MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA"

Transkriptio

1 MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

2 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian Kunnallinen toimintaympäristö on strategian hyväksymisen jälkeen muuttunut olennaisesti ja muuttuu kiihtyvällä tahdilla, joten strategian päivittäminen on tarpeellista. Uusi strategia kattaa kuluvan valtuustokauden lopun ja kolme seuraavaa valtuustokautta. Tavoitteena on, että strategiaa tarkastellaan vähintään valtuustokausittain ja tarpeen mukaan useamminkin. 1. VISIO 2020 Kärkölä on asukkaistaan huolehtiva kotikunta, joka järjestää laadukkaita ja ihmisläheisiä palveluja. Palvelut tuotetaan pääosin yhteistyönä muiden kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin kanssa. Kunta on turvallinen ja virikkeellinen asuinpaikka. Palvelut järjestetään taloudellisesti kestävällä tavalla. 2. STRATEGISET TAVOITTEET 2.1. Laadukkaat palvelut Tavoitteet Päivähoitojärjestelmä toimii siten, että asiakkaalla on mahdollisuus saada päivähoitopaikka taikka vuorohoitopaikka lainsäädännön edellyttämässä ajassa. Päivähoitoa tarjotaan tarkoituksenmukaisissa yksiköissä koko maakunnan kattavan päivähoitojärjestelmän puitteissa. Kouluissa annettava opetus on taloudellista ja laadukasta. Virat pyritään täyttämään pätevillä opettajilla. Opetus järjestetään maakunnallisena yhteistyönä opetuksen tuloksellisuuden ja taloudellisuuden kannalta tarkoituksenmukaisissa yksiköissä. Terveydenhuolto järjestetään osana Päijät Hämeen sosiaali ja terveysyhtymän toimintaa. Terveydenhuollossa painotetaan ennalta ehkäisyä ja kansalaisten omaa vastuusta terveydentilastaan. Lähipalvelut tuotetaan Kärkölän kunnan alueella. Vuodeosastopalvelut ja erikoissairaanhoidon palvelut tuotetaan alueellisesti taikka keskitetysti sosiaali ja terveysyhtymässä päätetyn mukaisesti. Vanhustenhuolto on porrastettu. Ensisijainen asumismuoto on koti. Kotona asumisen vaihtoehdoksi tarjotaan vanhusten kunnon perusteella muita asumismuotoja palveluasumisesta laitoshoitoon. Nuorison vapaa ajan toiminnasta huolehditaan yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa. Liikunnan määrää kaikissa väestöryhmissä pyritään lisäämään osana ennalta ehkäisevää terveydenhoitoa. Nuorisotyössä panostetaan erityisesti päihteiden käytön vähentämiseen ja liikunnan lisäämiseen.

3 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA (4) Toimenpiteet 2.2. Seudullinen yhteistyö Tavoitteet Toimenpiteet Päivähoitoa tarjotaan taloudellisesti kestävällä periaatteella alueellisena yhteistyönä. Päivähoitopaikka pyritään järjestämään mahdollisimman läheltä joko vanhempien työpaikkaa taikka asuinpaikkaa. Opetustoimessa panostetaan opetuksen laatuun. Kaikilla opetustoimen sektoreilla tehdään tarvittavaa yhteistyötä alueen muiden kuntien kanssa. Vuokkoharjun ja Opintien koulujen kunnosta huolehditaan niin, että ne ovat tehokkaassa käyttökunnossa strategiakauden lopussa. Sosiaali ja terveysyhtymän hallinnossa toimitaan siten, että suunniteltu jako lähi, alue ja keskitettyihin palveluihin toimii koko strategiakauden. Vanhustenhuollossa hyödynnetään uuden tekniikan antamat mahdollisuudet kotona asumisen ajan pidentämiseksi. Kotisairaanhoidon kehittyminen on tärkeä toimenpide tavoitteen saavuttamisessa. Koko maakunnassa tehdään kuntien, yritysten, yhteisöjen ja yhdistysten kanssa yhteistyötä siten, että kuntalaisten palvelut pystytään säilyttämään hyvinä ja tuotanto on tehokasta. Yhteistyö koskee kaikkia kunnan toimialoja. Vuonna 2020 kunta on palvelujen järjestäjäorganisaatio ja tuotanto tapahtuu yhteisten organisaatioiden toimesta. Yhteistyöhankkeissa ollaan mukana aktiivisesti Kärkölän kunnan tarpeista lähtien. Kunnanvaltuusto tekee ratkaisut konkreettisista yhteistyömuodoista Ympäristö ja asuminen Tavoitteet Kärkölässä on terveellinen, turvallinen ja virikkeellinen asuinympäristö. Vuonna 2020 kunnan asukasluku on 5200 asukasta.

4 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA (4) Toimenpiteet 2.4. Tasapainoinen talous Tavoitteet Toimenpiteet Kunnan palvelut järjestetään laadukkaasti ja tehokkaasti. Kunnalle luodaan myönteinen imago tiedottamalla kunnan myönteisistä tapahtumista ja palveluista. Kunnan taajamien ja julkisten alueiden ympäristöä parannetaan vuosittain taloudellisten resurssien sallimalla tavalla. Vesi ja viemärilaitos toimii itsekannattavan yksikkönä. Kunnassa laaditaan asemakaavoja niin, että yrityksille ja asukkaille voidaan tarjota vaihtoehtoisia sijoittumisratkaisuja. Hankitaan lisää maaalueita ostamalla taikka lunastamalla, mikäli vapaaehtoiset kaupat eivät onnistu. Kunnan elinkeino ohjelmaa toteutetaan yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa. Kunnan hyviä rautatie ja maantieyhteyksiä markkinoidaan erityisesti pääkaupunkiseudulle. Kunnassa järjestetään vuosittain mittava kulttuuritapahtuma. Kulttuurissa hyödynnetään ennen kaikkea Huovilan puistoa. Asuntotarjonnassa keskitytään omistusasuntoihin ja vuokra asuntojen käyttöaste pyritään pitämään mahdollisimman lähellä 100 %. Liikunta, nuorisotyö, kirjasto ja kulttuuripalvelut hoidetaan yhteistyössä naapurikuntien ja kolmannen sektorin kanssa. Vuodesta 2007 alkaen kunnan tulos on ylijäämäinen. Aikaisempien vuosien alijäämät katetaan vuoteen 2010 mennessä. Oman palvelutuotannon tehokkuutta nostetaan. Ostopalvelujen hinta/laatusuhdetta arvioidaan kriittisesti. Verotus pidetään kilpailukykyisellä tasolla suhteessa Päijät Hämeen muihin kuntiin. Palveluiden järjestämistapaa ja paikkaa päätettäessä otetaan huomioon kunnan taloudelliset mahdollisuudet. Päätösten tulee perustua realistiseen kustannuslaskentaan.

5 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA (4) 3. YHTEENVETO Kärkölän kunnan strategian perusajatus on, että kunta on itsenäinen asukkailleen palveluja järjestävä yksikkö. Laadukas ja tehokas palvelutuotanto perustuu osaavaan ja hyvinvoivaan henkilöstöön ja hyvin toimivaan yhteistyöhön eri tahojen kanssa. Päätöksiä tehtäessä huomioidaan vaikuttavuus kuntalaisen kannalta ja kunnan taloudelliset mahdollisuudet.

Isonkyrön strategia 2025

Isonkyrön strategia 2025 Isonkyrön strategia 2025 Khall 6.6.2016, 73 Kvalt 16.6.2016, 11 Päivitetty Khall 15.5.2017, 71 Kvalt 23.5.2017, Isonkyrön missio ja visio Isonkyrön missio ja visio Missio: Yrittämisen Isokyrö on itsenäinen

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- Tahtotilana on, että Sonkajärvi on ihmisille ja yrityksille viihtyisä, turvallinen ja elinvoimainen asuin- ja toimintaympäristö.

Lisätiedot

STRATEGIAKARTTA. Multian kunnan ARVOT - VISIO - MISSIO MENESTYSTEKIJÄT - TAVOITTEET MITTARIT

STRATEGIAKARTTA. Multian kunnan ARVOT - VISIO - MISSIO MENESTYSTEKIJÄT - TAVOITTEET MITTARIT MULTIA 2020 STRATEGIAKARTTA Multian kunnan - - MENESTYSTEKIJÄT - TAVOITTEET MITTARIT Käytännön toimenpiteet on kirjoitettu toimialojen tuloskortteihin Kunnanvaltuusto 11/2011 MULTIA Kuntaparikunta Jyvässeudulla

Lisätiedot

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Palvelustrategia Miksi palvelustrategiaa tarvitaan? Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Kuntatalous => tuloksellisuuden ja kustannustehokkuuden lisääminen

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä Kärkölän kunnan KH 4.9.2017 KV 18.9.2017 KÄRKÖLÄN KUNTA puh. 044 770 2200 karkolan.kunta@karkola.fi Virkatie 1 16600 Järvelä www.karkola.fi KÄRKÖLÄN STRATEGIA Sisällys VISIO... 3 ARVOT... 3 STRATEGIAN

Lisätiedot

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele Järjestöfoorumi

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele Järjestöfoorumi Järjestöfoorumi 11.3.2015 Visio 2025 Rautjärvi turvaa asukkailleen taloudellisten voimavarojen puitteissa laadukkaat lähipalvelut, mahdollisuuden vaikuttaa ja kehittää taajamia turvallisina ja maaseutumaisina

Lisätiedot

Kuntien nykyiset strategiat. UusiKunta Strategisen kehittämisen ja alueiden käytön toimikunta

Kuntien nykyiset strategiat. UusiKunta Strategisen kehittämisen ja alueiden käytön toimikunta Kuntien nykyiset strategiat UusiKunta Strategisen kehittämisen ja alueiden käytön toimikunta Asikkala 2012 Asikkala Mahdollisuuksia Päijänteen rannalla Asikkala on oman identiteettinsä säilyttävä, verkottuva

Lisätiedot

HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA

HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA KUNNAN STRATEGIA 2010 2014 Hyväksytty kv 14.6.2010 23 Hankasalmen kunnan tehtävä (MISSIO) Hankasalmi on hyvä kunta asua, kasvaa, kasvattaa, ikääntyä, tehdä työtä, yrittää ja

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto. organisaatio. Ylijohtaja Elli Aaltonen. Johtoryhmä. Opetustoimi- ja kulttuuri. Ympäristölupavastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto. organisaatio. Ylijohtaja Elli Aaltonen. Johtoryhmä. Opetustoimi- ja kulttuuri. Ympäristölupavastuualue Yli Elli Aaltonen organisaatio Maistraatin ohjaus- ja kehittämisyksikkö yksikön päällikkö Merja Koponen Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö yksikön päällikkö Timo Kähärä Johtoryhmä Hallintopalvelujen

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN TOIMINTAPERIAATTEET, TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA.

JOUTSAN KUNNAN TOIMINTAPERIAATTEET, TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA. JOUTSAN KUNNAN TOIMINTAPERIAATTEET, TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA. JOUTSAN KUNNAN TOIMINTAPERIAATTEET Joutsan kunta toimii aktiivisesti ja tulevaisuushakuisesti sekä etsii uusia toimintatapoja kunnan

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA 2014-2016. Hyväksytty valtuustossa 7.10.2013/ 65

KUNTASTRATEGIA 2014-2016. Hyväksytty valtuustossa 7.10.2013/ 65 KUNTASTRATEGIA 2014-2016 Hyväksytty valtuustossa 7.10.2013/ 65 Rantasalmen kuntastrategia 2014-2016 Visio 2020 Rantasalmi - Monta Mainiota Mahdollisuutta Rantasalmi on itsenäinen maaseutukunta, joka toimii

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA

Lisätiedot

NUORISOTOIMEN STRATEGISTEN TAVOITTEIDEN TOIMENPITEET

NUORISOTOIMEN STRATEGISTEN TAVOITTEIDEN TOIMENPITEET KASVUN EDELLYTYKSET: STRATEGISTEN TAVOITTEIDEN TOIMENPITEET 2010 2017 Ajantasainen, Lohjan kasvua tukeva kaavoitus Kaavoituksessa otetaan huomioon nuorisotilaverkoston alueellinen kattavuus ja nuorisotoimi

Lisätiedot

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja elinkeinoelämässä on vahva usko tulevaisuuteen. Johdanto Ylitornion

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16

Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16 1(7) Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16 IISALMEN KAUPUNGIN SOSIAALIPALVELUKESKUS STRATEGIA Sosiaalipalvelukeskuksen ammattitaitoinen ja kehittämishaluinen henkilöstö tuottaa laadukkaita sosiaalipalveluja asukkaille.

Lisätiedot

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia ORIMATTILA Kaupunkistrategia 2020 Kaupunginvaltuusto 7.6.2011 Kaupunginvaltuusto 18. - 19.11.2011 Kaupunginvaltuusto 20.2.2012 Strategiatyöryhmä 20.5.2013 Kaupunginhallitus 27.5.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012

TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012 Sivu 1 / 5 Janakkalan Keskustan, Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja Vihreiden yhteinen TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012 1. JANAKKALA on elinvoimainen, elämänmyönteinen, kasvava, yhtenäinen,

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA. Valtuusto liite nro 5

VIESTINTÄSTRATEGIA. Valtuusto liite nro 5 VIESTINTÄSTRATEGIA Valtuusto 14.11.2016 41 liite nro 5 Voimaantulo 1.1.2017 1 SONKAJÄRVEN KUNNAN VIESTINSTÄSTRATEGIA 1 Viestinnän periaatteet... 2 2 Kuntastrategia 2017-2021... 2 3 Viestinnän tavoitteet...

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin. Strategia

Pieksämäen kaupungin. Strategia Liite 1 Kh 232 Pieksämäen kaupungin Strategia 2024 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 2024 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2024 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline, jonka

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä 4.10.2013 Johtaja Sirkka Jakonen Itä-Suomen aluehallintoviraston toimintaympäristö Toimialue

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2

Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2 SIVISTYSTOIMEN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT vv. 2016- Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN TOIMINTAMALLI VISIOMME VUOTEEN 2019 Tavoitteenamme on, että hoitotyön yhteisömme on alueellisesti vetovoimainen

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet

Lisätiedot

SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI

SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI Tavoitteenamme on laadukkaat ja monipuoliset kunnalliset lähipalvelut, jotka ovat jokaisen kuntalaisen saavutettavissa. Lähtökohtana on asukkaiden hyvä

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4

POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4 POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4 Kuntastrategian tavoitteena on antaa tavoitteellinen, suunnitelmallinen ja määrätietoinen pohja kaikelle kuntaorganisaatiossa tapahtuvalle päätöksenteolle, valmistelulle

Lisätiedot

Hiiden terveydenhuoltoalue - esimerkkejä eri hallinto- ym. malleista

Hiiden terveydenhuoltoalue - esimerkkejä eri hallinto- ym. malleista Hiiden terveydenhuoltoalue - esimerkkejä eri hallinto- ym. malleista Ritva Teräväinen Kehittämispäällikkö Yksittäinen kunta: tilaajaosaaminen Palvelu Palvelu Palvelu Palvelu Palvelu Palvelu Tasapuolisuus?

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET

Lisätiedot

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100 3.2 Sivistystoimen tulosalue Tilivelvollinen sivistysjohtaja Jorma Harju 3101 Sivistystoimen hallinto Sivistystoimi tukee kaustislaisten kehittymistä hyvinvoiviksi ja monipuolisiksi tulevaisuuden osaajiksi

Lisätiedot

KÄRKÖLÄN STRATEGIA VISIO

KÄRKÖLÄN STRATEGIA VISIO KÄRKÖLÄN STRATEGIA VISIO Kärkölä on ulospäin suuntautuva ja myönteisesti tunnettu, terve, itsenäinen, yhteisöllinen sekä menestyvä - ihmisen kokoinen kunta. ARVOT Luottamus Aktiivisuus Vastuullisuus Yhteisöllinen

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan

Lisätiedot

30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely

30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely 30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tilaaja on Keskuskauppakamari ja Helsingin seudun kauppakamari Tutkimuksen tarkoitus on tuottaa mahdollisimman

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Isonkyrön strategia 2025

Isonkyrön strategia 2025 Isonkyrön strategia 2025 Isonkyrön missio ja visio Päivitimme Isonkyrön mission ja vision jo nykyiseen talousarvioomme ja suunnitelmaamme 2016-2018. Isonkyrön missio ja visio Missio: Yrittämisen Isokyrö

Lisätiedot

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja

Lisätiedot

Strategiamme Johdanto

Strategiamme Johdanto Strategia 2015-2016 Strategiamme 2015-2016 Johdanto Ruoveden tuleva kuntastrategia tehdään jäljellä olevalle valtuustokaudelle, jonka jälkeen uusi valtuusto päivittää strategian vastaamaan sen hetken tilannetta.

Lisätiedot

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/5

POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/5 POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/5 Kuntastrategian tavoitteena on antaa tavoitteellinen, suunnitelmallinen ja määrätietoinen pohja kaikelle kuntaorganisaatiossa tapahtuvalle päätöksenteolle, valmistelulle

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki TALOUSOHJELMA 1 Talousohjelman tausta ja lähtökohdat Järvenpään kaupunki TALOUSOHJELMA

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020 Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. Vuonna 2020 Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta. Kunnan taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti. Kunnalliset päättäjät

Lisätiedot

Hyvinvoivaa Pohjois-Karjalaa rakennetaan yhdessä. Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen

Hyvinvoivaa Pohjois-Karjalaa rakennetaan yhdessä. Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen Hyvinvoivaa Pohjois-Karjalaa rakennetaan yhdessä Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen 12.1.2012 Pohjois-Karjalan maakunta 165.865 asukasta 21.600 km 2 7,7 asukasta/km 2 14 kuntaa 300 km EU:n ulkorajaa maakuntakeskus

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

Suomussalmen kuntastrategia

Suomussalmen kuntastrategia Kuntastrategia 1 / 6 Suomussalmen kuntastrategia 2017 2025 Hyväksytty kunnanvaltuuston Suomussalmi 150 vuotta -juhlakokouksessa 6.10.2017 59 Kunta on asukkaiden, yritysten ja päättäjien muodostama yhteisö.

Lisätiedot

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 JIK-HANKE Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 Asialista NHG:n esittely Sosiaali- ja terveydenhuollon yleisiä haasteita Projektin sisältö Toimeksianto ja tavoitteet Toteutus Aikataulu Keskustelu

Lisätiedot

SPEK Strategiapäivitys kysely valtuutetuille. Valtuuston seminaari Karim Peltonen

SPEK Strategiapäivitys kysely valtuutetuille. Valtuuston seminaari Karim Peltonen SPEK Strategiapäivitys 2017 - kysely valtuutetuille Valtuuston seminaari 15.5.2017 Karim Peltonen SPEK -Strategiaprosessi 2017-2018 Asemointi Määrittely Toimeenpano 25.4.2017 Strategiakysely valtuutetuille

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen

Lisätiedot

6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQ 6LSRRVWUDWHJLD

6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQ 6LSRRVWUDWHJLD 6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQ 6LSRRVWUDWHJLD 1 9,6,2 6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQDVXNDVWD 675$7(*,$ 1RSHDVXXQQLWHOPDOOLQHQNDVYXXXGLVWXPLQHQMDNHKLW\VMRWND WRWHXWHWDDQLQQRYDWLLYLVHVWLYHUNRVWRLWXPLVHQDYXOOD 7$92,77((7 ƒ

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

Kangasalan onnistumissuunnitelma Kuntastrategia vuoteen 2020

Kangasalan onnistumissuunnitelma Kuntastrategia vuoteen 2020 2015 Kangasalan onnistumissuunnitelma Kuntastrategia vuoteen 2020 KANGASALAN KUNTA 2 Kangasalan onnistumissuunnitelma Kuntastrategia vuoteen 2020 1. Johdanto Valtuusto hyväksyi kuntastrategian 9.9.2014.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015 Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015 Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistuksia koskeva kysely Kysely suunnattiin kaikille Manner-Suomen kunnille sekä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Ikääntymispoliittiset strategiat/ ohjelmat paikkakunnittain

Ikääntymispoliittiset strategiat/ ohjelmat paikkakunnittain Ikääntymispoliittiset strategiat/ ohjelmat paikkakunnittain Paikkakunnan nimi 1. Espoo (kaupunki) 2. Jyväskylä (seutu) 3. Järvenpää (kaupunki) Seudulliset vanhuspalvelujen strategiset Strategian nimi:

Lisätiedot

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon

Lisätiedot

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Etelä Karjalan sosiaali ja terveydenhuollon ky, Eksote järjestää maakunnan

Lisätiedot

Strategiakortit 2016

Strategiakortit 2016 Kh 26.4.2016 120 Liite kh nro 1 Ptktark. UTAJÄRVEN KUNTA Strategiakortit 2016 LIITE Väritunnisteet: Etenee suunnitellusti Viivästynyt Ei etene/keskeytynyt TALOUS Päämäärä: Kuntatalous on vakaa Kriittiset

Lisätiedot

Kuntamarkkinat 11.9.2013

Kuntamarkkinat 11.9.2013 Kuntamarkkinat 11.9.2013 Järvenpään kaupungin turvallisuussuunnitelma Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja LÄHTÖKOHTIA JÄRVENPÄÄN TURVALLISUUSSUUNNITTELULLE - Syrjäytyminen on sisäisen turvallisuuden keskeisin

Lisätiedot

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Kaupunkistrategian lähtökohtia 1. Kaupunkistrategia = Oulun kaupungin strategia (ei vain kaupunkiorganisaation strategia) Kuntalaiset aktiivisina

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

2014 Toimintakertomus

2014 Toimintakertomus sosiaalilautakunta 29.1.2015 1 2014 Toimintakertomus 2.6 Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen tehtävänä on edistää ja ylläpitää yksityisen henkilön, perheen ja yhteisön sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä

Lisätiedot

Nykyisten tilojen muutos, oma toiminta. Kiikan vanhainkoti (+ Niittyvilla) saneerataan 30- paikkaiseksi asumispalveluyksiköksi vaiheittain.

Nykyisten tilojen muutos, oma toiminta. Kiikan vanhainkoti (+ Niittyvilla) saneerataan 30- paikkaiseksi asumispalveluyksiköksi vaiheittain. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI / VAIHTOEHTOJEN VERTAILU: ARVIOINNIN KOHDE JA AIKA: Kiikan - Keikyän alueen asumispalvelut NÄKÖKULMA VAIKUTUSTEN ARVIOINNILLE MITTAREIDEN TIETOA VAIHTOEHTO 0 = NYKYTILA VAIHTOEHTO

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimen strategia

Joensuun seudun hankintatoimen strategia Joensuun seudun hankintatoimen strategia Page 1 Visio Vuonna 2015 Joensuun seudun hankintatoimi on edistyksellisten ja kilpailukykyisten hankintapalveluiden tarjoaja ja aluekehityksellisesti merkittävä

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Vaihtoehtoisia ydinprosessimalleja Sakari Möttönen Risto Kortelainen Ydinprosessin ominaisuuksia Perustuu asiakas- ja asiakasryhmien tarpeisiin Vahvistaa poliittista ohjausta

Lisätiedot

2. HEINÄVEDEN KUNNAN STRATEGIA 2.1. TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI

2. HEINÄVEDEN KUNNAN STRATEGIA 2.1. TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI 2. HEINÄVEDEN KUNNAN STRATEGIA 2.1. TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI Toimintaympäristön analyysi muodostaa kuntastrategian lähtökohdan. Valmisteluun osallistuneet tunnistivat kuntaorganisaation sisäiset vahvuudet

Lisätiedot

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA 1 2 Hallitusohjelman tarkoitus ja merkitys Pirkkalan pormestarimalliin kuuluu toimintatapa, jossa uusi pormestari ryhtyy heti valintansa jälkeen kokoamaan hallitusohjelmaa.

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet Selvitysryhmän kokous 11.3.2014 Selvitysprosessi ja aikataulu 2013 Elo-Joulukuu 2014 Tammi-Huhtikuu Syyskuu Joulukuu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuus Rakenteet ja palvelut Loppi Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme -hanke

Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuus Rakenteet ja palvelut Loppi Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme -hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuus Rakenteet ja palvelut Loppi 23.3.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme -hanke Kanta-Hämeen maakunta; kunnat ja seudut Hämeenlinnan seutu n. 95 000 as. Forssan

Lisätiedot

Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025

Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025 Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025 8.12.2008 Sisältö 1. Toimintaympäristön ja kasvun vaatimat muutokset 2. Sipoo 2025 yhteinen tavoite 3. SOSTER strategian päämäärä 4. Strategiaperusta, arvot 5.

Lisätiedot

Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan

Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Strategian laadintaa varten on tunnistettu neljä näkökulmaa, joiden kautta kaupungin toiminnalle asetetaan tavoitteita. Näkökulmat ovat: kuntalaisen hyvinvointi

Lisätiedot

Valtorin strategia. Hyväksytty Valtorin hallituksen kokouksessa

Valtorin strategia. Hyväksytty Valtorin hallituksen kokouksessa Valtorin strategia Hyväksytty Valtorin hallituksen kokouksessa 26.10.2017 TORI Töissä valtiolla sujuvammin Valtorin strategia Visio Luotettu ja toiminnan kaikissa tilanteissa turvaava Tuotamme valtionhallinnon

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA 13.1.2017 SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ MITÄ TEEMME TÄNÄÄN? Riskienhallinnan vaihe 3 seuranta ja raportointi Riskienhallinnan vaihe 2 operatiivinen

Lisätiedot

IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI. Strategia 2020

IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI. Strategia 2020 IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI Strategia 2020 SWOT-ANALYYSI Vahvuudet Luonto, maisema, ympäristö Vahva koulutustarjonta Monipuolinen elinkeinorakenne Väestön ikärakenne Harrastusmahdollisuudet Heikkoudet Sijainti

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Keski-Suomen maakuntaohjelma

Keski-Suomen maakuntaohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011 2014 LUONNOS Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lisätiedot ja luonnoksen kommentointi www.luovapaja.fi/keskustelu Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma

Lisätiedot

Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen

Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen Perustietoa 51-vuotiaasta Lahden vanhusten asuntosäätiöstä (LVAS) Lahden vanhusten asuntosäätiön

Lisätiedot

Lapin sivistysjohtajien syyspäivät

Lapin sivistysjohtajien syyspäivät Lapin sivistysjohtajien syyspäivät - AVI nyt ja tulevaisuudessa Lapin AVI 31.8.2016 1 Hallituksen reformi; kunta, maakunta, valtio Kunnalla on edelleen vastuu osaamisen ja sivistyksen edistämisestä, terveyden

Lisätiedot

Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Kunta / Tuotannon arviointi Seuranta arviointi

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 Kunnanhallitus 30.5.2011 91 LIITE 37 Valtuusto 13.6.2011 15 LIITE 18 MYRSKYLÄN KUNTA MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 JA STRATEGIA VISION TOTEUTUMISEKSI Kunnan visio 2020 Myrskylä on viihtyisä asuinkunta kohtuullisten

Lisätiedot

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille 1. Vastaajan tiedot / Taustamuuttujaosio Vastaajaa koskeva tieto 1.1. sukupuoli mies nainen 1.2. ikä alle 20 vuotta 20 30 vuotta 31 40 vuotta yli 40 vuotta 1.3.

Lisätiedot

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

Mustasaaren strategia Toimintasuunnitelma Tavoitteena laatu

Mustasaaren strategia Toimintasuunnitelma Tavoitteena laatu www.mustasaari.fi Mustasaaren strategia Toimintasuunnitelma 2011 2015 Tavoitteena laatu Hyväksytty kunnanvaltuustossa 11.11.2010 Kunnan visio Mustasaari vetovoimainen ja tulevaisuuteen luottava kunta tarjoaa

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKISTRATEGIA Kaupunginvaltuusto

NAANTALIN KAUPUNKISTRATEGIA Kaupunginvaltuusto NAANTALIN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 Kaupunginvaltuusto 8.6.2015 2 NAANTALIN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 Sisällys 1. TULEVAISUUSKUVA 2020... 3 2. KAUPUNGIN ARVOT... 3 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOS... 4 4. MENESTYSTEEMAT...

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.

Lisätiedot