Liike 2020 Sosiaalidemokraatit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liike 2020 Sosiaalidemokraatit"

Transkriptio

1 Kansanedstaja TIMO HARAKKA Liike 2020 Sosiaalidemokraatit ovat yltäneet mielipidetiedsteljen ykköspaikalle. Syytä ylettömään ilakointiin ei ole, sillä seraaviin vaaleihin on vielä pitkä aika. Jhlatnnelmaa nakertaa myös aito kysymys: millä oiketksella voimme väittää ja vakttaa äänestäjätkin että jri SDP on vonna 2019 se liike, joka johtaa Somen trvallisesti tlevaisteen? Trvallisesti tlevaisteen Sanaparin molemmat osat ovat välttämättömiä. Ensinnäkin Somea on lotsattava niin, että kansalaisten lottams tlevaisteen säilyy, että yhteisknta ei tärvele vahvksiaan. Lottavaiss syntyy lottamksesta: yhteisknnassa vallitsee yhteistyön, sopimisen ja keskinäisen knnioitksen henki. Jokaisesta kannetaan vast ja jokainen kantaa vastta. Samalla on varadttava tlevaisteen, jota ei voi hallita eikä hillitä. Kansalainen voi lottaa vain sellaiseen poliittiseen liikkeeseen, joka on valmis tlevaisteen, eikä pelkää mtoksia. Jos maailma hkaa mennä, kten se sein hkaa, sosiaalidemokraattien kannalta väärään sntaan, ei ata jarrttaa, vaan ohjata paremmalle reitille. Trvalliss ilman tlevaistta on katteetonta nostalgiaa. Tlevaiss ilman trvallistta on rosvoparonien ratkais. Ensimmäinen on persjen hijas. Jälkimmäinen on oikeiston illsio. Mikä on sosiaalidemokraattien vaihtoehto? Minlta kysyttiin ensimmäisessä vaalitilaisdessa sama kiperä kysymys kin Mano Koivistolta aikanaan: minkä sortin sosialisti olet? Hätäpäissäni keksin vastaksen, johon olen vieläkin varsin tyytyväinen, enkä aio sitä mttaa. Vastasin, että olen Spercell-sosialisti. Mitä se tarkoittaa, selviää kohta. SDP:n väärät arvot Mikä estää sosiaalidemokraatteja olemasta tlevaisspole? Väärät arvot. Tarkemmin sanoen: arvot eivät ole väärät, mtta ne on käsitetty väärin. Jos kysyt SDP:n jäsenkirjan omistajalta poleen tärkeintä arvoa, hän vastaa todennäköisesti: työ. Mtta työ on resrssi, eikä arvo. Myös raha on resrssi. On hyvä, jos on rahaa, mtta rikkas ei ole arvo. On onnellista olla työssä, mtta työ ei ole arvo. Jos työn näkee arvona, siitä jont monta väärää päätelmää. 20 MUSTEMAALARI MUSTEMAALARI 21

2 Vapas on tärkeä arvo jri nyt, kn kansalaisille syötetään pakkoja. Taloden et on se ylin pakko, jolle oikeisto halaa hrata ihmisten elämän. Talodesta on pidettävä hyvää holta, mtta talodesta ei voi holehtia, jos ihmisistä ei holehdita. Kn polstamme työntekijöitä, kvittelemme polstavamme arvoja, vaikka polstamme etja. Kannattajien etjen ajaminen on poleen yksi tehtävä, jopa tärkeä tehtävä. Pääoman ja työn välinen kamppail ei ole kadonnt mihinkään. Mtta samalla menetämme toimintamme tärkeimmän oiketksen. Oikeisto sosii sryrityksiä ja sritloisia, ja naamioi jakopolitiikkansa isänmaan edksi. Emme voi todistaa toisten kaksinaamaistta, jos itse teeskentelemme, että polstamme kannattajiamme epäitsekkäistä syistä. Pheenjohtaja Antti Rinne on siis oikeassa, kn hän on nostant poleen tärkeimmäksi arvoksi vapaden. Haaste on, että annamme sanalle sisällön. Mihin ihminen on vapaa ja mistä kn hän toimii yhdessä toisten kanssa, menneitä, nykyisiä ja tlevia polvia knnioittaen? Meidän on vaktettava somalaiset: jokaisen vapas lisääntyy, kn kaikkien vapas lisääntyy. Vapas on tärkeä arvo jri nyt, kn kansalaisille syötetään pakkoja. Taloden et on se ylin pakko, jolle oikeisto halaa hrata ihmisten elämän. Talodesta on pidettävä hyvää holta, mtta talodesta ei voi holehtia, jos ihmisistä ei holehdita. Vaikes on siinä, että digitaalinen maailmantalos on vapattant pääomat, mtta ei ihmisiä. Sadat miljoonat ihmiset ovat vapaita vastoin tahtoaan, vapaita työstä somalaista on vaikeksissa yhteisknnassa, joka perst työhön, mtta ei voi taata työtä. Siihen eivät sosiaalidemokraatitkaan pysty. Kar tots on, että tavallinen työ katoaa. Ei kerralla, vaan hitaasti. Se työ, joka ei ole hippammattilaisten korvaamatonta aherrsta tai palvelalan matalapalkkatyötä, lkoistetaan, siirretään lkomaille, atomatisoidaan tai robotisoidaan. Kitenkin vain korkea työllisyys voi rahoittaa korkeatasoiset jlkiset palvelt. Ja tässä on ongelma. Tleva yhteisknta ei ole palkkatyön yhteisknta. Kaikki merkit näyttävät, että digitaalisessa maailmantalodessa aint työväen liike on ovesta los. Ei mitään epäselvää: EU edellyttää avointa markkinatalotta Sosialidemokraatit oivalsivat 1990-lvlla olevansa markkinatalospole. Se oli tärkeä ratkais. EU-jäsenyys ja siitä serannt yhteisvaltta edellyttivät, että talos on avoin kilpaillle, vaikka monet sljett alat jotivat vaikeksiin. Epäilemättä globalisaation raj riento ja ennen kaikkea finanssikriisin aihettama lopton krists, sitkeä taantma, ovat yllättäneet. Vastavoimat ovat voimistneet: niin nostalginen kansallishenkinen protestipoplismi kin sliberaali yhtiövalta ja nykyisessä hallitksessa nämä kaksi taantmksellista voimaa ovat löytäneet toisensa. Somi eristyy ja mpioit; kiristyvässä noidankehässä riidellään keskenämme ja riistetään toisiamme; talos spist ja työllisyys heikkenee; syöveri syvenee syvenemistään. Koko Somen kannalta on välttämätöntä, että SDP löytää Erooppa-linjansa: johtajden, joka poleella kiistatta oli 1990-lvlta finanssikriisiin asti. Emme voi hyväksyä sitä, että Paavo Lipposen, Erkki Tomiojan ja Erkki Liikasen linja kestää vain hyvinä aikoina, mtta taantman tllen SDP jää nevottomaksi: mikä on EU:n tlevaiss, mikä on eron tlevaiss? On jo tarpeeksi vaarallista, että Sipilän hallits slket Eroopasta. Somella ei ole varaa siihen, että SDP on peräkammarin pole. Hallitksen ideologiassa eristäytyminen ja krilinja palvelevat toisiaan. Kn oikeisto väittää, että kaikki taloden ongelmat ovat itse aihetettja, se photoshoppaa kvasta pois Eroopan taantman, jonka se on itse aihettant. Modernin taloshistorian pisin kysyntälama on varioittant Somen vientiä vakavasti. Kitenkin on selvää, että jos EU ja rahaliitto eivät toimi myös somalaisten edksi, kaikki kotimaiset leikkakset ja spistkset ovat varmemmin haitaksi kin hyödyksi. Somen ongelmat eivät ratkea, jos Eroopan ongelmat eivät ratkea. Kn sosiaalidemokraatit valitsivat aktiivisen, rakentavan ja rohkean linjan Eroopan kehittämiseksi, samalla sitodttiin avoimeen taloteen ja kansainväliseen kilpailn. Toista ei voi valita ilman toista, olivat ajat tai tnnelmat millaisia hyvänsä. Somi tarvitsee nyt kipeästi poliittista liikettä, joka polstaa rahaliittoa ja yhteisvalttaa, halaa kehittää sitä omalla näkemyksellisellä otteellaan. Tytti Tppraisen johdolla tehty EMU-raportti on siihen ensimmäinen askel. Kymmenen votta sitten kkaan ei ajatellt, että rahaliitto on epäonnistnt. Siltä varalta, että jälleen kymmenen voden päästä se on jälleen kaikkien mielestä onnistnt, sosiaalidemokraattien on hyvä syy pitää kiinni alkperäisestä kannastaan. Ei vesittää, pyydellä anteeksi, kainostella vaan osoittaa sntaa kansainvälisen yhteistyön menestykseen. Eroopan talosvaikedet eivät ole EMU:n syytä Markkinatalos ei tarkoita äärikapitalismia, jossa globaalit sryhtiöt ja finanssijärjestelmä määräävät maailmaa vahvemman oikedella. Yhtiövalta ei ole markkinatalotta, vaan sen vakavin hka, aidon kilpailn este. 22 MUSTEMAALARI MUSTEMAALARI 23

3 Erooppalainen oikeisto ajaa markkinataloden tnnksin sryritysten eta. Sret pankit pelastettiin veronmaksajien kstannksella. Siitä aihetnt velkaantminen pantiin valtioiden thlaavaisden tiliin: seraksena leikkaksia, jotka entisestään syventävät eroaleen taantmaa. Oikeiston ideologinen tavoite on srkastaa jlkiset palvelt: sekä heikentämällä etksia että lopmalla verototoista, joilla palvelt rahoitetaan. Kn rahaliiton vaikeksista syytetään rahaliittoa, ollaan vakavasti väärässä. Oikeisto vetoaa valvikoihin, kn se peittelee oman epäonnistneen talospolitiikkansa kohtalokkaita seraksia. Vahinko olisi ollt homattavasti vähäisempi, jos pankit olisivat jotneet kantamaan edes osittaisen sijoittajavastn, jos Kreikalle olisi totetett velkasaneeras, jos EKP olisi laskent korkoja ajoissa ja hoitant keskspankin velvoitteitaan. Erikoista on, että Somen ja Eroopan sosialidemokraatit vaativat vonna 2010 toisenlaista linjaa, vastllista kasvn ohjelmaa, mtta kärjistyneen tilanteen ja mielipideilmaston njertamina ovat nohtaneet omat vaatimksensa. Vika oli väärässä talospolitiikassa, ei Emssa. Sen pitää olla SDP:n viesti. Valvikoja pyritään nyt korjaamaan siten, että Em asetettaisiin komission kesksvallan ohjakseen. Talospolitiikka lkoistettaisiin teknokraateille ja samalla kansallista päätösvaltaa kavennettaisiin entisestään. Tämä sopii kokoomkselle ja liberaali-lestadiolaiselle keskstalle, ja perssomalaiset pääsevät taas kahistelemaan kamalaa liittovaltiota. Liittovaltion käsitteeseen niptetaan kitenkin kaksi toisiinsa liittymätöntä asiaa. On täysi syy vaststaa kasvavaa kesksvaltaa, jossa EU-komissio määräisi yhä sitovammin kilpailkyvyn nimissä jäsenmaiden talotta, työllisyyttä ja viime kädessä sosiaalipolitiikkaa. Tämä topia johtaa jatkviin ristiriitoihin svereenien jäsenmaiden ja Brysselin pakkovallan välillä, ja nakertaa EU:n jo finanssikriisissä ja pakolaiskriisissä hvenntta lottamsta lisää. Emme tarvitse yhteistä bdjettipolitiikkaa, emme hala taata toisten velkoja. Sen sijaan meidän pitää ajaa yhteistä talospolitiikkaa lisätään jäsenvaltioiden valtksia ja keskinäistä nevotteltilaa. Nykyisin sren jäsenmaan itsekkyys pakottaa kaikki mt totettamaan sen vaatimksia, koska yhteisessä pöydässä ei ole velvolliss ajatella ja toimia kaikin työkalin koko eroaleen tasapainoisen kehityksen polesta. Silloin voidaan lieventää shdannevaikeksia, jollaisia Somikin on kokent, yhdessä sovitlla tavalla vaikka enemmistön hyväksymällä väliaikaisella poikkeamalla Maastrichtin krisäännöistä. Jos pääomamarkkinat yhdentyvät aikanaan toivotsti, paikalliset häiriöt hälvenevät, mtta siihen kl helposti kymmenen pitkää votta. Meidän ei ole syytä jatkaa itse aihetetta taantmaa omilla toimillamme yhtään pidempään. SDP:n häilyvä erolinja joht ennen kaikkea viestinnällisestä tappiosta, johon pole varatmattomana joti ennen voden 2011 vaaleja. Kn poplistinen propaganda on sekoittant lähiöäänestäjien päät, on tyydytty myötäilemään ja mielistelemään älämölöä. Ajoittain on vedetty niin tikkaa, likimain mkalaisvihamielistä linjaa, että solidaarisden ystävät on karkotett poleesta. Jos omaa viestiä ei ole saat läpi kaikessa metelissä, ei ole syytä vaihtaa viestiä, vaan kertoa se paremmin. Ja nyt on sen aika jollei viesti ole tässä rytäkässä päässyt nohtmaan. 24 MUSTEMAALARI MUSTEMAALARI 25

4 Markkinatalotta markkinataloteen Tasa-arvo on kiehtova käsite, koska se on samaan aikaan vaatims ja tavoite. Tasa-arvoa edellytetään kaikkeen ja kaikkialla, mtta koskaan sitä ei saavteta, koska sitä pitää aina parantaa. Eroopan talosvaikedet eivät johd EMU:sta, vaan väärästä talospolitiikasta. Tämä erottel on välttämättä tehtävä. Vielä tärkeämpää on, että SDP osaa kertoa kansalaisille, mikä erottaa sryritysten ednvalvonnan ja aidon, toimivan markkinataloden. Oikeisto saa ajaa rahavallan intressiä yleisenä etna vain niin kaan, kn vasemmisto ei sitä haasta omalla markkinataloden mallillaan. On ainakin näyttänyt siltä, että finanssikriisin jälkeen SDP on entistä tikemmin lkittatnt polstamaan vähenevää vientiteollistta ja sen työntekijöiden eta, hyvien vosien jlkista sektoria ja sen työntekijöiden eta pitää kiinni menneisyydestä ja vaststaa tlevaistta. Meidän vastaksemme on: lisää markkinatalotta markkinataloteen, lisää kilpaila kilpailn. Markkinatalos on hyvä tapa järjestää yhteisknnan toimintaa niissä tehtävissä, joihin se sopii ja silloin, kn se toimii. Jlkisen vallan tehtävä on attaa ja säädellä markkinatalotta ja määrätä sille rajat. Yhteisknnan fyysiset ja sosiaaliset persrakenteet eivät kl markkinoiden valtaan, siis ei vesiholto, mtta ei kasvatskaan. Somen srimpia vahvksia ovat aito meritokratia ja mahdollisksien tasa-arvo. Ihmisellä on mahdolliss totettaa itseään riippmatta syntyperästä ja varallisdesta, ennen kaikkea kaikkien lottvilla olevan korkeatasoisen koltksen ansiosta. Vahva sosiaalinen pohja ei kitenkaan johda talodelliseen menestykseen, jos talotta hallitsevat hyvä veli verkostot, perinnöllinen valta, kartellit ja tta lovaa liiketoimintaa kahlitseva hallinto. Omassa filosofiassani tärkeä käsitepari on mahdollisksien tasaarvo. Tasa-arvo on kiehtova käsite, koska se on samaan aikaan vaatims ja tavoite. Tasa-arvoa edellytetään kaikkeen ja kaikkialla, mtta koskaan sitä ei saavteta, koska sitä pitää aina parantaa. Tämän vasemmisto on sisäistänyt - ehkä jopa liian hyvin. Mtta vähemmälle homiolle jää se, että sama ominaiss pätee käsiteparin ensimmäiseen sanaan. Myös mahdollisksia täytyy tarjota tässä ja nyt, mtta koskaan mahdollisksia ei ole riittävästi. Jotta mahdollisksien tasa-arvo voisi edetä, meidän on lisättävä paitsi tasa-arvoa, myös mahdollisksia. Fiks valtio ja dynaamiset yritykset: tehtävänjako Politiikan ja bisneksen yhteensovittaminen on aina ongelmallista. Historiassa on ollt valta-aatteita, jotka ovat pyrkineet alistaman toisen toiselle. Sosialismi pyrki alistamaan taloden poliittiseen johtoon, ja sen kaadtta sliberaali markkinafndamentalismi halaa alistaa politiikan taloden keinoille. Molemmat ääri-ideologiat ovat täsmälleen samasta syystä väärässä samoin Björn Wahlroos, sekä taistolaisena että äärikapitalistina. Politiikan keinot, tavoitteet ja vahvdet ovat aivan toiset kin taloden keinot, tavoitteet ja vahvdet. Sen sijaan, että toista alistettaisiin toiselle, jlkisen vallan ja yksityisten markkinoiden pitää knnioittaa toisiaan. Ilman toista ei ole toista. Jlkinen valta vastaa siitä, että markkinat voivat toimia, toisaalta yksityinen liiketoiminta rahoittaa jlkista valtaa. Ne ovat kin jna ja ratatie: ilman ratatietä jna ei klje, ilman jnia ratatie on trha. Viime aikoina on paljon vedott Saksan esimerkkiin (joskin valikoiden ja vääristellen). Esimerkkiä kannattaa katsoa kaempaa: 1950-lvn sosiaalisesta markkinatalodesta, jossa valtion keskeisimmäksi tehtäväksi katsottiin kilpailn säänteleminen, valvominen ja varmistaminen. Sosiaalidemokraattien Karl Schiller tleva valtiovarainministeri linjasi vonna 1953: Niin paljon kilpaila kin mahdollista, niin vähän snnittela kin välttämätöntä. SPD lopi totantovälineiden sosialisoinnista jo Jos yritysten on kilpailtava aina ja kaikkialla, ihmisten ei tarvitse kilpailla aina ja kaikkialla. Näin syntyi sodan ranioille Wirtschafswnder, sananmkaisesti talosihme. Saksalaisilta yrityksiltä vaadittiin paljon, mtta paljon ne ovat myös saaneet. Kaikkein eniten hyötyy klttaja, asiakas, kansalainen. Syntyy lottams, jonka hyötyjä Saksassa tänäänkin natitaan kodeissa ja työpaikoilla. Usi aika tarvitsee den tehtävänjaon jlkisen vallan ja markkinoiden välillä. Se on keskinäisen knnioitksen sopims, jossa fiks valtio ja dynaamiset yritykset toimivat vorovaiktksessa jättävät toisensa rahaan silloin, kn se on parasta, ja tkevat toisiaan, kn tarvitaan. Tehtävänjako on siis hyvin yksinkertainen. Fiks valtio ei edellytä yrityksiltä mta kin osakeyhtiölain 1. pykälässä määrättyä toimintaa: tarkoits on tottaa voittoa omistajilleen. Jotta yritys voi tottaa voittoa, sen on menestyttävä kilpaillilla markkinoilla. Se taas edellyttää taitavaa liikkeenjohtoa ja riittävää riskinottoa. Molemmista on plaa. Tätä tavoitetta jlkinen valta attaa tottamalla monia satojen miljardien arvoisia yleishyvän palvelita: ylläpitämällä lakia ja järjestystä sekä infrastrktria, holehtimalla reilsta kilpailsta sekä klttajaa ja työntekijää sojaavista normeista, ja panostamalla koltkseen ja ttkimkseen. Kaikki nämä palvelt yritys korvaa nodattamalla lakeja ja sopimksia sekä sorittamalla voitostaan veroa, samoin kin yrityksen menestyksestä hyötyvät työntekijät ja omistajat. Siinä kaikki. Yritysten ei tarvitse rahoittaa lastensairaaloita. Yritysten ei tarvitse järjestää yritysvastseminaareja. Ne ovat yhteisknnalle korvaamattomia pelkällä olemassaolollaan, täyttäessään omaa tehtäväänsä. Fiks valtio on mahdollistaja Mikä sitten on se fiks valtio, johon viittasin? Se on erooppalainen ja kansainvälinen Somi, joka on sitotnt globaaliin avoimeen markkinataloteen ja osaa sitä myös hyödyntää. Se tarjoaa yrityksille vapatta, mtta vaatii myös paljon. Se halaa taata reiln kilpailn. Se tarjoaa mahdollisksien tasa-arvon niin ihmisille kin yrityksille. Fiks valtio on aktiivinen. Jokainen yritys ajattelee, ja sen klkin ajatella, vain omaa etaan. Jlkisen vallan on holehdittava määrätietoisesti ja kakonäköisesti kansantaloden kokonaistta. Jlkiselle vallalle kl vast kasvn investoinneista. Fiks valtio asettaa tavoitteen ja määrää snnan, mtta ei pyri omistamaan tai pyörittämään sria hankkeita itse. Jri nyt, jotta pääsisimme irti taantmasta, tarvitaan isoja jlkisia investointeja koltkseen, ttkimkseen ja totekehittelyyn. Jri nyt on lisättävä, ei leikattava, sien, lpaavien yritysten tkirahoitsta. Fiks valtio distaa totannon, energiaketjn, liikenteen, asmisen ja jätehollon rakenteet ilmastoystävälliseen sntaan ja samalla lo edellytyksiä sitvan totannon innovaatioille. Ympäristöteknologia-alan yhtiöt saavat kotimaasta knnon referenssit, näytöt osaamisesta, joiden avlla ponnistaa vientimenestykseen. Markkinat tarvitsevat haastajia ja häiriköitä Sosiaalidemokraatit eivät enää ole minaisten lokkarakenteiden vankeja, vaan kansalaisten polella kaverikapitalismia vastaan. Jlkinen ei ole aina ja kaikkialla parempi kin yksityinen, jos kilpail toimii aidosti ja tarkoitsta vastaavasti. Kartelleja, monopoleja ja rajoitetta kilpaila ei pidä hyväksyä niin rakennsalalla kin rokakapoissakaan. Ei ole mitään syytä, miksi elinkeinoja pitäisi sojata keinotekoisesti. Miten tavallinen somalainen hyötyy siitä, että taksimatkat 26 MUSTEMAALARI MUSTEMAALARI 27

5 SDP:n pitää edistää aktiivisesti tta liiketoimintaa, joka häiritsee ja haastaa markkinoiden nykyisiä valtiaita. Mtosta pitää ymmärtää, jotta sitä voi ohjata. ovat kalliita? Miksi on oikein, että joka knnassa apteekkarit ovat verotilastojen kärjessä? Kilpaillta ja samalla kehittymiseltä sojatt elinkeinot ajatvat kaikkialla kriisiin, kn kekseliäät digitaaliset kilpailijat ilmestyvät haastajiksi. Somalaiset kapat eivät oivaltaneet verkon mahdollisksia, joten Stockmann romahti ja Anttila myytiin pilkkahintaan. Onnibssi soveltaa halpalentoyhtiöiden varas- ja hinnoittelinnovaatioita, ja ajoi laiskan VR:n hetkessä vakaviin vaikeksiin. Fiks valtio on jostava sääntelijä ja innostava kmppani. Jos sosiaalidemokraatit kieltävät innovaatiot ja sietävät kartelleja, emme kykene johtamaan Somea menestykseen maailmantalodessa. SDP:n pitää edistää aktiivisesti tta liiketoimintaa, joka häiritsee ja haastaa markkinoiden nykyisiä valtiaita. Mtosta pitää ymmärtää, jotta sitä voi ohjata. Taloskasvn ja työllisyyden yhteys katkeaa Tehtävänjakoni fiksn valtion ja dynaamisten yritysten välillä oli varsin sppea. Olennainen ero perinteiseen sosialidemokraattiseen ajatteln oli ehkä se, että en aseta työllistämistä yritysten vastksi. Tämä onkin tärkeä näköklmaero. Yritys ei ole vastssa työllistämisestä vaan yhteisknta. Kn hallits esittelee bdjettiaan ja SDP omaa vaihtoehtoansa, lvataan aina kymmeniä thansia työpaikkoja. Väitteet vaivaavat mina polin ja toisin: ne tntvat epärehellisiltä. Tore kysely antaa karn kvan todellisdesta. Somen 250 srinta yritystä kertoi spistaneensa kolmessa vodessa työvoimaansa hengellä ja ilmoittivat spistavansa lisää. Samalla yritykset ovat paremmassa tlosknnossa kin koskaan: voitot ovat kasvaneet samassa ajassa yli 50 prosenttia. Edessä on ennätyksellinen osinkokevät. Entä jos epämiellyttävä tots on, että nämä asiat eivät vain tapahd yhtä aikaa, vaan liittyvät toisiinsa jopa syy-serasshteessa? Entä jos yritysten tlos paranee työn tottavtta parantamalla, väkeä vähentämällä? Epäilemättä työväenliikkeelle on ongelma, jos työväkeä vähentämällä talos kasvaa. Kaikkein vaarallisinta on silti lakaista sivn tämä epämiellyttävä ajats, pitää kiinni työväenromantiikasta ja ihmetellä, kinka kannats kerran kkoisti, mtta nyt lakast. Somalaisen teollisden arvonlisä on noin kaksinkertaistnt 25 vodessa, samalla kn työntekijöiden määrä on laskent 30 prosenttia eli ihmisen verran. Tottavs kasvaa työpaikkojen kstannksella. Monien ttkimsten mkaan Somesta ovat kadonneet ja katoavat keskitasoiset, keskipalkkaiset, keskitottavat työt. Kysyntää on korkeimman tottavden ja matalimman tottavden töihin, eli sellaisiin, joihin somalaisten enemmistö ei joko pysty tai hala. Digitaalisen maailmantaloden vahdittama työmarkkinoiden polarisaatio jatk ja vahvist. Jakatmista voi oikeastaan lievittää vain samalla keinolla, joka on taannt somalaisen menestyksen viime vosiin saakka, koltksella. Opetksen ja työvoimakoltksen leikkakset ovat tässäkin shteessa järjettömiä ja thoisia. Jos esittämäni näkemys on tosi, kansantaloden kasvkaan ei lisää merkittävästi työllisyyttä. Parhaiden yritysten menestys lisää työpaikkoja vain välillisesti: sri arvonlisä piristää yksityisiä palvelita ja verotlot pitävät yllä jlkisia palvelita. Jotta hypoteesia voisi edes ttkia, olisi ensin saatava menestyjiä. Eikä hyvältä näytä. Digitaalisessa maailmantalodessa Somi on jäänyt alihankkijaksi. Esimerkiksi Kaipolan paperitehtaan ktoskone keskittyi painamaan vain Ikean letteloita. Sadoin thansin, miljoonittain. Somalaiset sijoittivat arvonlisäketjn alapäähän, seranaan romanialaiset, jotka ahkeroivat honekaljätille lopttomiin lastlevyhyllyjä. Painokeikka siirtyi halvempaan maahan, ktoskone sljettiin. Varkadessa paperikone mtettiin kartongille. Nettikapan räjähdysmäinen kasv lisää pakkaamisen tarvetta, joten somalaisia tarvitaan apreina tässäkin thannen miljardin bisneksessä, joka kaksinkertaist jo nykyisen hallitskaden aikana. Mtta somalaisen työn hinnalla ei kannata satsata globaaliin alihankintaan. Ja varsinaiset voitot jäävät joka tapaksessa fiksmmille ja rohkeammille. Tottavserot räjähtävät Somalaisia on työelämässä noin 2,4 miljoonaa. Kn tämän väen pitää elättää kolme miljoonaa mta somalaista, holtoshde on 44/100. Väestön ikääntyminen vaikettaa tilannetta entisestään. Työ- ja elinkeinoministeriön ennsteen mkaan työttömyys kasvaa tänä vonna vosisadan korkeimpiin lkihin, noin henkilöön. Heistä pitkäaikaistyöttömiä on peräti , osin hallitksen määrätietoisen toimettomden ansiosta. Pitkäaikaistyöttömien on vaikea palata työelämään. Kva on vielä karmpi, kn ttkitaan yksilöllisiä työllistymisen esteitä. Vaikeasti työllistyviä voi hyvinkin olla , eli kaksi kolmasosaa kaikista. He eivät pääse töihin, vaikka talos ja totanto kävisivät pnaisina. Jokaista kymmentä työssä olevaa kohti on yksi, joka ei elinaikanaan enää saa työtä. Vaikka työllisyys paranisi, työelämästä syrjäytyneiden ja syrjäytettyjen määrä on jo itsessään niin sri, että hmaanissa yhteisknnassa palkkatyö ei voi olla kansalaisden mitta. Olemme siirtyneet käsittämättömien tottavserojen maailmaan. 28 MUSTEMAALARI MUSTEMAALARI 29

6 Peliyhtiö Spercell on 1,5 miljardin eron liikevaihdollaan yhtä sri firma kin Valtion Ratatiet. VR:llä on töissä yli ihmistä, Spercellillä 150. VR:n työntekijän oss liikevaihdosta on eroa, kn taas jokainen pelintekijä tottaa brttolisäarvoa tasan miljoona eroa. Ajan merkki on, että viime verotiedoissa pelisnnittelija Lasse Lohento ohitti Koneen toimitsjohtajan Matti Alahhdan Somen sripalkkaisimpana henkilönä: kkasitlot poli miljoonaa eroa. Peliyritykset työllistävät Somessa vain 2500 ihmistä. Yksinomaan K-kapat työllistävät väkeä kymmenen kertaa enemmän. Peliteolliss ei ole tyypillinen toimiala, eikä kansantalodellisesti kovin merkittävä. Mtta se on niitä aloja, joissa Somi menestyy avoimessa globaalissa kilpailssa. Ja avointa globaalia kilpaila lonnehtii se, että kaikkein arvokkaimmat yhtiöt eivät työllistä jrikaan väkeä. FANG eli Facebook, Amazon, Netflix ja Google saivat neljään pekkaan aikaan 95 prosenttia New Yorkin pörssi-indeksin krssinossta vonna Facebookissa on työntekijää, Googlella ja Netflixillä vain Amazonin paketteja pakkaa sentään yli täysi- ja osa-aikaista lajittelijaa ympäri maailmaa mtta sekin on vain 10 prosenttia tavarataloketj Walmartin työntekijämäärästä. Tämä ei ole tta. Taloskasv ja työllisyys ovat erkaantneet toisistaan jo vosia sitten. Nokialla oli Somessa työntekijää vonna noin prosentti työllisistä. Nokian bkt-oss oli kitenkin nelinkertainen, nykyhinnoilla työntekijää kohti yli eroa. Vaikka somalaiset yritykset löytäisivät keinot menestyä digitaalisessa maailmantalodessa, sadat thannet jäävät vaille palkkatyötä, jonka trvin rakentaa tlevaistta perheelleen ja merkitystä elämälleen. Työ ei ole arvo, mtta monelle se ei ole edes resrssi. Markkinaehtoinen työ on vaarallinen isklase Työ ei ole arvo, mtta solidaariss on. Sitä tarvitaan enemmän kin koskaan. Nykyinen hallits vaatii, että on synnyttävä markkinaehtoisia työpaikkoja. Mt työt eivät ole oikeita töitä : olkoot ihmiset mielmmin toimettomina kin jlkisella sektorilla. Markkinaehtoiss tarkoittaakin sitä, että markkinat sanelevat ehdot joihin ei kl työshteen sojaa, sosiaalitrvaa tai palkkaa jolla voi tlla toimeen. Tämä ei käy SDP:lle. Mtta sosiaalidemokraatit jakavat saman aatepohjan: vain työtä tekemällä ansaitsee yhteisknnan palvelt. Jos on topiaa, että ihmistä voi saada hyviä töitä niin eikö silloin ole hyväksyttävä honot työt? Kysymys ei ole, toisin kin hallits inttää, edes työn hinnasta. Sri osa ei kelpaa työnantajille millään ehdoilla. Näin ollen markkinaehtoiss on pelkkä verke sille, että sosiaalitkia leikataan valtiontalodellisista syistä. Kri kovenee, valtio spist. Sosiaalidemokraatit eivät voi, eivätkä saa, lottaa siihen, että vientivetoisella kasvlla sret yritykset lovat merkittävästi työpaikkoja. Taloskasv ja työllisyys pitää erottaa toisistaan myös ohjelman tasolla, kten ne ovat erkaantneet jo todellisden tasolla. Se tarkoittaa, että srelle osalle somalaisista syntyy työpaikkoja vain sinne, missä liiketalodellinen tlos ei ole tärkein lvn työ ei ole markkinaehtoista työtä, vaan markkinoita täydentävää ja mahdollistavaa työtä. Udessa tehtävänjaossa yhteisknta hyväksyy, että yritykset tavoittelevat voittoa, eivät työpaikkoja. Vastikkeeksi liike-elämä hyväksyy, että yhteisknta rahoittaa työllisyyttä, jolla ei ole markkina-arvoa. Ainakaan tavalla, jonka markkinat osaavat hinnoitella. Työllistäminen jää jlkisen vallan vastlle Jos yrityksiltä ei voi edellyttää työllistämistä, yhteisknnan on kannettava siitä vast. Samalla on hyväksyttävä, että hallinnon tehokktta ei mitata markkinoiden mittarein, jotka aihettavat loplta enemmän vahinkoa kin aitoa hyötyä. Aktiivinen työllisyyspolitiikka on ilman mta jlkisen vallan perstehtäviä, ja sen laiminlyönti synti ja rikos. On saatettava kymmenet thannet ihmiset työstä työhön, koltettava oikein ja oikea-aikaisesti siin tehtäviin. Lari Ihalaisen tärkeitä saavtksia olivat oikes keikkatöihin ja opiskeln työttömyyskorvaksen kärsimättä, ja myös yrittäjyys olisi sallittava. Mtkin perin perinteiset sosialidemokraattiset keinot ovat paikallaan työllisyysasteen nostamiseksi. Eritoten naisten työmarkkina-asemaa on atettava. Eläkeläiset on hokteltava jatkamaan työssä. Osa-aikatyön lisääminen attaa molemmissa. On hyväksyttävä, ja vaivihkaa hyväksyttykin, se tosiasia, että seat eivät saa työstään riittävää toimeentloa. Jlkisen vallan perstehtävänä on tarjota palkkatetta työvoimaa yrityksiin, järjestää knnallisia knnossapitotehtäviä, harjoittela ja kesätyöpaikkoja. Erityinen vast on norista. Työllisen ja työttömän jyrkkää rajaa on syytä entisestään hälventää. Jlkinen valta tkekoon ns. välityömarkkinoita, vapaaehtoistoimintaa ja kolmannen sektorin työllistävyyttä. Tarvitaan myös ammattimaisesti johdettja, isoja sosiaalisia yrityksiä, jotka osallistavat vaikeasti työllistyviä mielekkäisiin ja hyödyllisiin hankkeisiin. Kn keskitytään aloille, joilla ei ole kapallisia toimijoita, ei ole aitoa pelkoa kilpailn vääristymisestäkään. Tämä on sosialidemokraattien vastas työehtojen polkemiseen matalapalkka-aloilla. Tämä on fiksn, aktiivisen valtion vastas vastikkeettoman perstlon haikailijoille. Sosiaalitrva tarvitsee sren remontin. Demarinorten malli yksinkertaistetsta yleistrvasta on tärkeä avas. Työ ei ole arvo, mtta solidaariss on. Sitä tarvitaan enemmän kin koskaan. Käpylän menestystarina ja sen lopp Zoomaamme Helsingin Käpylään, syksyyn Olen tempomassa poikani kanssa lonasravintolan ovenripaa jo kolmatta kertaa sen jälkeen, kn paikka slki kesänä. JO ensimmäisenä keväänään ravintola oli trvoksissa tyytyväisistä rokailijoista, jono lotti josks kadlle saakka. Yrittäjät olivat havainneet tarpeen, toivat oikean tarjonnan, ja skolliset asiakkaat toivat rahansa päivästä toiseen. Mtta nyt ovi pysyi säpissä. Paikalle ilmestyi omistajayrittäjä, joka kertoi, että paikka sljetaan. Olin tyrmistynyt. Miksi? Koska heidän pitäisi palkata si työntekijä, ja se on liian kova riski, yrittäjä kertoi. Palattamme pakastepizzan kanssa kotiin päädyin toteamaan, että miehet olivat hyviä kotitalodessa, mtta sitäkin heikompia liiketalodessa. Jos joka päivä satoja annoksia myyvän ravintolan kate ei riitä palkkaamaan työntekijää, jotain on pielessä. Miksei kokeilt halvempia raaka-aineita, korkeampia hintoja, lyhyempää lonasaikaa tai nopeampaa läpivirtasta? Todennäköisempää on kitenkin, että yrittäjäjärjestöjen levittämät levottomat legendat ja marina työn hinnasta oli smentant kokkien järjen. Perstel, ettei ole varaa palkata työntekijää, on niin yleisesti hyväksytty, että häpeä honosta bisnesosaamisesta jää toiseksi. Tämä on srllinen tilannekva. Mtta koska se on totta, siihen on shtadttava vakavasti. Pienyrittäjien aito tai koett kynnys työntekijän palkkaamiseen koit kansantalodelle ja työllisyydelle kohtalokkaaksi. Fiks valtio tekee kaikkensa, jotta kynnystä madalletaan varsinkin, kn ihmeellistä kyllä, oikeistohallits ei näytä tekevän mitään pienyritysten eteen. Olen tähän saakka phnt yrityksistä yhdellä määreellä, mikä on väärin. Eri kokoiset yritykset antavat yhteiskntaan erilaista hyvää. Pienten yritysten tarpeet ovat toiset kin srten yritysten, kten todistettiin SDP:n vaihtoehtobdjettiin klvassa Yrittäjäpaketissa, jota sain olla tekemässä. Alle 10 hengen yritykset työllistävät enemmän somalaisia kin yli 1000 hengen yritykset. Niiden tavoitteena ei ole ensisijaisesti kasv, eikä riskiä ottamalla saatava 30 MUSTEMAALARI MUSTEMAALARI 31

7 maksimaalinen liikevoitto, vaan tarjota hyvä toimeentlo omistajayrittäjille ja työntekijöille. Niiden merkitys työllistäjinä on korvaamaton hengen yritysten työnantajavelvoitteita on kevennettävä. Niille on sallittava esimerkiksi pidempi koeaika, hojennksia työaikasääntöihin ja YT-menettelyn normeihin. Nykyään raskaiden velvoitteiden välttäminen sorastaan rajoittaa työllistämistä. Entäpä, jos SDP olisi yrittäjäpole? Tottajakansalaiset työllistävät Erityisen tskaista työllistäminen on Somen yksinyrittäjälle, joiden päämäärä on lähinnä työllistää itsensä. Jos asiakkaita tai toimeksiantoja tlee kitenkin enemmän kin yksin voi hoitaa, seimmilta lopp skalls tai osaaminen lkopolisen avn palkkaamiseen. Yrittäjäpaketissamme esitämme verohojennsta, jonka ansiosta lkopolisen työntekijän palkkaklt voisi vähentää tloksesta määrätyn ajan. Yrittäjiksi lasketaan tämän voden alsta myös kymmeniä thansia ammatinharjoittajia ja freelancereita. Olen tehnyt kirjallisen kysymyksen, jonka tavoitteena on, ettei itsenäisesti työllistyvän sosiaalitrva enää jäisi viranomaisten mielivallan armoille. Tässä on vielä paljon tehtävää. Kten työttömän ja työllisen välistä eroa on hämärretty, myös päätoimisen ja sivtoimisen yrittäjän rajaa pitää tarvittaessa lainsäädännöllä hälventää. Fiks valtio kannstaa ihmisiä kokeilemaan siipiään yrittäjinä ja tarjoaa myös trvaverkon vaikeksien tllen. Epätyypilliset työshteet ovat epäilyttäviä perinteisessä sosiaalidemokraattisessa ajattelssa. Kitenkin pää- ja sivtoimisten yrittäjien verkostoja, jotka lovat keskenään toimeksiantoja ja työtilaisksia, kannattaa tkea. Ne kannstavat ihmisiä ottamaan oman vastn toimeentlostaan ja hyödyntämään mahdollisksia, joita jäykät yritysrakenteet eivät nyt osaa homata. Mikroyrittäjät ovat aktiivisia, jostavia tottajakansalaisia, jotka tovat taloteen lovtta ja dynamiikkaa. Fiks valtio totettaa nopeasti käytännölliset toimet, joilla mikroyrittäjien verkostot voivat vaivatta hoitaa viranomaisvelvoitteensa. Varstelekan toimitsjohtaja Valtteri Lindholm on ehdottant, että jlkinen valta jakaa pilvipalvelna yhteisen alstan, joka sisältää kaikki yritystoiminnassa tarvittavat ohjelmat. Digitaalinen talos on romahdttant alalle tlon kynnyksen ja samalla kstannsrakenteet monilla perinteisillä sektoreilla. Sananvapas kli ennen niille, jotka omistivat painokoneen. Nyt mediaimperimit taistelevat henkensä edestä, samalla kn yksi nainen ja netti voivat saada aikaan sren vaiktksen. Jälleen on kysymys keinotekoisesti kilpaillta sojattjen alojen romahdksesta. Internet on totettant Marxin haaveen: totantovälineet klvat kansalle. Tottajakansalaiset voivat lisätä työpaikkoja, hyvinvointia ja myös kansantloa aivan valtavasti aivan arkisilla varsteilla. Fiks valtio holehtii siitä, että heillä on tilaa ja trvaa. Yksi Somi Ulkomailla kerron aika sein illallispöydässä jtn, joka kertoo, miten erikoislaatinen maa Somi on lvn polivälissä Helsingissä järjestettiin konferenssi kehitysmaiden naisille. He olivat hyvin otettja, kn itse Somen lkoministeri tli pitämään tervehdyspheen, varsinkin kn hän oli nainen. Varsinainen hämmästys koitti laantai-iltapäivänä, kn konferenssin osallistjat matkstivat metrolla Itä-Helsinkiin. Vanssa matksti to sama lkoministeri: verkkareissa ja kmisaappaat jalassa. Tarja Halonen oli menossa siirtolaptarhamökille. Somessa etäisyydet ovat vain maantieteellisiä. Tasa-arvon klttri on jrtnt niin syvälle, että kka tahansa kansalainen voi esittää holensa ministerille. Aito meritokratia ja kaikkien saavtettava korkeatasoinen kolts johtaa kenet tahansa eliittiin, jos kykyä ja pyrkyä riittää. Tämä mahdolliss on Somen erityinen voima. Somessa vallitsee yhä voimakas yhteenklvaisden, yhteisvastn ja lottamksen kokems. Jokaisen päättäjän velvolliss on ljittaa keskinäisen knnioitksen sopimsta parhaansa mkaan. Siksi ei ole ollenkaan mahdotonta kvitella, että Somen tottavin yksilö ja Somen tottamattomin yksilö istvat samalla terassilla kal- jatoppi kädessä. Toisella on peliyhtiön lippalakki, toisella Hankkijan. Heidän ei ole vaikea keksiä pheenaihetta, varsinkin, jos toppi ei ole ensimmäinen. Ainakin poliitikot voidaan hakka hyvässä yhteisymmärryksessä. Välimatkaa ei ole. Polarisaatiota ei ole ihmisten kesken. On vain yksi Somi, ja siitä yhteisyydestä on pidettävä kiinni. Spercellin perstajat Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja maksoivat kmpikin 54 miljoonaa eroa myyntivoiton veroa vonna Se on ylivoimainen veronmaksn Somen ennätys. Kmpikin maksoi kerralla enemmän veroa kin Björn Wahlroos 13 voden aikana. Verosnnittellla he olisivat säästäneet valtavia smmia, mtta Paananen totesi: Me ollaan saat paljon apa yhteisknnalta, ja nyt on meidän voro maksaa takaisin. Paananen ja Kodisoja ovat sorittaneet yhteisknnalta saamansa lottamksen korkeilla koroilla: Spercell on tottant kahtena viime vonna valtiolle reippaasti yli poli miljardia eroa. Tästä syystä olen Spercell-sosialisti. Vakamkseni on, että mahdollisksien tasa-arvo on Somen tärkein kilpailkykytekijä varsinkin kn sanaparin molempia osia painotetaan yhtä vakavasti. Vakamkseni on, että yhteisknnan ja markkinoiden kesken on lotavissa keskinäisen knnioitksen sopims, jota perinteinen etjärjestöjen kabinettikoneisto tkee, jos kykenee. Fiks valtio takaa mahdollisden yksilöille ja yrityksille. Fiks valtio antaa kansalaisille tilaa ja trvaa. Sosiaalidemokraattisella liikkeellä on nyt ratkaiseva hetki. Jos halamme vastta, meillä on oltava vastaksia. Monet teollisen ajan skomkset talodesta ja työstä saavat lvan väistyä, meidän on katsottava todellistta silmiin. Seisomme meren rannalla, srffilata kainalossa. Nyt on oltava valmis, sillä si aalto lähestyy. Sosiaalidemokraattisella liikkeellä on nyt ratkaiseva hetki. Jos halamme vastta, meillä on oltava vastaksia. 32 MUSTEMAALARI MUSTEMAALARI 33

Kokemuksia muutoksesta ja johtamisesta 1980- luvulta tähän päivään. Keijo Mutanen KIM Ventures Oy Joensuu 6.11.2014

Kokemuksia muutoksesta ja johtamisesta 1980- luvulta tähän päivään. Keijo Mutanen KIM Ventures Oy Joensuu 6.11.2014 Kokemksia mtoksesta ja johtamisesta 1980- lvlta tähän päivään Keijo Mtanen KIM Ventres Oy Joens 6.11.2014 Oma johtamiskokems 1980- lk: VTT, Jyväskylä, Jaoston päällikkö, projektipäällikkö, yksikön varajohtaja,

Lisätiedot

Yhteistyötä teatterista & Taiteesta tuotteeksi -hankkeet

Yhteistyötä teatterista & Taiteesta tuotteeksi -hankkeet Yhteistyötä teatterista & Taiteesta totteeksi -hankkeet Iisalmi, Keitele, Kirvesi, Lapinlahti, Pielavesi, Sonkajärvi ja Vieremä 10.8.2015 10.03.2016 Sisällys Johdanto... 3 Yhdistystoiminta ja osallistminen...

Lisätiedot

Omakotitalon energiaratkaisu Pieni askel omavaraisuuteen.

Omakotitalon energiaratkaisu Pieni askel omavaraisuuteen. Omakotitalon energiaratkais Pieni askel omavaraisteen. www.arime.fi Phdasta energiaa lonnosta Arinko on meidän kakien elämään vattava ehtymätön energianlähde ja se tottaa välillisesti srimman osan ihmisten

Lisätiedot

havainnollistus, muokkaus ja viimeistely

havainnollistus, muokkaus ja viimeistely Tekstin havainnollists, mokkas ja viimeistely Lettavs ja merkintätavat Tiina Airaksinen Kappaleiden jäsentäminen Kappale = asiakokonaiss Testi: Pystytkö keksimään otsikon? Ei yhden virkkeen / yhden sivn

Lisätiedot

Käyttöarvon kvantitatiivisesta mittaamisesta. Tommi Höynälänmaa 19. marraskuuta 2012

Käyttöarvon kvantitatiivisesta mittaamisesta. Tommi Höynälänmaa 19. marraskuuta 2012 Käyttöarvon kvantitatiivisesta mittaamisesta Tommi Höynälänmaa 19. marraskta 2012 1 1 Yleistä Ajan t mittainen henkilötyöaika keskimääräistyötä (tehokkdeltaan keskimääräistä työtä) saa tavarantotannossa

Lisätiedot

Helsingin hengessä sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen

Helsingin hengessä sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen Helsingin hengessä sopa ja sovittela työyhteisön arkeen Helsingin kapngin toimintaohje ristiriitojen rakentavaan käsittelyyn ja sovitteln Tässä oppaassa määritellään, mitä ovat epäasiallinen kohtel ja

Lisätiedot

Ulkomaalaistaustainen ehkäisyneuvolassa. Tuire Saloranta TKL Vantaan perhesuunnittelun vastuulääkäri

Ulkomaalaistaustainen ehkäisyneuvolassa. Tuire Saloranta TKL Vantaan perhesuunnittelun vastuulääkäri Ulkomaalaistastainen ehkäisynevolassa Tire Saloranta TKL Vantaan perhesnnitteln vastlääkäri Ulkomaalaistastaiset Esim. Vantaalla n 14% väestöstä Venäjältä, Virosta, Somaliasta, Irakista, Syyriasta, Kiinasta,

Lisätiedot

corporate governance Tämä on lyhennetty versio Cinia-konsernin laajemmasta, sisäisestä ohjeistuksesta

corporate governance Tämä on lyhennetty versio Cinia-konsernin laajemmasta, sisäisestä ohjeistuksesta corporate governance Tämä on lyhennetty versio Cinia-konsernin laajemmasta, sisäisestä ohjeistksesta 1 1.1 Omistajarakenne Cinia Oy:n omistajarakenne koost Somen valtiosta (liikenne- ja viestintäministeriö)

Lisätiedot

M u u r a. Muuramen kirkko. Jyväskylän seutukunta. Opetuskäyttö. Kuvaus. 10 Piispalan nuorisokeskus, Eija Syrjälä ja Jao, Jämsän ammattiopisto

M u u r a. Muuramen kirkko. Jyväskylän seutukunta. Opetuskäyttö. Kuvaus. 10 Piispalan nuorisokeskus, Eija Syrjälä ja Jao, Jämsän ammattiopisto r a m e Kva: ramen seraknta ramen kirkko Opetskäyttö Alvar Aallon arkkitehtria, kirkon ja ramen knnan historia. Kvas Jyväskylän setknta ramen kirkon on snnitellt arkkitehti Alvar Aalto. Se on klassisen

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOSOPIMUS. 1. Sopijapuolet. 2. Yhteyshenkilöt. 3. Sopimuksen tausta ja tavoitteet. Osoite: Kasurilantie 1, PL 5, 71801, Siilinjärvi

TOIMEKSIANTOSOPIMUS. 1. Sopijapuolet. 2. Yhteyshenkilöt. 3. Sopimuksen tausta ja tavoitteet. Osoite: Kasurilantie 1, PL 5, 71801, Siilinjärvi TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1. Sopijapolet Toimeksiantaja: Siilinjärven knta (Jäljempänä Asiakas ) Osoite: Kasrilantie 1, PL 5, 71801, Siilinjärvi Y-tnns: 0172718-0 Toimeksiannon saaja: Vaktsmeklari Novm Oy (Jäljempänä

Lisätiedot

Erikoisuuden tavoittelijoille. linja-autosarjan, jossa lattiataso nousi varsin jyrkästi perää kohden. Näissä Cometnimellä

Erikoisuuden tavoittelijoille. linja-autosarjan, jossa lattiataso nousi varsin jyrkästi perää kohden. Näissä Cometnimellä TESTIRYHMÄ Testiryhmä Timo Lehtonen ja Mika Koivisto Volvo 9900 Erikoisden tavoittelijoille Volvo 9900 on malli, joka ei aiemmin ole klnt Somen tontiohjelmaan. Nyt tämä erikoinen tristibssi tlee tarjolle

Lisätiedot

(kevät 2019) Markku Laitinen Uurainen Siv u 1

(kevät 2019) Markku Laitinen Uurainen Siv u 1 (kevät 2019) 1 TUEN SAAJAT: -Lonnolliset henkilöt ja yksityisoikedelliset yhteisöt (Oy, Ky, Ay, ossknnat), joka elinkeinonaan harjoittaa tai ryhtyy harjoittamaan maatilalla maatalotta (maatalosyrittäjä).

Lisätiedot

Datasta informaatiota ja tietoa

Datasta informaatiota ja tietoa Datasta informaatiota ja tietoa VIRANOMAISTEN TIETOAINEISTOJEN HYÖDYNTÄMINEN TIEDONHALLINTALAIN TYÖPAJA 19.4.2017, MIRJAMI LAITINEN Datan hyödyntäminen Data tietoyhteisknnan arvokkain raaka-aine Dataa

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

4. Derivointi useammassa ulottuvuudessa

4. Derivointi useammassa ulottuvuudessa 6 VEKTORIANALYYSI Lento 3 4. Derivointi seammassa lottvdessa Osittaisderivaatta. Kerrataan alksi osittaisderivaatan käsite. Fnktio f f ( r) f ( x, y, z) on kolmen mttjan fnktio, jonka arvo yleensä mtt,

Lisätiedot

Turvallista koulumatkaa!

Turvallista koulumatkaa! Trvallista kolmatkaa! Kolkljetkset hallinto-oikeden näköklmasta Lonais-Somen alehallintovirasto 23.5.2017 Hallinto-oikestomari Hannele Sarell ja hallinto-oikestomari Marja Peltoniemi Trn hallinto-oikes

Lisätiedot

Lapsen kuuleminen - tunnetason ulottuvuuksia

Lapsen kuuleminen - tunnetason ulottuvuuksia Lapsen kleminen - tnnetason lottvksia Virpi Lahtiharj Lastenpsykiatrian psykologi Helsingin yliopistollinen keskssairaala (Helsingin kapngin sosiaalivirasto/ Perheoikedelliset asiat) Lapsen oikes tlla

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

S SÄHKÖTEKNIIKKA JA ELEKTRONIIKKA Aalto-yliopisto, sähkötekniikan korkeakoulu

S SÄHKÖTEKNIIKKA JA ELEKTRONIIKKA Aalto-yliopisto, sähkötekniikan korkeakoulu S-55.00 SÄHKÖTKNIIKKA JA KTONIIKKA Aalto-yliopisto, sähkötekniikan korkeakol Kimmo Silvonen Tentti 30.5.03: tehtävät,3,4,6,0.. välikoe: tehtävät,,3,4,5.. välikoe: tehtävät 6,7,8,9,0. Saat vastata vain

Lisätiedot

= + + = 4. Derivointi useammassa ulottuvuudessa

= + + = 4. Derivointi useammassa ulottuvuudessa 30 VEKTORIANALYYSI Lento 4 4. Derivointi seammassa lottvdessa Osittaisderivaatta. Kerrataan alksi osittaisderivaatan käsite. Fnktio f= f( r) = f( xyz,, ) on kolmen mttjan fnktio, jonka arvo yleensä mtt,

Lisätiedot

Optioiden hinnoittelu binomihilassa

Optioiden hinnoittelu binomihilassa Mat-2.3114 Investointiteoria Optioien hinnoittel binomihilassa 26.3.2015 Yksiperioiset optiot 1/3 Olkoon S kohe-eten arvo perioin alssa siten, että perioin päättyessä sen arvo on S toennäköisyyellä p tai

Lisätiedot

Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys. Workshop 13.11.2014 17/11/14 1

Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys. Workshop 13.11.2014 17/11/14 1 Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys Workshop 13.11.2014 17/11/14 1 Agenda tänään 1. Digitaalisuus, Some ja Verkkokauppa 2. Asiakasymmärrys KATI SAARI Strategi Kati Varhee (MS ECON) on toiminut

Lisätiedot

Toimintakertomus ja yritysvastuu

Toimintakertomus ja yritysvastuu Vosikertoms 2008 Eroopan investointipankkiryhmä Eroopan investointipankkiryhmä Eroopan investointipankkiryhmä Eroopan investointipankkiryhmä Osa I Toimintakertoms ja yritysvast Vosikertoms 2008 Eroopan

Lisätiedot

x = x x 2 + 2y + 3 y = x + 2y f 2 (x, y) = 0. f 2 f 1

x = x x 2 + 2y + 3 y = x + 2y f 2 (x, y) = 0. f 2 f 1 Matematiikan K/P syksy Laskharjoits 9 Mallivastakset Tehtävän differentiaaliyhtälösysteemi: x = x x + y + y = x + y Merkitään f (x, y) = x x + y + ja f (x, y) = x + y Kriittisessä pisteessä f (x, y) =

Lisätiedot

1/5 Kaupunginhallitus Liite Tilausliikenn e Linjakas oy. Kuljetus Oy

1/5 Kaupunginhallitus Liite Tilausliikenn e Linjakas oy. Kuljetus Oy 1/5 Kapnginhallits 28.5.2018 Liite 1 212 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 151031 / Rokakljetkset 1.8.2018-31.7.2021 + optio 2 v (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapneita tarjoksia yhteensä: 8 Kelvollisia tarjoksia

Lisätiedot

Tasasähköyhteyden suuntaaj-asema. Ue j0ƒ. p,q

Tasasähköyhteyden suuntaaj-asema. Ue j0ƒ. p,q EEC-E89 syksy 06 Ttkitaan alla olevan kvan mkaista heikkoon verkkoon kytkettyä srjännitteistä tasasähköyhteyttä. Tässä tapaksessa syöttävän verkon impedanssi (Theveninin impedanssi, kvassa j on j0,65,

Lisätiedot

Hoitoketjut sotealueella. Jukka Mattila Johtajaylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri

Hoitoketjut sotealueella. Jukka Mattila Johtajaylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Hoitoketjt sotealeella Jkka Mattila Johtajaylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri 23.11.2017 Valinnanvapaslakilonnos Lasntokierroksella 15.12.2017 asti 4 Asiakkaan oikes valita Asiakkaalla on oikes valita

Lisätiedot

torilla. Solidaarisuutta Kansainvälisyyttä HANNU VESTERINEN

torilla. Solidaarisuutta Kansainvälisyyttä HANNU VESTERINEN S K P : n piirijä T r n rjestö lkais r y : n j m a r lk r a s - j o TORILT KJHT Maailmassa on yhä enemmän ihmisiä, jotka ovat kyllästyneet rahan valtaan ja vaativat lisää demokratiaa. Sinnikkäät mielenosoittajat

Lisätiedot

Sykettä. Tee elämäsi paras päätös. Mitä ihmettä: 70-vuotias Teodor nukkuu jääkaapissa ELÄMÄ ON JEES FRENDIT ON JEES USKO ON JEES JEES

Sykettä. Tee elämäsi paras päätös. Mitä ihmettä: 70-vuotias Teodor nukkuu jääkaapissa ELÄMÄ ON JEES FRENDIT ON JEES USKO ON JEES JEES ELÄMÄ ON JEES FRENDIT ON JEES USKO ON JEES NUMERO 9/2015 6,00 Digi JEES Mitä ihmettä: 70-votias Teodor nkk jääkaapissa Tee elämäsi paras päätös V.I.P.-vieraana ammattilaisscoottaaja Helmeri Pirinen Sykettä!

Lisätiedot

Röntgenhoitajan rooli säteilyaltistuksen oikeutuksessa

Röntgenhoitajan rooli säteilyaltistuksen oikeutuksessa Röntgenhoitajan rooli säteilyaltistksen oiketksessa ULLA NIKUPAAVO, RÖNTGENHOITAJA, TTK, HUS-KUVANTAMINEN TERVEYDENHUOLLON RÖNTGENTOIMINNAN ASIANTUNTIJOIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄT 13.-14.4.2015 Oiketkseen liittyvät

Lisätiedot

Oppimisen haasteet ja mahdollisuudet terveysalan simulaatioissa

Oppimisen haasteet ja mahdollisuudet terveysalan simulaatioissa Oppimisen haasteet ja mahdollisdet terveysalan simlaatioissa Marianne Teräs, THM, FT Aikiskasvatksen dosentti Helsingin yliopisto Esitys 18.9.2015 Somen elvytysvasthenkilöiden valtaknnallinen 10 v jhlasymposimi

Lisätiedot

MAATALOUS-METSÄTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN VALINTAKOE 2014

MAATALOUS-METSÄTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN VALINTAKOE 2014 MAATALOUS-METSÄTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN VALINTAKOE 2014 KOE 2: Ympäristöekonomia KANSANTALOUSTIEDE JA MATEMATIIKKA Sekä A- että B-osasta tulee saada vähintään 10 pistettä. Mikäli A-osan pistemäärä on vähemmän

Lisätiedot

Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous MUSEOKIOSKI

Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous MUSEOKIOSKI Päijät-Hämeen ja Mäntsälän mseoiden työryhmän kokos 8.4.2019 MUSEOKIOSKI Asialista 8.4.2019 1. Kokoelmaohjelmien kokoelmien historiaa, kehitystä ja nykytilaa koskevan osden lyhyt käsittely, mikäli tässä

Lisätiedot

Yritysvastuu ja etiikka -kurssi Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulu Asmo Kalpala

Yritysvastuu ja etiikka -kurssi Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulu Asmo Kalpala -kurssi Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulu 12.4.2017 Asmo Kalpala Vastuullisuus on sydämen sivistystä, tietoa ja tahtoa tuottaa hyvää. Kysymys: Oletteko valinneet kaupalliset opinnot vaikuttaaksenne maailmaan?

Lisätiedot

Valuvatko Barentsin mahdollisuudet Lapin ohi? Mitä Suomessa pitää tehdä?"

Valuvatko Barentsin mahdollisuudet Lapin ohi? Mitä Suomessa pitää tehdä? Valuvatko Barentsin mahdollisuudet Lapin ohi? Mitä Suomessa pitää tehdä?" TIISTAINA 29.3.2011 klo 18:00 20:00 Arktikum-talon Polarium-salissa, (Pohjoisranta 4, Rovaniemi) Suomi ei lukeudu jäämeren rantavaltioihin,

Lisätiedot

Tesomajärven koulusta Tesoman kouluksi

Tesomajärven koulusta Tesoman kouluksi Tesomajärven kolsta Tesoman kolksi Tesomajärven kol aloitti toimintansa v.1967 Kola käytiin kahdessa vorossa, parhaimmillaan kola kävi yli 1000 oppilasta Tesomajärven alakoln liitettiin myöhemmin Ikrin

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO Konetekniikan osasto 460071A Autojen ja työkoneiden rakennejärjestelmät I 5 op Mauri Haataja. 1. Pyöräajoneuvojen ominaisohjaus

OULUN YLIOPISTO Konetekniikan osasto 460071A Autojen ja työkoneiden rakennejärjestelmät I 5 op Mauri Haataja. 1. Pyöräajoneuvojen ominaisohjaus OUUN YIOPISTO Konetekniikan osasto 467A Atojen ja työkoneiden rakennejärjestelmät I 5 op Mari Haataja. Pyöräajonevojen ominaisohjas. Henkilöatojen pyöräntenta Hyötyajonevojen ajo-ominaisksiin vaikttavat

Lisätiedot

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016 Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään Kyselytutkimuksen tuloksia 2016 Tutkimuksen tausta Sitra tutki, miten suomalaiset ovat saaneet viimeisen työpaikkansa, ovatko he aikeissa hakea uutta työtä, miten

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset

Lisätiedot

MIKROTEORIA, HARJOITUS 3 KYSYNTÄ YLI AJAN JA EPÄVARMUUDEN VALLITESSA, OSTAJANA JA MYYJÄNÄ, SEKÄ TYÖN TARJONTA

MIKROTEORIA, HARJOITUS 3 KYSYNTÄ YLI AJAN JA EPÄVARMUUDEN VALLITESSA, OSTAJANA JA MYYJÄNÄ, SEKÄ TYÖN TARJONTA MIKROTEORI, HRJOITUS 3 KYSYNTÄ YLI JN J EPÄVRMUUEN VLLITESS, OSTJN J MYYJÄNÄ, SEKÄ TYÖN TRJONT Voistojen eistämässä kylässä kasvatetaan ainoana elinkeinona vehnää Sadot vaihtelevat vosittain, siten, että

Lisätiedot

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT Markkinointi on Asiakaslähtöistä ajattelu Tuote-, hinta-, jakelutie- ja viestintäratkaisujen tekemistä ja toimenpiteiden toteuttamista mahdollisimman hyvän taloudellisen

Lisätiedot

AUNAR. -Yhdistää- WinNovan henkilöstölehti

AUNAR. -Yhdistää- WinNovan henkilöstölehti AUNAR -Yhdistää- n henkilöstölehti 1/2010 Sisältö NÄKÖKULMA Teksti Lasse Schltz 3 Näköklma: Lasse Schltz 4 Rehtorin palsta: Jha Vasama 4 Viestintäpalvelt 6 Kolterveysttkims 2009 8 Nimityksiä 9 Osaava yrittäjä

Lisätiedot

Suomen arktinen strategia

Suomen arktinen strategia Liite 1 Suomen arktinen strategia EU-asioiden alivaltiosihteeri Jukka Salovaara Talousneuvosto 18.1.2011 Miksi Arktinen Strategia Arktisen merkitys kasvaa EU saa vahvemman arktisen ulottuvuuden (laajentuminen)

Lisätiedot

Anonyymi. Äänestä tänään kadut huomenna!

Anonyymi. Äänestä tänään kadut huomenna! Anonyymi Äänestä tänään kadut huomenna! 2007 Yhteiskunnassamme valtaa pitää pieni, rikas, poliittinen ja taloudellinen eliitti. Kilpailu rahasta ja vallasta leimaa kaikkia aloja. Suuryritysten rikastuessa

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET Tapio Manni Saarnilaakson koulu Espoo tapio.manni@gmail.com Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen. Politiikka on yhteisten

Lisätiedot

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä? Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Suomen väestöllinen huoltosuhde vuosina 1970-2040 Lähde: valtiovarainministeriö Osaamista katoaa valtava määrä Työvoima 2,5

Lisätiedot

Maakunnan tila. Kansanedustajaryhmä ja kunnanjohtajat 23.1.2013. Maakuntajohtaja Juho Savo

Maakunnan tila. Kansanedustajaryhmä ja kunnanjohtajat 23.1.2013. Maakuntajohtaja Juho Savo Maaknnan tila Kansanedstajaryhmä ja knnanjohtajat Mano Koivisto o kesks, Trk 23.1.2013 Maakntajohtaja Jho Savo Liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys yrityksissä Liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys

Lisätiedot

Tämän vuosituhannen keskuspölynimuri on puhtaasti suomalainen!

Tämän vuosituhannen keskuspölynimuri on puhtaasti suomalainen! Tämän vosithannen keskspölynimri on phtaasti somalainen! 5 kesksyksiköille! voden tak Kotimainen avainlipptote Utta teknologiaa Tyylikästä motoila Tehokktta Hiljainen käytössä Kestävä Trvallinen Pzer Moderni,

Lisätiedot

KOVEMMAT AJAT EDESSÄ?

KOVEMMAT AJAT EDESSÄ? Yllättävän hyvä bssivosi Somalaista bssikantaa sittiin viime vonna 526 bssin voimin. Se, että pelin voitti Mercedes- Benz, ei ollt yllätys. Yllätys ei ollt myöskään se, että noin kaksikolmasosaa kaikista

Lisätiedot

Hiippakuntauutiset. Hiippakunta täyttää 50 vuotta. Reijo Liimatainen: Kirkolla loistava tulevaisuus. Juhlaliite kokoaa historiaa

Hiippakuntauutiset. Hiippakunta täyttää 50 vuotta. Reijo Liimatainen: Kirkolla loistava tulevaisuus. Juhlaliite kokoaa historiaa Hiippakntatiset HELSINKI 1/09 1 Hiippaknta täyttää 50 votta Reijo Liimatainen: Kirkolla loistava tlevaiss Jhlaliite kokoaa historiaa P i i s Pa n Pi i s i Katse eteenpäin! Kn hiippaknnan 50-votisjhlia

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010

Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010 Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010 Kolarctic ENPI CBC Yleistä - ENPI = European Neighbourhood and Partnership Instrument - CBC = Cross-border

Lisätiedot

Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu

Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Tulevaisuuden rakentajat, tervetuloa! Yhteistyöllä syntyy tuloksia! Keväällä 2015 uusi hallitus nosti digitalisaation

Lisätiedot

Digi-tv kuulemistilaisuus

Digi-tv kuulemistilaisuus Digi-tv kuulemistilaisuus Petteri Järvinen 31.1.2007 "Meillä siirtymäaika on pidempi kuin monissa Euroopan maissa, joissa päätökset siirtymisestä on tehty vasta tällä vuosituhannella." (s. 29) Toimivia

Lisätiedot

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 10 Binomipuut ja optioiden hinnoittelu

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 10 Binomipuut ja optioiden hinnoittelu Rahoitsriskit ja johdannaiset Matti Estola lento 1 Binomipt ja optioiden hinnoittel 1. Optiohintojen mallintaminen Esimerkki. Oletetaan, että osakkeen spot -krssi on $ ja spot -krssilla 3 kk:n kltta on

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Askel-hanke 09.04.2014 Business-ajattelu ja asiakkaan liiketoimintahaasteiden ymmärtäminen Ilkka Wäck, Faros Group. Huhtikuu.

Askel-hanke 09.04.2014 Business-ajattelu ja asiakkaan liiketoimintahaasteiden ymmärtäminen Ilkka Wäck, Faros Group. Huhtikuu. Askel-hanke 09.04.2014 Business-ajattelu ja asiakkaan liiketoimintahaasteiden ymmärtäminen Ilkka Wäck, Faros Group Huhtikuu Toukokuu Miten ymmärrän asiakkaan liiketoimintahaasteen Miten ratkaisen asiakkaan

Lisätiedot

Loppuraportti. Projektin nimi: Haukanmaa Masterplan Projektipäällikkö: Merja Galler

Loppuraportti. Projektin nimi: Haukanmaa Masterplan Projektipäällikkö: Merja Galler Loppraportti Projektin nimi: Hakanmaa Masterplan Projektipäällikkö: Merja Galler Hankkeen nimi: Hakanmaa Masterplan Hankkeen totetsaika: Tokok 2016 - Jolk 2016 Avstksen saajan nimi: Toivakan Knta Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Huume- ja päihdehoidon ajankohtaispäivä Lappeenranta 9.3.2004 - Käyttäjän varhainen tunnistaminen - Hoitoonohjaus - Käytettävissä olevat hoitomuodot

Huume- ja päihdehoidon ajankohtaispäivä Lappeenranta 9.3.2004 - Käyttäjän varhainen tunnistaminen - Hoitoonohjaus - Käytettävissä olevat hoitomuodot Hme- ja päihdehoidon ajankohtaispäivä Lappeenranta 9.3.2004 - Käyttäjän varhainen tnnistaminen - Hoitoonohjas - Käytettävissä olevat hoitomodot Ida Kemppinen 2001 (8v) jha.kemppinen@ekshp.fi Jha Kemppinen@ekshp.fi

Lisätiedot

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 Tervetuloa kolmannelle jaksolle! Tähän jaksoon sisältyy testi, miten käytät oman aikasi? Saat vinkkejä miten omat unelmat saadaan kirkkaaksi. Jotta voit ne toteuttaa Tarvitset suunnitelman ja työkalut.

Lisätiedot

50mk/h minimipalkaksi

50mk/h minimipalkaksi Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright 2012 toukokuu 21 Mika Sakki 50mk/h minimipalkaksi Pyydä mahdotonta Mika Sakki 50mk/h minimipalkaksi Pyydä mahdotonta 2000 Syndika vapaa työväenlehti 1/2000 2000 2 Sisältö

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme

Lisätiedot

4 Liikemäärä ja liikemäärän säilyminen

4 Liikemäärä ja liikemäärän säilyminen 4 Liikemäärä ja liikemäärän säilyminen 4. Liikemäärä ja implssi 4-. a) Hyökkääjän liikemäärä on p = = 89 kg 8,0 m/s 70 kgm/s. b) 05-kiloisella polstajalla on yhtä sri liikemäärä, jos nopes on kgm 7 p v

Lisätiedot

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki 2013-2017 5/2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki Suomi on edelläkävijä älykkäissä ympäristöissä. Fiksun kaupungin sujuva arki syntyy käyttäjätarpeiden sekä erilaisten osaamisten

Lisätiedot

Julkisen sektorin palvelumallit ja digitalisaatio CGI Ratkaisu16, Helsinki 2.2.2016

Julkisen sektorin palvelumallit ja digitalisaatio CGI Ratkaisu16, Helsinki 2.2.2016 Julkisen sektorin palvelumallit ja digitalisaatio CGI Ratkaisu16, Helsinki 2.2.2016 Mikael Forss, VTT Johtaja Kela Kela Kela perustettiin vuonna 1937 panemaan toimeen ensimmäistä kansaneläkelakia. Kelan

Lisätiedot

Polkuja kestävään kehitykseen Keski-Suomessa Keski-Suomen ympäristökeskus v.2000 Tiina Keinänen, Tiina Savolainen19

Polkuja kestävään kehitykseen Keski-Suomessa Keski-Suomen ympäristökeskus v.2000 Tiina Keinänen, Tiina Savolainen19 Polkja kestävään kehitykseen Keski-Somessa Keski-Somen ympäristökesks v.2000 Tiina Keinänen, Tiina Savolainen19 Liite 7A. Esimerkkikokeilna alstavia ramen tietoja (ympäristöpäällikkö Kari Saari ei ole

Lisätiedot

TIEVOKSI. Sisällysluettelo

TIEVOKSI. Sisällysluettelo 2 2002 Oln kapngin opetstoimen henkilöstölehti Kieliohjelma dist Vihdoinkin saman katon alle liikttaa 2 2002 Tievoksi Oln kapngin opetstoimen henkilöstölehti TIEVOKSI Oln kapngin opetstoimen henkilöstölehti

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi 19.11.2013 Inspiroivat oppimisympäristöt Miten ne tehdään?

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi 19.11.2013 Inspiroivat oppimisympäristöt Miten ne tehdään? Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi Olli Niemi Dosentti, TkT Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen teknillinen yliopisto 1 Ilkka Halavalta kysyttiin: Oletko Himasen ystävä? Olen vaikka en henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Pohojalaasten Lupi Yrittäjyys kantaa Suomea. 10.2.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala

Pohojalaasten Lupi Yrittäjyys kantaa Suomea. 10.2.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Pohojalaasten Lupi Yrittäjyys kantaa Suomea 10.2.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala 1 Järjestön keskeiset luvut ja tekijät Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 58 Jäsenyrityksiä

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Tuottavatko markkinat kohtuuhintaisia asuntoja?

Tuottavatko markkinat kohtuuhintaisia asuntoja? Tuottavatko markkinat kohtuuhintaisia asuntoja? Maanmittauspäivät 2019 Tuukka Saarimaa Kaupunkitaloustieteen apulaisprofessori Aalto-yliopisto ja Helsinki GSE Ymmärretäänkö markkinoiden toimintaa? HS 25.3.2019

Lisätiedot

Kehitysvammaisen ravitsemuksen erityispiirteitä. Heli Pyrhönen laillistettu ravitsemusterapeutti MKS 13.1.2016

Kehitysvammaisen ravitsemuksen erityispiirteitä. Heli Pyrhönen laillistettu ravitsemusterapeutti MKS 13.1.2016 Kehitysvammaisen ravitsemksen erityispiirteitä Heli Pyrhönen laillistett ravitsemsterapetti MKS 13.1.2016 Hyvä roka hellii aisteja, mieltä ja kehoa Hermoston kehityshäiriöillä on homattava vaikts ravitsemstilaan.

Lisätiedot

Uraohjaukseen tarvitaan oikea-aikaisuutta ja monikanavaisuutta

Uraohjaukseen tarvitaan oikea-aikaisuutta ja monikanavaisuutta Uraohjas2020-hanke, Uraohjasta kartoittaneen kyselyn tlokset Joona Tarja, Mäkelä Pentti ja Venhovaara Pirjo Uraohjakseen tarvitaan oikea-aikaistta ja monikanavaistta Keväällä 2018 kysyimme ammatillista

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2210(INI) 18.3.2015. perheyrityksistä Euroopassa (2014/2210(INI))

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2210(INI) 18.3.2015. perheyrityksistä Euroopassa (2014/2210(INI)) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 18.3.2015 2014/2210(INI) MIETINTÖLUONNOS perheyrityksistä Euroopassa (2014/2210(INI)) Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta

Lisätiedot

Maanjäristyksen kestävien kytkentäkotelotelineiden suunnittelu

Maanjäristyksen kestävien kytkentäkotelotelineiden suunnittelu Lari Nosiainen Maanjäristyksen kestävien kytkentäkotelotelineiden snnittel Metropolia Ammattikorkeakol Insinööri (AMK) Kone- ja totantotekniikka Insinöörityö 3.4.14 Tiivistelmä Tekijä Otsikko Sivmäärä

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

MEHILÄISEN TULOS JA VEROT 2015

MEHILÄISEN TULOS JA VEROT 2015 MEHILÄISEN TULOS JA VEROT 2015 Toukokuu 2016 Katsaus Mehiläisen vuoden 2015 tuloksiin Mehiläisen tulos 2015» Yritysrakenne ja verot Kysymyksiä ja vastauksia MEHILÄISEN AVAINLUVUT 2015 Mehiläinen kasvoi

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia - miksi Suomen Yrittäjät ei hyväksy paikallista sopimista koskevaa kompromissia

Kysymyksiä ja vastauksia - miksi Suomen Yrittäjät ei hyväksy paikallista sopimista koskevaa kompromissia 31.5.2016 1 (5) Kysymyksiä ja vastauksia - miksi Suomen Yrittäjät ei hyväksy paikallista sopimista koskevaa kompromissia Suomen Yrittäjät hylkäsi paikallista sopivan kompromissiesityksen. Esityksen hyväksyminen

Lisätiedot

Vihreämmän ajan kuntaseminaari. Päättäjien Aamu

Vihreämmän ajan kuntaseminaari. Päättäjien Aamu Vihreämmän ajan kuntaseminaari Päättäjien Aamu Agenda - 9:00-11:00 Kuntakentän haasteet ja niihin vastaaminen tietotekniikan keinoin IT:n ekologinen jalanjälki Virran- ja kustannusten säästö nykyaikaisin

Lisätiedot

Asiakkaan menestystarina. Vendelbo Cykler. webcrm paransi vähittäiskauppiaan tehokkuutta ja asiakaskunnan pysyvyyttä

Asiakkaan menestystarina. Vendelbo Cykler. webcrm paransi vähittäiskauppiaan tehokkuutta ja asiakaskunnan pysyvyyttä Asiakkaan menestystarina Vendelbo Cykler webcrm paransi vähittäiskauppiaan tehokkuutta ja asiakaskunnan pysyvyyttä CRM-JÄRJESTELMÄ PARANSI PYÖRÄLIIKKEEN TEHOKKUUT- TA JA ASIAKASKUNNAN PYSYVYYTTÄ Tanskalaisen

Lisätiedot

Kansallinen palveluarkkitehtuuri digitalisoituvan yhteiskunnan selkärankana

Kansallinen palveluarkkitehtuuri digitalisoituvan yhteiskunnan selkärankana Kansallinen palveluarkkitehtuuri digitalisoituvan yhteiskunnan selkärankana Julkisen hallinnon ICT-toiminto Yksikön päällikkö Riku Jylhänkangas 20.5.2014 Taloudellinen tilanne synkkä Miksi? Osaaminen on

Lisätiedot

Modernia asumista puukaupunki-idyllissä

Modernia asumista puukaupunki-idyllissä RAAHEN RAATINPIHA Modernia asmista pkapnki-idyllissä Asnto Oy Raatinpihassa kapnkimiljöö ja merellinen ympäristö yhdistyvät nykyaikaiseen asmiseen. Pihalliset kapnkikodit sijaitsevat Raahen ydinkestassa.

Lisätiedot

S uay uvaxy uv 2 Ax 2 y... uv i Ax i y uv i wx i y.

S uay uvaxy uv 2 Ax 2 y... uv i Ax i y uv i wx i y. 3.8 Yhtedettömien kielten rajoitksista Yhtedettömille kielille on oimassa säännöllisten kielten pmppaslemman astine. Nt kitenkin merkkijonoa on pmpattaa samanaikaisesti kahdesta paikasta. Lemma 3.9 ( -lemma

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi TNS Gallup Oy on selvittänyt kolmen palkansaajien keskusjärjestön SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Kielitaidon tasot ja aihekokonaisuudet

Kielitaidon tasot ja aihekokonaisuudet Kielitaidon tasot ja aihekokonaisdet Yksikön päällikkö, opetsnevos Leena Nissilä Osaamisen ja sivistyksen asialla ARVIOINTI JA VIITEKEHYS Eroopan nevosto jlkaisi vonna 2001 asiakirjan Common Eropean Framework

Lisätiedot

Viestintäpolitiikan ajankohtaiset päätökset

Viestintäpolitiikan ajankohtaiset päätökset Viestintäpolitiikan ajankohtaiset päätökset 1. Vaihtoehtoisia polkuja teräväpiirtoon 2. Laajakaista kaikkien ulottuville Neuvotteleva virkamies Mirka Järnefelt Mirka.jarnefelt@mintc.fi 1 Lähtökohtia teräväpiirtokeskusteluun

Lisätiedot

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia MYY PALVELUA Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia Ryhmätyöskentely - tavoitteena ideoida, KUINKA MYYNNIN MUUTTUNEESEEN ROOLIIN VOIDAAN VASTATA? - tarkastellaan kysymystä

Lisätiedot

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous SOPENKORVEN KOKOELMAKESKUS

Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous SOPENKORVEN KOKOELMAKESKUS Päijät-Hämeen ja Mäntsälän mseoiden työryhmän kokos 10.4.2019 SOPENKORVEN KOKOELMAKESKUS Asialista 10.4.2019 1. Kokoelmaohjelmien kokoelmien historiaa, kehitystä ja nykytilaa koskevan osden lyhyt käsittely,

Lisätiedot

Hankinnat kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys Jyväskylä 10.4.2015. Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala

Hankinnat kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys Jyväskylä 10.4.2015. Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Hankinnat kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys Jyväskylä 10.4.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Yritysrakenne Suomessa 0,2% 0,2% Suuryritykset 0,9% (250 hlöä) 588 5,5% Suuryritykset (250- hlöä) 588

Lisätiedot

Pk-instrumentti: Mitä komissio haluaa? Elina Holmberg EUTI, Tekes 3.6.2015

Pk-instrumentti: Mitä komissio haluaa? Elina Holmberg EUTI, Tekes 3.6.2015 Pk-instrumentti: Mitä komissio haluaa? Elina Holmberg EUTI, Tekes 3.6.2015 Komissio haluaa löytää kasvuhaluiset ja -kykyiset pk-yritykset ja auttaa niitä nopeampaan kansainväliseen kasvuun rahoituksen

Lisätiedot

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013 Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013 Vastantekoa sarjatuotantona pakollinen työharjoittelujakso kesällä 1962

Lisätiedot

Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina

Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina Lauri Korkeaoja Hallituksen puheenjohtaja Teemat 1) Järjestöt Suomessa 2) Sosiaali ja terveyssektorin erityispiirteitä suomalaisessa yhteiskunnassa 3) Sote järjestöt

Lisätiedot

Puuenergia metsänomistajan näkökulmasta

Puuenergia metsänomistajan näkökulmasta Puuenergia metsänomistajan näkökulmasta Tampere 4.3.2013 Marko Mäki-Hakola Metsänomistajat Länsi-Suomi Metsänomistajaorganisaatio metsäenergian käytön edistäjänä 2 Tavoitteet ja mahdollisuudet ovat valtavat

Lisätiedot

Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Laadullinen eli kvalitatiiivinen analyysi Yrityksen tutkimista ei-numeerisin perustein, esim. yrityksen johdon osaamisen, toimialan kilpailutilanteen

Lisätiedot