Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari"

Transkriptio

1 Koulutuslautakunta Valtuustoseminaari

2 VARHAISKASVATUS Kaupungin päiväkoteja 32 Ostopalvelupäiväkoteja 13 Perhepäivähoitajia 45 Kaupungin ryhmäperhepäiväkoteja 3 Avointa päiväkotitoimintaa 6 toimipisteessä Lapsia kaupungin päiväkodeissa 2545 ja ostopalvelupäiväkodeissa 527 (kevät 2013)

3 Taulukko 3. Rovaniemeläisten 1 6-vuotiaiden määrät vuosina Päivähoidon palvelutarve Ikäluokan suuruudet ovat vaihdelleet reilusta 600 yli 700 lapseen. Vuonna 2012 syntyneitä oli vähän yli 700. Ennusteen mukaan alle 1-vuotiaita olisi tulevina vuosina Viiden vuoden sykli 1 6-vuotiaiden lukumäärän ennuste Muutos edelliseen sykliin Page 3

4 Odotekustannus ja säästöpotentiaali Päivähoidon odotekustannustarkastelu osoittaa suurta säästöpotentiaalia verrattuna vertailukuntiin. Päivähoidon ja esiopetuksen säästöpotentiaali on 8,94 miljoonaa euroa Page 4

5 Uuden ajan sosiaali-, terveys- ja päivähoitopalvelut, hanke Hankkeen yhteiset tavoitteet: Vaikuttavuuden lisääminen Varhaiskasvatuspalvelut aikaisempaa halvemmalla, sitoudutaan yhteiseen tavoitteeseen, päivähoidon tavoite vuosille yht. 4,1 milj. = 10 %:a Rakenteiden ja prosessien kehittäminen

6 Varhaiskasvatuspalveluiden tiekartta Palveluverkko ovarhaiskasvatuspalveluiden palveluverkon tarkistaminen o Asetetaan tavoitteet päiväkoti- ja varhaiskasvatuspalveluiden palveluverkon kehittämiselle, palveluverkkoselvitys Palvelurakenne o Varhaiskasvatuspalveluluiden palvelustrategia / tuotantosuunnitelma, oma / yksityinen o Päivähoitopalvelujen keventäminen ja monipuolistaminen o Palvelusetelijärjestelmän tukeminen o Rovaniemi-lisän taloudellisten vaikutusten selvittäminen Palveluketjut ja prosessit o Palveluprosessien kehittäminen asiakaslähtöisesti ja moniammatillisesti opalveluohjauksen kehittäminen

7 Millä keinoin tavoitteeseen? Kotihoidontuen kuntalisän poistaminen Kotihoidontuen kuntalisän rajaaminen Keskitetty palveluohjaus Palvelusetelin käyttöönotto, suorista ostopalveluista luovutaan Perhepäivähoitoa palvelusetelillä Avoimen päiväkodin ja kerhotoiminnan kehittäminen Mahdolliset uudet kohteet palvelusetelille

8 Taulukko 4a. Rovaniemeläisten 7 15-vuotiaiden määrät vuosina PERUSOPETUS 25 perusopetuksen koulua Viiden vuoden sykli Ennustettu 7 15-vuotiaiden lukumäärä Ennustettu muutos ikäryhmässä Taulukko: Rovaniemeläisten 7-15 vuotiaiden määrän kehitys Oppilasmäärät tulevat kasvamaan erityisesti Ylikylä-Vennivaara -alueella ja Ounasrinne Pöykkölä -alueella

9 Perusopetuksen kustannukset oppilasta kohden vuonna 2012 olivat euron välillä

10 Perusopetuksen laadullisia tekijöitä Perusopetuksen järjestämisen periaatteet, määritellään esim. luokkakoot, koulun koko, pikkukoululaisten kuljetukset Oppilaan saama opetus viikossa, luokilla ja 9. luokalla opetusta 1 tunti enemmän viikossa kuin valtakunnallinen tuntijako edellyttää Ala- ja yläkoulujen jakotunnit, oppilaat opiskelevat pienemmissä ryhmissä

11 Laadullisten tekijöiden heikentäminen vaikuttaa oppimistuloksiin Oppimisvaikeudet ja oppilashuollon toimenpiteet lisääntyvät Koululaiskuljetukset lain mukaisina?

12 Kouluverkko Koulujen lakkauttaminen? Henkilöstökulujen väheneminen Kuljetuskustannusten lisääntyminen Tyhjilleen jäävät kiinteistöt? Palvelukylien koulut, muut koulut

13 Keskusta-Ounasjoen koulualue Edellyttää uusia liikennejär - jestelyitä? Kairatie? Vennivaaran asutusalueen kasvu 7 Ounasjoen peruskoulu 1-9 alakoulu yläkoulu ? 7 Ylikylä - lisätilojen tarve lk Meltaus Nivankylä lk:t Napapiirille? max 130 Vaaranlampi lk Korkalovaara 1-9 alakoulu Yläkoulu lk 1/2 7.Lk 1/2 Lapin yliopiston harjoittelukoulu Rantavitikka

14 Ounasvaaran koulualue Ounasrinteen koulu Kairatie Lukio jää Porokadulle? Pedagoginen ja toiminnallinen yhteistyö Ammattilukio lukio-opetus ostetaan kaupungilta Lukio ei siirtyisi Katajarannalle Päiväkoti Esiopetus IP-toiminta? Katajarannan koulu 2014 Ounas vaaran yläaste Ounasvaaran lukio Ounasvaaran koulualueen palveluverkko toiminnallisesti uudistettu

15 Perusopetuksen säästöpotentiaali 5,73 milj. euroa

16 Taulukko 4 b. Lukioikäisten (16 18) lukumäärän kehitys vuoden 2010 pohjatiedoilla LUKIO Viiden vuoden sykli Ennustettu vuotiaiden lukumäärä Ennustettu muutos ikäryhmässä Palvelutarve vähenee vuodesta 2010 vuoteen 2015 mennessä 15 prosentilla, vuosien 2020 ja 2025 välisenä aikana se pysyy melko samana, jonka jälkeen palvelutarve jälleen kasvanee n. 10 prosentilla

17 Rovaniemen lukioiden oppilasmäärien kehitys

18 Rovaniemen lukiokoulutuksen tietoja LUKIOKOULUTUS ( ) Muutos Muutos Muutos MENOT YHT Kurssit Menot /kurssi Oppilaat ka Menot /Oppilas

19 Lukioverkko Ounasvaaran lukion ja aikuislukion yhteistyö Porokadulla Minkälainen lukioverkko Rovaniemellä tarvitaan? Oppilaan kannalta tärkeää on hyvä opetus ja laaja kurssitarjotin Laajempana kysymyksenä II asteen koulutuksen yhteistyö Rovaniemellä

20 Kiitos!

Perusopetuksen järjestämisperiaatteet. Valtuustoseminaari

Perusopetuksen järjestämisperiaatteet. Valtuustoseminaari Perusopetuksen järjestämisperiaatteet Valtuustoseminaari 18. 19.3.2013 Opetuspalveluiden toiminnasta Tilaaja Koulutuslautakunta Sopimus Tuottaja Koulupalvelukeskus Toiminta perustuu sopimusohjausmalliin

Lisätiedot

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella Keskusta-Ounasjoen palveluverkkoselvitys Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella Koulutuslautakunta 17.12.2015 148 Ylikylän Vennivaaran alueen

Lisätiedot

0,0 % TP2012 TP2013 TA2014 TAE2015 TOT. TOIMINTAKATTEEN KASVU % 5,6 % 2,2 % 2,4 % 1,5 %

0,0 % TP2012 TP2013 TA2014 TAE2015 TOT. TOIMINTAKATTEEN KASVU % 5,6 % 2,2 % 2,4 % 1,5 % Koulutuslautakunta Valtuustoseminaari 15.9.2014 Esityksen sisältö 1.Missä ollaan: - talousarvioesityksen 2015 tilanne - talousvertailua muihin kaupunkeihin 2. Esitykset keskeisistä toimenpiteistä talouden

