Sillat ja taitorakenteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sillat ja taitorakenteet"

Transkriptio

1 Sillat ja taitorakenteet YIV2015 Yleiset inframallivaatimukset käytännössä Minna Salonsaari

2 Osa 7 Rakennustekniset rakennusosat

3 Ohjeen käyttö Voidaan soveltaa kaikissa urakkamuodoissa ja suunnitteluvaiheissa Sillat ohjeistettu tarkemmin Liikenneviraston julkaisemassa Siltojen tietomallinnusohjeessa Tilaajan tulee huolehtia tehtäviä määritettäessä, että hankkeen tietomallivaatimukset ovat yksiselitteisiä

4 Lähtötietomalli Lähtötietomalli = Muiden tekniikkalajien suunnittelijoilta saatu suunnitteluvaiheen aineisto Nykytilamalli Edellisen suunnitteluvaiheen aineisto Kuva: Siltojen tietomalliohje, Liikenneviraston ohjeita 6/2014

5 Muiden tekniikkalajien suunnittelijoilta saatu suunnitteluvaiheen aineisto Rakenteeseen liittyvät väylät ja muut rakenteet Valaistus ja sähköistys sekä telematiikka Kuivatusjärjestelmät Kunkin tekniikkalajin suunnittelija vastaa omien aineistojen toimittamisesta Kuva: Siltojen tietomalliohje, Liikenneviraston ohjeita 6/2014 (Repokallion RS, Siltanylund)

6 Lähtötietomalli Lähtötietomalli = Muiden tekniikkalajien suunnittelijoilta saatu suunnitteluvaiheen aineisto Nykytilamalli Millainen ympäristö on tällä hetkellä Edellisen suunnitteluvaiheen aineisto Rakennussuunnitteluun luovutetaan väyläsuunnitteluvaiheen aineisto Kuva: Siltojen tietomalliohje, Liikenneviraston ohjeita 6/2014

7 Mallintamisen tarkkuustaso Ohjeistetaan perusvaatimus eri suunnitteluvaiheisiin Mallinnustaso Mallinnustarkkuus 0 Ei mallinneta Mallinnetaan näkyviin jäävät pinnat vain merkittävissä kohteissa*. Ei vaadita 1 tilavuusominaisuuksia, pintamalli riittää. (vrt. esi- ja yleissuunnittelu) Mallinnetaan näkyviin jäävät osat kaikissa kohteissa. 2 Ei vaadita tilavuusominaisuuksia, pintamalli riittää. (vrt. esi- ja yleissuunnittelu) Mallinnetaan osat kokonaisuudessaan kaikissa 3 kohteissa. Tilavuusominaisuudet vaaditaan, nk. tilavuusmalli. (vrt. siltasuunnitelu) Mallinnetaan osat kokonaisuudessaan kaikissa 4 kohteissa. Täydellinen kuvaus rakenteesta. (vrt. rakennussuunnittelu) *Vertaa siltapaikkaluokitusohjeen mukaiset siltapaikkaluokat I ja II. On huomioitava, että merkittävä hanke ei tarkoita automaattisesti sitä, että yksittäinen hankkeen kohde olisi merkittävä.

8 Esim Sillan varusteet ja laitteet Esisuunnittelu Yleissuunnittelu Väyläsuunnittelu Rakennussuunnittelu 4241 Liikuntasaumat Laakerit ja nivelet 0 0 3* Koneistot ja ohjaamot Siirtymälaatat Suojalaitteet 3** 3** 3** Sillan maadoitus Tukikerroksen katkaisulaite 4248 Kuivatuslaitteet Muut sillan varusteet ja laitteet *Vain laakerit mallinnetaan ** Vain kaiteet mallinnetaan Rakennussuunnitteluvaiheessa kaikkien varusteiden ja laitteiden sijainti, geometria ja tyyppi täytyy käydä ilmi mallista.

9 Rakennussuunnitteluvaihe ja käytännön kokemukset

10 Rakennussuunnitteluvaiheen mallintaminen Malli tehdään kohteesta siinä tarkkuudessa, että rakenne voidaan toteuttaa mallin perusteella Varusteet Laitteet Raudoitukset Mallin tulee olla mittatarkka Huomioitava tarkentavat mallit, esim. konepajamalli

11 Kehä III hankkeet Lahdenväylä Porvoonväylä 3 siltaa, Västersundomin rs A-C 1 Tukimuuri Paalulaattoja Paaluja 873 kpl (4436m 2 ) kpl (6487m 2 ) Lentoasemantie 1 silta, Karhumäen ykk Siltaan liittyvät rampit ja porrastornit 2 Tukimuuria Kaidekoriste

12 RAKENNUSSUUNNITTELUVAIHEEN MALLI, PAALULAATAT, KEHÄ III

13 RAKENNUSSUUNNITTELUVAIHEEN MALLI, PAALULAATAT, KEHÄ III

14 RAKENNUSSUUNNITTELUVAIHEEN MALLI, TUKIMUURIT, KEHÄ III

15 RAKENNUSSUUNNITTELUVAIHEEN MALLI, TUKIMUURIT, KEHÄ III

16 RAKENNUSSUUNNITTELUVAIHEEN MALLI, VÄSTERSUNDOMIN RS C, KEHÄ III

17 RAKENNUSSUUNNITTELUVAIHEEN MALLI, VÄSTERSUNDOMIN RS C, KEHÄ III

18 RAKENNUSSUUNNITTELUVAIHEEN MALLI, VÄSTERSUNDOMIN RS A, KEHÄ III

19 RAKENNUSSUUNNITTELUVAIHEEN MALLI, VÄSTERSUNDOMIN RS C, KEHÄ III

20 RAKENNUSSUUNNITTELUVAIHEEN MALLI, VÄSTERSUNDOMIN RS C, KEHÄ III

21 RAKENNUSSUUNNITTELUVAIHEEN MALLI, VÄSTERSUNDOMIN RS C, KEHÄ III

22 TERÄSSILTA, LOPULLINEN MUOTO KARHUMÄEN YLIKULKUKÄYTÄVÄ, KEHÄ III

23 TERÄSSILTA, KONEPAJAMUOTO KARHUMÄEN YLIKULKUKÄYTÄVÄ, KEHÄ III

24 Yksityiskohtia Numerointi ja nimeäminen tulee olla yhdenmukaista Sijaintikoodit siltojen osalta LiVin ohjeen mukaiset Mallille voidaan määritellä paikalliskoordinaatisto Sijainti tietomalliselostuksessa Ei kääntämistä Tiedonsiirtoon käytetään IFC ja IM formaatteja

25 Käytännön kokemuksia Väylän tiedot sillan kohdalta olisi hyvä saada prosessin alkuvaiheessa Tiedonsiirtoon selvyyttä lisää: Mitä halutaan ja millä tarkkuudella? Missä formaatissa tieto tulee toimittaa? Missä koordinaatistossa tieto toimitetaan?

26 Käytännön kokemuksia Tällä hetkellä lopputuote on piirustukset Ohjaa tekemistä Päällysrakenteet esitetään vain piirustuksissa Jos mallia ei luovuteta, saattaa malli itsessään näyttää virheelliseltä esim. raudoitus tulee ulos rakenteesta Pilottina toteutettu piirustukseton suunnitelman luovutus. Todettiin raskaaksi toimintatavaksi

27 Käytännön kokemuksia Edellisen suunnitteluvaiheen malli lähtötietona tietomalliselostus tärkeä! LiVin ohjeessa määritelty siirtomalli, ei vielä käytännön kokemusta. Mallintajien ja projektipäälliköiden kokemus on kasvanut huimasti viime vuosien aikana Osataan arvioida paremmin ajankäyttö Mihin kannattaa panostaa, mikä vaikuttaa mihinkin

28 Kiitos. Minna Salonsaari

Yleiset inframallivaatimukset YIV 2014

Yleiset inframallivaatimukset YIV 2014 Yleiset inframallivaatimukset YIV 2014 Osa 7 RAKENNUSTEKNISET RAKENNUSOSAT A- Insinöörit Suunnittelu Oy/Minna Salonsaari, Jarkko Savolainen, Liikennevirasto/Heikki Myllymäki 27.6.2014 2 (16) Dokumentin

Lisätiedot

PRE/infraBIM tietomallivaatimukset ja ohjeet

PRE/infraBIM tietomallivaatimukset ja ohjeet PRE/infraBIM tietomallivaatimukset ja ohjeet Osa 6 RAKENNUSTEKNISET RAKENNUSOSAT A-Insinöörit Suunnittelu Oy/Minna Salonsaari, Jarkko Savolainen, Liikennevirasto/Heikki Myllymäki 12.2.2014 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Yleiset inframallivaatimukset YIV 2015

Yleiset inframallivaatimukset YIV 2015 Yleiset inframallivaatimukset YIV 2015 Osa 7 RAKENNUSTEKNISET RAKENNUSOSAT Ohjaus ja koordinointi Laadunvarmistus Lähtötietojen hankinta ja mallintaminen Inframallintaminen Vuorovaikutus ja yhteistyö Suunnittelu

Lisätiedot

Siltojen tietomalliohje (4.4.2011) Hankekohtaisesti sovittavat asiat

Siltojen tietomalliohje (4.4.2011) Hankekohtaisesti sovittavat asiat Siltojen tietomalliohje (4.4.2011) Hankekohtaisesti sovittavat asiat Esimerkki: rakennussuunnitelmavaihe Liikenneviraston ohjeita 8/2011 Liite Liikennevirasto Helsinki 2011 Siltojen tietomalliohje 3 (7)

Lisätiedot

Siltojen tietomalliohje ( ) Hankekohtaisesti sovittavat asiat

Siltojen tietomalliohje ( ) Hankekohtaisesti sovittavat asiat Siltojen tietomalliohje (4.4.2011) Hankekohtaisesti sovittavat asiat Esimerkki: yleissuunnitteluvaihe Liikenneviraston ohjeita 8/2011 Liite Liikennevirasto Helsinki 2011 Siltojen tietomalliohje 3 (7)

Lisätiedot

YIV Osa 4 - Inframalli ja mallinnus hankkeen eri suunnitteluvaiheissa

YIV Osa 4 - Inframalli ja mallinnus hankkeen eri suunnitteluvaiheissa YIV Osa 4 - Inframalli ja mallinnus hankkeen eri suunnitteluvaiheissa 5.5.2015 Niko Janhunen Ohjeen rajaukset Ohje käsittelee: Teiden, katujen, puistojen ja ratojen mallinnusta Suunnitteluvaiheet ennen

Lisätiedot

Siltojen tietomalliohje

Siltojen tietomalliohje 6 2014 LIIKENNEVIRASTON ohjeita Liikenneviraston ohjeita 6/2014 Liikennevirasto Helsinki 2014 Kannen kuva: Vt7, Kotka. S155 Uittoväylän risteyssilta (Siltanylund Oy) Verkkojulkaisu pdf (www.liikennevirasto.fi)

Lisätiedot

Inframallintamisen mahdollisuudet

Inframallintamisen mahdollisuudet Inframallintamisen mahdollisuudet Tiina Perttula 25.4.2016 Inframalli Rakenteen ja rakentamisprosessin elinkaarenaikainen tieto digitaalisessa muodossa - Tuotemalli joka (voi) sisältää - Geometriatiedon

Lisätiedot

Digitalisaatio työmaan arjessa nyt ja tulevaisuudessa Tietomallinnus avuksi oton suunnitteluun

Digitalisaatio työmaan arjessa nyt ja tulevaisuudessa Tietomallinnus avuksi oton suunnitteluun Digitalisaatio työmaan arjessa nyt ja tulevaisuudessa Tietomallinnus avuksi oton suunnitteluun Kiviaines- ja murskauspäivä 19.1.2018 Juha Liukas Johtava asiantuntija, InfraBIM Dokumenttien hallinnasta

Lisätiedot

Maa- ja kallioperämallit InfraFINBIM / Inframodel-kehitys

Maa- ja kallioperämallit InfraFINBIM / Inframodel-kehitys Maa- ja kallioperämallit InfraFINBIM / Inframodel-kehitys Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa -työpaja 12.3.2014 Ympäristösi parhaat tekijät Sisältö Inframodel3 Inframodel4..5

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LISÄKIRJE NRO 1 1 RAKENNUSVIRASTO Katu- ja puisto-osasto Jukka Myyryläinen HEL

HELSINGIN KAUPUNKI LISÄKIRJE NRO 1 1 RAKENNUSVIRASTO Katu- ja puisto-osasto Jukka Myyryläinen HEL HELSINGIN KAUPUNKI LISÄKIRJE NRO 1 1 VUOSAAREN SILTA JA RAITTISILTA VARTIOKYLÄNLAHDEN YLI, KATU- JA RAKENNUSSUUNNITTELU Helsingin kaupungin rakennusviraston katu- ja puisto-osasto on pyytänyt tarjoustanne

Lisätiedot

Tietomallityöskentelyn hyödyntäminen Liikennevirastossa

Tietomallityöskentelyn hyödyntäminen Liikennevirastossa Tietomallityöskentelyn hyödyntäminen Liikennevirastossa Kehto foorumi 10.11.2016 10.11.2016 Heikki Myllymäki / Tiina Perttula 10.11.2016 Heikki Myllymäki 2 Heikki Myllymäki 3 10.11.2016 Heikki Myllymäki

Lisätiedot

Tietomallintaminen. Suunnittelun kipupisteet

Tietomallintaminen. Suunnittelun kipupisteet Tietomallintaminen Suunnittelun kipupisteet 25.10.2016 Tietomallinnus yhteiset pelisäännöt (YIV) edellytys eri järjestelmissä tuotetun tiedon yhdistämiseen (IInfraBIM-nimikkeistö) standardi tiedonsiirtoformaatit

Lisätiedot

Kommentointiversio xx Siltojen tietomalliohje

Kommentointiversio xx Siltojen tietomalliohje xx 2013 LIIKEnnEVIRASTON ohjeita Heikki Myllymäki Kommentointiversio 4.11.2013 Liikenneviraston ohjeita x/2013 Liikennevirasto Helsinki 2013 Kannen kuva: xx Verkkojulkaisu pdf (www.liikennevirasto.fi)

Lisätiedot

Suunnitteluohje. Taitorakenteiden tietomallinnusohje

Suunnitteluohje. Taitorakenteiden tietomallinnusohje Suunnitteluohje Taitorakenteiden tietomallinnusohje Helsingin kaupungin rakennusvirasto 1.8.2014 Taitorakenteiden tietomallinnusohje 2/25 Sisällysluettelo 1 Ohjeen käyttö... 3 1.1 Yleistä... 3 1.2 Tietomallinnusohjelmistot...

Lisätiedot

Tietomallintamisen hyödyt ja odotukset LiVin hankkeissa. Tiina Perttula

Tietomallintamisen hyödyt ja odotukset LiVin hankkeissa. Tiina Perttula Tietomallintamisen hyödyt ja odotukset LiVin hankkeissa Tiina Perttula Kehittämisen tasot Globaali Virasto ja ELY Oman toiminnan systemaattista kehittämistä Ohjeet (tekniset ja hankintatekniset) Viestintä

Lisätiedot

INFRAMALLI JA MALLINNUS HANKKEEN ERI SUUNNITTELUVAIHEISSA

INFRAMALLI JA MALLINNUS HANKKEEN ERI SUUNNITTELUVAIHEISSA INFRAMALLI JA MALLINNUS HANKKEEN ERI SUUNNITTELUVAIHEISSA 1 YLEISTÄ INFRAHANKKEEN MALLINNUKSESTA Väylämalli ohjaa suunnittelua Infrahankkeessa väylämalli toimii pohjana kaikille muille tekniikkalajimalleille

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 4, 9.5.2012 Tuotemallinnuksen käyttöönotto Built Environment Process Innovations

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Prosessimuutos kohti laajamittaista tietomallintamisen hyödyntämistä Tiina Perttula Built Environment Process

Lisätiedot

PRE/infraBIM tietomallivaatimukset ja -ohjeet

PRE/infraBIM tietomallivaatimukset ja -ohjeet Osa 4 MALLINNUS HANKKEEN ERI SUUNNITTELUVAIHEISSA ENNEN RA- KENNUS 28.4.2014 Versiointi Dokumentin versiohistoria Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 0.1 7.2.2013 Markku Pienimäki Sisältörunko-ehdotus 0.2 7.2.2013

Lisätiedot

Inframallit Liikennevirastossa 10.9.2014

Inframallit Liikennevirastossa 10.9.2014 Inframallit Liikennevirastossa 10.9.2014 Mitä mallintamisella tavoitellaan Liikenneviraston näkökulmasta Omaisuuden hallintaa Kunto Mittaukset Analyysit Tuottavuuden parantamista Tehdyn työn hyödynnettävyyttä

Lisätiedot

Mallipohjaisen hankkeen hyödyt

Mallipohjaisen hankkeen hyödyt Mallipohjaisen hankkeen hyödyt Tilaajan mietteitä 1.12.2015 Mitä mallintamisella tavoitellaan Tuottavuuden parantamista Virheiden vähenemistä Laatua Kustannustenhallintaa Määrätietoutta Kommunikoinnin

Lisätiedot

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015 Osa 4 INFRAMALLI JA MALLINNUS HANKKEEN ERI SUUNNITTELUVAI- HEISSA Ohjaus ja koordinointi Laadunvarmistus Lähtötietojen hankinta ja mallintaminen Inframallintaminen Vuorovaikutus ja yhteistyö Suunnittelu

Lisätiedot

Kokemuksia tietomallipohjaisen

Kokemuksia tietomallipohjaisen Kokemuksia tietomallipohjaisen Vt 3-18 parantaminen Laihian kohdalla Projektipäällikkö / Projektinjohtaja Liikennevirasto projektien suunnittelu ja toteutus Aikaisempi työura; Lemminkäinen Infra 1983-1997

Lisätiedot

VT8 Sepänkylän ohitustie - väliraportointia (VT8-BIM)!

VT8 Sepänkylän ohitustie - väliraportointia (VT8-BIM)! RYM PRE InfraFINBIM, Pilottipäivä nro 6, 5.2.2013 VTT, Vuorimiehentie 3, Espoo VT8 Sepänkylän ohitustie - väliraportointia (VT8-BIM)! Rauno Heikkilä, Oulun yliopisto! Tausta! Tutkimus- ja pilottikohteena

Lisätiedot

HSY paikkatietoseminaari, 16.3.2016 Ari Purhonen kehittämisinsinööri Tekninen ja ympäristötoimi / Hallinto- ja kehittäminen

HSY paikkatietoseminaari, 16.3.2016 Ari Purhonen kehittämisinsinööri Tekninen ja ympäristötoimi / Hallinto- ja kehittäminen Tavoitteena nykytilamalli - Saadaanko nykyisestä kantakartasta 3D-nykytilamalli ja mitkä ovat valmiudet tällä hetkellä? Mihin nykytilaa tarvitaan Espoossa? HSY paikkatietoseminaari, 16.3.2016 kehittämisinsinööri

Lisätiedot

YIV 2015 ohjeiden yleisesittely

YIV 2015 ohjeiden yleisesittely YIV 2015 ohjeiden yleisesittely Harri Mäkelä, bsfinfra ohjetyöryhmä, Innogeo Oy Esityksen sisältö - Ohjeiden taustasta, InfraTM, PRE-InfraFINBIM, bsf ohjeet - Ohjekokonaisuudesta ja lyhyet esittely ohjeiden

Lisätiedot

Tietomallintamisen suunnittelu ja dokumentointi käytännössä. Liisa Kemppainen, Sito Oy Jari Niskanen, WSP Finland Oy 4.11.2015

Tietomallintamisen suunnittelu ja dokumentointi käytännössä. Liisa Kemppainen, Sito Oy Jari Niskanen, WSP Finland Oy 4.11.2015 Tietomallintamisen suunnittelu ja dokumentointi käytännössä Liisa Kemppainen, Sito Oy Jari Niskanen, WSP Finland Oy TIETOMALLIPOHJAISEN HANKKEEN SUUNNITTELU Hankkeen käynnistysvaiheessa tulee suunnitella

Lisätiedot

Koekäytössä. 20k 2014 LIIKENNEVIRASTON OHJEITA. Tiehankkeiden mallipohjaisen suunnittelun hankinta 22.5.2014 KOEKÄYTÖSSÄ OLEVA OHJE

Koekäytössä. 20k 2014 LIIKENNEVIRASTON OHJEITA. Tiehankkeiden mallipohjaisen suunnittelun hankinta 22.5.2014 KOEKÄYTÖSSÄ OLEVA OHJE 20k 2014 LIIKENNEVIRASTON OHJEITA Tiehankkeiden mallipohjaisen suunnittelun hankinta 22.5.2014 KOEKÄYTÖSSÄ OLEVA OHJE Tiehankkeiden mallipohjaisen suunnittelun hankinta Koekäytössä oleva ohje 22.5.2014

Lisätiedot

Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3. Sillan kustannusarvio

Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3. Sillan kustannusarvio Sivu 1 (6) Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3 Kivinen holvisilta (Kh) Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys (m) 5,00... 7,13 Vapaa-aukko (m) 6,68+6,85 Vinous (gon) 0 Kokonaispituus

Lisätiedot

UAV:n avulla tuotetun fotogrametrsine pistepilven hyödyntäminen infrahankkeen suunnittelussa ja rakentamisessa Olli Sihvola, työpäällikkö, SRV

UAV:n avulla tuotetun fotogrametrsine pistepilven hyödyntäminen infrahankkeen suunnittelussa ja rakentamisessa Olli Sihvola, työpäällikkö, SRV UAV:n avulla tuotetun fotogrametrsine pistepilven hyödyntäminen infrahankkeen suunnittelussa ja rakentamisessa Olli Sihvola, työpäällikkö, SRV 1 2018-11-09 Gendiatur, que reiunt explabo. Ut asinctiis de

Lisätiedot

Venda Korsholmanpuistikko/Vaasa Suunnitelman numero. Sillan kustannusarvio

Venda Korsholmanpuistikko/Vaasa Suunnitelman numero. Sillan kustannusarvio Sivu 1 (6) Venda Korsholmanpuistikko/Vaasa Suunnitelman numero Teräksinen kaarisilta, betonikantinen (Tkrb) Jännemitta (m) 55 Hyödyllinen leveys (m) 24 Vapaa-aukko (m) 54 Vinous (gon) Kokonaispituus (m)

Lisätiedot

Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3. Sillan määräluettelo

Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3. Sillan määräluettelo Sivu 1 (5) Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3 Kivinen holvisilta (Kh) Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys (m) 5,00... 7,13 Vapaa-aukko (m) 6,68+6,85 Vinous (gon) 0 Kokonaispituus

Lisätiedot

Numero Nimike Sijaintikoodi Yksikkö Määrä Huomautukset

Numero Nimike Sijaintikoodi Yksikkö Määrä Huomautukset Sivu 1 (6) Järvenpään kaupunki (Uudenmaan ELY) S1 Haarajoen patosilta Haarajoen patosillan uusiminen/järvenpää Suunnitelman numero S1 Jännitetty betoninen ulokepalkkisilta (jbup) Jännemitta (m) (4,0) +25,0+

Lisätiedot

Väyläviraston ohjeet

Väyläviraston ohjeet Väyläviraston ohjeet Markku Äijälä 1.10.2019 Miksi näin kävi? Yksittäinen sattuma? 2 Samaan aikaan toisaalla? Ei ollutkaan yksittäistapaus? 3 Betonisiltojen lujuuksien satunnaisotanta 2016 18 vuosina 2012-2016

Lisätiedot

INFRAFINBIM PILOTTIPÄIVÄ 9

INFRAFINBIM PILOTTIPÄIVÄ 9 INFRAFINBIM PILOTTIPÄIVÄ 9 Valtatien 7 (E18) rakentaminen moottoritieksi välillä Hamina - Vaalimaa Tietomallinnus Infra FINBIM pilottipäivä 6.2.2014 Niklas von Schantz Juha Liukas 2 1. Hankkeen yleisesittely

Lisätiedot

PRE/infraBIM tietomallivaatimukset ja -ohjeet

PRE/infraBIM tietomallivaatimukset ja -ohjeet Osa 3 29.11.2013 Versiointi Dokumentin versiohistoria Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 0.1 7.2.2013 Markku Pienimäki Sisältörunko-ehdotus 0.2 7.2.2013 Niko Janhunen Eri suunnitteluvaiheiden lyhyet kuvaukset

Lisätiedot

Laadunhallinta Infratyömaalla

Laadunhallinta Infratyömaalla Laadunhallinta Infratyömaalla Mittaamaalla, mallintamalla, yhteensovittamalla 6.11.2018 BIM KEHITYS 2 TERMIT JA FORMAATIT Mallipohjaiset formaatit tukevat geometrian lisäksi laajan ominaisuustiedon välitystä.

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM Pilottipäivä nro 5, 3.10.2012 Tietomalliohjeiden kokonaistilanne Tarja Mäkeläinen VTT, Harri Mäkelä

Lisätiedot

BETONISEMINAARI. Betonirakenteiden suunnittelu DI Matti Kinnunen / WSP Finland

BETONISEMINAARI. Betonirakenteiden suunnittelu DI Matti Kinnunen / WSP Finland BETONISEMINAARI Betonirakenteiden suunnittelu DI Matti Kinnunen / WSP Finland Betonirakenteiden suunnittelu 1 Miten laatutavoitteet asetetaan 2 3 4 Miten betonirakenteita suunnitellaan Miten laatutavoitteiden

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) PILOTTIPÄIVÄ nro 3, 26.1.2012 Built Environment Process Innovations Reengineering Page 1 Page 2 Tietomallivaatimukset,

Lisätiedot

4 Liikenneviraston ohjeita X/2013 Siltojen tietomalliohje

4 Liikenneviraston ohjeita X/2013 Siltojen tietomalliohje 4 Liikenneviraston ohjeita X/2013 Esipuhe Ohjeen tarkoitus on määritellä Liikenneviraston hankkeissa käytettävien siltojen tietomallien sisältöä, rakennetta ja tiedon jäsentelyä. Ohjeen tavoitteena on

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) Firstname Lastname RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 4, 9.5.2012 Tuotemallinnuksen käyttöönotto Vt 25 parantaminen

Lisätiedot

Avoimella tiedonsiirrolla kohti kulttuurimuutosta 3.4.2014

Avoimella tiedonsiirrolla kohti kulttuurimuutosta 3.4.2014 Avoimella tiedonsiirrolla kohti kulttuurimuutosta 3.4.2014 Mitä mallintamisella tavoitellaan Tuottavuuden parantamista Virheiden vähenemistä Laatua Kustannustenhallintaa Määrätietoutta Kommunikoinnin ja

Lisätiedot

Teräsbetonipaalutus Liikenneviraston hankkeissa. Betoniteollisuus ry:n paaluseminaari 20.11.2014

Teräsbetonipaalutus Liikenneviraston hankkeissa. Betoniteollisuus ry:n paaluseminaari 20.11.2014 Teräsbetonipaalutus Liikenneviraston hankkeissa Betoniteollisuus ry:n paaluseminaari 20.11.2014 Sisältö Teräsbetonipaalujen käyttökohteet Liikenneviraston hankkeissa Suunnittelu; ohjeet, vaatimukset, hyvän

Lisätiedot

Hollontien kivisilta. Sillan määräluettelo. /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3

Hollontien kivisilta. Sillan määräluettelo. /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3 Sivu 1 (6) Hollontien kivisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3 Sillan määräluettelo Teräsbetoninen palkkisilta (Bp), 2-aukkoinen, ei jatkuva Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys (m) 6,05 Vapaa-aukko

Lisätiedot

TIETOMALLINNUS TEKNIIKKALAJIEN KYPSYYSASTEET PUISTOSUUNNITTELU JÄTKÄSAARI, HELSINKI

TIETOMALLINNUS TEKNIIKKALAJIEN KYPSYYSASTEET PUISTOSUUNNITTELU JÄTKÄSAARI, HELSINKI TIETOMALLINNUS TEKNIIKKALAJIEN KYPSYYSASTEET PUISTOSUUNNITTELU JÄTKÄSAARI, HELSINKI INFRAMALLINTAMISEN PÄIVÄ 1.2.2017 Veli-Pekka Koskela ESITYKSEN SISÄLTÖ Hanke-esittely Yhteistoiminta puistosuunnitteluhankkeessa

Lisätiedot

Katsaus Liikenneviraston digiratkaisuihin ja toimintamallien kehityshankkeisiin

Katsaus Liikenneviraston digiratkaisuihin ja toimintamallien kehityshankkeisiin Katsaus Liikenneviraston digiratkaisuihin ja toimintamallien kehityshankkeisiin Tarmo Savolainen, Kehittämispäälliikkö InfraBIM, Liikennevirasto 26.4.2018 Liikenneviraston Digitalisaatiohanke Tietomallipohjainen

Lisätiedot

Alueellinen tietomalli case Inkilänportti. Novapoint-käyttäjäpäivät

Alueellinen tietomalli case Inkilänportti. Novapoint-käyttäjäpäivät Alueellinen tietomalli case Inkilänportti Novapoint-käyttäjäpäivät 25.4.2012 FCG lyhyesti FCG Finnish Consulting Group on Suomen suurimpia monialaisia konsulttiyrityksiä Yhtiön palvelut keskittyvät infra-,

Lisätiedot

Liikenneviraston Inframallintaminen

Liikenneviraston Inframallintaminen Liikenneviraston Inframallintaminen Tarmo Savolainen, kehittämispäällikkö InfraBIM 1 Agenda Inframallintamisen tavoitteet miksi? Inframallintaminen ajankohtaista Tukea tiedonhallintaan Jatkossa Miksi tehokas

Lisätiedot

Kaupunkimallintaminen Espoossa 2016 Tapani Honkanen

Kaupunkimallintaminen Espoossa 2016 Tapani Honkanen Kaupunkimallintaminen Espoossa 2016 Tapani Honkanen 4.2.2016 Viimeaikaisia mallinnuksia CityPlanner Online on selaimella (WebGL)käytettävä 3D-visualisointipalvelu ja vuorovaikutustyökalu. Leppävaarasta

Lisätiedot

Yleiset Inframallivaatimukset YIV 2015

Yleiset Inframallivaatimukset YIV 2015 1 (26) Yleiset Inframallivaatimukset YIV 2015 Osa 10 Ohjaus ja koordinointi Laadunvarmistus Lähtötietojen hankinta ja mallintaminen Inframallintaminen (yhdistelmämalli) Vuorovaikutus ja yhteistyö Suunnittelu

Lisätiedot

Hollontien kivisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3. Sillan kustannusarvio

Hollontien kivisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3. Sillan kustannusarvio Sivu 1 (6) Hollontien kivisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3 Sillan kustannusarvio Teräsbetoninen palkkisilta (Bp), 2-aukkoinen, ei jatkuva Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys (m) 6,05 Vapaa-aukko

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTON OHJEITA. Siltojen tietomalliohje

LIIKENNEVIRASTON OHJEITA. Siltojen tietomalliohje 08 2011 LIIKENNEVIRASTON OHJEITA Siltojen tietomalliohje 4.4.2011 Siltojen tietomalliohje 4.4.2011 Liikenneviraston ohjeita 8/2011 Liikennevirasto Helsinki 2011 Kannen kuvat: Jarkko Savolainen ja Jyrki

Lisätiedot

ISOISÄNSILTA URAKAN TIETOMALLIVAATIMUKSET, -BONUKSET JA -SANKTIOT BONUS- JA SANKTIOJÄRJESTELMÄ,

ISOISÄNSILTA URAKAN TIETOMALLIVAATIMUKSET, -BONUKSET JA -SANKTIOT BONUS- JA SANKTIOJÄRJESTELMÄ, ISOISÄNSILTA URAKAN TIETOMALLIVAATIMUKSET, -BONUKSET JA -SANKTIOT BONUS- JA SANKTIOJÄRJESTELMÄ, 2.10.2013 HELSINGIN KAUPUNKI Yleistä Nämä tietomallivaatimukset, -bonukset ja -sanktiot koskevat Isoisänsiltaa

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) PILOTTIPÄIVÄ nro 3, 26.1.2012 Vt 25 parantaminen välillä Meltola-Mustio RS, pilotin esittely Lauri Harjula,

Lisätiedot

Rautatieinfran mallintamisen hyödyt: suunnittelu, rakentaminen, ylläpito

Rautatieinfran mallintamisen hyödyt: suunnittelu, rakentaminen, ylläpito Rautatieinfran mallintamisen hyödyt: suunnittelu, rakentaminen, ylläpito Tietomallintamisen opit infran tilaamisessa ja hyödyntämisessä seminaari 6.3.2013 Kimmo Laatunen Aloitimme runsaat 150 vuotta sitten

Lisätiedot

Pilotti: Karhumäen-BIM 20.1.2014 InfraFINBIM pilottiraportti Mauri Kuvaja Maria Kuuhimo Minna Salonsaari Jarkko Savolainen

Pilotti: Karhumäen-BIM 20.1.2014 InfraFINBIM pilottiraportti Mauri Kuvaja Maria Kuuhimo Minna Salonsaari Jarkko Savolainen 1 (17) BUILT ENVIRONMENT PROCESS RE-ENGINEERING (PRE) WP5: InfraFINBIM Pilotti: Karhumäen-BIM 20.1.2014 InfraFINBIM pilottiraportti Mauri Kuvaja Maria Kuuhimo Minna Salonsaari Jarkko Savolainen Muutoshistoria:

Lisätiedot

Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki

Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki Infrakit 28.1.2016 Helsinki Markku Mustonen, Oulun kaupunki & Teppo Rauhala, Proxion Infra-alan digitalisoituminen Infra-ala on digitalisoitunut viimeisinä

Lisätiedot

Tietomalliselostus, lähtötiedot liite 2

Tietomalliselostus, lähtötiedot liite 2 Tietomalliselostus, lähtötiedot liite 2 Osa 3 Liite 2 LÄHTÖTIEDOT 5.5.2015 Tietomalliselostus, lähtötiedot liite 2 2 (8) SISÄLLYS 1 Yleistä... 4 1.1 Tausta ja tavoitteet... 4 1.2 Työn sisältö ja ohjaus...

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) Juha Hyvärinen RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 3, 26.1.2012 Pilotointi ja INBIM mallinnusvaatimukset Built Environment

Lisätiedot

Liikenneviraston tavoitteita 15.1.2014

Liikenneviraston tavoitteita 15.1.2014 Liikenneviraston tavoitteita 15.1.2014 22.1.2014 Tiina Perttula 2 Toiminnanohjaus Ongelmia nykyisessä tavassa Sama informaatio on useissa kuvissa Pituusleikkaus Paalukohtaiset poikkileikkaukset Geotekniset

Lisätiedot

INFRAN TIETOMALLINNUKSEN VUOROVAIKUTUS JA YHTEISTYÖ

INFRAN TIETOMALLINNUKSEN VUOROVAIKUTUS JA YHTEISTYÖ INFRAN TIETOMALLINNUKSEN VUOROVAIKUTUS JA YHTEISTYÖ Veli-Pekka Mäkinen Opinnäytetyö Huhtikuu 2018 Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Infrarakentaminen TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Rakennus- ja

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN TIETOMALLINNUKSESSA?

MISSÄ MENNÄÄN TIETOMALLINNUKSESSA? MISSÄ MENNÄÄN TIETOMALLINNUKSESSA? 12.01.2016 Juha Liukas Sito Oy, johtava asiantuntija Infran tiedonhallinta ja tietomallinnus buildingsmart Finland Infra-toimialaryhmän pj Sisältö - tietomallinnus infra-alalla

Lisätiedot

Yleiset inframallivaatimukset YIV2014

Yleiset inframallivaatimukset YIV2014 Osa 4. INFRAMALLI JA MALLINNUS HANKKEEN ERI SUUNNITTELUVAI- HEISSA 2.12.2014 Versiointi Dokumentin versiohistoria Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 0.1 2.12.2014 Niko Janhunen 7.11. työpajan kommentit huomioitu.

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO

SISÄLLYSLUETTELO OSA A TIESUUNNITELMAN SELOSTUSOSA Tiesuunnitelman sisällysluettelo 29.5.2015 Tiesuunnitelmien yleisesite Hankekortit 29.5.2015 1.2T Tiesuunnitelmaselostus 29.5.2015 1.3T Ehdotus tiesuunnitelman hyväksymiseksi

Lisätiedot

Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio

Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio Infra FINBIM Pilottipäivät 24.10.2013 Jussi Heikkilä Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio Pilotin kesto: huhtikuu/2012 lokakuu/2012 Diplomityö Tietomallipohjaisen

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Kohti kulttuurimuutosta Tiina Perttula Built Environment Process Innovations Reengineering Tuottavuus Infra-ala

Lisätiedot

Tie- ja ratahankkeiden inframalliohje

Tie- ja ratahankkeiden inframalliohje LUONNOS 2.11.2016 Liikenneviraston ohjeita xx/2016 Tie- ja ratahankkeiden inframalliohje Liikenneviraston ohjeita xx/2016 Liikennevirasto Helsinki 2016 Kannen kuva: Verkkojulkaisu pdf (www.liikennevirasto.fi)

Lisätiedot

KANSALLINEN MAASTOTIETOKANTA SILTAMALLIEN SIIRTO TAITORAKENNE- REKISTERISTÄ KANSALLISEEN MAASTOTIETOKANTAAN CITYGML MUODOSSA

KANSALLINEN MAASTOTIETOKANTA SILTAMALLIEN SIIRTO TAITORAKENNE- REKISTERISTÄ KANSALLISEEN MAASTOTIETOKANTAAN CITYGML MUODOSSA KANSALLINEN MAASTOTIETOKANTA SILTAMALLIEN SIIRTO TAITORAKENNE- REKISTERISTÄ KANSALLISEEN MAASTOTIETOKANTAAN CITYGML MUODOSSA 1 Prosessi... 3 2 Saatavilla oleva aineisto... 3 2.1 IFC mallien saatavuus...

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) PILOTTIPÄIVÄ 4, 8.5.2012 Tietomalliohjeet ja pilotit Keskustelun alustus: Tarja Mäkeläinen, VTT Built Environment

Lisätiedot

Infra FINBIM YLEISET TAVOITTEET, AP1 Hankintamenetelmät FINBIM-PILOTTIPÄIVÄ 10.5.2011 ANTTI KARJALAINEN

Infra FINBIM YLEISET TAVOITTEET, AP1 Hankintamenetelmät FINBIM-PILOTTIPÄIVÄ 10.5.2011 ANTTI KARJALAINEN Infra FINBIM YLEISET TAVOITTEET, AP1 Hankintamenetelmät FINBIM-PILOTTIPÄIVÄ 10.5.2011 ANTTI KARJALAINEN 3.5.2011 Tietomallipohjainen hanke tulee perustua yleisesti sovittuihin lähtökohtiin: Standardinomaiset

Lisätiedot

Tietomallintaminen tilaajanäkökulmasta

Tietomallintaminen tilaajanäkökulmasta Tietomallintaminen tilaajanäkökulmasta Seminaariesitelmä 28.5.-13 HUS-Kiinteistöt Oy:n toimintaympäristö tietomallivaatimukset ja ohjeistus miten tietomallihanke toimii? tilaajan rooli tietomallihankkeessa

Lisätiedot

VDC Expoder ja Live koekäyttö tilaajanäkökulma sekä työmaakäyttö 9.4.2014

VDC Expoder ja Live koekäyttö tilaajanäkökulma sekä työmaakäyttö 9.4.2014 VDC Expoder ja Live koekäyttö tilaajanäkökulma sekä työmaakäyttö 9.4.2014 Liikenneviraston hankkeet toimiala Ari Mäkelä Projektipäällikkö Liikennevirasto projektien toteutus osasto Aikaisempi työura; Lemminkäinen

Lisätiedot

Formaatti tarkennetaan myöh./ rajaus liitepiir. Inventointimalli Taso2 - Rakennusosamalli x

Formaatti tarkennetaan myöh./ rajaus liitepiir. Inventointimalli Taso2 - Rakennusosamalli x 06.11.2012 Ryömintätila ei KESKUSPALOASEMA, LAAJ. JA PERUSKORJAUSi kerroksia 3 Mika Rantala Ullakko ei Laajuus: 4800 brm2, sisältää kellarin Lähtötiedot tilaajalta tiedostomuoto Olemassa olevat arkkitehtisuunnitelmat

Lisätiedot

Tietomallien yhteensovittaminen siltahankkeessa

Tietomallien yhteensovittaminen siltahankkeessa Teemu Järveläinen Tietomallien yhteensovittaminen siltahankkeessa Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Rakennustekniikka Insinöörityö 9.4.2014 Tiivistelmä Tekijä Otsikko Sivumäärä Aika Teemu Järveläinen

Lisätiedot

Kustannusarvio koostuu seuraavista alla esitetyistä osista. Kustannusarviot sisältävät yhteiskustannuksia

Kustannusarvio koostuu seuraavista alla esitetyistä osista. Kustannusarviot sisältävät yhteiskustannuksia RANNIKKO KILPAILUEHDOTUS KORSHOLMANPUISTIKON SILLAN SUUNNITTELUKILPAILUUN 2 Kustannusarvio Kustannusarvio koostuu seuraavista alla esitetyistä osista. Kustannusarviot sisältävät yhteiskustannuksia 25 %.

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTO SIIRTYY TILAAMAAN TIETOMALLEJA SILTAHANKKEISSA TILAAJA AVAINASEMASSA TIETOMALLIEN KÄYTÖLLE!

LIIKENNEVIRASTO SIIRTYY TILAAMAAN TIETOMALLEJA SILTAHANKKEISSA TILAAJA AVAINASEMASSA TIETOMALLIEN KÄYTÖLLE! LIIKENNEVIRASTO SIIRTYY TILAAMAAN TIETOMALLEJA SILTAHANKKEISSA TILAAJA AVAINASEMASSA TIETOMALLIEN KÄYTÖLLE! RIL 13.10.2011 Juha Noeskoski LIIKENNEVIRASTON SIIRTYY TILAAMAAN TIETOMALLEJA SILTAHANKKEISSA

Lisätiedot

Kuormitus NCCI1 B.5 Kevyenliikenteen siltojen kuormat: 5,0kN/m J. Luokkakallio Sito Oy. Tarkastanut 3.5.

Kuormitus NCCI1 B.5 Kevyenliikenteen siltojen kuormat: 5,0kN/m J. Luokkakallio Sito Oy. Tarkastanut 3.5. KUUNSILTA ESPOO SUUNNITELMASELOSTUS 7031-400 29.04.2016 Jatkuva kaukalopalkkisilta Jännemitat (m) Hyödyllinen leveys (m) Kokonaispituus (m) 13,10+13,50+12,80+13,20 +12,00+15,80+21,50+5,50m=107,40m 3,50

Lisätiedot

LASERKEILAUKSEEN PERUSTUVA 3D-TIEDONKERUU MONIPUOLISIA RATKAISUJA KÄYTÄNNÖN TARPEISIIN

LASERKEILAUKSEEN PERUSTUVA 3D-TIEDONKERUU MONIPUOLISIA RATKAISUJA KÄYTÄNNÖN TARPEISIIN LASERKEILAUKSEEN PERUSTUVA 3D-TIEDONKERUU MONIPUOLISIA RATKAISUJA KÄYTÄNNÖN TARPEISIIN PSK-BIM seminaari 9.5.2014 Jukka Mäkelä, Oy 1 SMARTGEO OY Palvelujen johtoajatuksena on tarkkojen, kattavien ja luotettavien

Lisätiedot

PRE/inframallin vaatimukset ja -ohjeet

PRE/inframallin vaatimukset ja -ohjeet Osa 9 19.9.2013 1 (23) Versiointisivu Dokumentin versiohistoria Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 0.1 16.4.2013 Sami Luoma Mallinnusohjeen perusohjeet 0.2 22.8.2013 0.3 19.9.2013 Luonnosversio 0.1 19.9.2013

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SILLAT...

VARTIOKYLÄN SILLAT... 5D-Silta 3 Infra FINBIM pilottiraportti, Sito 19_5DSilta_Varjakanpuisto 20_5DSilta_Melatie 21_5DSilta_Töölönlahti 22_5DSilta_Junatie Ari Kouvalainen 1.0 28.2.2014 2 (17) 28.2.2014 5D-Silta 3 SISÄLTÖ 1

Lisätiedot

SUUNNITTELUN TEHTÄVÄMÄÄRITTELYT LAITOSHANKKEISSA

SUUNNITTELUN TEHTÄVÄMÄÄRITTELYT LAITOSHANKKEISSA SUUNNITTELUN TEHTÄVÄMÄÄRITTELYT LAITOSHANKKEISSA VESIHUOLTOPÄIVÄT 3.- Finlandia talo, Helsinki Antti Harinen LAITOSHANKKEET VESIHUOLTOALALLA Vesilaitos Projektin johto Suunnittelu Kilpailutukset Urakointi

Lisätiedot

KOIRANKOPPI ARK. Tietomalliseloste. Havainnollistuskuva kohteesta. Heidi Sumkin. Mallintaja. Kohde

KOIRANKOPPI ARK. Tietomalliseloste. Havainnollistuskuva kohteesta. Heidi Sumkin. Mallintaja. Kohde Tietomalliseloste Havainnollistuskuva kohteesta KOIRANKOPPI ARK Aloituspvm Mallintaja Kohde Mallinnustarkoitus Käytettävät ohjelmistot, tiedonsiirto Lisätietoja, huomioita yms. 15.5.2009 Nimi Heidi Sumkin

Lisätiedot

Tarkastustoiminnan päämäärä ja tarkoitus

Tarkastustoiminnan päämäärä ja tarkoitus BETONIRAKENTEIDEN KORJAAMINEN JA RAKENNUSFYSIIKKA Siltojen tarkastukset 7.2.2018 Tarkastustoiminnan päämäärä ja tarkoitus Liikenneturvallisuuden takaaminen Taitorakenteen ja sen rakenteiden toimivuuden

Lisätiedot

Tie- ja ratahankkeiden inframalliohje. Liikenneviraston ohjeita 12/2017

Tie- ja ratahankkeiden inframalliohje. Liikenneviraston ohjeita 12/2017 Liikenneviraston ohjeita 12/2017 Tie- ja ratahankkeiden inframalliohje Liikenneviraston ohjeita 12/2017 Liikennevirasto Helsinki 2017 Kannen kuvat: Sito Oy Verkkojulkaisu pdf (www.liikennevirasto.fi)

Lisätiedot

HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä

HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä SILLAN MÄÄRÄLUETTELO (sisältäen kulmatukimuurin raudoitusluettelon) 10.6.2010 Hannikaisenkatu

Lisätiedot

Eurokoodit sillansuunnittelussa. Eurokoodiseminaari Heikki Lilja

Eurokoodit sillansuunnittelussa. Eurokoodiseminaari Heikki Lilja Eurokoodit sillansuunnittelussa Eurokoodiseminaari 9.12.2014 Heikki Lilja ESITELMÄN SISÄLTÖ Yleistä Liikenneviraston silloista Eurokoodit sillansuunnittelussa, muu Livin ohjeistus Suurimmat muutokset viime

Lisätiedot

Sulkutien alikulkukäytävä VT13/Lappeenranta Suunnitelman numero R15/ Sillan määräluettelo

Sulkutien alikulkukäytävä VT13/Lappeenranta Suunnitelman numero R15/ Sillan määräluettelo Sivu 1 (5) Sulkutien alikulkukäytävä VT13/Lappeenranta Suunnitelman numero R15/19189 Teräsbetoninen laattakehäsilta II (BlkII) Jännemitta (m) 5,4 Hyödyllinen leveys (m) 12,9...13,6 Vapaa-aukko (m) 5 Vinous

Lisätiedot

Rauman meriväylän ja sataman syventäminen

Rauman meriväylän ja sataman syventäminen Rauman meriväylän ja sataman syventäminen Mediatilaisuus 1.9.2016 1.9.2016 Hanke-esittelyn sisältö 1. Väylähankkeen yleisesittely, projektipäällikkö Seppo Paukkeri/ Liikennevirasto 2. Ruoppausurakan ajankohtainen

Lisätiedot

TIETOMALLIN KÄYTTÖ PAIKALLAVALU- URAKOINNISSA. Töölönkadun pysäköinti

TIETOMALLIN KÄYTTÖ PAIKALLAVALU- URAKOINNISSA. Töölönkadun pysäköinti TIETOMALLIN KÄYTTÖ PAIKALLAVALU- URAKOINNISSA Töölönkadun pysäköinti Veetu Helkiö Opinnäytetyö Huhtikuu 2017 Rakennustekniikka Infrarakentaminen TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Rakennustekniikan

Lisätiedot

A-INSINÖÖRIT. Tietomallipohjaisen rakennesuunnittelun tilaaminen Petri Talvitie

A-INSINÖÖRIT. Tietomallipohjaisen rakennesuunnittelun tilaaminen Petri Talvitie A-INSINÖÖRIT Tietomallipohjaisen rakennesuunnittelun tilaaminen Petri Talvitie WWW.AINS.FI A-Insinöörit Esittely lyhyesti A-Insinöörit Asiakkaan Ainutlaatuinen Asiantuntijakumppani 60 Parempi rakennettu

Lisätiedot

Pilotti: Lentoasemantien tukimuurit 3.3.2014. InfraFINBIM pilottiraportti Jarkko Savolainen Maria Kuuhimo

Pilotti: Lentoasemantien tukimuurit 3.3.2014. InfraFINBIM pilottiraportti Jarkko Savolainen Maria Kuuhimo 1 (18) BUILT ENVIRONMENT PROCESS RE-ENGINEERING (PRE) WP5: InfraFINBIM Pilotti: Lentoasemantien tukimuurit 3.3.2014 InfraFINBIM pilottiraportti Jarkko Savolainen Maria Kuuhimo Muutoshistoria: Versio Pvm

Lisätiedot

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015 Osa 8 15.4.2015 Tekla Oy/ Erkki Mäkinen, Sito Oy / Ilkka Tieaho, Proxion Oy/ Juha Parkkari 1 (18) Versiointisivu Dokumentin versiohistoria Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 0.1 22.03.2013 Erkki Mäkinen Inframallin

Lisätiedot

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015 Yleiset inframallivaatimukset YIV2015 Osa 11.1 Infran hallinta Tieverkon kunnossapidon mallivaatimukset 23.4.2015 Yleiset inframallivaatimukset YIV2015 1 (9) LIITE 1 Versiointisivu Dokumentin versiohistoria

Lisätiedot

Digitaalinen luovutusaineisto

Digitaalinen luovutusaineisto Digitaalinen luovutusaineisto BuildingSMART Finland Inframallintamisen päivä 2017 Kari Partiainen Projektipäällikkö Liikennevirasto 6.2.2017 Ville Suntio Projekti- ja kehityspäällikkö Destia Oy Pilottihanke

Lisätiedot

Tuotemallintamisohjeet 2006. Rakennetyyppitietokannan prototyyppi

Tuotemallintamisohjeet 2006. Rakennetyyppitietokannan prototyyppi Tuotemallintamisohjeet 2006 Rakennetyyppitietokannan prototyyppi Hannu Penttilä Sampsa Nissinen Tuotemallintaminen rakentamisessa piirustus- ja dokumenttikeskeinen rakentaminen muuttuu vähitellen v tuotemallikeskeiseksi,,

Lisätiedot

Uudet väylät: tuotannon vaatimat toteutusmallit ja mallipohjainen laadunvarmistus

Uudet väylät: tuotannon vaatimat toteutusmallit ja mallipohjainen laadunvarmistus Firstname Lastname RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Uudet väylät: tuotannon vaatimat toteutusmallit ja mallipohjainen laadunvarmistus Pasi Nurminen, Destia Oy Built Environment Process Innovations

Lisätiedot

PILOTOINTI VT8 PARANTAMINEN VÄLILLÄ KOTIRANTA STORMOSSEN -HANKKEELLA

PILOTOINTI VT8 PARANTAMINEN VÄLILLÄ KOTIRANTA STORMOSSEN -HANKKEELLA Vt8 parantaminen välillä Kotiranta Stormossen Projektisuunnitelma 1 (5) Tietomallintamisen hyväksikäytön kehittäminen väylärakentamissa PILOTOINTI VT8 PARANTAMINEN VÄLILLÄ KOTIRANTA STORMOSSEN -HANKKEELLA

Lisätiedot

Nissolan tasoristeysten poistot ja tiejärjestelyt, katu ja ratasuunnitelma Hy Kr 106+799, NISSOLAN ALIKULKUSILTA

Nissolan tasoristeysten poistot ja tiejärjestelyt, katu ja ratasuunnitelma Hy Kr 106+799, NISSOLAN ALIKULKUSILTA Nissolan tasoristeysten poistot ja tiejärjestelyt, katu ja ratasuunnitelma Hy Kr 106+799, NISSOLAN ALIKULKUSILTA VIHDIN KUNTA Hy-Kr 106+799, Nissolan aks, siltasuunnitelma 1/ 16 Nissolan tasoristeysten

Lisätiedot