Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen."

Transkriptio

1 Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Jukka-Pekka Kärki Rakennusterveysasiantuntija Suomen Sisäilmakeskus Oy

2 Sisäilmaongelmiin liittyvissä korjaushankkeissa olevia erityispiirteitä Rakennuksen sisäympäristö on monimutkainen lämpöoloista ja ilman laadusta koostuva kokonaisuus sisäilmasto-ongelmien syyn selvittäminen ei ole aina helppoa. Rakenteissa oleva kosteus voi aiheuttaa mikrobiongelmia tai kemiallisten yhdisteiden irtoamista rakenteista. Ongelmien ratkaisemiseksi epäpuhtauksien lähteet pitää poistaa tai tehokkaasti eristää sisäilmasta. Ilmanvaihdolla suuri merkitys rakennusten ilmankierrossa ja epäpuhtauksien siirtymisessä tilojen välillä. Sisäilmasto- ja kosteusvauriokorjausten tavoitteena on parantaa sisäilman laatua korjaamalla huonoon sisäilman laatuun johtaneet syyt. Ennen korjaushankkeen aloittamista on selvitettävä mahdollisimman kattavasti ja luotettavasti, mistä sisäympäristön huono laatu johtuu, sekä perehdyttävä rakennuksen vaurio- ja korjaushistoriaan. On kartoitettava myös tiloissa olevien henkilöiden oireilua, jotta voidaan ottaa kantaa terveysriskeihin.

3 SUUNNITELMALLISUUTTA JA TAVOITTEELLISUUTTA

4 Lähtö tilanne selvitys/ tekninen riskiarvio Rakenteiden, tilojen teknisten järjestelmien tekninen riskiarvio (piirustukset, eri vuosikymmenten tyyppirakenteet) Pintapuoliset tarkastukset kohteessa mm. kosteusvauriot, IV:n toiminta, sisäilman laatu Käyttäjähenkilökunnan haastattelut, oire- ja olosuhdehaitta kyselyt Oirekyselyiden tulkinta (työterveyshuolto, rakennusterveysasiantuntija) Yhteenveto teknisestä riskiarviosta ja kyselyistä, toimenpide-esitys Tutkimussuunnitelma: Rakenteet, LVI, materiaalit, sisäilma Tutkimus vaihe Rakenteiden kuntotutkimukset -Kosteusmittaukset -Riskirakenteiden tutkimukset -Mikrobianalyysit materiaaleista -Vaipparakenteiden painesuhteiden mittaukset -Rakennusfysikaaliset laskelmat -Vauriomekanismin selvittäminen Ilmanvaihdon kuntotutkimukset -Ilmamäärät -Järjestelmien puhtaus (kone, kanavistot) -Painesuhteet -Tiiveys -Vuotoilmareitit -Yms. Sisäilman laadun mittaukset -Kuidut -VOC -Ammoniakki -Mikrobit -Olosuhteeet (lämpö, kosteus, CO2) -Hiukkaset -Yms. Raportointi (kuntotutkimukset, riskiarvio ja oirekyselyt) Sis. korjaustapasuositukset, toimenpidesuositukset kiireellisyysjärjestys, tilojen turvallisuus käyttäjille (terveysvaikutusten riskiarvio) Päätökset korjauksista, suunnittelusta, väistötiloista, purkamisesta yms. Suunnittelu vaihe Rakenteet, talotekniikka Suunnittelun ohjaus Tiedottaminen, info Käyttäjät, suunnittelu yms.

5 LÄHTÖ TILANNE SELVITYS/ TEKNINEN RISKIARVIO Oireet ja valitukset Tutkimussuunnitelma Tutkimukset Raportointi Rakenteiden, tilojen teknisten järjestelmien tekninen riskiarvio (piirustukset, eri vuosikymmenten tyyppirakenteet) Käyttäjähenkilökunnan haastattelut, oireja olosuhdehaitta kyselyt Pintapuoliset tarkastukset kohteessa mm. kosteusvauriot, IV:n toiminta, sisäilman laatu Oirekyselyiden tulkinta (työterveyshuolto, rakennusterveysasiantuntija) Yhteenveto teknisestä riskiarviosta ja kyselyistä, toimenpide-esitys, tutkimussuunitelma

6 Oireet ja valitukset Tutkimussuunnitelma Tutkimukset Raportointi Miksi tutkitaan ja mitä tutkitaan ja millä menetelmillä? Rakenteet Rakennusfysikaaliset tarkastelut Riskirakenteet Yms. Talotekniikka Ilmanvaihtojärjestelmä(t) Sisäilman laadun mittaukset

7 Oireet ja valitukset Tutkimussuunnitelma Tutkimukset Raportointi Rakenteiden kuntotutkimukset -Kosteusmittaukset -Riskirakenteiden tutkimukset -Mikrobianalyysit materiaaleista -Vaipparakenteiden painesuhteiden mittaukset -Rakennusfysikaaliset laskelmat -Vauriomekanismin selvittäminen Ilmanvaihdon kuntotutkimukset -Ilmamäärät -Järjestelmien puhtaus (kone, kanavistot) -Painesuhteet -Tiiveys -Vuotoilmareitit -Yms. Sisäilman laadun mittaukset -Kuidut -VOC -Ammoniakki -Mikrobit -Olosuhteeet (lämpö, kosteus, CO2) -Hiukkaset -Yms.

8 Oireet ja valitukset Tutkimussuunnitelma Tutkimukset Raportointi Yhteenveto kuntotutkimuksista haitta-aineselvitykset, mittaukset ja havainnot, tutkimukset, riskiarviot ja oirekyselyt korjaustapasuositukset, toimenpidesuositukset kiireellisyysjärjestys, tilojen turvallisuus käyttäjille (terveysvaikutusten riskiarvio) Rakennusterveysasiantuntija Kuntotutkija Ilmanvaihdon asiantuntija Sisäilmatutkija Lääkäri/työterveyshuolto Päätökset korjauksista, tiedottamisesta, suunnittelusta, väistötiloista, purkamisesta yms.

