Kaavamuutosalueelta laaditaan ennen ehdotusvaihetta luon to sel vitys.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaavamuutosalueelta laaditaan ennen ehdotusvaihetta luon to sel vitys."

Transkriptio

1 Korttelin 308 asemakaavan muutos 877/ /2015 KH Kaupunki on saattamassa vireille asemakaavan muutosta ns. Kunta lan puis ton alueella, jolla sijaitsee kaupunginmuseo. Kaupunki on myy mäs sä museorakennusta tontteineen ja museorakennusten kortte li alu een käyttötarkoitusmerkintä tulee tarkistaa vastaamaan ra kennuk sen ja alueen suunnitteilla olevaa tulevaa käyttöä (mm. ra vin to latoi min ta). Kaavamuutoksen toisena tavoitteena on selvittää, voisiko Ää ne kosken uusi poliisiasema sijaita nykyisen museon liittymän koh dal le suun ni tel ta val la rakennuspaikalla. Mu seon viereinen paikka, joka on ollut ennen nykyistä puistokaavaa asuin ker ros ta lo jen tontti, on ollut esillä poliisiaseman sijaintipaikkoja kar toi tet taes sa yh te nä vaihtoehtona jo alkuvaiheessa. Kun ta lan puisto on edul li nen vaihtoehto mm. tontin logistisen sijainnin ja maas tonmuo to jen sekä ra ken nuk sen tarkoituksenmukaisen toteuttamisen ja ar vioi ta vis sa ole vien toteutuskustannusten kannalta. Muina vaihtoehtoina on selvitetty mahdollisuutta sijoittaa po lii si asema mm. pe las tus lai tok sen yhteyteen. Pelastuslaitoksen alueella raken ta mi sen haasteiksi saattaa muodostua mm. tonttialueen ra jal lisuus. Kaavamuutoksen yhteydessä Kuntalanpuiston alueelle on tarkoitus muo dos taa yli 5000 m2:n suuruinen tontti, jonka ra ken nus oi keu deksi tulisi mah dol li sen poliisitalon laajennusvara huomioon ottaen 4000 k-m2. Tontin käyt tö tar koi tus mer kin näk si on tarkoitus osoittaa yleisen ra ken ta mi sen salliva Y- merkintä: alue voisi toimia vaihtoehtoisesti esi mer kik si päi vä ko din sijaintipaikkana. Kaavamuutosalueelta laaditaan ennen ehdotusvaihetta luon to sel vitys. Kaupunginhallitus hyväksyy, että korttelin 308 asemakaavan muutos saa te taan vireille ja että päivätyn luonnoksen perusteella jär jes te tään maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 :n

