SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

Samankaltaiset tiedostot
SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

UINTIJAOSTON! TOIMINTAOHJE

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

Valintaperiaatteet maratonmelonnan kansainvälisiin kilpailuihin 2013

KITI - kilpailu anomuksesta ajoon. Ohjeistus kilpailujen anomisesta ja muokkaamisesta KITIssä.

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE

KITI - kilpailu anomuksesta ajoon. Ohjeistus kilpailujen anomisesta ja muokkaamisesta KITIssä.

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013

Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti

Melonta- ja soutuliiton yleisiä periaatteita koskien valintoja

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

Tämä liite täydentää sopimuksessa määriteltyjä ehtoja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululuokissa. Nämä tarkennukset löytyvät II osasta.

Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi

Suomi 100 -tukiohjelma

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

PARTION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN

Johtokunta esittää etelän lohkon valintakokeiden järjestämistä erillisinä kokeina ja piirimestaruuskokeiden siirtämistä tammi helmikuulle.

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT

Opiskeluoikeusohje. 1 Ohjeen tarkoitus. Tämä ohje perustuu seuraaviin ammattikorkeakoulun toimintaa ohjaaviin säädöksiin:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 201/ /2016

ti klo 17:30 20:40 ISLO/Tiedepuisto, Joensuu

Toimintakäsikirja Yleisurheilujaosto

MU:n jalkapallojaoston johtoryhmä

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA

SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos

Kelan järjestelmä muodostaa erän apteekin yhden vuorokauden aikana lähettämistä ostoista.

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki

Ohjeita linja- ja aikatuomareille

Dnro OUKA/7126/ /2014. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007).

Kuljettajatarvetta kysyttäessä yli 70 % vastaajayrityksistä arvioi kuljettajien määrän pysyvän ennallaan ja joka neljäs vähentyvän.

Tilannekatsaus Eero Ehanti

Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki

Ohje viranomaisille 8/ (6)

LASTEN NÄÄSHALLI CUP 2009

LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Domperidonin hyväksytyt käyttöaiheet, jotka on lueteltu alkuperäisvalmisteen CDS-asiakirjassa, ovat seuraavat:

Windows Nordicin maksunpalautus loppukäyttäjille ("Kampanja") Microsoftin kampanjaehdot

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.

LAPPEENRANNAN SOUTAJAT

TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA

AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPINNOT LUKUVUONNA

LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA Hakuaika päättyy

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua.

OMAISHOIDON TUKI SOITESSA

tontille rakennettua asuinnakennusta. Yhtiön omistamassa rakennuksessa on huoneistojen yhteenlasketusta Pon- Huon. Kernas no nos P-ala nz

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

TOIMINTASUUNNITELMA

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio

SAKU-yhteyshenkilöiden tehtävät

Plus500CY Ltd. Tietosuoja- ja evästekäytäntö

Edelliset kirjeet löydät tarvittaessa Purkista: purkki.partio.fi > Piiri palvelee > Kuksa-jäsenrekisteri

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf

LIITE III RAHOITUS- ja SOPIMUSSÄÄNNÖT. Erasmus+-Youth in Action Avaintoimi 3 Nuorten ja nuorisoalan päättäjien väliset tapaamiset

Aloite toimitusvelvollisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja kalastuslain ajankohtaiset asiat

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

KELAN MÄÄRÄÄMÄT TYÖKYVYN ARVIOINTITUTKIMUKSET (SVL 15 L 13 JA KEL 61 ) VUOSINA

LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA koulutus Hakuaika päättyy

Suomen Curlingliiton alaisten SMkilpailujen säännöt kaudella

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta.

Taulukkolaskenta ja analytiikka (A30A01000) Excel-harjoitus 9 1/8 Avoin yliopisto Huhtikuu 2016

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a )

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA KAUNIAISTEN KAUPUNKI Liite 3

Kattoturvatuotteet - Kattopollarit, talotikkaat, lumiesteet ja katon vaakaturvakiskot

Kalastusalueiden toiminnan purkaminen ja kalatalousalueen alku

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku

Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osayleiskaava-alue

Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY

SAAPUNUT... /... /... PL Valtioneuvosto Dnro... mdvmhku8uepon2hatzdzzkaiatq=

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Sääntömuutos esitykset

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa

TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS Toimikunnan kokoonpano. 2. Toimikunnan toiminta. 3. Tapahtumat VUOSIKERTOMUS 2011 LIITE 2

LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston istunto (TALOUS- ja RAHOITUSASIAT) Luxemburg, 7.

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

1) AVUSTETTAVUUSHAKEMUS / PERUSTIETOILMOITUS

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Keskusteluihimme viitaten tarjoamme otsikossa mainittua tehtävää mukaisesti.

B2C KOHDERYHMÄPALVELUT PALVELUKUVAUS

Tuusulan kunta ei sitoudu sopimusajalla kiinteisiin vähimmäishankintamääriin, vaan tuotteita hankitaan hallin tarpeita vastaavasti.

Transkriptio:

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

2 SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... 4 1. HALLINTO JA TALOUS, LIITON KOKOUKSET... 4 1.1. Hallint... 4 1.2. Talus... 4 1.3 Liitn kkukset... 4 2. VALMENNUS- JA KOULUTUSTOIMINTA... 4 2.1 Liitn päävalmentaja... 4 2.2 Leirit... 5 2.3 Artikkelit... 5 2.4 Tumarikuluttajat... 5 3. KILPAILUTOIMINTA... 5 3.1 Ilmittautuminen... 5 3.2 Kisailmitus... 5 3.3 Klassiset kilpailut... 5 3.4 Jukkue SM-kisat... 5 3.5 Valintamenettely MM ja EM-kilpailuihin sekä klassisen vimanstn MMkilpailuihin... 6 3.6 Valintamenettely, veteraanit... 8 3.7 Tulsrajat vuden 2014 MM ja EM-kisihin... 9 3.8 Aluejak... 10 3.9 Vimamalja... 11 3.10 Vimamaljapisteiden jakperusteet... 11 3.11 Säännöt seuran vaihdssa... 12 3.12 Ulkmaalaisen kilpailu- ja edustusikeus... 12 3.13 Lukitustaulukt... 13 3.14 Tulsrajat v. 2014 SM-kisihin... 15 3.15 Tulsrajat v. 2014 klassisiin SM-kisihin... 16 3.16 Kilpailuajankhdan muutkset... 17 3.17 SM-kisakalenteri 2014... 17 3.18 MM, EM ja PM-kisakalenteri 2014... 17 4. VIESTINTÄ JA JULKAISUTOIMINTA/VOIMANOSTAJA-LEHTI... 17 4.1 Vimanstaja-lehti... 17 4.2 Verkksivut... 17 5. MAKSUT JA KORVAUKSET... 18 5.1 Jäsenmaksu... 18 5.2 Kannatusjäsenmaksu... 18 5.3 Vimanstajalehden vusikerta... 18 5.4 Vimanstajalehden irtnumer... 18 5.5 SM-kilpailujen santtmaksut... 18 5.6 Näyttömaksu... 18 5.7 Lisenssi... 18 5.8 Kilpailulupamaksu... 19

5.9 Kilmetrikrvaus... 19 5.10 Päivärahat... 19 5.11 Tarvikevälitys... 19 6. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA... 20 6.1 Kansainvälinen timinta... 20 6.2 Edustus... 20 6.3 Kv. tumaritiminta... 20 7. ANTIDOPING... 20 7.1 Periaatteet... 20 7.2 Timinta/timenpiteet... 20 7.3 Antidpingsäännöt... 20 7.4 Antidpinghjelma... 20 7.5 Antidpingspimus... 21 7.6 Testaustiminta... 21 7.7 Testiin valittavat urheilijat... 21 7.8 Vastuu... 21 7.9 Seuraamukset... 21 8. TESTIKULUT... 21 9. VALITTAMINEN... 21 10. MUUT TAPAHTUMAT JA OSALLISTUMISET... 21 3 Sumen Vimanstliitt ry / timintasuunnitelma vusi 2014

4 SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. HALLINTO JA TALOUS, LIITON KOKOUKSET 1.1. Hallint Sumen Vimanstliitn timintaa hitaa timeenpanevana elimenä liitthallitus (hallitus). Sen tehtävänä n myös valva ja kehittää vimansttimintaa valtakunnallisessa laajuudessa, päättää liitn edustajien sallistumisesta kansainvälisiin kilpailuihin, sekä esittää liitn edustajia kansainväliseen järjestötimintaan. 1.1.1 Hallituksen alaisuudessa timii vunna 2007 perustettu veteraanivalikunta, jnka tehtävänä n kehittää veteraanien vimansturheilua Sumessa, sekä mm. kta veteraanien kv. kisajukkueet ja sallistua niiden matka- ja majitusjärjestelyihin. 1.1.2 Vuden 2008 alussa liittn perustettiin hallituksen alaisena timivat viestintävalikunta ja nurisvalikunta. 1.1.3 Vuden 2010 alussa liittn perustettiin kaksivutinen päävalmentajan tehtävä, ja valmennusvalikunta perustettiin syksyllä 2010. 1.1.4 Vuden 2011 alussa liittn perustettiin tumarivalikunta. 1.2. Talus Tulpulella ei le tiedssa mitään, jka merkittävästi parantaisi liitn taludellista tilannetta. Kilpailulisensseistä, jäsenmaksuista ja SM-kilpailujen santtmaksuista saatavien tuttjen arviidaan nusevan hieman edellisten vusien taslta. Kansainvälisistä kisamatkista aiheutuvat kulut kasvavat entisestään klassisen vimanstn MM-kisan mukaan tuln vuksi. Hallitus pitää yllä jatkuvaa taluden seurantajärjestelmää, sekä tekee vuden alussa talusarvin puitteissa rahitussuunnitelman mm. kansainvälisten kilpailumatkjen salta. Seurat ja urheilijat jutuvat kuitenkin hankkimaan maa rahitusta kv. kilpailumatkille. Valtinavustusta vudelle 2014 antaan 158 900,00 eura. Liitn sihteeri n timittanut puheenjhtajan laatiman avustusanmuksen OKM:lle (hakuaika päättyy 28.10.). 1.3 Liitn kkukset Sääntömääräinen kevätkkus pidetään 12.4.2014. Sääntömääräinen syyskkus pidetään 25.10.2014. Hallituksen kkuksia pidetään tarpeen mukaan. 2. VALMENNUS- JA KOULUTUSTOIMINTA 2.1 Liitn päävalmentaja Päävalmentajan tehtäviin kuuluu valmennuksen krdininti liitssa. Päävalmentajan tehtäviin kuuluu myös, liitn resurssit humiiden, liitn valmentajakulutuksen kehittäminen yhteistyössä Sumen Painnnstliitn kanssa.

2.2 Leirit Vuden 2014 aikana pyritään järjestämään vähintään kaksi avimen lukan ja kaksi nurten vimanstleiriä. 2.3 Artikkelit Vimanstaja-lehdessä julkaistaan erilaisia valmennus- ja treeniartikkeleita sekä julkaistaan antidpingasiaa kskevia artikkeleita. 2.4 Tumarikuluttajat Liitn tumarikuluttajat pitävät sekä liitn että jäsenseurjen järjestämiä, kansallisen IIlukan tumarikursseja ja kkeita, sekä valvvat kansallisen I-lukan tumarikkeita. 5 3. KILPAILUTOIMINTA 3.1 Ilmittautuminen SM-kilpailuihin ilmittautuminen päättyy nin klme (3) viikka ennen kilpailua. Kaikilla avimen lukan ja nurten SM-kilpailuihin sallistuvilla nstajilla n ilmittauduttaessa ltava tuls/tulsraja tehtynä. Kaikki ilmittautumiset SM-kilpailuihin n lähetettävä liitn sihteerille. Vain liitn jäsenseuran kautta tulevat ilmittautumiset hyväksytään. 3.2 Kisailmitus Liitn jäsenseurjen järjestämät vimanstn tai penkkipunnerruksen jäsentenväliset, piirikunnalliset, kansalliset, sekä aluemestaruuskilpailut tai kutsukilpailut tulee ilmittaa liittn viimeistään klme (3) viikka ennen kilpailuja, jtta kilpailut vidaan hyväksyä virallisena kilpailuna. Kisailmitus laitetaan Vimanstaja-lehteen, js ilmitus n ajissa (n. 3 kk ennen kilpailua) liitn sihteerillä. 3.3 Klassiset kilpailut Klassisen penkkipunnerruksen ja klassisen vimanstn SM-kisat järjestetään vunna 2014. Klassisen vimanstn SM-kisat pidetään klmena viiknvaihteena erikseen nurille, avimelle lukalle ja veteraaneille. Kilpailusääntöinä käytetään IPF:n teknisiä sääntöjä. Rannesiteitä, vyötä ja plvenlämmittimiä lukuun ttamatta nstaja ei saa käyttää muita tukea antavia varusteita klassisissa SM eikä muissa klassisissa kilpailuissa. Plvenlämmittimien n ltava IPF:n hyväksymät. Klassinen ja varustekilpailu vidaan käydä yhtenä kilpailuna siten, että klassisen ja varustekilpailun nstajat punnitaan yhdessä punnituksessa, mutta kilpailua varten heidät jaetaan kahteen ryhmään: klassiset maansa ja varustenstajat maansa. Kilpailun järjestäjän n tehtävä kummastakin ryhmästä ma kilpailupöytäkirja. Tällaiseen kilpailuun sallistuvan nstajan n ilmittautumisen yhteydessä ilmitettava kummassa ryhmässä (klassinen vai varuste) aik nstaa. Yhteistulsennätys rekisteröidään vain, js ennätyksen tehneen nstajan kaikissa nstissa n llut vähintään kansallisen I-lukan tumarit. 3.4 Jukkue SM-kisat Vimanstn ja penkkipunnerruksen jukkue SM-kisat pidetään klassisina kisina. Klassisen vimanstn jukkue SM-kilpailuihin sallistutaan 4-jäsenisin jukkuein. Jkaisessa jukkueessa n ltava vähintään yksi junirinstaja. Jukkueen yhteispain saa SM-finaalissa lla enintään 380 kila. Js jukkueen yhteispain Sumen Vimanstliitt ry / timintasuunnitelma vusi 2014

ylittää 380 kg, jukkueen tulksesta vähennetään 5,0 kila jkaista alkavaa kila khti jlla jukkueen pain ylittää 380 kila ja näin laskettu jukkueen tuls pyöristetään alaspäin lähimpään 0,5 killla jalliseen lukuun. Js jukkueessa n naisnstaja, jukkueen tekemään tulkseen lisätään kilmäärä, jka n 70 % naisnstajan tekemästä tulksesta. Näin laskettu lisäys pyöristetään alaspäin lähimpään 0,5 killla jalliseen lukuun. Jukkueen ylipainvähennys ja naisnstajan tulksesta laskettava lisäys humiidaan myös ilmittautumisen yhteydessä. Finaaliin vi, järjestävä seura mukaan lukien, sallistua kuusi jukkuetta. Järjestävä seura saa sallistua finaaliin ilman karsintaa, mutta myös järjestävän seuran jukkueen jäsenillä tulee lla tuls tehtynä kilpailukutsussa mainittuna aikana. Kilpailu nstetaan kahdessa ryhmässä. Klassisen penkkipunnerruksen jukkue SM-kilpailuihin sallistutaan 4-jäsenisin jukkuein. Jkaisessa jukkueessa n ltava vähintään yksi junirinstaja. Jukkueen yhteispain saa SM-finaalissa lla enintään 380 kila. Js jukkueen yhteispain ylittää 380 kg, jukkueen tulksesta vähennetään 2,0 kila jkaista alkavaa kila khti jlla jukkueen pain ylittää 380 kila, ja näin laskettu jukkueen tuls pyöristetään alaspäin lähimpään 0,5 killla jalliseen lukuun. Js jukkueessa n naisnstaja, jukkueen tekemään tulkseen lisätään kilmäärä, jka n 85 % naisnstajan tekemästä tulksesta. Näin laskettu lisäys pyöristetään alaspäin lähimpään 0,5 killla jalliseen lukuun. Jukkueen ylipainvähennys ja naisnstajan tulksesta laskettava lisäys humiidaan myös ilmittautumisen yhteydessä. SM-finaaliin vi, järjestävä seura mukaan lukien, sallistua 14 jukkuetta. Järjestävä seura saa sallistua siihen ilman karsintaa, mutta myös järjestävän seuran jukkueen jäsenillä tulee lla tuls tehtynä kilpailukutsussa mainittuna aikana. Jukkue SM-kilpailuihin saa 1.1.2014 alkavalla alkukierrkselle ilmittaa ne jukkueet, jiden kaikki jäsenet vat ilmittautumisajan päättyessä kilpailukelpisia sallistumaan myös SMfinaaliin. Jukkueeseen vi ilmittaa enintään klme varajäsentä. Vimanstn ja penkkipunnerruksen jukkue SM-finaali järjestetään vain, js kyseessä levaan kilpailuun sallistuu vähintään 5 jukkuetta, järjestävä seura mukaan lukien. 3.5 Valintamenettely MM ja EM-kilpailuihin sekä klassisen vimanstn MM-kilpailuihin 3.5.1 Vidakseen tulla tetuksi humin vuden 2014 kv. kisavalinnissa urheilijan n sallistuttava siihen vuden 2014 SM-kilpailuun, jssa tehdyt tulkset tetaan humin kullinkin kyseessä levaa arvkisajukkuetta valittaessa. Penkkipunnerruksen arvkisajukkueita valittaessa tetaan humin myös vimanstn SM-kisissa tehdyt penkkipunnerrustulkset. Veteraanien kisissa tehtyjä tulksia ei teta humin avimen lukan arvkisavalinnissa. Jukkueita valittaessa humiidaan, että urheilija täyttää myös eettisesti kestävän urheilun ihanteet. 3.5.2 Urheilijan tekemä tuls tetaan humin vain, js se yltää vähintään sen painlukan kv. tulsrajaan, jssa hän kilpaili SM-kilpailussa. Js urheilija tekee samalla myös ylemmän sarjan tulsrajan, niin hänen tulksensa vidaan ttaa humin valittaessa urheilijaa tai urheilijita tähän ylempään sarjaan. Ylemmässä sarjassa kilpaillut ja siinä tämän ylemmän sarjan tulsrajan tehnyt urheilija vidaan valita seuraavaan, alempaan sarjaan kuin missä hän kilpaili SM-kilpailussa edellyttäen, että kyseessä levassa alemmassa sarjassa n enintään yksi tämän kyseisen sarjan tulsrajan tehnyt urheilija. Ylemmässä sarjassa tulsrajan tehnyt urheilija ei vi alemman sarjan jukkuevalinnassa syrjäyttää k. alemmassa sarjassa kilpaillutta ja siinä tämän sarjan tulsrajan tehnyttä urheilijaa. 3.5.3 Vidakseen tulla valituksi EM-kisajukkueeseen, urheilijan n saavutettava vähintään EM-tulsraja. Js EM-rajan tehneitä urheilijita n vähemmän kuin jukkueeseen sääntöjen mukaan mahtuu, hallitus vi harkintansa mukaan valita EM-tulsrajan lähelle päässeen nstajan tai nstajia EM-kisajukkueeseen. Tässä tapauksessa liitt ei sallistu kyseisen nstajan tai kyseisten nstajien kisamatkasta aiheutuviin kustannuksiin. 6

7 3.5.4 Vuden 2013 miesten ja naisten vimanstn MM-kilpailussa tehty, vähintään asetettuun tulsrajaan yltänyt tuls vidaan ttaa humin vuden 2014 avimen lukan vimanstn EM-kisajukkuetta valittaessa. Urheilijan n kuitenkin tettava saa kyseiseen vuden 2014 avimen lukan SM-kilpailuun, jtta hänen tulksensa vidaan ttaa edellä mainitulla tavalla humin. 3.5.5 Klassisen vimanstn MM-kisajukkuetta valittaessa tetaan humin vain klassisen vimanstn SM-kisissa tehdyt, tulsrajaan yltäneet tulkset. 3.5.6 MM-kisajukkueet valitaan asetetun MM-tulsrajan tehneiden tai ylittäneiden urheilijiden juksta. 3.5.7 Sellaiseen painlukkaan, jssa ei le yhtään MM-tulsrajan tehnyttä nstajaa, vidaan MM-kisihin valita yksi nstaja, jka n tehnyt kyseisen painlukan EMkisarajan. Näin valittuja nstajia vi lla useammassa kuin yhdessä painlukassa. Tässä tapauksessa liitt ei sallistu kyseisen nstajan tai kyseisten nstajien kisamatkasta aiheutuviin kustannuksiin. 3.5.8 Avimen lukan sekä nurten Sumen mestari vunna 2014, jka tekee SM-kilpailussa vähintään painlukkansa MM-tulsrajaan yltäneen tulksen, valitaan kyseessä levaan vuden 2014 MM-kisajukkueeseen. 3.5.9 Vain SM, EM, MM, tai hallituksen mahdllisesti sittamassa tai myöntämässä muussa näyttökilpailussa tehdyt, vähintään asetettuun tulsrajaan yltäneet tulkset tetaan kunkin sarjan sisäisessä paremmuusjärjestyksessä humin arvkisajukkueita valittaessa. 3.5.10 Länsi-Eurpan mestaruuskisihin ja Phjismaiden mestaruuskisihin ei le asetettu tulsrajja. Niitä tai jmpaakumpaa niistä vidaan ilmittautumisaikjen puitteissa pitää näyttökilpailuna maajukkuetasn urheilijalle (tai urheilijille), jka n alla mainitun tai muun erittäin painavan syyn vuksi sellaista mahdllisuutta hallitukselta annut. Länsi-Eurpan mestaruuskisihin ja Phjismaiden mestaruuskisihin sallistutaan vain, js hallitus niin päättää. 3.5.11 Maajukkueessa vuden 2013 aikana lleen urheilijan, jka ei vi ttaa saa vuden 2014 SM-kilpailuun sairauden, vamman tai muun erittäin painavan syyn vuksi, mutta haluaa tulla tetuksi humin vuden 2014 arvkisajukkuetta tai -jukkueita valittaessa, n ennen kyseessä levaa SM-kilpailua esitettävä liitn hallitukselle lutettava selvitys pissaln syystä, ja anttava näyttömahdllisuutta hallituksen sittamassa tai myöntämässä kilpailussa. Tätä menettelytapaa vidaan sveltaa myös siinä tapauksessa, että maajukkueessa vunna 2013 llut urheilija sairastuu tai vammautuu SM-kilpailutapahtuman aikana tai jää ilman tulsta SM-kilpailussa. Hallitus tekee aina lpullisen päätöksen siitä, myönnetäänkö urheilijalle näyttömahdllisuus tämän khdan perusteella. Urheilijalle vidaan myöntää vain yksi SM-kilpailun jälkeen annettava arvkisanäyttö. Hallitus tekee aina lpullisen päätöksen myös siitä, tetaank urheilijan tuls humin khdan 3.5.4 mukaisesti. Maajukkueessa lleella urheilijalla tarkitetaan tässä khdassa (3.5.11) urheilijaa, jka n vunna 2013 llut sitä vastaavassa maajukkueessa jhn pääsemiseksi hän an näyttömahdllisuutta. Js hän haluaa ana tässä khdassa tarkitettua näyttömahdllisuutta esim. avimen lukan vimanstn MM- tai EM-kisaan, hänen n llut ltava avimen lukan vimanstn MM- tai EM-kisajukkueessa vunna 2013 jtta näyttömahdllisuus vidaan hänelle myöntää. 3.5.12 Urheilija vidaan valita varsinaiseksi tai varanstajaksi kv. mestaruuskilpailuun vain, js hän n tehnyt vähintään k. kilpailua varten asetettuun tulsrajaan yltäneen tulksen siihen mennessä, kun liitn hallitus tekee jukkuevalinnan k. kilpailuun. Sumen Vimanstliitt ry / timintasuunnitelma vusi 2014

8 3.6 Valintamenettely, veteraanit 3.6.1 Khtia 3.5.1 3.5.12 ei svelleta veteraanien kv. kisajukkueisiin. 3.6.2 Veteraanijast kkaa veteraanien kv. kisajukkueet ja ilmittaa kunkin jukkueen alustavan kknpann liitn sihteerille ennen kuhunkin kisaan ilmitetun ennakkilmittautumisajan päättymistä, sekä vahvistaa jukkueen kknpann viimeistään kaksi päivää ennen lpullisen ilmittautumisajan päättymistä. Liitn sihteeri tekee varsinaiset kv. kisailmittautumiset veteraanijastn antamien tietjen perusteella. 3.6.3 Veteraanijast kerää veteraanikisihin lpullisessa ilmittautumisessa ilmitetuilta urheilijilta kisakutsussa ilmitetut dping- ja sallistumismaksut ja maksaa ne pankkisiirtna suraan, kisasta riippuen jk IPF:n tai EPF:n tilille. 3.6.4 Veteraanien kv. kisajukkueeseen päästäkseen veteraaniurheilijan n hyvissä ajin ennen kunkin kv. mestaruuskilpailun ennakkilmittautumisajan (60 pv.) päättymistä tettava itse yhteyttä veteraanijastn puheenjhtajaan ja ilmitettava hänelle halukkuutensa sallistua kyseiseen kisaan. Veteraanijast kkaa kunkin kisajukkueen em. tavalla ilmittautuneiden juksta paremmuusjärjestyksessä SMtai muissa kisissa tehtyjen tulsten perusteella siten, että SM-kisissa tehdyt tulkset vat etusijalla. 3.6.5 Perusedellytyksenä mihin tahansa kalenterivuden aikana kttavaan veteraanien kv. kisajukkueeseen pääsemiseksi n se, että veteraaniurheilija n lunastanut liitn kilpailulisenssin viimeistään 1.2.2014 ja että hänellä n viimeistään 1.2.2014 alkaen virallisesti vimaan astunut liitn antidpingspimus.

9 3.7 Tulsrajat vuden 2014 MM ja EM-kisihin Miehet vimanst Klassinen Miehet penkkipunnerrus Sarja EM MM MM Sarja EM MM 59,0 585,0 605,0 515,0 59,0 162,5 170,0 66,0 645,0 667,5 570,0 66,0 185,0 192,5 74,0 705,0 727,5 625,0 74,0 205,0 212,5 83,0 760,0 785,0 670,0 83,0 230,0 237,5 93,0 807,5 835,0 715,0 93,0 250,0 260,0 105,0 850,0 877,5 750,0 105,0 270,0 280,0 120,0 885,0 912,5 780,0 120,0 285,0 295,0 120+ 907,5 937,5 805,0 120+ 300,0 310,0 Naiset vimanst Klassinen Naiset penkkipunnerrus Sarja EM MM MM Sarja EM MM 47,0 357,5 370,0 280,0 47,0 85,0 90,0 52,0 387,5 400,0 302,5 52,0 90,0 95,0 57,0 415,0 430,0 325,0 57,0 97,5 102,5 63,0 450,0 465,0 352,5 63,0 107,5 112,5 72,0 492,5 510,0 387,5 72,0 122,5 127,5 84,0 542,5 560,0 410,0 84,0 137,5 142,5 84+ 580,0 600,0 432,5 84+ 150,0 155,0 M18 vimanst Klassinen M23 vimanst Klassinen Sarja EM MM MM Sarja EM MM MM 53,0 305,0 322,5 300,0 53,0 435,0 460,0 370,0 59,0 340,0 362,5 337,5 59,0 485,0 515,0 412,5 66,0 380,0 402,5 372,5 66,0 542,5 572,5 460,0 74,0 415,0 440,0 407,5 74,0 592,5 627,5 502,5 83,0 452,5 477,5 442,5 83,0 645,0 680,0 545,0 93,0 485,0 507,5 470,0 93,0 690,0 722,5 580,0 105,0 502,5 532,5 495,0 105,0 717,5 757,5 607,5 120,0 522,5 550,0 510,0 120,0 745,0 785,0 630,0 120+ 530,0 557,5 517,5 120+ 755,0 795,0 637,5 N18 vimanst Klassinen N23 vimanst Klassinen Sarja EM MM MM Sarja EM MM MM 43,0 190,0 197,5 180,0 43,0 282,5 295,0 207,5 47,0 202,5 210,0 190,0 47,0 300,0 315,0 222,5 52,0 220,0 227,5 205,0 52,0 325,0 340,0 240,0 57,0 235,0 245,0 222,5 57,0 350,0 367,5 257,5 63,0 255,0 265,0 240,0 63,0 380,0 397,5 280,0 72,0 280,0 290,0 262,5 72,0 415,0 435,0 305,0 84,0 305,0 317,5 287,5 84,0 455,0 477,5 335,0 84+ 320,0 335,0 302,5 84+ 475,0 500,0 350,0 M18/M23 penkkipunnerrus N18/ N23 penkkipunnerrus Sarja MM M18 MM M23 Sarja MM N18 MM N23 53,0 80,0 115,0 43,0 45,0 67,5 59,0 95,0 137,5 47,0 47,5 72,5 66,0 107,5 155,0 52,0 50,0 77,5 74,0 117,5 170,0 57,0 55,0 85,0 83,0 132,5 190,0 63,0 60,0 90,0 93,0 145,0 210,0 72,0 67,5 102,5 105,0 157,5 225,0 84,0 75,0 115,0 120,0 165,0 237,5 84+ 82,5 125,0 120+ 175,0 250,0 Sumen Vimanstliitt ry / timintasuunnitelma vusi 2014

10 3.8 Aluejak Tilastkeskuksen suuralueiden mukainen: 1. Etelä-Sumi 2. Länsi-Sumi 3. Itä-Sumi 4. Phjis-Sumi 5. Ahvenanmaa Åland

11 3.9 Vimamalja Vimamalja n seurjen välinen pistekilpailu, jssa seurat saavat pisteitä seuran edustajien SM-kisamenestyksen ja kansainvälisen mestaruuskisakisamenestyksen perusteella kunkin kalenterivuden aikana. 3.10 Vimamaljapisteiden jakperusteet Pisteet vimanstn SM-kisista sekä vimanstn kansainvälisistä mestaruuskisista lasketaan kullekin seuralle sen edustajien saavuttamien sijitusten perusteella seuraavasti: 1. 24 pistettä 2. 18 pistettä 3. 16 pistettä 4. 14 pistettä 5. 12 pistettä 6. 10 pistettä 7. 8 pistettä 8. 6 pistettä 9. 4 pistettä >9. 2 pistettä (9. sijittuneen jälkeen jkainen, jka saa kilpailussa tulksen saa kaksi pistettä). Pisteet penkkipunnerruksen SM-kisista sekä penkkipunnerruksen kansainvälisistä mestaruuskisista lasketaan kullekin seuralle sen edustajien saavuttamien sijitusten perusteella seuraavasti: 1. 12 pistettä 2. 9 pistettä 3. 8 pistettä 4. 7 pistettä 5. 6 pistettä 6. 5 pistettä 7. 4 pistettä 8. 3 pistettä 9. 2 pistettä >9. 1 piste (9. sijittuneen jälkeen jkainen, jka saa kilpailussa tulksen saa yhden pisteen). Pisteet vimanstn jukkue SM-kilpailuista jaetaan kunkin jukkueen SM-finaalissa saavuttaman sijituksen perusteella seuraavasti: 1. 48 pistettä 2. 36 pistettä 3. 32 pistettä 4. 28 pistettä 5. 24 pistettä 6. 20 pistettä Pisteet penkkipunnerruksen jukkue SM-kilpailuista jaetaan kunkin jukkueen SM-finaalissa saavuttaman sijituksen perusteella seuraavasti: 1. 24 pistettä 2. 18 pistettä 3. 16 pistettä 4. 14 pistettä 5. 12 pistettä 6. 10 pistettä 7. 8 pistettä 8. 6 pistettä 9. 4 pistettä >9. 2 pistettä (9. sijittuneen jälkeen jkainen seura, jka saa kilpailussa tulksen saa kaksi pistettä). Vimanstn ja penkkipunnerruksen jukkue SM-finaalista annetaan pisteitä seuralle sen saavuttaman sijituksen perusteella vain, js SM-finaaliin saa ttava jukkue Sumen Vimanstliitt ry / timintasuunnitelma vusi 2014

12 alittaa kilpailun täydellä neljän nstajan jukkueella. Js seuraa edustava urheilija tai muu henkilö n kalenterivuden aikana tehnyt dpingrikkmuksen, jnka jhdsta hänet n määrätty tai määrätään kuusi kuukautta tai sitä pidempään urheilun timintakieltn, kyseisen seuran siihen mennessä samana kalenterivunna saamat vimamaljapisteet nllataan ja seura pistetaan kyseisen vuden vimamalja-kilpailusta. Vimamalja-pytty n kiertpalkint. Pytyn saa lpullisesti haltuunsa seura, jka saavuttaa vitn klmena peräkkäisenä vunna, tai seura, jlla n eniten kiinnityksiä pyttyyn sillin, kun siihen kaiverruksille varattu tila tulee täyteen. Liitt kaiverruttaa pkaaliin vusittain vittajajukkueen tiedt. Js pkaalia n turmeltu, sen krjauskulut tai uuden pkaalin hinta, js pkaalia ei vi krjata, peritään vahingn aiheuttaneelta seuralta. Kunkin vuden vittajaseuralle annetaan lisäksi pienempi pytty, jka jää aina kyseisen seuran haltuun. 3.11 Säännöt seuran vaihdssa Seurasiirtsääntöjä nudatetaan I-lukan ja sitä krkeammissa lukissa leviin SVNL:n alaisiin urheilijihin. Seurasiirta kskevassa asiassa nstaja katstaan lukkanstajaksi viimeiseksi tehdyn lukkatulksen tekvutta seuraavan kalenterivuden lppuun asti. 3.12 Ulkmaalaisen kilpailu- ja edustusikeus Ulkmaalainen urheilija vi sallistua kansallisiin tai sitä alemmantasisiin SVNL:n alaisiin kilpailuihin edellyttäen, että hän n saanut malta kansalliselta liitltaan, mikäli sellainen n lemassa, kirjallisen luvan ttaa saa kilpailuihin Sumessa. K. kirjallinen lupa tai ikeaksi tdistettu jäljennös siitä n timitettava Sumen Vimanstliittn (sihteerille) viimeistään klme viikka ennen ensimmäistä Sumessa järjestettävää kilpailua, jhn ulkmaalainen urheilija aik sallistua. Omalta kansalliselta liitlta saatu kirjallinen lupa tai ikeaksi tdistettu jäljennös siitä n esitettävä kilpailun järjestäjälle kilpailuun ilmittauduttaessa tai viimeistään ennen punnituksen alkua kilpailuissa, jihin ilmittaudutaan kilpailupaikalla. Ulkmaalainen urheilija, jka n liittynyt Sumen Vimanstliitn jäsenseuran jäseneksi ja n tdistettavasti asunut Sumessa vakituisesti vähintään vuden ajan, vi edustaa k. SVNL:n jäsenseuraa Sumen mestaruuskilpailuissa ja sitä alemmantasisissa SVNL:n alaisissa kilpailuissa ja tehdä niissä Sumen ennätyksiä edellyttäen, että hän täyttää kaikki ne ehdt ja velvitteet, mitä SVNL vaatii Sumen kansalaiselta kilpailuikeuksien saamiseksi. Js kyseinen urheilija kuitenkin kilpailee Sumen ulkpulella ja edustaa samalla muuta kuin SVNL:n jäsenseuraa tai Sumen Vimanstliitta, hän ei vi tehdä siinä kilpailussa Sumen ennätystä. Sumessa asuminen vidaan pääsääntöisesti sittaa ktipaikkatdistuksella, jka n timitettava Sumen Vimanstliittn (sihteerille) viimeistään neljä viikka ennen ensimmäistä SM-kilpailua, jhn k. urheilija aik sallistua. Sen jälkeen ulkmaan kansalaisen ei tarvitse SVNL:n alaisia mestaruus- eikä muita kilpailuja varten timittaa liittn uutta ktipaikkatdistusta niin kauan kuin vakituinen asuminen Sumessa jatkuu. Sumen Vimanstliitn jäsenseuran jäseneksi liittynyt ulkmaalainen urheilija vi Sumen Vimanstliitn valitsemana edustaa Sumea IPF:n alaisissa kansainvälisissä mestaruus- ja muissa kv. kilpailuissa sen jälkeen, kun n tdistettavasti (kv. liitlle esitettävä tdiste [ktipaikkatdistus]) asunut Sumessa vakituisesti vähintään kahden vuden ajan.

13 3.13 Lukitustaulukt SMRI = SUURMESTARILUOKKA MRI = MESTARILUOKKA 1. L = I-LUOKKA 2. L = II-LUOKKA VOIMANOSTO MIEHET SARJA SMRI MRI 1. L 2. L 59,0 662,5 605,0 507,5 437,5 66,0 730,0 667,5 560,0 482,5 74,0 797,5 727,5 610,0 527,5 83,0 860,0 785,0 657,5 567,5 93,0 915,0 835,0 700,0 602,5 105,0 960,0 877,5 735,0 635,0 120,0 1000,0 912,5 765,0 660,0 120+ 1027,5 937,5 785,0 680,0 PENKKIPUNNERRUS MIEHET 59,0 187,5 162,5 125,0 102,5 66,0 210,0 182,5 140,0 112,5 74,0 230,0 202,5 160,0 132,5 83,0 255,0 225,0 180,0 150,0 93,0 280,0 247,5 200,0 167,5 105,0 297,5 265,0 210,0 175,0 120,0 315,0 280,0 217,5 182,5 120+ 332,5 295,0 225,0 190,0 VOIMANOSTO NAISET SARJA SMRI MRI 1. L 2. L 47,0 407,5 370,0 302,5 245,0 52,0 440,0 400,0 327,5 262,5 57,0 472,5 430,0 352,5 282,5 63,0 510,0 465,0 380,0 305,0 72,0 562,5 510,0 420,0 337,5 84,0 615,0 560,0 457,5 370,0 84+ 660,0 600,0 490,0 395,0 PENKKIPUNNERRUS NAISET 47,0 100,0 85,0 65,0 55,0 52,0 107,5 90,0 70,0 60,0 57,0 115,0 97,5 77,5 62,5 63,0 125,0 105,0 82,5 67,5 72,0 140,0 120,0 92,5 75,0 84,0 155,0 132,5 105,0 82,5 84+ 165,0 145,0 112,5 90,0 Sumen Vimanstliitt ry / timintasuunnitelma vusi 2014

14 LUOKITUSTAULUKKO - KLASSINEN SMRI = SUURMESTARILUOKKA MRI = MESTARILUOKKA 1. L = I-LUOKKA 2. L = II-LUOKKA KLASSINEN VOIMANOSTO MIEHET SARJA SMRI MRI 1. L 2. L 59,0 530,0 485,0 407,5 350,0 66,0 585,0 535,0 450,0 387,5 74,0 640,0 582,5 490,0 422,5 83,0 690,0 630,0 527,5 455,0 93,0 732,5 670,0 560,0 482,5 105,0 770,0 702,5 590,0 510,0 120,0 800,0 730,0 612,5 530,0 120+ 822,5 750,0 630,0 545,0 KLASSINEN PENKKIPUNNERRUS - MIEHET 59,0 142,5 122,5 95,0 77,5 66,0 157,5 137,5 105,0 85,0 74,0 172,5 152,5 120,0 100,0 83,0 192,5 170,0 135,0 112,5 93,0 210,0 187,5 150,0 127,5 105,0 225,0 200,0 157,5 132,5 120,0 237,5 210,0 165,0 137,5 120+ 250,0 222,5 170,0 142,5 KLASSINEN VOIMANOSTO - NAISET SARJA SMRI MRI 1. L 2. L 47,0 327,5 297,5 242,5 197,5 52,0 352,5 320,0 262,5 210,0 57,0 380,0 345,0 282,5 227,5 63,0 410,0 372,5 305,0 245,0 72,0 450,0 410,0 337,5 270,0 84,0 492,5 450,0 367,5 297,5 84+ 530,0 480,0 392,5 317,5 KLASSINEN PENKKIPUNNERRUS - NAISET 47,0 75,0 65,0 50,0 42,5 52,0 82,5 67,5 52,5 45,0 57,0 87,5 75,0 60,0 47,5 63,0 95,0 80,0 62,5 52,5 72,0 105,0 90,0 70,0 57,5 84,0 117,5 100,0 80,0 62,5 84+ 125,0 110,0 85,0 67,5 Lukkamerkkejä luvutetaan vain niille lukkarajan saavuttaneille urheilijille, jtka vat kaikessa vimansturheiluun kuuluvassa timinnassa kunniittaneet ja nudattaneet liitn sääntöjä ja Reilun Pelin periaatteita. Merkkiä ei luvuteta urheilijalle, jlle n dpingrikkmuksen vuksi määrätty urheilun timintakielta, tai jka n muutin timinnallaan sittanut välinpitämättömyyttä liitn antidpingtyössä nudatettavaa timintaperiaatetta khtaan.

15 3.14 Tulsrajat v. 2014 SM-kisihin Vimanst Sarja M17 M20 M23 Miehet 53,0-285,0 340,0-59,0-310,0 390,0 507,5 66,0-330,0 422,5 560,0 74,0-352,5 452,5 610,0 83,0-377,5 492,5 657,5 93,0-397,5 530,0 700,0 105,0-420,0 565,0 735,0 120,0-440,0 600,0 765,0 120+ - 447,5 610,0 785,0 Penkkipunnerrus Sarja M17 M20 M23 Miehet 53,0-52,5 80,0-59,0-60,0 87,5 125,0 66,0-65,0 100,0 140,0 74,0-70,0 117,5 160,0 83,0-77,5 130,0 180,0 93,0-85,0 142,5 200,0 105,0-87,5 150,0 210,0 120,0-95,0 157,5 217,5 120+ - 97,5 165,0 225,0 Vimanst Sarja N17 N20 N23 Naiset 43,0-117,5 190,0-47,0-135,0 202,5 245,0 52,0-157,5 225,0 262,5 57,0-182,5 247,5 282,5 63,0-202,5 265,0 305,0 72,0-222,5 282,5 337,5 84,0-252,5 310,0 370,0 84+ - 262,5 315,0 395,0 Penkkipunnerrus Sarja N17 N20 N23 Naiset 43,0-27,5 32,5-47,0-30,0 37,5 55,0 52,0-32,5 45,0 60,0 57,0-35,0 50,0 62,5 63,0-37,5 55,0 67,5 72,0-42,5 60,0 75,0 84,0-50,0 67,5 82,5 84+ - 55,0 70,0 90,0 17 v. nurten ikälukassa ja veteraaneissa kilpaileville ei le SM-tulsrajja. 17 v. ikälukassa kilpailevalla n kuitenkin ltava tulsrajantekaikana virallisessa kilpailussa tehty tuls, jka n ilmitettava SM-kisailmittautumisessa. Sumen Vimanstliitt ry / timintasuunnitelma vusi 2014

16 3.15 Tulsrajat v. 2014 klassisiin SM-kisihin Klassinen vimanst Sarja M17 M20 M23 Miehet 53,0-197,5 215,0-59,0-215,0 250,0 407,5 66,0-230,0 270,0 450,0 74,0-245,0 290,0 490,0 83,0-262,5 315,0 527,5 93,0-277,5 340,0 560,0 105,0-292,5 360,0 590,0 120,0-305,0 385,0 612,5 120+ - 312,5 400,0 630,0 Klassinen penkkipunnerrus Sarja M17 M20 M23 Miehet 53,0-42,5 60,0-59,0-50,0 65,0 95,0 66,0-55,0 75,0 105,0 74,0-57,5 87,5 120,0 83,0-65,0 97,5 135,0 93,0-70,0 105,0 150,0 105,0-75,0 112,5 157,5 120,0-80,0 117,5 165,0 120+ - 85,0 122,5 170,0 Klassinen vimanst Sarja N17 N20 N23 Naiset 43,0-95,0 152,5-47,0-107,5 162,5 197,5 52,0-125,0 180,0 210,0 57,0-145,0 197,5 227,5 63,0-162,5 212,5 245,0 72,0-177,5 225,0 270,0 84,0-202,5 247,5 297,5 84+ - 210,0 252,5 317,5 Klassinen penkkipunnerrus Sarja N17 N20 N23 Naiset 43,0-25,0 25,0-47,0-25,0 27,5 42,5 52,0-25,0 32,5 45,0 57,0-27,5 37,5 47,5 63,0-30,0 40,0 52,5 72,0-32,5 45,0 57,5 84,0-37,5 50,0 62,5 84+ - 40,0 52,5 67,5 17 v. nurten ikälukassa ja veteraaneissa kilpaileville ei le SM-tulsrajja. 17 v. ikälukassa kilpailevalla n kuitenkin ltava tulsrajantekaikana virallisessa klassisessa kilpailussa tehty tuls, jka n ilmitettava SM-kisailmittautumisessa.

3.16 Kilpailuajankhdan muutkset Liittn ilmitetut kilpailut n pidettävä ilmitettuna ajankhtana ja ilmitetussa paikassa. Js kuitenkin ajankhtaa tai kilpailupaikkaa muutetaan alun perin ilmitetusta, siitä n ilmitettava liittn (sihteerille) viimeistään yhtä (1) viikka ennen kuin kilpailu muutetussa paikassa tai muutettuna ajankhtana pidetään. Js muutksesta ei ilmiteta edellä mainitulla tavalla, mitätöidään k. kilpailussa tehdyt tulkset. 3.17 SM-kisakalenteri 2014 Vimanst, nuret ja avin, 25. 26.1., ei hakijaa Penkkipunnerrus, kaikki ikälukat 8.-9.2., Terv, TervU ja KP Vimanst, veteraanit, 22. 23.2., Tampere, TVN Klassinen vimanst, nuret, 1. 2.3., Sal, SalV Klassinen vimanst, avin, 22. 23.3., Pietarsaari, PV Klassinen vimanst, veteraanit, 29. 30.3., Äänekski, Huima Klassinen penkkipunnerrus, kaikki ikälukat, 16. 17.8., Lppi, LVK-Team Klassinen vimanst ja klassinen penkkipunnerrus, seurajukkuefinaalit, 22. 23.11., Jensuu, JPuP 3.18 MM, EM ja PM-kisakalenteri 2014 Vimanst, nurten PM, 22. 23.2., Aalbrg, Tanska Vimanst, nurten (18 ja 23 v) EM, 9.-13.4., Pietari, Venäjä Penkkipunnerrus, veteraanien MM, 17. 20.4., Nrthumberland, Is-Britannia Vimanst, miesten ja naisten EM, 7.-11.5., Sfia, Bulgaria Penkkipunnerrus, avin ja nurten (18 v ja 23 v) MM, 21. 25.5., Rödby, Tanska Klassinen vimanst MM, 10. 15.6., Jhannesburg, Etelä-Afrikka Vimanst, veteraanien EM, 9.-13.7., Pilsen, Tšekki Penkkipunnerrus, miesten ja naisten EM, 6.-10.8., Praha, Tšekki Vimanst ja penkkipunnerrus, miesten ja naisten PM, 23. 24.8., Reykjavik, Islanti Vimanst, nurten (18 ja 23 v) MM, 1. 7.9., Orshaza, Unkari Vimanst, Länsi-Eurpan mestaruuskisat, 13. 14.9., Milan, Italia Vimanst, veteraanien MM, 29.9. 7.10., Pilsen, Tšekki Penkkipunnerrus, veteraanien EM, 16. 18.10., Hamm, Luxemburg Vimanst, miesten ja naisten MM, 10. 16.11., Denver (Aurra), USA 17 4. VIESTINTÄ JA JULKAISUTOIMINTA/VOIMANOSTAJA-LEHTI 4.1 Vimanstaja-lehti Liitn virallinen viestintäväline n VOIMANOSTAJA- lehti. Lehti ilmestyy viisi kertaa vudessa. Liitn hallitus päättää julukuussa 2013 lehden painpaikasta tarjusten perusteella. Lehden päätimittajana vunna 2014 timivat vurn perään Anni Vuhijki (numert 1, 3 ja 5) ja Heikki Virtanen (numert 2 ja 4). Lehden taittajana timii Antti Savlainen. Tilaushinta ktimaassa n 30,00 eura/vusikerta ja irtnumern hinta n 7,00 eura. Tilaushinta ulkmaille n 50,00 eura/vusikerta. Lehden ilmitusmyynnin tehstamiseksi pyritään hankkimaan lehdelle prvisipalkkainen ilmitusmyyjä. Lehteen pyritään hankkimaan jäsenten timesta mainksia. Mainksen hankkija saa 35 % palkkin liitlle tilitetyn mainksen hinnasta. 4.2 Verkksivut Vimanstaja-lehden lisäksi viestinässä käytetään liitn verkksivuja www.sumenvimanstliitt.fi ja facebk sivuja sekä tarpeen mukaan myös muita yleisiä viestintävälineitä. Liitn verkksivut uusitaan alkuvuden 2014 aikana. Sumen Vimanstliitt ry / timintasuunnitelma vusi 2014

18 5. MAKSUT JA KORVAUKSET 5.1 Jäsenmaksu SVNL:n jäsenmaksu n 200,00 eura/seura. 5.2 Kannatusjäsenmaksu SVNL:n kannatusjäsenmaksu 100,00 eura/jäsen. 5.3 Vimanstajalehden vusikerta 30,00 eura ktimaahan ja 50,00 eura ulkmaille. 5.4 Vimanstajalehden irtnumer Irtnumern hinta n 7,00 eura. 5.5 SM-kilpailujen santtmaksut Vimanst 60,00 eura/kilpailija Liitn suus 25,00 eura Seuran suus 35,00 eura Nuret 17 v. ikälukka 30,00 eura/kilpailija Liitn suus 15,00 eura Seuran suus 15,00 eura Jukkue SM 250,00 eura/jukkue Jukkue SM-kilpailun santtmaksut jaetaan puliksi liitn ja järjestävän seuran kesken. Penkkipunnerrus 50,00 eura/kilpailija Liitn suus 30,00 eura Seuran suus 20,00 eura Nuret 17 v. ikälukka 25,00 eura/kilpailija Liitn suus 12,50 eura Seuran suus 12,50 eura Jukkue SM 250,00 eura/jukkue Jukkue SM-kilpailun sallistumismaksut jaetaan puliksi liitn ja järjestävän seuran kesken. Klassisten SM-kilpailujen santtmaksut vat samat kuin yllä mainitut. SM-kilpailujen santtmaksut n maksettava liitn yleistilille ilmittautumisen yhteydessä. Nstaja katstaan kilpailijaksi, kun santtmaksu n maksettu. Muiden kilpailujen santtmaksusta päättää järjestävä seura. 5.6 Näyttömaksu SVNL:n hallituksen myönnettyä urheilijalle näyttöpaikan arvkilpailuiden maajukkuepaikkaa varten, tulee urheilijan tai hänen edustamansa seuran maksaa näyttöpaikasta 100 eura liitn yleistilille. Pankkisiirt liitn yleistilille tulee tehdä viimeistään klme pankkipäivää ennen näyttöpaikaksi myönnettyä kilpailua. Tämän lisäksi: js hallituksen myöntämä näyttöpaikka n muu kuin SM-kilpailu, tulee urheilijan tai hänen edustamansa seuran maksaa kilpailun järjestäjälle kilpailukutsussa ilmitettu, kyseiseen kilpailuun sallistuvilta urheilijilta perittävä kilpailumaksu, tai js hallituksen myöntämä näyttöpaikka n SM-kilpailu, tulee urheilijan tai hänen edustamansa seuran maksaa kilpailun järjestävälle seuralle liitn vimassa levassa timintasuunnitelmassa mainittu järjestävälle seuralle kuuluva suus santtmaksusta. 5.7 Lisenssi Lisenssin hinta vudelle 2014 n 70,00 eura/kilpailija (ei sisällä vakuutusta, sisältää Vimanstaja-lehden). Lppuvuden lisenssin hinta n 35,00 eura/kilpailija (ei sisällä vakuutusta eikä Vimanstaja-

19 lehteä). Lppuvuden lisenssin vivat lunastaa uudet nstajat ja nstajat, jilla ei le llut lisenssiä vunna 2013. Lppuvuden lisenssi n lunastettavissa 1.7.2014 alkaen ja se n vimassa 31.12.2014 saakka. Nurten 17 v. ikälukassa kilpailevien lisenssi vudelle 2014 n 35,00 eura/kilpailija (ei sisällä vakuutusta, sisältää Vimanstaja-lehden). Lisenssin hinta Sumen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n alaisille nstajille n 35,00 eura. 5.8 Kilpailulupamaksu Kilpailulupamaksu n 50,00 eura / kilpailu. Kilpailulupamaksu (50,00 eura) pitää lla maksettuna kun kilpailuista ilmitetaan liittn. Maksu sisältää lehti-ilmituksen (yksi ilmitus / kilpailu) VOIMAnstaja -lehdessä, sekä tiedt liitn nettisivuilla. Kilpailulupamaksun surittanut seura vi ilmittaa kilpailun levan virallinen, js asianmukaiset tumarit vat läsnä. Vimanstaja -lehteen ilmitus ehtii js se tulee sihteerille ajissa (n. 3 kk ennen kilpailuja). Js liittn ilmitettu kilpailu peruuntuu, maksetusta kilpailulupamaksusta palautetaan pulet (25 eura), kun k. seura n jättänyt liittn asianmukaisen ilmituksen kilpailun peruuntumisesta. 5.9 Kilmetrikrvaus SVNL:n kilmetrikrvaus man autn käytöstä n 0,37 eura/km. 5.10 Päivärahat SM-kilpailuihin valituille tumareille ja muille SM-kisissa liitn pulesta virkailijana timiville maksetaan päivärahaa matkan kestn perustuen. Kkpäiväraha (yli 10 tunnin matka) n 27,50 eura ja sapäiväraha 14,00 eura (6-10 tunnin matka). Yli matkavurkauden (24 tuntia) kestävistä matkista alkaa uusi sapäiväraha, kun matka ylittää edellisen täyden vurkauden vähintään kahdella tunnilla ja uusi kkpäiväraha, kun matka ylittää kuudella tunnilla edellisen täyden matkavurkauden. Päivärahaa ei makseta ktipaikkakunnalla tapahtuvista matkista, jiden pituus yhteen suuntaan n 15 kilmetriä tai vähemmän. Kv. kilpailuihin ulkmailla sallistuville liitn nimeämille virkailijille maksetaan ulkmaan kkpäivärahaa 30 eura/pv täysien matkapäivien (kisapäivien) ajalta. Ulkmaan sapäiväraha n 15 eura. Paluupäivän kk- tai sapäiväraha määräytyy matkustusajan mukaan, ks. edellinen kappale. Hallituksen ja jastjen kkusten kkusmatkista ei makseta päivärahaa. Hallituksen kkukseen sallistuville hallituksen jäsenille maksetaan 25,00 eurn suuruinen kkuskulukrvaus. 5.11 Tarvikevälitys Tumaripaita 25,00 eura/kpl Pstikulut lisätään pstituksen yhteydessä. 5.12 Lukkamerkit SMRI 30,00 eura/kpl MRI 25,00 eura/kpl 1. LK 20,00 eura/kpl 2. LK 15,00 eura/kpl Sumen Vimanstliitt ry / timintasuunnitelma vusi 2014

20 6. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 6.1 Kansainvälinen timinta Otetaan saa kansainväliseen kilpailu- ja järjestötimintaan. 6.2 Edustus Liitta/Sumea edustavat kansainvälisissä järjestötehtävissä: Kalevi Srsa: Jari Rantapelknen Ter Hyttinen: Kansainvälisen Vimanstliitn (IPF) antidpingkmitean jäsen. Tekee IPF:n rankingtilastt ja hulehtii niiden päivityksestä. IPF:n kurinpitkmitean jäsen ja Eurpan Vimanstliitn (EPF) lainsäädäntökmitean puheenjhtaja sekä EPF:n hallituksen jäsen. Phjismaiden Vimanstliitn (NPF) hallituksen jäsen. 6.3 Kv. tumaritiminta Pyritään lähettämään kansainvälisiä tumareita MM ja EM-kisihin. Tumari pyritään lähettämään erityisesti EM-kisihin sen sijaan, että maksettaisiin EPF:lle tumarin puuttumisesta jhtuva 500 eurn sakk/kisa. 7. ANTIDOPING 7.1 Periaatteet Dping n vastin urheilun perusperiaatteita ja lääketieteellistä etiikkaa, sekä vastin urheilun Fair Play henkeä. Dping vaarantaa urheilijan terveyden. Dping n kiellettyä. Dping n väärin. Sumen Vimanstliitt tekee dpingin vastaista työtä urheilijiden fyysisen ja mraalisen terveyden sujelemiseksi sekä vimansturheilun parhaan edun pulesta. 7.2 Timinta/timenpiteet Tiedtus / valistus / kulutus: Liitt nudattaa jhdnmukaisesti ja julkisesti dpingin vastaista linjaa. Liitt tekee jatkuva yhteistyötä Sumen Antidpingtimikunta ADT ry:n kanssa. Liitt harjittaa antidpingasiaa kskevaa tiedtus- ja valistustimintaa mm. Vimanstaja-lehden sekä liitn verkksivujen välityksellä. Jkainen liitn kilpailulisenssin lunastanut saa viisi kertaa vudessa ilmestyvän Vimanstaja-lehden, jka n liitn virallinen tiedtuskanava. Kiireellisempää tiedttamista kskevassa asiassa käytetään jäsenkirjettä ja/tai liitn verkksivuja. Jkaiselle liitn leirille kutsutaan ADT:n edustaja pitämään antidpingasiaa kskeva kulutus/valistustilaisuus. Erillisiä kulutus ja/tai tiedtustilaisuuksia järjestetään tarpeen mukaan. Liitn hallitukselle järjestetään tarvittaessa (esim. sääntöjen muuttuessa) khdennettua kulutusta tai tiedtusta. Kannustetaan leireillä ja muissa yhteyksissä urheilijita ja valmentajia pitkäjänteiseen valmentautumiseen niin huipulle pyrittäessä kuin muutenkin. 7.3 Antidpingsäännöt Sumen Vimanstliitssa nudatetaan ADT:n ylläpitämää Sumen antidpingsäännöstöä sekä Kansainvälisen Vimanstliitn (IPF) antidpingsääntöjä. Lisäksi liitn kurinpitsäännöissä n antidpingasiaa kskevia sääntöjä. 7.4 Antidpinghjelma Sumen Vimanstliitn antidpinghjelma n tämän timintasuunnitelman liitteenä.

7.5 Antidpingspimus Liitt tekee jkaisen urheilijan kanssa antidpingspimuksen, jlla urheilija situtuu nudattamaan puhtaan urheilun periaatetta ja situtuu liitn sääntöihin ja niiden myötä mm. Sumen antidpingsäännöstöön, Maailman antidpingsäännöstöön (Wrld Anti-Dping Cde) ja kaikkiin sen piiriin kuuluviin, vimassa leviin kansainvälisiin nrmeihin, sekä Kansainvälisen Vimanstliitn (IPF) antidpingsääntöihin ja -määräyksiin, sekä situtuu nudattamaan niitä. 7.5.1 SVNL:n alaisiin kilpailuihin sallistuvan urheilijan n timitettava antidpingspimus liittn (sihteerille) viimeistään klme (3) viikka ennen ensimmäisen kilpailun alkua, jhn urheilija aik sallistua. Sen jälkeen antidpingspimus n vimassa tistaiseksi. 7.6 Testaustiminta Vuden 2004 alusta lähtien vimassa lleen käytännön mukaisesti vastaa Sumen Antidpingtimikunta (ADT) sekä kilpailujen yhteydessä että kilpailujen ulkpulella suritettavasta ns. harjituskauden dpingtestauksesta. Liitt vi sen lisäksi tilata ADT:lta liitn lukuun (kustannuksella) tehtäviä testejä. 7.7 Testiin valittavat urheilijat Sumen Vimanstliitn edustamissa lajeissa (vimanst ja penkkipunnerrus) vidaan tehdä tai teettää dpingtestejä SVNL:n, ADT:n; WADA:n, tai kansainvälisen liitn (IPF/EPF) alitteesta kaikille liitn antidpingsäännöstöön situtuneille urheilijille. ADT:n testauspliin kuuluvat urheilijat mudstavat dpingtestauksen ydinryhmän. 7.8 Vastuu Myös jäsenseurjen tulee kantaa vastuuta puhtaan urheilun linjasta sekä järjestää antidpingtyötä kskevaa valistusta jäsenilleen. Kuitenkin urheilija itse n aina lpullisessa vastuussa kiellettyjen lääkeaineiden tai menetelmien väärinkäytöstä. 7.9 Seuraamukset Dpingtapauksen jhdsta määrättävät seuraamukset vat IPF:n Antidpingsääntöjen mukaiset. 21 8. TESTIKULUT 8.1 Kansainvälisissä kilpailuissa tehdyt EE:t tai ME:t hyväksytään vain js ennätyksen tehneen urheilijan dpingtestituls n negatiivinen. Kansainvälinen liitt (jk IPF tai EPF) n vastuussa ennätystestien tekemisestä ennätyksen tehneille urheilijille IPF:n sääntöjen mukaisesti. 9. VALITTAMINEN 9.1 Liitn hallituksen antamasta rangaistuspäätöksestä dpingasiassa vi valittaa ensisijaisesti Urheilun ikeusturvalautakunnalle. 10. MUUT TAPAHTUMAT JA OSALLISTUMISET 10.1 Otetaan mahdllisuuksien mukaan saa mm. Valn ja ADT:n järjestämiin kulutus- ja muihin tilaisuuksiin, sekä muiden urheilujärjestöjen järjestämiin tilaisuuksiin jihin liitt saa kutsun. Sumen Vimanstliitt ry / timintasuunnitelma vusi 2014

22 Riihimäki 26.10.2013 SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY Kalevi Srsa puheenjhtaja Jari Rantapelknen sihteeri