Finnveran rahoituspalvelut Kauhava 13.12.2012
Finnveran palvelut Pk-yritysrahoitus Vientikauppojen rahoitus Pääomasijoitukset Rahoitamme liiketoimintaa, jolla on kannattavuuden edellytykset Rahoitus on vastikkeellista ja hinnoitellaan riskien mukaan Finnvera jakaa pankin kanssa yrityksen rahoitukseen liittyvää riskiä 21.12.2012 2
Finnveran rooli Tavoitteena rahoituksen keinoin edistää pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa yritysten kansainvälistymistä ja vientiä valtion aluepoliittisten tavoitteiden toteutumista Onnistumisen mittareita ovat syntyneiden aloittavien ja kasvuyritysten määrä syntyneiden uusien työpaikkojen määrä vientitakuilla katetun viennin osuuden kehitys Suomen kokonaisviennistä 21.12.2012 3
Finnverasta rahoitusta yritystoiminnan eri vaiheisiin Finnvera voi myöntää rahoitusta yrityksen perustamiseen, kasvuun, kehittämiseen ja kansainvälistymiseen Rahoitamme myös omistusjärjestelyjä, sukupolvenvaihdoksia ja yrityskauppoja Riittävätkö vakuutesi? Toimimme markkinoita täydentävänä yritysrahoittajana Jaamme rahoitukseen liittyvää vakuusriskiä yrittäjän ja muiden rahoittajien kanssa Voimme tyytyä yleensä heikompiin vakuuksiin kuin muut rahoittajat Julkisena rahoittajana täydennämme yrityksen rahoitusta etenkin silloin, kun yrityksen vakuudet eivät riitä pankin rahoitukseen. 21.12.2012 4
Pk- ja kansainvälistymisrahoitus Paikalliset pienyritykset Kotimarkkinoille keskittyvät yritykset Kansainvälistymällä kasvua hakevat yritykset Tarjoamme aloittaville ja toimiville pienyrityksille rahoitusratkaisut nopeasti ja tehokkaasti. Rahoitamme yritysten uudistumista, investointeja ja kasvua alueelliset kehittämis-tavoitteet huomioiden. Tarjoamme kasvuyrityksille Finnvera-konsernin rahoituspalveluja yhteistyössä muiden TEMtoimijoiden kanssa. Keskeiset tunnusluvut 2011: Keskeiset tunnusluvut 2011: Keskeiset tunnusluvut 2011: Asiakasmäärä: 19 622 kpl Myönnetty rahoitus: 135 M Vastuukanta: 394 M Asiakasmäärä: 8 998 kpl Myönnetty rahoitus: 511 M Vastuukanta: 2 065 M Asiakasmäärä: 1 168 kpl Myönnetty rahoitus: 395 M Vastuukanta: 947 M 21.12.2012 5
Pk-yritysrahoituksen painopistealueet - yritysten yleisimmät muutostilanteet ja niihin liittyvät rahoitustarpeet Yrityksen koko Kasvuvaihe Kypsyysvaihe Kansainvälistyminen Yrityksen alkuvaihe Omistusvaihdokset Taantuminen, toiminnan tervehdyttäminen ja uusi kasvu Aika Rahoituksen tarpeet ja rahoitusratkaisut vaihtelevat muutostilanteen mukaan 21.12.2012 6
Finnveran rahoitusperiaatteet - Pk- ja kansainvälistymisrahoitus Painopisteenä on aloittavien, kasvavien ja kansanvälistyvien yritysten sekä yritysten muutostilanteiden rahoittaminen Näihin hankkeisiin liittyen voidaan ottaa tavallista enemmän riskiä (esim. suuremmat rahoitusosuudet tai suurempi liiketoimintariski) Rahoitus perustuu ensisijaisesti yrityksen luottokelpoisuuden arviointiin ja riskinjakoon muiden rahoittajien kanssa Luottokelpoisuus arvioidaan osana yritystutkimusta Yritykseltä/yrittäjältä edellytetään riittävää omarahoitusosuutta, joka arvioidaan hankekohtaisesti Finnvera ei voi olla yrityksen päärahoittaja Poikkeus sääntöön: mikroyrityksille voidaan myöntää enintään 35 000 euroa pienrahoitusta 21.12.2012 7
Finnveran rahoitusperiaatteet- Pk- ja kansainvälistymisrahoitus Finnveran lainoja ja takauksia voidaan käyttää yritysten uusiin rahoitustarpeisiin Muiden rahoittajien vastuita ei voi konvertoida Finnveran vastuiksi EU:n valtiontukisäännökset asettavat rajoituksia Finnveran rahoitustoiminnalle EU:n pk-yritysmääritelmä Tukikumulaatio voi vaikuttaa hintaa korottavasti EU:n määritelmän mukaiset vaikeuksissa olevat yritykset Finnvera ei rahoita rakentamisen perustajaurakointia, vuokraasuntojen rakentamista, rahoitus-, sijoitus- ja vakuutusalalla toimivia yrityksiä, maa- ja metsätaloutta 21.12.2012 8
Finnveran rahoitustoiminta Asiakkaat Paikalliset pienyritykset Kotimarkkinayritykset Kasvavat ja kansainvälistyvät yritykset Suuryritykset Pk-yritysrahoitus Lainat, takaukset, pääomasijoitukset Viennin rahoitus Vientitakuut, korontasaus, jälleenrahoitus 21.12.2012 9
Miten arvioimme yritystäsi Rahoituspäätöksiämme edeltää selvitys yrityksen mahdollisuuksista menestyä markkinoilla Arvioimme yrityksen tavoitteita, kehittämissuunnitelmia ja markkinatilannetta sekä erityisesti paikallista kilpailutilannetta Arvioimme myös yrityksen liiketoiminnan vaatiman kokonaisrahoituksen ja omarahoitusosuuden riittävyyttä Edellytämme, että yrityksen liiketoiminta on kannattavaa ja yrittäjän henkilökohtainen talous on kunnossa 21.12.2012 10
Liiketoimintasuunnitelma perusta yrityksen menestymiselle Yrityksen perustamista suunnittelevan on hyvä tehdä liiketoimintasuunnitelma, jossa käydään läpi Liikeidea, tuotteet ja palvelut, asiakkaat ja markkinat, kilpailevat tuotteet ja palvelut, taloudellinen suunnittelu, yritys ja työntekijät. Liiketoiminnan suunnittelu on perusta yrityksen menestymiselle Hyvin valmisteltu yrityksen liiketoimintasuunnitelma nopeuttaa myös rahoittajien päätöksentekoa. 21.12.2012 11
Finnveran rahoitustuotteet 21.12.2012 Yrityksen perustaminen Yrityksen perustaminen Pienlaina Pienlaina Naisyrittäjälaina Naisyrittäjälaina Pientakaus Pientakaus Finnvera-takaus Finnvera-takaus Investointi- ja käyttöpääomalaina Investointi- ja käyttöpääomalaina Yrittäjälaina Yrittäjälaina Kasvu ja kehittäminen Kasvu ja kehittäminen Finnvera-takaus Finnvera-takaus Investointi- ja käyttöpääomalaina Investointi- ja käyttöpääomalaina Kehittämislaina Kehittämislaina Ympäristölaina Ympäristölaina Suhdannerahoitus Suhdannerahoitus Kansainvälistyminen Kansainvälistyminen Kansainvälistymislaina Kansainvälistymislaina Kansainvälistymistakaus Kansainvälistymistakaus Investointitakuu Investointitakuu Vienti Vienti Vientitakaus Vientitakaus Luottoriskitakuu Luottoriskitakuu Ostajaluottotakuu Ostajaluottotakuu Pankkiriskitakuu Pankkiriskitakuu Vastatakuu Vastatakuu Rahoitustakuu Rahoitustakuu Remburssitakuu Remburssitakuu Vientisaatavatakuu Vientisaatavatakuu Raaka-ainetakuu Raaka-ainetakuu Omistusjärjestelyt Omistusjärjestelyt Finnvera-takaus Finnvera-takaus Investointi- ja käyttöpääomalaina Investointi- ja käyttöpääomalaina Yrittäjälaina Yrittäjälaina
Pienlaina Käyttötarkoitus Pienyrityksen liiketoimintaan liittyviin investointi-, käyttöpääoma- tai kehittämistarpeisiin Toimialat Kaikki toimialat lukuun ottamatta varsinaista maatilataloutta, metsätaloutta sekä rakennusliiketoiminnan perustaja-urakointia Lainan saaja Alkava tai toimiva enintään viisi henkilöä työllistävä pienyritys, jota yrittäjäomistaja johtaa päätoimisesti 21.12.2012 13
Naisyrittäjälaina Käyttötarkoitus Pienyrityksen liiketoimintaan liittyviin investointi-, käyttöpääoma- tai kehittämistarpeisiin Toimialat Kaikki toimialat lukuun ottamatta varsinaista maatilataloutta, metsätaloutta sekä rakennusliiketoiminnan perustaja-urakointia Lainan saaja Alkava tai toimiva enintään viisi henkilöä työllistävä pienyritys, josta nainen/naiset omistavat yli puolet ja jota yksi naispuolisista omistajista johtaa päätoimisesti 21.12.2012 14
Pienrahoitusesimerkki 1 tilitoimiston perustaminen: naisyrittäjällä alan koulutus ja 9 vuoden työkokemus alalta liiketoimintasuunnitelma ja laskelmat laadittu uusyrityskeskuksen avulla työllistää yrittäjän lisäksi 2 henkilöä rahan tarve: koneet ja laitteet 20000 euro toiminnan aloittamiseen tarvittava käyttöpääoma 14000 euroa yhteensä 34 000 euroa rahan lähteet: oma osuus (10 %) 3 400 euroa Finnveran naisyrittäjälaina 30 600 euroa yhteensä 34 000 euroa 21.12.2012
Pienrahoitusesimerkki 2 LVI-huolto- ja asennuspalveluyrityksen perustaminen: yrittäjällä LVIasentajan koulutus ja viiden vuoden työkokemus Liiketoimintasuunnitelma ja laskelmat laadittu uusyrityskeskuksen avulla Työllistää alkuvaiheessa vain yrittäjän Yritysmuoto osakeyhtiö Rahan tarve Koneet ja laitteet 12000 euroa Toiminnan aloittamiseen tarvittava käyttöpääoma 16000 euroa Yhteensä 28000 euroa Rahan lähteet Oma osuus 2500 euroa (osakepääoma) Finnveran pienlaina 25 500 euroa Yhteensä 28 000 euroa 21.12.2012 16
Yrittäjälaina Käyttötarkoitus Sijoitukset osakeyhtiön osakepääomaan ja/tai sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon tai osakkeiden ostoon Avoimen- tai kommandiittiyhtiön yhtiöpanokseksi tai yhtiömiesosuuden ostoon Kohdeyrityksen on oltava pk-yritys Toimialat Kaikki toimialat lukuun ottamatta varsinaista maatilataloutta, metsätaloutta sekä rakennusliiketoiminnan perustajaurakointia 21.12.2012 17
Pientakaus Käyttötarkoitus Investointien ja käyttöpääoman rahoittaminen Osittainen vakuus pankin myöntämälle luotolle Pankin ja Finnveran yhteinen rahoitusmalli pienille pkyrityksille Vakuudet riskinjaolla Kohdeyritys Alkava tai toimiva pk-yritys, joka työllistää enintään 49 henkilöä Takauksen saaja Pankki 21.12.2012 18
Pienrahoitusesimerkki 3 catering- ja kahvilayrityksen jatkorahoitus 2 vuotta toiminut catering- ja kahvilatoimintaa harjoittava osakeyhtiö molemmat omistajat työskentelevät yrityksessä; henkilökunta omistajat mukaan lukien yhteensä 6 yritys saanut Finnveralta 15 000 euron pienlainan ja pankista 10 000 euron luotollisen tilin yrityksen käynnistämiseen yrityksen toiminta lähtenyt hyvin käyntiin rahoitustarve liittyy uuteen investointiin: kahvilatilojen remontointi, uudet kalusteet, keittiökoneet ja kylmälaitteet yhteensä 50 000 euroa rahoitus: tulorahoitus 10 000 euroa, pankin pitkäaikainen laina 40 000 euroa, jolle Finnveran 60 % pientakaus 24 000 euroa syy pientakauksen hakemiseen: vakuudet eivät ilman Finnveraa pankille riittäviä; vakuutena käytetään omistajien omavelkaisia takauksia ja yrityskiinnitystä riskinjaolla Finnveran kanssa 21.12.2012
Onnistumisen mittarit Uudet työpaikat Uudet yritykset Hankkeiden kokonaisvolyymi ja Finnveran rahoitusosuus Tasapainoinen alueellinen kehitys (rahoituksen alueellinen jakautuminen) Vientitakuilla katetun viennin osuuden kehitys Suomen kokonaisviennistä 21.12.2012 20
Neuvontaa ja rahoituksen hakeminen Puhelinneuvonta 029 460 2580 Neuvoja hakemusten täyttämiseen Neuvoja aloittavien yritysten rahoitukseen Rahoituksen hakeminen Sähköinen hakemus www.finnvera.fi - Sähköinen asiointi Seinäjoen aluekonttori Kauppatori 1-3 F, Torikeskus Puhelinvaihde 029 460 11, www.finnvera.fi 21.12.2012 21
Kiitos. Kysymyksiä? www.finnvera.fi