9 Tiedon siirtymisen varmistaminen Korjaushankkeen onnistumisen ehdottomana edellytyksenä on oikean ja riittävän tietomäärän siirtyminen oikeille henkilöille. Muuten vaarana, ettei korjaustyötä toteuteta kuntotutkijan tai suunnittelijan antamien ohjeiden mukaan ja korjaushanke epäonnistuu. Kuntotutkija esittelee omat havaintonsa ja korjausehdotukset suunnittelijalle. Suunnittelija esittelee suunnitelmansa kuntotutkijalle ja sen jälkeen urakoitsijoille sekä valvojalle. Valvoja ja/tai erikseen valittu projektin johtaja varmistaa, että korjaushanke etenee suunnitellusti.

10 Kiitos sisäilmapaja 2 kuulijoille Yht.tiedot Jukka-Pekka Kärki S u o m e n S i s ä i l m a k e s k u s O y Länsikatu 15, Joensuu jukkapekka.karki(at)sisailmakeskus.fi L u o t e t t a v a j a p u o l u e e t o n r a k e n n u s t e r v e y d e n a s i a n t u n t i j a. Suomen Sisäilmakeskus Oy info@sisäilmakeskus.fi Puh Joensuu - Vantaa - Kuopio - Lahti Suomen Sisäilmakeskus on terveellisen sisäilman asiantuntija. Tarjoamme puhtaaseen sisäilmaan liittyviä kokonaisvaltaisia palveluita rakennusten suunnitteluvaiheesta, tutkimuksiin sekä ongelmanratkaisuihin. Lisäksi järjestämme alan koulutusta sekä olemme mukana kehityshankkeissa.

Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Pimeältä keskiajalta kohti sivistystä Tappava elinympäristö vain

Lisätiedot

Kohti kokonaisuuden ymmärrystä

Kohti kokonaisuuden ymmärrystä Kohti kokonaisuuden ymmärrystä Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola STM 1 7.6.2017 Vesa Pekkola Kaikki ihmiset valittavat muistiaan, kukaan ei ymmärrystään. François de La Rochefoucauld 2 7.6.2017 Etunimi

Lisätiedot

Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi

Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi Sisäilmapaja 5 Nurmes 12.11.2013 Ylitarkastaja Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö 1 Yleisperiaate rakennuksen

Lisätiedot

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Vesa Pekkola. Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Vesa Pekkola. Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö ... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä Vesa Pekkola Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö Ympäristötekniikan DI, RTA Merkittävimmän osan työurastani olen ollut terveydensuojeluun liittyvissä viranomaistehtävissä

Lisätiedot

Tilaajan ja asiantuntijapalveluntuottajan työnjako roolijako ja ammattitaito. Juhani Pirinen, TkT FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy

Tilaajan ja asiantuntijapalveluntuottajan työnjako roolijako ja ammattitaito. Juhani Pirinen, TkT FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Tilaajan ja asiantuntijapalveluntuottajan työnjako roolijako ja ammattitaito Juhani Pirinen, TkT FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Tilaaja sisäilmaongelmatilanteessa Kun sisäilmaongelmat alkavat, käyttäjät

Lisätiedot

Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen

Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus päivittyy kuntotutkimus Miia Pitkäranta FT [mikrobiologi],

Lisätiedot

Ulkopuolinen asiantuntija viranomaistehtävissä - Terveydensuojelulain mukaiset tehtävät, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö

Ulkopuolinen asiantuntija viranomaistehtävissä - Terveydensuojelulain mukaiset tehtävät, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Ulkopuolinen asiantuntija viranomaistehtävissä - Terveydensuojelulain mukaiset tehtävät, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Valmistuville rakennusterveysasiantuntijoille. Jari Keinänen Johtaja STM

Valmistuville rakennusterveysasiantuntijoille. Jari Keinänen Johtaja STM Valmistuville rakennusterveysasiantuntijoille Jari Keinänen Johtaja STM Ajankohtaista STM:ssä Kosteus- ja hometalkoot on päättynyt Hallituksen kärkihanke Terveellisten talojen Suomi Rakennusterveyskysymysten

Lisätiedot

Sisäilmaongelmien hoitaminen kunnissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö

Sisäilmaongelmien hoitaminen kunnissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Sisäilmaongelmien hoitaminen kunnissa Ylitarkastaja, Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Nykytilanne Rakennuskannassa korjausvelkaa 30-50 miljardia euroa (Roti 2013) Kunnilla korjausvelkaa 5-6

Lisätiedot

Asumisterveysasetus ja terveydensuojelulain muutos. AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALLA Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Asumisterveysasetus ja terveydensuojelulain muutos. AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALLA Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysasetus ja terveydensuojelulain muutos AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALLA Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Muutoksia terveydensuojelulakiin, asumisterveyttä koskeviin

Lisätiedot

Miten 100-vuotias Suomi pyrkii ratkaisemaan rakennusten sisäilmaongelmat

Miten 100-vuotias Suomi pyrkii ratkaisemaan rakennusten sisäilmaongelmat Miten 100-vuotias Suomi pyrkii ratkaisemaan rakennusten sisäilmaongelmat Rakennusfysiikkaseminaari 2017 25.10.2017 1 26.10.2017 Miltä 100-vuotias Suomi näyttää? 2 26.10.2017 Saa sen näyttämään tältäkin,

Lisätiedot

Terveiden tilojen vuosikymmen - toimenpideohjelma

Terveiden tilojen vuosikymmen - toimenpideohjelma Terveiden tilojen vuosikymmen - toimenpideohjelma Valtakunnalliset ympäristöterveyspäivät 1-2.11.2017 Tampere 1 1.11.2017 Terveiden tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelma Pääministeri Sipilän kutsuma pyöreän

Lisätiedot

Terveydensuojelulain uudistus ja asumisterveysasetus mitä uutta kosteus- ja homeongelmien selättämiseen

Terveydensuojelulain uudistus ja asumisterveysasetus mitä uutta kosteus- ja homeongelmien selättämiseen Terveydensuojelulain uudistus ja asumisterveysasetus mitä uutta kosteus- ja homeongelmien selättämiseen Hometalkoot työmaakokous, Oulu 31.10-1.11.2013 Vesa Pekkola, STM Eduskunnan tarkastusvaliokunnan

Lisätiedot

Terveydensuojelulaki ja asetus -pätevät asiantuntijat kentälle. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Terveydensuojelulaki ja asetus -pätevät asiantuntijat kentälle. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulaki ja asetus -pätevät asiantuntijat kentälle Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Avautuminen Tällä hetkellä tilanne on kaoottinen, jossa huolestuneet kansalaiset

Lisätiedot

Terveydensuojelulain ja asumisterveysasetuksen keskeiset uudistukset. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Terveydensuojelulain ja asumisterveysasetuksen keskeiset uudistukset. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulain ja asumisterveysasetuksen keskeiset uudistukset Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Miksi lainsäädäntöä pitää uudistaa? Maailma muuttuu ympärillämme

Lisätiedot

Sisäilmaongelmien ratkaisu kouluissa ja päiväkodeissa. Educa 2014 24.1.2014 Ylitarkastaja Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö

Sisäilmaongelmien ratkaisu kouluissa ja päiväkodeissa. Educa 2014 24.1.2014 Ylitarkastaja Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Sisäilmaongelmien ratkaisu kouluissa ja päiväkodeissa Educa 2014 24.1.2014 Ylitarkastaja Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Nykytilanne Rakennuskannassa korjausvelkaa 30-50 miljardia euroa (Roti

Lisätiedot

Uudistuneen lainsäädännön merkitys pätevät asiantuntijat kentälle. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Uudistuneen lainsäädännön merkitys pätevät asiantuntijat kentälle. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Uudistuneen lainsäädännön merkitys pätevät asiantuntijat kentälle Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Ulkopuoliset asiantuntijat terveydensuojelussa Terveydensuojeluvalvonnassa

Lisätiedot

Asumisterveysasetus, onko toiminta kentällä muuttunut? - Kuinka luen kuntotutkimuksia?

Asumisterveysasetus, onko toiminta kentällä muuttunut? - Kuinka luen kuntotutkimuksia? Asumisterveysasetus, onko toiminta kentällä muuttunut? - Kuinka luen kuntotutkimuksia? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulain asumisterveyttä koskevat säädökset

Lisätiedot

Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013

Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013 Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013 Korjausneuvoja Rakennusterveysasiantuntija Tapio Rokkonen Hengitysliiton korjausneuvontapalvelut/itä-suomi 1 Hengitysliiton korjausneuvojat

Lisätiedot

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen ja Rakentamisen Tietopäivä 2015 2.9.2015 Wallenius Kaisa HS 11.11.13 HS 30.1.15 2 3 Mitä tarkoittaa hyvä

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Homekoulu haisee Eero Palomäki vanhempi asiantuntija, arkkitehti SAFA Miksi sisäilmasto-ongelmat ovat usein niin vaikeita ratkaista? Sisäilmasto-ongelmat ovat monimuotoisia ja yksinomaan

Lisätiedot

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2. Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.2017 1 Kiinteistön sisäilmaongelma käyttäjä, työnantaja ja omistaja isojen

Lisätiedot

RAKENNUKSEN JA TILOJEN

RAKENNUKSEN JA TILOJEN RAKENNUKSEN JA TILOJEN TUTKIMINEN SISÄILMAONGELMAN SYIDEN SELVITTÄMISEKSI - Mitä ja miten pitää tutkia? - Minkälaista osaamista ja pätevyyttä tutkijalta edellytetään? - Ketkä näitä tutkimuksia tekevät?,

Lisätiedot

Ulkopuolisen asiantuntijan pätevyysvaatimukset - koulutus ja pätevyyden toteaminen - ulkopuolisen asiantuntijan käyttöä koskevat menettelyt

Ulkopuolisen asiantuntijan pätevyysvaatimukset - koulutus ja pätevyyden toteaminen - ulkopuolisen asiantuntijan käyttöä koskevat menettelyt Ulkopuolisen asiantuntijan pätevyysvaatimukset - koulutus ja pätevyyden toteaminen - ulkopuolisen asiantuntijan käyttöä koskevat menettelyt Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Tuomas Koivumäki Rakennusinsinööri Insinööritoimisto 2K Oy Joensuu

Tuomas Koivumäki Rakennusinsinööri Insinööritoimisto 2K Oy Joensuu Rakennusinsinööri Insinööritoimisto 2K Oy Joensuu Hajut, oireet ja muut aistinvaraiset havainnot lähtökohtana sisäilmaongelmien selvittämisessä ja ennaltaehkäisemisessä Sisäilmapaja5 12.-13.11.2014 Nurmes

Lisätiedot

Toimivat sisäilman selvittämismenetelmät oppilaitoksissa ja päiväkodeissa

Toimivat sisäilman selvittämismenetelmät oppilaitoksissa ja päiväkodeissa Toimivat sisäilman selvittämismenetelmät oppilaitoksissa ja päiväkodeissa Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 22.11.2017 Etunimi Sukunimi Sisäilmaongelmien ennaltaehkäisyn edellytyksenä

Lisätiedot

Paremman arkiympäristön puolesta. Vesa Pekkola

Paremman arkiympäristön puolesta. Vesa Pekkola Paremman arkiympäristön puolesta Vesa Pekkola Terveydensuojelulaki turvaamassa elinympäristön terveellisyyttä 1 Lain tarkoitus 2 Yleiset periaatteet 6 Kunnan terveydensuojelutehtävät 26 Asunnon ja muun

Lisätiedot

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy SISÄILMA 04.10.2011 Rakennusfoorumi Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilman merkitys Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista

Lisätiedot

TUHANSIEN TOIVEIDEN TALO PENTTI JANHONEN OY/ PENTTI JANHONEN

TUHANSIEN TOIVEIDEN TALO PENTTI JANHONEN OY/ PENTTI JANHONEN TUHANSIEN TOIVEIDEN TALO PENTTI JANHONEN OY/ PENTTI JANHONEN KUNTOTUTKIMUS 60-LUVUN RIVITALO KUNTOTUTKIMUS 2009 ULKOSEINIEN KUNTOTUTKIMUS RAKENNUKSEN ULKOPUOLEN KUIVATUSSUUNNITELMA PEREHTYMINEN TALON KORJAUS/HUOLTOHISTORIAAN

Lisätiedot

Ulkopuolisten asiantuntijoiden sertifiointimenettely asiantuntijan pätevyyden toteaminen

Ulkopuolisten asiantuntijoiden sertifiointimenettely asiantuntijan pätevyyden toteaminen Ulkopuolisten asiantuntijoiden sertifiointimenettely asiantuntijan pätevyyden toteaminen Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Viranomaisen selvittämisvelvollisuus Viranomaisen

Lisätiedot

Outoja oireita ja mitä sitten tehdään?

Outoja oireita ja mitä sitten tehdään? Outoja oireita ja mitä sitten tehdään? Vaurioituneen rakennuksen tutkimisen ja korjaamisen periaatteet Heidi-Johanna Jokelainen, RI, rakennusterveysasiantuntija Rakennusterveystiimin päällikkö FCG Suunnittelu

Lisätiedot

Asumisterveys ja rakentaminen KK-diplomi 60 op HUOM! Muutokset voivat olla mahdollisia!

Asumisterveys ja rakentaminen KK-diplomi 60 op HUOM! Muutokset voivat olla mahdollisia! Asumisterveys ja rakentaminen KK-diplomi 60 op 22.1.2018-31.5.2019 1. Talonrakennus ja korjausrakentaminen 20 op Kouvola 22.1.-31.7.2018 22.1.2018 klo 10.00 16.00: Orientaatio moduuliin ja kk-diplomiin

Lisätiedot

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell Rakennusten sisäilmaongelmat Ulla Lignell Kysymykset Millä perusteella ja kuinka usein sisäilmakartoituksia/sisäilmaselvityksiä Vantaan omistamissa kiinteistössä tehdään?- onko esimerkiksi tehty kartoitussuunnitelma

Lisätiedot

ILMASTOINTIJÄRJESTELMÄT KUNTOON! Seminaari 5.3.2013

ILMASTOINTIJÄRJESTELMÄT KUNTOON! Seminaari 5.3.2013 Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden ILMASTOINTIJÄRJESTELMÄT KUNTOON! Seminaari 5.3.2013 Markku Rantama Rantama Consulting Työn vaiheet 1. Vaihe Tietokartoitus; vastaavat menettelyt,

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 27.3.2017 SISEM2017 Hyvärinen 1 Sisäilmaongelmia aiheuttavat monet tekijät yhdessä ja

Lisätiedot

Terveydensuojelulain asumisterveyttä koskevat muutokset. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Terveydensuojelulain asumisterveyttä koskevat muutokset. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulain asumisterveyttä koskevat muutokset Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Kaiken tämän touhun tarkoitus väestön ja yksilön terveyden ylläpitäminen ja edistäminen

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMAT - MITEN PÄÄSEMME NÄISTÄ EROON KORJAUSRAKENTAMISELLA

SISÄILMAONGELMAT - MITEN PÄÄSEMME NÄISTÄ EROON KORJAUSRAKENTAMISELLA SISÄILMAONGELMAT - MITEN PÄÄSEMME NÄISTÄ EROON KORJAUSRAKENTAMISELLA, 040-5857534, e-mail, Hannu.Kaariainen@oamk.fi Yleisöosastokirjoituksia riittää, oheinen on 15.2.2016 Aamulehti 2 Mikä on hometalo Vaurioasteen

Lisätiedot

VAETS yhdyshenkilöpäivä 11.3.2015

VAETS yhdyshenkilöpäivä 11.3.2015 Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen jatkohanke VAETS yhdyshenkilöpäivä 11.3.2015 Markku Rantama Rantama Consulting Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien

Lisätiedot

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen Kaisa Jalkanen, tutkija THL, Asuinympäristö ja terveys -yksikkö Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa monet tekijät Hallittava kokonaisuus! Lähtötilanne

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

Kun koulun sisäilma sairastuttaa

Kun koulun sisäilma sairastuttaa Kun koulun sisäilma sairastuttaa Sisäilmapaja 3 Forssassa 17.11.2011 Teija Meklin Homekoulu romahdutti opettajan terveyden Homekoulu kuohuttaa tunteita Ruotsinpyhtäällä julkaistu 16.8.2011 klo 09:14, http://yle.fi/alueet/teksti/

Lisätiedot

Talotekniset ratkaisut sisäilman laadun hallinnan keinona. Markku Hyvärinen Vahanen Rakennusfysiikka Oy

Talotekniset ratkaisut sisäilman laadun hallinnan keinona. Markku Hyvärinen Vahanen Rakennusfysiikka Oy Talotekniset ratkaisut sisäilman laadun hallinnan keinona Markku Hyvärinen Vahanen Rakennusfysiikka Oy Talotekniikka Talotekniikka tuottaa kiinteistöissä ja tiloissa tapahtuville toiminnoille hallitut

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA 1 TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA Teemu Roine terveystarkastaja insinööri (amk) / RTA Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärvi ja Tuusula

Lisätiedot

Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA

Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA Rakennustarkastusyhdistyksen ohje: Kosteusvauriokorjausten lupamenettely Mervi Abell Rakennustarkastusyhdistys RTY ry. projektiryhmä

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMATEKIJÖITÄ FYSIKAALISET TEKIJÄT MM. VETO, LÄMPÖTILA, KOSTEUS KEMIALLISET AINEET MM. CO2, CO, ERILAISET

Lisätiedot

Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen

Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen KORJAUSRAKENTAMINEN 2012 Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen Markku Rantama Rantama Consulting 28.2.2012 Mistä syntyy tarve tehdä IV-kuntotukimus?

Lisätiedot

RAKENNUSTERVEYS JA KORJAUSRAKENTAMINEN. Kalajoki Hannu Kääriäinen, , ,

RAKENNUSTERVEYS JA KORJAUSRAKENTAMINEN. Kalajoki Hannu Kääriäinen, ,  , Kalajoki 28.9.2018, 040-5857534, e-mail, Hannu.Kaariainen@oamk.fi Tova raportti VTT 2 Henkilöpäivityksiä: Fise - Korjaussunnittelijat, aikaisemmat a-pätevyydet - Kuntotutkijat, aikaisemmat a-pätevyydet

Lisätiedot

KOSTEUS- JA HOMEONGELMAT - AJANKOHTAISTA. Juhani Pirinen, TkT Ohjelmapäällikkö

KOSTEUS- JA HOMEONGELMAT - AJANKOHTAISTA. Juhani Pirinen, TkT Ohjelmapäällikkö KOSTEUS- JA HOMEONGELMAT - AJANKOHTAISTA Juhani Pirinen, TkT Ohjelmapäällikkö Yhteenveto, eli lyhyt oppimäärä: 1. Kaikki vanhat (> 25 v) rakennukset kuntotutkitaan perusteellisesti mahdollisimman nopeasti

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN

SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN Matti Moilanen Lapin AMK 24.11.2015 Kuva: Tapani Kalsi, LL Aistinvaraiset havainnot - Hajut (home, viemäri, VOC, kreosootti, savu, tupakka ) - Vauriojäljet

Lisätiedot

TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS)

TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS) TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS) Liisa KUJANPÄÄ 1, Sirpa RAUTIALA 1, Helmi KOKOTTI 2, and Marjut REIMAN 1,* 1 Finnish Institute

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 1 Tavoitteena ohjeistuksen kehittäminen koulujen

Lisätiedot

Sisäilman terveellisyyden varmistaminen korjausrakentamisessa

Sisäilman terveellisyyden varmistaminen korjausrakentamisessa Sisäilman terveellisyyden varmistaminen korjausrakentamisessa Korjausrakentamisen terveellisyys 9.4.2013 Rakennusfoorumi, Rakennustietosäätiö RTS Tuomo Ojanen VTT 2 Esityksen sisältö Enersis- hankkeen

Lisätiedot

Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi

Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dos. Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 26.3.2015 Sisäilmastoseminaari 2015 1 Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa

Lisätiedot

Asuntokaupan kuntotarkastajan AKK ajankohtaispäivä

Asuntokaupan kuntotarkastajan AKK ajankohtaispäivä Asuntokaupan kuntotarkastajan AKK ajankohtaispäivä 14.-15.6.2012, HELSINKI Torstai 14.6.2012 Sisäilmaongelmat ja niiden hallinta 08.45-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.20 Tilaisuuden avaus

Lisätiedot

KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy

KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI 2018 Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy HANKE Työsuojelurahaston tukema kehittämishanke Korjaussuunnitteluratkaisujen

Lisätiedot

Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012

Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset

Lisätiedot

TYYPPIVIAT KOULU- JA PÄIVÄKOTIRAKENNUKSISSA MIKSI RAKENNUS SAIRASTUTTAA? Neuvotteleva virkamies, Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö

TYYPPIVIAT KOULU- JA PÄIVÄKOTIRAKENNUKSISSA MIKSI RAKENNUS SAIRASTUTTAA? Neuvotteleva virkamies, Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö TYYPPIVIAT KOULU- JA PÄIVÄKOTIRAKENNUKSISSA MIKSI RAKENNUS SAIRASTUTTAA? Neuvotteleva virkamies, Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Nykytilanne Rakennuskannassa korjausvelkaa 30-50 miljardia euroa

Lisätiedot

Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet

Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Paula Kurola, laboratoriopäällikkö (FT) KiraLab mikrobilaboratorio, Tietopäivä Roadshow Oulu 30.11.2016 1 2 Hittejä vai huteja? Kaikki oireilu johtuu homeesta!

Lisätiedot

Sisäilma ja terveys - tulevaisuuden haasteita ja ratkaisuja. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto THL

Sisäilma ja terveys - tulevaisuuden haasteita ja ratkaisuja. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto THL Sisäilma ja terveys - tulevaisuuden haasteita ja ratkaisuja Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto THL Sisäilma ja terveys - tulevaisuuden haasteita ja ratkaisuja Tutkimuksen näkökulma Millainen tutkimus-

Lisätiedot

TOIMINTATILOJEN KUNTOKARTOITUS, KUNNOSSAPITO JA PILAANTUMISEN EHKÄISY ESA KEMPPAINEN. RTA PROLEADER OY

TOIMINTATILOJEN KUNTOKARTOITUS, KUNNOSSAPITO JA PILAANTUMISEN EHKÄISY ESA KEMPPAINEN. RTA PROLEADER OY TOIMINTATILOJEN KUNTOKARTOITUS, KUNNOSSAPITO JA PILAANTUMISEN EHKÄISY ESA KEMPPAINEN. RTA PROLEADER OY Esa Kemppainen RKM Työura A. Puolimatka Oy NCC- Rakennus Oy Rakennusvalvoja, Fise KUKA OLEN Rakenteiden

Lisätiedot

KORJAUKSEN SUOJELU- ONNISTUNEEN SISÄILMA- EDELLYTYKSISTÄ KOHTEESSA

KORJAUKSEN SUOJELU- ONNISTUNEEN SISÄILMA- EDELLYTYKSISTÄ KOHTEESSA ONNISTUNEEN SISÄILMA- KORJAUKSEN EDELLYTYKSISTÄ SUOJELU- KOHTEESSA Selja Flink, Senaatti-kiinteistöt Anu Laurila, Vahanen Rakennusfysiikka Oy Pekka Lehtinen, Museovirasto 15.3.2018 SISÄLTÖ Rakennusperinnön

Lisätiedot

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat Kari Reijula professori, teemajohtaja IV-järjestelmät ja terveys Riittävä ilmanvaihto, tunkkaisuus vs. veto, kosteuden kertyminen Kanavien, järjestelmien,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Rakennuksen talotekniset tarkastukset 2014 TAMPEREEN TILAKESKUS LIIKELAITOS KIINTEISTÖTEKNIIKKA 18.12.2014

TAMPEREEN KAUPUNKI Rakennuksen talotekniset tarkastukset 2014 TAMPEREEN TILAKESKUS LIIKELAITOS KIINTEISTÖTEKNIIKKA 18.12.2014 RAKENNUS TARKASTUS PÄIVÄMÄÄRÄ TARKASTUKSEN TEKIJÄT Rakennuksen tarkastus on kesken Käyttäjähavainnot Tarkasteltavat tilat ja epäkohdat TARKASTELTAVAT TILAT LÄHTÖTILANNE EPÄKOHTA 1/5 Tarkasteltavat tilat

Lisätiedot

1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset

1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset 1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset Markus Fränti Kosteus ja sisäilmateknisen kuntotutkimus:

Lisätiedot

Epävarmuustekijöiden tunnistaminen osana kokonaisuuden hallintaa. Timo Turunen Tekn.lis., RTA Ramboll Finland Oy

Epävarmuustekijöiden tunnistaminen osana kokonaisuuden hallintaa. Timo Turunen Tekn.lis., RTA Ramboll Finland Oy Epävarmuustekijöiden tunnistaminen osana kokonaisuuden hallintaa Timo Turunen Tekn.lis., RTA Ramboll Finland Oy KORJAUSHANKKEEN KULKU Tutkimustulosten ja korjausperiaatteiden esittely Tutkimusten aloituksesta

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Tilaajan ohje sisäilmasto-ongelman selvittämiseen Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen SULVI, Työpajatilaisuus, 28.2.2012, Hki

Lisätiedot

Valtion tukemien homekorjaushankkeiden arviointi jatkotutkimus ( )

Valtion tukemien homekorjaushankkeiden arviointi jatkotutkimus ( ) Valtion tukemien homekorjaushankkeiden arviointi jatkotutkimus (2014-2015) Sisäilmastoseminaari 2015 Petri Annila, Tero Marttila, Paavo Kero, Jommi Suonketo ja Matti Pentti Esityksen sisältö tutkimuksen

Lisätiedot

Rakennuksen kuntoarvioija PKA ajankohtaispäivä

Rakennuksen kuntoarvioija PKA ajankohtaispäivä Rakennuksen kuntoarvioija PKA ajankohtaispäivä, HELSINKI Torstai 14.6.2012 Sisäilmaongelmat ja niiden hallinta 08.45-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.20 Tilaisuuden avaus Koulutuspäivien puheenjohtaja,

Lisätiedot

Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet

Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Paula Kurola, laboratoriopäällikkö (FT) KiraLab mikrobilaboratorio, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.2017 1 2 Hittejä vai huteja? Kaikki oireilu johtuu homeesta!

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 2.12.2014 Haitta-aineiden huomioiminen korjausrakentamisessa Hyvät toimintatavat korjaushankkeessa

Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 2.12.2014 Haitta-aineiden huomioiminen korjausrakentamisessa Hyvät toimintatavat korjaushankkeessa Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari Haitta-aineiden huomioiminen korjausrakentamisessa Hyvät toimintatavat korjaushankkeessa Timo Keskikuru Talotekniikan asiantuntija, FL Rakennusterveysasiantuntija

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ 9.3.2011. Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä

TECHNOPOLIS OYJ 9.3.2011. Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä Faktoja Technopoliksen kiinteistökannasta 451 200 m2 Suomessa 24 100 m2 Pietarissa 79 200 m2 Tallinnassa >90% toimistotilaa 2011 taloudellinen

Lisätiedot

Hyvinvointia sisäympäristöstä

Hyvinvointia sisäympäristöstä Hyvinvointia sisäympäristöstä Mikä sisäilmasto-ongelma? Jari Latvala Ylilääkäri, Työterveyslaitos 11.4.2016 Jari Latvala Milloin sisäilmasto on kunnossa? HAVAITTU/MITATTU SISÄYMPÄRISTÖ Sisäilman laadussa

Lisätiedot

Esimies Kiinteistönhoito Tilakeskus

Esimies Kiinteistönhoito Tilakeskus Työtekijän vastuulla ilmoitukseen asti OLOSUHDEHAITTA TYÖPAIKALLA Olosuhdehaitta työpaikalla esim. poikkeava haju Tarkista olosuhteet ja tee sisäympäristöohjeen omat toimenpiteet työpaikalla Olosuhdehaitta

Lisätiedot

Ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimukset asuntojen terveydellisten olosuhteiden selvittämisessä

Ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimukset asuntojen terveydellisten olosuhteiden selvittämisessä Ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimukset asuntojen terveydellisten olosuhteiden selvittämisessä Jari Keinänen Johtaja Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelun tarkoitus 1 Tämän lain tarkoituksena

Lisätiedot

Tampere3 sisäilmaosaajat

Tampere3 sisäilmaosaajat Tampere3 sisäilmaosaajat Pekka Väisälä 1, RA, DI ja Paavo Kero 2, DI 1 Tampereen ammattikorkeakoulu, 2 Tampereen teknillinen yliopisto Sisältö Koulutus Pekka Väisälä Tutkimus Paavo Kero Tampere 3 Tampereen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Sisäilmaongelmien ratkaiseminen vaatii tilaajalta osaamista Katja Tähtinen vanhempi asiantuntija 16.5.2014 Katja Tähtinen 2 Mystisiä sisäilmaongelmiavai onko? Helsingin Sanomat Työterveyslaitos

Lisätiedot

Energiatehokkuus ja hyvä sisäilma Olli Teriö, Oulun kaupungin rakennusvalvonta

Energiatehokkuus ja hyvä sisäilma Olli Teriö, Oulun kaupungin rakennusvalvonta Energiatehokkuus ja hyvä sisäilma Olli Teriö, Oulun kaupungin rakennusvalvonta Agenda Johdanto Rakennusvalvonnan korjaustiimi Pohdintaa ja keskustelua Kuinka korjaushankkeessa varmistetaan energiatehokkuus

Lisätiedot

OMISTAJAN ROOLI HOMEVAURIOITUNEEN RAKENNUKSEN TAI RAKENTEEN KORJAUTTAMISESSA

OMISTAJAN ROOLI HOMEVAURIOITUNEEN RAKENNUKSEN TAI RAKENTEEN KORJAUTTAMISESSA OMISTAJAN ROOLI HOMEVAURIOITUNEEN RAKENNUKSEN TAI RAKENTEEN KORJAUTTAMISESSA Omakotitalon omistajan sekä taloyhtiön oppaat homevaurion korjauttamiseen Heidi-Johanna Jokelainen Korjausneuvoja, RTA Hengitysliitto

Lisätiedot

SISÄILMAKORJAUSTEN TUOTANNONOHJAUS JA LAADUNVARMISTUS. Perehdyttämismateriaali ja laadunvarmistusohje työmaahenkilöstölle 2016.

SISÄILMAKORJAUSTEN TUOTANNONOHJAUS JA LAADUNVARMISTUS. Perehdyttämismateriaali ja laadunvarmistusohje työmaahenkilöstölle 2016. SISÄILMAKORJAUSTEN TUOTANNONOHJAUS JA LAADUNVARMISTUS Perehdyttämismateriaali ja laadunvarmistusohje työmaahenkilöstölle 2016 RTA 1 Ari Jalonen MITÄ TEHDÄÄN KUN SISÄILMAKORJAUSTYÖMAA ALOITETAAN? Otetaan

Lisätiedot

TuTkimus- JA TArkAsTuspAlveluT TAhTirAnTA.fi 075 758 0801

TuTkimus- JA TArkAsTuspAlveluT TAhTirAnTA.fi 075 758 0801 Tutkimus- JA tarkastuspalvelut 075 758 0801 TähtiRanta Oy on kasvava ja kehittyvä monialainen insinööritoimisto. Asiantuntijamme tutkivat ja suunnittelevat asiakkaillemme aina parhaan lopputuloksen kiinteistöjen

Lisätiedot

Kosteusvaurioiden vaikutukset riittävä korjausaste. Risto Salin, Inspector Sec Oy Oulu

Kosteusvaurioiden vaikutukset riittävä korjausaste. Risto Salin, Inspector Sec Oy Oulu Pääteesit Kosteudenhallinnan pettäminen voi käynnistää itseään ylläpitäviä reaktioketjuja, jotka jatkuvat, vaikka rakenteet kuivuvat tavoitearvoihin tai jotka tuottavat itse tarvitsemansa kosteuden. Onnistuneen

Lisätiedot

Uusien rakentamismääräysten vaikutus sisäilmastoon. Sisäilmastoluokitus 2018 julkistamistilaisuus Säätytalo Yli-insinööri Katja Outinen

Uusien rakentamismääräysten vaikutus sisäilmastoon. Sisäilmastoluokitus 2018 julkistamistilaisuus Säätytalo Yli-insinööri Katja Outinen Uusien rakentamismääräysten vaikutus sisäilmastoon Sisäilmastoluokitus 2018 julkistamistilaisuus 14.5.2018 Säätytalo Yli-insinööri Katja Outinen Suomen rakentamismääräyskokoelma uudistui 1.1.2018 Taustalla

Lisätiedot

KUNTOTUTKIMUKSET JA KORJAUSRATKAISUJEN VALINTA SUOJELLUSSA RAKENNUKSESSA, LAHDEN KAUPUNGINTALO. Tuomas Tahvonen

KUNTOTUTKIMUKSET JA KORJAUSRATKAISUJEN VALINTA SUOJELLUSSA RAKENNUKSESSA, LAHDEN KAUPUNGINTALO. Tuomas Tahvonen KUNTOTUTKIMUKSET JA KORJAUSRATKAISUJEN VALINTA SUOJELLUSSA RAKENNUKSESSA, LAHDEN KAUPUNGINTALO Tuomas Tahvonen TUTKIMUSKOHTEEN KUVAUS, LYHYESTI B-osa D-osa (v. 1934) C-osa Valmistunut v. 1912 Arkkitehti

Lisätiedot

Terve ihminen terveissä tiloissa

Terve ihminen terveissä tiloissa Terve ihminen terveissä tiloissa Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma 2018 2028 Jussi Lampi Ylilääkäri THL Laadukas sisäilman on tärkeää, koska vietämme suurimman osan ajastamme sisätiloissa Puhdas

Lisätiedot

Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa

Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa Terveiden tilojen vuosikymmen seminaari 17.4.2018 Kuopio, Itä-Suomen aluehallintovirasto Yli-insinööri Katja Outinen Lainsäädäntö luo puitteet terveellisille

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU D OSAN VÄISTÖTILASUUNNITELMAN JA E OSAN SISÄYMPÄRISTÖN INFO-TILAISUUS 3.12.2018 D - OSA VÄISTÖTILASUUNNITELMA SUOMEN YLIOPISTOKIINTEISTÖT 3DESIGN / TEEMU PALOMÄKI / TILASUUNNITTELU

Lisätiedot

KERROKSELLISEN TIILIULKOSEINÄRAKENTEEN KUNTOTUTKIMUKSET, KORJAUSTARPEEN ARVIOINTI JA VAIKUTUKSET SISÄILMAAN

KERROKSELLISEN TIILIULKOSEINÄRAKENTEEN KUNTOTUTKIMUKSET, KORJAUSTARPEEN ARVIOINTI JA VAIKUTUKSET SISÄILMAAN KERROKSELLISEN TIILIULKOSEINÄRAKENTEEN KUNTOTUTKIMUKSET, KORJAUSTARPEEN ARVIOINTI JA VAIKUTUKSET SISÄILMAAN Ronja Saarinen Vahanen Rakennusfysiikka Oy TAUSTATIETO Helsingin kaupungin diplomityöhanke, Vahanen

Lisätiedot

Kosteus- ja mikrobivaurioituneiden rakenteiden korjaus. Anneli Paakkari, Oulun rakennusvalvonta

Kosteus- ja mikrobivaurioituneiden rakenteiden korjaus. Anneli Paakkari, Oulun rakennusvalvonta Kosteus- ja mikrobivaurioituneiden rakenteiden korjaus Anneli Paakkari, Oulun rakennusvalvonta 18.1.2019 KORJAUSRAKENTAMISEEN LISÄTTY RESURSSEJA KORJAUSRAKENTAMISEN TIIMI ENNAKOIVA KORJAUSRAKENTAMISEN

Lisätiedot

Nimi Heidi-Johanna Jokelainen, RTA Piritta Salmi, RTA

Nimi Heidi-Johanna Jokelainen, RTA Piritta Salmi, RTA Nimi Heidi-Johanna Jokelainen, RTA Piritta Salmi, RTA Tausta: RI (amk), rakennusterveysasiantuntija Nykyisin FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n rakennusterveys- ja sisäilmastotiimissä Toimintaohjeet pientalon

Lisätiedot

Terveydensuojelulaki ja asumisterveysasetus. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Terveydensuojelulaki ja asumisterveysasetus. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulaki ja asumisterveysasetus Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulain asumisterveyttä koskevat säädökset (muutoksia 1.3.2015) 1 Lain tarkoitus

Lisätiedot

Sisäilmakorjausten onnistumisen varmentaminen. Taija Poutiainen

Sisäilmakorjausten onnistumisen varmentaminen. Taija Poutiainen Sisäilmakorjausten onnistumisen varmentaminen Taija Poutiainen 7.6.2017 Johdanto Sisäilmaongelmaisen rakennuksen korjaushanke kestää tyypillisesti 2-5 vuotta. Rakennuksen korjaaminen ja korjausten onnistumisen

Lisätiedot

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE 28.1.2015 WÄRTSILÄTALO Susanna Hellberg TERVEYDENSUOJELULAKI 763/94 7 LUKU Asunnon ja muun oleskelutilan sekä yleisten alueiden terveydelliset vaatimukset 26 Asunnon

Lisätiedot

LVV-KUNTOTUTKIMUKSEN YHTEISET LAATUVAATIMUKSET, OPAS KUNTOTUTKIMUKSEN SUORITTAMISEEN

LVV-KUNTOTUTKIMUKSEN YHTEISET LAATUVAATIMUKSET, OPAS KUNTOTUTKIMUKSEN SUORITTAMISEEN LVV-KUNTOTUTKIMUKSEN YHTEISET LAATUVAATIMUKSET, OPAS KUNTOTUTKIMUKSEN SUORITTAMISEEN 01.02.2012 / ML YLEISTÄ HANKKEEN KÄYNNISTÄJÄNÄ TOIMINUT SUOMEN LVI-LIITTO RY TUTKIMUSOPAS ON OSA KOSTEUS- JA HOMETALKOOT

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun infrapalvelujen seutuseminaari III 4.6.2014. Kosteusongelmiin liittyviä korjauksia on tehty jo lähes kaksi vuosikymmentä.

Tampereen kaupunkiseudun infrapalvelujen seutuseminaari III 4.6.2014. Kosteusongelmiin liittyviä korjauksia on tehty jo lähes kaksi vuosikymmentä. Kaupunki kasvaa rapautuuko infra? Tampereen kaupunkiseudun infrapalvelujen seutuseminaari III 4.6.2014 Mistä sisäilmaongelmat johtuvat? Professori Ralf Lindberg Kosteusongelmiin liittyviä korjauksia on

Lisätiedot

Insinööritoimisto TähtiRanta Oy Talman koulun korjausten jälkeinen sisäilmaston laadunvarmistus

Insinööritoimisto TähtiRanta Oy Talman koulun korjausten jälkeinen sisäilmaston laadunvarmistus Insinööritoimisto TähtiRanta Oy Talman koulun korjausten jälkeinen sisäilmaston laadunvarmistus TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Sipoon Talman koulussa suoritettiin laaja sisäilmaston tekninen kuntotutkimus marraskuu

Lisätiedot

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella

Lisätiedot

Sisäilmastoseminaari 2014 13.3.2014

Sisäilmastoseminaari 2014 13.3.2014 Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden Sisäilmastoseminaari 2014 13.3.2014 Markku Rantama Rantama Consulting Kuvat: Awillas Oy Airix Talotekniikka oy Kuvat: Awillas Oy Mistä syntyy tarve

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Riippumaton asiantuntija Terveydellisen merkityksen arvioija Työntekijöiden tutkiminen Työntekijöiden seuranta tth erikoislääkäri Seija Ojanen 1 Yhteys työterveyshuoltoon

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö

Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö Jari Latvala, ylilääkäri Sisäilmapalvelut, Työterveyslaitos 1 Aiheeseen liittyviä keskeisiä termejä ja määritelmiä Sisäilma: Rakenteiden rajaamalla alueella

Lisätiedot