Liekki valmennus Innovointi ja yrittäjyys 11.5.2011 Järvilinna
Aloitus & 1. treeni Lähtökohtana päivään on oman näkökulman vaihtaminen tai muuttaminen Mitä kuuluu? Mitä olet lukenut? Ja mikä on yksi kysymys, jonka toit mukanasi? Lea: Alf Rehn: Vaaralliset ideat kirja luettuna. Myyrät ovat edellytys luovuudelle. Projektitehtävä on edennyt hyvin. Henki on ollut hyvä ja paljon on saatu aikaiseksi. Malli implementoidaan käytäntöön syksyllä. Kaisa: Luuseri olo tuli kirjan jälkeen. Kirjassa lohdullinen ajatus, että kopioikaa. Tero: Viime aikoina on onnistunut tekemään itsestään kiireisen. Luettuna Jussi T. Koski: Banappelsiini, Jussi T. Koski & Saku Tuominen: Kuinka ideat syntyvät, silmäiltynä Jaana Venkula: Epävarmuudesta ja varmuudesta, Jussi T. Kosken Luova Hierre ja luovuuden ulottuvuus -kirja. Kirjassa puhuttiin luovassa varastamisesta ja ajan varaaminen ajattelulle. Muutama uusi kehittämistehtävä on ajattelun alla ja esitettynä myös rehtorille, joka on vaatinut asioiden laittamista paperille. Kehittämistehtävänä on edelleen osaamispankki, toisena välituntikäytänteet: ysiluokkaisien vastuulle monitoimisalin käyttö välituntien ajaksi (yritystoimintaa). Pyrkimyksenä on luoda yritystoimintaan kehittävä monitoimitila. Ranskalainen matematiikan ope oli benchmarkkaamassa Teroa. Veneenrakentaminen pahvista ja ilmastointiteipistä ranskalainen sysäytti oman opettajuuden pohtimiseen. Marita: Saku Tuomisen & Jussi T. Kosken: kuinka ideat syntyvät kirja on luettu. Pisti pohtimaan ops työtä ja miten kannustaa oppilaita, jotka ovat innostuneita vaikkapa mopoihin, dinosauruksiin ym. Yleensä sellainen oppilas on keskiverto oppilas. Mihin kiinnittää huomioita: Huonoihin vai keskivertoihin? Ideointi on hauskaa ja helppoa, mutta vaikeus syntyy markkinoinnista yms. Miten luovuus pitäisi ottaa huomioon kaikessa tässä tuki viidakossa? Kehittämistehtävä etenee ja palaveri aiheesta yritysyhteistyön virittelemistä Toivakassa. 4H on hyvä tuki tässä kehittämishankkeessa.
Timo: Hanke ja kuntamallinnus etenee omalla painollaan ja hyvin menee. Jaana Venkulan kirja: Epävarmuudesta ja varmuudesta kirja on luettu. Filosofinen kirja mutta hyvä. Venkulan voimallinen ajatus, että epävarmuudessa voi elää tekemällä. Eija: Julia Cameron: Kultasuoni, Gladwell Malcolm: Välähdys alitajuisen ajattelun voima. Lukujuhlat on pidetty ja rahaakin on saatu 143. Intohimo on ollut ajattelun alla. Tiina: Tiimiakatemialla on vierailtu. Se oli tarpeellinen sekä hyvä organisaatiota (myyriä ajatellen) että kehittämistehtävän näkökulmasta. Omassa organisaatiossa mietinnässä projektioppimista ja miten sitä viedään käytännössä eteenpäin. Tarvittavat dokumentit tulevat luonnostaan kunhan saadaan yhteinen ymmärrys toiminnasta kaikkien tahojen välille: oppijat, opettajat, yritykset/projektin osallistujat. Kehittämistehtävää on hyvin saatu omassa organisaatiossa vietyä eteenpäin. Luettuna Jussi T. Koski: Luova Hierre, Saku Tuominen: Ravistettava omskakas. Ajankäyttö: mihin sitä aikaa kuluu? Viestinnän merkitys ja kiireen kokemisen voisi eliminoida. Alitajunnan merkitys omassa työssä metka työkalu. Artistikoulutus etenee. Brita-Lisa: Asiantuntija luovuus koetuksella kirja luettuna. Paljon samaa kuin Luova Hierren kanssa. Automatkalla kirjoja on reflektoitu. Ad Hoc ratia: toimimista tilanteen ja tarpeen mukaan. Verkostoinut toimintamalli mahdollistaa reagoinnin luovuuteen, toimintaa uudistavaan tapaan ja nopeaa reagointiin versus vanhat, perinteiset organisaatiot ja toimintamallit. Luovuus on myös kykyä tehdä hallittua taantumaa. Mari: Vaaralliset ideat ei auennut. Ei ole ollut aikaa ja paukkuja laittaa lukemiselle. Orientaatiota luovuuteen ja luovuusajatteluun on päässyt miettimään kun työrintamalla alkaa huomenna luovuuden ajatteleminen lastenohjaajien kanssa. Niina: Luettuna Mika Mannermaa: Jokuveli ja Marko Kulmala: hyvä idea ei toimi. Eilen otettu kirjat lukuun. Ubiikkiyhteiskunta herätti ajatuksia. Läsnäolon merkitys. Z-sukupolvi on tulossa ja muutoksia on läsnäoloon. Simplismi
Treeni 1: Mikä kysymyksen toit mukanasi? Kuka on luova ihminen? (Lea) Mikä on luovan ihmisen ja ideoijan ero? (Kaisa) Minkä takia maailmassa on niin paljon ihmisiä, joita ei kiinnosta ajatteleminen ei kiinnosta? (Selviytymisen taso ajattelussa) (Tero) Miten luovuutta pitäisi tukea tässä tuki viidakossa? Tuleeko se vain esille yrittäjyyskasvatuksen osalta koulussa? (Marita) Miten voi estää sen, että ei koulussa tuhota kenenkään luovuutta? (Timo) Miten estää luovuuden katoaminen? Mikä estää intohimosi? (Eija) Mikä elämä on? Miten teet hallitun taantuman? Onko sinulla kykyä hallittuun taantumaan? (Brita-Lisa) Mikä meissä tapaa intohimon? (Niina) Tuleeko kyborteekkien aika? Robotteja, joilla on tunneäly?
Treeni 2. Lotuskukka 9 neliötä, keskellä ydinkysymys 8 vastausta, joista tulee lisä kukkia. Menetelmää voi jatkaa niin pitkään kuin jaksaa. Ryhmä 1: Mikä estää intohimosi? Ryhmä 2: Miksi niin monet haluavat ajatella niin vähän kuin mahdollista?
Ydin kysymys
Treenin purkua Menetelmä tuntui kohtuullisen yksinkertaiselta ja jäsentää nopeasti ideoinnin kohtiin erilaisiin osa-alueisiin Vaarana on liika rönsyily ja mihin laitetaan raja. Kehäajatteluun sortumista voi sen seurauksena tapahtua. Kysymystyypillä on selkeä vaikutus ratkaisuun Erilainen mind map tyyppinen visualisoinnin ajatus
Treeni 2: Mystery Box Ohjeet: Suunnittele tunnille/haasteeseen tehtävä mystery boxista löytyvän esineen (tai esineiden avulla). Demostroi kulku muilla Liekkiläisillä. Boxista löytyi mm. dollarin seteli, hakaneuloja, rasia, muovikaloja, vispilä, pikku autoja, klemmari, muovitasku, valkosipulin kuorinta muovi Demostroinnissa mm. kalat- tutortoiminta: Millainen tutor-kala olet?, inflaatio raha ja muut esineet Treenin tarkoituksena oli haastaa ajattelemaan ennalta asetettuun kysymykseen: Kuka on luova?
Treeni 3: 6 ajattelunhattua Ajatteluhattujen idea on väreissä. Kun pidät päässäsi tietyn väristä hattua saat ajatella tietyllä tyylillä. 1.Valkoinen hattu objektiivinen, faktoihin perustuva 2. punainen hattu on tunteiden hattu. 3.Keltainen hattu edustaa positiivisuutta ja eteenpäin menoa 4.musta hattu päässä etsitään vikoja ja epäonnistumistekijöitä. 5.Vihreä hattu on luovuuden hattu 6. Sininen hattu kokoaa kaikki eri näkökulmat yhteen ja laatii johtopäätökset. Eri värinen hattu määrittää siis miten saamme ajatella. De Bono valitsi värit kuvaamaan eri ajattelun puolia, koska ne helpottaa asian mieltämistä. Koko jutun idea on siinä, että yleensä ajatteluna pidetään vain loogista, tosiasioihin perustuvaa päättelyä johon ei pidä sotkea tunteita tai mielipiteitä. Todellisuudessa tunteet ja aavistukset voivat olla merkittävä osa esimerkiksi tietyn projektin onnistumisessa. Ei aina edes osata selittää miksi jokin juttu onnistui tai epäonnistui ja silloin liikutaan usein tunteiden tai uskomusten viidakossa. Kukin hattu pidetään päässä vain kerran työskentelyn aikana ja tässä esitetty järjestys on tärkeä.
Treenin purkua Treenissä paneuduttiin kysymykseen: Miten luovuus huomioidaan koulussa? Menetelmä tuntui sellaiselta, että sen voi viedä käytäntöön. Helpottaa myös vaikeiden, pinnan alla olevien asioiden esille nostamista esim. ryhmädynamiikan osalta. Värijärjestyksellä on väliä mutta joskus ohjaaja voi valita käytettäväksi myös osan hatuista (vaatii taitoa ja tietämystä ennalta aiheesta :-D) Ajatelmia ja hajatelmia päivästä: Hienoa huomata ja todeta, että ulkona ollessa ja rennossa ilmapiirissä voi oppia. Hieno päivä kaiken kaikkiaan Osittain äärettömän filosofinen päivä ja samalla kuitenkin konkreettinen Hienoa päästä katsomaan taiteijan työpajaa.
Välitehtävät Lue vähintään 2 strategian kirjaa (ja valmentamisen kirjoja kesälukemistoon ) Vie kehittämistehtävääsi eteenpäin Seuraava kerta 1.9.2011 Ränssin Kievari
Yrittäjyyskasvatuksen ehjä polku projektin toteuttajaorganisaatioiden logot: