Kehittää ja uudistaa osaston toimialaa kunnan strategisten tavoitteiden suuntaisesti
|
|
- Maija-Leena Salo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TALOUSARVIO 2017 ja TALOUSSUUNNITELMA /SIVISTYSTOIMI Tulosalue Sivistystoimen hallinto/osaston yhteinen toiminta Tilivelvolliset Toiminta-ajatus Kasvatus- ja sivistysjohtaja Laura Päiviö-Häkämies Kehittää ja uudistaa osaston toimialaa kunnan strategisten tavoitteiden suuntaisesti Toiminta suunnitelmakaudella Koko osaston tavoitteena on tuottaa laadukkaita palveluja varhaiskasvatuksen, opetustoimen sekä vapaa-aikatoimen alalla kunnan myöntämien resurssien puitteissa. Lainsäädännön ja opetussuunnitelmien uusimiset synnyttävät osastolla uudenlaista toimintaa vuonna 2017 erityisesti varhaiskasvatuksen ja opetustoimen aloilla. Muutoksia kuvaillaan tarkemmin tulosalueita käsittelevissä toimintasuunnitelman ja talousarvion osissa. Kaikki osaston kehittämistyö tapahtuu jokaisella tulosalueella ulkopuolisella hankerahoituksella. Mynämäen kunnan kasvatus- ja sivistystoimella on useita omia kehittämishankkeita ja kunta on mukana monissa alueellisissa yhteishankkeissa. Suoritteet ja tunnusluvut Keskeisin yhteinen ja toiminnallinen teema osastolla vuonna 2017 on Suomi 100 vuotta. Sekä tämän teeman että muun toiminnan osalta sivistystoimi tekee tiivistyvää yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. TP 2015 TA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Suoritteet lautakunnan kokoukset Tunnusluvut /asukas Henkilöstö 500 Sivistystoimen hallinto TP 2015 TA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 kasvatus- ja sivistysjohtaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 toimistosihteeri 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Yhteensä 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 TALOUS 500 Sivistystoimen hallinto TP 2015 MTA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Tuotot Kulut Toimintakate Sisäiset tulot Sisäiset menot
2 Tulosalue Tilivelvolliset Toiminta-ajatus Varhaiskasvatus Varhaiskasvatusjohtaja Erja Santanen Tuottaa perheille laadukkaita, turvallisia ja joustavia varhaiskasvatuspalveluita, joiden tavoitteena on lapsen tasapainoisen kehityksen turvaaminen. Toiminta suunnitelmakaudella Tulosalueen palvelumuotoina on päiväkotihoito, perhepäivähoito ja ryhmäperhepäivähoito. Uusina toiminnan muotoina ovat luontopäiväkoti ja avoin varhaiskasvatuspalvelu (leikkitoiminta). Esiopetusta annetaan päiväkodeissa sekä Ihalaisten koulun yhteydessä. Tarvittava erityisen tuen tarjoaminen kuuluu koko henkilöstön työhön, asiantuntijoina toimivat kolme erityislastentarhanopettajaa. Integroitu erityisryhmä on Vaahteramäen päiväkodissa. Lasten yksityisen hoidon tuen kuntalisää on käyttänyt viisi lasta, ja sitä esitetään edelleen maksettavaksi Kelan kautta. Mynämäen perheillä on mahdollisuus saada päivähoitopaikka muusta Turun seudun kunnasta seutukunnan ostopalvelusopimuksen mukaisesti. Päivähoitopaikan ostaminen/myyminen harkitaan tapauskohtaisesti riippuen kunnan omien paikkojen riittävyydestä. Tällä hetkellä paikkoja myydään kahdelle lapselle. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen 20 h/vko on käytössä. Ilta- ja viikonloppuhoitoa järjestetään Pikkulaurissa. Aikaisemmin viikonloppuhoitoa on voitu ostaa naapurikunnilta (ennen vuotta 2016). Talousarviossa on vaikea päästä raamiin siksi, että erityisesti viikonloppuhoito on kallista, koska käyttäjämäärä on vähäinen ja kustannukset ovat arkipäiviä korkeampia. Kustannusten korkeus näyttäytyy sekä henkilökunnan palkkakuluissa että tukipalveluissa. Jotta tulosalue pääsi mahdollisimman lähelle raamin edellyttämää tasoa, on tulosalueella karsittu kaikesta mahdollisesta huomioiden kuitenkin pakolliset menot. Talousarvion toteutumisen osalta suurimpana riskinä on riittämätön määräraha sijaisten palkkaukseen. Uusi esiopetussuunnitelma on otettu käyttöön. Valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet valmistuvat lokakuussa 2016, minkä pohjalta tehdään Mynämäen oma varhaiskasvatussuunnitelma, joka otetaan käyttöön elokuussa Erilaisia hankkeita hyödynnetään kehittämistyössä, mm. pedagogiikan johtaminen varhaiskasvatuksessa hankkeeseen osallistuvat kaikki esimiehet. Avoimien varhaiskasvatuspalvelujen leikkitoimintaa on aloitettu Pikkulaurissa, mitä kehitetään edelleen yhteistyössä muun Mynämäen alueella järjestettävän leikkitoiminnan kanssa. Sähköisen asioinnin käyttöä lisätään: investointien kautta ollaan hankkimassa mobiilikirjausjärjestelmä, joka on käytössä monissa kunnissa, ja jonka käyttöönotosta sovittiin jo vuonna Investointi on pääasiassa kertaluontoinen, mutta jatkossa sen osalta ICT-kulut nousevat tulevina vuosina yhteensä noin euron vuositasolla, sillä jokaisessa ryhmässä sijaitsevien mobiililaitteiden yhteyksien kulut tulevat olemaan oletettavasti tätä luokkaa. Tarkkaa kustannusvaikutusta suunnitteluvuosille on mahdoton sanoa, sillä samaan aikaan mobiilikirjauksen käyttöönotto säästää henkilökunnan työaikaa. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Strateginen tavoite = pitkän aikavälin tavoite Kunnan kehitystä edistävä yhdyskuntarakenne Elinvoimainen kuntakeskus ja kyläkeskukset Tavoitteet 2017 Toteuma Laadukas varhaiskasvatus on kunnan markkinointia edistävä tekijä. (tyytyväisyyskysely)
3 Asukasluvun kasvu pitkäjänteinen ja strateginen maankäytönsuunnittelu/maapoliittinen ohjelma kehittämistä tukeva, joustava kaavoitus olemassa olevan infrastruktuurin tehokas hyödyntäminen monipuolinen tontti- ja asuntotarjonta kylien omaehtoinen kehittäminen/ kyläsuunnitelmat dynaaminen kuntamarkkinointi Kunnan elinvoimaisuutta tukeva elinkeinopolitiikka Työpaikkaomavaraisuuden kasvattaminen elinkeino-ohjelman toteuttaminen elinkeinoelämän tarpeita tukeva maapolitiikka TSekin ja Potkurin yrityspalvelujen tunnettavuuden lisääminen ja tehokas hyödyntäminen Hinku-kunnan imagon hyödyntäminen markkinoinnissa ja elinkeinotoiminnassa (lähienergia, lähiruoka, hankinnat) Yrittäjyyskasvatusprojekteihin osallistuminen Varhaiskasvatuksen omat ympäristökasvatusprojektit Tehokas ja toimiva palvelurakenne uudistuvat toimintatavat / toimintojen kriittinen arviointi ja jäntevä päätöksenteko eri toimijoiden selkeät roolit toimiva konserniohjaus / kuntayhtymien toiminta ei ylitä kunnan taloudellista kantokykyä kiinteistöjen/toimitilojen tehokas käyttö toimiva yhteistyö kuntien ja 3. sektorin kanssa omaa toimintaa tukevat ostopalvelut ennaltaehkäisevien palvelujen merkityksen ymmärtäminen hankerahoituksen käyttäminen kehittämistyössä kuntalaisten/yhdistysten omaehtoisen työn tukeminen Hoitopaikkojen kysyntä ja tarjonta ovat tasapainossa. Laatua arvioidaan tyytyväisyyskyselyillä, keskiarvotavoite hyvä Ennaltaehkäisevän työn vahvistaminen, yhteistyö eri toimijoiden kanssa Yhteistyön määrä 3. sektorin kanssa Omaa toimintaa tukevien ostopalveluiden lisääminen Hanketoiminnan kehittäminen
4 Suoritteet ja tunnusluvut 505 Varhaiskasvatus TP 2015 TA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Suoritteet Päiväkodit: -kokopäivä osapäivä esiopetus Erityispäivähoito Perhepäivähoito Ryhmäperhepäivähoito: -kokopäivä osapäivä esiopetus 8 Ostopalvelupäivähoito Muu päivähoito: kotihoidontuki/perheet Tunnusluvut / hoitopaikka Päiväkotihoito Esiopetus Perhepäivähoito Ryhmäperhepäivähoito Kotihoidontuki, /perhe Henkilöstö 501 Varhaiskasvatus TP 2015 TA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 päivähoidon johtaja 1,0 varhaiskasvatusjohtaja 1,0 1,0 1,0 1,0 toimistosihteeri 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 erityislastentarhanopettaja 1,0 2,0 3,0 3,0 3,0 vastaava lastentarhanopettaja 1,0 päiväkodinjohtaja 2,0 2,0 2,0 2,0 lastentarhanopettaja 15,0 18,0 19,0 19,0 19,0 lastenhoitaja/päivähoitaja 27,0 30,5 29,5 29,5 29,5 päiväkotiapulainen 1,5 0,5 0,5 0,5 0,5 erityisavustaja 2,0 1,0 2,0 2,0 2,0 varahenkilö 1,0 2,0 2,0 2,0 2,0 perhepäivähoidonohjaaja 1,0 perhepäivähoitaja 17,0 13,0 10,0 10,0 10,0 Yhteensä 68,5 71,0 70,0 70,0 70,0 Talous TP 2015 MTA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Tuotot Kulut Toimintakate Sisäiset tulot Sisäiset menot
5 Tulosalue Tilivelvolliset Toiminta-ajatus Opetustoimi Rehtorit ja koulujen luokanopettaja-rehtorit Tuottaa laadukasta perus- ja lukio-opetusta. Toiminta suunnitelmakaudella Uuden opetussuunnitelman jalkauttaminen ja siihen liittyvät kouluttautumiset jatkuvat vuoden 2017 aikana. Opettajat sekä perusopetuksen puolella että lukiossa ovat tehneet paljon työtä opetussuunnitelman ideoimiseksi mahdollisimman toimivaksi. Kaikki kehittäminen ja kouluttautuminen tapahtuvat ulkopuolisella hankerahalla. Oppimateriaalien ja tvt-hankintojen osalta tehdään välttämättömät hankinnat vuonna Palvelujen ostoja ei ole voitu lisätä annetun talousarvion raamin puitteissa. Vuoden aikana tutkitaan parhaita käytäntöjä Mynämäen kunnan opetustoimelle tulevien TVT-hankintatarpeiden osalta. Osa kunnista on päättänyt lähteä siihen, että kaikille oppilaille hankitaan oma laite, jonka voi kuljettaa myös kotiin. Tältä osin Mynämäen kunta kuulee käyttäjien kokemuksia erilaisten uudistusten onnistumisesta. Kartoitusta tehdään parasta aikaa muun muassa Turun seudun opetustoimen foorumin alaisessa virtuaalityöryhmässä. Toistaiseksi Mynämäessä toteutetaan valittua linjaa asteittaisen digitaalisuuden lisäämiseksi ja satsataan vuoden 2017 aikana siihen, että opettajilla on hyvät valmiudet käyttää uutta laitteistoa pedagogisesti mahdollisimman monipuolisesti. Kokemusten pohjalta uusien hankintoja esitetään budjetoitavaksi investointeihin vuodelle 2018, mikä tulee huomioida seuraavan vuoden raamissa. Oppilasmäärä on vähentynyt Mynämäen kunnan perusopetuksessa pitkällä aikavälillä merkittävällä tavalla: Vuonna 2007 perusopetuksen oppilaita oli 1028, vuonna 2010 oppilaita oli 973, vuonna 2013 oppilaita oli 874 ja vuonna 2016 (talousarvion tekohetkellä) oppilaita on 800. Oppilasennuste näyttää siltä, että vuonna 2019 on perusopetuksessa 767 oppilasta. Toimipisteet ja sen myötä opettajien määrä on pysynyt samana. Lautakunta teki vuonna 2015 päätöksen, jonka mukaan päätettiin lukuvuodesta 2016 alkaen vähentää kahdesta toimipisteestä yhdysluokat 5-6 tai 3-6 niin, että kunnassa olisi ollut 2 luokanopettajaa vähemmän. Valtuusto ei hyväksynyt tätä päätöstä, joten opettajien määrä on edelleen sama. Tulevaisuudessa lautakunta pohtii edelleen kaikki vaihtoehdot opettajien sijoitteluksi kokonaisuuden kannalta järkevällä tavalla. Tällä hetkellä alle 10 lapsen luokkakokoja on Huolin koululla (3-4. lk 6, 5-6 lk 6), Ihalaisten koululla ( 1-2 lk 9+1 eskari), ja Tarvaisissa (3-4 lk 8, 5-6 lk 9), samaan aikaan Laurin koululla on 5.luokalla yli 25 oppilaan luokkakoot. Kysymys on kustannusten lisäksi opettajien työn tasaisesta jakautumisesta ja kuormittavuudesta. Oppilasmäärät ovat nähtävänä talousarvion suoritteista kaikkien koulujen osalta. Opetustoimen osalta valmistelijat eivät päässeet raamiin kulujen osalta, sillä edellisen vuoden pohjaan verrattuna palkkakulut nousevat siitä syystä, että aiemmin kouluverkon selvitystilanteessa on ollut 3 määräaikaista luokanopettajaa vain lukuvuodeksi palkattuna valtuuston tekemien päätösten jälkeen virat on täytetty, joten opettajille maksetaan myös kesän 2017 ajalta täysi palkka. Niittylinnan opetusyksikköön on jouduttu jo vuoden 2016 aikana palkkaamaan lisää henkilökuntaa (kiertävä resurssiopettaja erityisissä opetusjärjestelyissä oleville oppilaille), mikä näyttäytyy lisäkustannuksena, mutta mikä toisaalta voidaan täysimääräisesti velottaa sijoitettujen oppilaiden kotikunnilta. Tulojen osalta opetustoimi on pystynyt viime vuosina ylittämään tuloennusteen. Lukion osalta tavoitteena on edelleen antaa opiskelijoille yhtä laadukasta opetusta kuin aikaisemminkin. Sähköiset ylioppilaskirjoitukset vakiintuvat
6 Sitovat toiminnalliset tavoitteet vuoden 2017 aikana. Lukiolla on useita kehittämishankkeita, joista merkittävin on innovatiivinen Digitreenari-hanke. Strateginen tavoite = pitkän aikavälin tavoite Kunnan kehitystä edistävä yhdyskuntarakenne Elinvoimainen kuntakeskus ja kyläkeskukset Asukasluvun kasvu pitkäjänteinen ja strateginen maankäytönsuunnittelu/maapoliittinen ohjelma kehittämistä tukeva, joustava kaavoitus olemassa olevan infrastruktuurin tehokas hyödyntäminen monipuolinen tontti- ja asuntotarjonta kylien omaehtoinen kehittäminen/ kyläsuunnitelmat dynaaminen kuntamarkkinointi Kunnan elinvoimaisuutta tukeva elinkeinopolitiikka Työpaikkaomavaraisuuden kasvattaminen elinkeino-ohjelman toteuttaminen elinkeinoelämän tarpeita tukeva maapolitiikka TSekin ja Potkurin yrityspalvelujen tunnettavuuden lisääminen ja tehokas hyödyntäminen Hinku-kunnan imagon hyödyntäminen markkinoinnissa ja elinkeinotoiminnassa (lähienergia, lähiruoka, hankinnat) Tavoitteet 2017 Toteuma Laadukas opetustyö ja hyvät oppimistulokset ovat osa kuntamarkkinointia. Opetustoimen osallistuminen kehittämissuunnitelmien toteuttamiseen. Yrittäjyyskasvatusprojekteihin osallistuminen. Opetustoimen omat ympäristökasvatusprojektit Tehokas ja toimiva palvelurakenne uudistuvat toimintatavat / toimintojen kriittinen arviointi ja jäntevä päätöksenteko eri toimijoiden selkeät roolit toimiva konserniohjaus / kuntayhtymien toiminta ei ylitä kunnan taloudellista kantokykyä kiinteistöjen/toimitilojen tehokas käyttö toimiva yhteistyö kuntien ja 3. sektorin kanssa Uuden opetussuunnitelman käyttöönotto. Laatutyötä tehdään ja teetetään tyytyväisyyskysely (2-5-8), keskiarvotavoite hyvä. Perusopetuksessa päättötodistuksen saaneiden määrä, tavoite 100 %
7 omaa toimintaa tukevat ostopalvelut ennaltaehkäisevien palvelujen merkityksen ymmärtäminen hankerahoituksen käyttäminen kehittämistyössä kuntalaisten/yhdistysten omaehtoisen työn tukeminen Lukiossa yo-tulosten keskiarvo, tavoite yli maan keskiarvon Toimitilojen tehokas käyttö Kehittämis- ja hanketoimintaan satsataan Suoritteet ja tunnusluvut 510 Opetustoimi TP 2015 TA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Suoritteet Kouluja oppilaita/perusopetus aloituspaikkoja/lukio opiskelijoita/lukio muista kunnista Tunnusluvut /oppilas (perusopetus) /opiskelija (lukio) Perusopetuksen koulukohtaiset yksikkökustannukset/oppilas ja oppilasmäärä, Oppilasmääränä käytetään 2017 kevät ja syyslukukauden keskiarvoa TP 2015 oppilasmäärä TA 2016 oppilasmäär ä TA 2017 oppilasmäär ä Aseman koulu Huolin koulu Ihalaisten koulu Karjalan koulu Laurin koulu Tarvaisten koulu Tavastilan koulu Pyhän koulu Henkilöstö 510 Opetustoimi TP 2015 TA 2016 TA 2017 TA2018 TS 2019 erityisluokanopettaja* 9,0 9,0 9,0 9,0 9,0 erityisopettaja 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 koulusihteeri 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 koulukuraattori Akseli Akseli Akseli Akseli Akseli lehtori 30,0 30,0 30,0 30,0 30,0 luokanopettaja 27,0 27,0 28,0 28,0 28,0 koulunkäynninohjaaja 23,0 23,0 23,0 23,0 23,0 rehtori 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 luokanopettaja-rehtori 7,0 7,0 6,0 6,0 6,0 tuntiopettaja* 7,0 8,0 8,0 8,0 8,0 tuntiopettaja määräaikainen 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Yhteensä 110,0 111,0 111,0 111,0 111,0 * Sis. Leinikissä määräaikaisesti 1 erityisluokanopettaja ja 2 erityisopetuksen tuntiopettajaa Talous TP 2015 MTA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019
8 Tuotot Kulut Toimintakate Sisäiset tulot Sisäiset menot Tulosalue Tilivelvolliset Toiminta-ajatus Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi Liikunta- ja nuorisopalveluvastaava Anna Salminen Kulttuuri- ja kirjastopalveluvastaava Viktoria Kulmala Tuottaa laadukkaita kirjasto- ja kulttuuripalveluita sekä liikunta- ja nuorisopalveluita kuntalaisille mahdollisimman laajasti. Toiminta suunnitelmakaudella Suomen 100-vuotisjuhla näkyy kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen sektorilla vuonna 2017 läpileikkaavana teemana niin, että vuoden aikana korostetaan paikallista, alueellista ja suomalaista kulttuuria ja suomalaisia tekoja Yhteistyöhankkeet kolmannen sektorin kanssa Nuorten työpajatoiminnan kehittäminen ja vakiinnuttaminen Masku-Mynämäki-Nousiainen yhteistyönä Etsivän nuorisotyön mallin vakiinnuttaminen Masku-Mynämäki-Nousiainen yhteistyönä Yhteisen avustusten jakomallin laatiminen liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimeen Laurin liikuntapuiston hyödyntäminen palvelutarjonnassa Asiakasmaksujen ja taksojen tarkistaminen ja korottaminen Uimahallin kustannusrakenteen tarkistaminen ja selvittäminen vuokranantajan kanssa (Mynämäen Teollisuuskiinteistö Oy) Vaski-kirjastojen yhteistyön kehittäminen Valmistautuminen avoimen lähdekoodin Koha-kirjastojärjestelmään E-aineistojen tunnettuuden parantaminen Kirjaston ja koulujen yhteistyön kehittäminen Kirjaston opasteiden ja valaistuksen uusimisen loppuun saattaminen Kulttuuripalveluiden järjestäminen yhteistyössä käyttäjien kanssa Lasten- ja nuorisokulttuuripalveluiden kehittäminen yhteistyössä koko vapaa-aikatoimessa Kulttuurisen kotiseutureitin valmistelun aloittaminen Kotiseututyön kehittäminen yhteistyössä kotiseutuyhdistysten kanssa Sitovat toiminnalliset tavoitteet Strateginen tavoite = pitkän aikavälin tavoite Kunnan kehitystä edistävä yhdyskuntarakenne Elinvoimainen kuntakeskus ja kyläkeskukset Tavoitteet 2017 Toteuma Toimenpiteet kuntamarkkinoinnin tueksi (Laurin liikuntapuiston markkinointi, toimivat sähköiset asiointipalvelut, selkeät internetsivut, LiiKu-esite) Kyliin jalkautuvan nuorisotyön aloittaminen Asukasluvun kasvu pitkäjänteinen ja strateginen
9 maankäytönsuunnittelu/maapoliittinen ohjelma kehittämistä tukeva, joustava kaavoitus olemassa olevan infrastruktuurin tehokas hyödyntäminen monipuolinen tontti- ja asuntotarjonta kylien omaehtoinen kehittäminen/ kyläsuunnitelmat dynaaminen kuntamarkkinointi Kunnan elinvoimaisuutta tukeva elinkeinopolitiikka Työpaikkaomavaraisuuden kasvattaminen elinkeino-ohjelman toteuttaminen elinkeinoelämän tarpeita tukeva maapolitiikka TSekin ja Potkurin yrityspalvelujen tunnettavuuden lisääminen ja tehokas hyödyntäminen Hinku-kunnan imagon hyödyntäminen markkinoinnissa ja elinkeinotoiminnassa (lähienergia, lähiruoka, hankinnat) Yhteistyötä yrittäjien kanssa kunnan tapahtumatuotannossa. Nuorten työllistämispalveluiden kehittäminen yhdessä yrittäjien kanssa. Vetovoimaisuuden lisääminen ja erityispiirteiden esiin nostaminen. Mm. hyvät liikunta- ja kirjastopalvelut. Tehokas ja toimiva palvelurakenne uudistuvat toimintatavat / toimintojen kriittinen arviointi ja jäntevä päätöksenteko eri toimijoiden selkeät roolit toimiva konserniohjaus / kuntayhtymien toiminta ei ylitä kunnan taloudellista kantokykyä kiinteistöjen/toimitilojen tehokas käyttö toimiva yhteistyö kuntien ja 3. sektorin kanssa omaa toimintaa tukevat ostopalvelut ennaltaehkäisevien palvelujen merkityksen ymmärtäminen hankerahoituksen käyttäminen kehittämistyössä kuntalaisten/yhdistysten omaehtoisen työn tukeminen Ap/ip-toiminnan tehostaminen ja siirtäminen kyläkouluissa opetustoimen alaisuuteen. Tavoitteena on se, että ryhmissä ei ole vajaakäyttöä. Toimitilojen tehokas käyttö Yhteistyömuodot ja sopimukset kolmannen sektorin kanssa. Omaa toimintaa tukevien ostopalvelujen määrää lisätään. Hanketoimintaan satsataan edelleen. Suoritteet ja tunnusluvut
10 TP 2015 TA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Suoritteet nuorisotiloja kävijöitä ap/ip -asiakkaat liikuntatilat uimahallikävijät kirjastot lainaukset museot Tunnusluvut nuorisotyö /asukas ap/ip toiminta /asiakas liikunta /asukas kirjasto /asukas kulttuuri /asukas työpaja, työllistäminen, etsivä nuorisotyö Henkilöstö 530 Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi TP 2015 TA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 kulttuuri- ja kirjastopalveluvastaava 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 kirjastovirkailija 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 liikunta- ja nuorisopalveluvastaava 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 vapaa-ajanohjaaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 ohjaaja nuorisotalo+ ap-ip 4,0 4,0 3,0 3,0 3,0 uimahallin valvoja 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 vastuuohjaaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Yhteensä 13,0 13, Talous TP 2015 MTA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Tuotot Kulut Toimintakate Sisäiset tulot Sisäiset menot Kasvatus- ja sivistyslautakunta yhteensä
11 TP 2015 MTA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Tuotot Kulut Toimintakate Sisäiset tulot Sisäiset menot
Sivistystoimen hallinto / osaston yhteinen toiminta. Kasvatus- ja sivistysjohtaja Laura Päiviö-Häkämies
TALOUSARVIO 2016 Kasvatus- ja sivistyslautakunta Tulosalue Tilivelvolliset Sivistystoimen hallinto / osaston yhteinen toiminta Kasvatus- ja sivistysjohtaja Laura Päiviö-Häkämies Toiminta-ajatus Kehittää
Sivistystoimen hallinto / osaston yhteinen toiminta
Tulosalue Tilivelvolliset Toiminta-ajatus Sivistystoimen hallinto / osaston yhteinen toiminta Kasvatus- ja sivistysjohtaja Laura Päiviö-Häkämies Kehittää ja uudistaa osaston toimialaa kunnan strategisten
Kehittää ja uudistaa osaston toimialaa kunnan strategisten tavoitteiden suuntaisesti
KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Kasvatus- ja sivistyslautakunta Tulosalue Tilivelvolliset Toiminta-ajatus Sivistystoimen hallinto Kasvatus- ja sivistysjohtaja Laura Päiviö-Häkämies Kehittää ja uudistaa osaston
SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne)
SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) KOULUTUSLTK Esittelijä sivistystoimen johtaja KULTTUURILTK Esittelijä museonjohtaja VAPAA-AIKALTK Esittelijä vapaa-aikatoimen päällikkö SIVISTYSVIRASTO Sivistystoimenjohtaja
Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,
SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan
Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.
Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan
300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %
300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -81526-8888 -72638 10,9 Henkilöstökulut -26726-5596 -21130 20,9 Palkat ja palkkiot -18800-3628 -15172 19,3 Henkilösivukulut -7926-1968 -5958 24,8 Eläkekulut -7160-1795
2.1. Hyvinvointipalvelut
2.1. Hyvinvointipalvelut Tulosalueet: Toiminta-ajatus Hyvinvoinnin hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Hyvinvointipalvelujen tehtävänä on eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvointitarpeiden
KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015
Tehtäväalue: 209150 Varhaiskasvatus Tehtäväalueen palveluajatus: Varhaiskasvatus käsittää lasten päivähoidon, esiopetuksen ja koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan. Päivähoidon tarkoituksena on tarjota
Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)
KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016
Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen
TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:
Sivistystoimen tuloskortti 2012
Sivistystoimi Sivistystoimen tuloskortti 2012 NÄKÖKULMA JA KESKEISET TAVOITTEET 2012 OPERATIIVISET TOIMET JA MITTARIT JA TAVOITETASO 2012 SEKÄ VASTUUTAHO ASIAKKAAT 1. Sivistystoimen palvelut tukevat jatkumoa
Kajaanin varhaiskasvatus SK
Kajaanin varhaiskasvatus 2014- SK 15.05.2014 Valtakunnalliset suuntaukset 2013- Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden tarpeiden arviointia vaikeuttaa: Valmistelussa laki varhaiskasvatuksesta. Lakiesitys tulee
300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %
Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717
KOULUTUSLAUTAKUNTA 66
KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 Palvelu: Hallinto Vastuuhenkilö: Anu Kosonen TA13/TA14 TP12/TA14 Sivistystoimen hallinto - - - - Henkilötyövuodet 5 5 5 4-9,5 % -21,1 % / Henkilötyövuosi 75 450 66 046 83 996 83 488-0,6
Sivistyspalvelut. Tarkastuslautakunta / / 2013
Sivistyspalvelut Tarkastuslautakunta 17.12.2014 164 / 00.02.01 / 2013 Perustiedot Sivistyspalveluihin kuuluu: Varhaiskasvatus ( perhepäivähoito, päiväkotihoito ja esiopetus) Perusopetus Lukio Vapaa sivistystyö:
Sivistyskeskuksen organisaatio 2018
Sivistyskeskuksen organisaatio 2018 Me kuntaorganisaationa olemme mahdollistamassa kuntamme kehitystä uudenlaiseen suuntaan. Haluamme auttaa vihtiläisiä elämään hyvää ja aktiivista elämää Sivistyskeskus
Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.
Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia
ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA
TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.
TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA
TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA YLEISHALLINTO Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille
Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta
1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700
2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä
Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN
2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA
2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT
Sivistysjohtaja Matti Hursti kirjoitti lautakunnalle:
Sivistysjohtaja Matti Hursti kirjoitti lautakunnalle: TA-esitykset pohjautuvat aina kentän tarpeisiin. Tarpeiden kartoitus on talousarviovalmistelun perusrutiini, jossa itse olen ollut osallisena niin
Sivistystoimiala opetus
Sivistystoimiala opetus PALVELU MITTARI TP 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Perusopetuspalvelut Peruskoulut kpl 24 23 23 23 Oppilaita kpl 5 903 5 891 5 860 5 860 * joista erityistä tukea tarvitsevia kpl 431
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus
1 (5) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, perusopetuksen rehtori Tulosyksiköt Peruskoulutus ( Kohteet Arppe, Hutsi,
KOULUTUSLAUTAKUNTA Liite 1. Talousarvio 2017
KOULUTUSLAUTAKUNTA Liite 1 Talousarvio 2017 Koulutuslautakunta U+S U S Toimintatuotot 2 687 900 2 231 200 456 700 Henkilöstökulut 13 875 500 13 875 500 Palvelujen ostot 7 966 700 4 954 800 3 011 900 Aineet/
Kerava, Pieni suuri kaupunki
Kerava, Pieni suuri kaupunki Kerava ihmisen mittainen viherkaupunki pinta-alaltaan n. 30 km 2, asukkaita 34 549 työpaikat ja palvelut ovat lähellä ja nopeasti saavutettavissa etäisyys Helsinkiin on 27
Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet
SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet
Liite SIVISTYSLAUTAKUNTA. Sivistyslautakunta yhteensä. Talous: Poikkeamat
SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivistyslautakunta yhteensä TA 2014 + Toteuma Poikkeama TP 2013 muutokset 2014 +yli/-ali Toimintatulot 828 889 732 766 1 009 347 276 581 2,0 21,8 Toimintamenot -13 379 261-13 953 175-13
Kasvatus- ja sivistysjohtaja. Tilinpäätös 2018
Kasvatus- ja sivistyslautakunta Tilinpäätös 2018 Tulosalue Tilivelvolliset Toiminta-ajatus Sivistystoimen hallinto / osaston yhteinen toiminta Kasvatus- ja sivistysjohtaja Kehittää ja uudistaa osaston
Sivistyslautakunta. Hallinto
Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia
Peruspalvelulautakunta määrää toimintasäännössä sille hallintosäännön perusteella kuuluvan ratkaisuvallan siirtämisestä
1 SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN TOIMINTA-/ DELEGOINTISÄÄNTÖ Voimaan 1.8.2012 (Peruspalvelulautakunta 6.6.2012 38) Muutos 1.1.2014 (Peruspalvelulautakunta 3.12.2013 77) Muutos 1.4.2018 (Peruspalvelulautakunta
SIVISTYSTOIMI Tavoiteorganisaatio
Sivistyskeskus sivistysjohtaja 1 koulutoimenjohtaja 1 kehittämispäällikkö 1 koulutussuunnittelija 1 Hallinto- ja toimistopalvelut hallintopäällikkö 1 palvelusihteeri 5 hankintasihteeri 1 kalust.kunnost.
Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus
Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu kriittinen tavoitteet ja hankkeet Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Monikulttuurisuuden edistäminen ja hyödyntäminen Monikulttuurisuusohjelman
HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.
SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena
Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017
Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 1 Sivistysvaliokunna osavuosikatsaus Sivistysosaston osavuosikatsaus on osa koko kunnan kahdeksan kuukauden talous ja toimintaraportointia,
Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2
Sivistyslautakunta Siv.ltk 09.10.2018 LIITE 2 Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan
Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015
Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut
SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 11.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 2 SISÄLTÖ 1 TOIMINTA-AJATUS... 3 2 PÄÄVASTUUALUEEN TOIMIELIMET,
päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET
päivitetty 30.11.2015 YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET 2 1. JOHDANTO Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta
ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017
2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...
Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2014 Liite sivistyslautakunta
1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 25 681 771 MENOT 26 110 097 25 619 700 24 989 700 25 449 864 1,7 % -1,9 % -2,5 % 101,8 % 2 344 973 TULOT 2 347 557 2 155 800 2 165 800 2 207 619 0,1 % -8,2 % 0,5 % 101,9 % 23 336 798
Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta
1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 834 500 26 025 986 4,8 % 1,2 % -0,4 % 100,7 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 557-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700
Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.
Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän
SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA
SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT 1 OPETUS- JA VARHAISKASVASTUSPALVELUT YHTEENSÄ 2 3 Päävastuualueen johtajan katsaus Laskennallisella tasaisella kertymällä tammi-huhtikuun
4100 Koulutus-, varhaiskasvatus- ja kirjastopalvelut
TOIMIELIN: TEHTÄVÄALUE: TILIVELVOLLINEN: Sivistyslautakunta 4100 Koulutus-, varhaiskasvatus- ja kirjastopalvelut Sivistystoimenjohtaja Selostus tehtäväalueesta: Sisältää keskitettyjen osastopalveluiden,
MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA
MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2011-2024 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2011 2024 1 (4) JOHDANTO Strategia kattaa kuluvan valtuustokauden lopun ja kolme seuraavaa valtuustokautta. Tavoitteena
KOULUTUSLAUTAKUNTA 67
KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/Koulutus Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2012 2013 2014
TA 2018 VALMISTELU OPETUSPALVELUT
OPETUSPALVELUT OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2017 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 10.8.2017 0 371 383 397 403 402 412 1 351 376 380 395 389 402 2 327 355 384 382 395 393
Koulutuslautakunta Talousarvio 2017
Koulutuslautakunta Talousarvio 2017 100,00 90,00 80,00 Toteumat ja talousarviot (Ei sisällä aluelautakunnan resurssia) 80,68 47,70 85,64 49,60 90,03 90,15 51,65 51,41 91,87 52,60 93,13 52,92 94,50 93,79
Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3.
Lukuvuosi 2018-2019 Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit 14.3.2018, sivistyslautakunta 27.3.2018 TA 2018 VALMISTELU Perusopetus Toimintaa ja taloutta
HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016
KEHITTÄMINEN JA HALLINTO Kehittäminen työllisyyskoordinaattori 1 1 1 kaupunginjohtaja 1 1 1 1 1 hallinto- ja henkilöstöjohtaja 1 1 1 1 1 talous- ja hankintajohtaja 1 1 1 1 1 Yhteensä 3 0 3 3 0 1 4 0 4
Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari
Koulutuslautakunta Valtuustoseminaari 16.9.2013 VARHAISKASVATUS Kaupungin päiväkoteja 32 Ostopalvelupäiväkoteja 13 Perhepäivähoitajia 45 Kaupungin ryhmäperhepäiväkoteja 3 Avointa päiväkotitoimintaa 6 toimipisteessä
Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)
Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa
SIVISTYSVALIOKUNTA Liite 2
SIVISTYSVALIOKUNTA Liite 2 Talousarvio 2018 Sivistysvaliokunta U+S U S Toimintatuotot 3 296 600 2 984 100 312 500 Henkilöstökulut 15 596 600 15 596 600 Palvelujen ostot 9 033 900 5 358 300 3 675 600 Aineet/
ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2016 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA
TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki
Talous Euroa Ta 2017 Tot % Menot Tulot Netto
SIVISTYSLAUTAKUNTA (KOULUTUSLAUTAKUNTA 3.5.7 ASTI) (8) OSAVUOSIRAPORTTI.. 3.8.7 Raportin tiedot ovat 9.9.7 kirjanpidon tilanteen mukaiset. Toiminta-ajatus Tehtävänä on tukea ja kannustaa ihmisten jatkuvaa
Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti:
JOHTOSÄÄNTÖ / SIVISTYSPALVELUT Hyväksytty Kv 28.3.2013 6 Voimaantulo 1.1.2013 1 Luku SIVISTYSPALVELUIDEN PALVELUALUE 1 Organisaatio Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin
KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio Koonti vastuualueittain
KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio 2017-2018 Koonti vastuualueittain Toimialan yhteiset KS 2016 TA 2017 TA 2018 Muutos, % %-os Toimintatulot 0 0 0 0,0 0,0 Toimintamenot 1 711 541 480 011 473 996-72,0
Kehittää ja uudistaa osaston toimialaa kunnan strategisten tavoitteiden suuntaisesti.
1..1 Kasvatus- ja sivistyslautakunta Tulosalue Tilivelvollinen Toiminta-ajatus Sivistystoimen hallinto/osaston yhteinen toiminta Kasvatus- ja sivistysjohtaja Laura Päiviö-Häkämies Kehittää ja uudistaa
Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja.
1 SIMON KUNTA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Simon kunnanvaltuusto 15.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on varhaiskasvatuksen, koulutuksen
Emmi Romppainen Emmi Romppainen
Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 21.3.2019 2 Kokousaika TORSTAI 28.3.2019 KLO 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
TALOUSRAPORTTI II Sivistystoimi 2016
TALOUSRAPORTTI II Sivistystoimi 2016 1 2 Sivistystoimi Tulosalueet: Toiminta-ajatus Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia
PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007
PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007 Kasvatus- ja opetuslautakunnan sekä päivähoidon ja perusopetuksen johtokunnan sopimusseminaari Eerola, Längelmäki 27.4.2006 Leena Viitasaari, päivähoidon
KOULUTUSLAUTAKUNNAN TILANNERAPORTTI (2/2015) Liite 1. Talousarvio Talouden toteutumatiedot: (2/2015, suluissa vuoden 2014 luvut)
KOULUTUSLAUTAKUNNAN TILANNERAPORTTI (2/2015) Liite 1 Talousarvio 2015 Koulutuslautakunta U+S U S Toimintatuotot 2 376 900 2 162 600 214 300 Henkilöstökulut 15 670 100 15 670 100 Palvelujen ostot 6 465
Sivistysosasto. Toiminta- ja palveluajatus
Sivistysosasto Toiminta- ja palveluajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on johtaa kunnan opetus-, kulttuuri- ja vapaa-aikatointa ja vastata palvelujen järjestämiseen liittyvistä tehtävistä varhaiskasvatuksen,
Strategia Koululautakunta
Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat
ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100
3.2 Sivistystoimen tulosalue Tilivelvollinen sivistysjohtaja Jorma Harju 3101 Sivistystoimen hallinto Sivistystoimi tukee kaustislaisten kehittymistä hyvinvoiviksi ja monipuolisiksi tulevaisuuden osaajiksi
TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021
TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 6 157 227 8 139 700 7 191 900 6 927 900 6 927 900 Maksutuotot 2 712 527 1 603 400 2 401 000 2 401 000 2 401
Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi
UUDET VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,
Sivistyslautakunnan tietoon saatetaan seuraavat viranhaltijapäätökset: Kasvatustoiminnan johtaja Henkilöstöpäätös
Sivistyslautakunta 16 22.08.2017 Tiedoksi esitettävät viranhaltijapäätökset Sivistyslautakunta 22.08.2017 16 Sivistyslautakunnan tietoon saatetaan seuraavat viranhaltijapäätökset: Kasvatustoiminnan johtaja
LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016
Lasten ja nuorten lautakunta 88 29.09.2015 LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 29.09.2015 88 Lasten ja nuorten lautakunnan talousarviota on valmisteltu
ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017
2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...
Kolmiportaisen ja erityisen tuen kehittämissuunnitelma Vantaalla. Opetuslautakunta
Kolmiportaisen ja erityisen tuen kehittämissuunnitelma Vantaalla Opetuslautakunta 10.6.2019 VARHAISKASVATUKSEN SUUNNITELMA 2019-2021 Kehityksen ja oppimisen tuen henkilöstön lisääminen Henkilöstön kokemus
Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta
Kuukausiraportti 10/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousraportti 10/2017, laskennallinen toteutuma 83,3% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS
Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari
Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut Ohjausryhmän seminaari 4.2.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päivähoidossa olevien lasten määrä / Päiväkodit
Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle
Elinvoimainen oppiva kaupunkiseutu tavoitteet Kulttuurin liikunnan edelläkävijyys Ohjelma fyysisten olosuhteiden kehittämiseksi nuorisotoimen lautakunnan liikuntalautakunnan toimialalla Järjestö- harrastustoiminnan
Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat
Kasvatus- ja opetuslautakunta 85 29.09.2016 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat Kasvope 85 Varhaiskasvatuspäällikön henki lös tö asiat Rehtoreiden Ahmasojan koulun Lautakunnan tiedoksi saatetaan seuraavat
Sivistyslautakunta 28.08.2014 Liite 80 Tark. /
SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2014-2018 Siikajoen kunnan sivistystoimen strategia on ohjeellinen, suunnittelua ja päätöksentekoa ohjaava asiakokonaisuus, joka muodostuu yhdeksästä tulosalueesta. Toteuttaminen
Kehittää ja uudistaa osaston toimialaa kunnan strategisten tavoitteiden suuntaisesti.
1..1 OSVUOSIRAPORTTI/ Kasvatus- ja sivistyslautakunta Tulosalue Tilivelvollinen Toiminta-ajatus Sivistystoimen hallinto/osaston yhteinen toiminta Kasvatus- ja sivistysjohtaja Laura Päiviö-Häkämies Kehittää
KOULUN JA PÄIVÄKODIN YHTEISTOIMINTASUUNNITELMA
1(3) PERUSOSA (liitetään osaksi koulun tai päiväkodin opetussuunnitelmaa) 1. Nimet: koulut ja yhteistyöpäiväkodit Herttoniemenrannan ala-aste, rehtori Kirsi Myllymäki kirsi.myllymaki@hel.fi Varhaiskasvatusyksikkö
Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen
Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.
Lukuvuoden opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT
Lukuvuoden 2017-2018 opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT TA 2017 VALMISTELU OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2016 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 0 371 383 397 403
30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI
1 (5) 30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus Nuorisotoimi
KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma vuodelle Sivistystoimen toimintakertomus 2011
KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Sivistyslautakunta Aika Tiistai 21.02.2012 klo 17.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat nro Liite nro 10 3 Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 11 4 Sivistystoimen
PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus
PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta
VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ ALKAEN
1 (5) VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.8.2016 ALKAEN 1 Toiminta-alue 2 Organisaatio Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta.
Lisätietoja asiasta/päätöksestä antaa vt. sivistystoimenjohtaja p
Kasvatus- ja opetuslautakunta 84 08.09.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 93 17.09.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 102 27.10.2015 KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TALOUSARVIO V. 2016 Kola 84 Valmistelija vt.
51 KÄYTTÖTALOUSOSA SVOL ,pöytäkirjan liite 1, Dno 339/ /2016
51 KÄYTTÖTALOUSOSA SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA TOT 2015 TA 2016 TA 2017 Toimintatuotot 4 891 900 4 292 275 4 357 833 Myyntituotot
UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA
UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen
MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA
MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö
HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2014
KEHITTÄMINEN JA HALLINTO Kehittäminen matkailupäällikkö 0 0 0 0 0 työnsuunnittelija 1 1 1 1 1 kaupunginjohtaja 1 1 1 1 1 apulaiskaupunginjohtaja 0 0 0 0 0 hallinto- ja henkilöstöjohtaja 1 1 1 1 1 talousjohtaja
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2013-2015 Koulutuslautakunta 26.9.2012 HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle, ohjaa ja