VALKEAKOSKEN PUISTO- JA TAAJAMAMETSIEN VIERAAT PUTKILOKASVIT

VALKEAKOSKEN PUISTO- JA TAAJAMAMETSIEN VIERAAT PUTKILOKASVIT Kari Järventausta Valkeakosken kaupunki, Yhdyskuntatekniikka, puistotoimisto Ympäristöpalvelut 2012

1 VALKEAKOSKEN PUISTO- JA TAAJAMAMETSIEN VIERAAT PUTKILOKASVIT Kuvat Taitto Pohjakartat ISBN Kari Järventausta, paitsi jättipalsami (s. 1), idänpensaskanukka (s. 12) ja kaukasianjättiputki (s. 17) Jorma Ahola Tuukka Järventausta Valkeakosken kaupunki; sivujen 14-15 kartan merkinnät Kai Takkunen Kari Järventausta Valkeakosken kaupunki, Yhdyskuntatekniikka, puistotoimisto Ympäristöpalvelut 2012

2 3 Yleistä Vieraslajit ovat alun perin Suomen luontoon kuulumattomia lajeja, jotka ovat levinneet maahamme ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Suomesta on tavattu yli 600 vieraslajia, joista osa esiintyy myös Pirkanmaalla. Suurin osa maahamme levinneistä vieraslajeista on putkilokasveja. Vieraslajeilla ei usein ole lainkaan luontaisia kilpailijoita uusilla esiintymisalueilla, joten luontoon levitessään ne pystyvät valtaamaan elinympäristöjä ja syrjäyttämään alkuperäisiä lajeja. Pahimmillaan vieraslajit muuttavat kokonaisten eliöyhteisöjen rakennetta. Vieraslajit voivat tuoda mukanaan tauteja ja aiheuttaa tuhoja mm. maa- ja metsätaloudelle. Jotkut vieraslajit ovat haitallisia myös ihmisen terveydelle. Valtioneuvosto antoi 15.3.2012 kansallista vieras-lajistrategiaa koskevan periaatepäätöksen. Pian tämän jälkeen valmistuneessa Kansallisessa vieraslajistrategiassa mainitaan putkilokasveista haitallisiksi vieraslajeiksi 26 ja tarkkailtaviksi tai paikallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi 32 lajia. Valkeakoskella, kuten muualla Suomessa, vieraslajikeskustelu keskittyi pitkään jättiputkeen, -palsamiin ja lupiiniin. Tiedot alueen muista vieraista putkilokasveista ja niiden yleisyydestä olivat vähäiset ja rajoittuivat lähinnä muutamien kasvija luontoharrastajien yksittäisiin havaintoihin. Havainnot uusista vieraslajeista ja jo tunnettujen lajien uusista esiintymistä lisääntyivät kuitenkin 2000-luvulla nopeasti ja kokonaistilanteen kartoittamisen tarve kävi ilmeiseksi. Inventointimenetelmät ja -kohteet Puisto- ja taajamametsien vieraslaji-inventointi käynnistettiin Valkeakosken kaupungin puistotoimen sekä ympäristöpalveluiden toimesta kaupungin kirjastossa 4. 14.5.2012 järjestetyllä, jättipalsamia, -putkea, lupiinia ja muita vieraslajeja ja niiden torjuntakeinoja esittelevällä näyttelyllä. Näyttelyn, jonka yhteydessä kerättiin tietoja vieraslajien kasvupaikoista, suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi vs. ympäristötarkastaja Salla Syrjänen. Hankkeesta tiedotettiin 27.4.2012 Valkeakosken Sanomissa, jossa olleessa kirjoituksessa esiteltiin lähinnä mainittuja vieraslajeja ja niiden torjuntakeinoja. Samana keväänä lähetettiin laaja tietopaketti vieraslajeista Valkeakosken kaupunginosa- ja kyläyhdistyksille. Varsinaisen inventoinnin tehtiin kesäkaudella 2012. Viileän alkukesän takia maastotyöt aloitettiin vasta juhannusviikolla ja pääosa kohteista inventoitiin heinä- ja elokuussa. Viileän ja kostean kesän takia monien lajien kukinta jatkui tavallista pidempään, joka edesauttoi niiden havainnointia; monet vieraslajit ovat varsin huomaamattomia kukinnan jälkeen. Lähes kaikissa kohteissa tehtiin syys - lokakuussa, jolloin monet vieraslajit erottuvat poikkeavan värityksensä takia selvästi muusta kasvillisuudesta, suppeampi havainnointikierros. Inventointi keskitettiin kantakaupungin alueelle, jonka kaikki vähänkään laajemmat puisto- ja taajamametsät havainnoitiin kävellen. Havainnointi painottui kohteiden reuna-alueisiin, mutta kattoi koko alueen. Laajoihin metsäalueisiin rajoittuvissa kohteissa, kuten 3, 4, 74 76 ja 80, havainnointi ulotettiin keskimäärin noin 100 metrin etäisyydelle tonteista. Havainnoinnin ulkopuolelle jätettiin pinta-alaltaan vähäiset ja rakennetut tai aktiivisen, alueen luonnontilaan voimakkaasti vaikuttavan hoidon kohteena olleet viheralueet. Samoin vanhojen pihojen ja muu selvästi istutusperäinen kasvillisuus jätettiin inventoimatta. Kohteet on pyritty rajaamaan siten, että ne muodostavat luontevan kokonaisuuden; pieni puisto tai muu erillinen alue on yksi kohde. Isommat puistot on jaettu 2 3 mahdollisimman luontevaan osaan. Kantakaupungin kohteissa (1 92; kartta s. 14-15) on taajamametsiä yhteensä noin 340 hehtaaria, josta valtaosa on kaupungin omistamaa. Pääosin tai kokonaan UPM-Kymmenen omistamaa maata ovat kohteet 30, 22b, 33, 38, 44, 58, 88 ja 89 sekä Kuitu Finland Oy:n maita kohteet 11, 35, 36, 37 ja keskeiset osat kohteesta 33 ja 34. Yksityisomistuksessa ovat pääosin kohteet 77 ja 87. Kantakaupungin ulkopuolella inventoitiin yksittäisiä, pääasiassa kaupungin omistuksessa olevia kohteita Koivuniemestä (93 95) ja Yli-Nissistä (96 97; liite 1) sekä Kutasten vanha maankaatopaikka (98; Museovirasto), Viuhan lumenkaatopaikka (99), Rapolanharjun länsirinne (100; Museovirasto) sekä Lumikorven jäteaseman reunametsät, joista löytyneet muutamat vieraslajit sisältyvät kohteeseen 55. Muilta osin haja-asutusalueen inventointitiedot perustuvat tekijän vanhoihin sekä eri ihmisiltä saatuihin vieraslajihavaintoihin. Joitakin lupiini, jättipalsami- ja -putkihavaintoja saatiin myös Puutarhakarkulaiset -internet-sivuston kautta. Kaikki havainnot on tarkistettu maastossa. Vieraslajien leviämistavoista Valtaosa Valkeakosken vieraslajeista on koristekasveja, jotka ovat levinneet luontoon ennen muuta siemeniä, juuria ja muita kasvinosia sisältävän puutarhajätteen mukana. Eräät lajit, kuten lupiini, jättipalsami, tuoksuvatukka, idänvirpi-, rusopaju-, viitapihlaja- ja töyhtöangervo, ruttojuuri, japanin-, jätti- ja suomenröyhytatar, vuorikaunokki, lehtoakileija, suikeroalpi ja taponlehti, ovat yleisesti levinneet pihaistutuksista lähiluontoon myös omatoimisesti, joko kasvullisesti tai siemenistä. Siemenistä leviävät tehokkaasti lupiini, jättipalsami, mutta myös vuorikaunokki, lehtoakileija ja töyhtöangervo. Molempia lisääntymistapoja käyttää viitapihlaja-angervo sekä melko harvinainen taponlehti, joka on Rapolan Hirvikallio-huvilan istutuksista levinnyt noin hehtaarin alueelle harjun rinteelle (Järventausta 2012). Eräitä puuvartisia koriste- ja hyötykasveja, kuten pihlajia, tuomipihlajia, terttuseljaa, aroniaa, orapihlajia, tuhkapensaita, kurttu- ja punalehtiruusua sekä karviaista, levittävät myös linnut, jotka syövät niiden marjoja ja ulostavat niiden siemeniä luontoon. Leviämistapansa takia tämän ryhmän vieraslajit voivat esiintyä melko kaukanakin asutuksesta. Oman ryhmänsä muodostavat liikenteen, tuulen ja veden mukana kulkeutuneet lajit, kuten idänkattara, amerikanhorsmat, kanadanvesirutto ja isosorsimo. Amerikanhorsman ja vaalea-amerikanhorsman, joista etenkin edellinen on yleinen ojissa ja muilla avoimilla ja kosteilla paikoilla Valkeakoskella, kevyet, haivenelliset siemenet kulkeutuvat pitkiä matkoja tuulen mukana. Niiden siemeniä kulkeutuu myös kulkuneuvoissa paikasta toiseen. Liikenteen mukana on erityisesti levinnyt idänkattara, jota esiintyy runsaasti ja kaikkialla maantie 130:n pientareilla. Kanadanvesirutto, jota esiintyy ajoittain massoittain ainakin Mallasveden Ulvajanlahdessa, Tykölänjärvessä ja Saarioisjärvessä, on tyypillinen vesiteitse leviävä vieraslaji. Laji on levinnyt Suomeen Helsingin yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta, jonne se hankittiin vuonna 1884 (Jalas 1958). Amerikanhorsmien leviämistiet Suomeen ovat epäselvät; ilmeisesti ne ovat tulleet tuulen mukana Virosta ja Ruotsista (Kytövuori 1980). Isosorsimon leviämistiet ja -historia sen sijaan tunnetaan hyvin. Kaarlo Linkolan (1942) Isosorsimo on levinnyt reilussa 100 vuodessa kaikkialle Vanajavedelle. Se muodostaa matalille, liejupohjaisille rannoille laajoja ja tiheitä, keväällä tunnusomaisen kellanruskeita kasvustoja, jotka ovat merkittävästi muuttaneet alueen kosteikkoekosysteemiä.

4 5 mukaan isosorsimoa (Glyceria maxima) on 1890-luvulla istutettu mahdollisena rehukasvina Hattulan Herniäisiin Vanajaveden rannoille, josta se pikkuhiljaa levisi muualle Vanajavedelle, 1940-luvun alussa jo Rapolaan asti. Nykyisin laji kasvaa kaikkialla Vanajavedellä myös Yrjölänlahdella ja Lotilanjärvellä peittäen monin paikoin laajoina ja tiheinä kasvustoina rannat. Kansallisessa vieraslajistrategiassa haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltu isosorsimo saattaa haitata Vanajaveden puuerikoisuuden, kynäjalavan (Ulmus laevis), lisääntymistä estämällä sen siemenien leviämisen kevättulvien mukana. Kynäjalava on luokiteltu uhanalaiseksi lajiksi (luokka VU, vaarantuneet; Rassi ym. 2010). Esiintymistapansa ja - alueensa takia mainittuja lajeja, samoin kuin haittakasviksi luokiteltuja, alueen niityillä ja pientareilla yleisenä esiintyvää paimenmataraa (Galium album), sen ja keltamataran risteymää, piennarmataraa (Galium x pomeranicum) ja viljapeltojen rikkakasvia, hukkakauraa (Avena fatua), ei inventoitu aktiivisesti, eikä niitä siksi käsitellä raportin lajistoosuudessa. Valkeakosken puisto- ja taajamametsien vieraslajit Lähinnä koristekasvina viljeltävien Suomessa ja alueella luonnonvaraisten lajien takia vieraslajikäsite ei ole aivan yksiselitteinen. Tässä yhteydessä vieraslajiksi on luokiteltu suomen- ja ruotsinpihlaja, tammi sekä vuorijalava, jotka ovat Suomessa luonnonvaraisia lähinnä eteläisellä saaristo- ja rannikkoalueella. Sen sijaan alueella luonnonvaraisena esiintyvää humalaa ja kotkansiipeä, joita käytetään yleisesti myös koristekasveina ja jotka monin paikoin ovat levinneet lähiluontoon, ei katsota vieraslajeiksi. Valkeakosken puisto- ja taajamametsistä sekä muilta luonnontilaisen kaltaisilta viheralueilta tavattiin inventoinnin yhteydessä kaikkiaan 152 vieraslajiksi luokiteltavaa putkilokasvilajia (liite 2). Näistä 60 lajia tavattiin 1-3 kohteesta ja 38 lajia, jotka esitellään seuraavassa tarkemmin, vähintään 20 kohteesta. Valkokarhunköynnös on Valkeakosken yleisimpiä ja haitallisimpia vieraslajeja. Paikoin, kuten Yrjölän rannassa, sen kasvustot ovat useiden aarien laajuisia. Raportissa käytetty nimistö on Viljelykasvien nimistön (Räty 2012) mukainen. Lajien määrityksessä on käytetty apuna lähinnä Suomen puu- ja pensaskasviota (Hämet-Ahti ym. 1992), Suurta Pohjolan kasviota (Mossberg & Stenberg 2005) ja Suomalaista perennakäsikirjaa (Riikonen 2003). Näistä teoksista ovat peräisin myös vieraslajien kotipaikkatiedot. Raportin viljelyhistorialliset tiedot, jos sitä ei ole erikseen mainittu, perustuvat teokseen Palavarakkaus ja särkynytsydän (Alanko & Kahila 2005) sekä Elfvingin (1897) ja Parvelan (1932) julkaisuun. Joidenkin vieraslajien yhteydessä mainitut lintujen ravintotiedot ovat pääosin seuraavilta lintuharrastajilta: Jorma Ahola, Olli Haukkovaara ja Mika Hemmilä (henkilökohtaisia tietoja; lokakuu 2012). Terttuselja, Sambucus racemosa Niin yleinen kuin terttuselja luonnossa onkin, se ei ole meillä luonnonvarainen. Keski- ja Etelä- Euroopasta kotoisin oleva terttuselja on meillä alun perin koristekasvi, jota on viljelty ainakin 1870- luvulta lähtien (Elfving 1897, Parvela 1932). Ensimmäiset tiedot sen leviämisestä luontoon ovat etelärannikolta jo 1900-luvun alusta, ja 1970-luvulla viljelemättömiä pensaita tavattiin jo Oulua ja Kajaania myöten (Erkamo 1980). Valkeakoskella terttuselja, jota marjoja syömällä levittävät monet varpuslinnut, alkoi yleistyä luonnossa 1960-luvulla (Jorma Ahola; henkilökohtainen tieto 17.9.2012). Terttuselja oli ainoa laji, joka tavattiin kaikista (1-100) kohteissa. Se oli yleisin rehevissä metsissä sekä asutuksen läheisyydessä, puutarhajätteiden ja muun ihmistoiminnan rehevöittämässä maaperässä. Tällaisilla paikoilla terttuselja oli monesti valtalaji. Kansallisessa vieraslajistrategiassa terttuselja on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, mitä se on myös Valkeakoskella. Metsätammi, Quercus robur Suomessa eteläisellä ja lounaisella saaristo- ja rannikkoalueella luonnonvaraisena kasvavaa metsätammea on viljelty Sisä-Suomessa yleisesti puisto- ja pihapuuna ainakin 1800-luvun puolivälistä lähtien (Elfving 1897). Piha- ja puistopuista metsätammi on jo varhain levinnyt etenkin oravien ja närhien mukana metsiin. Kaarlo E. Kivirikko kertoo Suomen linnut kirjassaan (1947), miten närhet hakevat Rapolan puutarhan isosta tammesta terhoja ja lentävät Rapolanharjulle, jossa on taajassa pieniä tammen alkuja, joukossa jo 3-5 m korkeita, joiden joutuminen sinne lienee selitettävissä siten, että närhet pähkinöitä kuljettaessaan pudottelevat niitä sinne tänne, ehkäpä myös varisten tavoin hautaavat niitä maahan, jossa ne alkavat itää. Rapolanharjun länsirinteen pienilmasto on poikkeuksellisen edullinen, mikä selittää metsätammen varhaisen leviämisen harjun rinteille, jossa se nykyisin muodostaa metsiköitä. Muualla sisämaassa metsätammi on yleistynyt luonnossa vasta 1990-luvulla alkaneen ilmastomuutoksen myötä. Metsätammi tavattiin lähes kaikista kohteista - ainoastaan kohteesta 10 ja 53b sitä ei löydetty. Monissa kohteissa oli runsaasti lajin nuoria taimia; valtaosa kaikista yksilöistä oli 50 150 cm pituisia. Taimia kasvoi yleisesti myös syvemmällä metsissä ja varsin etäällä asutuksesta. Karhunköynnös, Calystegia sepium Etelärannikon merenrantalehdoissa paikoin luonnonvaraisena kasvavaa karhunköynnöstä eli elämänlankaa on viljelty meillä ainakin 1800- luvun puolivälistä lähtien koristekasvina (Jalas 1965). Istutuksista laji on jo varhain levinnyt kasvullisesti sekä puutarhajätteiden myötä pihojen ulkopuolelle, mutta laajemmin vasta viime vuosikymmeninä. Karhunköynnös tavattiin 75 kohteesta, joissa monissa se oli runsaslukuinen. Laajoja, jopa satojen neliömetrien kokoisia, yhtenäisiä lajin kasvustoja on Viuhan lumenkaatopaikan reunaalueilla, Jokisillanpuistossa (kohde 84), Yrjölänkadun eteläpäässä (88) ja Tyskeliininpuistossa (90). Karhunköynnös suosii valoisaa kasvuympäristöä ja typpipitoista, vain lievästi hapanta maata, mistä syystä se on runsaimmillaan puutarhajätekasojen ja asutuksen läheisyydessä sekä taajamametsien reunoilla. Karhunköynnöksen vaaleanpunakukkaista alalajia, punakarhunköynnöstä (C. sepium subsp. spectabilis), kasvaa ainakin Lumikorven jäteaseman reuna-alueella ja Irjalanpuistossa (78). Karhunköynnös on Kansallisessa vieraslajistrategiassa luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi.

6 7 Isotuomipihlaja, Amelanchier spicata Isotuomipihlaja on tiettävästi kahden pohjoisamerikkalaisen tuomipihlajan välinen, ilmeisesti jo 1700- luvulla syntynyt risteymä, jota on viljelty Suomessakin ainakin 1800-luvun puolivälistä lähtien ja jonka tiedetään levinneen luontoon jo 1930-luvulla (Jalas 1965). Valkeakoskella tätä pystykasvuista, jopa kahdeksan metriseksi kasvavaa pensasta on viljelty lähinnä 1950-luvulta lähtien ja se on edelleen varsin suosittu koristepensaana ja aitakasvina. Melko lyhyestä paikallisesta viljelyhistoriastaan huolimatta Isotuomipihlaja on yllättävän yleinen Valkeakosken taajamametsissä; se tavattiin 74 kohteesta. Tuomipihlajien marjoja syövät halukkaasti etenkin rastaat, jotka levittävät sen siemeniä istutuksista ulosteiden mukana lähimetsiin. Lajia kasvoi paljon kohteissa 22, 46 ja 48, joiden läheisyydessä oli iäkäs tuomipihlaja-aita. Isotuomipihlaja leviää tehokkaasti myös kasvullisesti maaversojen avulla ja muodostaa sopivilla paikoilla tiheitä kasvustoja. Valkeakoskella lajin yksilöt olivat kuitenkin yksittäisiä ja yleensä melko nuoria. Kansallisessa vieraslajistrategassa isotuomipihlaja on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi. Inventoinnissa tavattiin 15 kohteesta myös ruso- ja sirotuomipihlajaa (A. lamarckii ja A. laevis), joita on lähes mahdoton erottaa toisistaan kukkimattomista yksilöistä, jollaisia löydetyt yksilöt lähinnä olivat. Rusotuomipihlaja on yleinen koristepensas erityisesti 1960- ja 1970-luvun istutuksissa, ja pääosa löydetyistä yksilöistä on todennäköisesti sitä. Harvinaista sirotuomipihlajaa kasvaa varmuudella yksi vanhahko yksilö Heritynniemen tyviosan (kohde 34) pururadan varrella. Komealupiini, Lupinus polyphyllus Pohjoisamerikkalaista komealupiinia on viljelty Suomessa pitkään; Oulun seudullakin sen tiedetään jo 1870-luvulla kasvaneen viidessä kunnassa (Parvela 1932). Lajin leviämisestä luontoon on jo 1960- luvulta paljon havaintoja, mutta lähinnä maamme eteläiseltä ja läntiseltä rannikkoalueelta (Jalas 1965). Viime vuosikymmeniä lajia on käytetty yleisesti myös paahteisten tieluiskien vihreyttämisessä. Näistä istutuksista se on liikenteen mukana levin- nyt nopeasti pitkin teiden varsia, sekä ihmisten toimesta myös pihoihin. Valkeakosken puisto- ja taajamametsistä komealupiinia tavattiin 70 kohteesta, joissa se tyypillisesti kasvoi valoisilla reuna-alueilla. Laajoja lupiinikasvustoja on ainakin Kaakonojantien vanhalla lumenkaatopaikalla (kohde 20), Viuhan lumenkaatopaikalla, Kutasten maankaatopaikalla (98) sekä Mamsellinkorven rata-alueella. Viimeksi mainitussa paikassa komealupiinikasvustot uhkaavat peittää uhanalaisen (luokka VU, vaarantuneet) virnasinisiiven (Glaucophsyche alexis; Rassi ym. 2010) elinympäristön, mistä syystä paikan lupiinikasvustoja on viime vuosina hävitetty. Alueen katujen ja teiden varsilla komealupiini on hyvin yleinen. Runsaasti lupiinikasvustoja oli esimerkiksi Sääksmäentiellä, välillä Runopolku-Kutastentie sekä Pispantallin teollisuusalueen katujen varsilla. Komealupiini on Kansallisessa vieraslajistrategiassa luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, jota se on myös Valkeakoskella. Jättipalsami, Impatiens glandulifera Himalajalta kotoisin olevaa yksivuotista, jopa kolmimetriseksi kasvavaa jättipalsamia viljeltiin meillä pitkään lähes yksinomaan kasvitieteellisissä puutarhoissa, joista se pikkuhiljaa kulkeutui pihoihin. Luonnosta laji löydettiin ensimmäisen kerran vuonna 1949 Vaasasta, mutta se alkoi yleistyä etelärannikolla 1970-luvulla ja Sisä-Suomessa 1980- luvulla (Jalas 1986), jolloin se levittäytyi nopeasti etenkin ojien varsille ja muille kosteille paikoille. Jättipalsami leviää tehokkaasti siemenistä, jotka menettävät itävyytensä melko nopeasti. Jättipalsamia tavattiin 64 kohteesta, joissa monissa se oli runsaslukuinen. Laajoja kasvustoja oli Eerolantien itäpuolella (kohde 9), Salomaantien itäpuolella (12), Antinkärjen itäpuolella (45), Kaskelan- (58) ja Naakanpuistossa (65), Leivonkujan- Pääskynkujan itäpuolella (76), Jokisillanpuistossa (84) sekä Kulmakadun etelä- ja länsipuolella (87). Jättipalsami on Kansallisessa vieraslajistrategiassa luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, jota se on myös Valkeakoskella. Komealupiini viihtyy aurinkoisilla rinteillä, joilla se syrjäyttää alkuperäistä paahdekasvillisuutta, kuten huopakeltanoa. Jättipalsami tavattiin Valkeakoskelta luontoon karanneena ensimmäisen kerran 1980-luvun puolivälissä. Nykyisin lajin laajimmat kasvustot ovat jo hehtaarien suuruisia. Usein sen seuralaisena, kuten tässä Heikkilän alueella, kasvaa yleisin vieraslajimme eli terttuselja.

8 9 Tuoksuvatukka, Rubus odoratus Pohjois-Amerikan itäosista kotoisin oleva tuoksuvatukka on ollut suosittu koristepensas ainakin 1960-luvulta lähtien. Se leviää tehokkaasti maaversojensa avulla ja muodostaa sopivilla puoliavoimilla paikoilla laajoja, yhtenäisiä kasvustoja. Marjoja ja siemeniä tuoksuvatukka tekee meillä harvoin ja niukasti. Tuoksuvatukkaa tavattiin 63 kohteesta, yleensä tonttien ja puutarhajätekasojen läheisyydestä, mutta usein runsaslukuisena. Melko hyvin varjoa sietävänä se on paikoin levinnyt syvemmällekin metsään. Tuoksuvatukkaa voidaan hyvällä syyllä pitää Valkeakoskella paikallisesti haitallisena vieraslajina. Idänvirpiangervo, Spiraea chamaedryfolia Kaakkois-Euroopasta ja Siperiasta kotoisin oleva idänvirpiangervo on pisimpään viljeltyjä koristepensaitamme, jota on Oulun seudullakin viljelty 1870-luvulta lähtien (Parvela 1932). Hyvän varjonsietokykynsä ja vaatimattomien kasvupaikkavaatimuksiensa takia sitä käytetään edelleen jonkin verran esimerkiksi pensasaitakasvina. Idänvirpiangervo leviää tehokkaasti maaversojensa avulla ja muodostaa helposti tiheitä pensastoja. Idänvirpi-angervo tavattiin 57 kohteesta. Monessa kohteessa laji kasvoi elinvoimaisena ja runsaslukuisena etenkin tonttien sekä puutarhajätekasojen läheisyydessä. Sitä voidaankin pitää paikallisesti haitallisena vieraslajina. Kiiltotuhkapensas, Cotoneaster lucidus Itä-Siperiasta kotoisin olevaa, etenkin pensasaitakasvina meillä pitkään ja yleisesti viljeltyä kiiltotuhkapensasta tavattiin 56 kohteesta. Lintujen levittämänä lajia kasvaa melko kaukanakin pihoista, erityisesti lehtipuuvaltaisissa, kuivahkoissa metsissä. Matalana (1-2 m), pienilehtisenä ja kukiltaan vaatimattomana ja yleensä yksittäin esiintyvänä lajina se on varsin huomaamaton pensaikkoisissa metsissä. Maaversojen avulla tehokkaasti leviävä tuoksuvatukka on Valkeakosken yleisimpiä vieraslajeja. Tarhaomena, Malus domestica Tarhaomenaksi katsotaan myös viljeltyjen omenien siemenistä syntyneet jälkeläiset, jotka kasvutavaltaan, hedelmiltään ym. ulkoisilta ominaisuuksiltaan muistuttavat villiomenia. Inventoinnissa tavatut tarhaomenat olivat juuri tällaisia, luontoon joutuneesta omenankarasta syntyneitä yksilöitä, joita tavattiin 53 kohteesta. Pääosa yksilöistä oli nuoria ja ne kasvoivat kulkuväylien läheisyydessä, mutta niitä kasvoi myös kaukana väylistä, mikä viittaisi siihen, että tarhaomenaa levittävät ihmisten lisäksi myös rusakot ja valkohäntäkauriit. Kansallisessa vieraslajistrategiassa tarhaomena on luokiteltu tarkkailtavaksi tai paikallisesti haitalliseksi vieraslajiksi, jota se on myös Valkeakoskella. Vuorikaunokki, Centaurea montana Keskieurooppalaista vuorikaunokkia on meillä viljelty yleisesti ja pitkään monivuotiskukkana. Laji leviää tehokkaasti kasvullisesti maarönsyjen avulla, mutta myös siemenistä. Kasvupaikkavaatimuksiltaan vaatimatonta vuorikaunokkia tavattiin 52 kohteesta, monista runsaslukuisena ja laajalti levinneenä. Lajia onkin pidettävä paikallisesti haitallisena vieraslajina. Herttavuorenkilpi, Bergenia cordifolia Aasiasta kotoisin oleva herttavuorenkilpi on ollut meillä pitkään suosittu, sitkeä ja vähään tyytyvä, hyvin kasvullisesti esimerkiksi puutarhajätteissä olevista versoista lisääntyvä monivuotiskukka. Laji löytyi 45 kohteesta, joissa sen kasvustot olivat yleensä pieniä ja sijaitsivat lähellä tontteja ja puutarhajätekasoja. Vuorenkilvet suosivat valoisia kasvupaikkoja, mikä rajoittaa niiden leviämistä metsiin. Herttavuorenkilpeä selvästi harvinaisempaa, pienija kapealehtisempää soikkovuorenkilpeä (B. crassifolia) tavattiin viidestä kohteesta, joista neljässä kasvoi molempia lajeja. Villiviinit, Parthenocissus inserta ja P. quinquefolia Pohjois-Amerikasta kotoisin olevat imukärhi- ja säleikkövilliviini ovat pitkään olleet meillä hyvin suosittuja köynnöskasveja. Lajit muistuttavat paljon toisiaan ja ne erottaa parhaiten edellisen lajin levymäisistä kärhien lisäkkeistä, joita syntyy kärhen tavoittaessa seinän tai vastaavan kiinteän tuen. Inventointikohteissa villiviinit kasvoivat usein maassa tai pensaita vasten, jolloin kärhien levymäisiä lisäkkeitä ei juuri synny. Vähäisten lehtituntomerkkien imukärhivilliviinin lehden reuna on isompi- Vuorikaunokki on yllättävän yleinen Valkeakosken taajamametsissä.

10 11 ja tylppähampaisempi perusteella pääosa tavatuista lajeista oli säleikkövilliviiniä; imukärhivilliviiniä oli lähinnä kohteissa 12, 18 ja 73. Määritysepävarmuuden ja lajien samankaltaisuuden takia villiviinit käsitellään tässä yhdessä. Villiviinit lisääntyvät ja leviävät luontoon lähinnä puutarhajätteissä olevista versoista, jotka juurtuvat helposti. Villiviinejä tavattiin 45 kohteesta, poikkeuksetta puutarhajätteiden läheisyydestä. Useimmissa kohteissa yksilöt olvat melko nuoria, mutta elinvoimaisia, joten villiviinit ovat ilmeisesti yleistymässä taajamametsissä. Ruotsinraunioyrtti, Symphytum x uplandicum Ruotsinraunioyrtti on vanhojen rohdoskasvien, rohto- ja tarharaunioyrtin (S. officinale ja S. asperum) välinen risteymä jota on pitkään käytetty koristekasvina. Raunioyrtit ovat hyvin toistensa näköisiä, isolehtisiä ja reheväkasvuisia, jopa kaksi metriä korkeita monivuotiskukkia, jotka leviävät tehokkaasti kasvullisesti vahvan juuristonsa avulla. Ruotsinraunioyrttiä tavattiin 43 ja tummansinikukkaisempaa rohtoraunioyrttiä 11 Nopeasti leviävä ja reheväkasvuinen ruotsinraunioyrtti on kaunis, mutta kiusallinen vieraslaji. kohteesta; raunioyrttejä tavattiin yhteensä 47 kohteesta. Monet raunioyrttikasvustot ovat nuoria, mutta elinvoimaisia ja ovat voimakkaasti leviämässä. Iso- ja reheväkasvuisina raunioyrtit peittävät ja syrjäyttävät tehokkaasti muuta kasvillisuutta. Kansallisessa vieraslajistrategiassa raunioyrtit on luokiteltu tarkkailtaviksi tai paikallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi, joita ne ovat myös Valkeakoskella. Suomenröyhytatar, Aconogonom x fennicum Tämä, ilmeisesti venäläistä alkuperää oleva, laavaja syysröyhytattaren risteymä (Alanko & Kahila 2005), kasvaa hyvällä kasvupaikalla jopa kaksimetriseksi ja leviää voimakkaasti lähinnä kasvullisesti. Laji on yleinen koristekasvi etenkin vanhemmissa pihoissa. Lajia tavattiin kaikkiaan 43 kohteesta, mutta sen kasvustot olivat poikkeuksetta pienialaisia ja ne sijaitsivat yleensä lähellä tontteja ja puutarhajätekasoja. Suomenröyhytattaren suuri valon tarve rajoittaa sen leviämistä metsäisille viheralueille. Monet perinnekasvimme, kuten lehtoakileija, ovat olosuhteisiimme hyvin sopeutuneina ja tehokkaasti lisääntyvinä myös yleisiä vieraslajeja. Lehtoakileija, Aquilegia vulgaris Lehtoakileija, joka kasvaa luontaisena jo Itämeren eteläpuolella, on vanhimpia koristekasvejamme ja sen tiedetään helposti leviävän pihaistutuksista luontoon. Lajia tavattiin eri puolilta kaupunkia kaikkiaan 42 kohteesta. Poikkeuksetta sen esiintymät olivat vähäisiä, lähinnä yksittäisiä yksilöitä. Lehtoakileija löytyi myös Rapolanharjulta, miltei harjun korkeimmalta kohdalta, mikä kertoo lajin hyvästä leviämiskyvystä. Tarhaillakko, Hesperis matronalis Keskieuroopalainen tarhaillakko on yksi vanhimpia koristekukkiamme. Sitä on viljelty Suomessa todennäköisesti noin 200 vuotta, sillä se oli jo 1870-luvulla Oulun seudulla laajalti käytössä (Parvela 1932). Lajin taipumus puutarhakarkulaisuuteen on sekin tunnettu jo pitkään; illakko leviää hyvin siemenistä. Lajia tavattiin 35 kohteesta, useimmiten tonttien ja puutarhajätekasojen läheisyydestä. Idänpensaskanukka, Cornus alba ssp. alba Punaversoista idänpensaskanukkaa on meillä viljelty koristepensaana ainakin 1880-luvulta lähtien (Elfving 1897, Parvela 1932). Sen kirkkaanpunaversoinen Sibirica -lajike eli korallikanukka, joka siemenestä lisääntyessään taantuu kantalajin kaltaiseksi, oli hyvin suosittu koristepensas 1960 1980-luvuilla. Lajia tavattiin 33 kohteesta sekä lisäksi Saunalahden ja Pappilanlahden tervaleppäkorvista, jotka ovat valtaosin luonnonsuojelualueita. Etenkin viimeksi mainitussa paikassa idänpensaskanukka muodostaa laajoja, yhtenäisiä kasvustoja. Laji viihtyy etenkin kosteilla paikoilla, jonne se leviää lintujen syömien marjojen mukana. Kansallisessa vieraslajistrategiassa idänpensaskanukka on luokiteltu tarkkailtavaksi tai paikallisesti haitalliseksi vieraslajiksi, jota se on myös Valkeakoskella. Karviainen, Ribes uva-crispa Karviaista löytyi inventoinnissa hieman yllättäen 33 kohteesta, joista monet olivat puoliavoimia, pensaikkoisia mäkiä tai kumpareita, joihin laji on levinnyt todennäköisesti lähinnä lintujen levittämänä. Siemenestä lisääntyessään viljellyt karviaislajikkeet taantuvat keskieurooppalaisen luonnonvaraisen karviaisen kaltaiseksi, jollaisia tavatut yksilöt olivat. Suomenröyhytatar muodostaa tiheitä, muun kasvillisuuden tukehduttavia kasvustoja.

12 13 Tarha-alpi, Lysimachia punctata Keski-Euroopasta kotoisin oleva tarha-alpi on ollut Suomessa 1950-luvulta lähtien hyvin yleisesti viljelty, noin metrin korkuiseksi kasvava monivuotiskukka. Laji leviää erityisesti ja tehokkaasti maaversojen avulla. Tarha-alpi tavattiin 33 kohteesta, useimmiten tonttien ja puutarhajätekasojen läheisyydestä. Monista nuorista ja elinvoimaisista esiintymistä päätellen laji tulee yleistymään alueen taajamametsissä. Suikeroalpi, Lysimachia nummularia Keskieurooppalainen, maata pitkin suikertava suikeroalpi on hyvin suosittu maanpeitekasvi, joka nopean kasvullisen lisääntymisen ja hyvän varjonsietokykynsä ansiosta levittäytyy helposti pihojen ulkopuolelle. Sen helposti juurtuvia versoja irtoaa myös pihoja haravoitaessa ja haravointijätteen mukana laji kulkeutuu taajamametsiin. Suikeroalpi löytyi 32 kohteesta, useimmiten tonttien rajoilta ja puutarhajätekasojen läheisyydestä. Rusopajuangervo, Spiraea x billardii Tätä monimuotoista pajuangervoristeymää on meillä viljelty ainakin 1880-luvulta lähtien ja sen puutarhakarkulaisuudestakin on jo 1960-luvulta havaintoja monilta paikkakunnilta (Jalas 1965). Risteymän siemenet ovat epämuodostuneita, eivätkä tiettävästi idä, mutta se leviää tehokkaasti maaversojen avulla ja muodostaa etenkin kosteilla ja valoisilla paikoilla laajoja, yhtenäisiä pensaikkoja. Rusopajuangervoa tavattiin 31 kohteesta, useimmista pieninä tai pienehköinä kasvustoina; varjoisat taajamametsät eivät ole sille erityisen otollisia elinympäristöjä. Pajapuiston puoliavoimessa pohjoispäässä (kohde 70) on melko suuri lajin kasvusto. Kaikin tavoin rusopajuangervon kaltaista, mutta valkokukkaista valkopajuangervoa (Spiraea alba) tavattiin kolmesta kohteesta, joista yhdessä (77) se on muodostanut laajan kasvuston vanhan pihapiirin reunaan. Takavuosien suositun koristepensaan punaversoisen idänpensas- eli korallikanukan marjoja syövät linnut, jotka levittävät sitä metsiin. Laji viihtyy erityisesti kosteikoissa, kuten tervaleppäkorvissa, joissa se on paikoin valtalaji. Viitapihlaja-angervo, Sorbaria sorbifolia Itäaasialainen viitapihlaja-angervo on pisimpään viljeltyjä koristepensaitamme, jota on Oulun seudullakin viljelty jo 1860-luvulta lähtien (Parvela 1932). Parimetrinen viitapihlaja-angervo leviää tehokkaasti maaversojensa avulla ja saadessaan rauhassa kasvaa, se muodostaa laajoja, yhtenäisiä pensastoja. Tämä ominaisuus sekä sen hyvä varjonsietokyky tekee siitä haitallisen vieraslajin, jonka puutarhakarkulaisuudesta on jo 1950-luvulta havaintoja useilta paikkakunnilta (Jalas 1965). Viime vuosina lajin on havaittu lisääntyvän usein myös siemenistä, jotka ovat hyvin kevyitä ja helposti leviäviä, mikä tekee siitä entistä varteenotettavamman ja haitallisemman vieraslajin. Viitapihlaja-angervo tavattiin 30 kohteesta, joissa monissa se oli melko uusi, mutta selvästi leviämässä oleva vieraslaji. Varmuudella esimerkiksi tuulen mukana lähi-istutuksista siemeninä levinneitä yksilöitä löydettiin kohteista 10, 20, 22, 22b, 33, 42, 46, 72. Kansallisessa vieraslajistrategiassa viitapihlaja-angervo on luokiteltu tarkkailtavaksi tai paikallisesti haitalliseksi vieraslajiksi, jota se on myös Valkeakoskella. Aitaorapihlaja, Crataegus grayana Pohjoisamerikkalaista aitaorapihlajaa on viljelty meillä yleisimpänä pensasaitakasvina 1950-luvulta lähtien. Lajin yleisyyteen nähden sen löytyminen vain 28 kohteesta joissa se usein kasvoi yksittäin lähellä tontteja ja pensasaitoja oli hieman yllättävää. Aitaorapihlajan marjoja syövät ainakin rastaat ja tilhet, joiden mukana sen siemeniä kulkeutuu luontoon. Eniten lajia, noin 30 nuorta (<2 m) yksilöä, kasvoi Jokisillanpuiston pohjoisosassa (kohde 84), vanhan orapihlaja-aidan läheisyydessä. Kurtturuusu, Rosa rugosa Itäaasialaista kurtturuusua on viljelty meillä jo pitkään, eteläisessä Lapissakin jo 1880-luvulta lähtien (Parvela 1932). Lajin viljelyn kulta-aikaa olivat kuitenkin 1960 1980-luvut, jolloin se oli yksi suosituimpia koristepensaitamme ja sitä istutettiin runsaasti mm. katujen ja teiden viheralueille. Näistä istutuksista se on liikenteen ja lintujen, etenkin viherpeipon, mukana levinnyt laajalti katujen ja teiden (erityisesti maantie 130:n) varsille sekä muille avoimille, soraisille paikoille. Kurtturuusu ei juuri siedä varjostusta, eikä se siksi viihdy metsissä. Kurtturuusu tavattiin 28 kohteesta, useimmiten katujen ja taajamametsien reuna-alueilta, entisiltä maankaato- ja täyttöalueilta tai muista avoimista paikoista. Rauttunkärjessä lajia kasvoi luonnontilaisella, kivisellä Vanajaveden rannalla. Kansallisessa vieraslajistrategiassa kurtturuusu on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi. Puistolemmikki, Myosotis sylvatica Alun perin keskieurooppalaista puistolemmikkiä on viljelty koristekasvina pitkään Oulun seudullakin ainakin 1800-luvun lopulta alkaen ja sen tiedetään levinneen istutuksista luontoon jo varhain (Parvela 1932, Jalas 1980). Laji mielletäänkin nykyisin helposti luonnonvaraiseen kasvillisuuteen kuuluvaksi. Puistolemmikki tavattiin 28 kohteesta, erityisesti taajametsien kosteikkopaikoilta. Matalakasvuinen, kukinnan jälkeen huomaamaton puistolemmikki jää helposti huomaamatta keski- ja loppukesän rehevästä kasvillisuudesta, joten se on todennäköisesti yleisempi kuin mitä kohteiden lukumäärästä voi olettaa. Vuohenkello, Campanula rapunculoides Keski-Euroopasta kotoisin olevaa vuohenkelloa on viljelty meillä ilmeisesti alun perin mukulamaisten, ravinnoksi kelpaavien juurien takia todennäköisesti jo 1700-luvulta lähtien. Myöhemmin, ainakin 1800-luvun lopulta lähtien sitä on viljelty yleisesti monivuotiskukkana istutuksissa, joista se on voimakkaasti maarönsyistä leviävänä karannut pihojen ulkopuolelle. Vuohenkelloa tavattiin 28 kohteesta, useimmiten niiden valoisilta reuna-alueilta; metsässä se ei selvästikään viihdy. Etelänruttojuuri, Petasites hybridus Itä- ja Keski-Euroopasta kotoisin olevaa, jopa kaksimetristä etelänruttojuurta on meillä viljelty pitkään lähinnä kartanopuistoissa. Viime aikoina tämän jättiperennan viljely on yleistynyt myös kaupunkipihoissa, joista se on nopeasti levinnyt lähinnä puutarhajätteidenmukana lähiluontoon. Laji leviää

14 15

16 17 tehokkaasti voimakkaan juuristonsa avulla ja muodostaa etenkin kosteille, reheville paikoille laajoja, yhtenäisiä, kaiken muun kasvillisuuden peittäviä kasvustoja. Muutamat valkeakoskelaiset kasvustot sijaitsevat melko kaukana asutuksesta, mikä viittaisi lajin lisääntyvän myös suvullisesti eli siemenistä. Lajia tavattiin 27 varsinaisen inventointikohteen lisäksi Korkeakankaan hiihtokeskuksesta (suurempi kasvusto n. 200 m²), Ritvalan Nuutalantieltä (n.150 m²) sekä Kärjenniemen Kukkaronlahden ranta-alueelta, jossa on paikkakunnan laajin (yli 1000 m²) kasvusto. Laajoja kasvustoja oli myös Kutasten maankaatopaikalla (suurempi kasvusto n. 500 m²), Vallonjoen rannalla (85b), Pelastuslaitoksen vieressä (60; n. 150 m²) ja Yrjö-länlahden jätevedenpuhdistamon itäpuolella (87b), jossa olevista kolmesta kasvustosta suurin oli n. 200 m². Useimmat ruttojuurikasvustoista ovat nuoria, mutta ne ovat nopeasti laajentumassa. Moni kasvustoista sijaitsee lisäksi kosteikkojen läheisyydessä eli paikoilla, joissa laji erityisesti viihtyy. Etelänruttojuuri, joka on Kansallisessa vieraslajistrategiassa luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi. Se on myös Valkeakosken tärkeimpiä vieraslajeja ja sen torjunta tulisi aloittaa pikaisesti. Punalehtiruusu, Rosa glauca Euroopan eteläosista kotoisin oleva isokasvuinen punalehtiruusu on melko harvinainen koristepensas Valkeakoskella. Siksi sen löytyminen 27 kohteesta oli yllättävää. Punalehtiruusun pienikokoiset kiulukat ovat ilmeisesti etenkin rastaiden haluttua ruokaa, koska lajin yksilöitä kasvaa yksittäin melko kaukanakin pihoista olevissa, etenkin pensaikkoisissa ja puoliavoimissa taajamametsissä. Isotöyhtöangervo, Aruncus dioicus Lähes parimetriseksi kasvavaa, reheväkasvuista isotöyhtöangervoa on viljelty meillä pitkään ja yleisesti monivuotiskukkana. Lajia tavattiin 25 kohteesta, joista useimpiin se on ilmeisesti levinnyt lähivuosina. Varjoa sietävänä sekä hyvin kasvullisesti ja siemenistä lisääntyvänä isotöyhtöangervo yleistynee nopeasti alueen metsissä, joissa se reheväkasvuisena tulee todennäköisesti syrjäyttämään luonnonvaraista kasvillisuutta ja omaa siten haitallisia piirteitä. Etelänruttojuuri leviää voimakkaan juuristonsa avulla kuin rutto, josta nimi. Laji on yleistynyt nopeasti ja on alueen merkittävimpiä vieraslajeja. Kutasten vanhan maankaatopaikan ruttojuurikasvustoa. Punalehtiruusun kiulukoita ja siemeniä syövät linnut, joiden mukana se leviää luontoon. Alueella varhain aloitetusta jättiputkiesiintymien inventointi- ja torjuntatöistä huolimatta laji tavattiin 27 kohteesta. Monien vieraslajien torjunta edellyttääkin suunnitelmallista ja pitkäjänteistä toimintaa. Kaukasianjättiputki, Heracleum mantegazzianum Jättiputkea on viljelty Suomessa harvinaisena koristekasvina jo pitkään, mutta se yleistyi vasta 1960-luvulla. Valkeakoskelta ensimmäiset jättiputken viljelytiedot ovat 1970-luvun alkupuolelta, jolloin sitä kylvettiin Turun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta tuoduista siemenistä Tuomaankadulle (J. Partanen; henkilökohtainen tieto 12.10.2012). 1990-luvun puolivälissä laji alkoi nopeasti levitä pihojen ulkopuolelle myös Valkeakoskella, jossa sen yleisillä alueilla olevia kasvustoja alettiin pian kartoittaa ja hävittää (Valkeakosken Sanomat 1.7.1999 ja 25.5.2000). Varhain aloitetusta tiedotuksesta sekä torjuntatoimista, joita on jatkettu lähes vuosittain, huolimatta jättiputkea tavattiin 25 kantakaupungin kohteesta sekä Kärjenniementien ja Toramäentien risteyksen viereiseltä tontilta sekä Rauttunkärjestä, Rauttuntien länsipään vanhasta pihapiiristä ja rantalehdosta, joissa kasvoi noin 200 lajin yksilöä. Muut laajemmat jättiputkiesiintymät olivat: Rajatien pohjoispuolella (kohde 33; n. 200 yksilöä), Radanvarsitien itäpään reuna-alueella (kohde 39b; n. 100 yksilöä), Yli-Nissin Revonhännäntien eteläpään länsipuolella (97; n. 60 yksilöä), Helmuntien pohjoispäässä, molemmin puolin korkeajännitelinjaa (85; n. 55 yksilöä), Roukon koulun pallokentän kaakkoispuolella (12; n. 50 yksilöä), Yrjölänpuiston eteläosassa (91; n. 30 yksilöä) ja Tyryntien kaakkoispuolisessa suojametsässä (31; n. 20 yksilöä). Muissa kohteissa oli 1-10 jättiputkiyksilöä. Monet esiintymät ovat metsien avoimia tai puoliavoimia, kosteapohjaisia reuna-alueita, joilla jättiputki viihtyy ja leviää hyvin, minkä vuoksi pientenkin esiintymien nopea hävittäminen on tärkeää. Pääosa tavatuista jättiputkikasvustoista on kaupungin omistamalla maalla. Jättiputki lisääntyy tehokkaasti siemenistä, joita voi kehittyä useita tuhansia yhteen kukintoon ja jotka säilyvät itämiskykyisenä maaperässä ainakin 5-8 vuotta (Mikkonen & Hokkanen 2007). Laji leviää myös kasvullisesti juuristosta muodostuvien versojen kautta näin etenkin silloin, jos kukkavarsi katkaistaan ennen kukintaa. Kansallisessa vieraslajistrategiassa kaukaasianjättiputki on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, jota se on myös Valkeakoskella.

18 19 Puistosyreeni, Syringa x henryi Rotevakasvuinen puistosyreeni on kiinalaisen villasyreenin (S. villosa) ja unkarinsyreenin (S. josikaea) välinen risteymä, joka on ollut meillä pitkään suosittu aita- ja koristepensas. Puistosyreeni tavattiin 24 kohteesta, useimmista yksittäin. Valtaosa yksilöistä oli nuoria, vain muutamien vuosien ikäisiä, joten laji on selvästikin yleistymässä taajamametsissä. Syreenit risteytyvät helposti keskenään, eivätkä kaikki tavatut yksilöt välttämättä ole geneettisesti puhtaita puistosyreenejä. Tämän ryhmän syreenien tärkeimmät tuntomerkit ovat kukinnoissa, joita ei juuri ollut löydetyissä yksilöissä. Koristearonia, Aronia x prunifolia Koristearonia on pohjoisamerikkalaisten puna- ja musta-aronian (A. arbutifolia ja A. melanocarpa) välinen risteymä, joka on ollut meillä hyvin suosittu koristepensas ja etenkin aitakasvi 1980-luvulta lähtien. Ilmeisesti lyhyestä viljelyhistoriasta johtuen Koristearonia ei ole vielä levinnyt kovin laajalti luontoon se tavattiin 23 kohteesta. Valtaosa löydetyistä yksilöistä oli nuoria, vain muutaman vuoden ikäisiä. Aroniat kasvavat kotiseudullaan Pohjois-Amerikassa usein soilla. Valkeakoskellakin lajin runsaimmat esiintymät (kohde 4 ja 15) ovat kosteapohjaisia metsäalueita. Varsinkin rastaat ja tilhet syövät mielellään aronian marjoja ja on todennäköistä, että laji yleistyy metsissämme nopeasti. Rohtosormustinkukka, Digitalis purpurea Keskieurooppalainen rohtosormustinkukka on vanha rohdoskasvi, jota on meillä viljelty koristekasvinakin ainakin 1800-luvun puolivälistä lähtien. Laji on kaksivuotinen. Ensimmäisenä vuotena kehittyy lehtiruusuke, toisena vuotena noin metrinen kukinto ja runsaasti siemeniä, jotka säilyttävät itävyytensä maassa jopa kymmeniä vuosia (Alanko & Kahila 2005). Rohtosormustinkukka löytyi 23 kohteesta, useimmista useita yksilöitä. Laji on ilmaston leudontumisen myötä selvästi yleistynyt alueella. Ruusu- ja keijuangervo, Spiraea japonica Itäaasialaisesta japaninangervosta kehitetyt ruusuja keijuangervolajikkeet ovat matala- ja hentokasvuisia, eivätkä ne tee maaversoja. Niiden lisääntyminen siemenistäkin on ainakin metsäolosuhteissa harvinaista. Pääosa 23 kohteesta tavatuista yksilöistä oli ruusuangervoa, joka oli hyvin yleinen koristepensas 1960 1990-luvuilla ja jonka keijuangervo on myöhemmin syrjäyttänyt istutuksista. Lähes poikkeuksetta tavatut lajin yksilöt olivat pieniä ja kasvoivat tonttien ja puutarhajätekasojen lähellä. Valkolumimarja, Symphoricarpos albus Pohjoisamerikkalaista valkolumimarjaa on viljelty meillä pitkään koristepensaana. Virpiangervon tavoin se leviää tehokkaasti maaversoista ja muodostaa sopivissa olosuhteissa helposti laajoja, yhtenäisiä kasvustoja. Inventoinnissa lumimarja tavattiin 22 kohteesta, joissa sen kasvustot olivat poikkeuksetta melko pieniä; laji ei oikein viihdy varjoisissa metsissä. Keltapeippi, Lamium galeobdolon Keski-Euroopasta kotoisin oleva, maanmyötäisesti suikertava keltapeippi on ollut suosittu maanpeitekasvi 1980-luvulta alkaen. Keltapeipin lyhyt viljelyhistoria huomioon ottaen sen löytyminen 20 kohteesta oli yllättävää, mutta selittyy lajin voimakkaalla kasvullisella lisääntymisellä ja hyvällä varjonsietokyvyllä. Useissa kohteissa, kuten Eerolantien itäpuolella (kohde 9) ja Mäntylänpuistossa (18) laji on muodostanut muutamien kymmenien neliömetrien laajuisia yhtenäisiä kasvustoja. Pikkutalvio, Vinca minor Keski- ja eteläeurooppalainen, maanmyötäinen, ikivihreä pikkutalvio on meillä pitkään viljelty, mutta vasta viime vuosikymmeninä yleistynyt maanpeitekasvi. Sopivissa olosuhteissa eli puolivarjossa ja hieman kosteassa maaperässä se voi levitä kasvullisesti nopeasti ja muodostaa tiheän ja muun kasvillisuuden peittävän kasvuston. Pikkutalvio tavattiin 20 kohteesta, joissa se parhaimmillaan on muodostanut noin 20 m²:n laajuisia kasvustoja. Muita huomion arvoisia lajeja Kansallisessa vieraslajistrategiassa haitalliseksi vieraslajeiksi on lisäksi luokiteltu seuraavat inventoinnissa tavatut lajit (havaintojen/kohteiden lukumäärä sulkeissa): japanintatar, Fallopia japonica (16), jättitatar, F. sachalinensis (10) ja kanadanpiisku, Solidago canadensis (16) sekä tarkkailtavaksi tai paikallisesti haitalliseksi vieraslajiksi palsamipihta, Abies balsamea (3). Isokokoiset, rehevät ja voimakkaan juuristonsa kautta nopeasti leviävät japanin- ja jättitatar eivät ole Valkeakoskella vielä suuri ongelma, mutta niiden kasvustot ovat selvästi lisääntymässä ja laajenemassa, joten niiden aktiivinen torjunta olisi aloitettava pikaisesti. Varsinaisten kohteiden ulkopuolella Lumikorven vanhalla kaatopaikka-alueella ja Kalattomanlahden pohjukassa olevat suuret jättitatarkasvustot tulisi myös hävittää. Suuri japanintatarkasvusto on Kerhomajan urheilupuiston itäosassa, entisellä Säteri Oy:n parakkialueella (kohde 43). Tavatut kanadanpiiskukasvustot, joiden joukossa saattaa olla myös tarhapiiskua, olivat poikkeuksetta varsin pieniä ja sijaitsivat tonttien ja puutarhajätekasojen läheisyydessä. Enemmän tai vähemmän yleisesti Valkeakosken metsäluontoon ovat levinneet myös ukonkello, Campanula latifolia (15), alppikärhö, Clematis alpina (8), iso- ja reheväkasvuinen sekä voimakkaasti leviävä isosinivalvatti, Lactuca macrophylla (6), varjolilja, Lilium martagon (10), sinikuusama, Lonicera caerulea (12), suomenpihlaja, Sorbus hybrida (9), ruotsinpihlaja, S. intermedia (7) sekä vuorijalava, Ulmus glabra (8). Muutamien monista kohteista tavattujen lajien, kuten kesäpikkusydämen, Dicentra formosa (19), syysasterin, Aster novi-belgii (19) sekä juhannusruusun, Rosa spinossissima (13), esiintymät rajoittuivat yleensä tonttien ja puutarhajätteiden läheisyyteen. Joidenkin eteläisten, ilmastollisesti arkojen ja siksi viljeltyinäkin harvinaisten lajien, kuten kultasateen, mustaseljan ja isolehtilehmuksen löytyminen taajamametsistä kertoo ilmastomuutoksen vaikutuksesta. Isolehtilehmusta kasvaa siellä täällä puistolehmuksen joukossa katupuuistutuksissa, joista se on siemeninä levinnyt taajamametsien reunamille. Lajin nuoria 50 150 cm korkeita. yksilöitä kasvoi runsaasti puretun Tietolan koulun pohjoispuolella (kohde 46) sekä kymmenkunta Pälkäneentien suojaviheralueella (53b). Perinteinen syysasterimme, joka on ollut aikaisemmin hyvin suosittu monivuotiskukka eli perenna, on monin paikoin levittäytynyt luontoon.

20 21 Yhteenveto Taulukko 1 - Vieraslajien suurimmat kohdekohtaiset lajimäärät Lajeja 52 45 43 43 42 42 38 38 37 36 kohde 76 3 44 75 12 63 1 10 13 73 ympäröivä asutus omakotitaloja omakotitaloja omakotitaloja omakotitaloja omakoti- ja rivitaloja, yl. rakennuksia omakotitaloja omakotitaloja omakotitaloja omakotitaloja omakoti- ja rivitaloja Japanintattaren tunnistaa hieman pienemmästä koostaan ja tylppätyvistä lehdistään. Jopa nelimetriseksi kasvavan jättitattaren lehdet ovat isot ja herttatyviset. Vieraslajien kohdekohtainen lukumäärä vaihteli huomattavasti kohteen laajuudesta, maaperän kosteudesta ja ravinteisuudesta, puuston määrästä ja peittävyydestä sekä kohteen sijainnista ja ympäröivästä asutuksesta riippuen. Kantakaupungin kohteissa (1 92) tavattiin 6 51vieraslajia/ kohde. Muissa kohteissa (93 100) vieraslajeja oli 4 17/kohde. Vähiten vieraslajeja oli kohteissa, joihin rajoittui mahdollisimman vähän asutusta (kohteet 22b, 32, 38, 39, 41, 42, 43 ja 86) tai joiden läheisyydessä on ainoastaan kerrostaloasutusta, liikerakennuksia, kouluja tai muita yleisiä rakennuksia (22, 28, 30, 46, 52, 53, 55 ja 66). Näissä kohteissa kasvoi yleisimmin lintujen levittämiä lajeja, kuten tuomipihlajia, kiiltotuhkapensasta, punalehtiruusua, metsätammea, terttuseljaa sekä tarhaomenaa. Niukasti vieraslajeja oli myös paljon vanhoja niittyjä sisältävissä ja siten aluskasvillisuudeltaan heinävaltaisissa kohteissa (70, 85, 87 ja 88). Tiheä, havupuuvaltainen puusto sekä karu ja läpäisevä maaperä estävät tehokkaasti useimpien vieraslajien leviämistä. Eniten vieraslajeja kasvoi kohteissa, jotka rajoittuvat pääosin pientalovaltaiseen asutukseen (taulukko 1). Kaikkiaan 21 kohteesta löytyi vähintään 30 vieraslajia. Vieraslajien määrä oli suorassa yhteydessä puutarhajätteisiin: mitä enemmän ja pidempään alueelle on tuotu jätteitä, sitä enemmän vieraslajeja siellä oli. Puutarhajätteiden mukana kulkeutuvien vieraslajien siemenien ja muiden leviämistä edistävien kasvinosien lisäksi jätteet rehevöittävät maaperää, mikä edelleen edesauttaa vieraslajien leviämistä. Vieraslajien torjunnasta Tärkeimpien haitallisten vieraslajien, kuten jättiputken ja -palsamin, karhunköynnöksen, komealupiinin, etelänruttojuuren, isotuomipihlajan, tuoksuvatukan, viitapihlaja-, idänvirpi- ja isotöyhtöangervon, vuorikaunokin, japanin- ja jättitattaren aktiivisen torjuntatyön lisäksi olisi tärkeää saada loppumaan puutarhajätteiden vienti taajamametsiin. Valkeakosken kaupungin puistotoimen ja ympäristöpalveluiden toimesta puistometsien puutarha- ja muita jätteitä kartoitettiin vuosina 2006 2007. Hankkeesta tiedotettiin laajasti ja toistuvasti Valkeakosken Sanomissa (Mustonen 2007, 2007b), jossa kehotettiin asukkaita poistamaan jätteet. Pahimmille jätepaikoille (noin 50) vietiin keväällä 2007 jätteiden poistokehotus, jossa viitattiin jätelakiin ja kerrottiin jätteiden mukana luontoon kulkeutuvista vieraslajeista ja niiden haitallisista vaikutuksista. Hankkeen tuloksena muutamilta puistoalueilta poistettiin asukkaiden toimesta merkittäviä määriä jätteitä ja uusien jätteiden tuonti loppui ainakin muutamiksi vuosiksi useilla alueilla. Vieraslaji-inventoinnin yhteydessä tuli ilmi, että kaikkialla kantakaupungin taajamametsissä on kuitenkin edelleen runsaasti ja merkittävän laajoja puutarhajätteiden kasauspaikkoja. Mainittu jätteiden vastainen tiedotushanke tulisikin uusia lähivuosina. Taajamametsien hoidossa tulisi kiinnittää erityistä huomiota tontteihin rajoittuvien reuna-alueiden hoitoon siten, että niiden puusto pidetään elinvoimaisena ja riittävän tiheänä. Esimerkiksi nuori, pihlajavaltainen puusto ehkäisee varjostuksellaan tehokkaasti vieraslajien leviämistä. Sen sijaan metsien reuna-alueiden voimakas harventaminen ja pensaskerroksen toistuva poistaminen, kuten yleisesti tehdään, edistää selvästi vieraslajien leviämistä metsään. Useat vieraslajit leviävät luontoon tehokkaasti omatoimisesti, kuten komealupiinin, jättipalsamin ja -putken, karhunköynnöksen sekä kurtturuusun osalta yleisesti tiedostetaan. Niiden käyttö istutuksissa onkin siksi selvästi vähentynyt. Helposti luontoon esimerkiksi lintujen mukana leviäviä lajeja on useita muitakin, kuten tuomipihlajat, koristearonia, kiiltotuhkapensas, pensaskanukka sekä viitapihlaja-angervo, joiden käyttäytymisestä ja käytöstä olisi tiedotettava julkisuudessa ja siten ohjata kuluttajia käyttämään turvallisempia lajeja tai lajikkeita. Vieraslajeista ja niiden torjunnasta löytyy runsaasti tietoja esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksen internet-sivuilta www.ymparisto.fi/vieraslajit ja maa- ja metsätalousministeriön internet-sivuilta www.mmm.fi/vieraslajit

22 liite 1 23 Lähteet Alanko, P. & Kahila, P. 2005: Palavarakkaus ja särkynytsydän. 224 s. Karisto Oy, Hämeenlinna. Elfving, F. 1897: Anteckningar om kulturväxterna i Finland. Acta Societatis pro fauna et Flora Fennica 14, n:o 2:1 108. Erkamo, V. 1980: Sambucus racemosa L. selja, terttuselja. Teoksesta Suuri Kasvikirja III:632 634. Keuruu. Hämet-Ahti, L., Palmén, A., Alanko, A., Tigerstedt, P. M. A. 1992: Suomen puu- ja pensaskasvio. Dendrologian Seura Dendrologiska Sällskapet r.y. Helsinki. 373 s. Jalas, J. 1958: Elodea canadensis Michx vesirutto. Teoksesta Suuri Kasvikirja I:239 241. Keuruu. Jalas, J. 1965: Amelanchier spicata (Lam.) C.Koch. pienikukkainen tuomipihlaja. Teoksesta Suuri Kasvikirja II:781 783. Keuruu. Jalas, J. 1965: Calystegia sepium (L.) R.Br karhunköynnös. Teoksesta Suuri Kasvikirja II:374 375. Keuruu. Jalas, J. 1965: Lupinus polyphyllus Lindl. komealupiini. Teoksesta Suuri Kasvikirja II:808 810. Keuruu. Jalas, J. 1965: Rosa glauca Pourr. punalehtiruusu. Teoksesta Suuri Kasvikirja II:774 775. Keuruu. Jalas, J. 1965: Spiraea salicifolia L. pajuangervo. Teoksesta Suuri Kasvikirja II:650 653. Keuruu. Jalas, J. 1965: Sorbaria sorbifolia (L.) A.Br. pihlajaangervo. Teoksesta Suuri Kasvikirja II:653 654. Keuruu. Jalas, J. 1980: Myosotis sylvatica Hoffm. puistolemmikki. Teoksesta Suuri Kasvikirja III:409-411. Keuruu. Jalas, J. 1986: Jättipalsamin jäljillä. Lutukka 2, 1986:67 69. Kivirikko, K. E. 1947: Närhi, Garrulus glandarius glandarius (L.). Teoksesta Suomen linnut I:94 97. Porvoo 1947. Kytövuori, I. 1980: Epilobium adenocaulon Hausskn. amerikanhorsma Teoksesta Suuri Kasvikirja III:156-161. Keuruu. Linkola, K. 1942: Ison sorsimon, Glyceria maxima (HN) Holmb., leviämishistoriaa Suomessa. Suomalaisen Eläin- ja Kasvitieteellisen Seuran Vanamon Kasvitieteellisiä julkaisuja, osa 16, n:o 6:1 38. Mikkonen, T. ja Hokkanen, T. J. 2007: Jättiputki: Biologia ja torjunta. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus ja Kainuun ympäristökeskus, Ystävyyden puiston tutkimuskeskus. 16 s. Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala. Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio. Tammi, Helsinki. 928 s. Mustonen, H. 2007: Kaupunki jatkaa ympäristötalkoita. Valkeakosken Sanomat 8.5.2007. Mustonen, H. 2007b: Puistotoimisto toivoo villien jätepaikkojen katoavan. Valkeakosken Sanomat 23.5.2007. Parvela, A.A. 1932: Oulun läänin viljelyskasvit, niiden historia ja nykyinen levinneisyys. II erikoisosa. Suomalainen Eläin- ja Kasvitieteellisen Seuran Vanamon Kasvitieteellisiä Julkaisuja, osa 2, n:o 5:1 143. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkorpi, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 685 s. Riikonen, A. 2003: Suomalainen perennakäsikirja. WSOY, Helsinki. 399 s. Räty, E. 2012: Viljelykasvien nimistö. Puutarhaliiton julkaisuja nro 363. 255 s. Helsinki. Järventausta, K. 2012: Kasvihavaintoja Valkeakoskelta (EH). Talvikki 1/2012:11 18.

24 liite 2 25 Valkeakosken vieraslajit ja havaintokohteet Berberis thunbergii, japaninhappomarja 13, 40, 41, 44, 48, 55, 96 = 7 Dicentra formosa, kesäpikkusydän 1, 3, 4, 9, 12, 24, 34, 40, 47, 49, 55, 57, 60, 62, 63, 74, 75, 81, 90 = 19 63 66, 69, 71, 73 76, 80, 82 84, 87 90, 96, 98 = 64 + Rauttunkärki, Yli-Nissi, Tavaksenlahti ym. Abies balsamea, palsamipihta 7, 29, 81 =3 Acer ginnala, mongolianvaahtera 4, 13, 18, 40b, 47, 48, 56, 63, 73, 76 = 10 Acer negundo, saarnivaahtera 52 Aconitun x stoerkianum (napellus), tarhaukonhattu 10, 12, 51, 84 = 4 Aconogonon (Polygonum) alpinum, alppiröyhytatar 76, 85b = 2 Aconogonon x fennicum, suomenröyhytatar 1 4, 9, 10, 12 16, 18, 24, 31, 33, 34, 36, 37, 44, 45, 47, 51, 56 61, 63, 65, 68, 71, 73, 75, 76, 80, 81, 83, 90 94 = 43 Actaea rubra, lännenkonnanmarja 1, 20, 37 = 3 Aesculus hippocastanum, balkaninhevoskastanja 31, 34, 45, 65, 67 = 5 Ajuga reptans, rönsyakankaali 80 Amelanchier laevis, sirotuomipihlaja 34 Amelanchier lamarckii, rusotuomipihlaja 5, 9, 15, 18 21, 26, 29, 30, 39, 64, 69, 90 = 14 Amelanchier spicata, isotuomipihlaja 1 23, 25 30, 37 40, 43 58, 61,63 65, 69, 71 83, 88 90, 93, 96 = 74 Aquilegia vulgaris, lehtoakileija 1, 8, 10, 16, 18, 21, 22 25, 29, 31, 33 37, 44, 46 48, 51, 54, 55, 57 61, 63, 65, 71, 72, 75, 76, 79, 80, 83, 84, 90, 93, 100 = 42 Armoracia rusticana, piparjuuri 2, 7, 21, 67 = 4 Aronia x prunifolia, koristearonia 2 5, 10-13, 15, 20, 29, 49, 51, 69, 75 77, 79, 81, 82, 94, 98 = 23 Aruncus dioicus, töyhtöangervo 1, 2, 4, 7, 8, 10, 12, 16 19, 21, 22b, 24, 29, 31, 37, 51, 60 62, 74 76, 89 = 25 Asarum europaeum, lehtotaponlehti 2, 37, 44, 81, 100 = 5 Aster novi-belgii, syysasteri 1, 12, 26, 44, 56, 58, 60, 62, 68, 74 77, 79, 80, 82, 84, 98 = 19 + Korkeakangas Astilbe Arendsii-ryhmä, tarhajaloangervo 1, 16 = 2 Berberis x ottawensis, hurme/tarhahappomarja 71, 75, 76 = 3 Berberis vulgaris, ruostehappomarja 44 Bergenia cordifolia, herttavuorenkilpi 1 4, 6, 7, 9, 10, 12, 13, 16, 18, 19, 21, 29, 33 35, 38, 44, 46, 47, 50, 53, 56 61, 63 65, 68, 71 76, 79 81, 90, 91= 46 Bergenia crassifolia, soikkovuorenkilpi 3, 40; 44, 63, 73, 90 = 6 Bistorta officinalis, isokonnantatar 10, 34, 63, 76 = 4 Calystegia sepium, karhunköynnös 1 4, 6 13, 15 18, 20, 21, 24 26, 29, 31 34, 36 38, 40, 42, 44, 45, 47, 49 51, 53 59, 61, 63 69, 71 76, 78, 81 92, 96 98 =76 (C. sepium subsp. spectabilis, punakarhunköynnös 78) Campanula latifolia, ukonkello 1, 3, 29, 37, 47, 59, 61, 63, 65, 69, 74, 82, 83, 90, 91 = 15 Campanula rapunculoides, vuohenkello 3, 8, 9, 12, 13, 17, 19, 31, 44, 47, 48, 53, 57, 71 77, 80, 84, 87, 89 91, 98 =28 Caragana arborescens, siperianhernepensas 14, 21, 50, 73, 76 = 5 Centaurea montana, vuorikaunokki 1 5, 7, 8, 10, 12 16, 18, 21, 22, 26, 29, 31, 33 37, 44, 47, 48, 51, 55, 57 65, 68, 69, 71 77, 80, 81, 83, 85, 90 = 52 Cerastium tomentosum/-ryhmä, hopea/valkohärkki 3, 76, 90 = 3 Clematis alpina, alppikärhö 8, 7, 14, 44, 67, 71, 73, 92 = 8 Cornus alba, idänpensaskanukka 1, 4, 7, 8, 10, 12, 15, 18, 19, 21, 29, 33 35, 41, 42, 47, 49, 51, 54 56, 62, 63, 71, 75, 76, 80, 82, 85, 91, 92, 100 = 33 + Pappilan ja Saunalahden tervaleppäkorpi Corydalis nobilis, jalokiurunkannus 75, 100 = 2 Cotoneaster lucidus, kiiltotuhkapensas 1 4, 6 16, 18 20, 22, 24, 26, 27, 30, 32, 36, 37, 40, 41, 44, 49, 55 60, 63 65, 67 75, 82, 84, 88 92 = 56 Cotoneaster integerrimus, euroopantuhkapensas 13, 23, 28 = 3 Crataegus grayana, aitaorapihlaja 4, 11, 13, 15, 23, 25, 27 29, 32, 41, 45, 51, 52, 64, 67 69, 76, 81b, 84 86, 88 90, 96, 98= 28 Dianthus barbatus, harjaneilikka 3, 73, 74, 90 = 4 Digitalis purpurea, rohtosormustinkukka 1, 3, 4, 9, 10, 12, 15, 18, 24, 25, 28, 31, 33, 47, 51, 57, 64, 68, 69, 71,73 75, 83, 91= 23 Doronicum orientale (caucasicum), kevätvuohenjuuri 3, 7, 14, 16, 18, 21, 24, 44, 73, 75, 81 = 10 Doronicum plantagineum, isovuohenjuuri 65, 77 =2 Echinops ritro, pallo-ohdake 1, 2, 44 = 3 Elaeagnus commutata, lännenhopeapensas 28, 29, 59 = 3 Epilobium hirsutum, karvahorsma 89 Euonymus europaeus, euroopansorvaripensas 12 Euphorbia cybarissias, tarha/kuusityräkki 27, 50 = 2 Fallopia (Reynoutria, Polygonum) japonica, japanintatar 2 4, 10, 12, 24, 34, 43 46, 51, 53, 79, 81, 89, 94 = 16 Fallopia sachalinensis, jättitatar 2, 10, 51, 53, 53b, 63, 65, 78, 86, 90 = 10 Forsythia ovata, koreanonnenpensas 81 Fragaria moschata, ukkomansikka 25, 40b, 41, 56, 67, 76, 78, 81, 95 = 9 Fraxinus excelsior, lehtosaarni 15, 18, 44 = 3 Hemerocallis lilio-asphodelus keltapäivänlilja 4, 44 = 2 Hemerocallis fulva, rusopäivänlilja 73 Heracleum mantegazzianum, kaukasianjättiputki 6, 8, 9, 12, 16, 19, 31, 33, 36, 39b, 44, 45, 50, 55, 56, 58, 74, 75, 80, 83, 85, 88, 91, 97, 98 = 25 + Toramäentien risteys ja Rauttuntie 343 Hesperis matronalis, tarhaillakko 2, 9,16 18, 22 25, 29 31, 33, 34, 44, 45, 57 61, 63 65, 68, 69, 71, 74 76, 81, 88, 90, 91 = 35 Hosta fortunei-ryhmä, komeakuunlilja 10, 16, 21, 31, 40, 44, 45, 50, 72, 73, 80 = 11 Hosta lancifolia, japaninkuunlilja 10, 11, 15, 48, 72, 76 = 6 Hydrangea arborescens, pallohortensia 47 Impatiens glandulifera, jättipalsami 2 4, 6 12, 15, 17, 19, 24 27, 29, 31 40, 42, 44, 45, 47, 48, 50 59, 61, Inula helenium, isohirvenjuuri 75 Iris Sibirica-ryhmä, loistokurjenmiekat 29, 56, 82, 90 = 4 Laburnum alpinun, kultasade 63, 75 = 2 Lactuca (Cicerbita) macrophylla, isosinivalvatti 9, 38, 51, 64, 76 = 5+ Paino, Kaakkolammin metsätien eteläpuoli Lamium galeobdolon (luteum), keltapeippi 1, 6, 9, 10, 12, 18, 31, 44, 45, 47, 51, 57, 63, 65, 73, 75, 80, 81, 83, 89 = 20 Larix sibirica siperianlehtikuusi 7, 15, 24 = 3 Larix gmelinii, dahurianlehtikuusi 42 Lavatera thuringiaca, harmaamalvikki 3, 47, 76, 82, 90, 98 = 6 Leucanthemum x suberbum, isopäivänkakkara 2, 10, 27, 76 = 4 Ligularia dentata, kallionauhus 80 Ligularia intermedia, tähkänauhus, 3 Ligularia przewalskii, valtikkanauhus 21, 44, 48, 76 = 4 Lilium bulbiferum, ruskolilja 28 Lilium martagon, varjolilja 21, 29, 34, 37, 44, 63, 88, 89, 91, 100 = 10 Lonicera caerulea, sinikuusama 1, 2, 12, 13, 21, 27, 47, 52 54, 73, 75 = 12 Lonicera caprifolium, tuoksuköynnöskuusama 13, 29, 30, 63, 92 = 5 Lonicera tatarica, rusokuusama 14, 21, 23, 25, 57, 58, 72, 75 = 8 Lupinus polyphyllus, komealupiini 1 4, 6 13, 15, 16, 19 29, 31, 33, 34, 36, 39, 44, 49 51, 53, 55 57, 61, 63 83, 85 87, 90 94, 96, 98 = 70 + haja-asutusalueella runsaasti tien- ja radanvarsi- ym. kasvustoja Lychnis chalcedonica, palavarakkaus 1 3, 10, 44, 47 = 6 Lysimachia nummularia, suikeroalpi 1, 3, 4, 8, 9, 12 15, 18, 23, 26, 29, 31, 34, 40, 47, 49, 59, 63, 64, 71, 75, 76, 80, 81, 85, 89, 90 92 = 32 Lysimachia punctata, tarha-alpi 1 4, 7 9, 11, 29, 31, 40, 47, 48, 50, 51, 54, 57, 58, 61, 63, 71 76, 78, 80 82, 85, 89, 91, =33

26 27 Mahonia aquifolium, mahonia 91 Potentilla fruticosa, pensashanhikki 4 Sempervivum, mehitähdet 50 Telekia speciosa, auringontähti 26 Malus domestica, tarhaomena 3, 7 13, 18 20, 23 29, 32, 34, 36, 38 42, 44, 48, 49, 51, 53, 56, 57, 59 65, 71, 73, 74, 78 80, 81b, 82, 88 92 = 53 Malva moschata, myskimalva 3 Myosotis sylvatica, puistolemmikki 9, 12, 13, 16, 18, 19, 26, 31, 32, 34, 40, 42, 44, 45, 53, 56, 58, 61, 63, 65, 67, 71, 73, 76, 86, 89, 90, 96 = 28 Myrrhis odorata, saksankirveli 35, 65= 2 Omphalodes verna, kevätkaihonkukka 3, 4, 73, 81 = 4 Origanum vulgare, mäkimeirami 80 Oxalis fontana, pihakäenkaali 77 Pachysandra terminalis, varjoyrtti 47 Paeonia lactiflora, jalopioni 81 Parthenocissus quinquefolia/inserta, imukärhi/säleikkövilliviini 1 4, 7 10, 12, 13, 17, 18, 21, 26, 27, 29, 31, 34, 40, 44 51, 54, 56 58, 61, 68, 71 73, 75, 76, 79, 80, 84, 89, 90 92 = 45 Petasites hybridus, etelänruttojuuri 1, 6, 8, 10, 12, 17, 33, 37, 47, 55, 57, 58, 60, 73, 74, 76, 80, 85, 85b, 86, 87, 87b, 90, 91, 93, 94, 98 = 27 + Korkeakankaan hiihtokeskus, Kukkaronlahden länsiranta ja Ritvala, Nuutalantie Phalaris arundinacea Picta, viiruhelpi 81 Philadelphus lewisii, puistojasmike 3, 33, 45, 58, 77 = 5 Philadelphus coronarius, pihajasmike 83 Physalis alkekengi, isolyhtykoisa 10, 91, 95 = 3 Physocarpus opulifolius, lännenheisiangervo 9, 13, 25, 39, 52 = 5 Pinus cembra, sembramänty 28, 36, 41, 44 46 = 6 Pinus peuce, makedonianmänty 34 Polemonium caeruleum, lehtosinilatva 68, 76 = 2 Polygonatum x hybridum, tarhakalliokielo 4, 12, 45, 75, 84, 91 = 6 Polygonum bistorta, isokonnantatar 10, 47, 53, 76 = 4 Populus balsamifera palsamipoppeli 39, 59, 79 = 3 Prunus cerasus hapankirsikka, 26, 67, 100 = 3 Pseudotsuga menziesii, lännendouglaskuusi 40, 41, 46, 53, 54 = 5 Quercus robur, metsätammi 1 9, 11 100 = 99 Rheum x hybridum, tarharaparperi 3, 34, 65, 80, 88, 91, 94 = 7 Ribes uva-crispa, karviainen 2, 7, 8, 12, 13, 18, 20, 23 31, 37, 44, 45, 53b, 59, 60, 63, 68, 71, 79, 85, 89 92, 94 = 33 Rodgersia aesculifolia, sormivaleangervo 1, 4 = 2 Rosa glauca, punalehtiruusu 3, 9, 11, 12, 14, 23, 25, 27, 30, 34, 41, 43, 45, 58, 59, 63, 65, 69, 71, 74, 75, 78, 79, 90 92, 94 = 27 Rosa rugosa, kurtturuusu 3, 10 13, 20, 28, 30, 31, 38, 41, 44, 51, 54, 58, 63, 67, 71, 73 76, 79, 83, 86, 88, 89, 98 = 28 + Mt 130 ja Rauttunkärki Rosa spinosissima, juhannusruusu 12, 20, 23, 27, 28, 41, 44, 71, 74, 76, 79, 81, 82 = 13 Rosa dumalis, orjanruusu 3, 46, 100 = 3 Rosa x obovata, marianruusu 11, 86 = 2 Rosa Gallica-ryhmä, valamonruusu 11, 71, 74 = 3 Rubus odoratus, tuoksuvatukka 1 19, 24 26, 29, 31, 33 35, 43 45, 47 49, 51, 53, 56 58, 61, 63, 65, 68, 69, 71 76, 78 81, 83, 85, 87, 88, 90, 91, 93, 94, 97, 98 = 63 Rudbeckia laciniata, kultapallo 1, 67 = 2 Salix fragilis Bullata, terijoensalava 11, 18, 29, 51, 57, 58, 65, 98 = 8 Sambucus racemosa, terttuselja 1-100 = 100 Sambucus nigra, mustaselja 24 Saponaria officinalis, rohtosuopayrtti 7, 73, 79, 87 = 4 Sedum kamtschaticum, kamtsatkanmaksaruoho 6, 8, 18 = 3 Sedum spurium, kaukasianmaksaruoho 11, 15, 26, 27 = 4 Sedum album, valkomaksaruoho 26, 76 = 2 Sedum aizoon, siperianmaksaruoho 69, 91 = 2 Solidago Canadensis-ryhmä, tarhapiisku 1, 7, 9, 13, 23, 26, 41, 51, 63, 65, 71, 75, 76, 80, 82, 89 = 16 Sorbaria sorbifolia, viitapihlaja-angervo 1, 8, 10, 13, 19, 20, 22 24, 28, 33, 36, 42, 44, 46, 49, 51, 53b, 61, 63, 72, 75, 78 81, 83, 84, 92 = 30 Sorbus hybrida, suomenpihlaja 3, 42, 47, 60, 63, 71, 72, 76, 100 = 9 Sorbus intermedia, ruotsinpihlaja 13, 41, 42, 57, 60, 63, 78 = 7 Spiraea alba, valkopajuangervo 28, 76, 77 = 3 Spiraea x billardii, rusopajuangervo 3, 4, 8, 9, 11, 12, 16, 17, 23, 25, 28, 31, 33, 34, 37, 40, 48, 59, 63, 65, 70, 71, 75, 76, 79 81, 84, 91, 93, 98 = 31 Spiraea betulifolia, koivuangervo 22, 62, 76 = 3 Spiraea chamaedryfolia, idänvirpiangervo 1 4, 7, 9, 10, 12 14, 17 19, 21, 25 27, 29 31, 33 38, 47 51, 53, 56 60, 63, 65, 69, 71 76, 78, 79, 81, 83, 86, 88, 90 93, 98 = 57 Spiraea Grefsheim, norjanangervo 3, 7, 9, 10, 13, 15, 46, 49, 73, 76, 79, 81, 83 = 13 Spiraea japonica, ruusu/keijuangervo 1, 4, 5, 7, 9, 10, 12, 20, 29, 30, 34, 47, 49, 57, 63, 74 76, 78, 80, 86, 89, 90 = 23 Spiraea media, taiganvirpiangervo 1 Stachys macrantha (grandiflora), jalopähkämö 3, 10, 13, 59, 90 = 5 Symphoricarpos albus (rivularis), valkolumimarja 1 5, 13, 14, 16, 21, 43, 46, 49, 57, 58, 60, 61, 65, 67, 71, 81, 91, 93 =22 Symphytum officinale, rohtoraunioyrtti 1, 7, 9, 10, 12, 19, 24, 40, 74, 79, 87 = 11 Symphytum x uplandicum, ruotsinraunioyrtti 1 4, 6 8, 10 12, 15, 16, 18, 19, 24, 28, 29, 31, 33, 42, 44, 48, 50, 51, 56 58, 62, 63, 65, 67, 68, 70, 72, 73, 75, 76, 78, 79, 81, 82, 92, 94 = 43 (raunioyrtit yhteensä 48) Syringa x henryi, puistosyreeni 3, 8, 11 15, 18, 22, 24, 29, 39, 43, 44, 50, 52, 54, 69, 73 76, 80, 91= 24 Syringa vulgaris, pihasyreeni 13, 23, 25, 43, 47, 49, 59, 75, 76, 90, 91 = 11 Tilia platyphylla, isolehtilehmus 10, 43, 44, 53b, 61, 63 = 6 Ulmus glabra, vuorijalava 3, 13, 22b, 44, 46, 55, 64, 86 = 8 Viburnum lantana, villaheisi 14, 18, 63, 74, 92 = 5 Vinca minor, pikkutalvio 1, 3, 4, 7, 12, 13, 16, 18, 24, 28, 29, 32, 47, 48, 61, 63, 76, 81, 84, 91 = 20 Viola Wittrockiana-ryhmä, tarhaorvokki 13, 47 = 2 152 lajia/lajien välistä risteymää

28 SISÄLLYSLUETTELO...sivu Yleistä... 2 Inventointimenetelmät ja -kohteet... 2 Vieraslajien leviämistavoista... 3 Valkeakosken puisto- ja taajamametsien vieraslajit... 4 Terttuselja, Sambucus racemosa...5 Metsätammi, Quercus robur...5 Karhunköynnös, Calystegia sepium...5 Isotuomipihlaja, Amelanchier spicata...6 Komealupiini, Lupinus polyphyllus...6 Jättipalsami, Impatiens glandulifera...7 Tuoksuvatukka, Rubus odoratus...8 Idänvirpiangervo, Spiraea chamaedryfolia...8 Kiiltotuhkapensas, Cotoneaster lucidus...8 Tarhaomena, Malus domestica...9 Vuorikaunokki, Centaurea montana...9 Herttavuorenkilpi, Bergenia cordifolia...9 Villiviinit Parthenocissus inserta ja P. quinquefolia...9 Ruotsinraunioyrtti, Symphytum x uplandicum...10 Suomenröyhytatar, Aconogonom x fennicum...10 Lehtoakileija, Aquilegia vulgaris...11 Tarhaillakko, Hesperis matronalis...11 Idänpensaskanukka, Cornus alba ssp. alba...11 Karviainen, Ribes uva-crispa...11 Tarha-alpi, Lysimachia punctata...12 Suikeroalpi, Lysimachia nummularia...12 Rusopajuangervo, Spiraea x billardii...12 Viitapihlaja-angervo, Sorbaria sorbifolia...13 Aitaorapihlaja, Crataegus grayana...13 Kurtturuusu, Rosa rugosa...13 Puistolemmikki, Myosotis sylvatica...13 Vuohenkello, Campanula rapunculoides...13 Etelänruttojuuri, Petasites hybridus...13 Punalehtiruusu, Rosa glauca...16 Isotöyhtöangervo, Aruncus dioicus...16 Kaukasianjättiputki, Heracleum mantegazzianum...17 Puistosyreeni, Syringa x henryi...18 Koristearonia, Aronia x prunifolia...18 Rohtosormustinkukka, Digitalis purpurea...18 Ruusu- ja keijuangervo, Spiraea japonica...18 Valkolumimarja, Symphoricarpos albus...18 Keltapeippi, Lamium galeobdolon...18 Pikkutalvio, Vinca minor...18 Muita huomion arvoisia lajeja...19 Yhteenveto...21 Lähteet...22 Liitteet...23