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut Ohjausryhmän seminaari 4.2.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päivähoidossa olevien lasten määrä / Päiväkodit

Lisätiedot

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016

Lisätiedot

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Juvan kunta 10.2.2016 12.2.2016 Page 1 Toimeksiantona määritellä toimitilojen tarve Kunnanjohtaja perusti marraskuussa työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/Koulutus Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2012 2013 2014

Lisätiedot

Työvaliokunnan kokous

Työvaliokunnan kokous Työvaliokunnan kokous 17.1.2014 Kunta Päiväkodit Ryhmikset PPH kotona Kust. / lapsi / vuosi / PK Kust. / lapsi / vuosi / PPH Harjavalta 3 0 20 8 220 12 015 Kokemäki 3 1 18 10 243 5 898 Lavia 0 1 5 0 8

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Talousarvio 2017

Koulutuslautakunta Talousarvio 2017 Koulutuslautakunta Talousarvio 2017 100,00 90,00 80,00 Toteumat ja talousarviot (Ei sisällä aluelautakunnan resurssia) 80,68 47,70 85,64 49,60 90,03 90,15 51,65 51,41 91,87 52,60 93,13 52,92 94,50 93,79

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULUTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Palvelukokonaisuudet

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Palvelukokonaisuudet Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Palvelukokonaisuudet KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN TOIMIALAN VUODEN 2016 BUDJETTIVOLYYMIT JA HENKILÖSTÖMÄÄRÄT Budjetti 2016 Henkilöstö Varhaiskasvatus 412 000 000 6 455

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta lukujen valossa. Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Varhaiskasvatusta lukujen valossa. Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija Kuntaliitto Varhaiskasvatusta lukujen valossa Erityisasiantuntija Kuntaliitto Varhaiskasvatuksen hallinto kunnissa 2016: 2014: 2012:» opetustoimi 228 kunnassa (89 %), sosiaalitoimi 10 (4 %) ja muu tapa 18 (7 %)» opetustoimi

Lisätiedot

Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys

Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys Varhaiskasvatus ja perusopetus Puheenjohtajapalaveri 10.1.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päiväkodit Ryhmikset PPH kotona Kust. / lapsi / vuosi /

Lisätiedot

Ennuste osoittaa, mihin kehitys johtaa, jos nykyinen syntyvyyden, kuolleisuuden ja muuttoliikkeen mukainen kehitys jatkuu.

Ennuste osoittaa, mihin kehitys johtaa, jos nykyinen syntyvyyden, kuolleisuuden ja muuttoliikkeen mukainen kehitys jatkuu. 2013=. 2013=. KEURUU Ennuste osoittaa, mihin kehitys johtaa, jos nykyinen syntyvyyden, kuolleisuuden ja muuttoliikkeen mukainen kehitys jatkuu. 1 6-vuotiaat ja kunnallisessa päivähoidossa olevat Muutos

Lisätiedot

Lappeenranta. Hämeenlinna. Jyväskylä. Kuopio

Lappeenranta. Hämeenlinna. Jyväskylä. Kuopio 2011 LASTEN PÄIVÄHOIDON VERTAILUTIEDOT Rovaniemi Vaasa Kouvola Lasten päivähoidon 7 117 7 085 6 126 6 116 6 097 5 997 5 659 5 517 6 214 555 nettokustannukset 0-6 vuotiasta kohti Päiväkotipaikan bruttokustannus

Lisätiedot

Kajaanin varhaiskasvatus SK

Kajaanin varhaiskasvatus SK Kajaanin varhaiskasvatus 2014- SK 15.05.2014 Valtakunnalliset suuntaukset 2013- Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden tarpeiden arviointia vaikeuttaa: Valmistelussa laki varhaiskasvatuksesta. Lakiesitys tulee

Lisätiedot

Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut. Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10.

Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut. Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10. Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10.2013 28.10.2013 Tietoja pähkinänkuoressa 0-6 - vuo(aita n. 11 300

Lisätiedot

Laskentamallin perusteet. Keskusta-Ounasjoen palveluverkko

Laskentamallin perusteet. Keskusta-Ounasjoen palveluverkko Laskentamallin perusteet Keskusta-Ounasjoen palveluverkko 13.4.2015 Perusväestö Keskusta-Ounasjoen alue. (Sisältää Keskustatoimintojen, Ratantauksen, Lapinrinteen, Karinrakan ja Ylikylän tilastoalueet).

Lisätiedot

PALVELUVERKKOJEN NYKYTILASELVITYS

PALVELUVERKKOJEN NYKYTILASELVITYS PALVELUVERKKOJEN NYKYTILASELVITYS Koulutus- ja varhaiskasvatuspalvelut 2.2.2017 Koulutuslautakunta 1 Sisällys 1 JOHDANTO... 1 1.1 Selvityksen pohjamateriaalit... 1 1.2 Aikaisemmat palveluverkkoratkaisut

Lisätiedot

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Palveluverkkomuutosten taustalla I Toiminnan laatu Kaiken palvelutuotannon ja toiminnan lähtökohtana pitää olla kuntalainen (tuotantolähtöisyys

Lisätiedot

3 % 3 % 3 % 2 % 5 % 5 % 19 % 60 %

3 % 3 % 3 % 2 % 5 % 5 % 19 % 60 % Alakorkalon koulu Luokkakohtaiset oppilasmäärät 0 Ennuste 2015-2022: Oppilasennuste laskeva: 1 -> 53 1 4 Oppilasmäärät 2015: 0 0 0 40 20 0 90 1 20 1 20 9 0 53 7 7 5 7 5 2015-201 201-20 20-201 201-20 20-2020

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Laatunen Kirsti Niklander Jorma Saarenkoski Sanna. Mölsä Jukka. Sivistystoimenjohtaja

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Laatunen Kirsti Niklander Jorma Saarenkoski Sanna. Mölsä Jukka. Sivistystoimenjohtaja ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Aika 15.09.2016 klo 17:30-19:40 Paikka Koulutuskeskus Salpauksen tilat Koulutie 19 Osallistujat Nimi Karjalainen Riitta Jussila

Lisätiedot

Kuulemistilaisuudet. Nojanmaan ja Nätkin koulujen 6.-luokkalaisten siirtyminen Mertalan kouluun alkaen

Kuulemistilaisuudet. Nojanmaan ja Nätkin koulujen 6.-luokkalaisten siirtyminen Mertalan kouluun alkaen Kuulemistilaisuudet Nojanmaan ja Nätkin koulujen 6.-luokkalaisten siirtyminen Mertalan kouluun 1.8.2013 alkaen Perusopetuksen oppilasmäärän kokonaisennakointi 3500 3000 2963 2929 2860 2770 2709 2500 2634

Lisätiedot

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 76 05.10.2011 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 87 19.10.2011 Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetvarh 76 Sivistys-

Lisätiedot

Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta

Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta TP2014 TA2015 TA2016 TS2017 TS2018 Toimintatulot 957 488 793 000 851 521 851 521 851 521 Toimintamenot 13 747 101 14 393 794 14 233

Lisätiedot

Strategia Koululautakunta

Strategia Koululautakunta Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Nokian kaupunki 11.2.2015 Heikki Miettinen

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Nokian kaupunki 11.2.2015 Heikki Miettinen Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi Nokian kaupunki 11.2.2015 Heikki Miettinen Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset

Lisätiedot

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT Tutkitut vaihtoehdot Nykyverkko, parannettuna VE 0 + Kahden koulun malli VE 1 Kolmen koulun malli VE 2 Neljän koulun malli VE 3 Huom! Molemmat eivät

Lisätiedot

Tuottavuusmittareiden seuranta ja hyödyntäminen kunnan taloudessa ja toiminnassa

Tuottavuusmittareiden seuranta ja hyödyntäminen kunnan taloudessa ja toiminnassa Tuottavuusmittareiden seuranta ja hyödyntäminen kunnan taloudessa ja toiminnassa Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden vaikuttajafoorumi 6.11.2012 Tarja Saarelainen, dosentti, HTT, tarkastuspäällikkö KONSERNIRAKENNE

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Mikko Laaksonen Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin

Mikko Laaksonen Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin Mikko Laaksonen 11.9.2013 Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin RVS 2009-2012 4) KESKITYTÄÄN YDINPALVELUIHIN Palveluverkkoselvitys tehdään kaikkien palveluiden osalta poikkihallinnollisesti ja

Lisätiedot

Palveluverkkotyö. Tilannekatsaus 4.6.2009

Palveluverkkotyö. Tilannekatsaus 4.6.2009 Palveluverkkotyö Tilannekatsaus 4.6.2009 koulutus alakoulut 1.-6.lk yläkoulut 7.-9.lk lukio varhaiskasvatus päivähoito esikoulu iltapäivätoiminta nuorisopalvelu kirjasto ja tietopalvelut museopalvelut

Lisätiedot

Läntisen alueen palveluverkkoselvitys. Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares

Läntisen alueen palveluverkkoselvitys. Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares Läntisen alueen palveluverkkoselvitys Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares 18.11.2015 Tausta Kaupunginvaltuusto on päättänyt lakkauttaa vaiheittain Mouhijärven lukion ja Äetsän Sarkia- lukion Tilat

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI VARHAISKASVATUKSEN PALVELURAKENNE

OPETUS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI VARHAISKASVATUKSEN PALVELURAKENNE 1 Jyväskylän erityinen kuntajakoselvitys OPETUS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI 1. PALVELUIDEN NYKYTILAN KUVAUS Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen hallinnollinen järjestämistapa vaihtelee kunnittain.

Lisätiedot

(Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella)

(Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella) Keskusta-Ounasjoen palveluverkkoselvitys (Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella) Koulutuslautakunta 17.12.2015 148 Ylikylän Vennivaaran

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta

Kasvun ja oppimisen lautakunta Kasvun ja oppimisen lautakunta Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet: Toiminta-ajatus: Kasvun ja oppimisen lautakunnan tehtävänä on huolehtia laadukkaista päivähoitopalveluista, perusopetuksesta ja lukio-opinnoista.

Lisätiedot

1. JOHDANTO NYKYTILAN KUVAUS Lasten määrä alueella Yksikköjen nykytilanne TOIMINNAN TAVOITTEIDEN MÄÄRITTELY...

1. JOHDANTO NYKYTILAN KUVAUS Lasten määrä alueella Yksikköjen nykytilanne TOIMINNAN TAVOITTEIDEN MÄÄRITTELY... Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. NYKYTILAN KUVAUS...4 2.1 Lasten määrä alueella...4 2.2 Yksikköjen nykytilanne...4 3. TOIMINNAN TAVOITTEIDEN MÄÄRITTELY...5 3.1 Mitoitus...5 3.2 Toiminnan erityisvaatimukset

Lisätiedot

Havaintoja Vihdin 2014 palveluverkkoselvityksestä. Antti Peisa, Vanjärvi

Havaintoja Vihdin 2014 palveluverkkoselvityksestä. Antti Peisa, Vanjärvi Havaintoja Vihdin 2014 palveluverkkoselvityksestä Antti Peisa, Vanjärvi antti.peisa@gmail.com Yleistä selvityksestä Tehty keväällä 2014, Granlund Oy & Kuntamaisema Oy Lisäksi kerätty tietoa kunnan kiinteistökannasta,

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO

PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO 18.5.2012/ 10.9.2012/28.11.2012 Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen Itäinen päiväkotiverkko Nykyinen tilanne: Nojanmaan päiväkoti: 78 hp Miekkoniemen päiväkoti:

Lisätiedot

Kh 4/3.3.2014 73 1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta

Kh 4/3.3.2014 73 1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta Kh 4/3.3.2014 73 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 2 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen lasten päivähoito Tehtävä Ruotsinkielinen lasten päivähoito käsittää seuraavat

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015 Tehtäväalue: 209150 Varhaiskasvatus Tehtäväalueen palveluajatus: Varhaiskasvatus käsittää lasten päivähoidon, esiopetuksen ja koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan. Päivähoidon tarkoituksena on tarjota

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Ii Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Ii Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

Monikulttuurisuustaitojen kehittämishanke. Lappeenranta

Monikulttuurisuustaitojen kehittämishanke. Lappeenranta Monikulttuurisuustaitojen kehittämishanke Lappeenranta Taustatietoja Vieraskieliset oppilaat 30..2008 kieliryhmittäin: Albnia Amhara Arabia Azeri Bosnia Englanti Espanja Gorania Ingusi Kiina Kurdi Mandi

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Pyhäjoki 15.8.2014 Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Pyhäjoki 15.8.2014 Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi 15.8.2014 Tuomas Jalava Raahe Siikajoki Raahen seudun selvitysalue Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Siikajoki 15.8.2014 Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Siikajoki 15.8.2014 Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi 15.8.2014 Tuomas Jalava Raahe Pyhäjoki Raahen seudun selvitysalue Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI SIVISTYSPALVELUT TALOUSPÄÄLLIKKÖ JANNE JUOTASNIEMI ALUELAUTAKUNNAT TALOUS JA SUORITTEET

ROVANIEMEN KAUPUNKI SIVISTYSPALVELUT TALOUSPÄÄLLIKKÖ JANNE JUOTASNIEMI ALUELAUTAKUNNAT TALOUS JA SUORITTEET ROVANIEMEN KAUPUNKI SIVISTYSPALVELUT 12.3.2014 TALOUSPÄÄLLIKKÖ JANNE JUOTASNIEMI ALUELAUTAKUNNAT TALOUS JA SUORITTEET SISÄLLYS 1.YLEISTÄ 1.1 ALUEELLISET PALVELUTILAUKSET 2014 1.2 TUOTTEET 2.TUOTTEIDEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA

INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA Sastamalan kaupunki Pääbudjetti INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA Palkat ja palkkiot -306 000-309 500-309

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Muhos Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Muhos Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA TP2013 TA2014 TA2015 TS2016 TS2017 Toimintatulot 5 055 000 4 141 000 4 309 000 4 410 000 4 464 000 Toimintakulut 59 095 000 57 524 000 59 659 438 60

Lisätiedot

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Liminka Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Liminka Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Tyrnävä Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Tyrnävä Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Oulu Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Oulu Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Vantaan sivistystoimi

Vantaan sivistystoimi Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 1 Oheismateriaali / sivltk 1.9.2015 69 Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 Toimintaympäristön muutokset Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston hallinto- ja opiskeluhuollon palveluja, maastouttaa

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Sivistystoimen työryhmän ehdotukset kuntayhteistyön lisäämiseksi 5.6.2014 10.6.2014 Page 1 Sivistystoimityöryhmän esitykset 1. Varhaiskasvatus:

Lisätiedot

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen 21.4.2016 2 21.4.2016 Palvelutuotannon periaatteet Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Svenska skolanin ja varhaiskasvatuksen tilaratkaisujen talousvaikutukset sekä johtopäätökset

Svenska skolanin ja varhaiskasvatuksen tilaratkaisujen talousvaikutukset sekä johtopäätökset Svenska skolanin ja varhaiskasvatuksen tilaratkaisujen talousvaikutukset sekä johtopäätökset Svenska skolan- taustaa Koululla pitkät historialliset perinteet Oppilasmäärä on ollut viime vuosina laskeva,

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Raahe Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Raahe Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi 15.8.2014 Tuomas Jalava Pyhäjoki Siikajoki n seudun selvitysalue Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset

Lisätiedot

Sivistysvirastossa valmistellaan kuulemiseen päivitetty asiakirjamateriaali. Päivitetty materiaali laitetaan nettisivulle

