / Ehdotus /

Lisätiedot

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion Teknisten palveluiden 34 29.05.2013 Teknisten palveluiden 47 27.08.2014 Teknisten palveluiden 66 11.12.2014 Teknisten palveluiden 3 05.02.2015 Teknisten palveluiden 30 27.04.2015 Kaupunginhallitus 69 04.05.2015

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Kaavoitus- ja Kaavoitus- ja Kaavoitus- ja 6 20.01.2016 70 29.06.2016 91 28.09.2016 Lievestuoreen asemakaavan muutos; Laurinkylän koulu 40/10.02.03/2016 Kaavoitus- ja 20.01.2016 6 Asemakaavan muutos koske

Lisätiedot

Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 192 08.05.2017 Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun 222/10.1003.100300/2017 KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 3.5.2017: Lausunnonantaja

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02. Tekninen lautakunta 5 10.01.2017 Tekninen lautakunta 51 28.02.2017 Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.01/2013 Tela 10.01.2017 5 Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisesta oli

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa:

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa: Tekninen lautakunta 2 17.01.2017 Asemakaavan muutos 690/Akm Tori 81/10.02.03/2017 Tekla 17.01.2017 2 69/10.02.03/2016 Tekla 07.06.2016 76 Tekla 104 Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa 22.9.2015 104 on asiasta

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.

Lisätiedot

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi.

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi. Kunnanhallitus 74 07.05.2012 Kunnanhallitus 112 25.06.2012 Kunnanhallitus 164 28.09.2012 Kunnanhallitus 88 22.04.2013 Kunnanhallitus 165 16.09.2013 Kunnanhallitus 208 28.10.2013 Kunnanhallitus 3 16.01.2017

Lisätiedot

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kunnanhallitus 94 27.04.2015 Kunnanhallitus 212 02.11.2015 Kunnanhallitus 4 11.01.2016 Kunnanhallitus 37 22.02.2016 Kunnanhallitus 62 04.04.2016 Kunnanhallitus 89 16.05.2016 Kunnanhallitus 151 05.09.2016

Lisätiedot