Liikenneviraston tavoitteita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikenneviraston tavoitteita 15.1.2014"

Transkriptio

1 Liikenneviraston tavoitteita

2 Tiina Perttula 2 Toiminnanohjaus

3 Ongelmia nykyisessä tavassa Sama informaatio on useissa kuvissa Pituusleikkaus Paalukohtaiset poikkileikkaukset Geotekniset kuvat Siltapiirustukset Informaatio kuvataan vain tietyssä kuvannossa -> malli ei ole jatkuva Tieto ei siirry sähköisessä käytettävässä muodossa Tiedosta ei ole tietoa (metatietoja) Tiina Perttula 3 Toiminnanohjaus

4 Tiina Perttula 4 Toiminnanohjaus

5 Tuottavuus Infra-ala ollut perinteisesti häntäpäässä kun on mitattu tuottavuutta Hukan määrä normaalissa infrahankkeessa on merkittävä Perinteisiä tuottavuutta huonontavia tekijöitä ovat mm. Kommunikointi Dokumentaatio Tiedonkulun ongelmat Norjassa on selvitetty, että isoissa infrahankkeissa jopa 30 % ajasta kuluu lähtötietojen selvittämiseen Tiina Perttula 5 Toiminnanohjaus

6 Prosessin muutos Mahdollisuus ottaa käyttöön mallipohjainen ajattelu Tiedonsiirrolle on luotu formaatti Hukkaa, joka syntyy eri hankevaiheessa, ei voida poistaa käyttämällä uutta teknologiaa vanhoissa prosesseissa Tavoitteena pitää olla tiedon siirtyminen käytettävässä muodossa ilman, että sitä hävitetään tiedon elinkaaren aikana InfraFINBIMissä on luotu alalle yhteinen näkemys miten tätä ajattelua tukevaa kehitystä viedään eteenpäin. Avoimelle tiedonsiitoformaatille Inframodel:lle on saatu kansainvälinen status. Inframodel 3 formaatti on luotu ja implementoitu suunnitteluohjelmistoihin, käyttöönotto Nimikkeistö luominen Ensimmäiset infra-alan yleiset mallinnusvaatimukset on tehty (Infra FINBIM) Tiina Perttula 6 Toiminnanohjaus

7 Uusia ajatuksia jo käytössä LiVin hankkeilla Kokkola Ylivieska kaksoisraide Reaaliaikainen mallipohjainen laadunvarmistus (RU1 ja RU 2) RU 3 suunnittelua tehdään mallintamalla Hamina-Vaalimaa tiesuunnitelma Tiesuunnitelma ja tiesuunnitelma täydennys tehdään mallintamalla Lähtötiedot harmonisoitu ja jaoteltu Voidaan tarkastella ns lähtötietokoneen kautta, jossa hyödynnetään avoimia katselu ja latausrajapintoja Pisararata Iso hanke, jossa yhdistetään ensimmäistä kertaa Suomessa (ja maailmassa) talopuolen sekä infrapuolen malleja tässä mittakaavassa. Lähtötietomalli on laadittu Uuden tyyppinen hankeportaali, jossa on perinteisten dokumenttien lisäksi malliaineisto Suunnittelu tehdään mallintamalla Näiden lisäksi monia muita hankkeita sekä LiVissä että ELYissä Tiina Perttula 7 Toiminnanohjaus

8 Tiina Perttula 8 Toiminnanohjaus

9 Kansainvälisyys Infran tietomallit ovat kansainvälisesti kuuma puheenaihe (eurooppa, yhdysvallat, singapore, japani, malesia, vietnam) Liikenenvirasto mukana mm CEDR S3 standardization PTL EU:n V-con (suppor letter) tavoitteena on tiedonvaihto InfraFINBIM tutkimushankkeen kanssa BuildingSMART -> Virasto on FINBIMin jälkeen mukana alan kehitystyössä tätä kautta Suomella on tällä hetkellä keihäänkärkiosaamista mallintamisesta varsinkin esim. Silloista. Vientinäkymät suunnittelussa ovat merkittävät, mikäli jatketaan rohkeasti eteenpäin katsomista. Isot tilaajat ovat avainasemassa Tiina Perttula 9 Toiminnanohjaus

10 Mitä tavoitteita LiVissä 2014 Inframodel 3:n käyttöönotto Lähtötietomallien tuottaminen kaikissa jälkeen alkavissa suunnitteluhankkeissa Mallipohjaisen hankinnan edistäminen. Esim siltojen osalta voidaan hyvin edetä tähän suuntaan nopeastikin Suunnitelmien tuottaminen mallipohjaisesti, myös muissa kuin RS vaiheessa. Eri prosessinvaiheiden tarpeiden tunnistaminen Keskustelu rekistereistä valtakunnallisella tasolla aloitettava Kehitystyötä jatketaan etenkin kunnossapitopuolella Väylänpidon mallipohjaisuuden kehittäminen Isojen siltojen ylläpitomallit Tietyjen kokonaisuuksien saaminen mallipohjaisen rekisteriin (vaihteet, asfaltoinnit) Tiina Perttula 10 Toiminnanohjaus

11 Kehittämistarpeita Työvälineet -> teknologiakehitys Koulutus, osaaminen Rekisterit Sähköinen arkistointi Omistajuus Tiedonsiirtostandardit -> kattaisivat kaikki rakennusosat Tiina Perttula 11 Toiminnanohjaus

Avoimella tiedonsiirrolla kohti kulttuurimuutosta 3.4.2014

Avoimella tiedonsiirrolla kohti kulttuurimuutosta 3.4.2014 Avoimella tiedonsiirrolla kohti kulttuurimuutosta 3.4.2014 Mitä mallintamisella tavoitellaan Tuottavuuden parantamista Virheiden vähenemistä Laatua Kustannustenhallintaa Määrätietoutta Kommunikoinnin ja

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Kohti kulttuurimuutosta Tiina Perttula Built Environment Process Innovations Reengineering Tuottavuus Infra-ala

Lisätiedot

Mallipohjaisuus Liikennevirastossa 13.3.2014

Mallipohjaisuus Liikennevirastossa 13.3.2014 Mallipohjaisuus Liikennevirastossa 13.3.2014 Mitä mallintamisella tavoitellaan Tuottavuuden parantamista Virheiden vähenemistä Laatua Kustannustenhallintaa Määrätietoutta Kommunikoinnin ja yhteistyön paranemista

Lisätiedot

Inframallintamisen mahdollisuudet

Inframallintamisen mahdollisuudet Inframallintamisen mahdollisuudet Tiina Perttula 25.4.2016 Inframalli Rakenteen ja rakentamisprosessin elinkaarenaikainen tieto digitaalisessa muodossa - Tuotemalli joka (voi) sisältää - Geometriatiedon

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Prosessimuutos kohti laajamittaista tietomallintamisen hyödyntämistä Tiina Perttula Built Environment Process

Lisätiedot

Mallipohjaisen hankkeen hyödyt

Mallipohjaisen hankkeen hyödyt Mallipohjaisen hankkeen hyödyt Tilaajan mietteitä 1.12.2015 Mitä mallintamisella tavoitellaan Tuottavuuden parantamista Virheiden vähenemistä Laatua Kustannustenhallintaa Määrätietoutta Kommunikoinnin

Lisätiedot

Inframallit Liikennevirastossa 10.9.2014

Inframallit Liikennevirastossa 10.9.2014 Inframallit Liikennevirastossa 10.9.2014 Mitä mallintamisella tavoitellaan Liikenneviraston näkökulmasta Omaisuuden hallintaa Kunto Mittaukset Analyysit Tuottavuuden parantamista Tehdyn työn hyödynnettävyyttä

Lisätiedot

INFRAFINBIM PILOTTIPÄIVÄ 9

INFRAFINBIM PILOTTIPÄIVÄ 9 INFRAFINBIM PILOTTIPÄIVÄ 9 Valtatien 7 (E18) rakentaminen moottoritieksi välillä Hamina - Vaalimaa Tietomallinnus Infra FINBIM pilottipäivä 6.2.2014 Niklas von Schantz Juha Liukas 2 1. Hankkeen yleisesittely

Lisätiedot

Tietomallityöskentelyn hyödyntäminen Liikennevirastossa

Tietomallityöskentelyn hyödyntäminen Liikennevirastossa Tietomallityöskentelyn hyödyntäminen Liikennevirastossa Kehto foorumi 10.11.2016 10.11.2016 Heikki Myllymäki / Tiina Perttula 10.11.2016 Heikki Myllymäki 2 Heikki Myllymäki 3 10.11.2016 Heikki Myllymäki

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTO SIIRTYY TILAAMAAN TIETOMALLEJA SILTAHANKKEISSA TILAAJA AVAINASEMASSA TIETOMALLIEN KÄYTÖLLE!

LIIKENNEVIRASTO SIIRTYY TILAAMAAN TIETOMALLEJA SILTAHANKKEISSA TILAAJA AVAINASEMASSA TIETOMALLIEN KÄYTÖLLE! LIIKENNEVIRASTO SIIRTYY TILAAMAAN TIETOMALLEJA SILTAHANKKEISSA TILAAJA AVAINASEMASSA TIETOMALLIEN KÄYTÖLLE! RIL 13.10.2011 Juha Noeskoski LIIKENNEVIRASTON SIIRTYY TILAAMAAN TIETOMALLEJA SILTAHANKKEISSA

Lisätiedot

Inframallintamisen ohjeiden tulevaisuuden näkymät

Inframallintamisen ohjeiden tulevaisuuden näkymät Inframallintamisen ohjeiden tulevaisuuden näkymät - miten ohjeita julkaistaan ja kokonaisuutta hallitaan? 5.5.2015 Kehitystyö Mallinnus menee nopeasti eteenpäin ja on selvää, että ohjekokonaisuus vaatii

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) Juha Liukas RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Inframodel3-tiedonsiirtoformaatin käyttöönottoprojekti - työpaja 14.12.2012 Tavoite aikataulu -

Lisätiedot

Tietomallintamisen hyödyt ja odotukset LiVin hankkeissa. Tiina Perttula

Tietomallintamisen hyödyt ja odotukset LiVin hankkeissa. Tiina Perttula Tietomallintamisen hyödyt ja odotukset LiVin hankkeissa Tiina Perttula Kehittämisen tasot Globaali Virasto ja ELY Oman toiminnan systemaattista kehittämistä Ohjeet (tekniset ja hankintatekniset) Viestintä

Lisätiedot

Infra TM Timo Tirkkonen Infra 13, 5.3.2013

Infra TM Timo Tirkkonen Infra 13, 5.3.2013 Infra TM Timo Tirkkonen Infra 13, 5.3.2013 1.3.2013 Sisältö Taustaa Infra TM ja Infra FINBIM Inframalli - mallinnusvaatimukset Nimikkeistö: InfraBIM -sanasto InfraModel3 Viestintä Kuvat: SITO Oy Kuva:

Lisätiedot

Infra-alan tietomallintaminen ja BuildingSmart -hanke

Infra-alan tietomallintaminen ja BuildingSmart -hanke Infra-alan tietomallintaminen ja BuildingSmart -hanke KEHTO-FOORUMI Tampereella 8.-9.5.2014 Jari Niskanen 6.5.2014 Jari Niskanen 6.5.2014 Infra TM hanke Taustaa, Infra TM-hanke Vuonna 2009 käynnistyi Infra

Lisätiedot

Tietomallien hyödyntämismahdollisuudet tieverkon ylläpidossa

Tietomallien hyödyntämismahdollisuudet tieverkon ylläpidossa Novapoint käyttäjäpäivät 9.4.2014 Tietomallien hyödyntämismahdollisuudet tieverkon ylläpidossa Manu Marttinen Aluepäällikkö NCC Roads Oy Jyrsinnät ja kerrosstabiloinnit 1 Sisältö 1. Tieverkon ylläpito

Lisätiedot

buildingsmart Finland Infratoimialaryhmä Kehitysryhmä Projektien linkittyminen bsf:n toimintaan

buildingsmart Finland Infratoimialaryhmä Kehitysryhmä Projektien linkittyminen bsf:n toimintaan buildingsmart Finland 22.5.2017 Infratoimialaryhmä Kehitysryhmä Projektien linkittyminen bsf:n toimintaan Projektisuunnitelman vastattava seuraaviin kysymyksiin 1. Miten sopii bsf:n arvoihin (avoimen tiedon,

Lisätiedot

Infra FINBIM Pilottipäivä 9. Pisararata

Infra FINBIM Pilottipäivä 9. Pisararata Infra FINBIM Pilottipäivä 9 Pisararata 6.2.2014 Pisararata: - Helsingin keskustan alle suunniteltava lähijunien kaupunkiratalenkki - Kolme asemaa: Töölö, Keskusta, Hakaniemi - Rata- ja rakentamissuunnittelu

Lisätiedot

Digitalisaatio työmaan arjessa nyt ja tulevaisuudessa Tietomallinnus avuksi oton suunnitteluun

Digitalisaatio työmaan arjessa nyt ja tulevaisuudessa Tietomallinnus avuksi oton suunnitteluun Digitalisaatio työmaan arjessa nyt ja tulevaisuudessa Tietomallinnus avuksi oton suunnitteluun Kiviaines- ja murskauspäivä 19.1.2018 Juha Liukas Johtava asiantuntija, InfraBIM Dokumenttien hallinnasta

Lisätiedot

IFC, InfraFINBIM ja buildingsmart

IFC, InfraFINBIM ja buildingsmart IFC, InfraFINBIM ja buildingsmart Tietomallinnuksen viime aikojen kuulumisia Anssi Savisalo johtava konsultti, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 10.2.2014 Page 1 RAKENNUS INFRASTRUKTUURI (kadut, kunnallistekniikka)

Lisätiedot

Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki

Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki Infrakit 28.1.2016 Helsinki Markku Mustonen, Oulun kaupunki & Teppo Rauhala, Proxion Infra-alan digitalisoituminen Infra-ala on digitalisoitunut viimeisinä

Lisätiedot

InfraTM-ryhmän puheenvuoro: Ryhmän odotukset pilotoinneista

InfraTM-ryhmän puheenvuoro: Ryhmän odotukset pilotoinneista InfraTM-ryhmän puheenvuoro: Ryhmän odotukset pilotoinneista Harri Mäkelä, Innogeo Oy / InfraTM koordinaattori InfraFINBIM pilottipäivä 10.5.2011 Messukeskus 1 InfraTM hanke 2009-2011(-2013) TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

Osa 14: Tietomallipohjaisen hankkeen johtaminen

Osa 14: Tietomallipohjaisen hankkeen johtaminen PRE/Inframallin vaatimukset ja ohjeet, osa 14: Tietomallipohjaisen hankkeen johtaminen 1 Osa 14: Tietomallipohjaisen hankkeen johtaminen SISÄLLYSLUETTELO Osa 14: Tietomallipohjaisen hankkeen johtaminen...

Lisätiedot

INBIM mallinnusvaatimukset Mitä mallinnusvaatimuksilla tarkoitetaan ja miksi niitä tarvitaan

INBIM mallinnusvaatimukset Mitä mallinnusvaatimuksilla tarkoitetaan ja miksi niitä tarvitaan INBIM mallinnusvaatimukset Mitä mallinnusvaatimuksilla tarkoitetaan ja miksi niitä tarvitaan Harri Mäkelä ja Kalle Serén InfraFINBIM, AP2 työpaja, 27.1.2011 2011 DocId: 2494429CF4EB Tavoite Työn tavoitteena

Lisätiedot

BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala

BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala Proxion 19.10.2015 Proxion BIM historiikkia Kehitystyö lähtenyt rakentamisen tarpeista Työkoneautomaatio alkoi yleistymään 2000 luvulla

Lisätiedot

Laadunhallinta Infratyömaalla

Laadunhallinta Infratyömaalla Laadunhallinta Infratyömaalla Mittaamaalla, mallintamalla, yhteensovittamalla 6.11.2018 BIM KEHITYS 2 TERMIT JA FORMAATIT Mallipohjaiset formaatit tukevat geometrian lisäksi laajan ominaisuustiedon välitystä.

Lisätiedot

Infra FINBIM YLEISET TAVOITTEET, AP1 Hankintamenetelmät FINBIM-PILOTTIPÄIVÄ 10.5.2011 ANTTI KARJALAINEN

Infra FINBIM YLEISET TAVOITTEET, AP1 Hankintamenetelmät FINBIM-PILOTTIPÄIVÄ 10.5.2011 ANTTI KARJALAINEN Infra FINBIM YLEISET TAVOITTEET, AP1 Hankintamenetelmät FINBIM-PILOTTIPÄIVÄ 10.5.2011 ANTTI KARJALAINEN 3.5.2011 Tietomallipohjainen hanke tulee perustua yleisesti sovittuihin lähtökohtiin: Standardinomaiset

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) Firstname Lastname RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 4, 9.5.2012 Tuotemallinnuksen käyttöönotto Vt 25 parantaminen

Lisätiedot

Tietomallintaminen. Suunnittelun kipupisteet

Tietomallintaminen. Suunnittelun kipupisteet Tietomallintaminen Suunnittelun kipupisteet 25.10.2016 Tietomallinnus yhteiset pelisäännöt (YIV) edellytys eri järjestelmissä tuotetun tiedon yhdistämiseen (IInfraBIM-nimikkeistö) standardi tiedonsiirtoformaatit

Lisätiedot

Liikennetutkimuksen osaaminen Suomessa Oulun yliopisto

Liikennetutkimuksen osaaminen Suomessa Oulun yliopisto Virtuaalinen liikenteen tutkimuskeskus 16.2.2012 BANK, Unioninkatu 20, Helsinki Liikennetutkimuksen osaaminen Suomessa Oulun yliopisto Rauno Heikkilä, Oulun yliopisto Esityksen sisältö Tutkimusyksikön

Lisätiedot

Mallintamisen mahdollisuudet. vuorovaikutuksen lisäämiseksi infran ylläpidossa. Manu Marttinen Työpäällikkö NCC Roads Oy 1

Mallintamisen mahdollisuudet. vuorovaikutuksen lisäämiseksi infran ylläpidossa. Manu Marttinen Työpäällikkö NCC Roads Oy 1 Mallintamisen mahdollisuudet vuorovaikutuksen lisäämiseksi infran ylläpidossa Manu Marttinen Työpäällikkö 3.6.2015 NCC Roads Oy 1 TIEDONHALINNAN Mallintamisen mahdollisuudet vuorovaikutuksen lisäämiseksi

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) PILOTTIPÄIVÄ nro 3, 26.1.2012 Built Environment Process Innovations Reengineering Page 1 Page 2 Tietomallivaatimukset,

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN TIETOMALLINNUKSESSA?

MISSÄ MENNÄÄN TIETOMALLINNUKSESSA? MISSÄ MENNÄÄN TIETOMALLINNUKSESSA? 12.01.2016 Juha Liukas Sito Oy, johtava asiantuntija Infran tiedonhallinta ja tietomallinnus buildingsmart Finland Infra-toimialaryhmän pj Sisältö - tietomallinnus infra-alalla

Lisätiedot

Kansalliset tietomallivaatimukset - COBIM. 13.10.2011 Kari Ristolainen - alkup. Juha Valjus / Finnmap / 06.10.2011

Kansalliset tietomallivaatimukset - COBIM. 13.10.2011 Kari Ristolainen - alkup. Juha Valjus / Finnmap / 06.10.2011 Kansalliset tietomallivaatimukset - COBIM 13.10.2011 Kari Ristolainen - alkup. Juha Valjus / Finnmap / 06.10.2011 AIEMPIA OHJEITA JA VAATIMUKSIA 2004-2005 2007 Jne 2 COBIM 2011, VERTAILUKOHTIA JA LÄHTÖTIETOJA

Lisätiedot

Oppeja ja kokemuksia Pisararadan suunnittelun tiedonhallinnasta

Oppeja ja kokemuksia Pisararadan suunnittelun tiedonhallinnasta Oppeja ja kokemuksia Pisararadan suunnittelun tiedonhallinnasta Tietomallintamisen opit infran tilaamisessa ja hyödyntämisessä 3.6.2015, RAKLI Perttu Valtonen, Sweco PM Oy 1 Mitä tietoa suunnitelma sisältää?

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM Pilottipäivä nro 5, 3.10.2012 Tietomalliohjeiden kokonaistilanne Tarja Mäkeläinen VTT, Harri Mäkelä

Lisätiedot

Inframallit nyt ja tulevaisuudesa

Inframallit nyt ja tulevaisuudesa Inframallit nyt ja tulevaisuudesa Tilaajan mietteitä 3.6.2015 Mitä infran mallintaminen on Mallilla tarkoitetaan digitaalisessa muodossa olevan rakennelman esittämistä ominaisuustietoineen. Ideaalitilanteessa

Lisätiedot

Tiikerinloikka tuotemallilla Infra FINBIM tulevaisuuden aseeksi? 6.4.2011 Ville Saksi/Kimmo Laatunen VR Track Oy

Tiikerinloikka tuotemallilla Infra FINBIM tulevaisuuden aseeksi? 6.4.2011 Ville Saksi/Kimmo Laatunen VR Track Oy Tiikerinloikka tuotemallilla Infra FINBIM tulevaisuuden aseeksi? 6.4.2011 Ville Saksi/Kimmo Laatunen VR Track Oy Infra FINBIM -visio Vuonna 2014 suuret infran haltijat tilaavat vain mallipohjaista palvelua,

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 4, 9.5.2012 Tuotemallinnuksen käyttöönotto Built Environment Process Innovations

Lisätiedot

Tietomallien käyttöönotto Liikennevirastossa LiViBIM 2012 2014. Timo Tirkkonen 26.1.2012

Tietomallien käyttöönotto Liikennevirastossa LiViBIM 2012 2014. Timo Tirkkonen 26.1.2012 Tietomallien käyttöönotto Liikennevirastossa LiViBIM 2012 2014 Timo Tirkkonen 26.1.2012 Taustaa TAHTOTILA Tilaajat ja palvelutoimittajat yhdessä yhteistyönä tekevät Suomen infra-alasta Euroopan tehokkaimman

Lisätiedot

PRE/inframallin vaatimukset ja -ohjeet

PRE/inframallin vaatimukset ja -ohjeet PRE/inframallinvaatimuksetja-ohjeet Osa1 TIETOMALLIPOHJAISENHANKKEENJOHTAMINEN 28.1.2014 1 (12) Versiointisivu Dokumentin versiohistoria Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 0.1 8.3.2013 Jari Niskanen Ohjeen runko

Lisätiedot

VT8 Sepänkylän ohitustie - väliraportointia (VT8-BIM)!

VT8 Sepänkylän ohitustie - väliraportointia (VT8-BIM)! RYM PRE InfraFINBIM, Pilottipäivä nro 6, 5.2.2013 VTT, Vuorimiehentie 3, Espoo VT8 Sepänkylän ohitustie - väliraportointia (VT8-BIM)! Rauno Heikkilä, Oulun yliopisto! Tausta! Tutkimus- ja pilottikohteena

Lisätiedot

Digitaalinen luovutusaineisto

Digitaalinen luovutusaineisto Digitaalinen luovutusaineisto BuildingSMART Finland Inframallintamisen päivä 2017 Kari Partiainen Projektipäällikkö Liikennevirasto 6.2.2017 Ville Suntio Projekti- ja kehityspäällikkö Destia Oy Pilottihanke

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) PILOTTIPÄIVÄ 4, 8.5.2012 Tietomalliohjeet ja pilotit Keskustelun alustus: Tarja Mäkeläinen, VTT Built Environment

Lisätiedot

Ala muutoksessa Tietomallintaminen on jo täällä. Heikki Halttula Toimitusjohtaja Vianova Systems Finland Oy

Ala muutoksessa Tietomallintaminen on jo täällä. Heikki Halttula Toimitusjohtaja Vianova Systems Finland Oy Ala muutoksessa Tietomallintaminen on jo täällä Heikki Halttula Toimitusjohtaja Vianova Systems Finland Oy Vianova Systems Finland Oy Liikevaihto 5,2 M 35 työntekijää AAA -luottoluokitus Pääosin henkilökunnan

Lisätiedot

Pilotti: Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio. Pilottisuunnitelma

Pilotti: Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio. Pilottisuunnitelma LIITE A 1 (9) BUILT ENVIRONMENT PROCESS RE-ENGINEERING (PRE) WP5: InfraFINBIM Pilotti: Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio Pilottisuunnitelma Muutoshistoria: Versio Pvm Tila (luonnos / ehdotus

Lisätiedot

Tietomallintamisen suunnittelu ja dokumentointi käytännössä. Liisa Kemppainen, Sito Oy Jari Niskanen, WSP Finland Oy 4.11.2015

Tietomallintamisen suunnittelu ja dokumentointi käytännössä. Liisa Kemppainen, Sito Oy Jari Niskanen, WSP Finland Oy 4.11.2015 Tietomallintamisen suunnittelu ja dokumentointi käytännössä Liisa Kemppainen, Sito Oy Jari Niskanen, WSP Finland Oy TIETOMALLIPOHJAISEN HANKKEEN SUUNNITTELU Hankkeen käynnistysvaiheessa tulee suunnitella

Lisätiedot

VDC Expoder ja Live koekäyttö tilaajanäkökulma sekä työmaakäyttö 9.4.2014

VDC Expoder ja Live koekäyttö tilaajanäkökulma sekä työmaakäyttö 9.4.2014 VDC Expoder ja Live koekäyttö tilaajanäkökulma sekä työmaakäyttö 9.4.2014 Liikenneviraston hankkeet toimiala Ari Mäkelä Projektipäällikkö Liikennevirasto projektien toteutus osasto Aikaisempi työura; Lemminkäinen

Lisätiedot

Novapoint VDC Tuotteet Tietomallit ja yhteistyö haltuun. Jarkko Sireeni Toimialapäällikkö VDC Tuotteet ja Palvelut Vianova Systems Finland Oy

Novapoint VDC Tuotteet Tietomallit ja yhteistyö haltuun. Jarkko Sireeni Toimialapäällikkö VDC Tuotteet ja Palvelut Vianova Systems Finland Oy Novapoint VDC Tuotteet Tietomallit ja yhteistyö haltuun Jarkko Sireeni Toimialapäällikkö VDC Tuotteet ja Palvelut Vianova Systems Finland Oy Infra ala on siirtymässä tietomallintamiseen Liikennevirasto

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) PILOTTIPÄIVÄ nro 3, 26.1.2012 Vt 25 parantaminen välillä Meltola-Mustio RS, pilotin esittely Lauri Harjula,

Lisätiedot

PRE tulosseminaari 14.3.2013. Heikki Halttula, toimitusjohtaja Vianova Systems Finland Oy

PRE tulosseminaari 14.3.2013. Heikki Halttula, toimitusjohtaja Vianova Systems Finland Oy PRE tulosseminaari 14.3.2013 Heikki Halttula, toimitusjohtaja Vianova Systems Finland Oy PRE Tulosseminaari 14.3.2013 mikä muuttuu, miten toimiala tai ansaintalogiikka muuttuu ja millaisia uusia toimijoita

Lisätiedot

Uudet väylät: tuotannon vaatimat toteutusmallit ja mallipohjainen laadunvarmistus

Uudet väylät: tuotannon vaatimat toteutusmallit ja mallipohjainen laadunvarmistus Firstname Lastname RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Uudet väylät: tuotannon vaatimat toteutusmallit ja mallipohjainen laadunvarmistus Pasi Nurminen, Destia Oy Built Environment Process Innovations

Lisätiedot

Koneohjaus ja 3D-mallit maarakennustyömaalla. Teppo Rauhala, WSP Finland Oy

Koneohjaus ja 3D-mallit maarakennustyömaalla. Teppo Rauhala, WSP Finland Oy Koneohjaus ja 3D-mallit maarakennustyömaalla Teppo Rauhala, WSP Finland Oy 1.4.2016 Miksi BIM? Kustannuksien aleneminen Teknisen laadun paraneminen Rakentamisaikataulun lyheneminen Älykästä tiedonhallintaa

Lisätiedot

RIL tietomalliseminaari Länsimetron 5D-mallinnus. Länsimetro Oy 13.10.2011

RIL tietomalliseminaari Länsimetron 5D-mallinnus. Länsimetro Oy 13.10.2011 RIL tietomalliseminaari Länsimetron 5D-mallinnus Länsimetro Oy 13.10.2011 Länsimetro virtuaalisesti 2 Länsimetromalli Tekes hanke 5D- Tietomalli: 3D = rakenteet ja laitteet, 4D = aika, 5D =määrätiedot,

Lisätiedot

buildingsmart Finland Infra toimialaryhmä

buildingsmart Finland Infra toimialaryhmä buildingsmart Finland Infra toimialaryhmä Tavoitteita ja toimintasuunnitelman sisältöä vuodelle 2014 Harri Mäkelä InfraTM hanke, koordinaattori InfraTM ja building SMART Infra vuonna 2014 PRE-ohjelman

Lisätiedot

Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio

Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio Infra FINBIM Pilottipäivät 24.10.2013 Jussi Heikkilä Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio Pilotin kesto: huhtikuu/2012 lokakuu/2012 Diplomityö Tietomallipohjaisen

Lisätiedot

Rauli Hämäläinen TIETOMALLINNUKSEN HYÖDYNTÄMINEN INFRAHANKKEES- SA

Rauli Hämäläinen TIETOMALLINNUKSEN HYÖDYNTÄMINEN INFRAHANKKEES- SA Rauli Hämäläinen TIETOMALLINNUKSEN HYÖDYNTÄMINEN INFRAHANKKEES- SA TIETOMALLINNUKSEN HYÖDYNTÄMINEN INFRAHANKKEES- SA Rauli Hämäläinen Opinnäytetyö Kevät 2014 Rakennustekniikan koulutusohjelma Oulun ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Maa- ja kallioperämallit InfraFINBIM / Inframodel-kehitys

Maa- ja kallioperämallit InfraFINBIM / Inframodel-kehitys Maa- ja kallioperämallit InfraFINBIM / Inframodel-kehitys Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa -työpaja 12.3.2014 Ympäristösi parhaat tekijät Sisältö Inframodel3 Inframodel4..5

Lisätiedot

Yleiset inframallivaatimukset YIV2014

Yleiset inframallivaatimukset YIV2014 Osa 1 TIETOMALLIPOHJAINEN HANKE 4.12.2014 1 (17) Versiointisivu Dokumentin versiohistoria Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 0.1 4.12.2014 Jari Niskanen Ohjeluonnos 2 (17) SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Infrahankkeen

Lisätiedot

FINBIM: Koulutustarvekartoitus

FINBIM: Koulutustarvekartoitus Oppilaitokset vaikuttavat suoraan alan uusiin osaajiin. Laadukas opetus edellyttää myös sitä, että opettajat perehtyvät alan toimijoiden tarjontaan ja ratkaisuihin. (lainaus kartoituksen kommenteista)

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Infra FINBIM Kimmo Laatunen, Built Environment Process Innovations Reengineering 6.10.2011 Mitä on Infra FINBIM?

Lisätiedot

Infran tuotetietojen hallinta, nykytilanne

Infran tuotetietojen hallinta, nykytilanne Infran tuotetietojen hallinta, nykytilanne Infrajohtaminen Tavoitteen määrittely Suunnittelu Eri osa-alueilla ja vaiheilla omat järjestelmänsä ja tietomallinsa Toiminta perustuu tiedonsiirtoon: konversiot

Lisätiedot

Velho-allianssi ja ajankohtaista tietomallinnuksesta Tienpitopäivä / Tarmo Savolainen

Velho-allianssi ja ajankohtaista tietomallinnuksesta Tienpitopäivä / Tarmo Savolainen Velho-allianssi ja ajankohtaista tietomallinnuksesta 15.11.2018 Tienpitopäivä / Tarmo Savolainen Velho-hanke Liittyy Tieverkon ennakoiva kunnonhallinta ja tiestötietojen ylläpitojärjestelmän kehittäminen

Lisätiedot

Pilotti: Mallipohjaisen radanrakennustyömaan dynaamisen ohjausjärjestelmän kehittäminen. Pilottisuunnitelma

Pilotti: Mallipohjaisen radanrakennustyömaan dynaamisen ohjausjärjestelmän kehittäminen. Pilottisuunnitelma 1 (7) BUILT ENVIRONMENT PROCESS RE-ENGINEERING (PRE) WP5: InfraFINBIM Pilotti: Mallipohjaisen radanrakennustyömaan dynaamisen ohjausjärjestelmän kehittäminen Pilottisuunnitelma Muutoshistoria: Versio Pvm

Lisätiedot

Kokemuksia tietomallipohjaisen

Kokemuksia tietomallipohjaisen Kokemuksia tietomallipohjaisen Vt 3-18 parantaminen Laihian kohdalla Projektipäällikkö / Projektinjohtaja Liikennevirasto projektien suunnittelu ja toteutus Aikaisempi työura; Lemminkäinen Infra 1983-1997

Lisätiedot

YIV 2015 ohjeiden yleisesittely

YIV 2015 ohjeiden yleisesittely YIV 2015 ohjeiden yleisesittely Harri Mäkelä, bsfinfra ohjetyöryhmä, Innogeo Oy Esityksen sisältö - Ohjeiden taustasta, InfraTM, PRE-InfraFINBIM, bsf ohjeet - Ohjekokonaisuudesta ja lyhyet esittely ohjeiden

Lisätiedot

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015 Osa 1 TIETOMALLIPOHJAINEN HANKE Ohjaus ja koordinointi Laadunvarmistus Lähtötietojen hankinta ja mallintaminen Inframallintaminen Vuorovaikutus ja yhteistyö Suunnittelu ja rakentaminen Tekniikkalajien

Lisätiedot

Viasys VDC Stream Mallipohjaista projektinhallintaa. Tapani Parmanen ja Mia Rantakari Vianova Systems Finland Oy

Viasys VDC Stream Mallipohjaista projektinhallintaa. Tapani Parmanen ja Mia Rantakari Vianova Systems Finland Oy Mallipohjaista projektinhallintaa Tapani Parmanen ja Mia Rantakari Vianova Systems Finland Oy Web-pohjainen projektiportaali, mikä tarjoaa tehokkaat työvälineet hankkeen tietojen hallintaan, aineiston

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) Jutta Peura RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Pilottipäivä PILOTTIEN ANALYSOINTIA Jutta Peura ja Tarja Mäkeläinen Built Environment Process Innovations

Lisätiedot

Pilotti: Lumitöiden estekartoitus. Pilottisuunnitelma

Pilotti: Lumitöiden estekartoitus. Pilottisuunnitelma 1 (8) BUILT ENVIRONMENT PROCESS RE-ENGINEERING (PRE) WP5: InfraFINBIM Pilotti: Lumitöiden estekartoitus Pilottisuunnitelma Muutoshistoria: Versio Pvm Tila (luonnos / ehdotus / hyväksytty) Tekijä(t) Huomautukset

Lisätiedot

InfraFINBIM Mallinnusvaatimukset Lyhyt sanasto Infrarakentamisen tietomallintaminen

InfraFINBIM Mallinnusvaatimukset Lyhyt sanasto Infrarakentamisen tietomallintaminen InfraFINBIM Mallinnusvaatimukset Lyhyt sanasto Infrarakentamisen tietomallintaminen V. 0.6 Työpajojen 2013 2014 mukaiset päivitykset Kalle Serén, Eurostep Oy, 1.8.2014 Taustaa Yhteisen määritellyn sanaston

Lisätiedot

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015 Yleiset inframallivaatimukset YIV2015 Osa 2 Yleiset mallinnusvaatimukset Ohjaus ja koordinointi Laadunvarmistus Lähtö-tietojen hankinta ja harmoni-sointi Infra-mallintaminen Tekniikkalajien yhteensovittaminen

Lisätiedot

INFRA-ALAN ON TEHOSTETTAVA LIIKETOIMINTAPROSESSEJAAN. Harri Yli-Villamo Johtaja, rautatieinvestoinnit

INFRA-ALAN ON TEHOSTETTAVA LIIKETOIMINTAPROSESSEJAAN. Harri Yli-Villamo Johtaja, rautatieinvestoinnit INFRA-ALAN ON TEHOSTETTAVA LIIKETOIMINTAPROSESSEJAAN Harri Yli-Villamo Johtaja, rautatieinvestoinnit Agenda Miksi on tehostettava Toimintatapa nyt Mitä viime vuosina on tehty infra-alan alan tuotetietomalli-asiassa

Lisätiedot

Loppukeskustelu

Loppukeskustelu Loppukeskustelu 2.2.2018 Loppukeskustelu INTOKE-hankkeen lopussa järjestettiin loppukeskustelu, joka oli avoin kaikille kiinnostuneille. Loppukeskustelu sijaitsi alkuperäisen hankkeen lopussa ennen hankintaklinikkaa,

Lisätiedot

Liikennevirasto on yhdessä alan muiden. Väylärakenteiden hallinta tuotemallipohjaisesti

Liikennevirasto on yhdessä alan muiden. Väylärakenteiden hallinta tuotemallipohjaisesti Tietoa Eripainos Liikenneviraston t&k -lehdestä Liikenteen Suunta 1/2010 Väylärakenteiden hallinta tuotemallipohjaisesti TEKSTI / Timo Tirkkonen, Harri Yli-Villamo, Harri Mäkelä KUVAT / Image Builder Oy,

Lisätiedot

InfraModel2 Tiedonsiirron pilotointi

InfraModel2 Tiedonsiirron pilotointi InfraModel2 Tiedonsiirron pilotointi Infra 2010 kehittämisohjelman loppuseminaari 5.11.2008, Erkki Mäkinen Sisältö Taustatietoa InfraModel2 - Tiedonsiirron pilotointi InfraModel-formaatin jatkokehittäminen

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) Juha Hyvärinen RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 3, 26.1.2012 Pilotointi ja INBIM mallinnusvaatimukset Built Environment

Lisätiedot

PRE/inframallin vaatimukset ja -ohjeet

PRE/inframallin vaatimukset ja -ohjeet PRE/inframallin vaatimukset ja -ohjeet Osa 11.0 Tietomallin hyödyntäminen eri suunnitteluvaiheissa, infran rakentamisessa sekä infran käytössä ja ylläpidossa Tieverkon ylläpidon mallivaatimukset 5.4.2014

Lisätiedot

PILOTTIKOKONAISUUS Tarja Mäkeläinen, VTT

PILOTTIKOKONAISUUS Tarja Mäkeläinen, VTT RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Infra FINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 9 6.2.2014 PILOTTIKOKONAISUUS Tarja Mäkeläinen, VTT Built Environment Process

Lisätiedot

BUILDINGSMART FINLAND INFRAN TOIMIALARYHMÄ

BUILDINGSMART FINLAND INFRAN TOIMIALARYHMÄ BUILDINGSMART INFRAN TOIMIALARYHMÄ 26.3.2015 Juha Liukas buildingsmart Finland, Infra-toimialaryhmän pj. Sisältö Tausta ja tarkoitus Organisaatio Strategia visio 2025 Käytännön työ (ryhmät, kehityshankkeet)

Lisätiedot

14:30 Tilaisuuden avaus, Heikki Halttula 16:05 Mallipohjainen integraatio. 16:30 InfraTM hanke ja InfraBIM Liikennevirasto

14:30 Tilaisuuden avaus, Heikki Halttula 16:05 Mallipohjainen integraatio. 16:30 InfraTM hanke ja InfraBIM Liikennevirasto RIL infrabim seminaari 14:30 Tilaisuuden avaus, Heikki Halttula 16:05 Mallipohjainen integraatio RIL Tietomallitoimikunnan puheenjohtaja rakennusteollisuuden aloilla, Erkki Mäkinen, Segmenttijohtaja, Infrarakentaminen

Lisätiedot

Riikka-Mari Määttä MAAPERÄN MALLINTAMINEN

Riikka-Mari Määttä MAAPERÄN MALLINTAMINEN Riikka-Mari Määttä MAAPERÄN MALLINTAMINEN MAAPERÄN MALLINTAMINEN Riikka-Mari Määttä Opinnäytetyö Kevät 2015 Rakennustekniikan koulutusohjelma Oulun seudun ammattikorkeakoulu TIIVISTELMÄ Oulun ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Inframallintamisen kehittäminen 2018 T2 Tehtävä 2 Infran nimikkeistöt, esiselvitys

Inframallintamisen kehittäminen 2018 T2 Tehtävä 2 Infran nimikkeistöt, esiselvitys 1(5) Inframallintamisen kehittäminen 2018 T2 Tehtävä 2 Infran nimikkeistöt, esiselvitys 1. LÄHTÖKOHTA Infran elinkaaressa lähtötietojen hankinnassa, suunnittelussa ja rakentamisessa sekä kunnossapidossa

Lisätiedot

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015 Osa 8 15.4.2015 Tekla Oy/ Erkki Mäkinen, Sito Oy / Ilkka Tieaho, Proxion Oy/ Juha Parkkari 1 (18) Versiointisivu Dokumentin versiohistoria Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 0.1 22.03.2013 Erkki Mäkinen Inframallin

Lisätiedot

Lyhyt sanasto. Kalle Serén, Eurostep Oy

Lyhyt sanasto. Kalle Serén, Eurostep Oy InfraFINBIM Mallinnusvaatimukset Lyhyt sanasto Infrarakentamisen tietomallintaminen V. 0.4 Työpajan 7, 26.8.2013, päivitykset Kalle Serén, Eurostep Oy Taustaa Yhteisen määritellyn sanaston tarpeet: Yhtenäinen

Lisätiedot

PRE/inframallin vaatimukset ja -ohjeet

PRE/inframallin vaatimukset ja -ohjeet PRE/inframallin vaatimukset ja -ohjeet Osa 1.0 Yleiset mallivaatimukset 28.10.2013 PRE/inframallin vaatimukset ja -ohjeet 1 (22) LIITE 1 Versiointisivu Dokumentin versiohistoria Versio Päiväys Tekijä Kuvaus

Lisätiedot

Digiroad kohti ajantasaista tie- ja katuverkon aineistoa

Digiroad kohti ajantasaista tie- ja katuverkon aineistoa Digiroad kohti ajantasaista tie- ja katuverkon aineistoa DR2 uudistus ja SURAVAGE prosessi Nordiskt Vägforum 6.5.2014 Digiroad uudistuksen keskeiset tavoitteet Digiroad muodostaa Kansallisen pysäkkirekisterin

Lisätiedot

Koekäytössä. 20k 2014 LIIKENNEVIRASTON OHJEITA. Tiehankkeiden mallipohjaisen suunnittelun hankinta 22.5.2014 KOEKÄYTÖSSÄ OLEVA OHJE

Koekäytössä. 20k 2014 LIIKENNEVIRASTON OHJEITA. Tiehankkeiden mallipohjaisen suunnittelun hankinta 22.5.2014 KOEKÄYTÖSSÄ OLEVA OHJE 20k 2014 LIIKENNEVIRASTON OHJEITA Tiehankkeiden mallipohjaisen suunnittelun hankinta 22.5.2014 KOEKÄYTÖSSÄ OLEVA OHJE Tiehankkeiden mallipohjaisen suunnittelun hankinta Koekäytössä oleva ohje 22.5.2014

Lisätiedot

MALLIPOHJAISEN HANKKEEN LÄHTÖAINEISTO

MALLIPOHJAISEN HANKKEEN LÄHTÖAINEISTO Opinnäytetyö (AMK) Rakennustekniikan koulutusohjelma Infratekniikka 2015 Anna Partiainen MALLIPOHJAISEN HANKKEEN LÄHTÖAINEISTO OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU Rakennustekniikka

Lisätiedot

Pilotti: Vt 25 rakentaminen keskikaidetieksi välillä Meltola Mustio, LandXML-koneohjausmallit ja siltojen tuotemallinnus. InfraFINBIM pilottiraportti

Pilotti: Vt 25 rakentaminen keskikaidetieksi välillä Meltola Mustio, LandXML-koneohjausmallit ja siltojen tuotemallinnus. InfraFINBIM pilottiraportti 1 (21) BUILT ENVIRONMENT PROCESS RE-ENGINEERING (PRE) WP5: InfraFINBIM Pilotti: Vt 25 rakentaminen keskikaidetieksi välillä Meltola Mustio, LandXML-koneohjausmallit ja siltojen tuotemallinnus InfraFINBIM

Lisätiedot

Siltojen tietomalliohje

Siltojen tietomalliohje 6 2014 LIIKENNEVIRASTON ohjeita Liikenneviraston ohjeita 6/2014 Liikennevirasto Helsinki 2014 Kannen kuva: Vt7, Kotka. S155 Uittoväylän risteyssilta (Siltanylund Oy) Verkkojulkaisu pdf (www.liikennevirasto.fi)

Lisätiedot

VELHON BIM -TYÖKALUN MARKKINAINFO

VELHON BIM -TYÖKALUN MARKKINAINFO VELHON BIM -TYÖKALUN MARKKINAINFO Markkinavuoropuhelu: Inframallit Velhossa Tausta vuoropuhelulle Tämä on kutsu Velho-allianssin markkinavuoropuheluun liittyen inframallien käsittelyyn Velho-allianssissa

Lisätiedot

TIEMERKINTÄPÄIVÄT Radisson Blu, Oulu (Hallituskatu 1) Torstai

TIEMERKINTÄPÄIVÄT Radisson Blu, Oulu (Hallituskatu 1) Torstai TIEMERKINTÄPÄIVÄT 7-8.2.2013 Radisson Blu, Oulu (Hallituskatu 1) Torstai 14:00 14:30 Tiemerkinnät ELY:n näkökulmasta Markku Tervo / POP-ELY 1 PUHEENVUORON TEEMAT 1. Tiemerkintöjen tilanne ELYn näkökulmasta

Lisätiedot

PRE/infraBIM tietomallivaatimukset ja ohjeet

PRE/infraBIM tietomallivaatimukset ja ohjeet PRE/infraBIM tietomallivaatimukset ja ohjeet Osa 6 RAKENNUSTEKNISET RAKENNUSOSAT A-Insinöörit Suunnittelu Oy/Minna Salonsaari, Jarkko Savolainen, Liikennevirasto/Heikki Myllymäki 12.2.2014 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Tie- ja ratahankkeiden inframalliohje. Liikenneviraston ohjeita 12/2017

Tie- ja ratahankkeiden inframalliohje. Liikenneviraston ohjeita 12/2017 Liikenneviraston ohjeita 12/2017 Tie- ja ratahankkeiden inframalliohje Liikenneviraston ohjeita 12/2017 Liikennevirasto Helsinki 2017 Kannen kuvat: Sito Oy Verkkojulkaisu pdf (www.liikennevirasto.fi)

Lisätiedot

Yhteenveto Pilottipäivä 10.5.2011

Yhteenveto Pilottipäivä 10.5.2011 Yhteenveto Pilottipäivä 10.5.2011 Miksi? Mitä? Miten? pilottityypit pilottiaiheet pilotointiprosessi verkostoituminen tulosodotuksia yhteyshenkilöt tiedonjakamisen kanavat kommentit pilottikorteista Miksi?

Lisätiedot

Pilotti: Mallipohjaisen radanrakennustyömaan dynaamisen ohjausjärjestelmän kehittäminen. InfraFINBIM pilottiraportti

Pilotti: Mallipohjaisen radanrakennustyömaan dynaamisen ohjausjärjestelmän kehittäminen. InfraFINBIM pilottiraportti 1 (11) BUILT ENVIRONMENT PROCESS RE-ENGINEERING (PRE) WP5: InfraFINBIM Pilotti: Mallipohjaisen radanrakennustyömaan dynaamisen ohjausjärjestelmän kehittäminen InfraFINBIM pilottiraportti Muutoshistoria:

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) PILOTTIPÄIVÄ nro 3, 26.1.2012 Built Environment Process Innovations Reengineering Page 1 Page 2 Tietomallivaatimukset,

Lisätiedot

Tietomallinnuksen konkretisointi VR Track Oy:ssä. INFRA13 Pasi Kråknäs 5.3.2013

Tietomallinnuksen konkretisointi VR Track Oy:ssä. INFRA13 Pasi Kråknäs 5.3.2013 Tietomallinnuksen konkretisointi VR Track Oy:ssä INFRA13 Pasi Kråknäs 5.3.2013 Aloitimme runsaat 150 vuotta sitten Helsinki Hämeenlinna-rataosuuden rakentaminen aloitettiin 1858 Ensimmäinen säännöllinen

Lisätiedot

Sillat ja taitorakenteet

Sillat ja taitorakenteet Sillat ja taitorakenteet YIV2015 Yleiset inframallivaatimukset käytännössä Minna Salonsaari WWW.AINS.FI Osa 7 Rakennustekniset rakennusosat Ohjeen käyttö Voidaan soveltaa kaikissa urakkamuodoissa ja suunnitteluvaiheissa

Lisätiedot