Sivistysvirastossa valmistellaan kuulemiseen päivitetty asiakirjamateriaali. Päivitetty materiaali laitetaan nettisivulle TÄMÄN ASIAKIRJAN LUKIJALLE TIEDOKSI, ETTÄ TÄSSÄ sivistyslautakunnan iltakoulussa 1.12.2016 esitellyssä materiaalissa on monia kohtia, jotka ovat muuttuneet asian valmistelun edetessä. Sivistysvirastossa

Lisätiedot

TERVETULOA KOULUUN lukuvuosi 2016-2017

TERVETULOA KOULUUN lukuvuosi 2016-2017 TERVETULOA KOULUUN lukuvuosi 2016-2017 Tervetuloa kouluun syksyllä 2016 Lapsen ilmoittaminen kouluun Vuonna 2009 syntyneet lapset aloittavat koulunkäyntinsä lukuvuoden 2016-2017 alussa. Ensi syksynä noin

Lisätiedot

Asukkaat ja palvelutarpeiden ennakointi. Hämeenlinna Heikki Miettinen

Asukkaat ja palvelutarpeiden ennakointi. Hämeenlinna Heikki Miettinen Asukkaat ja palvelutarpeiden ennakointi 24.1.2014 Heikki Miettinen Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen

Lisätiedot

Sivistystoimiala opetus

Sivistystoimiala opetus Sivistystoimiala opetus PALVELU MITTARI TP 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Perusopetuspalvelut Peruskoulut kpl 24 23 23 23 Oppilaita kpl 5 903 5 891 5 860 5 860 * joista erityistä tukea tarvitsevia kpl 431

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Raahen seudun selvitysalue Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Raahen seudun selvitysalue Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi selvitysalue 15.8.2014 Tuomas Jalava Raahe Pyhäjoki Siikajoki selvitysalue Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

TP2016 TA2017 TA2018 TS2019 TS2020 Toimintatuotot

TP2016 TA2017 TA2018 TS2019 TS2020 Toimintatuotot SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSJAOSTO TP2016 TA2017 TA2018 TS2019 TS2020 Toimintatuotot Myyntituotot 4 975 558 4 426 833 3 901 993 3 901 993 3 901 993 Maksutuotot 782 960 869 499 849 531 849

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 06.03.2012 Sivu 1 / 1 1106/00.01.02/2012 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Valtonen, puh. (09) 816 45536 Anna-Liisa

Lisätiedot

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA YLEISHALLINTO Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille

Lisätiedot

Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut. Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä

Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut. Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palvelumalli 2020 Selvityksen tavoitteet: Palveluiden asiakaslähtöinen ja

Lisätiedot

Asukkaat ja palvelutarpeiden ennakointi. Hattula, Hämeenlinna ja Janakkala yhdessä Heikki Miettinen

Asukkaat ja palvelutarpeiden ennakointi. Hattula, Hämeenlinna ja Janakkala yhdessä Heikki Miettinen Asukkaat ja palvelutarpeiden ennakointi Hattula, Hämeenlinna ja Janakkala yhdessä 24.1.2014 Heikki Miettinen Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti

Lisätiedot

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio Koonti vastuualueittain

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio Koonti vastuualueittain KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio 2017-2018 Koonti vastuualueittain Toimialan yhteiset KS 2016 TA 2017 TA 2018 Muutos, % %-os Toimintatulot 0 0 0 0,0 0,0 Toimintamenot 1 711 541 480 011 473 996-72,0

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Juvan kunta 21.3.2016 Page 1 Toimeksiantona määritellä toimitilojen tarve Kunnanjohtaja perusti marraskuussa työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää mitä

Lisätiedot

Kouluikkunan käyttö suunnittelun ja päätöksenteon perustana

Kouluikkunan käyttö suunnittelun ja päätöksenteon perustana Kouluikkunan käyttö suunnittelun ja päätöksenteon perustana Kuntamarkkinat 11.9.2013 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mari Routti 13.9.2013 1 Taustaa Kouluikkuna on kuntien opetustoimen johtajien aloitteesta Kuntaliiton

