R U U S U P U I S T O N A L U E EN V A I H E I T A SELVITYS RUUSUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOSTA VARTEN JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN Paula Julin, arkkitehti SAFA 1.5.2012
RUUSUPUISTON ALUEHISTORIALLINEN SELVITYS 2 Ruusupuiston alueelle on suunnitteilla asemakaavan muutos, jossa aluetta täydentää uudella yliopistorakennuksella. Suunnittelualue sijoittuu Seminaarinmäen ja Älylän asuinalueiden valtakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriympäristöön (RKY 2009), mutta sillä sijaitsevien museorakennusten, metsittyneen yliopistotontin ja laajojen liikennealueiden mittakaava on erilainen kuin viereisillä pientaloalueilla. Silmämääräisesti arvioiden on vaikea ymmärtää, että Seminaarinmäki, Älylä ja niiden väliin sijoittuva Ruusupuiston alue ovat aikoinaan kuuluneet kiinteästi yhteen. Tämän aluehistoriallisen tutkielman tarkoitus on selvittää kaavoittajalle, miksi alue on muotoutunut sellaiseksi kuin sen nyt näemme. SISÄLLYS 1. ENNEN ASEMATA... 3 1.1 Mattilan pellot ja maantie... 3 1.2 Seminaarin perustaminen... 3 1.3 Ruusupuiston perustaminen... 4 2. VUODEN 1910 ASEMAKAAVA JA ÄLYLÄN SYNTYMINEN... 4 2.1 Arkkitehtikilpailu asemakaavan laajennuksesta... 4 2.2 Vuoden 1910 asemakaava ja Seminaarinmäen ja Älylän syntyminen... 5 OTE VUODEN 1910 ASEMAKAAVASTA.... 5 3. ÄLYLÄN JA SEMINAARINMÄEN RAKENTAMINEN... 5 3.1 Edelläkävijöiden huvilakaupunginosa... 5 3.2 Korttelit 68-69 sekä 72 ja 74 (Seminaarinmäki ja varsinainen Älylä)... 7 3.3. Korttelit 73, 70 ja 71 (suunnittelualue)... 8 4. MUSEOT RUUSUPUISTOON... 10 4.1 Keski-Suomen museo... 10 4.2 Alvar Aalto -museo... 11 4.3 Keski-Suomen museon laajentuminen... 11 5. YLIOPISTON LAAJENTUMINEN... 12 5.1 Seminaarinmäen kampuksen laajentuminen... 12 5.2 Yliopiston laajentuminen uusille kampuksille... 13 6. RUUSUPUISTON ALUEEN RAPPEUTUMINEN JA YMPÄRÖIVIEN ALUEIDEN SUOJELU... 13 6.1 Järviyhteyden menettäminen... 13 6.2 Ruusupuiston sillan ja Rantaväylän rakentaminen... 14 6.3 Rakennusten purkaminen ja alueen suojelu... 14
RUUSUPUISTON ALUEHISTORIALLINEN SELVITYS 3 1. ENNEN ASEMATA 1.1 Mattilan pellot ja maantie 1500-luvulta alkaen Ruusupuiston suunnittelualue oli osa Mattilan tilaa, ja se säilyi viljelymaana vuoden 1910 asemakaavan laajennukseen saakka. Alueen peltojen halki kulki Hämeenlinnasta Jyväskylän markkinapaikalle johtava tie (Hämeentie). Vuoden 1837 ja Jyväskylän kaupungin perustamisen jälkeen kaupungin kehitys alkoi muokata maantien varren maisemaa. Ruutuasemakaavan reunalle tuli tulli, jonka pohjoispuolella entinen maantie muuttui kaupungin pääkaduksi Kauppakaduksi. Maantie kulki Ruusupuiston kohdalla alun perin Jyväsjärven rannan tuntumassa, mutta rantaviiva aloitti pakenemisensa 1840-luvulla, kun Äijälänsalmea ruopattiin kulkukelpoisemmaksi, ja järven pinta laski noin metrillä. Vuosina 1895-1896 ranta siirtyi yhä etäämmälle, kun rautatie ja sen ratavallit rakennettiin täyttömaalle. 1880-luvulla maantietä tulivat komistamaan Mattilan isännän istuttamat koivurivit, jotka myöhemmin 1950-luvulla kaadettiin, kun Seminaarinkaduksi muuttunutta tietä levennettiin. 1.2 Seminaarin perustaminen Vuonna 1863 Jyväskylään perustettiin Suomen ensimmäinen kansakoulunopettajaseminaari, joka joutui aluksi toimimaan väliaikaistiloissa keskellä kaupunkia. Seminaarille etsittiin sopivaa rakennuspaikkaa, kunnes vuonna 1874 sen sijainniksi vahvistui nykyinen Seminaarinmäki, silloinen Harjupellon alue, Ruusupuiston lähettyvillä. Myöhemmin Älylänä tunnettu maa-alue oli jo siirtynyt kaupungin omistukseen ja kaupungin raja siirtynyt Kramsunkadulle. Seminaarin rakentaminen vuosina 1879-1883 toi kaupunkielämän lähemmäksi Ruusupuistoa. Tärkeä osa Seminaarin kokonaisuutta oli Jyväsjärven rannassa sille varattu maakaistale halkolaitureineen. Polttopuita kuljetettiin rannasta ylös Seminaarinmäelle nykyisen Hämeenkadun kohdalle varattua reittiä pitkin. Halkolaiturin yhteydessä Seminaarilla oli myös oma uimalansa vuoteen 1916 asti. Maisema Ruusupuistosta Jyväsjärvelle 1900-luvun alkupuolelta, arviolta 1915-1925. Herrasmies kävelee pitkin Seminaarinkatua Haarakadun risteyksen ohi. Haarakadun vasemmalle puolelle jää Semiaarinmäen kortteli 69 ja oikealla on Älylän kortteli 70, tuleva Suomen Yliopistokiinteistöjen tontti, jota kuvan ottamisen hetkellä ei vielä ole rakennettu. Rannassa näkyvä vaalea rakennus on Jyväsjärven viimeinen uimalaitos, kaupungin uimalaitos, joka valmistui vuonna 1915 Viwi Lönnin suunnitelmien mukaan. Se purettiin vuonna 1943 veden saastuttua uimakelvottomaksi. (Kuva Keski-Suomen museo)
RUUSUPUISTON ALUEHISTORIALLINEN SELVITYS 4 Ruusupuisto Seminaarinkadun (entinen Hämeentie) ja Urheilukadun (entinen Mattilantie, nykyinen Keskussairaalantie) risteyksestä kuvattuna. Puiston takan näkyy Älylän kortteli 72. Seminaarinharju jää oikealle. Kuva on otettu vuosien 1924 ja 1934 välillä. (Kuva Keski-Suomen museo, kuvaaja Jaakko Rusanen) 1.3 Ruusupuiston perustaminen Ruusupuistona tunnettu puisto nykyisen Keski-Suomen museon paikalla sai alkunsa, kun Jyväskylän Puutarhayhdistys perustettiin vuonna 1896. Yhdistyksen hyötykasvien viljelyyn ja puutarhataitojen edistämiseen suuntautunutta kasvitarhaa varten vuokrattiin Mattilantiehen, Hämeentiehen ja Lempipuroon rajautuva maa-alue. Suojaisassa rinteessä sijaitsevan peltoalueen sopivuutta lisäsi Köyhänlammesta Jyväsjärveen laskeva Lempipuro, josta vi ljelmille saatiin kasteluvettä. Vuonna 1903 puistoa kunnostettiin, ja sinne istutettiin mm. runsaasti ruusuja, minkä mukaisesti puistoa alettiin kutsua Ruusupuistoksi. 2. VUODEN 1910 ASEMAKAAVA JA ÄLYLÄN SYNTYMINEN 2.1 Arkkitehtikilpailu asemakaavan laajennuksesta 1800-luvun loppuun asti kaupungin asemakaava-alue rajoittui ahtaudestaan huolimatta alkuperäiseen ruutukaava-alueeseen. Vuonna 1899 kaupungin asemakaavaa saatiin vihdoin laajennettua. F.L.Mahlbergin asemakaava noudatti suoraviivaista ruutukaavaperiaatetta, ja sen myötä kaupunkirakenne laajeni Hämeenkadulle asti, korttelin verran lähemmäs Ruusupuistoa. Vuoden 1899 ruutuasemakaavaa alettiin pian arvostella arkkitehti ja seminaarin lehtori Yrjö Blomstedtin johdolla sen vanhanaikaisuudesta ja kankeudesta ja siitä, ettei se ottanut huomioon paikallisia olosuhteita. Yksitoikkoisen ruutukaavan sijaan kaupunkia haluttiin laajennettavan ajanmukaisesti sitteläisittäin epäsäännöllisiä muotoja suosien ja esteettisyyteen pyrkien. Uuden asemakaavan laatimisesta julistettiin vuonna 1907 arkkitehtikilpailu, joka oli Suomen ensimmäinen asemakaavakilpailu. Ruusupuiston alueen suunnittelusta annettiin kilpailuohjelmassa ohjeet, joiden mukaan alueen halki kulkevan Hämeen maantien molemmin puolin haluttiin sijoittaa yksityisiä tontteja. Lisäksi varsinaisen Ruusupuiston kohdalle piti sijoittaa puisto.
RUUSUPUISTON ALUEHISTORIALLINEN SELVITYS 5 2.2 Vuoden 1910 asemakaava ja Seminaarinmäen ja Älylän syntyminen Arkkitehtikilpailu johti kolmanneksi sijoittuneiden Valter Thomén ja Hugo Liliuksen laatimaan uuteen asemakaavaan, joka hyväksyttiin vuonna 1910. Asemakaavan laajennuksen myötä ruutukaava-alueen ympärille luotiin uudet kaupunginosat 2-5, ja kaupunkirakenne laajeni viidennessä kaupunginosassa maalaiskunnan rajalle Kramsunkadulle asti kortteleilla 68-72. Nämä korttelit on myöhemmin tunnettu Seminaarinmäen tai -rinteen ja Älylän asuinalueina. Seminaarinmäki koostui Ruusupuiston ja Lounaispuiston väliin jäävistä kortteleista 68 ja 69. Varsinaisen Älylän muodosti Ruusupuiston kupeessa sijaitseva kortteli 72, jonka asukkaat olivat aktiivisia kaupungin kulttuurielämässä, ja heillä oli tiiviit yhteydet viereiseen seminaariin. Älylään luettiin lisäksi kuuluvaksi Kramsunkadun eteläpuolelle kaupungin ulkopuolelle jo ennen Älylää 1903 rakennettu Karpion talo sekä Seminaarinkadun pohjoispuolella sijainnut kahden talon pikkukortteli 74, jonka asukkaat olivat Seminaarin lehtoreita. Laajimmillaan Älylä-nimitystä on käytetty Seminaarinkadun ja Vapaudenkadun välisestä alueesta aina Lounaispuistosta Kramsunkadun länsipuolelle Oluttehtaan korttelia 65 lukuun ottamatta. Ote vuoden 1910 asemakaavasta. 3. ÄLYLÄN JA SEMINAARINMÄEN RAKENTAMINEN 3.1 Edelläkävijöiden huvilakaupunginosa Seminaarinmäen ja Älylän huvila-alueet poikkesivat luonteeltaan ahtaasta ruutukaavakaupungista, ja alueen oloja on kuvailtu edistyksellisiksi ja puutarhakaupunki-ihanteen mukaisiksi: Talot olivat suurikokoisia toisiltaan erillään sijaitsevia huviloita, ja seminaarin läheisyys houkutteli asukkaiksi kaupungin uutta sivistyneistöä. Sivistyneistön rinnalla aluetta asutti vuokralla asuva työväki, joka Hannu Kiiskin laatiman vuosien 1911 1939 asukasluettelon mukaan muodosti lukumäärältään alueen valtaväestön. Ainakin Oksaloilla, Mikkoloilla, Elli Sirolalla sekä Seminaarinkatu 14:n tontilla asuinrakennuksia oli kaksin kappalein, joten tilaa suurissa taloissa vuokralaisille oli runsaasti. Älylän kortteleiden 72 ja 74 asukkaista olikin vuokralla asuvaa työväestöä. Väljille tonteille jäi runsaas-
RUUSUPUISTON ALUEHISTORIALLINEN SELVITYS 6 ti tilaa puutarhalle, ja alueen sijainti aurinkoisella ja maaperältään hedelmällisellä rinteellä tuki asukkaiden ahkeraa puutarhanhoitoa. Luonnonläheisyyden ansiosta sivistyneistökin saattoi viettää kesänsä kotona huviloissaan. Alueen vehreyttä lisäsi Ruusupuisto, josta 1910-luvulle oli tullut kaupunkilaisten suosima kävelypuisto. Kesän 1918 elintarvikepulan aikaan Ruusupuisto tosin muokattiin perunamaaksi samalla, kun ulkorakennuksia muutettiin karjasuojiksi. Mattilanniemi, jossa sijainnutta Karpion uimahuonetta Älyläläiset saivat käyttää, oli suosittu uimapaikka, kunnes Jyväsjärvi 1950-luvulla saastui uimakelvottomaksi. Älylän ja Seminaarinmäen rakennuksia kehuttiin uudenaikaisiksi ja rakennustekniikaltaan korkeatasoisiksi. Älylän asukkaat pääsivät ensimmäisten joukossa kaupungissa nauttimaan tekniikan uutuuksista, kuten sähkövalosta. Alueen rakentuminen 1910-luvulla osui samaan aikaan kaupungin vesi- ja viemäriverkoston rakentamisen kanssa, ja lähes kaikki rakennukset saivat alusta asti vesijohto- ja viemäriliitännät. Kääntöpuolenaan viemäröinti johti Jyväsjärven veden laadun heikkenemiseen, sillä Älylän ja Seminaarinmäen jätevedet juoksivat avo-ojissa Jyväsjärveen, ja myös toinen kaupungin pääviemäreistä laski suoraan puhdistamattomana järveen Oluttehtaan edustalla. Tyylipiirteiltään Älylä ja Seminaarinmäki on yleensä luokiteltu jugendkaupunginosaksi, vaikka alueiden rakennuskannassa näkyi 1800-luvulta jatkuneiden kertaustyylien, vuosisadan vaihteen kansallisromantiikan ja vuosisadan alun jugendin murrosvaiheen monimuotoisuus. Ajalle tyypillinen asuinrakennuksen toteutustapa oli hirsirunko, joka muutaman vuoden painumisen jälkeen vuorattiin julkisivulaudoituksella tai rapattiin. Rakennusten suunnittelijoiden joukkoon mahtui arkkitehti Wivi Lönnin huomattavan osuuden sekä arkkitehtien Toivo Salervon ja Kerttu Tammisen lisäksi myös seminaarin lehtoreita ja rakennusmestareita, jotka todennäköisesti tukeutuivat suunnittelussa arkkitehteja enemmän mallikirjoihin eivätkä olleet yhtä tietoisia rakennustaiteen viimeisimmistä virtauksista. Näkymä Ruusupuistosta Seminaarinkadulle. Kuva on otettu vuosien 1925 ja 1934 välillä. (Kuva Keski-Suomen museo, kuvaaja Jaakko Rusanen)
RUUSUPUISTON ALUEHISTORIALLINEN SELVITYS 7 3.2 Korttelit 68-69 sekä 72 ja 74 (Seminaarinmäki ja varsinainen Älylä) Seminaarinmäen rakentuminen alkoi 1900-luvun alussa Lounaispuiston viereisestä korttelista 68, joka oli muodostettu jo vuoden 1899 asemakaavalla. Seuraavaksi pian vuoden 1910 asemakaavan vahvistuttua rakentaminen laajeni Seminaarinharjun rinteeseen kortteleihin 69 ja Älylän kortteleihin 72 ja 74. Seminaarinmäen 14:sta asuinrakennuksesta peräti 8 mukaan lukien oman talonsa korttelissa 69 sekä alueella sijainneiden kaupunginkirjaston ja juomatehtaan rakennukset on suunnitellut Wivi Lönn. Loput Seminaarinmäen rakennuksista ovat suunnitelleet rakennusmestarien M.F. Forseliuksen (3 kpl) ja August Teräsvaaran, arkkitehti W. G. Palmqvistin ja Matti Niemen suunnittelemia. Lönn suunnitteli myös kolme taloa Älylän kortteliin 72 sekä Airilan talon kortteliin 74. Muut varsinaisen Älylän taloista olivat sen monitaitoisten asukkaiden Juho Jussilan, Toivo Salervon ja Jonas Heiskan käsialaa. Kaikkien varsinaisen Älylän talojen perheenpäät - Kaarle Oksala, Juho Jussila, Juho Mikkola, Toivo Salervo, F. A. Hästesko ja Jonas Heiska toimivat ainakin jonkun aikaa seminaarin opettajina, joskin Heiska toimi enimmäkseen taiteilijana. Piirustuksen ja käsityön lehtori Salervolla oli arkkitehdin koulutus. Ote Jyväskylän asemakaava-aluetta esittävästä kartasta noin vuodelta 1938.
RUUSUPUISTON ALUEHISTORIALLINEN SELVITYS 8 Maisema Ruusupuistosta Jyväsjärvelle talvella 1972. Etualalla Keski-Suomen museon laajennuksen paikalla sijainneet käsityöläiskodit. Kadun toisella puolella korttelin 70 purettuja taloja: vasemmalla Kilpikosken talo, keskellä Seminaarinkatu 14 ja oikealla Nikinmaan talo. Taka-alalla samassa korttelissa sijainnut Haarakatu 4. (Kuva Keski-Suomen museo, kuvaaja Ritva Saarinen) 3.3. Korttelit 73, 70 ja 71 (suunnittelualue) Suunnittelualue sijoittuu Älylän ja Seminaarinmäen välimaastoon vuoden 1910 asemakaavan mukaiseen Ruusupuiston kortteliin 73 sekä asuinkortteleihin 70 ja 71. Nämä alavilla alueilla lähinnä rantaa ja ratapenkkaa sijaitsevat asuinkorttelit rakennettiin varsinaista Älylää myöhemmin 1920- luvulla. Entisenä järvenpohjana niiden maaperä on olettavasti ollut rinnealueita vaikeammin rakennettavaa. Tonttien alkuperäiset omistajat eivät olleet muun Älylän tavoin kulttuuriväkeä, eivätkä useimmat rakennuksista olleet arkkitehtien, vaan rakennusmestarien, kuten August Teräsvaaran ja Urho Mäkisen suunnittelemia. Nykyisen Senaatin määräalan paikalla sijainneen korttelin 70 rakentuminen alkoi pohjoiskulman tontista osoitteessa Haarakatu 4 vuonna 1925 August Teräsvaaran suunnitelmien mukaisesti. Talon rakennutti muurari Pekka Miettinen. Teräsvaara suunnitteli myös viereiseen Seminaarinkatu 16:een rouva Kilpikoskelle talon, joka rakennettiin 1920-luvun lopulla. Kilpikosken talossa sijaitsi
RUUSUPUISTON ALUEHISTORIALLINEN SELVITYS 9 alkuperäisten suunnitelmien mukaan leipomo, jonka toiminnasta ei tosin ole todisteita. Yksi vuokralaisista piti talossa polkupyöräliikettä 1930-luvulla, ja Hilpi Hännisen alueesta laatiman piirroksen mukaan piharakennuksessa toimi samoihin aikoihin suksipaja. Seminaarinkatu 14:een rakennettiin yksi talo kadun varteen ja toinen pihan perälle, molemmat Urho Mäkisen suunnittelemia. Viimeisenä valmistui Mäkisen suunnittelema Nikinmaan talo Seminaarinkatu 12:een lähimmäksi varsinaista Älylää. 1920-luvun lopussa korttelissa oli siis yhteensä viisi asuinrakennusta, jotka pääsääntöisesti sijaitsivat katujen reunoilla, ja ainakin kolme piharakennusta, jotka oli sijoitettu pihan puolelle. Radan ja Lempipuron puoleiset viisi tonttia jäivät rakentamatta. Seminaarinkatu 14 pihan puolelta kuvattuna. Kuva on otettu vuosien 1945 ja 1960 välillä. (Kuva Keski-Suomen museo) Korttelissa 71 (nykyinen kortteli 141) radan puoleiset tontit jäivät yhtä taloa lukuun ottamatta kokonaan rakentamatta, sillä asemakaavan mukainen Vapaudenkadun jatke jäi toteuttamatta. Korttelin neljä eteläisintä tonttia onkin myöhemmin yhdistetty kahdeksi pitkänomaiseksi tontiksi. Näistä Seminaarinkatu 2:een rakennettiin vuonna 1925 arkkitehti Kerttu Tammisen suunnittelema nimismies Bremerin talo, jonka alkuperäinen rakennuttaja oli ratamestari Wanskin. Seminaarinkatu 4:n rouva Elli Sirolan omistamille tonteille rakennettiin 1920-luvun puolivälin jälkeen kadun puolelle asuinrakennus ulkorakennuksineen August Teräsvaaran ja K. O. Aron suunnitelmien mukaan. Radan puolelle nousi toinen Teräsvaaran suunnittelema asuinrakennus myöhemmin, todennäköisesti vasta 1930-luvulla. Seminaarinkatu 8:n toimitusjohtaja Routin talona tunnettu talo valmistui vuonna 1928 Urho Mäkisen suunnitelmien mukaan rautaosaston hoitaja Onni Lahtisen rakennuttamana. Viimeisenä kortteli täydentyi vuonna 1937 Matti Niemen suunnittelemalla työmies Antti Parkkosen talolla. Asuintontteja oli asemakaavassa esitetty Seminaarinkadun varteen myös Ruusupuiston kohdalla korttelissa 73, mutta niitä ei koskaan toteutettu, vaan puisto sai säilyä kaupunkilaisten virkistyspaikkana. Toteuttamatta jäi myös asemakaavaan Lempipuron kohdalle jyrkkään rinteeseen merkitty Lemmenkujan katuyhteys puiston ja korttelin 72 välissä. Saman kujan alempi osuus kortteleiden 71 ja 70 välissä eli nykyinen Alvar Aallon katu rakennettiin vasta 1940-luvulla. Vapaudenkadun
RUUSUPUISTON ALUEHISTORIALLINEN SELVITYS 10 toteuttamattoman jatkeen paikalle radan viereen rakennettiin 1980-luvulla Mattilanniemeen johtava kevyen liikenteen väylä. Ilmakuva arviolta 1940-luvulta. Vuonna 1943 purettua kaupungin uimahuonetta ei enää ole Oluttehtaan edustalla. (Kuva kaavoituksen arkisto) 4. MUSEOT RUUSUPUISTOON 4.1 Keski-Suomen museo Keski-Suomen museolle alettiin sen toiminnan aloittamisen jälkeen vuonna 1932 suunnitella omaa museorakennusta keskustassa sijainneiden vuokratilojen tilalle. Arkkitehti Pauli E. Blomstedt päätyi ehdottamaan museon sijoituspaikaksi Ruusupuistoa, jonka yläosaan hän luonnosteli kaksiosaista kulttuurirakennusten kokonaisuutta. Museopuiston toteutuminen siirtyi taloudellisista syistä 1950- luvulle, jolloin Jyväskylän keskustan puutalojen nopea purkaminen alkoi herättää huolestusta. Keski-Suomen museoyhdistys lunasti itselleen Vaasankadun varressa sijainneen kuparisepän talon, ja vuonna 1954 hyväksyttiin kaava, joka mahdollisti sen sijoittamisen Ruusupuistoon. Rakennus siirrettiin puistoon seuraavan vuonna, ja se sai seurakseen pienemmän hattumaakarin talon, joka siirrettiin sen viereen Cygnaeuksenkadulta. Näin museotoiminta Ruusupuistossa sai alkunsa käsityöläiskodeissa vuonna 1956. Jo samana vuonna jatkettiin uuden museorakennuksen suunnittelua, ja arkkitehdiksi pyydettiin Alvar Aaltoa, joka oli suunnitellut viereisen seminaarin alueen laajennuksen. Aallon suunnittelema valkoiseksi rapattu museorakennus valmistui puiston etelälaitaan Lempipuron varrelle vuonna 1960. Museon rakentamisen yhteydessä myös sen ympärillä edelleen sijainnutta Ruusupuistoa kunnostettiin. Puiston pinta-alaa laajennettiin liittämällä siihen viereiseen Älylän kortteliin 72 kuulunut Juho Mikkolan talon tontti. Tontilta purettiin Juho Jussilan suunnittelema vuonna 1912 rakennettu mansardikattoinen puutalo, jossa oli aikoinaan toiminut seminaarin talousosaston soppakoulu. Viereisellä tontilla sijainnut Mikkolan toinen talo jäi paikalleen.
RUUSUPUISTON ALUEHISTORIALLINEN SELVITYS 11 Vastavalmistunut Keski-Suomen museo. Kuva on otettu 1960- luvulla. Museon edustalla Ruusupuistoon 1950-luvulla siirretyt kuparisepän ja hattumaakarin talot, joissa museo aloitti toimintansa. (Kuva Keski-Suomen museo) 4.2 Alvar Aalto -museo Jyväskylään haluttiin myös taidemuseo, ja sitä perustamaan ja ylläpitämään syntyi vuonna 1966 yhdistys nimeltä Alvar Aalto museoseura, joka aluksi sai toimia Salervon talossa Älylässä. Yhdistys tilasi toimeksiantonsa mukaisesti Alvar Aallolta suunnitelmat Ruusupuistoon sijoittuvasta taidemuseosta ja sitä ympäröivästä korttelista. Aalto lahjoitti suunnitelmat, ja viereisen Keski-Suomen museon kanssa yhtenäisen kokonaisuuden muodostava valkoisella rappauksella ja sauvaklinkkereille vuorattu Alvar Aalto museo valmistui Mikkolan talon paikalle vuonna 1973. Museorakennusten väliseen puistoon sijoitettiin puroallas, jonka alun perin oli määrä täyttyä Lempipuron vedellä, mutta joka myöhemmin muutettiin keinotekoisesti täytettäväksi. Museo toimi aluksi kaupungin tukemana taide- ja arkkitehtuurimuseona, mutta muuttui vuonna 1981 kaupungin omistamaksi Keski- Suomen läänin aluetaidemuseoksi. Nykyinen Alvar Aallon perintöä vaaliva arkkitehtuuri- ja designpainotteinen toiminta vakiintui, kun museo siirtyi Alvar Aalto Säätiön (nykyisin Alvar Aalto museo) hallintaan vuonna 1998. 4.3 Keski-Suomen museon laajentuminen Keski-Suomen museoyhdistys luovutti museonsa kokoelmineen ja rakennuksineen Jyväskylän kaupungille vuonna 1981, ja samalla kaupunki sitoutui rakentamaan museolle lisätiloja. Museon korjaus ja sen alaosaan sijoittunut laajennus toteutettiin Alvar Aallon arkkitehtitoimiston suunnitelmien mukaan kymmenisen vuotta itse mestarin kuoleman jälkeen vuosina 1987 1990. Käsityöläiskodit siirrettiin laajennuksen tieltä Seminaarinkadun toiselle puolelle, joissa niiden käsityöläismuseotoiminta jatkui, kunnes ne vuonna 2011 siirrettiin takaisin keskustaan täydentämään Hannikaisenkadun ja Cygnaeuksenkadun kulmassa sijaitsevaa Toivolan vanhaa pihaa. Museon laajennuksen rakennustöiden jälkeen Ruusupuiston jäänteet kunnostettiin, ja sinne istutettiin runsaasti eri ruusujen sukuisia lajikkeita. Puiston kansanvalistuksellisen alkuperäistarkoituksen mukaisesti istutusten lomaan asennettiin lajikkeiden tunnistamista helpottavat kyltit sekä muistolaatta Ruusu-
RUUSUPUISTON ALUEHISTORIALLINEN SELVITYS 12 puiston perustajalle Jaakko Länkelälle, Jyväskylän Puutarhayhdistyksen ensimmäiselle puheenjohtajalle. Ruusupuiston alueelle laadituissa asemakaavoissa Ruusupuiston kortteli on esitetty museotoimintojen alueena, vaikka osa siitä on siirretty katualueeksi Nykyisin voimassa oleva vuonna 1988 vahvistunut asemakaava tähtää museoiden laajentamiseen Keski-Suomen museon edustalle ja siltamaisen rakennusmassan kautta nykyisen Senaatin määräalan puolelle. Aallon museorakennukset on asemakaavassa suojeltu julkisivujen ja näyttelytilojen osalta. Keski-Suomen museon edustalle on osoitettu pysäköintialue. Vuonna 1989 museoille on kaavoitettu lisää pysäköintitilaa Routin talon ja ratapenkan väliin. Museoiden laajennuksia tai pysäköintialuetta ei kuitenkaan ole toteutettu. 5. YLIOPISTON LAAJENTUMINEN 5.1 Seminaarinmäen kampuksen laajentuminen Ruusupuisto mahdollisena Seminaarin laajentumisen ja julkisten rakennusten alueena oli esillä jo vuonna 1929, jolloin Jyväskylän yliopistoyhdistys anoi kaupungilta Ruusupuistosta tonttia tieteelliselle kirjastolle. Anomuskirjeen mukaan Ruusupuistosta yliopistolle luovutettavasta tontista olisi sovittu jo Mattilan tilan kauppasopimuksissa. Kirjastohanke kuitenkin raukesi. 1950-luvulla kasvatusopilliseksi korkeakouluksi muuttunutta seminaaria laajennettiin Alvar Aallon suunnitelmien mukaan, ja Älylän pikkukortteli 74 Ruusupuiston ja seminaarin harjumetsikön välissä jäi sen jalkoihin. Korttelissa sijainnut Juho Jussilan suunnittelema Hästeskon talo purettiin vuonna 1963, ja sen paikalle valmistui seuraavana vuonna Alvar Aallon suunnittelema ylioppilastalo Ilokivi. Wivi Lönnin suunnittelema Airilan talo purettiin pian Ilokiven valmistumisen jälkeen. Seminaarinmäen kampusalue sai vielä myöhemmin kiistellyn mutta onnistuneen täydennyksen, kun avoimen arkkitehtuurikilpailun voittaneen Ilmari Lahdelman suunnittelema Ilokiven laajennus valmistui Seminaarinmäen Ruusupuiston puoleiseen kulmaan vuonna 2003. Ote Jyväskylän yliopistoalueen maankäyttösuunnitelmasta vuodelta 1994. Ruusupuistoon on esitetty Keski-Suomen museon kolmas rakennusvaihe, jonka toteuttamiseen vuoden 1988 asemakaava tähtäsi.
RUUSUPUISTON ALUEHISTORIALLINEN SELVITYS 13 5.2 Yliopiston laajentuminen uusille kampuksille Korkeakoululaitosten kehittämislaki aiheutti vuosina 1966-1981 Suomessa vilkkaan korkeakoulurakentamisen jakson, jonka seuraukset heijastuivat myös Jyväskylään ja Ruusupuistoon. Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu muutettiin Jyväskylän yliopistoksi vuonna 1966. Kasvavien opiskelijamäärien tarpeisiin järjestettiin vuonna 1970 pohjoismainen arkkitehtuurikilpailu, jolla haettiin vaihtoehtoja yliopiston laajentumiselle. Kilpailun voitti Arto Sipinen, josta sen myötä tuli yliopiston hoviarkkitehti ja Seminaarinmäen 70-luvun täydennysrakennusten, Mattilanniemen ja Ylistönrinteen suunnittelija. Voittaneessa kilpailuehdotuksessa yliopiston laajentuminen ulottui ankaran suorakulmaisena yhtenäisenä järjestelmänä aina vanhalta kampukselta Ylistönrinteelle asti jättäen alleen Älylän ja Seminaarinmäen alueet. Vuoden 1972 jatkokehitellyssä maankäyttösuunnitelmassa säilytettäviksi oli sentään poimittu Alvar Aallon museorakennukset. Seminaarinmäen ja Älylän päätyminen 1970- luvulla kaupungissa virinneen rakennussuojelukeskustelun huomion kohteeksi lienee vaikuttanut siihen, että myös Seminaarimäen ja varsinaisen Älylän alueet rajattiin pois laajentumissuunnitelmista. Asemakaavatilanne asettui 1970-luvun kuluessa laajentumissuunnitelmien mukaisesti siten, että vuonna 1978 hyväksytyssä kaavassa Ruusupuiston kortteli säilyi museoiden alueena, Mattilanniemi kaavoitettiin opetustoiminnan käyttöön, ja niiden välinen rataa reunustava kaistale eli entiset Älylän asuinkorttelit 70 ja 71,sekä Kumppanuustalon ja Oluttehtaan korttelit varattiin yleisille rakennuksille (Y). Asemakaavamuutos sisälsi myös mittavia muutoksia liikennejärjestelyissä: rautatien linjausta muutettin, ja sen toiselle puolelle varattiin tilaa Hannikaisenkadun rakentamiselle. Toiselle puolelle rataa sijoittui Rantaväylän ohitustie. Yliopiston Ruusupuistoon kohdistuvat suunnitelmat jäivät toteutumatta, ja sen laajentuminen keskittyi Mattilanniemeen ja Ylistönrinteelle. Vuoden 1994 Sipisen laatimassa yliopiston maankäyttösuunnitelmassa uudisrakentamista ehdotettiin enää Ruusupuiston nyt kaavoitettavalle Senaatin määräalalle sekä Kumppanuustalon ja Oluttehtaan tonteille ja niillekin ympäristöön sopeutuvampina ja muiden uudisalueiden suorakulmaisuudesta poikkeavina. 6. RUUSUPUISTON ALUEEN RAPPEUTUMINEN JA YMPÄRÖIVIEN ALUEIDEN SUOJELU 6.1 Järviyhteyden menettäminen Alun perin veden äärellä sijainnut Ruusupuiston alue on vähitellen etääntynyt Jyväsjärvestä. 1840- luvulla järven pinta laski noin metrillä, kun Äijälänsalmea ruopattiin kulkukelpoisemmaksi, ja ranta siirtyi etäämmälle. Rantaviiva jatkoi pakenemistaan 1895-1896, kun rautatien ratavallit rakennettiin täyttömaalle. Etäisyys rantaan on vähintään kaksinkertaistunut Rantaväylän rakentamisen ja Mattilanniemen maantäyttöjen myötä. Lisäksi näköyhteys järveen on monilta osin menetetty ympäristöään korkeammalle sijoittuvien liikennealueiden ja Mattilanniemeen vuonna 2000 rakennettujen Agora- ja Kärki-rakennusten myötä. Kaupungin vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamisen myötä järven merkitys vedenoton, pyykinpesun ja peseytymisen kannalta väheni. Puhdistamattomien jätevesien johtaminen suoraan järveen heikensi veden laatua, ja vedessä kelluvat jätökset tekivät uimaretkistä yhä vähemmän houkuttelevia. Tästä syystä kaupungin viimeinen julkinen uimahuone purettiin 1943. Jyväsjärven ranta Ruusupuiston edustalla ajautui rappiotilaan 1940-luvun alun jälkeen, kun kaupungin kaatopaikka siirrettiin Lutakosta Mattilanniemeen. 1950- ja 1960-lukujen ajan sinne ajettiin kaikki kaupungin jätteet poltettavaksi ja peitettäväksi täyttömaalla. Laajenevan kaatopaikan ja Mattilanniemen väliin jäi lahdeke, jota siihen laskevan kaupungin jätevesiviemärin vuoksi kutsuttiin kuvailevasti Paskalahdeksi. Kaatopaikkatoiminnan ajalta 1950-luvun puolivälistä on peräisin kaava, jossa koko alue Mattilanniemestä Oluttehtaalle asti oli osoitettu osittain järven päälle sijoitetuksi teollisuusalueeksi tavarasatamineen. 1960-luvun alussa kaatopaikkatoiminta loppui, mutta järvi oli tuolloin jo ehtinyt saastua hapettomaksi.
RUUSUPUISTON ALUEHISTORIALLINEN SELVITYS 14 6.2 Ruusupuiston sillan ja Rantaväylän rakentaminen Jyväskylän sijoittuminen kapealle alueelle Harjun ja järven väliin teki kaupungin sijainnin kasvavien liikennemäärien kannalta hankalaksi. Sotien jälkeen kaupunkiin alettiin suunnitella ohitustietä. 1960-luvulla nelostien suunnittelu lisäsi painetta ratkaista keskustaan puuroutuva läpikulkuliikenne, ja Insinööritoimisto Pentti Polvinen aloitti kohua herättäneen suunnitelmansa laatimisen. Polvisen suunnitelma sisälsi kovaotteisia toimenpiteitä kaupungin liikenteen sujuvoittamiseksi, mm. ohitustien rakentamisen Harjun taakse sekä mittavia eritasoliittymiä keskustan laidoille. Älylän ja Seminaarinmäen alueita kosketti suunnitelmassa Ruusupuiston halki linjattu sisääntuloväylä, joka erotti alueet toisistaan. Suunnitelma hyväksyttiin vuonna 1968, ja siitä toteutettiin vuonna 1969 Ruusupuiston halkaiseva ajoneuvoliikenteen silta Keskussairaalantien ja Vapaudenkadun välillä. Ympäristöään huomattavasti korkeamman sillan piti alun perin olla pilareiden kannattelema, mutta se toteutettiin maapenkkojen varaan, jolloin silta laajoine pengerryksineen valtasi suuren pinta-alan puiston pohjoisosasta. Samaan aikaan aloitettiin keskustelu Rantaväylästä, joka valittiin Harjun sijaan ohitustien paikaksi ja lopulta toteutettiin 1980-luvulla. Ote Polvisen liikennesuunnitelmasta. 6.3 Rakennusten purkaminen ja alueen suojelu Kaatopaikan läheisyys, liikennealueitten rakentaminen sekä Seminaarinmäen ja Älylän välisen korttelin epävarma tulevaisuus mahdollisena yliopiston tai museoiden laajentumisalueena lienevät osasyyllisiä siihen, että sillä sijainneet asuinrakennukset purettiin pääosin 1970-luvulla. Viimeisenä pystyssä ollut Kilpikosken talo purettiin 1980-luvun alussa. Myös lähiympäristön rakennuskanta muuttui: Kortteliin 69 rakennettiin vuonna 1958 nelikerroksinen kerrostalo. Sen tieltä purettiin vuonna 1914 valmistunut Heinosen hirsisrunkoinen huvila, jonka piirustukset puutarhasuunnitelmineen oli laatinut Wivi Lönn. Vanhojen puutalojen korvaamista kerrostaloilla pidettiin siihen aikaan kaupungin normaalina ja väistämättömänä kehityksenä. Korttelin toisella puolella sijainnut rakennusmestari Forseliuksen vuonna 1910 suunnittelema Kanervon talo joutui rapistuneessa kunnossa luvattomien asukkaiden polttamaksi vuonna 1977. 1960-luvulla alkunsa saanut maailmanlaajuinen rakennussuojelukeskustelu rantautui Jyväskylään 1970-luvulla. Suomessa käytiin tuolloin vilkasta keskustelua puukaupunkien säilyttämisestä. Jussi Jäppinen laati Keski-Suomen seutukaavaliiton pyynnöstä selvityksiä Jyväskylän säilytettävistä alueista ja rakennuksista. Säilytettäviksi alueiksi valikoituivat Tourula, Halssila ja Seminaarinmäki, ja
RUUSUPUISTON ALUEHISTORIALLINEN SELVITYS 15 niistä Tourula ehdittiin vielä purkaa ennen suojelusuunnitelmien valmistumista. 1970-luvun loppuun mennessä suojelun piiriin saatiin Alvar Aallon museorakennukset, Juho Jussilan huvilat ja Seminaarinmäen asuinalue. Älylän kortteli 71 eli nykyinen kortteli 141 palautettiin yleisten rakennusten alueesta pientaloalueeksi vuoden 1982 asemakaavamuutoksella, joka tähtäsi alueen luonteen säilyttämiseen, mutta salli vanhojen rakennusten korvaamisen uusilla ja suuremmilla. Älylän viimeisin purkupäätös tehtiinkin pian kaavan vahvistumisen jälkeen, kun Alvar Aallon katu 4:n Elli Sirolan rakennuttamat huonoon kuntoon päässeet talot purettiin vuonna 1983 uuden suuremman talon tieltä. Varsinainen Älylän kortteli sai suojelukaavan vuonna 1988. Älylän ja Seminaarinmäen alueet hyväksyttiin vuonna 2009 valtakunnallisesti arvokkaiden rakennettujen kulttuuriympäristöjen joukkoon (RKY 2009), ja niiden luonteen säilyminen on siten turvattu maankäyttö- ja rakennuslain valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden kautta. Seminaarinkadun ja Haarakadun eritasoliittymä eli Ruusupuiston silta, joka halkaisi puiston vuonna 1969. Sillan kupeessa Kilpikosken talo, jota ei vielä kuvaa otettaessa 1977 ole ehditty purkaa. (Kuva Keski-Suomen museo, kuvaaja Olli Haapio)
RUUSUPUISTON ALUEHISTORIALLINEN SELVITYS 16 Lähteet: - Jyväskylän kaupungin kaavoituksen arkisto: - Jyväskylän kaupungin asemakaava-alueen kartta n. vuodelta 1938 - Polvisen liikennesuunnitelma - Vanhat asemakaavat - Fredrikson, Erkki 1993: Uimisen ja Kylpemisen maisemaa. Artikkeli teoksessa Ryhtilästä Ramonin kentälle: Jyväskylän liikuntamaisemaa ennen ja nyt. Jyväskylä: Likes-tutkimuskeskus & Jyväskylä-seura. - Jyväskylän yliopiston museo 2005: Seminaarinmäeltä Ylistönrinteelle Arkkitehtuuria, historiaa ja nähtävyyksiä Jyväskylän yliopiston kampuksilla. Jyväskylän yliopisto. - Jyväskylän yliopiston museo 2011: Jyväskylän yliopiston Mattilanniemen kampusalueen kulttuurihistoriallinen selvitys. - Jäppinen, Jussi 1993: Seminaarinmäen kartta. Jyväskylä: Gummerus. - Jäppinen, Jussi 2006: Oletko koskaan nähnyt kauniin kaupungin? Helsinki: Minerva. - Jäppinen, Jussi 1996: Pikkukaupungin pihoja ja puistoja Kaupunkivihreän kehitysvaiheita Jyväskylässä. s. 78-79 Hilpi Hännisen piirros Älylästä 1930-luvulla. Jyväskylän puutarhaseura & Jyväskylä-seura. Jyväskylä: Gummerus. - Kihlman, Sami 2003: Kadonnut Älylä. Pro Gradu-tutkielma. Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos, Taidehistoria. - Kiiski, Hannu 1972. Jyväskylän Älylä Suomalaisen ja vertailevan kansanelämäntutkimuksen laudaturtyö Jyväskylän yliopistossa. - Sipinen, Arto; Hemgård, Gretel; Jyväskylän kaupunki; Rakennushallitus 1994: Jyväskylän yliopistoalueen maankäyttösuunnitelma. Helsinki: Rakennushallitus. - Tommila, Päiviö 1972: Jyväskylän kaupungin historia 1837-1965 osa I. Jyväskylä: Gummerus. - Vidgrén, Mirkka; Voutilainen, Heli-Maija: Ruusujen ja museoiden puisto. Julkaisematon käsikirjoitus. Keski- Suomen museo.