PÖYTÄKIRJA 11.1.2010 2/2010



Samankaltaiset tiedostot
PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2012

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2010 PYKÄLÄ RY:N

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2014

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2010 PYKÄLÄ RY:N

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2010

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2009

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2007

Ulkoasiainvastaava Niemelä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Niemelää ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2011

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2010

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2007

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2012

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2007

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai klo Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2010

PÖYTÄKIRJA /2014

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta.

Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista.

PÖYTÄKIRJA /2007

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2007

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Langetettiin myöhästymissakko opintovastaava Hokkaselle.

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2010

Taloudenhoitaja Supperi kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Supperia ruoasta.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2011

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2010

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

PÖYTÄKIRJA /2010

PÖYTÄKIRJA /2011

Yleisvastaava Paajanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Paajasta ruoasta.

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

PÖYTÄKIRJA /2007

Transkriptio:

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.1.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg Hanna Kylmäniemi Lauri Koskentausta Väinö Tikkakoski Lotta Niemelä Ilari Autio 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Rytkönen avasi kokouksen kello 18:13. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. (Liite 1) 4. Ilmoitusasiat Myönnettiin opintovastaava Autiolle, puheenjohtaja Rytköselle, taloudenhoitaja Koskentaustalle ja yleisvastaava Kylmäniemelle poikkeusluvat käyttää puhelimiaan kokouksen aikana hallituksen asioita hoitaessaan. Puheenjohtaja Rytkönen ilmoitti viettäneensä viikonlopun Lakimiesliiton opiskelijavaliokunnan kehitysseminaarissa. Yleisvastaava Tikkakoski ilmoitti tehneensä Tilavuokrat 2010 -kansion. Yleisvastaava Kylmäniemi ilmoitti Uusien emäntien illan pidetyn. Todettiin tilaisuuden olleen hyvin viihdyttävä. Puheenjohtaja Rytkönen ilmoitti osallistuvansa 15.1. asianajajapäiville. Opintovastaava Autio ilmoitti saaneensa yhdistyksen jäseneltä huolestuneen yhteydenoton koskien Kertun kepittäjäisten ajankohtaa. 1

Paheksuttiin puheenjohtaja Rytköstä ja langetettiin hänelle matkapuhelinsakko puhelimeen vastaamisesta hallituksen asiainhoitoon liittymättömässä asiassa. Päätettiin käsitellä seuraavaksi kohta 7. Talousasiat. 5. Edellisen pöytäkirjan tarkastaminen Hyväksyttiin pöytäkirja 1/2010 muutoksin. 6. Tiedotusasiat 6.1 Nettisivujen päivitys Tiedotusvastaava Ståhlberg ilmoitti päivittäneensä yhdistyksen nettisivuja. Velvoitettiin kaikki tarkistamaan omaa vastuualuettaan koskevat nettisivut. 6.2 Kameran hankinta Tiedotusvastaava Ståhlberg esitti järjestelmäkameran hankkimista tiedottajien ja Inter Vivoksen käyttöön. Päätettiin hankkia esityksen mukainen järjestelmäkamera ja ottaa siihen esityksen mukainen vakuutus. (Liite 2) Velvoitettiin tiedotusvastaava Ståhlberg laatimaan kameralle selkeät käyttöohjeet sekä ylläpitämään käyttäjälistaa. 6.3 75-juhlavuoden ilmoitus Lakimiesuutisissa Päätettiin laittaa korjattu ilmoitus 75-vuotisjuhlavuoden tapahtumista Lakimiesuutisiin. 6.4 Muut tiedotusasiat Keskusteltiin ulkoasiainvaliokunnan sähköpostilistan ongelmista. Keskusteltiin tiedotusvastaava Ståhlbergin poissaolosta ensi viikolla. Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8. Yleisasiat. 7. Talousasiat 7.1 Vastaavan kurssipäällikön tapaaminen Toivotettiin vastaava kurssipäällikkö Jon Termonen tervetulleeksi ja myönnettiin hänelle puheoikeus. Termonen esitteli valmennuskurssitoimintaa. Keskusteltiin valmennuskurssitoiminnasta. Kiitettiin Termosta vierailusta. 7.2 Yrityssuhdetoimikunnan tapaaminen Toivotettiin yrityssuhdetoimikunnan jäsenet Karin Viitanen, Sini Paajanen ja Kristiina Lindholm tervetulleiksi ja myönnettiin heille puheoikeudet. 2

Keskusteltiin yhteistyöstä asianajotoimistojen kanssa. Kiitettiin yrityssuhdetoimikuntaa vierailusta. Kokoustauko alkoi kello 20:00. Kokoustauko päättyi kello 20:08. 7.3 Laskut Todettiin, että erääntyneet laskut on maksettu ja erääntyvät maksut tulee maksaa ajallaan. Keskusteltiin laskuista yleisesti. 7.4 Seminaaritoimikunnan avustus Keskusteltiin kustannusten jakautumisesta seminaaritoimikunnan ja AES:n järjestämässä seminaarissa Työntekijän palkkaaminen kasvuyritykseen. Myönnettiin seminaaritoimikunnalle avustus. (Liite 3) 7.5 Tilavuokrat Vahvistettiin yksityishenkilölle tilankäyttöoikeus pe 22.1. kello 15:00 la 23.1. kello 11:00 siivoussitoumuksella, vekselillä ja 75 euron vuokralla. (Liite 4) Myönnettiin tilankäyttöoikeus Saksalaiselle koululle pe 19.2. kello 12:00 la 20.2. kello 12:00 siivoussitoumuksella, vekselillä ja 900 euron vuokralla. (Liite 5) Myönnettiin tilankäyttöoikeus yksityishenkilölle yhdistyksen jäsenistölle järjestettäviä sitsejä varten pe 15.1. kello 9:00 la 16.1. kello 18:00 siivoussitoumuksella ja vekselillä. (Liite 6) Myönnettiin tilankäyttöoikeus HELP edustajistoryhmälle pe 29.1. kello 14:00 la 30.1. kello 13:00 siivoussitoumuksella ja vekselillä. (Liite 7) Myönnettiin tilankäyttöoikeus HELP edustajistoryhmälle pe 5.3. kello 14:00 - la 6.3. kello 10:00 siivoussitoumuksella ja vekselillä. (Liite 8) Myönnettiin tilankäyttöoikeus yksityishenkilölle su 31.1. kello 18:00-23:00 siivoussitoumuksella, vekselillä ja 100 euron vuokralla. (Liite 9) Myönnettiin tilankäyttöoikeus yksityishenkilölle la 13.2. kello 10.00 su 14.2. kello 15:00 siivoussitoumuksella, vekselillä ja 300 euron vuokralla. (Liite 10) Myönnettiin tilankäyttöoikeus SUB ry:lle to 4.2. kello 18:00 pe 5.2. kello 10:00 siivoussitoumuksella, vekselillä ja 500 euron vuokralla. (Liite 11) 7.6 Muut talousasiat Taloudenhoitaja Koskentausta ilmoitti vastaanottaneensa seniorijäsenhakemuksen. Keskusteltiin yhdistyksen omaisuudesta ja mahdollisen stipendirahaston perustamisesta. 3

Keskusteltiin Pykälä ry:n työntekijöistä sekä Pykälä ry:n maksamista palkoista ja palkkioista. Puheenjohtaja Rytkönen kehotti taloudenhoitaja Koskentaustaa tiedustelemaan tilitoimistolta, milloin tilinpäätös on valmis. Keskusteltiin nettisivujen uudistamisen kustannuksista. Kokoustauko alkoi kello 21:29 Kokoustauko päättyi kello 21:35 Siirryttiin käsittelemään kohtaa 5. Edellisen pöytäkirjan tarkastaminen. 8. Yleisasiat 8.1 Vaihtokaronkka Keskusteltiin Vaihtokaronkan alkamisajasta. 8.2 75-juhlavuoden avajaiset Todettiin 75-juhlavuoden avajaisia vietettävän ti 2.2. Velvoitettiin sihteeri Kujala vastaanottamaan ilmoittautumiset cocktailtilaisuuteen. Keskusteltiin tilaisuuden puhujista, pukukoodista ja jatkojen esiintyjästä. Kiitettiin puheenjohtaja Rytköstä sitoutumisesta yhdistyksen toimintaan. 8.3 Urheilutoiminta Keskusteltiin Laskuvarjourheilun info-tilaisuudesta. Keskusteltiin urheilutoiminnasta, sen kehittämisestä sekä kerhojen toiminnasta. 8.4 Kerhohuoneiston vaatimat toimenpiteet ja hankinnat Keskusteltiin kerhotilojen uunin korjaamisesta sekä invavessan automaattisen kangaspyyhetelineen vaihtamisesta. 8.5 Muut yleisasiat Keskusteltiin Kevätkiljavasta. Vastaanotettiin ilmoitus kerhohuoneiston sähköjen tarkastamisesta lähitulevaisuudessa. Vastaanotettiin jätteenpuristimen käyttöohje. Kokoustauko alkoi kello 23:14. Kokoustauko päättyi kello 23:20. 4

9. Opintoasiat 9.1 Seminaarivapaapaikat Keskusteltiin Lakimiesliiton järjestämistä seminaareista ja niiden vapaapaikoista. 9.2 Lakimiesliiton työnhakukurssi Puheenjohtaja Rytkönen kertoi Lakimiesliiton työnhakukurssin päiväksi alustavasti sovitun ti 23.2. 9.3 Tutkimus opiskelijoiden tyytymättömyydestä tiedekunnan opetukseen Puheenjohtaja Rytkönen kertoi olleensa yhteydessä Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiöön. Keskusteltiin yhteistyöstä opiskelijoiden tyytymättömyyttä tiedekunnan opetukseen kartoittavassa tutkimuksessa. Puheenjohtaja Rytkönen kertoi myös yleistä tutkimusta Suomen oikeustieteen opetuksesta sekä Pohjoismaista vertailua tiedekuntien resursseista ehdotetun. 9.4 Kirjasto Keskusteltiin kirjastovastaavien tehtävistä ja vastuusta. Päätettiin jatkaa asian käsittelyä OVK:n ensimmäisen kokouksen jälkeen. 9.5 Muut opintoasiat Opintovastaava Autio ilmoitti OVK:n tulevassa kokouksessa olevan näillä näkymin viisi emeritus opintovastaavaa paikalla. Vastaanotettiin Nuoret Lakimiehet 3/2009 ja Oikeus 2009/4. Onniteltiin Salla Korhosta onnistuneesta valokuvasta. Vastaanotettiin Hannu Rautiaisen, Johan Åströmin, Markus Äimälän ja Mikko Nyyssölän teos Käytännön työoikeutta esimiehille. Vastaanotettiin Jukka Siron väitöskirja Tuomiovalta Kansalle: Vallankumousoikeudet sisällissodassa vuonna 1918. Vastaanotettiin OVK:n kokouksen 5/2009 pöytäkirjan kopio. Puheenjohtaja Rytkönen ilmoitti osallistuvansa ti 12.1. tiedekuntaneuvoston kokoukseen kello 14 alkaen. Keskusteltiin varadekaaniehdokkaista. Keskusteltiin OVK:n toimintasuunnitelman laatimisesta. 10. Ulkoasiat 10.1 Hallituksen esittäytymiskirjeet Keskusteltiin esittäytymiskirjeistä ja vastaanottajista. 5

10.2 Tulevat KV-viikot Ulkoasiainvastaava Niemelä kertoi Jesse Viljasen, Kaisa Muinosen ja Johanna Männistön ilmoittautuneen Bergenin KV-viikolle. Todettiin Århusin KV-viikoilmoittautumisen olevan vielä käynnissä. Keskusteltiin Oratorin viikon osallistujista. Ulkoasiainvastaava Niemelä kertoi vastaanottaneensa paljon hakemuksia KV-viikkotoimikuntaan uusilta toimijoilta. Iloittiin asiasta. 10.3 Muut ulkoasiat Vastaanotettiin joulukortit seuraavilta tahoilta: Juristklubben Codex r.f., Maanmittarikilta ry, Puunjalostajakilta ry, Charter Tuomi Ky, Injuria, Humanisticum ry, Lääketieteenkandidaattiseura ry, Nordiska sekretariatetin presidentti, Lapin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry, Lex ry, Eläinlääketieteen Kandidaattiyhdistys ry, Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, Antti Häkkänen. Vastaanotettiin tud.jur. 7/2009,Q 6/09, Lex Press 4/09, Injuria 6-2009, Codex Pressen 7/2009, Nuoret Lakimiehet 3/2009 ja Lakimies Uutiset 8/2009. Vastaanotettiin vuoden 2009 taloudenhoitajalle osoitettu syntymäpäiväkortti sekä kiitoskortti Kiitosristeilyn järjestämisestä. Vastaanotettiin Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys vuosijuhlakutsu. Päätettiin, että ulkoasiainvastaava Niemelä ja opintovastaava Autio edustavat Pykälä ry:tä tilaisuudessa. Velvoitettiin heidät hankkimaan tavanomainen vuosijuhlalahja. Päätettiin korvata yksi illalliskortti. Päätettiin puheenjohtaja Rytkösen ja opintovastaava Aution lähtevän edustamaan yhdistystä Hammaslääketieteenkandidaattiseuran vuosijuhliin. Velvoitettiin heidät hankkimaan tavanomainen vuosijuhlalahja. Päätettiin korvata yksi illalliskortti. Keskusteltiin Club Lagoon tilaisuudesta tiedottamisesta. Keskusteltiin hollantilaisista vierailijoista ja laskiaisten jatkoista. Ulkoasiainvastaava Niemelä ilmoitti Codex-sitsien olevan la 13.2. ja Hukkaputken to 15.4. Ulkoasiainvastaava Niemelä kertoi olleensa yhteydessä muihin ainejärjestöihin yhteistyön tiimoilta. 11. META 11.1 Dekaanin illallinen Keskusteltiin illan tarjoiluista. 11.2 Lakimiesliiton yhteiselintapaaminen Päätettiin, että tilaisuus voidaan järjestää yhdistyksen kerhotiloissa Codex r.f.:n rajoitettujen kerhotilojen johdosta. 6

Keskusteltiin tilaisuuden aikatauluista ja käytännön järjestelyistä. 11.3 Vuosijuhlat Päätettiin vuosijuhlalippujen hinnaksi yhdistyksen jäsenten osalta 65 euroa, muiden opiskelijoiden osalta 75 euroa ja yhdistyksen seniorijäsenten sekä muiden osallistujien osalta 95 euroa. Sihteeri Kujala kertoi, ettei majoituspakettia ole mahdollista järjestää. Keskusteltiin Pykälän lipusta. 11.4 Muut esille tulevat asiat Keskusteltiin 75-vuotisjuhlavuoden avajaisten jatkojen mainonnasta. Nimitettiin oikeusapuvaliokunnan puheenjohtajaksi Sarita Schröder. 12. Seuraava kokous Seuraava kokous päätettiin pitää ma 18.1. kello 18:00. 13. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Rytkönen päätti kokouksen klo 00:45. Pöytäkirjan vakuudeksi Tuomas Rytkönen hallituksen puheenjohtaja Liina Kujala sihteeri 7