Lisätiedot

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus ) LUONNOS

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus ) LUONNOS Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus 30.11.2015) LUONNOS Kuulemistilaisuus 30.11.2015 Tilaisuuden tarkoitus on kertoa perusopetuksen kouluverkkoon esitettävistä muutoksista Koulujen

Lisätiedot

OPPILASSIJOITTELU TERVETULOA YLÄASTEELLE YLÄLUOKKIEN PAINOTTEISUUDET. (Kouluslautakunta )

OPPILASSIJOITTELU TERVETULOA YLÄASTEELLE YLÄLUOKKIEN PAINOTTEISUUDET. (Kouluslautakunta ) LUKUVUOSI 2017 2018 TERVETULOA YLÄASTEELLE Ensi syksynä aloittaa Rovaniemen kaupungissa uuden vaiheen opiskelussa noin 590 peruskoulun 7. luokan oppilasta. Monet asiat muuttuvat siirryttäessä alaluokilta

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Lumijoki Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Lumijoki Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Kempele Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Kempele Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

51 KÄYTTÖTALOUSOSA SVOL ,pöytäkirjan liite 1, Dno 339/ /2016

51 KÄYTTÖTALOUSOSA SVOL ,pöytäkirjan liite 1, Dno 339/ /2016 51 KÄYTTÖTALOUSOSA SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA TOT 2015 TA 2016 TA 2017 Toimintatuotot 4 891 900 4 292 275 4 357 833 Myyntituotot

Lisätiedot

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Maahanmuuttajien opetus Oulun kaupungin opetustoimessa hallinnon näkökulmasta Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Oulun kaupunki Opetustoimi Erityisen

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Johtaja, opetus- ja kulttuuriyksikkö 24.5.2011 Kuntaliiton hallitusohjelmatavoite

Lisätiedot

KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset

Lisätiedot

Ajankohtaista. koulutuksesta. varhaiskasvatuksesta ja. Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8.

Ajankohtaista. koulutuksesta. varhaiskasvatuksesta ja. Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8. Ajankohtaista varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8.2017 Varhaiskasvatus 24/08/2017 Opetushallitus 2 Varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 Päivähoidon Kuusikko-vertailu 2011 Päivähoitoikäiset (10kk 6v) ikäryhmittäin 31.12.2011 Kuusikon kunnissa sekä muutos

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi 29.9.2014 Varhaiskasvatuksen palveluohjaustiimi Yksityisen pph:n ohjaajat (2½ hlöä) (5 hlöä) Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Hailuoto Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Hailuoto Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

3. Ylöjärven varhaiskasvatussuunnitelma otettiin käyttöön Vuonna 2018 toteutetaan varhaiskasvatussuunnitelman toteutumisen arviointi.

3. Ylöjärven varhaiskasvatussuunnitelma otettiin käyttöön Vuonna 2018 toteutetaan varhaiskasvatussuunnitelman toteutumisen arviointi. Sivistyslautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet 1. Yhteispalvelut: Sivistyslautakunnan alaisilla vastuualueilla (varhaiskasvatus, perusopetus, koululaisten iltapäivätoiminta,

Lisätiedot

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Tulosalue: **HALLINTO ja sen toteutuminen Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Avoimuus, julkisuus Todentaminen Pöytäkirjat julkaistaan verkossa Resurssien hallinta Kustannusten

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ ALKAEN 1 (5) VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.8.2016 ALKAEN 1 Toiminta-alue 2 Organisaatio Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta.

Lisätiedot

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 76 05.10.2011 Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetvarh 76 Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan talousarvio/palvelusopimus

Lisätiedot

ITÄINEN PÄIVÄKOTIVERKKO 10.9.2012. Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen

ITÄINEN PÄIVÄKOTIVERKKO 10.9.2012. Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen ITÄINEN PÄIVÄKOTIVERKKO 10.9.2012 Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen Itäinen päiväkotiverkko Nykyinen tilanne: Nojanmaan päiväkoti: 78 hp Miekkoniemen päiväkoti: 66 hp, joista noin

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot