OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA"

Transkriptio

1 LESTIJÄRVEN KUNTA L LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

2 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma. Osallistumis- ja arviintisuunnitelmassa (OAS) esitellään kaavan laatimisessa nudatettavat sallistumis- ja vurvaikutusmenetelmät. Suunnitelmassa kerrtaan myös kaavituksen päätavitteet, suunnittelun eteneminen ja alustava aikataulu. Lisäksi sallistumis- ja arviintisuunnitelmassa kuvataan kaavan yhteydessä laadittavat selvitykset ja vaikutusten arviinnit. Osallistumis- ja arviintisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa suunnitteluprsessin kuluessa. LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTO YIT Rakennus Oy suunnittelee Lestijärvelle enintään 118 vimalasta kstuvaa tuulivimapuista. Suunnitteilla leva Lestijärven tuulivimapuistn hankealue n n hehtaarin laajuinen. Tuulivimapuist sijittuu Lestijärven kunnan alueelle, kuntakeskuksen eteläpulelle. Tuulivimapuistn tteutukselle n alustavasti kaksi vaihtehta. Vaihtehdssa 1 rakennetaan 118 tuulivimalaitsta ja vaihtehdssa 2 rakennetaan 87 tuulivimalaitsta. Tuulipuist kstuu tuulivimalista perustuksineen, niitä yhdistävistä maakaapeleista, tuulipuistn sähköasemasta, hult-/varastrakennuksesta, sähköverkkn liittymistä varten tarvittavasta ilmajhdsta tai maakaapelista sekä tuulivimalita yhdistävistä teistä. Tuulivimalat tulevat sijittumaan alueelle pääsin nin 0,5 1 kilmetrin välein tisistaan. Tuulivimalan lakikrkeus n enimmillään 240 metriä. Hankkeessa vidaan sin hyödyntää alueella j sijaitsevia metsäautteitä. Teiden kantavuutta n sin parannettava ja paikin myös leveyttä kasvatettava. Alueelle tehdään myös uusia teitä. Ensisijaisesti hankkeen tteuttamissuunnittelussa pyritään siihen, että hankealueen läheisyyteen Fingrid Oyj:n lemassa levan 2 x 400 kv Pikkarala Alajärvi -vimajhtreitin varteen saadaan rakennettua uusi 400/110 kv -sähköasema, jhn hankealueella tutettu sähkö vidaan liittää. Tällöin ei tarvitsisi rakentaa uusia pitkiä ilmajhtyhteyksiä. Sähkönsiirrlle tarkastellaan YVAmenettelyn yhteydessä kuitenkin neljää eri reittivaihtehta. Hankkeessa vidaan sin hyödyntää alueella j sijaitsevia metsäautteitä. Teiden kantavuutta n sin parannettava täysperävaunuajneuville sveltuviksi. Myös teiden leveyttä n paikin kasvatettava siten, että tuulivimaliden kmpnenttien kuljetuksessa tarvittava minimivaatimus 5 metriä täyttyy. Uusia ja kunnstettavia teitä n alustavan arvin mukaan yhteensä nin 100 km. Tuulivimaliden sijitussuunnittelu tehdään sana hankesuunnittelua sayleiskaavituksen alkuvaiheessa. Tuulivimalaitsten sijaintiin vaikuttavat lunnnlsuhteet, melu- ja varjstusanalyysit sekä vimalaitsvalmistajasta riippuvat vimaliden väliset minimietäisyydet ptimaalisen tutannn varmistamiseksi. Alueella suritetaan tuulimittaukset, jiden tulksien avulla vidaan varmistua tuulivimalaitsten tarkituksenmukaisesta sijittelusta. SUUNNITTELUN TAVOITTEET Lestijärven kunnanhallitus hyväksyi kkuksessaan Lestijärven Tuulivima Oy:n tekemän esityksen sayleiskaavan laatimisesta Lestijärven tuulipuistalueelle. Kaavitus n tullut vireille Lestijärven Tuulivima Oy:n alitteesta. Hanke n siirtynyt YIT Rakennus Oy:n mistukseen syksyllä Kaavitustyötä hjaa Lestijärven kunta. Kaavaa laativa knsultti n FCG suunnittelu ja tekniikka Oy. Tuulipuistn rakentaminen edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaista rakennuslupaa. Kska Lestijärven alueella ei le tuulipuistn mahdllistavaa kaavaa, edellyttää hankkeen tteuttaminen sayleiskaavan laatimista. Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) vimaan tullut muuts mahdllistaa rakennusluvan myöntämisen tuulivimalan rakentamiseen yleiskaavan perusteella (MRL 77 a ). Osayleiskaava laaditaan ikeusvaikutteisena ja sen hyväksyy Lestijärven kunnanvaltuust. Kaavitusmenettely n tavitteena saada päätökseen kevättalvella YIT Rakennus Oy:n tavitteena n alittaa tutant vuden 2016 lppuun mennessä. 2

