30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI"

Transkriptio

1 1 (5) 30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus Nuorisotoimi tukee nuorten kasvua tasapainoisiksi, itsenäisiksi ja aktiivisiksi kansalaisiksi sekä edistää nuorten sosiaalista vahvistamista, yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja vaikuttamisen mahdollisuuksia yhteistyössä paikallisten ja seudullisten yhteistyökumppaneiden kanssa. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Nuorisotoimen painopiste sijoittuu ehkäisevään nuorisotyöhön ja sitä on toteutettu koulunuorisotyön, nuorisotilatoiminnan, kerhotoiminnan sekä erilaisten tapahtumien ja retkien yhteydessä. Nuorisotoiminnassa keskeistä on osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien edistäminen. Kesälahden nuorisotila muutettiin vuoden 2015 alussa uuteen toimipaikkaan kirjaston entiseen Tietotupa -tilaan. Muutto osoittautui positiiviseksi sekä talouden että toiminnan näkökulmasta. Kiinteistön neliöt ovat nyt tehokkaammassa käytössä ja myös nuorisotilan kävijämäärät ovat nousseet keskeisemmän sijainnin myötä. Mahdollisuutta toteuttaa avointa nuorisotilatoimintaa yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa on kartoitettu, mutta näillä näkymin Kesälahden nuorisotila pyörii kaupungin oman nuoriso-ohjaajan voimin ja Kiteen nuorisotilan perustamiseen ei riitä henkilöstöresurssia. Sen sijaan kumppanuuteen perustuva kerhotoiminta on lisääntynyt koko Kiteen alueella ja erityisesti Kesälahdella on solmittu uusia kumppanuuksia. Nuorisotoimi on hyödyntänyt haettavissa olevia hankerahoitusmahdollisuuksia. Nuorisotoimi on mukana toteuttamassa Keski-Karjalan yhteistä nuorten mediakasvatushanketta vuosina sekä hakee vuosittain tukea lasten ja nuorten paikallisen harrastustoiminnan tukemiseen. Hankkeet ovat tukeneet nuorisotyön tavoitteita ja hankerahoituksen turvin on voitu järjestää toimintaa. Nuorten yhteiskuntatakuu on astunut voimaan Nuorisotoimi on noudattanut nuorisolain muutoksen edellyttämiä kohtia yhteistyössä nuorisotakuuta toteuttavien sidosryhmien kanssa. Nuorisotakuuta toteutetaan ostamalla nuorten työpajatoiminta- ja etsivän nuorisotyön palvelut Honkalampi-säätiöltä sekä toteuttamalla ennaltaehkäisevää nuorisotyötä sekä omana työnä että yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Keski-Karjalan yhteinen moniammatillinen nuorten ohjaus- ja palveluverkosto edistää osaltaan nuorisotakuun toteutumista. TALOUSARVIO 2015 Nuorisotoimen taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2015 toteutuivat. Vapaa-aikapäällikön työpanosta on hyödynnetty nuorisotoimessa. Vapaa-aikapäällikön henkilöstökustannuksista 31,37 % kohdentuu nuorisotoimelle. Nuorisotoimen tuotot ylittyivät, sillä hankerahoitusta saatiin arvioitua enemmän. Lisäksi Kitee palkittiin vuoden 2014 Rajakuntana ja palkkiosta euroa kohdennettiin nuorisotyöhön. Nuorisotoimen määrärahoista osoitettiin noin euroa Honkalampisäätiöltä ostopalveluna tuotettuun nuorten työpajatoimintaan (toteutui 95,3 %). Nuorten työpajatoiminnan kulut määräytyvät

2 toiminnassa olevien nuorten käyttöpäivien mukaan ja käyttöpäivät toteutuivat 90 %. Määrärahoista osoitettiin 7500 euron kuntaosuus Keski-Karjalan nuorten yhteiseen mediakasvatushankkeeseen, joka toteutui 92,1 %. Paikallisen harrastus- ja leiritoiminnan tukemiseen osoitettiin euroa avustuksia sekä korvauksia (toteutui 81,5 %). Nuorisotoimen käyttämättä jätetyillä avustusmäärärahoilla kompensoitiin vapaa-aikapalveluiden kokonaisuutta, sillä liikuntatoimen avustukset ylittyivät. Nuorisotoimen palveluiden riskinä voidaan pitää nuorisotoimen yhden vakituisen työntekijän henkilöstöresurssi ja sen riittävyys. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Tulosalueen strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti (=tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Kehitetään koulunuorisotyötä, vahvistetaan paikallista ja seudullista moniammatillista yhteistyötä sekä tuetaan Kesälahden aktiivista nuorisotalotoimintaa. Hyödynnetään käytettävissä olevia hankerahoitusmahdollisuuksia. 1. Nuoriso-ohjaajan tavoitettavuus yläkouluilla 2. Kumppanisopimusten määrä Keski-Karjalan yhteisen lakisääteisen nuorten ohjaus- ja palveluverkoston kokouksiin. 4. Kesälahden nuorisotalon kävijämäärä 5. Hankkeiden määrä 1. Nuoriso-ohjaaja nuorten tavattavissa yläkouluilla yhteensä 2. 7 kumppanisopimusta kaikkiin kokouksiin 4. Edellisen vuoden taso (14 ) 5. 2 hanketta 1. Nuoriso-ohjaaja nuorten tavattavissa yläkouluilla yhteensä kumppanisopimusta hanketta Tulosalueen strateginen tavoite: Henkilöstö Henkilöstön osaamista vahvistetaan ja sitoutumista tuetaan uuden kunnan tehtäviin Henkilöstön osaamista vahvistetaan ja sitoutumista sekä jaksamista tuetaan. kaikkiin kokouksiin Koulutusten määrä 5 2

3 Tulosalueen strateginen tavoite: Demokratia ja johtaminen Kaupungin yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta sekä paikallista identiteettiä tuetaan. Nuorilla on oma toimiva, aktiivinen ja näkyvä vaikuttamisjärjestelmä Nuorisovaltuuston näkyvyys sekä aloitteiden ja tapahtumien määrä. Kolme tapahtumaa ja neljä aloitetta/ vuosi Tuetaan kolmannen sektorin toimijoita ja tehdään aktiivista yhteistyötä muiden nuorten kanssa töitä tekevien toimijoiden kanssa Omien ja yhteistyössä tuotettujen tapahtumien ja retkien määrä ja niiden kävijämäärä Kymmenen tapahtumaa/retkeä /vuosi, 13 tapahtumaa 4 retkeä 3363 kävijää Sitovat tuloksellisuustavoitteet, -mittarit ja -tunnusluvut 2 tapahtumaa 3 aloitetta/kannanottoa Tuloksellisuustavoite TP 2014 TA 2015 TP 2015 Paikallisen lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen Hankerahoituksen hyödyntäminen nuorisotoiminnassa Nuorten työpajatoiminnan kustannukset pysyvät kurissa Jaetut avustukset Hankerahoituksen määrä Kustannukset/vuosi Toiminnan laajuustiedot Laajuustieto TP 2014 TA 2015 TP 2015 Koulunuorisotyö (h/vko) Kesälahden nuorisotalon kävijämäärä 15h/vko alkaen Nuorisotapahtumat Retket

4 Omien ja yhteistyössä tuotettujen tapahtumien ja retkien osallistujamäärä Nuorisovaltuuston aloitteiden ja kannanottojen määrä Kumppanisopimusten määrä Kumppanuuksilla tuettujen nuorten kerhotoiminnassa olleiden lasten ja nuorten määrä Nuorten työpajatoiminnassa olevien nuorten sijoittuminen jatkotoimenpiteisiin jakson jälkeen % 100 % 40 % Henkilöstösuunnitelmat Määrällinen henkilöstötarve TP 2014 TA 2015 TP 2015 lkm lkm lkm Vakinainen henkilöstö Määräaikainen henkilöstö Sijaiset Työllistetyt Eläkkeelle jääviä, arvio Vapautuvista tehtävistä täytetään Ulkoa ostettu työvoima/ palvelut Palvelutuotannon ostopalvelut (euroina) Palvelutuotannon ostopalvelut %-osuus suhteessa kok.menoista Henkilöstövuokratyövoima (tunteina) TP 2014 TA 2015 TP ,9 % 34,8 % 34, Luettelo Projekteista Projektin nimi Hallinnoija Saatu avustus Kesto Lasten ja nuorten paikallinen Kitee e harrastustoiminta Tavoitteet Monipuolisen kerhotoiminnan tarjoaminen Kiteellä lasten ja nuorten vapaa-ajalla.

5 Keski-Karjalan nuorten mediakasvatushanke Tohmajärvi e, (Kiteen osuus hankkeen avustuksesta e) Hankkeen tavoitteena on vahvistaa nuorten aktiivista, tervettä suhdetta mediaan sekä lisätä nuorten kriittistä medialukutaitoa. Nuoret saavat myös hankkeen myötä työkaluja vaikuttamiseen. Talous TA + TP 2014 TA 2015 TA-muutos 2015 muutos 2015 TP 2015 Tot % Tuotot ,8 Kulut ,1 Toimintakate ,4

Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö

Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö 1 (5) SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA VAPAA-AIKAPALVELUT NUORISOTOIMI vastuuhenkilö: nuoriso-ohjaaja Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus

Lisätiedot

SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 1 (5) SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA Vapaa-aikapalvelut Nuorisotoimi Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus Nuorisotoimi tukee nuorten

Lisätiedot

Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö

Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö 1 (6) SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA Vapaa-aikapalvelut Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Tulosyksiköt: Kirjastotoimi Nuorisotoimi Kulttuuritoimi

Lisätiedot

SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 1 (6) SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA Vapaa-aikapalvelut Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Tulosyksiköt: Kirjastotoimi Nuorisotoimi Kulttuuritoimi

Lisätiedot

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus 1 (5) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, perusopetuksen rehtori Tulosyksiköt Peruskoulutus ( Kohteet Arppe, Hutsi,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA Ympäristölautakunta pvm RAKENTAMISEN JA YMPÄRISTÖN VALVONNAN TULOSALUEEN VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA TULOSYKSIKKÖTASOLLA OSTOLASKUJEN

Lisätiedot

Kaupunginhallitus, yleishallinto

Kaupunginhallitus, yleishallinto Kaupunginhallitus, yleishallinto Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2019 2 Kaupunginhallitus Yleishallinto Vaalit Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Toiminta-ajatus Keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1 Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

Eduskuntavaalit järjestettiin huhtikuussa Kunnallisvaalit järjestetään keväällä Presidentinvaalit järjestetään alkuvuodesta 2018.

Eduskuntavaalit järjestettiin huhtikuussa Kunnallisvaalit järjestetään keväällä Presidentinvaalit järjestetään alkuvuodesta 2018. Yleishallinnon tilinpäätös 2015 2 (21) Kaupunginhallitus Yleishallinto Vaalit Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Toiminta-ajatus Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen oppiva kaupunkiseutu tavoitteet Kulttuurin liikunnan edelläkävijyys Ohjelma fyysisten olosuhteiden kehittämiseksi nuorisotoimen lautakunnan liikuntalautakunnan toimialalla Järjestö- harrastustoiminnan

Lisätiedot

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotakuu koulutus 21.3.2014 Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 25.3.2014 1 Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuusta

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena vaalilaissa sille määrätyt tehtävät.

Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena vaalilaissa sille määrätyt tehtävät. KH 17.11.2014 302 1 (21) Kaupunginhallitus Yleishallinto Vaalit Tilivelvolliset: hallintojohtaja Toiminta-ajatus Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena vaalilaissa sille

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuri-, Museo- ja Nuorisotoimen investointisuunnitelman päivittäminen lautakunnassa

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuri-, Museo- ja Nuorisotoimen investointisuunnitelman päivittäminen lautakunnassa Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Kaupunkistrategia n Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Kulttuuri-, Museo- ja Nuorisotoimen investointisuunnitelman päivittäminen lautakunnassa (08/2010) Asian

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Yleishallinnon tulosalueen talousarvion käyttösuunnitelma 2016

Yleishallinnon tulosalueen talousarvion käyttösuunnitelma 2016 Yleishallinnon tulosalueen talousarvion käyttösuunnitelma 2016 1 Kaupunginhallitus Yleishallinto Vaalit Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Toiminta-ajatus Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 74

KULTTUURILAUTAKUNTA 74 KULTTUURILAUTAKUNTA 74 Palvelu: Kulttuuriosasto/Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Hilkka Heikkinen TA 13/TA 14 TP 12/TA 14 Kulttuuritalot/-keskukset, käynnit 13 013 8 312 29 100 210 000 86,1 % 96,0 % /

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma. Nuorisolautakunta

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma. Nuorisolautakunta Nuorisolautakunta 62 28.10.2015 Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Nuorisolautakunta 26.8.2015 Nuorisolautakunnan talousarviossa vakinaisen henkilöstön palkkojen ja sivukulujen

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on nuorisolain mukaan vastuu nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä. Tavoitteena on edistää nuorisolain kohderyhmään

Lisätiedot

Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli

Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli 12.6.2015 Sisältö 1 Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli: Toimiala... 3 Toimiala... 3 Tuloslaskelma ja määrällinen henkilöstön tarve... 3 Toimialan

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 Teknisen tuotannon liikelaitos. Olennaiset tapahtumat toiminnassa

Tilinpäätös 2014 Teknisen tuotannon liikelaitos. Olennaiset tapahtumat toiminnassa Tilinpäätös 2014 Teknisen tuotannon liikelaitos 1 Olennaiset tapahtumat toiminnassa Suunniteltu liikevaihto jäi 4,3 milj. euroa talousarviotavoitteesta. Henkilöstön määrä henkilötyövuosina oli 697,96 eli

Lisätiedot

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista koulu- nuorisotyö Yhteisöllisyyttä & kohtaamista Tavoitteena on turvallinen kouluyhteisö, jossa nuoret viihtyvät, oppivat ja tulevat toimeen keskenään. Koulunuorisotyö on ennalta ehkäisevää, ryhmien kanssa

Lisätiedot

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100 3.2 Sivistystoimen tulosalue Tilivelvollinen sivistysjohtaja Jorma Harju 3101 Sivistystoimen hallinto Sivistystoimi tukee kaustislaisten kehittymistä hyvinvoiviksi ja monipuolisiksi tulevaisuuden osaajiksi

Lisätiedot

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista.

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Vapaa-aikalautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet: 1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Toteutuminen: Selvitys vaihtoehtoisista

Lisätiedot

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

LTK:n es. TA 2018 TS 2019 TS Selite TA 2017 Raami 2018

LTK:n es. TA 2018 TS 2019 TS Selite TA 2017 Raami 2018 Budjettiyhteenveto Kehittämiskeskus Selite TA 2017 Raami 2018 LTK:n es. TA 2018 TS 2019 TS 2020 Ulkoiset ja sisäiset yht. Myyntituotot 779 960 223 297 190 796 164 025 149 727 Tuet ja avustukset 573 291

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Sirpa Räikkönen, nuorisotoimenjohtaja Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen nuoren

Lisätiedot

Strategiasta johdetut tavoitteet (pitkäaikaväli): Tavoite Mittari Tavoitetaso 2016 Raportointi TP2016

Strategiasta johdetut tavoitteet (pitkäaikaväli): Tavoite Mittari Tavoitetaso 2016 Raportointi TP2016 1 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Toimielin: Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta Tulosalueen tarkoitus: Kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen,

Lisätiedot

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 19.11.2015 - ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita Nuorisolaki uudistus Nuorisotakuuta

Lisätiedot

VAPAA-AIKAPALVELUJEN TILAUS VUOSI 2016 As. luku Joensuun kaupunki 2015 (tp) Vastuuhenkilö: vapaa-aikajohtaja

VAPAA-AIKAPALVELUJEN TILAUS VUOSI 2016 As. luku Joensuun kaupunki 2015 (tp) Vastuuhenkilö: vapaa-aikajohtaja VAPAA-AIKAPALVELUJEN TILAUS VUOSI 2016 As. luku 2016 75759 Joensuun kaupunki 2015 (tp) 75572 Vastuuhenkilö: vapaa-aikajohtaja 610 Hallintopalvelut Vastuuhenkilö: vapaa-aikajohtaja Sisältää vapaa-aikakeskuksen

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta

Lisätiedot

Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012

Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntaltk. 6.6.2012 LIITE 1 Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012 1 Nuoriso- ja liikuntalautakunta 6.6.2012 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen

Lisätiedot

Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste /

Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste / Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 4/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste / ennuste

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén

Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén Ajankohtaisia teemoja, joita on pohdittava: nuorisotyön idea, kohderyhmä ja sijainti;

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Turun kaupunginorkesteri Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään

Lisätiedot

Valtuuston hyväksymät sitovat tavoitteet, kustannusvaikutukset ja perustelutekstit

Valtuuston hyväksymät sitovat tavoitteet, kustannusvaikutukset ja perustelutekstit Ii-instituutti-liikelaitoksen 25 03.09.2015 johtokunta Väliraportti tammikuu-heinäkuu 2015 talousarvion toteutuminen 1886/02.05/2014 Instituu 03.09.2015 25 Valtuuston hyväksymät sitovat tavoitteet, kustannusvaikutukset

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ Kulttuurilautakunta 28.9. Toiminta-ajatus Kulttuuripalvelujen keskeisenä tavoitteena on osaltaan vahvistaa kaupunkilaisten identiteettiä

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta , liite 1

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta , liite 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 5/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Toukokuu Toukokuu ennuste ennuste / ennuste / Käyttö % Muutos % '15/16

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 5/2015 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 5/2015 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 5/2015 1 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Aika 03.06.2015 klo 18:00-18:50 Paikka Kiteen kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 21.8.2014 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

KH KV

KH KV Kiteen kaupungin palveluohjelma 2010 KH 10.5.2010 112 KV 17.5.2010 26 Sisältö 1. Palveluohjelman tarkoitus ja suhde kaupunkistrategiaan... 1-2 2. Palveluohjelman oleellisimmat päämäärät, toteuttaminen

Lisätiedot

Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen

Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen Synergiaseminaari Hämeenlinna 10.10.2017 Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen Nuorten työpajatoiminta Nuorisolaki 1285/2016 Nuorisolain tavoitteena edistää nuorten

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos

Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta (kh) Laadukkaat pelastustoiminta-, turvallisuus- ja ensihoitopalvelut tuotetaan Varsinais-Suomessa ammattitaitoisesti,

Lisätiedot

1..1 Liikunta- ja nuorisolautakunta

1..1 Liikunta- ja nuorisolautakunta - 1 - Pöytäkirjaliite 11 1..1 Liikunta- ja nuorisolautakunta 1..1.1 Liikuntatoimi Sitovat tavoitteet Yhteistyön tiivistäminen Luvian liikuntatoimen kanssa. Kuntalaisia kannustetaan harrastamaan kunto-

Lisätiedot

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.

Lisätiedot

Osallisuus Vantaalla. Kuntalaiset keskiöön Verkosto 26.11.2013

Osallisuus Vantaalla. Kuntalaiset keskiöön Verkosto 26.11.2013 Osallisuus Vantaalla Kuntalaiset keskiöön Verkosto Yhteys strategiaan 2013-2016 Sitovat tavoitteet 2014 12. Vantaan tulevaisuutta rakennetaan yhdessä asukkaiden, yhteisöjen ja yritysten kanssa Osallisuusmalli

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TOIMIALUE: Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja Ilkka Luoma yhdessä johtoryhmän kanssa TOIMINTA-AJATUS: Sosiaali- ja terveydenhuollon syvään toiminnalliseen

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuripalvelut; tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuripalvelut; tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu ; tavoitteet ja Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Kulttuuri- ja museotoimen investointisuunnitelman

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Kainuun ELY-keskus 2013

Kainuun ELY-keskus 2013 Kainuun ELY-keskus 2013 haasteita, painotuksia ja toimenpiteitä KAINUUN TYÖLLISYYSFOORUMI - SOLIDARCITY KONFERENSSI 9.10.2012 Kainuun ELY-keskus Strategiapäällikkö Juha Puranen Haasteita, painotuksia 2013+

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Liikuntalautakunta Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta muutosten jälk. TOT2015 TOT-% TOT2014 TP2014 Toimintatuotot 745150 745150 288515 38,7 284441 845490

Lisätiedot

Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4/2010

Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4/2010 Nuoriso- ja liikuntaltk. 22.6.2010 LIITE 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4/2010 Nuoriso- ja liikuntalautakunta NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Nuoriso- ja

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 Vapaa-ajanlautakunta 28.2.2017 Sisällysluettelo VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 KULTTUURIPALVELUT... 4 LIIKUNTAPALVELUT... 6 NUORISOPALVELUT... 8

Lisätiedot

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA Päivi Pienmäki-Jylhä Nuorisotakuu kunnissa Nuorten monialaiset ohjaus- ja palveluverkostot Etsivä nuorisotyö Työpajatoiminta Nuorisolain mukaiset nuorten

Lisätiedot

Nuorisolaki ja toisen asteen koulutuksen järjestäjät

Nuorisolaki ja toisen asteen koulutuksen järjestäjät Nuorisolaki ja toisen asteen koulutuksen järjestäjät Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Kaksi muutosta nuorisolaissa 2010 1. Paikallisten

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 3. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (strategia) vuosille 2012; versio 26.11.2009 Kriittinen Yleisiin kasvuoloihin vaikuttaminen

Lisätiedot

NUORISO- JA LIIKUNTATOIMI 2015

NUORISO- JA LIIKUNTATOIMI 2015 NUORISO- JA LIIKUNTATOIMI 2015 Toimialan vuoden 2015 toimintakate alittui noin 210.000 eurolla talousarvioon nähden. Hallinnon toimintakatteen säästö oli noin 56.000 euroa, nuorisotoimen noin 16.000 euroa

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT 1(5) TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT Lasten ja nuorten kasvun tukemisen ydinprosessilla on kolme avustuskokonaisuutta, Nuorisotyön ja nuorten harrastustoiminnan edistämisen avustukset,

Lisätiedot

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2018

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2018 Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2018 KH 8.12.2014 KV 15.12.2014 Kiteen kaupunki Talousarvio 2015 ja 2 (80) toimintasuunnitelma 2015 2018 Sisällysluettelo 1. TALOUSARVION YLEISPERUSTELUT... 4

Lisätiedot

tarvittava resurssointi Toteutettu 2015 Sosiaalityöntekijä Kouluterveyskysely > Arviointi > Arviointi 2017.

tarvittava resurssointi Toteutettu 2015 Sosiaalityöntekijä Kouluterveyskysely > Arviointi > Arviointi 2017. Puumalan kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2014 2017 arviointi Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoite 1: Lasten ja nuorten parissa työskentelevien yhtenäiset käytännöt Asiakkaan ei tarvitse

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013 Utajärvivalmistelut oimkuntautajärviva lmistelutoiminkuntautajärviikä ihmistenvalmistelutoimikuntau tajärvivalmistelutoi TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016 mikuntautajärvival 20.9.2013 mistelutoimikuntautajärviikäih

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille

Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille 2014-2018 1 (5) Karsinnat ulkoisesta toimintakatteesta KAUPUNGIN YHTEISET Kaupunki lomauttaa henkilöstöään vuoden 2015

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Syyskuu 2016 Jaana Walldén

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Syyskuu 2016 Jaana Walldén Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö Syyskuu 2016 Jaana Walldén Sisältö: nuorisotyö mukana toisen toimialan johtamassa palvelussa; nuorisotyön lähtökohdat yhteistyöhön ja nuorisolaista

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon

Lisätiedot

Toimintakate/Vapaa-ajan lautakunta (1 000 ) TP 2014

Toimintakate/Vapaa-ajan lautakunta (1 000 ) TP 2014 Tulosalue: 700 Toimintatulot 133 354 146 400 0 146 400 133 239-13 161-0,1 Toimintamenot -1 067 599-1 048 800 0-1 048 800-1 018 533 30 267-4,6 Toimintakate -934 245-902 400 0-902 400-885 294 17 106-5,2

Lisätiedot

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Marraskuu 2016 Jaana Walldén

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Marraskuu 2016 Jaana Walldén Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö Marraskuu 2016 Jaana Walldén Sisältö: nuorisotyö mukana toisen toimialan johtamassa palvelussa; nuorisotyön lähtökohdat yhteistyöhön ja nuorisolaista

Lisätiedot

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 1 Sivistysvaliokunna osavuosikatsaus Sivistysosaston osavuosikatsaus on osa koko kunnan kahdeksan kuukauden talous ja toimintaraportointia,

Lisätiedot

Talous, hallitusohjelma ja uusi nuorisolaki

Talous, hallitusohjelma ja uusi nuorisolaki Talous, hallitusohjelma ja uusi nuorisolaki N T Hyvinvointi, Osaaminen, Osallisuus, Elinvoima, Nuorisotyö Kari Sjöholm 12.11.2015 0-200 -400-600 -800-1000 -1200-1400 -1600-1800 -2000 Vuosien 2012-2019

Lisätiedot

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET Nuorisolain (2006) 1 2 :n tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten

Lisätiedot

VAPAA-AIKAPALVELUT Väestöennuste Tilivelvollinen: vapaa-aikajohtaja Timo Heinonen Väestö tp

VAPAA-AIKAPALVELUT Väestöennuste Tilivelvollinen: vapaa-aikajohtaja Timo Heinonen Väestö tp VAPAA-AIKAPALVELUT Väestöennuste 2 74919 Tilivelvollinen: vapaa-aikajohtaja Timo Heinonen Väestö tp 2013 74477 610 Hallintopalvelut ja tapahtumat Tilivelvollinen: vapaa-aikajohtaja Timo Heinonen Sisältää

Lisätiedot

Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014

Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014 Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014 Yleistä Nuortenpaja Apaja on Nurmeksessa ja Juuassa sijaitseva työhön, koulutukseen tai elämänhallintaan liittyvissä asioissa tukea tai ohjausta tarvitsevien

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16

Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16 1(7) Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16 IISALMEN KAUPUNGIN SOSIAALIPALVELUKESKUS STRATEGIA Sosiaalipalvelukeskuksen ammattitaitoinen ja kehittämishaluinen henkilöstö tuottaa laadukkaita sosiaalipalveluja asukkaille.

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan talousarvion 2017 käyttösuunnitelma. Vapaa-aikalautakunta

Vapaa-aikalautakunnan talousarvion 2017 käyttösuunnitelma. Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunnan talousarvion 2017 käyttösuunnitelma Vapaa-aikalautakunta 15.12.2016 NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2020 Vastuuhenkilö: Vapaa-aikatoimen päällikkö (Eija Laurila)

Lisätiedot