Kaarinan kaupungin kaava-alueiden kääväkässelvitys

Etukansi Kaarinan kaupungin kaava-alueiden kääväkässelvitys Lemunniemi, Länsi-Krossi, Lakari Kellarimäki ja Nunna Panu Kunttu Heikki Kotiranta Kaarinan kaupunki Ympäristönsuojelu 2010

Kaarinan kaupungin kaava-alueiden kääväkässelvitys Lemunniemi, Länsi-Krossi, Lakari Kellarimäki ja Nunna Panu Kunttu Heikki Kotiranta 2010

Kaarinan kaupunki, ympäristönsuojelu 2010 Julkisija: Kaarinan kaupungin ympäristönsuojelutoimi Painosmäärä: 100 Teksti: Panu Kunttu Kansikuva: Koralliorakas (Hericium coralloides) Lemunniemen Kasarminmäellä Valokuvat: Panu Kunttu Taitto: Panu Kunttu ja Sanna-Mari Rivasto ISBN 978-952-99890-7-2 (nid.) ISBN 978-952-99890-8-9 (PDF)

SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 5 3 TULOKSET... 7 4 TULOSTEN TARKASTELU... 8 4.1 Uhanalaiset... 8 4.1.1 Erittäin uhanalaiset... 8 4.1.2 Vaarantuneet... 9 4.2 Silmälläpidettävät... 9 4.3 Alueellisesti uhanalaiset... 14 4.4 Vanhan metsän indikaattorit... 15 4.5 Muut harvinaiset lajit... 20 4.6 Aiemmat kääpähavainnot... 27 4.7 Runsaimmat lajit... 28 4.8 Harvinaisimmat lajit... 28 4.9 Lajiston huomiointi maankäytön suunnittelussa... 30 4.10 Metsän luonnontilaisuuteen vaikuttavat tekijät... 30 KIITOKSET... 32 KIRJALLISUUS... 33 LIITTEET... 35 Liite 1. Lemunniemen suojelullisesti arvokkaat metsäalueet ja lajiesiintymät Liite 2. Länsi-Krossin suojelullisesti arvokkaat metsäalueet ja lajiesiintymät Liite 3. Lakari Kellarimäen suojelullisesti arvokkaat metsäalueet ja lajiesiintymät Liite 4. Nunnan suojelullisesti arvokkaat metsäalueet ja lajiesiintymät Liite 5. Lemunniemen lajit Liite 6. Länsi-Krossin lajit Liite 7. Lakari Kellarimäen lajit Liite 8. Nunnan lajit 3

1 JOHDANTO Kaarinan kaupunki tilasi biologi Panu Kuntulta kääpäselvityksen kaupungin uusien kaavoitushankkeiden suunnittelun tueksi. Kääpien lisäksi selvityksessä tarkasteltiin myös muita kääväkkäitä. Kaavoitettaessa on tärkeää tuntea käsiteltävien alueiden merkittävät ja suojelulliset luonnonarvot, jotta ne voidaan huomioida suunnittelutyössä. Syksyn 2009 kartoituskohteina olivat Lemunniemen osayleiskaava-alue, Länsi-Krossin osayleiskaava-alue, Lakarin ja Kellarimäen osayleiskaava-alue ja Nunnan asemakaavaalue. Kaavasuunnitelmat ovat nähtävillä kaupungin kotisivuilla (Kaarinan kaupunki 2009). Näiden alueiden lahottajasienilajistosta ei ollut juuri lainkaan tietoa, sillä ainoat laajemmat sienilajistoselvitykset, joita Kaarinan kaupungin alueella on aiemmin tehty, käsittelevät Tuorlan lehdon kääväkkäitä (Kunttu & Kulju 2009), Karpanmäen lehdon sieniä (Heinonen 1963, Heinonen & Heinonen 2004) ja sienilajiston yleisselvitystä Kaarinan arvokkailla luonnonkohteilla (Huhtinen 1990). Kaarinan luontoselvityksessä mainitaan muutamia kääpähavaintoja harvinaisista lajeista (Suunnittelukeskus 2003). Kaarinan luontoselvityksessä kuvataan useiden nyt kartoitettujen alueiden luonnon yleispiirteitä (Suunnittelukeskus 2003). Kaarinan luontokohteita esitellään myös Lemmetyisen (1987) ja Tuomen (1992) toimittamissa julkaisussa. Luontoon ja maisemaan liittyvää tietoa on tuotettu myös kaavoitusprosessien yhteydessä (Kaarinan kaupunki 2009). Tämän tutkimusraportin ensimmäinen versio valmistui 31.12.2009, mutta 19.4.2010 se päivitettiin maastoaineistosta määritettyjen orvakoiden esiintymis- ja elinympäristötiedoilla. 4

2 AINEISTO JA MENETELMÄT Kartoituksen tarkoitus oli paikantaa kaava-alueiden lajistollisesti arvokkaimmat kohteet. Kartoitettavia kohteita valittiin luonnonsuojelullisesti merkittävien lajien (uhanalaiset, silmälläpidettävät, vanhan metsän indikaattorit) tunnetun ekologian ja kasvupaikkavaatimusten perusteella (esim. Kotiranta & Niemelä 1996, Niemelä 2005). Kartoitus tehtiin 7. 9.10. ja 11. 17.10.2009 sekä 17. ja 19.11.2009, yhteensä 12 työpäivää. Kartoituksen maastotyöhön käytettiin 60 tuntia. Ajankäyttö alueittain selviää taulukosta 1. Koska kaava-alueiden pinta-ala on hyvin laaja, noin 1800 ha ja metsäpinta-alakin noin 700 ha, kartoituksessa keskityttiin lajiston kannalta merkittävimpiin ympäristöihin, joiden pinta-ala on 334 ha (taulukko 1). Näitä olivat luonnontilaisen kaltaiset metsiköt ja metsäalueet kullakin kaava-alueella, kuten lehdot, varttuneet kuusi-sekametsät, kalliomänniköt ja varttuneemmat lehtipuuvaltaiset metsänreunat. Avohakkuita, taimikoita ja lähes lahopuuttomia harvennushakkuualueita ei kartoitettu. Kaava-alueet arvokkaine metsäkohteineen on rajattu karttoihin (liitteet 1 4). Kukin alueen osa ja runko tarkistettiin kartoituksen aikana vain kerran. Tämä mahdollisti pinta-alallisesti laajan kartoituksen. Ympäristöolosuhteiden perusteella valituilla alueilla pyrittiin tarkistamaan läpimitaltaan vähintään viisi senttimetriset maapuut. Lisäksi tätä ohuempaa kuollutta puuainesta, kuten oksia, irronneita latvuksia ja rungon kappaleita, tutkittiin satunnaisemmin. Vanhat ja huonokuntoiset kookkaat pystypuut tarkistettiin etenkin haavan, raidan ja koivun osalta, mutta jossain määrin myös havupuiden. Sienilajien itiöemien tuotannossa on kausittaista vaihtelua, joten yhdellä käynnillä on mahdollista saada vain yleisvaikutelma kohteen lajistosta. Kuukautta ennen tai jälkeen havaittu lajisto samalla kohteella saattaa olla jo selvästi erilainen. Myös vuosien välillä on merkittävää vaihtelua, riippuen esimerkiksi syksyä edeltäneen kesän sademäärästä ja muista sääoloista (Straatsma ym. 2001). Kartoituksessa selvitettiin erityisesti kääpälajien esiintymistä. Muista kääväkäsryhmistä, lähinnä orvakoista ja puulla kasvavista orakkaista kerättiin esiintymistietoa kääpäkartoituksen ohella, mutta esimeriksi määrittämisen kannalta olennaisten näytteiden keräämistä jouduttiin käytettävissä olevan ajan vuoksi selvästi rajoittamaan. Muihin ryhmiin kuuluvien lahopuun sienilajien havaintotiedot ovat satunnaisia. Myös kartoittajan lajintuntemustaito rajoitti muiden kuin kääpien tutkimista, sillä kyseessä on pelkästään kääväkkäissä yli 980 lajin ryhmä. Vain kääpien osalta kartoitusta voidaan pitää kattavana, mutta orvakoiden ja puulla kasvavien orakkaiden osalta lajiston yleispiirteitä osoittavana. Lajien runsaus laskettiin runkolukumäärinä, eli yksi kolonisoitu runko oli yksi havainto kyseisestä lajista. Jokaisesta havainnosta kirjattiin ylös isäntäpuulaji. Näin kartoituksessa kertyi mittava määrä tietoa lahopuulla elävien sienilajien runsaussuhteista ja isäntäpuulajeista. Kasvualustatiedot kirjattiin muistiin kaikista kerätyistä sieninäytteistä ja elinympäristöltään vaateliaiden kääväkäslajien osalta. Tietoina kirjattiin isäntäpuulaji, rungon tyyppi, lahoaste 1 5 (Renvall & Niemelä 1994) ja rungon rinnankorkeusläpimit- 5

ta tai katkenneista rungoista tyviläpimitta. Näistä havainnoista tallennettiin kasvupaikan sijainti satelliittipaikantimella (GPS). Ilmoitetut koordinaatit ovat yhtenäiskoordinaatteja (YKJ). Tarkat koordinaatit on ilmoitettu viranomaiskäyttöön. Myöhempää määritystä varten sekä harvinaisten lajien havaintodokumentiksi maastossa kerättiin 225 sieninäytettä. Näistä valtaosa oli kääväkkäitä, joista Heikki Kotiranta määritti 64 orvakkanäytettä, Panu Kunttu muut. Tuomo Niemelä määritti yhden käävän, Elina Sivonen ja Marja Härkönen yhdeksän limasientä ja Seppo Huhtinen kolme kotelosientä. Kaikki nämä sieninäytteet on talletettu Turun yliopiston kasvimuseon (TUR) kokoelmiin. Käytetty nimistö on Kotirannan ym. (2009) ja Salon (2006) mukainen. Määritysoppaina käytettiin seuraavia: Niemelä (1998), Niemelä (2005), Kotiranta & Niemelä (1996), Niemelä & Kotiranta (1997), Salo ym. (2006) ja Jakobsson & Niemelä (2004). Taulukko 1: Kartoitettujen kaava-alueiden maastotyöajat ja pinta-alat. Alue Aika (h) Koko pinta-ala (ha) Metsäpinta-ala (ha) Kartoitettu pintaala (ha) Lemunniemi 26 820 190 120 Länsi-Krossi 17 350 130 70 Lakari Kellarimäki 11 575 335 120 Nunna 6 49 45 24 Yht. 60 1794 700 334 Lahopuustoiset korpikuusikot ovat lajirikkaita ympäristöjä. Kuva Nunnan Takakankareesta. 6

3 TULOKSET Kaikilta kartoitusalueilta löytyi yhteensä 77 kääpälajia, 83 muuta kääväkäslajia ja 19 muuta lahopuun sienilajia. Yhteensä sienilajeja määritettiin 179 (taulukko 2). Havaintomäärät kaava-alueittain ja lajiryhmittäin on koottu taulukkoon 3. Aluekohtaiset lajilistat havaintomäärineen löytyvät liitteistä 5 8. Kaikista havainnoista kirjattu kaava-aluekohtainen lajien kasvualustatieto selviää niin ikään liitteistä 5 8. Suojelullisesti arvokkaiden metsäalueet ja lajiesiintymät on rajattu raportin liitteenä (1 4) oleville kartoille. Näiltä kartoille rajatuilta metsäalueilta löytyi paitsi kartoille merkittyjä uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien, niin myös vanhan metsän indikaattorilajien esiintymispaikkoja. Myös harvinaisten tai elinympäristövaatimuksiltaan vaateliaiden harvalukuisten lajien löytöpaikat huomioitiin näitä luonnonarvometsien rajauksia suunniteltaessa, vaikka niiden esiintymiä ei ole kartoille merkitty. Rajauksiin sisältyy myös sellaisia kohteita, jotka ovat metsän rakennepiirteiltään luonnontilaisen kaltaisia tai niissä on suojelullisesti tärkeän lahottajasienilajiston kannalta tärkeitä kasvuresursseja. Taulukko 2. Kartoitusalueiden lajimäärät. Lyhenteet: NT = silmälläpidettävä, RT = alueellisesti uhanalainen, IND = vanhan metsän indikaattorilaji. Alue Lajeja Kääpälajiväkäslajit Muut kää- Muut Uhan- NT RT IND yhteensä sienilajit alaiset Lemunniemi 145 71 61 13 1 8 6 14 Länsi-Krossi 88 49 33 6 (1)* 1 1 6 Lakari Kellarimäki 76 39 34 3-1 1 5 Nunna 64 30 26 8 - - - 2 Yht. 179 77 83 19 1 (2)* 9 7 15 *Kyseessä on sammallaji Taulukko 3. Kartoitusalueiden havaintomäärät. Lyhenteet: NT = silmälläpidettävä, RT = alueellisesti uhanalainen, IND = vanhan metsän indikaattorilaji. Alue Havaintoja Käävät Muut kääväkkäät Muut Uhan- NT RT IND yhteensä sienet alaiset Lemunniemi 2480 1783 537 163 1 11 8 52 Länsi-Krossi 1150 867 247 36 (1)* 1 1 8 Lakari Kellarimäki 614 450 153 11-1 1 5 Nunna 326 228 76 22 - - - 2 Yht. 4573 3328 1013 232 1 (2)* 13 10 67 *Kyseessä on sammallaji 7

4 TULOSTEN TARKASTELU Kääväkäslajien esiintymisen, levinneisyyden ja elinympäristöjen luonnehdinnat ovat pääosin Kotirannan ym. (2009), Kotirannan ja Niemelä (1996), Niemelän (2005) ja Salon ym. (2006) mukaisia. Osa tiedoista perustuu kirjoittajan omaan kokemukseen. Lajien uhanalaisuusluokitus on Rassin ym. (2001) ja alueellinen uhanalaisuus Suomen ympäristökeskuksen (2001) mukainen. Alueellisesti luokitusta on täydennetty Kotirannnan ym. (2009) julkaisun perusteella. Kartoituksessa löytyi yksi erittäin uhanalainen laji, yksi vaarantunut, yhdeksän silmälläpidettävää lajia, seitsemän alueellisesti uhanalaista lajia ja 15 vanhan metsän indikaattorilajia. Näistä lajeista tehtiin 93 havaintoa (taulukko 3). Näiden lisäksi löydettiin useita elinympäristövaatimuksiltaan erikoistuneita harvinaisia tai harvalukuisia kääväkäslajeja, joilla ei ole virallista indikaattoristatusta. Monien orvakkalajien levinneisyys ja esiintyminen tunnetaan Suomessa vielä puutteellisesti. Selvityksessä löytyi Suomelle uusi orvakkalaji, jota maassamme ei ole aiemmin tavattu. Lisäksi yksi tieteelle vielä mahdollisesti kuvaamaton laji tavattiin. 4.1 Uhanalaiset 4.1.1 Erittäin uhanalaiset Lohkonahakka, Xylobolus frustulatus Lohkonahakka löytyi Lemunniemen Vaarniemen luonnonsuojelualueelta (6708:3240). Itiöemä kasvoi maahan pudonneen järeän tammen oksan ja rungon kappaleen kuorettomalla pinnalla. Oksan läpimitta oli 26 cm ja lahoaste 1 ja rungon läpimitta 40 cm ja lahoaste 1. Muualta Vaarniemen alueelta lajia ei löytynyt, vaikka potentiaaliset rungot tutkittiin ja laji on melko helppo havaita. Muualla kartoitetuilla alueilla ei ole lajille sopivaa elinympäristöä. Suomesta tunnetaan yhteensä 15 löytöä Etelä- ja Lounaisrannikolta. Varsinais- Suomen muut löydöt ovat Turun Ruissalosta, Paraisten Lenholmasta ja Kemiön Wijksgårdista (Wäli 1996, Eriksson 2007). Lohkonahakan elinympäristönä ovat tammilehdot. Niissä se kasvaa osaksi kuorettomien pystyyn kuolleilla tai maahan kaatuneilla tammen rungoilla tai maaoksilla. Uhanalaisuuden syynä on vanhojen luonnontilaisten tammimetsien ja niissä olevan sopivan lahopuun vähäisyys. Lohkonahakka on luonnonsuojeluasetuksessa mainittu erityisesti suojeltava eliölaji (FINLEX 1997). Erityisesti suojeltavaksi lajiksi voidaan säätää sellainen laji, jonka häviämisuhka on ilmeinen. Lajille tärkeän esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on kielletty (FINLEX 1996). Lajin elinympäristöt tulee huomioida maankäytön ja luonnonhoidon suunnittelussa. Lohkonahakalle on laadittu suojelusuunnitelma (Wäli 1996), jossa esitellään kannan nykytilaa ja suojelun keinoja. 8

Lohkonahakka (Xylobolus frustulatus) on Suomessa erittäin uhanalainen ja erityistä suojelua vaativa laji. 4.1.2 Vaarantuneet Haapariippusammal, Neckera pennata Sienikartoituksen yhteydessä Vyyryläisenmäestä (6711:3244) löytyi valtakunnallisesti uhanalainen, vaarantuneeksi luokiteltu haapariippusammal. Laji kasvoi yhdellä elävällä pystyhaavan rungolla, jonka rinnankorkeusläpimitta oli noin 35 cm. Tämä elinvoimaisen näköisen, mutta vain yhdeltä rungolta löytyneen kasvuston pinta-ala oli muutamia kymmeniä neliösenttimetrejä. Haapariippusammal esiintyy Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta on huomattavasti taantunut sopivien elinympäristöjen vähentyessä. Lajin tyypillinen elinympäristö on pienilmastoltaan kosteat tuoreet luonnontilaiset kuusivaltaiset kangasmetsät, joissa kasvaa kookkaita haapoja. Hakkuissa jätetyt haapasäästöpuut eivät riitä säästämään sen kasvustoja, sillä kostea pienilmasto häviää. Myös tiheä hirvikanta verottaa haavan uudistumista luonnontilaisissa metsissä. Varsinais-Suomen manneralueelta on vain viitisen havaintoa (Syrjänen 2009). Esiintymän suojelu on erittäin tärkeää, jotta lajille soveltuvia elinympäristöjä säilyy myös tällä alueella, merensaariston ja Sisä-Suomen esiintymien välillä. 4.2 Silmälläpidettävät Aihkinahka, Crustoderma corneum Aihkinahka löytyi Lemunniemen Vaarniemenkalliolta (6708:3241). Itiöemä kasvoi kokonaisella mäntykelomaapuulla, jonka läpimitta oli 15 cm ja lahoaste 2. Kartoitetuilla alueilla on joitakin luonnontilaisia vanhoja kalliomänniköitä, jotka ovat elinympäristöltään lajille sopivia. Aihkinahka kasvaa Etelä- ja Keski- Suomessa hyvin harvinaisena, Kainuussa ja Lapissa jokseenkin harvinaisena. Kasvualustana ovat järeät maahan kaatuneet 9

Häränkieli (Fistulina hepatica) kasvoi Vaarniemen lehdossa kahden vanhan tammen tyvellä. mäntykelot vanhoissa mänty- ja sekametsissä. TUR-kokoelmissa oli Varsinais- Suomesta näytteet kahdelta paikalta Paraisilta. Häränkieli, Fistulina hepatica Lemunniemen Vaarniemen luonnonsuojelualueelta löytyi kaksi häränkieltä. Ne kasvoivat elävien vanhojen tammien tyvellä, joiden rinnankorkeusläpimitat olivat 70 cm ja 180 cm. Vaarniemen tammilehto on oikeastaan ainoa paikka kartoitetuista alueista, jossa häränkieli voi esiintyä. Yksittäisiä vanhoja tammia kasvaa Lemunniemen alueella harvakseltaan siellä täällä. Häränkieli esiintyy Suomessa harvinaisena vain hemiboreaalisella vyöhykkeellä, jalopuumetsissä ja puistomaisilla hakamailla. Se kasvattaa itiöemänsä tammen juureen tai kuolevan rungon tyvelle. TUR-kokoelmissa oli Varsinais- Suomesta näytteet 23 paikalta. Silokääpä, Gloeoporus pannocinctus Kartoitusten ainoa silokääpä löytyi Lakarin Koholasta (6711:3248). Itiöemä kasvoi katkenneella ja maahan kaatuneella koivun rungolla, jonka läpimitta oli 35 cm ja lahoaste 2. Silokäävälle soveltuvia kasvupaikkoja oli myös Lemunniemen ja Länsi-Krossin alueilla, joissa löytyi lahonneita maakoivuja. Lajia tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa harvinaisena, Itä- ja Pohjois-Suomessa jokseenkin harvinaisena. Kasvualustana sillä on tavallisimmin pakurikäävän tai taulakäävän lahottama koivu, toisinaan haapa tai leppä. Elinympäristöinä ovat monenlaiset metsät, mutta etenkin kosteapohjaiset ja ruohoiset sekametsät. TUR-kokoelmissa oli Varsinais- Suomesta kaksi keräystä, Koskelta ja Paraisilta. 10

Ala-Lemun kalliomänniköstä löytynyt krappikääpä (Hapalopilus ochraceolateritius) on harvinainen, vasta hiljattain uudelleen löydetty laji. Tämä itiöemä oli jo huonokuntoinen ja osin homehtunut. Krappikääpä, Hapalopilus ochraceolateritius Krappikääpä löytyi Lemunniemen Ala- Lemusta (6706:3241). Itiöemä kasvoi osin kuorettomalla maahan kokonaisena kaatuneella männyn rungolla, jonka läpimitta oli 30 cm ja lahoaste 1. Samankaltaisia elinympäristöjä on lisäksi Lemunniemen Vaarniemenkallioilla ja Länsi-Krossin kallioisilla männikköalueilla. Krappikääpä on lajina tunnettu jo kauan sitten, mutta ollut unohduksissa kymmeniä vuosia. Se sisällytettiin pitkään silloiseen lohikääpään (Hapalopilus salmonicolor), mutta löydettiin 2000-luvulla uudelleen (Niemelä ym. 2005). Krappikääpä esiintyy harvinaisena Etelä- Suomesta Kainuuseen, Lounaisrannikolla laji on hyvin harvinainen. Krappikääpä ei ollut mukana vuoden 2000 uhanalaisuusarviossa, mutta vuoden 2010 arviossa se tullaan luokittelemaan silmälläpidettäväksi. Krappikääpä kasvaa männyllä ja kuusella, maapuissa ja kannoissa. Elinympäristöt ovat pääosin vanhoissa luonnontilaisissa metsissä, erityisesti tuoreilla ja lehtomaisilla kankailla. Ruostekääpä, Phellinus ferrugineofuscus Ruostekääpä löydettiin Lemunniemen Vaarniemenkalliolta (6707:3240 ja 6708:3240) kahdelta paikalta. Kasvualustoina olivat kokonaiset kuusen kaatuneet rungot, joiden läpimitat olivat 31 cm ja 27 cm sekä lahoasteet 2 ja 1. Järeänpuoleisia kaatuneita kuusia on kaikilla kartoitusalueilla jonkin verran, joten sopivia kasvualustoja ruostekäävälle on olemassa. Osa näistä kohteista on luonnontilal- 11

Ruostekääpä (Phellinus ferrugineofuscus) tavattiin kahdelta maakuuselta Vaarniemenkalliolta. taan muuten häiriintyneitä, joka saattaa vaikuttaa lajin elinolosuhteisiin. Laji esiintyy Lounaisrannikolla hyvin harvinaisena, muualla Suomessa harvinaisena, mutta Lapin kuusikoissa se on melko yleinen. Kasvaa järeissä, kuorellisissa ja usein puuainekseltaan vielä melko kovissa maahan kaatuneissa rungoissa. Ruostekääpä suosii luonnontilaisia metsiä, mutta voi levitä myös käsiteltyihin metsiin, jos niissä on sopivaa kasvualustaa tarjolla. Melko hyvästä leviämiskyvystään huolimatta se on selvästi taantunut. TUR-kokoelmissa oli näytteet 16 paikalta Varsinais-Suomesta. Kultakurokka, Sistotrema alboluteum Kultakurokka tavattiin kartoitusalueilta kahdesta paikasta. Vyyryläisenmäessä laji kasvoi Niinisvuoren ja Valkokallion välissä metsässä (6710:3245), maassa oleva raidan rungon kappaleella (Ø 14 cm). Lemunniemen Uusihaassa (6707:3242) kasvualustana toimi katkennut koivun maarunko, jonka läpimitta oli 16 cm ja lahoaste 4. Laji esiintyy melko harvinaisena koko Suomessa. Se kasvaa erityisesti kuusen, mutta myös muiden puulajien pitkälle lahonneissa rungoissa ja metsän pohjan karikkeessa. TUR-kokoelmissa oli kaksi näytettä Varsinais-Suomesta: Paimiosta ja Marttilasta. Hammaskurokka, Sistotrema raduloides Hammaskurokka löytyi Lemunniemen Ala-Lemusta (6706:3241), jossa itiöemä kasvoi maahan pudonneella koivun oksalla (Ø 4 cm ja lahoaste 2) ja Lemunniemen Viperivikenin metsästä (6706:3240), jossa itiöemä kasvoi kokonaisena kaatuneella koivulla (Ø 35 cm ja lahoaste 3). Lajille soveltuvia elinympäristöjä ja kasvupaikkoja oli kartoitetuista alueista etenkin 12

Lemunniemen ja Länsi-Krossin parhaiten säilyneissä seka- ja lehtimetsissä. Lajia tavataan lähes koko Suomessa jokseenkin harvinaisena. Kasvualustoina ovat etupäässä kuolleet koivun ja haavan rungot vanhoissa metsissä. TURkokoelmissa oli vain yksi näyte Varsinais-Suomen alueelta, Marttilasta. Korpiludekääpä, Skeletocutis odora Kartoituksessa löytyi yksi korpiludekääpä Lemunniemen Härkähaasta (6706:3242). Itiöemä kasvoi tuoreen kankaan kuusikossa, paikassa, jossa monia suuria runkoja oli kaatunut lähekkäin. Kasvualustana toimi kokonaisena kaatunut runko, jonka läpimitta oli 25 cm ja lahoaste 2. Korpiludekääpä esiintyy Etelä- ja Keski- Suomessa hyvin harvinaisena, Itä- Suomessa ja Lapissa se on jokseenkin harvinainen. Laji on alueellisesti uhanalainen koko Etelä- ja Keski-Suomessa. Se kasvaa varjoisissa ja kosteissa metsissä suurilla maapuilla, etenkin kuusella, joskus haavalla ja männyllä. TURkokoelmissa oli Varsinais-Suomesta aiemmin kaksi keräystä, molemmat Paraisilta. Kielinahakka, Stereopsis vitellina Kielinahakka löytyi Lemunniemen Ala- Lemusta (6706:3241). Itiöemä kasvoi kallionalussekametsässä, lähellä tietä, sahatun koivupöllin alla. Pöllin läpimitta oli 38 cm ja lahoaste 3. Kartoitusalueella voi olla joitakin lajille sopivia kasvupaikkoja, mutta koska laji on melko helppo havaita, niin hyvin harvinainen se alueella varmasti on. Etelä-Suomessa laji on jokseenkin harvinainen, muualla Suomessa ja rannikolla se on hyvin harvinainen. Kielinahakka kasvaa karikkeessa maahan kaatuneiden runkojen, erityisesti järeiden mäntyjen, alla. TUR-kokoelmissa oli vain yksi aiempi keräys Varsinais-Suomesta, Perniöstä. Korpiludekääpä (Skeletocutis odora) on löytynyt Varsinais-Suomesta vain muutaman kerran aiemmin. 13

4.3 Alueellisesti uhanalaiset Kääväkkäiden alueellinen uhanalaisuusluokitus on Suomen ympäristökeskuksen (2001) mukainen. Kultakurokan tuleva alueellinen uhanalaisuus on mainittu Kotirannan ym. (2009) julkaisussa. Seuraavat kartoituskohteilta löytyneet kääväkäslajit ovat alueellisesti uhanalaisia vyöhykkeessä hemiboreaalinen, Lounainen rannikkomaa (1b). Aihkinahka, Crustoderma corneum Ks. Silmälläpidettävät. Silokääpä, Gloeoporus pannocinctus Ks. Silmälläpidettävät. Ruostekääpä, Phellinus ferrugineofuscus Ks. Silmälläpidettävät. Kultakurokka, Sistotrema alboluteum Ks. Silmälläpidettävät. Hammaskurokka, Sistotrema raduloides Ks. Silmälläpidettävät. Korpiludekääpä, Skeletocutis odora Ks. Silmälläpidettävät. Kielinahakka, Stereopsis vitellina Ks. Silmälläpidettävät. Silokääpä (Gloeporus pannocictus) kasvaa lahoilla maahan kaatuneilla koivuilla. Kielinahakka (Stereopsis vitellina) on löytynyt Varsinais-Suomesta ilmeisesti vain kerran aiemmin. 14

4.4 Vanhan metsän indikaattorit Tässä luvussa esitellään sekä kuusivaltaisten että mäntyvaltaisten metsien vanhan metsän indikaattorilajit yhdessä. Jako näiden välillä löytyy muun muassa Kotirannan ja Niemelän (1996) ja Niemelän (2005) julkaisuista. Indikaattori- eli ilmentäjälaji tarkoittaa sellaista eliölajia, jonka esiintyminen ilmentää luonnonarvoiltaan tai luonnontilaltaan merkittävää elinympäristöä. Indikaattorilajit ilmentävät monimuotoista eliölajiyhteisöä, elinympäristön ominaispiirteiden jatkumoa, maastossa vaikeasti havaittavia ympäristön erityispiirteitä tai uhanalaisten lajien esiintymistä. Oravuotikka, Asterodon ferruginosus Oravuotikka löytyi Nunnan Pyydysmäestä (6712:3248) ja Lemunniemen Päivänpuolesta (6707:3243). Pyydysmäessä laji kasvoi 70 cm pitkällä koivun sahapöllillä, jonka läpimitta oli 38 cm ja lahoaste 1. Päivänpuolessa itiöemä löytyi katkenneelta maakoivulta, jonka läpimitta oli 25 cm ja lahoaste 2. Oravuotikalle soveltuvia elinympäristöjä oli siellä täällä jokaisella kartoitetulla aluekokonaisuudella. Oravuotikka on kuusivaltaisten metsien indikaattorilaji. Se on jokseenkin harvinainen koko Suomessa. Kasvupaikkoina ovat sekä lehti- että havupuut tavallisimmin soistuneissa metsissä tai rehevämmillä kankailla. TUR-kokoelmissa oli näytteitä useilta kymmeniltä paikoilta Varsinais-Suomesta. Punahäivekääpä, Leptoporus mollis Kaksi punahäivekääpää löytyi Länsi- Krossin alueelta: Vyyryläisenmäestä (6711:3245) ja Sorrosta (6710:3244). Vyyryläisenmäestä löytynyt itiöemä kasvoi kokonaisella kaatuneella kuusella, läpimitaltaan 28 cm ja lahoaste 1. Sorron itiöemä kasvoi kuorettomalla kuusisahapöllillä, jonka läpimitta oli 32 cm ja lahoaste 1. Punahäivekääpä on kuusi- ja mäntyvaltaisten metsien indikaattorilaji. Se esiintyy pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta jokseenkin harvinaisena koko Suomessa. Kasvualustana ovat havupuut, etenkin kuusi. Punahäivekääpä on vanhojen metsien laji, jonka saattaa joskus tavata hoitamattomista talousmetsistä. TURkokoelmissa oli näytteitä 12 paikalta Varsinais-Suomesta. Viinikääpä, Meruliopsis taxicola Kartoitusalueilta löytyi neljä viinikääpää, joista kolme Lemunniemeltä (Kasarminmäki, Sarapisto ja Vehkalho) sekä yksi Lakarin Koholasta. Kaikki itiöemät kasvoivat kokonaisella kaatuneella, mutta vielä puuainekseltaan kovalla mäntykelolla. Viinikääpä kasvaa jokseenkin harvinaisena koko Suomessa. Etelä-Suomessa laji tavataan tavallisimmin männyltä, pohjoisessa kuuselta. Kasvualustana toimivat maahan kaatuneet rungot ja pystypuiden oksat. Laji kasvaa useimmiten vanhoissa metsissä, mutta saattaa löytyä myös hoitamattomasta talousmetsästä. Lounaisrannikon nykyään luonnontilaisissa kalliomänniköissä se on harvalukuinen tyyppilaji. TUR-kokoelmissa oli näytteitä useilta kymmeniltä paikoilta Varsinais- Suomesta. 15

Korokääpä, Oligoporus sericeomollis Korokääpä löytyi Lemunniemen Kaikukalliolta (6706:3243) kokonaisena kaatuneen männyn rungolta (Ø 12 cm, lahoaste 2), Vyyryläisenmäestä (6710:3245) ohuelta ja melko kovalta kuuselta ja Lemunniemen Vaarniemenkalliolta (6708: 3241) kaatuneelta kuusen rungolta (Ø 32 cm, lahoaste 3). Korokääpiä saattaa kasvaa muuallakin kartoitettujen alueiden luonnontilaisen kaltaisissa kalliomänniköissä, joissa on mäntylahopuuta. Laji esiintyy eteläisessä Suomessa jokseenkin harvinaisena, mutta Lapissa yleisenä. Se kasvaa etenkin männyllä, mutta toisinaan kuusella, harvoin lehtipuilla. Kasvualustana on usein melko kova tai hiiltynyt puu. TUR-kokoelmissa oli näytteitä yhdeksältä paikalta Varsinais- Suomesta. Pihkakääpä, Onnia leporina Kellarimäen Toivolasta (6710:3248) löytyi kartoitusalueiden ainoa pihkakääpä, joka kasvoi kuusen sahakannossa, jonka läpimitta oli 48 cm ja lahoaste 1. Lajille on muutamia sopivia kasvupaikkoja eri kartoitusalueilla, mutta helposti havaittavuudestaan huolimatta sitä ei muualta löytynyt. Pihkakääpä esiintyy lähes koko Suomessa jokseenkin harvinaisena, mutta Lapissa se on Etelä-Suomea yleisempi. Laji suosii elinympäristöinään reheviä kuusikoita. Tämä kuusen spesialisti kasvaa sekä elävissä pystypuissa että maarungoilla. TUR-kokoelmissa oli näytteitä kuudelta paikalta Varsinais-Suomesta. Karhunkääpä, Phaeolus schweinitzii Kartoituskohteilta löytyi kaksi karhunkääpää: Lakari Kellarimäen Vansvuorelta (6711:3249) ja Lemunniemen Ala- Lemusta (6706:3241). Molemmissa paikoissa itiöemät löytyivät luonnontilaisen kaltaisesta kalliomänniköstä, jossa kasvoi vanhoja, mutta kituliaissa oloissa kehittyneitä matalia mäntyjä. Tällaisten puiden tyveltä itiöemät löytyivät. On todennäköistä, että karhunkääpää esiintyy muillakin kartoitusalueiden vastaavilla kasvupaikoilla. Karhunkääpä esiintyy lähes koko Suomessa jokseenkin harvinaisena vanhojen mäntyjen juuriloisena, etenkin vanhoissa männiköissä, mutta harvinaisena myös lehtikuusen tyvellä puistoissa. Saaristomeren saarissa laji on sisämaata yleisempi. TUR-kokoelmissa oli näytteitä useilta kymmeniltä paikoilta Varsinais- Suomessa. Pihkakääpä (Onnia leporina) esiintyy tavallisimmin vanhoissa, järeäpuustoisissa kuusikoissa. Etelä-Suomessa se on harvinainen. 16

Kuusenkääpä, Phellinus chrysoloma Kartoitusalueilta löytyi kolme kuusenkääpää, joista kaksi oli Lemunniemestä: Sovinnonmäen eteläpuolelta (6706:3242) ja Torppalasta (6707:3240), sekä yksi Länsi-Krossin Lähteenmäestä (6711: 3245). Kaksi keräyksistä oli järeältä elävältä kuusen rungolta (Ø 63 cm ja Ø 42 cm) ja yksi maahan karisseelta kuusen kovalta oksalta. Laji esiintyy Lounais-Suomessa hyvin harvinaisena, muualla Suomessa jokseenkin harvinaisena. Lapin kuusikoissa laji on melko yleinen. Itiöemät kasvavat sekä pysty- että maakuusilla. Kuusenkääpä esiintyy etupäässä vanhoissa luonnonmetsissä, mutta saattaa löytyä myös hoitamattomista talousmetsistä, joissa on järeitä kuusia. TUR-kokoelmissa oli näytteitä 15 paikalta Varsinais-Suomesta. Ruostekääpä, Phellinus ferrugineofuscus Kuusivaltaisten metsien indikaattorilaji. Ks. silmälläpidettävät lajit. Männynkääpä, Phellinus pini Männynkääpiä tavattiin Lemunniemen kalliomänniköissä 24 puussa ja Länsi- Krossin Vyyryläisenmäessä yhdessä puussa. Itiöemät kasvoivat vanhoissa, mutta kituliaasti karulla maaperällä kasvaneissa pienikokoisissa elävissä männyissä. Laji esiintyy koko Suomessa jokseenkin harvinaisena. Elinympäristöinä ovat vanhat mäntykankaat, kalliomänniköt, mutta myös kulttuurivaikutteiset puistot. Meren saaristossa männynkääpä on sisämaan metsiä tavallisempi. TUR-kokoelmissa oli näytteitä useilta kymmeniltä paikoilta Varsinais-Suomesta. Männynkääpä (Phellinus pini) on vanhojen elävien mäntyjen lahottaja. 17

Tämä rusokääpä (Pycnoporellus fulgens) kasvoi Nunnan korpimaisessa kuusikossa. Ruskokääpä, Postia leucomallella Kartoituksessa löytyi yhteensä 10 ruskokääpää. Lemunniemellä niitä kasvoi kuudella paikalla (mänty), Lakari Kellarimäessä yhdellä paikalla (mänty), Länsi- Krossissa yhdellä paikalla (mänty ja kuusi) ja Nunnan Pyydysmäessä yhdellä paikalla (mänty). Ruskokääpää tavataan Etelä- ja Keski- Suomessa jokseenkin harvinaisena, Lapissa harvinaisena. Se kasvaa havupuilla, etenkin männyllä. Laji esiintyy sekä kalliomänniköissä että sulkeutuneissa kuusimetsissä suosien luonnontilaisia metsiä, mutta löytyy toisinaan myös talousmetsistä, joissa on sopivaa lahopuuta tarjolla. TUR-kokoelmissa oli näytteitä 20 paikalta Varsinais-Suomesta. Rusokääpä, Pycnoporellus fulgens Kartoitusten rusokäävät löytyivät Nunnan Takakankareesta (6712:3249) ja Lemunniemen Vaarniemestä (6708:3240). Nunnan itiöemät kasvoivat korpimaisella kohdalla tuoreen kankaan kuusikossa, johon oli kaatunut useita runkoja. Kasvualusta oli kokonaisena kaatunut kuusen runko, jonka läpimitta oli 21 cm ja lahoaste 2. Vaarniemen kasvupaikka oli tammilehto, jossa kasvaa suuria kuusia sekapuuna. Kasvualustana oli kokonaisena kaatunut kuusen runko, jonka läpimitta oli 43 cm ja lahoaste 1. Molempien kasvupaikkojen rungoilla oli myös kantokäävän itiöemiä, jonka seuraajalaji rusokääpä on. Laji esiintyy Etelä- ja Keski-Suomessa harvinaisena. Kasvaa lähes yksinomaan jo hieman lahonneilla rungoilla, joita kantokääpä on ensin lahottanut. Rusokääpäää on tavattu etupäässä kuuselta, mutta myös koivulta, haavalta ja männyltä. Elinympäristönä ovat vanhat korpimaiset kuusikot, joissa runsaasti lahopuuta, mutta myös tuoreet ja lehtomaiset kuusivaltaiset kankaat. TUR-kokoelmissa oli näytteitä yhdeksältä paikalta Varsinais- Suomesta. 18

Kangaskurokka, Sistotremastrum suecicum Lemunniemen alueelta löytyi neljä kangaskurokkaa, jotka kasvoivat keloutuneilla mäntymaapuulla. Elinympäristönä olivat luonnontilaisen kaltaiset kalliomänniköt, joissa oli jonkin verran mäntylahopuuta, myös keloja. Laji esiintyy Lounaisrannikolla harvinaisena, Etelä- ja Keski-Suomessa jokseenkin harvinaisena ja Itä- ja Pohjois- Suomessa melko yleisenä kuollutta maapuuta sisältävissä männiköissä. Laji kasvaa pääosin mäntykeloilla. TURkokoelmissa oli näytteitä neljältä paikalta Varsinais-Suomesta, Koskelta ja Paimiosta. Lisäksi lajia on kerätty useasta paikasta Saaristomereltä. Korpiludekääpä, Skeletocutis odora Kuusivaltaisten metsien indikaattorilaji. Ks. silmälläpidettävät. Kurttusieni, Sparassis crispa Kartoituksessa löytyi kaksi kurttusientä: Lemunniemen Ala-Lemusta (6706:3241) ja Lakari Kellarinmäen Hiiskanmäeltä (6711:3247). Molemmissa paikoissa itiöemät kasvoivat kallioisessa männikössä, jossa oli iäkkäitä eläviä mäntyjä, joiden läpimitta oli 30 cm:n luokkaa. Kurttusieni on harvinainen Etelä- ja Keski-Suomessa. Lajia tavataan harvakseltaan etupäässä vanhoissa metsissä, joissa sen tapaa vanhimpien mäntyjen tyvellä. TUR-kokoelmissa oli näytteitä useilta kymmeniltä paikoilta Varsinais- Suomesta. Kurttusieni (Sparassis crispa) on vanhojen männiköiden laji. 19

Kermakarakääpä, Steccherinum luteoalbum Kartoitusalueilta löytyi kolme kermakarakääpää: Länsi-Krossin Vyyryläisenmäestä (6711:3245), Lemunniemen Ala- Lemusta (6706:3241) ja Lemunniemen Viperistä (6707:3240). Vyyryläisenmäen kasvupaikkana oli keloutunut mäntysahapölli, jonka läpimitta oli 17 cm ja lahoaste 4. Ala-Lemun kasvupaikka oli kokonainen mäntymaakelo, joka oli läpimitaltaan 32 cm ja lahoaste 2. Viperissä kermakarakääpä kasvoi kokonaisella maahan kaatuneella kuusen rungolla, jonka läpimitta oli 34 ja lahoaste 2. Kermakarakääpä esiintyy lähes koko Suomessa jokseenkin harvinaisena, ollen kuitenkin etelässä harvinaisempi. Se kasvaa tavallisimmin kuorettomilla havupuilla, etenkin männyllä. Elinympäristönä ovat havupuuvaltaiset kankaat, ja se suosii luonnontilaisina metsiä. TURkokoelmissa oli näytteitä 10 paikalta Varsinais-Suomesta. 4.5 Muut harvinaiset lajit Voikääpä, Antrodiella serpula Lemunniemestä laji löytyi kuudelta kuolleelta tervalepältä ja yhdeltä pähkinäpensaalta Torppalasta, Viperistä ja Ala- Lemun rannasta. Länsi-Krossin Rientolassa se kasvoi yhdellä pystyyn kuolleella pähkinäpensaalla. Voikääpä esiintyy Etelä- ja Keski- Suomessa jokseenkin harvinaisena, pohjoisempana hyvin harvinaisena. Meren rannikon ja saariston tervalepikoissa laji on melko yleinen. Isäntäpuulajeina ovat useimmiten lepät ja pähkinäpensas, harvoin muut lehtipuulajit. Elinympäristöinä ovat lehdot ja rehevät sekametsät. Voikääpä on lepänkäävän seuraajalaji eli se ilmaantuu rungolla vasta tämän ensin lahotettua runkoa. TUR-kokoelmissa oli näytteitä useilta kymmeniltä paikoilta Varsinais-Suomesta. Keltakuurakka, Botryohypochnus isabellinus Kasvupaikka oli Lakarin Koholassa (6711:3248) tuoreen kankaan paikoin korpipainanteinen kuusimetsä, jossa itiöemä kasvoi kokonaisella maakuusella (Ø 22 cm, lahoaste 1). Keltakuurakkaa tavataan jokseenkin harvinaisena Etelä- ja Keski-Suomessa. Vihervanu, Byssocorticium atrovirens Vihervanun itiöemä tavattiin Lemunniemen Vehkalhossa (6707:3242), jossa se kasvoi läpimitaltaan 9 cm maakoivulla, jonka lahoaste oli 2. Laji on jokseenkin harvinainen Lounais-Suomessa ja muualla Etelä-Suomessa se on hyvin harvinainen. Keltalämäkkä, Ceraceomyces tessulatus Kaksi keltalämäkkää löytyi Lemunniemen alueelta, Ala-Lemusta (6706:3240) ja Vaarniemenkalliolta (6708:3241). Toinen itiöemä kasvoi pitkälle lahonneella (lahoaste 4) maakoivulla, jonka läpimitta oli 19 cm. Toinen itiöemä kasvoi tunnistamattoman lehtipuun maaoksalla, jonka läpimitta oli 7 cm ja lahoaste 2. Laji esiintyy jokseenkin harvinaisena lähes koko Suomessa. 20

Pohjankääpä (Climacocystis borealis) kasvaa järeillä kuolleilla tai elävillä kuusen rungoilla. Verkkokerikääpä, Ceriporia reticulata Yksi verkkokerikääpä löytyi Lemunniemen Kasarminmäeltä (6707:3242), jossa se kasvoi maahan kaatuneella koivun rungolla (Ø 26 cm, lahoaste 2). Lajin itiöemä on pieni ja huomaamaton, joten se on vaikea löytää. Lajia voi hyvin esiintyä muuallakin kartoitettujen kohteiden sille soveltuvissa elinympäristöissä. Verkkokerikääpä esiintyy koko Suomessa kosteapohjaisilla paikoilla lehdoissa, ryteiköissä ja pellonreunoissa. Sen kasvualustana ovat pitkälle lahonneet lehtipuut, kuten lepät, koivut ja pähkinäpensaat. Itiöemiä on vaikea havaita, sillä ne kasvavat usein kuoren sisäpinnalla. TURkokoelmissa oli viisi aiempaa keräystä Varsinai-Suomesta: Paraisilta, Turusta, Tarvasjoelta ja Koski TL:stä kaksi. Pohjankääpä, Climacocystis borealis Pohjankääpä löydettiin neljältä paikalta. Nunnan Pyydysmäessä (6713:3248) itiöemä kasvoi kuusen sahakannolla, jonka läpimitta oli 42 cm ja lahoaste 1. Lemunniemi Torppalassa (6707:3240) itiöemä löydettiin kuusen sahakannolta, jonka läpimitta oli 50 cm ja lahoaste 3. Lemunniemen Auvaisbergissä (6707:3243) itiöemä kasvoi kuusen sahakannolla, jonka läpimitta oli 52 cm ja lahoaste 1. Vaarniemen (6708:3240) suojelualueella laji kasvoi pystyyn kuolleella kuusella, jonka läpimitta oli 49 cm ja lahoaste 1. Laji esiintyy pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta jokseenkin harvinaisena koko Suomessa, Lapissa se on Etelä-Suomea yleisempi. Pohjankääpä kasvaa vain kuusella: kuolevissa tai kuolleissa pystyrungoissa, kannoissa ja kaatuneissa puissa. TUR-kokoelmissa oli näytteitä useilta kymmeniltä paikoilta Varsinais- Suomesta. 21

Okratyllikkä, Conferticium ochraceum Okratyllikkä löytyi yhdeltä kokonaiselta kuusen laholta (lahoaste 4) maarungolta, jonka läpimitta oli 28 cm. Elinympäristö oli kallionjyrkänteen alla kasvava sekametsässä, joka sijaitsi Lemunniemen Ala- Lemussa (6706:3240). Laji esiintyy jokseenkin harvinaisena koko Suomessa. Sokkelokääpä, Daedalea quercina Sokkelokääpä löydettiin Lemunniemen Vaarniemen tammilehdosta ja Ala- Lemusta. Kummassakin paikassa itiöemä kasvoi järeällä elävällä tammella. Ala- Lemun isäntäpuun läpimitta oli peräti 150 cm. Vaarniemen tammilehdossa sokkelokääpiä saattaa kasvaa enemmänkin, sillä sopivia kasvupaikkoja on tarjolla. Laji esiintyy harvalukuisena vain hemiboreaalisella vyöhykkeellä lounaisimmassa Suomessa. Elinympäristöinä ovat vanhat tammimetsät ja kartanonpuistot. Itiöemät kasvavat ainoastaan tammella, etenkin elävässä puussa tai kannossa. TUR-kokoelmissa oli näytteitä useilta kymmeniltä paikoilta Varsinais- Suomesta. Sysikeijukka, Galzinia incrustans s. lato Sysikeijukka tavattiin Lakarin Koholasta (6711:3248), jossa se kasvoi katkenneella ja maahan kaatuneella järeällä (Ø 35 cm) koivun rungolla, jonka puuaines oli vielä melko kova (lahoaste 2). Elinympäristö oli havupuuvaltainen kallioinen sekametsä. Laji on jokseenkin harvinainen Eteläja Keski-Suomessa. Lakkakääpä, Ganoderma lucidum Lakkakääpä kasvoi Lakari Kellarimäen Hiiskanmäessä (6710:3246) ja Länsi- Krossin Vyyryläisenmäessä (6710:3245). Molemmissa paikoissa kasvualustana oli kuusen sahakanto, jonka läpimitta Hiiskanmäessä oli 29 cm, lahoaste 3 ja Vyyryläisenmäessä 31 cm ja lahoaste 3. Laji esiintyy jokseenkin harvinaisena Etelä- ja Keski-Suomessa. Se kasvaa tavallisesti kuusella, koivulla ja lepillä, mutta myös muilla puulajeilla. Kasvupaikat ovat useimmiten isoja kantoja korpimaisissa tai muuten kosteapohjaisissa rehevissä metsissä tai vesistöjen rantametsissä. TUR-kokoelmissa oli näytteitä useilta kymmeniltä paikoilta Varsinais- Suomesta. Tupasorakas, Hericium cirrhatum Tupasorakas löydettiin kahdelta paikalta. Lemunniemen Auvaisbergissä (6707: 3243) itiöemä kasvoi koivun sahakannossa, joka läpimitta oli 37 cm ja lahoaste 1. Lakari Kellarinmäen Hiiskanmäessä (6710:3246) kasvualustana oli koivun sahakanto, jonka läpimitta oli 35 cm ja lahoaste 1. Laji esiintyy jokseenkin harvinaisena koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Itiöemät kasvavat usein lehtipuiden, etenkin koivun, vielä varsin kovilla kannoilla ja pystypökkelöillä. Elinympäristöinä ovat tavallisesti puoliavoimet sekametsät. TUR-kokoelmissa oli näytteitä useilta kymmeniltä paikoilta Varsinais-Suomesta. 22

Tupasorakas (Hericium cirrhatum) löytyi koivun kannoilta Auvaisbergistä ja Hiiskanmäeltä. Koralliorakas, Hericium coralloides Koralliorakas tavattiin vain Lemunniemen Kasarminmäeltä (6707:3242). Siellä se kasvoi kokonaisella kaatuneella koivun rungolla, jonka läpimitta oli 23 cm ja lahoaste 1. Laji kasvaa koko maassa jokseenkin harvinaisena. Elinympäristönä ovat useimmiten vanhat metsät, joissa itiöemä kasvaa pystyyn kuolleeseen tai kaatuneeseen lehtipuun runkoon. Kasvualustana on tavallisimmin kuollut koivun runko, jonka pakurikääpä on ensin lahottanut. TURkokoelmissa oli näytteitä 16 paikalta Varsinais-Suomesta. Tammenvuotikka, Hymenochaete rubiginosa Tammenvuotikka tavattiin vain Lemunniemen Vaarniemen tammilehdossa, josta se löytyi neljältä tammelta. Alue on luultavasti ainoa paikka kartoitetulla alueella, jossa tammenvuotikka esiintyy. Lajin levinneisyys kattaa Lounais- Suomen ja etelärannikon, jossa se esiintyy harvalukuisena. Tammenvuotikka kasvaa ainoastaan tammella, tavallisimmin kuorettomalla kuolleella rungon osalla. TUR-kokoelmissa oli näytteitä 15 alueelta Varsinais-Suomesta. Ruusunyhäkkä, Hyphoderma roseocremeum Kartoitusalueita löytyi neljä ruusunyhäkkää. Nämä kasvoivat Lemunniemen Ala- Lemussa ja Sarapiston pähkinälehdossa, Länsi-Krossin Vyyryläisenmäessä sekä Lakarin Koholassa. Isäntäpuina olivat koivu, haapa, pähkinäpensas ja tammi. Laji esiintyy jokseenkin harvinaisena vain Lounais-Suomessa, mutta esimerkiksi Saaristomerellä se on melko yleinen (Kunttu, julkaisematon). 23

Hyphodontia langeri Tämä laji on luultavasti uusi, tieteelle vielä kuvaamaton. Se on toisaalta yhdistetty Australiasta ja Taiwanista kerättyyn lajiin Hyphodontia nudiseta, mutta suomalaiset asiantuntijat epäilevät kyseessä olevan oman lajinsa, jota on löydetty Euroopassa ainakin Suomesta ja Saksasta (Kotiranta & Saarenoksa 2000). Tätä lajia on löytynyt muun muassa Saaristomereltä useasta paikasta (P. Kunttu, julkaisematon). Suomen löydöt ovat kaikki männyltä, usein melko ohutläpimittaiselta maakelolta. Laji on saattaa olla Suomessa yleinen, mutta levinneisyydeltään eteläpainotteinen (H. Kotiranta & M. Kulju, kirjall. tiedonanto 2010). Tässä selvityksessä itiöemä löytyi Lemunniemeltä, Ala-Lemun kartanon länsipuolella olevasta kalliomänniköstä (6706:3240), jossa se kasvoi maahan kaatuneella mäntykelolla (Ø 12 cm, lahoaste 3). Samalla rungolla kasvoi koko maassa yleistä havukuurakkaa (Botryobasidium subcoronatum). Ketunkääpiä löytyi eri alueilta yhteensä kuudelta rungolta. Lemunniemen alueelta ketunkääpä löytyi kolmelta paikalta: Sauhuvuoren kalliolla sijaitsevasta haavikosta, Vaarniemenkalliolta ja Auvaisbergin kallionalushaavikosta. Länsi-Krossin Vyyryläisenmäessä (6710:3245) se kasvoi elävällä, läpimitaltaan 11 cm olevalla haavalla, sekä Vyyryläisenmäessä (6710:3244) katkenneella maahaavalla, jonka läpimitta oli 16 cm ja lahoaste 3. Lakari Kellarimäen Vansvuorella (6711:3249) itiöemän kasvualustana toimi kokonainen maahaapa, jonka läpimitta oli 9 cm ja lahoaste 4. Ketunkääpä esiintyy pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta jokseenkin harvinaisena koko Suomessa, ja se on taantunut sopivien elinympäristöjen huvettua. Laji kasvaa lähes yksinomaan haavalla, hyvin harvoin muilla lehtipuulajeilla. Kasvualustoina ovat pystyyn kuolleet ja kaatuneet rungot. Elinympäristöinä ovat tavallisesti kallionalushaavikot ja vanhat kuusi- ja sekametsät. TUR-kokoelmissa oli useita kymmeniä näytteitä Varsinais- Suomesta, muun muassa Lemunniemen Härkähaasta vuodelta 2007. Hirsikesikkä, Hypochniciellum subillaqueatum Hirsikesikkä löytyi Länsi-Krossin Vyyryläisenmäestä (6710615:3244788). Itiöemä kasvoi 18 cm läpimittaisella mäntymaakelolla, jonka lahoaste oli 2. Laji on jokseenkin harvinainen Lounais- Suomessa ja Kainuussa, mutta muualla Suomessa sitä ei ole tavattu. Useat etelärannikon löydöt ovat lahonneelta puutavaralta (Kotiranta & Saarenoksa 1993). Ketunkääpä, Inonotus rheades Ketunkääpä (Inonotus rheades) on harvalukuinen haavan spesialisti. 24

Rikkikääpä, Laetiporus sulphureus Lemunniemen Vaarniemen tammilehdossa rikkikääpä kasvoi kahdeksalla rungolla ja Vaarniemenkallion pohjoisreunalla yhdellä rungolla. Rikkikääpää voi kasvaa jollakin yksittäisellä tammen rungolla muuallakin kartoitetulla alueella, mutta Vaarniemen tammilehtoa lukuun ottamatta se on varmasti harvinainen. Laji esiintyy jokseenkin harvinaisena Etelä-Suomessa. Se kasvaa tammilehdoissa ja vanhoissa puistoissa vain tammella ja paksurunkoisilla pajulajeilla. Kasvualustat ovat joko eläviä tai pystyyn kuolleita kookkaita puita. TURkokoelmissa oli näytteitä useilta kymmeniltä paikoilta Varsinais-Suomesta. Kurttukesikkä, Leucogyrophana romellii Kurttukesikkä tavattiin Lemunniemen Sovinnonmäeltä (6706:3241) ja Nunnan Takakankareesta (6713:3249). Kasvualustoina itiöemillä oli maahan kaatunut männyn runko, jonka läpimitta oli noin 10 cm. Laji on jokseenkin harvinainen Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta Lapissa se on yleinen. Phlebiella alnicola Uusi sienilaji Suomelle. Itiöemä löytyi Lemunniemen Ala-Lemun luhtaisesta tervaleppälehdosta, Kuusistonsalmen rannalta (6706:3241). Se kasvoi maahan pudonneella tervalepän oksalla, jonka läpimitta oli 14 cm ja lahoaste 3. Tällaista elinympäristöä ja kasvualustaa löytyy nyt kartoitetuista kaavaalueista Lemunniemeltä merenrannan metsiköistä sekä Torppalasta. Tämä laji on aiemmin tavattu Pohjoismaista Ruotsissa ja Norjassa, joissa se esiintyy harvinaisena hemiboreaalisella vyöhykkeellä. Lisäksi Tanskasta se on löytynyt Sjællandista (Hansen & Knudsen 1997). Myös muualta Euroopasta on löytöjä (Hjortstam ym. 1988). Kasvualustoina ovat olleet sekä havu- että lehtipuut. Aiemmin laji vietiin sukuun Trechispora, jonka nimisenä sen monissa alan julkaisuissa tapaa. Mustasukkakääpä, Polyporus leptocephalus Mustasukkakääpä löytyi Lemunniemestä kolmesta paikasta: Kulmala (haapa), Viperi (raita) ja Vaarniemen tammilehto (vaahtera). Nunnassa se kasvoi yhdellä raidalla. Rungot olivat melko järeitä joko pystyyn kuolleita tai kokonaisena maahan kaatuneita. Laji esiintyy jokseenkin harvinaisena koko Suomessa. Se kasvaa vain lehtipuilla, etenkin haavalla, pajuilla ja jalopuilla. Elinympäristöinä ovat niin luonnonmetsät kuin puistotkin, joissa on kookkaita kuolleita tai huonokuntoisia runkoja. TURkokoelmissa oli yllättäen vain 14 näytettä eri paikoilta Varsinais-Suomesta, vaikka laji ei ole tällä alueella erityisen harvinainen. Haisusäämikkä, Scytinostroma portentosum Kartoitusalueilta löytyi kaksi haisusäämikkää, jotka molemmat kasvoivat Lemunniemellä, toinen Ala-Lemun rannan (6706:3241) ja toinen Viperin (6707:3240) tervalepikossa. Kasvualustoina molemmilla oli maahan kaatuneet tervalepän rungot (Ø 37 cm ja 19 cm), jotka olivat puuainekseltaan jo hieman 25

pehmenneiltä (lahoaste 2 ja 3). Haisusäämikkä esiintyy jokseenkin harvinaisena Lounais-Suomessa, mutta muualta Suomesta sitä ei ole tavattu. Valeorakas, Sistotrema confluens Lemunniemen Härkähaassa (6707:3242) itiöemät kasvoivat ojan vierellä ruohoisella ja savisella maalla sekametsän reunalla. Tämä mykorritsasienilaji vaikuttaa olevan kaikkialla harvalukuinen, vaikka tunnetun ekologian perusteella potentiaalisia elinympäristöjä olisikin tarjolla monessa paikassa. Valeorakas on melko harvinainen Eteläja Itä-Suomessa, eikä sitä ole löydetty Pohjanmaalta tai Lapista. Itiöemät kasvavat maassa tuoreilla ja lehtomaisilla kankailla sekä lehdoissa ja ruohoisilla hakamailla. TUR-kokoelmissa oli näytteitä useilta kymmeniltä paikoilta Varsinais- Suomesta. Kehäkurokka, Sistotrema coroniferum Tämä näyte oli laatunsa vuoksi mahdollista määrittää Sistotrema cf. coroniferum -tasolle asti, joka tarkoittaa, että se on tämä laji tai mahdollisesti joku sen muu lähilaji. Lajinmääritys ei siis ole täysin varma. Itiöemä löydettiin Lakarin Koholasta (6711: 3248), jossa se kasvoi kaatuneella haavan rungolla, jonka läpimitta oli 17 cm ja lahoaste 1. Kehäkurokkaa on tavattu Lounais- ja Etelä-Suomessa sekä Lapin eteläosissa ja Kainuussa, mutta lajin tunnettu levinneisyys on laikuittainen. Joka paikassa laji on hyvin harvinainen. Elinympäristöt ovat tuoreita kangasmetsiä tai lehtoja. Kääpäkurokka, Sistotrema sernanderi Kääpäkurokka tavattiin Lakarin Koholassa (6711:3248), havupuuvaltaisessa ja kallioisessa sekametsässä. Itiöemä kasvoi katkenneella ja kaatuneella koivun rungolla, jonka läpimitta oli 35 cm ja lahoaste 2. Laji on jokseenkin harvinainen koko maassa. Löydöt ovat havupuuvaltaisista metsistä, joissa itiöemät ovat kasvaneet useimmiten koivulla, joskus haavalla (Kotiranta & Larsson 1990). Risukarakääpä, Steccherinum nitidum Risukarakääpä kasvoi Lemunniemen Vaarniemenkalliolla (6708:3240) katkenneella haavan rungolla, jonka läpimitta oli 10 cm ja lahoaste 2. Laji esiintyy todennäköisesti useammassa paikassa kartoitetuilla alueilla. Lajin itiöemä voi olla huomaamaton pienen kokonsa tähden, jonka lisäksi sen kasvupaikat ovat usein pienikokoisia lehtipuiden oksia, joita ei tässä kartoituksessa aktiivisesti kartoitettu. Laji esiintyy pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta koko Suomessa melko harvinaisena. Se kasvaa lehtomaisilla ja rehevillä paikoilla pajuilla ja haavalla, etenkin näiden maaoksilla. TUR-kokoelmissa oli näytteitä useilta kymmeniltä paikoilta Varsinais-Suomesta. Tamminahakka, Stereum gausapatum Laji löydettiin Lemunniemen Vaarniemen tammilehdosta, 12 tammen rungolta. Lisäksi laji kasvoi yhdellä Länsi-Krossin Rientolan alueen elävällä tammella. Tamminahakan pääasiallinen elinympäristö on tutkituilla kohteilla nimenomaan Vaarniemen suojeltu tammilehto, jossa 26

laji on melko runsas. Muilla kohteilla kasvaa vain yksittäisiä tammia, eikä varsinaista tammimetsää esiinny. Tamminahakka esiintyy harvalukuisena vain Lounais-Suomessa ja etelärannikolla. Se kasvaa ainoastaan tammella. TURkokoelmissa oli näytteitä 15 paikalta Varsinais-Suomesta. Sirokka, Subulicystidium longisporum Sirokka tavattiin Länsi-Krossin Rientolassa (6711:3245), jossa se kasvoi kalliomännikössä maahan kaatuneella pihlajalla. Runko oli ohut (Ø 7 cm) ja puuainekseltaan melko kova (lahoaste 2). Sirokkaa tavataan jokseenkin harvinaisena koko maassa. Siloharsukka, Trechispora laevis Siloharsukka kasvoi Lemunniemellä, Ala-Lemun kartanon länsipuolella olevan kalliomännikön reunalla (6706:3241). Kasvualustana oli maahan kaatunut, pinnaltaan vielä melko kova (lahoaste 2) ja läpimitaltaan ohut (6 cm) mänty. Suomesta on viisi aiempaa julkaistua löytöä tästä lajista (Kotiranta ym. 2009, Kunttu ym. 2009). Näistä kolme on etelärannikolta, muutkin eteläboreaalisen vyöhykkeen eteläosista. Larssonin (1996) mukaan useimmat löydöt ovat havupuilta ja havumetsistä. Pohjois-Euroopassa lajin luonnehditaan olevan yleinen (Larsson 1996). Aarniharsukka, Trechispora lunata Aarniharsukka löydettiin Nunnan Takakankareelta (6713:3249), mäen laella olevasta kalliomänniköstä. Kasvualustana oli maahan kaatunut männyn keloutunut runko, jonka läpimitta oli 13 cm ja lahoaste 3. Aarniharsukka on uusi Suomen hemiboreaaliselle vyöhykkeelle, alueellinen uhanalaisuusvyöhyke 1b (Kotiranta ym. 2009). Lajia tavataan hyvin harvinaisena Etelä- ja Keski-Suomesta Kainuuseen asti, jossa sitä voi luonnehtia jokseenkin harvinaiseksi. Kasvualustat ovat tavallisimmin pitkälle lahonneita havupuita. Elinympäristöt ovat kuivia tai tuoreita kankaita, usein vanhoja metsiä. 4.6 Aiemmat kääpähavainnot Koska ei ole olemassa kattavaa havaintorekisteriä, josta voisi tarkistaa uhanalaisten tai harvinaisten sienihavaintojen määrän ja sijainnin, niin muiden tekemiä lajihavaintoja joutuu etsimään useasta eri lähteestä. Tämän selvityksen yhteydessä käytiin läpi johdannossa mainitut julkaisut ja Turun yliopiston kasvimuseon (TUR) sienikokoelmat. Näistä lähteistä etsittiin luonnonsuojelullisesti merkittäviä lajihavaintoja kartoitetuilta kaavaalueilta. Uhanalaisten lajien tietoa kerätään ja ylläpidetään valtion ympäristöhallinnon Hertta-tietokannassa. Tätä lähdettä ei kuitenkaan nyt ollut käytettävissä. Turun yliopiston kasvimuseon (TUR) kokoelmat käytiin läpi 21.12.2009 tarkemmin tässä raportissa esiteltävien kääväkäslajien osalta. Kokoelmanäytteistä tarkistettiin lajin esiintymien määrä Varsinais-Suomen eliömaakunnan alueella, sekä osassa tapauksissa tarkempi sijainti ja piirteitä lajin ekologiasta. Kyseessä olevilta kaava-alueilta kokoelmista löytyi muutamia Vaarniemen lehdon tammen sienilajien näytteitä ja ke- 27

Lehtipuuvaltaisissa rantalehdoissa on lajiston kannalta monia erityispiirteitä. Kuva Lemunniemen Viperistä. tunkääpä Lemunniemen Härkähaasta vuodelta 2007. Suunnittelukeskuksen (2003) luontokartoituksessa löytyi vaarantuneeksi luokiteltu tammenkääpä (Phellinus robustus) Vaarniemen tammilehdosta. Vaarniemestä on löytynyt aiemmin tässäkin kartoituksessa sieltä tavatut häränkieli, sokkelokääpä ja rikkikääpä (Huhtinen 1990). 4.7 Runsaimmat lajit Viisi runsainta (runkolukumäärä) kääpälajia kartoitetuilla alueilla olivat: kantokääpä 535, kuusenkynsikäääpä 523, pinovyökääpä 469, taulakääpä 355 ja rivikääpä 156. Muista puulla kasvavista kääväkäslajeista runsaimmat olivat kultaorvakka 342, ryppynahakka 61, kermaraspikka 47, verinahakka 43, karvanahakka 42 ja ruskovuotikka 42. Nämä viisi runsainta kääpälajia käsittää kääpien havaintoaineistosta 61 %. Kaikkiaan nämä 11 runsainta kääväkäslajia käsittävät niin ikään 61 % kääväkkäiden havaintoaineistosta. Kaikki nämä lajit ovat suurimmassa osassa Suomea yleisiä ja usein runsaita. 4.8 Harvinaisimmat lajit Kartoituksessa havaituista lajeista Suomessa harvinaisin on tietysti maalle uusi orvakkalaji Phlebiella alnicola. Tätä ennen lajin lähimmät löydöt olivat Ruotsista. Valtakunnallisesti vähiten löytöjä on seuraavista kaava-alueilta löytyneistä kääväkäslajeista: siloharsukka, krappikääpä lohkonahakka, kielinahakka, häränkieli ja aarniharsukka. Näistä selvästi harvinaisimmat lajit ovat siloharsukka, josta on viisi löytöä Etelä-Suomesta, 28

krappikääpä sekä tammella kasvava lohkonahakka, jota on aiemmin tavattu noin 15 etelärannikon paikalta. Kielinahakkaa tavataan eri puolilla Suomea, mutta kaikkialla harvinaisena. Häränkieli on lounaisen Suomen erikoisuus, ja tälläkin alueella paikoittainen. Aarniharsukka esiintyy hyvin harvinaisena Etelä-Suomessa. Lisäksi lajit, jotka ovat sitoutuneet vain hemiboreaaliseen vyöhykkeeseen ja kasvavat tammella, ovat Suomessa luontaisesti harvinaisia suppean levinneisyysalueensa takia. Alueelle uusi laji on aarniharsukka, jota ei ole aiemmin tavattu hemiboreaaliselta vyöhykkeeltä (Kotiranta ym. 2009), eikä Varsinais-Suomen eliömaakunnasta. Vähiten löytöjä tästä eliömaakunnasta on seuraavista lajeista, joiden esiintymätiedot perustuvat TUR-sienikokoelmiin talletettuihin näytteisiin. Varsinais- Suomessa on tehty kääpäselvityksiä niukasti, joten TUR-kokoelmiin talletetut näytteet ovat kattavin yksittäinen tietolähde arvioida lajien esiintymistä tällä alueella. Krappikäävästä ei ollut kokoelmissa näytettä lainkaan, kielinahakasta yksi, hammaskurokasta yksi, korpiludekäävästä kaksi, aihkinahkasta kaksi, silokäävästä kaksi, kultakurokasta kaksi ja kangaskurokasta neljä. Monista luvussa Muut harvinaiset lajit esitellyistä orvakkalajeista ei ole olemassa kattavaa aineistoa, jotta niiden todellista esiintymistä voisi arvioida. Kotirannan ym. (2009) julkaisussa on esitetty näiden lajien nykytietämykseen pohjautuva levinneisyys Suomessa metsäkasvillisuusvyöhykkeittäin sekä yleisyysarvio. Kaatuneilla mäntykeloilla elää monia erikoistuneita lajeja. Kuva Ala-Lemun kalliolta. 29

4.9 Lajiston huomiointi maankäytön suunnittelussa Raportin liitteenä oleville kartoille 1 4 on merkitty uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien sekä suojelullisesti arvokkaimpien metsäalueiden sijainti. Nämä kohteet olisi erittäin tärkeä säästää luonnontilaisina, sillä maankäytössä tapahtuvat muutokset, kuten metsänhakkuu tai rakentaminen, hävittävät näiden vaateliaiden ja harvinaisten lajien elinympäristöt. Kaavasuunnittelu on tässä tilanteessa keskeisessä asemassa. Valtaosalla uhanalaisten, silmälläpidettävien, alueellisesti uhanalaisten ja vanhan metsän indikaattorilajien esiintymiä lounaisessa Suomessa on hyvin vähän, populaatiot ovat taantuneet sopivien elinympäristöjen tuhoutuessa ja esiintymät sijaitsevat kaukana toisistaan usein jo luonnontilaltaan heikentyneissä paikoissa. Uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit ovat taantuneet myös valtakunnallisesti, joten näiden lajien esiintymät Etelä-Suomessa ovat merkittäviä ja suojelunarvoisia. Vanhoihin ja luonnontilaisiin tai näiden kaltaisiin metsiin sitoutuneet lajit eivät pitkällä aikavälillä kykene selviämään elinvoimaisina selvästi muuttuneissa ja kasvuresurssien kannalta heikentyneissä elinympäristöissä. Kerran alueelta hävittyään lajit eivät välttämättä enää kykene palaamaan sinne, vaikka elinympäristö aikanaan muuttuisi jälleen niiden ekologisia vaatimuksia vastaavaksi. Monet lahottajasienet ovat riippuvaisia luonnonmetsälle tyypillisten piirteiden jatkumosta, eli siitä että tiettyjä kasvun ja elinkierron kannalta tärkeitä metsän ominaispiirteitä on tasaisesti saatavilla, eikä ihmisen aiheuttama häiriötila niitä katkaise. Lahopuun laatu ja määrä on kääpien kannalta näistä keskeisin. Metsäympäristö muuttuu todella nopealla vauhdilla koko eteläisessä Suomessa, joten suojeluvastuuta ei voi siirtää muualle. Vastuun siirtäminen toisaalle aiheuttaa sen ilmiön, että kaikki toistaiseksi suojelemattomat, mutta lajiston arvokkaat elinympäristöt hävitetään. Erittäin uhanalainen ja erityistä suojelua vaativa lohkonahakka löytyi Vaarniemen luonnonsuojelualueelta, joten välittömästi sen elinympäristöä ei ole uhattu. Pidemmällä tähtäimellä suojellun tammilehdon (5 ha) koko ei välttämättä riitä ylläpitämään elinvoimaista paikallispopulaatiota, varsinkin jos tammen uusiutumisessa on ongelmia. Laji löytyi nyt vain yhden kaatuneen tammen rungon kahdelta eri osalta. Ala-Lemun kartanon länsipuolella sijaitsee pieni tammimetsikkö, joka tulisi säästää koskemattomana. Merkittävä osa Kaarinan alueella sijaitsevista tammimetsiköistä (esimerkiksi Tuorla, Rauhalinna ja Karpanmäki) on jo suojeltu. Länsi-Krossin kaava-alueella Vyyryläisenmäessä sijaitsee Kaarinan kaupungin omistama vuonna 2006 Maailman Luonnon Säätiö WWF:n vapaaehtoisen suojeluohjelman mukainen Perintömetsä. Tämän alueen pinta-ala on 26 ha, ja se sisältää kangasmetsän lisäksi lehtoa ja korpea. Tätä Perintömetsää olisi luontevaa ja lajiston kannalta tärkeää laajentaa karttaliitteen 2 mukaisesti suojelullisesti arvokkaille metsäalueille. 4.10 Metsän luonnontilaisuuteen vaikuttavat tekijät Metsätalous on kaikkein laajamittaisin, merkittävin ja vaikutuksiltaan mittavin lahottajasienilajiston esiintymiseen, yhteisön koostumukseen ja lajien runsauteen vaikuttava tekijä. Monet lajit kasvavat puuston keski-iän mukaan van- 30

Suojelunarvoinen lahottajasienilajisto tarvitsee runsaasti lahopuuta. Kuva Lemunniemeltä. hoissa, erirakenteisissa ja lahopuuta runsaasti (>20 m 3 ) sisältävissä metsissä, joissa on lehtipuuta, hiiltynyttä puunainesta, eri metsätyyppejä, erilaisia pienilmastoja, kosteita painanteita, puustoisia suolaikkuja sekä erikokoista ja -laatuista lahopuuta, jolla on pitkä jatkumo. Tästä syystä on selvää, että metsän käsittely, hakkuu, harvennus ja talousmielessä tehdyt hoitotoimenpiteet muuntavat, vähentävät ja hävittävät näitä boreaaliselle luonnonmetsälle tyypillisiä, ja niihin sitoutuneille eliölajeille välttämättömiä kasvuresursseja. Hakkuiden lisäksi arvokohteissa tulee pidättäytyä hakkuiden lisäksi muistakin metsänhoidollisista toimenpiteistä, kuten alikasvoksen raivaamisesta, alaharvennuksesta, kunnostusojituksista ja kuolleen puuston poistamisesta. Ihmissilmään ryteikköiset metsät ovat usein arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle. Kartoitetuille kaava-alueilla kuollutta puustoa on käytetty ojien yli rakennettuihin siltoihin, nuotiopaikkojen rakenteisiin ja polttopuuksi, erilaisiin kesä- ja leikkimajoihin. Nuotiopuina on poltettu erityisesti kalliomänniköiden kuivaa ja keloutunutta mäntyä. Metsissä kulkee tiheä polkuverkosto, jonka päälle kaatuvat rungot joko poljetaan rikki tai raivataan pois. Kaupungin tulisi pyrkiä kanavoimaan näiden asuinalueiden vieressä sijaitsevien metsien ulkoilu- ja virkistyskäyttö keskitetysti ja hoitamaan tietyt viralliset polkuverkostot siten, että tarve ulkoilijoiden itse luotuihin reitteihin vähenee. 31

KIITOKSET Kaarinan kaupungin ympäristöpäällikkö Jouni Saario määritteli selvityksen tavoitteita ja avusti hallinnollisissa asioissa. Dosentti Marja Härkönen, FM Elina Sivonen, dosentti Seppo Huhtinen (Turun yliopisto) ja dosentti Tuomo Niemelä (Helsingin yliopisto) määrittivät selvityksessä kerättyjä sieninäytteitä. Ympäristösuunnittelija Sanna-Mari Rivasto auttoi merkittävästi julkaisun taittamisessa. Olemme kiitollisia saamastamme avusta. 32

KIRJALLISUUS Eriksson, I. 2008: Raportti Lounais-Suomen, Hämeen ja Uudenmaan lehtojen kääväkäsinventoinneista syksyllä 2007. Metsähallitus, Etelä-Suomen luontopalvelut. Inventointiraportti. 30 s. FINLEX 1996: Luonnonsuojelulaki 20.12.1996/160. Valtion säädöstietopankki. <http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961096>. Viitattu 13.12.2009. FINLEX 1997: Luonnonsuojeluasetus 14.2.1997/160. Valtion säädöstietopankki. <http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19970160>. Viitattu 13.12.2009. Hansen, L. & Knudsen, H. 1997 (toim.): Nordic macromycetes 3. Heterobasidioid, aphyllophoroid and gastromycetoid basidiomycetes. Nordsvamp. Copenhagen. 444 s. Heinonen, P. 1963: Karpanmäen putkilokasvit ja makrosienet. Turun yliopisto, biologian laitos. 42 s. Heinonen, M-L & Heinonen, P. 2004: Sieni-inventointi 2003 Kaarinan Karpanmäessä. Metsähallitus, Etelä-Suomen luontopalvelut. Inventointiraportti. 5 s. Hjortstam, K., Larsson, K.-H. & Ryvarden, L. 1988: The Corticiaceae of North Europe 8. Thanatephorus to Ypsilonidium. Fungiflora. Oslo. Ss. 1449-1631. Huhtinen, S. 1990: Kaarinan kunnan arvokkaiden luonnonkohteiden sienilajisto. Tutkimusraportti. 67 s. Jakobsson, S. & Niemelä, T. 2004: Vinokkaiden määritysopas. Helsingin yliopiston kasvitieteen monisteita 183:1 60. Kaarinan kaupunki 2009: Kaavoitus. <http://www.kaarina.fi/kaavat_ja_kiinteistot/ kaavoitus/fi_fi/kaavoitus/>. Viitattu 15.12.2009. Kotiranta, H. & Larsson, K-H. 1990: New or little collected corticolous fungi from Finland (Aphyllophorales, Basidiomycetes). Windahlia 18:1 14. Kotiranta, H. & Niemelä, T. 1996: Uhanalaiset käävät Suomessa. 2. uusittu painos. Suomen ympäristökeskus & Edita. Helsinki. 184 s. Kotiranta, H. & Saarenoksa, R. 1993: Rare Finnish Aphyllophorales (Basidiomycetes) plus two new combinations in Efibula. Ann. Bot. Fennici 30: 211 249. Kotiranta, H. & Saarenoksa, R. 2000: Three new species of Hyphodontia (Corticiaceae). Ann. Bot. Fennici 37:255 278. Kotiranta, H., Saarenoksa, R. & Kytövuori, I. 2009: Suomen kääväkkäiden ekologia, levinneisyys ja uhanalaisuus. Norrlinia 19:1 223. Kunttu, P. & Kulju, M. 2009: Tuorlan lehdon kääväkkäät. Kaarinan kaupungin ympäristönsuojelutoimi. Lounais-Suomen urbaanit Natura 2000-alueet. 44 s. 33

Kunttu, P., Kosonen, T., Kulju, M. & Kotiranta, H. 2009: Phlebia cremeoalutacea new to Finland and new records of rare corticioid fungi (Basidiomycota). Karstenia 49: 69 71. Larsson, K.-H. 1996: New species and combinations in Trechispora (Corticiaceae, Basidiomycotina). Nord. J. Bot. 16: 83 98. Lemmetyinen, R. (toim.) 1987: Turun luonnonkohteet 2. Kuvaus Vaarniemen, Toijaisten, Tammimäen ja Kulhon saaren luonnosta, eläimistöstä ja kasvillisuudesta. Turun kaupunki, koululautakunta & ympäristönsuojelutoimisto. 61 s. Niemelä, T. 1998: Kääpien mikroskooppinen määritys. 2. uusittu painos. Helsingin yliopiston kasvitieteen monisteita 159: 1-101. Niemelä, T. 2005: Käävät, puiden sienet. Norrlinia 13:1 320. Niemelä, T., Kinnunen, J., Larsson, K-H., Schigel D. S. & Larsson, E. 2005: Genus revisions and new combinations of some North European polypores. Karstenia 45: 75 80. Niemelä, T. & Kotiranta, H. 1997: Orakkaitten määritysopas. 3. uusittu painos. Helsingin yliopiston kasvitieteen monisteita 155: 1-57. Rassi, P, Alanen, A., Kanerva, T & Mannerkoski I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Uhanalaisten lajien toinen seurantatyöryhmä. 432 s. Renvall, P. & Niemelä, T. 1994: Lahoamistavat sienilajiston monimuotoisuutta kaatuneissa puunrungoissa. Luonnon Tutkija 98: 186 193. Salo, P., Niemelä, T. & Salo, U. 2006: Suomen sieniopas. Kasvimuseo & WSOY. Porvoo. 512 s. Straatsma, G., Ayer, F. & Egli, S. 2001: Species richness, abundance, and phenology of fungal fruit bodies over 21 years in a Swiss forest plot. Mycological research 105(5): 515 523. Suomen ympäristökeskus 2001: Alueellisesti uhanalaiset kääväkkäät. Suomen ympäristökeskus. <http://www.environment.fi/default.asp?contentid=134003&lan=fi>. Viitattu 12.12.2009. Suunnittelukeskus 2003: Kaarinan luontoselvitys. <http://www.kaarina.fi/ymparisto_ja _luonto/luonnonsuojelu/fi_fi/luontotyyppikohteet/>. Viitattu 13.12.2009 Syrjänen, K. 2009: Neckera pennata vaarantunut. Julk.: Laaka-Lindberg, S., Anttila, S. & Syrjänen, K. (toim.). Suomen uhanalaiset sammalet. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Ympäristöopas. Ss. 176 177. Tuomi, L. (toim.) 1992: Kaarinan luontokohteet: kunnan arvokkaiden luontoalueiden esittely. Kaarinan ympäristönsuojelulautakunta. 84 s. Wäli, P. 1996: Lohkonahakan (Xylobolus frustulatus Pers.:Fr.) suojelu- ja hoitosuunnitelma. Turun yliopisto, kasvi- ja sienimuseo. 9 s. + 5 liites. 34

LIITTEET Liitteissä käytetyt lyhenteet EN = erittäin uhanalainen, VU = vaarantunut, NT = silmälläpidetävä, DD = puutteellisesti tunnettu, RT = alueellisesti uhanalainen, IND = vanhan metsän indikaattorilaji, 1b = alueellisen uhanalaisuusarvioinnin vyöhyke hemiboreaalinen Lounainen rannikkomaa, erit. suoj. = luonnonsuojeluasetuksen mukaan erityistä suojelua vaativa uhanalainen laji, harv. = valtakunnallisesti harvinainen laji, alueel. harv. = Varsinais-Suomessa harvinainen laji, harvaluk. = valtakunnallisesti harvalukuinen laji Lajien kasvualustat on lyhennetty seuraavin kirjainkoodein KUU = kuusi, MÄN = mänty, KOI = koivu, HAA = haapa, RAI = raita, TAM = tammi, PIH = pihlaja, TELE = tervaleppä, PÄH = pähkinäpensas, VAA = vaahtera, MAA = maaperä, TUO = tuomi, SIHE = siperianhernepensas, LEPU = tunnistamaton lehtipuu, TUPU = tunnistamaton puulaji Karttojen mittakaava on 1:20 000. 35

Lemunniemi kaava-alueen suojelullisesti arvokkaat metsäalueet (punainen viiva) sekä uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien kasvupaikat. Musta katkoviiva on kaava-alueen raja. Kaarinan kaupunki Liite 1. 36

Liite 2. Länsi-Krossin kaava-alueen suojelullisesti arvokkaat metsäalueet (punainen viiva) sekä uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien kasvupaikat. Musta katkoviiva on kaava-alueen raja. Kaarinan kaupunki 37

Lakari Kellarimäen kaava-alueen suojelullisesti arvokkaat metsäalueet (punainen viiva) ja silmälläpidettävien lajien kasvupaikat. Musta katkoviiva on kaava-alueen raja. Kaarinan kaupunki Liite 3. 38

Liite 4. Nunnan kaava-alueen suojelullisesti arvokkaat metsäalueet (punainen viiva) ja huomionarvoiset lajit. Musta katkoviiva on kaava-alueen raja. Kaarinan kaupunki 39

40 Liite 5. 1/6

Liite 5. 2/6 41

42 Liite 5. 3/6

Liite 5. 4/6 43

44 Liite 5. 5/6

Liite 5. 6/6 45

46 Liite 6. 1/4

Liite 6. 2/4 47

48 Liite 6. 3/4

Liite 6. 4/4 49

50 Liite 7. 1/3

Liite 7. 2/3 51

52 Liite 7. 3/3

Liite 8. 1/3 53

54 Liite 8. 2/3

Liite 8. 3/3 55