3 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON Osayleiskaavan yhteydessä ratkaistaan tuulivimapuistn maankäyttö sekä tuulivimaliden sijittuminen. Osayleiskaavan laadinnassa tetaan humin ympäristövaikutusten arviinnin yhteydessä tehtävät selvitykset ja arviinnit. Osayleiskaavan suunnittelun tavitteena n tteuttaa tuulivimapuistn rakentaminen lunnnympäristön minaispiirteet ja ympäristövaikutukset humin ttaen sekä lieventää rakentamisesta mahdllisesti aiheutuvia haitallisia vaikutuksia. Tuulipuistn tavitteena n saltaan edistää ilmastpliittisia tavitteita, jihin Sumi n situtunut. Tuuliviman salta tavitteena n nstaa tuuliviman asennettu kknaisteh Sumessa MW:iin vuteen 2020 mennessä. Lisäksi sayleiskaavan tavitteena n ttaa humin muut aluetta kskevat maankäyttötarpeet sekä suunnitteluprsessin kuluessa mudstuvat tavitteet. SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI Lestijärven tuulipuist sijittuu Lestijärven kuntakeskuksen eteläpulelle, yksityiseen mistukseen kuuluvalle alueelle. YIT Rakennus Oy:llä n alueen hallintaikeus pitkäaikaisten vukraspimusten njalla. Etäisyys Lestijärven kuntakeskukseen n lähimmistä tuulivimalista nin 2,2 kilmetriä. Osayleiskaava jakautuu kahteen sa-alueeseen. Tinen niistä n Itäniemen Valkeisen välinen alue ja tinen sijittuu Mattila Änäkkälä Knttikski-alueelle. Kaava-alue n alustavasti sama kuin tuulipuistn suunnittelualue. Tarvittaessa kaava-alueen rajausta vidaan tarkistaa työn edetessä. Osayleiskaavan laadinnassa ja kaavan vaikutusten arviinnissa tarkastelu khdistuu varsinaista suunnittelualuetta laajemmalle alueelle. Kaavituksessa tarkastellaan kaava-alueen lisäksi nin 0,5 km:n vyöhykettä kaava-alueen ympärillä, ja pyritään ttamaan humin näiden kaava-alueen välittömässä läheisyydessä levien alueiden maankäyttö. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT SUUNNITTELUALUEEN NYKYTILA Osayleiskaava-alue n pääsin metsäistä, maastltaan tasaista ja suurelta sin sista. Metsäalueita lunnehtivat mäntykankaat sekä jituksissa kuivahtaneet rämeet ja turvekankaat. Metsäalueet vat pääsin tavanmaisessa metsätaluskäytössä ja iältään painttuvat nuriin ja varttuviin metsiin. Lähempänä Lestijärveä ja harjujaksa sijaitsevat Mattila-Tikan, Similän ja Mustikankylän peltaukeat asutuksineen jki- tai purlaaksissa. Osayleiskaava-alueen lunaissaan sijittuu pieni lampi; Rimpilampi ja alueen etelä- ja itäsiin sijittuu klme järveä, Saarinen, Ruutana ja Pikku-Vihtanen. Myös Is-Vihtasen järvi jää puliksi sayleiskaava-alueelle. Hankealueen halk keskisassa Lehtsenjki, jka laskee Teerinevan ja Yli-Lestin kylän läpi Lestijärveen. Lähialueiden vakituinen asutus n keskittynyt Lestijärven keskustaajamaan ja sen lähialueille sekä kantatien 58 varrelle. Lisäksi hankealueen läheisyyteen sijittuu seitsemän kylää, Yli-Lesti, Tuikka, Mattila, Tikka, Similä, Kangasvieri ja Mustikankylä. Kylien ympäristössä n viljeltyjä peltalueita. Asutusta n myös Knttikskentien varressa. Lma-asutus n keskittynyt Lestijärven rannille. VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET Valtakunnalliset alueidenkäyttötavitteet vat sa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Alueidenkäyttötavitteet tulee ttaa humin ja niitä tulee edistää myös tuulivimapuistjen sayleiskaavituksessa. KESKI-POHJANMAAN YHDISTELMÄMAAKUNTAKAAVA Suunnittelualueelle n vimassa maankäyttö- ja rakennuslain (132/99) mukainen Keski- Phjanmaan yhdistelmämaakuntakaava, jnka 1. vaihekaava n vahvistettu ympäristöministeriössä , 2. vaihekaava ja 3. vaihekaava Keski-Phjanmaan 1. vaihemaakuntakaavassa (vahvistettu ) n esitetty kaikki keskeiset asiakknaisuudet lukuun ttamatta tuulivimalita, maa-aines- ja turvevarja sekä 3

4 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVENN TUULIVOIMAPUISTON keskustjen ulkpulelle sijittuvia vähittäiskaupan suuryksikköjä, jtka aihekknaisuudet käsitellään muissa maakuntakaavituksen vaihekaavissa. Keski-Phjanmaan 2. vaihemaakuntakaavassa (vahvistettu ) käsittää siden mnikäytön, tuulivimatutannnn ja kaupan palveluverkn sekää päivitettävänä aihepiirinä muinaismuistt ja maisema- ja kulttuurikhteet. Samalla vahvistuspäätös kumaa maakuntakaavan 1. vaiheessa sitetut kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeät alueet, keskustatimintjen alueet sekä muinaismuistt. Keski-Phjanmaan 3.. vaihemaakuntakaavaa (vahvistettu ) hjaa vähittäiskaupan suuryksiköiden sijittumista sekä phjavesien sujelua ja kiviaineshulllle alueita kk maakunnan alueella. Kuva 1. Ote Keski-Phjanmaan 1.., 2. ja 3. vaihemaakuntakaavan yhdistelmästä. Tuulivimatutantn suunnitteillaa levan alueen länsisaa kuuluu matkailun vetvima-alueeseen / matkailun ja virkistyksen kehittämisen khdealueeseen (mv-3), Metsäpeuranmaan erämatkailualue ja Lestijärven kulttuurialue. Aluetta kskee kehittämisperiaate: Alueen kehittäminen perustuuu luntn liittyviin virkistys- ja vapaa-aikatimintihin alueella sijaitsevia lunnntilaisina säilyneitä aarnimetsiä ja rauhallisia metsäjärviä, sulunta sekä erämaaeläimistöä säilyttäen sekä reitistöjä kehittäen. Maakuntakaavassa n sitettu uusi kantatie, jka liittyy kantatie 58 ikaisuun Lestijärven itäpulitse. Kantatietä ei lla tteuttamassa ja se pistu myös maakuntakaavasta. Kantatien itäpulelle sekä kunnan eteläsiin ja tuulipuistalueen länsipulelle n sitettu mttrikelkkailun runkreitin yhteystarve. Alueen läheisyyteen n sitettu kylä (at), Ylilesti. 4

5 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVENN TUULIVOIMAPUISTON Hankealueen reunamilla n kallimurskeen ttalueita tai ttn sveltuvia alueita (EO-3). Alueen läheisyydessä n sitettu muinaismuistkhteita. Nämä vat muinaismuist tlain rauhittamia kiinteitä muinaisjään nöksiä. Alueella sijaitseva käytöstä pistunut lentkenttä n sitettu maakuntakaavassa lentkenttänä. merkintä llaan pistamassa maakuntakaavasta. Alueelle sijittuu kantatie (kt), yhdystie (yt) sekä ulkilureitti. Tuulivimapuistn alue n sitettu maakuntakaavassa urvetutantvyöhykkeeksi 1 (tv1). Lestijärvelle n sitettu kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta maakunnallisesti tai seudullisesti tärkeää aluetta. Aluetta kskee suunnittelumääräys: Alueiden suunnitteluss sa ja käytössä tulee edistää maisema- ja kulttuuriarvjen sekä perinnebitppien ja muiden lunnnperintöarvjen säilymistä alkututannn timinta- ja kehittämisedellytyksiä vaarantamatta. Yksityiskhtaisemmassa kaavituksessa tulee t humiida alueen erityispiirteet ja tarpeen mukaan antaaa niiden säilymisen turvaavia kaavamääräyksiä ja suunnitteluhjeita. Lestijärventien varrellee n sitettu arvkas harjualue (ge-1). Lestijärventien suuntaisesti sijittuu tärkeä tai vedenhankintaan sveltuva phjavesialue (pv), jta kskeee suunnittelumääräys: Alueen maankäyttöä suunniteltaessa tulee varmistua siitä, ettei timenpiteillä vaaranneta phjaveden määrää tai laatua. Tämä tulee ensisijaisesti hitaa sijittamalla riskialttiit timinnat alueen ulkpulelle ja tissijaisesti estämällä riskien syntyminen riittävällä vesiensujelutimenpiteillä. IV VAIHEMAAKUNTAKAAVA Kuva 2. Ote Keski-Phjanmaan 4.. vaihemaakuntakaavan lunnksesta (03/2013). Keski-Phjanmaan liitssa n alitettu 4. vaihemaakuntakaavann valmistelu. Kaava tulee käsittelemään seudullisesti merkittävän tuuliviman sijittumista Keski-Phjanmaan maakunnassa. Kaavan lähtökhtana timii Phjis-Phjanmaan ja Keski-Phjanmaan manneralueen tuulivimaselvitys. Esiselvityksessä n tutkittu tuuliviman sijittumisperiaatteita ja mahdllisuuksia esittää tuulisuusraja-arvn perusteella parhaiten tuulivimatutannlle sveltuvia alueita. 5

6 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON Lestijärven alueelle n sitettu Phjis-Phjanmaan ja Keski-Phjanmaan manneralueen tuulivimaselvitykseen perustuva tuulivimaliden alue (tv-1) sekä uusi tuulivimatutannlle tutkittava alue (tv-2). Merkinnöillä n sitettu tuuliviman tutantn sveltuvat alueet vähintään kymmenen vimalan suuruisille tuulivimapuistille. Näitä kskee suunnittelumääräys: Tuulivimaliden suunnittelussa n tettava humin rakentamisen vaikutukset lmaasutukseen, suurtellisuuteen, ammattikalastukseen, maisemaan, linnustn ja muuhun eläimistöön (erityisesti kalastn), vedenalaiseen luntn ja vedenalaiseen kulttuuriperintöön (selvittäen vedenalaisten muinaisjäännösten inventintitarve) sekä pyrittävä lieventämään niihin khdistuvia haitallisia vaikutuksia. Tuulivimaliden sijittamisessa tulee humiida pulustusvimien harjitustiminnan edellytykset, lentturvallisuus, laiva- ja veneväylät sekä niiden turvalaitteet. Lestijärven kunta jättänyt vaihemaakuntakaavan lunnksesta mielipiteen, jssa tivtaan kk hankealueen sittamista tuulivimatutannn alueena (tv-2). YLEISKAAVAT Hankealueella n pääsin vimassa vunna 1999 hyväksytty Lestijärven sayleiskaava, jssa tuulivimapuistn alue n suureksi saksi sitettu metsätalusvaltaiseksi alueeksi MM-3. Alue varataan pääasiassa metsätaluskäyttöön. Alueelle saa rakentaa pääkäyttötarkituksen mukaisia rakennuksia ja rakennelmia sekä liitännäiselinkeinja tukevia rakennuksia ja laitteita. Alueelle sallitaan Rakennuslain 4 :n mukainen haja-asutus, vähintään m 2 rakennuspaikille. Alueella levien vesistöjen rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa, ellei sille le merkitty rakennuspaikkaa. Alueelle sijittuu myös maa- ja metsätalusvaltaista aluetta (M) sekä maatalusvaltaista aluetta (MT). Kaavassa n sitettu lentliikenteen alue (LL), jka n varattu pienlentkentäksi. Maatilan taluskeskukset n sitettu AM-merkinnällä. Alueen pikki kulkee hjeellinen ulkilureitti retkeily- ja ulkilualueella (VR). Phjissassa alueen läheisyyteen sijittuu tellisuus- ja varastaluetta (T) sekä lunnnsujelualuetta (SL). SL-alue n Natura 2000-hjelman alue. ASEMAKAAVAT Vahvistettuja asemakaavja Lestijärven kunnan alueella n 199,3 ha. Nämä eivät sijitu tuulivimapuistn sayleiskaava-alueelle. Lisäksi kunnan alueella n vimassa ranta-asemakaavja. Lestijärven rannista n kaavitettu jk asema- tai ranta-asemakaavalla n. 90 % (75 km). Valtuust hyväksyi Lestijärven ranta-asemakaavan muutksen rakennusikeuksien nstamisesta. Rantakaavitetulla salla Lestijärveä n 460 lmarakennuspaikkaa. Kunnan lma-asuntkanta n maksimissaan n. 600 kpl. 6

7 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON LIITTYMINEN MUIHIN HANKKEISIIN Osayleiskaavan vaikutusalueella n suunnitteilla kaksi wpd Finland Oy:n tuulipuisthanketta: Thlampi-Lestijärven (n. 100 vimalaa) ja Länsi-Thlammin (n. 40 vimalaa) tuulivimapuistt. Yhteisvaikutusten arviinnissa humiidaan mainitut lähialueella suunnitteilla levat tuulipuisthankkeet. Hankkeissa käydään myös kaikkien tuulipuisthankkeiden verkkliityntäratkaisuja yhteen svittavia neuvtteluja. Lisäksi hankkeissa neuvtellaan kaavituksen ja ympäristövaikutusten arviintiin liittyvistä yhteensvittamiskysymyksistä. Hankkeesta vastaavat vat spineet yhteistyöstä hankkeiden yhteisvaikutusten arviintiin liittyvässä tiednvaihdssa. Muita Lestijärven tuulipuistn hankealueen läheisyyteen sijittuvia humattavia hankkeita vat: Vap Oy: Teerinevan turvetutanthanke sijittuu hankealueelle YVA-menettely käynnissä Pyhäsalmi Mine Oy: Kaivsvarausilmitus sijittuu hankealueen lunaispulelle varausilmitus vimassa saakka Kalvinit Oy: Kaivsvarausilmitushakemus sijittuu sittain hankealueen länsisaan hankkeesta ei le vielä annettu päätöksiä. Lestijärven Valkeisen matkailukeskus sijittuu sittain hankealueen itäsaan hankkeesta ei le vielä annettu päätöksiä. SELVITYKSET JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Vaikutusten arviinti n sa tuulivimarakentamisen suunnittelua. Merkittävien tuulivimahankkeiden ympäristövaikutukset arviidaan YVA-lain mukaisessa ympäristövaikutusten arviintimenettelyssä. Lestijärven tuulivimapuistn laajuus ylittää YVA-kynnyksen, jllin alueelle laaditaan YVA-menettely, jnka yhteydessä tehdään seuraavat selvitykset: vaikutukset maankäyttöön vaikutukset maisemaan ja merkittäviin maisema-alueisiin vaikutukset muinaismuistihin ja alueen kulttuurihistriaan vaikutukset rakennuspaikkjen lunnnympäristöön vaikutukset pesimä- ja muuttlinnustn vaikutukset lähialueiden Natura- ja muihin lunnnsujelualueisiin melun ja varjn vilkkumisen vaikutukset vaikutukset ihmisten terveyteen, elinlihin ja viihtyvyyteen yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa Olemassa levat tausta-aineistt: Phjis-Phjanmaan ja Keski-Phjanmaan manneralueen tuulivimaselvitys, Keski- Phjanmaan liitt Keski-Phjanmaan maakuntakaava, Keski-Phjanmaan liitt Phjis-Phjanmaan arvkkaat maisema-alueet, Phjis-Phjanmaan liitt Phjis-Phjanmaan kulttuurihistriallisesti merkittävät khteet, Phjis-Phjanmaan liitt Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY, Valtin ympäristöhallint, OIVA Ympäristö- ja paikkatietpalvelu ja Musevirast Lisäksi selvitetään mm. sayleiskaavan vaikutukset alueen virkistyskäyttömahdllisuuksiin, elinkeinihin ja taluteen sekä ssiaaliset vaikutukset. Vaikutusten arviinnissa selvitetään myös kansalaisten ja muiden sallisten näkemykset. Selvitettävät vaikutukset määritellään tarkemmin ympäristövaikutusten arviintimenettelyn (YVA) yhteydessä. Vaikutusten selvittäminen perustuu alueelta käytössä leviin perustietihin, alueella suritettuihin maastkäynteihin, sallisilta saataviin lähtötietihin, lausuntihin ja humautuksiin sekä laadittavien suunnitelmien ympäristöä muuttavien minaisuuksien analysintiin. Vaikutusten selvittämisen tarkituksena n j suunnittelun aikana saada tieta suunnitteluratkaisujen merkityksestä ja siten parantaa lpullisen suunnitelman laatua. 7

8 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVENN TUULIVOIMAPUISTON KAAVOITUKSEN YHTEENSOVITTAMINEN YVA-MENETTELYNN KANSSA Kuva 3. YVA-menettelyn suhde maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen kaavaprsessiin. YVA-lain 5 :n mukaan "yhteisviranmaisen, kaavaa laativan kunnan tai maakunnan liitn ja hankkeestaa vastaavan n ltava riittävässä yhteistyössä hankkeen arviintimenettelyn ja kaavituksen yhteensvittamiseksi". Hankkeen YVA-menettely ja kaavitus svitetaan yhteenn siten, ettää niihin liittyvät selvitystyöt yhdistetään. Ympäristövaikutustenn arviintimenettely nn tärkeä saa sayleiskaavan laadintaa. Ympäristövaikutusten arviintiaa varten tehdyissä selvityksissä n humiitu sayleiskaavituksessaa tarvittavat selvitystarpeet, jllin sayleiskaava vidaan laatia YVA menettelynn selvitysaineistn phjalta. Hankkeen suunnittelua edistetään samanaikaisesti YVA- menettelynn kanssa. OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS OSALLISET Osallisia vat kiinteistönmistajat ne, jiden asumiseen, työhönn tai muihin lihin valmisteilla leva kaava saattaa humatta- vasti vaikuttaa: kaavan vaikutusalueen asukkaat, yritykset ja elinkeinnharjittajat, virkistysalueiden käyttäjät, kaavan vaikutusalueen maanmistajat ja haltijat viranmaiset, jiden timialaaa suunnittelussa käsitellään: kunnan hallintkunnat jaa lautakunnat naapurikunnat Keski-Phjanmaan liitt, Etelä-Phjanmaan elinkein-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY), Länsi- ja Sisä-Sumen aluehallintvirast (AVI), Musevirast, Keski- Phjanmaan maakuntamuse, Liikennevirast, Liikenteen turvallisuusvirast Trafi, Fi- navia Oyj, Ilmavimat, Keski-Phjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaits, Metsä- keskus Keski-Phjanmaa, PrAgria Keski-Phjan nmaa yhteisöt, jiden timialaa suunnittelussa käsitellään: asukkaita edustavat yhteisöt kuten asukasyhdistykset sekä kylätimikunnat; Lestijär- ven ktiseutuyhdistys, Yli-Lestiseura tiettyä intressiä tai väestöryhmää edustavat yhteisöt, kuten lunnnsujeluyhdistykset ja yrityksiä edustavat yhteisöt; Lestijkiseudun Lunt ja Ympäristö ry, Keski- Phjanmaan lintutieteellinen yhdistys, Lestijärven riistanhityhdistys, Lestijärven met- sästysyhdistys, Lestijärven kalastuskunta ja kalastusalue, Lestijärven ympäristöyhdis- tys ry 8

9 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVENN TUULIVOIMAPUISTON OSALLISTUMINENN elinkeinnharjittajia jaa yrityksiä edustavat yhteisöt; Metsäpeuranmaan Matkailu ry, Metsähallituss muut paikallisella tai alueellisella taslla timivat yhteisöt kuten tienhitkunnat ja ve- siensujeluyhdistykset erityistehtäviä hitavat yhteisöt tai yritykset kuten k energia- ja vesilaitkset; Frtum Oyj, Fingrid Oyj, wpd Finland Oy Osallisilla n ikeus ttaa saa kaavan valmisteluun, arviida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ). Osallisilla n myös mahdllisuus esittää neuvttelun käymistä sallis- kaavaehdtuksen nähtäville asettamista (MRL 64 ). tumis- ja arviintisuunnitelman riittävyydestä elinkein-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ennen Osayleiskaavan vireillee tulsta, kaavalunnksen ja -ehdtuksen nähtävillä lsta sekä kaavan vimaantulsta ilmitetaan Keskiphjanmaa sekä Järviseudun Sanmat -lehdissä sekä Lestijärven kunnan ilmitustaulullaa ja www-sivuilla ( Osayleiskaavituksen aikana järjestetään yleisötilaisuudet kaavalunns- ja kaava- ehdtusvaiheessa. Osallisilla n mahdllisuus antaa sayleiskaavasta palautetta mielipiteinä näh- tävillä laikana ja muistutuksina kaavaehdtuksen nähtävillä laikana. Kuva 4. Yleiskaavituksen vaiheett sekä sallistumismahdllisuudet. 9

10 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU- JA PÄÄTÖKSENTEKOVAIHEET JA AIKATAULU KAAVOITUKSEN VIREILLETULO (SYYSKUU 2013) Kaavituksen tullessa vireille siitä tiedtetaan julkisesti. Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) asetetaan nähtäville, jllin sallisilla ja kunnan asukkailla n mahdllisuus esittää mielipiteensä siinä esitetyistä sallistumis- ja vurvaikutusmenetelmistä sekä kaavan vaikutusten arviinnista. Osayleiskaavasta järjestettiin alitusvaiheen viranmaisneuvttelu N LUONNOSVAIHE (MARRASKUU 2013 SYYSKUU 2014) Osayleiskaavan lunnksen valmistelu vidaan alittaa, kun perusselvitykset ja muu suunnittelu n tuttanut riittävät tiedt kaavalunnksen laatimista varten. Osayleiskaavan lunnsaineistn valmistuttua se asetetaan nähtäville. Nähtävillä lsta ilmitetaan sanmalehdissä, kunnan ilmitustaululla ja kunnan internet-sivuilla. Osallisilla ja kunnan jäsenillä n mahdllisuus esittää mielipiteensä kaavalunnksesta. Mielipiteet timitetaan Lestijärven kuntaan ennen nähtävillä ln päättymistä. Lunnksesta pyydetään lausunnt viranmaisilta. Saatu palaute käsitellään. Lunnsvaiheessa järjestetään yleisötilaisuus. N EHDOTUSVAIHE (LOKAKUU 2014 HELMIKUU 2015) Osayleiskaavaehdtus valmistuu arvilta aikataulun mukaan helmikuussa Lestijärven kunnanhallitus päättää sayleiskaavaehdtuksen nähtäville asettamisesta vähintään 30 päivän ajaksi (MRL 65, MRA 27 ). Osayleiskaavan nähtävillä lsta ilmitetaan sanmalehdissä, kunnan ilmitustaululla ja kunnan internet-sivuilla. Kunnan jäsenillä ja sallisilla n ikeus tehdä muistutus kaavaehdtuksesta (MRL 65, MRA 27 ). Muistutus n timitettava kirjallisena Lestijärven kuntaan ennen nähtävillä ln päättymistä. Saatu palaute käsitellään. Ehdtusvaiheessa järjestetään yleisötilaisuus. Osayleiskaavaehdtuksesta pyydetään lausunnt viranmaisilta. Ennen kaavaehdtuksen nähtäville asettamista järjestetään tarvittaessa 2. viranmaisneuvttelu. N HYVÄKSYMISVAIHE (MAALISKUU HUHTIKUU 2015) Kaavaehdtuksesta annettuihin muistutuksiin ja lausuntihin annetaan perustellut vastineet. Lestijärven kunnanvaltuust hyväksyy sayleiskaavan kunnanhallituksen esityksestä. Osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä kuulutetaan virallisesti. 10

11 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVENN TUULIVOIMAPUISTON YHTEYSTIEDOTT Osayleiskaav van valmistelusta saa lisätietja Lestijärven kunnalta, kaavaa laativalta knsultilta () ja tuulipuisthank- keesta vastaavalta (YIT Rakennus Oy): Lestijärve en kunta Lestintie 39, LESTIJÄRVI Esk Ahnen Kunnanjhta aja puh esk.ahnen Teemu Jussinmäki Rakennustarkastaja puh Kaavaa laativa knsultti: FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy Hallituskatu D, OULU Kai Tlnenn Oulun aluepäällikkö arkkitehti SAFA, LuK puh Janne Tlppanen Maankäytön suunnittelija arkkitehti puh Tuulivimapu uisthankkeesta vastaava: YIT Rakennus Oy Panutie 11, HELSINKI Mika Virtanen puh mika.virtane 11

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA A3 13.8.2014 HALSUAN KESKEISTEN TUULIVOIMAPUISTOJEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.1.2015, tarkistettu 29.4.2015 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Osallistumis- ja arviintisuunnitelmassa kerrtaan kaavituksen päätavitteet, suunnittelun eteneminen,

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA PELLON KUNTA 4.6.2014 P PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 4.6.2014 PELLON KUNTA PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRSÄMÄEN KUNTA 18.12.2014 HANKILANNEVANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (KÄRSÄMÄKI) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA A4 13.8.2014 HALSUAN ITÄISTEN TUULIVOIMAPUISTOJEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELLON KUNTA 4.6.2014 AHKIOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA PELLON KUNTA 14.8.2015 P PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 14.8.2015 PELLON KUNTA PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIMON KUNTA 14.10.2015 SIMON LEIPIÖN TUULIVOIMAPUISTON LAAJENNUKSEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.11.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI 29.1.2015 VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

Ahvenkosken osayleiskaavan muutos

Ahvenkosken osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PYHTÄÄN KUNTA Ahvenksken sayleiskaavan muuts arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68102-P18488 arviintisuunnitelma Slin Lauri Sisällysluettel 1 arviintisuunnitelma...

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Klmikannan Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 22.5.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe MIEHIKKÄLÄN KUNTA Muurikkalan sayleiskaavan 2. vaihe arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68789-P21395 arviintisuunnitelma I (I) Salmaa Kristina / Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Suunnittelualue...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LESTIJÄRVEN KUNTA 27.1.2015 ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LESTIJÄRVEN KUNTA 18.6.2018 ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TÖPÖKALLION ALUEELLA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LESTIJÄRVEN KUNTA 29.6.2015 KOSOLANKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 68102-P18488 9.8.2012 tark. 2.11.2012 tark. 26.6.2013 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Maaselän tuulivoimapuiston osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Utajärven kunta 14.4.2015

Maaselän tuulivoimapuiston osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Utajärven kunta 14.4.2015 1510017192 Utajärven kunta Maaselän tuulivimapuistn sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 14.4.2015 Tässä sallistumis- ja arviintisuunnitelmassa (OAS) esitetään sayleiskaavan laatimisen lähtökhtia

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LESTIJÄRVEN KUNTA 22.10.2014 HITTISENNEVAN, KOSOLAK ANKANKAAN JA ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTOJEN OSAYLEISKAAVAT SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL

Lisätiedot

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus Savnlinnan kaupunki Khde 114, Vuhisaaren syväsataman asemakaavan muuts ja laajennus, Savnlinnan kaupunki khde 114, Vuhisaaren syväsataman asemakaavan muuts ja laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LESTIJÄRVEN KUNTA 27.1.2015 HITTISENNEVAN TUULIV VOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035

HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 Haapajärvenkaupunki LIITE A HAAPAJÄRVENKESKUSTANOSAYLEISKAAVA2035 OSALLISTUMISJAARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2011,päivitetty15.11.2011,5.3.2012 Nähtävillä4.7. 31.8.2011

Lisätiedot

Kotkan itäosan tuulivoimaosayleiskaava

Kotkan itäosan tuulivoimaosayleiskaava 1510001443 Ktka Ktkan itäsan tuulivimasayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.12.2012 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRSÄMÄEN KUNTA 31.5.2015 HANKILANNEVANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (KÄRSÄMÄKI) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja

Lisätiedot

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2011. 1. Kaavamuutosalue. 82140614 Hartolan kunta

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2011. 1. Kaavamuutosalue. 82140614 Hartolan kunta 82140614 Hartlan kunta Purnuvuren ranta-asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.12.2011 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

Päivärinteen koulun asemakaava ja asemakaavamuutos

Päivärinteen koulun asemakaava ja asemakaavamuutos 1510007062 Hattulan kunta Päivärinteen kulun asemakaava ja asemakaavamuuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 5.8.2013, tark. 27.9.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 )

Lisätiedot

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Rakennusjärjestyksen muuts Rakennusvalvnta Sipn kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) 1. Mikä rakennusjärjestys n? Rakennusjärjestys

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510012658 Asikkalan kunta Saitan asemakaavamuuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 10.6.2014, tark. 29.9.2014, tark. 13.2.2015 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Osallistumis-

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS

HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2010 1. Mitä suunnitellaan? Haapaveden keskustan sayleiskaavan tarkistus käynnistyi vunna 2000. Kaava

Lisätiedot

HAA N KAU UMIS- J JA ARV VIOINTI APUIST N TUUL NNEVAN LIVOIMA TON AAVA (H

HAA N KAU UMIS- J JA ARV VIOINTI APUIST N TUUL NNEVAN LIVOIMA TON AAVA (H HAA APAVEDEN N KAU UPUNK KI OSA LLISTU UMIS- J JA ARV VIOINTI ISUUN NITELM MA 18.12.2 2014 H A NKILAN NNEVAN N TUUL LIVOIMA APUIST TON OSAY LEISKA AAVA (H H AAPAVESI ) S U U N N I T T E L U JA T E K N

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAVEDEN KAUPUNKI 13.2.2015 HANKILANNEVANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (HAAPAVESI) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015 SÄLINKÄÄN JA SOUKKION OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSAYLEISKAAVA Osayleiskaava n yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, jlla hjataan

Lisätiedot

KANNONKOSKI, KARSTULA, KINNULA, KIVIJÄRVI, KYYJÄRVI, PIHTIPUDAS, SAARIJÄRVI JA VIITASAARI

KANNONKOSKI, KARSTULA, KINNULA, KIVIJÄRVI, KYYJÄRVI, PIHTIPUDAS, SAARIJÄRVI JA VIITASAARI KANNONKOSKEN, KARSTULAN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN, PIHTIPUTAAN, SAARIJÄRVEN JA VIITASAAREN YHTEINEN TUULIVOIMAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUONNOS 22.2.2012/ 2.7.2012 / 29.10.2012/

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.7.2016 päivitetty 9.6.2017 Inarin kunta Tekninen sast Kaavitus Kaunispään asemakaavan laajennus Valtatie 4:n länsipuli Inarin kunta Tekninen sast Kaavitus Sivu

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Uukuniemen yleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutosalue

Parikkalan kunta. Uukuniemen yleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutosalue 83657 Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.3.0 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

Loviisan kaupunki 82142465. Hattomin tuulivoima-asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2012

Loviisan kaupunki 82142465. Hattomin tuulivoima-asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2012 Hattmin tuulivima-asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 7.5.2012 1 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muutokset

Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muutokset 1 1510029580 Padasjen kunta Kaarinkrven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavjen muutkset OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.2.2017 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 1.8.2017 Lemin kunta Osallistumis- ja arviintisuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LIITE 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 82136257 Parikkalan kunta Klmikannan Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 12.3.2014 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen

Lisätiedot

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutos ja laajennus

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutos ja laajennus VIROLAHDEN KUNTA Virjki-Vaalimaa sayleiskaavan muuts ja laajennus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P24767 I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Mikä n sallistumis- ja?... 1 2 Suunnittelualue...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.6.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.6.2013 1510002480-001 Viitasaaren kaupunki Keskustan sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 14.6.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IIN KUNTA 29.3.2017 (päivitetty 19.6.2017 ja 12.4.2018) PALOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA (II) S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63

Lisätiedot

SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY Liite 1 PYHTÄÄN KUNTA SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS /TIEALUEET SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS /TIEALUEET Pyhtään Siltakylän-Heinlahden

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAJUKOSKEN II VAIHEEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAJUKOSKEN II VAIHEEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.8.2018 PAJUKOSKEN II VAIHEEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviintisuunnitelmassa kerrtaan kaavituksen päätavitteet, suunnittelun eteneminen,

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Koirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava-alue

Parikkalan kunta. Koirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava-alue 1511001590 Parikkalan kunta Kirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.4.2014 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IIN KUNTA 15.2.2016 (päivitetty 19.6.2017 ja 15.1.2018) PAHKAKOSKEN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA A (II) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

BJÖRKÖN RAIPPALUODON RANTAOSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN

BJÖRKÖN RAIPPALUODON RANTAOSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2017 BJÖRKÖN RAIPPALUODON RANTAOSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mustasaaren kunnan kaavitushjelman 2017 2021 mukaan Björkön

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI 19.5.2016 R RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510026585-002 Hattulan kunta Myllytien krttelin 10 tnttien 13 ja 14 asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 16.8.2016 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Maankäyttö-

Lisätiedot

IIN EISKAA OSAYLE NIIKKA

IIN EISKAA OSAYLE NIIKKA IIN KUNTA 17.12.2015 PAHKAKOSKEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLE EISKAA VA (II) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Hattulan kunta 25.8.2008 päivitetty 12.5.2009 82119621 Hattulan kunnan asemakaavan ajantasaistaminen ja asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Hattulan kunta Hattulan kunnan asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletorpankatu 31

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletorpankatu 31 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletrpankatu 31 Hyvinkään kaupungin 18. kaupunginsan (Nummenkärki) krttelin 1731 saa kskeva asemakaavan muuts 18:021 HYVINKÄÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 24.4.2019 Kaavan

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA. Vastaanottaja Tornator Oyj. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA. Vastaanottaja Tornator Oyj. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vastaanttaja Trnatr Oyj Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Päivämäärä 12.5.2014 Viite 1510011269 SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA 1510011269 Savnlinnan kaupunki Matknsaln

Lisätiedot

Lumialan jakokunnan ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015

Lumialan jakokunnan ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015 1510019143 Asikkalan kunta Lumialan jakkunnan ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 6.7.2015 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI 29.1.2015 R RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ

KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2016(päivitetty) MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1 KERIMÄEN KUNTA KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.8.2011, tark. 12.12. 2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkortteli Asemakaavan muutos ja laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkortteli Asemakaavan muutos ja laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue merkitty punaisella suuntaa antavasti paskartalle. Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkrtteli Asemakaavan muuts ja laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Ympäristölautakunta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLIVIESKAN KAUPUNKI 16.9.2016 URAKKANEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA PELLON KUNTA 26.9.2016 P PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 26.9.2016 PELLON KUNTA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

Kaarelan ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kaarelan ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510022681 Asikkalan kunta Kaarelan ranta-asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 29.4.2016 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA 20.3.2019 HALSUAN KANNISTON TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P37638 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 1149 Kuljun asemakaava, Linnajärventien itäsa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.1.2018 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010

PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010 1 Tarjuspyyntö, LIITE 4. NAANTALIN STRATEGISEN YLEISKAAVA PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010 Tämä prjektisuunnitelma sittaa mm. strategisen yleiskaavan tarpeellisuuden, kuinka laatimisprsessi n tarkitus viedä

Lisätiedot

1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS

1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS LEMPÄÄLÄN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLIVIESKAN KAUPUNKI 16.9.2016 (päivitetty 30.5.2017) URAKKANEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510033728 Outkummun kaupunki Outkummun kaupungin keskusta-alueen asemakaavan muutksen I-vaihe Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 26.5.2017, päivitetty 2.8.2017 Alustava suunnittelualueen rajaus punaisella

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA 20.3.2019 HALSUAN HONKAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P37638 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kauhavan kaupunki ASEMAKAAVA Alahärmän taajama, Kantlan kaava-alue Osallistumis- ja arviintisuunnitelma OAS 2018 Aluetait Oy sivu 2 / 10 1. ASEMAKAAVAN TARKOITUS JA TAVOITE Asemakaavalla ludaan Alahärmän

Lisätiedot

Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2591 Humpulan päiväkoti, Keski-Lahti

Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2591 Humpulan päiväkoti, Keski-Lahti 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muuts A-2591 Humpulan päiväkti, Keski-Lahti ALOITE/HAKIJA Asemakaava ja asemakaavan muuts

Lisätiedot

Luonnos LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selostus KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ

Luonnos LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selostus KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selstus Lunns 12.12.2016 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ KUULUTETTU TULEVAN VOIMAAN Lemin kunta Selstus I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

MAALAHDEN KUNTA RIBÄCKENIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA. Vastaanottaja Maalahden kunta. Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - käännös

MAALAHDEN KUNTA RIBÄCKENIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA. Vastaanottaja Maalahden kunta. Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - käännös Vastaanttaja Maalahden kunta Asiakirja Osallistumis- ja arviintisuunnitelma - käännös Päivämäärä 2.2.2018 MAALAHDEN KUNTA RIBÄCKENIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA RIBÄCKENIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

Lisätiedot

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen tehtävien ja timinnan perusta Hallituksen tehtävät ja timintaperiaatteet perustuvat Sumen lainsäädäntöön, erityisesti sakeyhtiölakiin ja arvpaperimarkkinalakiin

Lisätiedot

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1 KERIMÄEN KUNTA KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.8.2011, tark. 12.12. 2011, 15.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Asikkalan tien asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asikkalan kunta. 1. Sijainti. 2. Nykytila ja tavoitteet

Asikkalan tien asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asikkalan kunta. 1. Sijainti. 2. Nykytila ja tavoitteet 8 Asikkalan kunta Asikkalan tien asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 0.8.0 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa esitetään

Lisätiedot

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALAN KUNTA RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.8.2017 Rismalahden niemen rantaa Insinööritimist Putanen Oy Linnankatu 9 13100

Lisätiedot

Vastine MMA. Vastine Juankosken keskustaajaman osayleiskaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin

Vastine MMA. Vastine Juankosken keskustaajaman osayleiskaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin MMA 1 (14) Tim Leskinen Juanksken kaupunki Kaupungin hallitus Juanksken keskustaajaman sayleiskaavalunnksesta saatuihin lausuntihin ja muistutuksiin Liikennevirast esitti, että rantarakentamisen salta

Lisätiedot

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe MIEHIKKÄLÄN KUNTA Muurikkalan sayleiskaavan 2. vaihe arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68789-P21395 arviintisuunnitelma I (I) Salmaa Kristina / Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Suunnittelualue...

Lisätiedot

Vastaanottaja Maalahden kunta. Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös. Päivämäärä MAALAHDEN KUNTA PETOLAHDEN OSAYLEISKAAVA

Vastaanottaja Maalahden kunta. Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös. Päivämäärä MAALAHDEN KUNTA PETOLAHDEN OSAYLEISKAAVA Vastaanttaja Maalahden kunta Asiakirja Osallistumis- ja arviintisuunnitelma käännös Päivämäärä 21.3.2019 MAALAHDEN KUNTA PETOLAHDEN OSAYLEISKAAVA MAALAHDEN KUNTA PETOLAHDEN OSAYLEISKAAVA Laatija Jnas Lindhlm

Lisätiedot

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALAN KUNTA RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.8.2017, tark. 15.10.2017, tark. 1.3.2018 Rismalahden niemen rantaa Insinööritimist

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IIN KUNTA 29.3.2017 PALOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA A (II) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

YLEISTAVOITTEET 21.12.2010

YLEISTAVOITTEET 21.12.2010 YLEISTAVOITTEET 21.12.2010 Kaupunkiseutua (kk rakennemallin aluetta) kskevat yleistavitteet Aluerakenteella vastataan glbalisaatin mukanaan tumiin haasteisiin ja tetaan humin maakunnan asema Itämeren alueella

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAVEDEN KAUPUNKI 29.10.2018 HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P36423 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Virojoki asemakaavan muutos, korttelit 55a ja b

Virojoki asemakaavan muutos, korttelit 55a ja b VIROLAHDEN KUNTA Virjki asemakaavan muuts, krttelit 55a ja b P34246 I (I) Auranen Maria, Rusanen Milla Sisällysluettel 1 Mikä n sallistumis- ja?... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän määrittely

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS joka koskee 01.09.2014 päivättyä kaavakarttaa

RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS joka koskee 01.09.2014 päivättyä kaavakarttaa RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS jka kskee 01.09.2014 päivättyä kaavakarttaa TIMMERVIKENIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (MAN- DALINTIE JA MANDALINPOLKU) Ranta-asemakaavan ehdtus kskee Lviisan kaupungin Pernajan

Lisätiedot

Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava Kannuksen Kaukasennevan tuulivimahankkeen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 10.5.2016 Sisältö 1. Jhdant... 3 2. Suunnittelualue... 4 3. Tiedt hankkeesta... 5 3.1. Hankkeen tekninen kuvaus...

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa Rekisterinpitäjän muutkset 1(7) REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Timintamalli muutstilanteessa Ptilasasiakirjan rekisterinpitäjä: alkutilanne Tiet ptilaan hidssa syntyvien asiakirjjen rekisterinpitäjästä tallennetaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIMON KUNTA 14.10.2015 SIMON LEIPIÖN TUULIVOIMAPUISTON LAAJENNUKSEN YLEISKAAVA Tarkistettu 17.5.2016 ja 1..12.2016 SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy SUSIVUOREN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma P18551 FCG Finnish Consulting Group Oy Susivuoren Ranta-asemakaava 2.6.2012 I SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto...

Lisätiedot

Hollolan ja Hämeenkosken. strateginen yleiskaava

Hollolan ja Hämeenkosken. strateginen yleiskaava Hlllan ja Hämeenksken strateginen yleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 12.5.2014 Täydennetty 24.3.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA TORNATOR OY OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA TORNATOR OY OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA TORNATOR OY 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.4.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

LAHELANPELTO II asemakaava ja asemakaavan muutos

LAHELANPELTO II asemakaava ja asemakaavan muutos LAHELANPELTO II asemakaava ja asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Tämä asiakirja n sallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS), jka n kunnan esitys yhteistyöstä sallisille. Se määrittelee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAVEDEN KAUPUNKI 11.2.2019 HAAPAVEDEN PIIPSANNEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P36423 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

MAL-AIESOPIMUKSEN SEURANTA

MAL-AIESOPIMUKSEN SEURANTA 1 (9) Seutu. ja ympäristötiet VERSIO 8b (Tämä versi n laadittu HSY-asunttimikunnan kkuksen 8.5.2012 perusteella) MAL-AIESOPIMUKSEN SEURANTA 1. Aiespimus Aiespimuslunnksen khdassa X Aiespimuksen seuranta

Lisätiedot

20.6.2011. Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa 10.5.2011.

20.6.2011. Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa 10.5.2011. SUOJAVAATEPALVELUHANKINTA Peruspalvelukeskus Oiva liikelaits kuuluu Hlllan kunnan rganisaatin ja tuttaa ssiaali- ja perusterveydenhullnpalvelut yhteistiminta-alueen kuntien (Asikkala, Hllla, Hämeenkski,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAVEDEN KAUPUNKI 29.10.2018 (päivitetty 11.2.2019) HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P36423 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan

Lisätiedot

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka -tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta vusina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta

Lisätiedot