Paikallisten ruokaketjujen konseptit toimintalogiikoiden vuoropuhelussa

Paikallisten ruokaketjujen konseptit toimintalogiikoiden vuoropuhelussa Laura Seppänen Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Paikallisuuden eri asteiden mukaan hahmottuva ruoka on esillä hyvinkin erilaisissa puheissa aina elintarvikestrategisista linjauksista ympäristönäkökulmiin ja yhteiskuntavastuusta maaseudun elinvoimaisuuteen (Helenius 2000, Marsden ym. 2000, Puolanne ym. 2002, Jaffee ym. 2004). Maa- ja elintarviketalouden meneillään oleva keskittyminen, kuten ketjuuntuminen ja globalisoituminen, vaikeuttaa maatilojen ja pienimuotoisten elintarvikeyritysten pääsyä markkinoille (Forsman 2004). Nykyisin kuluttajien ruokaan liittyvät valinnat ovat entistä enemmän poliittisia ja moraalisia kysymyksiä (Mäkelä 2002). Elintarviketalouden globalisoitumisen myötä kiinnostus paikallisuutta korostaviin elintarvikeketjuihin, kuten luomu- ja lähiruokaan, on kasvanut. Maa- ja elintarviketalouden keskittyessä uusia paikallisia elintarvikeketjuja ei aina ole helppoa synnyttää, vaikka kiinnostusta ja tahtoa löytyisikin. Monien toimijoiden ponnistusten lisäksi tarvitaan myös tietoa erilaisista toimintamalleista ja kehittämisen suunnista. Elintarvikeketjujen toimijoilla on useita intressejä, toimintalogiikoita ja näkemyksiä yhteisistä päämääristä ja keinoista. Toimijoiden vuorovaikutus ja argumentaatio asettavat puitteet uuden tiedon luomiselle ja näkökulmien muutokselle (Leitão 2000). Vaikka vaihtoehtoiset ruokajärjestelmät ovat herättäneet paljon mielenkiintoa, uusien ruokaketjujen ideointia ja suunnittelua samoin kuin eri toimijoiden käytännön vuorovaikutusta on tutkittu hyvin vähän. Usein luomu- ja lähiruoalla nähdään olevan paljon yhtäläisyyksiä (Paananen Forsman-Hugg 2005). Ne kuitenkin poikkeavat toisistaan niin käsitteinä kuin ilmiöinäkin. Luonnonmukainen maatalous korostaa paikallisten luonnonvarojen hyödyntämistä ja kierrätystä, ja luomuruoka määrittyy kansallisissa ja kansainvälisissä laeissa säädellyn tuotantotavan mukaan (esim. EU 2091/91). Lähiruoka on käsitteenä epäselvempi. Usein käytetyn määritelmän mukaan se on ruoan tuotantoa ja kulutusta, joka hyödyntää oman alueensa raaka-aineita ja tuotantopanoksia sekä edistää samalla alueen taloutta ja työllisyyttä (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2000). Terry Marsden, Jo Banks ja Gillian Bristow (2000) näkevät lyhyet ruoan tarjontaketjut vaihtoehtoina teollisille ketjuille, jolloin alkutuottajien osuus lisäarvosta kasvaa. Erilaiset lähiruokajärjestelmät sisältävät enemmän tai vähemmän myös tavanomaisten tai globaalien ruokajärjestelmien prosesseja (Bellows Hamm, 2001). Luomuruokaan verrattuna lähiruoassa korostuu tuottajan ja kuluttajan välisen etäisyyden merkitys. Erilaiset tavat järjestää lähiruoka tarkoittavat myös erilaista sisältöä ja määrittelyä lähiruoka-käsitteelle. Vaihtoehtojen tarjoamisen ohessa luomu- ja lähiruoalla on myös laajempaa merkitystä yhtenä elintarviketoiminnan innovoinnin ja uudistumisen kenttänä. Vaihtoehtoisista ruokajärjestelmistä on keskusteltu suhteessa sekä maaseudun (Marsden ym. 2000, Renting ym. 2003, Goodman 2004) että maa- ja elintarviketalouden kehitykseen (Allaire Wolf 2004). Suuri kysymys on, voiko paikallisuuteen pohjautuvilla ruokajärjestelmillä olla kehittymisen ja yleistymisen mahdollisuuksia nykyisessä suomalaisessa maa- ja elintarviketalouden tilanteessa ja millä ehdoilla? Millaisiin kehittämisen ulottuvuuksiin tulisi kiinnittää huomiota paikallisten ruokaketjujen suunnittelussa ja järjestämisessä? Tämän artikkelin aineistona on keskustelutilaisuus, jossa ruokaketjujen toimijat tuottajista kuluttajiin sekä tutkijat ja kehittäjät keskustelivat maaseutupaikkakuntansa luomu- ja lähiruoan tilasta ja tulevaisuudesta. Pyrin tutkimaan lähiruoan kehittämisen suuntia kolmen alakysymyksen kautta: 1. Kuinka elintarvikeketjujen toimijat puhuvat luomu- ja lähiruokaketjujen kehittämisestä? Keskustelun sisältö ja vuorovaikutus kertovat, millaisia ongelmia ja ratkaisuja toimijat esittivät lähiruoan järjestämisen suhteen ja millaisilla toimintalogiikoilla luomu- ja lähiruoasta puhuttiin. 2. Mitä paikallisia tai alueellisia ketjujen konsepteja luomu-lähiruokaa koskevassa keskustelussa tuodaan esille? Konsepti tarkoittaa tässä yhteydessä sitä periaatetta ja rakennetta, jolla ruoan kulku järjestetään tuottajalta ostajalle. Lähiruokaa koskevaa vuorovaikutusta tutkimalla voidaan paremmin ymmärtää muuttuvan maa- ja elintarviketalouden paikallisia kehittämisen mekanismeja, jotka vaikuttavat elintarvikeketjujen syntyyn ja toimivuuteen. Esitetyt ketjujen konseptit ovat monitoimijaisen keskustelun ja siinä esiintyneiden erilaisten toimintalogiikoiden tuottamia ratkaisumahdollisuuksia, eräänlaisia mini-innovaatioita, lähiruokaketjujen järjestämiseksi. 1

3. Mitä tutkimuksen löydökset kertovat paikallisten elintarvikeketjujen keskeisistä kehittämisen ulottuvuuksista? Muutoksen ja kehityksen tutkiminen edellyttää aina näiden teoreettista ymmärtämistä, ja tämän tutkimuksen käsitys kehityksestä on kulttuurihistoriallisen toiminnan teorian informoima (Engeström 1987, Seppänen 2004a). Päähuomio kiinnitetään nykyisen tilanteen kartoittamisen sijasta ajallisesti muuttuvien paikallisten lähiruokaketjujen tulevaisuuden mahdollisuuksien hahmottamiseen. Haluttua tai toivottua kehityssuuntaa ei oleteta ennalta, vaan kehittämisen erilaiset ulottuvuudet ovat tutkimuksen kohteena. Ketjujen konseptit sekä esitetyt kehittämisen suunnat voivat toimia apuvälineinä silloin kun eri paikallisuuden tasoilla suunnitellaan ja järjestetään elintarvikkeiden tuotantoon, prosessointiin, jakeluun, kauppaan ja kulutukseen liittyvää yhteistoimintaa. 1. Toimintalogiikat, ketjujen konseptit ja kehittämisen ulottuvuudet Ruoan kulku käsitetään tässä toimintana, käytännöllisenä prosessina, ja analyysin pyrkimyksenä on antaa eväitä ruokaketjujen muutoksen ja kehityksen ymmärtämiseen (Seppänen 2004c) 1. Aineistona ollut keskustelu on osa paikallisen ruokajärjestelmän toimintaa, joka tarjoaa mahdollisuuden tutkia sen kehittämishaasteita myös laajemmin. Toimintalogiikat Kuinka toimijat puhuvat luomu- ja lähiruoasta ja ruokaketjujen kehittämisestä? Tätä kysymystä tutkitaan toimintalogiikan käsitteen avulla. Samuel Bacharach, Peter Bamberger ja William Sonnenstuhl (1996) hahmottavat organisaatioiden muutosprosesseja niiden sisäisten toimintalogiikoiden (logics of action) dynamiikan kautta. Toimintalogiikka tarkoittaa ryhmän tai yksilön vuorovaikutukseen tuomaa, päämääriä ja keinoja määrittävää viitekehystä. Siinä on kyse osapuolten erilaisina intresseinä puolustuksina ja vastustuksina ilmenevästä toimijuudesta, ja se on ennemminkin normatiivinen, kulttuurinen ja sosiaalinen kuin taloudellinen (Bacharach ym. 1996). Toimintalogiikka koskee erityisesti organisaatioiden toiminnassa ja politiikoissa piileviä päämäärien ja keinojen suhteita. Tämän analyysin toimintalogiikan, tai lyhyesti vain logiikan, käsite on läheistä sukua Bacharachin ym. (1996) vastaavalle käsitteelle. Erilaiset toimintalogiikat välittävät yksilöiden ja ryhmien suhdetta toiminnan kohteeseen, kuten lähiruokaan, ja muokkaavat ja yhteistä kohdetta. Gilles Allaire ja Steven Wolf (2004) erottavat maa- ja elintarviketalouden innovaatioprosesseissa kolme erilaista kehitysparadigmaa, jotka tuotteiden erilaistamisen ja institutionaalisten järjestelyjen kautta ohjaavat alan kehittymistä, innovaatioita ja oppimista. Vanhin niistä on teollisen massatuotannon mukainen standardoinnin paradigma, jossa pyritään tuottamaan mahdollisimman paljon keskimäärin hyvää tuotetta ja jossa innovoinnin on pitkään ajateltu tapahtuvan yksisuuntaisesti teknologian suunnittelijoilta sen käyttäjille. Sen pohjalta on syntynyt kaksi tuotteiden erilaistamiseen perustuvaa paradigmaa: hajottamisen ja uudelleenkokoamisen, sekä identiteetin paradigma. Edellisessä bio- ja informaatiotekniikoita hyödyntävässä paradigmassa tuote hajotetaan ominaisuuksiinsa ja uusi tuote kootaan muunnellen tuotteen ominaisuuksia, esimerkiksi rasva- tai vitamiinipitoisuutta. Jälkimmäinen identiteetin paradigma on erityisen kiinnostava lähija luomuruoan kannalta. Sen mukaan erilaistetut resurssit, kuten valmistussalaisuus, organisaatio, tuottajan etiikka, konsistenssi laatu tai tiettyjen valttien mukanaan tuomat erityisedut saavat aikaan kokonaisvaltaisen identiteetin, joka ei ole palautettavissa tuotteen tai tuotannon erillisiin ominaisuuksiin. Eri paradigmat eivät ole sisäisesti johdonmukaisia, eikä mikään niistä yksin ole riittävä selittämään innovaatioiden syntymistä ja leviämistä. Innovoinnin tärkeä elementti onkin institutionaalinen hybridisyys, jossa ovat mukana useat erilaiset koordinaatiomekanismit, toimijoiden motiivit ja pätevyysväittämät ja jossa julkinen, yksityinen ja kollektiivinen tiedonvaihto täydentävät toisiaan (Allaire-Wolf 2004: 454). Kirjoittajat eivät kuitenkaan tuo esille, mitä institutionaalinen hybridisyys käytännössä tarkoittaa. Tämä kirjoitus valottaa niitä mikrotason vuorovaikutusprosesseja, jollaisten kautta voidaan ylittää ammattikuntien välisiä rajoja ja mahdollisesti tuottaa institutionaalista hybridisyyttä. 1 Ruokaketju tarkoittaa tässä yhteydessä sitä prosessia tai kehityskaarta, jonka kautta fyysinen tuote kulkee alkutuottajalta kuluttajalle. Se on ruokajärjestelmän ydin sisältäen suhteet ketjun toimijoiden välillä. Ruokajärjestelmä-käsite sisältää ketjun ohella sen fyysisen ympäristön sekä ruoan tuotantoon ja kulutukseen eri tavoin vaikuttavat toimijat keskinäisine suhteineen. 2

Toiminta- ja ketjujen konseptit Marsden ym. (2000) hahmottavat erilaisia vaihtoehtoisten ruokaketjujen tyyppejä yhtäältä tuotteen laatukriteereiden, toisaalta tuottajan ja kuluttajan välisen sosiaalisen etäisyyden mukaan. Tuotteen laatutekijöistä voivat korostua esimerkiksi luonnonmukaisuus/luonnollisuus tai alueellinen alkuperä. Kuluttajien ja tuottajien suhteen mukaan vaihtoehtoiset tarjontaketjut voidaan puolestaan jakaa kolmeen tyyppiin: Ensimmäinen on kasvokkain-tyyppi, jossa henkilökohtainen kontakti välittää aitoutta ja luottamusta. Toinen tyyppi on spatiaalinen läheisyys, jossa tuotanto ja kulutus tapahtuvat tietyllä alueella ja tuotteiden paikallinen luonne saatetaan kuluttajien tietoon. Kolmannessa, spatiaalinen laajennus -tyypissä, arvoja ja merkityksiä sisältävä informaatio tuotantopaikasta ja tuottajista ilmaistaan toisin tavoin niille kuluttajille, joilla ei välttämättä ole kokemusta kyseisestä alueesta tai alasta. Vaihtoehtoiset ruokaketjut eivät välttämättä määrity ketjun pituuden mukaan: olennaista on tuottajan ja kuluttajan välisen suhteen laatu, joka itse tuotteen ohella luo kuluttajalle arvoa ja merkitystä. Suhde voi tulla esiin tuottajan ja kuluttajan sosiaalisen kohtaamisen ohella myös esimerkiksi pakkausten, myyjien tai myyntipaikkojen kautta. Marsdenin ym. (2000) tyypittely on mielenkiintoinen vaihtoehtoisten ruokajärjestelmien moninaisuuden ymmärtämiseksi, mutta se ei kiinnitä huomiota erilaisten ketjujen syntyyn tai kehitykseen. Toimintakonsepti eli liiketoimintamalli tarkoittaa sitä periaattetta ja rakennetta, jonka avulla toimintaan kohdistuvat erisuuntaiset vaatimukset ja sille asetetut eri tavoitteet pyritään toteuttamaan. Konsepti kiteyttää yrityksen tulkinnan asiakkaidensa tarpeista ja siitä, miten toiminta saadaan kannattavaksi (Virkkunen 2002). Nykyisessä tietoteknisessä verkostotaloudessa yhden, pysyvän konseptin oppiminen ei useinkaan riitä, vaan useat erilaiset konseptit elävät rinnakkain ja tarpeen mukaan tulee kehittää myös uusia konsepteja. Yksittäisiä toimintoja kehitetään yhä enemmän osana koko toimintaprosessin uudistamista eikä niinkään erillisinä parannustoimenpiteinä (Muutoslaboratorio 2005). Toimintakonseptin muutos edellyttää siksi vuoropuhelua useiden toimijoiden ja organisaatioiden välillä. Ruokaketjun konsepti on malli siitä, miten ruoka voidaan järjestää tuottajilta ostajille. Se koskee kaikkia tietyssä ruokaketjussa mukana olevia yrityksiä ja toimijoita, jotka sovittavat toimintaansa konseptin mukaisesti. Toisaalta konsepti myös rakentuu siinä mukana olevien yritysten ja organisaatioiden varaan. Ollakseen toimiva sen on täytettävä ne vaatimukset tai tarpeet, joita siihen osallistuvat organisaatiot tai yritykset sille asettavat. Se ei siis ole irrallaan ketjun jäsenten omista liiketoimintamalleista, vaan parhaassa tapauksessa tukee ja hyödyntää niitä. Sanallisesti tai kuvallisesti ilmaistu konsepti toimii sitä toteuttavien tahojen yhteistoiminnan välineenä (Virkkunen 2002). Suomen elintarviketalouden laatustrategia (2004) ja oppivan ruokajärjestelmän käsite (Puolanne 2002) puoltavat ketjutason konseptien tarkastelun tärkeyttä. Miten olisi mahdollista järjestää lähiruokaketju niin, että se kykenisi erottumaan tavanomaisista ruokaketjuista ja olisi samanaikaisesti toimiva ja taloudellisesti tehokas? Jaakko Virkkunen (1990, 2002) hahmottaa toimintakonseptien kehitystä kahden taloudellisuuden saavuttamisen periaatteen avulla. Kannattavuuden parantamisen tärkein keino on laajentaa yhteistoimintaa ja vaihtoa sekä vastaavasti syventää työnjakoa ja erikoistumista. Tämä puolestaan edellyttää ratkaisujen ja välineiden yhtenäistämistä. Yhtenäistäminen kuitenkin vaikeuttaa paikallisten, asiakaskohtaisten erityistarpeiden ja olosuhteiden huomioonottamista sekä toiminnan joustavaa muuttamista olosuhteiden mukaan. Kannattavuuden parantamisessa on näin ollen jännite yhtäältä toimintojen yhtenäistämisen ja vaihdon piirin laajentamisen ja toisaalta asiakaskohtaisten tarpeiden joustavan huomioonottamisen ja jatkuvan kehittelyn välillä. Toimintakonseptin kehittämisessä ei yleensä ole vain yhtä mahdollisuutta, vaan useita erilaisia perusvaihtoehtoja ja niiden ainesten erilaisia yhdistelmiä. (Muutoslaboratorio 2005). Kehittämisen oleelliset ulottuvuudet Globalisoitumisen ja keskittymisen takia Suomen maa- ja elintarviketalous, samoin kuin koko maaseutu ovat muutoksessa. Kiinnostus lähiruokaan liittyy tähän muutokseen. Millaisilla ulottuvuuksilla ruokaketjujen kehittämisen suuntia olisi hyödyllistä hahmottaa? Toiminnan teoriaan perustuen huomion kohteena ei ole olemassa olevan tiedon ja käytäntöjen siirto, vaan ennemminkin uuden tiedon ja uusien konseptien luominen. Kehitys ja oppiminen ymmärretään kontekstuaalisina, eli ne ovat sitoutuneena paikallisesti ilmeneviin, historiallisesti muodostuneisiin toimintoihin ja käytäntöihin. Koska lähiruoan historiaa on vielä toistaiseksi tutkittu hyvin vähän, tässä yhteydessä käsitys lähiruoan muuttumisesta perustuu niihin tapoihin, joilla globalisaatio ja keskittyminen heijastuvat ruokaketjujen toimintaan. Toimintaympäristöjen muuttuessa kohde eli se, mitä tehdään, kenelle ja miksi tulee ottaa uudelleen tarkasteltavaksi ja mahdollisesti muokattavaksi (Engeström 1995: 70). Muutos tarjoaa mahdollisuuksia myös uusien käytäntöjen ja 3

innovaatioiden luomiseen. Usein kehittämisen mahdollisia suuntia on monia. Kehittämisen olennaisten ulottuvuuksien hahmottaminen liittyy niin sanottuun. lähikehityksen vyöhykkeen (Vygotsky 1978, Engeström 1987) käsitteeseen, jonka tarkoituksena on esittää historiallisesti muodostuneiden kehitysristiriitojen ratkaisumahdollisuuksien suuntia. Aineistona toimijatapaamisen keskustelu BERAS- ja Lofo-hankkeet 2 järjestivät Juvalla 8.12.2003 tapaamisen otsikolla Luomu- ja lähiruoka: missä olet, minne menet? Tapaamisen tarkoituksena oli edistää seudun toimijoiden yhteistyötä ja hahmottaa hankkeille ideoita ja ymmärrystä luomu- ja lähiruoan suhteen. 3 Tapaamiseen osallistui yhteensä kahdeksantoista henkilöä: maataloustuottajia, kuluttajia, elintarvikkeiden jatkojalostajia, kunnallisten suurkeittiöiden emäntiä, kauppias- ja tutkimus- sekä kehittämishankkeissa toimivia henkilöitä. Heidät oli kutsuttu tapaamiseen sekä henkilökohtaisesti että julkisesti sanomalehti-ilmoituksella (Seppänen 2004b). Paikkakunnalla on tehty pitkään työtä luomumaatalouden ja lähiruoan parissa. Kaikilla osallistujilla oli työnsä kautta kokemusta luomu- tai lähiruoasta, ja useimmat tunsivat toisensa ennalta. Mukana oli toistensa kanssa kauppasuhteessa olevia elintarviketuottajia ja ostajia. Keskustelussa oli karkeasti ottaen kolme osaa. Alkuosassa osallistujat esittelivät itsensä. Tässä vaiheessa keskustelu koostui pitkistä puheenvuoroista, joissa henkilöt esittäytymisen lisäksi kertoivat luomu- ja lähiruokaan liittyviä toiveita, vaatimuksia, ongelmia tai ideoita (ks. luku Lähiruoan ongelmia ja ratkaisuja). Toinen vaihe oli vapaata yhteistä keskustelua ja siinä vaiheessa lähiruoan konseptit tulivat esille 4. Kolmas, viimeinen vaihe oli lähinnä konkreettisten toimintaideoiden esittämistä ja keräämistä joko kehittämishankkeille, toimijoille tai molemmille. Maaseudun kehittymisen ehtona nähdään kyky toimia yhdessä (Hyyryläinen Rannikko 2002). Aineistona olleen tapaamiskeskustelun voi nähdä sekä osoituksena paikallisesta yhteistyöstä että keinona edistää sitä. Tapaaminen ääni- ja videonauhoitettiin sekä litteroitiin kokonaisuudessaan. Tässä tutkimuksessa esitettävät lähiruoan ongelmat ja ratkaisuideat perustuvat tapaamisen ensimmäisen, esittäytymisvaiheen analyysiin. Ongelma on toimijan (esimerkiksi tuottaja, kauppias tai ostaja) esittämä, puheen perusteella ongelmalliseksi tulkittava asia. Ratkaisuideat koskivat sitä, mitä toimijat toivovat lähiruoalta tai mitä se vaatii heiltä. Aluksi keskustelun toisesta, vapaasta vaiheesta erotettiin erikseen tutkittavia teemoja ja niiden etenemistä. Niissä useissa esitettiin kyseenalaistamisia, jotka jäsensivät keskustelun etenemistä. Keskustelussa esiintyneet toimintalogiikat paljastuivat kyseenalaistamisten avulla. Ratkaisuina lähiruoan järjestämisen ongelmiin esitetyt toimintamallit eli konseptit hahmottuivat vasta analyysin myöhäisessä vaiheessa. Apuna käytettiin Transana -nimistä tietokoneohjelmaa, joka mahdollistaa videokuvan ja litteroidun tekstin samanaikaisen analyysin. Tapaamiskeskustelun teemana oli sekä luomu- että lähiruoka. Puheessa lähiruoka oli huomattavasti vallitsevampi käsite kuin luomuruoka. Tämä voi johtua siitä, että keskustelu enimmäkseen koski ruoan alkutuotannon jälkeisiä vaiheita, jolloin ruoan luonnonmukaisuus ei noussut korostetusti esille. Keskustelun analyysi valottaa sitä, miten paikallisen luomuyhteisön jäsenet yhdessä tavanomaisen tuotannon toimijoiden kanssa puhuvat lähiruoasta ja kehittämisestä. Edellisen perusteella jatkossa käytetään lähiruoka-nimitystä, joka siis voi olla tässä tapauksessa sekä tavanomaisesti että luonnonmukaisesti tuotettua ruokaa. Keskustelutapaaminen tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutkia toimijoiden keskinäistä vuorovaikutteista visioinnin prosessia, joka on Tim O Riordanin ja Heather Voiseyn (1997) mukaan eräs kestävän kehityksen edellytyksistä. Keskustelussa kyseenalaistettiin nykyistä toimintaa, esitettiin eri näkökulmia ja luotiin uutta. Puheen tasolla kyseenalaistaminen on mahdollista ja vaaratonta, koska se ei ole lopullista aina voi palata takaisin, peruuttaa ja ennen kaikkea kokeilla: luoda mahdollisia maailmoja, hypoteeseja ja kuvitteellisia luomuksia (Rainio 2003: 191). Uusien, mahdollisten maailmojen luominen saattaa johtaa myös käytännön tekoihin, joihin ei kuitenkaan kiinnitetty huomiota tässä yhteydessä. 2 BERAS = Baltic Ecological Recycling Agriculture and Society. Lofo = Local Food System: impacts and learning challenges. 3 Luomu- ja lähiruoan tilanteesta Juvan seudulla ks Kakriainen, 2004. 4 Konseptit ovat tutkijan jälkikäteen aineistosta tulkitsemia ja kuvallisesti esittämiä. 4

Lähiruoan ongelmia ja ratkaisuja Taulukossa 1 on kooste tapaamisen toimijoiden esittelypuheenvuoroissaan esittämistä ongelmista ja ratkaisuista omassa toiminnassaan sekä lähiruoan kehittämisen suhteen. Taulukko 1. Elintarvikeketjujen toimijoiden keskustelun esittelyvaiheessa esittämiä ongelmia ja ratkaisuideoita. Ongelmat Paikkakunnan tarjonta on vähäistä. Joudutaan tukun kautta tilaamaan tuorevihannekset. Viljelijät eivät halua pienten erien tilauksia. Satunnaisen tarjonnan varaan ei voi rakentaa ruokalistoja. Hinta. Tilaaminen ja tavaran vastaanottaminen vievät aikaa. Laitoskeittiöihin pääsyn esteenä hintalaatusuhde. Kuljetukset ovat kalliita ja vievät aikaa. Paikallisen jakelulogistiikan puute. Pienten erien käsittely, huolto, byrokratia ja kuljetus. Laitteiden hankinta vaatisi investointeja. Asiakas haluaisi monenlaista tuotetta jalostettuna useilla tavoilla, joka tulee tuottajalle ongelmaksi. Monipuolinen tuotanto paikallisille markkinoille vie aikaa. Tuotekehityksen puute ja vähittäiskaupan hintakate Hyvän viljaraaka-aineen saatavuus on heikentynyt. Ratkaisuideat Kuluttaja: Saa ostaa pieniä määriä, kuorineen ja maustamattomana. Suurkeittiöt: Halutaan tuotteet käyttövalmiina. Kaivattaisiin tuoreita vihanneksia omalta paikkakunnalta. Saisi samasta paikasta montaa laatua, perille toimitettuna. Ravintola: Tuotteita pitää olla aina tarjolla. Pitäisi luoda paineita hintapäähän. Tilaaminen samojen järjestelmien kautta kuin muukin tavara. Oikea hinnan suhteessa muihin tuotteisiin. Mahdollinen parempi hinta pitäisi pystyä arvottamaan kuluttajalle. Tuottajat hoitavat tuotteet hyllyyn ja täydentävät tarvittaessa. Täytyy olla jalostettuja tuotteita. Täytyy olla logistiikka ja yhteistyö kauppoihin. Pitäisi olla suurempia määriä. Tietynlainen tukku tai välivarasto. Täytyy vastata asiakkaitten tarpeisiin. Viljelijöiden yhteenliittymä jakaisi tuotannon ja jalostuksen, ja yksi kuljettaisi. Esittelyistä on luettavissa, ettei kukaan toimija ole täysin lähiruoan varassa. Vaikka se muutamalle tuottajalle merkitseekin pääasiallista tai huomattavaa osaa toiminnasta, kaikilla on myös kauppasuhteita muualle. Lähiruokatoiminta heikkona ja alustavana on olemassa oleva mahdollisuus muiden voimakkaiden vaihtoehtojen rinnalla. Tuottajat eli viljelijät ja tuotteiden jatkojalostajat toivat voimakkaasti esiin lähiruokatoiminnan ongelmia, kuten ajan puutetta ja pienten erien käsittelystä johtuvia haittapuolia. Jos oletetaan, että kaikki tässä vaiheessa jo puhuvat lähiruokajärjestelmästä, voidaan sanoa, että tuottajat ovat siellä jo, kun taas kauppa- ja suurkeittiöportaalle se on vasta tulevaisuutta, jota toivotaan. Ajan puute ja toiminnan kalleus ovat yleisiä ongelmia. Tuottajat kokevat oman paikallisen toimintansa työlääksi ja useissa suhteissa ongelmalliseksi. Myös suurkeittiöillä, kaupan työntekijöillä ja ravintoloiden henkilökunnalla on kiire. Pienten erien käsittely edelleen vaikeuttaa asiaa, jolloin tulee tarve lisätä tuotteiden määriä. Ostajien vaatimukset puolestaan ovat moninaisia. Samasta paikasta pitäisi saada tilata monia laatuja. Ostajien vaatimuksissa ei korostu suuri määrä, vaan oikea määrä. Kuitenkin myös ostajien esittämissä ongelmissa ja ratkaisuideoissa tulevat esiin mittakaavaetuun kuuluva tuotteen, määrän, saatavuuden ja toimitusten standardointi. Määrän ja mittakaavan kasvattaminen nähdään ratkaisuna myös hintakysymykseen. Esiin tulevat ongelmat ovat samansuuntaisia kuin tutkimuksessa aiemmin esitetyt ongelmakohdat (Paananen Forsman 2003). Virkkalan ja Storhammarin (2004: 19) maaseudun innovaatioverkostoja koskevien tutkimusten mukaan maaseutuyritysten yhteistyösuhteet asiakkaisiin ja toimittajiin ovat tärkeitä uudistusten lähteitä. Keskustelussa kuitenkin ketjun keski- tai loppupään toimijat usein esittivät vaatimuksia ketjun alkupään toimijoille. Tuottajat ehdottivat vain vähän ratkaisuja ja mahdollisuuksia lähiruokajärjestelmälle, ja jos 5

ehdottivat, ne olivat pääosin omaa toimintaa pakottavia tai rajoittavia. 5 Tuottajat eivät itse asettaneet vaatimuksia muille, vaan heidän lähiruokatoimintansa vaikuttaa olevan pääosin sopeutumista muualta, kuten asiakkailta, tulleisiin ehtoihin ja vaatimuksiin 6. Sosiaalista kestävyyttä (Nousiainen ym. 2005) tai paljon puhuttua kumppanuutta (Hyyryläinen Luostarinen 1997) ei tule pitää itsestään selvyytenä edes paikallisissa ruokaketjuissa. Kuinka paljon lähiruoan kehittämisessä tukeudutaan olemassa olevaan ja kuinka paljon pyritään luomaan uutta? Minkä olisi muututtava? Esitetyt ratkaisuideat ja tuottajien ongelmat viittaavat siihen, että ketjuissa on aukkoja tai että niiden sisäinen työnjako on selkiytymätön. Suurkeittiöemännät puhuvat yhdestä paikasta, josta voisi tilata kaikki lähituottet. Tuottajat puhuivat tukusta, välivarastosta tai viljelijöiden yhteenliittymistä, joita ei vielä ole tosin eräs viljelijä viittasi heidän omaan pieneen yhteistyöhönsä alkuna tarvittavalle yhteistyölle. Sen sijaan ravintoloitsija ehdotti, että lähiruoan pitäisi olla saatavissa olemassa olevien tilausjärjestelmien kautta. Näin ollen huomiota tulee kiinnittää tuotannon ja ostajien (suurkeittiöt, kauppa, ravintolat) väliportaan järjestelyihin. Esittelyvaiheen jälkeisessä keskustelussa useat teemat koskivatkin vielä puuttuvia tai vähän käytettyjä välitysjärjestelmiä. Kun tuottajien esittämiä ongelmia ja ratkaisuideoita tarkastellaan Jaakko Virkkusen (2002) esittämän kahden taloudellisuuden saavuttamisen periaatteen suhteen, huomataan, että ne enimmäkseen suuntaavat toimintakonseptien kehitystä kohti vaihdon piirin laajentamista ja yhtenäistämistä. Ostajien ja asiakkaiden vaatimien laatujen moninaisuus viittaa siihen, että ketjukonseptin kehittämisessä tulisi huomioida asiakaskohtaisuutta ja joustavuutta. Vaikuttaa siltä, että lähiruoka vaatisi sekä työnjaon syventämistä että asiakaskohtaisuuden lisäämistä. Toimintalogiikoiden vuoropuhelu Tapaamisen keskimmäisessä, enimmäkseen vapaata keskustelua sisältävässä vaiheessa puheenaiheina olivat monenlaiset lähiruoan järjestämiseen liittyvät teemat, kuten logistiikka, kunnan tarjouspyynnöt, tahtotila, kysynnän selvittäminen tai kuorimot. Alla on tulkinta ketjujen konseptien esilletulon kannalta keskeisestä keskustelun toisesta vaiheesta. Oleellista keskustelun etenemisessä olivat käytäntöjen tai esitettyjen näkökulmien kyseenalaistamiset sekä näihin vastaamiset. Useiden teorioiden mukaan kyseenalaistamisella on merkitystä oppimisessa (Bateson 1972, Argyris Schön 1978, Engeström 1987). Olemassa olevien käytäntöjen kyseenalaistamisilla alkavat puhejaksot voivat luoda tilaa rajojen ylittämisille ja näkökulmien laajentamiselle (Kerosuo 2004). Tapa, millä kyseenalaistaminen otetaan vastaan on ratkaiseva oppimis- ja kehitysprosessin kannalta (Ahonen Virkkunen 2003). Kuva 1 esittää karkeasti tapaamisen toisen vaiheen kulun. C. Viisi vastausta pienen kyseenalaistamiseen B. Pienen operaation kyseenalaistaminen D. Lopputulema - keskustelu A. Pieni ja suuri toimintalogiikka logistiikkakeskustelussa 5 Tämä on havainto vasta tapaamisen alkuosan esittelyvaiheesta, jossa vielä ei juurikaan käyty dialogia. On myös mahdollista, että kyse on vain tuottajien kulttuurisesti erilaisesta ilmaisutavasta, joka poikkeaa kuluttajien, ostajien ja kaupan tavasta puhua. 6 Poikkeuksena tästä on erään viljelijän ehdotus, että [luomulihan] hintaan ja tuotekehitykseen pitäisi jotenkin pystyä [vaikuttamaan]. 6

Kuva 1. Keskustelun kulku ketjujen konseptien hahmottumisen kannalta. A. Pieni ja suuri toimintalogiikka logistiikkakeskustelussa 1. Miksi lähiruoka ja luomu eivät käytä (kauppaliikkeitten) olemassa olevaa logistiikkaa hyväkseen? 2. Meillä ei ole varaa rakentaa tämän järjestelmän varaan uusia järjestelmiä. Ison siivelle vaan, härskisti hyödyntämään sitä, mitä on olemassa. 3. Logistiikkaan liittyen on tullut kolmenlaisia ajatuksia: käytetään nykyisiä logistiikkajärjestelmiä, olisi uusiakin tarjolla, ja myös se, että logistiikkajärjestelmän myötä menetetään ehkä jotain. 4. Pienten määrien, alueen ja kannattavuuden takia lähiruoka vaatii suoraa toimintaa ja talkoohenkeä, että siihen ei varsinaista isoa. 5. Onko tarkoitus pysyä pienissä määrissä, vai kasvattaa määriä? Logistiikka oli ollut mukana keskustelussa myös aiemmin, mutta uuden jakson aloitti kysymys, miksi lähiruoka ei käytä olemassa olevia kauppaliikkeiden logistisia järjestelmiä. Niiden käyttöä tuettiin kannattavuuden näkökulmasta. Kolmas puheenvuoro jäsensi keskustelussa esille tulleita näkökulmia logistiikan suhteen. Nykyisen lähiruoan pienten määrien takia mitään isoa logistiikkajärjestelmää ei tarvita. Viimeinen puheenvuoro herätti kysymyksen, onko tarkoitus jatkaa tuotantoa pienillä määrillä. Keskustelu logistiikasta tuo esille kaksi lähiruokaan liittyvää toimintalogiikkaa. Kauppaliikkeiden logistiikan käyttämättömyyden kyseenalaistaminen paljastaa nykyisen lähiruoan pieniin määriin ja suoraan toimintaan perustuvaa luonnetta. Tämän pienen toimintalogiikan näkökulmasta kauppaliikkeiden logistiikat edustavat suurta logiikkaa, joka ei sovi yhteen nykyisen pienten määrien ja pienen alueen lähiruokajärjestelmän kanssa. Suuren toimintalogiikan mukaan lähiruoan tulisi juuri käyttää hyväkseen suurten yritysten tarjoamia mahdollisuuksia. Pieni ja suuri toimintalogiikka eri tavoin mahdollistavat lähiruokatoimintaa ja ohjaavat sen kehitystä koskevia käsityksiä. Toimintalogiikoille yhteistä oli oman paikkakunnan tai alueen hyvinvoinnin edistämisen tärkeys. Logistiikkakeskustelua jakso, jossa pieni operaatio nimettiin ja kyseenalaistettiin. B. Pienen operaation kyseenalaistaminen 1. Volyymiratkaisu on aika iso tekijä myös luomuyrityksissä. 2. Elintarvikeala on pienen marginaalin toimintaa. 3. Tuote tulee tehdä asiakkaiden ehdoilla, ja saada asiakkaalle nopeimmalla ja helpoimmalla tavalla. 4. Tämä ei lähde niin kauniisti, että luomu on aatteellisesti hieno asia, vaan asiakkaan myös pitää olla luomusta kiinnostunut. 5. Hankintarenkaan tarjouspyynnössä 90% vaikutuksesta on hintaa. 6. Kuntatalous on menossa siihen suuntaan, että hintakilpailusta ei tule helppoa. Kyseenalaistaminen tapahtuu kuitenkin eri tavalla kuin logistiikkakeskustelussa. Nykyisten käytäntöjen sijaan kyseenalaistamisen kohteena oli pikemminkin koko pieniin määriin perustuva logiikka. Pienten marginaalien takia elintarvikealalla tulee pyrkiä suuriin volyymeihin ja lähteä asiakkaiden tarpeista, eikä luomun aatteellisuudesta. Hinnalla on erityisen tärkeä merkitys. Määrittämällä mitä pieni logiikka ei ole, pienen operaation kyseenalaistaminen samalla määrittää sen vastakohtaa eli suurta toimintalogiikkaa. Tähän suuria volyymeja, asiakasnäkökulmaa ja hinnan merkitystä korostavaan pienen operaation kyseenalaistamiseen annetaan keskustelussa viisi vastausta: C. Viisi vastausta pienen kyseenalaistamiseen 1. Miten ratkaistaan se, että kuluttajilta vaaditaan arvotusta ja (kunnallisilta) päättäjiltä hyväksytään 7

se, että arvotus on pelkästään hinta. 2. Me tarvitsemme sloganeita, millä perusteella meidän on hyvä olla olemassa. Kohta täytyy perustella sitä, miksi suomalaisen maanviljelijän pitää yleensä olla olemassa. Lähiruoka ja suomalainen ruoka liittyvät tiukasti yhteen. Ei ole mahdotonta, että niitä tuotteita löytyisi sitten suuremmistakin kokonaisuuksista pieniin jakoihin, jos pystytään tekemään esimerkiksi tällaista välivarastointia. 3. Rahtikustannusten ja hävikkien takia paikalliset vihannekset voivat loppukädessä olla edullisempia kuin halvat, jonka takia kysyntää voisi olla nykyistä enemmän. 4. Kertomus: pienessä kunnassa ihmiset ostavat paikallisia porkkanoita mukavia määriä. 5. Kertomus: Pieni vuoristokylän kauppa Ranskassa myy huomattavia määriä paikallisia elintarvikkeita. Samoin erään tutkimuksen mukaan Ruotsin eräässä pienessä kunnassa paikallisten tuotteiden käytön lisääminen vähentäisi ilmanpäästöjä ja lisäisi kunnan verokertymää. Ensimmäinen vastaus viittaa kunnallisen toiminnan moninaisuuteen. Kunnan tehtävänä on tukea alueensa yrityksiä ja kantaa vastuuta alueensa ympäristönsuojelusta, mutta samaan aikaan kunta voi elintarvikkeiden hankintojensa kautta olla yritysten asiakas. Kunnallinen hankintatoiminta herättääkin pienen toimintalogiikan kannalta kysymyksen, onko halpa hinta kunnan ainoa kriteeri elintarvikehankinnoissa ja onko kunta aidosti elintarvikeyritystensä tukena. Toinen vastaus yhdisti lähiruoan kysymykseen suomalaisten maanviljelijöiden olemassaolosta. Hinnassa mitattuna Suomen maatalous ei pysty kilpailemaan tuonnin kanssa, ja tästä näkökulmasta kaikilla suomalaisilla maataloustahoilla on kiinnostusta jonkinasteiseen lähiruokaan, vaikkapa sitten koko maan kattavaan. Toisen puheenvuoron lopussa lyhyenä heittona tuotiin esille ketjun konseptiksi tulkittava idea suuremmista kokonaisuuksista pieniin jakoihin, joka liittyi keskusteluun suurkeittiöemäntien vaikeudesta saada tilattua vihanneksia paikkakunnan suurilta tiloilta. Kolmas vastaus toimi hinta-argumentin ehdoilla, mutta laajensi sitä. Hinta ei olekaan pelkästään kapeasti hankintahinta, vaan hävikkien ja rahtikustannusten huomioimisen myötä siitä muodostuu laajempi, kokonaisedullisuutta lähelle tuleva käsite. Vastaus esitti konkreettisen mahdollisuuden lähiruokajärjestelmälle tuoreiden, pienihävikkisten kasvisten markkinoiden kasvattamisesta. Neljäs vastaus toi esille paikallisten tuotteiden merkitystä ja markkina-arvoa paikkakunnan asukkaille jopa aivan pienissä kunnissa. Viides vastaus oli rohkaisu ja antoi esimerkkejä onnistuneista pienen logiikan mukaisista esimerkeistä ulkomailta, tai ruoan paikallisen hankinnan ympäristö- ja verotushyödyistä. On huomattava, että kaksi viimeksi mainittua vastausta on muusta keskustelusta poiketen narratiivisia eli tarinallisia. Herää kysymys, miksi he vaihtavat puhumisen tapaa kesken paljolti argumentatiivisen keskustelun. Richard Bolandin ja Ramkrishnan Tenkasin (1995) mukaan tarina on tärkeä tapa rakentaa, ylläpitää ja muuttaa yhteisön näkökulmaa. Tarinoiden avulla yhteisö rakentaa käytäntöjään ja sosiaalista maailmaansa muodostamalla ja autorisoimalla yhteistä näkemystä. Bolandin ja Tenkasin (1995) mukaan yhteisön oman näkökulman vahvistaminen on edellytys rakentavalle vuorovaikutukselle muiden yhteisöjen ja näkökulmien kanssa. Pienen logiikan kyseenalaistamisen yhteydessä tuotiin esille jo pitkän aikaa paikkakunnalla esillä ollut ajatus kasviskuorimon perustamisesta. Toteutuessaan se mahdollistaisi lähitoimitusten laajentumisen nykyisestä pienimuotoisesta toiminnasta. Kuorimoa varten etsittiin yrittäjää, joka toimisi välittäjänä kasvistuottajien ja suurkeittiöiden välillä, ja näin ollen kuorimoyrittäjän tuleminen tuottajien ja ostajien väliin on eräs idea konseptiksi. Lopuksi kokouksen kirjanpitäjä patisti tekemään yhteenvetoa nykytilanteesta, jonka jälkeen seurasi keskustelun toista vaihetta kokoava jakso. D. Lopputulemakeskustelu 1. Laajentaisin keskustelua niin, että lähiruoka olisi ainakin maakunnan kattavaa. En tiedä, onko pienuus jokin kilpailutekijä tässä asiassa. Kaupankäynnissä on se, että on riittävät määrät. Miksi ei tässä voisi tuottaa sen verran enemmän tuotetta, että voidaan ostaa yhteiskoneita ja lähteä yhteistyössä menemään eteenpäin. 8

Ei pienuudesta varmaan tule mitään bisnestä voi olla joitakin tuotteita, että on helppo mennä pienellä tuotteella. Kyllä määrä pitäisi saada riittävän korkeaksi. 2. Pienet volyymit ovat ongelma. Meillä loppuu rahat, jos emme saa sitä jotenkin pyörimään bisneksenä. 3. Peruselintarvikkeiden suhteen lähiruoan tuotanto ja kulutus voivat olla ratkaistavissa myös yksittäisen tilan mittakaavassa, mutta ei jalosteissa. 4. Koska tavanomaisesti tuottavien vihannesviljelijöitten markkinointistrategiaa on vaikea muuttaa, pienemmät tuottajat ovat lähiruoan tarjonnassa sellainen potentiaali, johon kannattaisi lähteä, mutta yhteistyöllä. 5. Semmoinen idea tuosta, että oikea paikallisuus oikealle tuotteelle. 6. Yksittäisen yrittäjän pelikenttänä täytyy vähintään olla maakunnallinen, koska volyymeja on saatava jalosteille. Yhteenvetokeskustelussa korostettiin määrien tärkeyttä edellytyksenä kaupankäynnille, mikä seuraa suurta toimintalogiikkaa. Mutta konseptiin tuotiin mukaan viljelijöiden yhteistyö, jonka voi nähdä pienen logiikkaan kuuluvana paikallisten ihmisten välittämisenä. Volyymien kasvattamisen tarpeellisuutta tuettiin, mutta myös yksittäisen maatilan mittakaava voi olla riittävä jalostamattomien elintarvikkeiden kuten kasvisten ketjuissa. Pienet tuottajat ovat lähiruoan suhteen potentiaali 7. Paikallisuus voi vaihdella tuotteiden mukaan, vaikkakin jalosteiden suhteen sen tulee olla vähintään maakunnan kattava. Eri logiikoita heijastavan volyymikysymyksen ohella keskustelussa tuotiin esille ja muokattiin erilaisia lähiruokaketjujen konsepteja. Ratkaisuna volyymin kasvattamiseen esitettiin tuottajien keskinäiseen yhteistyöhön perustuvaa konseptia, jonka tulisi toimia vähintään koko maakunnan alueella. Keskustelussa kuitenkin toistuvasti palattiin pieneen malliin. Pieni tarkoittaa konseptia, jossa yksittäinen tuottaja toimittaa tuotteitaan suoraan ostajalle kuten kauppaan tai suurkeittiöön. Pieni konsepti otettiin jo olemassa olevana todettiin, että ei siitä tule bisnestä, mutta kuitenkin sillä voi olla mahdollisuuksia. Pieni konsepti voi toimia peruselintarvikkeilla, joita ei tarvitse prosessoida. Koska tuotteet ovat hyvin erilaisia, myös niiden paikallisuus ja lähi-luonne voivat eri tuotteiden kohdalla määrittyä eri tavoin. Näin ollen eri tuotteille toimivat eri konseptit. Lopputulemakeskustelussa kaksi pääasiallista konseptia ovat yhteistyöhön perustuva toimintamalli ja yksittäisen tuottajan ja ostajan välisiin toimituksiin perustuva konsepti. Tapa, jolla näistä konsepteista puhuttiin, on dilemmaattinen (Billig 1987): samakin puhuja kannatti edellistä, mutta toistuvasti palasi puntaroiden jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Dilemmaattinen puhetapa osoittaa mahdollisia kehittämishaasteen aiheita tai paikkoja. Lopuksi tuettiin vähintään maakunnan laajuista lähiruokakonseptia, joka ehkä huomaamatta muuttui yhteistyömäisestä konseptista yhden yrittäjän malliksi. 6. Ketjujen konseptien vaihtoehdot Suora tuottaja ostajakonsepti Tuottajalta suoraan kauppaan tai suurkeittiöön perustuva konsepti lienee vallitseva paikallisissa elintarviketoimituksissa (kuva 2). Konsepti edustaa käsityömäistä toimintatapaa: hyvänä puolena tuottajan ja ostajan tiivis kontakti mahdollistaa tilanne- ja asiakaskohtaisen joustavan sopimisen, ja tuottaja on suhteellisen itsenäinen (Launis Pihlaja 2005). Suorien toimitusten erinomainen käytännön ratkaisu on tuottajien omatoiminen kaupan hyllyjen täydennys ja hoito (taulukko 1). Mutta käsityömäisyys vie paljon aikaa. Mikäli tuotantomäärät ovat pieniä eivätkä tuotteet merkittävästi voi erottautua hinnalla, ongelmaksi muodostuu heikko kannattavuus. Tapaamiskeskustelussa esiin tulleet suuri ajan tarve, pienten erien käsittelystä johtuva kalleus ja ostajien puolelta epävarma saatavuus ovat käsityömäisen työtavan ongelmia. Taulukkoa 1 voidaan tulkita niin, että tuottajien käsityömäinen toimintatapa lähiruokatoimituksissa kohtaa ostajien paljolti massatuotantomaisen toimintatavan. 7 Puheenvuorossa pienet ja tavanomaiset tuottajat kontrastoidaan, joka implisiittisesti samaistaa luomu(vihannes)tuottajat ja pienet tuottajat. 9

Kuva 2. Suora tuottaja ostajakonsepti. Loppukeskustelussa eräs toimija esitti, että jatkojalosteiden ollessa kyseessä yksittäisen yrittäjän pelikentän tulisi olla vähintään maakunnallinen. Vaikka siinä näennäisesti tuettiin määriin perustuvaa konseptia, se kuitenkin on rakenteeltaan suora ketju. Pieni, paikkakunnan suoriin lähitoimituksiin perustuva yritys voi kasvaessaan muuttua suureksi maakunnalliseksi yritykseksi ilman että varsinainen ketjukonsepti muuttuu. Tuottajien yhteistyökonsepti Tuotemäärien ja tuotannon kannattavuuden kasvattamiseksi keskustelussa ehdotettiin tuottajien yhteistyötä investointien ja toimitusten suhteen (kuva 3). Kuva 3. Tuottajien yhteistyökonsepti. Tuottajien yhteistyökonseptissa (kuva 3) tuottajien ja ostajien suhdetta välittää tuottajien yhteisesti hallinnoima jalostus- ja/tai toimitusporras. Keskustelussa yhteistyökonsepti tuotiin esille ratkaisuna tuotteen volyymin ongelmaan ja tuotannon kannattavuuteen. Mittakaavaedun saavuttamiseksi tuottajat voivat tuottaa samaa tuotetta, joka yhteisessä laitoksessa jalostetaan suurelle asiakkaalle sopiviksi standardituotteiksi. Näin saavutetaan toiminnalle jatkuvuutta mutta samalla myös jäykkyyttä, joka voi hidastaa tuotekehitystä ja innovointia. Määrän tavoittelun ohella yhteistyökonseptin voidaan nähdä koskevan tuote- ja palveluvalikoimaa kuten eräs tuottaja toi esille ongelmana sen, että asiakas haluaa monia tuotteita usein eri tavoin jalostettuna (taulukko 1). Tuottajien yhteistyöelimen tehtävänä voi olla tarjottavan tuote- ja palveluvalikoiman koordinointi asiakkaiden tarpeiden mukaisesti (Virkkunen 1990). Tällöin kilpailuetuna ei ole niinkään tuotteiden määrä, vaan asiakkaille tarjottavan valikoiman (tai tarjoaman, Norman 2002) sopivuus ja joustavuus. Yrittäjä välittäjänä -konsepti Keskustelussa tuotiin esille ajatus kuorimon perustamisesta välittämään ostajien ja tuottajien välistä kauppaa. Yhteistyömallista poiketen tehtävään etsittiin yrittäjää. Tällöin välittäjä yrittäjän ja tuottajien välillä olisi alihankintasuhde, toisin kuin tuottajien yhteistyökonseptissa (kuva 3), joka perustuisi enemmän kumppanuuteen. Edellä esitettyjä määrään tai valikoimaan suuntautumista voidaan soveltaa myös tässä konseptissa. Pienet jaot isoista yksiköistä -konsepti Aineistosta on löydettävissä neljäskin ketjukonseptin idea. Lähiruoan yksi este on, että suuret maatilat eivät ole halukkaita toimittamaan pieniä eriä paikallisiin suurkeittiöihin. Esitetyn idean mukaan myös suurista yksiköistä voidaan toimittaa tuotteita pieniin jakoihin. Ideaa edelleen soveltaen saadaan konsepti, jossa mistä tahansa keskittyneillä markkinoilla toimivasta tuotantolaitoksesta toimitetaan pieniä sivuvirtoja paikallisille ostajille (kuva 4). Tämä konsepti lienee suhteellisen helposti toteutettavissa siellä, missä suuria elintarviketuotantolaitoksia on. 10

Kuva 4. Pienet jaot isosta yksiköstä -konsepti. Keskustelua ketjujen konsepteista ja kehittämisen ulottuvuuksista Lähiruokaa voidaan toteuttaa monenlaisilla konsepteilla. Tässä paperissa on käsitelty neljää hyvin karkeaa tutkimusaineistosta löydettävissä olevaa ketjukonseptiluonnosta, joista voi suunnitella ja toteuttaa lukuisia variaatioita. Ne kaikki voivat tavalla tai toisella välittää lähiruokaa tuottajilta kuluttajille ja ainakin joiltain osin palvella lähiruokaan liitettyjä hyvinvointiin, työllisyyteen, ympäristönäkökulmiin sekä sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen liittyviä tavoitteita. Konsepteista riippuen ketjujen toimijat tarvitsevat erilaisia kykyjä ja erilaista asiantuntijuutta. Myös elintarvikkeiden ominaisuudet vaikuttavat ketjukonsepteihin. Aluksi lähiruoasta kiinnostuneiden toimijoiden esittämiä ongelmia ja ratkaisuideoita ruokaketjujen järjestämisessä tulkittiin mittakaavaedun tai yhdistelmäedun suhteen. Toiminnan kehittämisen kannalta tulisi erityisesti lisätä määriä ja yhtenäistämistä, mutta samaan aikaan kehittää joustavasti valikoimia asiakkaiden toiveiden mukaan. Ongelmista ja ratkaisuideoista on myös tulkittavissa, että lähiruokaketjujen sisäistä työnjakoa tulisi lisätä ja väliportaiden järjestelyä kehittää. Toiseksi on esitelty toimijoiden keskustelussa esiin tulleet, vuorovaikutukseltaan hyödylliset pieni ja suuri toimintalogiikka. Pieni toimintalogiikka puolustaa pienviljelijöitä, vaatii talkoita ja suoraa toimintaa; se tuo esille lähiruoasta koituvia hyötyjä ympäristölle ja paikallistaloudelle ja välittää paikallisista ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Keskustelusta muodostuva kuva pienen logiikasta muistuttaa suurelta osin jo 1970-luvulta peräisin olevaa pieni on kaunista -ideologiaa, jossa taloudellista kasvua tärkeämpää on ihmisen kokoinen talous (Schumacher 1973). Vastaavasti suuri toimintalogiikka korostaa mittakaavaa ja määrää, kannattavuutta ja halpaa hintaa sekä asiakkaiden tarpeiden huomioimista, jotka ovat tärkeitä tekijöitä kaikessa taloudellisessa toiminnassa. Suuren logiikan myötä lähiruoan kehittäminen ilmenee yhdentymisenä tavanomaiseen, keskittyvään elintarvikejärjestelmään ja tämän myötä myös sen toimintatapojen käyttöönottoa. Pieni logiikka taas kiinnittää huomiota pienten tuottajien merkitykseen ja vaikutusmahdollisuuksiin ruokaketjussa sekä auttaa ymmärtämään paikallista ruokatoimintaa yhteisöllisenä kysymyksenä. Lähiruoan suhteen yhteisöllisyys ja sosiaalinen juurtuneisuus ovat kuitenkin osa kauppatoimintaa (Hinrichs 2000). Pieni ja suuri toimintalogiikka asettuivat tapaamiskeskustelussa välillä hedelmällisesti vastakkainkin. Tämä auttoi näkökulmien monipuolista perustelua ja ketjukonseptien luovaa ideointia (Seppänen 2005). Keskustelun myötä näkökulmat myös muuttuivat. Toimintalogiikoiden välisellä vuoropuhelulla saattaa yleisemminkin olla merkitystä uusien, toimivien konseptien kehittämisen kannalta. Suuri toimintalogiikka tarjoaa potentiaalisia paikallisia innovaatioiden mahdollisuuksia pienen logiikalle ja päinvastoin. Mielenkiintoista on, että pienen toimintalogiikan tukeminen tai sen kyseenalaistaminen eivät olleet keskustelussa sidottuja tiettyihin toimijoihin. Tapaamiseen kokoontunut luomu- ja lähiruoan ympärillä toimiva paikallisyhteisö kykeni rakentavaan, kumppanuutta ilmentävään keskusteluun kyseenalaistamisista huolimatta tai ehkä juuri niiden takia. Osallistujien yhteinen historia ja toimintalogiikkojen yhteisesti jaettu päämäärä oman alueen hyvinvoinnin edistämisestä luultavasti auttoivat logiikoiden vuoropuhelua lähiruokakysymyksessä. Kolmanneksi on nostettu esiin ja esitetty kuvallisesti toimijoiden keskustelussa esiin tulleita ketjukonseptien ideoita. Kun ketjukonsepteja tulkitaan yhä keskittyvämmän suomalaisen elintarviketalouden kontekstissa, huomataan, että suora tuottaja ostajakonsepti saattaa vaikeutua tulevaisuudessa. Ostajilla on entistä vähemmän aikaa useiden pienten toimitusten hoitamiseen ja laskuttamiseen. Suurkeittiöt haluavat tilata myös lähituotteet yhdestä pisteestä. Suora tuottaja ostajakonsepti ei vastanne lähiruokatoiminnan nykyisiin haasteisiin. Välittyneitä ketjukonseptien malleja on useanlaisia, mutta tämän aineiston analyysi tukee sitä 11

käsitystä, että kynnyskysymys on, pitäisikö lähiruokaketjujen olla suoria tuottaja kuluttajatoimituksia vai ei. Loppukeskustelun dilemmaattisuus yhteistyökonseptista ja suorasta konseptista puhuttaessa tukee taulukossa 1 esitettyjen ongelmien ohella käsitystä, että suorista ketjuista tulisi mennä eteenpäin. Mutta miten? Kilpaillulla elintarvikealalla kannattavuus on usein heikko ja ketjussa toimivat välittäjät tarvitsevat työlleen korvauksen. Eräs avainkysymys lieneekin, millainen ketjukonsepti voisi ratkaista työnjaollisen ongelman kuitenkaan estämättä tuottajien ja ostajien välistä nopeaa ja vaivatonta tiedonkulkua. Ketjun toimijoiden vuorovaikutus on tärkeä toimivuuden ja toiminnan uudistamisen sekä innovoinnin näkökulmasta. Edellisen perusteella ketjujen konseptien keskeiset kehittämisen ulottuvuudet hahmottuvat yhtäältä keskittyviin elintarvikeketjuihin integroitumisen tai sille vaihtoehtojen etsimisen perusteella, ja toisaalta ketjun suoruuden tai väliportaitten mukaan (kuva 5). Vaihtoehtoisten ketjujen muodostaminen Suorat tuottajaostaja-toimitukset Toimitukset tuottajilta ostajille väliportaiden kautta Integroituminen keskittyviin elintarvikeketjuihin Kuva 5. Paikallisten elintarvikeketjujen keskeisiä kehittämisen ulottuvuuksia. Ketjujen konseptien jatkokehittely lienee yhtä paljon käytännön kokeilun kuin teoreettisen pohdinnan tehtävä. Ratkaisu sopivista konsepteista on joka tapauksessa tehtävä tapauskohtaisesti, paikalliseen historiaan ja resursseihin perustuen. Jos lähiruoka lähtökohtaisesti on vaihtoehtoista, ovatko käsityömäisyyteen perustuvat suorat toimitukset ainut vaihtoehto? Onko vaihtoehtoisten ruokaketjujen etsimisen ydin toimijoiden välisten suhteiden laatu ja kumppanuus? Kehittämisen ulottuvuuksien (kuva 5) tarkentamiseksi olisi selvitettävä enemmän lähiruoan ja ruokaketjujen historiaa sekä toimijoiden suhteita vaihtoehtoisissa ja tavanomaisissa, keskittyneissä ketjuissa. Erilaisten konseptien ja niiden piirteiden tiedostaminen ruokaketjujen kehityksessä voi auttaa hallitsemaan muutosta. Tavalla tai toisella konseptit ovat mukana lähiruoan käsitettä määritettäessä. Niissä on kysymys myös laajemmasta asiasta kuin vain vaihtoehtoiseksi mielletystä lähiruoasta: siitä, miten ylipäätään voisi olla mahdollista lisätä ja kehittää paikalliseen elintarvikkeita koskevaan vuorovaikutukseen sisältyvää uudistumiskykyä. Lähteet: Ahonen, Heli Virkkunen, Jaakko 2003: Shared challenge for learning: dialogue between management and front-line workers in knowledge management. International Journal of Information Technology and Management Vol. 2, No ½: 59 84. 12

Allaire, Gilles Wolf, Steven 2004: Cognitive representations and institutional hybridity in agrofood innovation. Science, Technology and Human Values Vol 29, 4 (Autumn 2004): 431 458. Argyris, Chris Schön, Donald 1978: Organizational learning. Reading: Addison-Wesley. Bacharach, Samuel Bamberger, Peter Sonnenstuhl, William 1996: The organizational transformation process: the micropolitics of dissonance reduction and the alignment of logics of action. Administrative Science Quarterly, Vol 41, 3: 477 506. Bateson, Gregory 1972: Steps to an ecology of mind. New York. Ballantine Books. Bellows, Anne Hamm, Michael 2001: Local autonomy and sustainable development: testing import substitution in localizing food systems. Agriculture and Human Values 18: 271 284. Billig, Michael 1987: Arguing and thinking. A rhetorical approach to social psychology. Cambridge University Press. Boland, Richard Tenkasi, Ramkrishnan 1995: Perspective making and perspective taking in communities of knowing. Organization Science, Vol 6, 4: 350 3872. Engeström, Yrjö 1987: Learning by expanding. An activity-theoretical approach to developmental research. Orienta-Konsultit, Helsinki. Engeström, Yrjö 1995: Kehittävä työntutkimus: Perusteita, tuloksia ja haasteita. Hallinnon kehittämiskeskus. Painatuskeskus, Helsinki. Forsman, Sari 2004: How do small rural food-processing firms compete? A resource-based approach to competitive strategies. Agricultural and Food Science, Vol.13, Supplement No 1, 2004. Goodman, David 2004: Rural Europe Redux? Reflections on alternative agro food networks and paradigm change. Sociologia Ruralis 44, 1: 3 16. Helenius, Juha 2000: Urbaanit ruoka-alueet kestävän kehityksen skenaario kaupungin ja maaseudun uudelle liitolle. Teoksessa Riitta Salo, Katriina Soini ja Anu Seppälä (toim.). 2000. Maaseudun ympäristöarvojen tuotteistaminen kenellä valta ja vastuu? Kooste esitelmistä, Helsinki 11.5.1999. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja, Sarja A 72. MTT, Jokioinen. Hinrichs, Claire 2000: Embeddedness and local food systems: notes on two types of direct agricultural market. Journal of Rural Studies 16(2000): 295 303. Hyyryläinen, Torsti Luostarinen, Sari 1997: Luova kumppanuus. Paikallisen kumppanuuden alkuvaiheet Suomessa vuonna 1997. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja, Mikkeli 1997. Hyyryläinen, Torsti Rannikko, Pertti 2002: Sosiaalinen pääoma ja paikallinen kehittäminen. Teoksessa Sivonen, S. (toim.). 2002. Yhteisö kehittämisen kentällä. Joensuun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja, Sarja B, no 20: 169 190. Jaffee, Daniel Kloppenburg, Jack Monroy, Mario 2004: Bringing the Moral Charge home: far trade within the North and within the South. Rural Sociology 69, 2: 169 196. Kakriainen, Salla 2004: Juva, Finland developing local food with common goals and projects. Teoksessa Laura Seppänen (toim). 2004. Local and organic food and farming around the Baltic Sea. Centrum för uthålligt lantbruk Nr 40. SLU, Sweden. Kerosuo, Hannele 2004: Examining boundaries in health care Outline of a method for studying organizational boundaries in interaction. Outlines No. 1 (2004):35 60. Launis, Kirsti Pihlaja, Juha 2005: Työhyvinvointi ja toimintakonseptien muutokset. KONSEPTI toimintakonseptin uudistajien verkkolehti 2(1). http://www.muutoslaboratorio.fi/files/tyohyvinvointi_ja_toimintakonseptien_muutokset.pdf 13

Leitão, Selma 2000: The potential of argument in knowledge building. Human Development 43: 332 360. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2000: Lähiruoan mahdollisuudet. Lähiruokatyöryhmän loppuraportti. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisu 6/2000. Helsinki. Marsden, Terry Banks, Jo Bristow, Gillian 2000: Food supply chain approaches: exploring their role in rural development. Sociologia Ruralis, Vol 40,4: 424 438. Muutoslaboratorio 2005: Uuden toimintakonseptin osallistava kehittäminen uuden toimintaperiaatteen pitkäjänteistä rakentamista. www.muutoslaboratorio.fi Mäkelä, Johanna 2002: Syömisen rakenne ja kulttuurinen vaihtelu. Kuluttajatutkimuskeskus. Norman, Richard 2002: Normannin liiketoimintateesit. WSOY, Porvoo. Nousiainen, Marko Pylkkänen, Päivi Vesala, Kari 2005: Social sustainability of alternative food systems viewed through actor argumentation. BERAS-hankkeen WP4-raportti. SLU, CUL-sarja (tulossa). O Riordan, Tim Voisey, Heather 1997: The political economy of sustainable development. Environmental Politics Vol 6,1:1 23. Paananen, Jaana Forsman, Sari 2003: Lähiruoan markkinointi vähittäiskauppoihin, suurkeittiöihin ja maaseutumatkailuyrityksiin. MTT Maa- ja elintarviketalous 24. Paananen, Jaana Forsman-Hugg, Sari 2005: Lähi- ja luomuruoka kunnallisissa ruokapalveluissa. Esiselvitys päättäjien näkemyksistä. MTT:n selvityksiä 88. http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts88.pdf Verkkojulkaisu päivitetty 25.4.2005 Puolanne, Eero Wilenius, Markku ja työryhmät 2002: Elintarviketalouden reunaehdot vuoteen 2003 mennessä ETU 2030. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 9/2002. Rainio, Pauliina 2003: Tietotyön malli koulun kehittämisessä. Muutoksen esteet, edellytykset ja mahdollisuudet opettajien puheessa. Tutkimusraportteja 7. Toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksikkö, Kasvatustieteen laitos, Helsingin yliopisto. Renting, Henk Marsden, Terry Banks, Jo 2003: Understanding alternative food networks: exploring the role of short supply chains in rural development. Environment and planning A Vol 35: 393 411. Schumacher, Ernst Friedrich 1976: Pieni on kaunista: Ihmisen talous ihmistä unohtamatta. Tammi, Helsinki. Seppänen, Laura 2004a: Learning challenges in organic vegetable farming. An activity theoretical study of on-farm practices. University of Helsinki, Institute for Rural Research and Training. Publications 1. http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/maa/sbiol/vk/seppanen/ Seppänen, Laura 2004b: Perspectives as resources for the construction of local food systems. A paper presented at the 8th Annual Conference of The Nordic-Scottish University Network for Rural and Regional Development in Ristiina, Finland, June 17 19, 2004. http://www.mtt.fi/tutkimus/ymparisto/beras/julkaisut.html Seppänen, Laura 2004c: Mitä luomutarkastuskäynnillä tapahtuu? Luonnonmukaisuus ja tarkastuskäytännöt kehittämisen näkökulmasta. Maaseudun Uusi Aika 2/2004: 5 19. Seppänen, Laura 2005: Ovatko erilaiset näkökulmat voimavara uusien toimintakonseptien kehittämisesssä? Esimerkki lähiruokajärjestelmän suunnittelusta. Verkkolehti Konsepti 2/2005. www.muutoslaboratorio.fi Suomen elintarviketalouden laatustrategia ja tavoitteet 2004. www.laatuketju.fi 14

Virkkala, Seija Storhammar, Esa 2004: Maaseutu tietotaloudessa Innovaationäkökulma kaupungin ja maaseudun vuorovaikutukseen. Maaseudun Uusi Aika 3/2004: 5 25. Virkkunen, Jaakko 1990: Johtamisen rationalisointi vai kehityksen hallinta. Tulosjohtamisen tehokkuuskäsitys ja sen ylittämisen mahdollisuudet. Julkishallinnon kouluttajat ry, Helsinki. Virkkunen, Jaakko (toim.) 2002: Osaamisen johtaminen muutoksessa. Ideoita ja kokemuksia toisen sukupolven knowledge managementin kehittelystä. Työelämän kehittämisohjelma, Työministeriö. Raportteja 20. Vygotsky, Lev 1978: Mind in society: The development of higher psychological processes. Harvard University Press, Cambridge. 15