Ruokolahden kunta Kh / 38 1 Kv / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:"

Transkriptio

1 Ruokolahden kunta Kh / 38 1 KIRKONKYLÄN KOULUN TILAVAIHTOEHDOT KUNNANHALLITUS Vaihtoehto VE 1 Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Rasilan päiväkoti 314 k-m2: voi jatkossa toimia 2 opetustilana alakoululle. Keittiö toimii valmistuskeittiönä, jossa valmistellaan noin 80 annosta päivässä. Ruoka kuljetetaan Rasikunnan eskariin ja alakoululaiset syövät luokissaan. Rasilan päiväkodin käyttökulut sähkö /v ja lämpö /v yht /v Tilat eivät tarvitse oleellisia muutoksia. Ruokolahden uusi päiväkoti 64 k-m2 (koulun käyttöön): Päiväkoti aloittaa päivähoidon käytössä muuten paitsi yksi tila alkuopetustilana. Keittiö toimii valmistuskeittiönä ja valmistaa ruuan 130:lle. Salosaaren väistötila 417 k-m2: Päiväkodin muutettua uuteen päiväkotiin, sinne sijoittuu kolme opetusryhmää. Ruoka kuljetetaan TK:n keittiöstä Salosaaren väistötiloihin ja Vaittilan kouluun. Väistötilan vuokra on alv 0 %/kk-> /vuosi + sähkö /v 2014 (Kuljetus- ja kokoamiskustannuksia Algecolle maksettu vuonna 2012 yht ,34 alv 0 % Kuukausivuokra 13 /m2 on pystytyskustannusten kanssa 3 v 17,66 /m2 ja 5v 16,40 /m2) Tilat eivät tarvitse rakenteellisia muutoksia. Kirkonkylän koulun tilat 1082 k-m2: Aineluokat tekninen, kotitalous, fysiikka, kemia, biologia varastot ja taukotila sekä WC:t jäävät tiivistettynä ja seurannalla käyttöön. Opetuskäyttöön jäävät tilat ovat 23 % koulun kokonaiskerrosalasta. Sähkön kustannus vuodessa noin josta 23 % ->8 878 Lämmön kustannus vuodessa noin josta 23 % -> Valtionosuuksien takaisinperintä? Tilojen käytön seurantaa varten tehtävät mittaukset. Tilojen irrottaminen muusta rakennusmassasta sekä infran rakentaminen ja tiivistyskorjausten toteuttaminen kustannus on arviolta Urheilukeskuksen huoltorakennus 440 k-m2: Tila korjataan koulun tarvitsemaksi opettajan huoneeksi, toimistoksi ja oppilashuollon tilaksi sekä WC ja sosiaalitiloiksi.

2 Ruokolahden kunta Kh / 38 2 Käyttökulut sähkö /v (sähkölämmitys) Korjauskustannus noin Sisäliikunnanopetus liikuntahallissa. Hankittavat uudet väistötilat: Sijoituspaikkana urheilukeskuksen hiekkakenttä tilantarve m2 Perustusten teko ja viemäröinti, sähkö- ja ATK liittymät, palo ilmaisin ja hälytyskeskusyhteys noin 90 /m2. Kunta teettää perustukset m2 kenttää rikkomatta, jonka kustannus on Opetustiloja Opetustilojen rakennus neljä palo-osastoa rakennus yhdessä kerroksessa 1119 k-m2 Keittiö ja ruokalarakennus 522 k-m2, jossa mitoitus 0,8 m2/oppilas (sama kuin nykyisessä keittiössä), ruokailu kolmessa vuorossa. Ruokalarakennukseen on sijoitettu taideaineiden opetustiloja. Tilantarve yhteensä 1641 k-m2 Kolmen vuoden vuokra, joka sisältää pystytyksen ja valmiille perustuksille asennuksen on alustavien tarjousten mukaan /m2-23 /m2 Tilavuokran kustannus on /kk -> /vuosi Kolmen vuoden vuokra on / 3 vuotta Viiden vuoden vuokra on 16,5 /m2 18 /m /kk Viiden vuoden vuokra on /5 vuotta Käyttökustannukset lähinnä sähköstä/lämmöstä ovat noin /vuosi VAIHTOEHTO VE 2 Kirkonkylän koulu hylätään kokonaan (ainoastaan lämmönjakotila säilytetään). Kunnan olemassa olevat omat tilat hyödynnetään kuten VE 1 muuten paitsi, että urheilukeskuksen huoltorakennus muutetaan teknisentyön tiloiksi. Perustusten tilantarve on 4000 m2 ja kunnan tekemänä /m2. Sisäliikunnanopetus liikuntahallissa. Vuokratilojen tarve VE2:ssa on kahteen rakennukseen sijoitettuna siten, että opetustilojen rakennus on neljä palo-osastoa yhdessä kerroksessa rakennus 1 581,5 k-m2 ja rakennus 2, jonne on sijoitettu muut aineluokat, ruokala, keittiö siivous ja sos. tilat ja taiteenopetuksentilat 746 k-m2 Vuokrattavien väistötilojen tarve on yhteensä 2327k-m2

3 Ruokolahden kunta Kh / 38 3 Kuukausivuokrat yrityksiltä saaduilla budjettihinnoilla on valmiiksi perustuksille asennettuna kolme vuotta 18,20 23 /m /kk /vuosi Kolmen vuoden vuokra /3 vuotta Viiden vuoden vuokrat 16,5 18 /m /kk /vuosi Viiden vuoden vuokrat / 5 vuotta Käyttökulut /vuosi Urheilukeskuksen muutostyöt teknisentyön tilaksi sekä aineluokkien sisustustyöt sekä keittiön laitteistot riippuen mitä saadaan siirrettyä nykyisistä tiloista, kustannusarvio on VAIHTOEHTO VE 3 Kirkonkylän koulu hylätään muuten, mutta teknisentyön luokka ja siihen osioon kuuluvat sos.tilat ja korjattu luokka 127 jäävät opetuskäyttöön. Kunnan olemassa olevat omat tilat hyödynnetään kuten VE 1 muuten paitsi, että urheilukeskuksen huoltorakennus muutetaan kuten VE 1 henkilöstö- ja toimistotiloiksi, jotka jäävät saneerattuna muuhun käyttöön kunnan omistukseen. Perustusten tilantarve on 3000 m2 ja kunnan tekemänä /. Urheilukeskuksen huoltorakennuksen muutoksen kustannus noin Vuokratilojen tarve VE3:ssa on kahteen rakennukseen sijoitettuna siten, että opetustilojen rakennus on neljä palo-osastoa yhdessä kerroksessa rakennus 1 551,5 k-m2 ja rakennus 2, jonne on sijoitettu muut aineluokat, ruokala, keittiö siivous ja sos. tilat ja taiteenopetuksentilat 596,5 k-m2 Vuokrattavien väistötilojen tarve on 2148 k-m2 Kuukausivuokrat yrityksiltä saaduilla budjettihinnoilla on valmiiksi perustuksille asennettuna kolme vuotta 18,20 23 /m /kk /vuosi Kolmen vuoden vuokra /3 vuotta Viiden vuoden vuokrat 16,5 18 /m /kk /vuosi Viiden vuoden vuokrat / 5 vuotta Käyttökulut /vuosi Urheilukeskuksen muutostyöt koulun käyttöön sekä aineluokkien sisustustyöt sekä keittiön laitteistot riippuen mitä saadaan siirrettyä nykyisistä tiloista arvio

4 Ruokolahden kunta Kh / 38 4 Vuokratiloihin ei sisälly Salosaaren eikä uusien tilojen osalta purkamisen ja poiskuljetuksen kustannuksia, jotka ovat noin 100 /m2. Eri vaihtoehtojen purkamis- ja poiskuljetuksen kustannukset ovat: Salosaaren väistötila VE VE VE Vertailu Koko koulu hylätään/aineluokat koululta jäävät käyttöön Vuoden vuokrissa erotus on VE2 VE1 on alemmalla vuokrahinnalla (18,2 /m2) vuodessa noin Kolmen vuoden vuokrissa alimmalla vuokrahinnalla (18,2 /m2) vaihtoehtojen erotus VE2-VE1 on noin Vertailu aineluokat jäävät käyttöön/vain tekninen työ jää käyttöön Vuoden vuokrissa erotus on VE3 VE1 on alemmalla vuokrahinnalla (18,2 /m2) vuodessa noin Kolmen vuoden vuokrissa alimmalla vuokrahinnalla (18,2 /m2) vaihtoehtojen erotus VE3-VE1 on noin Vertailu koko koulu hylätään/vain tekninen työ jää käyttöön Vuoden vuokrissa erotus on VE2 VE3 on alemmalla vuokrahinnalla (18,2 /m2) vuodessa noin Kolmen vuoden vuokrissa alimmalla vuokrahinnalla (18,2 /m2) vaihtoehtojen erotus VE3-VE1 on noin Aikataulu: Tilojen suunnitteluttaminen rakennuslupaa, perustusten, sähköistyksen ja viemäröinnin rakentamista varten Vuokratilojen kilpailutus ja hankinta Perustusten rakentaminen Tilojen asennus, varustaminen ja kalustaminen Omien tilojen muutostöiden suunnittelu (sähkö, LVI ja rakenteet)

5 Ruokolahden kunta Kh / 38 5 Muutostöiden kilpailutus Muutostöiden toteutus Muutto koulun tiloista muihin tiloihin Koulukuljetukset Ei eroja vaihtoehdoissa Henkilöstö VE 1 vaatii enemmän suunnittelu- ja toteutuksen resursseja

Esikoulun tilaratkaisu. Valtuuston iltakoulu Lukion auditorio

Esikoulun tilaratkaisu. Valtuuston iltakoulu Lukion auditorio Esikoulun tilaratkaisu Valtuuston iltakoulu 29.1.2018 Lukion auditorio Aikataulu 18.00 Tilaisuuden avaus 18.05 Alustus ja ryhmätöiden ohjeistus 18:35 Ryhmätyöt 19:20 Ryhmien esitykset ja keskustelu 20:30

Lisätiedot

Yleisötilaisuus 2.12.2013 - Porlammin koulukeskus

Yleisötilaisuus 2.12.2013 - Porlammin koulukeskus Yleisötilaisuus 2.12.2013 - Porlammin koulukeskus Miten asioissa edetty Kattopalkista löydetty ongelmia alkukesästä 2013 Kuntotutkimus valmistunut 27.8.2013 Raportti lähetetty terveydensuojelulle 27.8.2013

Lisätiedot

LAAJUUS. LIIKUNTASALILAAJENNUKSEN JÄLKEEN Mitoitusoppilasmäärä (5)

LAAJUUS. LIIKUNTASALILAAJENNUKSEN JÄLKEEN Mitoitusoppilasmäärä (5) 1(5) SIPOONLAHDEN KOULUN LAAJENNUS JA MUUTOSTYÖT HANKESUUNNITELMAN LIITE 4, TILAOHJELMA Nykytilanne Mitoittava oppilasmäärä 475 oppilasta 1-9 koulu, 475 oppilasta, rehtori + n. 30 opettajaa 5 koulunkäynnin-/aamu-

Lisätiedot

tehopinta-ala 140 m2 (20x7=140)

tehopinta-ala 140 m2 (20x7=140) RT 12-11055 KH X0-00494 LVI 00-10483 SIT 12-610082 Hyötyala-käsitettä käytetään rakennushankkeissa, joissa tilan tarve hankesuunnitelmassa kirjataan tilaohjelmana. Hyötyala kuvaa tilaohjelmaan kuuluvien

Lisätiedot

Vuokrataan tuotantotilaa Gradia Jämsän Koulutien kampuksella, B-rakennuksen B1, B2- ja B3-siivistä alkaen

Vuokrataan tuotantotilaa Gradia Jämsän Koulutien kampuksella, B-rakennuksen B1, B2- ja B3-siivistä alkaen JYVÄSKYLÄN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ 1 (5) Kuva 1. Kohteen sijainti alueella Vuokrataan tuotantotilaa Gradia Jämsän Koulutien kampuksella, B-rakennuksen B1, B2- ja B3-siivistä 1.1.2020 alkaen Gradia-kiinteistöt

Lisätiedot

TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus

TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus 1(3 TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus Toiminnan järjestäjä Osoite Puhelin(vaihde Telekopionumero Yhteyshenkilö Sähköpostiosoite Puhelin Gsm Oppilaitos Osoite Hanke Yhteishanke Päivämäärä

Lisätiedot

HANKESELVITYS PÄIVÄKOTI LISÄTARKASTELU

HANKESELVITYS PÄIVÄKOTI LISÄTARKASTELU HANKESELVITYS PÄIVÄKOTI LISÄTARKASTELU Harri Apell Tekninen johtaja Ruovedentie 30 34600 Ruovesi. Sivu 2/9 RUOVEDEN KUNNAN PÄIVÄKOTITILAN HANKESELVITYKSEN SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMEKSIANTO...3 2. toteutusvaihtoehto

Lisätiedot

1/16. Säterintie 8. Tehdasalueella vuokrattavana olevat TOIMISTOTILAT VARASTOTILAT TUOTANTOTILAT

1/16. Säterintie 8. Tehdasalueella vuokrattavana olevat TOIMISTOTILAT VARASTOTILAT TUOTANTOTILAT 1/16 Säterintie 8 Tehdasalueella vuokrattavana olevat TOIMISTOTILAT VARASTOTILAT TUOTANTOTILAT 2/16 Silkinkehruu Lämmin tuotantotila / varastotila puukatto jonka yläpuolella toimistotiloja Ikkunat ulos

Lisätiedot

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus 3 eri vaihtoehtoa VE1 koulun laajennus ja säilytettävien osien (2007-siipi ja liikuntasali) peruskorjaus VE2 koulun laajennus ja

Lisätiedot

KANGASALAN TOIMIPISTE

KANGASALAN TOIMIPISTE KANGASALAN TOIMIPISTE Sijainti: Toiminnot: Sahalahdentie 22, 36270 Kangasala Elintarvikealan perustutkinto Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto Kone- ja metallialan perustutkinto Matkailualan

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- TERVEYSPALVELUJEN KY Tekniset palvelut

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- TERVEYSPALVELUJEN KY Tekniset palvelut 1 (5) VUOKRATTAVA TILA, vastanottokoti, turvakoti sekä sijais- ja jälkihuoltoyksikkö Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (ESSOTE) hakee käyttöönsä vuokratiloja. Vuokratilat voivat olla

Lisätiedot

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen TOIMITILAT Riihenmäen yhtenäiskoulu Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen Aikataulu: Rakentamisen aloitus 11/2015 Budjetti: 15 300 000 Nykyisen koulurakennuksen yhteyteen rakennetaan laajennusosa,

Lisätiedot

MYYDÄÄN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMITILOJA KANNUKSESTA

MYYDÄÄN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMITILOJA KANNUKSESTA MYYDÄÄN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMITILOJA KANNUKSESTA MYYTÄVÄ KOHDE Myynnin kohteena on Kannuksessa sijaitseva määräala noin 3,4 ha kiinteistöstä 217-404-7-29 rakennuksineen. Kohteen osoite on Silmäjärventie

Lisätiedot

Tehtaankadun ala-aste

Tehtaankadun ala-aste Sisäilmakorjaukset Opetusvirasto Hankenumero 8010429 Sijainti Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 8010429 Osoite 1420 Sijainti 91-7-126-1 4372 Rakennustunnus (RATU) Kohdenumero Käyttäjä/toiminta Peruskoulu

Lisätiedot

MYYNTIESITE MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2

MYYNTIESITE MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2 MYYNTIESITE 7.4.2017 MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2 Yleistä Kiinteistö Oy Porin Ammattiopiston hallitus on päättänyt laittaa myyntiin Puinnintie 2 osoitteessa sijaitsevan

Lisätiedot

Linnalan koulun äkillinen väistötilaratkaisu kevät 2019

Linnalan koulun äkillinen väistötilaratkaisu kevät 2019 Linnalan koulun äkillinen väistötilaratkaisu kevät 2019 Vanhempainilta 27.11.2018 Mari Routti Illan tavoitteet ja aikataulu Informoida vanhempia - äkillisen väistötilaratkaisun valmistelusta ja väistösuunnitelmasta

Lisätiedot

Krannilan liikuntapuiston huoltorakennus

Krannilan liikuntapuiston huoltorakennus 7..203 3:07:0 --- - 6.4 6.4 HUOLTORAKENNUS 6. 6. 6.5 6.4 HUOLTOPIHA 6.0 KALUSTOHALLI 60.7 --- - 60.2 62.0 6.0 60. 6.0 60.4 60.0 N 6706300000 E 2548890000 2548890 6706300 /500 Asemapiirros : 500 P L I 0

Lisätiedot

Uusix-verstaiden Teollisuuskadun toimipisteen väistötila

Uusix-verstaiden Teollisuuskadun toimipisteen väistötila Tilakeskus 31.3.2015 Uusix-verstaiden Teollisuuskadun toimipisteen väistötila Parrukatu 4 Väistötilojen rakentaminen Hankenumero 8033126 Tilakeskus Sosiaali- ja terveysvirasto Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen

Lisätiedot

Ruotsinkielinenkielinen koulukeskus Tilaohjelma ISO RKK, VE1

Ruotsinkielinenkielinen koulukeskus Tilaohjelma ISO RKK, VE1 Tilakonsultit TM2 Oy Loviisan kaupunki 5.11.2015 Ruotsinkielinenkielinen koulukeskus Tilaohjelma ISO RKK, VE1 Oppilasmäärät Koulun oppilasmäärä yhteensä 694 Alakoulu 200 Haddom 58 Tessjö 46 Yläkoulu 270

Lisätiedot

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu 2014 TULOSALUETARKASTELU Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu Palkat ja palkkiot 308 466 313 273-4 807 Henkilöstösivukulut 138 813 112 192 26 621 Teknisen lautakunnan luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Kunnat selättämässä sisäilmaongelmia Lounais-Suomen sisäilmapäivät 2018

Kunnat selättämässä sisäilmaongelmia Lounais-Suomen sisäilmapäivät 2018 Kunnat selättämässä sisäilmaongelmia Lounais-Suomen sisäilmapäivät 2018 Henri Salonen kiinteistöpäällikkö henri.salonen@akaa.fi p. 040 335 3255 Esityksen sisältö - Akaan kaupunki - Sisäilmaongelmien laajuus

Lisätiedot

Sisällysluettelo KVA, :00, Esityslista 1

Sisällysluettelo KVA, :00, Esityslista 1 Sisällysluettelo KVA, 18:00, Esityslista 1 108 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 1 109 Pöytäkirjan tarkastajien vaali... 2 110 Valkeavuoren koulun A- ja B-rakennuksen väistötilojen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 22 24.02.2011 Sivistyslautakunta 89 25.08.2011. Ruukin koulun remontin aikaiset väistötilat 697/45/451/2008

Sivistyslautakunta 22 24.02.2011 Sivistyslautakunta 89 25.08.2011. Ruukin koulun remontin aikaiset väistötilat 697/45/451/2008 Sivistyslautakunta 22 24.02.2011 Sivistyslautakunta 89 25.08.2011 Ruukin koulun remontin aikaiset väistötilat 697/45/451/2008 SIVLK 22 Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus on lausunnossaan 14.6.2010

Lisätiedot

YRITYKSEN KIINTEISTÖKANNAN ESITTELY

YRITYKSEN KIINTEISTÖKANNAN ESITTELY YRITYKSEN KIINTEISTÖKANNAN ESITTELY www.kanavuori.fi YLEISESITTELY SISÄLLYSLUETTELO KOY Vuoriluolat yleisesittely Yleisesittely alueesta Esikunnan alue Luolastot Rantarakennusten alue Ranta-alueet Kylmävarastot

Lisätiedot

TOIMISTOTILAT VARASTOINEEN JA TYÖTILAT SEKÄ HENKILÖKUNNAN TILAT Toimistotilat

TOIMISTOTILAT VARASTOINEEN JA TYÖTILAT SEKÄ HENKILÖKUNNAN TILAT Toimistotilat Vesalan alueen peruskoulu, huonetilaohjelma (tarveselvitys) Ilari Suomalainen 08.03.26.10.16 tarkennuksia Vesalan alueen peruskoulu huonetilaohjelma, Sivu 1/8 lähtökohta: - opetusvirasto luopuu Ruudin

Lisätiedot

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 Alustava aikataulu ( 9.1.2014 ) lähes kaikissa siirtokelpoisissa kouluissa ja parakeissa sama: 1) Lupakuvat jätetään rakennusvalvontaan n. 31.01.2014

Lisätiedot

Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3 Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke 8010146 27.11.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus

Lisätiedot

MYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ

MYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ MYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ Catella Property Oy Aleksanterinkatu 15 B 00100 Helsinki Puh. 010 5220 100 Fax 010 5220 217 www.catella.fi Helsinki. Y-tunnus 1048559-0

Lisätiedot

Tilojen käyttäjiä yhteensä, ei sis. Henkilökuntaa 1308 henkilökuntaa n. 150

Tilojen käyttäjiä yhteensä, ei sis. Henkilökuntaa 1308 henkilökuntaa n. 150 Leppävaaran koulukeskus - koulut ja päiväkodit LUONNOS Koulut oppilasmäärä /por por mitoitusoppilasmäärä esiopetusryhmät 18 0 Vera Schulman, Kaisa Peltonen, Johanna Andsten, Eija Riikonen, Jaana Hellinen

Lisätiedot

Kokoelmakeskus, hyllytys ja suunnittelu

Kokoelmakeskus, hyllytys ja suunnittelu Tilakeskus ja suunnittelu Kalustehankinta, suunnittelu Hankenro 8037228 Tilakeskus Kaupunginmuseo Taidemuseo Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero ja suunnittelu 8037228 Osoite Rakennustunnus

Lisätiedot

AURORAN SAIRAALA, RAKENNUS 22 NORDENSKIÖLDINKATU 20. HANKESUUNNITELMA Vesikaton kunnostus

AURORAN SAIRAALA, RAKENNUS 22 NORDENSKIÖLDINKATU 20. HANKESUUNNITELMA Vesikaton kunnostus AURORAN SAIRAALA, RAKENNUS 22 NORDENSKIÖLDINKATU 20 HANKESUUNNITELMA Vesikaton kunnostus 23.3.2012 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 1 YHTEENVETO... 3 1.1 Hankkeen perustiedot... 3 1.2 Hankkeen tarpeellisuus...

Lisätiedot

YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ

YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ Vaikutus Vaihtoehto 2+ (7,4 milj.+0,8 milj. = 8,2 milj.) Vaihtoehto UUSI (9,8 milj.+0,6 milj. = 10,4 milj.) Perusopetuksen vl.

Lisätiedot

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ 4.6.2013 1(4) Pelimannin ala-aste ja päiväkoti Pelimannintie 16 Helsinki PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ 1. TEHTÄVÄ Tarkoituksena oli selvittää ilmanvaihtolaitteiden mahdolliset mineraalivillalähteet

Lisätiedot

Rakennus kunnan omalla tontilla, pihaalue kyläyhteisön tontti. Huomioitava myynnissä. Ostokiinnostusta kiinteistöstä ollut.

Rakennus kunnan omalla tontilla, pihaalue kyläyhteisön tontti. Huomioitava myynnissä. Ostokiinnostusta kiinteistöstä ollut. Hindsbyn ent. koulu salkku Toimenpide Hindsbyntie 301 1903 rakennusvuosi toimenpide Myynti 04130 Sipoo 1973 korjaus vuosi Entinen kyläkoulurakennus jossa erilaista toimintaa ollut vuosien varrella ja talon

Lisätiedot

RAPORTTI. Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys. Kauniaisten kaupunki. 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA

RAPORTTI. Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys. Kauniaisten kaupunki. 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA RAPORTTI Kauniaisten kaupunki Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA Sisällysluettelo 1. Toimeksianto 2. Nykytilojen kartoitus 3. Arviointi tilankäytöstä ja tilatarpeesta

Lisätiedot

TILALUETTELO, UUDISHINTA

TILALUETTELO, UUDISHINTA 27.6.2014 Sivu 1/5 Mika Sutinen Lappeenrannan kaupunki Hanke: 2014 12 Pontuksen päiväkoti-koulu, karsittu 24.6.14 sovitusti Muukontie Vaihe: Hankesuunnittelu Paikkakunta: Lappeenranta Haahtela-ind.: 75,0

Lisätiedot

KASTELLIN MONITOIMITALON KUMPPANUUSMALLIN KILPAILUTUS. Tilaohjelma

KASTELLIN MONITOIMITALON KUMPPANUUSMALLIN KILPAILUTUS. Tilaohjelma KASTELLIN MONITOIMITALON KUMPPANUUSMALLIN KILPAILUTUS B3 ohjelma Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy Kastellin monitoimitalo Huoneluettelo Luonnos 19.4.2011 Peruskoulu 1-2 Luokat 3-6 Luokat 7-9

Lisätiedot

MYYDÄÄN M 2 TOIMISTO- JA VARASTOTILAA KAUPPAKATU JOENSUU. SENAATTI-KIINTEISTÖT Lintulahdenkatu 5 A, PL Helsinki

MYYDÄÄN M 2 TOIMISTO- JA VARASTOTILAA KAUPPAKATU JOENSUU. SENAATTI-KIINTEISTÖT Lintulahdenkatu 5 A, PL Helsinki MYYDÄÄN 2 700 M 2 TOIMISTO- JA VARASTOTILAA KAUPPAKATU 18-20 80100 JOENSUU MYYNTIKOHDE Kiinteistö Oy Kauppa-Suvannon osakkeet 3963-5372, 6571-7980, 8051-9319, 9320-10729 ja 11113-11400, jotka oikeuttavat

Lisätiedot

VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN

VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Vaihtoehto KUSTANNUKSET investointi ylläpito/kk VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN TOIMINNALLISET HYÖDYT/EDUT TOIMINNALLISET HAITAT/HAASTEET Vaihtoehto 1 Opintien (suppea vaihtoehto) 2

Lisätiedot

VUOKRATTAVA TILA, suun terveydenhuollon tilat

VUOKRATTAVA TILA, suun terveydenhuollon tilat Tekniset palvelut 30.1.2018 1 VUOKRATTAVA TILA, suun terveydenhuollon tilat Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (ESSOTE) hakee käyttöönsä vuokratiloja keskitetylle hammashoitolalle.

Lisätiedot

Hakaniemen Kauppahalli

Hakaniemen Kauppahalli Tilakeskus Hakaniemen Kauppahalli Peruskorjaus Hankenumero 8086089 Tilakeskus Helsingin kaupungin tukkutori Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 8086089 Osoite, 00530 Helsinki Sijainti Kaupunginosa

Lisätiedot

Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö Viitesuunnitelma

Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö Viitesuunnitelma Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö 8569 Viitesuunnitelma Tilatakomo Oy 31.1.2017 108,9 I I I 106 1 UUDISVAIHTOEHTO/ LAAJUUS: 111,4 4 3. KRS: 1155 kem2 2. KRS: 2520 kem2 1. KRS: 2950 kem2

Lisätiedot

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( )

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( ) 1 SVOL Liite TALOUSSUUNNITELMA 2016-2020/ INVESTOINNIT SVOL (Tähän eritellään hankkeen nimi, sanalliset perustelut, investointitulot ja menot, sekä hankkeen kesto, mikäli hanke jakautuu usealle vuodelle)

Lisätiedot

Rakennuksessa oli alun perin neljä kerrosta mutta ylin kerros on sittemmin.purettu. Rakennuksen kerrosala on 518 m².

Rakennuksessa oli alun perin neljä kerrosta mutta ylin kerros on sittemmin.purettu. Rakennuksen kerrosala on 518 m². KEON LEIPOMO TARVESELVITYS 6.8. 2012 1. Rakennuksen omistus: Rakennuksen omistaa Oy Aimo Latvala Ab 2. Rakennuksen perustiedot Rakennus on valmistunut 1940 Osuusliike Keon varastoksi ja leipomoksi, Teräsbetonirunkoinen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Nastolan alue 25.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet,

Lisätiedot

Kansakoulunkadun siirtotilan hankinta. Liite 1: Esityslistaa tukeva aineisto

Kansakoulunkadun siirtotilan hankinta. Liite 1: Esityslistaa tukeva aineisto Kansakoulunkadun siirtotilan hankinta Liite 1: Esityslistaa tukeva aineisto Nyt on tavoite päättää siirtotilojen hankinnasta Järvenpään kaupunginhallitus päätti 30.10.2017 ( 124 Kansakoulunkadun väistötilan

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS 83/10.03/2013. Tekninen lautakunta 27.11.2013 78

KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS 83/10.03/2013. Tekninen lautakunta 27.11.2013 78 Tekninen lautakunta 78 27.11.2013 Kunnanhallitus 5 10.01.2014 Tekninen lautakunta 10 15.01.2014 Kunnanhallitus 27 27.01.2014 Tekninen lautakunta 46 21.05.2014 KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS

Lisätiedot

LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10 Rakennetekniset korjaukset Hanke 8081470 11.6.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus

Lisätiedot

Antinkankaan monitoimitalo 9.9.2015

Antinkankaan monitoimitalo 9.9.2015 Antinkankaan monitoimitalo 9.9.2015 Tilaluettelo Kerros Nimi Pinta-ala Lämmin/kylmä Osasto 1 Hallinto 05 3. krs APULAISJ 15.0 m² lämmin 1 Hallinto APULAISJ: 1 15.0 m² 05 3. krs HENKK.TYÖT 30.0 m² lämmin

Lisätiedot

Kustaankartanon palvelukeskus

Kustaankartanon palvelukeskus , Sprinkler-varavoimakoneiston rakentaminen Sosiaali- ja terveysvirasto Hankenumero 808616 Sijainti Yhteenveto Hankkeen nimi, springler- varavoimakoneiston rakentaminen Hankenumero 808616 Osoite, Rakennustunnus

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Konalaterra

Kiinteistö Oy Konalaterra Kiinteistö Oy Konalaterra Vuokrattavien tilojen esittely Tammikuu 2019 Kiinteistö Oy Konalaterra Konalantie 47, Konala, 00390 Helsinki Sijainti: Kiinteistö sijaitsee Konalassa, lähellä Vihdintietä. Kulkuyhteydet

Lisätiedot

Uus-Lavolan päiväkodin esiopetusryhmistä lapset siirtyvät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Lavolan kouluun.

Uus-Lavolan päiväkodin esiopetusryhmistä lapset siirtyvät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Lavolan kouluun. Tekninen lautakunta 99 19.03.2014 Tekninen lautakunta 120 02.04.2014 Tekninen lautakunta 133 16.04.2014 Uus-Lavolan esiopetustilat 454/10.03.02.04/2014 TEKLA 99 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja

Lisätiedot

Ylä Savo talon väistötilat

Ylä Savo talon väistötilat Ylä Savo talon väistötilat 6.10.2016 Sinikka Hyvärinen, Kirsi Tiina Ikonen, Pirjo Kaisanlahti Katja Lintunen, Kari Nissinen, Juhani Räisänen 6.10.2016 1 Kohde Tila n. m² Lisätietoa Savonia 800 Vap. syksy

Lisätiedot

ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN. Riitta Huurinainen

ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN. Riitta Huurinainen ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN Riitta Huurinainen 18.10.2017 NYKYTILANNE Uimaharjussa yhtenäiskoulu, oppilaita alakoulussa 122 ja yläkoulussa 56. Enossa yhtenäiskoulu, oppilaita alakoulussa

Lisätiedot

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ Pelimannin ala-aste ja päiväkoti ILMANVAIHDONSELVITYSTYÖ 4.6.2013 1(4) Pelimannin ala-aste ja päiväkoti Pelimannintie 16 Helsinki PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ 1. TEHTÄVÄ Tarkoituksena

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 5 Riskit 6 Liitteet 6 Dokumentin

Lisätiedot

SÄLINKÄÄN KOULU JA PÄIVÄKOTI VERTAILU TONTINKÄYTTÖVAIHTOEHTOJEN OMINAISUUKSISTA

SÄLINKÄÄN KOULU JA PÄIVÄKOTI VERTAILU TONTINKÄYTTÖVAIHTOEHTOJEN OMINAISUUKSISTA ARKKITEHTIKUVIO OY Käpylänkuja 1, 00610 HELSINKI Puh 09-7244 161 Fax 09-7244 600 SÄLINKÄÄN KOULU JA PÄIVÄKOTI VERTAILU TONTINKÄYTTÖVAIHTOEHTOJEN OMINAISUUKSISTA Suunnittelutehtävään kuului Sälinkään koulun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009

MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009 MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009 KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009 Mäntsälän kunnalla on luovutettavana yhteensä 18 omakotitalotonttia neljältä eri alueelta. Erityistä tonttien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) 12.06.2013 Sivu 1 / 1 2299/12.01.01/2013 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) 03.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 30 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683

Lisätiedot

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen Kaupunginhallitus 412 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 106 28.11.2016 Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen 8835/10.03.02/2016 KH 21.11.2016 412 Hukanhaudan uusi päiväkoti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 128 Virastotalo K31:n uuden panimoravintolan hankehinnan korotuksen hyväksyminen HEL 2012-012430 T 10 06 00 Päätös päätti myöntää Panimoravintolan toteuttamisen

Lisätiedot

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio Juankosken päiväkoti, kustannusarvio 25.02.2016 Uudisvaihtoehto Olemme arvioineet Juankosken päiväkodin uudisrakennushinnan. Kustannukset on laskettu arvioituun Juankosken hintatasoon 03/2016. Laskelma

Lisätiedot

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 22 24.02.2011 Sivistyslautakunta 89 25.08.2011 Kunnanhallitus 269 05.09.2011. Ruukin koulun remontin aikaiset väistötilat

Sivistyslautakunta 22 24.02.2011 Sivistyslautakunta 89 25.08.2011 Kunnanhallitus 269 05.09.2011. Ruukin koulun remontin aikaiset väistötilat Sivistyslautakunta 22 24.02.2011 Sivistyslautakunta 89 25.08.2011 Kunnanhallitus 269 05.09.2011 Ruukin koulun remontin aikaiset väistötilat 697/45/451/2008 SIVLK 22 Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus

Lisätiedot

Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / väistötilojen tarjoukset

Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / väistötilojen tarjoukset Tekninen lautakunta 65 15.04.2014 Kunnanhallitus 118 22.04.2014 Kunnanvaltuusto 48 28.04.2014 Kunnanhallitus 188 23.06.2014 Kunnanhallitus 211 18.08.2014 Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun

Lisätiedot

SIIR. LUISKA. 6,7 m². siir PPP. 300 LENTOKONEHALLI 3108 m² LENTOKONEHALLI. KOKOONTUMISTILA max 1000 hlö m 2.

SIIR. LUISKA. 6,7 m². siir PPP. 300 LENTOKONEHALLI 3108 m² LENTOKONEHALLI. KOKOONTUMISTILA max 1000 hlö m 2. siir 16 15 14 PO9/EI30 13 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 1200 1200 1200 1200 6,7 m² KENTÄN VESI- JA VIEMÄRILIITTYMIIN LIITTYMISEN EDELLYTTÄMÄN KAUUTYÖT (~50m),. LVI-SUUNNITELMAT JA RTS.1 55 m 2 TK/PK1 2 VO20(A+A)/A

Lisätiedot

1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto ,

1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto , TP TA TA TS TS 2015 2_2016 2017 2018 2019 1000 Arvopaperit Menot -23 211,44-890 000 0 0 0 Netto -23 211,44-890 000 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -77 000,00 0-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden

Lisätiedot

Sijoituskohde Toimistokiinteistö Voimalaitoksentie 50, 29200 Harjavalta. 18.6.2015 Luottamuksellinen 1

Sijoituskohde Toimistokiinteistö Voimalaitoksentie 50, 29200 Harjavalta. 18.6.2015 Luottamuksellinen 1 Sijoituskohde Toimistokiinteistö Voimalaitoksentie 50, 29200 Harjavalta 18.6.2015 Luottamuksellinen 1 Sijainti Osoite Alue Voimalaitoksentie 50, 29200 Harjavalta Kohde sijaitsee Nakkilan kunnassa Harjavallan

Lisätiedot

Helsingin kaupungintalo, galleria

Helsingin kaupungintalo, galleria Hankesuunnitelma Pohjoisesplanadi 11-13 Muutos Hankenumero 2085412 Helsingin Leijona Oy Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 2085412 Osoite Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki Sijainti 1.

Lisätiedot

Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö Viitesuunnitelmavaihtoehdot

Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö Viitesuunnitelmavaihtoehdot Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö 8569 Viitesuunnitelmavaihtoehdot Tilatakomo Oy 31.1.2017 108,9 106 1 UUDSVAHTOEHTO/ LAAJUUS: 4 3. KRS: 1155 kem2 2. KRS: 2520 kem2 1. KRS: 2950 kem2 Yht.

Lisätiedot

Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016

Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016 Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016 Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 31.3.2016 Usean vuoden vireillä ollut yhtenäiskouluhanke saadaan päätökseen kesällä 2016. Kivijärven koulun vuosiluokan 1-6 ja Simpeleen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

MYYDÄÄN M 2 TOIMISTOTILAA SOIHTULANTIE ILOMANTSI

MYYDÄÄN M 2 TOIMISTOTILAA SOIHTULANTIE ILOMANTSI MYYDÄÄN 2 031 M 2 TOIMISTOTILAA SOIHTULANTIE 7 82900 ILOMANTSI MYYNTIKOHDE Kiinteistö Oy Ilomantsin virastotalon osakkeet 1-472, 735-1490 ja 1491-2293, jotka oikeuttavat pohjakerroksessa sijaitsevan toimistohuoneiston

Lisätiedot

2.4 Investointien toteutuminen

2.4 Investointien toteutuminen 2.4 Investointien toteutuminen 110 TEKNINEN LAUTAKUNTA TALONRAKENNUS 3010 Terveyskeskus Investointimenot -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Netto -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Toteuma: peruskorjauksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2013 1 (5) 1 Tarveselvityksen hyväksyminen Stadin ammattiopiston lisätiloille osoitteessa Elimäenkatu 23 HEL 2013-005707 T 10 06 00 Päätösehdotus Esittelijä päättänee hyväksyä

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Konalaterra. Sijainti: Palvelut: Malminkartano. Pakila. Konala. Oulunkylä. Pitäjänmäki Haaga. Käpylä. Huopalahti.

Kiinteistö Oy Konalaterra. Sijainti: Palvelut: Malminkartano. Pakila. Konala. Oulunkylä. Pitäjänmäki Haaga. Käpylä. Huopalahti. KKOY onalaterra Malminkartano Pakila Konala Oulunkylä Pitäjänmäki Haaga Kiinteistö Oy Konalaterra Huopalahti Käpylä Kumpula Konalantie 47, Konala, 00390 Helsinki Sijainti: Munkkiniemi Pasila Kiinteistö

Lisätiedot

Ilmanvaihtojärjestelmien ilmamäärien mittauspöytäkirja

Ilmanvaihtojärjestelmien ilmamäärien mittauspöytäkirja pöytäkirja Sivu 1 ( 11 ) vaihtojärjestelmien ilmamäärien mittauspöytäkirja Työmaa: Työmaa osoite: Alkutiedot: Järjestelmän tunnus: Hakunilan koulu Hiirakkotie 9, Hakunila, Helsinki Suomen Rakentamismääräyskokoelma

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA. Yhtenäiskoulu (Hirvikoski) KH 18.11.2013 (päivitetty kaupunginvaltuuston 11.11.2013 päätöksen mukaisesti)

LOIMAAN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA. Yhtenäiskoulu (Hirvikoski) KH 18.11.2013 (päivitetty kaupunginvaltuuston 11.11.2013 päätöksen mukaisesti) LOIMAAN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA Yhtenäiskoulu (Hirvikoski) KH 18.11.2013 (päivitetty kaupunginvaltuuston 11.11.2013 päätöksen mukaisesti) 0 1. Johdanto Kaupunginvaltuusto hyväksyi 19.10.2009 (96 ) Loimaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (5) 249 Teollisuuskatu 23-25:n muutos- ja perusparannustyön hankesuunnitelma päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä 29.1.2014 päivätyn Teollisuuskatu

Lisätiedot

TA 2014 TA Käsityöläiskatu 2, Naantali

TA 2014 TA Käsityöläiskatu 2, Naantali Kaupungintalo 2 KOKONAISMÄÄRÄRAHA 45 000 63 000 muutos TA 2014 TA 2016 2017 2017-2018 2017: Hulevesijärjestelmän peruskorjaukset, hissikuilun ja varapoistumistien ympäristöt (45 000) 2018: ruokasalin ikkunaseinän

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin salkutusjärjestelmä on seuraavanlainen:

Lappeenrannan kaupungin salkutusjärjestelmä on seuraavanlainen: Tekninen lautakunta 382 12.11.2014 Puiteohjelman 2015-2028 päivitys 1283/02.02.00.00/2013 TEKLA 382 Valmistelija/lisätiedot Tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen puh. 0400 659 338 ilpo.koponen@lappeenranta.fi

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Monitoimitalo, Urheilutie 4, 04600 Mäntsälä Kirjaston seinämuutokset ja valaistuksen muutostyöt Päätekijä:

Monitoimitalo, Urheilutie 4, 04600 Mäntsälä Kirjaston seinämuutokset ja valaistuksen muutostyöt Päätekijä: Monitoimitalo, Urheilutie 4, 04600 Mäntsälä Kirjaston seinämuutokset ja valaistuksen muutostyöt omana työnä muutostyöt + sähköistys urakoitsijalta Budjetti: 100 000 Nykyisen tilan toimivuuden lisääminen.

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011 Talousarv io-osat ISONKYRÖN KUNTA Talousarvio-osat 2011 1000 euroa Osuus Menot Tulot Netto Käyttötalous 88 % 28 650 4 949-23701 Investoinnit 11 % 3 659 691-2968 Rahoitus

Lisätiedot

Tilaohjelma 2014 Ympäristöpalvelut PS 19.3.2014

Tilaohjelma 2014 Ympäristöpalvelut PS 19.3.2014 Tilaohjelma 2014 Ympäristöpalvelut PS 19.3.2014 Kempeleen kunnan toimitilojen jakaantuminen vuonna 2014 Kempeleen kunnalla on käytössä yhteensä 86 855 m2 toimitilaa. Tiloista kunnan omistuksessa on 85

Lisätiedot

Kerimäen kuntapalvelujen keskittäminen

Kerimäen kuntapalvelujen keskittäminen SAVONLINNAN KAUPUNKI Sivu 1 / 6 Kerimäen kuntapalvelujen keskittäminen Tasapainottamisohjelman yhteydessä kaupungin valtuusto on päättänyt Kerimäen yhteispalvelupiste ja muut kunnanvirastolla olevat palvelut

Lisätiedot

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan. Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLTOTAKSA 1.1.2015 ALKAEN 1 Käyttömaksut Vedenhankinnasta ja viemäröinnistä peritään vesimäärään perustuvaa käyttömaksua. Vesimäärä mitataan HSY:n asentamalla ja omistamalla vesimittarilla.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 13.06.2013 Sivu 1 / 1 2359/10.03.01/2013 34 Olarinniityn ulkoilukeskuksen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. (09) 816 52111 Tapio Taskinen, puh. (09) 816 52118 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Logistiikan ja maarakennuksen opiskeluympäristöratkaisu metsäopetus ja kaivosala mukana

Logistiikan ja maarakennuksen opiskeluympäristöratkaisu metsäopetus ja kaivosala mukana Liite AmoJtkJK Logistiikan ja maarakennuksen opiskeluympäristöratkaisu metsäopetus ja kaivosala mukana Johtokunta 2 Vaihtoehtojen vertailu Jukolankatu pinta-ala /m2/kk /kk /v Hyödynnettävissä olevat tilat

Lisätiedot

TSTO 21.5 m 2 PRH C. 306 TSTO 15m 2 VARASTO NEUVOTTELU- HUONE NEUVOTTELU- HUONE WC KK TSTO AULA TSTO TSTO TS TSTO TSTO TSTO TSTO TSTO 14.

TSTO 21.5 m 2 PRH C. 306 TSTO 15m 2 VARASTO NEUVOTTELU- HUONE NEUVOTTELU- HUONE WC KK TSTO AULA TSTO TSTO TS TSTO TSTO TSTO TSTO TSTO 14. 308 21 m 2 PRH C 306 15m 2 VARASTO KK AULA 312 21.5 m 2 313 14.5 m2 TS O12 Vuokrattavat tilat 3. krs PRH F PRH E 2. PRH D 621,5 m 2 1. 4. 1 021,5 m 2 231,0 m 2 KONE 3. 308 21 m 2 PRH C PRH B PRH A 306

Lisätiedot

Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Luokkatilat: Aineluokat: Teorialuokat: Erityisopetus: Aulat ja käytävät Liikuntatilat Muut tilat:

Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Luokkatilat: Aineluokat: Teorialuokat: Erityisopetus: Aulat ja käytävät Liikuntatilat Muut tilat: Liite 1 Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Tilojen määrä hym2 (á) hym2 yhteensä Huom! Luokkatilat: Aineluokat: Musiikki 2 77,00 154 Tekstiilityö 2 92,50 185 Kuvataide 2 100,00 200 Fysiikka/kemia

Lisätiedot

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki.

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki. Kunnanhallitus 183 25.07.2005 Kunnanhallitus 40 20.02.2006 Kunnanhallitus 88 24.04.2006 KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUS 98/68/681/2005 (Asian valmistelija sivistystoimenjohtaja Jorma Mäkinen, puh. 0207 618

Lisätiedot

Niinisalon koulu ja päiväkoti tarveselvitys

Niinisalon koulu ja päiväkoti tarveselvitys Niinisalon koulu ja päiväkoti tarveselvitys 29.5.2018 päivitetty 8.8.2018 2 Sisällys Tarveselvitystyöryhmä... 3 1 LÄHTÖKOHTA... 3 2 NYKYTILANNE... 4 3 ALUEEN PALVELUTARVE JA PALVELUN JÄRJESTÄMISTAPA...

Lisätiedot

436,0 m ,5 m2. 220,0 m2. 602,5 m2. 53 m2 PRH E PRH D PRH F WC WC WC WC TAUKOTILA TUOTANTOTILA TYÖNJOHTO TUOTANTOTILA TUOTANTOTILA TUOTANTOTILA

436,0 m ,5 m2. 220,0 m2. 602,5 m2. 53 m2 PRH E PRH D PRH F WC WC WC WC TAUKOTILA TUOTANTOTILA TYÖNJOHTO TUOTANTOTILA TUOTANTOTILA TUOTANTOTILA Vuokrattavat tilat 3. krs O12 PRH F PRH E PRH D 436,0 m2 1. 3. 1 021,5 m2 4. KONE 2. 308 2 21 m PRH C PRH B PRH A 306 15m 2 KK AULA 20,0 m2 VARASTO MAISEMATOIMISTO 53 m2 NEUVOTTELU- NEUVOTTELU- NEUVOTTELU-

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Helminauha 12 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Harkkorunko-rappaus

Lisätiedot

TÄYTETÄÄN AINOASTAAN SARAKE

TÄYTETÄÄN AINOASTAAN SARAKE Opetushallitus 2006 Liite TILANTARVESELVITYS TÄYTETÄÄN AINOASTAAN SARAKE 1) Nykyiset tilat KUNTA:Pyhäranta Mitoitusperuste (oppilasmäärä ja ryhmien määrä): KOULU Ihode vuosiluokat 1-6: 68 4 > 76 (5) vuosiluokat

Lisätiedot

Vihdin kirkonkylän Campus. Vihdin yhteiskoulun vanhan säilytettävän osan muutokset. dok no 2 G LVIAJ- rakennustapaselostus.

Vihdin kirkonkylän Campus. Vihdin yhteiskoulun vanhan säilytettävän osan muutokset. dok no 2 G LVIAJ- rakennustapaselostus. LVIAJ- rakennustapaselostus 28.4.2017 1(7) Vihdin kirkonkylän Campus Vihdin yhteiskoulun vanhan säilytettävän osan muutokset Vihti LVIAJ- rakennustapaselostus dok no 2 G0 002 28.4.2017 LVIAJ- rakennustapaselostus

Lisätiedot

RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli

RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli Nykyinen liikuntahalli RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 HANKESUUNNITELMA päivitetty 14.06.2016 JOENSUUN TILAKESKUS Länsikatu 15, rakennus 2 80100 Joensuu puh. (013) 267 7111 faksi

Lisätiedot