Yh hyv.xx.x.2014 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA 2015 2019
Strategian laadinta Toiminta-ajatus Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän toiminta-ajatus ja arvot toimivat toimintaamme ohjaavina tekijöinä ja antavat lähtökohdat myös strategian laadinnalle. Sekä toiminta-ajatus että arvot ovat kestäviä siten, että niitä muutetaan ainoastaan silloin jos on erityinen syy muuttaa toiminta-ajatusta tai arvoja. Toiminta-ajatus (Missio) auttaa meitä ymmärtämään mitä varten olemme olemassa, mikä on toimintamme tarkoitus. Kysymyksiä Toiminta-ajatuksen / mission määrittelemiseksi: Millä saamme oikeutuksen olemassaoloomme myös jatkossa? Missä liiketoiminnassa olemme mukana? Mikä on roolimme markkinoilla? Roolimme tulevaisuuden toimintamaisemassa? Mitä markkinoiden tarpeita palvelemme? Mitkä ovat keskeisimmät laadulliset tavoitteemme? Arvot Johtaminen ei ole vain tavoiteasetantaa, suunnittelua ja valvontaa. Arvot tuovat johtamiseen ihmisen. Arvojen kautta ihmisen tietoisuus, ymmärrys ja sitoutuminen tulevat tärkeiksi. Itseohjautuvuus, yhteistyö ja työn ilo lisääntyvät. Strategian laadinnan vaiheet Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän strategian laadinta tapahtuu noudattaen seuraavia vaiheita: Megatrendien / muutosvoimien analysointi Vision rakentaminen Visiotavoitteiden määrittely Johtoryhmätasolla kerätään megatrendit ja ympäristöömme vaikuttavat muutosvoimat. Näitä käsitellään yhtymähallitus- ja johtokuntatasolla strategiapäivänä. Megatrendit kuuluvat keskeisenä osana strategiatyöhön, mutta megatrendejä ei liitetä osaksi strategiapaperia. Strategiapaperiin liitetään vain megatrendiyhteenveto johon kuuluu kaksi saraketta: Megatrendi / muutosvoima ja edellisen vaikutus toimintaympäristöömme. Megatrendeinä voidaan käsitellä myös tiedossa- tai oletettavissa olevia toimintaympäristöön vaikuttavia tulevia tapahtumia kuten esimerkiksi tulevat kuntaliitokset, maakuntien yhdistymiset, väestön ikääntyminen ja sen seuraukset, maahanmuuton lisääntyminen, odotettavissa oleva työvoimapula ym. Megatrendianalyysin pohjalta voidaan, kun tiedetään millä tavalla toimintaympäristömme tulee kehittymään, laatia visio. Vision tavoitteena on luoda kirkas ja energisoiva tahtotilan määritys sekä tulevaisuus jonka toteuttamiseen ihmiset sitoutuvat. Visio vastaa kysymykseen miltä kuntayhtymä/edupoli/amisto näyttää tulevaisuudessa ja mihin tavoitetilaan tähtäämme. Visio on tahtoenergiaa. Se on aikaan sidottu yhteinen mielikuva lopputuloksesta sellaisena, kuin haluamme sen tapahtuvan Kuntayhtymän strategia konkretisoituu visiotavoitteiden määrittämiseen. Visiotavoitteet ovat ne strategiset valinnat mitä teemme, mitä emme tee, mihin keskitymme ja missä järjestyksessä jotta saavutamme visiossa määritellyn tavoitetilan. Visiotavoitteet laaditaan kuntayhtymätasolla kolmen-viiden vuoden päähän ja Edupolissa ja Amistossa kolmen vuoden päähän.
3 Toiminta-ajatus (missio) Luomme kilpailukykyisen osaamisen asiakkaillemme Arvot Asiakaskeskeisyys ja kumppanuus Toimintamme tapahtuu tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Vuorovaikutus ja dialogi ovat meille tärkeitä työvälineitä. Arvostamme ja välitämme asiakkaistamme. Tunnistamme asiakkaidemme tarpeet. Uudistumiskyky Pysymme innovatiivisina huolehtimalla kuntayhtymän ja sen eri yksiköiden uudistumiskyvystä. Uudistumiskyky muodostuu hyvästä vuorovaikutuksesta, yhteistyöstä, oppimismyönteisyydestä, johtajuudesta, strategisesta kyvykkyydestä ja ajan hermolla pysymisestä.. Luotettavuus Osaaminen ja luotettavuus ovat meille toimintamme perusta. Toimintamme kehittämiseksi keräämme tietoa henkilöstön osaamisesta ja ennakoimme tulevaisuuden osaamistarpeita. Luottamus on tärkeää sekä sisäisessä toiminnassa että työskentelyssä asiakkaiden kanssa. Visio Menestyvä ja ennakoiva osaamisen kehittäjä
4 Visiotavoitteet / Strategiset valinnat Näkökulma Menestystekijä 3-5 v tavoite Oppiminen ja kasvu Toimintatavat, prosessit Asiakkuus Osaava henkilöstö Uudet palvelutuotteet Palvelujen laatu ja vaikuttavuus Työelämäyhteistyö Rakennamme aktiivisesti asiakkuuksia Henkilöstön osaamisen kehittäminen on systemaattista, organisaation tavoitteita tukevaa ja vaikuttavaa. Sovellamme IIP standardia. (Nimettyjä osaamisen kehittämistarpeita: Pedagogisen huippuosaamisen kehittäminen Kansainvälistymisessä tarvittavat taidot Koulutusviennin osaaminen Talous/tehokkuus/Lean Joustavien opintopolkujen rakentaminen Mobiilit työvälineet ja tavat Varhaisen puuttumisen mallin käyttö, Amiston ryhmänohjaajat Henkilökohtainen markkinontiosaaminen Etätyöskentelyn syventäminen Kehitämme kuntayhtymän avointa ja modernia oppimisympäristöä sekä joustavia toimintamalleja huomioiden asiakkaidemme tarpeet. Kehitämme moniammatillista yhteistyötä ja verkostotyötä sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Toimintajärjestelmämme ovat tehokkaita ja kilpailukykyisiä. Hyödynnämme kehittämisessä Lean-periaatteita. Työorganisaatioiden tavoitteet ymmärretään toimintaamme ohjaaviksi menestystekijöiksi. Tulevaisuus Terve, positiivinen talous Tehokkaiden toimintatapojen ja hyvän resurssienhallinnan tuloksena riittävän hyvä talous, jotta investointikyky, henkilöstön kehittyminen ja sitoutuminen kuntayhtymän palvelukseen voidaan varmistaa. Konsernin talous on tasapainossa, mikä mahdollistaa kehittämisinvestoinnit sekä kaluston pitämisen ajanmukaisena.
Muutosvoimien / megatrendien analysointilomake Liite 1 Muutosvoimien analysointi Megatrendi / Muutosvoima Ikääntyminen elinikä kasvaa Muutosvoiman vaikutus toimintaympäristöön Sosiaali- ja terveyspuolen koulutustarve kasvaa Elinkaarirakentamisen huomioiminen koulutuksessa Huoltosuhde muuttuu teollistuneissa maissa Ikääntyvien taloudellinen asema vahva matkailu, harrastukset, hyvinvointi ja niiden merkitys koulutuksessa Eläkeikä kasvaa, ikäjohtaminen ja ikääntyvistä työntekijöistä huolehtiminen Globalisaatio Ilmaston muutoksen aiheuttamat muutokset Teknologian kehitys Kielitaidon merkitys korostuu/kansainvälistymisen voimakkaampi rooli oppimiseen. Tietoverkkojen hyödyntäminen kasvaa Väestömuutosten/ilmaston muutoksen aiheuttama väestön muutto Tuotanto siirtyy teollistuneista maista kehittyviin maihin Taloudellinen kehityksen kasvu siirtyy kehittyviin maihin Perustutkintojen ja koulutusohjelmien tarkistaminen sisällön lisäksi myös investointitarpeet tutkittava kriittisesti. Niukkuus energiavaroista, raaka-aineet ja maapallon lämpenemisen aiheuttamat muutokset elinoloissa Koillisväylän avautuminen Matkustus vähenee, kotimaa lisääntyy, julkinen liikenne Kilpailu puhtaasta vedestä kasvaa Koulutuksen sisältöjen tarkistaminen, henkilöstökoulutus uudet koulutusmahdollisuudet Nano- ja bioteknologia kasvaa - milloin koulutustarpeita? Älykkäät robotit tulevat ensimmäinen robotti tulee kuntayhtymään vuonna 201X? Tietoverkon käyttö korostuu verkko-opetus, oppimisalustojen käyttö Sosiaaliset mediat saavat vaikutusvaltaa: heimot, vaikutusvalta, mielenosoitukset, yhden asian liikkeet Sosiaalisten medioiden hyödyntäminen opetuksessa - henkilöstökoulutus Millainen on tulevaisuuden oppilaitos? Missä?
Muutosvoimien / megatrendien analysointilomake Liite 1 Kuluttajakäyttäytymisen muutos Osaamisen puoliintumisaika lyhenee Innovatiivisuus Urbanisoituminen kasvaa Yhteiskunnan toimet koulutuksen järjestämisestä Arvot korostuvat vapaa-ajan merkitys korostuu, Teknologian elinkaari lyhenee Uudet koulutusohjelmat vanhojen kriittinen tarkistaminen Yksilöllisyys korostuu räätälöidyt koulutukset Sosiaalisten medioiden vaikutus tuleviin opiskelijahankintaan Asiakasnäkökulman huomioiminen voimakkaammin nuoret - aikuiset Elinikäinen oppiminen korostuu Elinkeinoelämä uudistuu kiihtyvällä vauhdilla, uudet elinkeinot Henkilöstökoulutus yhä tärkeämpää henkilöstön kehittämisprosessi saatava toimivaksi nopeasti Opetuksen sisältöjen tarkistaminen: substanssi vai elinikäisen oppimisen taidot ja niiden painoarvo Menestys vaatii koko ajan uudistumista, esim. raaka-aineet, energia, hoitokäytännöt, palvelut, logistiikka, yrittäjyys Tulevaisuuden tarpeet huomioon oppimisessa. Osaamisen vienti kv-toiminnassa. Etelä-Suomen kasvukeskukset polarisoituvat. Etelä muu Suomi kilpailu kovenee, vaaravyöhykkeessä olevat oppilaitokset tekevät kaikkensa saadakseen opiskelijoita Koulutuskuntayhtymän alueella itäinen Itä-Uusimaa - pääkaupunkiseutu miten huomioidaan tulevaisuudessa? Maaseutu tyhjenee vaikuttaako Lapinjärven ja Loviisan asemaan? Työvoiman tarvekehitys voimakkainta pääkaupunkiseudulla - olemme lähellä, miten varmistamme kilpailukyvyn myös siellä? Järjestäjäverkon kehittyminen: Laajemmat alueelliset koulutuksenjärjestäjien organisaatiot- yhteistyötahot, kumppanuudet IUKKY:llä? Ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen uudistetut säädökset tulevat voimaan 1.8.2015. Aikaisemmista opiskelijoiden laskentapäivistä rahoitusperuste muuttuu suoritettuihin opintoihin: muutokset toimintatapoihin? Yhteiskuntavastuu joustavammat ratkaisut opintojen käynnistymiseen, oppiminen keskiöön, kysynnälle vastaavaa tarjontaa.