Koulutuskalenteri 2015-2016
Taitoja elämään! Uusi opetussuunnitelma korostaa taitojen oppimista. Tulevaisuuden yhteiskunta ja elämä asettavat meille jatkuvasti uusia oppimishaasteita esimerkiksi nopeaan tahtiin kehittyvän työelämän ja teknologian myötä. Samaan aikaan elämisen perustaitojen, kuten tunne- ja vuorovaikutustaitojen sekä ajattelun taitojen oppiminen muuttuvissa olosuhteissa nousee yhä tärkeämmäksi. Koulutustemme teemana ja keskiössä onkin tänä vuonna taitojen oppiminen. Koulutuksemme tarjoavat monipuolisesti tietoa ja käytännön vinkkejä elämäntaitojen oppimisen tukemiseen niin luokan- kuin aineenopettajille. Koulutusten sisällöt nojautuvat ajankohtaiseen tutkimustietoon ja uuteen opetussuunnitelmaan. Kasvatetaan yhdessä taitavia tulevaisuuden tekijöitä! 2
UPEAT kiertue 2015-2016 Taitoja elämään! Maksuttomassa iltapäivässä saat tietoa ajankohtaisista ja tärkeistä uskonnonpedagogiikkaan liittyvistä aiheista ja vahvistat uskonnonpedagogista asiantuntijuuttasi. Samalla pääset jakamaan ideoita muiden aiheesta kiinnostuneiden kanssa. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille. OPS 2016 - Taitoja oppimaan! Erilaista ussaa! -materiaali elämäntaitojen vahvistajana Sähköiset ylioppilaskirjoitukset pähkinänkuoressa Uskontodialogi haltuun Syksy 2015 Mikkeli 6.10. Lappeenranta 7.10. Järvenpää 27.10. Kajaani 3.11. Kuopio 4.11. Joensuu 5.11. Kevät 2016 Jyväskylä 9.2. Turku 8.3. Lahti 10.3. Oulu 13.4. Katso tarkemmat sijainnit sekä ohjelma ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa uskonnonopetus.fi/upeat tai sähköisellä lomakkeella viimeistään kaksi viikkoa ennen iltapäivää. 3
Syksy 2015 - Maksuttomia iltapäiväkoulutuksia Järvenpäässä sähköiset ylioppilaskirjoitukset haltuun 8.9.2015 klo 12.30-16.00 Tavoite: Osallistuja saa tietoa, välineitä ja ideoita omaan opetukseen ja opiskelijoiden tukemiseksi sähköisiä ylioppilaskirjoituksia ajatellen. tietoa ylioppilaskirjoitusten sähköistyessä ja muutoksen vaikutuksesta opetuksen järjestämiseen kurssikoejärjestelmä Abittiin tutustuminen ja sen käyttö opiskelijan sähköisen osaamisen tukeminen opetuksessa kurkistus YTL:n Digabi -projektiin ja ideabi -sivustoon. Kouluttaja: Salla Vainio Ilmoittautuminen maksuttomiin iltapäiväkouluksiin sähköisellä lomakkeella viimeistään kaksi viikkoa ennen koulutusta. 4 Taidot ja oppisisällöt samaan pakettiin! 17.9.2015 klo 12.30-16.00 Miten edistää opetuksessa uuden opetussuunnitelman mukaisten elämäntaitojen oppimista? Tavoite: Osallistuja saa välineitä rakentaa oppituntinsa ja oppimisen arvioinnin siten, että ne edistävät oppiainesisältöjen lisäksi myös taitojen oppimista. vuorovaikutustaidot, tunnetaidot, ajattelun taidot ja oppimaan oppimisen taidot: mitä ne ovat ja miten niitä opitaan? oppiainesisällöt taitojen oppimisen välineenä itse- ja vertaisarviointi taitojen oppimisen tukena yhteistoiminnallisen oppimisen hyödyntäminen taitojen oppimisen työtapana koulutuksesta saat mukaasi Erilaista ussaa! -oppimateriaalin. Kouluttaja: Essi Ikonen
Syksy 2015 - Maksuttomia iltapäiväkoulutuksia Järvenpäässä Kädentaidot käyttöön 10.11.2015 Klo 12.30-16.00 Miten voin tehdä oppisisältöjen oppimista näkyväksi ja tukea konkretiaa kaipaavia oppijoita? Tavoite: Osallistuja saa konkreettisia vinkkejä kädentaitojen tukemiseen ja opetusmateriaalin työstämiseen. käydään läpi oppilaiden kanssa työstettäviä, opetusta tukevia askarteluprojekteja tehdään opetuskäyttöön soveltuvia materiaaleja, jotka osallistujat saavat mukaansa jaetaan hyväksi havaittuja töitä ja työskentelytapoja töiden aiheet nousevat uskonnonopetuksen aihepiireistä, mutta ovat sovellettavissa muihinkin oppiaineisiin. Kouluttaja: Raili Keränen-Pantsu Deep talk - yhteisöllisyyden voima 24.11.2015 Klo 12.30-16.00 Miten voin tukea arvoista ja asenteistä puhumista sekä luoda luokkaani turvallista ilmapiiriä? Tavoite: Osallistuja tutustuu yhteisöllisyyttä, turvallista ilmapiiriä ja oppilaiden sisäistä pohdintaa tukevaan työskentelyyn. osallistuminen kerrontaa hyödyntävään yhteisölliseen Deep talk-työskentelyyn menetelmän teoreettinen viitekehys ja pedagogiikka vinkkejä menetelmän käyttämiseen ja soveltamiseen omassa opetuksessa. Kouluttajat: Tuula Valkonen ja Raili Keränen-Pantsu Selkesi monta kysymystä. 5
kevät 2016 - Maksuttomia iltapäiväkoulutuksia Järvenpäässä Eläytyvä kerronta 28.1.2016 Klo 12.30-16.00 Kuinka käyttää kerrontaa oppimisen aktivoimisessa ja tuoda oppilaiden arkielämästä nousevat kysymykset osaksi oppimisprosessia? Tavoite: osallistuja tutustuu kerronnalliseen tekniikkaan, joka aktivoi oppilaiden osallisuutta ja tunnetaitoja. tutustutaan bibliodraamaohjaaja Peter Pitzelen kehittämään kerrontamenetelmään jota voi käyttää eri ikäisten oppilaiden ja kaiken kokoisten ryhmien kanssa käydään läpi ryhmän toimintaa ja roolien merkitystä. Kouluttajat: Hanna Pulkkinen ja Raili Keränen-Pantsu Mahtavaa, kun annetaan käytännön vinkkejä! Taidot pilvistä käsiin 4.2.2016 Klo 12.30-16.00 Miten voisin käyttää pilvipalveluita niin, että tuen oppilaan aktiivista roolia ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä? Tavoite: Antaa osallistujalle välineitä ja taitoja motivoida, aktivoida ja ryhmäyttää opiskelijoita pilvipalveluita hyödyntäen. Tutustutaan maksuttomiin pilvipalveluihin, jotka toimivat mobiililaitteidenkin nettiselaimissa. opetuksessa hyödynnettävien pilvipalveluiden pedagoginen käyttö pedagogisesti toimiviin ja käyttäjäystävällisiin sovelluksiín tutustuminen pilvipalveluiden käytön harjoittelua työpaja soveltuu niin luokankuin aineenopettajille. Kouluttaja: Salla Vainio 6
kevät 2016 - Maksuttomia iltapäiväkoulutuksia Järvenpäässä Moninaisuus-Oivallus-Dialogi innostu moninaisuuden teemoista 10.2.2016 Klo 12.30-16.00 Miten opettaa oppilaita kohtaamaan ja kunnioittamaan erilaisuutta? Tavoite: Osallistuja saa toiminnallisia välineitä kohdata moninaisuutta työssään ja käsitellä aihepiiriä oppilaiden kanssa. omien arvojen ja asenteiden tarkasteleminen erilaisten ennakkoluulojen, kulttuuristen arvojen ja ihmiskäsitysten käsittely opetuksessa erilaisuuden kohtaaminen ja sitä tukevat työtavat. Kouluttajat: Anna-Leena Klemetti-Falenius ja Salla Vainio Ilmoittautuminen maksuttomiin iltapäiväkouluksiin sähköisellä lomakkeella viimeistään kaksi viikkoa ennen koulutusta. Draamakasvatus kasvun ja oppimisen välineenä 3.3.2016 Klo 12.30-16.00 Kuinka tukea oppilaiden tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä draamakasvatuksen avulla? Voiko elämän ja ihmisyyden kysymyksiä työstää toiminnallisesti? Tavoite: osallistuja saa kokemuksen draamakasvatuksesta ja perehtyy mahdollisuuksiin sen soveltamisesta omassa työssään. Lisäksi osallistuja saa tietoa siitä, miten draamakasvatuksen avulla oppilas oppii itsestä, muista ja ympäröivästä maailmasta. käydään läpi valittua teemaa työstävä prosessidraama teoriatietoa draamakasvatuksen työtavoista ja sen ohjaamisesta. Koulutus ei edellytä aikaisempaa kokemusta draamamenetelmistä. Kouluttajat: Anne Vesterinen ja Raili Keränen-Pantsu Suuri innostus valtasi: pakko päästä kokeilemaan <3 7
kevät 2016 - Maksuttomia iltapäiväkoulutuksia Järvenpäässä Iloa ja innostusta opetukseen pelillisyyden avulla 7.4.2016 Klo 12.30-16.00 Miten saada sisältöjä käsiteltäessä lisää motivaatiota ja iloa oppitunneille? Tavoite: Osallistuja saa ideoita siitä, miten pelillisyyden avulla voidaan tukea opiskelumotivaatiota, lisätä vuorovaikutustaitoja ja vahvistaa ryhmähenkeä. pelillisyyden ideologia sähköisiä ja toiminnallisia vinkkejä opetuksen pelillistämiseen oppilaiden osallistaminen pelien tekemiseen tutustutaan uskonnonopetukseen suunnattuun Ristin tie -oppimispeliin, jossa pelillisyys on suunniteltu tukemaan ryhmätyötaitoja, oppimaan oppimisen taitoja ja vertaisarvioinnin taitoja. Kouluttajat: Salla Vainio ja Essi Ikonen Koulutuksesta saat mukaasi Ristin tie -oppimispelin 8 Intoa täynnä takaisin kentälle!
Elämäntaitoja koulusta -seminaari 18.-19.3.2016 Uudessa opetussuunnitelmassa tavoitteet ja oppiainesisällöt linkittyvät vahvasti taitojen oppimiseen. Millaiset opetusmenetelmät tukevat sekä sisältöjen että taitojen oppimista parhaalla mahdollisella tavalla? Tavoite: Osallistuja saa välineitä edistää laaja-alaista osaamista omassa opetuksessa sekä tukea oman opettajuuden pohtimiseen. laaja-alainen osaaminen uudessa opetussuunnitelmassa innostava oppiminen ja oppimaan oppiminen luovat, toiminnalliset ja elämykselliset menetelmät opetuksessa oman opettajuuden ja opetuksen pohtimista, kehittämistä ja jakamista hyödynnetään Seurakuntaopiston luonnonläheistä ja kaunista ympäristöä osana seminaariohjelmaa. Tarkempi ohjelma osoitteessa www.uskonnonopetus.fi/uskop-koulutukset Osallistumismaksu: 90 euroa + ateriapaketti 49 euroa (ohjelmassa mainitut ateria) + majoituspaketti 60 euroa (2hh sisältäen ilta- ja aamupalan) Ilmoittautuminen viimeistään 17.2.2016 sähköisellä lomakkeella. 9
tilauskoulutuspaketit 2015-2016 Tilaa meiltä iltapäivän tai päivän koulutuksia paikkakunnallesi koulutuskalenterin sisällöistä! Kysy lisää kouluttajilta! 10
Kouluttajat Essi Ikonen hankekoordinaattori p. 044 74 58 752 Salla Vainio kouluttaja p. 040 528 2570 etunimi.sukunimi@seurakuntaopisto.fi Raili Keränen-Pantsu kouluttaja p. 044 906 0652 11
Tervetuloa koulutuksiin! Syksy 2015 8.9. Tietoa ja tukea sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin 17.9. Taidot ja oppisisällöt samaan pakettiin 6.10. UPEAT Mikkeli 7.10. UPEAT Lappeenranta 27.10. UPEAT Järvenpää 3.11. UPEAT Kajaani 4.11. UPEAT Kuopio 5.11. UPEAT Joensuu 10.11. Kädentaidot käyttöön 24.11. Deep Talk Kevät 2016 26.1. Eläytyvä kerronta 4.2. Taidot pilvistä käsiin 9.2. UPEAT Jyväskylä 10.2. Moninaisuus-Oivallus-Dialogi 3.3. Draamakasvatus kasvun ja oppimisen välineenä 18.-19.3. Elämäntaitoja koulusta -seminaari 8.3. UPEAT Turku 10.3. UPEAT Lahti 7.4. Iloa ja innostusta opetukseen pelillisyyden avulla 13.4. UPEAT Oulu Pidätämme oikeuden muutoksiin.