Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa 154/ / / /2012 Tekla 61 Kiinteistöjen käyttäjien ja ylläpitäjien välillä on ollut epäselvyyksiä mm. tilojen muutosten, laitteiden korjausten/hankintojen yms. töiden vastuun- ja kustannusten jaosta. Näiden epäselvyyksien vähentämiseksi, toiminnan tehostamiseksi ja yhteisen tasapuolisen linjauksen löytämiseksi on laadittu esityslistan liitteenä oleva vastuunjakotaulukko. Vastuunjakotaulukon laatimisen lähtökohtana on ollut, että selkeästi toiminnalle kuuluvat koneet, laitteet ja kalusteet ovat käyttäjien vastuulla ja niistä aiheutuvat kustannukset ovat käyttäjien vastattavia. Kiinteistöä palvelevat koneet ja laitteet kuuluvat puolestaan teknisille palveluille. Kiinteistön jatkuva kunnossapito ja sen vaatimat toimenpiteet kuuluvat teknisten palveluiden vastuulle, samoin niistä aiheutuvat kustannukset. Muutostyön tai korjauksen johtuessa käyttäjän tarpeista tai toiminnan muutoksesta, kustannusvastuu on pääsääntöisesti käyttäjällä, vastuu toteutuksesta on tällöinkin kiinteistön ylläpitäjällä. Uudisrakentamisen ja peruskorjausten yhteydessä hankittava ensikertainen kalustaminen kuuluu pääsääntöisesti teknisten palveluiden vastattavaksi projektille osoitetun määrärahan puitteissa. Valmistelu ja lisätiedot: toimistosihteeri Kaija Lehtonen, puh rakennuspäällikkö Markus Rantanen, puh. (044) Kasvope 72 Tekninen johtaja: Tekninen lautakunta hyväksyy alustavasti esityslistan liitteenä olevan vastuunjakotaulukon ja pyytää siitä muiden hallintokuntien lausunnot. Tekninen lautakunta: ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. _ Tekninen lautakunta pyytää lausuntoa liitteenä olevasta vastuunjakotaulukosta koskien kunnan kiinteistöihin kohdistuvia hankintoja. Irtaimistohankinnat kuuluvat ilman muuta kiinteistöä hallinnoivalle hallintokunnalle ja vastaavasti kiinteistöön kuuluvat kiinteistöä palvelevat hankinnat teknisille palveluille. Ongelma aiheutuu pääasiallisesti vastuunjakotaulukossa esitetyistä kohteissa tehtävistä työsuorituksista. Taulukko toteutuessaan aiheuttaa sen, että tiloja käyttävien hallintokuntien tulee varata talousarvioon

2 määrärahat joiltain osin kiinteistönhoitoon liittyviin kustannuksiin. Määrärahat ovat nykyisin teknisten palveluiden talousarviossa. Ko. määrärahojen jakaminen useaan eri hallintokuntaan ei vaikuta budjettiteknisesti järkevältä ratkaisulta. Aiemmin käytössä ollut kiinteistökohtainen oma talonmies-järjestelmä toimi hyvin ilman tätä ongelmaa. Jotta talousarvion valmistelussa tekniset palvelut osaavat varautua tuleviin korjaus- ja muutostöihin tulisi tiloja hallinnoivan hallintokunnan yhdessä teknisten palveluiden kanssa laatia suunnitelma ko. asioista ennen budjettivalmistelua. Esityslistan liitteenä teknisten palveluiden laatima vastuunjakotaulukko. Valmistelu- ja lisätiedot: hallinto- ja talouspäällikkö Jouko Koivunen, puh Sivistystoimenjohtaja: Kasvatus- ja opetuslautakunta esittää lausuntonaan seuraavaa: Esitetyssä muodossa olevaa taulukkoa ei tulisi ottaa käyttöön. Taulukko on toisaalta liian yksityiskohtainen, toisaalta sieltä puuttuu olennaisia tehtäviä. Vastuunjakotaulukon valmisteluun eivät ole ilmeisesti osallistuneet työtä suorittavat henkilöt eivätkä tulosyksikköjemme esimiehet. Toiminnan tehokkaan ja taloudellisen toteuttamisen kannalta on järkevää, että jokainen tulosalue keskittyy omaan osaamiseensa tuotettaessa palveluja kuntalaisille. Myöskään kiinteistöön liittyvien määrärahojen varaaminen jokaisen hallintokunnan talousarvioon ulkoisina menoina ei tunnu mielekkäältä. Tiiviissä yhteistyössä tekniset palvelut ja muut hallintokunnat pääsevät tehokkaimpaan ja koko kunnan kannalta taloudellisimpaan lopputulokseen. Mikäli vastuunjakotaulukko otetaan esitetyssä muodossa käyttöön, tulee kasvatus- ja opetuspalvelujen talousarvioon 2013 varata määrärahat niiden tehtävien suorittamiseen, jotka eivät taulukon mukaan kuuluisi enää teknisille palveluille. Kasvatus- ja opetuslautakunta: ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kuvala Tekninen lautakunta pyytää lausuntoa liitteenä olevasta vastuunjakotaulukosta koskien kunnan kiinteistöihin kohdistuvia hankintoja. Irtaimistohankinnat kuuluvat ilman muuta kiinteistöä hallinnoivalle hallintokunnalle ja vastaavasti kiinteistöön kuuluvat kiinteistöä palvelevat hankinnat teknisille palveluille. Ongelma aiheutuu pääasiallisesti vastuunjakotaulukossa esitetyistä

3 kohteissa tehtävistä työsuorituksista. Taulukko toteutuessaan aiheuttaa sen, että tiloja käyttävien hallintokuntien tulee varata talousarvioon määrärahat joiltain osin kiinteistönhoitoon liittyviin kustannuksiin. Määrärahat ovat nykyisin teknisten palveluiden talousarviossa. Ko. määrärahojen jakaminen useaan eri hallintokuntaan ei vaikuta budjettiteknisesti järkevältä ratkaisulta. Aiemmin käytössä ollut kiinteistökohtainen oma talonmies-järjestelmä toimi hyvin ilman tätä ongelmaa. Jotta talousarvion valmistelussa tekniset palvelut osaavat varautua tuleviin korjaus- ja muutostöihin tulisi tiloja hallinnoivan hallintokunnan yhdessä teknisten palveluiden kanssa laatia suunnitelma ko. asioista ennen budjettivalmistelua. Vastuunjakotaulukko on esityslistan liitteenä. Valmistelu- ja lisätiedot: hallinto- ja talouspäällikkö Jouko Koivunen, puh Hallinto- ja talouspäällikkö: Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta esittää lausuntonaan seuraavaa: Esitetyssä muodossa olevaa liian yksityiskohtiin menevää taulukkoa ei tulisi ottaa käyttöön. Toiminnan tehokkaan ja taloudellisen toteuttamisen kannalta on järkevää, että jokainen tulosalue keskittyy omaan osaamiseensa tuotettaessa palveluja kuntalaisille. Myöskään kiinteistöön liittyvien määrärahojen varaaminen jokaisen hallintokunnan talousarvioon ulkoisina menoina ei tunnu mielekkäältä. Tiiviissä yhteistyössä tekniset palvelut ja muut hallintokunnat pääsevät tehokkaimpaan ja koko kunnan kannalta taloudellisimpaan lopputulokseen. Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta: hyväksyttiin yksimielisesti. Petu 108 Tekninen lautakunta pyytää lausuntoa liitteenä olevasta vastuunjakotaulukosta koskien kunnan kiinteistöihin kohdistuvia hankintoja. Vastuunjakotaulukko ei ole kaikilta osin tarkoituksenmukainen. Osa perusturvatoimen yksiköistä maksaa sisäistä vuokraa (esim. terveyskeskus, vanhainkoti ym.) ja osassa asukkaat (palvelukodit) maksavat vuokran huoneestaan ja yhteisistä tiloista tekniselle toimelle. Vastuunjakotaulukossa ei ole huomioitu mm. näitä asioita. Perusturvan perustehtävään ja osaamisalueeseen ei kuulu kiinteistöihin liittyvät tehtävät. Tehokkaan toiminnan kannalta on järkevää, että jokainen hallintokunta tuottaa omaan osaamiseensa liittyviä palveluita. Lisäksi ei ole taloudellista, että jokainen hallintokunta varaa erikseen rahat

4 talousarvioonsa kiinteistöihin liittyviin kustannuksiin. Perusturva toivoo tekniseltä toimelta joustavia käytäntöjä tuottaessaan sisäisiä palveluja muille hallintokunnille. Perusturvatoimi katsoo myös, että tilojen muutosten, laitteiden korjausten/hankintojen yms. töiden vastuun- ja kustannusten jakoa sekä aikataulutusta tulee selkiinnyttää ja käytäntöjä yhdenmukaistaa. Perusturvapalvelujen ensi vuoden talousarvioon ei ole varattuna kiinteistöön liittyviä määrärahoja. Valmistelu ja lisätiedot: sosiaalipalvelupäällikkö Katriina Uusitalo-Perkola, puh Sosiaalipalvelupäällikkö: Perusturvalautakunta esittää lausuntonaan seuraavaa: Vastuunjakotaulukko ei ole kaikilta osin tarkoituksenmukainen ja vaatii vielä täsmennyksiä. Mikäli vastuunjakotaulukko kuitenkin otetaan esitetyssä muodossa käyttöön, tulee perusturvapalvelujen vuoden 2013 talousarvioon varata määrärahat niiden tehtävien suorittamiseen, jotka eivät vastuunjakotaulukon mukaan kuuluisi teknisille palveluille. Perusturvalautakunta: ehdotus hyväksyttiin. Tekla Tekninen lautakunta on pyytänyt muilta hallintokunnilta lausuntoa kunnanomistamiin kiinteistöihin kohdistuvan vastuunjakotaulukon käyttöönotosta. Lausunnon antoivat kasvatus- ja opetuslautakunta, kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta sekä perusturvalautakunta. Kaikissa lausunnoissa otettiin kantaa taulukon yksityiskohtaisuuteen ja kustannusten jakautumiseen. Lausunnoissa ei tullut esille selkeitä taulukon muutos- /parannusehdotuksia.taulukkoa on päivitetty saatujen lausuntojen perusteella ja kustannusvastuu eri toimenpiteisträ on merkitty x-kirjaimella. Valmistelu ja lisätiedot: rakennuspäällikkö Markus Rantanen, puh. (044) Tekninen johtaja: Vastuunjakotaulukkoon on pyydetty muilta hallintokunnilta lausunnot. Näissä lausunnoissa ei ole ollut merkittäviä muutosehdotuksia. Tekninen lautakunta hyväksyy vastuunjakotaulukon käyttöönottamisen alkaen niissä kiinteistöissä, joissa käyttäjänä on jokin toinen hallintokunta. Taulukkoa ei sovelleta niihin kiinteistöihin, joissa vuokralaisena on kunnan ulkopuolinen taho. Tekninen lautakunta:

5 Tekninen lautakunta päättää, että vastuunjakotaulukko otetaan käyttöön ja vastuunajakotaulukon käytöstä saatujen kokemusten perusteella taulukkoa päivitetään tarvittaessa vuoden 2014 talousarvion valmistelun yhteydessä. _ Khall Vastuunjakotaulukon vaikutukset talousarvioon ja sisäiseen tulosalueiden väliseen laskutukseen ovat jääneet usealle tulosalueelle epäselväksi ja asiasta on keskusteltu myös kunnan johtoryhmässä. Asiaa tulisi tarkastella ennen käyttöönottoa vielä tulosalueiden kanssa sekä toiminnallisten että taloudellisten syiden johdosta. Tästä syystä on tarkoituksenmukaista siirtää vastuunjakotaulukon käyttöönottoa. Valmistelu ja lisätiedot: Hallinto- ja henkilöstöpäällikkö Johanna Aalto, puh Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, teknisen lautakunnan päätöksestä poiketen, että vastuunjakotaulukon käyttöönotto siirretään alkavaksi Khall 109 Kunnanhallitus Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus. Vastuunjakotaulukon käyttöönottamisen valmistelu ei ole edennyt kokouksessa määritellyllä tavalla. Vastuunjakotaulukon ei voida arvioida olevan valmis käyttöönotettavaksi Valmistelu ja lisätiedot: Hallinto- ja henkilöstöpäällikkö Johanna Aalto, p Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, että vastuunjakotaulukkoa ei esitetyssä muodossa oteta käyttöön; ja lähettää asian tekniselle lautakunnalle valmisteltavaksi uudelleen. Tekla 27 Kunnanhallitus: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus. Kunnan omistamien kiinteistöjen käyttäjien ja ylläpitäjien välillä on ollut pitkään epäselvyyksiä mm. tilojen muutosten, laitteiden korjausten/hankintojen yms. töiden vastuun- ja kustannusten jaosta. Tätä jakoa on pyritty selventämään jo vuonna 2012, kun vastuunjakotaulukon laadinta aloitettiin. Tämän jälkeen on kiinteistöpalveluihin tullut lukuisia

6 pyyntöjä myös kiinteistönhoitajien työnkuvauksen selvittämisestä ja yhtenäistämisestä eri kiinteistöissä. Liitteenä olevan vastuunjakotaulukon avulla pyritään, varsinkin kustannusten osalta, selkeyttämään nykyistä toimintamallia. Vastuunjakotaulukko on laadittu siten, että kiinteistössä tuotettavaa palvelua tai toimintaa palvelevat koneet, laitteet ja kalusteet ovat kiinteistöä käyttävän hallintokunnan vastuulla ja niistä aiheutuvat kustannukset ovat käyttäjien vastattavia. Kiinteistöä palvelevien koneiden ja laitteiden kunnossapidon vastuu ja kustannukset kuuluvat puolestaan teknisille palveluille. Tällaisia koneita ovat mm. ilmanvaihtokoneet, sähkökeskukset, automaattiset paloilmoitinkeskukset tms. Myös kiinteistöjen jatkuva kunnossapito ja sen vaatimat toimenpiteet kuuluvat teknisten palveluiden vastuulle, samoin niistä aiheutuvat kustannukset. Muutostyön johtuessa käyttäjän tarpeista tai kiinteistössä tuotettavan toiminnan muutoksesta, kustannusvastuu on pääsääntöisesti kiinteistöä käyttävällä hallintokunnalla, mutta vastuu toteutuksesta on tällöinkin kiinteistön ylläpitäjällä. Uudisrakentamisen ja peruskorjausten yhteydessä hankittava ensikertainen kalustaminen kuuluu pääsääntöisesti teknisten palveluiden vastattavaksi projektille osoitetun määrärahan puitteissa. Valmistelu ja lisätiedot: rakennuspäällikkö Markus Rantanen, puh. (044) Tekninen johtaja: Tekninen lautakunta päättää, että vastuunjakotaulukko otetaan noudatettavaksi alkaen. Tekninen lautakunta: ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. _

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/2015 1 (24)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/2015 1 (24) EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/2015 1 (24) Tekninen lautakunta Aika 23.04.2015 klo 16:00-18:45 Paikka Euran kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet Arvola Hannu Ilomäki Seija Junkkala Juho Ketola

Lisätiedot

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4 Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Tukipalvelulautakunta, 15, 11.08.2015 Tukipalvelulautakunta, 23, 29.10.2015 23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta MjuDno-2015-671 Tukipalvelulautakunta,

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2014 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 Tarkastuslautakunta 16.09.2014 AIKA 16.09.2014 klo 16:00-20:21 PAIKKA KPMG:n toimitilat, Isokatu 32B, Oulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 15. tammikuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 15 Kaavamuutos kiinteistöllä Kesäranta 576-404-3-130 ja Kesäranta II 576-404-3-158...

Lisätiedot

Seutujohtoryhmä Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen

Seutujohtoryhmä Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen Kunnanhallitus 48 06.03.2017 Witas-alueen kuntarahoitus "Toimi Nyt!" -hankkeeseen 294/001/2016 Kunnanhallitus 18.04.2016 83 Seutujohtoryhmä 17.3.2016 5 Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen Seutujohtoryhmällä

Lisätiedot

Ruokapalvelun rakennemuutos

Ruokapalvelun rakennemuutos Kunnanhallitus 104 04.04.2016 Kunnanhallitus 121 11.04.2016 Ruokapalvelun rakennemuutos 700/00.01.02/2016 Khall 04.04.2016 104 Osana kunnan talouden tasapainotusohjelmaa selvitetään valmistuskeittiöiden

Lisätiedot

23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta. 24 Teknisen johtajan ajankohtaiskatsaus / tukipalvelulautakunta

23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta. 24 Teknisen johtajan ajankohtaiskatsaus / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 5/2015 1 (10) Aika 29.10.2015, klo 17:30-18:39 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan tarkastus 23

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Kunnanhallitus 242 12.10.2015 Perusturvalautakunta 54 21.10.2015 Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Khall 12.10.2015 242 Kunnanjohtaja Unto Murto antaa asiasta 07.10.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 194 Vuoden 2013 toukokuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Pekka Heikkinen, puh. (09) 816 22354

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö seudullisesta perhehoitomallista

Lausuntopyyntö seudullisesta perhehoitomallista Perusturvalautakunta 46 13.05.2014 Perusturvalautakunta 76 30.09.2014 Lausuntopyyntö seudullisesta perhehoitomallista 1250/00.04.01/2014 Petu 13.05.2014 46 Euran perusturvalautakunnan 11.2.2014 hyväksymän

Lisätiedot

66 SAIRAANHOITAJAN TOIMEN TÄYTTÄMINEN 3 67 TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA VUOSILLE 2009-2012 4

66 SAIRAANHOITAJAN TOIMEN TÄYTTÄMINEN 3 67 TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA VUOSILLE 2009-2012 4 Perusturvalautakunta KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 5/2008 Kokousaika 21.05.2008 klo 14.00 16.30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone Käsittellyt asiat Asia no 65 JÄRJESTÄYTYMISASIAT 2 66 SAIRAANHOITAJAN TOIMEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen 16.02.2017 Sivu 1 / 1 543/2017 12.01.01 25 Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jaakko Turpeinen, puh.

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 7.9.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 12.9.2016 kello 18.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämijärven keskuskoulu, taideluokka 191 KOKOUKSEN

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 (6)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 (6) EURAN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 (6) Tekninen lautakunta Aika 05.08.2015 klo 15:30-15:40 Paikka Euran kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet et Arvola Hannu Junkkala Juho Ketola

Lisätiedot

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135 Yhtymähallitus 204 23.10.2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012 Yhall 19.6.2012 135 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh

Lisätiedot

Perusturvalautakunta on käsitellyt puusepän toimen täyttölupa-asiaa kahdessa kokouksessaan seuraavasti:

Perusturvalautakunta on käsitellyt puusepän toimen täyttölupa-asiaa kahdessa kokouksessaan seuraavasti: Kunnanhallitus 279 19.12.2016 Perusturvalautakunta 34 30.03.2017 Kunnanhallitus 105 08.05.2017 Puusepän toimen täyttölupa Khall 19.12.2016 279 Perusturvalautakunta on käsitellyt puusepän toimen täyttölupa-asiaa

Lisätiedot

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013.

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013. Tekninen lautakunta 47 03.04.2013 Kaupunginhallitus 147 15.04.2013 Tekninen lautakunta 74 19.06.2013 Kaupunginhallitus 231 24.06.2013 Tekninen lautakunta 104 25.09.2013 Kaupunginhallitus 321 07.10.2013

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 14.11.2011 kello 18.00-18.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 6.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 6.3.2014 klo 16.30 17.55 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Päivi Heinilä Irja Keskinen

Lisätiedot

14 Talouden toteutuminen 30.6.2015 / tukipalvelulautakunta. 15 Talousarvio 2016 / käyttötalous / tukipalvelulautakunta

14 Talouden toteutuminen 30.6.2015 / tukipalvelulautakunta. 15 Talousarvio 2016 / käyttötalous / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 3/2015 1 (9) Aika 11.08.2015, klo 17:30-18:16 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan tarkastus 14 Talouden

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

MARIKA HAAVISTO MERK. Marika Haavisto puheenjohtaja

MARIKA HAAVISTO MERK. Marika Haavisto puheenjohtaja - KOKOUSKUTSU 2/2016 Kokousaika: Maanantai 15.2.2016 klo 17.00 Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 Saapuvilla olevat jäsenet: Varajäsenet: Haavisto Marika Salonen Leevi Mauriala Anni

Lisätiedot

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8. Ristiinan aluejohtokunta 14.9.2016 Liite 1 71 Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.2016 Aluejohtokuntien määrä ja rakenne Mikkelissä on 4 aluejohtokuntaa

Lisätiedot

3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta

3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Kokouskutsu 1 (11) Aika 06.05.2015, klo 17:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone lahna Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Talouden seuranta 31.3.2015

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2014 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 Tarkastuslautakunta 02.10.2014 AIKA 02.10.2014 klo 17:00-18:46 PAIKKA Limingantulli, Oulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN JA KÄYTTÖSUUNNITELMAT

VUODEN 2019 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN JA KÄYTTÖSUUNNITELMAT Hallintokunnille VUODEN 2019 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN JA KÄYTTÖSUUNNITELMAT Talousarvio ja käyttösuunnitelmat Valtuusto on hyväksynyt vuoden 2019 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2020 2022

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2648/00.01.03/2014 47 Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 10 18.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017,

Lisätiedot

*/* Liitteet: - Vuoden 2016 sanallinen osa koskien Sisäisten palvelujen yksikköä ( ) - kustannusjako kustannuspaikoittain

*/* Liitteet: - Vuoden 2016 sanallinen osa koskien Sisäisten palvelujen yksikköä ( ) - kustannusjako kustannuspaikoittain Sisäisten palvelujen johtokunta 4 25.01.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 15 21.03.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 31 23.05.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 43 29.08.2016 Sisäisten palvelujen

Lisätiedot

Haminan kaupunginhallitus

Haminan kaupunginhallitus 1 Haminan kaupunginhallitus 19.6.2017 Sisällysluettelo 1 Kaupunginhallituksen toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Konsernipalveluiden henkilöstön toimivalta... 3 3 Haminan Vesi -liikelaitoksen henkilöstön

Lisätiedot

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 108 14.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentaminen Mitä tarkoitetaan? Yhtiö, osakas, insinöörit, juristit AOYL:nkäsitteet: kunnossapito muutostyö

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) Opetuslautakunta OTJ/7 28.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) Opetuslautakunta OTJ/7 28.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 69 Lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Pentti Arajärven ym. lukion oppikirjojen hankkimista koskevasta talousarvioaloitteesta HEL 2013-003035 T 00 00

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 65 23.08.2016 Kunnanhallitus 205 05.09.2016 Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille 2017-2019 Petu 23.08.2016 65 Vaalijalan kuntayhtymä pyytää 31.8.2016

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 26 (34) Valtuusto. Yliopiston tutkimusasema. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 26 (34) Valtuusto. Yliopiston tutkimusasema. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 26 (34) Valtuusto KOKOUSAIKA Torstai 27.9.2018 kello 18.00 18.13 KOKOUSPAIKKA Yliopiston tutkimusasema SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua LIITE A 1 varavaltuutettu

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 20.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2019... 1 - KUPtalousarvio2019alustava...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2016 1 (5) 2 Talonrakennukseen osoitettujen määrärahojen alakohtien väliset siirrot 2016 HEL 2016-013304 T 02 02 00 Päätösehdotus päättää siirtää tilakeskuksen talonrakentamiseen,

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta Perusturvalautakunta 59 05.09.2017 Kunnanhallitus 281 02.10.2017 Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta 2018-2020 Petu 05.09.2017 59 Vaalijalan kuntayhtymä pyytää 15.09.2017

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 20.6.2012 48 (Voimaantulo 1.8.2012 alkaen) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA

Tekninen lautakunta 20.6.2012 48 (Voimaantulo 1.8.2012 alkaen) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA Tekninen lautakunta 20.6.2012 48 (Voimaantulo 1.8.2012 alkaen) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA Kunnan omistamien ja hallitsemien eri tilojen vuokrauskäytäntö ja vuokratasot määritellään

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Alpo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Alpo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) 52 Nuorisolautakunnan lausunto valtuutettu Hakasen ym. talousarvioaloitteesta Maunulan monitoimitalosta HEL 2013-002198 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

15 Talousarvion toteutuminen / II kolmannesvuosiraportti / tielautakunta

15 Talousarvion toteutuminen / II kolmannesvuosiraportti / tielautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 3/2015 1 (8) Aika 04.11.2015, klo 16:28-16:37 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 Pöytäkirjan tarkastus 15 Talousarvion

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistaina klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistaina klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 11.4.2019 Kokoustiedot Aika Tiistaina 16.4.2019 klo 18.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 31 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2012

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2012 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2012 Aika: torstaina 23.2.2012 kello 18.00 19.20 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Jutta Kivikallio

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) Opetuslautakunta OTJ/6 30.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) Opetuslautakunta OTJ/6 30.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) 184 Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön laina-anomus HEL 2012-012276 T 02 05 03 00 Päätös päätti antaa Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön 245 000 euron suuruisesta

Lisätiedot

Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana.

Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana. Sivistyslautakunta 6 27.01.2015 Sivistyslautakunta 10 24.02.2015 Kunnanhallitus 75 16.03.2015 Liikuntastrategia 2015-2017 Sivltk 6 Liikunta-vap.ajanohjaaja Juuan kunnan liikuntastrategian luonnos vuosille

Lisätiedot

Pieni osa palvelutuotannosta muodostuu kuntalaisten ja muiden asiakkaiden tarpeisiin liiketaloudellisin perustein tuotettavista palveluista.

Pieni osa palvelutuotannosta muodostuu kuntalaisten ja muiden asiakkaiden tarpeisiin liiketaloudellisin perustein tuotettavista palveluista. TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Tilivelvollinen: vs. teknisen keskuksen johtaja Juha Lemmetyinen 1.1 31.1.2018 teknisen keskuksen johtaja Tero Toivanen 1.2. 31.12.2018 Toimielimen toiminnan kuvaus Tekninen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Taloushallintopalvelu-liikelaitoksen jk Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Taloushallintopalvelu-liikelaitoksen jk Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 14 Lausuntopyyntö taloushallintopalvelu -liikelaitoksen johtokunnalle arviointikertomuksesta 2012 HEL 2013-003863 T 00 03 00 Päätös Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017 ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017 Sisältö 1. Riskienhallintasuunnitelman perusteet... 3 2. Tilaliikelaitoksen merkittävimmät riskit... 3 2.1 Riskit... 3 2.1.1 Infrastruktuurin

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Kunnanhallitus 88 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 30 29.05.2017 Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Viitasaaren kaupunginhallitus 03.04.2017 80

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI 1. Tekninen lautakunta 4.2.2015. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA. Dnro 03118/14/2299

KEURUUN KAUPUNKI 1. Tekninen lautakunta 4.2.2015. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA. Dnro 03118/14/2299 KEURUUN KAUPUNKI 1 Tekninen lautakunta 4.2.2015 Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA Dnro 03118/14/2299 LAUSUNTO VALITUKSEN JOHDOSTA Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää Keuruun

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 Tekninen lautakunta 27.12.2013 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 27.12.2013 klo 09.00 09.40 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Irja Keskinen Toni

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Teknisen lautakunnan ennakkotilinpäätös 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Petri Vainio, puh. 050 590 8678

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012, 1042/00.01.01/2012, 1043/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 1/ (8)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 1/ (8) EURAN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 1 (8) Aika 28.01.2016 klo 15:00-18:25 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Kallio Juha puheenjohtaja Pesonen Pekka jäsen saapui klo 15.30/ 3 Kuusisto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 1 (5) Liikuntalautakunta LJ/6 27.03.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 1 (5) Liikuntalautakunta LJ/6 27.03.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 1 (5) 64 Kaupunginhallitukselle annettava lausunto koskien Nuorisojääkenttä Oy:n lainahakemusta HEL 2011-005666 T 02 05 03 00 Päätös Lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Tekninen lautakunta 25.3.2015 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 25.3.2015 klo 16.30 17.25 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Päivi Heinilä

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi 2017-2018 sekä paloasemakiinteistöt

Talousarvioesitys 2016 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi 2017-2018 sekä paloasemakiinteistöt Pelastuslautakunta 17 16.06.2015 Talousarvioesitys 2016 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi 2017-2018 sekä paloasemakiinteistöt 317/02/02/02/2015 PELA 17 Valmistelija: talouspäällikkö Hanna Ekholm-Kippo, puh.

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvapalvelujen toimialan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvapalvelujen toimialan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma Perusturvalautakunta 7 20.01.2016 Perusturvalautakunta 30 09.03.2016 Perusturvapalvelujen toimialan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma 268/02.02/2015 Perusturvalautakunta 20.01.2016 7 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

EHDOTTOMASTI MERKATTAVA Selvitys tulojen alitukseen johtaneista syistu: muutoksen tili kustannuspaikka eurot

EHDOTTOMASTI MERKATTAVA Selvitys tulojen alitukseen johtaneista syistu: muutoksen tili kustannuspaikka eurot LAUTAKUNTA: KUNNANHALLITUS Ruokapalvelu Tulojen alitus Selvitys tulojen alitukseen johtaneista syistu: muutoksen tili kustannuspaikka eurot Vanhustenhuollon aterioiden määrä on vähentynyt vuodesta 2016

Lisätiedot

Talousarviomuutokset vuodelle 2014

Talousarviomuutokset vuodelle 2014 Miehikkälän kunnanhallitus 157 10.11.2014 Miehikkälän kunnanvaltuusto 29 17.11.2014 Talousarviomuutokset vuodelle 2014 87/04.041/2013 Khall 10.11.2014 157 Hallintosäännön 11 :n mukaan talousarvioon tehtävät

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009.

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009. Kunnanhallitus 131 11.04.2011 Kunnanhallitus 159 02.05.2011 Kunnanhallitus 254 22.08.2011 Kunnanhallitus 276 05.09.2011 Kunnanvaltuusto 42 12.09.2011 Vapaa-aikalautakunta 14 08.05.2012 Hallintosääntö 1242/01/010/2011

Lisätiedot

Kunnossapito- ja vahingonkorvausvastuun jako

Kunnossapito- ja vahingonkorvausvastuun jako Kunnossapito- ja vahingonkorvausvastuun jako Kirsi Ruutu Lakimies Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri Kuka vastaa kunnossapidosta ja mikä on vastuunjakotaulukko? Tekninen näkökulma kunnossapitoon Erilaiset

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan laskujen hyväksyjät / Muutokset

Teknisen lautakunnan laskujen hyväksyjät / Muutokset Tekninen lautakunta 7 17.02.2014 Tekninen lautakunta 94 15.09.2015 Tekninen lautakunta 147 17.11.2015 Tekninen lautakunta 10 09.02.2016 Tekninen lautakunta 14 16.02.2017 Teknisen lautakunnan laskujen hyväksyjät

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 22. elokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 111 Sijoitustoiminnan raportti 31.7.2016... 203 112 Talousarvion toteutuminen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-.15 Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Varsinainen

Lisätiedot

Organisaatiomuutokset toimialoittain:

Organisaatiomuutokset toimialoittain: Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginhallitus 83 12.03.2018 Kaupunginvaltuusto 30 16.04.2018 Uudenkaupungin kaupungin hallinnollinen organisaatio 152/00.01.01/2018 KHALL 26.02.2018 65 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017

Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017 Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017 Tilannekatsaus Johtokunta 26.4.2017 Arvot Strategian toteuttaminen perustuu Rovaniemen kaupungin yhteisiin arvoihin Osallisuus Luovuus Turvallisuus

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 11.03.2014 1/2014. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet:

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 11.03.2014 1/2014. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: PÖYTÄKIRJA KOKOUSAIKA Tiistai 11.03.2014 klo 19.00 20.50 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: Saukko Hannu pj. x Pudas Jaana Klasila Kauko vpj. x Lahti Kari Nivala Liisa x Keskikorpi

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

37 Saapuneet asiakirjat 38 Viranhaltijapäätökset 39 Vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2017

37 Saapuneet asiakirjat 38 Viranhaltijapäätökset 39 Vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 YPÄJÄN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU 7/2014 KOKOUSAIKA 8.10.2014 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 37 Saapuneet asiakirjat 38 Viranhaltijapäätökset

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.9.2015 152 (Voimaantulo 1.10.2015)

Kunnanhallitus 7.9.2015 152 (Voimaantulo 1.10.2015) Kunnanhallitus 7.9.2015 152 (Voimaantulo 1.10.2015) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA Kunnan omistamien ja hallitsemien eri tilojen vuokrauskäytäntö ja vuokratasot määritellään tällä

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018

418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018 418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 1.10.2018 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: 1.10.2018 klo 8.30 Karvian kunnantalo Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) Opetuslautakunta POL/1 10.12.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) Opetuslautakunta POL/1 10.12.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) 217 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Helsingin Uusi yhteiskoulu Osakeyhtiön lainahakemuksesta julkisivujen ja vesikaton peruskorjausta varten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Valtuusto 4 07.02.2018 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset TEKLA 1 Vuoden

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2019

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2019 AIKA 27.8.2019 klo 17.30-19.25 PAIKKA Narvan tekninen toimisto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 26 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 27 LAUSUNTOPYYNTÖ NARVAN KORTTELIN

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 5/2015 Kokousaika: 16.11.2015 klo 13.00 15.40 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot