OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA"

Transkriptio

1 HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

2 Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma. Osallistumis- ja arviintisuunnitelmassa (OAS): esitellään kaavan laatimisessa nudatettavat sallistumis- ja vurvaikutusmenetelmät kerrtaan kaavituksen päätavitteet, suunnittelun eteneminen ja alustava aikataulu sekä kuvataan kaavan yhteydessä laadittavat selvitykset ja vaikutusten arviinnit. Osallistumis- ja arviintisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa suunnitteluprsessin kuluessa. VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTO Infinergies Finland Oy suunnittelee Välikankaan alueelle enintään 16 tuulivimalasta mudstuvaa tuulivimapuista. Välikankaan tuulivimapuistssa tutettu sähkö siirretään maakaapelilla hankealueen eteläpulelle sijittuvan 110 kv vimajhdn varteen rakennettavalle uudelle sähköasemalle. Tuulivimaliden sijitussuunnittelu tehdään sana hankesuunnittelua sayleiskaavituksen alkuvaiheessa. Tuulivimalaitsten sijaintiin vaikuttavat lunnnlsuhteet, melu- ja varjstusanalyysit sekä vimalaitsvalmistajasta riippuvat vimaliden väliset minimietäisyydet ptimaalisen tutannn varmistamiseksi. SUUNNITTELUN TAVOITTEET Infinergies Finland Oy n tehnyt Haapajärven kaupungille alitteen Välikankaan tuulivimapuistn sayleiskaavan laadinnasta, jnka tekninen lautakunta n kkuksessaan hyväksynyt ja päättänyt sayleiskaavan käynnistämisestä. Osayleiskaavan tavitteena n mahdllistaa suunnitellun tuulivimapuistn rakentaminen. Tuulivimapuist mudstuu tuulivimaliden lisäksi niitä yhdistävistä rakennus- ja hultteistä sekä sähkönsiirta varten tarvittavista maakaapeleista. Osayleiskaavan suunnittelun tavitteena n tteuttaa tuulivimapuistn rakentaminen lunnnympäristön minaispiirteet ja ympäristövaikutukset humin ttaen sekä lieventää rakentamisesta mahdllisesti aiheutuvia haitallisia vaikutuksia. Osayleiskaava laaditaan siten, että sitä n mahdllista käyttää tuulivimaliden rakennuslupien myöntämisen perusteena MRL:n 77a :n mukaisesti. Osayleiskaava laaditaan ikeusvaikutteisena ja sen hyväksyy Haapajärven kaupunginvaltuust. Tuulipuistn tavitteena n saltaan edistää ilmastpliittisia tavitteita, jihin Sumi n situtunut. Tuuliviman salta tavitteena n nstaa tuuliviman asennettu kknaisteh Sumessa MW:iin vuteen 2020 mennessä. Lisäksi sayleiskaavan tavitteena n ttaa humin muut aluetta kskevat maankäyttötarpeet sekä suunnitteluprsessin kuluessa mudstuvat tavitteet. SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI Välikankaan tuulivimapuistn sayleiskaava-alue sijaitsee Haapajärven kaupungissa Välikankaan alueella nin 11 kilmetriä Haapajärven kaupungin keskustaajamasta itään, ulttuen Pyhäjärven kaupungin rajan tuntumaan. Myös Kärsämäen kunnanraja n nin kilmetrin etäisyydellä sayleiskaava-alueesta itään. Kaava-alueen etäisyys Pyhäjärven keskustaajamasta n nin 18 km luteeseen ja Kärsämäen keskustaajamasta nin 19 km etelä-lunaaseen lunaaseen. Välikankaan sayleiskaava-alueen läpi kulkee yhdystie (Veivarinperäntie / Kpsperäntie), jlta lähteviä yksityisteitä pitkin kulku tuulivimalille tullaan tteuttamaan. Välikankaan tuulivimapuistn kanssa yhtä aikaa n suunnitteilla Ristiniityn tuulivimapuist, jka sijittuu Välikankaan sayleiskaava-alueen phjispulelle nin 2,7 kilmetrin etäisyydelle. Hankkeille n tekeillä yhteinen Ympäristövaikutusten arviintimenettely. Ristiniityn alustava hankekk n enintään 8 tuulivimalaa, jllin hankkeiden yhteiskk n enintään 24 tuulivimalaa. 2

3 Kuva 1. Välikankaan tuulivimapuistn alustava sayleiskaava-alue n esitetty sinisellä ja viereinen Ristiniitty punaisella. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT SUUNNITTELUALUEEN NYKYTILA Välikankaan sayleiskaava-alueen pinta-ala n nin 12,6 km 2. Alue n pääsin metsätaluskäytössä. Alueen itäsassa sijaitsee Pesänevan sualue. Suunnittelualueella n kattava metsäauttieverkst. Välikankaan sayleiskaava-aluetta lähimmät vesistöt vat Kunanjärvi n. 2 km etelään sekä Nurmesjarvi, jka sijaitsee n. 2,4 km killiseen. Välikankaan sayleiskaava-alue sijittuu krkeustasltaan nin metriä maanpinnan yläpulelle. Krkeusvaihtelut vat livapiirteisiä ja krkeimmat khdat sijittuvat Välikankaan sayleiskaava-alueen länsisalle. Välikankaan sayleiskaava-alueella ei sijaitse tunnettuja muinaisjäännös- tai kulttuurihistriallisesti arvkkaita khteita eikä valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvkkaita maisema-alueita. Lähin tunnettu muinaisjäännös sijaitsee lähimmästä vimalasta nin 3,7 kilmetriä etelään (Järvikunan kiinteä muinaisjäännös, asuinpaikka, tunnus ). Lähin valtakunnallisesti arvkas maisema-alue n Kalajkilaaks, etäisyys lähimmillään n. 13,5 km länteen. Kalajkilaaks n myös maakunnallisesti arvkas maisema-alue. Valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä lähimpänä sijaitsee Haapajärven kirkkranta nin 14 km sayleiskaavaalueesta länsi-lunaaseen. Maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä lähimpänä sijaitsee Ristikankaan metsäkämppä (nin 2,7 km phjiseen). Välikankaan sayleiskaava-alueella ei sijaitse Natura- tai muita lunnnsujelualueita. Lähin Natura-alue n Nurmesjärvi (FI , SPA) nin 1,8 km sayleiskaava-alueesta killiseen. Muita lähialueen lunnnsujelualueita vat Lamminrämeen yksityinen sujelualue nin 3,3 km sayleiskaava-alueesta länteen ja Ampulankankaan yksityinen lunnnsujelualue nin 4,6 km sayleiskaava-alueesta länteen. 3

4 Välikankaan sayleiskaavan lähialueen asutus n keskittynyt sayleiskaava-alueen eteläpulella kulkevan valtatien 27 varteen mudstuneisiin kyliin. Välikankaan sayleiskaava-aluetta lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat nin 1,7 kilmetrin etäisyydellä lähimmistä tuulivimalista kaava-alueen luteispulella Veivarinperän alueella ja nin 2,3 kilmetrin etäisyydellä kaavaalueen eteläpulella Lahdenperän alueella. Välikankaan sayleiskaava-aluetta lähimmät lmaasunnt sijaitsevat Kunanjärven phjisrannalla Lahdenperän alueella nin 2,3 kilmetrin etäisyydellä kaava-alueen eteläpulella. Yksittäisiä lma-asuntja sijittuu myös Välikankaan sayleiskaava-alueen phjispulelle nin 1,3 kilmetrin etäisyydelle lähimmistä vimalista ja länsipulelle nin 2 kilmetrin etäisyydelle lähimmistä vimalista. VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET Valtakunnalliset alueidenkäyttötavitteet vat sa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Alueidenkäyttötavitteet tulee ttaa humin ja niitä tulee edistää myös tuulivimapuistjen sayleiskaavituksessa. POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVA Suunnittelualueelle n vimassa maankäyttö- ja rakennuslain (132/99) mukainen Phjis- Phjanmaan maakuntakaava, jka n vahvistettu ympäristöministeriössä ja tullut lainvimaiseksi krkeimman ikeuden päätöksellä Välikankaan sayleiskaava-alue sijaitsee maakuntakaavassa kknaan ns. valkisella alueella, jlla ei le erikseen sitettuja timintja tai aluevarauksia. Kuva 2. Ote Phjis-Phjanmaan maakuntakaavasta. Välikankaan suunnittelualueen sijainti n sitettu sinisellä. Viletilla n sitettu viereinen Ristiniityn suunnittelualue. Välikankaan sayleiskaava-aluetta kskee kaavamerkintä kaupunki-maaseutuvurvaikutusalue (kmk). Kaavamerkinnällä n sitettu kaupunkiseutuun liittyviä alueita, jilla kehitetään erityisesti kaupungin ja maaseudun vurvaikutukseen perustuvaa elinkeintimintaa, etätyötä ja asumista. 4

5 Osayleiskaava-alueelle ei le merkitty muita aluevarauksia tai merkintöjä maakuntakaavassa. Välikankaan eteläpulelle n merkitty maakuntakaavaan phjavesialue. Merkinnällä sitetaan yhdyskuntien vedenhankinnan kannalta tärkeät (1. lukan) ja vedenhankintaan sveltuvat (2. lukan) phjavesialueet. Phjavesien pilaantumis- ja muuttumisriskejä aiheuttavat laitkset ja timinnt n sijitettava riittävän etäälle tärkeistä ja vedenhankintaan sveltuvista phjavesialueista tai riskien syntyminen n estettävä riittävin vesiensujelutimenpitein. Alueella tulee hulehtia phjavesien sujelun ja maa-ainesten tttarpeiden yhteensvittamisesta. Välikankaan killispulelle n merkitty maakuntakaavaan SL-merkinnällä Nurmesjärven lunnnsujelualue. Merkinnällä sitetaan lunnnsujelulain njalla sujeltuja tai sujeltaviksi tarkitettuja alueita. SL-merkinnällä varustetun alueen ja sen ympäristön maankäyttö tulee suunnitella ja tteuttaa siten, ettei vaaranneta alueen sujelun tarkitusta, vaan pyritään edistämään alueen lunnn mnimutisuuden sekä alueiden välisten eklgisten yhteyksien säilymistä. Nurmesjärvi n myös Natura-alue. Merkinnällä sitetaan valtineuvstn päätösten mukaiset Natura verkstn alueet. Nurmesjärven alue n merkitty maakuntakaavaan myös lunnn mnikäyttöalueeksi. Merkinnällä sitetaan virkistyskäytön kannalta kehitettäviä, arvkkaita luntkhteita sisältäviä aluekknaisuuksia. Alueen maankäyttöä suunniteltaessa tulee kiinnittää erityistä humita luntalueiden virkistyskäyttömahdllisuuksien edistämiseen, niiden välisten reitistöjen mudstamiseen sekä maisema- ja ympäristöarvjen säilymiseen. Välikankaan sayleiskaava-alueen eteläpulelle sijittuu maakuntakaavassa pääsähköjht (110 kv). Välikankaan sayleiskaava-alueen eteläpulelle sijittuva Kalajen Iisalmentie n merkitty maakuntakaavaan valtatieksi. Yksityiskhtaisemmassa suunnittelussa n pyrittävä edistämään kevyen liikenteen väylien tteuttamista erityisesti taajamien, kyläkeskusten ja kulujen läheisyydessä. Välikankaan sayleiskaava-alueen eteläpulelle n merkitty maakuntakaavaan päärata. Yksityiskhtaisemmassa suunnittelussa n varauduttava tasristeysten pistamiseen. Maakuntakaava-aluetta kskevien alueidenkäytön kehittämisperiaatteiden ja yleisten kaavamääräysten mukaan maankäyttöä suunniteltaessa n tuettava metsätalusalueiden ja - yksiköiden yhtenäisyyttä ja timivuutta. Metsien mnipulista hyödyntämistä tulee edistää svittamalla yhteen eri käyttömutjen ja lunnn mnimutisuuden tavitteita. Lentesteiden krkeusrajitukset tulee ttaa humin lentasemien ja lentpaikkjen ympäristössä. Maakuntakaavassa liikennettä ja teknistä hulta varten sitettuja alueita kskee maankäyttöja rakennuslain mukainen ehdllinen rakentamisrajitus. Lupaa maakuntakaavan tteuttamista vaikeuttavaan rakentamiseen ei pääsääntöisesti saa myöntää. Lupa n kuitenkin myönnettävä, js hakijalle aiheutuu humattavaa haittaa eikä aluetta lunasteta tai hakijalle suriteta khtuullista krvausta. MAAKUNTAKAAVAN 1. VAIHEKAAVA Phjis-Phjanmaan maakuntakaavaan 1. vaihekaava n hyväksytty maakuntavaltuustssa Maakuntakaavan 1. vaihekaavassa käsiteltävät pääteemat vat siden kknaiskäyttö, lunnnympäristö, tuulivima, kaupan suuryksiköt ja liikennejärjestelmä. Kaava n ympäristöministeriössä vahvistettavana. Välikankaan sayleiskaava-alue sijittuu sittain maakuntakaavan 1. vaihekaavassa sitetulle tuulivimalakäyttöön sveltuvalle alueelle (maakuntakaavan aluevaraus tv-1 357). Osayleiskaava-alueen ympäristöön n merkitty maakuntakaavan 1. vaihekaavassa myös muita tuulivimarakentamiseen sveltuvia alueita. Maakuntakaavaan merkitty päärata Välikankaan eteläpulella n 1. vaihekaavassa merkitty merkittävästi parannettavaksi pääradaksi. Maakuntakaavan 1. vaihekaavassa n sitettu EO-tu -merkinnällä turvetutantalue välittömästi Välikankaan sayleiskaava-alueen eteläpulelle. Osayleiskaava-alueen ympäristössä etäämmällä n myös muita EO-tu -alueita sekä turvetutantn sveltuvia alueita (tu-1). 5

6 Maakuntakaavan 1. vaihekaavassa Välikankaan länsipulelle n merkitty Lamminrämeen lunnnsujelualue. Merkinnällä sitetaan lunnnsujelulain njalla sujeltuja tai sujeltaviksi tarkitettuja alueita. Kuva 3. Ote Phjis-Phjanmaan maakuntakaavan 1. vaihekaavasta. Välikankaann suunnittelualueen sijainti n sitettu sinisellä. Viletilla n sitettu viereinen Ristiniityn suunnittelualue. YLEIS- JA ASEMAKAAVAT Välikankaan tuulivimapuistn sayleiskaava-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei le vimassa levia yleis- tai asemakaavja. SELVITYKSET JA VAIKUTUSTENARVIOINTI Vaikutusten arviinti n sa tuulivimarakentamisen suunnittelua. Merkittävien tuulivimahankkeiden ympäristövaikutukset arviidaan YVA-lain mukaisessa ympäristövaikutusten arviintimenettelyssä. Välikankaan ja Ristiniityn tuulivimapuistjen yhteenlaskettu vimalamäärä ylitti YVAkynnyksen, jllin hankkeeseen svellettiin YVA-menettelyä, jnka yhteydessä tehtiin seuraavat selvitykset: Luntselvitykset Vaikutukset maisemaan ja kulttuuriympäristöihin Melu- ja varjstusselvitykset (WindPr -hjelman mallinnuksin) Arkelginen inventinti Lisäksi selvitetään mm. sayleiskaavan vaikutukset maankäyttöön, asumisen lsuhteisiin, metsätaluteen, marjastukseen ja metsästykseen, elinkeinihin ja taluteen sekä ssiaaliset vaikutukset. Vaikutusten arviinnissa selvitetään myös kansalaisten ja muiden sallisten näkemykset. Selvitettävät vaikutukset määritellään tarkemmin ympäristövaikutusten arviintimenettelyn (YVA) yhteydessä. Vaikutusten selvittäminen perustuu alueelta käytössä leviin perustietihin, alueella suritettuihin maastkäynteihin, sallisilta saataviin lähtötietihin, lausuntihin ja humautuksiin sekä laadittavien suunnitelmien ympäristöä muuttavien minaisuuksien analysintiin. Vaikutusten selvittämisen tarkituksena n j suunnittelun aikana saada tieta suunnitteluratkaisujen merkityksestä ja siten parantaa lpullisen suunnitelman laatua. KAAVOITUKSEN YHTEENSOVITTAMINEN YVA-MENETTELYN KANSSA YVA-lain 5 :n mukaan "yhteisviranmaisen, kaavaa laativan kunnan tai maakunnan liitn ja hankkeesta vastaavan n ltava riittävässä yhteistyössä hankkeen arviintimenettelyn ja kaavituksen yhteensvittamiseksi". Ympäristövaikutusten arviintimenettely n tärkeä sa sayleiskaavan laadintaa. Ympäristövaikutusten arviintia varten tehdyissä selvityksissä n humiitu sayleiskaavituksessa tarvittavat selvitystarpeet, jllin sayleiskaava vidaan laatia YVA menettelyn selvitysaineistn phjalta. 6

7 HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI VÄLIKANKAANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 4. YVA-menettelyn suhde maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen kaavaprsessiin. OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS OSALLISET Osallisia vat kiinteistönmistajat ne, jiden asumiseen, työhönn tai muihin lihin valmisteilla leva kaava saattaa humatta- vasti vaikuttaa: kaavan vaikutusalueen asukkaat, yritykset ja elinkeinnharjittajat, virkistysalueiden käyttäjät, kaavan vaikutusalueen maanmistajat ja haltijat viranmaiset, jiden timialaaa suunnittelussa käsitellään: kunnan hallintkunnat jaa lautakunnat naapurikunnat; Pyhäjärvi, Kärsämäki, Haapavesi ja Nivala Phjis-Phjanmaan elinkein-, liikenne- ja j ympäristökeskus (ELY), Phjis- Phjanmaan liitt, Jkilaaksjen pelastuslaits, Phjis-Sumen aluehallintvirast (AVI), Liikennevirast, Liikenteen Trafi, Musevirast, Phjis- turvallisuusvirast Phjanmaan maakuntamuse, Ppky Selänteen ympäristölauy utakunta ja Pulustusvi imat yhteisöt, jiden timialaa suunnittelussa käsitellään: OSALLISTUMINEN asukkaita edustavat yhteisöt kuten asukasyhdistykset sekä kylätimikunnat; Kunan- Välihjan kyläyhdistys ry, Kplan kyläyhdistys ry ja Haapajärven kyläneuvst tiettyä intressiä tai väestöryhmää edustavat yhteisöt, kuten lunnnsujeluyhdistykset ja yrityksiä edustavat yhteisöt; Kalajkilaaksn metsänhityhdistys, Phjis- Phjanmaan lunnnsujelupiiri, Phjis-Phjanmaan lintutieteellinen yhdistys, Haapa- järven-reisjärven riistanhityhdistys, Haapajärven phjinen metsästysseura ry ja Kunan metsästysseura elinkeinnharjittajia ja yrityksiä edustavat yhteisöt; Haapajärven Kehityskeskus Oy muut paikallisella tai alueellisella taslla timivat yhteisöt kuten tienhitkunnat ja ve- siensujeluyhdistykset; erityistehtäviä hitavat yhteisöt tai yritykset kuten k energia- ja vesilaitkset; Fingrid Oyj, Finavia Oyj, Digita Oy, Elenia Oy, Haapajärven Vesi Oyy ja Haapajärven Lämpö Oy Osallisilla n ikeus ttaa saa kaavan valmisteluun, arviida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ). Osallisilla n myös mahdllisuus esittää neuvttelun käymistä sallis- kaavaehdtuksen nähtäville asettamista (MRL 64 tumis- ja arviintisuunnitelman riittävyydestä elinkein-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ennen ). 7

8 HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI VÄLIKANKAANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 5. Yleiskaavituksen vaiheett sekä sallistumismahdllisuudet. SUUNNITTELU-- JA PÄÄTÖKSENTEKOVAIHEET JA AIKATAULUU Aikataulu n suuntaa antava. Se n riippuvainen YVA-menettelyn ja kaavaprsessin etenemisestä sekä viranmaisten lausunnista jaa aikatauluista. KAAVOITUKSEN VIREILLETULOO (2014) Haapajärven tekninen lautakunta n kkuksessaan hyväksynytt Infinergies Fin- ja päättänyt kaavituksen käynnistämisestä. Osayleiskaav va n tullut vireille Haapajärven kaavi- tuskatsauksessa 2014 ja OAS nähtäville väliseksi ajaksi tekla:n päätöksellä land Oy:n tekemän kaavitusalitteen Välikankaan tuulivimapuistnn sayleiskaavan laadinnasta Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n saatavilla Haapajärven kaupungin ilmitustaululla ja kau- ja pungin internetsivuilla sitteessa Osallistumisarviintisuunnitelmaa täydennetäät än tarvittaessa kaavitusprsessin aikana. Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) n saatavilla kunnasta k kk kaavaprsessin ajan, jl- ja lin sallisilla ja kuntalaisilla n mahdllisuus esittää mielipiteensä siinä esitetyistä sallistumisvurvaikutusmenetelmistä sekä kaavan vaikutusten arviinnista. Osayleiskaavasta järjestetään ensimmäinen viranmaisneuvttelu. OSAYLEISKAAVAN LUONNOSV VAIHE (KESÄKUU 2015 HELMIKUU 2016) Haapajärven kaupungin tekninen lautakunta päättää lunnksen asettamisesta nähtäville 30 päi- kaupungin ilmitustaululla ja kaupungin internetsivuilla. Nähtävilläln yhteydessä järjestetään tiedtus- ja keskustelutilaisuus. Osallisilla ja kuntalaisillaa n mahdllisuus esittää mielipiteensä nähtävillä laikana kaavalunnksesta kirjallisesti tai suullisesti. Kirjalliset mielipiteet n timi- tettava Haapajärven kaupungin tekniselle lautakunnalle ennen nähtävilläln päättymistä. Kaava- lunns n aikataulun mukaan nähtävillä syys lkakuussa Lunnksesta pyydetään lun- vän ajaksi. Nähtäville asettamisesta tiedtetaan julkisesti Selänne -lehdessä sekä Haapajärven nsvaiheessa lausunnt viranmaisilta. Saatu palaute käsitellään ksteeksi ja siihen laaditaan vastineet. 8

9 HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI VÄLIKANKAANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSAYLEISKAAVAN EHDOTUSV VAIHE (MAALISKUU TOUKOKUU 2016) Osayleiskaavaehdtus valmistuu aikataulun mukaan maaliskuussa Haapajärven kaupungin tekninen lautakunta päättää sen nähtäville asettamisesta 30 päivän ajaksi. Osayleiskaavan nähtävillälsta ilmitetaan julkisesti Selänne -lehdessä sekä Haapajärven kautehdä pungin ilmitustaulullaa ja kaupungin internetsivuilla. Osallisilla ja kuntalaisilla n ikeus muistutus kaavaehdtuksesta. Muistutus n timitettava kirjallisena Haapajärven kaupungin tek- kaava-alueen maanmistajille lähetetään pstitse tiedtee kunnassa tiedssa levien sitteiden mukaisesti. 2. viranmaisneuvttelu pidetään tarvittaessa ennen kaavaehdtuksen nähtäville asettamista. Osayleiskaavaehdtuksesta pyydetään ehdtusvaiheessa lausunnt viranmaisilta. Saatu palaute käsitellään ksteeksi ja siihen laaditaan vastineet. niselle lautakunnalle ennen nähtävillä ln päättymistä. EhdtusvaiheE eessa ulkpaikkakuntalaisille OSAYLEISKAAVAN HYVÄKSYM ISVAIHE (TOUKOKUUU KESÄKUU 2016) Haapajärven kaupunginvaltuust hyväksyy sayleiskaav an. Osayleiskaavan hyväksymispäätök- sekä kunnan ilmitustaululla ja internetsivuilla. Osayleiskaavan saatua lainviman siitä ilmite- taan vimaantulkuulutuksella. sestä tiedtetaan ELY-keskusta, muita lausunnn antaneita ja tiedttamista erikseen pyytäneitä YHTEYSTIEDOTT Osayleiskaav van valmistelusta saa lisätietja Haapajärven kaupungin inter- henkilöiltä: Haapajärv ven kaupunki Kirkkkatu 2 (PL 4), HAAPAJÄRVI Vesa Savlainen Tekninen jhtaja puh net-sivuilta levat sekä seuraaviltaa vesa.savlain nen@haapajarvi.fi Kaavaa laativa knsultti: FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy Hallituskatu D, OULU Janne Tlppanen Maankäytön suunnittelija arkkitehti puh janne.tlppanen@fcg.fi Tuulivimapu uisthankkeesta lisätietja vastaavaa Infinergies Finland Oy: Infinergies Finland Oy Karppilantie 20, Kempele Sisk Ktzschmar puh sisk.ktzschs hmar@infinergies-finland.cm 9

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI 29.1.2015 VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA A3 13.8.2014 HALSUAN KESKEISTEN TUULIVOIMAPUISTOJEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRSÄMÄEN KUNTA 18.12.2014 HANKILANNEVANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (KÄRSÄMÄKI) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.1.2015, tarkistettu 29.4.2015 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Osallistumis- ja arviintisuunnitelmassa kerrtaan kaavituksen päätavitteet, suunnittelun eteneminen,

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA PELLON KUNTA 4.6.2014 P PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 4.6.2014 PELLON KUNTA PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI 19.5.2016 R RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA PELLON KUNTA 14.8.2015 P PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 14.8.2015 PELLON KUNTA PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA A4 13.8.2014 HALSUAN ITÄISTEN TUULIVOIMAPUISTOJEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI 29.1.2015 R RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELLON KUNTA 4.6.2014 AHKIOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIMON KUNTA 14.10.2015 SIMON LEIPIÖN TUULIVOIMAPUISTON LAAJENNUKSEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRSÄMÄEN KUNTA 31.5.2015 HANKILANNEVANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (KÄRSÄMÄKI) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAVEDEN KAUPUNKI 13.2.2015 HANKILANNEVANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (HAAPAVESI) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

HAA N KAU UMIS- J JA ARV VIOINTI APUIST N TUUL NNEVAN LIVOIMA TON AAVA (H

HAA N KAU UMIS- J JA ARV VIOINTI APUIST N TUUL NNEVAN LIVOIMA TON AAVA (H HAA APAVEDEN N KAU UPUNK KI OSA LLISTU UMIS- J JA ARV VIOINTI ISUUN NITELM MA 18.12.2 2014 H A NKILAN NNEVAN N TUUL LIVOIMA APUIST TON OSAY LEISKA AAVA (H H AAPAVESI ) S U U N N I T T E L U JA T E K N

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.11.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

Ahvenkosken osayleiskaavan muutos

Ahvenkosken osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PYHTÄÄN KUNTA Ahvenksken sayleiskaavan muuts arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68102-P18488 arviintisuunnitelma Slin Lauri Sisällysluettel 1 arviintisuunnitelma...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLIVIESKAN KAUPUNKI 16.9.2016 URAKKANEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Klmikannan Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 22.5.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035

HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 Haapajärvenkaupunki LIITE A HAAPAJÄRVENKESKUSTANOSAYLEISKAAVA2035 OSALLISTUMISJAARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2011,päivitetty15.11.2011,5.3.2012 Nähtävillä4.7. 31.8.2011

Lisätiedot

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus Savnlinnan kaupunki Khde 114, Vuhisaaren syväsataman asemakaavan muuts ja laajennus, Savnlinnan kaupunki khde 114, Vuhisaaren syväsataman asemakaavan muuts ja laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma

Lisätiedot

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe MIEHIKKÄLÄN KUNTA Muurikkalan sayleiskaavan 2. vaihe arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68789-P21395 arviintisuunnitelma I (I) Salmaa Kristina / Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Suunnittelualue...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IIN KUNTA 29.3.2017 (päivitetty 19.6.2017 ja 12.4.2018) PALOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA (II) S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IIN KUNTA 15.2.2016 (päivitetty 19.6.2017 ja 15.1.2018) PAHKAKOSKEN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA A (II) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAJUKOSKEN II VAIHEEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAJUKOSKEN II VAIHEEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.8.2018 PAJUKOSKEN II VAIHEEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviintisuunnitelmassa kerrtaan kaavituksen päätavitteet, suunnittelun eteneminen,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLIVIESKAN KAUPUNKI 16.9.2016 (päivitetty 30.5.2017) URAKKANEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

Maaselän tuulivoimapuiston osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Utajärven kunta 14.4.2015

Maaselän tuulivoimapuiston osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Utajärven kunta 14.4.2015 1510017192 Utajärven kunta Maaselän tuulivimapuistn sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 14.4.2015 Tässä sallistumis- ja arviintisuunnitelmassa (OAS) esitetään sayleiskaavan laatimisen lähtökhtia

Lisätiedot

Kotkan itäosan tuulivoimaosayleiskaava

Kotkan itäosan tuulivoimaosayleiskaava 1510001443 Ktka Ktkan itäsan tuulivimasayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.12.2012 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510012658 Asikkalan kunta Saitan asemakaavamuuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 10.6.2014, tark. 29.9.2014, tark. 13.2.2015 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Osallistumis-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015 SÄLINKÄÄN JA SOUKKION OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSAYLEISKAAVA Osayleiskaava n yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, jlla hjataan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.7.2016 päivitetty 9.6.2017 Inarin kunta Tekninen sast Kaavitus Kaunispään asemakaavan laajennus Valtatie 4:n länsipuli Inarin kunta Tekninen sast Kaavitus Sivu

Lisätiedot

PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 68102-P18488 9.8.2012 tark. 2.11.2012 tark. 26.6.2013 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis-

Lisätiedot

IIN EISKAA OSAYLE NIIKKA

IIN EISKAA OSAYLE NIIKKA IIN KUNTA 17.12.2015 PAHKAKOSKEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLE EISKAA VA (II) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

Päivärinteen koulun asemakaava ja asemakaavamuutos

Päivärinteen koulun asemakaava ja asemakaavamuutos 1510007062 Hattulan kunta Päivärinteen kulun asemakaava ja asemakaavamuuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 5.8.2013, tark. 27.9.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 )

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA 20.3.2019 HALSUAN HONKAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P37638 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2011. 1. Kaavamuutosalue. 82140614 Hartolan kunta

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2011. 1. Kaavamuutosalue. 82140614 Hartolan kunta 82140614 Hartlan kunta Purnuvuren ranta-asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.12.2011 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA 20.3.2019 HALSUAN KANNISTON TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P37638 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA PELLON KUNTA 26.9.2016 P PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 26.9.2016 PELLON KUNTA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

Lumialan jakokunnan ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015

Lumialan jakokunnan ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015 1510019143 Asikkalan kunta Lumialan jakkunnan ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 6.7.2015 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LESTIJÄRVEN KUNTA 18.9.2014 L LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 18.9.2014 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan

Lisätiedot

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Rakennusjärjestyksen muuts Rakennusvalvnta Sipn kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) 1. Mikä rakennusjärjestys n? Rakennusjärjestys

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS

HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2010 1. Mitä suunnitellaan? Haapaveden keskustan sayleiskaavan tarkistus käynnistyi vunna 2000. Kaava

Lisätiedot

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutos ja laajennus

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutos ja laajennus VIROLAHDEN KUNTA Virjki-Vaalimaa sayleiskaavan muuts ja laajennus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P24767 I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Mikä n sallistumis- ja?... 1 2 Suunnittelualue...

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Koirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava-alue

Parikkalan kunta. Koirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava-alue 1511001590 Parikkalan kunta Kirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.4.2014 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Uukuniemen yleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutosalue

Parikkalan kunta. Uukuniemen yleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutosalue 83657 Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.3.0 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 1.8.2017 Lemin kunta Osallistumis- ja arviintisuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Loviisan kaupunki 82142465. Hattomin tuulivoima-asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2012

Loviisan kaupunki 82142465. Hattomin tuulivoima-asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2012 Hattmin tuulivima-asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 7.5.2012 1 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LIITE 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 82136257 Parikkalan kunta Klmikannan Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 12.3.2014 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen

Lisätiedot

Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muutokset

Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muutokset 1 1510029580 Padasjen kunta Kaarinkrven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavjen muutkset OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.2.2017 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA. Vastaanottaja Tornator Oyj. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA. Vastaanottaja Tornator Oyj. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vastaanttaja Trnatr Oyj Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Päivämäärä 12.5.2014 Viite 1510011269 SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA 1510011269 Savnlinnan kaupunki Matknsaln

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAVEDEN KAUPUNKI 11.2.2019 HAAPAVEDEN PIIPSANNEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P36423 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAVEDEN KAUPUNKI 29.10.2018 HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P36423 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.6.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.6.2013 1510002480-001 Viitasaaren kaupunki Keskustan sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 14.6.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE

IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 5.5.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ

KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2016(päivitetty) MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

KANNONKOSKI, KARSTULA, KINNULA, KIVIJÄRVI, KYYJÄRVI, PIHTIPUDAS, SAARIJÄRVI JA VIITASAARI

KANNONKOSKI, KARSTULA, KINNULA, KIVIJÄRVI, KYYJÄRVI, PIHTIPUDAS, SAARIJÄRVI JA VIITASAARI KANNONKOSKEN, KARSTULAN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN, PIHTIPUTAAN, SAARIJÄRVEN JA VIITASAAREN YHTEINEN TUULIVOIMAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUONNOS 22.2.2012/ 2.7.2012 / 29.10.2012/

Lisätiedot

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1 KERIMÄEN KUNTA KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.8.2011, tark. 12.12. 2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510026585-002 Hattulan kunta Myllytien krttelin 10 tnttien 13 ja 14 asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 16.8.2016 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 1149 Kuljun asemakaava, Linnajärventien itäsa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.1.2018 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IIN KUNTA 29.3.2017 PALOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA A (II) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletorpankatu 31

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletorpankatu 31 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletrpankatu 31 Hyvinkään kaupungin 18. kaupunginsan (Nummenkärki) krttelin 1731 saa kskeva asemakaavan muuts 18:021 HYVINKÄÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 24.4.2019 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIMON KUNTA 14.10.2015 SIMON LEIPIÖN TUULIVOIMAPUISTON LAAJENNUKSEN YLEISKAAVA Tarkistettu 17.5.2016 ja 1..12.2016 SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAVEDEN KAUPUNKI 29.10.2018 (päivitetty 11.2.2019) HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P36423 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan

Lisätiedot

Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkortteli Asemakaavan muutos ja laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkortteli Asemakaavan muutos ja laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue merkitty punaisella suuntaa antavasti paskartalle. Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkrtteli Asemakaavan muuts ja laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Ympäristölautakunta

Lisätiedot

SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY Liite 1 PYHTÄÄN KUNTA SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS /TIEALUEET SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS /TIEALUEET Pyhtään Siltakylän-Heinlahden

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LESTIJÄRVEN KUNTA 18.6.2018 ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TÖPÖKALLION ALUEELLA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS

KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 25.2.2016 1(7) KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS 25.2.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LESTIJÄRVEN KUNTA 29.6.2015 KOSOLANKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kirkkotien asemakaavamuutos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kirkkotien asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kirkkotien asemakaavamuutos 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Suunnittelu alue... 2 3. Nykytilanne... 3 4. Kaavoitettava alue ja muutoksen tavoitteet... 3 5. Vireilletulo...

Lisätiedot

BJÖRKÖN RAIPPALUODON RANTAOSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN

BJÖRKÖN RAIPPALUODON RANTAOSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2017 BJÖRKÖN RAIPPALUODON RANTAOSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mustasaaren kunnan kaavitushjelman 2017 2021 mukaan Björkön

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kauhavan kaupunki ASEMAKAAVA Alahärmän taajama, Kantlan kaava-alue Osallistumis- ja arviintisuunnitelma OAS 2018 Aluetait Oy sivu 2 / 10 1. ASEMAKAAVAN TARKOITUS JA TAVOITE Asemakaavalla ludaan Alahärmän

Lisätiedot

1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS

1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS LEMPÄÄLÄN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

Kaarelan ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kaarelan ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510022681 Asikkalan kunta Kaarelan ranta-asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 29.4.2016 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA TORNATOR OY OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA TORNATOR OY OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA TORNATOR OY 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.4.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010

PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010 1 Tarjuspyyntö, LIITE 4. NAANTALIN STRATEGISEN YLEISKAAVA PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010 Tämä prjektisuunnitelma sittaa mm. strategisen yleiskaavan tarpeellisuuden, kuinka laatimisprsessi n tarkitus viedä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Hattulan kunta 25.8.2008 päivitetty 12.5.2009 82119621 Hattulan kunnan asemakaavan ajantasaistaminen ja asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Hattulan kunta Hattulan kunnan asemakaavan

Lisätiedot

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1 KERIMÄEN KUNTA KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.8.2011, tark. 12.12. 2011, 15.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelissa 721

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelissa 721 O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015

Lisätiedot

Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2591 Humpulan päiväkoti, Keski-Lahti

Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2591 Humpulan päiväkoti, Keski-Lahti 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muuts A-2591 Humpulan päiväkti, Keski-Lahti ALOITE/HAKIJA Asemakaava ja asemakaavan muuts

Lisätiedot

Asikkalan tien asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asikkalan kunta. 1. Sijainti. 2. Nykytila ja tavoitteet

Asikkalan tien asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asikkalan kunta. 1. Sijainti. 2. Nykytila ja tavoitteet 8 Asikkalan kunta Asikkalan tien asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 0.8.0 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa esitetään

Lisätiedot

MAALAHDEN KUNTA RIBÄCKENIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA. Vastaanottaja Maalahden kunta. Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - käännös

MAALAHDEN KUNTA RIBÄCKENIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA. Vastaanottaja Maalahden kunta. Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - käännös Vastaanttaja Maalahden kunta Asiakirja Osallistumis- ja arviintisuunnitelma - käännös Päivämäärä 2.2.2018 MAALAHDEN KUNTA RIBÄCKENIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA RIBÄCKENIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510033728 Outkummun kaupunki Outkummun kaupungin keskusta-alueen asemakaavan muutksen I-vaihe Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 26.5.2017, päivitetty 2.8.2017 Alustava suunnittelualueen rajaus punaisella

Lisätiedot

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe MIEHIKKÄLÄN KUNTA Muurikkalan sayleiskaavan 2. vaihe arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68789-P21395 arviintisuunnitelma I (I) Salmaa Kristina / Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Suunnittelualue...

Lisätiedot

Asemakaavamuutos kortteleissa 210,211,621,640 ja Pysäkkitiellä

Asemakaavamuutos kortteleissa 210,211,621,640 ja Pysäkkitiellä S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ISONKYRÖN KUNTA Asemakaavamuuts krtteleissa 210,211,621,640 ja Pysäkkitiellä FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26686P001 1 (9) Heinilä Maritta Sisällysluettel 1 n tarkitus...

Lisätiedot

Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava Kannuksen Kaukasennevan tuulivimahankkeen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 10.5.2016 Sisältö 1. Jhdant... 3 2. Suunnittelualue... 4 3. Tiedt hankkeesta... 5 3.1. Hankkeen tekninen kuvaus...

Lisätiedot

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALAN KUNTA RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.8.2017, tark. 15.10.2017, tark. 1.3.2018 Rismalahden niemen rantaa Insinööritimist

Lisätiedot

ANTTILAN TILASKESKUKSEN ASEMAKAAVA nro 3524 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ANTTILAN TILASKESKUKSEN ASEMAKAAVA nro 3524 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2019 ANTTILAN TILASKESKUKSEN ASEMAKAAVA nr 3524 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Anttilan tilakeskus n sa maakunnallisesti arvkasta kulttuuriympäristöä Tuusulanjärven rannalla. Timinnt alueella

Lisätiedot

Vastaanottaja Maalahden kunta. Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös. Päivämäärä MAALAHDEN KUNTA PETOLAHDEN OSAYLEISKAAVA

Vastaanottaja Maalahden kunta. Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös. Päivämäärä MAALAHDEN KUNTA PETOLAHDEN OSAYLEISKAAVA Vastaanttaja Maalahden kunta Asiakirja Osallistumis- ja arviintisuunnitelma käännös Päivämäärä 21.3.2019 MAALAHDEN KUNTA PETOLAHDEN OSAYLEISKAAVA MAALAHDEN KUNTA PETOLAHDEN OSAYLEISKAAVA Laatija Jnas Lindhlm

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LESTIJÄRVEN KUNTA 27.1.2015 ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALAN KUNTA RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.8.2017 Rismalahden niemen rantaa Insinööritimist Putanen Oy Linnankatu 9 13100

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Laamilan 133 kaupunginosan osakorttelin nro 208 asemakaavamuutos (Entisen Laamilan koulun alue) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Toivonpuiston (9.) kaupunginosan puisto- leikkikenttä- ja pysäköimisalue

YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Toivonpuiston (9.) kaupunginosan puisto- leikkikenttä- ja pysäköimisalue YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Toivonpuiston (9.) kaupunginosan puisto- leikkikenttä- ja pysäköimisalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 3/2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

HONKAPIRTIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1081

HONKAPIRTIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1081 IMATRAN KAUPUNKI STORA ENSO OYJ HONKAPIRTIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1081 Kaupunginsa 55, Rajapatsas Krttelit 99 ja 101 sekä katu- ja lähivirkistysaluetta FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P30006 I (II)

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97)

Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97) Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakijat Vantaan kaupungin yrityspalvelut ja Kiint. Oy Mittatie 27 ovat 23.3.2010

Lisätiedot

LAHELANPELTO II asemakaava ja asemakaavan muutos

LAHELANPELTO II asemakaava ja asemakaavan muutos LAHELANPELTO II asemakaava ja asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Tämä asiakirja n sallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS), jka n kunnan esitys yhteistyöstä sallisille. Se määrittelee

Lisätiedot

Luonnos LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selostus KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ

Luonnos LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selostus KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selstus Lunns 12.12.2016 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ KUULUTETTU TULEVAN VOIMAAN Lemin kunta Selstus I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1

TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 1 TUURIN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE OSAA KORTTELISTA 13 SEKÄ TIEALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1. SUUNNITTELUALUE Kaavamuutosalueen pinta-ala

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot