TALOUDENVAKAUTTAMISEEN LIITTYVIEN PÄÄTÖSTEN LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI OPETUSLAUTAKUNTA 13.5.2009



Samankaltaiset tiedostot
Koulunmäen koulun ja Telakkakadun koulun oppilaaksiottoalueet alkaen

LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa

Lähikoulun osoittamisen periaatteita:

Toissijainen oppilaaksiotto

Kuulemistilaisuus

Itäisen Leppävaaran oppilasalueen yläkouluihin hakeutuminen. Huoltajakyselyn tulokset

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus oppilaiden näkemyksiä RJ Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

Kysely huoltajille ja oppilaille

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 44

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Skenaariot Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkon kehittämiseksi

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 41

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta. 10 Asianro 1323/ /2013

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi

Lapsivaikutusten arviointi lasten ja nuorten parhaaksi

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori

LINNAKANGASTALONKOULUN JA YLIKYLÄN YHTENÄISKOULUN OPETUKSEN JÄRJESTELYT LUKUVUONNA

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Opetuslautakunta. AIKA kello 17:30-20:10. PAIKKA Äänekosken lukio, Mannilantie 4

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Kysymyksiä ja vastauksia lukuvuoden alusta toteutettavasta koulupiiriuudistuksesta

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Huittisten kaupunki. Kasvatus- ja opetuspalvelut. Arviointisuunnitelma

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 26

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kasvun ja oppimisen lautakunta. AIKA kello 17:00-19:10. PAIKKA Kaupungintalo kokoushuone 115

KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI

VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN

Vuosaaren koulujen yhdistyminen

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

OPPILASKUNTAKANSIO SASTAMALAN KAUPUNKI

Kolin yhtenäiskoulu hankkeesta pysyväksi toiminnaksi

Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

HUITTISTEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT ARVIOINTISUUNNITELMA

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SIVISTYSTOIMEN TOIMINTA- JA TOIMITILAVERKKOSELVITYKSEN YHTEYDESSÄ

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

Lukuvuonna luokkalaisten uimaopettajana toimii Pia Salonen, p ja sähköposti

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Huoltajakysely2017 Jynkänlahden koulu

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä toimien

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Intensiivisen tuen järjestelyt Joustoluokka 7-9 Lempäälän kunta, opetuspalvelut

Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä?

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35

Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla Mikkeli

OPS Minna Lintonen OPS

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Opetuspalveluiden talouden tasapainotus

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Transkriptio:

TALOUDENVAKAUTTAMISEEN LIITTYVIEN PÄÄTÖSTEN LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI OPETUSLAUTAKUNTA 13.5.2009

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2 2. ARVIOINNIN PERUSTEET.. 5 3. PROSESSIKUVAUS 5 4. LAPSIIN KOHDISTUVIEN PÄÄTÖSTEN ARVIOINTI 5 4.1. Mämmen koulua koskevat muutosesitykset 5 4.2. Majalan koulua koskevat muutosesitykset. 6 4.3. Yläkoululuihin kohdistuvat muutosesitykset 8 5. YHTENVETO. 10 6. LIITTEET 6.1. Koulunmäen koulun oppilaskunnan lausunto 6.2. Majalan koulun oppilaiden ajatuksia 6.3. Telakkakadun koulun oppilaskunnan lausunto 6.4. Hiskinmäen koulun oppilaskunnan lausunto

3 1. JOHDANTO Opetuslautakunta päätti kokouksessaan 13.5.2009 asettaa työryhmän arvioimaan lautakunnan talouden vakauttamisen päätösten vaikutuksia lapsiin. Työryhmään kuuluvat opetuslautakunnan jäsen Janne Hyytiäinen, huoltajien edustaja Tiina Autio, koulukuraattori Kaarlo Lahtinen, rehtori Sari Niskanen, rehtori Sami Varstala ja sivistysjohtaja Ville Härtsiä. Työhön pystyivät osallistumaan kiireisen aikataulun vuoksi Janne Hyytiäinen (yksi kokoontuminen), Tiina Autio, Sami Varstala ja Ville Härtsiä. Sari Niskasen tilalla työskenteli Majalan huoltajien edustaja Erika Puro. Oppilashuollon henkilöstöstä ei kukaan pystynyt osallistumaan arviointityöhön. Arviointiraportti tulee jättää kaupunginhallitukselle kesäkuun alkuun mennessä. Arviointia tullaan käyttämään päätöksenteon tukena kaupunginhallituksessa sekä kaupunginvaltuustossa. Äänekoskella toteutettiin vuonna 2008 lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi kunta- ja palvelumuutoksissa hanke (Lavaus), jonka avulla luotiin toimintamalli lasten ja lapsiperheiden tarpeiden huomioimiseksi päätöksenteossa. Hankkeen yhteydessä toivottiin voimakkaasti, että Äänekosken kaupunki toteuttaisi päätöstensä lapsivaikutuksen arviointia jatkossakin. Opetuspalvelujen talouden vakauttamisohjelmaan liittyvät päätökset vaikuttavat suoraan lasten elämään. Näin ollen on erittäin perusteltua arvioida näiden päätösten lapsivaikutuksia. Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnin taustalla on lapsen edun huomioimiseen velvoittavat julkiset sitoumukset ja säädökset, joista keskeisimpiä ovat YK:n lapsen oikeuksien sopimus (1991) ja perustuslain 6 edellyttämä lasten tasa-arvoinen ja yhdenvertainen kohtelu palveluita järjestettäessä. Stakes on julkaissut oppaan Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnista (Taskinen 2006). Lapsivaikutusten arviointi liittyy ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointiin (IVA), joka sisältää sekä sosiaalisten vaikutusten arvioinnin (SVA) että

4 terveysvaikutusten arvioinnin (TVA). Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnin tarkoituksena on arvioida monitieteellisesti hankkeen, suunnitelman, ohjelman tai päätöksen toteuttamisesta aiheutuvia merkittäviä vaikutuksia, jotka kohdistuvat ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Taskisen mukaan keskeisiä periaatteita ovat: - ennakoiva, suunnitteilla olevan tarkastelu - tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi - monialaisuus ja yhteistyö - osallistuminen ja vuorovaikutus - vaiheittain etenevä prosessi. Taskisen mukaan lapsivaikutusten arviointia voidaan tehdä paitsi ennakoivana, myös prosessin kestäessä tai jonkin ajan kuluttua päätöksen toimeenpanon jälkeenkin. Lapsivaikutusten arvioinnin eri muotoja ovat: 1. ennakkoarviointi, jolloin suunnitteilla olevan päätöksen, toimenpiteen tai ohjelman todennäköisiä vaikutuksia lasten elämään arvioidaan ennen sen toteuttamista, 2. prosessiarviointi, jolloin vaikutuksia ja toimeenpanon sujumista analysoidaan päätöksen, toimenpiteen tai ohjelman toteutuksen yhteydessä, 3. seuranta, jolloin selvitetään, miten aikaisemmin jo tehty päätös, toimenpide tai ohjelma on vaikuttanut lasten elämään. Prosessin vaiheen lisäksi arvioinnin näkökulmina ovat lapsiin kohdistuvat välittömät vaikutukset (vaikutuksen terveyteen, ihmissuhteisiin, asumiseen, liikkumiseen, osallisuuteen ja osallistumiseen sekä tasa-arvoon) sekä välilliset vaikutukset (esim. vaikutukset perheen talouteen ja palveluihin, vaikutukset yhteisöön ja alueeseen sekä sosiaalisiin suhteisiin). Tässä suppeassa selvityksessä on ajan puutteen vuoksi keskitytty tarkastelemaan päätösten välittömiä vaikutuksia ennakkoarviointina. Opetuspalveluiden talouden vakauttamisesitykset pitävät sisällään kolme kokonaisuutta: 1. Mämmen koulu 2. Yläkouluverkko 3. Majalan koulu Arvioinnissa hyödynnetään koulujen oppilaskunnilta ja koulujen opettajilta saatuja lausuntoja, kuulemistilaisuuksien materiaalia sekä koko prosessin aikana käytyä sähköpostikeskustelua.

5 2. ARVIOINNIN PERUSTEET Arvioinnin suorittamisen aikataulu asettaa omat rajansa arvioinnin laajuuden suhteen. Pyrimme tässä arvioinnissa toteamaan seikat, joilla on vaikusta lapsiin. Varsinaiseen arviointiin, jossa kuvaisimme miten em. seikat vaikuttavat lapsiin, emme tällä aikataululla pysty. Emme myöskään kykene tarkastelemaan eri tahojen: lasten, huoltajien ja viranomaisten erilaisia näkemyksiä päätösten vaikutuksista. Perusteellinen arviointi olisi vaatinut usean kuukauden työskentelyä ja tiedon keräämistä erilaisilla kyselyillä prosessin aikana. Erittäin mielekästä olisi toteuttaa jälkikäteinen tarkempi arviointi parin vuoden kuluttua päätösten täytäntöönpanosta. 3. PROSESSIKUVAUS Arviointi perustuu päätösprosessin aikana kerättyihin dokumentteihin, joita ovat kuulemistilaisuuksien materiaalit, eri tahojen kuulemisasiakirjat ja prosessin aikana käyty julkinen keskustelu sekä sähköpostiviestit. Työryhmän jäsenten asiantuntemus sekä erittäin vireä keskustelu ovat olleet keskeisiä tekijöitä arviointiprosessissa. 4. LAPSIIN KOHDISTUVIEN PÄÄTÖSTEN ARVIOINTI 4.1. MÄMMEN KOULUA KOSKEVAT MUUTOSESITYKSET Opetuslautakunta päätti 13.5.2009 Mämmen koulun osalta seuraavasti: Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Mämmen koulun uudisrakennus säilytetään kaupungin investointiohjelmassa. Mämmen koulu jatkaa toimintaansa toistaiseksi Teknologiakeskuksen tiloissa. Mämmen koulun ja Keskuskoulun oppilaaksiottoa käsitellään yhteisesti lukuvuoden 2010-2011 alusta lukien siten, että

6 koulujen ensimmäisten luokkien keskimääräinen ryhmäkoko on sama. Mämmen koulun ensimmäisen luokan rungon muodostavat nykyisen Mämmen oppilaaksiottoalueen oppilaat. Syksyn 2009 aikana lautakunta päättää miltä alueelta ja millä periaatteilla Keskuskoulun oppilaaksiottoalueelta ohjataan lapsia Mämmen koulun ensimmäiselle luokalle vuosittain. Mämmen kohdalla pohdittiin miten yhteistyö Keskuskoulun kanssa aiheuttaa muutoksia nykytilanteeseen verrattuna. Asiat, joilla on negatiivisia vaikutuksia lapsiin: Oppilaaksiottoalueen muutokset kasvattavat Mämmen koulun ryhmäkokoa ensimmäisestä luokasta lähtien lukuvuoden 2010-2011 alusta lukien. Lapset, jotka asuvat asuinalueella, josta oppilaita menee sekä Mämmelle että Keskuskoululle, eivät tiedä etukäteen kumpaan kouluun he menevät ensimmäiselle luokalle. Asiat, joilla on positiivisia vaikutuksia lapsiin: Mämmen koulun oppilaat, henkilökunta ja huoltajat saavat työrauhan, mikä vaikuttaa oppilaiden hyvinvointiin. Päätös mahdollistaa Teken esiopetuksessa oleville lapsille eheän opinpolun luokilla 0-6. Yhdysluokat poistuvat asteittain. 4.2. MAJALAN KOULUA KOSKEVAT MUUTOSESITYKSET Opetuslautakunta päätti 13.5.2009 Majalan koulun osalta seuraavasti: Majalan koulun tiloissa ei jatketa koulutoimintaa 1.8.2009 alkaen. Oppilaat siirretään Asemakadun koululle, rehtorit suunnittelevat mahdollisimman nopeasti uusien opetusryhmien muodostamisen ja hoitavat tarvittavan tiedottamisen huoltajille.

7 Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Majalan koulu lakkautetaan 1.8.2009 alkaen. Koulumatkaan liittyvät tekijät Asiat, joilla on negatiivisia vaikutuksia lapsiin: Kuljetusetuuden hävitessä turvallisuus vähenee ja turvattomuus lisääntyy Asiat, joilla sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia lapsiin: Koulumatkaetuuden menettäminen tai saaminen vaikuttaa lapsen päivittäiseen liikuntamäärään. Ihmissuhteisiin liittyvät tekijät Asiat, joilla on positiivisia vaikutuksia lapsin: Oppilailla mahdollisuus saada lisää kavereita. Majalan oppilaitten ei enää tarvitse vaihtaa koulua viidennelle luokalle siirryttäessä. Vähintäänkin kaksisarjainen koulu mahdollistaa luokka-asteen sisäiset joustavat opetusjärjestelyt. Kaikki muut ryhmät paitsi 4. luokka säilyvät samoina ja samoilla opettajilla. Asiat, joilla on negatiivisia vaikutuksia lapsiin: Majalan koulu on ollut hyvin joustavasti toimiva koulu. Majalan koulussa henkilökunta tunsi jokaisen oppilaan. Yksittäisen oppilaan vaikuttamisen mahdollisuus pienenee. Majalan koulussa oppilaat ovat saaneet koulunkäyntiohjaajan tukea pienemmillä oppimisen ongelmilla kuin Asemakadulla. Nopea päätösprosessi on lisännyt lasten turvattomuuden tunnetta. Terveyteen liittyvät tekijät

8 Asiat, joilla on positiivisia vaikutuksia lapsiin: Lapset siirtyvät pois epäterveellisiksi todetuista tiloista. Asiat, joilla on negatiivisia vaikutuksia lapsiin: Majalan oppilaat menettävät viihtyisän, virikkeellisen ja turvallisen koulupihan. Pakollinen koulunvaihdos vaikuttaa lapsen kouluviihtyvyyteen Asemakadun koululla ainakin ensi vaiheessa. 4.3.YLÄKOULUIHIN KOHDISTUVAT MUUTOSESITYKSET Opetuslautakunta päätti 13.5.2009 yläkoulujen koulun osalta seuraavasti: Lautakunta päättää siirtyä kahden yläkoulun malliin Telakkakadun koulun peruskorjauksen valmistuttua sulauttamalla Hiskinmäen koulun Koulunmäen ja Telakkakadun kouluihin. Telakkakadun koulun ja Koulunmäen koulun oppilaaksiottoalueiden muutoksista tehdään päätös vuoden 2009 loppuun mennessä. Koulumatkaan ja fyysiseen ympäristöön liittyvät tekijät Koulumatkaan liittyvät tekijöiden vaikutukset riippuvat siitä, minkä alueen lapsia siirretään Telakkakadun koululle. On selvää, että koulumatkan ja koulumatkaan käytetyn ajan pidentyminen vaikuttaa eri tavoin Konginkankaan alueen yläkoululaisiin kuin Honkolan alueen yläkoululaisiiin. Myös kuljetustavalla on vaikutus lapsiin. Tilausliikenteen kalustoon, reittiin ja aikatauluun pystyy tilaaja vaikuttamaan. Tilausliikenteen kuormausmääräykset ovat erilaiset kuin reittiliikenteessä. Reittiliikenteen autoissa voi olla matkustajia yli istumapaikkojen määrän 30 %, kun taasen tilausliikenteen autoissa matkustajia ei voi olla seisomapaikoilla. Tilausliikenne on myös täsmällisempää kuin reittiliikenne. Asiat, joilla on negatiivisia vaikutuksia lapsiin: Siirtyvien oppilaiden koulumatka lisääntyy päivittäin n. 30 minuuttia ja kuljettava matka n. 20 km. Hiskinmäki ja Koulunmäki on muodostanut n. 550 oppilaan kokonaisuuden, joka on tuottanut tehokkaasti valinnaisaineita. Kahden yläkoulun mallissa Koulunmäen ja Hiskinmäen oppilaiden valinnaisuus vähenee.

9 Asiat, joilla on positiivisia vaikutuksia lapsiin: Telakkakadun koulun ja Koulunmäen koulun liikenneolosuhteet ovat huomattavasti turvallisempia kuin Hiskinmäen koulun. Telakkakadun koululla opetus voidaan järjestää 8-14 tai 9-15 jolloin odotustunteja ei muodostu. Uimahallin ja jäähallin sijaitsemisen koulukiinteistön välittömässä läheisyydessä vähentää oppilaiden koulupäivän aikaista liikkumista. Yläkouluilla ei olisi enää yhteisiä valinnaisaineryhmiä, minkä takia oppilaiden ei tarvitse liikkua koulujen välillä. Muutos toisi Hiskinmäen koululta Telakkakadun koululle siirtyville oppilaille toimivamman ja turvallisemman piha-alueen. Terveyteen liittyvät tekijät Asiat, joilla on positiivisia vaikutuksia lapsiin: Kaikki yläkoululaiset peruskorjatuissa nykyaikaisissa ja terveellisissä tiloissa. Tilat olisivat oppilasmäärään/toimintoihin nähden riittävät. Lukiolla käytössä väljät tilat. Oppilashuollon ( mukaan lukien myös kouluterveydenhuolto) resurssit tehokkaammassa käytössä kahden yläkoulun mallissa kuin kolmen. Oppilaiden turvallisuus lisääntyy siirryttäessä pois tehtaiden välittömästä läheisyydestä. Asiat, joilla on negatiivisia vaikutuksia lapsiin: Pakollinen koulunvaihdos vaikuttaa lapsen kouluviihtyvyyteen Telakkakadun koululla ainakin ensi vaiheessa. Ihmissuhteisiin liittyvät tekijät Oppilaan kannalta on parempi, että kaikki koulun kuudesluokkalaiset siirtyvät samaan yläkouluun kuin vain osa luokasta. Asiat, joilla on positiivisia vaikutuksia lapsiin: Telakkakadun koululla oppilaat tullaat sijoittamaan luokkiin kuljetussuunnan mukaan. Kahden yläkoulun mallin tulisi taata pienemmät perusopetusryhmät, kuin kolmen yläkoulun mallissa.

10 Hiskinmäen koululla voidaan ennakoida muutosta muodostamalla kuljetukseen perustuvia oppilasryhmiä, joita voidaan siirtää sellaisenaan Telakkakadun koululle. Pitkä päätösprosessi mahdollistaa haasteiden havaitsemisen ja ratkaisemisen. Asiat, joilla on negatiivisia vaikutuksia lapsiin: Lukiolaisten puuttuminen lisää koulussa rauhattomuutta, turvattomuutta. Yksittäisen oppilaan vaikuttamisen mahdollisuus pienenee. Välimatkan lisääntyminen saattaa vaikuttaa kodin ja koulun välisen yhteistyön määrään. 5. YHTEENVETO Mämmen koulun ja Keskuskoulun oppilaaksiottoalueiden yhdistämisessä tulisi erityisesti kiinnittää huomiota ryhmäkokojen kasvun estämiseen. Oppilaaksiottoalueen suunnittelussa tulee pyrkiä mahdollisimman selkeisiin ratkaisuihin, jotka mieluiten perustuisivat huoltajien vapaaehtoisiin valintoihin ja tukisivat oppilaan eheän opinpolun muodostumista. Asemakadun koulun piha-alueen kunnossapitoon ja kehittämiseen tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Tämä pätee sinänsä kaikkien koulujen piha-alueisiin. Virkkeellinen, viihtyisä ja turvallinen piha-alue parantaa lasten kouluviihtyvyyttä. Asemakadun koulun henkilökunnan pitää erityisesti miettiä toimia, joilla Majalan koulun oppilaiden koulun vaihdoksesta johtuvaa turvattomuutta lievennetään. Koulun kaksisarjaisuutta pitää pystyä hyödyntämään pedagogisissa ratkaisuissa. Majalan koulun mahdollinen lakkauttaminen mahdollistaa toimintakulttuurin kriittisen tarkastelun Asemakadun koulussa ja voi johtaa näin entistäkin paremmin toimivaan kasvatusyhteisöön. Mikäli päätetään sulauttaa Hiskinmäen koulu Koulunmäen ja Telakkakadun kouluihin, oppilaaksiottoalueet tulee muodostaa siten, että koulumatka ei muodostu oppilaille kohtuuttomaksi. Koulunmäen ja Telakkakadun koulujen henkilökuntien pitää varautua muutokseen hyvällä ennakkosuunnittelulla, oppilaiden ääntä on tällaisessa tilanteessa kuunneltava erityisen tarkoin. Muutos antaa mahdollisuuden kehittää koulujen toimintakulttuuria ja vahvistaa niiden yhteisöllisyyttä yhtenäisperuskouluajattelun pohjalta. Muutos tulisi myös korostamaan kodin ja koulun välisen yhteistyön merkitystä. Mikäli opetuslautakunnan tekemät päätökset toteutuvat, tulisi opetuslautakunnan arvioida päätösten vaikutuksia tarkemmin jälkikäteen.

11 Äänekoskella 4.6.2009 Työryhmän puolesta Ville Härtsiä sivistysjohtaja