Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa"

Transkriptio

1 Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa (1-9) (1-9) Tuonti Vienti 2015 (1-9) Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tulli. Uppgifterna kan citeras med uppgivande av Tullen som källa. Quoting is encouraged provided Finnish Customs is acknowledged as the source.

2 1 ÖLJYN HINNAN ALAMÄKI VAIVASI ISON-BRITANNIAN KANSSA KÄYTÄVÄÄ KAUPPAA Ison-Britannian osuus ennallaan Suomen ulkomaankaupasta Suomen tavaravienti Isoon-Britanniaan laski Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan 11 prosenttia vuoden 2015 tammi-syyskuussa, ja oli arvoltaan lähes 2,1 miljardia euroa. Tuonti Isosta-Britanniasta oli samalla ajanjaksolla arvoltaan hieman yli 1,2 miljardia euroa, eli kaksi prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa vähemmän. Suomen kauppa Ison-Britannian kanssa on ollut vuosikymmeniä ylijäämäistä. Kuluvana vuonna ylijäämä kuitenkin pieneni viime vuoden tammi-syyskuun ylijäämään verrattuna ja jäi 823 miljoonaan euroon. Suurimmillaan 2000-luvun alussa Suomelle kertyi Ison-Britannian kanssa käytävästä kaupasta lähes 2,5 miljardia euroa ylijäämää. Iso-Britannia on ollut vuodesta 2012 lähtien Suomen toiseksi suurin ylijäämämaa Yhdysvaltojen jälkeen. Kolmantena oli vuonna 2015 Norja, kun edellisinä vuosina ylijäämää tuli eniten Ison-Britannian jälkeen Belgian kanssa käytävässä kaupassa. Eri tavararyhmien vienti Isoon-Britanniaan kehittyi vaihtelevasti kuluvana vuonna. Tavararyhmistä arvoltaan suurimman eli metsäteollisuuden tuotteiden vienti kasvoi alkuvuonna selvästi, mutta öljytuotteiden ja kemikaalien viennille tilastoitiin huomattava pudotus, joka painoi kokonaisviennin laskuun. Vienti laskettuna ilman öljytuotteita ei muuttunut edellisvuodesta. Koneiden ja laitteiden sekä metallien vienti laski loivasti. Tuonnissa moottoriajoneuvojen tuonnin kasvu tasoitti kemianteollisuuden heikkouden aiheuttamaa kokonaistuonnin vähenemää. Ison-Britannian osuus Suomen viennistä on pysynyt lähes ennallaan vuoden 2008 talouskriisin jälkeen. Osuus kävi vuonna 2010 alimmillaan 4,6 prosentissa, mutta on viime vuodet ollut hieman yli viisi prosenttia. Historiallisesti tarkasteltuna Ison-Britannian tärkeys Suomen vientimaana on kuitenkin vähentynyt huomattavasti: 1990-luvulla maahan vietiin reilu kymmenesosa, 1970-luvulla lähes viidennes Suomen viemistä tavaroista. Alkuvuonna 2015 Iso-Britannia oli Suomen kuudenneksi tärkein vientimaa Venäjän jälkeen ja Kiinaa edellä. Sijaluku on säilynyt samana viime vuodet. Tuonnissa Ison-Britannian osuus on viimeiset kuusi vuotta myös pysynyt liki ennallaan, eli aavistuksen yli kolmessa prosentissa. Ennen talouskriisiä osuus oli hiukan suurempi, vajaat viisi prosenttia. Tarkasteltaessa pitkää aikasarjaa, maan osuuden huomataan laskeneen tasaisesti 1980-luvun lopulta lähtien. Tuolloin suurimmillaan noin 13 prosenttia Suomen tavaratuonnista tuli Isosta-Britanniasta. Maan sijoitus tuontimaana on viime vuosina vaihdellut kahdeksannen tai yhdeksännen sijan välillä. Iso-Britannia on Suomelle selvästi tärkeämpi kauppakumppani kuin Suomi Isolle-Britannialle, sillä Suomen osuus sekä Ison-Britannian viennistä että tuonnista oli kuluvana vuonna vain puoli prosenttia. 1 Vienti Isoon-Britanniaan on kuluvana vuonna kehittynyt selvästi heikommin kuin vienti verrokkimaihin Ranskaan ja Alankomaihin. Tuonti Isosta-Britanniasta on sen sijaan laskenut vähemmän kuin tuonti Ranskasta ja Alankomaista. Kuvio 2. Ison-Britannian osuus Suomen tuonnista ja viennistä (1-9) Kuvio 3. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppatase (1-9) Osuus % Tuonti Vienti Milj. e 1 Eurostatin Comext-tietokanta

3 2 Kuvio 4. Vienti Ranskaan, Alankomaihin ja Isoon-Britanniaan kuukausittain (syyskuu) Milj. e Ranska Iso-Britannia Alankomaat Kuvio 5. Tuonti Ranskasta, Isosta-Britanniasta ja Alankomaista kuukausittain (syyskuu) Milj. e Ranska Iso-Britannia Alankomaat Taulukko 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa v (1-9) Vuosi Tuonti Milj. e Muutos % Osuus % Vienti Milj. e Muutos % Osuus % Kauppatase Milj. e , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , (1-9) , ,1 823 METSÄTEOLLISUUS VEI ISOON-BRITANNIAAN PIRTEÄSTI ALKUVUONNA Öljyjalosteiden syöksy painoi kokonaisvientiä Suomen vienti Isoon-Britanniaan on perinteisesti ollut hyvin metsäteollisuuskeskeistä. Sektorin vienti suureni tammi-syyskuussa seitsemän prosenttia. Viennin arvo oli 857 miljoonaa euroa ja osuus koko viennistä Isoon-Britanniaan lähes 42 prosenttia. Paperin ja pahvin vienti vahvistui kuusi prosenttia 600 miljoonaan euroon vientimäärien kasvettua kolme prosenttia ja vientihintojen neljä prosenttia. Iso- Britannia on ollut vuosia Suomen toiseksi tärkein paperin ja pahvin ostaja Saksan jälkeen. Maan

4 3 osuus Suomen paperin ja pahvin kokonaisviennistä oli kuluvana vuonna 11 prosenttia, kun Saksan osuus oli 18 prosenttia. Sahatavaraa vietiin kuluvana vuonna Isoon-Britanniaan 143 miljoonan euron (+9 %), vaneria ja puusepäntuotteita 75 miljoonan euron (+16 %) arvosta. Paperimassan vienti säilyi edellisvuoden tasolla ja oli arvoltaan reilut 32 miljoonaa euroa. Öljytuotteita toimitettiin tammi-syyskuussa 2015 arvolla mitattuna 46 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa vähemmän. Osuudeksi koko viennistä muodostui noin 15 prosenttia. Vientimääriin tilastoitiin 24 prosentin, vientihintoihin 29 prosentin vähenemä. Öljytuotteiden viennin lasku painoi Isoon-Britanniaan suuntautunutta kokonaisvientiä merkittävästi, sillä ilman öljytuotteita laskettu kokonaisvienti ei muuttunut edellisvuodesta. Iso-Britannia on vuodesta 2013 alkaen ollut joko Suomen toiseksi tai kolmanneksi tärkein öljytuotteiden ostajamaa. Vuoden 2015 tammi-syyskuussa se oli kolmas Ruotsin ja Alankomaiden jälkeen ja Latviaa edellä. Kemianteollisuuden vienti Isoon-Britanniaan oli alkuvuonna 2015 arvoltaan 199 miljoonaa euroa eli 18 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Sektorin tuotteiden osuus koko viennistä maahan oli hieman vajaa kymmenes. Kemianteollisuuden perustuotteiden vienti putosi 42 prosenttia 70 miljoonan euroon, mutta valmistamattomien ja valmistettujen muovien (mm. laattojen) vienti suureni kaksi prosenttia 85 miljoonaan euroon. Lääkkeitä ja farmaseuttisia tuotteita vietiin vajaan yhdeksän miljoonan euron edestä (-29 %). Lannoitteiden vienti yli kaksinkertaistui 16 miljoonaan euroon. Koneiden, laitteiden ja kuljetusvälineiden vienti Isoon-Britanniaan hiipui tammi-syyskuussa vain prosentin ja oli arvoltaan 293 miljoonaa euroa. Osuus Suomen viennistä Isoon-Britanniaan oli noin 14 prosenttia, josta teollisuuskoneiden osuus oli vajaat yhdeksän prosenttiyksikköä ja sähkötekniikan neljä prosenttiyksikköä. Kuljetusvälineiden osuudeksi tuli pari prosenttiyksikköä. Teollisuuskoneista voimakoneiden ja moottoreiden vienti vahvistui viisi prosenttia 29 miljoonaan euroon. Sähkögeneraattoreiden ja moottoreiden ja niiden osien osuus tästä oli noin 17 miljoonaa euroa, mikä oli yhdeksän prosenttia viime vuoden viennin arvoa enemmän. Erilaisten teollisuuden erikoiskoneiden vienti Isoon-Britanniaan ylsi 99 miljoonaan euroon, eli nousi 12 prosenttia viime vuodesta. Ryhmän tavaroista arvoltaan merkittävimpiä olivat pyörätraktorit, joiden vienti nousi 11 prosenttia 26 miljoonaan euroon, sekä metsänhoitokoneet, joita vietiin 12 prosenttia viime vuotta enemmän, eli noin 20 miljoonan euron arvosta. Maansiirto- ja kaivuukoneiden vienti nousi kolmanneksen 19 miljoonaan euroon, mutta kaivosteollisuuden käsittelykoneiden vienti laski 13 prosenttia ja jäi reiluun kymmeneen miljoonaan euroon. Metalliteollisuuskoneiden vienti kasvoi kolmanneksen, mutta oli silti arvoltaan vain noin kahdeksan miljoonaa euroa. Teollisuuden yleiskoneiden vienti Isoon-Britanniaan heikkeni kuluvana vuonna neljänneksen ja jäi arvoltaan 39 miljoonaan euroon. Arvoltaan suurimpia tämän tavararyhmän tavaroita olivat nostamis- ja lastaamiskoneet (14 milj. e), joiden vienti väheni 18 prosenttia. Erilaisten suodatus-, puhdistus- ja tuuletuslaitteiden vienti putosi jopa 63 prosenttia, kun se viime vuonna oli arvoltaan lähes 13 miljoonaa euroa. Sähkökoneiden ja -laitteiden vienti Isoon-Britanniaan supistui kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana yhdeksän prosenttia, arvoksi tuli 79 miljoonaa euroa. Viennistä noin 31 miljoonaa euroa oli tehoelektroniikkalaitteita (+5 %) ja kymmenen miljoonaa euroa sähkön kytkentä- ja ohjauslaitteita (-18 %). Diagnoosi- ja röntgenlaitteiden vienti nousi kahdeksan prosenttia runsaaseen 11 miljoonaan euroon, mutta viestintälaitteiden vienti vajosi reilun kolmanneksen kahdeksaan miljoonaan euroon. Isoon-Britanniaan vietiin kuljetusvälineitä kuluvan vuoden tammi-syyskuussa yhdeksän prosenttia viime vuoden vastaavaa ajanjaksoa enemmän. Viennin arvo oli 39 miljoonaa euroa, josta noin 20 miljoonaa (+45 %) oli tavarankuljetus- ja muita erikoisautoja. Moottoriajoneuvojen osia vietiin vajaan seitsemän miljoonan euron (+7 %), huvi- ja urheilualuksia reilun kuuden miljoonan euron (+140 %) edestä. Metallisektorin vienti Isoon-Britanniaan hiipui alkuvuonna kaksi prosenttia ja jäi arvoltaan 216 miljoonaan euroon, jolloin osuudeksi koko viennistä maahan tuli 11 prosenttia. Raudan ja teräksen viennin

5 4 osuus oli 77 miljoonaa euroa, jossa madaltumista 14 prosenttia. Värimetallien vienti oli arvoltaan 116 miljoonaa euroa, siis kolme prosenttia kasvua viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Platinaa vietiin viidennes viimevuotista enemmän (arvo 35 milj. e) vientimäärien lähes kolminkertaistuttua, mutta kuparin vienti laski kuusi prosenttia 17 miljoonaan euroon vientimäärien kymmeneksen laskun myötä. Noin 94 prosenttia Suomen viemästä platinasta vietiin alkuvuonna Isoon-Britanniaan. Nikkelin vienti kohosi 42 prosenttia 13 miljoonaan euroon, nousu johtui yksinomaan vientimäärien kasvusta vientihintojen laskettua prosentin. Muita arvoltaan huomattavia Isoon-Britanniaan alkuvuonna vietyjä tavararyhmiä olivat elintarvikkeet, joiden viennin arvo kasvoi kuusi prosenttia ja kohosi 13 miljoonaan euroon, sekä erilaiset lääketieteelliset kojeet ja mittausinstrumentit, joita vietiin maahan 56 miljoonan euron edestä (-2 %). Elintarvikeviennistä noin viisi miljoonaa euroa tuli sokerista ja sokerivalmisteista (-6 %), kolme miljoonaa euroa viljasta ja viljatuotteista (-13 %) ja reilut kaksi miljoonaa euroa maitotaloustuotteista (+55 %). Lääkintäkojeiden vienti oli arvoltaan 34 miljoonaa euroa, kasvua kuusi prosenttia. Mittauslaitteiden vienti laski kymmeneksen 22 miljoonaan euroon. Kuvio 6. Vienti Isoon-Britanniaan tavararyhmittäin v (1-9) Kojeet, mittarit yms. (-2 %) 2,7 % Kuljetusvälineet (+9 %) 1,9 % Muut tavarat (-6 %) 6,4 % Öljytuotteet (-46 %) 14,9 % Sähkökoneet ja -laitteet (-9 %) 3,8 % Teollisuuden koneet ja moottorit (+1 %) 8,5 % Kemialliset aineet ja tuotteet (-18 %) 9,7 % Metallit ja metallituotteet (-2 %) 10,5 % Sahatavara ja raakapuu (+9 %) 7,2 % Paperimassa (0 %) 1,6 % Paperi ja pahvi (+6 %) 29,2 % Vaneri ja puusepäntuotteet (+16 %) 3,6 % Taulukko 2. Vienti Isoon-Britanniaan; tärkeimmät tavararyhmät SITC- tavararyhmä 2014 Milj. e Osuus % Muutos % 2015 (1-9) Milj. e Osuus % Muutos % 24 Sahatavara ja raakapuu 184 6, , Paperimassa 45 1, , Öljytuotteet , , Kemialliset aineet ja tuotteet , , Vaneri ja puusepäntuotteet 88 2, , Paperi ja pahvi , , Metallit ja metallituotteet 280 9, , Teollisuuden koneet ja 234 7, ,5 1 moottorit Sähkökoneet ja -laitteet 114 3, , Kuljetusvälineet 46 1, , Kojeet, mittarit yms. 78 2, ,7-2 Muut tavarat 188 6, ,4-6 Yhteensä , ,0-11

6 5 HENKILÖAUTOJEN TUONTI ISOSTA-BRITANNIASTA KASVU-URALLA Kemianteollisuuden tuonti heikkeni Kemianteollisuuden tuotteiden tuonti Isosta-Britanniasta laski tammi-syyskuussa 13 prosenttia viimevuodesta. Tuonnin arvo oli 256 miljoonaa euroa, eli noin 21 prosenttia koko tuonnista Isosta- Britanniasta. Peruskemikaalien tuonti (arvo 41 milj. e) väheni neljänneksen, ja lääkkeiden tuonti (arvo 100 milj. e) 13 prosenttia. Muovien tuonti sen sijaan säilyi edellisvuoden tasolla ja oli arvoltaan 52 miljoonaa euroa. Puhdistusaineiden ja kosmetiikan tuonti kasvoi vain prosentin 27 miljoonaan euroon, mutta väriaineiden tuonti kohosi selvät 19 prosentti 12 miljoonaan euroon. Öljytuotteiden tuonti pieneni 15 prosenttia 12 miljoonaan euroon sekä tuontihintojen että määrien pudottua, mutta eläin- ja kasviöljyjen ja -rasvojen tuonti moninkertaistui 14 miljoonaan euroon. Koneiden, laitteiden ja kuljetusvälineiden tuonti Isosta-Britanniasta oli kokonaisuudessaan kuluvana vuonna arvoltaan 488 miljoonaa euroa, eli lähes yhtä paljon kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tavararyhmän osuus kokonaistuonnista Isosta-Britanniasta oli lähes 40 prosenttia, josta teollisuuskoneiden osuudeksi tuli 12 prosenttiyksikköä, sähköteknisten laitteiden osuudeksi kahdeksan prosenttiyksikköä ja kuljetusvälineiden osuudeksi runsaat 20 prosenttiyksikköä. Arvoltaan suurimmista teollisuuskoneista moottoreiden ja generaattoreiden tuonti vajosi liki neljänneksen 23 miljoonaan euroon, maansiirto- ja kaivuukoneiden tuonti parani viisi prosenttia 25 miljoonaan euroon, pumppujen, kompressorien ja tuulettimien tuonti laski 17 prosenttia 20 miljoonaan eroon ja hanojen ja venttiilien tuonti enentyi kolmanneksen 15 miljoonaan euroon. Koko teollisuuskoneryhmän kokonaistuonti kutistui 11 prosenttia vuodentakaisesta. Sähkökoneiden ja laitteiden tuonti Isosta-Britanniasta supistui sen sijaan vain prosentin tammisyyskuussa. Tietokoneiden ja oheislaitteiden tuonti pysyi edellisvuoden tasolla eli 26 miljoonassa eurossa ja viestintälaitteiden tuonti kasvoi 50 prosenttia 18 miljoonaan euroon. Sähkötekniikan tuonnin käänsi laskuun erityisesti sähkömekaanisten työkalujen, mm. sähköporakoneiden ja sahojen, tuonnin heikkous. Kuljetusvälineiden tuonti Isosta-Britanniasta suureni seitsemän prosenttia 249 miljoonaan euroon. Kasvun taustalla oli erityisesti henkilöautojen tuonnin kahden prosentin kasvu: autoja tuotiin maasta tammi-syyskuussa Suomeen kappaletta lähes 202 miljoonan euron arvosta. Iso-Britannia oli Suomen toiseksi tärkein autojen toimittaja Saksan jälkeen, josta henkilöautoja tuotiin alkuvuonna kappaletta. Arvolla laskettuna noin 13 prosenttia Suomen henkilöautotuonnista tuli Isosta- Britanniasta, kun Saksan osuus oli reilu kolmannes. Isosta-Britanniasta tuotiin myös moottoriajoneuvojen osia 21 miljoonan euron edestä (+18 %), sekä lentokoneiden ja helikoptereiden osia vajaan 12 miljoonan euron arvosta (+77 %). Elintarvikkeiden ja juomien tuonti Isosta-Britanniasta on kasvanut rivakasti vuodesta 2010 lähtien. Kuluvana vuonna tuonnin arvoksi tilastoitiin 94 miljoonaa euroa, eli 11 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajanjaksoa enemmän. Tavararyhmän osuus koko tuonnista Isosta-Britanniasta oli vajaat kahdeksan prosenttia. Kasvusta huolimatta Iso-Britannia ei ole Suomen merkittävimpien elintarviketoimittajien joukossa, ja maan osuus Suomen koko elintarviketuonnista on vain noin kolme prosenttia. Maasta tuotiin alkuvuonna leipomotuotteita 13 miljoonan euron (+11 %), sekä koiran- ja kissanruokaa ja rehuja 21 miljoonan euron (+19 %) edestä. Alkoholijuomia, eli enimmäkseen viskiä, tuotiin Isosta- Britanniasta kuusi prosenttia edellisvuotta enemmän. Tuonnin arvoksi tuli 23 miljoonaa euroa. Isosta- Britanniasta tilastoitiin alkuvuonna kolmanneksi eniten alkoholintuontia Ranskan ja Chilen jälkeen arvolla mitattuna. Suomeen tuodusta viskistä 69 prosenttia oli alkuperältään brittiläistä. Metallisektorin tuotteiden tuonti Isosta-Britanniasta kärsi neljänneksen laskun alkuvuonna; arvoksi tuli 73 miljoonaa euroa, eli osuus kokonaistuonnista oli vajaat kuusi prosenttia. Raudan ja teräksen tuonti pieneni 29 prosenttia 40 miljoonaan euroon, ja värimetallien tuonti 27 prosenttia 18 miljoonaan euroon, mutta metallista valmistettujen tuotteiden tuonti putosi vain neljä prosenttia 15 miljoonaan euroon. Arvoltaan suurimmat yksittäiset tavararyhmät olivat rauta- ja teräsputket (13 milj. e, -5 %), tangot ja profiilit (9 milj. e, -10 %) ja teräslevyvalmisteet (9 milj. e, -25 %).

7 6 Muita arvoltaan merkittäviä Isosta-Britanniasta tuotuja tavararyhmiä olivat erilaiset kojeet ja mittarit, joiden tuonti kasvoi vetreästi 38 prosenttia 41 miljoonaan euroon. Kojeista 11 miljoonaa euroa muodostui lääkintäkäyttöön tarkoitetuista kojeista, 25 miljoonaa euroa mittausinstrumenteista. Noin viisi prosenttia Suomeen tuoduista kojeista ja mittareista tuotiin Isosta-Britanniasta, kun suurimmasta toimittajasta Yhdysvalloista tavaroista tuotiin runsas viidennes. Vaatteiden, tekstiilien ja jalkineiden tuonti Isosta-Britanniasta laski 24 miljoonaan euroon, eli viisi prosenttia. Näiden tavaroiden tuonnin arvosta noin kuusi miljoonaa euroa tuli tekstiililangasta, viisi miljoona erilaisista erikoiskudelmista. Kivennäisainetuotteita, mm. tiiltä, lasia, kalkkia ja keramiikkaa, tuotiin Isosta-Britanniasta 17 miljoonan euron edestä, eli 17 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Sanomalehtiä, kirjoja ja muita painotuotteita tuotiin sen sijaan 17 prosenttia viime vuotta enemmän. Tuonnin arvoksi tuli näin ollen reilut 13 miljoonaa euroa. Paperin ja pahvin tuonti Isosta-Britanniasta kasvoi 16 miljoonaan euroon, siis noin viisi prosenttia viime vuotta suuremmaksi. Kuvio 7. Tuonti Isosta-Britanniasta tavararyhmittäin v (1-9) Muut tavarat (+4 %) 15,2 % Elintarvikkeet ja juomat (+11 %) 7,6 % Eläin- ja kasviöljyt yms (+>999 %) 1,1 % Painotuotteet (+17 %) 1,1 % Kojeet, mittarit yms. (+38 %) 3,3 % Öljy ja öljytuotteet (-15 %) 1,0 % Kemialliset aineet ja tuotteet (-13 %) 20,7 % Kuljetusvälineet (+7 %) 20,1 % Sähkökoneet ja -laitteet (-1 %) 7,7 % Teollisuuden koneet ja moottorit (-11 %) 11,7 % Paperi ja pahvi (+5 %) 1,3 % Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet (-5 %) 1,9 % Kivennäisainetuotteet (-17 %) 1,4 % Metallit ja metallituotteet (-25 %) 5,9 % Taulukko 3. Tuonti Isosta-Britanniasta; tärkeimmät tavararyhmät SITC- tavararyhmä 2014 Milj. e Osuus % Muutos % 2015 (1-9) Milj. e Osuus % Muutos % 0-1 Elintarvikkeet ja juomat 117 6, , Öljy ja öljytuotteet 145 8, , Eläin- ja kasviöljyt yms 6 0, ,1 >999 5 Kemialliset aineet ja tuotteet , , Paperi ja pahvi 21 1, ,3 5 65, Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet 33 1, , Kivennäisainetuotteet 26 1, , Metallit ja metallituotteet 126 7, , Teollisuuden koneet ja moottorit , , Sähkökoneet ja -laitteet 128 7, , Kuljetusvälineet , , Kojeet, mittarit yms. 43 2, , Painotuotteet 18 1, ,1 17 Muut tavarat , ,2 4 Yhteensä , ,0-2

8 VIENTI ISOON-BRITANNIAAN V (1-9) (1-9) 2015 (1-9) SITC-TAVARARYHMÄ REV e Osuus % 1000 e Osuus % Muutos % 1000 e Osuus % 1000 e Osuus % Muutos % 0 elintarvikkeet ja elävät eläimet , , , , elävät eläimet liha ja lihatuotteet 450 0, , , , maitotaloustuotteet ja munat 207 0, , , , kala- ja kalavalmisteet 1 0, ,0 > ,0 70 0, vilja ja viljatuotteet , , , , hedelmät ja kasvikset 76 0,0 89 0, ,0 64 0, sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja , , , , kahvi, tee, kaakao, mausteet; tuott 267 0, , , , rehuaineet 77 0, , , , erinäiset elintarvikkeet 822 0, , , , juomat ja tupakka , , , , juomat , , , , tupakka ja tupakkavalmisteet raaka-aineet, pl. polttoaineet , , , , vuodat, nahat ja turkisnahat, raa'at 702 0, , , , öljysiemenet, öljypitoiset pähkinät j luonnonkumi, synteettinen ja regen 7 0,0 32 0, ,0 2 0, puutavara ja korkki , , , , paperimassa , , , , tekstiilikuidut sekä niiden jätteet kivennäisaineet, valmistamattomat , , , , malmit ja metalliromu , , , , muut eläin- ja kasviraaka-aineet 370 0, , ,0 6 0, poltto- ja voiteluaineet, sähkövirta , , , , kivihiili, koksi, briketit yms. 4 0, ,0-33 kivennäisöljyt ja kivennäisöljytuotte , , , , kaasut , , , sähkövirta eläin- ja kasviöljyt ja -rasvat 593 0, , , , eläinöljyt ja -rasvat 0 0,0 0 0, ,0 0 0, kasviöljyt ja -rasvat 593 0, , , , valmistetut eläin- ja kasviöljyt yms ,0-0 0,0 0 0,0 0 5 kemialliset aineet ja tuotteet , , , , orgaaniset kemialliset aineet , , , , epäorgaaniset kemialliset alkuaine , , , , väri- ja parkitusaineet , , , , lääkevalmisteet ja farmaseuttiset t , , , , haju-, kiillotus- ja puhdistusaineet 368 0, , , , lannoitteet, valmistetut , , , , muovit, valmistamattomat , , , , muovit, valmistetut , , , , erinäiset kemialliset tuotteet , , , ,6-5 6 valmistetut tavarat valmistusaineen , , , , nahka,nahkatavarat ja muokatut tu 377 0, , ,0 68 0, kumituotteet , , , , puu- ja korkkituotteet, pl. huonekal , , , , paperi ja pahvi sekä tuotteet niistä , , , , tekstiilituotteet, pl. vaatteet , , , , kivennäisainetuotteet , , , , rauta ja teräs , , , , muut metallit , , , , tuotteet epäjalosta metallista , , , , koneet,laitteet ja kuljetusvälineet , , , , voimakoneet ja moottorit , , , , eri toimialojen erikoiskoneet , , , , metalliteollisuuskoneet , , , , yleiskäyttöiset teollisuuden koneet , , , , toimistokoneet ja atk-laitteet , , , , puhelin-,radio-,tv- yms. laitteet , , , , muut sähkökoneet ja laitteet , , , , moottoriajoneuvot , , , , muut kuljetusvälineet , , , , erinäiset valmiit tavarat , , , , tehdasvalmisteiset talot;lvi- ja vala , , , , huonekalut , , , , matkatarvikkeet,laukut,kotelot yms 256 0, , , , vaatteet , , , , jalkineet , , , , kojeet,mittarit yms , , , , valokuvauskojeet ja -tarvikkeet;kel 152 0, , , , muut valmiit tavarat , , , ,0-8 9 muut tavarat , , , ,1 1 YHTEENSÄ , , , ,0-11

9 TUONTI ISOSTA-BRITANNIASTA V (1-9) (1-9) 2015 (1-9) SITC-TAVARARYHMÄ REV e Osuus % 1000 e Osuus % Muutos % 1000 e Osuus % 1000 e Osuus % Muutos % 0 elintarvikkeet ja elävät eläimet , , , , elävät eläimet 240 0,0 46 0, ,0 37 0, liha ja lihatuotteet 999 0, , , , maitotaloustuotteet ja munat , , , , kala- ja kalavalmisteet 910 0, , , , vilja ja viljatuotteet , , , , hedelmät ja kasvikset , , , , sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja , , , , kahvi, tee, kaakao, mausteet; tuott , , , , rehuaineet , , , , erinäiset elintarvikkeet , , , , juomat ja tupakka , , , , juomat , , , , tupakka ja tupakkavalmisteet 7 0, raaka-aineet, pl. polttoaineet , , , , vuodat, nahat ja turkisnahat, raa'at öljysiemenet, öljypitoiset pähkinät j , , ,1 60 0, luonnonkumi, synteettinen ja regen , , , , puutavara ja korkki 131 0, , , , paperimassa 3 0, ,0 > ,1 3 0, tekstiilikuidut sekä niiden jätteet , , , , kivennäisaineet, valmistamattomat , , , , malmit ja metalliromu , , , , muut eläin- ja kasviraaka-aineet , , , ,1-10 0,0 3 poltto- ja voiteluaineet, sähkövirta , , , , kivihiili, koksi, briketit yms , , , , kivennäisöljyt ja kivennäisöljytuotte , , , , kaasut 15 0,0 57 0, ,0 34 0, sähkövirta eläin- ja kasviöljyt ja -rasvat , , , ,1 > eläinöljyt ja -rasvat 26 0, , ,0 4 0, kasviöljyt ja -rasvat , , , , valmistetut eläin- ja kasviöljyt yms , ,3 > , ,9 >999 5 kemialliset aineet ja tuotteet , , , , orgaaniset kemialliset aineet , , , , epäorgaaniset kemialliset alkuaine , , , , väri- ja parkitusaineet , , , , lääkevalmisteet ja farmaseuttiset t , , , , haju-, kiillotus- ja puhdistusaineet , , , , lannoitteet, valmistetut , , , , muovit, valmistamattomat , , , , muovit, valmistetut , , , , erinäiset kemialliset tuotteet , , , , valmistetut tavarat valmistusaineen , , , , nahka,nahkatavarat ja muokatut tu 334 0, , , , kumituotteet , , , , puu- ja korkkituotteet, pl. huonekal 657 0, , , , paperi ja pahvi sekä tuotteet niistä , , , , tekstiilituotteet, pl. vaatteet , , , , kivennäisainetuotteet , , , , rauta ja teräs , , , , muut metallit , , , , tuotteet epäjalosta metallista , , , ,2-4 7 koneet,laitteet ja kuljetusvälineet , , , , voimakoneet ja moottorit , , , , eri toimialojen erikoiskoneet , , , , metalliteollisuuskoneet , , , , yleiskäyttöiset teollisuuden koneet , , , , toimistokoneet ja atk-laitteet , , , , puhelin-,radio-,tv- yms. laitteet , , , , muut sähkökoneet ja laitteet , , , , moottoriajoneuvot , , , , muut kuljetusvälineet , , , , erinäiset valmiit tavarat , , , , tehdasvalmisteiset talot;lvi- ja vala , , , , huonekalut , , , , matkatarvikkeet,laukut,kotelot yms , , , , vaatteet , , , , jalkineet , , , , kojeet,mittarit yms , , , , valokuvauskojeet ja -tarvikkeet;kel , , , , muut valmiit tavarat , , , ,9 8 9 muut tavarat , , , ,3 15 YHTEENSÄ , , , ,0-2

10 Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa 2015:M26, Tiedustelut - Förfrågningar - Inquiries: Kaarna, Anssi p Telasuo, Christina p Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi Kaikki tilastot ja katsaukset ovat ilmaiseksi luettavissa Tullin Internet-sivuilla Internet-sivuiltamme löytyvät myös käsikirja ulkomaankaupan tilastointiperiaatteista, Intrastat-opas sekä kunkin tilaston kuvaus ja laatuseloste. Tarkempia maa- ja tavarakohtaisia tietoja sekä logistiikkatilastoja on saatavissa maksutta ulkomaankauppatietojen jakelujärjestelmästä (ULJAS) uljas.tulli.fi Yhteystiedot: Tulli Tilastointi Opastinsilta 12 PL Helsinki Vaihde Tilastopalvelu tilastot@tulli.fi Kontaktuppgifter: Tullen Statistik Semaforbron 12 PB Helsingfors Växel Statistikservice statistik@tulli.fi Contact information: Finnish Customs Statistics Opastinsilta 12 PO Box 512 FI Helsinki Exchange Statistics service statistics@tulli.fi

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Milj.e Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 2006-2015 (1-11) 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2014 (1-11)

Lisätiedot

Suomen ja Kreikan välinen kauppa

Suomen ja Kreikan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kreikan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kreikan välinen kauppa v. 2004 2014 (1-11) 400 350 300 250 200 150 100 50 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa 1 000 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2004-2014 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Liettuan välinen kauppa

Suomen ja Liettuan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Liettuan välinen kauppa 450 400 350 300 250 200 150 100 50 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Liettuan välinen kauppa v. 2005-2015(1-8) 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 21-21 (tammikuu) 4 Milj. e 3 2 1 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 21 (tammi) (tammi) Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 2019 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-10) 1 000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.1.2019.

Lisätiedot

Suomen ja Brasilian välinen kauppa

Suomen ja Brasilian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Brasilian välinen kauppa 900 800 700 600 500 400 300 200 100 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Brasilian välinen kauppa v. 2002 2015 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-21 (1-7) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 (1-7) Tuonti Vienti 21 (1-7) Helsinki 2.1.21

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Mrd. e 12 Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2005-2015 10 8 6 4 2 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa

Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa Milj. e 2 000 Kuvio 1. Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa v. 2002 2015 (1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002 2015 (1-3) 10 Mrd. e 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Tuonti Vienti Helsinki 17.6.2015 Tietoja lainattaessa

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa v. 2005 2015 (1-6) 5 000 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Milj. e 2005

Lisätiedot

Suomen ja Ranskan välinen kauppa

Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Ranskan välinen kauppa Milj. e 2 500 Kuvio 1. Suomen ja Ranskan välinen kauppa v. 2002 2016 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti Helsinki 5.5.2017. Julkaistavissa klo

Lisätiedot

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa v. 2006 2016 (1-8) 4 500 Milj. e 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2006

Lisätiedot

Suomen ja Australian välinen kauppa

Suomen ja Australian välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Australian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Australian välinen kauppa v. 2007 2017 (1-3) 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki 28.6.2017. Julkaistavissa

Lisätiedot

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa v. 2008 2018 (1-8) 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 2007 2017 (1-7) 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Milj. e 10 000 Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2007-2017 (1-9) 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2007 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-9) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 28.12.2018. Julkaistavissa

Lisätiedot

Suomen ja Japanin välinen kauppa

Suomen ja Japanin välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Japanin välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Japanin välinen kauppa v. 2006 2017 (1-2) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki 30.5.2017.

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Milj. e 4 500 Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 2008 2018 (1-7) 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2003-2013 (1-8) 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 Milj. e 2003 2004

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2007 2017 (1-5) 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.8.2017.

Lisätiedot

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa v. 2007 2017 (1-9) 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2006 2017 (1-3) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 15.6.2017.

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2006 2016 (1-6) 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Milj.e 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Suomen ja Japanin välinen kauppa

Suomen ja Japanin välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Japanin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Japanin välinen kauppa v. 2008 2018 (1-5) 1 400 Milj. e 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki 22.8.2018. Julkaistavissa

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa 8000 Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2006-2016 (1-8) 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2001-2012 (1-8) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2002-2012 (1-3) Milj. e 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2002 2003

Lisätiedot

Suomen ja Italian välinen kauppa

Suomen ja Italian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Italian välinen kauppa Milj. e 2 500 Kuvio 1. Suomen ja Italian välinen kauppa v. 2006-2016(1-8) 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2008 2018 (1-5) 8 000 Milj. e 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.8.2018.

Lisätiedot

Suomen ja Espanjan välinen kauppa

Suomen ja Espanjan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Espanjan välinen kauppa 2 000 Milj. e Suomen ja Espanjan välinen kauppa 2004-2014(1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 211 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-211 (1-8) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 (1-8) Tuonti Vienti 211 (1-8) Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Tanskan välinen kauppa

Suomen ja Tanskan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Tanskan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Tanskan välinen kauppa v. 2006 2016 (1-10) 2 500 Milj. e 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Ranskan välinen kauppa

Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ranskan välinen kauppa v. 22-211 2 1 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 Tuonti Vienti Helsinki 26.3.212 Tietoja lainattaessa lähteenä

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 0 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kuvio. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 00-0 (-) 700 Milj. e 600 00 00 00 00 0 0 00 00 00 00 00 006 007 008 009 0 0 (-) Tuonti Vienti 0 (-) Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2003-2013 (1-7) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa

Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa v. 2003-2013(1-9) 2500 Milj. e 2000 1500 1000 500 0 2003

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002-2012(1-9) 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Mrd. e 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2011 (1-9)

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2006 2018 (1-3) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 15.6.2018.

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-8) 5 000 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Milj. e Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa 2002-2016(1-9) Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2004 2014 (1-7) 5 000 Milj. e 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus%) Maantiekuljetukset; 3,5; 8 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-3) 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti Helsinki 21.6.2018. Julkaistavissa

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Loka-joulukuu Oktober-december

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002-2013(1-9) 9 Mrd. e 8 7 6 5 4 3 2 1 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Tuonti 2009 2010 Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Turkin välinen kauppa

Suomen ja Turkin välinen kauppa Kauppa 2010 Handel Trade Suomen ja Turkin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Turkin välinen kauppa v. 2000-2010 (tammikuu) 800 Milj. e 700 600 500 400 300 200 100 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa v. 2007 2017 (1-8) 4 500 Milj. e 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2007 2008

Lisätiedot

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa v. 2007 2017 (1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2005 2015 (1-6) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kauppa 2016 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 2,9; 6,8 % Rautatiekuljetukset; 0,5; 1,2 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2002-2012 (1-2) 8000 Milj. e 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 217 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 26 217 (1-7) 5 4 5 4 3 5 3 2 5 2 1 5 1 5 Tuonti Vienti Helsinki 13.1.217. Julkaistavissa klo

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2016 Loka-joulukuu

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa v. 2006 2016 (1-5) 5 000 Milj. e 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2006

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa 8000 Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2005 2015 (1-8) 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 Kauppa 2013 Handel Trade Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 250 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2011-2013 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2004-2014 (1-8) 8 000 Milj. e 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2005 2015 (1-5) 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Milj.

Lisätiedot

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 22-211(1-1) 2 Milj. e 15 1 5 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 211 (1-1) (1-1) Tuonti Vienti Helsinki 17.1.212

Lisätiedot

Suomen ja Intian välinen kauppa

Suomen ja Intian välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Intian välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Intian välinen kauppa v. 2003-2012 Milj. e 700 600 500 400 300 200 100 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa 2004-2014(1-9) 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa v. 2008 2018 (1-9) Milj. e 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2008 2009

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Huhti-kesäkuu

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 2002-2011(1-11) Milj. e 2500 2000 1500 1000 500 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010

Lisätiedot

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kauppa 2010 Handel Trade Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa v. 2000-2009 Milj. e 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 8,2 % Muut kuljetukset; 0,2; 0,6 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 21-21 (1-3) Milj. e 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 (1-3) Tuonti Vienti 21 (1-3)

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2018

Transitokuljetukset 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Transitokuljetukset 2018 Mrd. 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2015 2018 tuhatta tonnia 80 70 60 50 40 30 20 10 0 01 02 03 04

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Ulkomaankauppa 2005:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 1995-2004(1-10) 2000 Milj. e 1500 1000 500 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2017

Ulkomaankaupan kuljetukset 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2017 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,0; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,4; 0,8 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2018

Ulkomaankaupan kuljetukset 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2018 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,3; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,3; 0,7 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 28 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 28 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Milj. e 10 000 Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2006 2016 (1-6) 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2006 2007 2008

Lisätiedot

Metalliteollisuuden ulkomaankauppa

Metalliteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2012 Handel Trade Metalliteollisuuden ulkomaankauppa 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Kuvio 1. Metalliteollisuuden tuotteiden ulkomaankauppa v. 2001 2012 (1-2) Mrd. euroa 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 218 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 218 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Ulkomaankauppa 2006:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 1996-2005(1-10) Milj. e 1500 1000 500 0 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2017

Transitokuljetukset 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Transitokuljetukset 2017 Mrd. 1,6 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2014-2017 tuhatta tonnia 140 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 120 100 80 60 40 20 0 01 02 03 04 05 06

Lisätiedot

Jalometallien ulkomaankauppa

Jalometallien ulkomaankauppa Kauppa 2018 Handel Trade Jalometallien ulkomaankauppa Milj. e Kuvio 1. Jalometallien tuonti ja vienti v. 2011 2017 800 700 600 500 400 300 200 100 0 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2016

Transitokuljetukset 2016 Kauppa 2017 Handel Trade Transitokuljetukset 2016 Mrd. 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2013-2016 tuhatta tonnia 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 01

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016. 31.5.2016 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016. 31.5.2016 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 31.5.2016 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2012 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2016

Lisätiedot

Suomen tevanake-kauppa

Suomen tevanake-kauppa SVT Ulkomaankauppa 2003:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen tevanake-kauppa Kuvio 1. Suomen tevanake-kauppa v. 1992-2002 (I-IX) Milj. euroa 2000 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 1992 1993

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2014 Tammi-maaliskuu Januari-mars

Lisätiedot

Energiatuotteiden ulkomaankauppa

Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kauppa 216 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Mrd. e 16 Kuvio 1. Energiatuotteiden ulkomaankauppa 25-216(1-2) 14 12 1 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 215 Tuonti Vienti (1-2) 216

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001 SVT Ulkomaankauppa 2002:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2001 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä

Lisätiedot

Transitokuljetukset, tammikuu 2014

Transitokuljetukset, tammikuu 2014 Kauppa 2014 Handel Trade Transitokuljetukset, tammikuu 2014 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2012-2014 250 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 % 100 Viennin jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 2005 2014 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia

VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 27.4.218 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 217 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Suomen

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2012 Handel Trade Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden tuonti ja vienti v. 2002-2012(1-6) 16 14 Mrd. e Tuonti Vienti 12 10 8

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002 SVT Ulkomaankauppa 23:M5 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa v.22 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-22 Mrd. euroa sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä 14 12

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2002

Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Ulkomaankauppa 2003:M11 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Maantiekulj. (2,5 milj. t) 6,4 % Rautatiekulj. (0,6 milj. t) 1,6 % Muut kulj. (0,2 milj. t) 0,5 % VIENTI Laivakulj. (36,1

Lisätiedot