Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2014 Liite sivistyslautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2014 Liite sivistyslautakunta"

Transkriptio

1 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA MENOT ,7 % -1,9 % -2,5 % 101,8 % TULOT ,1 % -8,2 % 0,5 % 101,9 % NETTOMENOT ,8 % -1,3 % -2,7 % 101,8 % Henkilöstökulua vähentää Kelan sairasvakuutuskorvaukset MTA2014/ ,- tot ,- Toiminta-ajatus/Selostus toiminnasta Sivistyspalveluiden perustehtävänä on järjestää kuntalaisille opetuksen ja kasvatuksen sekä vapaa-ajan ja hyvinvoinnin monipuolisia palveluita lähtökohtana elämänlaajuinen oppiminen ja ennaltaehkäisevä toiminta. Palvelut voidaan järjestää myös avustuksin sekä yhteistoimintasopimuksin eri kuntien yhteistyönä, muiden kumppaneiden kanssa tai yhteistoiminnassa kolmannen sektorin kanssa. Sivistyspalvelut muodostavat ehyen, moniammatillisesti toimivan järjestelmän, jossa työskennellään yhteistyössä kuntalaisten hyväksi. Toimintaympäristön muutokset -Palveluverkkoon liittyvien muutosten suunnittelu, päätöksenteko ja toteutus alkaa. -Esiopetus ja esioppilaiden päivähoito Erstan alueella siirtyy koulun yhteyteen, mikä edellyttää myös asianmukaiset tilaratkaisut. -Laadun ja arvioinnin kehittämistyö asiakasnäkökulmaa korostaen. -Kunnan oma aamu- ja iltapäivätoiminnan vakiinnuttaminen. -Kehittämistoiminnan systematisointi prosessikuvausten avulla. -Koulukuljetuspalveluiden seudullisen suunnittelun aloittaminen ja suunnittelun hyödyntäminen. -Koulukuljetusten palvelutason muutos. -Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen johtamistehtävien uudelleenjärjestelyt. -Tieto- ja viestintäteknologian kehittämissuunnitelma. -Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmauudistus alkaa. -Uimahallin saneeraus ja sen vaikutukset palvelutoimintaan. -Rakokoiven ja Männistön koulujen hankesuunnittelu (Villähde ja Ersta). -Seudullinen yhteistoiminta tiivistyy kaikilla sivistyspalveluiden tehtäväalueilla. -Länsi-Nastolan oppilasmäärän kehitys edellyttää varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen järjestämisen osalta nopeita toimenpiteitä. Toiminnan painopistealueet -Kumppanuuden ja osallisuuden korostaminen. -Asiakaslähtöisyys kehittämisprosessien painopisteenä. -Liikkuva koulu -hankkeen laajentaminen. -Koulukuljetuspalveluiden seudullisen suunnittelun aloittaminen ja suunnittelun hyödyntäminen. -Nuorisotakuun vaikutukset. -Verkkokirjasto -Lasten päivähoitotilanteen parantaminen -Länsiosan tilaratkaisut Suunnitelmavuodet Sivistyspalveluiden toimintaohjelman päivitys uuden strategian mukaan v Palveluverkon muutokset -Esiopetuksen (päivähoito) siirtyminen koulun yhteyteen -Yhtenäiskoulu -Esi- ja perusopetuksen uusi opetussuunnitelma voimaan Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen hallinnollinen muutos -Päijät-Hämeen kirjastojen aineisto- ja lainaajarekisterien yhdistyminen, uusi kirjastojärjestelmä -Uimahallin saneerauksen vaikutusten arviointi -Nuorten yhteiskuntatakuun vaikutukset -Lähiliikuntapaikkaverkoston laajentaminen -Läntisen Nastolan nuorisotilatarpeiden kartoitus Sitova perustelu Lasten päivähoitopalvelut nettona Liikunta- ja nuorisopalvelut nettona

2 2 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE Strateginen päämäärä Hyvä kunnallisten palveluiden taso ja saatavuus/tehokas ja laadukas palveluverkko Kriittinen menestystekijä Tilojen tarkoituksenmukainen käyttö ja henkilöstön tyytyväisyys tiloihin Palvelujen saavutettavuus Mittari Vuositavoite Toimenpiteet Toteutuminen Palautekysely käyttöaste Asiakaskysely Tyytyväisyys lisääntyy Lain määrittämä taso Tiivistyvä yhteistyö tilapalveluiden kanssa Palvelutason tarkastelut mm. koulukuljetukset Yhteistyö tiivistynyt hankkeiden myötä. Käytössä olevat tilat vähentyneet ja käyttöastetta on saatu nostettua. Tyytyväisyys tiloihin on jonkin verran parantunut, kun sisäilmaongelmiin on puututtu ja niistä on tiedotettu. Perusopetuksen ja esiopetuksen osalta on tehty. Tulokset analysoitu ja kehittämistoimet on kirjattu toimintasuunnitelmiin. Asiakaskyselyt tehdään P-Hämeen kirjastojen kanssa yhdessä, v ei tehty, yksin ei resursseja Koulukuljetuspalveluid en tasoa laskettu, lakisääteisyys toteutuu. Henkilöstön osaaminen Osaamiskartoitus Koulupäivien määrä/työntekijä Kartoitus tehty mennessä Kehityskeskustelu koulutussuunnitelma Osaamiskartoitus lykättiin v:een Koulutussuunnitelmat tehty henkilöstöhallinnon toimesta. Koulutuspäiviä toteutunut (kasvatus ja opetus, yhteensä 391 hekilöä) yhteensä 381 päivää yhteensä 129 henkilölle. Hyvä kunnallisten palveluiden taso ja saatavuus/varhaiskasvatuspalvelut vastaavat kysynnän muutoksiin Päivähoitopaikkojen saatavuus Päivähoitopaikka on Päivähoitopaikka saatavilla järjestyy lain määräajassa edellyttämällä tavalla toivotusta hoitomuodosta Tiivis yhteistyö perhepäivähoidon, päiväkotien sekä yksityisten toimijoiden kanssa Kaikille hakijoille on hoitopaikka järjestynyt määräajassa, mutta ei toivotusta hoitomuodosta. Palvelusetelin käyttöönotto Palvelusetelin käyttöönotto viimeistään Palveluseteli päiväkotihoitoon alkaen. Yhteisöllisyyden vahvistuminen/nuorten hyvinvointi Sosiaalinen vahvistaminen Kuulemistilaisuuksien määrä Nuorten kuulemismenettelyn tapa vakiintuu Nuorisojaoston/- valtuuston perustaminen Nuorisovaltuusto aloitti toimintansa marraskuussa Nuorten Työllisyysluvut (nuoret) Nuorten paranee Nuorisotakuutiimin toiminnan Työryhmä toimii. Toiminnasta tehty esite. Alle 25 v kunnan

3 3 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2014, TOTEUTUNUT (nuoret) TILINPÄÄTÖS 2014, SIVISTYSLAUTAKUNTA toiminnan esite. Alle 25 v kunnan vakiinnuttaminen ja kuntayhtymän nuorista 58 ollut jossakin aktiviteetissa mukana. Työllistymisnäkymät ovat yhä heikot. Nuorten kuntouttava ryhmä ja ohjaaja aloittaa v Nuorisotakuun kuntakokeilu aloittaa v Yhteisöllisyyden vahvistuminen/vapaaehtoistyö liikunnan ja nuorison alalta Peruskoulun jälkeinen koulutus Toisen asteen koulutukseen siirtyminen Toimiva kumppanuus Yhteisten koulutusten ja tapahtumien määrä Peruskoulun jälkeinen koulutuspaikka varmistuu Vapaaehtoistyön määrä kasvaa Nivelvaiheyhteistyön vakiinnuttaminen peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen välillä Järjestetään mahdollisuuksia osallistua toimintaan Etsivän nuorisotyön osalta toimii hyvin. Oppilaitokset ottavat hyvin yhteyttä, kun hakija jää ilman paikkaa. Keskeytyksistä vuoden aikana ei ehkä tule kaikkia tietoja. Järjestetty yksi järjestöjen kehittämisilta. Liikuntapalveluiden kaikissa tapahtumissa on mukana vapaaehtoisia. Sivistyslautakunta tilinpäätös tunnusluvut 2014 Varhaiskasvatus TA2014 TP2014 POIKKEAMA TOT. % 0-6 -vuotiaiden määrä päivähoidossa ,50 kunnan tukemassa yksityisessä päivähoidossa ,00 kotihoidon tuki, lapsia, keskimäärin/vuosi ,25 Hoitopäivän hinta keskimäärin (netto) ,84 Perusopetus Lapsia esiopetuksessa (lukumäärät tilastosta per 20.9.) ,94 Lapsia perusopetuksessa (lukumäärät tuntikehyksestä) ,34 Lapsia iltapäivätoiminnassa (ei kerhot; lukumäärät tilastosta per 20.9.) ,49 Käyttömenot /oppilas ,00 7,12 Kirjasto Lainausten määrä ,29 Kävijöiden määrä ,95 Verkkokäyntien määrä ,99 Kokonaismenot /asukas 37,00 37,96 0,96 2,59 Nuorisopalvelut Nuorisotyön piiriin kuuluvien määrä (0-29 v.) ,06 Nettomenot /asukas 13,15 16,33 3,18 24,18 Liikuntapalvelut Terveysliikunta (*): Ryhmien määrä Liikuntakortin lunastaneiden määrä ,82 Osallistujamäärä ,28 Kuntoliikunnan kirjatut suoritukset ,54 Erityisliikunta(*): Osallistujamäärä ,6 Nettomenot /asukas 3,06 2,44-0,62-20,26 Liikuntapalvelut yhteensä (*) nettomenot /asukas Uimahalli: (ei TA2014 lukuja/halli peruskorjauksessa) Kävijämäärä Uintikerran hinta /asukas 8,50 8,50 SIVISTYS HALLINTO MENOT ,5 % -7,8 % 24,0 % 113,0 % 40 TULOT NETTOMENOT ,5 % -7,7 % 97,5 % 113,0 % Henkilöstökulua vähentää Kelan sairasvakuutuskorvaukset MTA2014/ 13000,- tot. 0,-

4 4 KIRJASTOPALVELUT MENOT ,6 % 3,3 % 24,0 % 101,1 % TULOT ,1 % -27,4 % 24,0 % 106,2 % NETTOMENOT ,7 % 4,5 % 97,3 % 101,0 % Henkilöstökulua vähentää Kelan sairasvakuutuskorvaukset MTA2014 / 0,- tot. 4700,- KULTTUURIPALVELUT MENOT ,8 % 68,5 % 24,0 % 146,3 % NETTOMENOT ,8 % 68,5 % 92,2 % 146,3 % LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUT MENOT ,2 % 5,1 % 24,0 % 95,9 % TULOT ,6 % 20,0 % 91,8 % NETTOMENOT ,2 % 5,0 % 97,3 % 96,5 % Henkilöstökulua vähentää Kelan sairasvakuutuskorvaukset MTA2014/ 80000,- tot ,- PERUSKOULUTUS MENOT ,7 % -5,5 % 24,0 % 106,6 % TULOT ,0 % -16,2 % 20,0 % 111,4 % NETTOMENOT ,7 % -4,7 % 97,4 % 106,2 % Henkilöstökulua vähentää Kelan sairasvakuutuskorvaukset MTA2014/ 80000,- tot ,- TOISEN ASTEEN KOULUTUS MENOT ,0 % -10,0 % 25,0 % 100,0 % NETTOMENOT ,0 % -10,0 % 100,0 % 100,0 % AIKUISKOULUTUS MENOT ,0 % -25,0 % 25,0 % 88,8 % TULOT ,9 % NETTOMENOT ,1 % -24,4 % 100,0 % 87,8 %

5 5 LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUT MENOT ,4 % -5,8 % 25,0 % 89,4 % TULOT ,3 % -42,7 % 25,0 % 130,5 % NETTOMENOT ,7 % 1,2 % 94,6 % 84,3 % Henkilöstökulua vähentää Kelan sairasvakuutuskorvaukset MTA2014/ 1000,- tot.14500,- INVESTOINNIT IRTAIN OMAISUUS YHTEENSÄ MENOT ,8 % 53,1 % 25,0 % 28,6 % NETTOMENOT ,8 % 53,1 % 100,0 % 28,6 % Investoinnit Irtain omaisuus, opetusteknologia ja turvajärjestelmät Irtain omaisuus, kalusteet sivistyspalvelut Yhteensä

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 834 500 26 025 986 4,8 % 1,2 % -0,4 % 100,7 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 557-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2 Sivistyslautakunta Siv.ltk 09.10.2018 LIITE 2 Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Sivistyslautakunta. Hallinto

Sivistyslautakunta. Hallinto Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut. 13.2.2013 Anjariitta Carlson

Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut. 13.2.2013 Anjariitta Carlson Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Yhteistyö on toiminnallista kehittämistä Kehittämistoimenpiteistä päätetään yhdessä - jokainen kunta tekee

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA YLEISHALLINTO Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Sivistystoimiala opetus

Sivistystoimiala opetus Sivistystoimiala opetus PALVELU MITTARI TP 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Perusopetuspalvelut Peruskoulut kpl 24 23 23 23 Oppilaita kpl 5 903 5 891 5 860 5 860 * joista erityistä tukea tarvitsevia kpl 431

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

2.1. Hyvinvointipalvelut

2.1. Hyvinvointipalvelut 2.1. Hyvinvointipalvelut Tulosalueet: Toiminta-ajatus Hyvinvoinnin hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Hyvinvointipalvelujen tehtävänä on eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvointitarpeiden

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Hiihtomuseon auditorio Anjariitta Carlson

Hiihtomuseon auditorio Anjariitta Carlson Hiihtomuseon auditorio 6.5.2013 Anjariitta Carlson Yhteistoimintasopimuksen (2013-2016) tarkoitus: kehittää kunnallisia sivistyspalveluita yhteistyössä, ennakoiden ja osaamisresurssia jakamalla yhteneväisen

Lisätiedot

Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila

Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila Kommenttipuheenvuoro Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto Peruspalvelujen yhteistyöfoorumi 15.3.2018 Peruspalvelujen arvioinnista

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ NASTOLAN KUNTA SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 6.2.2006 5 Voimaantulo 7.2.2006 Muutos Valtuusto 18.12.2006 53 Valtuusto 15.11.2010 42 Voimaantulo 1.1.2011 Valtuusto 5.11.2012 44 Voimaantulo 1.1.2013

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot % Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

Sivistyspalvelut. Tarkastuslautakunta / / 2013

Sivistyspalvelut. Tarkastuslautakunta / / 2013 Sivistyspalvelut Tarkastuslautakunta 17.12.2014 164 / 00.02.01 / 2013 Perustiedot Sivistyspalveluihin kuuluu: Varhaiskasvatus ( perhepäivähoito, päiväkotihoito ja esiopetus) Perusopetus Lukio Vapaa sivistystyö:

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. % 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -81526-8888 -72638 10,9 Henkilöstökulut -26726-5596 -21130 20,9 Palkat ja palkkiot -18800-3628 -15172 19,3 Henkilösivukulut -7926-1968 -5958 24,8 Eläkekulut -7160-1795

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

TALOUSRAPORTTI II Sivistystoimi 2016

TALOUSRAPORTTI II Sivistystoimi 2016 TALOUSRAPORTTI II Sivistystoimi 2016 1 2 Sivistystoimi Tulosalueet: Toiminta-ajatus Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Sivistystoimialan nostot 2017 Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100 3.2 Sivistystoimen tulosalue Tilivelvollinen sivistysjohtaja Jorma Harju 3101 Sivistystoimen hallinto Sivistystoimi tukee kaustislaisten kehittymistä hyvinvoiviksi ja monipuolisiksi tulevaisuuden osaajiksi

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ SIVISTYSPALVELUKESKUS SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota

Lisätiedot

Liite SIVISTYSLAUTAKUNTA. Sivistyslautakunta yhteensä. Talous: Poikkeamat

Liite SIVISTYSLAUTAKUNTA. Sivistyslautakunta yhteensä. Talous: Poikkeamat SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivistyslautakunta yhteensä TA 2014 + Toteuma Poikkeama TP 2013 muutokset 2014 +yli/-ali Toimintatulot 828 889 732 766 1 009 347 276 581 2,0 21,8 Toimintamenot -13 379 261-13 953 175-13

Lisätiedot

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista.

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Vapaa-aikalautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet: 1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Toteutuminen: Selvitys vaihtoehtoisista

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö.

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö. Heinolan kaupunki Kunnallinen johtosääntö III/SIV Sivistystoimi Kaupunginvaltuuston 11.11.2013 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 17.2.2014 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 hyväksymä Sivistystoimen johtosääntö

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä tasolla (kouluarvosanalla > 8.5)

Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä tasolla (kouluarvosanalla > 8.5) Tulosalue: **HALLINTO Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite Toteuma Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä (kouluarvosanalla > 8.5) Toteuma 8,3. Tavoite ei Avoimuus, julkisuus Todentaminen

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Palvelukokonaisuudet

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Palvelukokonaisuudet Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Palvelukokonaisuudet KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN TOIMIALAN VUODEN 2016 BUDJETTIVOLYYMIT JA HENKILÖSTÖMÄÄRÄT Budjetti 2016 Henkilöstö Varhaiskasvatus 412 000 000 6 455

Lisätiedot

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kuukausiraportti 10/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousraportti 10/2017, laskennallinen toteutuma 83,3% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Sivistystoimen tuloskortti 2012

Sivistystoimen tuloskortti 2012 Sivistystoimi Sivistystoimen tuloskortti 2012 NÄKÖKULMA JA KESKEISET TAVOITTEET 2012 OPERATIIVISET TOIMET JA MITTARIT JA TAVOITETASO 2012 SEKÄ VASTUUTAHO ASIAKKAAT 1. Sivistystoimen palvelut tukevat jatkumoa

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2016 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2016 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään hyvällä tasolla (kouluarvosanalla

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään hyvällä tasolla (kouluarvosanalla Sivistysosasto Toiminta- ja palveluajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on johtaa kunnan opetus-, kulttuuri- ja vapaa-aikatointa ja vastata palvelujen järjestämiseen liittyvistä tehtävistä varhaiskasvatuksen,

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele Järjestöfoorumi

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele Järjestöfoorumi Järjestöfoorumi 11.3.2015 Visio 2025 Rautjärvi turvaa asukkailleen taloudellisten voimavarojen puitteissa laadukkaat lähipalvelut, mahdollisuuden vaikuttaa ja kehittää taajamia turvallisina ja maaseutumaisina

Lisätiedot

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Tulosalue: **HALLINTO ja sen toteutuminen Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Avoimuus, julkisuus Todentaminen Pöytäkirjat julkaistaan verkossa Resurssien hallinta Kustannusten

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki

Lisätiedot

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018 Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot

Lisätiedot

1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken

1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken HYVINVOINTIPALVELUT - johtaminen Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta 1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken 2. valmistelee kunnanhallitukselle hyvinvointikertomuksen.

Lisätiedot

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon

Lisätiedot

Strategiasta johdetut tavoitteet (pitkäaikaväli): Tavoite Mittari Tavoitetaso 2016 Raportointi TP2016

Strategiasta johdetut tavoitteet (pitkäaikaväli): Tavoite Mittari Tavoitetaso 2016 Raportointi TP2016 1 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Toimielin: Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta Tulosalueen tarkoitus: Kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen,

Lisätiedot

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Palveluverkkomuutosten taustalla I Toiminnan laatu Kaiken palvelutuotannon ja toiminnan lähtökohtana pitää olla kuntalainen (tuotantolähtöisyys

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut Ohjausryhmän seminaari 4.2.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päivähoidossa olevien lasten määrä / Päiväkodit

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ. Sopimuksen irtisanominen

MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ. Sopimuksen irtisanominen MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ Sopimuksen irtisanominen MISTÄ ON KYSYMYS? Varhaiskasvatuslain 4 : n mukaan kunnan on huolehdittava lasten päivähoidon

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Sivistysosasto. Toiminta- ja palveluajatus

Sivistysosasto. Toiminta- ja palveluajatus Sivistysosasto Toiminta- ja palveluajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on johtaa kunnan opetus-, kulttuuri- ja vapaa-aikatointa ja vastata palvelujen järjestämiseen liittyvistä tehtävistä varhaiskasvatuksen,

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Johtaja, opetus- ja kulttuuriyksikkö 24.5.2011 Kuntaliiton hallitusohjelmatavoite

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 74

KULTTUURILAUTAKUNTA 74 KULTTUURILAUTAKUNTA 74 Palvelu: Kulttuuriosasto/Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Hilkka Heikkinen TA 13/TA 14 TP 12/TA 14 Kulttuuritalot/-keskukset, käynnit 13 013 8 312 29 100 210 000 86,1 % 96,0 % /

Lisätiedot

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 11.4.2012 Korkeatasoinen lukiokoulutus kattavasti koko maassa nuoren ulottuvilla. 2 11.4.2012 Tuula Haatainen Lukio tai ammatillinen

Lisätiedot

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

Sivistystoimen talousarvio vuodelle

Sivistystoimen talousarvio vuodelle Sivistystoimen talousarvio vuodelle 2019 30.10.2018 Sivistystoimi Polvijärven kunnan sivistystoimen alle kuuluvat varhaiskasvatus ja lastenhoidon tuet, esi-ja perusopetus, aamu- ja iltapäivätoiminta, lukiokoulutus

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI SIVISTYSPALVELUT TALOUSPÄÄLLIKKÖ JANNE JUOTASNIEMI ALUELAUTAKUNNAT TALOUS JA SUORITTEET

ROVANIEMEN KAUPUNKI SIVISTYSPALVELUT TALOUSPÄÄLLIKKÖ JANNE JUOTASNIEMI ALUELAUTAKUNNAT TALOUS JA SUORITTEET ROVANIEMEN KAUPUNKI SIVISTYSPALVELUT 12.3.2014 TALOUSPÄÄLLIKKÖ JANNE JUOTASNIEMI ALUELAUTAKUNNAT TALOUS JA SUORITTEET SISÄLLYS 1.YLEISTÄ 1.1 ALUEELLISET PALVELUTILAUKSET 2014 1.2 TUOTTEET 2.TUOTTEIDEN

Lisätiedot

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen osalta voidaan todeta, että asetetut toiminnalliset tavoitteet on pääosin saavutettu.

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen osalta voidaan todeta, että asetetut toiminnalliset tavoitteet on pääosin saavutettu. SIVISTYSOSASTO SIVISTYSLAUTAKUNTA Toiminta Sivistyslautakunta on johtanut kunnan koulutointa ja vastannut kuntalaisten koulutuspalvelujen järjestämiseen liittyvistä tehtävistä varhaiskasvatuksen esiopetuksen,

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018 KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604

Lisätiedot

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Espoon kaupungin sivistystoimen lautakuntien ja 3.1 1 (7) ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Valtuusto 12.12.2016 Voimaan 1.1.2017 1 Lautakunnat,

Lisätiedot

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 SIVISTYSPALVELUT 310 Sivistyslautakunta Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Sivistyspalvelujen organisaatio

Sivistyspalvelujen organisaatio Sivistyspalvelujen organisaatio 1.1.2012 SIVISTYSLAUTAKUNTA pj. Katja Isomöttönen vpj. Markku Väätäinen KULTTUURI-, LIIKUNTA- ja NUORISOLAUTAKUNTA pj. Pauliina Holm vpj. Juha Hjelt Kulttuurijaosto Liikuntajaosto

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna 2018 6.3.2018 1 1. Helsingissä joustavat elinikäisen oppimisen polut ottavat huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet, 30 % Mittarit: Varhaiskasvatus

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS OPETUSVIRASTO KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT SUOMENKIELINEN LUKIOKOULUTUS

KÄYTTÖTALOUS OPETUSVIRASTO KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT SUOMENKIELINEN LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖTALOUS 2017 4 02 OPETUSVIRASTO 22 591 000 697 011 000 4 02 02 KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT 22 121 000 602 720 000 SUOMENKIELINEN PERUSOPETUS JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA 10 517 000 341 520 500 93 301 500

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 3. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (strategia) vuosille 2012; versio 26.11.2009 Kriittinen Yleisiin kasvuoloihin vaikuttaminen

Lisätiedot

SÄÄD Ö SK O K O E L M A

SÄÄD Ö SK O K O E L M A 1 (5) Kotkan kaupungin SÄÄD Ö SK O K O E L M A 2019 Nro 11 VARHAISKASVATUKSEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Hyvinvointilautakunnan

Lisätiedot

Strategia Koululautakunta

Strategia Koululautakunta Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Terveyspalvelut Perusterveydenhuollon avohoidon lääkärin

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Kirjastopalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin

Lisätiedot

KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2016

KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2016 KARKKILAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunnan tehtävänä on huolehtia koulutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 360 TP2013 TA2014 + Toimintatulot 886 574 678 000 793 000 793 000 793 000 Toimintamenot

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ ALKAEN 1 (5) VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.8.2016 ALKAEN 1 Toiminta-alue 2 Organisaatio Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta.

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/Koulutus Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2012 2013 2014

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille

Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille 2016-2020 Minusta ja meistä tulee jotain. KuntaKesu on kehittämisprosessi, joka on ohjaava johtamisen työkalu

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos %

TP Budjetti Budjetti Muutos % Mäntyharjun kunta Sivu 1 Budjetti ja %-muutos ed. vuoteen 13:52:24 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINTO 2013- Henkilöstökulut -35 439-47 360-86 260 82,1 Palvelujen ostot -52 352-53 820-42 260-21,5 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 76 05.10.2011 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 87 19.10.2011 Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetvarh 76 Sivistys-

Lisätiedot

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010 Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus Helmikuu 2010 Laatukriteeristö (Opm) Johtaminen Henkilöstö Taloudelliset resurssit Arviointi Säädöspohjaisten suunnitelmien

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Tuottavuusmittareiden seuranta ja hyödyntäminen kunnan taloudessa ja toiminnassa

Tuottavuusmittareiden seuranta ja hyödyntäminen kunnan taloudessa ja toiminnassa Tuottavuusmittareiden seuranta ja hyödyntäminen kunnan taloudessa ja toiminnassa Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden vaikuttajafoorumi 6.11.2012 Tarja Saarelainen, dosentti, HTT, tarkastuspäällikkö KONSERNIRAKENNE

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 MERIKARVIAN KUNTA Hyväksytty: kv 9.11.2015 57 Voimaantulo: 11.11.2015 SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimi vastaa opetukseen, koulutukseen, päivähoitoon ja esiopetukseen, virkistykseen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2017 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2017 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA

PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 1. Sopimusosapuolet Tämän sopimuksen osapuolia ovat Rovaniemen kaupungin Alueelliset palvelut/ ja Sivistyspalvelut. 2. Sopimuksen tarkoitus

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016 400 OPETUS- JA KOULUTUSPALVELUIDEN HALLINTO Palveluverkkopäätösten toimeenpaneminen asteittain eteenpäin; Kahden koulukiinteistön osalta palveluverkkopäätökset

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Lokakuu 2018

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Lokakuu 2018 ivistystoimialan kuukausiraportti Lokakuu 2018 Taloustilanne 22.10.2018 Tulosyksikkö 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY Y 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot