SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA"

Transkriptio

1 PELLON KUNTA P PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

2 PELLON KUNTA PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma. Osallistumis- ja arviintisuunnitelmassa (OAS): esitellään kaavan laatimisessa nudatettavat sallistumis- ja vurvaikutusmenetelmät kerrtaan kaavituksen päätavitteet, suunnittelun eteneminen ja alustava aikataulu sekä kuvataan kaavan yhteydessä laadittavat selvitykset ja vaikutusten arviinnit. Osallistumis- ja arviintisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa suunnitteluprsessin kuluessa. PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTO wpd Finland Oy suunnittelee Palvaaran alueelle enintään 19 tuulivimalasta mudstuvaa tuulivimapuista. Tuulipuist liitetään suunnittelualueen länsipulella sijaitsevaan Trninlaaksn Sähkö Oy:n mistamaan 110 kv vimajhtn. Vimajhdn viereen rakennetaan uusi 110 kv sähköasema. Sähkönsiirrlle tarkastellaan YVA-menettelyn yhteydessä klmea reittivaihtehta. Tuulivimaliden sijitussuunnittelu tehdään sana hankesuunnittelua sayleiskaavituksen alkuvaiheessa. Tuulivimalaitsten sijaintiin vaikuttavat lunnnlsuhteet, melu- ja varjstusanalyysit sekä vimalaitsvalmistajasta riippuvat vimaliden väliset minimietäisyydet ptimaalisen tutannn varmistamiseksi. Alueella suritetaan tuulimittaukset, jiden tulksien avulla vidaan varmistua tuulivimalaitsten tarkituksenmukaisesta sijittelusta. SUUNNITTELUN TAVOITTEET wpd Finland Oy n tehnyt sayleiskaavan laadinnasta alitteen Pelln kunnalle, jnka kunnanvaltuust n kkuksessaan hyväksynyt ja päättänyt sayleiskaavan käynnistämisestä. Osayleiskaavan tavitteena n mahdllistaa suunnitellun tuulivimapuistn rakentaminen. Tuulivimapuist mudstuu tuulivimaliden lisäksi niitä yhdistävistä rakennus- ja hultteistä. Osayleiskaavan suunnittelun tavitteena n tteuttaa tuulivimapuistn rakentaminen lunnnympäristön minaispiirteet ja ympäristövaikutukset humin ttaen sekä lieventää rakentamisesta mahdllisesti aiheutuvia haitallisia vaikutuksia. Osayleiskaava laaditaan siten, että sitä n mahdllista käyttää tuulivimaliden rakennuslupien perusteena MRL:n 77a :n mukaisesti. Osayleiskaava laaditaan ikeusvaikutteisena ja sen hyväksyy Pelln kunnanvaltuust. Tuulipuistn tavitteena n saltaan edistää ilmastpliittisia tavitteita, jihin Sumi n situtunut. Tuuliviman salta tavitteena n nstaa tuuliviman asennettu kknaisteh Sumessa MW:iin vuteen 2020 mennessä. Lisäksi sayleiskaavan tavitteena n ttaa humin muut aluetta kskevat maankäyttötarpeet sekä suunnitteluprsessin kuluessa mudstuvat tavitteet. SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI Palvaaran tuulivimapuistn suunnittelualue sijaitsee nin 25 kilmetriä Pelln kunnan keskustaajamasta etelään Ylitrnin kunnan rajalle. Suunnittelualueen etäisyys Ylitrnin keskustaajamasta n nin 23 km killiseen. Suunnittelualueelle päästään metsäteitä pitkin, jista sa lähtee Ajangintieltä hankealueen phjispulelta ja sa Ratasjärventieltä hankealueen lunaispulelta. Palvaaran hankealueen läheisyyteen n suunnitteilla Ahkivaaran (5 vimalaa) tuulivimapuist, jnka Palvaaran kanssa yhteinen Palvaaran Ahkivaaran YVA-menettely n yhtä aikaa käynnissä Palvaaran sayleiskaavituksen kanssa. 2

3 PELLON KUNTA PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON Kuva 1. Palvaaran tuulivimapuistn alustava sayleiskaava-alue n esitetty punaisella. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT SUUNNITTELUALUEEN NYKYTILA Palvaaran tuulivimapuistn suunnittelualueen pinta-ala n nin 12,4 km 2. Suunnittelualue n pääsin metsätaluskäytössä. Alueen reunilla n kattava metsäauttieverkst. Suunnittelualue sijaitsee nin metriä merenpinnan yläpulella. Alueella esiintyy jyrkkiä krkeussuhteiden vaihteluja. Suunnittelualueella n runsaasti luhikkisia vaara- ja harjumudstumia sekä pienimutisia pääsin jitettuja sualueita. Palvaaran suunnittelualueella ei sijaitse tunnettuja muinaismuist- tai kulttuurihistriallisesti arvkkaita khteita. Lähimmät muinaisjäännökset sijaitsevat alueesta nin 2,5 kilmetriä luteeseen (Ahkivaaran kaula) ja 3,5 kilmetriä killiseen (Lehtilaki). Ratasjärven kylän RKY-alue sijaitsee nin 3,5 kilmetriä suunnittelualueesta länteen. Palvaaran suunnittelualue sijaitsee suurelta sin Trninjen ja Muninjen vesistön Naturaalueella (FI , SCI), jnka pinta-ala n nin 6450 km 2. Suunnittelualueen itä-killispulella nin 4,5 kilmetriä etäisyydellä sijaitsee Hyrsyvuman Natura-alue (FI , SCI). Maansaaren lunnnsujelualue (YSA203756) sijaitsee suunnittelualueen länsipulella lähimmillään nin 400 metrin etäisyydellä. Palvaaran suunnittelualueen maanmistus n yksityisten ja paikallisen yhteismetsän hallinnassa. wpd Finland Oy n hankkinut kyseisiin kiinteistöihin hallintaikeudet pitkäaikaisten vukraspimusten njalla. VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET Valtakunnalliset alueidenkäyttötavitteet vat sa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Alueidenkäyttötavitteet tulee ttaa humin ja niitä tulee edistää myös tuulivimapuistjen sayleiskaavituksessa. 3

4 PELLON KUNTA PALOVAARANN TUULIVOIMAPUISTON LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Suunnittelualueelle n vimassa maankäyttö- ja rakennuslain (132/99) mukainen Länsi-Lapin maakuntakaava, jka n hyväksytty Lapin liitn valtuustssa ja vahvistettu Ympäristöministeriössä Länsi-Lapinn maakuntakaavassa Palvaaran suunnittelualue n merkitty tuulivimaliden alueeksi (tv 2392 Palvaara). Merkinnällä sitetaan valtakunnallisten alueidenkäyttötavitteiden tarkittamia tuuliviman hyödyntämiseen parhaiten sveltuvia s alueita. Suunnitteluhjeiden mukaan tuulivimalat tulee sijittaa keskitetysti usean tuulivimalan mudstamiin ryhmiin ja niin lähelle tisiaan kuin se energiatutannn taludellisuus humiiden n mahdllista. Prnhitalueella alueen käyttöää suunniteltaessa tuleee ttaa humin alueen prnhidn edellytykset. Kunnan kaavituksessa ja muussa alueidenkäytön suunnittelussa n tettava humin tuuliviman rakentamisen vaikutukset maisemaan, asutukseen, lma-asutukseen, linnustn ja muuhun eläimistöön, luntn ja kulttuuriperintöön sekä lievennettävä haitallisia vaikutuksia. Tuulivimalita ja muita krkeita rakenteita suunniteltaessa n tettava humin lentesteiden krkeusrajitukset. Tuulivimaliden vaikutukset ilmavalvntatutkiin ja pulustusvimien radiyhteyksiin n selvitettävä kaavitusessa sekä pyydettävä Pulustusvimien lausunt asiasta. Maakuntakaavassa Palvaaran hankealue n sitettu kknaisuudessaan maa- ja metsätalusvaltaiseksi alueeksi. Ratasjärveltä Länsi-Lapinn maakuntakaavaan n merkitty suunniteltu mttrikelkkailureitti Törmäsjärvelle. Reitti kulkee Palvaaran suunnittelualueen halki. Maakuntakaavassa mttrikelkkailureitiksi n sitettu lemassa leviaa ja suunniteltuja mttrikelkkailun ylikunnallisia ja maakunnallisia pääreittejä. Kuva 2. Ote Länsi-Lapin maakuntakaavasta. Palvaarann suunnittelualueen sijainti n sitettu punaisella. Sinisellä n sitettu viereinen Ahkivaaran suunnittelualue. Aluerajaus kuvassa n YVA-vaiheen mukainen. Palvaaran hankealue sijaitsee kknaisuudessaan maakuntakaavaan merkityllä prnhitalueella. Hankealueen etelä- ja itäpulitse kulkee myös maakuntakaavaan merkitty paliskunnan raja / esteaita. Prnhitalueella n turvattavaa prnhidn ja muiden luntaiselinkeinjen alueidenkäytölliset timinta- ja kehittämisedellytykset. Prnhitn lennaisesti vaikuttavaa alueiden käyttöä suunniteltaessa n tettava humin prnhidlle tärkeät alueet. Valtin maiden salta n neuvteltava a asianmaisen paliskunnan edustajien kanssa. 4

5 PELLON KUNTA PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON Maakuntakaavaan n merkitty kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeäksi alueeksi (ma) suunnittelualueen länsipulella nin 3,5 kilmetrin etäisyydellä Ratasjärven kylän valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009). Alueen suunnittelussa n turvattava merkittävien kulttuurihistriallisten ja maisemallisten arvjen säilyminen. Palvaaran itäpulelle n maakuntakaavaan merkitty rakennussujelukhteeksi Ainlan erämaahuvila (SR1 3075). Hankealueen eteläpulella humattavasti etäämmällä n Kristineströmin sahan päärakennus, jhn Ainlan erämaahuvilakin sahaustiminnan kautta liittyy. Merkinnällä sitetaan kirkklailla tai rakennusperinnön sujelemisesta annetulla lailla sujeltuja tai sujeltavaksi tarkitettuja alueita tai khteita. Sujelumääräys: Sujelukhteen kulttuurihistriallisten arvjen heikentäminen n kielletty. Uudis- ja lisärakentaminen tulee svittaa sijainniltaan, mittakaavaltaan ja rakennustavaltaan arvkkaaseen rakennuskantaan ja rakennettuun kulttuuriympäristöön. Palvaaran itä killispulelle sijittuva Hyrsyvuman Natura-alue n sitettu maakuntakaavassa lunnnsujelualueeksi (SL 4145). Merkinnällä sitetaan lunnnsujelulain njalla sujeltuja tai sujeltavaksi tarkitettuja alueita tai khteita. Palvaaran alueen länsi- ja lunaispulelle n maakuntakaavassa merkitty tärkeitä tai vedenhankintaan sveltuvia phjavesialueita. Alueita kskevat timenpiteet n suunniteltava siten, että phjaveden laatu ja määrä eivät niiden vaikutuksesta heikkene. YLEIS- JA ASEMAKAAVAT Tuulivimapuistn alueella ei le vimassa levia yleis- tai asemakaavja. Palvaaran länsipulella n vimassa Trnijkivarren yleiskaava, jka käsittää kk jkivarren Pelln kunnan alueella. SELVITYKSET JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Vaikutusten arviinti n sa tuulivimarakentamisen suunnittelua. Merkittävien tuulivimahankkeiden ympäristövaikutukset arviidaan YVA-lain mukaisessa ympäristövaikutusten arviintimenettelyssä. Palvaaran Ahkivaaran tuulivimapuistjen yhteenlaskettu vimalamäärä ylittää YVA-kynnyksen, jllin alueelle laaditaan YVA-menettely, jnka yhteydessä tehdään seuraavat selvitykset: Luntselvitykset Maisema- ja kulttuuriympäristöselvitys Melu- ja varjstusselvitykset (WindPr -hjelman mallinnuksin) Arkelginen inventinti Lisäksi selvitetään mm. sayleiskaavan vaikutukset asumisen lsuhteisiin, metsätaluteen, marjastukseen ja metsästykseen, elinkeinihin ja taluteen sekä ssiaaliset vaikutukset. Vaikutusten arviinnissa selvitetään myös kansalaisten ja muiden sallisten näkemykset. Selvitettävät vaikutukset määritellään tarkemmin ympäristövaikutusten arviinti-menettelyn (YVA) yhteydessä. Vaikutusten selvittäminen perustuu alueelta käytössä leviin perustietihin, alueella suritettuihin maastkäynteihin, sallisilta saataviin lähtötietihin, lausuntihin ja humautuksiin sekä laadittavien suunnitelmien ympäristöä muuttavien minaisuuksien analysintiin. Vaikutusten selvittämisen tarkituksena n j suunnittelun aikana saada tieta suunnitteluratkaisujen merkityksestä ja siten parantaa lpullisen suunnitelman laatua. KAAVOITUKSEN YHTEENSOVITTAMINEN YVA-MENETTELYN KANSSA YVA-lain 5 :n mukaan "yhteisviranmaisen, kaavaa laativan kunnan tai maakunnan liitn ja hankkeesta vastaavan n ltava riittävässä yhteistyössä hankkeen arviintimenettelyn ja kaavituksen yhteensvittamiseksi". Ympäristövaikutusten arviintimenettely n tärkeä sa sayleiskaavan laadintaa. Ympäristövaikutusten arviintia varten tehdyissä selvityksissä n humiitu sayleiskaavituksessa tarvittavat selvitystarpeet, jllin sayleiskaava vidaan laatia YVA menettelyn selvitysaineistn phjalta. 5

6 PELLON KUNTA PALOVAARANN TUULIVOIMAPUISTON Kuva 3. YVA-menettelyn suhde maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen kaavaprsessiin. OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS OSALLISET Osallisia vat kiinteistönmistajat ne, jiden asumiseen, työhönn tai muihin lihin valmisteilla leva kaava saattaa humatta- käyttäjät, kaavan vaikutusalueen maanmistajat ja haltijat vasti vaikuttaa: kaavan vaikutusalueen asukkaat, yritykset ja elinkeinnharjittajat, virkistysalueiden viranmaiset, jiden timialaaa suunnittelussa käsitellään: kunnan hallintkunnat jaa lautakunnat naapurikunnat (Ylitrni) Lapin elinkein-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY), Lapinn liitt, Lapin pelastuslaits, Lapin aluehallintvirastn (AVI), Liikenneviras st, Liikenteen turvallisuusvirast Trafi, Musevirast, Rvaniemen kaupungin ympäristövalvnta (hitaa myös Pelln kunnan ympäristötinta) ja Pulustusvimatt yhteisöt, jiden timialaa suunnittelussa käsitellään: OSALLISTUMINENN asukkaita edustavat yhteisöt kuten asukasyhdistykset sekä kylätimikunnat tiettyä intressiä tai väestöryhmää edustavat yhteisöt, kuten lunnnsujeluyhdistykset ja yrityksiä edustavat yhteisöt; Pelln riistanhityhdistys,, Napapiirin Erä ry ja Ratas- järven Maa- ja Ktitalusseura ry elinkeinnharjittajia ja yrityksiä edustavat yhteisöt; Paliskuntain yhdistys, Orajärven paliskunta ja Lhijärven paliskunta muut paikallisella tai alueellisella taslla timivat yhteisöt kuten tienhitkunnat ja ve- siensujeluyhdistykset; Sumalais-rutsalainen rajajkikmissi erityistehtäviä hitavat yhteisöt tai yritykset kuten energia- ja vesilaitkset; Trnin- laaksn Sähkö Oy, Fingrid Oyj, Finavia Oyj ja lähialueen vesisuuskunnat Osallisilla n ikeus ttaa saa kaavan valmisteluun, arviida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ). Osallisilla n myös mahdllisuus esittää neuvttelun käymistä sallis- kaavaehdtuksen nähtäville asettamista (MRL 64 tumis- ja arviintisuunnitelman riittävyydestä elinkein-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ennen ). 6

7 PELLON KUNTA PALOVAARANN TUULIVOIMAPUISTON Kuva 4. Yleiskaavituksen vaiheett sekä sallistumismahdllisuudet. RAJAT YLITTÄVÄTT VAIKUTUKSET JA KANSAINVÄLINEN KUULEMINEN Palvaaran hankealue sijaitsee lähimmillään nin 7,7 kilmetrin etäisyydellä Trnijesta ja Rut- sin rajasta. Kaavan tteuttamisellaa saattaa lla rajat ylittäviä vaikutuksia. Maankäyttö- ja rakennuslaki ja -asetus (MRL 199 ja MRA 99 ) sisältävät säännökset valtakun- nan rajan ylittävien vaikutusten humin ttamisesta, jtka perustuvat Eurpan taluskmissi- ja n yleisspimukseen, nk. Espn spimukseen. Rutsin valtille annetaan mahdllisuuden lausua kaavasta valmisteluvaiheessa. Osallistumisarviintisuunnitelma käännetään rutsiksi ja timitetaann yhteysviranmaisena timivalle Lapin ELY-keskukselle. ELY-keskus timittaa käännöksen ympäristöministeriölle ja ympäristöministeriö edelleen Rutsin valtille. Mahdllisesti Rutsista tulevat lausunnt l käydään läpi sana kaavapr- sessia. SUUNNITTELU-- JA PÄÄTÖKSENTEKOVAIHE EET JA AIKATAULU KAAVOITUKSEN VIREILLETULO (TAMMIKUU TOUKOKUU 2014) Osayleiskaava n tullut vireille Pelln kunnan kaavituskatsauksessa Vireilletulsta ja sal- listumis- ja arviintisuunnitelman nähtävillälsta n ilmitettu Meän Trninlaaks -lehdessä se- kä Pelln kunnan ilmitustaululla ja kunnan internet -sivuilla. Osallistumis- ja arviintisuunnitel- maa täydennetään tarvittaessa kaavitusprsessin aikana. Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) asetetaan nähtäville, jllin sallisilla ja kunnan asuk- kailla n mahdllisuus esittää mielipiteensä siinä esitetyistä sallistumis- ja vurvaikutusmene- telmistä sekä kaavan vaikutusten arviinnista. Osayleiskaavasta järjestetään ensimmäinen viran- maisneuvttelu. N LUONNOSVAIHE (TAMMIKUU LOKAKUU 2015) Pelln kunnanhallitus päättää lunnksen asettamisesta nähtäville 30 päivän ajaksi lausuntjen ja mielipiteiden esittämistä varten. Nähtäville asettamisesta tiedtetaann julkisesti ja nähtävillä ln yhteydessä järjestetään tiedtus- ja keskustelutilaisuus. Osallisilla O ja kunnan jäsenillä n mahdl- Kaavalunns n taviteaikataulunn mukaan nähtävillä syys lkakuussa Lunnksesta pyy- lisuus esittää mielipiteensä nähtävillä laikana kaavalunnksestaa kirjallisesti tai suullisesti. detään myös lausunnt viranmaisilta. Saatu palaute käsitellään ksteeksi. 7

8 PELLON KUNTA PALOVAARANN TUULIVOIMAPUISTON N EHDOTUSVAIHE (LOKAKUU 2015 TAMMIKUU 2016) Osayleiskaavaehdtus valmistuu alustavan aikataulun mukaan lppuvudesta Pelln kun- tehdä muistutus kaavaehdtuksesta. Ehdtusvaiheessaa ulkpaikkakuntalaisille kaava-alueen maanmistajille tiedtetaan pstitse kunnassaa tiedssa levien sitteiden mukaisesti. Muistutus n timitettava kirjallisena Pelln kunnanhallitukselle ennen nähtävilläln päättymistä. Osayleiskaavaehdtuksesta pyydetään lausunnt viranmaisilta. Osayleiskaavasta järjestetään ehdtusvaiheessa tinen viranmaisneuvttelu. nanhallitus päättää sen nähtäville asettamisesta 30 päivänn ajaksi. Osayleiskaavan nähtävillälsta ilmitetaan julkisesti. Kunnan asukkailla ja sallisilla n ikeus N HYVÄKSYMISVAIHEE (ELOKUU MARRASKUU 2015) Kaavaehdtuksesta annettuihin muistutuksiin ja lausuntihin annetaan perustellut vastineet. Pel- ln kunnanvaltuust hyväksyy sayleiskaavan. Osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä ilmite- taan kuulutuksella. YHTEYSTIEDOTT Osayleiskaav van valmistelusta saa lisätietja internet-sivuilta sekä s seuraavilta henkilöiltä: Pelln kunta Kunnantie 4,, PELLO Tapi Linden Kunnaninsinö ööri puh tapi.linden@ FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy Hallituskatu D, OULU Janne Tlppanen Maankäytön suunnittelija arkkitehti puh janne.tlppanen@fcg.fi Kai K Tlnen Oulun O aluepäällikkö arkkitehti SAFA, LuK puh kai.tlnen@fcg.fi Tuulivimapu uisthankkeesta lisätietja saa hankkeesta vastaavalta wpd Fin- land Oy:ltä: wpd Finlandd Oy Keilaranta 13, ESPOO Riikka Arffman puh r.arffman@wr wpd.fi 8

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA PELLON KUNTA 4.6.2014 P PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 4.6.2014 PELLON KUNTA PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELLON KUNTA 4.6.2014 AHKIOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRSÄMÄEN KUNTA 18.12.2014 HANKILANNEVANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (KÄRSÄMÄKI) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA A3 13.8.2014 HALSUAN KESKEISTEN TUULIVOIMAPUISTOJEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA A4 13.8.2014 HALSUAN ITÄISTEN TUULIVOIMAPUISTOJEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.1.2015, tarkistettu 29.4.2015 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Osallistumis- ja arviintisuunnitelmassa kerrtaan kaavituksen päätavitteet, suunnittelun eteneminen,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIMON KUNTA 14.10.2015 SIMON LEIPIÖN TUULIVOIMAPUISTON LAAJENNUKSEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI 29.1.2015 VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

Ahvenkosken osayleiskaavan muutos

Ahvenkosken osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PYHTÄÄN KUNTA Ahvenksken sayleiskaavan muuts arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68102-P18488 arviintisuunnitelma Slin Lauri Sisällysluettel 1 arviintisuunnitelma...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRSÄMÄEN KUNTA 31.5.2015 HANKILANNEVANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (KÄRSÄMÄKI) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja

Lisätiedot

HAA N KAU UMIS- J JA ARV VIOINTI APUIST N TUUL NNEVAN LIVOIMA TON AAVA (H

HAA N KAU UMIS- J JA ARV VIOINTI APUIST N TUUL NNEVAN LIVOIMA TON AAVA (H HAA APAVEDEN N KAU UPUNK KI OSA LLISTU UMIS- J JA ARV VIOINTI ISUUN NITELM MA 18.12.2 2014 H A NKILAN NNEVAN N TUUL LIVOIMA APUIST TON OSAY LEISKA AAVA (H H AAPAVESI ) S U U N N I T T E L U JA T E K N

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAVEDEN KAUPUNKI 13.2.2015 HANKILANNEVANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (HAAPAVESI) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

Kotkan itäosan tuulivoimaosayleiskaava

Kotkan itäosan tuulivoimaosayleiskaava 1510001443 Ktka Ktkan itäsan tuulivimasayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.12.2012 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.11.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA PELLON KUNTA 26.9.2016 P PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 26.9.2016 PELLON KUNTA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

Päivärinteen koulun asemakaava ja asemakaavamuutos

Päivärinteen koulun asemakaava ja asemakaavamuutos 1510007062 Hattulan kunta Päivärinteen kulun asemakaava ja asemakaavamuuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 5.8.2013, tark. 27.9.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 )

Lisätiedot

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe MIEHIKKÄLÄN KUNTA Muurikkalan sayleiskaavan 2. vaihe arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68789-P21395 arviintisuunnitelma I (I) Salmaa Kristina / Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Suunnittelualue...

Lisätiedot

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus Savnlinnan kaupunki Khde 114, Vuhisaaren syväsataman asemakaavan muuts ja laajennus, Savnlinnan kaupunki khde 114, Vuhisaaren syväsataman asemakaavan muuts ja laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma

Lisätiedot

PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 68102-P18488 9.8.2012 tark. 2.11.2012 tark. 26.6.2013 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis-

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Klmikannan Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 22.5.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Rakennusjärjestyksen muuts Rakennusvalvnta Sipn kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) 1. Mikä rakennusjärjestys n? Rakennusjärjestys

Lisätiedot

Maaselän tuulivoimapuiston osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Utajärven kunta 14.4.2015

Maaselän tuulivoimapuiston osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Utajärven kunta 14.4.2015 1510017192 Utajärven kunta Maaselän tuulivimapuistn sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 14.4.2015 Tässä sallistumis- ja arviintisuunnitelmassa (OAS) esitetään sayleiskaavan laatimisen lähtökhtia

Lisätiedot

LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 1.8.2017 Lemin kunta Osallistumis- ja arviintisuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.7.2016 päivitetty 9.6.2017 Inarin kunta Tekninen sast Kaavitus Kaunispään asemakaavan laajennus Valtatie 4:n länsipuli Inarin kunta Tekninen sast Kaavitus Sivu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IIN KUNTA 29.3.2017 (päivitetty 19.6.2017 ja 12.4.2018) PALOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA (II) S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63

Lisätiedot

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2011. 1. Kaavamuutosalue. 82140614 Hartolan kunta

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2011. 1. Kaavamuutosalue. 82140614 Hartolan kunta 82140614 Hartlan kunta Purnuvuren ranta-asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.12.2011 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IIN KUNTA 15.2.2016 (päivitetty 19.6.2017 ja 15.1.2018) PAHKAKOSKEN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA A (II) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510012658 Asikkalan kunta Saitan asemakaavamuuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 10.6.2014, tark. 29.9.2014, tark. 13.2.2015 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Osallistumis-

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI 19.5.2016 R RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035

HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 Haapajärvenkaupunki LIITE A HAAPAJÄRVENKESKUSTANOSAYLEISKAAVA2035 OSALLISTUMISJAARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2011,päivitetty15.11.2011,5.3.2012 Nähtävillä4.7. 31.8.2011

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015 SÄLINKÄÄN JA SOUKKION OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSAYLEISKAAVA Osayleiskaava n yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, jlla hjataan

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAJUKOSKEN II VAIHEEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAJUKOSKEN II VAIHEEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.8.2018 PAJUKOSKEN II VAIHEEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviintisuunnitelmassa kerrtaan kaavituksen päätavitteet, suunnittelun eteneminen,

Lisätiedot

Loviisan kaupunki 82142465. Hattomin tuulivoima-asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2012

Loviisan kaupunki 82142465. Hattomin tuulivoima-asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2012 Hattmin tuulivima-asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 7.5.2012 1 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LESTIJÄRVEN KUNTA 18.9.2014 L LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 18.9.2014 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan

Lisätiedot

IIN EISKAA OSAYLE NIIKKA

IIN EISKAA OSAYLE NIIKKA IIN KUNTA 17.12.2015 PAHKAKOSKEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLE EISKAA VA (II) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS

HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2010 1. Mitä suunnitellaan? Haapaveden keskustan sayleiskaavan tarkistus käynnistyi vunna 2000. Kaava

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI 29.1.2015 R RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Uukuniemen yleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutosalue

Parikkalan kunta. Uukuniemen yleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutosalue 83657 Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.3.0 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA 20.3.2019 HALSUAN KANNISTON TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P37638 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.6.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.6.2013 1510002480-001 Viitasaaren kaupunki Keskustan sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 14.6.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA 20.3.2019 HALSUAN HONKAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P37638 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

KANNONKOSKI, KARSTULA, KINNULA, KIVIJÄRVI, KYYJÄRVI, PIHTIPUDAS, SAARIJÄRVI JA VIITASAARI

KANNONKOSKI, KARSTULA, KINNULA, KIVIJÄRVI, KYYJÄRVI, PIHTIPUDAS, SAARIJÄRVI JA VIITASAARI KANNONKOSKEN, KARSTULAN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN, PIHTIPUTAAN, SAARIJÄRVEN JA VIITASAAREN YHTEINEN TUULIVOIMAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUONNOS 22.2.2012/ 2.7.2012 / 29.10.2012/

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Koirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava-alue

Parikkalan kunta. Koirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava-alue 1511001590 Parikkalan kunta Kirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.4.2014 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLIVIESKAN KAUPUNKI 16.9.2016 URAKKANEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutos ja laajennus

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutos ja laajennus VIROLAHDEN KUNTA Virjki-Vaalimaa sayleiskaavan muuts ja laajennus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P24767 I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Mikä n sallistumis- ja?... 1 2 Suunnittelualue...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLIVIESKAN KAUPUNKI 16.9.2016 (päivitetty 30.5.2017) URAKKANEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muutokset

Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muutokset 1 1510029580 Padasjen kunta Kaarinkrven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavjen muutkset OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.2.2017 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LIITE 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 82136257 Parikkalan kunta Klmikannan Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 12.3.2014 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 1149 Kuljun asemakaava, Linnajärventien itäsa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.1.2018 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LESTIJÄRVEN KUNTA 18.6.2018 ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TÖPÖKALLION ALUEELLA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1 KERIMÄEN KUNTA KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.8.2011, tark. 12.12. 2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY Liite 1 PYHTÄÄN KUNTA SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS /TIEALUEET SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS /TIEALUEET Pyhtään Siltakylän-Heinlahden

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA. Vastaanottaja Tornator Oyj. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA. Vastaanottaja Tornator Oyj. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vastaanttaja Trnatr Oyj Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Päivämäärä 12.5.2014 Viite 1510011269 SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA 1510011269 Savnlinnan kaupunki Matknsaln

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LESTIJÄRVEN KUNTA 29.6.2015 KOSOLANKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LESTIJÄRVEN KUNTA 27.1.2015 ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletorpankatu 31

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletorpankatu 31 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletrpankatu 31 Hyvinkään kaupungin 18. kaupunginsan (Nummenkärki) krttelin 1731 saa kskeva asemakaavan muuts 18:021 HYVINKÄÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 24.4.2019 Kaavan

Lisätiedot

Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkortteli Asemakaavan muutos ja laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkortteli Asemakaavan muutos ja laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue merkitty punaisella suuntaa antavasti paskartalle. Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkrtteli Asemakaavan muuts ja laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Ympäristölautakunta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IIN KUNTA 29.3.2017 PALOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA A (II) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIMON KUNTA 14.10.2015 SIMON LEIPIÖN TUULIVOIMAPUISTON LAAJENNUKSEN YLEISKAAVA Tarkistettu 17.5.2016 ja 1..12.2016 SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Hattulan kunta 25.8.2008 päivitetty 12.5.2009 82119621 Hattulan kunnan asemakaavan ajantasaistaminen ja asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Hattulan kunta Hattulan kunnan asemakaavan

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510026585-002 Hattulan kunta Myllytien krttelin 10 tnttien 13 ja 14 asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 16.8.2016 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Luonnos LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selostus KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ

Luonnos LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selostus KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selstus Lunns 12.12.2016 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ KUULUTETTU TULEVAN VOIMAAN Lemin kunta Selstus I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ

KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2016(päivitetty) MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAVEDEN KAUPUNKI 29.10.2018 HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P36423 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S Akm 221 KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Raahen kaupungin 37. kaupunginosan korttelit 3702 ja 3713 sekä niihin liittyvät

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 16WWE0492 5/2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KEHVONSALON KARTANON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Sisältö 1 SUUNNITTELUTEHTÄVÄN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 Suunnittelutehtävän määrittely 3 1.2 Suunnittelutilanne

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue...

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAVEDEN KAUPUNKI 11.2.2019 HAAPAVEDEN PIIPSANNEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P36423 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.6.2016 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA MIKSI TUULIVOIMAKAAVA? Tuulivoimalaitos tarvitsee rakennusluvan, jonka myöntämisen edellytyksenä on ensisijaisesti voimassa oleva oikeusvaikutteinen maankäytön

Lisätiedot