2 mukainen val mis te lu vai heen kuuleminen. Hyväksyttiin. KH Kaava on ollut nähtävillä valmisteluvaiheen kuulemista varten Luonnoksesta on saatu seitsemän lausuntoa, mie li pitei tä kaavasta ei ole kaupungille toimitettu. Luonnosvaiheeseen verrattuna entisen museon tontin alaa on täsmen net ty tehdyn kiinteistökaupan mukaiseksi ja lisätty kaa va mer kintään mahdollisuus sijoittaa rakennukseen 40 m2:n asunto. P-1 - merkinnän mukaisesti entisen museon alue on pal ve lu ra kennus ten korttelialuetta, jolla sallitaan yksityiset ja julkiset palvelut, liike- ja toimistotilat sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomat työtilat. Ra ken nuk sen ja pihan suojelumääräystä on täsmennetty ja merkitty osa tontista maisemallisesti ja luonnon monimuotoisuuden kannalta eri tyi sen tärkeäksi alueeksi (s-6). Tontin piha-alue tulee suunnitella, kä si tel lä ja säilyttää puutarhamaisena. Vastaavalla s-6 - merkinnällä, joka edellyttää alueen säilyttämistä puus toi se na maisemakuvan säilymistä varten, on kaavoitettu vie reises tä yleisten rakennusten Y-4 - tontista osa rataan rajoittuvasta alu ees ta. Y-4 - tontilla sallitaan yksityiset tai julkiset palvelut, palo- ja pe las tus ase mat sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomat työtilat. Y-4 - tontin rakennusalaa ja kerroslukua on pienennetty ja tonttia on hie man laajennettu virran suuntaan: mahdolliset tontin ta saa mi sessa syntyvät luiskat tulee sijoittaa tontin puolelle. Virran suuntaan Kun ta lan puis toa vastaan on tontille kaavoitettu yli 10 metrin levyinen puus toi nen ja istutettava alueen osa. Tontin uudisrakennuksen pääasialliseksi julkisivumateriaaliksi esi tetään puuta tai kadun pohjoispuolelle suunnitellun pistetalon mu kaises ti poltettua punatiiltä tai tiililaattaa. Käytettäessä punatiiltä tai tii lilaat taa - muuta kuin puuta - tulee uudisrakennuksen te hos te ma te riaa li na käyttää graafista betonia, jonka kuva-aihe liittyy alueen his tori aan. Nykyisen ajoneuvoliittymän varaan suunniteltavat liittymäjärjestelyt tu lee toteuttaa tieviranomaisen hyväksymällä tavalla. Uudet rakennukset tulee liittää kaukolämpöverkkoon ja hulevedet tu-

3 lee hoitaa kiinteistökohtaisilla järjestelyillä tontin omalla alueella. Liitteenä toimitetaan kaavakartta sekä kaavoittajan vastine luon nosvai heen lausuntoihin. Muuhun kaava-aineistoon voi tutustua kaupun gin ta lol la kaavoitusyksikössä. ehdotusvaiheen kuuleminen suoritetaan päivätyn ehdo tuk sen perusteella. Oikeutetaan kaavoituspäällikkö tekemään kaa va luon nok seen teknisluonteisia tarkistuksia. Käsittely: Asiasta keskusteltaessa Leila Lindell esitti Merja Närhin kannattamana, että asia jätetään pöydälle. Käydyn keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi Leila Lindellin ehdotuksen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi. Asia päätettiin yksimielisesti jättää pöydälle. KH Va. hallintojohtajan ehdotus: ehdotusvaiheen kuuleminen suoritetaan päivätyn ehdo tuk sen perusteella. Oikeutetaan kaavoituspäällikkö tekemään kaa va luon nok seen teknisluonteisia tarkistuksia. Käsittely: Asiasta keskusteltaessa Leila Lindell ehdotti Kari Kiiskisen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

4 Käydyn keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi Leila Lindellin ehdotuksen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi. Asia päätettiin yksimielisesti palauttaa uudelleen valmisteltavaksi. KH 260 Kaupunginhallitus on päättänyt , että Äänekosken uusi pa lo ase ma rakennetaan Palomäen kentälle ja että paloaseman raken ta mi sen mahdollistama kaavamuutos alueella saatetaan vireille. Näin ollen nyt käsittelyssä olevan asemakaavan muu tos luon nok sessa esitetty mahdollisuus paloaseman sijoittamisesta kortteliin 308 ei ole enää ajankohtainen. Täsmennetyssä asemakaavan muutosehdotuksessa koko ra ken tami seen esitettävän korttelin 308 merkinnäksi esitetään pal ve lu ra kennus ten korttelialuetta (P-1). Kaupungin omistuksessa olevalle ra kenta mat to mal le tontille saisi viereisen entisen museon tontin tavoin raken taa yksityisiä ja julkisia palveluja, liike- ja toimistotiloja sekä ympä ris tö häi riöi tä aiheuttamattomia työtiloja. Rakentamattomalla tontilla sallitaan myös kiinteistön toiminnan kannal ta välttämätöntä asumista, mikä mahdollistaa mm. yksityisiin palve lui hin tai työtiloihin liittyvän yrittäjän asumisen samalla tontilla. Aikaisempaan ehdotukseen verrattuna uuden tontin kerroslukua on pie nen net ty (½ k II) ja rakennusoikeuden määrää vähennetty tun tuvas ti (rakennusoikeus 2000 k-m2). Rakennusten pääasialliseksi julki si vu ma te ri aa lik si esitetään puuta. Lisäksi on laajennettu radan varteen sijoittuvaa maisemallisesti ja luon non monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeää aluetta (s-6), jo ka tu lee säilyttää puustoisena maisemakuvan säilymistä varten. Sitova tonttijako hyväksytään asemakaavan muutoksen yhteydessä. Kaavakartta ja kaavoittajan vastine luonnosvaiheen palautteeseen on liitteenä. Muuhun kaava-aineistoon voi tutustua kau pun gin ta lol la kaavoitusyksikössä. ja sen yhteydessä laadittavaan sitovaan tonttijakoon liittyvä eh-

5 do tus vai heen kuuleminen suoritetaan päivätyn eh do tuksen perusteella. Oikeutetaan kaavoituspäällikkö tekemään kaa va ehdo tuk seen teknisluonteisia tarkistuksia. Hyväksyttiin. Otteen oikeaksi todistaa Jouni Kurkela va. hallintojohtaja

Korttelin 308 asemakaavan muutos 877/ /2015

Korttelin 308 asemakaavan muutos 877/ /2015 Kaupunginhallitus 300 23.11.2015 Kaupunginhallitus 212 19.09.2016 Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 260 31.10.2016 Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Korttelin

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b Kaupunginhallitus 214 25.05.2015 Kaavoitus- ja 65 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 77 20.08.2015 Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b 376/10.03.01/2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta 5 10.01.2017 Tekninen lautakunta 51 28.02.2017 Kaupunginhallitus 117 18.04.2017 Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.01/2013 Tela 10.01.2017 5 Asemakaavan

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

Kaupunginhallitus hyväksyy, että Pöllitien asemakaavan muutos saatetaan vireille.

Kaupunginhallitus hyväksyy, että Pöllitien asemakaavan muutos saatetaan vireille. Pöllitien asemakaavan muutos KH 29.03.2016 71 Kaavamuutoksen kohteena on Römmi-Likolahden kaupunginosassa Pöl li tien ja Römminkadun risteyksessä sijaitsevat rakentamattomat ton tit (osa kortteleista 731

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa:

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa: Tekninen lautakunta 2 17.01.2017 Asemakaavan muutos 690/Akm Tori 81/10.02.03/2017 Tekla 17.01.2017 2 69/10.02.03/2016 Tekla 07.06.2016 76 Tekla 104 Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa 22.9.2015 104 on asiasta

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016

Lisätiedot

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 35 26.01.2015 Kaupunginhallitus 173 04.05.2015 Isopaasin ranta-asemakaavan muutos 730/10.03.06/2014 Kaupunginhallitus 26.01.2015 35 Maanmittausinsinööri Birit Keva 3.12.2014: Maanomistaja

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Kaavamuutoksen vireilletulosta on päätetty kaupunginhallituksessa kaa voi tus kat sauk sen 2010 hyväksymisen yhteydessä

Kaavamuutoksen vireilletulosta on päätetty kaupunginhallituksessa kaa voi tus kat sauk sen 2010 hyväksymisen yhteydessä Kaupunginhallitus 213 19.09.2016 Ympäristölautakunta 88 19.10.2016 Sumiaisten kirkonkylän asemakaava 711/10.02.03/2016 KH 19.09.2016 213 Suunnittelualueena on koko Sumiaisten kirkonkylän ase ma kaa voi

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

Raskaan kaluston liikenteen kannalta esitetty paikka on ainoa mahdol

Raskaan kaluston liikenteen kannalta esitetty paikka on ainoa mahdol KAUPUNGINHALLITUS 263 15.06.2015 Poikkeamislupa/Koma Oy 339/10.1003.100300/2015 KH 263 Kaavasuunnittelija Jaana Pekkalan lausunto 29.5.2015: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija Jaana

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019 Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan

Lisätiedot

Tulevan kevään aikana alueelle laaditaan luontoselvitys, jonka yhtey des sä tutkitaan mm. liito-oravien esiintyminen.

Tulevan kevään aikana alueelle laaditaan luontoselvitys, jonka yhtey des sä tutkitaan mm. liito-oravien esiintyminen. Rotkolan asemakaavan muutos 265/10.02.03/2016 KH 14.03.2016 57 Valio Oy on esittänyt asemakaavan muutosta Rotkolan alueella omis ta man sa asemakaavassa teollisuus- ja varastorakennusten alu eek si kaavoitetun

Lisätiedot

Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos

Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos Kaupunginhallituksen 42 30.10.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 412 20.11.2017 Kaupunginhallituksen 49 17.09.2018 konsernijaosto Kaupunginhallitus 329 01.10.2018 Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014 Kaupunginhallitus 328 03.11.2014 Kaupunginhallitus 344 17.11.2014 Kaupunginhallitus 7 19.01.2015 Kaupunginhallitus 49 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 10 09.03.2015 Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos

Lisätiedot

Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 192 08.05.2017 Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun 222/10.1003.100300/2017 KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 3.5.2017: Lausunnonantaja

Lisätiedot

Korttelin 30 asemakaavan muutos (Suolahti) 473/ /2013

Korttelin 30 asemakaavan muutos (Suolahti) 473/ /2013 Kaupunginhallitus 315 23.09.2013 Kaupunginhallitus 168 26.05.2014 Kaupunginhallitus 235 11.08.2014 Kaupunginhallitus 267 08.09.2014 Kaupunginvaltuusto 64 15.09.2014 Korttelin 30 asemakaavan muutos (Suolahti)

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Asemakaavan muuttaminen Kirkonkylän liikuntapuiston alueella 563/10.02.03/2013 ASRA 49 Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

KH 7 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 7 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 7 09.01.2017 Poikkeamislupa/As Oy Raahen Alaska 1399/10.1003.100300/2016 KH 7 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 29.11.2016: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija

Lisätiedot

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti:

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti: Kunnanhallitus 142 16.06.2014 Kunnanhallitus 198 06.10.2014 Kaavoitusjaosto 8 25.02.2015 Kunnanhallitus 115 02.03.2015 Kaavoitusjaosto 12 27.10.2015 Kaavoitusjaosto 11 13.06.2016 Kaavoitusjaosto 18 11.10.2016

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02. Tekninen lautakunta 5 10.01.2017 Tekninen lautakunta 51 28.02.2017 Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.01/2013 Tela 10.01.2017 5 Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisesta oli

Lisätiedot

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet Kaupunginhallitus 5 18.01.2010 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2010 Kaupunginhallitus 66 29.03.2010 Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet 57/520/2010 KhallV 5 Kaupunginvaltuusto on

Lisätiedot

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 18.11.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 308 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03. Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen

Lisätiedot

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014 Tekninen lautakunta 39 02.09.2014 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 15 16.04.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kaupunginhallitus 114 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 23 15.06.2015

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Villähde kortteli 346 tontti 1 ja 4 sekä viereinen VP-alue, V111

Asemakaavan muutos, Villähde kortteli 346 tontti 1 ja 4 sekä viereinen VP-alue, V111 Tekninen lautakunta 8 05.02.2015 Tekninen lautakunta 72 06.10.2015 Tekninen lautakunta 77 17.11.2015 Asemakaavan muutos, Villähde kortteli 346 tontti 1 ja 4 sekä viereinen VP-alue, V111 942/40.401/2014

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Uuden urheilutalon asemakaavan muutos, A188

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Uuden urheilutalon asemakaavan muutos, A188 Tekninen lautakunta 5 17.01.2017 Kaupunginhallitus 34 30.01.2017 Kaupunginvaltuusto 5 20.02.2017 5 Uuden urheilutalon asemakaavan muutos, A188 TEKLTK 17.01.2017 5 TEKLTK 10.05.2016 74 Uuden urheilutalon

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 105 16.11.2011 Ympäristölautakunta 6 09.02.2012 Kaupunginhallitus 45 27.02.2012 Ympäristölautakunta 22 07.03.2012 Kaupunginhallitus 58 12.03.2012 Ympäristölautakunta 54 07.06.2012 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tekninen lautakunta 153 09.06.2015 Kaupunginhallitus 271 30.11.2015 Kaupunginhallitus 282 14.12.2015 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2016 Halkotorinkujan asemakaavan muutos (kaava nro 01/020) 6467/10.02.01/2014

Lisätiedot

Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun

Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun Kaupunginhallitus 503 20.10.2014 Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun 580/10/00/02/2014 KH 503 Valmistelija: kaupungingeodeetti Matti Kivistö,

Lisätiedot

Tulevan kevään aikana alueelle laaditaan luontoselvitys, jonka yhtey des sä tutkitaan mm. liito-oravien esiintyminen.

Tulevan kevään aikana alueelle laaditaan luontoselvitys, jonka yhtey des sä tutkitaan mm. liito-oravien esiintyminen. Rotkolan asemakaavan muutos 265/10.02.03/2016 KH 14.03.2016 57 Valio Oy on esittänyt asemakaavan muutosta Rotkolan alueella omis ta man sa asemakaavassa teollisuus- ja varastorakennusten alu eek si kaavoitetun

Lisätiedot

Poikkeamislupa 3 Kylpylän kaupunginosan korttelin 5 tontille 35, Asunto Oy Lap peenran nan Arkadi

Poikkeamislupa 3 Kylpylän kaupunginosan korttelin 5 tontille 35, Asunto Oy Lap peenran nan Arkadi LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Tekninen lautakunta 159 03.05.2017 Poikkeamislupa 3 Kylpylän kaupunginosan korttelin 5 tontille 35, Asunto Oy Lap peenran nan Arkadi 272/10.03.00.02/2017 TEKLA

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen Kaavatoimikunta 11 24.08.2015 Kaavatoimikunta 1 08.02.2016 Valtuusto 46 23.05.2016 Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen 101/10.02.02/2015, 421/10.02.02/2012 Kaavatmk 24.08.2015 11 Kaavatoimikunta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Konginkankaan länsiosan asemakaavan muutos ja laajennus 560/10.02.03/2014 KH 11.08.2014 239 Asemakaavan muutos koskee Konginkankaan taajaman länsiosaa. Alu ee seen kuuluu teollisuustontteja, Konginkankaan

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola Suunnittelutarveratkaisu, Pitkätie 277 1280/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 411 Villähde Koivurinne 3:64 10771 Osoite Pitkätie 277 15560

Lisätiedot

Suunnittelualue koostuu kahdesta osa-alueesta, joiden suunnittelutavoitteet

Suunnittelualue koostuu kahdesta osa-alueesta, joiden suunnittelutavoitteet Kaupunginhallitus 233 17.06.2013 Kaupunginhallitus 169 26.05.2014 Kaupunginhallitus 304 06.10.2014 Kaupunginhallitus 8 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 6 26.01.2015 Havusalmen ranta-asemakaavan muutos 488/10.02.03/2013

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Kaavatoimikunta AIKA 01.02.2018 kello 16:15-17:15 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Hallintosäännön muuttaminen KH

Kaupunginhallitus Hallintosäännön muuttaminen KH Kaupunginhallitus 115 13.05.2019 Hallintosäännön muuttaminen KH 13.05.2019 115 Tausta Äänekosken kaupungissa toteutettiin keväällä 2017 kaupungin hallin to sään nön mittava uudistaminen. Tarkoituksena

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 56 14.03.2016 Kaupunginhallitus 200 05.09.2016 Kaupunginhallitus 261 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 58 07.11.2016 Nakertajan itäosan asemakaavan muutos (Suolahti) 264/10.02.03/2016 KH

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

KH 412 Kaavasuunnittelija Jaana Pekkalan lausunto :

KH 412 Kaavasuunnittelija Jaana Pekkalan lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 412 17.10.2016 Poikkeamislupa/Titta ja Lauri Rantala 1350/10.1003.100300/2016 KH 412 Kaavasuunnittelija Jaana Pekkalan lausunto 10.10.2016: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3)

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3) Ympäristölautakunta 37 31.03.2015 Ympäristölautakunta 67 18.08.2015 Kaupunginhallitus 252 24.08.2015 Kaupunginhallitus 340 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 75 07.12.2015 Kankaanpään kaupungin Karhoismajan

Lisätiedot

Hulevesimaksun käyttöönotto

Hulevesimaksun käyttöönotto Hulevesimaksun käyttöönotto KARA 0 Valmistelijat: tekninen johtaja Nina Kujala, p. 044 7809 331, ta louspääl lik kö Hanna Ekholm-Kippo, p. 044 7809 313, suun nit te lu in si nöö ri Minna Väisänen, p. 044

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Asemakaavan muutos Brahenkadun katualueelle Motonetin kiinteistön itäpuolella

Asemakaavan muutos Brahenkadun katualueelle Motonetin kiinteistön itäpuolella Tekninen lautakunta 261 01.09.2015 Tekninen lautakunta 298 15.09.2015 Asemakaavan muutos Brahenkadun katualueelle Motonetin kiinteistön itäpuolella 475/51/512/2015 TL 261 BG-liikekiinteistöt Oy on lähettänyt

Lisätiedot

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 173 07.05.2018 Poikkeamislupa/Elenia Oy KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 2.5.2018: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija Mathias Holmén Raahen kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston jalkapallokenttä)

Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston jalkapallokenttä) Teknisten palveluiden 46 20.05.2009 Teknisten palveluiden 38 23.03.2015 Teknisten palveluiden 55 18.05.2015 Kaupunginhallitus 168 24.08.2015 Kaupunginhallitus 180 07.09.2015 Asemakaavan muutos Toivonpuiston

Lisätiedot

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma. Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta

Lisätiedot

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6.

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6. Henkilöstöjaosto 27 24.08.2015 Henkilöstöjaosto 34 14.12.2015 Henkilöstöjaosto 5 02.02.2017 Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen 133/01.02.01/2015 HJAOS 24.08.2015 27 Teknisen

Lisätiedot

Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu on pidetty Keski-Suomen ELY-kes kuk ses sa

Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu on pidetty Keski-Suomen ELY-kes kuk ses sa Kaupunginhallitus 140 29.04.2014 Kaupunginhallitus 194 09.06.2014 Kaupunginhallitus 132 11.05.2015 Kaupunginhallitus 218 31.08.2015 Kaupunginvaltuusto 63 05.10.2015 Käpykolon ranta-asemakaava 342/10.02.03/2014

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi rakentaa monitoimi- ja harjoitusjäähallit.

Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi rakentaa monitoimi- ja harjoitusjäähallit. 49 22.05.2013 166 16.12.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015 70 18.08.2015 Kunnanhallitus 199 07.09.2015 130 08.12.2015 Asemakaavan muuttaminen Kirkonkylän liikuntapuiston alueella 563/10.02.03/2013 ASRA 49

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 238: Mestauskallion teollisuusalueen korttelin 3116 asemakaavan muutos

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 238: Mestauskallion teollisuusalueen korttelin 3116 asemakaavan muutos RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 238: Mestauskallion teollisuusalueen korttelin 3116 asemakaavan muutos 600/10.1002.100203/2018 KELA 87 Asemakaavanmuutos perustuu Raahen kaupungin kaa voi tus oh

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2019 1 Kaupunginhallitus AIKA 26.08.2019 klo 16:50-17:26 PAIKKA Centria-ammattikorkeakoulu, Talonpojankatu 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 368 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 369

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot