Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?"

Transkriptio

1 Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja

2 . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012 Sarkozyn mielestä pahin finanssikriisi on ohi, eikä eurokriisi voi enää pahentua. Talous on yhä kriisissä, mutta luulen, että voimme todeta finanssikriisin voitetuksi. Euro on yhä käytössä. Kuka olisi lyönyt vetoa siitä neljä vuotta sitten? Sarkozy sanoi maaliskuussa 2012.

3 François Hollande: Euroopan velkakriisi on ohi Eurooppaa vuosikausia rampauttanut velkakriisi on ohi, julisti Ranskan presidentti François Hollande. "Teidän täytyy ymmärtää, että kriisi euroalueella on ohi", Hollande sanoi yleisölle kesäkuussa 2013.

4 2012 EKP lupasi tehdä "kaiken tarvittavan" euron pelastamiseksi. Nyt on selvää, että lupaus ei tarkoittanut muuta kuin yhä railakkaampia raharuiskeita kriisivaltioiden ja -pankkien tukemiseen. Tätä menoa "kaikki tarvittava" tarkoittaisi ja tarkoittaa, että pelastustoimien päätteeksi taivaalta sataisi ja sataa vielä euroja.

5 Mikä on nykyinen talouden terveys? Auttoiko halpa raha ulos kriisistä? Oliko se tarkoitus?

6 Euroalueen työttömyys pysyi ennallaan edelliskuuhun verrattuna elokuussa. Työttömyysaste oli 11,0 prosenttia. Vuosi sitten elokuussa työttömyys oli 11,5 prosenttia. Suomen työttömyys oli 9,7 prosenttia elokuussa, eli keskiarvon alapuolella. Keskiarvoa kuitenkin nostavat huomattavasti Kreikka ja Espanja yli 20 prosentin työttömyysasteillaan. Euroopassa on enemmän maita, joissa on pienempi työttömyys kuin Suomessa, kuin maita joissa on suurempi työttömyys. Eurostat kiinnittää huomiota siihen, että työttömyyden kasvu Suomessa oli euroalueen nopeinta, 8,8 prosentista 9,7:ään. Seuraavaksi eniten työttömyys kasvoi Ranskassa, 10,4 prosentista 10,8:aan. Eurostat,

7 Julkisyhteisöjen alijäämä EU-28:ssa julkisyhteisöjen alijäämä suhteessa BKT:hen pieneni vuoden ,2 %:sta -2,9 %:iin vuonna Euroalueella alijäämä pieneni -2,9 %:sta -2,4 %:iin. Neljässä jäsenvaltiossa Tanskassa, Saksassa, Virossa ja Luxemburgissa julkinen tase oli ylijäämäinen vuonna :ssa EU:n jäsenvaltiossa (Bulgariassa, Tšekissä, Latviassa, Liettuassa, Unkarissa, Maltassa, Alankomaissa, Itävallassa, Romaniassa, Slovakiassa ja Ruotsissa) alijäämä oli vuonna 2014 enintään -3,0 % BKT:stä (katso kuvio 1). Italian alijäämä oli -3,0 % BKT:stä vuonna Alijäämäsuhde oli vuonna 2014 enemmän kuin -3,0 % BKT:stä 12 jäsenvaltiossa. Suurimmat julkisyhteisöjen alijäämät (prosentteina BKT:stä) tilastoitiin Kyproksessa (- 8,8 %), Espanjassa (-5,8 %), Kroatiassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (kummassakin -5,7 %). Niistä 12 jäsenvaltiosta, joissa alijäämäsuhde oli enemmän kuin -3,0 % BKT:stä, kymmenessä alijäämä oli ollut suurempi kuin -3,0 % myös kolmena edellisenä vuotena, eli koko taulukon 1 kattaman tilastointikauden ajan.

8

9 Julkinen velka EU-28:ssä julkisyhteisöjen velka suhteessa BKT:hen kasvoi vuoden 2013 lopun 85,5 %:sta 86,8 %:iin vuoden 2014 lopulla. Euroalueella suhde kasvoi 90,9 %:sta 91,9 %:iin. Kaiken kaikkiaan 16 jäsenvaltiossa velkasuhde oli yli 60 % BKT:stä vuonna Julkisyhteisöjen velka suhteessa BKT:hen oli vuoden 2014 lopulla alhaisin Virossa (10,6 %), Luxemburgissa (23,6 %) ja Bulgariassa (27,6 %) (ks. kuvio 2). Vuonna 2014 julkisyhteisöjen velka suhteessa BKT:hen kasvoi vuoteen 2013 verrattuna 20 jäsenvaltiossa. Velkasuhde pieneni kahdeksassa jäsenvaltiossa. Eniten velkasuhde kasvoi vuosien 2013 ja 2014 välillä Sloveniassa (10,6 prosenttiyksikköä) ja Bulgariassa (9,3 prosenttiyksikköä).

10

11 Onko velkakriisi todellakin loppunut?

12 Euroopan unionin akuutti pankkikriisi on taltutettu, mutta perusongelma on vain pahentunut. Euroopan valtioiden kilpailukykyerot eivät ole poistuneet, ja markkinoiden kokonaiskysyntä on romahtanut. Ratkaisu on ollut yksinkertainen..

13 Tukitoimilla on pelattu aikaa, ja nyt jotkut tuudittautuvat sellaiseen ajatukseen, että kaikki on taas ihan hyvin. Mutta mikään ei viittaa siihen, että näin olisi. Tällä hetkellä Kreikka, Espanja ja Italia rämpivät talousvaikeuksissa. Taantuma uhkaa nyt menestyneempiäkin EU-maita. Mikä unionin tarinassa meni vikaan? Velaksi ostaminen ja eläminen.

14 Euroopan taloudellinen tilanne ei ole periaatteessa muuttunut, vaan suuri osa velasta on vedetty markkinoilta ja siitä ovat nyt vastuussa Euroopan veronmaksajat.

15 Kuka maksaa nämä lainat takaisin ja miten? Onko se mahdollista ollenkaan?

16 Velkakriisin ratkaisuun ei ole muuta vaihtoehtoa kuin inflaatio. Ei ole väliä mikä nimi sille annetaan (periaatteessa painetaan vielä lisää rahaa, tai otetaan lisää lainaa) tai kuinka nopeasti se tulee.

17 Kriisin vaiheet: 1. Pankkien rahoituskriisit 2. Talouskriisit häpeän myöntäminen 3. Tilapäisratkaisut Valtion(EU:n; EKP:n) tukipaketit, väliaikainen menestys 4. Inflaatio - Inflaation vaihtuminen hyperinflaatioksi 5. Globaalit rahauudistukset

18 Velkakriisi ei ole ainoa kriisi tässä vaiheessa. Venäjä on poistunut markkinoilta. Mihin se johtaa? Pakolaiskriisi?

19 Jos uskot, että kriisi on ohi, et sijoita kultaan. Jos uskot, että velkakriisi jatkuu, on syytä miettiä kultaan sijoittamista.

20 Kullan hinta on viime aikoina laskenut, koska uskotaan että kriisi on ohi. Mutta onko?

21 Kullan hinnan muutos: Kullan hinta on noussut edellisen vuoden aikana 8,8%(EUR) ; laskenut 6,4%(USD) Viimeisen viiden vuoden aikana kullan hinta on noussut 1,6%(EUR), laskenut 20,4%(USD) Viimeisten kymmenen vuoden aikana kullan hinta on noussut 153%(EUR), 132%(USD)

22

23

24

25

26 Kulta ei ole yhä kalliimpaa, rahan arvo on yhä halvempaa.

27 Suosittelemme fyysistä kultaa Virtuaalikulta ei ole valvottua. Virtuaalikulta ei ole varmistettua. Virtuaalikulta ei ole käytettävissä juuri tarvittavalla hetkellä. Fyysisen ja virtuaalikullan hinnat voivat mennä täysin eri suuntiin kolmen vuoden kuluttua.

28 TAVEX ON PALVELUKSESSANNE JOKA PÄIVÄ JA TOIMII: Suomessa Ruotsissa Tanskassa Norjassa Latviassa Virossa Bulgariassa Puolassa

29 Tavex Oy Perustettu vuonna 1991 Suomessa vuodesta 1996 Myynyt fyysistä sijoituskultaa vuodesta : 835 kg 2007: 1400 kg 2008: 2150 kg 2009: 1500 kg 2010: 1750 kg 2011: 2800 kg 2012: 2300 kg 2013: 3150 kg 2014: 2900 kg 2015: 2270 kg( ) Pohjoismaiden suurin sijoituskultayritys Konsernissa töissä lähes 200 henkilöä

30 Tavex on myynyt fyysistä sijoituskultaa:

31 Tavex edustaa seuraavia tehtaita:

32 Tavex Oy tarjoaa asiakkailleen Parhaan hinnan Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Tanskassa, Norjassa, Bulgariassa, Puolassa ja Latviassa Suuremmissa kaupoissa erikoishinnat Mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa Kultaa on mahdollista ostaa myös verkkokaupasta osoitteesta Tavex Oy toimii kultapankin periaatteella: ostaa ja myy kultaa

33

Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet

Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012 Sarkozyn mielestä

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Haastavina aikoina kannattaa sijoittaa kultaan

Haastavina aikoina kannattaa sijoittaa kultaan Haastavina aikoina kannattaa sijoittaa kultaan Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja EKP lupasi vuonna 2012 tehdä "kaiken tarvittavan" euron pelastamiseksi. Nyt on selvää, että lupaus ei

Lisätiedot

Miten velkakriisi päättyy?

Miten velkakriisi päättyy? Miten velkakriisi päättyy? Miten suojautua euron heikentymistä vastaan Meelis Atonen Tavex konserni, hallintoneuvoston jäsen, kultapuolen johtaja EU presidentti Herman van Rompuysanoi uskovansa, että euroaluetta

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 70 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I LIITE A Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I ETA-SOPIMUKSESSA TARKOITETUT SÄÄDÖKSET JOITA ON MUUTETTU Bulgarian tasavallan ja Romanian liittymisehtoja ja mukautuksia Euroopan unionin perussopimuksiin

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 2/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SOPIMUS EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille toimitetaan

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Suomen talouden näkymät Vesa Vihriälä Kruununhaan Maneesi 11.4. 2013 Suomen tilanne Globaali kriisi iski Suomeen kovemmin kuin muihin EAmaihin, vahvat taseet suojasivat kerrannaisvaikutuksilta Toipuminen

Lisätiedot

Ku K lt u aan sijoit lt t aan sijoit a t misen a t perus o t tuu t d t e Meelis At A onen t Tavex OY

Ku K lt u aan sijoit lt t aan sijoit a t misen a t perus o t tuu t d t e Meelis At A onen t Tavex OY Kultaan sijoittamisen perustotuudet t t Meelis Atonen Meelis Atonen Tavex OY Miksi sijoittaa kultaan? Käytä erilaisia instrumentteja sijoitusriskien hajauttamiseen Kulta auttaa säilyttämään rahan arvon

Lisätiedot

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I 443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 33 finnische Anhänge (Normativer Teil) 1 von 15 LIITE A Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I ETA-SOPIMUKSESSA TARKOITETUT SÄÄDÖKSET JOITA ON MUUTETTU

Lisätiedot

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI,

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI, PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN JA EUROOPAN ATOMIENERGIAYHTEISÖN PERUSTAMISSOPIMUKSEEN LIITETYN, SIIRTYMÄMÄÄRÄYKSISTÄ TEHDYN PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 23/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: PÄÄTÖSASIAKIRJA EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 57 finnische Schlussakte (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/BG/RO/fi 1

443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 57 finnische Schlussakte (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/BG/RO/fi 1 443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 57 finnische Schlussakte (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/EEE/BG/RO/fi 1 2 von 9 443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 57 finnische Schlussakte

Lisätiedot

Fyysinen sijoituskulta -tehokas kriisisijoitus. Tavex-konserni, kultapuolen johtaja

Fyysinen sijoituskulta -tehokas kriisisijoitus. Tavex-konserni, kultapuolen johtaja Fyysinen sijoituskulta -tehokas kriisisijoitus Meelis Atonen Tavex-konserni, kultapuolen johtaja Maailman talouskriisi on alkanut luottokriisistä kukaan ei pääse siitä. Pankit loivat rahaa tyhjästä -näin

Lisätiedot

- mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen?

- mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen? The Economist ERVV, EVM, EVVK? - mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen? Martti Salmi Kansainvälisten asioiden sihteeristö Valtiovarainministeriö Kriisin eteneminen EU-maissa

Lisätiedot

Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010

Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010 Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010 Seppo Honkapohja Suomen Pankki 1 I. Julkisen talouden velkakriisi 2 Julkisen talouden alijäämä 10 Espanja Irlanti Italia Kreikka Portugali Saksa Ranska

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.2.2014 COM(2014) 91 final ANNEX 2 LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Kroatian tasavallan osallistumista Euroopan talousalueeseen koskevan

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinoiden näkymiä. Leena Mörttinen/EK 5.3.2013

Rahoitusmarkkinoiden näkymiä. Leena Mörttinen/EK 5.3.2013 Rahoitusmarkkinoiden näkymiä Leena Mörttinen/EK 5.3.2013 Fundamentit, joiden varaan euron vakaus rakentuu Poliittinen vakaus Euroalueen vakaus Politiikka: Velkoja ja velallismaiden on löydettävä poliittinen

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8

995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8 995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8 PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 345 final 2013/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014 FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Neuvosto

Lisätiedot

Ku K lt u aan sijoit lt t aan sijoit a t misen a t perus o t tuu t d t e Pa Paav a o v P auklin Pauklin Tavex OY Ke K hitysjoh hity t sjoh a t ja

Ku K lt u aan sijoit lt t aan sijoit a t misen a t perus o t tuu t d t e Pa Paav a o v P auklin Pauklin Tavex OY Ke K hitysjoh hity t sjoh a t ja Kultaan sijoittamisen perustotuudet t t Paavo Pauklin Tavex OY Kehitysjohtaja Agenda Kullan ominaisuudet Kullan tuotto ja hinnan rakenne Sijoitus tuotteet: kolikot ja laatat Miksi sijoittaa kultaan? Käytä

Lisätiedot

Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Toimielimiä koskeva osa TIIVISTELMÄ

Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Toimielimiä koskeva osa TIIVISTELMÄ Viestinnän pääosasto Yleisen mielipiteen seurantayksikkö Bryssel, 21. elokuuta 2013 Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Toimielimiä koskeva osa TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Eurokriisin vaikutukset esimerkkinä taloudellisesta katastrofista

Eurokriisin vaikutukset esimerkkinä taloudellisesta katastrofista Eurokriisin vaikutukset esimerkkinä taloudellisesta katastrofista Author : albert John Maynard Keynes luonnehti eräässä kirjoituksessaan 1930-luvun lamaa nykyajan suurimmaksi sellaiseksi katastrofiksi,

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 1/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SISÄLLYSLUETTELO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen

Lisätiedot

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Lindorff Suomen Profittable 2012 -seminaari Helsingin musiikkitalo, Black Box 29.3.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Mrd. USD 600 Maailmantalous

Lisätiedot

17.2.2015 Matti Paavonen 1

17.2.2015 Matti Paavonen 1 1 Uusi vuosi vanhat kujeet 17.2.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Pohjalla voi liikkua myös horisontaalisesti BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö 09/10/2007-19/11/2007 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 517/517 OSALLISTUMINEN Maa DE - Saksa 80 (15.5%) PL - Puola 51 (9.9%) DA - Tanska 48 (9.3%) NL - Alankomaat

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Kuva 5. Palkkojen taso 2003, 10 kärkimaata teollisuuden työntekijät, euroa/tunti

Kuva 5. Palkkojen taso 2003, 10 kärkimaata teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Kuva 5. Palkkojen taso 2003, 10 kärkimaata teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Tanskassa palkkoihin sisältyvät myös työeläkemaksut. Kuva 6. Palkkataso EU-maissa 2003, teollisuuden työntekijät * Tiedot

Lisätiedot

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisi-illuusio Jussi Ahokas Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisin syövereissä Julkisen sektorin velkaantuminen nopeutunut kaikissa länsimaissa Julkinen velkaantuminen

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Taloudellinen ja sosiaalinen osa TIIVISTELMÄ

Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Taloudellinen ja sosiaalinen osa TIIVISTELMÄ Viestinnän pääosasto Yleisen mielipiteen seurantayksikkö Bryssel 15. syyskuuta 2013 Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Taloudellinen ja sosiaalinen

Lisätiedot

YLEISSOPIMUS TŠEKIN TASAVALLAN, VIRON TASAVALLAN, KYPROKSEN TASAVALLAN, LATVIAN TASAVALLAN, LIETTUAN TASAVALLAN, UNKARIN TASAVALLAN, MALTAN

YLEISSOPIMUS TŠEKIN TASAVALLAN, VIRON TASAVALLAN, KYPROKSEN TASAVALLAN, LATVIAN TASAVALLAN, LIETTUAN TASAVALLAN, UNKARIN TASAVALLAN, MALTAN YLEISSOPIMUS TŠEKIN TASAVALLAN, VIRON TASAVALLAN, KYPROKSEN TASAVALLAN, LATVIAN TASAVALLAN, LIETTUAN TASAVALLAN, UNKARIN TASAVALLAN, MALTAN TASAVALLAN, PUOLAN TASAVALLAN, SLOVENIAN TASAVALLAN JA SLOVAKIAN

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en) CIG 1/12 Asia: Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista CIG 1/12 HKE/phk PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

Viron talousnäkymat. Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009

Viron talousnäkymat. Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009 Viron talousnäkymat Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009 Haavoittuvuudet: enimmäkseen täysmyytti tai sitten historiaa Kuinka haavoittuva on Viron talous? Olettehan kuulleet vielä viime aikoinakin

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 101/2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 1018/2014) Valtioneuvoston asetus Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan

Lisätiedot

Euro & talous 4/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Euro & talous 4/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Euro & talous 4/2011 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääjohtaja Erkki Liikanen 19.9.2011 1 Aiheet Maailmantalouden näkymät heikentyneet Suomen Pankin maailmantalouden kasvuennustetta laskettu Riskit

Lisätiedot

Analyyttinen yhteenveto

Analyyttinen yhteenveto Viestinnän pääosasto Osasto C - Suhteet kansalaisiin YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ 24. maaliskuuta 2009 EUROOPPALAISET JA TALOUSKRIISI Eurobarometri-standardi (EB 71) Perusjoukko: EU 15+ Otos: EU

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. euron käyttöönottamisesta Liettuassa 1 päivänä tammikuuta 2015

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. euron käyttöönottamisesta Liettuassa 1 päivänä tammikuuta 2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 324 final 2014/0170 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS euron käyttöönottamisesta Liettuassa 1 päivänä tammikuuta 2015 FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Neuvosto

Lisätiedot

Talouskatsaus missä tilassa maa makaa?

Talouskatsaus missä tilassa maa makaa? Talouskatsaus missä tilassa maa makaa? Lapin EK-foorumi 26.5.2015 Rovaniemi Penna Urrila Aiheita: Maailmantalouden näkymät toukokuussa 2015 Miksi Suomen kituminen jatkuu? Julkisessa taloudessa iso urakka

Lisätiedot

Ulkomainen työvoima teknologiateollisuudessa. Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n opas yrityksille ja niiden työntekijöille

Ulkomainen työvoima teknologiateollisuudessa. Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n opas yrityksille ja niiden työntekijöille Ulkomainen työvoima teknologiateollisuudessa Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n opas yrityksille ja niiden työntekijöille 1 Teknologiateollisuus ry ja Metallityöväen Liitto ry ISBN

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen,

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final ANNEX 3 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen,

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne

Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne 1 2013 Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne Euroalueen velkakriisin syveneminen lisäsi epävarmuutta ja heikensi rahoitusmarkkinoiden toimintaa loppukeväästä 2012 lähtien. Epävarmuus ja rahoitusolojen

Lisätiedot

1162 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - finnischer Übereinkommenstext (Normativer Teil) 1 von 10

1162 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - finnischer Übereinkommenstext (Normativer Teil) 1 von 10 1162 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - finnischer Übereinkommenstext (Normativer Teil) 1 von 10 YLEISSOPIMUS TŠEKIN TASAVALLAN, VIRON TASAVALLAN, KYPROKSEN TASAVALLAN, LATVIAN TASAVALLAN, LIETTUAN

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi

Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi Suomen Kauppakeskusyhdistyksen vuosiseminaari Kansallismuseon auditorio Helsinki 25.10.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Eräiden maiden kokonaistuotanto

Lisätiedot

Eurobarometri 76.3 Parlametri

Eurobarometri 76.3 Parlametri Eurobarometri 76.3 Parlametri Toteuttanut TNS Opinion & Social Euroopan parlamentin pyynnöstä Viestinnän pääosaston koordinoima tutkimus SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO...3 YHTEENVETO...5 I. TIEDOT EUROOPAN

Lisätiedot

6960/16 VVP/isk DGC 2A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 12. huhtikuuta 2016 (OR. en) 6960/16. Toimielinten välinen asia: 2016/0051 (NLE)

6960/16 VVP/isk DGC 2A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 12. huhtikuuta 2016 (OR. en) 6960/16. Toimielinten välinen asia: 2016/0051 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. huhtikuuta 2016 (OR. en) 6960/16 Toimielinten välinen asia: 2016/0051 (NLE) AELE 13 EEE 10 N 15 ISL 10 FL 12 MI 140 PECHE 73 UD 56 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia:

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista 1796 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Protokoll in finnischer Sprachfassung (Normativer Teil) 1 von 10 JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en)

Lisätiedot

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia 2.3.216 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI,7 PROSENTTIA VUONNA 21 Vientihinnat nousivat,7 prosenttia Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 21 neljä prosenttia Tullin ulkomaankauppatilaston

Lisätiedot

15/07/2009 I. ILMASTONMUUTOKSEN KOKEMINEN. A. Käsitys maailmanlaajuisten ongelmien vakavuudesta

15/07/2009 I. ILMASTONMUUTOKSEN KOKEMINEN. A. Käsitys maailmanlaajuisten ongelmien vakavuudesta Directorate- General for Communication PUBLIC-OPINION MONITORING UNIT 15/07/2009 Ilmastonmuutos 2009 Standardi Eurobarometri ( EP/Komissio): tammikuu-helmikuu 2009 Ensimmäiset tulokset: tärkeimmät kansalliset

Lisätiedot

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/BA/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat: BELGIAN KUNINGASKUNTAA, BULGARIAN TASAVALTAA, TŠEKIN TASAVALTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, VIRON TASAVALTAA,

Lisätiedot

PÄÄTÖSASIAKIRJA. FA/TR/EU/HR/fi 1

PÄÄTÖSASIAKIRJA. FA/TR/EU/HR/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA FA/TR/EU/HR/fi 1 FA/TR/EU/HR/fi 2 I PÄÄTÖSASIAKIRJAN TEKSTI 1. Seuraavien täysivaltaiset edustajat: HÄNEN MAJESTEETTINSA BELGIAN KUNINGAS, BULGARIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI, TŠEKIN TASAVALLAN

Lisätiedot

Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 82.4) Parlametri 2014 ANALYYTTINEN YHTEENVETO

Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 82.4) Parlametri 2014 ANALYYTTINEN YHTEENVETO Directorate-General for Communication Public Opinion Monitoring Unit Bryssel 30. tammikuuta 2015 Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 82.4) Parlametri 2014 ANALYYTTINEN YHTEENVETO Otos: Perusjoukko:

Lisätiedot

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Juhana Brotherus Ekonomisti 21.3.212 13 12 11 1 99 98 97 96 95 94 93 92 Yhdysvallat kasvoi loppuvuonna muiden kehittyneiden markkinoiden taantuessa

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007 Stefan Storholm Energian kokonaiskulutus energialähteittäin Suomessa 2006, yhteensä 35,3 Mtoe Biopolttoaineet

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Yliopisto ja yhteiskunta. Leena Mörttinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.8.2013

Yliopisto ja yhteiskunta. Leena Mörttinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.8.2013 Yliopisto ja yhteiskunta Leena Mörttinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.8.2013 Yliopistojen menestys Suomen kohtalon kysymys 1. Meneillään merkittävä rakennemuutos globaalisti ja Suomessa Robert Gordon

Lisätiedot

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/ACP/CE/2005/fi 1

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/ACP/CE/2005/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/ACP/CE/2005/fi 1 AF/ACP/CE/2005/fi 2 Seuraavien täysivaltaiset edustajat: HÄNEN MAJESTEETTINSA BELGIAN KUNINGAS, TŠEKIN TASAVALLAN PRESIDENTTI, HÄNEN MAJESTEETTINSA TANSKAN KUNINGATAR,

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA

Lisätiedot

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää Yrittämisen edellytykset Suomessa Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää 1 Teema I Yrittäjyyden ja yritysympäristön kuva KYSYMYS NUMERO 1: Pidän Suomen tarjoamaa yleistä

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen. Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm

Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen. Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm Johtopäätökset Talouden kolmoisongelma (suhdannetilanne, talouden rakennemuutos sekä julkisen talouden

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen

Lisätiedot

Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson

Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson Finanssipolitiikka EU:ssa Finanssineuvos Marketta Henriksson Perussopimus asettaa rajat Julkisen talouden alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen ei saa ylittää kolmea prosenttia Julkisen velan suhde

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 404 der Beilagen XXII. GP - Beschluss NR - Anhänge Finnisch (Normativer Teil) 1 von 89 LIITE A Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 16 PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2003 HYVÄKSYTYLLÄ LIITTYMISASIAKIRJALLA

Lisätiedot

Paperi-insinöörien syyskokous 23.11.2011. Penna Urrila Johtava ekonomisti

Paperi-insinöörien syyskokous 23.11.2011. Penna Urrila Johtava ekonomisti EK:n Lisää tähän Suhdannebarometri otsikko Paperi-insinöörien syyskokous 23.11.11 Penna Urrila Johtava ekonomisti Miten tähän oikein on tultu Lännen kasvu finanssikriisin jälkeen Normaali taantuma pp.kk.vvvv

Lisätiedot

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde? Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte finnisch (Normativer Teil) 1 von 11 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/ACP/CE/2005/fi 1

100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte finnisch (Normativer Teil) 1 von 11 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/ACP/CE/2005/fi 1 100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte finnisch (Normativer Teil) 1 von 11 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/ACP/CE/2005/fi 1 2 von 11 100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte

Lisätiedot

521 der Beilagen XXIII. GP - Beschluss NR - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 7 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/AL/fi 1

521 der Beilagen XXIII. GP - Beschluss NR - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 7 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/AL/fi 1 521 der Beilagen XXIII. GP - Beschluss NR - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 7 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/AL/fi 1 2 von 7 521 der Beilagen XXIII. GP - Beschluss NR - Schlussakte Finnisch (Normativer

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Pääjohtaja Erkki Liikanen Kaupan päivä 23.1.2006 Marina Congress Center Talouden arvonlisäys, Euroalue 2004 Maatalous ja kalastus 3 % Rakennusala 5 % Teollisuus

Lisätiedot

Euroopan talousnäkymät

Euroopan talousnäkymät Sixten Korkman, ETLA TAF-seminaari Suomi vuonna 2025, Helsingin Messukeskus, 27.1.2012 Euroopan talousnäkymät 1. Missä mennään? 2. Mistä lähdettiin liikkeelle? 3. Mikä meni pieleen? 4. Minkälaisen rahaliiton

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 4 2014 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous PÄÄTTÄVÄISTEN TOIMIEN AIKA Finanssikriisi kärjistyi maailmanlaajuiseksi talouskriisiksi syyskuussa kuusi vuotta sitten. Näiden vuosien aikana kehittyneiden

Lisätiedot

HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa.

HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa. 1 2. JULKISEN SEKTORIN MENOT SUOMESSA JA ERÄISSÄ MUISSA MAISSA (NÄMÄ TIEDOT OVAT TUOMALAN UUDESTA JULKAISEMATTOMASTA KÄSIKIRJOITUKSESTA) EI SAA LEVITTÄÄ ULKOPUIOLELLE LUENTOJEN! Tässä luvussa tarkastelemme

Lisätiedot

Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely

Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely Edustavat tulokset Euroopan unionin jäsenmaasta Paketti sisältää Suomen ja EUjäsenvaltion tulokset Mielipidekyselyn muotoilu Paneurooppalainen

Lisätiedot

Talousmatematiikan verkkokurssi. Valuutat

Talousmatematiikan verkkokurssi. Valuutat Sivu 1/6 Euroalue Euroalue on yhteisnimitys niille 16 Euroopan unionin valtioille, joissa euro on käytössä. Euron symboli on tai e ja sentistä käytetään lyhennettä snt. Virallisessa kansainvälisessä liiketoiminnassa

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9771/15 CDR 45 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean jäsenten ja varajäsenten nimeämisestä 26 päivänä tammikuuta

Lisätiedot