Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio (alv 0 %).

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %)."

Transkriptio

1 Joutsan kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus Kunnanvaltuusto KOULUKESKUSHANKKEEN LOPPUUNSAATTAMINEN 1/68/2012 Joutsan kunnanhallitus Koulukeskuksen rakentamishanke on ollut vireillä perus korjaushankkeena (peruskorjauksen 2.vaihe) vuodesta 2007 lähtien. Kunnanvaltuusto päätti että peruskorjaushanke aloite taan, kun peruskorjattavista tiloista on saatu perusteelliset kuntotut kimuksen tulokset. K-S Kipake Oy teki kuntotutkimuksen ja kunnanvaltuusto päätti että hanke suunni tellaan uudelleen kuntotutkimusten tulosten ja siitä aiheutuvien kus tannusten kohoamisen vuoksi. Päätöksen taustamuistiossa linjattiin mm. että suunnittelun lähtökohtana pide tää sitä, että pääosa yhtenäiskoulusta sijoitetaan nykyisiin lukiotiloi hin, teknisen työn ja kuvaamataidon tilat rakennetaan erillisenä sii penä lukiorakennuksen yhteyteen ja lisäksi rakennetaan oma siipi osalle perusopetustiloja lukion yhteyteen. Suunnittelua on jatkettu kiireellisenä siten, että jo tänä vuonna aloitet tai siin uu disrakennuksena teknisen työn ym. tilojen rakentaminen lu kion yh tey teen, jolloin varmistetaan val tionosuuden saaminen. Uudisrakennustilat rekennetaan vuosina 2012 ja Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio (alv 0 %). - Osa A (Taitotalo), johon tulee teknisen työn, tekstiililtyön, mu sii kin ja ku vaamotaidon tilat laajuus on 1023 m2 ja kustannusarvio on (alv 0 %). - Osa B, johon tulee perusopetustiloja 360 m2, opettajien ti loja 50 m2 ja muita tiloja laajuus on yht 773 m3, kustannusarvio on (alv 0 %). - Osa C, johon tulee perusopetus tiloja 300 m2, kustannusarvio on (alv 0 %). Tähän yhteyteen on alustavasti suunniteltu myös päiväkodin tilat. Suunnittelutoimikunta on käsitellyt suunnitelmat ja esittää suunnitelmien hyväksymista ja hankkeen toteuttamista niin, että Tai-

2 to ta lon ra ken ta mi nen al kaa vuoden 2011 aikana. Esityslistan liitteenä on hankeen tavoitehintalaskelmat,tilaohjelma, ase ma piir ros lukion alueesta sekä Taitotalon piirustukset. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy koulukeskuksen rakentamishankkeen toteuttamisen suunnittelutoimikunnan esittämässä muodossa ja hyväksyy hankkeen kustannusarviok si Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Terttu Hentinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi, kos ka In si nöö ri työ Hen ti nen Oy saattaa olla kiinnostunut rakennushank kees ta. Kunnanvaltuusto Esityslistan liitteenä on hankkeen tavoitehintalaskelmat, tilaohjelma, asemapiirros alueesta sekä Taitotalon piirustukset. Arkkitehti Pekka Paavola esitteli hanketta kokouksessa. Hyväksyttiin kunnanhallituksen esitys. Terttu Hentinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Liisa Temisevä oli varavaltuutettuna läsnä tämän asian käsittelyn ajan. Joutsan kunnanhallitus Joutsan koulukeskuksen (Taitotalo) maanrakennus- ja perustusurakasta on pyydetty tarjoukset 12 yritykseltä. Urakasta on määräai kaan mennessä saatu seuraavat 4 tarjousta:

3 - Insinöörityö Hentinen Oy - Kuljetus ja maanrakennus Reponen Oy. Lemminkäinen Infra Oy - Maansiirtoliike Koivunen Oy Tarjoukset on avattu Tarjoukset ja niistä tehty vertailu esitellään kokouksessa. Kunnanhallitus päättää urakasta. Kunnanhallitus päätti hyväksyä halvimman Insinöörityö Hentinen Oy:n tarjouksen. Avauspöytäkirja pöytäkirjan liitteenä nro 2. Terttu Hentinen poistui esteellisenä asian käysittelyn ajaksi. Antero Korhonen oli läsnä kokouksessa esittelemässä asiaa. Joutsan koulukeskuksen A-talon rakennusurakasta pyydettiin tar jous seitsemältä (7) yritykseltä. Määräaikaan, , mennessä urakasta saatiin tarjous seuraavilta kolmelta (3) yritykseltä: Insinöörityö Hentinen Oy Rakennus-Kaseva Oy Rakennusliike Porrassalmi Oy Tarjoukset avattiin Tarjoukset ja niistä tehty vertailu esi tellään kokouksessa. (Asian valmistelijana on toiminut kiinteistöpäällikkö Esko Keskinen, puh ) Hallintojohtajan ehdotus: Ehdotus annetaan kokouksessa. Kiinteistöpäälikkö Esko Keskinen esitteli tarjoukset kokouksessa. Kokouksessa jaettiin tarjousten avauspöytäkirja. Kunnanhallitus hyväksyy halvimman tarjouksen tehneen Rakennusliike Porrassalmi Oy:n tarjouksen hinnaltaan (alv 0 %). Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

4 Terttu Hentinen poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsitttelyn ajaksi. Teuvo Kuitunen oli varahenkilönä läsnä kokouksessa. Joutsan kunnanhallitus Joutsan koulukeskuksen B-talon rakennusurakan tar jouspyynnöt lähetettiin yrityksille, jotka olivat ilmoittautuneet urakkakil pailuun HILMA:ssa olleen ilmoituksen perusteel la. Yrityksiä ilmoittautui 3 kpl. Tarjousten sisäänjättöaika päättyi klo Tarjousten avaus suoritettiin teknisellä osastolla klo 8.00 alkaen. Avausti lai suudesta laadittiin pöytäkirja. Urakoitsijan kanssa käytiin selontekoneuvottelu , jonka tarkoituksena oli käydä läpi urakoitsijan kanssa tarjouksen sisältö ja varmistaa edellytyksen urakoitsijavalinnalle. Neuvottelun perusteella voidaan todeta, että hinnaltaan edullisin tarjous on tarjouspyynnön mukainen ja edellytykset urakoitsijavalinnalle ovat olemassa. Kunnanhallituksen jäsenille lähetetään esityslistan liitteenä Controlteam Oy:n esi tys ura koit si joi den va lin nasta. Kunnanhallitus hyväksyy hinnaltaan edullisimman tarjouksen. Tekninen johtaja Taneli Rasmus esitteli tarjousten avauspöytäkirjat ja muutoin asiaa kokouksessa. Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin ja kunnanhallitus hyväksyi hinnaltaan edullisimman eli Insinöörityö Hentinen Oy:n tarjouksen hinnaltaan Joutsan kunnanhallitus Koulukeskuksen A-talo valmistuu suunnitellusti vuoden 2012 aikana. Pääasiassa lukion tiloja sisältävä B-talo valmistuu alkuvuodesta B-talon laskuista noin euroa ajoittuu vuoden 2013 puolelle.

5 Vuoden 2012 aikana on suunnitelmissa aloittaa 1-4 luokkien ja esiopetuksen tilat sisältävä C-rakennus. Rakennus tulee valmistumaan vuoden 2013 syksyllä. Kolmannen ja samalla viimeisen rakennusvaiheen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu 2,7 miljoonaa euroa. Koulukeskuksen piha-alueet rakennetaan valmiiksi erillisessä hankkeessa yhdessä muiden liikunta-alueiden kanssa, jolloin siihen voidaan saada valtiolta avustusta. Esityslistan liitteenä on lähetetty hankkeen suunnitelmat ja kustannusarvio. Kunnanhallitus esittää valtuustolle koulukeskuksen C-rakennuksen rakentamista ja sen sekä B-talon loppuunrakentamisen tarvitsemien määrärahojen varaamista vuoden 2013 talousarvioon. Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Tekninen johtaja Taneli Rasmus esitteli asiaa kokouksessa. Kunnanvaltuusto 35 Esityslistan liitteenä Arkkitehtitoimisto Pekka Paavola Oy:n laatimat suunnitelmat Joutsan yhtenäiskoulun C talon perusopetustiloista sekä tavoitehintalaskelmat. Tekninen johtaja Taneli Rasmus esitteli asiaa kokouksessa. Kunnanhallituksen esitys hyväksyttiin.

KOULUKESKUSHANKKEEN 3. VAIHEEN URAKKATARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN

KOULUKESKUSHANKKEEN 3. VAIHEEN URAKKATARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki.

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki. Kunnanhallitus 183 25.07.2005 Kunnanhallitus 40 20.02.2006 Kunnanhallitus 88 24.04.2006 KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUS 98/68/681/2005 (Asian valmistelija sivistystoimenjohtaja Jorma Mäkinen, puh. 0207 618

Lisätiedot

Kunnanhallitus 71 10.04.2006 Tekninen lautakunta 27 24.05.2006 LIIKUNTAHALLIN URAKOITSIJAVALINNAN KÄSITTELY 68/68/682/2006

Kunnanhallitus 71 10.04.2006 Tekninen lautakunta 27 24.05.2006 LIIKUNTAHALLIN URAKOITSIJAVALINNAN KÄSITTELY 68/68/682/2006 Kunnanhallitus 71 10.04.2006 Tekninen lautakunta 27 24.05.2006 LIIKUNTAHALLIN URAKOITSIJAVALINNAN KÄSITTELY 68/68/682/2006 Kunnanhallitus 14.6.2004 (135 ) Kunnanvaltuusto 21.6.2004 (27 ) Kunnanhallitus

Lisätiedot

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta.

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta. Tekninen lautakunta 32 23.03.2010 Kunnanhallitus 114 26.04.2010 Kunnanhallitus 181 21.06.2010 Kunnanhallitus 225 20.09.2010 VESIHUOLTOLINJAN SIVUHAARAN RAKENTAMINEN PALOKISSA TELA 32 Valmistelija: Tekninen

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 17/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 19 19.08.2016 AIKA 19.08.2016 klo 08:00-08:40 PAIKKA Ylihärmän tekniikkakeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 21 15 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Tekninen lautakunta 27.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 27.3.2014 klo 16.30 17.20 Kunnanviraston kokoushuone Satu Hoffren Irja Keskinen Toni Aho

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Tekninen lautakunta 73 12.10.2006 Kunnanhallitus 227 30.10.2006 LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN

Lisätiedot

Lautakunnan vuodelle 2010 tekemä talousarvioehdotus piti sisällään myös Pyhäjoen viemäröinnin rakennustöiden aloituksen.

Lautakunnan vuodelle 2010 tekemä talousarvioehdotus piti sisällään myös Pyhäjoen viemäröinnin rakennustöiden aloituksen. Tekninen lautakunta 111 11.11.2009 Tekninen lautakunta 4 26.01.2010 Tekninen lautakunta 14 03.03.2010 Tekninen lautakunta 56 10.06.2010 Tekninen lautakunta 88 10.11.2010 Tekninen lautakunta 16 07.03.2013

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin.

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin. Kunnanhallitus 165 20.06.2005 Tekninen lautakunta 60 28.06.2005 Tekninen lautakunta 63 14.07.2005 Kunnanhallitus 184 25.07.2005 Kunnanvaltuusto 56 01.08.2005 Tekninen lautakunta 67 15.08.2005 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.

Lisätiedot

Urakka on toteutetaan jaettuna urakkana, jolloin sivu-urakat (LVIAS-urakat) ovat alistettu pääurakoitsijalle (rakennus-urakka).

Urakka on toteutetaan jaettuna urakkana, jolloin sivu-urakat (LVIAS-urakat) ovat alistettu pääurakoitsijalle (rakennus-urakka). Ympäristö- ja tekninen lautakunta 48 28.04.2014 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 73 21.05.2014 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 84 02.06.2014 LVIA-urakoitsijan valinta Päiväkoti Satuvakan muutostöihin

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI KY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI KY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 12.6.2017 klo 16.00 16.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS LIIKUNTAHALLIN RAKENNUSURAKOITSIJAN VALINNASTA

OIKAISUVAATIMUS LIIKUNTAHALLIN RAKENNUSURAKOITSIJAN VALINNASTA Kunnanhallitus 71 10.04.2006 Kunnanhallitus 110 23.05.2006 OIKAISUVAATIMUS LIIKUNTAHALLIN RAKENNUSURAKOITSIJAN VALINNASTA 68/68/682/2006 Kunnanhallitus 14.6.2004 (135 ) Kunnanvaltuusto 21.6.2004 (27 )

Lisätiedot

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh Yhtymähallitus 44 19.02.2013 Yhtymähallitus 94 21.05.2013 Yhtymähallitus 142 21.08.2013 Yhtymähallitus 169 26.09.2017 Kuntayhtymän vakuutusten kilpailuttaminen 137/02.08.03.01/2013 Yhall 19.02.2013 44

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus JUVAN KAMPUS -HANKKEEN RAHOITUS- JA TOTEUTTAMISTAPA

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus JUVAN KAMPUS -HANKKEEN RAHOITUS- JA TOTEUTTAMISTAPA Kunnanhallitus 284 04.12.2017 Kunnanvaltuusto 75 11.12.2017 Kunnanhallitus 20 05.02.2018 JUVAN KAMPUS -HANKKEEN RAHOITUS- JA TOTEUTTAMISTAPA 166/10.06/2017 KHALL 284 (Asian valmistelija kunnanjohtaja Mervi

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA

OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA Tekninen lautakunta 79 27.11.2008 Tekninen lautakunta 84 18.12.2008 Tekninen lautakunta 25 25.02.2009 OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA Tekltk 79 Konetyö

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Aika 19.06.2019 klo 17:00-17:30 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Kyöstilä Mauri pj. Gripenberg Marianna vpj. Clewer Leena j. Forsman Kristian

Lisätiedot

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen Kunnanhallitus 144 27.05.2013 Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen 170/10/2013 Kunnanhallitus 144 Ranuan kunnan henkilökuljetuksista on järjestetty tarjouskilpailu. Ky sees sä on EU-kynnysarvot

Lisätiedot

Henrikin yhtenäiskoulun laajennuksen pää- ja rakennusurakan hankinta; urakoitsijan valinta

Henrikin yhtenäiskoulun laajennuksen pää- ja rakennusurakan hankinta; urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 50 15.07.2019 Tekninen lautakunta 73 11.09.2019 Henrikin yhtenäiskoulun laajennuksen pää- ja rakennusurakan hankinta; urakoitsijan valinta 1063/10.03.02/2016 TEKN 15.07.2019 50 Asian

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 1 KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 Tekninen lautakunta 30.11.2016 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 30.11.2016 klo 16.00 17.50 Puumilan juhla- ja taitotalossa Petteri Wiinamäki

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Tekninen lautakunta Aika 27.09.2018 17:10-17:40 Paikka Ruoveden kunnanviraston valtuustosali Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Lisätiedot

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa.

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa. Palvelutuotannon lautakunta 63 16.06.2016 Kunnanhallitus 247 208.2016 Kantvikin päiväkoti laajennus ja korjaus, lisämääräraha vuodelle 2016 (kv) 148/10.03.002/2011 Palvelutuotannon lautakunta 16.06.2016

Lisätiedot

Asian valmistelija kuntayhtymän johtaja Risto Kortelainen, ja ra ken ta ja kon sult ti Jukka Rasilo,

Asian valmistelija kuntayhtymän johtaja Risto Kortelainen, ja ra ken ta ja kon sult ti Jukka Rasilo, Hallitus 111 17.05.2017 Hallitus 205 05.10.2017 Perhetalon urakoitsijavalinnat, rakennusautomaatiourakoitsija 45/10.03.02.00/2017 Hallitus 17.05.2017 111 Asian valmistelija kuntayhtymän johtaja Risto Kortelainen,

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 4/2014. kunnantalo, kahvio. Tiina Hirvinen Ahti Niskakoski Jarno Saaranen Heli Heinonen Minna Aho Johannes Mattila

Tekninen lautakunta 4/2014. kunnantalo, kahvio. Tiina Hirvinen Ahti Niskakoski Jarno Saaranen Heli Heinonen Minna Aho Johannes Mattila Tekninen lautakunta 4/2014 ti 23.9.2014 klo 19.00 20.30 56 kunnantalo, kahvio Aaro Puurula Tiina Hirvinen Ahti Niskakoski Jarno Saaranen Heli Heinonen Minna Aho Johannes Mattila puheenjohtaja Matti Kiviniemi

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 Sivistyslautakunta 52 22.05.2012 LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 MURTOSEN VESIASEMAN VEDEN RAUDANPOISTOLAITTEISTON RAKENTAMINEN SEKÄ SANEERAUS

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat: Joutsan kunnanhallitus 198 23.09.2013 Tekninen lautakunta 76 17.11.2016 Tekninen lautakunta 82 15.12.2016 Joutsan kunnanhallitus 4 09.01.2017 Joutsan kunnanhallitus 42 20.02.2017 LEIVONMÄEN TAAJAMAN LÄMMÖNTOIMITUSSOPIMUS

Lisätiedot

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle Tekninen lautakunta 93 22.11.2016 Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle 1.1.2017-31.12.2019 Tekninen lautakunta 22.11.2016 93 Suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen 11.11.2016:

Lisätiedot

Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5 / 2012 KOKOUSAIKA Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin.

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin. Joutsan kunnanhallitus, -2007 165 20.06.2005 Tekninen lautakunta 60 28.06.2005 Tekninen lautakunta 63 14.07.2005 Joutsan kunnanhallitus, -2007 184 25.07.2005 Kunnanvaltuusto 56 01.08.2005 TEOLLISUUSHALLIN

Lisätiedot

Rakennustoimikunta 15 23.02.2016 Rakennustoimikunta 23 14.04.2016. Muuntamo- ja varavoimahankinta 51/55.552/2016

Rakennustoimikunta 15 23.02.2016 Rakennustoimikunta 23 14.04.2016. Muuntamo- ja varavoimahankinta 51/55.552/2016 Rakennustoimikunta 15 23.02.2016 Rakennustoimikunta 23 14.04.2016 Muuntamo- ja varavoimahankinta 51/55.552/2016 RAKTMK 15 Muuntamon ja varavoimalaitteiston kilpailutus tehtiin julkisena hankin ta na Hilma-portaalissa.

Lisätiedot

1. 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus --------------------52. 2. 37 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen --------------------52

1. 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus --------------------52. 2. 37 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen --------------------52 Tekninen lautakunta 18.6.2013 51 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 4 / 2013 Kokousaika 18.6.2013 klo 15.00-15.50 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus --------------------52

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019 Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta Perusturvalautakunta 53 23.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 268/02.08.00/2016 PERLJ 23.08.2016 53 Lohjan kaupunki on kilpailuttanut yhteistyössä perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 31.5.2012 N:o 5/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 31.5.2012 N:o 5/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50 Kokousaika Torstai 31.5.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo,

Lisätiedot

Laillisuus ja Kokous todettiin laillisesti koollekutsu tuksi ja päätösvaltaiseksi. Valittiin pöytäkirjan tarkastajaksi Liisa Halotie-Flink

Laillisuus ja Kokous todettiin laillisesti koollekutsu tuksi ja päätösvaltaiseksi. Valittiin pöytäkirjan tarkastajaksi Liisa Halotie-Flink PÖYTÄKIRJA 8/2009 1 Aika 31.03.2009 klo 16:00-17:10 Paikka Kunnanvirasto / kh 2 Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Läsnä Pitkälä Juhani 16:00-17:10 puheenjohtaja Haaparanta Helena 16:00-17:10 jäsen Halotie-Flink

Lisätiedot

Rautiperän alueen käyttömahdollisuuksia parannetaan liikuntarajoitteisten näkökulmasta useil la eri toiminnoilla:

Rautiperän alueen käyttömahdollisuuksia parannetaan liikuntarajoitteisten näkökulmasta useil la eri toiminnoilla: Tekninen lautakunta 76 15.06.2015 Tekninen lautakunta 17 09.02.2016 Tekninen lautakunta 32 08.03.2016 Kunnanhallitus 128 29.03.2016 Kunnanhallitus 236 23.05.2016 Kunnanhallitus 256 06.06.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 Tekninen lautakunta 26.6.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 26.6.2014 klo 16.00 18.00 Pyhäniemi Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja Keskinen Toni Aho

Lisätiedot

Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle. Kunnanhallitus

Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 16 16.01.2017 Tekninen lautakunta 20 22.02.2017 Tekninen lautakunta 70 17.05.2017 Kunnanhallitus 158 19.06.2017 Kunnanvaltuusto 75 26.06.2017 Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle Kunnanhallitus

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

Elinympäristövaliokunta Elinympäristövaliokunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Elinympäristövaliokunta Elinympäristövaliokunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Elinympäristövaliokunta 14 27.06.2017 Elinympäristövaliokunta 25 29.08.2017 Kaupunginhallitus 264 11.09.2017 Kaupunginhallitus 284 25.09.2017 Hirvikosken urheilukentän peruskorjaus 10/12.04.02/2017 Elymvali

Lisätiedot

1. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.

1. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen. Tekninen lautakunta 11.05.2016 26 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 3 / 2016 Kokousaika Keskiviikko 11.5.2016 klo 17:00 17:40 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.27

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Tekninen lautakunta. Kokousnumero 5/2007 Aika Ti 19.06.2007 klo 18.00 Palokunnan kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Tekninen lautakunta. Kokousnumero 5/2007 Aika Ti 19.06.2007 klo 18.00 Palokunnan kokoushuone PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 5/2007 Aika Ti klo 18.00 Paikka Palokunnan kokoushuone KOKOUSKUTSU Tiistaina Palokunnan kokoushuone Nro 5/2007 ASIA LIITE 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 49 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 19 Satamaterminaalin ilmastoinnin ja lämmön talteenottojärjestelmän uusinta Sataman ajankohtaiset asiat 5

Sisällysluettelo. 19 Satamaterminaalin ilmastoinnin ja lämmön talteenottojärjestelmän uusinta Sataman ajankohtaiset asiat 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 Satamalautakunta 09.04.2013 Sisällysluettelo Sivu 19 Satamaterminaalin ilmastoinnin ja lämmön talteenottojärjestelmän uusinta 3 20 Sataman ajankohtaiset asiat 5 Naantalin

Lisätiedot

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään.

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään. Kunnanhallitus 79 20.03.2014 Kunnanhallitus 93 09.04.2014 Kunnanhallitus 160 12.06.2014 Kunnanhallitus 219 11.09.2014 Kunnanhallitus 257 29.10.2014 Liikuntahallin rakentaminen Pälkäneelle 195/02.05.01/2013

Lisätiedot

Lapuan kaupungin tarkastussäännön 5 : Tilintarkastajan valinta

Lapuan kaupungin tarkastussäännön 5 : Tilintarkastajan valinta Tarkastuslautakunta 3 05.03.2013 Kaupunginhallitus 3 18.03.2013 Kaupunginvaltuusto 4 25.03.2013 Tarkastuslautakunta 22 18.04.2016 Tilintarkastajan valinta vuosille 2013-2016 / option käyttäminen vuosille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (5) 127 Siltojen ja taitorakenteiden ylläpitourakka HKR/KPO 2015 2016 HEL 2014-013773 T 02 08 03 00 Päätös päätti oikeuttaa katu- ja puisto-osaston tekemään urakkasopimuksen

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3. Tekninen lautakunta 27.3.2013

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3. Tekninen lautakunta 27.3.2013 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 27.3.2013 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 27.3.2013 klo 16.30 17.15 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren

Lisätiedot

Heinäveden hoivakotihankkeen KVR-urakkatarjousten jättöaika päättyi 27.1.2011 klo 12.00. Määräaikaan mennessä jätettiin kaksi tarjousta seuraavasti:

Heinäveden hoivakotihankkeen KVR-urakkatarjousten jättöaika päättyi 27.1.2011 klo 12.00. Määräaikaan mennessä jätettiin kaksi tarjousta seuraavasti: Kunnanhallitus 48 07.02.2011 Kunnanhallitus 95 28.03.2011 Kunnanhallitus 104 04.04.2011 HOIVAKOTIHANKE 35/10.03.02/2011 KHALL 48 Valmistelija: kunnanjohtaja Riitta A. Tilus, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi,

Lisätiedot

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen.

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen. Tekninen lautakunta 79 30.06.2017 Tekninen lautakunta 91 13.09.2017 Tekninen lautakunta 103 27.09.2017 Tekninen lautakunta 109 01.11.2017 Yhdyskuntainsinöörin valinta 121/01.01.01/2017 Teknlk 30.06.2017

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Keskiviikko Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Keskiviikko Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 30.1.2019 Kokoustiedot Aika Keskiviikko 30.1.2019 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 13 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kunnantalon kokoushuone

Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 30.9.2016 Kokoustiedot Aika Tiistai 11.10.2016 klo 19.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 65 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Keskiviikko 12.11.2014 klo 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Keskiviikko 12.11.2014 klo 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 12.11.2014 klo 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Laatimispäivä 06.10.2014 Nro 8/ 2014 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

TAITOTALON PERUSKORJAUS

TAITOTALON PERUSKORJAUS Tekninen lautakunta 4 05.02.2015 Tekninen lautakunta 18 25.03.2015 Tekninen lautakunta 23 23.04.2015 Kunnanhallitus 97 04.05.2015 TAITOTALON PERUSKORJAUS 11/44.445/2015 TEKNLK 05.02.2015 4 Kunnan talousarvion

Lisätiedot

Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption käytöstä vuodelle 2019

Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption käytöstä vuodelle 2019 Kaupunginhallitus 105 14.03.2016 Kaupunginhallitus 125 29.03.2016 Kaupunginhallitus 355 12.11.2018 Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut 2016-2018 ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Tekninen lautakunta Aika 31.05.2017 klo 18:00-18:16 Paikka Lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 26 Kylpylä SaniFanin puku-, pesu-, ja entisen kuntoutusosaston

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 23.8.2012 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 23.8.2012 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 16.8.2012 KOKOUSAIKA Tiistaina 21.8.2012 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 53 43 Notkotien

Lisätiedot

Perjantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Perjantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivä 8.6.2017 KOKOUSTIEDOT Aika Perjantai 09.06.2017 klo 13.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Sisällys TEKNINEN LAUTAKUNTA 7/2015. Aika: Paikka: Kunnantalo, kahvio

Sisällys TEKNINEN LAUTAKUNTA 7/2015. Aika: Paikka: Kunnantalo, kahvio REISJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 7/2015 PÖYTÄKIRJA Aika: 18.00-18.50 Paikka: Kunnantalo, kahvio Läsnä: Puurula Aaro, pja Mattila Johannes, 1. vpja Niskakoski Ahti, j Saaranen Jarno, j Hirvinen Tiina,

Lisätiedot

Kärkölän kunta Esityslista/pöytäkirja 3/2015 Tekninen lautakunta. 17 25 Kunnaninsinöörin, palvelupäällikön ja kiinteistöpäällikön päätöksiä

Kärkölän kunta Esityslista/pöytäkirja 3/2015 Tekninen lautakunta. 17 25 Kunnaninsinöörin, palvelupäällikön ja kiinteistöpäällikön päätöksiä Esityslista/pöytäkirja 3/2015 Tekninen lautakunta Kokousaika Tiistai 28.4.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone Käsiteltävät asiat Sivu Liite 17 25 Kunnaninsinöörin, palvelupäällikön ja kiinteistöpäällikön

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/2018 20 Kokousaika 17.9.2018 kello 18.00 18.13 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Asuntotuotantotoimikunta Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Asuntotuotantotoimikunta Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (5) 227 Jakomäen Kiinteistöt Oy/Kankaretie 9 a ja b, peruskorjauksen urakkatarjoukset ja urakkasopimusten tekeminen HEL 2011-009630 T 02 08 03 00 Att 73148 Päätös

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 (6)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 (6) EURAN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 (6) Tekninen lautakunta Aika 05.08.2015 klo 15:30-15:40 Paikka Euran kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet et Arvola Hannu Junkkala Juho Ketola

Lisätiedot

Yppärin koulun ja ryhmäperhepäiväkodin peruskorjaus/rakentaminen / Urakoitsijan valinta

Yppärin koulun ja ryhmäperhepäiväkodin peruskorjaus/rakentaminen / Urakoitsijan valinta Kunnanhallitus 102 25.02.2013 Kunnanhallitus 218 10.06.2013 Kunnanhallitus 241 24.06.2013 Kunnanhallitus 253 12.08.2013 Kunnanhallitus 401 02.12.2013 Valtuusto 139 18.12.2013 Kunnanhallitus 107 31.03.2014

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 4/2016. Kokousaika 8.3.2016. Asiat :t 13. Asialista

TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 4/2016. Kokousaika 8.3.2016. Asiat :t 13. Asialista ASIALISTA TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 4/2016 Kokousaika 8.3.2016 Paikka Valtuustosali Asiat :t 13 Asialista 13 MAHNALAN YMPÄRISTÖKOULUN RAKENNUSHANKE; URAKOITSIJAN VALINTA... 35 ILMOITUKSET... 37 PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 4/2018

KUNNANHALLITUS No 4/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 4/2018 KOKOUSAIKA 22.2.2018 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 35 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Valtuusto 4 07.02.2018 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset TEKLA 1 Vuoden

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 11.03.2014 1/2014. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet:

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 11.03.2014 1/2014. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: PÖYTÄKIRJA KOKOUSAIKA Tiistai 11.03.2014 klo 19.00 20.50 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: Saukko Hannu pj. x Pudas Jaana Klasila Kauko vpj. x Lahti Kari Nivala Liisa x Keskikorpi

Lisätiedot

Tarjouspyynnöt julkaistiin kansallisena hankintailmoituksena Hil massa. Tarjousten jättöaika päättyi klo

Tarjouspyynnöt julkaistiin kansallisena hankintailmoituksena Hil massa. Tarjousten jättöaika päättyi klo Tekninen lautakunta 44 18.05.2015 Kunnanhallitus 238 08.06.2015 Valtuusto 69 17.06.2015 Tekninen lautakunta 16 09.02.2016 Tekninen lautakunta 31 08.03.2016 Kunnanhallitus 137 29.03.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas Tekninen lautakunta 22 22.02.2017 SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas 661/003/2016 Tekninen lautakunta 22.02.2017

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 2/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 2/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 2/2018 1 Sivistyslautakunta Aika 21.02.2018 18:15-19:45 Paikka Honkalakodin ravintola Hulda Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot