Kunnanhallitus 190 02.08.2010 Kunnanhallitus 195 23.08.2010 Kunnanhallitus 224 20.09.2010 PALVELUKESKUKSEN JA TERVEYSKESKUKSEN ALUSTAVAN HANKESUUNNITELMAN AIHEUTTAMAT JATKOTOIMENPITEET KHALL 190 Valmistelija: Tekninen johtaja Jouko Korhonen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi, puh. (017) 578 111, fax (017) 5781 280, email: jouko.korhonen@heinavesi.fi Palvelukeskuksessa ja terveyskeskuksessa on viime vuosien aikana henkilökunnalla ja asiakkailla ollut mm. sisäilmaongelmista johtuvaa oireilua. Tämän johdosta kiinteistössä on tehty viime vuosien aikana lukuisia pienempiä paikallisia korjaustöitä. Näillä toimenpiteillä ei tilanne ole kuitenkaan korjaantunut. Tämän johdosta kunta teetti Työterveyslaitoksella koko kiinteistön käsittävän sisäilmastoselvityksen, jonka tuloksena saadun loppuraportin yhteenveto on päivätty 7.9.2009. Sisäilmastoselvitys paljasti, että kiinteistössä on korjattavia kohtia joka puolella. Niitä on sekä sisä- että ulkopuolella rakennusta. Sisäilmaongelmat ovat useamman tekijän yhteistulos ja ne johtuvat monesti mm. rakennuksen ilmanvaihdon puutteista sekä rakenteisiin ilmaantuneesta tai rakennusaikana jääneestä ylimääräisestä kosteudesta. Nämä vaikuttavat sisäilman laatuun heikentävästi. Sisäilmaongelmat on usein hankalasti korjattavia ja vaativat raskaita ja kalliita toimenpiteitä. Tämän johdosta on tarvittavat korjaustyöt suunniteltava ja toteuttava erityisen huolellisesti ja perusteellisesti. Korjaustoimenpiteiden suunnittelu aloitetaan tämän kokoluokan hankkeissa laatimalla ensin ns. hankesuunnitelma, jossa lyödään lukkoon korjausten laajuus ja aikataulu. Sopimalla tarvittavista korjauksista hankesuunnitelmassa sidotaan samalla myös kustannukset alustavasti. Laatimalla hankesuunnitelma huolellisesti, helpotetaan samalla varsinaista suunnittelutyötä ja lopullisia rakennusteknisiä korjaustöitä. Tällä vaikutetaan oleellisesti myös hankkeen lopullisiin kustannuksiin alentavasti. Hankesuunnittelun yhteydessä käydään läpi myös tarvittavat tilamuutokset. Palvelukeskuksen ja terveyskeskuksen osalta hankesuunnittelu käynnistyi viime vuoden lopulla. Hankkeen lähtökohtana oli molemmissa kohteissa todetut sisäilmaongelmat, joita käyttäjät olivat aistineet usean vuoden ajan. Hankesuunnitelman laatimisen tärkein tavoite on ollut nimenomaan sisäilmaongelmien aiheuttajien paikantaminen ja poistaminen. Lisäksi tavoitteena oli selvittää tilamuutosten tarpeet ja laatia niiden pohjalta L1-tasoa olevat arkkitehtisuunnitelmat. Hankesuunnittelun aikana laadittu kiinteistön piirustukset sähköiseen muotoon, selvitetty rakennuksen rakennus- ja korjaushistoria, laadittu rakennusten ja lvisa-tekniikan kuntoarviot, tehty asbesti- ja PAH-kartoitukset, puhdistettu ja kuvattu rakennuksen pohjaviemärit ja salaojat sekä haastateltu työntekijöitä sisäilmaongelmista ja tilamuutostarpeista. Edellä selostettujen toimenpiteiden perusteella on laadittu 16.7.2010 päivätty hankesuunnitelma toteutusaikatauluineen ja kustannusarvioineen. Hankesuunnitelman suunnitelmaselostus, kustannusarvio ja aikataulu ovat lisälistan liitteinä nro 1. Hankesuunnitelmaa ovat olleet konsultin lisäksi laatimassa käyttäjien edustajat sekä osassa kokouksista kunnanvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajat sekä perusturva- ja teknisen lautakunnan puheenjohtajat.
Palvelukeskuksen ja terveyskeskuksen korjaukset keskittyvät siis sisäilmaongelmien poistamiseen ja niihin liittyviin rakenteellisiin korjauksiin. Hankesuunnitelman liitteenä ovat myös suunniteltujen tilamuutosten periaatteet. Palvelukeskuksen olennaisin käyttötarkoituksen muutos on vuodeosaston muuttaminen tehostetun palveluasumisen yksiköksi A-siivessä. Terveyskeskuksen puolella olennaisin käyttötarkoituksen muutos liittyy röntgentoiminnan lakkauttamiseen terveyskeskuksessa. Toinen toiminnallinen muutos liittyy hammashoitotilojen järjestämiseen terveyskeskuksessa. Talotekniikan osalta kiinteistöön uusitaan ilmanvaihtojärjestelmä, joka varustetaan jäähdytyksellä. Kiinteistöön asennetaan sprinklerijärjestelmä paloilmoitinjärjestelmän lisäksi. Samoin osassa kiinteistöä muutetaan uusiutuvien tilojen sähkö- ja tietojärjestelmät vastaamaan tilojen uutta käyttötarkoitusta. Lvi-järjestelmien sähkö- ja ohjausjärjestelmät uusitaan ja laajennetaan. Sisääntulon infopisteeseen sijoitetut sähkö- ja tietojärjestelmien keskuslaitteet siirretään uuteen paikkaan. Kiinteistöjen korjaustyön tavoite on sisäilmaongelmien poistaminen, jolla on keskeinen merkitys rakennusten elinkaareen. Hankesuunnitelman yhteydessä on laadittu myös alustavat kustannusarviot. Kustannusarvio on laskettu vuoden 7/2010 hintatasolla käyttäen verottomia hintoja. Palvelukeskuksen osalta kustannusarvion loppusumma on n. 5.500.000 ja terveyskeskuksen osalta n. 1.600.000. Terveyskeskuksen osalta on tehty kustannusarvio vastaavan kokoisen ja samoilla tiloilla varustetun uudisrakennuksen kustannuksista rakennettuna nykyisen terveyskeskuksen paikalle ja sisältäen nykyisen terveyskeskuksen purkamisen. Tässä tapauksessa kustannusarvio on suuruudeltaan 2.060.000. Kustannuslaskelmissa ei ole huomioitu tarvittavien ns. väistötilojen aiheuttamia kustannuksia. Hanke on suunniteltu toteutettavan liitteenä olevan yleisaikataulun mukaisesti. Aikataulussa varsinainen suunnitteluvaihe alkaa syyskuussa 2010 ja valmistuu tammikuussa 2011. Varsinainen urakkalaskenta ajoittuu helmi-maaliskuulle 2011. Rakennustyöt alkaisivat huhtikuussa 2011 ja valmistuisivat vuoden 2012 lopussa. Hankesuunnitelmaa esitellään kokouksen alussa. Kunnanhallitus päättää jättää asian pöydälle. Merkitään pöytäkirjaan, että - tekninen johtaja Jouko Korhonen - perusturvajohtaja Anneli Malmstedt - perusturvalautakunnan puheenjohtaja Veli-Pekka Hartikainen - teknisen lautakunnan puheenjohtaja Osmo Mikkonen ja - Insinööritoimisto Savon Controlteam Oy:n toimitusjohtaja Kari Vepsäläinen olivat kokouksen alussa läsnä suunnittelijan selvittäessä esisuunnitelmaa. -----------------------
KHALL 195 Valmistelijat: kunnanjohtaja Riitta A. Tilus, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi, gsm 040 5505 811, fax (017) 561 790, email: riitta.a.tilus@heinavesi.fi, tekninen johtaja Jouko Korhonen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi, puh. 040 355 6320, fax (017) 561 790, email: jouko.korhonen@heinavesi.fi Kunnanjohtaja on pyytänyt teknistä johtajaa tekemään teknistä asiantuntemusta vaativan esityksen jatkotoimenpiteistä palvelukeskuksen ja terveyskeskuksen alustavan hankesuunnitelman pohjalta. Tekninen johtaja valmistelee asiaa ja tulee kunnanhallituksen kokoukseen esittelemään asiaa. Lisäksi kunnanjohtaja on pyytänyt perusturvajohtajalta ja vanhustyön johtajalta selvityksen tarvittavista tehostetun palveluasumisen paikoista väestön ikääntyessä ja tilanteessa, kun aluehallintovirasto on edellyttänyt laitospaikkojen vähentämistä. Myös perusturvajohtaja on pyydetty kunnanhallituksen kokoukseen keskustelemaan jatkotoimenpiteistä. Palvelu- ja terveyskeskuksen hankesuunnitelmaa on kunnanhallituksen kokouksen 2.8.2010 jälkeen tarkasteltu uudelleen. Tarkastelun tavoitteena on ollut kustannusten säästäminen sisäilman laatuun vaikuttavien korjaustöiden tason heikentymättä. On muistettava, että kiinteistön korjaustarpeet ovat lähteneet liikkeelle nimenomaan rakennuskokonaisuuden sisäilman huonon laadun kiinteistön käyttäjille aiheuttamien terveydellisten ongelmien poistamisesta. 20.8.2010 pidettyyn neuvotteluun osallistuivat tekninen johtaja Jouko Korhonen sekä Insinööritoimisto Savon Controlteam Oy:stä Kari Vepsäläinen ja Ari Intke (kustannusvaikutusten tarkastelu). Kustannuksia on pyritty pienentämään siten, että kaikki alun perin suunnitellut tilamuutokset jätetään toteuttamatta. Tavoitteeksi asetettiin kustannusten oleellinen säästäminen sisäilmaongelmien korjaustöiden lopputuloksen siitä kuitenkaan kärsimättä. Tässä vaiheessa ei siten karsita mitään sisäilmakorjauksiin liittyviä töitä, sillä muutoin vaarannetaan koko korjaustyön onnistuminen. Tilamuutoksista sovittiin seuraavaa: D- ja E-osat: Kaikki suunnitellut korjaukset liittyvät sisäilmaja kosteusongelmiin. Vain märkätilojen seinien oikaisu ei suoranaisesti liity. Oikaisun kustannusvaikutus on yhteensä n. 20.000. B- ja C-osat: Huoneet 176-180 ei tilamuutoksia Huoneet 181 ja 183 ei tilamuutoksia Keittiön rak.teknisistä muutoksien hinta otetaan erikseen esille kustannuksissa Keittiön ilmanvaihdon ja jäähdytyksen muutoksista hinta otetaan erikseen esille kustannuksissa B-osa: A-osa: Sinikello ja vuorohoito-osastoon ei tilamuutoksia Kuntosalin inva WC:tä ei tehdä Miesten sos.tilamuutoksia ei toteuteta, vaan ne
jäävät ennalleen. Terveyskeskus: Potilastoimiston, mielenterveysyksikön ja palvelinhuoneen siirto nykyiseltä paikalta toteutetaan. Röntgentilat muuttuvat varastotms.tiloiksi ilman seinämuutoksia. Muita tilamuutoksia ei toteuteta, mutta kaikki muut rakennustekniset muutokset toteutetaan hankesuunnitelman mukaisesti. LVI- ja sähkötekniikan peruskorjaus toteutetaan hankesuunnitelman mukaisesti huomioiden kuitenkin toteuttamatta jäävät tilamuutokset. Niiden kustannuksia ei ole ehditty laskea kokonaan uudelleen, vaan ne sovittiin laskelmassa jaettavan pinta-alojen suhteessa eri rakennuksille. Tilamuutosten tekemättä jättämisen arvioidaan tuottavan säästöjä lvisa-tekniikan osalta kokonaisuudessaan muutamia kymmeniä tuhansia euroja, siis ei merkittävästi. Tekniikka menee uusiksi ilmanvaihtoon ja energian säästöön liittyvien korjausten johdosta Lisäksi sovittiin laskettavan kustannusarvio kokonaan uudelle väistötilalle, joka lopuksi tulee palvelemaan 2 x 15 hengen tehostetun asumispalvelunyksikkönä sisältäen myös välttämättömät henkilökunnan tilat. Rakennus tulisi sijaitseman "vanhan fysioterapian" kohdalla. Väistötila tulisi rakentaa aivan ensimmäiseksi. Edellä selostetuilla toimenpiteillä ei saavuteta oleellista säästöä, vaan palvelukeskuksen korjaustyön kokonaiskustannukset ovat suuruudeltaan n. 5.180.000 ja terveyskeskuksen puolestaan 1.500.000. Väistötilaksi käyvän uuden tehostetun asumispalveluyksikön rakentamiskustannukset ovat ilman rakennuttajan kustannuksia n. 2.511.000. Tekninen johtaja ehdottaa, että väistötilat rakennetaan ensin ja sen jälkeen ryhdytään korjaamaan rakennuksen muita osia aloittaen D- ja E-osista. Kunnanhallitus päättää jatkotoimenpiteistä seuraavaa: 1. Teknisen toimen tehtäväksi annetaan 16-paikkaisen tehostetun palveluasumisyksikön rakentaminen / rakennuttaminen palvelukeskustontille, joko ns. Helmikodin tontille tai terveyskeskuksen parkkipaikan lähettyville. Varaudutaan myös toisen yksikön rakentamiseen. 2. Jos sijoittelu vaatii fysioterapiatilojen purkamisen, se voidaan toteuttaa. Lopullinen päätös tehdään erikseen. 3. Toimitilojen E- ja D-osat toteutetaan torni kerrallaan. 4. Tarkennettu esitys em. kohdista tehdään 20.9. kunnanhallituksen kokouksessa.
Merkitään pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Jouko Korhonen ja perusturvajohtaja Anneli Malmstedt olivat kokouksen alussa kuultavina tämän pykälän käsittelyn osalta. Toimeenpano: Tiedoksi: tekninen toimi perusturvatoimi KHALL 224 Asian valmistelu on kesken esityslistan laadintavaiheessa. Kunnanhallitus päättää asettaa kolmihenkisen viranhaltijatyöryhmän (perusturvajohtaja, tekninen johtaja, kunnanjohtaja) esityksen tekemistä varten 16-paikkaisen tehostetun palveluasuntoyksikön sijoittamiseksi palvelukeskuksen tontille. Kokonaisuuteen tulee sisällyttää vähintään yksi 2 hengen huone. Merkitään pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Jouko Korhonen oli ennen kokouksen alkua kuultavana tämän pykälän käsittelyn osalta. Toimeenpano: Tiedoksi: työryhmä