Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta"

Transkriptio

1 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA MENOT ,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % TULOT ,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % NETTOMENOT ,7 % 0,6 % -0,2 % 99,9 % Toiminta-ajatus/Selostus toiminnasta Sivistyspalveluiden perustehtävänä on järjestää kuntalaisille opetuksen ja kasvatuksen sekä vapaa-ajan ja hyvinvoinnin monipuolisia palveluita lähtökohtana elämänlaajuinen oppiminen ja ennaltaehkäisevä toiminta. Palvelut voidaan järjestää myös avustuksin sekä yhteistoimintasopimuksin eri kuntien yhteistyönä, muiden kumppaneiden kanssa tai yhteistoiminnassa kolmannen sektorin kanssa. Sivistyspalvelut muodostavat ehyen, moniammatillisesti toimivan järjestelmän, jossa työskennellään yhteistyössä kuntalaisten hyväksi. Toimintaympäristö ja sen muutokset Perusopetuksessa olevien määrän lisääntyminen -Varhaiskasvatuksen piirissä olevien määrän lisääntyminen -Nuorten yhteiskuntatakuun eli Nuorisotakuun voimaantulo -Uimahallin peruskorjaus -Palveluverkkoselvityksen vaikutukset -Koululaisten iltapäivän turvaaminen lisäämällä iltapäivätoimintaa -Verkkokirjaston kehittäminen -Varhaiskasvatuksen organisaation ja sivistyspalveluiden johtamisjärjestelmän muutosten suunnittelu alkaa -Tieto- ja viestintäteknologian suunnitelmallinen ajantasaistaminen -Seudullinen yhteistoiminta jatkuu kaikilla sivistyspalveluiden tehtäväalueilla Toiminnanpainopistealueet Palveluverkon kehittäminen -Kehittämis- ja laatutyö koko palvelualueella -Koulukuljetuspalveluiden seudullisen yhteistyön kehittäminen -Oppimisen ja kasvun tuen suunnitelman toimenpiteiden käyttöönotto -Liikkuva koulu -hankkeen jatkokehittäminen -Seuratoiminnan kehittäminen -Nuorten yhteiskuntatakuun vaikutukset Suunnitelmavuodet , keskeiset toiminnalliset muutokset ja tavoitteet -Sivistyspalveluiden toimintaohjelmassa on päätetty painottaa toimintaa siten, että v on kumppanuuden vuosi -Perusopetuksen tuntijako- ja opetussuunnitelmauudistus alka -Varhaiskasvatuksen valtion hallinnonalan muutoksen vaikutusten arviointi -Päijät-Hämeen kirjastojen aineisto- ja lainaajarekisterien yhdistyminen -Uimahallin saneerauksen vaikutusten arviointi -Nuorten yhteiskuntatakuun vaikutukset Sitova perustelu Lasten päivähoitopalvelut nettona Liikunta- ja nuorisopalvelut nettona

2 2 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2013 Strateginen Kriittinen Mittari Vuositavoite Toimenpiteet Raportointi Tehokas palveluverkko Tilojen käyttö- Tilojen käyttöaste Palveluverkon Palveluverkon Palveluverkkokasvatuksessa varhaisaste uudistamispää- uudestamisen ratkaisu linjattu ja Uusinvestointien Kustannukset/ tökset valmiina valmistelu valtuustossa perusopetuksessa minimointi oppilas/hoito kunnanhallituk Laadukas opetuspaikka selle ja kasvatustoiminta Ryhmäkoko Tuntikehys Monipuolinen palvelutarjonta lasten päivähoidossa Nuorten hyvinvointi Uusinvesointien Kustannukset/ Päätös vaihtominimointi hoitopaikka ehtoisista päivähoitopalve- Hoitopaikan saamisaika luista Syrjäytymisen Alle 25-vuotiai- Nuorisotakuun ehkäisy den työttömien aktiivinen määrä toteuttaminen Nuorten työllisyystilanne Jatkokoulutusta Nuorisotyöttövaille jäävät myyden alenta- Peruskoulun minen jäkeinen koulutus Kunnan omaa tuotantoa täydentävien palveluvaihtoehtojen (mm. palveluseteli) valmiselu kunnanhallitukselle Aktiivinen mukanaolo nuorisotakuun valmistelussa ja toimeenpanossa yhdessä työllistämisorgani saation kanssa Palveluseteliin liittyvä valmistelu ja selvitystyö alkanut yhdessä muiden kuntien kanssa Toimenpiteistä huolimatta nuorisotyöttömyys kasvussa. Lopullinen raportti tilinpäätöksen yhteydessä maaliskuussa. Terveysliikunta lisääntyy Henkilöt järjestetyn terveysliikunnan piirissä Elintapasairauksien vähentäminen Terveysliikuntaryhmät/-tapahtumat lisäys 10% edelliseen vuoteen Vapaaehtoistyön lisääminen nuorisotyössä Olosuhteiden ja tapahtumien järjestäminen kuntalaisten terveysliikunnan jatkuvuudelle ja edistämiselle (mm. uimahallipalvelut oman uimahallin peruskorjauksen aikana) Uimahallin remontti käynnissä. Korvaavia toimintoja toteutetaan Pajulahdessa ja Lumossa. Terveysliikunnan kävijämäärät ovat edelleen kasvaneet.

3 3 Sivistyslautakunta talousarvio tunnusluvut toteutunut päivitetään kun tilinpäätös valmistuu maaliskuussa Varhaiskasvatus TP2011 TA2012 TA2013 TS2014 TS vuotiaiden määrä päivähoidossa kunnan tukemassa yksityisessä päivähoidossa kotihoidon tuki, lapsia, keskimäärin/vuosi Hoitopäivän hinta keskimäärin (netto) 55,1 58,3 61,7 61,7 61,7 Perusopetus Lapsia esiopetuksessa (lukumäärät tilastosta per 20.9.) Lapsia perusopetuksessa (lukumäärät tuntikehyksestä) Lapsia iltapäivätoiminnassa (ei kerhot; lukumäärät tilastosta per 20.9.) Käyttömenot /oppilas Kirjasto Lainausten määrä Kävijöiden määrä Kokonaismenot /asukas 36,43 32,80 35,90 35,90 35,90 Nuorisopalvelut Nuorisotyön piiriin kuuluvien määrä (0-29 v.) Nettomenot /asukas 14,2 13,24 13,10 13,10 13,10 Liikuntapalvelut Terveysliikunta (*): Liikuntakortin lunastaneiden määrä Kuntoliikunnan kirjatut suoritukset Erityisliikunta(*): Osallistujamäärä Nettomenot /asukas 2,83 2,83 2,85 2,85 2,85 Liikuntapalvelut yhteensä (*) nettomenot /asukas 47,37 46,47 46,21 46,21 46,21 Uimahalli: Kävijämäärä Uintikerran hinta /asukas 22,86 22,75 15,67 15,67 31,35 SIVISTYS HALLINTO MENOT ,4 % 12,3 % 24,0 % 91,2 % 855 TULOT NETTOMENOT ,7 % 12,3 % 100,0 % 91,1 % KIRJASTOPALVELUT MENOT ,3 % 7,5 % 24,0 % 100,4 % TULOT ,8 % -36,1 % 24,0 % 137,8 % NETTOMENOT ,2 % 9,5 % 100,0 % 99,4 % KULTTUURIPALVELUT MENOT ,9 % -4,2 % 24,0 % 56,3 % NETTOMENOT ,9 % -4,2 % 100,0 % 56,3 %

4 4 LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUT MENOT ,3 % 7,4 % 24,0 % 95,6 % TULOT ,3 % 20,0 % 100,8 % NETTOMENOT ,5 % 9,0 % 100,3 % 95,0 % PERUSKOULUTUS MENOT ,1 % -1,8 % 24,0 % 104,4 % TULOT ,4 % 28,9 % 20,0 % 119,2 % NETTOMENOT ,7 % -3,3 % 99,5 % 103,5 % TOISEN ASTEEN KOULUTUS MENOT ,0 % 0,0 % 25,0 % 111,1 % NETTOMENOT ,0 % 0,0 % 100,0 % 111,1 % AIKUISKOULUTUS MENOT ,1 % -34,1 % 25,0 % 97,4 % TULOT ,0 % NETTOMENOT ,0 % -34,1 % 100,0 % 96,7 % LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUT MENOT ,8 % -0,3 % 25,0 % 101,1 % TULOT ,1 % 6,7 % 25,0 % 125,8 % NETTOMENOT ,2 % -1,3 % 100,2 % 97,5 % INVESTOINNIT IRTAIN OMAISUUS YHTEENSÄ MENOT ,4 % 58,3 % 25,0 % 99,6 % NETTOMENOT ,4 % 58,3 % 84,2 % 99,6 %

5 5 Investoinnit Irtain omaisuus, opetusteknologia ja turvajärjestelmä Irtain omaisuus,kalusteet, varhaiskasvatus Irtain omaisuus, kalusteet, perusopetus loistopolku perusparannus Yhteensä

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 834 500 26 025 986 4,8 % 1,2 % -0,4 % 100,7 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 557-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2014 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2014 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 25 681 771 MENOT 26 110 097 25 619 700 24 989 700 25 449 864 1,7 % -1,9 % -2,5 % 101,8 % 2 344 973 TULOT 2 347 557 2 155 800 2 165 800 2 207 619 0,1 % -8,2 % 0,5 % 101,9 % 23 336 798

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

Sivistystoimiala opetus

Sivistystoimiala opetus Sivistystoimiala opetus PALVELU MITTARI TP 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Perusopetuspalvelut Peruskoulut kpl 24 23 23 23 Oppilaita kpl 5 903 5 891 5 860 5 860 * joista erityistä tukea tarvitsevia kpl 431

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI PALVELUALUE: SIVISTYSPALVELUT TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI PALAUTEINFORMAATIOJÄRJESTELMÄ: väliraportoinnit I) 30.4. II) 30.8.

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

Sivistyslautakunta. Hallinto

Sivistyslautakunta. Hallinto Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2 Sivistyslautakunta Siv.ltk 09.10.2018 LIITE 2 Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys

Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys Varhaiskasvatus ja perusopetus Puheenjohtajapalaveri 10.1.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päiväkodit Ryhmikset PPH kotona Kust. / lapsi / vuosi /

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut. 13.2.2013 Anjariitta Carlson

Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut. 13.2.2013 Anjariitta Carlson Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Yhteistyö on toiminnallista kehittämistä Kehittämistoimenpiteistä päätetään yhdessä - jokainen kunta tekee

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Tulosalue: **HALLINTO ja sen toteutuminen Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Avoimuus, julkisuus Todentaminen Pöytäkirjat julkaistaan verkossa Resurssien hallinta Kustannusten

Lisätiedot

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut Ohjausryhmän seminaari 4.2.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päivähoidossa olevien lasten määrä / Päiväkodit

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 74

KULTTUURILAUTAKUNTA 74 KULTTUURILAUTAKUNTA 74 Palvelu: Kulttuuriosasto/Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Hilkka Heikkinen TA 13/TA 14 TP 12/TA 14 Kulttuuritalot/-keskukset, käynnit 13 013 8 312 29 100 210 000 86,1 % 96,0 % /

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ NASTOLAN KUNTA SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 6.2.2006 5 Voimaantulo 7.2.2006 Muutos Valtuusto 18.12.2006 53 Valtuusto 15.11.2010 42 Voimaantulo 1.1.2011 Valtuusto 5.11.2012 44 Voimaantulo 1.1.2013

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 SIVISTYSPALVELUT 310 Sivistyslautakunta Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut

Lisätiedot

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 76 05.10.2011 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 87 19.10.2011 Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetvarh 76 Sivistys-

Lisätiedot

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Terveyspalvelut Perusterveydenhuollon avohoidon lääkärin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Valtuuston talous- ja strategiaseminaari 4.6.2018 Johtaja Taru Kuosmanen 1 AL 29.5.2018 Tilanteen johdosta tullaan esittämään lisätalousarviota ennustettujen

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 1 Oheismateriaali / sivltk 1.9.2015 69 Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 Toimintaympäristön muutokset Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston hallinto- ja opiskeluhuollon palveluja, maastouttaa

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT. Toteutunut

SIVISTYSPALVELUT. Toteutunut SIVISTYSPALVELUT Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut raittiustyö Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Vastuualueiden toimintasuunnitelmat / KeSut 2016

Sivistyslautakunta Vastuualueiden toimintasuunnitelmat / KeSut 2016 Oheismateriaali / sivltk 19.1.2016 7 Sivistyslautakunta Vastuualueiden toimintasuunnitelmat / KeSut 2016 Sivistysjohtaja Matti Hursti 1.12.2015, päivitetty 12.1.2016 Lähtökohta KeSuun: Toimintaympäristön

Lisätiedot

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT. Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT. Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma Nuoriso- ja liikuntaltk. 29.9.2010 LIITE 2 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Nuoriso- ja liikuntalautakunta NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Nuoriso-

Lisätiedot

Nuorisotiedotuksen lisääminen. toteutumiseksi Vuosittaisissa tarkastuksissa esiin tulevien epäkohtien korjaaminen.

Nuorisotiedotuksen lisääminen. toteutumiseksi Vuosittaisissa tarkastuksissa esiin tulevien epäkohtien korjaaminen. 1 Tuloskortti Palvelualue Vapaa-aikapalvelut Näkökulma: Asiakas- ja vaikuttavuus Kriittiset menestystekijät: Korkeatasoiset nuoriso- ja liikuntapalvelut Nuorisotiedotuksen lisääminen Toiminnalliset tavoitteet

Lisätiedot

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 6 157 227 8 139 700 7 191 900 6 927 900 6 927 900 Maksutuotot 2 712 527 1 603 400 2 401 000 2 401 000 2 401

Lisätiedot

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele Järjestöfoorumi

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele Järjestöfoorumi Järjestöfoorumi 11.3.2015 Visio 2025 Rautjärvi turvaa asukkailleen taloudellisten voimavarojen puitteissa laadukkaat lähipalvelut, mahdollisuuden vaikuttaa ja kehittää taajamia turvallisina ja maaseutumaisina

Lisätiedot

Sivistyspalvelut. Tarkastuslautakunta / / 2013

Sivistyspalvelut. Tarkastuslautakunta / / 2013 Sivistyspalvelut Tarkastuslautakunta 17.12.2014 164 / 00.02.01 / 2013 Perustiedot Sivistyspalveluihin kuuluu: Varhaiskasvatus ( perhepäivähoito, päiväkotihoito ja esiopetus) Perusopetus Lukio Vapaa sivistystyö:

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Sivistystoimialan nostot 2017 Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 73

KULTTUURILAUTAKUNTA 73 KULTTUURILAUTAKUNTA 73 Palvelu: Kulttuuripalvelut Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

2.1. Hyvinvointipalvelut

2.1. Hyvinvointipalvelut 2.1. Hyvinvointipalvelut Tulosalueet: Toiminta-ajatus Hyvinvoinnin hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Hyvinvointipalvelujen tehtävänä on eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvointitarpeiden

Lisätiedot

Sivistystoimen tuloskortti 2012

Sivistystoimen tuloskortti 2012 Sivistystoimi Sivistystoimen tuloskortti 2012 NÄKÖKULMA JA KESKEISET TAVOITTEET 2012 OPERATIIVISET TOIMET JA MITTARIT JA TAVOITETASO 2012 SEKÄ VASTUUTAHO ASIAKKAAT 1. Sivistystoimen palvelut tukevat jatkumoa

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä tasolla (kouluarvosanalla > 8.5)

Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä tasolla (kouluarvosanalla > 8.5) Tulosalue: **HALLINTO Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite Toteuma Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä (kouluarvosanalla > 8.5) Toteuma 8,3. Tavoite ei Avoimuus, julkisuus Todentaminen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ SIVISTYSPALVELUKESKUS SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

1. Vähintään 50 % peruskoulun päättävistä hakee Heinolan lukioon.

1. Vähintään 50 % peruskoulun päättävistä hakee Heinolan lukioon. SIVISTYSTOIMI Sitovat tavoitteet, niiden tavoitetaso sekä toteutumisen arviointi Liite käyttösuunnitelmaan 400 OPETUS- JA KOULUTUSPALVELUIDEN HALLINTO 1. Sivistystoimi toimii kaupungin Aino Health Management

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot % Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos %

TP Budjetti Budjetti Muutos % Mäntyharjun kunta Sivu 1 Budjetti ja %-muutos ed. vuoteen 13:52:24 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINTO 2013- Henkilöstökulut -35 439-47 360-86 260 82,1 Palvelujen ostot -52 352-53 820-42 260-21,5 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken

1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken HYVINVOINTIPALVELUT - johtaminen Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta 1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken 2. valmistelee kunnanhallitukselle hyvinvointikertomuksen.

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Sivistystoimen toimialan toiminta-ajatus... 1 2. Toimielimien

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018 KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604

Lisätiedot

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014: Oheismateriaali / koultk 10.9.2013 72 Sivistyspalvelujen talousarvio 2014 Sanalliset kuvaukset ja tunnusluvut Vastuualue / tehtäväalue: Yhteispalvelut: Matti Hursti Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston

Lisätiedot

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018 Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Liikuntalautakunta Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta muutosten jälk. TOT2015 TOT-% TOT2014 TP2014 Toimintatuotot 745150 745150 288515 38,7 284441 845490

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA

PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 1. Sopimusosapuolet Tämän sopimuksen osapuolia ovat Rovaniemen kaupungin Alueelliset palvelut/ ja Sivistyspalvelut. 2. Sopimuksen tarkoitus

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut. Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10.

Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut. Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10. Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10.2013 28.10.2013 Tietoja pähkinänkuoressa 0-6 - vuo(aita n. 11 300

Lisätiedot

Palvelut. Minna Joensuu/ Espoon kaupunki. minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty

Palvelut. Minna Joensuu/ Espoon kaupunki. minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty Palvelut Minna Joensuu/ n kaupunki minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty 5.3.2018 Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja -etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila

Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila Kommenttipuheenvuoro Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto Peruspalvelujen yhteistyöfoorumi 15.3.2018 Peruspalvelujen arvioinnista

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 76 05.10.2011 Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetvarh 76 Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan talousarvio/palvelusopimus

Lisätiedot

Toimielimen vuoden 2013 talousarvion ja vuosien 2013 2016 taloussuunnitelmakauden toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet

Toimielimen vuoden 2013 talousarvion ja vuosien 2013 2016 taloussuunnitelmakauden toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet TILINPÄÄTÖS KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Toimielimen vuoden talousarvion ja vuosien 2016 taloussuunnitelmakauden toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Tilivelvollinen viranhaltija: Sivistystoimialan

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 360 TP2013 TA2014 + Toimintatulot 886 574 678 000 793 000 793 000 793 000 Toimintamenot

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 MERIKARVIAN KUNTA Hyväksytty: kv 9.11.2015 57 Voimaantulo: 11.11.2015 SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimi vastaa opetukseen, koulutukseen, päivähoitoon ja esiopetukseen, virkistykseen

Lisätiedot

Palvelu: Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen

Palvelu: Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen KULTTUURILAUTAKUNTA JA 77 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/osasto Palvelu: palvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen talot ja -keskukset talot/-keskukset, käynnit kpl 278291 308889 220000 220000 100 71

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-3 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-3 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-3 / 218 Kirjanpitotilanne 2.4.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) maaliskuun toteutuman perusteella 3 3 2 1 - - Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki Soster

Lisätiedot

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA YLEISHALLINTO Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille

Lisätiedot

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Ajankohtaisfoorumi 29.11.2012 Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Varhaiskasvatus on peruspalvelukuntayhtymä Kallion ja Selänteen alueella organisoitu sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluen näiden palveluiden

Lisätiedot

Sivistystoimen talousarvio vuodelle

Sivistystoimen talousarvio vuodelle Sivistystoimen talousarvio vuodelle 2019 30.10.2018 Sivistystoimi Polvijärven kunnan sivistystoimen alle kuuluvat varhaiskasvatus ja lastenhoidon tuet, esi-ja perusopetus, aamu- ja iltapäivätoiminta, lukiokoulutus

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Talousarvio 2017

Koulutuslautakunta Talousarvio 2017 Koulutuslautakunta Talousarvio 2017 100,00 90,00 80,00 Toteumat ja talousarviot (Ei sisällä aluelautakunnan resurssia) 80,68 47,70 85,64 49,60 90,03 90,15 51,65 51,41 91,87 52,60 93,13 52,92 94,50 93,79

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari Koulutuslautakunta Valtuustoseminaari 16.9.2013 VARHAISKASVATUS Kaupungin päiväkoteja 32 Ostopalvelupäiväkoteja 13 Perhepäivähoitajia 45 Kaupungin ryhmäperhepäiväkoteja 3 Avointa päiväkotitoimintaa 6 toimipisteessä

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016 400 OPETUS- JA KOULUTUSPALVELUIDEN HALLINTO Palveluverkkopäätösten toimeenpaneminen asteittain eteenpäin; Kahden koulukiinteistön osalta palveluverkkopäätökset

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki

Lisätiedot

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen 1. Hyvinvoinnin edistäminen indikaattoreista toimenpiteisiin 2. Hyvinvointiennakointi

Lisätiedot

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon

Lisätiedot

1. Tili- ja vastuuvelvollinen: vs. liikuntapäällikkö Sini Niskala 31.7.2013 asti vs. liikuntapäällikkö Terhi Kallio 1.8.

1. Tili- ja vastuuvelvollinen: vs. liikuntapäällikkö Sini Niskala 31.7.2013 asti vs. liikuntapäällikkö Terhi Kallio 1.8. ELÄMÄNLAATUPALVELUT 1. Tili- ja vastuuvelvollinen: vs. liikuntapäällikkö Sini Niskala 31.7.2013 asti vs. liikuntapäällikkö Terhi Kallio 1.8.2013 alkaen 2. Toiminnan kuvaus Elämänlaatupalveluiden tavoitteena

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 18/2016 1 (6) 4 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan palvelukokonaisuuksia seuraavan tason organisaatio HEL 2016-011067 T 00 01 00 Päätösehdotus päättää kasvatuksen ja koulutuksen

Lisätiedot

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kuukausiraportti 10/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousraportti 10/2017, laskennallinen toteutuma 83,3% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN Pelkosenniemen kunta Sivu 1 00000505 OPETUSTOIMI 00005000 Hallinto 3300 Tuet ja avustukset 252 252 4001 Henkilöstökulut -40 442-45 000-24 980 4300 Palvelujen ostot -8 627-8 000-6 350 4500 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Strategiasta johdetut tavoitteet (pitkäaikaväli): Tavoite Mittari Tavoitetaso 2016 Raportointi TP2016

Strategiasta johdetut tavoitteet (pitkäaikaväli): Tavoite Mittari Tavoitetaso 2016 Raportointi TP2016 1 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Toimielin: Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta Tulosalueen tarkoitus: Kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen,

Lisätiedot

MITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA?

MITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA? MITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA? Aija Tuimala Muutosjohtaja Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 MAAKUNTAHALLINTO? Suorilla vaaleilla valittu valtuusto 59 hlö Oikeus

Lisätiedot

Sivistysosasto. Toiminta- ja palveluajatus

Sivistysosasto. Toiminta- ja palveluajatus Sivistysosasto Toiminta- ja palveluajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on johtaa kunnan opetus-, kulttuuri- ja vapaa-aikatointa ja vastata palvelujen järjestämiseen liittyvistä tehtävistä varhaiskasvatuksen,

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2016 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2016 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

TALOUSRAPORTTI II Sivistystoimi 2016

TALOUSRAPORTTI II Sivistystoimi 2016 TALOUSRAPORTTI II Sivistystoimi 2016 1 2 Sivistystoimi Tulosalueet: Toiminta-ajatus Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia

Lisätiedot

Liite SIVISTYSLAUTAKUNTA. Sivistyslautakunta yhteensä. Talous: Poikkeamat

Liite SIVISTYSLAUTAKUNTA. Sivistyslautakunta yhteensä. Talous: Poikkeamat SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivistyslautakunta yhteensä TA 2014 + Toteuma Poikkeama TP 2013 muutokset 2014 +yli/-ali Toimintatulot 828 889 732 766 1 009 347 276 581 2,0 21,8 Toimintamenot -13 379 261-13 953 175-13

Lisätiedot

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010 Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus Helmikuu 2010 Laatukriteeristö (Opm) Johtaminen Henkilöstö Taloudelliset resurssit Arviointi Säädöspohjaisten suunnitelmien

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 ja tulee voimaan 1.1.2013. Muutoksia KV 25.2.2013, 49 6, 7 Muutoksia

Lisätiedot